Marty Supreme - unelmoi isosti (Marty Supreme - 2025) - elokuva-arvostelu

MARTY SUPREME - UNELMOI ISOSTI

MARTY SUPREME

Ohjaus: Josh Safdie

Näyttelijät: Timothée Chalamet, Odessa A'zion, Gwyneth Paltrow, Tyler Okonma, Abel Ferrara, Fran Drescher, Luke Manley, Emory Cohen, Ralph Colucci, Larry Sloman, Géza Röhrig, Koto Kawaguchi, Pico Iyer, John Catsimatidis ja Sandra Bernhard

Genre: draama, komedia, urheilu

Kesto: 2 tuntia 29 minuuttia

Ikäraja: 12

Marty Supreme - unelmoi isosti pohjautuu löyhästi pöytätennispelaaja Marty Reismanin muistelmakirjaan The Money Player: The Confessions of America's Greatest Table Tennis Champion and Hustler vuodelta 1974. Ohjaaja-käsikirjoittaja Josh Safdie oli lapsesta lähtien tykännyt pöytätenniksestä, eli pingiksestä ja vuonna 2018 hän sai vaimoltaan, tuottaja Sara Rosseinilta Reismanin kirjan lahjaksi. Safdie innostui lukemastaan heti ja päätti työstää sen pohjalta elokuvan. Hän tarjosi saman tien pääroolia ystävälleen Timothée Chalametille, joka innostui myös ja aloitti heti vuosia kestäneet pingistreenit. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2024 ja nyt Marty Supreme - unelmoi isosti on vihdoin saapunut Suomenkin teattereihin, voitettuaan parhaan miespääosan Golden Globe -palkinnon ja saatuaan yhdeksän Oscar-ehdokkuutta (muun muassa paras elokuva, ohjaus, miespääosa ja alkuperäiskäsikirjoitus). Itse kiinnostuin leffasta, kun luin Safdien ja Chalametin yhdistäneen voimansa urheiludraamakomediaa varten. Kävinkin katsomassa Marty Supremen muutama päivä sen ilmestymisen jälkeen.

Vuosi on 1952. Yhdysvaltalainen Marty Mauser uskoo olevansa paras pingiksen pelaaja, mitä maa päällään kantaa. Hävittyään kuitenkin kisat Isossa-Britanniassa, Marty aloittaa epätoivoisen yrityksen kerätä rahat kasaan, päästäkseen todistamaan kykynsä Japanin maailmanmestaruuskisoissa. Tähän kuuluu huijauksia, kuolemia ja kadonnut koira.

Call Me by Your Namen (2017) myötä kuuluisuuteen ja palkintogaaloihin ampaissut Timothée Chalamet on yksi viimeisten kymmenen vuoden puhutuimmista näyttelijöistä. Hän on todistanut taitonsa niin draaman, komedian kuin eeppisten scifimammuttienkin äärellä. Marty Supreme - unelmoi isosti -elokuvassa Chalamet taitaa kuitenkin tarjota uransa huippuroolin ja olen yllättynyt, jos hän ei nyt vihdoin ja viimein nappaa parhaan miespääosan Oscar-palkintoa. Chalamet on aivan mielettömässä vedossa Marty Mauserina, pingiksen pelaajana, joka uskoo olevansa paras lajissa. Nopeasti käy selväksi, että Marty ei ole vain itsevarma, vaan hän on loputtoman ylimielinen, itsekeskeinen ja muutenkin kaikille paskamainen mulkero, joka ajattelee vain ainoastaan etuaan. Lukuisista persoonavioistaan huolimatta Martyn haluaa jostain syystä onnistuvan tavoitteissaan. Erityisesti tämä johtuu Chalametin intensiivisestä suorituksesta. Hän vetää joka kohtauksessa niin täysillä, ettei katsojana voi kuin ihailla miehen heittäytymistä. Vuosien pöytätennistreenitkin tuottivat tulosta, sillä Chalamet näyttää olevan pingispöydän äärellä kuin kotonaan.

     Elokuvassa nähdään myös Odessa A'zion Martyn salarakkaana Rachelina ja Emory Cohen Rachelin miehenä Irana, Fran Drescher Martyn äitinä Rebeccana, Larry Sloman Martyn kenkäkauppiasenona Murrayna, Tyler "the Creator" Okonma ja Luke Manley Martyn kavereina Wallyna ja Dionina, Koto Kawaguchi ja Géza Röhrig pingismestareina Belana ja Endona, Gwyneth Paltrow näyttelijä Kay Stonena, johon Marty iskee silmänsä, sekä Kevin O'Leary Kayn rikkaana miehenä Rockwellinä. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat osistaan mallikkaasti, mutta onhan Marty Supreme - unelmoi isosti lopulta Chalamet'n show.

Olin kuullut paljon kehuja Marty Supremesta ennakkoon, mutta ai että, kuinka mahtava elokuva tässä onkaan kyseessä! Leffa ei todellakaan ole mikään tavallinen urheiludraama ja tyypillinen ryysyistä rikkauksiin -tarina, joita genressä on nähty lukemattomia kertoja jopa suorastaan tylsistymiseen asti. Elokuvan alkupää käytetään vielä pingisturnauksen merkeissä, mutta sen jälkeen leffa on lähinnä aikamoista erilaisten sattumusten sarjaa, kun Marty yrittää saada jostain rahat kasaan päästäkseen Japanissa järjestettäviin pöytätenniksen maailmanmestaruuskisoihin ja päihittääkseen hänet viime hetkellä Lontoossa nöyryyttäneen Endon.

Tämä yritys onkin se, mikä koukuttaa lopulta täysillä mukaansa. Marty päätyy nimittäin aikamoisen tapahtumaketjun riepoteltavaksi, mikä muuttuu usein laittomaksi, missä juostaan usein karkuun erinäisiä tahoja ja missä ihmisiä pääsee jopa hengestään. Juuri kun Marty ja katsoja ehtivät luulla homman ratkenneen, jokin muu juttu iskee päin näköä ja sitten taas mennään. Tämä tekee elokuvasta samanaikaisesti niin yllättävänkin stressaavan, pahimmillaan jopa piinaavan epämukavan, että myös parhaimmillaan aivan hulvattoman hauskan. On äärimmäisen viihdyttävää seurata, mihin kaikenlaisiin kommelluksiin Marty ajautuukaan. Nuorukaisen riepottelu on samalla myös toisinaan oudon tyydyttävää, sillä kuten jo sanoin, ihmisenä Marty on sieltä minne aurinko ei paista. Nämä kekseliäät mutkat matkassa, jännittävä ilmapiiri, hauskan absurdit skenaariot, pirun intensiiviset pingismatsit ja tietty Timothée Chalametin uskomaton roolisuoritus varmistavat, ettei kahden ja puolen tunnin kesto tunnu liialliselta ja lopulta finaali on odotuksen arvoinen monellakin eri tavalla.

Elokuvan on ohjannut pelkkä Josh Safdie, joka yleensä tekee elokuvat veljensä Bennyn kanssa. Benny kuitenkin lähti tekemään omaa urheiludraamaansa, The Smashing Machinea (2025). Safdie suoriutuu työstään todella vakuuttavasti ja hänen rakentamansa ilmapiiri on hurjan voimakas. Lisäksi hänen ja Ronald Bronsteinin työstämä käsikirjoitus on väkevä, niin tarinan koukeroita kuin ronskia dialogia myöten. Marty Supreme - unelmoi isosti on myös todella taitavasti kuvattu, sekä hyvin leikattu kasaan. Lavastus- ja puvustustiimit ovat vaikuttavasti herättäneet 1950-luvun alun takaisin eloon ja äänimaailmakin on osaavasti työstetty. Daniel Lopatinin musiikit tunnelmoivat mainiosti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.1.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Marty Supreme, Yhdysvallat, 2025, A24, Central Pictures, IPR.VC

Arvostelu: Roofman - Kattokeikkailija (Roofman - 2025)

ROOFMAN - KATTOKEIKKAILIJA

ROOFMAN

Ohjaus: Derek Cianfrance

Pääosissa: Channing Tatum, Kirsten Dunst, LaKeith Stanfield, Peter Dinklage, Ben Mendelsohn, Uzo Aduba, Emory Cohen, Lily Collias, Kennedy Moyer, Juno Temple, Melonie Diaz, Alissa Marie Pearson, Molly Price ja Tony Revolori

Genre: rikos, komedia, draama, romantiikka

Kesto: 2 tuntia 6 minuuttia

Ikäraja: 12

Roofman - Kattokeikkailija perustuu tositapahtumiin rikollisesta Jeffrey Manchesterista. David Stephens ja Peter Petrucci kirjoittivat miehen elämästä elokuvakäsikirjoituksen, mutta projekti ei edennyt sellaisenaan. Kirt Gunn työsti uuden käsikirjoituksen kaksikon tekstin pohjalta ja vuonna 2024 elokuvan teko käynnistyi tosissaan. Kuvaukset alkoivat lokakuussa 2024 ja nyt Roofman - Kattokeikkailija on saapunut elokuvateattereihin. Itse en ollut kuullutkaan Jeffrey Manchesterista aiemmin, mutta kun luin leffasta, kiinnostuin siitä heti. Kävinkin katsomassa Roofman - Kattokeikkailijan sen ensi-iltapäivänä.

Rahaongelmissa rypevän ja perheensä menettäneen Jeffrey Manchesterin elämä muuttuu hullunmyllyksi, kun hän ryhtyy ryöstelemään McDonald's-ravintoloita kattojen kautta ja asuu Toys "R" Us -lelukaupassa.

Pääroolissa Jeffrey "Kattokeikkailija" Manchesterina nähdään Channing Tatum. Jeffrey sai lisänimensä omaperäisestä tavastaan ryöstää McDonald's-pikaruokaravintoloita tunkeutumalla niihin kattorakenteiden tai -luukkujen kautta. Jeffrey ei ole kuitenkaan mikään varsinaisesti paha ihminen, vain tyyppi joka on eksynyt väärille teille ja huomannut olevansa turhankin hyvä siinä, mitä hän tekee. Rahaongelmat ovat etäännyttäneet hänet perheestään ja Jeffrey uskoo ryöstöistä saadun mammonan palauttavan hänen suosionsa esimerkiksi lapsille annettujen lahjojen kautta. Ryöstöt mies hoitaa mahdollisimman ystävällisesti, usein saaden jälkikäteen McDonald'sin työntekijät kehumaan häntä uutislähetyksessä. Tatum on nappivalinta osaan. Hän kanavoi hyvin hahmonsa ahdinkoa, päättäväisyyttä ja mukavuutta, voittaen katsojan nopeasti Jeffreyn puolelle.

     Elokuvassa nähdään myös LaKeith Stanfield Jeffreyn kaverina Stevenä ja Juno Temple tämän tyttöystävänä Michellenä, Peter Dinklage Mitchinä, pomona Toys "R" Us -liikkeessä, missä Jeffrey piileskeli kuukausitolkulla, Kirsten Dunst liikkeen myyjänä Leigh'nä, sekä Ben Mendelsohn ja Uzo Aduba paikallisen kirkon pastorina Ronina ja tämän vaimona Eileeninä. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat hyvin osistaan. Dinklagen Mitch on sopivan mulkku jätkä, jottei katsojaa edes haittaa, että Jeffrey majailee tämän kaupassa, varastaen vähän sitä sun tätä omaksi ilokseen piiloonsa. Dunst on hyvä valinta Leigh'ksi, jonka kanssa Jeffreylle vähemmän yllättäen syntyy romanssia.

Roofman - Kattokeikkailija osoittautui oikein vekkuliksi ja hyvin erilaiseksi rikoselokuvaksi, jonka tarina on niin älytön, että fiktioelokuvana katsoja tuskin uskoisi tällaista voivan tapahtua. Mutta joskus tosielämä on fiktiota uskomattomampaa ja Jeffrey Manchesterin varsin villistä elämänvaiheesta on saatu erittäin kiinnostava elokuva aikaiseksi. Itse sitä kattokeikkailua, McDonald'sien ryöstelyä elokuvassa on lopulta yllättävän vähän ja elokuva keskittyy pääasiassa siihen aikaan, kun Jeffrey asui Toys "R" Us -lelukaupassa, pakoillessaan virkavaltaa. Kun päivät muuttuvat viikoiksi ja sitten jopa kuukausiksi, yksinäisyys alkaa painaa päälle ja kun mies päättää lähestyä Leigh'tä, jonka puuhia hän on seurannut jo pitkään, asiat eivät enää ole entisensä.

Elokuva tasapainottelee oivallisesti rikosjännärin, komedian, henkilödraaman ja romantiikan välimaastossa. Jeffreyn absurdista tilanteesta revitään hyvää huumoria, mutta samalla hänen elämänsä esitetään myös hieman traagisena. Leigh tuo uutta valoa synkkyyden keskelle ja romanttinen puolikin leffasta toimii. Jännite syntyy toki siitä, jääkö Jeffrey kiinni puuhistaan? Mitä pidemmälle elokuva etenee, sitä huolimattomammaksi mies käy, tykästyessään uuteen elämäänsä Leigh'n kanssa. Kaikkea tätä on mielenkiintoista ja usein hupaisaa seurata, mutta silti täytyy sanoa, että muutamaa minuuttia päälle kahden tunnin kestossa Roofman - Kattokeikkailija on hitusen liian pitkä. Siitä voisi helposti napsia pikkupätkiä sieltä täältä yhteensä kymmenen minuutin tai jopa vartin edestä, tehden kokonaisuudesta ytimekkäämmän.

Elokuvan on ohjannut Derek Cianfrance, joka tasapainottelee eri lajityyppien ja ilmapiirien välimaastossa taitavasti. Hänen ja Kirt Gunnin lopullinen käsikirjoitus voisi sisältää enemmän sitä kattokeikkailua ja voisi olla hieman tiiviimpi kokonaisuutena, mutta jo tällaisenaan homma tosiaan toimii. Roofman - Kattokeikkailija on myös pätevästi kuvattu, elokuvan lavasteet ovat hienot ja puvustus oivallista. Erästä yksityiskohtaa tuskin moni katsoja huomaa, mutta itseäni legokeräilijänä huvitti, että vuoteen 2004 sijoittuvassa elokuvassa hahmot rakentavat yhdessä kohtaa pari vuotta sitten julkaistua Harry Potter -legosettiä. Äänimaailma on osaavasti rakennettu Christopher Bearin säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Roofman, 2025, Hunting Lane Films, 51 Entertainment, High Frequency Entertainment, Limelight

Arvostelu: The Bikeriders (2023)

THE BIKERIDERS

Ohjaus: Jeff Nichols

Pääosissa: Jodie Comer, Austin Butler, Tom Hardy, Michael Shannon, Mike Faist, Boyd Holbrook, Damon Herriman, Beau Knapp, Emory Cohen, Karl Clusman, Toby Wallace, Norman Reedus, Happy Anderson ja Paul Sparks

Genre: rikos, draama

Kesto: 1 tunti 56 minuuttia

Ikäraja: 16

The Bikeriders perustuu Danny Lyonin samannimiseen kuvakirjaan Outlaws-moottoripyöräjengistä 1960-luvulla. Ohjaaja Jeff Nichols luki kirjan ensimmäisen kerran vuonna 2003 ja innostui siitä. Hän pyöritteli pitkään päässään ideaa elokuvasovituksesta, mistä hän puhui vähän väliä luottonäyttelijälleen Michael Shannonille. Koronaviruspandemian aikaan Nichols päätti vihdoin työstää ideansa pohjalta elokuvakäsikirjoituksen ja sai New Regency -yhtiön rahoittamaan filmin. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2022 ja The Bikeriders sai maailmanensi-iltansa Telluriden elokuvajuhlilla elokuussa 2023. Alun perin Disneyn ja 20th Century Studiosin oli tarkoitus levittää leffa maailmalle, mutta viime kesän Hollywoodin näyttelijöiden ja käsikirjoittajien lakon takia alkuperäinen teatteriensi-ilta peruttiin ja lopulta Disney jättäytyi projektista. Universal Pictures nappasi leffan itselleen ja nyt The Bikeriders on vihdoin saapunut elokuvateattereihin. Itselleni kyseessä on ollut yksi eniten odottamistani elokuvista tältä vuodelta, jo ihan vain sen näyttelijäkaartin takia. Kävinkin katsomassa The Bikeridersin heti sen ensi-iltapäivänä.

1960-luvulla Kathy Bauer kertoo haastatteluissa elämästään chicagolaisen Vandals-moottoripyöräjengin parissa.

Kuten jo tuli sanottua, odotin The Bikeridersia paljon jo sen näyttelijäkaartin vuoksi. Killing Eve -sarjassa (2018-2022) häikäissyt ja siitä palkintoja voittanut Jodie Comer näyttelee Kathy Baueria, joka ajautuu chicagolaisen moottoripyöräjengin kyytiin, kun hän rakastuu ensisilmäyksellä Elvis-leffasta (2022) tutun Austin Butlerin näyttelemään vähäsanaiseen oman tiensä kulkijaan Bennyyn. Vandals-jengin johtajana Johnnynä taas nähdään aina karismaattinen ja väkevä Tom Hardy. Jo paperilla kolmikko kuulostaa hyvältä ja ruudulla he toimivat vielä odotettua paremmin. Vaikka keskiössä onkin äijien moottoripyöräpoppoo ja Butler ja Hardy ovat tuttuun tapaansa erinomaisia osissaan, vekkulilla aksentilla varustettu Comer vakuuttaa parhaiten, enkä ihmettele, jos hän nappaa leffasta parhaan naispääosan Oscar-ehdokkuuden.

     Elokuvassa nähdään myös Michael Shannon, Boyd Holbrook, Beau Knapp, Emory Cohen ja The Walking Dead -sarjassakin (2010-2022) prätkällä päristellyt Norman Reedus muina moottoripyöräjengiläisinä, Toby Wallace Vandalsiksi pyrkivänä nuorukaisena, sekä Mike Faist alkuperäisen The Bikeriders -kuvakirjan tekijänä Danny Lyonina, joka haastattelee Kathya kirjaansa varten. Sivunäyttelijätkin ovat hyvässä vedossa ja suunnilleen jokainen värikkään persoonallisesta jengistä saa ainakin yhden kohtauksen verran loistaa.

The Bikeriders ei onneksi tuottanut pettymystä. Kyseessä on todella väkevä draamaelokuva, joka imaisee katsojansa täysin mukaansa 1960-luvun Chicagoon, missä yhteiskunnasta syrjään jääneet miehet löytävät toisensa ja yhteisen intohimon kohteen. Moottoripyöräily ei ole näille miehille vain harrastus, vaan koko elämä. Elokuva kuvaa hyvin sitä huumaa ja vapauden tunnetta, jonka nämä miehet kokevat pyöriensä selässä, ajellen ympäri maanteitä. Samalla leffa myös näyttää, kuinka toisaalta kornia ja koomista tämä överimacho puuha on, kun hahmot viettävät päivänsä baareissa kaljaa litkien ja sitten äänekkäitä kulkuneuvojaan päristellen.

Monin tavoin elokuva tuntuu vanhemmalta kuin se onkaan ja sanon tämän vain ja ainoastaan hyvässä mielessä. Se ei kulje päivänselvän ja simppelin juonen varassa, jossa tapahtuu kaiken aikaa jotain, vaan se kertoo rauhassa tarinaansa tämän jengin synnystä, noususta ja tuhosta. Jengin sisäiset konfliktit rakentuvat onnistuneesti ja eri tyyppien kuviot viedään oivallisesti, paikoin jännittävästi päätökseensä. Toteutus tuntuu ajoittain jopa hieman dokumentaariselta ja näistä ihmisistä kaivetaan kaiken aikaa kiinnostavia puolia. Karskien kuorien alta paljastuu varsin herkkiäkin tarinoita ja rikosten ja väkivallan keskellä tässä jengissä on yhteisöllisyydessään jotain erikoisen kaunista. Hahmojen väliset kanssakäymiset ovat myös usein hersyvän hauskoja. Toisaalta näiden hahmojen parissa voisi viettää kauemminkin aikaa, mutta toisaalta vajaan parin tunnin kesto on sopivan napakka mitta The Bikeridersille.

Pohdittuaan, pähkäiltyään ja pyöriteltyään ideaa mielessään Jeff Nichols teki vihdoin 20 vuoden jälkeen intohimoprojektinsa ja se intohimo myös näkyy. The Bikeriders on kaikin puolin vahva suoritus, etenkin käsikirjoituksensa puolesta. Nicholsin rakentama tarina pohjautuu todellisiin haastatteluihin, mutta se on silti fiktiivinen. Hänen tekstinsä on erinomaista, varsinkin dialogi on ensiluokkaista. Elokuva on myös teknisiltä ansioiltaan vakuuttava. Se on tyylikkäästi kuvattu ja hyvin leikattu kasaan. 1960-luku on herätetty hienosti takaisin eloon upealla lavastuksella ja puvustuksella. Äänimaailma jylisee jämäkästi menemään ja rock-painotteiset kappalevalinnat säestävät menoa mainiosti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.7.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Bikeriders, 2023, Focus Features, Regency Enterprises, New Regency Productions, Tri-State Pictures, 20th Century Studios

Arvostelu: Brooklyn (2015)

BROOKLYN

Ohjaus: John Crowley
Pääosissa: Saoirse Ronan, Emory Cohen, Julie Walters, Jim Broadbent ja Domhnall Gleeson
Genre: draama, romantiikka
Kesto: 1 tunti 51 minuuttia
Ikäraja: 12

Brooklyn oli tänä vuonna ehdolla kolmesta Oscar-palkinnosta, jotka olivat Paras elokuva, Paras naispääosa ja Paras sovitettu käsikirjoitus. Kahden ensiksi mainitun ehdokkuuden takia mielenkiintoni heräsi. Elokuva ei kuitenkaan voittanut yhtäkään ehdokkuuksistaan, mutta halusin silti nähdä, olisiko se ollut niiden arvoinen. Yhtenä aamuna herätessäni koin pakkomielteen nähdä Brooklynin ja lopulta vuokrasin ja katsoin sen samana päivänä.

1950-luvun alussa irlantilaistyttö Eilis muuttaa New Yorkiin, jossa hän rakastuu italialaistaustaiseen Tonyyn.

Saoirse Ronan on aivan loistava pääosassa Eilis Laceyna! Hänen elekielensä ja ilmeensä viestittävät paljon tunteita, vaikka kuinka minimalistisia eleet olisivatkin. Irlantilaiskorostusta on mukavaa kuunnella ja mielestäni parhaan naispääosan palkinto meni ihan väärälle henkilölle - en tosin ole nähnyt Brie Larsonin suoritusta Roomissa (2015), mutta ei se voi olla niin hyvä kuin Ronanin suoritus tässä. Ronan ei ollut etukäteen minulle kovin tuttu naama, mutta Brooklyn sai minut haluamaan nähdä hänen tulevat, kuten myös vanhemmat elokuvansa. Jo Ronanin lahjakkuus yksinään pitäisi katsojan mielenkiinnon yllä.
     New Yorkissa Eilis ihastuu italialaiseen putkimieheen, joka ei kuitenkaan ole Mario, vaan hyväkäytöksinen Tony, joka rakastuu Eilikseen ensinäkemältä. Tonya esittää Emory Cohen, jonka suoritus on hyvä, mutta jää selkeästi Ronanin varjoon.
     Elokuvassa nähdään myös Julie Walters asuntolan emäntä Madge Kehoena, Jim Broadbent isä Floodina, joka antaa muutamia vinkkejä Eilikselle ja Domhnall Gleeson Jim Farrellina, jonka tarkoitus on tuoda aika tarpeetonta ja tarinaa venyttävää kolmiodraamaa mukaan elokuvaan. Walters ja Broadbent ovat aina hyviä ja Gleesonkin on jo osoittanut taitonsa, mutta tässä elokuvassa hänen roolinsa tuntuu hieman väkinäiseltä. Jännä juttu, että jokainen näistä kolmesta on esiintynyt Harry Potter -sarjassa (2001-2011)...

Brooklyn on tarina itsensä löytämisestä. Eiliksellä menee huonosti kotikylässään, jolloin hän päättää kokeilla onneaan isossa kaupungissa ja muuttaa Yhdysvaltoihin. Vaikkei kestä kauaa, kun Tony tulee mukaan tarinaan, niin elokuva ei tunnu romanttiselta pätkältä vielä pitkään aikaan. Romanttisuutta ei onneksi esitetä ällönä, ylivedettynä söpöilynä, vaan se pysyy hyvin aisoissa. Rakkaus on vain yksi asia, mihin Eilis törmää suurkaupungissa ja onnellisuuden tien kulman takana on aina jokin negatiivinen asia valmiina lyömään paistinpannulla päin naamaa. Elokuvan aikana Eilis oppii, minkä kulman taakse ei ole hyvä kääntyä.

Huumoria löytyy myös elokuvasta. Yksi hauskimmista osioista on, kun asuntolan muut tytöt opettavat Eilistä syömään spaghettia oikein ja sen jälkeen nähtävä päivällinen Tonyn perheen luona. Vaikken erityisemmin välittänyt lisätystä kolmiodraamasta, niin ymmärrän myös sen tarkoituksen osoittaa Eilis oikeaan suuntaan elämässään. Elokuvan aikana Eilis kirjoittaa kirjeitä siskolleen Roselle (Fiona Glascott) ja kirjeiden sisällöt kuullaan Eiliksen äänellä luettuna. Kirjeet ovat toimiva lisäys ja niillä saadaan helposti kerrottua, kuinka aika kuluu nopeasti. Elokuva ei ole kovin pitkä, eikä se käytä aikaa turhuuteen, vaan kulkee hyvällä tahdilla eteenpäin.

Brooklynin on ohjannut John Crowley, jonka aikaisempia töitä ovat mm. Intermission (2003) ja Closed Circuit (2013). Ymmärrän kyllä, miksi elokuva oli ehdokkaana käsikirjoituksestaan, sillä etenkin dialogi tuntuu todella hiotulta. Harmi vain, että näyttelijöiden puheista ainoastaan Saoirse Ronanin irlantilaiskorostus kuulostaa luonnolliselta. Elokuva on kuvattu hyvin, vaikka kamera välillä heiluukin hieman liikaa ja muutamia hyppyleikkauksia lukuunottamatta se on leikattukin taidokkaasti. Tarina sijoittuu 50-luvulle ja vaikka en ollutkaan millään lailla vielä olemassa silloin, niin mielestäni ajankuva on toteutettu erinomaisesti. Puvustus-, maskeeraus- ja lavastustiimit ovat päässeet toteuttamaan itseään ja luomaan useita tyylikkäitä asuja, tyylejä, sekä paikkoja. Itse Brooklynia ei yleisesti kovin paljoa esitellä, vaan elokuva tapahtuu lähinnä vain tietyissä paikoissa. Irlannista näytetään enimmäkseen Eiliksen kotikylää Enniscorthya.

Yhteenveto: Brooklyn on erittäin hyvä elokuva. Se saa katsojan hymyilemään ja nauramaan, sekä myös surulliseksi ja herkimmillä voi mennä tippa linssiin. 1950-luvun ajankuva on hyvin siirretty ruudulle. Saoirse Ronan on aivan mieletön pääosassa ja pelkästään hänen suorituksensa takia suosittelen katsomaan tämän elokuvan. Hahmon kaari elokuvan läpi on onnistuneesti rakennettu. Jos on pienintäkään kiinnostusta elokuvaa kohtaan, niin kannattaa se katsoa. Se ei toimi kaikille, mutta itse pidin siitä paljon. Kolmiodraama tuntuu hieman väkinäiseltä, mutta ymmärrän sen tarkoituksen lopun kannalta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.7.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.impawards.com
Brooklyn, 2015, Twentieth Century Fox Film Corporation, Wildgaze Films, BBC Films, Parallel Film Productions, Bun and Ham Productions, Finola Dwyer Productions, Irish Film Board, Item 7