Arvostelu: The Bikeriders (2023)

THE BIKERIDERS

Ohjaus: Jeff Nichols

Pääosissa: Jodie Comer, Austin Butler, Tom Hardy, Michael Shannon, Mike Faist, Boyd Holbrook, Damon Herriman, Beau Knapp, Emory Cohen, Karl Clusman, Toby Wallace, Norman Reedus, Happy Anderson ja Paul Sparks

Genre: rikos, draama

Kesto: 1 tunti 56 minuuttia

Ikäraja: 16

The Bikeriders perustuu Danny Lyonin samannimiseen kuvakirjaan Outlaws-moottoripyöräjengistä 1960-luvulla. Ohjaaja Jeff Nichols luki kirjan ensimmäisen kerran vuonna 2003 ja innostui siitä. Hän pyöritteli pitkään päässään ideaa elokuvasovituksesta, mistä hän puhui vähän väliä luottonäyttelijälleen Michael Shannonille. Koronaviruspandemian aikaan Nichols päätti vihdoin työstää ideansa pohjalta elokuvakäsikirjoituksen ja sai New Regency -yhtiön rahoittamaan filmin. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2022 ja The Bikeriders sai maailmanensi-iltansa Telluriden elokuvajuhlilla elokuussa 2023. Alun perin Disneyn ja 20th Century Studiosin oli tarkoitus levittää leffa maailmalle, mutta viime kesän Hollywoodin näyttelijöiden ja käsikirjoittajien lakon takia alkuperäinen teatteriensi-ilta peruttiin ja lopulta Disney jättäytyi projektista. Universal Pictures nappasi leffan itselleen ja nyt The Bikeriders on vihdoin saapunut elokuvateattereihin. Itselleni kyseessä on ollut yksi eniten odottamistani elokuvista tältä vuodelta, jo ihan vain sen näyttelijäkaartin takia. Kävinkin katsomassa The Bikeridersin heti sen ensi-iltapäivänä.

1960-luvulla Kathy Bauer kertoo haastatteluissa elämästään chicagolaisen Vandals-moottoripyöräjengin parissa.

Kuten jo tuli sanottua, odotin The Bikeridersia paljon jo sen näyttelijäkaartin vuoksi. Killing Eve -sarjassa (2018-2022) häikäissyt ja siitä palkintoja voittanut Jodie Comer näyttelee Kathy Baueria, joka ajautuu chicagolaisen moottoripyöräjengin kyytiin, kun hän rakastuu ensisilmäyksellä Elvis-leffasta (2022) tutun Austin Butlerin näyttelemään vähäsanaiseen oman tiensä kulkijaan Bennyyn. Vandals-jengin johtajana Johnnynä taas nähdään aina karismaattinen ja väkevä Tom Hardy. Jo paperilla kolmikko kuulostaa hyvältä ja ruudulla he toimivat vielä odotettua paremmin. Vaikka keskiössä onkin äijien moottoripyöräpoppoo ja Butler ja Hardy ovat tuttuun tapaansa erinomaisia osissaan, vekkulilla aksentilla varustettu Comer vakuuttaa parhaiten, enkä ihmettele, jos hän nappaa leffasta parhaan naispääosan Oscar-ehdokkuuden.

     Elokuvassa nähdään myös Michael Shannon, Boyd Holbrook, Beau Knapp, Emory Cohen ja The Walking Dead -sarjassakin (2010-2022) prätkällä päristellyt Norman Reedus muina moottoripyöräjengiläisinä, Toby Wallace Vandalsiksi pyrkivänä nuorukaisena, sekä Mike Faist alkuperäisen The Bikeriders -kuvakirjan tekijänä Danny Lyonina, joka haastattelee Kathya kirjaansa varten. Sivunäyttelijätkin ovat hyvässä vedossa ja suunnilleen jokainen värikkään persoonallisesta jengistä saa ainakin yhden kohtauksen verran loistaa.

The Bikeriders ei onneksi tuottanut pettymystä. Kyseessä on todella väkevä draamaelokuva, joka imaisee katsojansa täysin mukaansa 1960-luvun Chicagoon, missä yhteiskunnasta syrjään jääneet miehet löytävät toisensa ja yhteisen intohimon kohteen. Moottoripyöräily ei ole näille miehille vain harrastus, vaan koko elämä. Elokuva kuvaa hyvin sitä huumaa ja vapauden tunnetta, jonka nämä miehet kokevat pyöriensä selässä, ajellen ympäri maanteitä. Samalla leffa myös näyttää, kuinka toisaalta kornia ja koomista tämä överimacho puuha on, kun hahmot viettävät päivänsä baareissa kaljaa litkien ja sitten äänekkäitä kulkuneuvojaan päristellen.

Monin tavoin elokuva tuntuu vanhemmalta kuin se onkaan ja sanon tämän vain ja ainoastaan hyvässä mielessä. Se ei kulje päivänselvän ja simppelin juonen varassa, jossa tapahtuu kaiken aikaa jotain, vaan se kertoo rauhassa tarinaansa tämän jengin synnystä, noususta ja tuhosta. Jengin sisäiset konfliktit rakentuvat onnistuneesti ja eri tyyppien kuviot viedään oivallisesti, paikoin jännittävästi päätökseensä. Toteutus tuntuu ajoittain jopa hieman dokumentaariselta ja näistä ihmisistä kaivetaan kaiken aikaa kiinnostavia puolia. Karskien kuorien alta paljastuu varsin herkkiäkin tarinoita ja rikosten ja väkivallan keskellä tässä jengissä on yhteisöllisyydessään jotain erikoisen kaunista. Hahmojen väliset kanssakäymiset ovat myös usein hersyvän hauskoja. Toisaalta näiden hahmojen parissa voisi viettää kauemminkin aikaa, mutta toisaalta vajaan parin tunnin kesto on sopivan napakka mitta The Bikeridersille.

Pohdittuaan, pähkäiltyään ja pyöriteltyään ideaa mielessään Jeff Nichols teki vihdoin 20 vuoden jälkeen intohimoprojektinsa ja se intohimo myös näkyy. The Bikeriders on kaikin puolin vahva suoritus, etenkin käsikirjoituksensa puolesta. Nicholsin rakentama tarina pohjautuu todellisiin haastatteluihin, mutta se on silti fiktiivinen. Hänen tekstinsä on erinomaista, varsinkin dialogi on ensiluokkaista. Elokuva on myös teknisiltä ansioiltaan vakuuttava. Se on tyylikkäästi kuvattu ja hyvin leikattu kasaan. 1960-luku on herätetty hienosti takaisin eloon upealla lavastuksella ja puvustuksella. Äänimaailma jylisee jämäkästi menemään ja rock-painotteiset kappalevalinnat säestävät menoa mainiosti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.7.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Bikeriders, 2023, Focus Features, Regency Enterprises, New Regency Productions, Tri-State Pictures, 20th Century Studios

Arvostelu: Death Wish (2018)

DEATH WISH

Ohjaus: Eli Roth
Pääosissa: Bruce Willis, Vincent D'Onofrio, Dean Norris, Kimberly Elise, Camila Morrone, Elisabeth Shue, Jack Kesy, Ronnie Gene Blevins ja Beau Knapp
Genre: toiminta
Kesto: 1 tunti 48 minuuttia
Ikäraja: 16

Death Wish on uudelleenfilmatisointi Charles Bronsonin tähdittämästä toimintaleffasta Väkivallan vihollinen (Death Wish - 1974), joka taas perustuu Brian Garfieldin samannimiseen romaaniin vuodelta 1972. Jo vuonna 2006 heräsivät puheet uudelleenfilmatisoinnista, kun toimintastara Sylvester Stallone halusi tehdä oman versionsa tarinasta. Hänen työstämänään filmiä ei koskaan toteutettu, mutta vuonna 2012 ilmoitettiin, että uusi versio olisi silti tekeillä. Alunperin pääosaan kaavailtiin Liam Neesonia, mutta erimielisyyksien takia tekijöitä poistui projektista ja heidän tilalleen otettiin uusia, jolloin päärooliin valittiin Bruce Willis. Kuvaukset alkoivat syksyllä 2016 ja filmin oli tarkoitus ilmestyä jo marraskuussa 2017, mutta se päätettiinkin siirtää tälle vuodelle. Itse en ollut kovin innostunut, kun kuulin elokuvasta. En ole Bronsonin versiota nähnyt, mutten silti ymmärrä, miksi se on pitänyt tehdä nykypäivänä uudestaan. Sen lisäksi Bruce Willis on mielestäni vain huonontunut vuosien varrella ja nykyään häntä on paikoitellen jopa todella ärsyttävää katsoa leffassa. En siis oikein odottanut mitään kummoista, kun menin katsomaan Death Wishin.

Tohtori Paul Kerseyn kotiin murtaudutaan, ja hänen vaimoa ja tytärtä ammutaan. Kun poliisit eivät vaikuta tekevän tarpeeksi ratkaistakseen tapauksen, Paul päättää itse löytää ampujat.

2000-luvulla, etenkin viime vuosien aikana, on tullut hyvin selväksi, että Bruce Willis tekee useat roolinsa vain rahan takia. Roolitöistä ei näy minkäänlaista innostusta tai kiinnostusta projektia kohtaan, vaan Willis lähinnä pyörii puolivillaisesti kameran edessä siihen asti, että saa tarpeekseen, ottaa rahat ja lähtee. Olikin siis mukavaa vaihtelua, että Willis vaikuttaa kerrankin viihtyneen leffan kuvauksissa. Hänen roolisuorituksensa tohtori Paul Kerseynä, kovan luokan kirurgina, on hänen paras sitten Looperin (2012). Minua ei tympinyt nähdä häntä valkokankaalla ja vaikkei Willis kovin kummoinen näyttelijä olekaan, hän sopi osaansa täysin. Tietty Willis on uskottavampi rikollisia ammuskelevana äijänä kuin perhettään rakastavana tohtorina, mutta hän toimii siinäkin hommassa tarpeeksi hyvin.
     Paulin Lucy-vaimona nähdään Elisabeth Shue, kun taas pariskunnan Jordan-tytärtä esittää Camila Morrone. Jordan on urheilullinen nuori naisenalku, joka on muuttamassa New Yorkiin opiskelemaan - mikä on tietty vaikea unelma saavuttaa, jos joku murtautuu yöllä kotiisi ja ampuu sinua. Tytöstä oppii välittämään tarpeeksi filmin alussa, jotta katsojana jännittää, mitä hänelle käy, mutta hänen äidistään ei voi sanoa samaa. Lucy on todella persoonaton ja tylsä tapaus, jolle ei ole vaivauduttu keksimään mitään erityistä. Shue tekee parhaansa sillä vähällä, mitä hänelle on annettu, mutta paremman roolityön tekee näyttelijänuraa vasta aloitteleva Morrone.
     Elokuvassa nähdään myös mainio Vincent D'Onofrio Paulin Frank-veljenä, joka viettää paljon aikaa Paulin perheen kanssa, Dean Norris kaupungin murtoaaltoa tutkivana etsivä Rainsina, Kimberly Elise tämän työkaverina etsivä Jacksonina, sekä Beau Knapp, Jack Kesy ja Ronnie Gene Blevins murtautujina.

Death Wish on onneksi parempi elokuva kuin etukäteen ajattelin. Ei se mikään maailmaa mullistava ole, eikä siitä löydy klassikkoainesta, mutta viikonlopun aloittavana toimintaviihteenä se toimi erittäin oivallisesti. Itse tarina ei todellakaan ole mitään mullistavaa. Tällaisia "perheelle käy jotain, kostetaan tappamalla pahikset" -juonia on tullut nähtyä toimintaleffoissa usein. Joskus se saadaan toimimaan (Taken, 2008), joskus taas ei (Taken 3, 2014). Väärissä käsissä Death Wish olisi sitä heikompaa päätä samaa tarinaa jauhavista leffoista, joten onkin tavallaan onni, että ohjaksissa pyörii Eli Roth. Kyseessä ei onneksi ole mikään haudanvakava elokuva, josta katoaa viihteellisyys, kun se yrittää vakuuttaa katsojansa jatkuvasti siitä, ettei tämä ole leikin asia. Roth on ymmärtänyt, että samanlaisia elokuvia nähdään suunnilleen joka vuosi, joten hän on päättänyt tehdä oman versionsa hieman itseironisesti. Paikoitellen Death Wish selvästi tietää, kuinka hölmöltä kuulostaa, että mukava kirurgi muuttuisi noin vain kylmäksi tappajaksi. Leffa pistää siis parissa kohtaa kunnolla haisemaan, jolloin ei voi olla viihtymättä.

Rothin tuttuun tapaan raakuuksissa ei ole säästelty, joten kostoreissu on paikoitellen hyvinkin brutaali. Herkimmille siis varoitus, että parissa kohtaa väkivalta muuttuu todella roisiksi. Ohjaaja kuitenkin esittelee raakuudet kevyin mielin, jolloin suurin osa yleisöstä lähinnä naurahtaa, kun Paul esimerkiksi tönäisee pahiksen yläkerran kaiteesta läpi ja pahis putoaa pää edellä lattialle, jolloin niska katkeaa voimakkaasti rusahtaen ja hahmon naamalle jää hölmö ilme. Onhan se sairasta, mutta kierolla tavalla todella koomista. Death Wishin itseironisuus tekee siitä astetta paremman kostopätkän, joka viihdyttää alusta loppuun ja jonka voisi helposti katsoa uudelleenkin. Syvyyttä on hieman yritetty lisätä mukaan, kun joku saa kuvattua Paulin ampumassa rikollisia ja lataa videonsa internetiin, jolloin radiossa keskustellaan siitä, onko oikein siviililtä ottaa laki omiin käsiinsä, jos poliisi ei tee tarpeeksi. Samalla leffa näyttää, että ehkä se olisi joissain tapauksissa hyväksyttävää, mutta joissain todella typerää. Radiokohtaukset ovat kuitenkin liian alleviivaavia, jolloin suurimman osan niistä olisi voinut poistaa kokonaan.

Joe Carnahanin käsikirjoitus itsessään ei ole kovin kummoinen. Se sisältää hölmöjä repliikkejä - etenkin Paulin ja Lucyn isän (Len Cariou) välisessä kohtauksessa - minkä lisäksi se on vain liiankin perinteinen. On siis hyvä, että Eli Roth on tuonut mukaan omaa tyyliään, jolla nähtyyn juttuun syntyy jotain raikkautta. Death Wish on myös hyvin kuvattu; varsinkin sen laaja aloituskuva Chicagosta, mikä siirtyy kaahailevaan poliisiautoon, on näyttävä. Leikkaus on tarpeeksi sujuvaa, vaikkakin paikoitellen turhan nopeatempoista toimintakohtauksissa. Tekoveressä ei ole säästelty, mutta parit roiskahdukset näyttivät hieman digitaalisilta. Äänimaailma on todella oivallinen etenkin toiminnan aikana, mutta Ludwig Göranssonin musiikit eivät jää millään lailla mieleen.

Yhteenveto: Death Wish on astetta parempi kostotarinan sisältävä toimintaleffa ohjaaja Eli Rothin tuoman itseironian ansiosta. Elokuva onnistuu nauramaan sille, kuinka hölmöltä sen juoni kuulostaa, mikä lisää koko homman viihdearvoa. Kierosta huumorista pitävät tulevat varmasti naureskelemaan hassun brutaaleille hetkille. Mukaan on yritetty tuoda hieman syvällisyyttä radio-ohjelman kautta, mutta sitä on mukana hieman liiankin paljon, jolloin sen sanoma ei jää millään lailla hienovaraiseksi. Bruce Willis onneksi toimii pääroolissa ja on mukava nähdä, että herra jälleen viihtyy elokuvan teon parissa. Muutkin näyttelijät sopivat osiinsa, vaikkeivät teekään mitä ihmeellisimpiä roolisuorituksia. Roth on saanut aikaiseksi erittäin viihdyttävän paketin, jonka katsoisi mielellään uudestaankin. Suosittelenkin toimintafaneja katsomaan leffan, sillä se tuo hieman jotain uutta hyvin perinteiseen tarinaansa. Saa nähdä, toimiiko Death Wish paremmin eurooppalaisyleisölle kuin amerikkalaisille. Ymmärrän tosin hyvin, miksei tämä ole mennyt kovin hyvin läpi Yhdysvalloissa. Mukana on esimerkiksi kohtaus, jossa Paul käy asekaupassa ja saa ostettua itselleen pistoolin yhtä helposti kuin karkkia kaupasta. Usean Yhdysvalloissa viime aikoina tapahtuneen ampumavälikohtauksen takia tällaista kohtausta katsotaan varmasti pahasti. Death Wishin ensi-ilta siirrettiinkin tälle vuodelle, koska se olisi alunperin ilmestynyt juuri Las Vegasissa tapahtuneen ammuskelun jälkeen. Siirrosta huolimatta se on ilmestynyt huonoon aikaan ja toivon, että vielä jonain päivänä tämä elokuva nähtäisiin paremmassa valossa Yhdysvalloissa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.3.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Death Wish, 2018, Cave 76, Metro-Goldwyn-Mayer, Paramount Pictures, Spy Kids 4 SPV