Arvostelu: The Brutalist (2024)

THE BRUTALIST

Ohjaus: Brady Corbet

Pääosissa: Adrien Brody, Guy Pearce, Felicity Jones, Joe Alwyn, Raffey Cassidy, Stacy Martin, Isaach de Bankolé, Alessandro Nivola, Emma Laird, Michael Epp, Jonathan Hyde ja Peter Polycarpou

Genre: draama

Kesto: 3 tuntia 35 minuuttia

Ikäraja: 16

The Brutalist on Adrien Brodyn tähdittämä eeposelokuva. Saatuaan Vox Luxin (2018) valmiiksi, ohjaaja-käsikirjoittaja Brady Corbet ilmoitti työstävänsä uutta elokuvaa, joka olisi hänen tähän asti suurin projektinsa. Corbet kirjoitti elokuvan tyttöystävänsä Mona Fastvoldin kanssa, Joel Edgerton, Marion Cotillard ja Mark Rylance palkattiin rooleihin ja kuvausten oli tarkoitus alkaa vuonna 2020, mutta koronaviruspandemia esti suunnitelmat. Yksi kerrallaan näyttelijät joutuivat jättämään elokuvan muiden projektien takia ja heidät korvattiin Brodyllä, Felicity Jonesilla ja Guy Pearcella. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2023 ja nyt kolmen Golden Globe -palkinnon, neljän BAFTA-palkinnon ja kymmenen Oscar-ehdokkuuden saattelemana The Brutalist saapuu Suomenkin teattereihin. Itse kiinnostuin elokuvasta heti, kun maailmalta alkoi saadella kehuja. Elokuvan traileri teki minuun suuren vaikutuksen ja kävinkin innokkain mielin katsomassa The Brutalistin sen lehdistönäytöksessä IMAX-salissa viikkoa ennen ensi-iltaa.

Holokaustista selviytynyt ja vaimostaan erilleen joutunut juutalainen arkkitehti László Tóth matkustaa Yhdysvaltoihin ja joutuu kohtaamaan kauhistuttavan todellisuuden amerikkalaisesta unelmasta.

Pääroolissa arkkitehti László Tóthina nähdään Adrien Brody, jolle ei toki ole mikään uusi juttu näytellä keskitysleiriltä selviytynyttä juutalaistaiteilijaa, nähtiinhän mies jo parikymmentä vuotta sitten Pianistissa (The Pianist - 2002), mistä Brody voitti parhaan miespääosan Oscar-palkinnon. Tällä kertaa Brodyn hahmo on kotimaassaan Unkarissa arvostettu arkkitehti, joka matkustaa Yhdysvaltoihin uuden elämän toivossa, mutta jota vastassa on karvas pettymys amerikkalaisesta unelmasta. Brody on Lászlónkin roolista kahminut useita palkintoja, eikä syyttä, sillä mies on tuttuun tapaansa erinomaisessa vedossa. Brody tulkitsee hahmonsa tunteita ja puolia vaikuttavasti, ollen myös uskottava visionääri, kun László pääsee vihdoin esittelemään kykyjään arkkitehtinä Yhdysvalloissa.

     Elokuvassa nähdään myös Felicity Jones Lászlón vaimona Erzsébetinä, josta mies joutui eroon sota-aikana ja Raffey Cassidy Lászlón siskontyttärenä Zsófiana, josta Erzsébet pitää huolta, Alessandro Nivola Lászlón serkkuna Attilana, joka tarjoaa miehelle majapaikkaa, Guy Pearce rikkaana Harrison Lee Van Burenina, joka haluaa Lászlón suunnittelevan hulppean rakennuksen Lee Van Burenin äidin muistolle, Joe Alwyn ja Stacy Martin Lee Van Burenin lapsina Harrynä ja Maggiena, sekä Isaach de Bankolé köyhänä Gordonina, joka ryhtyy auttamaan Lászlóa. Sivunäyttelijät ovat myös hyviä rooleissaan, etenkin Jones ja Pearce, jotka kisaavat myös täysin ymmärrettävästi Oscareista. Pearce heittäytyy täysillä rooliinsa rikkaaksi Lee Van Bureniksi, joka haluaa hyödyntää Lászlón visionäärisyyttä, mutta joka myös tekee usein miehelle selväksi tämän paikan.

Vaikka ruudulla esiintyykin tuttuja nykypäivän näyttelijöitä, ei The Brutalist todellakaan tunnu 2020-luvun elokuvalta, vaan sitä voisi helposti pitää jopa useita vuosikymmeniä vanhempana teoksena. Ja sanon tämän vain positiivisessa mielessä. The Brutalist on kuin vanhat eeposelokuvat - suuri ja jylhä, sekä pitkä kuin mikä. Kestoa on yli kolme ja puoli tuntia, mikä sisältää vieläpä alkusoiton, epilogin ja monille katsojille taatusti tervetulleena viidentoista minuutin väliajan. Väliaika ei ole mukana vain vessatauon tai uusien popcornien ostomahdollisuuden tarjoamiseksi, vaan se jakaa kertomuksen tarkoituksellisesti kahtia ja antaa katsojalle mahdollisuuden sulatella ensimmäistä puoliskoa, ennen jälkimmäiseen siirtymistä. Elokuva on vielä kuvattu filmille VistaVisionilla, mikä luo The Brutalistiin ihastuttavan vanhanaikaisen ulkonäön, liki neliömäisine kuvasuhteineen kaikkineen. Sanonkin jo nyt, että jos elokuvasta haluaa saada kaiken irti Suomessa, se pitää käydä katsomassa IMAX-salissa.

Sen lisäksi, että elokuva vakuuttaa niin näyttelijöillään kuin vanhoja eeposelokuvia kosiskelevalla toteutuksellaan, on The Brutalist muutenkin hieno teos, joka jättää paljon pohdiskeltavaa, sekä paljon pureskeltavaa. Sen enempää paljastamatta sanon vain, että elokuvan hitusen auki jäävä lopetus voi katsojasta riippuen jopa pilata koko homman. Samalla tällä lopetuksella varmistetaan, että elokuvasta taatusti puhutaan vielä vuosien päästä erilaisin teorioin ja analyysein. Analysoitavaa riittää muutenkin, The Brutalistin ollessa vahva kuvaus maahanmuuttajakokemuksesta, erityisesti juutalaisista, jotka pakenivat Yhdysvaltoihin toisen maailmansodan aikana. Koko amerikkalaisen unelman konsepti hajotetaan nopeasti palasiksi ja kohtauksesta toiseen László saa yhä enenevämmissä määrin huomata, ettei häntä ja "hänen kaltaisiaan" haluta maahan. Kuten jo kerroin, vaikka Harrison Lee Van Buren palkkaa Lászlón hommiinsa, mies myös tekee kaiken aikaa yhä vain selvemmäksi, mitä onkaan mieltä Lászlósta ja muista hänenlaisistaan. Vaikka elokuva sijoittuu usean vuosikymmenen taakse menneisyyteen, on sen kertomus edelleen monin paikoin harmillisen ajankohtainen.

The Brutalist ei todellakaan tule toimimaan kaikille ja etenkin nykypäivänä on selvää, että moni tulee pitämään näkemäänsä vain tylsänä. Itse kuitenkin suurin piirtein lumouduin näkemästäni. Heti alku, jossa László saapuu laivalla Yhdysvaltoihin ja näkee Vapaudenpatsaan ensi kertaa, sai ihoni nousemaan kananlihalle, mihin vaikutti tietty Daniel Blumbergin mahtipontinen musiikki. Uppouduin täysin seuraamaan arkkitehdin tarinaa ja pidin valtavasti siitä, ettei elokuvalla tosiaan ole mikään kiire. Se kulkee kaikessa rauhassa omalla painollaan eteenpäin, syventäen hahmojaan esimerkillisen hyvin kohtausten (ja samalla vuosien vieriessä). Mukana on useita sykähdyttäviä, upeita, herkkiä, hurjia ja kaiken kaikkiaan vaikuttavia kohtauksia, joissa näyttelijät pistävät parastaan kerta toisensa perään. Lopussa odottava huipennus tosiaan jakaa mielipiteitä, mutta itse pienen sulattelun jälkeen pidin finaalia suorastaan runollisena.

Brady Corbetin ohjaus on suorastaan huikeaa ja on aivan älytöntä, että hän on saanut aikaiseksi näin mammuttimaisen, mutta silti rauhallisen paketin ja vieläpä vain vähän päälle kuukaudessa kuvattuna ja alle kymmenen miljoonan dollarin budjetilla. Corbet on selvästi kiehtoutunut vanhoista eeposklassikoista, sillä niin ansiokkaasti hän niitä matkii. Hänen ja Mona Fastvoldin työstämä käsikirjoitus on väkevä, oli kyse sitten tarinankuljetuksesta, hahmokehityksestä, dialogista tai teemojen käsittelystä.

Myös teknisiltä ansioiltaan The Brutalist on suuri taidonnäyte. Elokuva on visuaalisesti todella komeaa katseltavaa. Kameratyöskentely on erinomaista, lavasteet ovat hulppeat ja puvustus tyylikästä. Leikkaus on erittäin sulavaa, ottaen huomioon elokuvan keston ja on hienoa, kuinka kohtauksia ei ole leikattu silpuksi, vaan Corbet luottaa näyttelijöihin ja kuvaajaan. Äänimaailma on hyvin rakennettu, joskin täytyy tietty nostaa esiin se yksi puoli, joka on herättänyt närää. Tekijät nimittäin käyttivät tekoälyä, jotta Brodyn ja Jonesin puhuma unkari kuulostaisi luontevammalta. Näyttelijät harjoittelivat kieltä ja puhuivat sitä kameran edessä, mutta tekoälyllä on hienosäädetty ääntämistä, jotta kieli kuulostaisi unkarilaisten korvaan uskottavalta. Vaikken itse pidä tekoälyn käytöstä, voin katsoa kikkailun tässä sormien läpi, kun muuten oikeiden ihmisten työ on näin hulppeaa. Ja pitääpä vielä uudestaan kehua Daniel Blumbergin musiikkeja. Miehen sävellykset ovat niin kaunista maalailua, puhumattakaan tietyistä mahtipontisista hetkistä, etten yhtään ihmettele, jos Blumberg kävelee maaliskuun Oscar-gaalasta kotiin palkinto kourassaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.2.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Brutalist, 2024, Brookstreet Pictures, Kaplan Morrison, Intake Films, Andrew Lauren Productions, Lip Sync, Richmond Pictures, Meyohas Studio, Carte Blanche, Pierce Capital Entertainment

Arvostelu: Memory (2022)

MEMORY

Ohjaus: Martin Campbell

Pääosissa: Liam Neeson, Guy Pearce, Taj Atwal, Harold Torres, Monica Bellucci, Ray Fearon, Daniel de Bourg, Ray Stevenson, Josh Taylor, Scot Williams, Natalie Anderson, Lee Boardman, Atanas Srebrev ja Mia Sanchez

Genre: trilleri

Kesto: 1 tunti 54 minuuttia

Ikäraja: 16

Memory perustuu belgialaisen Jef Geeraertsin kirjaan De zaak Alzheimer vuodelta 1985, jonka pohjalta oli jo vuonna 2003 tehty belgialainen elokuva The Memory of a Killer (De zaak Alzheimer). Alkuvuodesta 2020 ilmoitettiin, että Liam Neeson tähdittää amerikkalaista filmatisointia Geeraertsin kirjasta. Kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2021 ja lopulta Memory ilmestyi elokuvateattereihin kesäkuun alussa. Itseltäni meni elokuva täysin ohi, kun siitä järjestettiin lehdistönäytös ja se saapui teattereihin. Pohdin muutamankin viikon ajan, että jaksanko raahautua jälkikäteen elokuvateatteriin katsomaan sitä, kunnes lopulta isäni osoitti mielenkiintoa leffaa kohtaan ja päätimme käydä katsomassa Memoryn yhdessä kuukausi ensi-illan jälkeen.

Alzheimeria sairastava palkkatappaja joutuu itse tappolistalle, kieltäydyttyään tappamasta kohdettaan.

Liam Neeson näyttelee jälleen kerran jonkin sortin tehotappajaa. Hänen tämänkertainen hahmonsa Alex Lewis on kuitenkin poikkeava edeltäjistään sillä, että hän sairastaa Alzheimer-muistisairauden varhaista vaihetta. Hahmon täytyykin ottaa lääkkeensä tasaisin väliajoin tai hän saattaa unohtaa, mitä hommaa on tekemässä. Neeson on tuttuun tapaansa karismaattinen ja sopii toki täydellisesti osaansa. Parasta työtä hän tekee, kun Alexin viimeisimmästä lääkkeenotosta on vierähtänyt aikaa ja hahmo alkaa hourailla.

     Alex ei kuitenkaan ole tarinan ainoa päähenkilö, sillä kenties vielä enemmän ruutuaikaa saa Guy Pearcen näyttelemä FBI-agentti Vincent Serra. Pearce istuu mainiosti rooliinsa agenttina, jonka tutkimaan tapaukseen tietty liittyvät Alexin tappokohteet. Alexin ja Vincentin välille muodostuukin ihan mielenkiintoinen yhteys, kummankin ollessa samojen tyyppien perässä, mutta täysin erilaisin moraalein siitä, kuinka lainmukaisesti homma pitää hoitaa.

     Elokuvassa nähdään myös mm. Taj Atwal ja Harold Torres Vincentin työkavereina, FBI-agentteina Amisteadina ja Marquezina, Ray Fearon heidän pomonaan Nussbaumina, Ray Stevenson etsivä Morana, Lee Boardman Alexin työnantajana Mauriciona, Monica Bellucci katalana kiinteistömoguli Davana Sealmanina ja Josh Taylor tämän poikana Randyna. Sivunäyttelijät suoriutuvat osistaan muuten kelvollisesti, mutta Bellucci on täysin väärä valinta pahiksen osaan. Belluccin työ on myötähäpeällisen huonoa läpi leffan, eikä hän tarjoa yhtäkään uskottavaa tunnetilaa tai lausu ainuttakaan luontevasti soljuvaa repliikkiä.

Memory on harmillisesti jälleen yksi Neesonin liukuhihnalta tuotettu tusinatrilleri, joka katoaa mielestä pian sen näkemisen jälkeen - mikä on hieman ironinen ilmaisu elokuvan aihepiirien takia. Minulla oli joitain odotuksia elokuvaa kohtaan, sillä sen on ohjannut kaksi mahtavaa James Bond -elokuvaa, 007 ja kultaisen silmän (GoldenEye - 1995) ja Casino Royalen (2006) tehnyt Martin Campbell. Campbell kuitenkin jatkaa viime vuosiensa heikkoa linjaa Green Lanternin (2011) ja The Foreignerin (2017) vanavedessä. Memory on hieman ponnettomasti tehty, mihin vaikuttaa isosti Dario Scardapanen työstämä käsikirjoitus, joka ei oikein tunnu pysyvän kasassa. Teksti ailahtelee niin etenemisen kannalta kuin myös sen puolesta, kuka milloinkin tuntuu olevan leffan päähenkilö. Asiaa ei auta se, että Belluccin pahis on surkea ja siten elokuva menettää vastuspuolelta paljon.

Elokuva tarjoaa aika ajoin ihan kelvollista toimintaa ja muutamat oivallisen rujot tapot, mutta siihen se sitten jääkin. Lähes kahden tunnin kestossaan filmi tuntuu liian pitkältä ja sen ote löysenee katsojan ympäriltä edetessään. Alexin muistivaikeuksista ei saada irti niin paljoa kuin voisi toivoa, eikä hänen ja FBI:n kissa-ja-hiiri-jahti todellisen uhkan ollessa läsnä lähde kunnolla käyntiin. Memory onnistuu hetkellisesti yllättämään loppupäässä eräällä ratkaisullaan, mutta sitten tuottamaan pettymyksen juuri viime minuuteilla ennen lopputekstejä. Sen enempää paljastamatta totean vain, että elokuvan loputtua herää turhauttava tunne siitä, että tarvitsiko Neesonin hahmoa lopulta oikein mihinkään? 

Teknisiltä ansioiltaan Memory on kuitenkin ihan pätevästi tehty. Se on pääasiassa oivallisesti kuvattu ja mukana on joitain varsin tyylikkäitäkin otoksia. Toimintakohtausten aikana kamera heiluu välillä hieman liikaa. Lavastustiimi on tehnyt hyvää työtä puitteiden kanssa ja asut ja maskeerauksetkin näyttävät onnistuneilta. Erikoistehosteista näkyy pienempi budjetti esimerkiksi erään räjähdyksen aikana, mutta efektit ajavat asiansa. Äänimaailma rymistelee mainiosti taisteluiden aikana ja Rupert Parkesin säveltämät musiikit jumputtavat sujuvasti taustalla.

Yhteenveto: Memory on aika mitäänsanomaton lisä Liam Neesonin tusinajännäreiden turhauttavankin pitkäksi käyvälle listalle. Neeson hoitaa hommansa menevästi ja Guy Pearcekin toimii roolissaan FBI-agenttina. He eivät kuitenkaan onnistu nostamaan tasoa heppoisen käsikirjoituksen ja keskinkertaisen ohjauksen kanssa. On suorastaan käsittämätöntä, että kaksi loistavaa 007-elokuvaa ohjannut Martin Campbell ei enää tämän parempaan tunnu pystyvän. Mukana on pari oivallista toimintakohtausta ja tappoa ja loppupäästä löytyy ihan yllättävä ratkaisu. Elokuva ei kuitenkaan ole jännittävä, eikä Monica Bellucci vakuuta yhtään pahiksen roolissa. Viime minuutit tuntuvat myös turhauttavilta. Ei vaadita muistiongelmia, että Memory katoaa nopeasti mielestä sen näkemisen jälkeen. Neesonin koville faneille elokuva on toki pakkokatsottavaa, mutta muuten tämän kanssa voi odottaa siihen, että leffa tulee joskus vaikkapa televisiosta, eikä muuta katsottavaa löydy.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.7.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Memory, 2022, Black Bear Pictures, Arthur Sarkissian Productions, Saville Productions, Welle Entertainment

Arvostelu: Monte Criston kreivi (The Count of Monte Cristo - 2002)

MONTE CRISTON KREIVI

THE COUNT OF MONTE CRISTO

Ohjaus: Kevin Reynolds
Pääosissa: Jim Caviezel, Guy Pearce, Dagmara Domińczyk, James Frain, Richard Harris, Luis Guzmán, Michael Wincott, Henry Cavill, Albie Woodington, JB Blanc, Helen McCrory, Freddie Jones ja Alex Norton
Genre: seikkailu, draama
Kesto: 2 tuntia 11 minuuttia
Ikäraja: 12

The Count of Monte Cristo, eli suomalaisittain Monte Criston kreivi perustuu Alexandre Dumasin samannimiseen kirjaan (Le Comte de Monte-Cristo) vuodelta 1844. Kirjan pohjalta on vuosien varrella tehty lukuisia sovituksia ja ensimmäinen filmatisointi, Hobart Bosworthin mykkäelokuva The Count of Monte Cristo ilmestyi vuonna 1908. 1990-luvun lopulla Disneyllä ryhdyttiin työstämään uutta elokuvaversiota kirjasta, studion juuri julkaistua Kolme muskettisoturia -elokuvan (The Three Musketeers - 1993), joka perustui myös Dumasin klassikkokirjaan (Les trois mousquetaires - 1844). Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 2000 ja lopulta Monte Criston kreivi sai maailmanensi-iltansa 23. tammikuuta 2002 - tasan 20 vuotta sitten. Elokuva oli pienimuotoinen menestys ja se sai positiivista palautetta kriitikoilta. Itse en ole Dumasin kirjaa lukenut, mutta olen nähnyt Monte Criston kreivi -elokuvan varmaan pariinkin otteeseen - viime katselusta on tosin kulunut jo useampi vuosi. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin juhlistaa sitä katsomalla leffan pitkästä aikaa ja arvostelemalla sen.

Vuonna 1815 Edmond Dantès tuomitaan rikoksesta, jota hän ei tehnyt ja passitetaan Château d'Ifin vankilaan kaukaiselle saarelle. Siellä vuosien vieriessä Edmond ryhtyy juonittelemaan kostoaan ja hänelle aukeaa mahdollisuus toteuttaa suunnitelmansa, kun hän tapaa toisen vangin, vuosia pakotunnelia kaivaneen Abbé Farian.

Jim Caviezel tekee kenties koko uransa merkittävimmän roolityön Monte Criston kreivissä Edmond Dantèsina, sinisilmäisenä nuorena aliperämiehenä, joka joutuu vankilaan syytettynä rikoksesta, jota hän ei tehnyt. Vankilassa Edmond alkaakin muuttua, menettäessään vähitellen tärkeän uskonsa ja suunnitellessaan kostoa niille, jotka ovat vastuussa hänen kaltoinkohtelustaan. Hahmon kehityskaari on erinomaisesti kirjoitettu (ylipäätään Dumas kirjoitti yhden parhaista kostokertomuksista ikinä) ja katsoja kannustaa täysillä Edmondia yrityksissään. Caviezel on nappivalinta rooliin, tuoden hienosti esille hahmon monet puolet elokuvan aikana. Hauska fakta muuten, että Arnold Schwarzeneggeriä pyydettiin aluksi Edmondin rooliin, mutta hän kieltäytyi. Elokuvasta olisi varmasti tullut hyvin erilainen Schwarzeneggerin tähdittämänä.

     Myös Guy Pearce oli aluksi ehdolla Edmondiksi, mutta roolin mentyä Caviezelille, hänet pyydettiin esittämään Fernand Mondegoa, Edmondin ystävää, joka pettää hänet ja ajaa vankilaan. Vaikka Pearce olisi luultavasti suoriutunut mainiosti pääroolista, sopii hän erittäin hyvin luihuksi Fernandiksi, oikein herkutellen lipevän hahmonsa kanssa. Dumasin alkuperäisessä kirjassa Edmond ja Fernand olivat serkukset, mutta käsikirjoittaja Wolpert perusteli muutoksen ystäviksi sillä, että ystävät ovat usein läheisempiä kuin serkut ja siten Fernandin selkäänpuukotus tuntuu merkittävämmältä. Täytyy myöntää, että ymmärrän hyvin Wolpertin päätöstä.

Lisäksi elokuvassa nähdään myös Dagmara Domińczyk Edmondin rakkaana Mercédèsinä, James Frain syyttäjä Villefortina, vajaa vuosi sitten menehtynyt Helen McCrory tämän vaimona Valentinana, Alex Norton itse Napoleon Bonapartena, sekä JB Blanc roisto-Luigina ja Luis Guzmán tätä auttavana Jacopona. Kahdesta ensimmäisestä Harry Potter -elokuvasta (2001-2002) alkuperäisenä Albus Dumbledorena monelle parhaiten tuttu Richard Harris teki yhden viimeisistä roolitöistään Abbé Fariana, 11 vuotta Château d'Ifin vankilassa viruneena miehenä, jolla on pakosuunnitelma. Lisäksi Supermanin roolista parhaiten tunnettu Henry Cavill tekee yhden ensimmäisistä elokuvarooleistaan Fernandin poikana Albertina. Kaikin puolin näyttelijät hoitavat hommansa taidokkaasti. Harrisin lahjoja ei voi muuta kuin ihailla. Vaikka hän esittääkin vankia, Harris omaa tiettyä jylhää arvokkuutta, jota eivät edes räsyiset vaatteet, nuhjuiset maskeeraukset ja tomu voi peittää alleen.

Yksi isoimmista kehuista, mitä voin Monte Criston kreiville antaa, on, että elokuva ei tunnu siltä, että se olisi tehty 2000-luvulla. Se tuntuu enemmän sellaiselta klassikkoseikkailulta, joita tehtiin vuosia aiemmin, joskus 1960-1970-luvuilla. Sen toteutuksessa on jotain hyvin vanhanaikaista, mikä istuu filmiin täydellisesti ja vain viehättää siinä minua enemmän. Elokuva perustuu vanhaan tarinaan ja vaikka välillä modernisointi siellä ja täällä ei ole pahitteeksi, tällaisesta toteutuksesta intoilen itse lopulta eniten. Kun taidokkaan yleishengen lisäksi kyseessä on vielä yksi kaikkien aikojen parhaista kostotarinoista, koin Monte Criston kreivin elokuvana erittäin vangitsevaksi. Vaikka filmi etenee aika hitaasti, ei se ole koskaan tylsä. Päinvastoin. Mitä pidemmälle tarina ja Edmondin kostojuonittelu etenevät, sitä syvemmälle elokuvaan uppoaa.

Elokuva tarjoaa paljon kaikenlaista seikkailusta jännitykseen, romantiikkaan ja toimintaan. On vankilapakoa, juonittelua suuntaan jos toiseen ja aarrekarttakin löytyy. Dumas on rakentanut kertomuksensa kaikki osaset vaikuttavasti ja Desmondin ja Fernandin välisen konfliktin väkevästi, ja sen pohjalta onkin helppo ammentaa onnistuneeseen filmatisointiin. Vaikka jotkut kirjailijan fanit ovatkin närkästyneet elokuvantekijöiden muutoksista kertomukseen, itse pidän filmin ratkaisuista. Elokuvan rytmitys on myös toimiva. Sillä ei ole mikään kiire, mutta se onnistuu silti kertomaan kaiken iskevästi parissa tunnissa. Vankilassa vietetty vuosikymmenkin toteutetaan vakuuttavasti. Vankeuden tuomat muutokset Desmondissa pitävät tarinan kaiken aikaa täysin hahmovetoisena. Monte Criston kreivi onkin jo henkilötutkielmana kiehtova koston ohella.

Elokuvan on ohjannut Kevin Reynolds, jolle tällaiset menneen ajan seikkailuleffat eivät olleet lainkaan uusi käsite, olihan hän tehnyt aiemmin mm. Robin Hood - varkaiden ruhtinaan (Robin Hood: Prince of Thieves - 1991). Reynolds hoitaakin hommansa lahjakkaasti, rakentaen onnistuneesti tunnelmaa ja pitäen katsojan koukussa tarinaan. Monte Criston kreivi on myös taidokkaasti kuvattu, sekä hyvin rytmitetty leikkauksessa. 1800-luvun alun lavasteet ja asut ovat hienosti toteutetut ja monenlaisia näyttäviä puitteita pääseekin ihastelemaan pitkin elokuvaa. Äänimaisema on vakuuttavasti koottu Edward Shearmurin mainioita musiikkeja myöten.

Yhteenveto: Monte Criston kreivi on erittäin mainio filmatisointi kenties kaikkien aikojen parhaasta kostokertomuksesta. Elokuvasta löytyy kaikki ainekset mukaansatempaavaan teokseen ja sitä lopputulos myös onkin. Vaikka leffa kulkee rauhassa eteenpäin, ei se koskaan tunnu pitkäveteiseltä. Kertomus on vangitseva ja katsoja todella kannustaa Edmond Dantèsia onnistumaan aikomuksissaan. Edmondin kehittymistä tarinan aikana on erityisen kiinnostavaa seurata. Jim Caviezel on nappivalinta rooliin, hoitaen hahmon monet puolet yhtä lahjakkaasti. Muutkin näyttelijät suoriutuvat osistaan hyvin, erityisesti lipevää Fernandia esittävä Guy Pearce ja Abbé-vankia näyttelevä Richard Harris. Filmin toteutuksessa on jotain viehättävän vanhanaikaista, eikä elokuva tunnu 2000-luvulla tehdyltä. 1800-luvun ajankuva on hienosti toteutettu. Vaikka filmatisointiin tehtiin omat muutoksensa, suosittelen silti Monte Criston kreiviä lämpimästi Dumasin klassikkokirjan ystäville, kuten myös muille, joita kiehtovat kauemmas menneisyyteen sijoittuvat kertomukset täynnä seikkailua, romantiikkaa, petoksia ja rikkauksia.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.9.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Count of Monte Cristo, 2002, Touchstone Pictures, Spyglass Entertainment, World 2000 Entertainment, Epsilon Motion Pictures, Count of Monte Cristo Ltd.

Arvostelu: Tom Clancy: Armoa tuntematta (Tom Clancy's Without Remorse - 2021)

TOM CLANCY: ARMOA TUNTEMATTA

TOM CLANCY'S WITHOUT REMORSE

Ohjaus: Stefano Sollima

Pääosissa: Michael B. Jordan, Jamie Bell, Jodie Turner-Smith, Luke Mitchell, Jack Kesy, Todd Lasance, Jacob Scipio, Guy Pearce, Brett Gelman, Colman Domingo ja Lauren London

Genre: toiminta, jännitys

Kesto: 1 tunti 50 minuuttia

Ikäraja: 16

Tom Clancy's Without Remorse, eli suomalaisittain Tom Clancy: Armoa tuntematta perustuu Tom Clancyn samannimiseen kirjaan vuodelta 1993. Jo kirjan ilmestyessä Savoy Pictures ryhtyi suunnittelemaan elokuvaa sen pohjalta ja päätähdeksi kaavailtiin Keanu Reevesiä. Projekti kuitenkin kariutui, kunnes John Milius saapui mukaan, aikeinaan ohjata ja käsikirjoittaa leffa. Päärooliin pohdittiin mm. Laurence Fishburnea ja Gary Siniseä, mutta taas suunnitelmat jämähtivät paikoilleen. Vuonna 2012 Paramount Pictures ryhtyi työstämään filmiä kirjan pohjalta, Christopher McQuarrien ohjauksessa. Tom Hardyn oli tarkoitus esittää päähahmoa, mutta tämäkin yritys kaatui ja niin McQuarrie kuin Hardy siirtyivät muihin projekteihin. 2017 Akiva Goldsman ryhtyi käsikirjoittamaan kahdesta Tom Clancyn kirjasta, Armoa tuntematta ja Iskuryhmä Rainbow'sta (Rainbow Six - 1998) elokuvasovituksia. Taylor Sheridan palkattiin kirjoittamaan Goldsmanin tekstejä uusiksi, Michael B. Jordan roolitettiin pääosaan ja ohjaajaksi valittiin Stefano Sollima. Kuvaukset käynnistyivät vihdoin lokakuussa 2019, mutta koronaviruspandemian takia ne jouduttiin keskeyttämään keväällä 2020. Samalla elokuva siirtyi Paramountilta Amazonille, joka päätti julkaista filmin Prime Video -suoratoistopalvelussaan. Kuvaukset saatiin vietyä päätökseen lokakuussa 2020 ja nyt Tom Clancy: Armoa tuntematta on julkaistu Amazon Prime Videossa. Itse en ole lukenut Clancyn kirjaa, mutta koska muutamat Clancyn kirjojen pohjalta tehdyistä elokuvasovituksista ovat minulle tuttuja, minua alkoi kiinnostaa, kun huomasin uuden filmin olevan tulossa. Katsoinkin Tom Clancy: Armoa tuntematta heti julkaisupäivän aamuna.

Kun Navy SEAL -sotilas John Kellyn raskaana oleva vaimo murhataan, John lähtee kostoretkelle, aikeinaan etsiä ja tappaa murhaajat. Samalla hänelle aukeaa salaliitto, joka voisi johtaa Yhdysvallat ja Venäjän sotaan.

Michael B. Jordan näyttelee John Kellyä, Yhdysvaltain Navy SEAL -sotilasta, jonka vaimo murhataan, joten hän päättää lähteä kostamaan - eli siis todella originaalia hahmoa toimintaelokuvassa, jollaisia ei ole nähty kyllästymiseen asti! Okei, on pakko sanoa, että kyseessä on todella tylsän tavanomainen päähenkilö, mutta tekijät hyötyvät paljon siitä, että he saivat Jordanin rooliin, sillä hän yrittää tehdä kaikkensa pitääkseen tätä tyhjänpäiväistä rainaa kasassa harteillaan. Jordan sopii erittäin hyvin pääosaan ja onkin suuri harmi, että elokuva hänen ympärillään on näin heikko.

     Elokuvassa nähdään myös mm. Jamie Bell epäilyttävänä CIA-pomo Ritterinä, Jodie Turner-Smith komentajakapteeni Karen Greerinä, Guy Pearce puolustusministeri Clayna, sekä Lauren London suunnilleen yhden kohtauksen jälkeen kuolevana Johnin raskaana olevana vaimona Pamina. Bell yrittää parhaansa kehnon hahmonsa kanssa, mutta Turner-Smith tuntuu kaiken aikaa tietävän, kuinka tyhjää tyyppiä joutuu esittämään. Pearce taas hoitaa hommansa täysin vasemmalla kädellä, vailla mitään selvää mielenkiintoa leffaa kohtaan.

Tästä tulee varmaan aika lyhyt arvio tällä kertaa, sillä minulla ei yksinkertaisesti ole oikein mitään sanottavaa Armoa tuntematta -elokuvasta. "Geneerinen", "kliseinen" ja "mitäänsanomaton" ovat täydellisiä adjektiiveja kuvailemaan elokuvaa ja harmillisesti sekaan pitää vielä heittää "pitkästyttävä". Leffa kulkee niin tuttuja latuja niin ponnettomasti, että siitä on vaikea innostua missään kohtaa. Siinä ei kertaakaan tapahdu mitään, mikä saisi tuumimaan, että "tuo oli sentään ihan siistiä". Lähinnä leffaa vain tuijottaa, vilkuillen vähän väliä, kauanko kestoa on vielä jäljellä. Vaikka homma ratkeaa jo suunnilleen puolentoista tunnin kohdalla, katselukokemus tuntuu selvästi yli kaksituntiselta.

Minkäännäköistä kunnon tunnelmaa elokuvasta on turha etsiä. Vähäiset toimintakohtaukset eivät saa jännittämään, eivätkä ne edes tarjoa mitään luovia tappokeinoja tai tyylikästä menoa. Itse kertomuskaan ei jännitä, sillä koko salaliittohomma ei jaksa kiinnostaa - etenkään kun arvasin, kuka on kaiken takana heti, kun hahmo asteli ruutuun. Loppupäässä filmi lässähtelee oikein tosissaan - liekö sitten johtunut pandemia-ajan uudelleenkirjoituksista tai filmin siirtymisestä Paramountilta Amazonille. Niin tai näin, lopputulos on lähinnä päähenkilön esittely potentiaalista leffasarjaa varten, joka voisi joskus kulkea käsi kädessä Amazonin Tom Clancy's Jack Ryan -sarjan (2018-) kanssa. Elokuvan sijaan Armoa tuntematta herättääkin mielikuvia ylipitkästä televisiosarjan pilottijaksosta.

Elokuvan ohjaajana toimii Stefano Sollima ja käsikirjoittajan hommia hoitaa Taylor Sheridan (apunaan ensikertalainen leffakirjoittaja Will Staples). Filmin heikkoudet ohjauksessa ja tekstissä aiheuttavat suurta ihmetystä, sillä Solliman ja Sheridanin aiempi yhteistyö Sicario 2: Soldado (Sicario: Day of the Soldado - 2018) oli oikein onnistunut teos. Sen lisäksi, että kaksikon työ on heikkoa ihan vain leffaa miettiessä, Tom Clancyn fanit voivat kokea suuren pettymyksen, sillä netistä lukemani perusteella elokuva poikkeaa kirjasta aikamoisesti. Sentään tekniseltä puolelta löytyy päteviä puolia, kuten kelvollista kuvausta, lavastusta, erikoistehosteita ja äänisuunnittelua. Jónsin säveltämät musiikit menevät sujuvasti taustalla, mutta eivät tarjoa sen ihmeempää.

Yhteenveto: Tom Clancy: Armoa tuntematta on harmillisen laimea toimintaraina, joka kulkee niin tuttuja reittejä, että kliseisyys saa menettämään mielenkiinnon jo kauan ennen puoltaväliä. Toiminnan sarallakaan leffa ei onnistu tarjoamaan mitään erityistä, eikä homma koskaan saa jännittämään. Tarinastakaan ei löydy jännitettä, kun ylikäytetyt paljastukset arvaa jo filmin alkumetreillä. Kun juoni kulkee moneen kertaan nähtyjä polkuja, eikä toimintakaan hetkauta, elokuva tuntuu jopa aika pitkäveteiseltä. Clancyn kirjan faneille taas pettymystä tuottaa leffan voimakas poikkeaminen lähdemateriaalista. Lisäpisteen leffa saa päärooliin pätevästi sopivasta Michael B. Jordanista, joka aidosti yrittää pitää kokonaisuutta kasassa. Loppujen lopuksi koko elokuva tuntuu vain ylipitkäksi venytetyltä pilottijaksolta Jordanin hahmon omasta sarjasta. Toisaalta Jordanin hyvän työn takia haluaisin nähdä häntä lisää tässä roolissa, mutta eipä näin laimea leffa saa innostumaan jatkosta.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt, mahdollista jatko-osaa pohjustava kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.4.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

Tom Clancy's Without Remorse, 2021, Amazon Studios, Skydance Media, Paramount Pictures, New Republic Pictures, Midnight Radio, Outlier Society, Weed Road Pictures

Arvostelu: Memento (2000)

MEMENTO

Ohjaus: Christopher Nolan
Pääosissa: Guy Pearce, Joe Pantoliano, Carrie-Anne Moss, Mark Boone Junior, Stephen Tobolowsky, Harriet Sansom Harris, Callum Keith Rennie, Larry Holden ja Jorja Fox
Genre: trilleri
Kesto: 1 tunti 53 minuuttia
Ikäraja: 16

Yhteenveto: Memento on mestarillinen trilleri. Sen takaperin kulkeva tarina on todella koukuttavasti kerrottu ja suorastaan nerokas idea ohjaaja-käsikirjoittaja Christopher Nolanilta. Vaikka kerronta onkin vaikeaa ja se vaatii paljon katsojaltaan, on seuraaminen lopulta erittäin helppoa, sillä filmi vie niin täysillä mukanaan. Kerrontatyyli on myös upea tapa viedä katsoja päähenkilön mielen sisälle. Guy Pearce on erinomainen pääroolissa ja hyvää työtä tekevät myös Joe Pantoliano ja Carrie-Anne Moss. Jännite pidetään taidokkaasti yllä läpi leffan ja kun totuudet paljastuvat, mullistuu filmi entisestään. Nolanin tapa paljastaa elokuvan saloja on fantastista, sillä ne paljastuvat katsojalle vasta elokuvan lopussa, vaikka tapahtumajärjestykseltään ne kuuluvat ensimmäisten kohtausten joukkoon aikajanalla. Katsoja tietää, mihin tapahtumat johtavat, mutta on äärimmäisen kiehtovaa nähdä, mitä kautta lopputulokseen päädyttiin. Memento on kaikin puolin hieno teos, josta löytyy bongailtavaa vielä useallekin katselukerralle. Sen nurinkurinen kerronta ihastuttaa kerta toisensa perään ja kyseessä onkin niitä filmejä, joita voi lämpimästi suositella kaikille aikuiskatsojille.

Vaikka suorastaan rakastankin lähes kaikkia Nolanin mammuttimaisia filmejä, mitkä hän on tehnyt Mementon jälkeen, kuten Yön ritari -trilogiaa ja Interstellaria (2014), joka kerta kun katson tämän leffan, toivon, että hän palaisi jossain kohtaa tekemään jotain näin pienimuotoista. On kuitenkin äärimmäisen upeaa, että Nolan on saanut pidettyä älykkään ja kekseliään tyylinsä yllä, vaikka siirtyikin tekemään ison luokan Hollywood-filmejä. Nolanin luoma tunnelma on erittäin vangitseva läpi leffan ja hänen työstämänsä käsikirjoitus veljensä tarinan pohjalta on puhdasta neroutta. Olisi äärimmäisen kiehtovaa tietää, kuinka Nolan oikeasti rakensi kertomuksen tällaiseen muotoon. Elokuvan täydellinen leikkaus vain korostaa filmin nerokkuutta. Lisäksi Memento on taidokkaasti kuvattu ja valaistu, sekä tyylikkäästi lavastettu. Ääniefektit ovat oivalliset ja David Julyanin säveltämiä musiikkeja hyödynnetään tehokkaan hienovaraisesti.

Olen lukenut kommentteja, joissa on sanottu, että Mementon nurinkurinen kerrontatapa on pelkkä halpa kikka, mitä ilman kukaan ei puhuisi leffasta. Tavallaan on totta, että elokuvan tapa kertoa tarinansa on luultavasti isoin syy, miksi siitä puhutaan yhä tänäkin päivänä, mutta nämä kommentoijat eivät ole tainneet ymmärtää, ettei se ole pelkkä kikka. Kuten jo totesin, vaikka tarina kulkee takaperin, siinä avataan asioita niin kuin se kulkisi normaalilla tavalla. Jos elokuvan leikkaa uudestaan ja sen palaset asettelee ns. "oikeaan järjestykseen", siitä katoaa paljon. Eikä kerrontatapa ole vain kikka, se on mitä kekseliäin keino viedä katsoja päähenkilön mielen sisälle. Kuinka moni muu leffa on leikattu niin, että se noudattaa päähenkilön tapaa ajatella? Aina kun uusi kohtaus alkaa, Leonard on unohtanut, mitä on tapahtunut aiemmin. Joka kohtauksen alussa hänen täytyy selvittää missä hän on, miksi hän on siellä, kenen kanssa hän mahdollisesti on ja mitä tapahtuu? Kun katsojakaan ei tiedä, mitä on tapahtunut ennen sitä, katsoja on yhtä lailla kiinnostunut selvittämään nämä samat asiat. Onkin yllättävän koukuttavaa, että vaikka katsoja tietää, mihin tapahtumat tulevat johtamaan, ei hän vielä tiedä, mitä kautta niihin on päädytty. Memento on kuin palapeli, minkä palaset yhdistyvät kummallisesti ja kestää loppuun asti, että pääsee vihdoin näkemään kuvan, minkä palat muodostavat.

Memento on todella omalaatuinen ja erilainen elokuva. Se nimittäin kertoo tarinansa takaperin. Elokuva alkaa siis tarinan lopusta ja lähtee kulkemaan toiseen suuntaan. Jokainen uusi kohtaus tapahtuu siis oikeasti ennen aiemmin nähtyä kohtausta, paitsi mustavalkoiset kohtaukset Leonardista puhumassa puhelimeen motellihuoneessaan - ne sijoittuvat... jonnekin. Joillekin katsojista tämä tapa kertoa tarinaa voi olla todella haastavaa - joillekin se on jopa liiankin haastavaa, ottaen huomioon, että leffasta on myöhemmin muiden toimesta leikattu versio, missä kohtaukset kulkevat eteenpäin kronologisessa järjestyksessä. Samalla leffasta katoaa koko pointti. Jotkut saattavat ihmetellä, mitä järkeä on katsoa kostotarinaa, mikä alkaa sillä, kun päähenkilö tappaa vaimonsa murhaajan? Mutta onkin hyvin nopeasti selvää, ettei tässä ole koko totuus. Vaikka tarina kerrotaan väärinpäin, kerrotaan se silti "oikeinpäin", jolloin mullistavat käänteet, suuret paljastukset ja mullistava loppuhuipennus ovat leffan viimeisillä minuuteilla, vaikka kronologisesti niistä hetkistä koko tapahtumaketju saa alkunsa. Tämä on hämmentävää, tiedän. Mutta kun tämän vihdoin hoksaa, katsojan suu loksahtaa auki ja ilme kirkastuu. Memento on nerokas elokuva!

Elokuvassa nähdään myös mm. The Matrixista (1999) tutut Carrie-Anne Moss ja Joe Pantoliano Nataliena ja Teddynä, jotka ovat mukana Leonardin tutkimuksissa. Moss ja Pantolianokin ovat vakuuttavia rooleissaan ja heidänkin hahmonsa muuttuvat yhä vain kiinnostavammiksi, mitä pidemmälle elokuva kulkee.
     Lähimuistinsa menettäneenä Leonard Shelbynä nähdään Guy Pearce, joka saa hämmentyneellä ja pohdiskelevalla olemuksellaan myytyä katsojalle ajatuksen siitä, ettei hän oikeasti muista, mitä juuri tapahtui. Katsojan sympatiat ovat nopeasti Leonardin puolella ja on todella mielenkiintoista ryhtyä selvittämään, kuka on hänen vaimonsa murhan takana. Leonardin muistiongelma tuo oman, erittäin kiehtovan lisänsä tähän tutkimukseen, sillä Leonard voi helposti unohtaa juuri löytäneensä johtolangat. Leonardilla on kuitenkin kiinnostavia tapoja pitää asiat muistissa, kirjoittamalla niistä lapuille, ottamalla kuvia tärkeistä asioista ja tatuoimalla itseensä kaikista tärkeimmän. Pearce tulkitsee hienosti tätä rikkinäistä ja kärsivää miestä, joka tietää, että hänen elämänsä on lopullisesti hajalla, mutta joka voi kuitenkin kostaa sille, joka aiheutti kaiken.

Vakuutustarkastaja Leonard Shelby kärsii lähimuistin menetyksestä. Hän unohtaa kaiken aikaa, mitä oli juuri tekemässä, missä hän oikein on ja keitä ihmiset hänen ympärillään ovat. Leonard muistaa vain, että hänen vaimonsa on raiskattu ja murhattu, ja nyt vain kostaminen antaa hänen elämälleen merkityksen.

Memento on Christopher Nolanin ohjaama elokuva, mikä pohjautuu hänen veljensä Jonathan Nolanin tarinaan. Kesällä 1996 Nolanin veljekset olivat automatkalla Yhdysvalloissa, kun Jonathan kertoi tarinasta Christopherille, joka innostui siitä välittömästi. Christopher alkoi vaatia, että Jonathan kirjoittaisi tarinasta käsikirjoituksen ja kun hän vihdoin sai sen, Christopher alkoi pohtia, kuinka sitä voisi väännellä ja käännellä. Veljekset työskentelivät yhdessä kertomuksen kanssa ja Christopherin tyttöystävä, tuottaja Emma Thomas sai Newmarket Films -yhtiön johtajan kiinnostumaan siitä. Kuvaukset alkoivat syksyllä 1999 ja lopulta Memento sai maailmanensi-iltansa Venetsian elokuvajuhlilla 5. syyskuuta 2000 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli menestys ja se sai paljon ylistystä niin katsojilta kuin kriitikoilta. Leffa oli ehdolla useista palkinnoista, kuten kahdesta Oscarista (paras alkuperäiskäsikirjoitus ja leikkaus, voittamatta kumpaakaan). Itse näin Mementon ensimmäistä kertaa melkein kymmenen vuotta sitten. Nolanista oli tullut suosikkiohjaajani elokuviensa kuten Batman Begins (2005), The Prestige (2006), Yön ritari (The Dark Knight - 2008) ja Inception (2010) ansiosta ja halusin tietty nähdä hänen muutkin teoksensa. Ensimmäisellä katselukerralla Mementon tarinan seuraaminen tuotti minulle suuria vaikeuksia, etenkin kun jouduin pitämään yli tunnin mittaisen tauon sen puolessa välissä. Olenkin katsonut filmin pariin otteeseen uudestaan ja joka kerralla olen pitänyt siitä enemmän. Kun huomasin, että Memento täyttää nyt 20 vuotta, tiesin heti, että minun täytyy katsoa ja arvostella se.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.9.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Memento, 2000, Newmarket Capital Group, Team Todd, I Remember Productions, Summit Entertainment

Arvostelu: Bloodshot (2020)

BLOODSHOT

Ohjaus: David S. F. Wilson
Pääosissa: Vin Diesel, Guy Pearce, Eiza González, Sam Heughan, Alex Hernandez, Lamorne Morris, Siddharth Dhananjay, Toby Kebbell, Talulah Riley ja Jóhannes Haukur Jóhannesson
Genre: toiminta, scifi
Kesto: 1 tunti 49 minuuttia
Ikäraja: 16

Bloodshot perustuu Valiant Comicsin samannimiseen sarjakuvahahmoon, jonka loivat Kevin VanHook, Don Perlin ja Bob Layton vuonna 1992. Alkuvuodesta 2012 Columbia Pictures hankki sarjakuvan elokuvaoikeudet ja teki Valiant Comicsin kanssa diilin viidestä elokuvasta, mitkä perustuisivat yhtiön sarjakuviin. Alunperin ohjaajiksi valittiin John Wickin (2014) tehneet Chad Stahelski ja David Leitch, mutta vuonna 2017 heidät kuitenkin vaihdettiin David S. F. Wilsoniin. Samoihin aikoihin Jared Letoa suunniteltiin pääosaan, mutta vuotta myöhemmin hänet vaihdettiin Vin Dieseliin ja kuvaukset alkoivat elokuussa 2018. Bloodshot sai ensi-iltansa monissa maissa helmikuussa 2020. Suomeen sen oli alunperin tarkoitus saapua maaliskuussa, mutta filmin saaman surkean palautteen ja koronavirustilanteenvuoksi se otettiin pois teatterilevityksestä ja päätettiin julkaista täällä suoraan digitaaliseen myyntiin ja vuokrattavaksi. Itselleni Valiant Comicsin sarjakuvat eivät ole millään lailla tuttuja, enkä tiennyt Bloodshotista etukäteen mitään. Elokuvan traileri ei vakuuttanut minua, mutta kun kyseessä oli Dieselin tähdittämä scifitoimintaleffa, päätin antaa sille mahdollisuuden. Vuokrasinkin Bloodshotin Blockbusterista heti, kun se oli mahdollista.

Tehtävällään tapettu sotilas Ray Garrison herätetään henkiin uudenlaisena supersotilaana, jonka elimistössä kiertävät naniitit tekevät hänestä äärimmäisen voimakkaan, minkä lisäksi ne korjaavat hänen saamansa haavat ja vammat - olivat ne kuinka pahoja tahansa.

Fast & Furious -elokuvista (2001-) parhaiten tuttu Vin Diesel ei ole näyttelijä parhaasta päästä, mutta hän osaa usein murista, tuijottaa tylysti ja esitellä lihaksiaan tarpeeksi vakuuttavasti, jotta hän sopii toimintaelokuvien päärooleihin. Bloodshotin Ray Garrisoniksi hän ei kuitenkaan oikein istu. Tai sitten rooli, missä Dieselin ei tarvitse selittää perheen merkityksestä ja ajaa nopeita autoja, ei vain istu hänelle. Diesel on nimittäin todella pökkelö roolissa ja tuntuu kuin hänen täytyisi väkisin vääntää eri tunnetiloja esiin. Itse hahmo voisi olla mielenkiintoinen, jos häntä osattaisiin käsitellä oikein. Ray on kuitenkin aika tylsä heppu, mitä pahentaa hänen uusi parannuskykynsä. Tällainen kyky tekee yleensä pelkkää hallaa toimintasankarille (poikkeuksena Wolverine), sillä katsoja ei jännitä sellaisen puolesta, jolle ei voi käydä mitään pahaa. Jos Rayn keho korjaantuu heti räjähdyksestä, on vaikea kuvitella, että mistään olisi hänelle oikeaa vastusta.

Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. Rayn takaisin henkiin herättävän Rising Spirit Technologies -yhtiön, eli RST:n johtohahmo, tohtori Emil Harting (Guy Pearce), yhtiön kyberneettisesti parannellut sotilaat KT (Eiza González), Tibbs (Alex Hernandez) ja Dalton (Sam Heughan), sekä tietokonevelho Eric (Siddharth Dhananjay), joka yrittää epätoivoisesti tuoda huumoria mukaan. Pearce on yllättävän kehno tohtorin roolissa, mihin vaikuttaa, kuinka kömpelösti hahmo on kirjoitettu. Muut sivuhahmot ovatkin sitten yksiulotteisia, lähes paperinohuita taistelijoita. González mätkii uskottavasti turpaan KT:na, mutta eipä hänenkään hahmonsa ole kiinnostava.

Minun ei tarvinnut kauaa katsoa Bloodshotia, kun kävi jo selväksi, miksi elokuvaa on haukuttu niin paljon. Leffa tuntuu monin tavoin sellaiselta supersankarielokuvan prototyypiltä, mitä nähtiin yli kymmenen vuotta sitten, kuten Daredevil (2003) tai Ghost Rider - aaveajaja (Ghost Rider - 2007). Christopher Nolanin upean Yön ritari -trilogian (The Dark Knight - 2005-2012) ja Marvelin huippusuositun elokuvauniversumin (MCU - 2008-) jälkeen on aika noloa, että Bloodshotin kaltainen elokuva pistetään markkinoille. Kyseessä on hätäisesti kasaan kyhätty scifitoimintaraina, mikä ei vakuuta millään osa-alueella. Scifipuoli on laiskaa ja asioita selitetään aivan liikaa, elokuvan pitäessä katsojia usein idiootteina. Toimintaosuus taas on tylsää mäiskettä, mitä vain pahentaa se, että päähenkilö on täysin ylivoimainen. Pahikset eivät tarjoa vastusta, eikä minkäänlaista jännitettä muodostu elokuvan aikana.

Lisäksi leffaa vaivaa myös kehno tarinankerronta. Filmi hyppii eteenpäin kovaa vauhtia, peläten, että katsoja tylsistyy, jos se jäisi vaikkapa syventämään hahmojaan. Se luulee sisältävänsä isoja käänteitä, mutta homman todellisen laidan hoksaa ennakkoon hyvissä ajoin - vaikka ei olisi nähnytkään Bloodshotin traileria, mikä paljastaa elokuvasta todella paljon. Elokuva ei koskaan nappaa mukaansa, eikä se onnistu edes viihdyttämään älyvapaassa rymistelyssään. Iso taistelu pilvenpiirtäjän hisseillä on lähinnä huvittava selkeiden digi-ihmisten vuoksi. Filmin huumori tuntuu jälkikäteen uusintakuvauksissa lisätyltä, sillä se on niin irrallista muuten yliampuvan vakavassa elokuvassa. Jotkut vitsit yrittävät tuoda mukaan itseironisuutta, mutta se on lähinnä myötähäpeällinen yritys saada katsoja luulemaan, että leffan kökköydet ovat tarkoituksellisia. Lopputuloksena on täysin tyhjänpäiväinen pätkä, minkä katsomisen unohtaa pian sen päätyttyä.

Elokuvan ohjauksesta vastaa ensikertalainen David S. F. Wilson ja sen myös huomaa. Wilson kopioi paljon muualta, mutta täysin sieluttomasti ja ilman erityistä tyylitajua. Käsikirjoituksen taas ovat kynäilleet Eric Heisserer ja Jeff Wadlow, joiden aiempiin töihin kuuluu sellaisia teoksia kuin Bird Box (2018) ja Totuus vai tehtävä (Truth or Dare - 2018). Ei olekaan ihme, että kun he yhdistävät voimansa, ei siitä ole hyvää seurannut. Kaksikon kirjoittama dialogikin on usein idioottimaista. Joihinkin ylikäytettyihin repliikkeihin he yrittävät tuoda pientä käännettä muokkaamalla niitä hieman, mutta kun lopputuloksena on "Minä etsin sinut ja lopetan sinut", olisivat he voineet hyödyntää perinteistä muotoa tappamisesta. Sentään mukana on joitain hyviä ja sarjakuvamaisesti tyyliteltyjä kuvia, mutta ne on leikattu yhteen todella tökkivästi. Varsinkin toimintakohtausten aikana leikkaus muuttuu silpuksi. Värimaailmakaan ei ole kummoisesti toteutettu ja monet tehosteet viestivät elokuvan pienestä, vain 45 miljoonan dollarin budjetista. Ääniefektit ovat leffan parempaa osastoa, mutta Steve Jablonskyn säveltämät musiikit ovat lähinnä puuduttavaa taustamölyä.

Yhteenveto: Bloodshot on huono ja täysin mitäänsanomaton scifitoimintaraina. Elokuvan idea on ihan mielenkiintoinen, mutta tekijöillä ei tunnu olevan edes aikomusta tehdä sillä mitään kiinnostavaa. Käsikirjoitus on kömpelö, ennalta-arvattava, täynnä hölmöjä repliikkejä ja kaikin puolin hätäisesti kasaan rustattu. Kunhan siinä on alku, keskikohta ja loppu ja tarpeeksi aivottomia toimintakohtauksia, niin kai sillä saa miljoonia tienaavan elokuvan aikaiseksi. Leffa ei tunnu siltä, että kukaan oikeasti yrittäisi sen kanssa ja jopa Vin Diesel tuskailee pääroolissa. Toimintakohtaukset todella ovat älyvapaita, mutta on harmi, etteivät ne onnistu edes viihdyttämään kaikessa pöhköydessään. Jännitettä ei löydy, päähenkilön ollessa ylivoimainen ja samalla tylsä. Elokuva on pääasiassa todella vakava, mutta välillä siihen lisätään todella tönkösti mukaan huumoria. Komediapuolessa pahinta ovat muka-itseironiset vitsit, joilla katsoja yritetään saada katsomaan monet jutut sormien läpi. Jos täysin älyvapaat ja selvän hävyttömästi helpon rahan perässä tehdyt toimintarymistelyt ihastuttavat, voi Bloodshot toimia sinulle. Tai jos haluat välttämättä katsoa uutuuselokuvia, eikä sitä oikein voi tehdä nyt teatterissa, niin kenties tämä leffa paikkaa sitä aukkoa edes jotenkin. Muuten suosittelen pysymään erossa Bloodshotista.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.4.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Bloodshot, 2020, Sony Pictures Entertainment, Columbia Pictures, Original Film, Valiant Entertainment, Bona Film Group, Cross Creek Pictures, One Race Films, The Hideaway Entertainment

Arvostelu: Alien: Covenant (2017)

ALIEN: COVENANT (2017)

Ohjaus: Ridley Scott
Pääosissa: Katherine Waterston, Michael Fassbender, Danny McBride, Billy Crudup, Callie Hernandez, Carmen Ejogo, Jussie Smollett, Amy Seimetz, Demián Bichir ja Guy Pearce
Genre: scifi, kauhu, toiminta
Kesto: 2 tuntia 2 minuuttia
Ikäraja: 16

Ridley Scottin ohjaama Alien (1979) nousi suureen suosioon ilmestyessään ja sitä pidetään nykypäivänä yhtenä parhaista jännityselokuvista. Scott ei kuitenkaan jatkanut sarjan parissa, vaan jatko-osa Aliensin (1986) ohjasi James Cameron. Jatko-osa oli myös suuresti arvostettu ja on monia, jotka pitävät sitä parempana kuin ensimmäistä osaa. David Fincherin ohjaama Alien³ (1992) jakoi mielipiteitä, eikä ohjaaja itse pidä lopputuloksesta, sillä hän ei saanut oikeasti toteuttaa itseään leffan kanssa. Sarjan neljäs osa Alien: Resurrection (1997) - jonka ohjauksesta vastasi Jean-Pierre Jeunet - oli kuitenkin haukuttu teos, eikä sarja enää jatkunut. Alien-hahmo (eli xenomorph) kuitenkin esiintyi yhdessä toisen avaruushirviön, predatorin kanssa elokuvissa AVP: Alien vs. Predator (2004) ja Aliens vs. Predator: Requiem (2007), mutta niitäkin lähinnä haukuttiin. Koko homman aloittanut ohjaaja Scott halusi lopulta palata luomaansa maailmaan ja vuonna 2012 ilmestyi Prometheus, joka kertoi ajasta ennen ensimmäisen Alienin tapahtumia. Leffa sai ristiriitaiset arviot, mutta jatkoa luvattiin silti. Itse pidin Prometheuksesta ja odotin innolla, mihin sarja jatkuisi siitä. Kun kuulin, että jatko-osa olisi tulossa, innostukseni kasvoi. Alien: Covenantiksi nimetyn elokuvan trailerit näyttivät todella lupaavilta, enkä malttanut odottaa näkeväni xenomorpheja valkokankaalla. Kävin Finnkinon järjestämässä Alien-erikoisnäytöksessä, jossa meille näytettiin alkuperäisen elokuvan lisäksi muutama pätkä uudesta leffasta ja jälleen mielenkiintoni nousi. Innostukseni laski kuitenkin hieman, kun arvosteluja alkoi ilmestymään ja ne olivat todella ristiriitaiset. Monet olivat äärimmäisen tyytyväisiä näkemäänsä, mutta monet myös haukkuivat leffaa. Hieman varautunein mielin menin katsomaan elokuvan tyttöystäväni kanssa, toivoen, että tämän kohdalla kävisi sama kuin Prometheuksen kanssa, eli pitäisin siitä massaa enemmän...

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Prometheus!

Covenant-alus on matkalla planeetalle, jonne he uskovat voivansa perustaa siirtokunnan. Matkan varrella miehistö kuitenkin saa signaalin toiselta planeetalta, jota he lähtevät tutkimaan. Sieltä he löytävät androidi Davidin, sekä erilaisia vaarallisia eliöitä...

Fantastic Beasts and Where to Find Themin (2016) kautta tunnetuksi noussut Katherine Waterston näyttelee Covenantin perämiestä, Danielsia. Alkupäässä hahmo on usein todella itkuinen, mutta hänestä löytyy myös isoin järjen ääni. Daniels vastustaa ideaa lähteä tutkimattomalle planeetalle ja jos häntä olisi kuunneltu, enemmän porukkaa olisi hengissä leffan lopussa. Mutta koska siinä ei olisi mitään kivaa, niin Danielsia ei tietenkään kuunnella. Paikoitellen hahmo tuntuu hieman tarpeettomalta, mutta tosipaikan tullen Daniels on välittömästi valmis tarttumaan aseeseen ja kohtaamaan vaaran silmästä silmään, mikä tekee hänestä aika rautaisen mimmin. Waterston on hyvä roolissaan ja hänestä tulee paikoitellen mieleen alkuperäisen Alienin päähahmo Ripley.
     Michael Fassbender nähdään edellisen osan tavoin androidina, tällä kertaa kahtena erilaisena. Sen lisäksi, että Fassbender esittää Prometheuksesta tuttua Davidia, hän näyttelee myös Covenant-aluksessa mukana kulkevaa Walteria. Jälkimmäinen on jokseenkin samanlainen kuin David, muttei kykene inhimmillisiin ajatuksiin, vaan hänen on kaiken aikaa pakko palvella ihmistä. David sen sijaan on muuttunut tämän ja edellisen leffan välissä kuluneiden vuosien aikana paljon, eivätkä ratkaisut hänen kohdallaan ole mitä parhaimmat. Fassbender onnistuu loistavasti Walterina, mutta Davidin roolissa hän on heikompi.
     Muita Covenantin miehistön jäseniä ovat mm. uskovainen kapteeni Chris Oram (Bill Crudup), tyylikästä hattua käyttävä pilotti Tennessee (Danny McBride), Oramin vaimo Karine (Carmen Ejogo), lääkintämies Upworth (Callie Hernandez), Tennesseen vaimo Maggie (Amy Seimetz) ja pilotti Ricks (Jussie Smollett). Elokuvassa nähdään myös homopari, nimittäin kersantit Lope (Demián Bichir) ja Hallett (Nathaniel Dean). Pariskunnan seksuaalisuutta ei erityisesti tuoda esille, mutta yksi repliikki tarjoaa tämän tiedon positiivisena yllätyksenä. Toinen positiivinen yllätys on, että pääasiassa komedialeffoissa näytellyt McBride on uskottava ja mainio vakavampana pilottina. Katsojana jää toivomaan lisää tällaisia rooleja McBridelta.

Monet eivät pitäneet Prometheuksesta ja useiden syy oli se, ettei elokuva sisältänyt itse alieneja/xenomorpheja. Jo leffan nimi tosin viittasi, ettei niitä siinä nähdä, mutta monet jäivät pettyneiksi. Itse pidin elokuvasta ja minua kiehtoi tietää, miten näiden olentojen kehitys jatkuisi ja mitä kautta päädyttäisiin siihen oliovaiheeseen, millaisina ne nähdään Alienissa? Alien: Covenantia tehdessä on otettu selvästi fanien valituksia huomioon ja katsojat pääsevät vihdoin näkemään xenomorpheja sellaisina, miten ne esitetään Alienissa. Tämän lisäksi leffa esittelee erilaisen vaiheen olentojen kehityksessä, eli vaaleat neomorphit, jotka syntyvät hieman eri tavoin kuin rinnan läpi työntyvät xenomorphit. On hienoa nähdä tutut liskomaiset hirviöt valkokankaalla, sekä kiehtovaa kokea uusia tuttavuuksia, mutta valitettavasti elokuva ei hyödynnä mörköjään onnistuneesti. Kun hirviöt eivät ole ruudulla, jännitys takertuu katsojaan paljon voimakkaammin kuin niiden näkyessä selvästi.

Elokuva tarjoaa myös selvää jatkumoa niille, jotka pitivät Prometheuksesta ja sen leffan kysymyksiä aletaan availemaan. Harmi vain, että vähän liiankin paljastavasti. Leffassa nimittäin paljastetaan, mistä alienit ovat peräisin ja mitä kautta ne ovat muodostuneet maailmaan. Sanon suoraan, että monia tämä paljastus tulee varmasti ärsyttämään. Tavallaan ratkaisu on todella kehno, mutta tavallaan se myös toimii. Kulmien kohottelua se ainakin aiheuttaa, mutta missä määrin, riippuu ihan katsojan suhteesta aiemmin nähtyihin elokuviin. Uskonnollinen filosofia on voimakkaasti läsnä leffassa, mikä aiheuttaa lisää kulmien kohottelua ja vie hieman makua teoksesta, jonka tarkoitus on olla scifikauhua. Paikoitellen elokuva tuntuu hätäisesti kirjoitetulta ja siinä on yritetty miellyttää liikaa kaikkia, eikä leffa oikein tunnukaan jatkolta Prometheukselle tai esiosalta Alienille, vaikka monin tavoin se niitä onkin. Alien: Covenantissa kuullaan esimerkiksi musiikkia molemmista elokuvista, leffan nimi tulee ruutuun samalla tavalla vaiheittain, minkä lisäksi monet tapahtumat jäljentelevät alkuperäistä Alienia. Tämä aiheuttaa valitettavasti myös sen, että elokuva on monessa kohtaa ennalta-arvattava, etenkin viimeisen vartin aikana, joka on ehdottomasti heikointa leffassa. Lopetuksessa ei ole nimittäin minkäänlaista jännitettä, vaan se on toteutettu kiireellisesti ilman tunnetta. Tämän lisäksi koko lopetuksen ajan odottaa, milloin aiemmin leffan aikana arvattu suuri paljastus kerrotaan ja mihin suuntaan tarina siitä lähtee.

Onneksi Alien: Covenant tarjoaa myös onnistuneita asioita. Loppua lukuunottamatta ja kun hirviöitä ei näytetä, elokuvan läpi kulkee hermostuttava tunnelma. Jännitystä kasvatetaan toimivasti useissa kohdissa ja näyttelijät suoriutuvat rooleistaan pääasiassa oivallisesti. Elokuvaa ei olla tehty mahdollisia lapsikatsojia ajatellen, vaan veripanoksia on päästy hyödyntämään monesti leffan aikana. Tämän lisäksi elokuvassa nähdään mm. irtopää ja revitty vatsa, joten herkimmille Alien: Covenant ei sovi. Äkkisäikäytyksiä ei onneksi ole, vaan kauhu luodaan muilla tavoin, jolloin leffa ei koskaan muutu tusinakauhuksi. Elokuvan pääteema on loogista jatkumoa elämää käsittelevälle Prometheukselle. Tässä on tietenkin kysymys kuolemasta ja mitä siitä voisi syntyä. Xenomorphien elämähän vaatii jonkun toisen menehtymisen. Kokonaisuutena kyseessä on keskinkertainen teos, joka ei täysin tiedä, mitä pitäisi olla. Leffa tarjoaa helposti pettymyksen, mutta toisaalta katsojana jää myös toivomaan, että seuraava osa tulisi mahdollisimman pian, jotta pääsisi näkemään, mihin sarja seuraavaksi viedään...

Elokuvan ohjauksesta vastaa Ridley Scott, joka selvästi osaa asiansa jännityksen luomisessa ja eri tunnelmien nostattamisessa. Hän on myös päässyt toteuttamaan paremmin itseään, kun pääsee näyttämään enemmän verta sun muuta mukavaa. Valitettavasti kohdat, joissa xenomorpheja näkyy, eivät ole yhtä voimakasta tunnelatausta täynnä, eikä ihme: Prometheusta tehdessä Scott nimittäin sanoi, ettei mukana ole alieneja, koska hän kokee kaikkien olevan jo tylsistyneen niihin. Totuus onkin selvästi, että herra itse on tylsistynyt näihin olioihin ja haluaisi tarjota jotain muuta. Ongelmat eivät kuitenkaan ole Scottista lähtöisin, vaan John Loganin ja Dante Harperin käsikirjoituksesta, johon ei ole hirveän paljon panostettu. Visuaalisesti Alien: Covenant on tietenkin todella hieno, vaikka neomorphit ovatkin paikoitellen hieman liian digitaalisen näköisiä. Joitain heiluvia kuvia lukuunottamatta kuvaus toimii. Leikkauspöydällä olisi voinut tehdä pientä tiivistämistä puolessa välissä, sillä silloin juttu tuntuu hidastempoiselta. Lavasteet ovat tyylikkäitä ja puvustuksessa on onnistuttu. Maskeeraus toimii myös. Ääniefektit tuovat upeita lisäyksiä ja Jed Kurzelin musiikit ovat hyviä, vaikka hän usein vain yhdisteleekin olemassa olevia teemoja.

Yhteenveto: Alien: Covenant on keskinkertainen teos, joka tarjoaa mitä luultavimmin pettymyksen katsojalle. Elokuva näyttää, miten alienit saivat alkunsa ja tämä on suurin pettymys. Toinen iso pettymys on lopetus, joka on äärimmäisen ennalta-arvattava ja josta ei löydy jännitystä lainkaan. Kuitenkin se jättää kierosti katsojan vaatimaan jatkoa. Leffa sisältää onneksi toimivia asioita, jolloin tarinaltaan usein heikohko teos nousee tasolle ihan kiva. Näyttelijät ovat suurimmaksi osaksi hyviä, etenkin Katherine Waterston ja Danny McBride. Michael Fassbender onnistuu androidi Walterina, muttei toimi edellisestä osasta tuttuna Davidina. Verta janoavat pääsevät hurmetta näkemään, eikä tämä todellakaan ole lastenleffa. Uskonnolliset filosofiat tunkevat valitettavan usein mukaan ja ne ovat jokseenkin typeriä ja vievät makua lopputuloksesta. Visuaalisesti leffa on näyttävä ja on hienoa, miten musiikeissa on yhdistelty tuttuja melodioita sekä Alienista että Prometheuksesta. Jos pidit jälkimmäisenä mainitusta, niin käy ihmeessä katsomassa Alien: Covenant, sillä se jatkaa paikoitellen toimivasti Prometheuksen aloittamaa tarinaa. Jos taas Alien on sinulle todella rakas teos, niin neuvon miettimään, haluatko todella tietää, mistä sinulle tärkeät olennot saivat alkunsa, vaikka tieto tuottaisikin pettymyksen? Jos taas haluat vain nähdä xenomorpheja valkokankaalla, niin kyllä tämä niitä jossain määrin tarjoaa. Pettymyksen leffa tuottaa ja saa nähdä parantavatko vai heikentävätkö uudelleenkatselut tätä. Toivottavasti seuraava osa olisi eheämpi kokonaisuus. Jatkoa on nimittäin Scottin mukaan luvassa muutamankin leffan edestä, jos tämä vain menestyy.

Kirjoittanut: Joonatan, 17.5.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.scified.com
Alien: Covenant, 2017, Twentieth Century Fox Film Corporation, Brandywine Productions, Scott Free Productions, TSG Entertainment

Arvostelu: Prometheus (2012)

PROMETHEUS (2012)

Ohjaus: Ridley Scott
Pääosissa: Noomi Rapace, Michael Fassbender, Charlize Theron, Idris Elba, Logan Marshall-Green, Sean Harris, Rafe Spall, Kate Dickie ja Guy Pearce
Genre: scifi, jännitys
Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia
Ikäraja: 16

Ridley Scottin ohjaama Alien (Kahdeksas matkustaja - 1979) on erittäin arvostettu scifielokuva, joka on monien mielestä jopa kaikkien aikojen paras leffa. Sille tehtiin tietysti jatkoa, mutta Scott ei enää jatkanut sarjan parissa. Aliens (Aliens: paluu - 1986) oli vielä erittäin arvostettu, mutta jo Alien³ (1992) jakaa voimakkaasti mielipiteitä. Sarjan neljäs osa Alien: Resurrection (Alien: Ylösnousemus - 1997) on kuitenkin pääasiassa haukuttu tekele, minkä takia viidettä Alien-leffaa ei enää tehty. Hahmo kuitenkin esiintyi parissa elokuvassa toisen avaruushirviön, Predatorin, kanssa. AVP: Alien vs. Predator (2004) ja Aliens vs. Predator: Requiem (2007) ovat enemmän tai vähemmän haukuttuja, joten hahmon tulevaisuus ei näyttänyt valoisalta, vaikka hahmosta tehdyt sarjakuvat ja pelit kiehtoivatkin yhä useita. Sarjaan päätettiinkin luoda uutta suuntaa, kun Ridley Scott palasi takaisin, haluten tehdä esiosan Alienille, joka kertoisi, mistä kaikki on lähtenyt liikkeelle. Idean työstäminen alkoi jo 2000-luvun alussa, mutta jäi kesken Alienin ja Predatorin yhteispätkien takia. Kun ne eivät olleetkaan toivottuja hittejä, sai Scott vihdoin tehdä oman näkemyksensä Alienin alkutarinasta. Muutamien ongelmien kautta kuvaukset vihdoin alkoivat ja lopulta Prometheus sai ensi-iltansa kesällä 2012. Kävin katsomassa elokuvan, kun se ilmestyi ja olin innoissani kahdesta syystä. Ensinnäkin pääsin näkemään Alien-sarjaan liitännäisen elokuvan teattereissa, minkä lisäksi kyseessä oli ensimmäinen K16-elokuva, jonka näin teattereissa! Pidin leffasta ja sainkin sen Blu-rayna seuraavana vuonna. Olen katsonut leffan muutaman kerran uudestaan ja nyt kun se on viimein saamassa jatkoa teoksella Alien: Covenant (2017), oli aika katsoa se uudestaan. Hassua kyllä, katsoin Prometheuksen lähes sattumalta juurikin virallisena Alien-päivänä.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää pieniä SPOILEREITA koskien elokuvia Alien, Aliens, Alien³ ja Alien: Resurrection!

2090-luvulla ryhmä tutkijoita lähtee matkalle kauas avaruuden halki löytääkseen "suunnittelijat", jotka heidän uskomustensa mukaan loivat ihmiskunnan. Määränpäässä ryhmä löytää toivottujen asioiden lisäksi myös paljon epätoivottua ja vaarallista, joka voikin tuhota koko ihmiskunnan...

Stieg Larssonin Millenium-trilogiaan pohjautuvista elokuvista (2009) tuttu Noomi Rapace esittää tohtori Elizabeth Shaw'ta, jonka aloittama tutkimustyö johtaa avaruusmatkaan. Tohtori Shaw'ta kiehtoo tietää, mistä kaikki on lähtenyt liikkeelle ja hänellä on useita kysymyksiä esitettävänään, jos he löytävät suunnittelijat. Innostus alkaa kuitenkin muuttua ahdistuksen kautta kauhuksi, kun tapahtumat alkavat muuttua karmivammiksi ja tunnelman muuttuessa uhkaavammaksi. Tohtori Shaw on erittäin mainio hahmo ja Rapace suoriutuu osastaan todella hyvin. Paikoitellen hahmosta löytyy samanlaisia piirteitä kuin Alien-leffan päähenkilö Ripleystä, mutta ne voi katsoa sormien läpi.
     Oudosti nuorta Tom Hardya muistuttava Logan Marshall-Green esittää Shaw'n miestä, tohtori Charlie Hollowayta, joka ei ole ihan yhtä innoissaan matkasta kuin vaimonsa. Tohtori Holloway vaikuttaa usein tympääntyneeltä, eikä ole samalla lailla valmis tutkimaan lisää. Marshall-Green on ihan toimiva roolissaan, mutta välillä toivoisi, että tilalla olisi oikeasti Tom Hardy, joka näyttää lähestulkoon samalta ja on vieläpä parempi näyttelijä.
     Koska aiemmissa Alien-leffoissa on ollut mukana androidi, eli ihmisen näköinen robotti, niin täytyyhän myös tässäkin olla. Prometheuksen androidi on David, jota näyttelee Michael Fassbender ja kuinka taitavasti hän näytteleekin! David ei androidina ole inhimmillinen, mistä kaikki muut huomauttavat hänelle aika ajoin. Hän ei päällepäin vaikuta tuntevan asioita ihmisen tavoin, mutta läpi elokuvan hänestä huokuu paljon tunteita. David on todella tunnerikas hahmo, mitä hän ei itse täysin ymmärrä ollessaan ihmisen luoma kone, mutta katsojana näkee selvästi, että Davidista tuntuu pahalta aina, kun joku huomauttaa hänelle mikä hän on. Ja Fassbender tuo nämä tunteet esiin upeasti. Hän kykenee samanaikaisesti olemaan robotti sekä suuria tunteita kokeva persoona ja välittää kaiken katsojille hienosti.
     Prometheus-aluksella, jolla ryhmä matkaa, on johdossa Meredith Vickers, jota esittää Charlize Theron. En erityisemmin pidä Theronista näyttelijänä, vaikka hän on osoittanut minulle myös osaavansa, jos niin haluaa. Tässä hän ei ole kovin pidettävä, kuten ei myöskään ole hänen esittämänsä hahmo. Vickers on tympeä johtaja-akka, joka katsoo muita nenänvartta pitkin ja tuntuu pitävän itseään muiden yläpuolella. Hahmosta löytyy kyllä hyviäkin puolia, mutta lähinnä hän ärsyttää ja katsojana toivoisi hänen kuolevan.
     Sen sijaan erittäin pidettävä on Prometheuksen kapteeni Janek, jona nähdään erinomainen Idris Elba. Janek on rento heppu, jota eivät tutkimukset kovin paljoa kiinnosta. Kuitenkin kun pahoja asioita alkaa tapahtua, Janek löytää vakavuutensa, jolloin Elban lahjat pääsevät hyvin esille. Muita miehistön jäseniä ovat mm. geologi Fifield (Sean Harris), joka ei ole reissusta yhtään mielissään, biologi Millburn (Rafe Spall), joka välillä rakastuu löytämiinsä olioihin ja välillä taas pelkää niitä ilman syytä, tohtori Ford (Kate Dickie), joka vain tuntuu olevan mukana, sekä pilotit Ravel (Benedict Wong) ja Chance (Emun Elliott), jotka ovat lyöneet vetoa tutkijoiden löydöstä.

Heti ensimmäisenä sanon, että jos alkaa katsoa Prometheusta odottaen näkevänsä paljon alieneita, eli xenomorpheja, niin tulee luultavasti pettymään; niitä elokuva ei sisällä ollenkaan. Prometheus on täysin erilainen tarina, joka on monin puolin eri juttu kuin Alien, mutta siitä löytyy silti myös paljon samaa, kuten eri paikoista löytyvää limaa, jota hahmojen täytyy tietenkin mennä tökkimään sormillaan. Kun elokuva ilmestyi, monet olivat pettyneitä siihen, että leffa ei vastannutkaan moniin kysymyksiin, joita Alien herätti, vaan herätti paljon uusia kysymyksiä. Joihinkin kysymyksiin kyllä vastataan, mutta hienovaraisemmin ja jotkut asiat katsojien pitää päätellä itse. Onkin hauskaa, miten monet pitävät leffaa huonona, sillä siinä jätetään moni asia auki, mutta he eivät yhtään mieti, että kun Alien ilmestyi, se elokuva herätti useita kysymyksiä. Moniin on toki vastattu jatko-osissa, mutta vuonna 1979 ei ollut muuta tietoa kuin se, minkä alkuperäinen elokuva antoi. Ei Alienissa kerrottu, miksi miehistön löytämä avaruusalus oli täynnä outoja munia, joiden tuloksena oli liskomaisia avaruusolentoja. Monien mielestä Prometheuksen kuului vastata tuohon kysymykseen, mutta se ei ole tämän elokuvan tehtävä. Prometheuksen tehtävänä on aloittaa uusi tarina, joka jossain kohtaa johtaa siihen, mistä Alien alkaa. Elokuvan suurena mietteenä on elämä. Mistä se on saanut alkunsa? Ja elämään tietty kuuluu evoluutio. Prometheus on alieneiden evoluution ensimmäinen vaihe. Elokuva avaa tuttua maailmaa todella paljon laajemmaksi ja jättää katsojan haluamaan lisää. Se on sitten ihan katsojasta kiinni, että onko kaikki pakko saada nyt ja heti, vai malttaako odottaa selkeitä tietoja vielä muutaman leffan ajan?

Alien ja Alien³ ovat kauhuelokuvia, kun taas Aliens ja Alien: Resurrection ovat toimintapätkiä. Prometheus ei ole kumpaakaan. Jännittävyyttä kyllä löytyy, mutta elokuva on lähinnä tutkimusmatka avaruusseikkailun muodossa. Minä pidän tästä elokuvasta. Mielestäni Prometheus on mainio lisäys Alien-maailmaan ja se laajentaa universumia juuri sopivasti, antaen paljon varaa uudelle laajentamiselle. Itse alieneita ei nähdä, mutta mukana on muita uhkia, jotka ovat kekseliäästi erilaisia ja onnistuneita. Monia asioita ei tosiaan selitetä, mutta minä pidän siitä. Miten ihmeessä tutkijat muka pystyisivät selvittämään kaiken kaikesta reissullaan? Tietenkin matkan varrelta löytyy yllätyksiä ja outoja käänteitä. Jännittäviä hetkiä tosiaan löytyy, mikä on tietty oleellista sarjan leffoille ja piinaavuudessa on päästy oikeaan asteeseen, jolloin katsojaa ei ihan pelota, mutta silti mukana on jotain hyvin uhkaavaa, minkä takia on vain ihan pakko saada nähdä Prometheus loppuun. Teos on erittäin mielenkiintoinen ja se vaatii yllättävän paljon omaa päättelykykyä, minkä lisäksi mukana on asioita, joista voi luoda omia teorioitaan. Erilaiset teemat elämästä kulkevat hienosti läpi elokuvan. Yksi parhaista kohtauksista elokuvassa on tohtori Hollowayn ja Davidin välinen keskustelu, jossa he puhuvat syistä luoda elämää. Holloway on epätoivoinen, etteivät he löytäisikään mitään erityistä syytä ihmisten olemassaoloon ja kun David kysyy, miksi ihmiset loivat Davidin, Holloway vastaa: "Koska me pystyimme siihen." Tämä kertoo jo hyvin paljon, kunhan sen ymmärtää.

Valitettavasti Prometheus ei kuitenkaan ole todella hyvä ja siitä löytyy selkeitä virheitä ja outouksia tarinan puolesta. Suurin outous elokuvassa on mielestäni se, että suurimmalle osalle Prometheuksen miehistöstä ja tutkimustiimistä kerrotaan, mitä määränpäästä etsitään vasta, kun määränpäähän on jo päästy. Tässä kohtaa jotkut hahmot kyseenalaistavat koko reissun ja haluavat takaisin kotiin. Kysymys kuuluukin: minkä ihmeen takia he ylipäätään lähtivät monen vuoden avaruusmatkalle, jos he eivät tienneet koko matkan tarkoitusta? Ja miksi heille edes pitää salailla? Miksei heille kerrottu matkan tarkoitusta jo Maassa? Tämän lisäksi jotkut hahmot toimivat erittäin oudosti, kun tutkimukset alkavat. Yksi hahmoista on valmis lähtemään kotiin jo, kun he ovat olleet määränpäässään vasta muutaman tunnin. Geologi Fifield kykenee kartoittamaan laajoja paikkoja huipputeknologisilla laitteillaan, mutta jostain syystä hän silti eksyy. Ja kuten jo sanoin, yhdessä kohtaa biologi Millburn pelästyy oliota, mutta seuraavan kohdatessaan hän onkin onnessaan. Tällaiset outoudet ja tyhmät ratkaisut vievät kokonaisuudelta yhden pisteen pois, sillä ne ovat niin helposti ratkaistavia, mutta ovat silti mukana lopputuloksessa.

Elokuvan ohjaaja Ridley Scott oli mukana tarinan luomisessa, mutta silti mukaan on eksynyt tyhmiä asioita. Muuten käsikirjoitus toimii, vaikka joitain hölmöjä repliikkejä onkin kuultavissa. Prometheus on kuvattu taidokkaasti ja sen leikkaus toimii muutamia kummallisia ratkaisuja lukuunottamatta. Visuaalisesti elokuva on todella näyttävän näköinen. Tietokonetehosteet ovat upeita, minkä lisäksi leffassa on käytetty paljon tyylikkäitä lavasteita. Mukaan on päässyt myös nukkeina toteutettuja olentoja. Maskeeraus on hienosti työstetty, etenkin muutamien hahmojen kohdalla ja puvustus on hyvin suunniteltu. Äänitehosteet tuovat oman lisätunnelmansa leffaan. Todella oivasti tunnelmaa synnyttää myös Marc Streitenfeldin säveltämä musiikki, jossa on jotain mahtipontista ja uhkaavaa, kuten myös rauhallisuutta ja taian- tai unenomaista olemusta.

Blu-rayn kuvanlaatu on erittäin hyvä. Lisämateriaalina yksilevyisellä Blu-ray -julkaisulla on poistettuja ja muuteltuja kohtauksia yli puolen tunnin edestä, sekä kaksikymmentäminuuttinen "The Peter Weyland Files", joka sisältää neljä erilaista pätkää, joissa esitellään hahmoja lisää.

Yhteenveto: Prometheus on mainio scifijännitys, joka avaa Alien-maailmaa hienosti uusiin ulottuvuuksiin. Muutamia hölmöyksiä on päätynyt mukaan tarinaan, mutta ne eivät onneksi hirveästi haittaa. Elokuva on täynnä hienoja erilaisia teemoja ja mietteitä elämästä. Vaikka mukana on jännitystä ja hieman toimintaakin, ei elokuva ole selkeästi kauhu- tai toimintaelokuva, kuten aiemmat Alienit, vaan enemmänkin tieteisseikkailu, jossa etsitään vastauksia suuriin kysymyksiin. Erilainen lähestymistapa on todella mainio ja elokuva itsessään pitää kaiken aikaa katsojan kiinnostuksen yllä. Näyttelijät suoriutuvat rooleistaan hyvin, vaikka Theron ei olekaan ihmeellinen, eikä Marshall-Green ole kovin kummoinen. Noomi Rapace on todella mainio pääosassa, mutta vielä parempi on Michael Fassbender, joka saa Davidin tuntumaan samaan aikaan sekä ihmiseltä että robotilta. Visuaalisesti elokuva on todella näyttävä ja se saa katsojan haluamaan lisää. On suuri harmi, että mukana on hölmöyksiä, joiden takia Prometheus ei kokonaisuutena pääse tasolle "todella hyvä". Suosittelen kuitenkin katsomaan sen, jos olet pitänyt Alien-elokuvista. Leffan voi katsoa myös ilman, että on nähnyt mitään muuta sarjasta, sillä tämä tosiaan on alkua koko jutulle. Odotan innolla Alien: Covenantia ja toivon, että se olisi todella hyvä!

Kirjoittanut: Joonatan, 27.4.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.filmofilia.com
Prometheus, 2012, Twentieth Century Fox Film Corporation, Dune Entertainment, Scott Free Productions, Brandywine Productions