Arvostelu: Madagascar 3 (Madagascar 3: Europe's Most Wanted - 2012)

MADAGASCAR 3

MADAGASCAR 3: EUROPE'S MOST WANTED

Ohjaus: Eric Darnell, Conrad Vernon ja Tom McGrath

Pääosissa: Ben Stiller, Chris Rock, Jada Pinkett Smith, David Schwimmer, Sacha Baron Cohen, Chris Miller, Christopher Knights, John DiMaggio, Frances McDormand, Jessica Chastain, Bryan Cranston, Martin Short, Cedric the Entertainer, Conrad Vernon, Andy Richter ja Frank Welker

Genre: animaatio, seikkailu, komedia

Kesto: 1 tunti 35 minuuttia

Ikäraja: 7

DreamWorksin animaatioelokuva Madagascar (2005) oli kriitikoiden nuivasta palautteesta huolimatta taloudellinen jättihitti, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Madagascar 2 (Madagascar: Escape 2 Africa - 2008) oli vielä isompi menestys, joten jatkoa oli luvassa lisää. Ääninäyttelijät palasivat nauhoittamaan repliikkejään, animointiprosessi pyörähti käyntiin ja lopulta Madagascar 3 sai ensi-iltansa kesäkuussa 2012. Elokuva menestyi vielä paremmin kuin edeltäjänsä ja se sai vihdoin positiivista palautetta kriitikoilta. Itse katsoin Madagascar 3:n vasta pari vuotta myöhemmin ja pidin leffaa ihan menevänä. Kun huomasin alkuperäisen Madagascarin täyttävän tänä keväänä 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa ja arvostella koko leffasarjan läpi. Muutamaa kuukautta kakkososan jälkeen katsoin Madagascar 3:n.

Alex, Marty, Gloria ja Melman päätyvät Eurooppaa kiertävän sirkusryhmän mukaan, yrittäessään päästä takaisin New Yorkin eläintarhaan ja paetessaan eläinvalvonnan verenhimoista johtajaa.

Madagascar-elokuvien tuttu eläinnelikko Alex-leijona (Ben Stiller), Marty-seepra (Chris Rock), Gloria-virtahepo (Jada Pinkett Smith) ja Melman-kirahvi (David Schwimmer) tekevät jälleen paluun ja ainakin toistaiseksi viimeistä kertaa, DreamWorksin peruttua suunnittelemansa "Madagascar 4:n". Päädyttyään ensin Madagaskarille ja sitten manner-Afrikkaan, nelikko lähtee nyt viimeiselle yritykselleen palata takaisin lähtöpaikkaansa New Yorkin keskuspuiston eläintarhaan. Hahmot ovat edelleen mainiot ja heidän seikkailulleen palaa yhä mielellään mukaan. Matka on hiljalleen muuttanut heistä jokaista ja loppuvaiheilla onkin aika pohtia, missä sitä tosissaan haluaisi viettää loppuelämänsä.

     Myös muut vanhat tutut, kuten kuningas Julien (Sacha Baron Cohen), Maurice (Cedric the Entertainer) ja Mort (Andy Richter), pingviinit Kippari (Tom McGrath), Alokas (Christopher Knights), Kowalski (Chris Miller) ja Rico (John DiMaggio), sekä apinat Mason (Conrad Vernon) ja Phil tekevät paluun, pysyessään mukana seikkailun tiimellyksessä. He kuitenkin saavat väistyä uusien hahmojen tieltä, kun elokuvassa esitellään Eurooppaa kiertävän Zaragoza-sirkuksen jäsenet, kuten Vitali-tiikeri (Bryan Cranston), Gia-jaguaari (Jessica Chastain), Stefano-merileijona (Martin Short) ja Sonia-karhu (Frank Welker). Sirkuseläimet ovat oiva lisäys elokuvasarjaan ja jokaisella on omat vekkulit ja kiinnostavat puolensa.

Vastaansa eläimet saavat tällä kertaa eläinvalvontaa johtavan kapteeni Duboisin (Frances McDormand), joka on kirkkaasti trilogian paras antagonisti. Ensimmäisessä Madagascarissa itse villiintyvän Alexin lisäksi vaaraa tuottivat aika tylsiksi jääneet fossat, kun taas Madagascar 2:ssa hahmot kohtasivat niin ykkösestä tutun tomeran mummon kuin valtaa himoitsevan, aika tylsältä Leijonakuninkaan (The Lion King - 1994) Scar-kopiolta tuntuneen Makungan. Kapteeni Dubois on sinnikkyydessään, periksiantamattomuudessaan ja metsästyksenhimossaan todellinen uhka hahmoille, mutta samalla vainukoiramaisuudessaan varsin koominenkin tapaus.

Vaikka pidän kahdesta ensimmäisestä Madagascarista, tuntui niistä kummastakin puuttuvan hieman jotain. Ensimmäinen elokuva kaipaisi huomattavasti vakuuttavampaa pahista, kun taas kakkosen kuviot tuovat ajoittain mieleen köyhän miehen Leijonakuninkaan. Mukaansatempaavan tarinan ja hyvän pahiksen kera Madagascar 3 on ehkä jopa sarjansa paras osa. Tästäkin löytyy vikansa, lähinnä jos sen joitain lennokkaimpia hetkiä ryhtyy miettimään liikaa. Erityisesti se hämmentää, että uivatko Alex, Marty, Gloria ja Melman oikeasti Afrikasta koko matkan Eurooppaan? Ja mistä pelkkien eläinten pyörittämä sirkus saa myöhemmin käyttöönsä ties mitä huipputeknologisia hilavitkuttimia?

Siitä huolimatta, että katsojana saattaa silloin tällöin kohotella kulmiaan elokuvan logiikalle, leffa vie lopulta niin hyvin mukanaan, etteivät nämä puolet juuri häiritse menoa. Kyseessä on todella viihdyttävä puolitoistatuntinen, johon mahtuu runsaasti hauskoja hetkiä, kuten myös tietty vauhtia ja vaaratilanteita. Perheen pienimmille katsojille takaa-ajokohtaukset Duboisin kanssa voivat olla erittäin jännittäviäkin. Vaikka leffassa riittää menoa ja meininkiä, välttää se pääasiassa hyvin tyhjänpäiväiseksi koheltamiseksi muuttumisen. Hahmoista kaivetaan tasaisin väliajoin onnistuneesti lisää syvyyttä ja paras hetki onkin, kun päänelikko alkaa pohtia, haluavatko he palata takaisin häkkeihinsä eläintarhassa, vai olisiko elämällä muuta annettavanaan heille? Elokuva vie Madagascar-trilogian tarinan mainiosti päätökseensä, enkä ainakaan itse jää kaipaamaan neljättä osaa uuden seikkailun kera.

Pahiksen lisäksi myös animaatiojäljeltään Madagascar 3 on trilogiansa vahvinta antia. Kun Afrikan savannit vaihtuvat Monacoon, Roomaan ja Lontooseen, animaattorit pääsevät tarjoamaan paljon visuaalisesti rikkaampia ja yksityiskohtaisempia taustoja, oli kyse sitten suurkaupungeista nähtävyyksineen tai niiden ulkopuolisista luontoalueista. Elokuva on myös ilahduttavan värikäs ja parasta tarjottavaa taitaakin olla toisen puoliskon suuri sirkuselämys neonväreineen. Äänimaailma on hyvin rakennettu, joskin eipä yleensä mainion Hans Zimmerin säveltämistä musiikeista jää muuta mieleen kuin jo ykkösleffassa esitelty tunnusmelodia. Elokuva on puskettu täyteen eri artistien menestyskappaleita ja kuullaanpa leffassa otteita niin Spice Girlsiltä, Katy Perryltä kuin myös Edith Piafilta ilahduttavasti Frances McDormandin tulkitsemana. Pahin korvamato on kuitenkin vanhan tutun I Like to Move Itin lisäksi Martyn Afro Circus -rallatus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.6.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Madagascar 3: Europe's Most Wanted, 2012, DreamWorks Animation, Pacific Data Images

Arvostelu: Madagascar 2 (Madagascar: Escape 2 Africa - 2008)

MADAGASCAR 2

MADAGASCAR: ESCAPE 2 AFRICA

Ohjaus: Eric Darnell ja Tom McGrath

Pääosissa: Ben Stiller, Chris Rock, Jada Pinkett Smith, David Schwimmer, Sacha Baron Cohen, Tom McGrath, Chris Miller, Christopher Knight, John DiMaggio, Cedric the Entertainer, Bernie Mac, Sherri Shepherd, Alec Baldwin, Elisa Gabrielli, Andy Richter, Conrad Vernon, will.i.am ja Eric Darnell

Genre: animaatio, seikkailu, komedia

Kesto: 1 tunti 29 minuuttia

Ikäraja: 7

DreamWorksin animaatioelokuva Madagascar (2005) oli taloudellinen jättihitti, joten jatkoa oli tietty luvassa. "The Crate Escape" -työnimellä käynnistyneen jatko-osan animointiprosessi alkoi ja ääninäyttelijät palasivat nauhoittamaan uudet repliikkinsä. Lopulta Madagascar: Escape 2 Africa, eli suomalaisittain yksinkertaisesti Madagascar 2 sai ensi-iltansa marraskuussa 2008. Elokuva sai aavistuksen paremman vastaanoton kriitikoilta, minkä lisäksi se oli vielä isompi menestys lippuluukuilla kuin ensimmäinen osa. Itse kävin katsomassa Madagascar 2:n leffateatterissa isäni kanssa, mutta omasta mielestäni elokuva on aina ollut edeltäjäänsä heikompi. Olen katsonut elokuvan muutaman kerran uudestaan, mutta viime kerrasta on vierähtänyt jo useampia vuosia. Nyt kun ensimmäinen Madagascar-elokuva viettää 20-vuotisjuhlaansa, päätin sen kunniaksi pitkästä aikaa katsoa koko leffasarjan läpi ja samalla myös arvostella elokuvat. Pari kuukautta ensimmäisen elokuvan jälkeen katsoin Madagascar 2:n.

Alex, Marty, Gloria ja Melman pyrkivät palaamaan takaisin New Yorkiin, mutta pingviinien pilotoima lentokone tekeekin pakkolaskun Afrikan mantereelle. Luonnonsuojelualueella eläinkaverukset kohtaavat niin uusia kuin vanhojakin tuttavuuksia.

Madagascarin tutut hahmot tekevät paluun. Paettuaan New Yorkin keskuspuiston eläintarhasta, Alex-leijona (Ben Stiller), Marty-seepra (Chris Rock), Gloria-virtahepo (Jada Pinkett Smith) ja Melman-kirahvi (David Schwimmer) päätyivät parin mutkan kautta Madagaskarille ja nyt eläinkaverit pyrkivät palaamaan takaisin sinne, mistä tulivatkin. Nelikko toimii edelleen hyvin, joskin jotkut heidän välisistä riidoistaan leffan aikana tuntuvat lähinnä väkinäiseltä draamalta. Elokuva syventyy nelikkoon enemmän yksilöinä ja etenkin Alexin kohdalla perehdytään enemmän leijonan menneisyyteen.

     Tutuista hahmoista menossa mukana ovat myös pingviininelikko Kippari (Tom McGrath), Alokas (Christopher Knights), Kowalski (Chris Miller) ja Rico (John DiMaggio), simpanssit Mason (Conrad Vernon) ja Phil, sekä fanisuosikiksi muodostunut makien kuningas Julien (Sacha Baron Cohen), tämän uskollinen seuraaja Maurice (Cedric the Entertainer) ja tyhmä Mort (Andy Richter). Jopa ykkösleffassa hauskuuttaneelle mummohahmolle (Elisa Gabrielli) on keksitty rooli jatko-osaan. Myös sivuhahmot, etenkin ovelat ja paikoin aika häijyt pingviinit tarjoavat hupia.

     Uusina hahmoina Madagascar 2:ssa esitellään Alexin vanhemmat, leijonalaumaa johtava Zuba-isä (Bernie Mac, joka menehtyi muutamaa kuukautta ennen elokuvan ensi-iltaa) ja Florrie-äiti (Sherri Shepherd), alfauroksen titteliä himoitseva Makunga-leijona (Alec Baldwin), virtahepoäijä Moto Moto (will.i.am), kirahvi Joe (Eric Darnell), sekä seepralauma (kaikkien äänenä Chris Rock). Uudet hahmot ajavat hyvin asiansa, joskin tämänkertaiseksi pahikseksi tarkoitettu Makunga tuntuu vain laimealta kopiolta Leijonakuninkaan (The Lion King - 1994) häijystä Scarista.

Madagascar 2 ei vielä tälläkään katselukerralla ollut mielestäni parempi kuin ensimmäinen Madagascar, mutta kyseessä on silti oikein kelpo jatko-osa sille. Leffa syventää hahmojaan ja vie heidät uuteen vauhdikkaaseen seikkailuun, joka pitää mukavasti otteessaan läpi puolentoista tunnin keston. Meno viihdyttää taatusti koko perhettä lapsista aikuisiin ja siitä löytyy kosolti huumoria kaikenikäisille. Lapsia luultavasti huvittaa enemmän fyysisempi kohellus, kun taas aikuinen pääsee yllättymään joistakin hieman julmemmista vitseistä, etenkin pingviinien kohdatessa savannilla ykkösleffasta tutun mummon. Naureskelin myös makeasti, kun lentokoneen korjaajiksi pestatut apinat perustavat ammattiliiton ja neuvottelevat paremmista työoloista pingviinien kanssa. Joitain hieman kehnommin vanhentuneita vitsejä mahtuu sekaan ja jotkut Afrikka-stereotypiat aiheuttavat lähinnä kiusaantuneisuutta.

Tarina nappaa kivasti mukaansa, joskin manner-Afrikkaan päädyttyään eläimiä kiinnostaa enemmän omiin lajitovereihinsa tutustuminen ja näiden elämäntapojen oppiminen. Kun jokainen hahmoista saa oman juonikuvionsa, voi puolitoistatuntinen leffa tuntua ajoittain turhankin täyteen ahdetulta. Vauhdikas meno ja meininki onkin lähes koko ajan päällä ja vain parissa lyhyessä kohtaa leffa malttaa hidastaa tahtia hieman, esimerkiksi Alexin ja Martyn jälleen kerran selvitellessä välejään. Loppuhuipennuksessa nämä monet kuviot saadaan niputettua tarpeeksi toimivasti yhteen ja päätökseensä.

Myös visuaalisesti Madagascar 2 jää edeltäjänsä jalkoihin. Afrikan paljas savanni näyttää hyvältä, mutta se ei tarjoa samalla lailla mukavaa monipuolisuutta ja värikkyyttä kuin ykkösleffassa New Yorkin betoniviidakosta Madagaskarin oikeisiin viidakkoihin siirtyminen. Leffa on oivan yksityiskohtainen, muttei kuitenkaan niin tarkkaa työtä kuin vaikkapa DreamWorksilta samana vuonna ilmestynyt toinen animaatioelokuva, Kung Fu Panda (2008). Eläinhahmot näyttävät hyviltä ja liikkuvat sulavasti, mutta sähäkkää mummoa lukuun ottamatta ihmishahmot ovat suorastaan tylsännäköisiä. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja musiikit säestävät menoa hyvin Hans Zimmerin instrumentaalimelodioista Moto Motoa ääninäyttelevän rap-artisti will.i.amin esittämiin kappaleisiin. Elokuvassa toki kuullaan ykkösleffan myötä suureksi hitiksi noussut I Like to Move It -kappale.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.3.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Madagascar: Escape 2 Africe, 2008, DreamWorks Animation, Pacific Data Images

Arvostelu: Madagascar (2005)

MADAGASCAR

Ohjaus: Eric Darnell ja Tom McGrath

Pääosissa: Ben Stiller, Chris Rock, Jada Pinkett Smith, David Schwimmer, Sacha Baron Cohen, Cedric the Entertainer, Andy Richter, Tom McGrath, Chris Miller, Jeffrey Katzenberger, Conrad Vernon ja Eric Darnell

Genre: animaatio, seikkailu, komedia

Kesto: 1 tunti 26 minuuttia

Ikäraja: 7

Madagascar on DreamWorksin animaatioelokuva. Kun Eric Darnell oli saanut valmiiksi animaatioleffan Antz - Muurahaizet (Antz - 1998), hän ryhtyi suunnittelemaan DreamWorksille elokuvaa pingviini-rockyhtyeestä. Leffa kuopattiin vuonna 2001, mutta Darnell halusi hyödyntää pingviini-ideaansa vielä jossain kohtaa. Kun DreamWorks ryhtyi työstämään elokuvaa karanneista eläintarhan eläimistä, Darnell näki tilaisuutensa koittaneen ja hyppäsi mukaan ohjaajana. Näyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animointiprosessi käynnistyi ja lopulta Madagascar sai maailmanensi-iltansa 15. toukokuuta 2005 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva sai ailahtelevaa palautetta kriitikoilta, mutta se oli silti jättimenestys, joka sai parhaan animaatioelokuvan Annie-ehdokkuuden. En muista, näinkö elokuvan jo teatterissa, vai vasta vuokralta, mutta katsoin Madagascarin useasti lapsena ja pidin siitä valtavasti. Viime katselusta on vierähtänyt jo ainakin vuosikymmen ja kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin katsoa sen pitkästä aikaa uudestaan ja samalla arvostella sen.

Neljä eläintä karkaavat New Yorkin keskuspuiston eläintarhasta ja päätyvät monen mutkan kautta Afrikan lähellä sijaitsevalle Madagaskarin saarelle. Villissä luonnossa luksuskohteluun tottunut eläinnelikko yrittää selviytyä erilaisten vaarojen ympäröimänä.

Madagascarin keskiössä on eläinkaverusten nelikko, johon kuuluvat Alex-leijona (äänenä Ben Stiller), Marty-seepra (Chris Rock), Gloria-virtahepo (Jada Pinkett Smith) ja Melman-kirahvi (David Schwimmer). Alex nauttii täysin rinnoin suursuosiostaan Central Park Zoon keulakuvana, kun taas Marty haaveilee pääsevänsä kokemaan todellisen avaran luonnon. Melman uskoo täysillä sairastavansa ties mitä, kun taas Gloria toimii usein poppoon järjen äänenä. Hahmot ovat oivallisen erilaiset toisistaan, niin lajeina kuin persoonina ja tämän nelikon seikkailuun hyppää ilomielin mukaan. On viihdyttävää seurata, kuinka eri tavoin hahmot suhtautuvat tilanteeseen, löytäessään itsensä Madagaskarilta.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat pingviininelikko Kippari (Tom McGrath), Kowalski (Chris Miller), Rico (Jeffrey Katzenberger) ja Alokas (Christopher Knights), jotka muovautuivat alkuperäisestä rockyhtye-ideasta eläintarhapaon järjestäjiksi, simpanssit Mason (Conrad Vernon) ja Phil, sekä Madagaskarilla kohdatut makit, joita johtaa ylimielinen mutta pöljä kuningas Julien (Sacha Baron Cohen). Sivuhahmotkin toimivat mainiosti ja yleisesti koko ääninäyttelijäryhmä suoriutuu hommistaan mainiosti. Show'n varastaa Cohen energisenä kuningas Julienina. Alun perin Julien oli vain yksi maki muiden joukossa, jolla oli alkuperäisessä käsikirjoituksessa vain pari repliikkiä, mutta kun Cohen koe-esiintyi rooliin, hän sai työryhmän nauramaan niin vatsa kippurassa, että he ryhtyivät heti suurentamaan hahmon osuutta.

Madagascar onneksi toimii yhä 20 vuotta ilmestymisensä jälkeen vallan mainiosti. Ei se pääse samalle tasolle DreamWorksin huippuleffojen, kuten Shrekin (2001), Kung Fu Pandan (2008) ja Näin koulutat lohikäärmeesi (How to Train Your Dragon - 2010) kanssa, mutta se on silti erittäin viihdyttävä animaatioseikkailu, joka tarjoaa kosolti hupia niin lapsille kuin aikuisille ja joka on tainnut jo tarpeeksi hyvin varmistaa asemansa popkulttuurin historiassa, jotta siitä voidaan puhua jo jonkin tason modernina animaatioklassikkona. Vajaan puolentoista tunnin mittainen leffa nappaa heti mukaansa veikeiden hahmojensa ansiosta ja tiukentaa otettaan varsinaisen seikkailun alkaessa. Mitään ylimääräistä ei mukaan mahdu, vaan leffa on tehokkaan tiivis ja napakka paketti. Ajoittain kenties turhankin napakka ja eläinnelikon seikkailua olisi mielellään katsellut hieman pidempäänkin.

Elokuvasta löytyy paljon hauskoja hetkiä ja vitsejä koko perheelle. Osa jutuista naurattavat enemmän perheen pienempiä, kun taas jotkut toiset jutut hivelevät enemmän vanhempien nauruhermoja. Leffasta löytyy toki vekkuleita viittauksia autiosaarielokuviin, kuten muutamaa vuotta aiemmin ilmestyneeseen Cast Away - tuuliajolla (Cast Away - 2000). Hymy muovautuu jatkuvasti katsojan huulille. Seasta löytyy myös joitain varsin jännittäviäkin kohtauksia, etenkin Alex-leijonan puolesta, eläinkaverusten viettäessä aikaa Madagaskarilla. Kaiken mainion kasvattelun jälkeen loppuhuipennus kaipaisi hieman lisäpotkua. Vaikka toisaalta Madagaskarille ominaiset petoeläimet fossat ajavat asiansa tarinan niin sanottuina "pahiksina", jotain enemmän jää toivomaan.

Elokuvan animaatiojälki on oivallista, vaikkei se enää tänä päivänä häikäisekään samalla lailla, nykypäivän huippuyksityiskohtaisten ja visuaalisesti tajunnanräjäyttävien animaatioiden jälkeen katseltuna. Hahmot ovat vekkulin näköisiä ja liikkuvat sulavasti. Niin New York kuin Madagaskarin viidakko ovat taitavasti toteutettuja. Leffa on myös miellyttävän värikäs. Äänimaailma on myös sujuvasti rakennettu ja Hans Zimmerin säveltämät musiikit säestävät seikkailua hyvin. Parhaiten elokuvan musiikeista mieleen jää kuitenkin Reel 2 Realin I Like to Move It kuningas Julienin ja makien esittämänä, joka jää pitkäksi aikaa päähän soimaan todellisena korvamatona.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.1.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Madagascar, 2005, DreamWorks Animation, Pacific Data Images

Arvostelu: Beverly Hills kyttä 2 (Beverly Hills Cop II - 1987)

BEVERLY HILLS KYTTÄ 2

BEVERLY HILLS COP II

Ohjaus: Tony Scott

Pääosissa: Eddie Murphy, Judge Reinhold, John Ashton, Allen Garfield, Jürgen Prochnow, Brigitte Nielsen, Gil Hill, Paul Reiser, Dean Stockwell, Ronny Cox, Brian O'Connor, Gilbert Gottfried, Paul Guilfoyle, Robert Ridgely ja Chris Rock

Genre: komedia, rikos, toiminta

Kesto: 1 tunti 40 minuuttia

Ikäraja: 16

Eddie Murphyn tähdittämä poliisikomedia Beverly Hills kyttä (Beverly Hills Cop - 1984) oli taloudellinen jättimenestys, joka voitti kriitikotkin puolelleen, joten jatkoa oli tietty luvassa. Aluksi Paramount Pictures suunnitteli televisiosarjaa elokuvan pohjalta, mutta Murphy torjui idean, todeten suostuvansa vain elokuvaan. Kuvaukset käynnistyivät loppuvuodesta 1986 ja lopulta Beverly Hills kyttä 2 sai ensi-iltansa toukokuussa 1987. Jatko-osakin osoittautui kassamagneetiksi, mutta elokuva sai ailahtelevaa palautetta kriitikoilta. Se sai Oscar- ja Golden Globe -ehdokkuudet parhaasta laulusta, mutta voitti Razzie-palkinnon huonoimmasta laulusta (eri kappaleista tosin). Itse katsoin koko Beverly Hills kyttä -trilogian joskus nuorempana. Ensimmäisen filmin olen nähnyt uudestaankin, mutta jatko-osien näkemisestä on vierähtänyt jo yli kymmenen vuotta. Nyt kun elokuvasarja on saamassa jälleen jatkoa leffalla Beverly Hills Cop: Axel Foley (2023), päätin odotellessa katsoa aiemmat osat uudestaan ja arvostella ne. Puolitoista kuukautta ykkösleffan jälkeen katsoin Beverly Hills kyttä 2:n.

Kun ylikomisario Bogomil ammutaan, etsivä Axel Foley palaa Beverly Hillsiin auttamaan Rosewoodia ja Taggartia ratkaisemaan, kuka on "aakkosrikosten" takana?

Eddie Murphy palaa eksentrisen detroitilaisetsivä Axel Foleyn rooliin ja toistamiseen hoitaa homman kunnialla kotiin. Murphy on riemastuttavassa vedossa jatko-osassakin, korostaen ensimmäisestä elokuvasta tuttuja maneereja ja vitsejä. Läpi elokuvan Axel keksii uusia valeidentiteettejä itselleen, kohdatessaan muita ihmisiä ja nämä hetket naurattavat toinen toistaan makeammin. On vaikea sanoa, mitkä Axelin repliikeistä löytyivät jo käsikirjoituksesta ja minkä kaiken Murphy on heittänyt päästään vasta kuvaushetkellä. Murphyä on jälleen suuri ilo seurata ja hän kantaa filmiä tehokkaasti harteillaan silloinkin, kun leffa ei muuten täysin vakuuttaisi.

     Paluun ykkösleffasta tekevät myös Gil Hill Axelin pomona Toddina, Paul Reiser Axelin rasittavana työkaverina Jeffrey Friedmanina, Judge Reinhold ja John Ashton Beverly Hillsin etsivinä Billy Rosewoodina ja John Taggartina, sekä Ronny Cox heidän pomonaan, ylikomisario Bogomilina, joka tosin saa luodista heti elokuvan alussa, mikä tuokin Axelin takaisin Beverly Hillsiin. Uusina tyyppeinä nähdään muun muassa Allen Garfield Beverly Hillsin poliisilaitoksen päällikkönä Lutzina, Brian O'Connor tätä seuraavana etsivä Biddlenä, sekä Jürgen Prochnow rikkaana Maxwell Dentinä, Brigitte Nielsen tämän avustajana Karla Frynä ja Dean Stockwell ampumakerhoa pyörittävänä Charles Cainina. Koomikko Chris Rock tekee yhden ensimmäisistä elokuvarooleistaan Playboy-kartanon parkkipoikana. Sivunäyttelijätkin hoitavat hommansa mallikkaasti, vaikka kaikki jäävätkin taas Murphyn varjoon. Reinhold ja Ashton pääsevät entistä paremmin menoon mukaan Rosewoodina ja Taggartina, jotka ovat tällä kertaa alusta asti Axelin puolella.

Beverly Hills kyttä 2 ei yllä ensimmäisen elokuvan mahtavuuteen, mutta se on silti oikein passeli jatko-osa ja kelpo poliisiraina komedialla ja toiminnalla höystettynä. Kuten jo totesin, pelkkä Murphyn lystikäs läsnäolo korvaa paljon ja tämä koskee eritoten elokuvan hieman latteaa roistokattausta. Nielsen toimii räiskivänä tappajanaisena, mutta muut pahisjoukosta ovat tylsiä ja unohdettavia tyyppejä. Heidän juonensa ei paljoa hetkauta, mutta se toimii tarpeeksi hyvänä käynnistäjänä tämänkertaiselle kyttäseikkailulle Beverly Hillsissä. Yleisesti tarina pitää menevästi mukanaan ja kun leffasta löytyy tasaisin väliajoin monenlaista menoa ja meininkiä, vähän päälle puolentoista tunnin kesto kulkee varsin vauhdikkaasti.

Jatko-osa etenee hyvin samanlaisia latuja kuin edeltäjänsä. Jonkun hahmon ampuminen vie Axel Foleyn Beverly Hillsiin, joka venyttää huomattavasti toimilupansa rajoja tehtävissä ja joutuu jatkuvasti välttelemään esimiehiään, jotka olisivat valmiit potkimaan etsivän poliisivoimista, jos totuus paljastuisi, ennen kuin tapaus on selvitetty. Rosewood ja Taggart kulkevat menossa mukana ja kolmikko pistäytyy esimerkiksi yökerhossa. Kaikki huipentuu isossa ammuskelukohtauksessa. Leffa on kuitenkin niin viihdyttävä, että käsikirjoituksen samankaltaisuudet edeltäjään verrattuna katsoo pääasiassa sormien läpi. Parhaimmillaan elokuva on todella lystikäs ja mukaansatempaava, ja siitä löytyy useampi veikeä hetki, jotka estävät sitä muuttumasta väsähtäneeksi kopioksi alkuperäisestä.

Martin Brest ei palannut ohjaamaan jatko-osaa, vaan hänen tilalle pestattiin Tony Scott, jonka edellisvuonna ilmestynyt toimintaelokuva Top Gun - lentäjistä parhaat (Top Gun - 1986) oli ollut kehuttu jättihitti. Scott pitää kepeää henkeä hyvin yllä, vakavoituen tarpeen vaatiessa ja tarjoten oivallisia toimintakohtauksia. Larry Fergusonin ja Warren Skaarenin käsikirjoitus ei kuitenkaan ole yhtä vahva kuin edeltäjänsä, vaikka toistaakin paljon samoja juttuja. Beverly Hills kyttä 2 on oivallisesti kuvattu ja sujuvasti leikattu. Valaisu, lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat mainiot ja niin erikoistehosteet kuin äänimaailma ovat hyvin rakennettuja. Harold Faltermeyerin musiikit säestävät menoa tälläkin kertaa erinomaisesti ja mahtava tunnusmelodia jää taas soimaan päässä.

Yhteenveto: Beverly Hills kyttä 2 on oikein kelpo jatko-osa mahtavalle poliisikomedialle, vaikkei ylläkään alkuperäiselokuvan korkeuksiin. Jatko-osa toistaa paljon juttuja edeltäjästään, mutta onnistuu silti olemaan tarpeeksi omanlaisensa tapaus, jonka parissa viihtyy passelisti. Tapaus nappaa tarpeeksi hyvin mukaansa ja Axel Foleyn paluu Beverly Hillsiin tarjoaa paljon hauskoja hetkiä. Toimintaa on runsaasti ja se on pääasiassa viihdyttävää ja osaavasti tehtyä. Näyttelijät ovat rooleissaan hyviä - etenkin Eddie Murphy, joka pistää jälleen parastaan elokuvasarjan riemastuttavana keulakuvana Axel Foleynä. Elokuvan kompastuskiveksi muodostuu kuitenkin heikko ja aika tylsä pahiskattaus, jonka ilkikurinen juoni ei paljoa hetkauta. Heikkouksineenkin Beverly Hills kyttä 2 on varsin oiva hömppäleffa, jota voi suositella, jos innostuit alkuperäisestä elokuvasta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.11.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Beverly Hills Cop II, 1987, Paramount Pictures, Don Simpson/Jerry Bruckheimer Films, Eddie Murphy Productions

Arvostelu: Amsterdam (2022)

AMSTERDAM

Ohjaus: David O. Russell

Pääosissa: Christian Bale, John David Washington, Margot Robbie, Andrea Riseborough, Chris Rock, Timothy Olyphant, Rami Malek, Anya Taylor-Joy, Matthias Schoenaerts, Alessandro Nivola, Mike Myers, Michael Shannon, Zoe Saldaña, Robert De Niro, Taylor Swift, Casey Biggs ja Ed Begley Jr.

Genre: rikos, draama, komedia

Kesto: 2 tuntia 14 minuuttia

Ikäraja: 16

Amsterdam perustuu löyhästi tositapahtumiin Business Plot -salajuonesta, jossa Yhdysvaltain presidentti Franklin D. Roosevelt yritettiin syrjäyttää vallasta ja korvata diktaattorilla. David O. Russell kiinnostui tapauksesta ja ryhtyi kirjoittamaan sen pohjalta elokuvaa. Kuvausten oli tarkoitus käynnistyä huhtikuussa 2020, mutta juuri alkaneen koronavirusepidemian takia niitä piti viivästyttää ja kuvaukset alkoivat vasta tammikuussa 2021. Nyt Amsterdam on saapunut elokuvateattereihin ja itse odotin filmin näkemistä innolla ohjaajan aiempien töiden ja näyttelijäkaartin perusteella. Muun elämän tultua tielle, pääsin katsomaan elokuvan vasta, kun se oli pyörinyt jo muutaman päivän teattereissa.

Vuonna 1933 sotaveteraaniystävykset, tohtori Burt Berendsen ja asianajaja Harold Woodsman joutuvat murhaepäillyiksi, kun Yhdysvaltain senaattori ja tämän tytär kuolevat. Kaksikon täytyy selvittää, kuka on oikeasti kuolemien takana ja puhdistaa nimensä.

Amsterdam pitää sisällään kenties koko vuoden hulppeimman näyttelijäkaartin täynnä kovan luokan Hollywood-tähtiä. Christian Bale ja viime vuosina mm. BlacKkKlansmanin (2018) ja Tenetin (2020) kautta kuuluisuuteen noussut Denzel Washingtonin poika John David Washington näyttelevät erikoisia metodeja käyttävää tohtori Burt Berendseniä ja asianajaja Harold Woodsmania, ensimmäisessä maailmansodassa haavoittuneita veteraaneja, jotka joutuvat keskelle murhamysteeriä, kun heidän yhteiset asiakkaansa tapetaan. Bale on tuttuun tapaansa loistovedossa, herkutellen erikoisen ja lasisilmäisen tohtorin roolissa. Hänen kaikki eleensä ja puhetapansa ovat tarkoin harkittuja, mutta luontevasti esiin tuotuja. Washington ei ole osassaan yhtä eksentrinen, mutta mainio silti ja he muodostavat oivan kaksikon.

     Elokuvassa nähdään myös Andrea Riseborough Burtin vaimona Beatricena, Margot Robbie ystävyksiä auttavana hoitaja Valeriena, koomikko Chris Rock hautausurakoitsija Miltonina, Zoe Saldaña ruumiinavauksia tekevänä Irmana, Rami Malek rikkaana Tom Vozena, Anya Taylor-Joy tämän vaimona Libbynä, Mike Myers ja Michael Shannon vakoojina ja jonkin sortin lintutieteilijöinä Paulina ja Henrynä, Matthias Schoenaerts ja Alessandro Nivola etsivinä Getwillerinä ja Hiltzinä, Robert De Niro kenraali Dillenbeckinä, Timothy Olyphant palkkatappajana, sekä Ed Begley Jr. murhattuna senaattori Meekinsinä ja laulaja Taylor Swift tämän tyttärenä Elizabethina. Näyttelijät suoriutuvat mainiosti osistaan, hypäten vekkulimaisen murhamysteerin vietäväksi.

Jo pelkkä vaikuttava näyttelijäkaarti sai minut haluamaan nähdä Amsterdamin ja tunnettani vain vahvisti David O. Russellin mukanaolo ohjaajana ja käsikirjoittajana. Kymmenisen vuotta sitten Russellilla oli kova putki päällä, puskiessaan ulos kolme mahtavaa, parhaan elokuvan Oscar-palkinnosta kilpaillutta leffaa, Taistelijan (The Fighter - 2010), Unelmien pelikirjan (Silver Linings Playbook - 2012) ja American Hustlen (2013). Russell ei ole muutamiin vuosiin tehnyt ainuttakaan leffaa ja odotin innolla, mitä hän tarjoaisi tällä kertaa. Harmikseni Amsterdam osoittautui pettymykseksi. Ei se huono elokuva ole, mutta tältä joukolta olisi odottanut enemmän.

Elokuva pyrkii olemaan mahdollisimman nokkela ja pilke silmäkulmassa tehty murhamysteeri, jossa sekoitetaan jännitystä ja komediaa, mutta lopputulos on hieman ontuva. Siitä löytyy vähän väliä hyviä juttuja, oli kyse sitten näyttelijäsuorituksista, vekkulimaisesta dialogista tai ihan vain yksittäisistä pikkuhetkistä, mutta kokonaisuus on turhan ailahteleva. Leffa lähtee napakasti käyntiin, heittäen pääkaksikon nopeasti vaikeaan tilanteeseensa murhaepäillyiksi. Siitä elokuva päättää hypätä viitisentoista vuotta taaksepäin ajassa selventääkseen päähenkilöiden sota-aikaa, sekä tarjotakseen edes muutamat kohtaukset Amsterdamissa. Vaikka takaumaosio onkin kiinnostava ja paikoitellen todella hupaisa, on se ensimmäinen esimerkki siitä, kuinka elokuva on täynnä hyviä ideoita, jotka eivät kuitenkaan ihan kulje käsi kädessä.

Russell on rakentanut käsikirjoituksensa hieman liian monimutkikkaaksi, eikä mysteerin aukeaminen loppuhuipennuksessa aiheuta katsojassa toivottuja "ohhoh!" -fiiliksiä. Vaikka pääasiassa viihdyinkin elokuvan parissa, finaalissa hoksasin leffan tietynlaisen yhdentekeväisyyden, kun kaiken takana olleen tyypin henkilöllisyys vihdoin paljastetaan. Elokuva ei saanut ainakaan minua arvuuttelemaan läpi leffan, kuka on murhien takana ja mikä hänen motivaationsa on. Tämä kaikki on saatu ihan kekseliäästi linkitettyä osaksi Yhdysvaltojen historiaa, mutta todellinen säväytys jää uupumaan. Amsterdam on kelpo rikosviihdettä hyvillä näyttelijöillä, muttei harmillisesti sen enempää.

Elokuvan teknisestä puolesta ei kuitenkaan moitittavaa löydy, vaikka leikkauksessa leffasta olisikin kenties voinut tehdä hieman helpomman ja tiiviimmän paketin. Amsterdam on todella tyylikkäästi kuvattu. Kameratyöskentely on läpikotaisin taidokasta ja valaisua hyödynnetään onnistuneesti tehostamaan otoksia. Paikoitellen kuviin on saatu hieman elokuvan tapahtuma-aikaan sopivaa noir-maisuutta. Lavasteet ovat hienot, asut oivalliset ja maskeeraukset erinomaiset, varsinkin takaumissa. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu ja Daniel Pemberton tunnelmoi varsin mainiosti säveltämiensä musiikkien kanssa.

Yhteenveto: Amsterdam on kelpo murhamysteeriviihdettä, mutta elokuvalta olisi voinut odottaa paljon enemmän, kun katsoo, ketkä pyörivät kameran edessä ja takana. Varmaankin vuoden hulppein näyttelijäkaarti tekevät kaikki hyvää työtä vekkulimaisen Christian Balen johdolla. Osalle näyttelijöistä ei kuitenkaan keksitä paljoa tekemistä. Ohjaaja-käsikirjoittaja David O. Russell hyödyntää välillä kekseliäitä kikkailuja, mutta kokonaisuus jää kuitenkin hieman vaisuksi. Pilke silmäkulmassa tehty elokuva viihdyttää, mutta lähes kaikesta jää uupumaan viimeinen silaus. Huumori on huvittavaa, mutta vitsit eivät naurata ääneen. Jännitystä ei pahemmin löydy ja kun filmi lopulta tekee suuret paljastuksensa lopussa, ovat ne lähes yhdentekeviä katsojan silmissä. Mitään shokkireaktiota ei saada aikaan, eikä mattoa revitä katsojan jalkojen alta - hyvä, jos sitä mattoa käydään edes vähän nykäisemässä. Teknisiltä ansioiltaan elokuva on kuitenkin hieno tyylikästä kuvausta, upeita puitteita ja tunnelmallisia musiikkeja myöten. Amsterdamissa on vahvat ainekset paljon parempaan rikoskomediaan. Tällaisenaan se on kelvollinen, mutta tämän työryhmän kanssa lopputulosta on vaikea olla pitämättä pettymyksenä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.10.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Amsterdam, 2022, 20th Century Studios, Canterbury Classic, Forest Hill Entertainment, New Regency Productions, Regency Enterprizes

Arvostelu: A.I. - Tekoäly (A.I. Artificial Intelligence - 2001)

A.I. - TEKOÄLY

A.I. ARTIFICIAL INTELLIGENCE

Ohjaus: Steven Spielberg
Pääosissa: Haley Joel Osment, Frances O'Connor, Jude Law, Sam Robards, Jake Thomas, Jack Angel, William Hurt, Brendan Gleeson, Robin Williams, Meryl Streep, Chris Rock ja Ben Kingsley
Genre: scifi, draama
Kesto: 2 tuntia 26 minuuttia
Ikäraja: 16

A.I. Artificial Intelligence, eli suomalaisittain A.I. - Tekoäly perustuu löyhästi Brian Aldissin novelliin Supertoys Last All Summer Long vuodelta 1969. Jo 1970-luvun lopulla ohjaaja Stanley Kubrick alkoi suunnitella elokuvaa novellin pohjalta, ostettuaan sen filmatisointioikeudet ja sai Aldissin itse kirjoittamaan leffan käsikirjoitusta. 1980-luvulla Kubrick pyysi Tappajahain (Jaws - 1975) ja Indiana Jones -elokuvien (1981-) myötä kuuluisuuteen noussutta Steven Spielbergiä ohjaamaan elokuvan hänen sijaan, mihin tarjoukseen Kubrickia fanittava Spielberg tarttui heti. Vuonna 1990 Aldiss korvattiin uudella käsikirjoittajalla, Ian Watsonilla, mistä Aldiss katkeroitui. Kubrick ei kuitenkaan uskonut, että elokuvan vaatimia erikoistehosteita pystyttäisiin luomaan, joten hän alkoi työstämään muita projekteja. Spielbergin julkaistua tehoste-elokuvansa Jurassic Parkin (1993), Kubrick oli niin häkeltynyt, että hän palasi välittömästi leffan pariin. Spielberg halusi kuitenkin siirtyä muihin projekteihin, ehdottaen Kubrickille, että tämä ohjaisi sittenkin elokuvan. Kubrick sen sijaan päätti tehdä Eyes Wide Shutin (1999) ja projekti pistettiin jälleen tauolle. Kubrick menehtyi juuri saatuaan elokuvansa valmiiksi, jolloin hänen vaimonsa Christiane Kubrick pyysi Spielbergiä harkitsemaan A.I. - Tekoälyn tekoa uudestaan. Spielberg suostui ja ohjauksen lisäksi päätti myös työstää käsikirjoituksen itse. Tuotanto pistettiin jälleen tauolle, kun Spielbergille tarjoutui hetkeksi mahdollisuus ohjata Harry Potter ja viisasten kivi (Harry Potter and the Philosopher's Stone - 2001), mutta kun sen ohjausvastuu päätyi Chris Columbukselle, Spielberg palasi vihdoin kunnolla Kubrickin työn pariin. Kuvaukset alkoivat viimein kesällä 2000 ja lopulta A.I. - Tekoäly sai maailmanensi-iltansa 26. kesäkuuta 2001 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen menestys, mikä sai kehuja kriitikoilta. Leffa sai myös kaksi Oscar-ehdokkuutta (paras musiikki ja parhaat erikoistehosteet), yhden BAFTA-ehdokkuuden (parhaat erikoistehosteet), sekä kolme Golden Globe -ehdokkuutta (paras ohjaus, miessivuosa ja musiikki), muttei voittanut niistä ainuttakaan. Itse näin A.I. - Tekoälyn lähes kymmenen vuotta sitten, mutten pitänyt sitä kovin kummoisena, enkä ole katsonut sitä uudestaan. Kuitenkin nyt kun filmi täyttää 20 vuotta, päätin antaa sille uuden mahdollisuuden ja katsoa ja arvostella A.I. - Tekoälyn juhlan kunniaksi.

2100-luvulla ilmastonmuutos on aiheuttanut tuhoja ympäri Maapalloa, aiheuttaen monien miljoonien ihmisten kuoleman. Ihmiskunnan avuksi rakennetaan tekoälyllisiä meka-robotteja, mutta eräs tutkija ei koe niiden riittävän. Hän luokin David-nimisen lapsirobotin, minkä tehtävä on rakastaa ja tulla rakastetuksi oikean ihmisen tavoin.

Kuudes aisti -jännäristä (The Sixth Sense - 1999) tunnetuksi noussut ja siitä jopa Oscar-ehdokkuuden saanut Haley Joel Osment näyttelee Davidia, tekoälyllistä robottia, josta on ensimmäisenä yritetty luoda ihmismäistä tunteiltaan. Elokuvan aikana David yrittääkin ymmärtää rakkautta, mikä on hänelle aluksi pelkkä koodattu käsite, mutta vähitellen myös todellinen tunne. Osment eläytyy yllättävänkin vakuuttavasti robotiksi. Etenkin leffan alussa hänen liikkeensä ovat todella konemaiset ja tarkat, eikä hän taida räpäyttää silmiään koko filmin aikana. Alkupää elokuvasta käytetäänkin hyvin pitkälti siihen, kun hän tutkii ihmisten tapoja ja yrittää matkia niitä, sulautuakseen joukkoon.
     Frances O'Connor ja Sam Robards näyttelevät Monica ja Henry Swintonia, pariskuntaa, jonka todellinen lapsi Martin (Jake Thomas) on vakavan sairauden kourissa ja siksi jäädytetty hoitoa varten. Pariskunta ottaakin David-robotin itselleen sijaislapseksi. Robards ei pääse paljoa tekemään omassa osassaan, mutta O'Connor suoriutuu mainiosti äitinä, joka joutuu vaikeiden päätösten äärelle.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. Davidin ystävä, nallerobotti Teddy (äänenä Jack Angel), seksirobotti Gigolo Joe (Jude Law), Davidin luoja professori Hobby (William Hurt) ja roboteista rahaa tahkoava Johnson-Johnson (Brendan Gleeson). Lisäksi joukko tunnettuja näyttelijöitä, kuten Robin Williams, Meryl Streep, Chris Rock ja Ben Kingsley tekevät cameoroolit robottien ääninä. Muuten näyttelijät tekevät vähintään kelvollista työtä, mutta Jude Law'n eksentrinen suoritus Gigolo Joena ampuu pahasti yli. Kyseessä saattaa jopa olla Law'n uran kehnoin roolityö.

Jude Law on jopa niin häiritsevä roolissaan, että elokuvan taso lähtee hurjaan laskuun, kun hän saapuu mukaan tarinaan. Ennen sitä, filmin ensimmäisten 45 minuutin ajan ehdin jo pohtia todella hämilläni, miksi ihmeessä en pitänyt A.I. - Tekoälystä kovinkaan paljon ensimmäisellä katselukerralla. Elokuvan ensimmäiset kolme varttia ovat aivan mahtavat. Spielberg onnistuu taidokkaasti kanavoimaan Kubrickin henkeä ja tyyliä, silti pitäen lopputuloksen selvästi omana elokuvanaan. Hän vangitsee katsojan heti alussa samantyylisellä syvällisellä pohdinnalla, mitä Jurassic Parkistakin löytyi. Siinä mietiskeltiin, onko dinosaurusten palauttaminen takaisin oikein ja kannattaako niin tehdä, jos siihen pystyy? Tässä taas pohditaan, onko tekoälyllisten robottien luominen moraalisesti oikein ja etenkin, jos niihin yrittää koodata ihmismäisiä tunteita? Jumalan leikkiminen kostautuu aina ihmiskunnalle, joten miksi samoja virheitä toistetaan?

Pohdiskelun lisäksi on aidosti todella kiehtovaa ja suorastaan lumoavaa seurata, kuinka David aloittaa elämänsä Swintonin pariskunnan uutena lapsena. Seuraa toinen toistaan vangitsevampia kohtauksia, vaikka ne olisivat niinkin yksinkertaisia, että David vain tuijottaa, kun hänen vanhempansa syövät - ihmetellen, mitä ja miksi he tekevät niin, kun Davidin ei pidä tehdä? Oman lisänsä tähän kaikkeen tuo vielä elokuvan selvä pyrkimys olla futuristinen kuvaus Pinocchion sadusta. Paikoitellen tässä mennään liiallisuuksiin ja elokuva olisi voinut tehdä vertauskuvansa hienovaraisemmin, mutta toisaalta Pinocchion nykyaikaistaminen tarkottaisi luultavasti juurikin robottia, joka haluaa olla oikea ihminen.

Lähes kaikki tämä kuitenkin katoaa sen ensimmäisen 45 minuutin jälkeen. Gigolo Joe tuodaan mukaan ja vaikka toisaalta tulevat tapahtumat avaavat 2100-luvun maailmaa paremmin, alkupään vangitsevuus katoaa kuin tuhka tuuleen. A.I. - Tekoälyn mahtavuus lässähtelee jopa keskinkertaisuuden tasoille ja elokuva muuttuu yhä vain epätasaisemmaksi. Seikkailuissa futuristisessa kaupungissa on kyllä oma kiehtovuutensa, kun kaupunki on toteutettu kuin huomattavasti tätä vanhemmassa tieteiselokuvassa, mutta ei sekään lopulta riitä. Kahden ja puolen tunnin kestossaan elokuva käy välillä pitkäveteiseksikin. Kummallisessa loppuhuipennuksessaan meno taas paranee, mutta se alkupään hienous jää saavuttamatta. Pidin A.I. - Tekoälystä nyt toisella katselulla enemmän, mutta siitä löytyy yhä isoja ongelmia, mitkä estävät sitä nousemasta erittäin hyväksi filmiksi.

Vaikka kyseessä on selvästi Spielbergin elokuva (minkä voi huomata tunnelman lisäksi myös valaistuksesta ja savukoneen käytöstä), on A.I. - Tekoäly selvästi tehty Stanley Kubrickia kunnioittaen. Kahden omien aikojensa legendaaristen ohjaajien yhteentörmäys on kiehtova, mutta se ei jaksa kannatella loppuun asti, kuten ei myöskään tee Spielbergin käsikirjoitus. Teknisesti leffa on kuitenkin oivallinen (joskin leikkauksessa elokuvaa olisi voinut tiivistää ainakin kymmenellä minuutilla). Jotkut erikoistehosteet ovat vuosien varrella vanhentuneet kehnosti, mutta praktikaalitehostein toteutettu Teddy-nalle on yhä vaikuttava ilmestys. Huonoiten vanhentunutta taitaa tosin olla kuva tulevaisuuden New Yorkista, mikä on peittynyt veden valtaan, mutta missä vedestä kohoavat selvät World Trade Centerin kaksoistornit. Elokuva ilmestyi vuonna 2001, eivätkä tekijät tietenkään voineet tietää, mitä tulisi tapahtumaan... Spielbergin luottosäveltäjä John Williams on jälleen musiikkien puikoissa ja hoitaa hommansa tietty hienosti ja herkästi tunnelmoiden, nostaen hengen välillä mahtipontisiinkin mittoihin.

Yhteenveto: A.I. - Tekoäly on ensimmäisten kolmen varttinsa aikana hieno ja syvällisesti pohdiskeleva tieteiselokuva, joka kuitenkin lässähtää heti, kun Jude Law'n pahasti ylinäyttelemä Gigolo Joe tuodaan mukaan tarinaan. Alun unenomainen henki pitää kiehtovasti mukanaan ja on todella mielenkiintoista seurata, kuinka David yrittää elää kuin ihmiset. Haley Joel Osment on nappivalinta robottipojan rooliin. Filmistä löytyy oivaa moraalista mietintää ja samalla se ottaa kantaa teknologian ihannointiin ja ilmastonmuutokseen. Kun leffa siirtyy tästä nopeatempoisempaan scifiseikkailuun, elokuvasta tuntuu katoavan paljon. Epätasaisuutta alkaa löytyä yhä vain enemmän ja taso hiipuu pikkuhiljaa. Silti lopputuloksena on kelvollinen tieteisfilmi, jossa yksi kiehtovimmista puolista on kahden ohjaajalegendan tyylien yhdistyminen. Visuaalisesti elokuva toimii yhä, vaikka osa tietokonetehosteista ovatkin parhaat päivänsä jo nähneet. John Williams tunnelmoi tuttuun tapaansa mainiosti musiikeillaan. A.I. - Tekoäly ei kuulu Spielbergin filmografian kärkikastiin, mutta on se silti kelpo lisäys hänen kattavalle uralleen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.8.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
A.I. Artificial Intelligence, 2001, Warner Bros., Amblin Entertainment, DreamWorks, Parkes/MacDonald Image Nation, Stanley Kubrick Productions, The Kennedy/Marshall Productions

Arvostelu: Spiral: From the Legacy of Saw (Spiral: From the Book of Saw - 2021)

SPIRAL: FROM THE LEGACY OF SAW

SPIRAL: FROM THE BOOK OF SAW

Ohjaus: Darren Lynn Bousman

Pääosissa: Chris Rock, Max Minghella, Marisol Nichols, Richard Zeppieri, Dan Petronijevic, Zoie Palmer, Genelle Williams, Edie Inksetter, Morgan David Jones ja Samuel L. Jackson

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 33 minuuttia

Ikäraja: 18

James Wanin ohjaama kauhuelokuva Saw (2004) oli iso menestys, jolle päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Kehnoista arvioistaan huolimatta myös Saw II (2005), Saw III (2006), Saw IV (2007), Saw V (2008), Saw VI (2009) ja Saw VII 3D (Saw 3D - 2010) olivat isoja hittejä, mutta Saw VII 3D:n jälkeen elokuvasarja päätettiin pistää joksikin aikaa tauolle. Vuonna 2017 ilmestynyt kahdeksas osa Jigsaw (2017) oli jälleen iso menestys ja heti sen ilmestyttyä alkoi yhdeksännen filmin suunnittelu. Alunperin tekijöiden oli tarkoitus jatkaa suoraan Jigsaw'sta, mutta kun koomikko Chris Rock esitteli ideansa uudesta Saw-elokuvasta Lionsgatelle, studio päätti tarttua hänen tarinaansa. Kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2019 ja elokuvan oli tarkoitus ilmestyä jo toukokuussa 2020, mutta alkaneen koronaviruspandemian takia ensi-iltaa on siirretty useasti. Kuitenkin nyt vihdoin ja viimein Spiral: From the Book of Saw tai kuten se jostain syystä kulkee Suomessa pienesti (mutta parempaan suuntaan) muutetulla nimellä Spiral: From the Legacy of Saw saapuu elokuvateattereihin. Itse pidin alkuperäisestä Saw'sta todella paljon, mutta kaikki sen jälkeen ilmestyneet leffat ovat olleet pääasiassa heikkoja ja kehnoja. En siis aluksi innostunut, kun kuulin uuden elokuvan olevan tekeillä, ennen kuin sain tietää, että sitä tähdittäisi Chris Rock ja että hän olisi vielä leffan idean isä. Tämä kuulosti niin veikeältä ajatukselta, että aloin vähitellen odottamaan Spiralin näkemistä. Meninkin positiivisin (vaikkakin edellisten osien takia varautunein) mielin katsomaan elokuvan sen lehdistönäytöksessä.

Kun poliisi löytyy raa'asti murhattuna metrotunnelista, komisario Zeke Banks ja hänen uusi parinsa William Schenk ryhtyvät tutkimaan tapausta. Todisteet viittaavat vahvasti siihen, että joku on ryhtynyt kopioimaan vuosia aiemmin toiminutta Jigsaw-murhaajaa. Uusi peli on alkanut!

Pääroolissa komisario Zeke Banksina nähdään tosiaan Chris Rock, joka tuntuu hyvin erikoiselta valinnalta Saw-elokuvan pääosaan Rockin koomikkotaustan takia. Mikä ihme siinä on, että viime vuosien aikana koomikot ovat näyttäneet yhtäkkiä taitonsa kauhun puolella? Jordan Peele Get Outin (2017) kanssa, John Krasinski Hiljaisella paikalla (A Quiet Place - 2018) ja nyt Chris Rock Spiral: From the Legacy of Saw'ssa. Jo Fargo-televisiosarjan uusimmalla, eli neljännellä tuotantokaudella Rock näytti hoitavansa ansiokkaasti myös vakavamman roolin ja jatkaa tässä samalla linjalla. Hän tuo hahmoonsa Zekeen myös paljon huumoria, mutta osaa aina vakavoitua, kun tarve oikeasti vaatii. Rock tasapainotteleekin taidokkaasti vekkulimaisen ja samalla synkistelevän poliisin roolissa. Roolisuorituksen lisäksi hahmo on myös hyvin kirjoitettu ja Zekelle on rakennettu mielenkiintoinen tausta, joka määrittää paljon hänen toimiaan leffassa. Kyseessä on ehdottomasti heti alkuperäisen Jigsaw-tappaja John Kramerin (Tobin Bell) jälkeen koko Saw-sarjan kiinnostavin ja ennen kaikkea pidettävin hahmo. Siinä, missä sarjan muissa elokuvissa katsoja vähät välittää hahmojen selviytymisestä, tässä oikeasti kannustaa Zekeä onnistumaan ja jännittää hänen puolestaan.

     Rockin lisäksi elokuvassa nähdään myös Max Minghella Zeken uutena työparina William Schenkinä, Marisol Nichols poliisipäällikkö Angiena, Richard Zeppieri, Edie Inksetter ja Dan Petronijevic muina poliiseina, sekä Samuel L. Jackson Zeken isänä, eläkkeelle jääneenä ex-poliisipäällikkö Marcus Banksina. Kaikki näyttelijät hoitavat hommansa vähintäänkin kelvollisesti ja Rockin lisäksi on muuten todella siistiä nähdä Samuel L. Jackson uudessa Saw-leffassa. Hänellä ei ole paljoa ruutuaikaa, mutta jo siinä pienessä ajassa hän osoittaa olevansa koko leffasarjan karismaattisin näyttelijä (ehkä juuri siksi hän ei ole mukana paljoa).

Kuten alussa kerroin, pidän todella paljon alkuperäisestä Saw-elokuvasta, mutta sen jatko-osat ovat olleet aika heikkoa settiä. Saw II ja Saw VI ovat ihan menevät, mutta silti aika keskinkertaiset rainat. Saw III, Saw IV ja Saw V ovat kehnoja, eikä Jigsaw'kaan kummoinen ollut, mutta oli se sentään parempi kuin sitä edeltänyt, aivan kammottavan surkea Saw VII 3D. Ja nyt meille tarjotaan jo yhdeksäs osa tästä gorepornoksi muuttuneesta kauhuelokuvien sarjasta. No, millainen Spiral: From the Legacy of Saw sitten on? Kaikeksi yllätyksekseni voin todeta heti, että kyseessä on ilman epäilyksen häivääkään sarjan paras jatko-osa. Toki se ei vielä yksinään kerro paljoa, kun leffaa vertaa aiempiin jatko-osiin, mutta silti olen suorastaan häkeltynyt, että vasta kauhuleffasarjan yhdeksäs osa voi nousta lähelle alkuperäisen elokuvan tasoa. Eihän sellaista tapahdu... siis koskaan. Mutta niin vain elokuvan ideoinut ja sitä tähdittävä Chris Rock kumppaneineen pääsee yllättämään.

Tähän väliin täytyy kuitenkin sanoa, että Spiral: From the Legacy of Saw tulee luultavasti jakamaan mielipiteet rajusti kahtia. Uskoisin, että toiset tulevat pitämään siitä, kuinka erilainen leffa on edeltäjiinsä verrattuna, mutta sitten taas sarjan tosifanit saattavat jopa inhota elokuvan poikkeavuutta sarjan muista osista. Toisin kuin aika lailla kaikki sarjan muut osat, leffa ei seuraa yhden tai useamman hahmon peliä, jossa he ovat jumissa ansoissa läpi elokuvan. Elokuva seuraa Zeken rikostutkimusta, kun näitä kammottavia murhia alkaa tapahtumaan. Samalla peli on kuitenkin käynnissä, mutta se tuntuu enemmän psykologiselta pelottelulta, eikä niinkään tyhjänpäiväiseltä ja puuduttavalta verimässäilyltä. Ei kuitenkaan hätää, kyllä niitä ansojakin on luvassa, eikä katsojaa todellakaan säästellä hirvittäviltä raakuuksilta. Mukana on parikin kuvaa, joissa näky on niin ällöttävä, että minun teki mieli katsoa muualle. Pidin kuitenkin siitä, että leffa on enemmän kuin pelkkää raakuuksilla hurjastelua. Niitä on mukana, mutta aika pienissä määrin. Juurikin tämä säästeleväisyys tekee niistä tehokkaita. Aiemmat Sawit ovat osoittaneet, että kun katsojaa vain tykitetään koko puolentoista tunnin ajan groteskilla kuvastolla, siihen on turtunut jo ennen puolta väliä. Maltillisuutensa ansiosta Spiral pitää tehonsa loppuun saakka.

Kenties vielä isompi kehu kuin "Spiral on paras Saw-leffa sitten alkuperäisen", on se, että Spiral tuntuu ja näyttää ihan oikealta elokuvalta. Ensimmäinen Saw oli luova kaikenlaisen kikkailunsa kanssa ja James Wan todella venytti pienen budjetin äärimmilleen elokuvassaan, tehden lopputuloksesta kieron tyylikkään. Jatko-osat yrittivät samanlaista kikkailua, mutta samalla lailla kuin ne eivät ymmärtäneet, mikä ensimmäisen leffan pointti on, ne eivät osanneet matkia Wanin teknistä työtä. Sawin jatko-osat näyttävät enemmän tai vähemmän amatöörimäisiltä fanifilmeiltä tai MTV:n musiikkivideoilta. Oli leffoista mitä mieltä tahansa muuten, elokuvan teknisiä puolia katsoen ne ovat aika kamalia. Spiralista löytyy vain muutama todella lyhyt hetki ansakohtausten aikana, jolloin kameratyöskentely ja leikkaus muuttuvat hyperaktiivisiksi, mutta muuten kyseessä on ehdottomasti koko sarjan teknisesti parhaiten tehty elokuva. Se on todella tyylikkäästi kuvattu, ihan sujuvasti leikattu kasaan, sekä hyvin valaistu ja värimääritelty. Alkupäässä, kun Zeke ja William ovat matkalla metrotunneliin tutkimaan ruumista, olin innoissani, että kamera seurasi heitä todella pitkän pätkän, samalla kun he rupattelivat sitä sun tätä. Ei hätäistä leikkausta näyttelijöiden välillä, vaan heidän annettiin ihan oikeasti näytellä. Se oli ensimmäinen monesta hetkestä, kun mietin Spiralin aikana, että nyt katson ihan kunnon elokuvaa.

Erityisen hämmentävää on, että elokuvan ohjauksesta vastaa Darren Lynn Bousman, joka ohjasi Saw II:n, Saw III:n ja Saw IV:n, jotka olivat toinen toistaan kehnompia tekeleitä. Kymmenen vuoden tauko on selvästi tehnyt hyvää ja Bousman on palannut täysin uuden vireen kanssa sarjan pariin. Aiemmin hänelle oli luultavasti sanottu, että hänen pitää kopioida Wanin tyyliä, mutta nyt hän pääsee tekemään täysin omaa juttuaan, mikä on hienoa. Bousman ja Rock ovat sanoneet David Fincherin Seitsemän-trillerin (Se7en - 1995) olleen iso inspiraatio Spiralia tehdessä ja se myös näkyy. Ei Spiral tietenkään ole sen mestariteoksen tasoinen leffa, mutta Fincherin työn vaikutteet ovat tyylikkäästi näkyvissä tässä. Bousman yhdistelee ohjauksessaan taidokkaasti painostavaa tunnelmaa, sekä aidosti hauskaa huumoria. Zeken ja Williamin väliset sanailut eivät välttämättä liity itse tapaukseen, mutta sillä saadaan onnistuneesti syvennettyä molempia hahmoja ja tekemään heistä pidettävän parivaljakon, jonka haluaa nähdä selviävän hengissä.

Viimeiseksi haluan vielä sanoa, että ei Spiral: From the Legacy of Saw mielestäni mikään erityisen ihmeellinen ole elokuvana. Seitsemän enemmän tai vähemmän kehnon Saw-jatko-osan jälkeen se vain erottuu niin positiivisesti edukseen, että sen katsominen tuntui kuin piristävältä tuulahdukselta raitista ilmaa. Muutamassa kohtaa kauhupuoli luottaa liikaa äkkisäikäytyksiin kovien äänitehosteiden kera ja katsoja voi arvata jokaisen säikäytyksen etukäteen. Erityisen yllättävä leffa ei muutenkaan ollut ja arvasin murhaajan henkilöllisyyden noin puolessa välissä elokuvaa. Käsikirjoituksesta löytyy heikkoutensa ja esimerkiksi takaumia hyödynnetään välillä vähän töksähtelevästi. Takaumissa häiritsevät myös kömpelöt yritykset nuorentaa näyttelijöitä aika huvittavien tekoviiksien sun muiden kautta. Mutta sitten taas samalla tekstissä on selvät vahvuutensa päähenkilöön ja vitseihin liittyen, minkä lisäksi filmillä on aidosti jotain sanottavanaan liittyen poliiseihin Yhdysvalloissa. Loppujen lopuksi varmaan eniten minua jäi lähinnä harmittamaan sarjalle todella ikonisen Billy-nuken puuttuminen koko leffasta. Tunnusmusiikki onneksi löytyy ja se jytisee lopussa ihanan lujaa.

Yhteenveto: Spiral: From the Legacy of Saw on positiivinen yllätys ja kirkkaasti paras Saw'n jatko-osista. Amatöörifilmien, suoraan DVD:lle tehtyjen leffojen ja MTV:n musiikkivideoiden sijaan Spiral näyttää ja tuntuu ihan oikealta elokuvalta. Siitä löytyy muutamia tutun korneja teknisiä Saw-juttuja ansojen aikana, mutta pääasiassa filmi on teknisesti huimasti edeltäjiään laadukkaampi. Onnistumiset eivät lopu vain siihen, vaan itse tarina pitää hyvin mukanaan, kertoen kieroa peliä eri vinkkelistä kuin edelliset leffat. Chris Rock on todella hyvä pääroolissa ja hahmo on sarjan paras sitten alkuperäisen Jigsaw-murhaajan. Pitkästä aikaa katsoja huomaa jopa välittävänsä päähenkilöstä ja toivoo hänen selviytyvän. Rock osaa olla erittäin hauska, mutta myös vakavoitua ja synkistellä kun tarve vaatii. Samaa tekee myös itse leffa ja vaihtelu kauhun ja komedian välillä on taidokasta. Muutaman Saw-leffan ohjaaja Darren Lynn Bousman tekee paluun sarjan pariin ja näyttää vihdoin osaavansa, jos niin haluaa. Raakuuksia on luvassa, mutta maltillisemmin kuin muissa jatko-osissa, mikä tekee raakuuksista entistä tehokkaampia. Elokuvasta löytyy omat ongelmansa mm. käsikirjoitukseen ja äkkisäikäytyksiin liittyen, minkä lisäksi koin murhaajapaljastuksen todella arvattavaksi. Heikkouksistaan huolimatta Spiral: From the Legacy of Saw on aikamoinen yllättäjä, sytyttäen toivon kipinän, että tässä totaalisen väsähtäneessä verimässäilyssä onkin potentiaalia tulevaisuudessa. Hienoa kuitenkin on, että ensimmäisen Saw-leffan tavoin tämä tuntuu siltä kuin se olisi tehty yhdeksi elokuvaksi, joka ei välttämättä edes tarvitse jatkoa. Saw 10, eli Saw X on kuitenkin jo nyt tekeillä, minkä lisäksi elokuvien pohjalta suunnitellaan myös televisiosarjaa. Jos taso pysyy tällaisena, niin antaa palaa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.5.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Spiral: From the Book of Saw, 2021, Twisted Pictures, Serendipity Productions, Dahlstar, Canadian Film or Video Production Tax Credit

Arvostelu: Kuka pelkää noitia (The Witches - 2020)

KUKA PELKÄÄ NOITIA

THE WITCHES

Ohjaus: Robert Zemeckis

Pääosissa: Jahzir Kadeem Bruno, Octavia Spencer, Anne Hathaway, Codie-Lei Eastick, Kristin Chenoweth, Stanley Tucci, Josette Simon ja Chris Rock

Genre: fantasia, komedia

Kesto: 1 tunti 46 minuuttia

Ikäraja: 12

The Witches, eli suomalaisittain Kuka pelkää noitia perustuu Roald Dahlin samannimiseen lastenkirjaan vuodelta 1983. Jo vuonna 1990 ilmestyi elokuvasovitus kirjan pohjalta, monia lapsia traumatisoinut Kuka pelkää noitia (The Witches). Vuonna 2008 Guillermo del Toro ryhtyi suunnittelemaan animaatioelokuvaa kirjan pohjalta, mutta projekti ei vielä silloin edennyt. Kymmenen vuotta myöhemmin del Toro alkoi työstämään näyteltyä filmiä Robert Zemeckisin ja Alfonso Cuarónin kanssa. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2019 ja Kuka pelkää noitia julkaistiin esimerkiksi Yhdysvalloissa suoraan HBO Max -suoratoistopalvelussa lokakuussa 2020. Nyt elokuva saapuu pikkuhiljaa myös Suomeen niissä paikoissa, joissa elokuvateatterit ovat auki. Itse olin etukäteen varautunut leffan suhteen. Vanha filmi tai alkuperäinen kirja eivät olleet minulle tuttuja, joten minua kiinnosti nähdä, mistä on kyse. Näkemäni mainokset filmistä eivät kuitenkaan lupailleet kovin hyvää. Meninkin ristiriitaisin ajatuksin katsomaan elokuvaa ja myös poistuin näytöksestä aika ristiriitaisin miettein.

Alabamassa vuonna 1968 nuori poika menettää vanhempansa auto-onnettomuudessa ja muuttaa isoäitinsä luokse asumaan. Siellä poika saa tietää lapsia vihaavien noitien olevan todellisia ja että noidat yrittävät juonitella suunnitelmaa kaikkien lasten tuhoamiseksi.

Ensimmäisen elokuvaroolinsa tekevä Jahzir Kadeem Bruno näyttelee päähenkilöä, nimetöntä poikaa, joka jää heti alussa orvoksi ja muuttaa mahtavan Octavia Spencerin esittämän isoäidin luokse. Bruno pärjää oikein mainiosti pääosassa ja hänestä löytyy sellaista riemua, mikä tarttuu katsojaankin, jolloin tähän noitien täyteiseen seikkailuun lähtee aluksi erittäin mielellään mukaan. Bruno myös tulkitsee alussa taidokkaasti hahmonsa kokemaa traumaa. Spencer on herttainen pojan isoäitinä, joka myös löytää itsensä jossain kohtaa noitien keskeltä. Spencerin ja Brunon väliseen isoäiti-lapsenlapsi-suhteeseen on saatu oikeaa sydäntä mukaan.

     Elokuvassa mukana ovat myös koomikko Chris Rock tarinan kertojana, hilpeä Stanley Tucci hotellinomistaja Stringerinä, Codie-Lei Eastick herkkuja rakastavana Bruno-poikana, sekä Anne Hathaway noitien ylijohtajana. Rockin kertojaääni on hieman erikoinen ratkaisu ja vaikka Rockissa riittää intoa, on hänen äänensä paikoitellen häiritsevänkin energinen. Tucci on tuttuun tapaansa oivallinen, mutta Hathaway järkyttää sillä, kuinka surkean roolityön hän voikaan tehdä. Siis huhhuh, kuinka huono Hathaway on tässä leffassa! Hänen erilaisia eurooppalaisia aksentteja yhdistelevä korostuksensa on jo itsessään naurettavan huono, mutta kun siihen lisätään vielä päälle kiusallista ylinäyttelemisestä ja kehnoilla digiefekteillä korostettuja ruumiinosia, tuntuu usein siltä kuin Hathaway yrittäisi tahallaan pilata koko filmin.

Kuka pelkää noitia on varmasti erittäin toimiva paketti kohderyhmälleen, eli ala-asteella oleville lapsille. On fantasiaa ja tiettyä seikkailun tunnetta, sekä hieman karmivampia kohtauksia. Noitien paljastaessa todelliset ulkomuotonsa, voi meno äityä lapsien mielestä oikeasti hurjaksi. Huumoria on kuitenkin paljon ja aikuiskatsojakin saattaa hörähtää pariin otteeseen. Silti täytyy sanoa, että kun elokuvan taustalla pyörii Robert Zemeckisin, Guillermo del Toron ja Alfonso Cuarónin kaltainen kolmikko, niin miten ihmeessä tästä ei saatu tämän parempaa leffaa? Aikoinaan mahtavia teoksia, kuten Paluu tulevaisuuteen (Back to the Future - 1985), Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? (Who Framed Roger Rabbit - 1988) ja Forrest Gump (1994) ohjannut Zemeckis on kyllä luisunut alamäkeen 2000-luvulla, eikä fantasia ole hänelle genrenä tutuimmasta päästä. Kuitenkin Pan's Labyrinthista (El Laberinto del fauno - 2006) ja The Shape of Waterista (2017) tunnetun del Toron ja Harry Potter ja Azkabanin vangin (Harry Potter and the Prisoner of Azkaban - 2004) ohjanneen Cuarónin olisi voinut odottaa auttavan aidosti hyvän fantasiaseikkailun rakentamisessa.

Elokuva ajaa asiansa ihan kivasti ja toimii menevänä kertakäyttöhömppänä, vaikka Hathaway alkaisi kuinka tympiä leffan aikana. Jokin siitä jää silti uupumaan. Sitä todellista nostatusta ja koukkua ei löydy. Noidat esitellään karmivina ja häijyinä olentoina, mutta lopputulos ei vakuuta - etenkin kun Hathawayta lukuunottamatta muut noidat eivät tee yhtään mitään hyödyllistä. Herkiksi tarkoitetut hetket eivät aiheuta toivottua tunnereaktiota ja lopun ratkaisut jäävät lähinnä hyviksi ideoiksi. Eniten kenties ärsyttää lasten aliarvioiminen. Hahmot selittävät jatkuvasti mitä ilmiselvimpiä asioita. Etenkin kohtauksessa, missä noitien johtaja kertoo muille noidille ilkikurisesta suunnitelmastaan, piilossa kuunteleva päähenkilö pistetään kaiken aikaa toistamaan ääneen sen, mitä juuri tuli nähtyä tai kuultua. Kun Zemeckis ja del Toro vieläpä ovat vastuussa käsikirjoituksesta, on häkellyttävää, että tällaista laiskuutta on rustattu mukaan.

Viime vuosituhannella useita loistoleffoja tehnyt Zemeckis ei todellakaan ole ollut parhaimmillaan viimeisen parinkymmenen vuoden aikana. Joko motion capture -animaatioteknologian kanssa temppuileva tai tylsähköjä draamoja tehtaileva Zemeckis on pelkkä varjo entisestä elokuvantekijästä, mikä on surullista. Kuka pelkää noitia on yksi tällainen keskinkertainen tuotos lisää herran alati heikkenevään filmografiaan. Edes tekninen toteutus ei täysin vakuuta huippunimistä huolimatta. Kuvaus on sujuvaa, leikkauksessa on hyödynnetty tyylikkäitä siirtymiä ja lavasteetkin ovat oivalliset. Heikot erikoistehosteet saavat leffan kuitenkin näyttämään yli kymmenen vuotta vanhemmalta. Puhuvat hiiret näyttävät siltä kuin ne olisi animoitu vuonna 2006. Äänimaailma on kuitenkin kelvollisesti rakennettu ja Zemeckisin luottosäveltäjä Alan Silvestrin satumaiset musiikit ovat kenties jopa parasta elokuvassa.

Yhteenveto: Kuka pelkää noitia saattaa iskeä kohderyhmäänsä, ala-asteikäisiin lapsiin, mutta jättää luultavasti monet muut kylmäksi. Kiinnostavista lähtökohdistaan huolimatta filmi on aika keskinkertainen fantasiaseikkailu, mikä ei koskaan nappaa kunnolla mukaansa. Noidat tarjoavat uhkaavuuden tunnetta oikeastaan vain lapsille, eikä huumorikaan luultavasti erityisemmin iske vanhempiin. Erityisen ärsyttävää on, kuinka elokuva tuntuu jatkuvasti aliarvioivan lapsikatsojaa, selittämällä monta kertaa samat asiat. Tuntuu välillä jopa siltä, että leffa ei pidä katsojiaan kovin fiksuina. Kaikki tämä on kuitenkin vielä jollain tavalla anteeksiannettavaa, kun näitä vertaa Anne Hathawayhin, joka tekee aika varmasti uransa surkeimman roolisuorituksen noitien ylijohtajana. Aivan kaameilla aksenteilla puhuvaa ja koko ajan ylinäyttelevää Hathawayta on jopa tuskastuttavan kiusallista katsoa ja elokuva paranee aina huomattavasti, kun hän ei ole ruudulla. Muut näyttelijät tekevät sentään ihan kelpo työtä. Jahzir Kadeem Bruno on selvästi riemuissaan roolistaan, Octavia Spencer on täynnä sydäntä hänen isoäitinään ja Stanley Tucci on hilpeä hotellinomistajana. Erikoistehosteet näyttävät useita vuosia vanhoilta ja jättää halvan maun katsojalle. Vaikka Kuka pelkää noitia toimii aika varmasti kohdeyleisölleen, on silti käsittämätöntä, ettei Robert Zemeckisin, Guillermo del Toron ja Alfonso Cuarónin kaltainen kolmikko ole tämän parempaan pystynyt.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.11.2020

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

The Witches, 2020, Warner Bros., ImageMovers, Double Dare You, Esperanto Filmoj, The Jim Henson Company, Necropia Entertainment