Mayor of Kingstown, kausi 3 (2024) - sarja-arvostelu

MAYOR OF KINGSTOWN - KAUSI 3

Luojat: Taylor Sheridan ja Hugh Dillon

Näyttelijät: Jeremy Renner, Taylor Handley, Tobi Bamtefa, Hugh Dillon, Emma Laird, Hamish Allan-Headley, Derek Webster, Nishi Munshi, Michael Beach, Necar Zadegan, Yorick van Wageningen, Nichole Galicia, Natasha Marc, Richard Brake, Nona Parker Johnson, Mark McKinnon ja Aidan Gillen

Genre: trilleri, rikos, draama

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 39 minuuttia - 1 tunti 4 minuuttia - Yhteiskesto: noin 7 tuntia 48 minuuttia

Ikäraja: 16

Taylor Sheridanin ja Hugh Dillonin luoma televisiosarja Mayor of Kingstown nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä loppuvuodesta 2021. Toinen kausi piti suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa lisää. Kolmannen kauden tuotantoa piti kuitenkin viivästyttää, kun päätähti Jeremy Renner loukkaantui vakavasti lumiauraonnettomuudessa alkuvuodesta 2023. Kun alkuvuodesta 2024 Rennerin todettiin olevan tarpeeksi toipunut, kuvaukset käynnistyivät vihdoin ja lopulta Mayor of Kingstownin kolmannen tuotantokauden esitys alkoi kesäkuussa 2024. Kausi sai edeltäjiään positiivisemman vastaanoton kriitikoilta ja piti katsojalukuja korkeina. Itse en ollut aiemmin katsonut sarjaa, mutta nyt kun Mayor of Kingstown on päättymässä viidennen tuotantokautensa myötä, päätin vihdoin kurkata, mistä on oikein kyse. Pidin kahdesta ensimmäisestä kaudesta ja aloitinkin kolmannen kauden katselun uteliaana.

Samalla kun Mike McLusky yrittää toipua äitinsä kuolemasta, hänen työnsä Kingstownin pormestarina vaikeutuu entisestään, sillä Irisin entinen pomo, katala venäläismafian johtaja Konstantin saapuu kaupunkiin.

Toivuttuaan lähes kohtalokkaasta lumiauraonnettomuudesta, Jeremy Renner palasi rooliinsa Mike McLuskyksi, joskin tietyin helpotuksin. Renner vitsaili jälkikäteen, että hänestä tuntui kuin hän olisi lapsinäyttelijä, sillä häntä kohdeltiin kuvauksissa niin silkkihansikkain muun muassa pidennettyjen hengähdystaukojen muodossa. Onnettomuuden seuraukset eivät hämmästyttävää kyllä näy Renneristä millään tavalla. Mies on yhtä antaumuksella roolissaan kuin kahdella edellisellä kaudella. Mike on edelleen mainio hahmo, jonka pesti Kingstownin "pormestarina" vaikeutuu jälleen, samalla kun hän yrittää toipua isoveljensä lisäksi myös äitinsä kuolemasta.

     Vanhoista tutuista paluun tekevät myös Taylor Handley Miken pikkuveljenä Kylena, Hugh Dillon Kylen poliisiparina Ianina, Hamish Allan-Headley SWAT-johtaja Sawyerina, Michael Beach vankilan kapteeni Moorena, Necar Zadegan apulaispiirisyyttäjä Evelyninä, Tobi Bamtefa Crips-jengin johtajana Bunnyna, sekä Emma Laird Miken rakastamana Irisinä, kun taas uusina hahmoina kausi tuo mukaan Konstantin Noskov'n (Yorick van Wageningen), Irisin entisen pomon ja venäläismafian johtajan, joka saapuu Kingstowniin ja pistää heti paikat mullin mallin, sekä Merle Callahanin (Richard Brake), Miken entisen tutun ja vaarallisen vangin, joka siirretään Kingstowniin. Sivunäyttelijätkin ovat rooleissaan hyviä ja van Wageningen istuu täydellisesti osaansa kylmäksi ja aidosti uhkaavaksi mafiapomoksi, jonka kohtaukset ovat aina jännittävää seurattavaa.

Viimeistään Mayor of Kingstownin kolmannen kauden aikana aloin jo ajatella ääneen, että miksi ihmeessä kukaan haluaisi asua tässä kaupungissa? Asuntojen on pakko olla todella halpoja tai jotain. Käsikirjoitustiimi keksii nimittäin jakso jaksolta niin toinen toistaan hurjempia hetkiä, joissa jengisodat, huumeet tai poliisiväkivalta pistävät sivullisiakin kylmäksi ja kerran jos toisenkin sarjan häikäilemättömyys hahmoja kohtaan loksauttaa suun auki. Kun pakkaa saapuu sekoittamaan Konstantin, jota ei kiinnosta tippaakaan kunnioittaa Kingstownin sääntöjä tai kuunnella jonkun "pormestarin" vaatimuksia, meno äityy entistä ikävämmäksi.

Mutta mitä kurjemmat oltavat Kingstownin asukeilla ja on mitä enemmän Mikea riepotellaan suuntaan jos toiseen, sitä koukuttavampi sarja toki on katsojan vinkkelistä. Koska sarja ei pelkää tehdä ikäviä temppuja merkittävillekin hahmoille, läpi jaksojen on kaiken aikaa läsnä väkevä jännite. Tunnelma sen kuin tiivistyy jakso jaksolta, mitä pidemmälle Konstantinin porukan teot eskaloivat jo valmiiksi liipaisinherkkää menoa ja finaalijaksossa helvetti pääseekin valloilleen. Toisin kuin Rennerille kuvauksissa, katsojalle ei juuri hengähdystaukoja tarjota ja jokaisen tyyneltä vaikuttavan hetken taustalla tuloaan tekee jo seuraava myrskypilvi. Loppusuoralla mattoa kiskotaan tehokkaasti jalkojen alta ja siirrynkin erittäin kiinnostuneena nyt neljänteen kauteen, koska palan halusta tietää, mitä seurauksia finaalijakson ratkaisuilla on...

Tuotantokauden ohjaajat rakentavat jännitettä tehokkaasti käsikirjoittajien paikoitellen jopa kierojen juonikuvioiden pohjalta. Teknisestikin Mayor of Kingstownin kolmas kausi pitää kutinsa. Kameratyöskentely on pätevää ja leikkaus sulavaa. Lavasteet ovat hienot, puvustus oivallista ja maskeeraukset äityvät paikoitellen varsin rujoiksi. Äänimaailma on osaavasti rakennettu ja Andrew Lockingtonin säveltämät musiikit tunnelmoivat jälleen toimivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.8.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Mayor of Kingstown, Yhdysvallat, 2021-, 101 Studios, Bosque Ranch Productions, MTV Entertainment Studios, Paramount Television Studios

Mayor of Kingstown, kausi 2 (2023) - sarja-arvostelu

MAYOR OF KINGSTOWN - KAUSI 2

Luojat: Taylor Sheridan ja Hugh Dillon

Näyttelijät: Jeremy Renner, Tobi Bamtefa, Emma Laird, Dianne Wiest, Hugh Dillon, Taylor Handley, Derek Webster, Hamish Allan-Headley, Aidan Gillen, Nishi Munshi, Michael Beach, Necar Zadegan, Nichole Galicia, George Tchortov, Rob Stewart ja Lane Garrison

Genre: trilleri, rikos, draama

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 34 minuuttia - 52 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 54 minuuttia

Ikäraja: 16

Taylor Sheridanin ja Hugh Dillonin luoma rikosjännärisarja Mayor of Kingstown nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä marraskuussa 2021, joten jatkoa oli luvassa. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2022 ja lopulta Mayor of Kingstownin toisen tuotantokauden esitys alkoi tammikuussa 2023. Kausi sai kriitikoilta ailahtelevan vastaanoton, mutta katsojaluvut olivat jälleen korkeat. Itse olin jo pidemmän aikaa pohtinut Mayor of Kingstownin katselua. Nyt kun sarja on saamassa viidennen ja samalla viimeisen tuotantokauden, päätin vihdoin ryhtyä tuumasta toimeen. Pidin avauskaudesta ja aloitinkin positiivisin mielin kakkoskauden katselun.

Vankilamellakan jälkeen Mike pyrkii parhaansa mukaan pitää Kingstownin aisoissa, samalla kun hän yrittää suojella Iristä Milolta, joka onnistui livahtamaan pakoon mellakan aikana.

Jeremy Renner palaa rooliinsa Michael "Mike" McLuskyksi, joka sai avauskaudella Kingstownin "pormestarin" tittelin, hänen isoveljensä Mitchin (Kyle Chandler) kuoltua. Pormestarina Miken tehtävänä on pitää lähes läpimätä ja korruptoitunut Kingstownin kaupunki edes jotenkin mallillaan ja viime kauden finaalin vankilamellakan jäljiltä Mikella onkin kädet täynnä töitä heti ensiminuuteista lähtien. Renner on toistamiseen vakuuttava roolissaan ja katsojana voi samanaikaisesti ymmärtää hänen turhautumistaan, että myös huvittua siitä, kun Miken puhelin pirisee vähän väliä, eivätkä soittajien uutiset ole ikinä kivoja.

     Ykköskaudelta paluun tekevät myös Taylor Handley Miken pikkuveljenä Kylenä ja Dianne Wiest heidän äitinään Mariamina, Hugh Dillon Kylen poliisityöpari Ianina, Tobi Bamtefa rikollisjengi Cripsejä johtavana Bunnynä, sekä Aidan Gillen vankilasta karanneena gangsteri Milona ja Emma Laird hänelle aiemmin töitä tehneenä ja nyt Miken suojelua tarvitsevana Irisinä. Sivuhahmoista saadaan lisää irti kakkoskaudella ja jo Game of Thronesissa (2011-2019) katalaa Littlefingeriä näytellyt Gillen pääsee jälleen näyttelemään aikamoista lieroa. Bamtefa saa enemmän irti Bunnystä, joka nähtiin edelliskaudella lähinnä istuskelemassa pihallaan ja Lairdin näyttelemää Iristäkin onnistutaan syventämään, minkä lisäksi Irisin ja Miken välillä orastavat tunteet tuovat pientä herkkyyttä rosoisen kertomuksen keskelle.

Mayor of Kingstown jatkaa siitä, mihin avauskaudella jäätiin, niin tarinansa kuin tasonsa puolesta. Vankilamellakan takia ilmapiiri kaupungissa on kireä, kuin painekattilalla räjähtämispisteessä. Mellakassa kuoli niin monta vankia kuin vartijaa ja poliisiakin ja molemmat puolet ovat sitä mieltä, että kosto antaisi vastapuolelle opetuksen. Mellakalla oli myös ikävät seurauksensa esimerkiksi Bunnyn bisneksiin ja rikollisjengit pyrkivätkin hyödyntämään aiheutunutta sekasortoa noustakseen tilanteen huipulle. Hermostuneisuus saa itse kunkin liipaisinsormet herkille ja myös poliisiväkivalta lisääntyy päivä päivältä. Ei siis ole helppoa olla Mike, jonka luokse kaikki menevät, uskoen miehen pystyvän ratkomaan tilanteet sormiaan napsauttamalla.

Kakkoskausi pitää onnistuneesti imussaan läpi kymmenen jakson kestonsa. Kaupungin tilanteen kiristyessä stressitasot nousevat myös kotisohvalla ja on erittäin kiinnostavaa seurata, kuinka sinne tänne riepoteltu Mike yrittää pitää päänsä kylmänä ja löytää ratkaisun tilanteeseen. Yleisen levottumuuden lisäksi jännitystä tuo myös julman Milon pako vankilasta, miehen lähtiessä Irisin perään, jota kohtaan Mikelle on muodostunut tunteita. Pakkaa sekoitellaan joka jaksossa ja pitkästä aikaa sarjaa katsoessani minusta tuntui siltä, että kenelle tahansa sivuhahmoista voi missä tahansa välissä käydä huonosti. Kausi jätetään tiukkaan paikkaan ja odotankin nyt suurella mielenkiinnolla, mitä kolmoskausi tuo tullessaan...

Tuotantokauden ohjaajat pitävät jännitettä onnistuneesti yllä, samalla kun Taylor Sheridanin johtama käsikirjoitustiimi keksii erilaisia vaikeita tilanteita Miken pään menoksi, sekä nykii viekkaasti mattoa katsojan jalkojen alta. Teknisestikin Mayor of Kingstown pitää tasonsa. Toinen kausi on osaavasti kuvattu, lavasteet ovat hienot, puvustus oivallista ja maskeeraukset näyttävät onnistuneen rujoilta. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu ja Andrew Lockingtonin säveltämät musiikit tuovat mainion lisänsä tunnelmaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.6.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Mayor of Kingstown, Yhdysvallat, 2021-, 101 Studios, Bosque Ranch Productions, MTV Entertainment Studios, Paramount Television Studios

Mayor of Kingstown, kausi 1 (2021-2022) - sarja-arvostelu

MAYOR OF KINGSTOWN - KAUSI 1

Luojat: Taylor Sheridan ja Hugh Dillon

Näyttelijät: Jeremy Renner, Hugh Dillon, Tobi Bamtefa, Dianne Wiest, Taylor Handley, Emma Laird, Derek Webster, James Jordan, Hamish Allan-Headley, Aidan Gillen, Nishi Munshi, Michael Beach, Necar Zadegan, George Tchortov ja Kyle Chandler

Genre: trilleri, rikos, draama

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 46 minuuttia - 1 tunti 5 minuuttia - Yhteiskesto: noin 8 tuntia 36 minuuttia

Ikäraja: 16

Mayor of Kingstown on Taylor Sheridanin ja Hugh Dillonin luoma trillerisarja. Paramount tarttui projektiin ja alun perin se oli tarkoitus esittää televisioissa Paramount Networkin kautta, mutta yhtiö päättikin siirtää sen suoratoistopalveluunsa. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2021 ja lopulta Mayor of Kingstownin ensimmäisen tuotantokauden esitys alkoi puoli vuotta myöhemmin, marraskuussa 2021. Itse olen jo pidemmän aikaa pohtinut sarjan katselua ja kun huomasin sen saavan pian päätöksensä viidennen tuotantokautensa myötä, päätin vihdoin ryhtyä tuumasta toimeen. Katsoin Mayor of Kingstownin avauskauden läpi muutamassa päivässä.

Kingstownissa kaikki pyörii kaupungin seitsemän vankilan ja niiden yli 20 tuhannen vangin ympärillä. Korruption jyllätessä järjestystä ylläpitää "pormestariksi" kutsuttu Mitch McLusky. Mutta kun Mitch murhataan, hänen pikkuveljensä Miken on otettava hänen roolinsa Kingstownin uutena pormestarina.

Jeremy Renner näyttelee Mikea, Kingstownissa järjestystä ylläpitävän McLuskyn perheen keskimmäistä poikaa, josta tulee Kingstownin uusi "pormestari", kun hänen isoveljensä Mitch (Kyle Chandler) murhataan. Mike ei ollut ikinä toivonut roolia itselleen, mutta kun kaupunki ei näe ketään muuta varteenotettavaa vaihtoehtoa rooliin, hänen on pakko tarttua pestiin ja yrittää parhaansa saada Kingstown takaisin järjestykseen. Renner on nappivalinta päärooliin, tulkiten onnistuneesti hahmonsa kasvua, kun Mike alkaa omaksua auktoriteettia ja hoksaa, kuinka hommat pitää hoitaa.

     Sarjan avauskaudella nähdään myös Dianne Wiest Miken äitinä Mariamina, Taylor Handley Miken pikkuveljenä Kylena, sarjan toinen luoja Hugh Dillon poliisi Ian Fergusonina, Tobi Bamtefa Crips-katujengin pomona Bunnyna, James Jordan vanginvartija Edinä, Hamish Allan-Headley SWAT-tiimiä johtavana Sawyerina, Emma Laird venäläismafiaan kuuluvana Irisina, sekä Aidan Gillen yhtenä vangeista, Milo Sunterina. Sivunäyttelijätkin ovat hyviä rooleissaan, erityisesti Wiest McLuskyn perheen matriarkkana ja Laird Irisina. Laird pääsee esittelemään lahjojaan monipuolisesti läpi kauden.

Mayor of Kingstown osoittautui ensimmäisen kautensa perusteella jälleen yhdeksi erittäin mainioksi sarjaksi Taylor Sheridanilta. Jo sarjan premissi korruptoituneesta kaupungista ja siellä kaaosta kontrolloivasta perheestä on oivallinen. Kingstownissa kaikki pyörii kaupungin useiden vankiloiden ympärillä. Kaupungin virkavalta on enemmän tai vähemmän mätä ja katujengit pyrkivät usein määräämään, kuinka asiat toimivat. Erilaisia hämärädiileja solmitaan katujengien, poliisien, vankien ja vartijoiden välillä, kun kaikki pyrkivät pääsemään niskan päälle. Ja tämän keskellä vain "pormestari" pystyy pitämään kaiken aisoissa. 

On erittäin kiinnostavaa seurata Miken kulkua ja mitä kaikenlaisia mutkia hänen matkaansa heitetään. Juuri kun hän on saaut leppyyteltyä jonkun sotajalalle lähtevän katujengin johtajan, vankilasta tulee puhelua että yksi vartijoista on lavastanut vangin hyökkäyksen, ja niin edelleen. Puhelin soi kaiken aikaa ja rauhan mies löytää vain mökiltään, missä signaali ei toimi. Avauskauden monenlaisia ongelmia setviessä aika kuluu nopeasti ja jaksoja voi herkästi huomata tuijottaneensa useita putkeen. Kingstown jaksaa yllättää jakso toisensa perään sillä, kuinka pitkälle sen asukkaat ovat valmiita menemään. Jännitettä kasvatellaan onnistuneesti, kunnes kaikki eskaloituu tiivistunnelmaisessa finaalissa. Samalla sarja käsittelee hyvin vankien häikäilemätöntä kohtelua. Vaikka nämä rikolliset tietävät hyvin, miksi ovat lukemassa tiilenpäitä, ei heidän lusimisensa oikeuta vartijoita kohtelemaan heitä miten sattuu. Pidin aika paljonkin Mayor of Kingstownin avauskaudesta ja odotan nyt innolla näkeväni, kuinka sarja tästä jatkuu...

Tuotantokauden ohjaajat rakentavat tunnelmaa oivallisesti, samalla kun koko kauden käsikirjoittanut Taylor Sheridan pyörittelee hahmoja ja heidän kuvioitaan sujuvasti. Mayor of Kingstownin avauskausi on myös osaavasti kuvattu. Lavasteet ja asut ovat mainiot ja maskeeraustiimi on saanut aikaiseksi varsin häijyä jälkeä, kun konfliktit eskaloituvat ikävällä tavalla. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu Andrew Lockingtonin säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Mayor of Kingstown, Yhdysvallat, 2021-, 101 Studios, Bosque Ranch Productions, MTV Entertainment Studios, Paramount Television Studios

28 vuotta myöhemmin: Luutemppeli (28 Years Later: The Bone Temple - 2026) - elokuva-arvostelu

28 VUOTTA MYÖHEMMIN: LUUTEMPPELI

28 YEARS LATER: THE BONE TEMPLE

Ohjaus: Nia DaCosta

Näyttelijät: Alfie Williams, Ralph Fiennes, Jack O'Connell, Erin Kellyman, Chi Lewis-Parry, Emma Laird, Sam Locke, Mirren Mack, Robert Rhodes, Ghazi Al Ruffai, Maura Bird, Louis Ashbourne Serkis, David Sterne, Connor Newall, Maiya Eastmond ja Cillian Murphy

Genre: kauhu, draama

Kesto: 1 tunti 49 minuuttia

Ikäraja: 16

Danny Boylen ohjaama ja Alex Garlandin käsikirjoittama kauhuelokuva 28 päivää myöhemmin (28 Days Later - 2002) oli menestys, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Myös 28 viikkoa myöhemmin (28 Weeks Later - 2007) oli hitti, mutta kolmannen osan teko jäi jumiin moneksi vuodeksi. Vasta vuonna 2022 Boyle ja Garland paljastivat työstävänsä uutta trilogiaa aiheen tiimoilta. Toisen osan ohjaajaksi palkattiin kuitenkin Nia DaCosta, jonka ideoista kaksikko innoistui. Trilogian avauselokuva 28 vuotta myöhemmin (28 Years Later) kuvattiin kesällä 2024 ja se sai ensi-iltansa kesäkuussa 2025. Toisen osan kuvaukset käynnistyivät heti edeltäjänsä perään syksyllä 2024 ja nyt 28 vuotta myöhemmin: Luutemppeli on saapunut Suomenkin elokuvateattereihin. Itse pidin ensimmäisestä 28 vuotta myöhemmin -elokuvasta, mutta sen lopetus sai minut jännittämään jatko-osan puolesta. Maailmalta kantautuneet kehut ovat kuitenkin laskeneet skeptisyyttäni ja kävinkin positiivisin odotuksin katsomassa 28 vuotta myöhemmin: Luutemppelin heti sen ensi-iltapäivänä.

Samalla kun Spike joutuu osaksi sir-lordi Jimmy Crystalin sekopäistä jengiä, tohtori Ian Kelson tekee löydön, joka voisi mullistaa kaiken.

28 vuotta myöhemmin: Luutemppelin hahmokattaus koostuu pitkälti tutuista tyypeistä edellisestä elokuvasta. Nuori Alfie Williams jatkaa roolissaan Spike-poikana, joka päätti jättää turvallisen saaren ja selviytyä tartunnan saaneiden täyttämällä mantereella. Edellisleffan lopuksi Alfie kohtasi Jack O'Connellin näyttelemän sir-lordi Jimmy Crystalin ja tämän jengin, eli sormet, joihin kuuluu Jimmy (Erin Kellyman), Jimmy (Emma Laird), Jimmy (Sam Locke), Jimmy (Robert Rhodes), Jimmy (Ghazi Al Ruffai), Jimmy (Maura Bird) ja Jimmy (Connor Newall). Jos jostain en ensimmäisessä 28 vuotta myöhemmin -elokuvassa pitänyt, niin Jimmyjen esittelykohtauksesta, missä nämä wannabe-gangstaräppäreiksi pukeutuneet sekopäät pomppivat ja tappelivat kuin mitkäkin Power Rangerit, samalla kun Teletappien (Teletubbies - 1997-2001) tunnari soi taustalla. Kohtaus sai minut voivottelemaan, että pitääkö seuraava leffa viettää näiden tyyppien kanssa, mutta onneksi Luutemppelissä sir-lordi Jimmy ja hänen Jimmynsä toimivat paljon paremmin. Sinnersistäkin (2025) tuttu O'Connell on jopa aika hyytävä itseään Saatanasta seuraavana pitävänä joukon johtajana ja muutkin poppoosta ovat arvaamattomuudessaan uhkaavia. Williams on yhä hyvä osassaan, joskin Spike jää tällä kertaa aika taka-alalle.

     Lisäksi elokuvassa nähdään Ralph Fiennes luutemppelissä asuvana tohtori Ian Kelsonina, joka on hoksannut omituisen piirteen tartunnan saaneesta alfasta, Samsonista (Chi Lewis-Parry). Fiennes on tuttuun tapaansa erinomaisessa vedossa, päästen tässä leffassa revittelemään suorastaan hurjalla antaumuksella.

28 vuotta myöhemmin: Luutemppeli jatkaa suoraan siitä, mihin edellisessä elokuvassa jäätiin, mikä onkin kiinnostavaa jo sen takia, että yleensä tässä elokuvasarjassa seuraava leffa esittelee uudet hahmot, joita seurata tämän maailmanloppuskenaarion keskellä. Pääasiassa elokuva seuraa kahta tarinakaarta, Spiken päätymistä Jimmyjen riveihin ja tohtori Kelsonin yritystä bondata rauhoittavia sisältäviin nuoliin koukkuun jääneen Samsonin kanssa, kunnes loppupäässä nämä kuviot yhdistyvät erittäin mainiolla tavalla. Nämä kaksi puolta leffasta tukevat hyvin toisiaan, Jimmyjen rellestäessä äänekkäästi ja Kelsonin työskennellessä rauhallisesti, tarjoten tarvittavia suvantohetkiä.

Sen lisäksi, että elokuva jatkaa tarinallisesti siitä, mihin viimeksi jäätiin, se jatkaa myös tasonsa puolesta onnistuneesti edellisosan jalanjäljissä, enkä osaa edes sanoa, kummasta näistä 28 vuotta myöhemmin -leffoista pidän enemmän. Erityisen pelottavaksi Luutemppeliä ei voi kutsua, vaikka mukaan mahtuu muutama tiivistunnelmainen kohtaus. Se on silti varsin verinen ja paikoin häikäilemättömän julma. Samalla leffa on aika hauska - toisinaan kierolla tavalla - ja jopa hämmentävällä tavalla nätti. Kelsonin ja Samsonin välille muodostuva erikoinen ystävyys kummastuttaa aluksi, mutta levittää hissuksiin hymyä katsojan huulille. Kuten edeltäjänsä, 28 vuotta myöhemmin: Luutemppeli rikkoo rajoja siinä, mitä "zombi"elokuvissa on hyväksyttävää tehdä. Ja toisin kuin edeltäjänsä, tällä kertaa innostuin siitä, mihin elokuva jää ja todella toivon, että tämän uuden trilogian päätösosan kimppuun päästäisiin mahdollisimman pian.

Elokuvaa ei tosiaan ole ohjannut Danny Boyle, vaan Nia DaCosta, joka on aiemmin tehnyt yllättävän toimivan Candyman-leffan (2021), sekä keskinkertaisen supersankariraina The Marvelsin (2023). Luutemppelissä DaCosta onnistuu hyvin. Hän rakentaa ilmapiiriä mainiosti, eikä sitä varsinaista kauhua jää toisaalta edes kaipaamaan. Käsikirjoituksesta vastaa tälläkin kertaa Alex Garland, joka kuljettaa kertomusta hyvin eteenpäin ja erittäin kiinnostaville poluille. 28 vuotta myöhemmin: Luutemppeli on myös teknisesti pätevä, vaikkei siitä löydy samanlaista audiovisuaalista kikkailua kuin edeltäjästään. Elokuva on tyylikkäästi kuvattu ja hyvin leikattu kasaan. Leffa vietetään pääasiassa tutuissa metsämaisemissa ja lavasteissa, jotka näyttävät edelleen mainioilta. Etenkin itse luutemppeli on yhä jylhä ilmestys. Puvustus on oivallista, maskeeraukset rujoja ja efektitkin näyttävät hyviltä. Äänimaailma on taitavasti rakennettu ja Hildur Guðnadóttirin säveltämät musiikit tunnelmoivat miellyttävästi. Musiikkipuolella parhaiten mieleen jää kuitenkin Iron Maidenin The Number of the Beast, mikä pärähtää soimaan leffan muutenkin parhaassa kohtauksessa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 31.1.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

28 Years Later: The Bone Temple, Iso-Britannia, Yhdysvallat, 2026, Columbia Pictures, TSG Entertainment, DNA Films, Decibel Films, Québec Production Services Tax Credit

Arvostelu: The Brutalist (2024)

THE BRUTALIST

Ohjaus: Brady Corbet

Pääosissa: Adrien Brody, Guy Pearce, Felicity Jones, Joe Alwyn, Raffey Cassidy, Stacy Martin, Isaach de Bankolé, Alessandro Nivola, Emma Laird, Michael Epp, Jonathan Hyde ja Peter Polycarpou

Genre: draama

Kesto: 3 tuntia 35 minuuttia

Ikäraja: 16

The Brutalist on Adrien Brodyn tähdittämä eeposelokuva. Saatuaan Vox Luxin (2018) valmiiksi, ohjaaja-käsikirjoittaja Brady Corbet ilmoitti työstävänsä uutta elokuvaa, joka olisi hänen tähän asti suurin projektinsa. Corbet kirjoitti elokuvan tyttöystävänsä Mona Fastvoldin kanssa, Joel Edgerton, Marion Cotillard ja Mark Rylance palkattiin rooleihin ja kuvausten oli tarkoitus alkaa vuonna 2020, mutta koronaviruspandemia esti suunnitelmat. Yksi kerrallaan näyttelijät joutuivat jättämään elokuvan muiden projektien takia ja heidät korvattiin Brodyllä, Felicity Jonesilla ja Guy Pearcella. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2023 ja nyt kolmen Golden Globe -palkinnon, neljän BAFTA-palkinnon ja kymmenen Oscar-ehdokkuuden saattelemana The Brutalist saapuu Suomenkin teattereihin. Itse kiinnostuin elokuvasta heti, kun maailmalta alkoi saadella kehuja. Elokuvan traileri teki minuun suuren vaikutuksen ja kävinkin innokkain mielin katsomassa The Brutalistin sen lehdistönäytöksessä IMAX-salissa viikkoa ennen ensi-iltaa.

Holokaustista selviytynyt ja vaimostaan erilleen joutunut juutalainen arkkitehti László Tóth matkustaa Yhdysvaltoihin ja joutuu kohtaamaan kauhistuttavan todellisuuden amerikkalaisesta unelmasta.

Pääroolissa arkkitehti László Tóthina nähdään Adrien Brody, jolle ei toki ole mikään uusi juttu näytellä keskitysleiriltä selviytynyttä juutalaistaiteilijaa, nähtiinhän mies jo parikymmentä vuotta sitten Pianistissa (The Pianist - 2002), mistä Brody voitti parhaan miespääosan Oscar-palkinnon. Tällä kertaa Brodyn hahmo on kotimaassaan Unkarissa arvostettu arkkitehti, joka matkustaa Yhdysvaltoihin uuden elämän toivossa, mutta jota vastassa on karvas pettymys amerikkalaisesta unelmasta. Brody on Lászlónkin roolista kahminut useita palkintoja, eikä syyttä, sillä mies on tuttuun tapaansa erinomaisessa vedossa. Brody tulkitsee hahmonsa tunteita ja puolia vaikuttavasti, ollen myös uskottava visionääri, kun László pääsee vihdoin esittelemään kykyjään arkkitehtinä Yhdysvalloissa.

     Elokuvassa nähdään myös Felicity Jones Lászlón vaimona Erzsébetinä, josta mies joutui eroon sota-aikana ja Raffey Cassidy Lászlón siskontyttärenä Zsófiana, josta Erzsébet pitää huolta, Alessandro Nivola Lászlón serkkuna Attilana, joka tarjoaa miehelle majapaikkaa, Guy Pearce rikkaana Harrison Lee Van Burenina, joka haluaa Lászlón suunnittelevan hulppean rakennuksen Lee Van Burenin äidin muistolle, Joe Alwyn ja Stacy Martin Lee Van Burenin lapsina Harrynä ja Maggiena, sekä Isaach de Bankolé köyhänä Gordonina, joka ryhtyy auttamaan Lászlóa. Sivunäyttelijät ovat myös hyviä rooleissaan, etenkin Jones ja Pearce, jotka kisaavat myös täysin ymmärrettävästi Oscareista. Pearce heittäytyy täysillä rooliinsa rikkaaksi Lee Van Bureniksi, joka haluaa hyödyntää Lászlón visionäärisyyttä, mutta joka myös tekee usein miehelle selväksi tämän paikan.

Vaikka ruudulla esiintyykin tuttuja nykypäivän näyttelijöitä, ei The Brutalist todellakaan tunnu 2020-luvun elokuvalta, vaan sitä voisi helposti pitää jopa useita vuosikymmeniä vanhempana teoksena. Ja sanon tämän vain positiivisessa mielessä. The Brutalist on kuin vanhat eeposelokuvat - suuri ja jylhä, sekä pitkä kuin mikä. Kestoa on yli kolme ja puoli tuntia, mikä sisältää vieläpä alkusoiton, epilogin ja monille katsojille taatusti tervetulleena viidentoista minuutin väliajan. Väliaika ei ole mukana vain vessatauon tai uusien popcornien ostomahdollisuuden tarjoamiseksi, vaan se jakaa kertomuksen tarkoituksellisesti kahtia ja antaa katsojalle mahdollisuuden sulatella ensimmäistä puoliskoa, ennen jälkimmäiseen siirtymistä. Elokuva on vielä kuvattu filmille VistaVisionilla, mikä luo The Brutalistiin ihastuttavan vanhanaikaisen ulkonäön, liki neliömäisine kuvasuhteineen kaikkineen. Sanonkin jo nyt, että jos elokuvasta haluaa saada kaiken irti Suomessa, se pitää käydä katsomassa IMAX-salissa.

Sen lisäksi, että elokuva vakuuttaa niin näyttelijöillään kuin vanhoja eeposelokuvia kosiskelevalla toteutuksellaan, on The Brutalist muutenkin hieno teos, joka jättää paljon pohdiskeltavaa, sekä paljon pureskeltavaa. Sen enempää paljastamatta sanon vain, että elokuvan hitusen auki jäävä lopetus voi katsojasta riippuen jopa pilata koko homman. Samalla tällä lopetuksella varmistetaan, että elokuvasta taatusti puhutaan vielä vuosien päästä erilaisin teorioin ja analyysein. Analysoitavaa riittää muutenkin, The Brutalistin ollessa vahva kuvaus maahanmuuttajakokemuksesta, erityisesti juutalaisista, jotka pakenivat Yhdysvaltoihin toisen maailmansodan aikana. Koko amerikkalaisen unelman konsepti hajotetaan nopeasti palasiksi ja kohtauksesta toiseen László saa yhä enenevämmissä määrin huomata, ettei häntä ja "hänen kaltaisiaan" haluta maahan. Kuten jo kerroin, vaikka Harrison Lee Van Buren palkkaa Lászlón hommiinsa, mies myös tekee kaiken aikaa yhä vain selvemmäksi, mitä onkaan mieltä Lászlósta ja muista hänenlaisistaan. Vaikka elokuva sijoittuu usean vuosikymmenen taakse menneisyyteen, on sen kertomus edelleen monin paikoin harmillisen ajankohtainen.

The Brutalist ei todellakaan tule toimimaan kaikille ja etenkin nykypäivänä on selvää, että moni tulee pitämään näkemäänsä vain tylsänä. Itse kuitenkin suurin piirtein lumouduin näkemästäni. Heti alku, jossa László saapuu laivalla Yhdysvaltoihin ja näkee Vapaudenpatsaan ensi kertaa, sai ihoni nousemaan kananlihalle, mihin vaikutti tietty Daniel Blumbergin mahtipontinen musiikki. Uppouduin täysin seuraamaan arkkitehdin tarinaa ja pidin valtavasti siitä, ettei elokuvalla tosiaan ole mikään kiire. Se kulkee kaikessa rauhassa omalla painollaan eteenpäin, syventäen hahmojaan esimerkillisen hyvin kohtausten (ja samalla vuosien vieriessä). Mukana on useita sykähdyttäviä, upeita, herkkiä, hurjia ja kaiken kaikkiaan vaikuttavia kohtauksia, joissa näyttelijät pistävät parastaan kerta toisensa perään. Lopussa odottava huipennus tosiaan jakaa mielipiteitä, mutta itse pienen sulattelun jälkeen pidin finaalia suorastaan runollisena.

Brady Corbetin ohjaus on suorastaan huikeaa ja on aivan älytöntä, että hän on saanut aikaiseksi näin mammuttimaisen, mutta silti rauhallisen paketin ja vieläpä vain vähän päälle kuukaudessa kuvattuna ja alle kymmenen miljoonan dollarin budjetilla. Corbet on selvästi kiehtoutunut vanhoista eeposklassikoista, sillä niin ansiokkaasti hän niitä matkii. Hänen ja Mona Fastvoldin työstämä käsikirjoitus on väkevä, oli kyse sitten tarinankuljetuksesta, hahmokehityksestä, dialogista tai teemojen käsittelystä.

Myös teknisiltä ansioiltaan The Brutalist on suuri taidonnäyte. Elokuva on visuaalisesti todella komeaa katseltavaa. Kameratyöskentely on erinomaista, lavasteet ovat hulppeat ja puvustus tyylikästä. Leikkaus on erittäin sulavaa, ottaen huomioon elokuvan keston ja on hienoa, kuinka kohtauksia ei ole leikattu silpuksi, vaan Corbet luottaa näyttelijöihin ja kuvaajaan. Äänimaailma on hyvin rakennettu, joskin täytyy tietty nostaa esiin se yksi puoli, joka on herättänyt närää. Tekijät nimittäin käyttivät tekoälyä, jotta Brodyn ja Jonesin puhuma unkari kuulostaisi luontevammalta. Näyttelijät harjoittelivat kieltä ja puhuivat sitä kameran edessä, mutta tekoälyllä on hienosäädetty ääntämistä, jotta kieli kuulostaisi unkarilaisten korvaan uskottavalta. Vaikken itse pidä tekoälyn käytöstä, voin katsoa kikkailun tässä sormien läpi, kun muuten oikeiden ihmisten työ on näin hulppeaa. Ja pitääpä vielä uudestaan kehua Daniel Blumbergin musiikkeja. Miehen sävellykset ovat niin kaunista maalailua, puhumattakaan tietyistä mahtipontisista hetkistä, etten yhtään ihmettele, jos Blumberg kävelee maaliskuun Oscar-gaalasta kotiin palkinto kourassaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.2.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Brutalist, 2024, Brookstreet Pictures, Kaplan Morrison, Intake Films, Andrew Lauren Productions, Lip Sync, Richmond Pictures, Meyohas Studio, Carte Blanche, Pierce Capital Entertainment

Arvostelu: Venetsian aaveet (A Haunting in Venice - 2023)

VENETSIAN AAVEET

A HAUNTING IN VENICE

Ohjaus: Kenneth Branagh

Pääosissa: Kenneth Branagh, Tina Fey, Kelly Reilly, Riccardo Scamarcio, Jamie Dornan, Camille Cottin, Kyle Allen, Jude Hill, Michelle Yeoh, Ali Khan, Emma Laird ja Rowan Robinson

Genre: rikos, mysteeri, jännitys

Kesto: 1 tunti 43 minuuttia

Ikäraja: 12

A Haunting in Venice, eli suomalaisittain Venetsian aaveet perustuu Agatha Christien Hercule Poirot -kirjaan Kurpitsajuhla (Hallowe'en Party - 1969) ja se on ohjaaja-päätähti Kenneth Branaghin kolmas Poirot-elokuva Idän pikajunan arvoituksen (Murder on the Orient Express - 2017) ja Kuolema Niilillä (Death on the Nile - 2022) jälkeen. Alun perin vuodelle 2020 tarkoitettu Kuolema Niilillä joutui odottamaan julkaisuaan jopa kaksi vuotta koronaviruspandemian takia, minä aikana Branagh ja kaksi edellisosaakin käsikirjoittanut Michael Green ryhtyivät työstämään kolmatta leffaa. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2022 ja nyt Venetsian aaveet on saapunut elokuvateattereihin. Itse en paljoa piitannut Idän pikajunan arvoituksesta ja Branaghin tulkinnasta mestarietsivänä, mutta mielestäni Kuolema Niilillä oli parempi teos ja varsin kelpo murhamysteeri. Odotukseni kolmatta filmiä kohtaan eivät silti erityisemmin nousseet, eivätkä trailerit voittaneet minua puolelleen. Kävin siitä huolimatta katsomassa Venetsian aaveet heti ensi-iltapäivänä.

Mestarietsivä Hercule Poirot on jäänyt eläkkeelle ja muuttanut Venetsiaan. Siellä hän osallistuu eräänä iltana halloween-juhlissa spiritismituokioon, jossa on tarkoitus ottaa yhteys juhlien järjestäjän vuotta aiemmin kuolleeseen tyttäreen. Kun juhlien aikana eräs vieraista löydetään murhattuna, Poirotin täytyy selvittää, kuka on murhan takana?

Kenneth Branagh nähdään jo kolmatta kertaa mestarietsivä Hercule Poirotina, joka on tosin luopunut hommistaan ja nauttii eläkepäivistään Italian Venetsiassa. Mutta koska Poirot-leffa ilman etsivänhommia olisi tylsä tapaus, Poirot joutuu palaamaan vanhoihin töihinsä, kun hän osallistuu juhliin halloweenina ja eräs vieraista löytyy murhattuna. Leffa leffalta olen alkanut lämmetä Branaghin Poirot-tulkinnalle. Idän pikajunan arvoituksessa pidin miehen suoritusta kömpelönä, yliampuvan muhkeita viiksiä naurettavina ja aksenttia teennäisenä. Nyt Venetsian aaveisiin päästessä olen jollain tapaa hyväksynyt Branaghin version ikonisesta mestarietsivästä. Aksentti on edelleen väkinäinen ja viikset koomiset, mutta Branaghin esiintyminen on muuttunut luontevammaksi ja tässä hän tekee ehkä jopa parasta työtään elokuvasarjan aikana.

     Muita hahmoja ja samalla tämänkertaisia murhaepäiltyjä ovat Poirotin henkivartija Vitale Portfoglio (Riccardo Scamarcio), Poirotin halloween-juhliin houkutteleva kirjailija Ariadne Oliver (Tina Fey), juhlien emäntä Rowena Drake (Kelly Reilly), tämän vuotta aiemmin kuolleen Alicia-tyttären ex-mies Maxime Gerard (Kyle Allen), Drakejen kodinhoitaja Olga Seminoff (Camille Cottin), lääkäri Leslie Ferrier (Jamie Dornan) ja hänen poikansa Leopold (Jude Hill), sekä spiritismi-istuntoa pitävä meedio Joyce Reynolds (Michelle Yeoh) ja hänen assistenttinsa, Hollandin sisarukset Desdemona (Emma Laird) ja Nicholas (Ali Khan). Sivunäyttelijät suoriutuvat pääasiassa kelvollisesti osistaan, joskin Dornanin työ on hieman ontuvaa sotatraumojen kanssa painiskelevana lääkärinä. Fey on sivuosista parhaassa vedossa kirjailijana, jonka töissä muuten esiintyy Poirotista inspiraationsa saanut suomalaisetsivä!

Venetsian aaveet jatkaa Branaghin kelvollisten Poirot-leffojen linjaa toimivasti, mutta mitään ihmeellistä näillä elokuvilla ei vieläkään saada aikaiseksi. Se kuitenkin erottuu kivasti edukseen kahteen edellisosaan verrattuna. Ykkösleffan tapahtuessa pikajunassa ja kakkosleffan jokilaivalla, venetsialainen kartano on jo toisenlainen tapahtumapaikka, mutta sen lisäksi myös filmin henki poikkeaa aiemmista. Kuten jo nimestä voi päätellä, tämänkertaiseen murhamysteeriin on tuotu mukaan jonkinlaista kummituspuolta, millä pistetään Poirotin uskomukset koetukselle. Voiko kaikelle löytää järkevän selityksen, vai onko maailmassa jotain yliluonnollista? Tällä kummitusosastolla Branagh tuo sarjaan myös kauhuvaikutteita. Vaikka ajoittain Branagh onnistuukin kasvattelemaan jännitystä, hän luo kauhunsa turhankin halvasti kovaäänisten äkkisäikäytysten ja genrelle tyypillisimpien kliseiden varaan. Toisaalta kauhulainailut saavat Venetsian aaveet erottumaan edukseen, mutta samalla ne tuntuvat herkästi oudoilta ja jopa takuulla monia katsojia luotaantyöntäviltä Hercule Poirot -rainassa.

Tämänkertainen murhatutkimus on kiinnostava, etenkin kun siihen liittyy vuotta aiemmin tapahtunut selittämätön kuolema, jonka kaikki muut uskovat johtuvan kirotun kartanon henkiolennoista, mutta jolle Poirot etsii tietty loogista ja maanläheisempää syytä. Nykypäivänä, kun elokuvia venytellään tarpeettomasti liian pitkiksi, Branagh on sentään älynnyt pitää leffansa reippaasti alle parituntisena. Toisinaan tuntuu siltä, että leffa kiirehtii ja etenkin lopun suuret paljastukset tarjotaan hassun äkkinäisesti. Branagh ja kirjoittaja Michael Green tekivät paljon muutoksia alkuperäiseen Christien kirjaan, mutta eivät millään onnistu ylittämään murhamysteeritarinoiden mestaria tai edes pääsemään lähellekään samaa tasoa oveluudessa.

Teknisiltä ansioiltaan Venetsian aaveet on pääasiassa menevästi toteutettu. Se on suurimmaksi osaksi hyvin kuvattu, mutta jotkut vinksahtaneet lähikuvat hahmoista tuntuvat oudoilta välirikoilta muuten tyylikkäässä kameratyöskentelyssä. Leikkaus on tarpeeksi sulavaa ja sen parasta antia on, kun Poirot kuulustelee Hollandin sisaruksia ja kohtaukset leikataan nokkelasti ristiin. Lavasteet ja asut ovat hienot ja valaisu oivallista. Äänitehosteet luottavat liikaa koviin pamauksiin kauhupuolella, mutta musiikkiosastolla säveltäjä Hildur Guðnadóttir tunnelmoi pätevästi, vaikka osa sävelmistä muistuttaa kenties turhankin paljon naisen palkintoja kahmineesta työtä Jokerin (2019) parissa.

Yhteenveto: Venetsian aaveet on kelpo lisäys Kenneth Branaghin Hercule Poirot -elokuvien sarjaan. Elokuva erottuu edukseen kauhuvivahteillaan, mutta harmillisesti Branagh luottaa tällä osastolla liikaa genrelle tyypillisimpiin kliseisiin ja tavanomaisen tylsiin ja kovaäänisiin äkkisäikäytyksiin. Itse murhamysteeri vie kivasti mukanaan ja vaikka ajoittain elokuva tuntuu kiirehtivän, on silti hyvä, että leffa on älytty pitää alle parituntisena ja napakkana. Muutoksia lähdemateriaaliin on tehty, mutta Branagh ja kirjoittaja Michael Green eivät päihitä Agatha Christietä oveluudessa. Muutamia kömpelöitä kuvakulmia lukuun ottamatta filmi on visuaalisesti tyylikäs. Branaghin Poirot-rainat eivät vieläkään tavoita mitään tähtiä taivaalta, mutta Venetsian aaveet on silti kelvollinen etsiväjännäri, jonka luulisi viihdyttävän lajityypin faneja. Olen hiljalleen alkanut lämmetä Branaghin tulkinnalle ikonisesta mestarietsivästä, enkä pistäisi vastaan, vaikka neljäskin filmi tehtäisiin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.9.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

A Haunting in Venice, 2023, 20th Century Fox, 20th Century Studios, Kinberg Genre, Scott Free Productions, Mestiere Cinema, TSG Entertainment, The Mark Gordon Company