Practical Magic: Lumotut sisaret (Practical Magic 2 - 2026) - elokuva-arvostelu

PRACTICAL MAGIC: LUMOTUT SISARET

PRACTICAL MAGIC 2

Ohjaus: Susanne Bier

Näyttelijät: Sandra Bullock, Nicole Kidman, Joey King, Maisie Williams, Lee Pace, Xolo Maridueña, Stockard Channing, Solly McLeod ja Dianne Wiest

Genre: fantasia, draama

Kesto: 2 tuntia 10 minuuttia

Ikäraja: 12

Alice Hoffmanin kirjaan perustuva fantasiaelokuva Lumotut sisaret (Practical Magic - 1998) ei saanut kriitikoilta järin positiivista vastaanottoa, eikä se menestynyt taloudellisesti, mutta leffa on kerännyt kuluneiden vuosikymmenten varrella vannoutuneen fanikuntansa. Kun Hoffman julkaisi uuden kirjan, The Book of Magicin vuonna 2021, Warner Bros. Pictures ryhtyi työstämään sen pohjalta elokuvaa. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2025 ja nyt todella hämmentävästi suomennettu Practical Magic: Lumotut sisaret saapuu elokuvateattereihin. Itse pidin ensimmäistä leffaa epätasaisena, mutta silti kelvollisena teoksena, mutten juuri odottanut jatko-osan näkemistä. Pidin elokuvaa etukäteen jälleen yhtenä epätoivoisena rahastusjatko-osana ja kävinkin varsin skeptisenä katsomassa Practical Magic: Lumotut sisaret sen ennakkonäytöksessä BioRexissä.

Kun noita Sally Owensin Kylie-tyttären poikaystävä joutuu onnettomuuden myötä koomaan, Owensit matkaavat Englantiin rikkoakseen heidän sukuaan jo vuosisatoja piinanneen kirouksen, joka tappaa kaikki miehet, joita Owensin naiset rakastavat.

Sandra Bullock ja Nicole Kidman palaavat 28 vuoden tauon jälkeen rooleihinsa Owensin noitasiskoksiksi Sallyksi ja Gillianiksi. Menetettyään toisenkin miehensä, Garyn (Aidan Quinn), Sally päätti luopua magiasta kokonaan ja vannotti siskonsa olemaan hiiskumatta sanaakaan tyttärilleen heidän kyvyistä. Sallyn tyttäriä, Kylietä ja Antoniaa eivät tällä kertaa näyttele Evan Rachel Wood ja Alexandra Artrip, vaan Netflixin The Kissing Booth -rainoista (2018-2021) tuttu Joey King ja Game of Thrones -sarjasta (2011-2019) tuttu Maisie Williams. Kylie nousee tällä kertaa merkittävään rooliin, koska kun hänen poikaystävänsä Gideon (Xolo Maridueña) vajoaa koomaan, Owenseja piinaava sukukirous konkretisoituu ikävällä tavalla ja nuori nainen lähteekin selvittämään, kuinka kirouksen voisi lopettaa. King on oiva roolissaan, mutta harmillisesti Williams on vetänyt huomattavasti lyhyemmän korren, eikä hänen sairaanhoitajana työskentelevä Antonia-hahmonsa pääse tekemään oikeastaan muuta kuin tarkkailemaan Gideonin tilaa. Ottaen huomioon, kuinka näissä leffoissa on nimenomaan kyse siskoksista, on sääli, että Kylie ja Antonia eivät juuri pääse tekemään mitään yhdessä. Bullock ja Kidman taas vaikuttavat toisinaan siltä, että he ovat palanneet rooleihinsa lähinnä muhkeiden palkkioiden takia, näyttämättä sen suurempaa intohimoa itse leffaa kohtaan.

     Vanhoista tutuista paluun tekevät myös Dianne Wiest ja Stockard Channing Sallyn ja Gillianin täteinä Jetinä ja Francesina, kun taas uutena tuttavuutena elokuva esittelee Lee Pacen näyttelemän taikatutkija Ian Wrightin. Wiest ja Channing hoitavat tonttinsa passelisti ja Pacekin on ihan hyvä omassa roolissaan, joskin häneltä ei löydy kemiaa Bullockin kanssa.

Kuten etukäteen ounastelin, Practical Magic: Lumotut sisaret (siis kakkososa, ei alkuperäinen elokuva) osoittautui aika keskinkertaiseksi rahastukseksi, joka todennäköisesti unohtuu nopeasti mielestä. Leffassa on potentiaalia ja siinä tavallaan syvennytään ihan kiinnostavasti Owensien taikuuden täyttämään historiaan ikävän rakkauskirouksensa kera. Mutta kun päätähdet tuntuvat olevan mukana vain helppojen rahojen takia, elokuva on venytetty turhan pitkäksi, romanssi Sallyn ja Ianin välillä tuntuu pakotetulta ja mukaan on vielä loppusuoralle ahdettu kornin sarjakuvamainen pahishahmo, elokuva jätti minut aika ajoin kylmäksi. Leffa ei myöskään onnistu tavoittamaan alkuperäiselokuvan tiettyä mukavaa kotoisuutta ja lämpöä.

Mielestäni elokuvan olisi pitänyt selvemmin keskittyä Sallyn tyttäriin, siskoksiin, jotka hoksaavat omaavansa taikavoimia ja lähtevät omin nokkinensa ratkomaan kirousta, saaden toki äitinsä ja Gillian-tätinsä peräänsä siinä samalla. Elokuva olisi voinut entistä tehokkaammin kertoa Owensien uudesta sukupolvesta, mutta nyt kaikki jää vain puolitiehen. Alkuperäistä leffaa henkeen ja vereen fanittaville uusi Practical Magic: Lumotut sisaret voi toimia passelisti ja on taatusti ilo päästä vuosien jälkeen viettämään aikaa Owensien ihastuttavassa talossa tuttujen noitien kanssa. Itselleni elokuva kuitenkin näyttäytyi lähinnä jälleen yhtenä epätoivoisena yrityksenä haalia edes hieman rahaa nostalgian varjolla.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Susanne Bier, jonka tunnetuin työ taitaa olla myöskin Sandra Bullockin tähdittämä Netflix-jännäri Bird Box (2018). Bier ei saa tavoitettua alkuperäisleffan maagisuutta, mutta siihen vaikuttaa Akiva Goldsmanin, Georgia Pritchettin ja Kelly Marcelin ontuva käsikirjoitus. Sentään Practical Magic: Lumotut sisaret on osaavasti kuvattu, lavasteet ovat mainiot, puvustus tyylikästä ja maskeeraukset oivalliset. Tietokonetehosteet eivät tosin ole kaksiset, mikä saa efektipainotteisen loppuhuipennuksen näyttäytymään entistä köykäisemmältä. Äänityöskentely toimii ja Rupert Gregson-Williamsin säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.9.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Practical Magic 2, Yhdysvallat, 2026, Alcon Entertainment, Blossom Films, DiNovi Pictures, Fortis Films, Warner Bros.

Lumotut sisaret (Practical Magic - 1998) - elokuva-arvostelu

LUMOTUT SISARET

PRACTICAL MAGIC

Ohjaus: Griffin Dunne

Näyttelijät: Sandra Bullock, Nicole Kidman, Stockard Channing, Dianne Wiest, Goran Visnjic, Evan Rachel Wood, Alexandra Artrip, Aidan Quinn, Mark Feuerstein, Camilla Belle, Lora Anne Criswell, Caprice Benedetti, Margo Martindale, Chloe Webb, Martha Gehman, Caralyn Kozlowski ja Lucinda Jenney

Genre: romantiikka, fantasia

Kesto: 1 tunti 44 minuuttia

Ikäraja: 12

Practical Magic, eli suomalaisittain Lumotut sisaret perustuu Alice Hoffmanin samannimiseen kirjaan vuodelta 1995. Turner Pictures hankki kirjan filmatisointioikeudet, mutta kun Warner Bros. hankki yhtiön vuonna 1996, projekti siirtyi kyseiselle studiolle. Kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 1998 ja lopulta Lumotut sisaret sai ensi-iltansa saman vuoden lokakuussa. Elokuva oli kuitenkin taloudellinen pettymys, joka sai negatiivisen vastaanoton kriitikoilta. Vuosien varrella leffasta on kuitenkin muodostunut kulttiklassikko. Itse en ollut kuullutkaan koko leffasta, ennen kuin yllättäen ilmoitettiin, että se on lähes 30 vuoden jälkeen saamassa jatkoa. Katsoinkin uteliaana, mistä Lumotuissa sisarissa on oikein kyse?

Owensin suvun naiset ovat noitia, mutta taikakykyjen mukana on tullut kirous, mikä tappaa kaikki heidän rakastamansa miehet. Noitasisarukset Sally ja Gilly yrittävät päästä kirouksesta eroon, mutta aiheuttavatkin vahingossa täysin uudenlaisen ongelman.

Päärooleissa Owensin noitasisarina Sallyna ja Gillynä nähdään Sandra Bullock ja Nicole Kidman, jotka kuuluivat tuolloin Hollywoodin suosituimpien naisnäyttelijöiden kärkikahinoihin. Sally on siskoista rauhallisempi, haaveillen tavallisesta arjesta perheen kanssa ja ilman taikuutta, kun taas Gilly on paljon hurjapäisempi, mikä onkin kuljettanut naista vääriin ympäristöihin ja väärien ihmisten keskelle. Hahmot ovat persoonina sopivan erilaiset ja Bullock ja Kidman istuvat passelisti rooleihinsa. He ovat myös uskottavat siskoina ja heidän kemiansa kohtaavat mainiosti.

     Elokuvassa nähdään myös Stockard Channing ja Dianne Wiest Sallyn ja Gillyn täteinä Francesina ja Jetinä, jotka ovat huolehtineet siskoista heidän vanhempiensa kuoltua, kun tytöt olivat vielä pieniä lapsia, Mark Feuerstein Sallyn miehenä Michaelina ja Evan Rachel Woods ja Alexandra Artrip heidän tyttärinään Kylienä ja Antoniana, Goran Visnjic Gillyn vaarallisena poikaystävänä Jimmy Angelovina, sekä Aidan Quinn poliisi Gary Halletina. Näyttelijäkaartin parhaat suoritukset tarjoavat Channing ja Wiest Frances- ja Jet-täteinä, jotka ovat opettaneet päähenkilöille taikuuden salat. Visnjic onnistuu olemaan sopivan niljakas Angelovina, kun taas Quinn jää hieman puupökkelöksi poliisin roolissa. Alun perin Gary Halletia piti näytellä Timothy Olyphant, mutta kun juuri ennen kuvausten alkua Olyphant koettiin liian nuoreksi rooliinsa, hänet pistettiin vaihtoon.

En tiennyt Lumotuista sisarista juuri muuta etukäteen kuin että se kertoo kahdesta noitasiskosta, joita näyttelevät Bullock ja Kidman. Vastassani oli hitusen epätasainen leffa, joka jäi kuitenkin plussan puolelle, pääasiassa elokuvan päätähtien ja heidän hahmojensa ansiosta. Vaikka Sally ja Gilly ovatkin hyvin erilaiset persoonat, joilla on omat ongelmansa toistensa kanssa, he tulevat silti toistensa tueksi, mitä vaaditaan erityisesti siinä kohtaa, kun Gillyn mielitietty Angelov osoittautuukin ikävämmäksi tyypiksi. On kiinnostavaa seurata, kuinka siskot hoitavat tätä tilannetta, etenkin kun he hyödyntävät elokuvan edetessä yhä enemmän taikavoimiaan.

Leffan epätasaisuus syntyy Griffin Dunnen ontuvasta ohjauksesta. Dunne ei vaikuta osaavan päättää, millaista elokuvaa onkaan tekemässä. Toisinaan leffa on mainio kuvaus toisiaan tukevista siskoksista, välillä se on siirappinen rakkausleffa, jossain kohtaa se yrittää olla vakavampi draama lähisuhdeväkivallasta, paikoitellen se taas hassuttelee komediana ja loppusuoralla elokuva vielä tuo mukaan rikostutkimuspuolen. Elokuva ei myöskään ihan osaa päättää, kuinka perheystävällinen se haluaisi olla. Tämä nähtävästi johtuu Warner Brosista. Dunnen mukaan hänen alkuperäinen visionsa oli synkempi, mutta studion pakottamana hän joutui laimentamaan leffaa enemmän koko perheen noitatarinaksi. Tietystä ontuvuudestaan huolimatta Lumotut sisaret onnistuu ajoittain olemaan juuri sopivan syksyinen fantasiaa, romantiikkaa ja jännitystä yhdistelevä teos, jonka parissa kääriytyä viltin alle ja ottaa kupin kuumaa juotavaa siemailtavaksi. Se, onko jatko-osalle lähes 30 vuotta myöhemmin tarvetta, onkin sitten ihan eri kysymys, jolle vastaus saadaan ensi kuussa...

Teknisesti Lumotut sisaret on varsin pätevä. Leffa on osaavasti kuvattu ja mukana on muutamia todella tyylikkäitä kamera-ajoja. Owensin noitaperheen talon lavasteet ovat hienot. Itse talo rakennettiin onttona oikeaan ympäristöön, mutta sisätilakohtaukset kuvattiin studiossa. Lopputulos oli jopa niin ihastuttava, että Barbra Streisand yritti ostaa talon nähtyään elokuvan, vain saadakseen pettymyksekseen tietää, että kyse tosiaan oli pelkästä ulkokuoresta ja että lavaste oli purettu heti kuvausten päätyttyä. Puvustuskin on oivallista ja maskeeraus myös, mutta tietokonetehosteet ovat nähneet parhaat päivänsä vuosia sitten. Alan Silvestrin säveltämät musiikit tunnelmoivat miellyttävästi taustalla, mutta ne eivät suinkaan olleet elokuvan alkuperäinen melodiamaailma. Michael Nyman sävelsi leffan alkuperäiset musiikit, mutta kun testiyleisö moitti niitä, Nyman vaihdettiin hätäisesti Silvestriin juuri ennen kuin elokuva julkaistiin. Muutos tehtiin jopa niin myöhään, että Nymanin työt sisältävät soundtrack-levyt olivat jo ehtineet kauppojen hyllyille!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.6.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Practical Magic, Yhdysvallat, 1998, Warner Bros., Village Roadshow Pictures, DiNovi Pictures, Fortis Films, Stargate Studios

Mayor of Kingstown, kausi 2 (2023) - sarja-arvostelu

MAYOR OF KINGSTOWN - KAUSI 2

Luojat: Taylor Sheridan ja Hugh Dillon

Näyttelijät: Jeremy Renner, Tobi Bamtefa, Emma Laird, Dianne Wiest, Hugh Dillon, Taylor Handley, Derek Webster, Hamish Allan-Headley, Aidan Gillen, Nishi Munshi, Michael Beach, Necar Zadegan, Nichole Galicia, George Tchortov, Rob Stewart ja Lane Garrison

Genre: trilleri, rikos, draama

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 34 minuuttia - 52 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 54 minuuttia

Ikäraja: 16

Taylor Sheridanin ja Hugh Dillonin luoma rikosjännärisarja Mayor of Kingstown nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä marraskuussa 2021, joten jatkoa oli luvassa. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2022 ja lopulta Mayor of Kingstownin toisen tuotantokauden esitys alkoi tammikuussa 2023. Kausi sai kriitikoilta ailahtelevan vastaanoton, mutta katsojaluvut olivat jälleen korkeat. Itse olin jo pidemmän aikaa pohtinut Mayor of Kingstownin katselua. Nyt kun sarja on saamassa viidennen ja samalla viimeisen tuotantokauden, päätin vihdoin ryhtyä tuumasta toimeen. Pidin avauskaudesta ja aloitinkin positiivisin mielin kakkoskauden katselun.

Vankilamellakan jälkeen Mike pyrkii parhaansa mukaan pitää Kingstownin aisoissa, samalla kun hän yrittää suojella Iristä Milolta, joka onnistui livahtamaan pakoon mellakan aikana.

Jeremy Renner palaa rooliinsa Michael "Mike" McLuskyksi, joka sai avauskaudella Kingstownin "pormestarin" tittelin, hänen isoveljensä Mitchin (Kyle Chandler) kuoltua. Pormestarina Miken tehtävänä on pitää lähes läpimätä ja korruptoitunut Kingstownin kaupunki edes jotenkin mallillaan ja viime kauden finaalin vankilamellakan jäljiltä Mikella onkin kädet täynnä töitä heti ensiminuuteista lähtien. Renner on toistamiseen vakuuttava roolissaan ja katsojana voi samanaikaisesti ymmärtää hänen turhautumistaan, että myös huvittua siitä, kun Miken puhelin pirisee vähän väliä, eivätkä soittajien uutiset ole ikinä kivoja.

     Ykköskaudelta paluun tekevät myös Taylor Handley Miken pikkuveljenä Kylenä ja Dianne Wiest heidän äitinään Mariamina, Hugh Dillon Kylen poliisityöpari Ianina, Tobi Bamtefa rikollisjengi Cripsejä johtavana Bunnynä, sekä Aidan Gillen vankilasta karanneena gangsteri Milona ja Emma Laird hänelle aiemmin töitä tehneenä ja nyt Miken suojelua tarvitsevana Irisinä. Sivuhahmoista saadaan lisää irti kakkoskaudella ja jo Game of Thronesissa (2011-2019) katalaa Littlefingeriä näytellyt Gillen pääsee jälleen näyttelemään aikamoista lieroa. Bamtefa saa enemmän irti Bunnystä, joka nähtiin edelliskaudella lähinnä istuskelemassa pihallaan ja Lairdin näyttelemää Iristäkin onnistutaan syventämään, minkä lisäksi Irisin ja Miken välillä orastavat tunteet tuovat pientä herkkyyttä rosoisen kertomuksen keskelle.

Mayor of Kingstown jatkaa siitä, mihin avauskaudella jäätiin, niin tarinansa kuin tasonsa puolesta. Vankilamellakan takia ilmapiiri kaupungissa on kireä, kuin painekattilalla räjähtämispisteessä. Mellakassa kuoli niin monta vankia kuin vartijaa ja poliisiakin ja molemmat puolet ovat sitä mieltä, että kosto antaisi vastapuolelle opetuksen. Mellakalla oli myös ikävät seurauksensa esimerkiksi Bunnyn bisneksiin ja rikollisjengit pyrkivätkin hyödyntämään aiheutunutta sekasortoa noustakseen tilanteen huipulle. Hermostuneisuus saa itse kunkin liipaisinsormet herkille ja myös poliisiväkivalta lisääntyy päivä päivältä. Ei siis ole helppoa olla Mike, jonka luokse kaikki menevät, uskoen miehen pystyvän ratkomaan tilanteet sormiaan napsauttamalla.

Kakkoskausi pitää onnistuneesti imussaan läpi kymmenen jakson kestonsa. Kaupungin tilanteen kiristyessä stressitasot nousevat myös kotisohvalla ja on erittäin kiinnostavaa seurata, kuinka sinne tänne riepoteltu Mike yrittää pitää päänsä kylmänä ja löytää ratkaisun tilanteeseen. Yleisen levottumuuden lisäksi jännitystä tuo myös julman Milon pako vankilasta, miehen lähtiessä Irisin perään, jota kohtaan Mikelle on muodostunut tunteita. Pakkaa sekoitellaan joka jaksossa ja pitkästä aikaa sarjaa katsoessani minusta tuntui siltä, että kenelle tahansa sivuhahmoista voi missä tahansa välissä käydä huonosti. Kausi jätetään tiukkaan paikkaan ja odotankin nyt suurella mielenkiinnolla, mitä kolmoskausi tuo tullessaan...

Tuotantokauden ohjaajat pitävät jännitettä onnistuneesti yllä, samalla kun Taylor Sheridanin johtama käsikirjoitustiimi keksii erilaisia vaikeita tilanteita Miken pään menoksi, sekä nykii viekkaasti mattoa katsojan jalkojen alta. Teknisestikin Mayor of Kingstown pitää tasonsa. Toinen kausi on osaavasti kuvattu, lavasteet ovat hienot, puvustus oivallista ja maskeeraukset näyttävät onnistuneen rujoilta. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu ja Andrew Lockingtonin säveltämät musiikit tuovat mainion lisänsä tunnelmaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.6.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Mayor of Kingstown, Yhdysvallat, 2021-, 101 Studios, Bosque Ranch Productions, MTV Entertainment Studios, Paramount Television Studios

Mayor of Kingstown, kausi 1 (2021-2022) - sarja-arvostelu

MAYOR OF KINGSTOWN - KAUSI 1

Luojat: Taylor Sheridan ja Hugh Dillon

Näyttelijät: Jeremy Renner, Hugh Dillon, Tobi Bamtefa, Dianne Wiest, Taylor Handley, Emma Laird, Derek Webster, James Jordan, Hamish Allan-Headley, Aidan Gillen, Nishi Munshi, Michael Beach, Necar Zadegan, George Tchortov ja Kyle Chandler

Genre: trilleri, rikos, draama

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 46 minuuttia - 1 tunti 5 minuuttia - Yhteiskesto: noin 8 tuntia 36 minuuttia

Ikäraja: 16

Mayor of Kingstown on Taylor Sheridanin ja Hugh Dillonin luoma trillerisarja. Paramount tarttui projektiin ja alun perin se oli tarkoitus esittää televisioissa Paramount Networkin kautta, mutta yhtiö päättikin siirtää sen suoratoistopalveluunsa. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2021 ja lopulta Mayor of Kingstownin ensimmäisen tuotantokauden esitys alkoi puoli vuotta myöhemmin, marraskuussa 2021. Itse olen jo pidemmän aikaa pohtinut sarjan katselua ja kun huomasin sen saavan pian päätöksensä viidennen tuotantokautensa myötä, päätin vihdoin ryhtyä tuumasta toimeen. Katsoin Mayor of Kingstownin avauskauden läpi muutamassa päivässä.

Kingstownissa kaikki pyörii kaupungin seitsemän vankilan ja niiden yli 20 tuhannen vangin ympärillä. Korruption jyllätessä järjestystä ylläpitää "pormestariksi" kutsuttu Mitch McLusky. Mutta kun Mitch murhataan, hänen pikkuveljensä Miken on otettava hänen roolinsa Kingstownin uutena pormestarina.

Jeremy Renner näyttelee Mikea, Kingstownissa järjestystä ylläpitävän McLuskyn perheen keskimmäistä poikaa, josta tulee Kingstownin uusi "pormestari", kun hänen isoveljensä Mitch (Kyle Chandler) murhataan. Mike ei ollut ikinä toivonut roolia itselleen, mutta kun kaupunki ei näe ketään muuta varteenotettavaa vaihtoehtoa rooliin, hänen on pakko tarttua pestiin ja yrittää parhaansa saada Kingstown takaisin järjestykseen. Renner on nappivalinta päärooliin, tulkiten onnistuneesti hahmonsa kasvua, kun Mike alkaa omaksua auktoriteettia ja hoksaa, kuinka hommat pitää hoitaa.

     Sarjan avauskaudella nähdään myös Dianne Wiest Miken äitinä Mariamina, Taylor Handley Miken pikkuveljenä Kylena, sarjan toinen luoja Hugh Dillon poliisi Ian Fergusonina, Tobi Bamtefa Crips-katujengin pomona Bunnyna, James Jordan vanginvartija Edinä, Hamish Allan-Headley SWAT-tiimiä johtavana Sawyerina, Emma Laird venäläismafiaan kuuluvana Irisina, sekä Aidan Gillen yhtenä vangeista, Milo Sunterina. Sivunäyttelijätkin ovat hyviä rooleissaan, erityisesti Wiest McLuskyn perheen matriarkkana ja Laird Irisina. Laird pääsee esittelemään lahjojaan monipuolisesti läpi kauden.

Mayor of Kingstown osoittautui ensimmäisen kautensa perusteella jälleen yhdeksi erittäin mainioksi sarjaksi Taylor Sheridanilta. Jo sarjan premissi korruptoituneesta kaupungista ja siellä kaaosta kontrolloivasta perheestä on oivallinen. Kingstownissa kaikki pyörii kaupungin useiden vankiloiden ympärillä. Kaupungin virkavalta on enemmän tai vähemmän mätä ja katujengit pyrkivät usein määräämään, kuinka asiat toimivat. Erilaisia hämärädiileja solmitaan katujengien, poliisien, vankien ja vartijoiden välillä, kun kaikki pyrkivät pääsemään niskan päälle. Ja tämän keskellä vain "pormestari" pystyy pitämään kaiken aisoissa. 

On erittäin kiinnostavaa seurata Miken kulkua ja mitä kaikenlaisia mutkia hänen matkaansa heitetään. Juuri kun hän on saaut leppyyteltyä jonkun sotajalalle lähtevän katujengin johtajan, vankilasta tulee puhelua että yksi vartijoista on lavastanut vangin hyökkäyksen, ja niin edelleen. Puhelin soi kaiken aikaa ja rauhan mies löytää vain mökiltään, missä signaali ei toimi. Avauskauden monenlaisia ongelmia setviessä aika kuluu nopeasti ja jaksoja voi herkästi huomata tuijottaneensa useita putkeen. Kingstown jaksaa yllättää jakso toisensa perään sillä, kuinka pitkälle sen asukkaat ovat valmiita menemään. Jännitettä kasvatellaan onnistuneesti, kunnes kaikki eskaloituu tiivistunnelmaisessa finaalissa. Samalla sarja käsittelee hyvin vankien häikäilemätöntä kohtelua. Vaikka nämä rikolliset tietävät hyvin, miksi ovat lukemassa tiilenpäitä, ei heidän lusimisensa oikeuta vartijoita kohtelemaan heitä miten sattuu. Pidin aika paljonkin Mayor of Kingstownin avauskaudesta ja odotan nyt innolla näkeväni, kuinka sarja tästä jatkuu...

Tuotantokauden ohjaajat rakentavat tunnelmaa oivallisesti, samalla kun koko kauden käsikirjoittanut Taylor Sheridan pyörittelee hahmoja ja heidän kuvioitaan sujuvasti. Mayor of Kingstownin avauskausi on myös osaavasti kuvattu. Lavasteet ja asut ovat mainiot ja maskeeraustiimi on saanut aikaiseksi varsin häijyä jälkeä, kun konfliktit eskaloituvat ikävällä tavalla. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu Andrew Lockingtonin säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.5.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Mayor of Kingstown, Yhdysvallat, 2021-, 101 Studios, Bosque Ranch Productions, MTV Entertainment Studios, Paramount Television Studios

Arvostelu: Robots (2005)

ROBOTS

Ohjaus: Chris Wedge

Pääosissa: Ewan McGregor, Robin Williams, Halle Berry, Greg Kinnear, Mel Brooks, Jim Broadbent, Amanda Bynes, Drew Carey, Jennifer Coolidge, Harland Williams, Stanley Tucci, Dianne Wiest, Paul Giamatti ja Chris Wedge

Genre: animaatio, komedia, seikkailu, scifi

Kesto: 1 tunti 31 minuuttia

Ikäraja: 7

Robots on Blue Sky Studiosin animaatioelokuva. 1990-luvun lopulla ohjaaja Chris Wedge ja kirjailija William Joyce suunnittelivat elokuvasovitusta Joycen joulukirjasta Santa Calls (1993), mutta kun projekti ei edennyt, kaksikko päätti tehdä animaatioleffan roboteista. Kaksikko esitteli ideansa 20th Century Foxin animaatiopuolta johtaneelle Chris Meledandrille, joka ei erityisemmin innostunut, mutta näytti silti idealle vihreää valoa. Kun Wedgen ohjaama Ice Age - jäätikön sankarit (Ice Age - 2002) osoittautui jättihitiksi, robottileffan työstäminen lähti tosissaan käyntiin. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä ja animointiprosessi alkoi. Lopulta Robots sai maailmanensi-iltansa 6. maaliskuuta 2005 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen hitti, joka sai kädenlämpöisen vastaanoton kriitikoilta. Itse joko kävin katsomassa leffan teatterissa, kun se saapui Suomeen tai näin sen vasta myöhemmin vuokralta. Lapsena katsoin elokuvan useampaankin otteeseen, mutta aikuisiällä olen katsonut sen vain kerran, osana vuoden 2020 24 tunnin elokuvamaraton -haastetta. Kun huomasin Robotsin täyttävän nyt 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa elokuvan taas uudestaan ja samalla arvostella sen.

Keksijäksi pyrkivä nuori robotti Rodney Copperbottom matkaa isoon Robotticityyn, tavatakseen idolinsa Bigweldin, vain huomatakseen, että kaupungin on ottanut valtaansa häikäilemätön Ratchet, joka pyrkii hankkiutumaan eroon ruosteisista ja varaosilla pärjäävistä roboteista.

Robotsin päähenkilö on Rodney Copperbottom (äänenä Ewan McGregor), nuori ja sinisilmäinen robotti, jonka unelmana on olla uusi suurkeksijä. Niinpä hän päättääkin pakata kimpsunsa ja kampsunsa ja matkata pienestä Niittivaarasta suureen Robotticityyn toteuttamaan haaveitaan ja päätyy siinä samalla seikkailuun, jossa vaakalaudalla on kaikkien robottien kohtalo. Rodney on pidettävä päähahmo, jonka matkalle lähtee positiivisin mielin mukaan. Kun Rodney huomaa, millaisessa jamassa Robotticity on, hän päättää tehdä sen, minkä hän parhaiten osaa: korjata asiat.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat Rodneyn vanhemmat Herb (Stanley Tucci) ja Lydia (Dianne Wiest), Rodneyn keksijäidoli Bigweld (Mel Brooks), tämän bisneksen ja samalla Robotticityn vallan napannut Phineas T. Ratchet (Greg Kinnear) ja hänen katala äitinsä Madame Gasket (Jim Broadbent), Ratchetille työskentelevä Cappy (Halle Berry), sekä hölösuinen höhläbotti Fender (Robin Williams), hänen siskonsa Piper (Amanda Bynes) ja heidän tätinsä Fanny (Jennifer Coolidge). Ratchet on kelpo antagonisti ja hänen karmiva äitinsä on vielä sitäkin parempi uhka varaosien kanssa toimeentuleville roboteille. Lapsille Fender nousee taatusti suosikiksi, mutta aikuisille tämän häsläävän pönttöpään koheltaminen voi olla varsin raskasta seurattavaa. Robin Williamsille on tuskin edes annettu käsikirjoitusta, vaan hänet on todennäköisemmin vain pistetty äänityskoppiin ja sormet ristissä toivottu, että lopputuloksena olisi samanlaista komediakultaa kuin Aladdinin (1992) Lampunhenkenä. 

Robots on harmillisen epätasainen paketti, josta löytyy paljon toimivia asioita, mutta myös asioita, jotka estävät elokuvaa nousemaan täyteen potentiaaliinsa. Siinä on selvät juttunsa lapsikatsojille, mutta myös selvät juttunsa aikuisille katsojille. Yleensä pidän parhaina animaatioina juuri niitä, jotka onnistuvat viihdyttämään koko perhettä, mutta Robots tuntuu siltä, että se yrittää vuoronperään viihdyttää toista ikäryhmää, jättäen samalla toisen tylsistymään siinä vieressä. Etenkin komediansa puolesta elokuva hyppii joko todella lapsellisen sekoilun ja pieruhuumorin ja sitten taas aikuisille suunnattujen härskien vitsien välillä. Joko siis aikuinen pyörittelee silmiään tai saa päänsärkyä pitkistä mekastusosioista tai sitten joutuu vastaamaan jälkikasvulleen, miksi jokin repliikki oli niin pirun hauska.

Elokuvan tarina on kuitenkin oivallinen, erityisesti paperilla. On kiinnostavaa seurata Rodneyn matkaa tapaamaan idoliaan, etenkin kun tämä robottien maailma on niin mielikuvituksellisesti luotu. Toki Robotticityn julkinen liikenne lähennä hämmentää, mutta pääasiassa maailma on vekkulisti ja oivaltavasti suunniteltu. Aikuisille taas on luvassa hyvää heijastuspintaa ja etenkin näin vuoden 2025 Suomessa tuntuu turhankin tutulta, että vallassa olevat pyrkivät hankkiutumaan eroon huono-osaisista, joilla ei ole varaa heidän vaatimaan elämäntyyliin. Ratchet ja hänen äitinsä mieluummin heivaavat mielestään huonommat robotit romuttamolle kuin antavat näiden "pilata" katukuvaa. Valitettavasti tekijät eivät tuntuneet tietävän, kuinka viedä kertomusta tyydyttävästi päätökseen, jolloin koheltamisen kierrosnupit väännetään kaakkoon ja tietty leffa vielä päättyy suureen tanssinumeroon.

Visuaalisesti Robots näyttää edelleen yllättävänkin hyvältä, vaikka viimeisten 20 vuoden aikana animaatiopuolella on koettu aikamoisia harppauksia. Erilaiset hupsun näköiset robotit liikkuvat sulavasti ja robottien maailma on luotu todella yksityiskohtaisesti, oli kyse sitten upeista taustoista tai ihan vain siitä erosta, onko robotin pinta kiiltävä vai ruosteinen. Leffa on myös miellyttävän värikäs. Äänimaailma äityy toisinaan aikamoiseksi rymistelyksi, oli kyse sitten äänitehosteista tai John Powellin pauhaavasta musiikista. Rauhallisempina hetkinä Powell kuitenkin tunnelmoi oikein menevästi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.11.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Robots, 2005, Twentieth Century Fox Animation, Blue Sky Studios

Arvostelu: Footloose (1984)

FOOTLOOSE

Ohjaus: Herbert Ross

Pääosissa: Kevin Bacon, Lori Singer, John Lithgow, Dianne Wiest, Chris Penn, Sarah Jessica Parker, Elizabeth Gorcey, Kim Jensen, Frances Lee McCain, Jim Youngs, John Laughlin, Timothy Scott, Andrea Hays, Arthur Rosenberg ja Alan Haufrect

Genre: musiikki, draama, romantiikka, komedia

Kesto: 1 tunti 47 minuuttia

Ikäraja: 12

Footloose on Kevin Baconin tähdittämä tanssielokuva. Fame-elokuvan (1980) tunnuskappaleen sanoittaja Dean Pitchford alkoi kynäillä ensimmäistä käsikirjoitustaan, käyttäen pohjana tositapausta ääriuskovaisesta oklahomalaisesta pikkukaupungista, jossa tanssiminen oli kielletty lailla. Pitchfordilla oli aluksi diili 20th Century Foxin kanssa, mutta studio luopui projektista ja Paramount Pictures nappasi sen itselleen. Ohjaajaksi kaavailtiin aluksi Herbert Rossia, mutta kun neuvottelut takkuilivat, tilalle palkattiin ensin Ron Howard ja sitten Michael Cimino. Kuvaukset pyörähtivät käyntiin toukokuussa 1983, mutta kuukauden jälkeen yhä vain enemmän studiolta vaativa Cimino sai potkut ja Ross saatiin tilalle tekemään leffa loppuun. Lopulta Footloose sai maailmanensi-iltansa 17. helmikuuta 1984 - tasan 40 vuotta sitten! Elokuva ei voittanut kriitikoita puolelleen, mutta se oli taloudellinen jättihitti, jonka tunnuslaulu sai Oscar-, Grammy- ja Golden Globe -ehdokkuudet. Itse en ollut aiemmin nähnyt Footloosea, ainoastaan kuullut sen tunnuskappaleen. Kun huomasin leffan täyttävän nyt 40 vuotta, päätin vihdoin katsoa, mistä on kyse ja samalla arvostella elokuvan sen juhlavuoden kunniaksi.

Nuori Ren McCormack muuttaa pieneen Bomontin kaupunkiin, missä tanssiminen on kielletty lailla. Tanssijalka vipattaen Ren ryhtyy heti villitsemään kapinaa ja saakin muut nuoret vastustamaan kaupunkia johtavaa pastoria.

Päärooliin Ren McCormackiksi kaavailtiin aluksi Tom Cruisea, kun hänen tanssinumeronsa Riskibisneksensä (Risky Business - 1983) villitsi ympäri maailman, mutta lopulta roolin sai Kevin Bacon, Cruisen ollessa kiinni Kovaa peliä -elokuvan (All the Right Moves - 1983) kuvauksissa. Tuohon aikaan vasta nousuaan Hollywood-tähteyteen tehnyt Bacon ei ole ihan niin hurmuri kuin rooli vaatisi, mutta hän sopii silti passelisti Reniksi, hieman kapinahenkiseksi tanssijaksi, joka pöyristyy saadessaan tietää, että pikkukaupunki, jonne hän on äitinsä (Frances Lee McCain) kanssa muuttanut, on ihan lailla kieltänyt tanssimisen. Kun Ren ottaa tehtäväkseen muuttaa asian, katsojana hyppää mielellään yritykseen mukaan.

     Pienessä Bomontin kaupungissa Ren tapaa muun muassa asioista päättävän pastori Shaw Mooren (John Lithgow), tämän vaimon Vi'n (Dianne Wiest) ja heidän tyttärensä Arielin (Lori Singer), johon Ren vähemmän yllättäen iskee silmänsä, Arielin kaverit Rustyn (Sarah Jessica Parker), Wendy Jo'n (Elizabeth Gorcey) ja Ednan (Kim Jensen), Arielin poikaystävän Chuckin (Jim Youngs), sekä Willardin (Chris Penn), josta muodostuu nopeasti Renin paras kaveri. Sivuhahmot ja heidän näyttelijänsäkin vähintään ajavat asiansa. Elokuvan kirkkaasti parasta työtä tekee Lithgow, joka dominoi ruutua pastorihahmonsa saarnojen aikana. Vaikka katsojana olisikin voimakkaasti eri mieltä pastorin sanoista, Lithgow'n karismaattinen roolityö saa kuuntelemaan hänen sanomisiaan korvat höröllä.

Footloose onnistui yllättämään minut iloisesti. Odotukseni elokuvaa kohtaan eivät olleet korkeat, sillä tanssileffat eivät yleisesti ole minun kuppini teetä. Tämä leffa sai kuitenkin napattua minut menonsa pyörteisiin, minkä varmistaa heti kättelyssä soimaan pärähtävä, erittäin mainio tunnusrallatus Footloose, joka jää tehokkaasti junnaamaan päähän. Vaikkei elokuva tehnyt minusta yhtä pakkomielteistä tanssimisesta kuin päähenkilöistä, joille tanssi tuntuu olevan maailman paras juttu, kannustin silti nuoria muuttamaan pikkukaupunkinsa aikuisten ummehtuneet asenteet. Tanssin voikin mieltää vain yhdeksi esimerkiksi tällaisesta asiasta, jonka vanhemmat voivat kieltää lapsiltaan ja jonka kohdalla juuri se kielto tekee enemmän hallaa kuin se kielletty juttu. Yhdessä kohtaa leffa kaivaa tätä teemaa hieman syvemmälle, kun kaupungin asukkaat ryhtyvät kieltämään enemmänkin asioita, joiden he kokevat turmelevan lastensa mielet ja sydämet.

Elokuva on selvä jäänne kasarin juustoisuudesta ja ymmärrän hyvin, miksi toiset nostalgisoivat tämän aikakauden perään, kun taas toiset pitävät leffaa monin paikoin kornina ja huonosti vanhentuneena. Itseeni tämä kasarijuusto upposi pääasiassa toimivasti, vaikka seassa onkin joitain hetkiä, jotka aiheuttavat nykypäivänä lähinnä myötähäpeää. Pääasiassa leffa kuitenkin viihdyttää mukavasti ja pitää otteessaan läpi tunnin ja kolmen vartin kestonsa. Elokuva tarjoilee sopivissa määrin ja tasaisin väliajoin meneviä tanssinumeroita, joista parhaimmissa omaakin tanssijalkaa alkaa vipattamaan. Mainio loppuhuipennus jättää hyvän fiiliksen.

Muutaman mutkan jälkeen alun perin ohjaajaksi ehdolla ollut Herbert Ross nappasi pestin, työskenneltyään koreografina muun muassa Broadwaylla. Ross hoitaa hommansa toimivasti, pitäen hyvää ilmapiiriä yllä läpi leffan ja rakentaen hyviä tanssikohtauksia. Dean Pitchfordin käsikirjoitus ajaa menevästi asiansa. Footloose on kelvollisesti kuvattu ja tarpeeksi sulavasti leikattu. Lavasteet, puvustukset ja maskeeraukset toimivat ja äänimaailma on hyvin rakennettu. Elokuvan lauluista parhaiten mieleen jää Kenny Logginsin ehdokkuuksia kahminut nimikkobiisi Footloose, sekä Bonnie Tylerin aivan mahtava Holding Out for a Hero, joka tosin kuullaan yhdessä elokuvan pöhköimmistä kohtauksista.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.11.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Footloose, 1984, Paramount Pictures, Phoenix Pictures, IndieProd Company Productions