Arvostelu: Tom Clancy: Armoa tuntematta (Tom Clancy's Without Remorse - 2021)

TOM CLANCY: ARMOA TUNTEMATTA

TOM CLANCY'S WITHOUT REMORSE

Ohjaus: Stefano Sollima

Pääosissa: Michael B. Jordan, Jamie Bell, Jodie Turner-Smith, Luke Mitchell, Jack Kesy, Todd Lasance, Jacob Scipio, Guy Pearce, Brett Gelman, Colman Domingo ja Lauren London

Genre: toiminta, jännitys

Kesto: 1 tunti 50 minuuttia

Ikäraja: 16

Tom Clancy's Without Remorse, eli suomalaisittain Tom Clancy: Armoa tuntematta perustuu Tom Clancyn samannimiseen kirjaan vuodelta 1993. Jo kirjan ilmestyessä Savoy Pictures ryhtyi suunnittelemaan elokuvaa sen pohjalta ja päätähdeksi kaavailtiin Keanu Reevesiä. Projekti kuitenkin kariutui, kunnes John Milius saapui mukaan, aikeinaan ohjata ja käsikirjoittaa leffa. Päärooliin pohdittiin mm. Laurence Fishburnea ja Gary Siniseä, mutta taas suunnitelmat jämähtivät paikoilleen. Vuonna 2012 Paramount Pictures ryhtyi työstämään filmiä kirjan pohjalta, Christopher McQuarrien ohjauksessa. Tom Hardyn oli tarkoitus esittää päähahmoa, mutta tämäkin yritys kaatui ja niin McQuarrie kuin Hardy siirtyivät muihin projekteihin. 2017 Akiva Goldsman ryhtyi käsikirjoittamaan kahdesta Tom Clancyn kirjasta, Armoa tuntematta ja Iskuryhmä Rainbow'sta (Rainbow Six - 1998) elokuvasovituksia. Taylor Sheridan palkattiin kirjoittamaan Goldsmanin tekstejä uusiksi, Michael B. Jordan roolitettiin pääosaan ja ohjaajaksi valittiin Stefano Sollima. Kuvaukset käynnistyivät vihdoin lokakuussa 2019, mutta koronaviruspandemian takia ne jouduttiin keskeyttämään keväällä 2020. Samalla elokuva siirtyi Paramountilta Amazonille, joka päätti julkaista filmin Prime Video -suoratoistopalvelussaan. Kuvaukset saatiin vietyä päätökseen lokakuussa 2020 ja nyt Tom Clancy: Armoa tuntematta on julkaistu Amazon Prime Videossa. Itse en ole lukenut Clancyn kirjaa, mutta koska muutamat Clancyn kirjojen pohjalta tehdyistä elokuvasovituksista ovat minulle tuttuja, minua alkoi kiinnostaa, kun huomasin uuden filmin olevan tulossa. Katsoinkin Tom Clancy: Armoa tuntematta heti julkaisupäivän aamuna.

Kun Navy SEAL -sotilas John Kellyn raskaana oleva vaimo murhataan, John lähtee kostoretkelle, aikeinaan etsiä ja tappaa murhaajat. Samalla hänelle aukeaa salaliitto, joka voisi johtaa Yhdysvallat ja Venäjän sotaan.

Michael B. Jordan näyttelee John Kellyä, Yhdysvaltain Navy SEAL -sotilasta, jonka vaimo murhataan, joten hän päättää lähteä kostamaan - eli siis todella originaalia hahmoa toimintaelokuvassa, jollaisia ei ole nähty kyllästymiseen asti! Okei, on pakko sanoa, että kyseessä on todella tylsän tavanomainen päähenkilö, mutta tekijät hyötyvät paljon siitä, että he saivat Jordanin rooliin, sillä hän yrittää tehdä kaikkensa pitääkseen tätä tyhjänpäiväistä rainaa kasassa harteillaan. Jordan sopii erittäin hyvin pääosaan ja onkin suuri harmi, että elokuva hänen ympärillään on näin heikko.

     Elokuvassa nähdään myös mm. Jamie Bell epäilyttävänä CIA-pomo Ritterinä, Jodie Turner-Smith komentajakapteeni Karen Greerinä, Guy Pearce puolustusministeri Clayna, sekä Lauren London suunnilleen yhden kohtauksen jälkeen kuolevana Johnin raskaana olevana vaimona Pamina. Bell yrittää parhaansa kehnon hahmonsa kanssa, mutta Turner-Smith tuntuu kaiken aikaa tietävän, kuinka tyhjää tyyppiä joutuu esittämään. Pearce taas hoitaa hommansa täysin vasemmalla kädellä, vailla mitään selvää mielenkiintoa leffaa kohtaan.

Tästä tulee varmaan aika lyhyt arvio tällä kertaa, sillä minulla ei yksinkertaisesti ole oikein mitään sanottavaa Armoa tuntematta -elokuvasta. "Geneerinen", "kliseinen" ja "mitäänsanomaton" ovat täydellisiä adjektiiveja kuvailemaan elokuvaa ja harmillisesti sekaan pitää vielä heittää "pitkästyttävä". Leffa kulkee niin tuttuja latuja niin ponnettomasti, että siitä on vaikea innostua missään kohtaa. Siinä ei kertaakaan tapahdu mitään, mikä saisi tuumimaan, että "tuo oli sentään ihan siistiä". Lähinnä leffaa vain tuijottaa, vilkuillen vähän väliä, kauanko kestoa on vielä jäljellä. Vaikka homma ratkeaa jo suunnilleen puolentoista tunnin kohdalla, katselukokemus tuntuu selvästi yli kaksituntiselta.

Minkäännäköistä kunnon tunnelmaa elokuvasta on turha etsiä. Vähäiset toimintakohtaukset eivät saa jännittämään, eivätkä ne edes tarjoa mitään luovia tappokeinoja tai tyylikästä menoa. Itse kertomuskaan ei jännitä, sillä koko salaliittohomma ei jaksa kiinnostaa - etenkään kun arvasin, kuka on kaiken takana heti, kun hahmo asteli ruutuun. Loppupäässä filmi lässähtelee oikein tosissaan - liekö sitten johtunut pandemia-ajan uudelleenkirjoituksista tai filmin siirtymisestä Paramountilta Amazonille. Niin tai näin, lopputulos on lähinnä päähenkilön esittely potentiaalista leffasarjaa varten, joka voisi joskus kulkea käsi kädessä Amazonin Tom Clancy's Jack Ryan -sarjan (2018-) kanssa. Elokuvan sijaan Armoa tuntematta herättääkin mielikuvia ylipitkästä televisiosarjan pilottijaksosta.

Elokuvan ohjaajana toimii Stefano Sollima ja käsikirjoittajan hommia hoitaa Taylor Sheridan (apunaan ensikertalainen leffakirjoittaja Will Staples). Filmin heikkoudet ohjauksessa ja tekstissä aiheuttavat suurta ihmetystä, sillä Solliman ja Sheridanin aiempi yhteistyö Sicario 2: Soldado (Sicario: Day of the Soldado - 2018) oli oikein onnistunut teos. Sen lisäksi, että kaksikon työ on heikkoa ihan vain leffaa miettiessä, Tom Clancyn fanit voivat kokea suuren pettymyksen, sillä netistä lukemani perusteella elokuva poikkeaa kirjasta aikamoisesti. Sentään tekniseltä puolelta löytyy päteviä puolia, kuten kelvollista kuvausta, lavastusta, erikoistehosteita ja äänisuunnittelua. Jónsin säveltämät musiikit menevät sujuvasti taustalla, mutta eivät tarjoa sen ihmeempää.

Yhteenveto: Tom Clancy: Armoa tuntematta on harmillisen laimea toimintaraina, joka kulkee niin tuttuja reittejä, että kliseisyys saa menettämään mielenkiinnon jo kauan ennen puoltaväliä. Toiminnan sarallakaan leffa ei onnistu tarjoamaan mitään erityistä, eikä homma koskaan saa jännittämään. Tarinastakaan ei löydy jännitettä, kun ylikäytetyt paljastukset arvaa jo filmin alkumetreillä. Kun juoni kulkee moneen kertaan nähtyjä polkuja, eikä toimintakaan hetkauta, elokuva tuntuu jopa aika pitkäveteiseltä. Clancyn kirjan faneille taas pettymystä tuottaa leffan voimakas poikkeaminen lähdemateriaalista. Lisäpisteen leffa saa päärooliin pätevästi sopivasta Michael B. Jordanista, joka aidosti yrittää pitää kokonaisuutta kasassa. Loppujen lopuksi koko elokuva tuntuu vain ylipitkäksi venytetyltä pilottijaksolta Jordanin hahmon omasta sarjasta. Toisaalta Jordanin hyvän työn takia haluaisin nähdä häntä lisää tässä roolissa, mutta eipä näin laimea leffa saa innostumaan jatkosta.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt, mahdollista jatko-osaa pohjustava kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.4.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

Tom Clancy's Without Remorse, 2021, Amazon Studios, Skydance Media, Paramount Pictures, New Republic Pictures, Midnight Radio, Outlier Society, Weed Road Pictures

Arvostelu: The Outpost (2020)

THE OUTPOST

Ohjaus: Rod Lurie
Pääosissa: Scott Eastwood, Caleb Landry Jones, Jacob Scipio, Milo Gibson, Jack Kesy, Orlando Bloom, Scott Alda Coffey, Will Attenborough, Kwame Patterson, Taylor John Smith, Cory Hardrict, Trey Tucker, Chris Born ja Jack Kalian
Genre: sota
Kesto: 2 tuntia 3 minuuttia
Ikäraja: 16

The Outpost pohjautuu Jake Tapperin kirjaan The Outpost: An Untold Story of American Valor (2012), mikä taas perustuu tositapahtumiin Kamdeshin taistelusta Afganistanissa lokakuun 3. päivä 2009. Tuottaja Scott Stuber ja käsikirjoittajat Paul Tamasy ja Eric Johnson hankkivat kirjan elokuvaoikeudet ja alkoivat työstämään siitä filmatisointia Universal Picturesille. Alunperin Sam Raimin oli tarkoitus ohjata leffa, mutta nämä suunnitelmat kariutuivat ja uudeksi ohjaajaksi valittiin Rod Lurie, kun projekti siirtyi Universalilta Millenium Medialle. Kuvaukset alkoivat syksyllä 2018, vaikka niissäkin koettiin ongelmia, kun päätähti Scott Eastwood mursi nilkkansa ja kuvauksia jouduttiin venyttämään kahdella viikolla. The Outpostin oli tarkoitus saada maailmanensi-iltansa South by Southwest -elokuvafestivaaleilla, mutta koronaviruksen takia tapahtuma jouduttiin perumaan. Elokuva päätettiinkin monissa maissa julkaista suoraan internetissä, mutta koska Suomessa teatterit ovat onneksi avanneet, saamme The Outpostin valkokankaille. Kävin katsomassa elokuvan lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Vuonna 2009 amerikkalaissotilaiden joukko saapuu Kamdeshiin, Afganistaniin taistelemaan kapinoivaa taliban-joukkoa vastaan ja turvaamaan rauhaa. Joukko saa tukikohdakseen vaarallisesti sijoitetun etuvartion, Outpost Keatonin ja joutuu jatkuvasti väijytyksien ja hyökkäysten uhriksi.

Vain hieman yli 50 sotilaan amerikkalaisjoukkoon kuuluvat mm. Taru sormusten herrasta -trilogian (The Lord of the Rings - 2001-2003) Legolas-haltian roolista tuttu Orlando Bloom kapteeni Keatingina, westernlegenda Clint Eastwoodin poika Scott Eastwood kersantti Romeshana, Caleb Landry Jones sotilas Carterina ja toimintatähti Mel Gibsonin poika Milo Gibson kapteeni Yllescasina. Mukaan mahtuu paljon muitakin ja muutamaa sotilasta jopa näyttelevät todellisesta Kamdeshin taistelusta selvinneet sotilaat. Romeshaa ja Carteria lukuunottamatta katsojalle ei kuitenkaan synny minkäänlaista tunnesidettä hahmoihin ja läpi leffan kun joku sotilaista kuolee taistelussa, katsojan on vaikea yhdistää nimeä kasvoihin. Landry Jones on mainio valinta sotilaaksi, joka on aluksi kaikkien kiusan kohteena, mutta nousee pikkuhiljaa näyttämään kykyjään. Eastwood taas ei ole läheskään isänsä veroinen näyttelijä, mutta kaikessa pökkelyydessäkin pärjää hyvin toimintakohtausten keskellä. Bloom vakuuttaa yllättävänkin pätevästi kapteenin roolissa, minkä takia onkin harmi, että hän saa lopulta aika vähän ruutuaikaa.

The Outpostista ei todellakaan tule mitään uutta sotaelokuvien klassikkoa, mutta on se oikein kelvollinen filmi tapahtumasta, mitä pidetään yhtenä kauheimpana taistona Afganistanin sodassa. Itse taistelua pitää kuitenkin odotella pitkään ja ensimmäinen puolisko leffasta on hyvinekin puolineen aika keskinkertaista menoa. Elokuva tuntuu oikein tarkoituksella venyttävän alkupäätä, jotta katsoja tuntisi sotilaiden turhautumisen. Alkupuoliskolta löytyy sotilaiden hilpeää ryhmähenkeä ja veikeää piikittelyä toisilleen. Tasaisin väliajoin etuvartioon hyökätään ja painotetaan sitä, kuinka surkeaan paikkaan se on asetettu. Outpost Keaton sijaitsee laakson pohjalla ja sitä ympäröivät joka suunnalta korkeat rinteet, mitkä ovat erinomaisia paikkoja, mistä talibanit voivat tehdä väijytyksiä ja yllätyshyökkäyksiä. Aluksi sotilaiden vitsailu nuotion ääressä hekotuttaa ja taistot jännittävät, mutta pidemmän päälle saman toistaminen tunnin ajan alkaa puuduttamaan. Ensimmäisen puoliskon kerronta on lisäksi kömpelöä ja osa merkittäviltä tuntuvista kohtauksista keskeytetään, ennen kuin niissä oikeasti päästään minnekään. Ensimmäisestä puoliskosta myös huokuu tunne siitä, että The Outpost tehtiin televisiokatselua varten ja siitä puuttuu usein tietty elokuvallisuus.

Meno kuitenkin paranee huomattavasti, kun se kunnon taistelu alkaa, minkä takia koko elokuva on päätetty tehdä. Amerikkalaisten valmistautuessa kotiinpaluuseen, sadat talibanit ilmestyvät joka suunnasta ja todellinen mähinä alkaa. Samalla elokuvan tuotantoarvotkin nousevat huomattavasti. Hieman pitkäveteisen alkupuoliskon jälkeen Kamdeshin taistelu on lopulta odotuksen arvoinen. Erityisen piinaavaaksi tai vangitsevaksi menoa ei ole saatu, mutta taistelun lopputuloksesta tietämättömät jännittävät pienesti, miten tällaisesta voi selvitä hengissä. Pitkälti yli puolen tunnin tulitaistelu näyttää sotimista useiden sotilaiden vinkkelistä ja ympäri tukikohtaa, mikä pitää tykityksen jatkuvasti mielenkiintoisena. Vaikka toinen puolisko nostaakin leffan tasoa, silti kokonaisuudesta jää jotenkin vaisu olo.

Ohjaaja Rod Lurie lainailee paljon huomattavasti paremmista sotaelokuvista, muttei tarjoa omalla työllään samaa vaikutusta kuin esikuvansa. Hän on kuitenkin onnistunut tekemään isosta taistelusta näyttävää seurattavaa vakuuttavien tehosteiden, lavasteiden ja kuvauksen ansiosta. Sotimista vain tehostaa onnistunut äänimaailma, missä räjähdykset ja aseiden tulitus saavat todellisen voimansa elokuvakokemuksessa. Larry Groupén säveltämät musiikit tuovat myös oman kelpo lisänsä. Filmi kuitenkin kompastelee Eric Johnsonin ja Paul Tamasyn käsikirjoitukseen, mikä tuntuu ensimmäisen puoliskonsa ajan lähinnä irrallisilta kohtauksilta, mitkä on liitetty peräkkäin, jotta pituutta saadaan lisää ja katsoja joutuu odottamaan elokuvan kohokohtaa kauemmin. Kaksikko myös sortuu liialliseen jenkkiylistykseen ilman minkäänlaista itseironiaa tai muuta huvittavuutta, mikä saa katsojan usein antamaan sen anteeksi sotaelokuvissa.

Yhteenveto: The Outpost on kelpo sotaraina, jonka suuri taistelu on näyttävästi toteutettu, mutta joka ei kuitenkaan elokuvana tee erityisen isoa vaikutusta. Elokuvan ensimmäinen puolisko käytetään itseään toistaviin sotilaiden vitsailuihin ja talibanien hyökkäyksiin, ja puolisko tuntuu usein vain yksittäisiltä kohtauksilta, mitkä on liimattu yhteen lisäpituuden vuoksi. Sotilashahmojen syvennykseen aikaa ei käytetä, eikä katsoja paria hahmoa lukuunottamatta edes sen kummemmin välitä sotilaista, minkä huomaa eritoten taistelujen aikana. Toki on surullista, kun kyse on oikeista henkilöistä, jotka ovat menehtyneet sodassa, mutta elokuva ei onnistu luomaan tarvittavaa tunnesidettä. Lisäksi ensimmäinen puolisko tuntuu todella vahvasti siltä, että filmi tehtiin suoraan televisiokatselua varten. Itse Kamdeshin taistelun alkaessa meno kuitenkin paranee ja toinen puolisko on huomattavasti koherentimpi. Caleb Landry Jones ja Orlando Bloom ovat oivallisia rooleissaan, mutta Scott Eastwood ei oikein vieläkään vakuuta näyttelijänä. Kuulin ensimmäisen kerran koko leffasta vain pari viikkoa ennen sen näkemistä ja uskoisin harmillisesti, että tulen myös unohtamaan filmin olemassaolon yhtä pitkässä ajassa. The Outpost kannattaa katsoa, jos Lähi-idän sodat kiehtovat. Tämän vuoden sotaelokuvatarjonnasta suosittelen kuitenkin paljon enemmän alkuvuodesta ilmestynyttä upeaa Taistelulähetit - 1917 (1917 - 2019).

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.7.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Outpost, 2020, Millennium Media, York Films

Arvostelu: Death Wish (2018)

DEATH WISH

Ohjaus: Eli Roth
Pääosissa: Bruce Willis, Vincent D'Onofrio, Dean Norris, Kimberly Elise, Camila Morrone, Elisabeth Shue, Jack Kesy, Ronnie Gene Blevins ja Beau Knapp
Genre: toiminta
Kesto: 1 tunti 48 minuuttia
Ikäraja: 16

Death Wish on uudelleenfilmatisointi Charles Bronsonin tähdittämästä toimintaleffasta Väkivallan vihollinen (Death Wish - 1974), joka taas perustuu Brian Garfieldin samannimiseen romaaniin vuodelta 1972. Jo vuonna 2006 heräsivät puheet uudelleenfilmatisoinnista, kun toimintastara Sylvester Stallone halusi tehdä oman versionsa tarinasta. Hänen työstämänään filmiä ei koskaan toteutettu, mutta vuonna 2012 ilmoitettiin, että uusi versio olisi silti tekeillä. Alunperin pääosaan kaavailtiin Liam Neesonia, mutta erimielisyyksien takia tekijöitä poistui projektista ja heidän tilalleen otettiin uusia, jolloin päärooliin valittiin Bruce Willis. Kuvaukset alkoivat syksyllä 2016 ja filmin oli tarkoitus ilmestyä jo marraskuussa 2017, mutta se päätettiinkin siirtää tälle vuodelle. Itse en ollut kovin innostunut, kun kuulin elokuvasta. En ole Bronsonin versiota nähnyt, mutten silti ymmärrä, miksi se on pitänyt tehdä nykypäivänä uudestaan. Sen lisäksi Bruce Willis on mielestäni vain huonontunut vuosien varrella ja nykyään häntä on paikoitellen jopa todella ärsyttävää katsoa leffassa. En siis oikein odottanut mitään kummoista, kun menin katsomaan Death Wishin.

Tohtori Paul Kerseyn kotiin murtaudutaan, ja hänen vaimoa ja tytärtä ammutaan. Kun poliisit eivät vaikuta tekevän tarpeeksi ratkaistakseen tapauksen, Paul päättää itse löytää ampujat.

2000-luvulla, etenkin viime vuosien aikana, on tullut hyvin selväksi, että Bruce Willis tekee useat roolinsa vain rahan takia. Roolitöistä ei näy minkäänlaista innostusta tai kiinnostusta projektia kohtaan, vaan Willis lähinnä pyörii puolivillaisesti kameran edessä siihen asti, että saa tarpeekseen, ottaa rahat ja lähtee. Olikin siis mukavaa vaihtelua, että Willis vaikuttaa kerrankin viihtyneen leffan kuvauksissa. Hänen roolisuorituksensa tohtori Paul Kerseynä, kovan luokan kirurgina, on hänen paras sitten Looperin (2012). Minua ei tympinyt nähdä häntä valkokankaalla ja vaikkei Willis kovin kummoinen näyttelijä olekaan, hän sopi osaansa täysin. Tietty Willis on uskottavampi rikollisia ammuskelevana äijänä kuin perhettään rakastavana tohtorina, mutta hän toimii siinäkin hommassa tarpeeksi hyvin.
     Paulin Lucy-vaimona nähdään Elisabeth Shue, kun taas pariskunnan Jordan-tytärtä esittää Camila Morrone. Jordan on urheilullinen nuori naisenalku, joka on muuttamassa New Yorkiin opiskelemaan - mikä on tietty vaikea unelma saavuttaa, jos joku murtautuu yöllä kotiisi ja ampuu sinua. Tytöstä oppii välittämään tarpeeksi filmin alussa, jotta katsojana jännittää, mitä hänelle käy, mutta hänen äidistään ei voi sanoa samaa. Lucy on todella persoonaton ja tylsä tapaus, jolle ei ole vaivauduttu keksimään mitään erityistä. Shue tekee parhaansa sillä vähällä, mitä hänelle on annettu, mutta paremman roolityön tekee näyttelijänuraa vasta aloitteleva Morrone.
     Elokuvassa nähdään myös mainio Vincent D'Onofrio Paulin Frank-veljenä, joka viettää paljon aikaa Paulin perheen kanssa, Dean Norris kaupungin murtoaaltoa tutkivana etsivä Rainsina, Kimberly Elise tämän työkaverina etsivä Jacksonina, sekä Beau Knapp, Jack Kesy ja Ronnie Gene Blevins murtautujina.

Death Wish on onneksi parempi elokuva kuin etukäteen ajattelin. Ei se mikään maailmaa mullistava ole, eikä siitä löydy klassikkoainesta, mutta viikonlopun aloittavana toimintaviihteenä se toimi erittäin oivallisesti. Itse tarina ei todellakaan ole mitään mullistavaa. Tällaisia "perheelle käy jotain, kostetaan tappamalla pahikset" -juonia on tullut nähtyä toimintaleffoissa usein. Joskus se saadaan toimimaan (Taken, 2008), joskus taas ei (Taken 3, 2014). Väärissä käsissä Death Wish olisi sitä heikompaa päätä samaa tarinaa jauhavista leffoista, joten onkin tavallaan onni, että ohjaksissa pyörii Eli Roth. Kyseessä ei onneksi ole mikään haudanvakava elokuva, josta katoaa viihteellisyys, kun se yrittää vakuuttaa katsojansa jatkuvasti siitä, ettei tämä ole leikin asia. Roth on ymmärtänyt, että samanlaisia elokuvia nähdään suunnilleen joka vuosi, joten hän on päättänyt tehdä oman versionsa hieman itseironisesti. Paikoitellen Death Wish selvästi tietää, kuinka hölmöltä kuulostaa, että mukava kirurgi muuttuisi noin vain kylmäksi tappajaksi. Leffa pistää siis parissa kohtaa kunnolla haisemaan, jolloin ei voi olla viihtymättä.

Rothin tuttuun tapaan raakuuksissa ei ole säästelty, joten kostoreissu on paikoitellen hyvinkin brutaali. Herkimmille siis varoitus, että parissa kohtaa väkivalta muuttuu todella roisiksi. Ohjaaja kuitenkin esittelee raakuudet kevyin mielin, jolloin suurin osa yleisöstä lähinnä naurahtaa, kun Paul esimerkiksi tönäisee pahiksen yläkerran kaiteesta läpi ja pahis putoaa pää edellä lattialle, jolloin niska katkeaa voimakkaasti rusahtaen ja hahmon naamalle jää hölmö ilme. Onhan se sairasta, mutta kierolla tavalla todella koomista. Death Wishin itseironisuus tekee siitä astetta paremman kostopätkän, joka viihdyttää alusta loppuun ja jonka voisi helposti katsoa uudelleenkin. Syvyyttä on hieman yritetty lisätä mukaan, kun joku saa kuvattua Paulin ampumassa rikollisia ja lataa videonsa internetiin, jolloin radiossa keskustellaan siitä, onko oikein siviililtä ottaa laki omiin käsiinsä, jos poliisi ei tee tarpeeksi. Samalla leffa näyttää, että ehkä se olisi joissain tapauksissa hyväksyttävää, mutta joissain todella typerää. Radiokohtaukset ovat kuitenkin liian alleviivaavia, jolloin suurimman osan niistä olisi voinut poistaa kokonaan.

Joe Carnahanin käsikirjoitus itsessään ei ole kovin kummoinen. Se sisältää hölmöjä repliikkejä - etenkin Paulin ja Lucyn isän (Len Cariou) välisessä kohtauksessa - minkä lisäksi se on vain liiankin perinteinen. On siis hyvä, että Eli Roth on tuonut mukaan omaa tyyliään, jolla nähtyyn juttuun syntyy jotain raikkautta. Death Wish on myös hyvin kuvattu; varsinkin sen laaja aloituskuva Chicagosta, mikä siirtyy kaahailevaan poliisiautoon, on näyttävä. Leikkaus on tarpeeksi sujuvaa, vaikkakin paikoitellen turhan nopeatempoista toimintakohtauksissa. Tekoveressä ei ole säästelty, mutta parit roiskahdukset näyttivät hieman digitaalisilta. Äänimaailma on todella oivallinen etenkin toiminnan aikana, mutta Ludwig Göranssonin musiikit eivät jää millään lailla mieleen.

Yhteenveto: Death Wish on astetta parempi kostotarinan sisältävä toimintaleffa ohjaaja Eli Rothin tuoman itseironian ansiosta. Elokuva onnistuu nauramaan sille, kuinka hölmöltä sen juoni kuulostaa, mikä lisää koko homman viihdearvoa. Kierosta huumorista pitävät tulevat varmasti naureskelemaan hassun brutaaleille hetkille. Mukaan on yritetty tuoda hieman syvällisyyttä radio-ohjelman kautta, mutta sitä on mukana hieman liiankin paljon, jolloin sen sanoma ei jää millään lailla hienovaraiseksi. Bruce Willis onneksi toimii pääroolissa ja on mukava nähdä, että herra jälleen viihtyy elokuvan teon parissa. Muutkin näyttelijät sopivat osiinsa, vaikkeivät teekään mitä ihmeellisimpiä roolisuorituksia. Roth on saanut aikaiseksi erittäin viihdyttävän paketin, jonka katsoisi mielellään uudestaankin. Suosittelenkin toimintafaneja katsomaan leffan, sillä se tuo hieman jotain uutta hyvin perinteiseen tarinaansa. Saa nähdä, toimiiko Death Wish paremmin eurooppalaisyleisölle kuin amerikkalaisille. Ymmärrän tosin hyvin, miksei tämä ole mennyt kovin hyvin läpi Yhdysvalloissa. Mukana on esimerkiksi kohtaus, jossa Paul käy asekaupassa ja saa ostettua itselleen pistoolin yhtä helposti kuin karkkia kaupasta. Usean Yhdysvalloissa viime aikoina tapahtuneen ampumavälikohtauksen takia tällaista kohtausta katsotaan varmasti pahasti. Death Wishin ensi-ilta siirrettiinkin tälle vuodelle, koska se olisi alunperin ilmestynyt juuri Las Vegasissa tapahtuneen ammuskelun jälkeen. Siirrosta huolimatta se on ilmestynyt huonoon aikaan ja toivon, että vielä jonain päivänä tämä elokuva nähtäisiin paremmassa valossa Yhdysvalloissa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.3.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Death Wish, 2018, Cave 76, Metro-Goldwyn-Mayer, Paramount Pictures, Spy Kids 4 SPV