Arvostelu: Beverly Hills kyttä 3 (Beverly Hills Cop III - 1994)

BEVERLY HILLS KYTTÄ 3

BEVERLY HILLS COP III

Ohjaus: John Landis

Pääosissa: Eddie Murphy, Judge Reinhold, Timothy Carhart, Hector Elizondo, John Saxon, Theresa Randle, Alan Young, Stephen McHattie, Bronson Pinchot ja Gil Hill

Genre: rikos, komedia

Kesto: 1 tunti 44 minuuttia

Ikäraja: 16

Eddie Murphyn tähdittämä elokuva Beverly Hills kyttä (Beverly Hills Cop - 1984) oli ilmestymisvuotensa isoin hitti lippuluukuilla, joten jatkoa oli tietty luvassa. Myös Beverly Hills kyttä 2 (Beverly Hills Cop II - 1987) oli menestys, vaikkei saanutkaan kriitikoilta kovin positiivista palautetta. Pian alkoikin kolmannen osan teko, vaikka Murphy ilmaisikin kärkkäästi, ettei olisi enää mitään syytä jatkaa leffasarjaa ja että studiolla ei olisi enää varaa maksaa hänen paluutaan Axel Foleyn rooliin. Murphylle maksettiinkin jopa viisitoista miljoonaa dollaria, jotta hänet saatiin mukaan kolmosleffaan. Aluksi tekijät pohtivat tutun kytän lähettämistä Isoon-Britanniaan, mutta tämä suunnitelma kariutui, kun oikeastaan kukaan ei pitänyt siitä. Lopulta Steven E. de Souza esitteli ideansa "Die Hardista huvipuistossa", mistä studio innostui ja kuvaukset käynnistyivät syksyllä 1993. Lopulta Beverly Hills kyttä 3 sai ensi-iltansa toukokuussa 1994. Elokuva kuitenkin osoittautui taloudelliseksi pettymykseksi edellisosiin verrattuna, minkä lisäksi se sai lähinnä vain negatiivista palautetta kriitikoilta ja se oli jopa ehdolla huonoimman jatko-osan ja ohjauksen Razzie-palkinnoista. Itse katsoin koko Beverly Hills kyttä -trilogian jo lapsena. Pidin ykköselokuvasta ja olen katsonut sen uudestaan vuosien varrella, mutta jatko-osista en pahemmin välittänyt, enkä ole katsonut niitä toistamiseen. Kuitenkin nyt kun elokuvasarja on saamassa jatkoa elokuvalla Beverly Hills Cop: Axel Foley (2023), päätin katsoa aiemmat leffat uudestaan ja arvostella ne uutta filmiä odotellessa. Muutama viikko Beverly Hills kyttä 2:n jälkeen katsoin Beverly Hills kyttä 3:n.

Detroitilaispoliisi Axel Foley palaa Beverly Hillsiin, jäljittäessään pomonsa Douglas Toddin tappajaa ja päätyy keskelle Wonder World -huvipuistossa tapahtuvia hämäräbisneksiä.

Eddie Murphy palaa rooliinsa Axel Foleyksi, detroitilaispoliisiksi, jonka kannattaisi varmaan hakea siirtoa Beverly Hillsiin, sillä vähän väliä jokin vetää hänet takaisin kaupunkiin tutkimaan rikoksia. Kuten alussa kerroin, kakkosleffan jälkeen Murphy totesi, että jos kolmas Beverly Hills kyttä -elokuva tehtäisiin, tapahtuisi se vain rahan takia ja että hänelle pitäisi kirjoittaa aikamoinen shekki, jotta hän suostuisi vielä kolmannen kerran tunnetuimpaan rooliinsa. Viidentoista miljoonan dollarin myötä Murphy päättikin lopulta palata Axel Foleyksi ja harmillisesti hänen roolityöstään näkyy, että nyt ei ole kyse mistään intohimoprojektista, vaan nimenomaan työkeikasta, joka on käyty suorittamassa hyvän liksatarjouksen takia. Ajoittain Murphy tuntuu olevan aidosti kiinnostunut siitä, mitä ympärillä tapahtuu, mutta kahteen edelliseen osaan verrattuna hän vaikuttaisi kulkevan jollain automaattivaihteella.

     Paluun tekevät myös Judge Reinhold ja Gil Hill tuttuihin rooleihinsa Beverly Hillsin poliisiksi Billy Rosewoodiksi ja Axelin pomoksi Douglas Toddiksi, joista jälkimmäinen saa kuitenkin luodista heti elokuvan alussa, mikä sysääkin uuden tarinan käyntiin. Reinholdin esittämä Billy taas on ylennetty OVYOVJ:ksi, eli osastojenväliseksi yhteistyön operatiiviseksi varajohtajaksi - titteli, mistä hahmo on kovin ylpeä. Muiden kiireidensä takia John Ashton ei päässyt mukaan Billyn työpariksi Taggartiksi ja hahmo onkin korvattu Hector Elizondon esittämällä etsivä Jon Flintillä, joka on periaatteessa täysin sama hahmo. Ronny Cox taas ei palannut rooliinsa Beverly Hillsin poliisipäälliköksi, sillä luettuaan hänelle lähetetyn käsikirjoituksen, Cox totesi studiolle "ei kiitos".

Pahisosastoa taas edustaa tällä kertaa Timothy Carhartin näyttelemä Ellis DeWald, huvipuisto Wonder Worldin turvallisuusvastaava, joka käyttää puistoa kulissina hämäräbisneksilleen. Puistossa työskentelevästä Janice Perkinsistä (Theresa Randle) taas yritetään kehitellä jonkinlaista romanttista juttua Axelille, mutta toteutus on todella kömpelö, eikä Murphyn ja Randlen väliltä löydy kemiaa. Reinhold on yhä oiva hieman hölmön Billyn osassa ja Carhart istuu tarpeeksi passelisti roistoksi, mutta eipä näyttelijäsuorituksista selvää kehuttavaa löydy. Tarkkasilmäisimmät katsojat voivat bongailla elokuvasta useita cameoita, merkittävimpänä Tähtien sota -saagan (Star Wars - 1977-) luojan George Lucasin huvipuistolaitteen jonosta.

Päätähtensä suorituksen tapaan myös itse elokuva on aika ponneton ja laiskasti väsätty tapaus. Beverly Hills kyttä 3:sta huokuu, että se on tehty puhtaasti rahan perässä, eikä edes ohjaaja John Landis onnistu säväyttämään tuttuun tapaansa. Landisin filmografiaan kuuluu muun muassa mahtava musikaalileffa The Blues Brothers (1980), kenties kaikkien aikojen paras ihmissusielokuva Ihmissusi Lontoossa (An American Werewolf in London - 1981), sekä Murphyn kanssa tehdyt mainiot komediat Vaihtokaupat (Trading Places - 1983) ja Prinssille morsian (Coming to America - 1988). Landis siis kyllä osaisi, mutta tässä hänen työnsä on kummallisen takkuilevaa. Landis on myöhemmin todennut, ettei pohjana toiminut Steven E. de Souzan käsikirjoitus ollut kovin kaksinen ja hän toivoikin Murphyn pelastavan elokuvan, mutta kuvauksissa Murphy ei tuntunut piittaavan tekemisestään. Oli syy kenessä tahansa, Beverly Hills kyttä 3 ei ole hyvä leffa.

Ei se kuitenkaan mikään luokaton pohjanoteerauskaan ole, lähinnä vain innoton ja laimea. Se ei nappaa samalla lailla mukaansa kuin edeltäjänsä, eikä se viihdytä läheskään yhtä paljon. Muutamia hupaisia kohtauksia mahtuu sekaan, mutta nekin tarjoavat lähinnä positiivisia hymähdyksiä kunnon naurujen sijaan. Erityisen harmillista on, kuinka vähän Axelin riemukasta suunsoittoa on mukana. Murphy hoitaa hommansa edellisosia totisemmin, vaikka väläytteleekin hymyä silloin tällöin. Kovin kummoista jännitettä ei mukaan ole saatu luotua, minkä huomaa erityisesti kohtauksesta, jossa Axel yrittää pelastaa pulassa olevia lapsia pahasti reistailevasta huvipuistolaitteesta. Kohtaus voisi olla elokuvan tiivistunnelmainen huippuhetki, mutta toteutus on jotenkin lattea. Tähän vaikuttaa isosti se, kuinka laiskasti maan kamaralla tilannetta seuraavia sivustakatsojia esittävät statistit hommansa hoitavat. Hengen haukkomisen sijaan he seuraavat välikohtausta sellainen "jaahas, meneeköhän tuossa kauan" -ilme naamallaan. Elokuvan loppuhuipennus skarppaa hieman, mutta kaikin puolin Beverly Hills kyttä 3:sta jää todella pliisu fiilis.

Souzan käsikirjoitus on kieltämättä aika onneton tapaus. Hän yrittää kierrättää aiemmista osista tuttuja juttuja (Axelin tutun kuolema johdattaa hahmon Beverly Hillsiin) ja pyrkii tekemään uusista hahmoista liian samanlaisia kuin vanhoista. Tarinassa olisi potentiaalia, mutta Souzan työ jää latteaksi, etenkin huumoriosastoltaan. Tästä täydellinen esimerkki on Axelin vanha tuttu Serge (Bronson Pichot), jonkinlainen stereotypia ranskalaisesta homodesignerista, jonka kohtaus kestää kiusallisen pitkään ilman naurun naurua. Sentään Beverly Hills kyttä 3 on kelvollisesti kuvattu. Huvipuistopuitteet ovat vaikuttavat niin oikeiden laitteidensa kuin lavasteidensa puolesta. Asut ovat oivalliset, maskeeraukset äityvät aiempia osia verisemmiksi ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu. Tällä kertaa musiikeista vastaa Nile Rodgers, joka hyödyntää Harold Faltermeyerin säveltämää mahtavaa tunnusmelodiaa tehokkain keinoin eri tilanteissa.

Yhteenveto: Beverly Hills kyttä 3 on harmillisen lattea ja ponneton jatko-osa, jossa oikeastaan kukaan ei vaikuttaisi haluavan olla mukana. Aiemmissa elokuvissa riemastuttanut Eddie Murphy hoitaa hommansa päivänselvästi pelkän rahan takia, eikä hän tuo Axel Foleyyn hahmolle tuttua eloa ja hupaisuutta. Murphy vetää rooliaan vakavammin kuin aiemmin ja yleisestikin elokuva ei ole läheskään yhtä hauska kuin edeltäjänsä. Pari positiivista hymähdystä leffa tarjoaa, mutta naurut jäävät lähes nollille. Tarina on kierrätyksineenkin ihan kelvollinen, mutta käsikirjoitus on silti turhauttavan lepsu, eikä ohjaaja John Landis onnistu puhkumaan sekaan mitään fiilistä. Loppuhuipennuksessa elokuva petraa hieman, mutta silti kokonaisuus jää valitettavan vaisuksi. Jos pidit kovasti aiemmista Beverly Hills kyttä -elokuvista, voi kolmososan katsoa niiden perään, mutta sillä varauksella, ettei kyseessä ole kovinkaan kummoinen leffa. Nyt jään kiinnostuneena ja jännittyneenä odottamaan tulevaa neljättä elokuvaa. On vaikea kuvitella, että vuosien jälkeen tekijät onnistuisivat jälleen, mutta sormet ristissä toivon, että luvassa olisi sittenkin positiivinen, ilahduttava yllätys...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.11.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Beverly Hills Cop III, 1994, Paramount Pictures, Eddie Murphy Productions

Arvostelu: Beverly Hills kyttä 2 (Beverly Hills Cop II - 1987)

BEVERLY HILLS KYTTÄ 2

BEVERLY HILLS COP II

Ohjaus: Tony Scott

Pääosissa: Eddie Murphy, Judge Reinhold, John Ashton, Allen Garfield, Jürgen Prochnow, Brigitte Nielsen, Gil Hill, Paul Reiser, Dean Stockwell, Ronny Cox, Brian O'Connor, Gilbert Gottfried, Paul Guilfoyle, Robert Ridgely ja Chris Rock

Genre: komedia, rikos, toiminta

Kesto: 1 tunti 40 minuuttia

Ikäraja: 16

Eddie Murphyn tähdittämä poliisikomedia Beverly Hills kyttä (Beverly Hills Cop - 1984) oli taloudellinen jättimenestys, joka voitti kriitikotkin puolelleen, joten jatkoa oli tietty luvassa. Aluksi Paramount Pictures suunnitteli televisiosarjaa elokuvan pohjalta, mutta Murphy torjui idean, todeten suostuvansa vain elokuvaan. Kuvaukset käynnistyivät loppuvuodesta 1986 ja lopulta Beverly Hills kyttä 2 sai ensi-iltansa toukokuussa 1987. Jatko-osakin osoittautui kassamagneetiksi, mutta elokuva sai ailahtelevaa palautetta kriitikoilta. Se sai Oscar- ja Golden Globe -ehdokkuudet parhaasta laulusta, mutta voitti Razzie-palkinnon huonoimmasta laulusta (eri kappaleista tosin). Itse katsoin koko Beverly Hills kyttä -trilogian joskus nuorempana. Ensimmäisen filmin olen nähnyt uudestaankin, mutta jatko-osien näkemisestä on vierähtänyt jo yli kymmenen vuotta. Nyt kun elokuvasarja on saamassa jälleen jatkoa leffalla Beverly Hills Cop: Axel Foley (2023), päätin odotellessa katsoa aiemmat osat uudestaan ja arvostella ne. Puolitoista kuukautta ykkösleffan jälkeen katsoin Beverly Hills kyttä 2:n.

Kun ylikomisario Bogomil ammutaan, etsivä Axel Foley palaa Beverly Hillsiin auttamaan Rosewoodia ja Taggartia ratkaisemaan, kuka on "aakkosrikosten" takana?

Eddie Murphy palaa eksentrisen detroitilaisetsivä Axel Foleyn rooliin ja toistamiseen hoitaa homman kunnialla kotiin. Murphy on riemastuttavassa vedossa jatko-osassakin, korostaen ensimmäisestä elokuvasta tuttuja maneereja ja vitsejä. Läpi elokuvan Axel keksii uusia valeidentiteettejä itselleen, kohdatessaan muita ihmisiä ja nämä hetket naurattavat toinen toistaan makeammin. On vaikea sanoa, mitkä Axelin repliikeistä löytyivät jo käsikirjoituksesta ja minkä kaiken Murphy on heittänyt päästään vasta kuvaushetkellä. Murphyä on jälleen suuri ilo seurata ja hän kantaa filmiä tehokkaasti harteillaan silloinkin, kun leffa ei muuten täysin vakuuttaisi.

     Paluun ykkösleffasta tekevät myös Gil Hill Axelin pomona Toddina, Paul Reiser Axelin rasittavana työkaverina Jeffrey Friedmanina, Judge Reinhold ja John Ashton Beverly Hillsin etsivinä Billy Rosewoodina ja John Taggartina, sekä Ronny Cox heidän pomonaan, ylikomisario Bogomilina, joka tosin saa luodista heti elokuvan alussa, mikä tuokin Axelin takaisin Beverly Hillsiin. Uusina tyyppeinä nähdään muun muassa Allen Garfield Beverly Hillsin poliisilaitoksen päällikkönä Lutzina, Brian O'Connor tätä seuraavana etsivä Biddlenä, sekä Jürgen Prochnow rikkaana Maxwell Dentinä, Brigitte Nielsen tämän avustajana Karla Frynä ja Dean Stockwell ampumakerhoa pyörittävänä Charles Cainina. Koomikko Chris Rock tekee yhden ensimmäisistä elokuvarooleistaan Playboy-kartanon parkkipoikana. Sivunäyttelijätkin hoitavat hommansa mallikkaasti, vaikka kaikki jäävätkin taas Murphyn varjoon. Reinhold ja Ashton pääsevät entistä paremmin menoon mukaan Rosewoodina ja Taggartina, jotka ovat tällä kertaa alusta asti Axelin puolella.

Beverly Hills kyttä 2 ei yllä ensimmäisen elokuvan mahtavuuteen, mutta se on silti oikein passeli jatko-osa ja kelpo poliisiraina komedialla ja toiminnalla höystettynä. Kuten jo totesin, pelkkä Murphyn lystikäs läsnäolo korvaa paljon ja tämä koskee eritoten elokuvan hieman latteaa roistokattausta. Nielsen toimii räiskivänä tappajanaisena, mutta muut pahisjoukosta ovat tylsiä ja unohdettavia tyyppejä. Heidän juonensa ei paljoa hetkauta, mutta se toimii tarpeeksi hyvänä käynnistäjänä tämänkertaiselle kyttäseikkailulle Beverly Hillsissä. Yleisesti tarina pitää menevästi mukanaan ja kun leffasta löytyy tasaisin väliajoin monenlaista menoa ja meininkiä, vähän päälle puolentoista tunnin kesto kulkee varsin vauhdikkaasti.

Jatko-osa etenee hyvin samanlaisia latuja kuin edeltäjänsä. Jonkun hahmon ampuminen vie Axel Foleyn Beverly Hillsiin, joka venyttää huomattavasti toimilupansa rajoja tehtävissä ja joutuu jatkuvasti välttelemään esimiehiään, jotka olisivat valmiit potkimaan etsivän poliisivoimista, jos totuus paljastuisi, ennen kuin tapaus on selvitetty. Rosewood ja Taggart kulkevat menossa mukana ja kolmikko pistäytyy esimerkiksi yökerhossa. Kaikki huipentuu isossa ammuskelukohtauksessa. Leffa on kuitenkin niin viihdyttävä, että käsikirjoituksen samankaltaisuudet edeltäjään verrattuna katsoo pääasiassa sormien läpi. Parhaimmillaan elokuva on todella lystikäs ja mukaansatempaava, ja siitä löytyy useampi veikeä hetki, jotka estävät sitä muuttumasta väsähtäneeksi kopioksi alkuperäisestä.

Martin Brest ei palannut ohjaamaan jatko-osaa, vaan hänen tilalle pestattiin Tony Scott, jonka edellisvuonna ilmestynyt toimintaelokuva Top Gun - lentäjistä parhaat (Top Gun - 1986) oli ollut kehuttu jättihitti. Scott pitää kepeää henkeä hyvin yllä, vakavoituen tarpeen vaatiessa ja tarjoten oivallisia toimintakohtauksia. Larry Fergusonin ja Warren Skaarenin käsikirjoitus ei kuitenkaan ole yhtä vahva kuin edeltäjänsä, vaikka toistaakin paljon samoja juttuja. Beverly Hills kyttä 2 on oivallisesti kuvattu ja sujuvasti leikattu. Valaisu, lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat mainiot ja niin erikoistehosteet kuin äänimaailma ovat hyvin rakennettuja. Harold Faltermeyerin musiikit säestävät menoa tälläkin kertaa erinomaisesti ja mahtava tunnusmelodia jää taas soimaan päässä.

Yhteenveto: Beverly Hills kyttä 2 on oikein kelpo jatko-osa mahtavalle poliisikomedialle, vaikkei ylläkään alkuperäiselokuvan korkeuksiin. Jatko-osa toistaa paljon juttuja edeltäjästään, mutta onnistuu silti olemaan tarpeeksi omanlaisensa tapaus, jonka parissa viihtyy passelisti. Tapaus nappaa tarpeeksi hyvin mukaansa ja Axel Foleyn paluu Beverly Hillsiin tarjoaa paljon hauskoja hetkiä. Toimintaa on runsaasti ja se on pääasiassa viihdyttävää ja osaavasti tehtyä. Näyttelijät ovat rooleissaan hyviä - etenkin Eddie Murphy, joka pistää jälleen parastaan elokuvasarjan riemastuttavana keulakuvana Axel Foleynä. Elokuvan kompastuskiveksi muodostuu kuitenkin heikko ja aika tylsä pahiskattaus, jonka ilkikurinen juoni ei paljoa hetkauta. Heikkouksineenkin Beverly Hills kyttä 2 on varsin oiva hömppäleffa, jota voi suositella, jos innostuit alkuperäisestä elokuvasta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.11.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Beverly Hills Cop II, 1987, Paramount Pictures, Don Simpson/Jerry Bruckheimer Films, Eddie Murphy Productions

Arvostelu: Beverly Hills kyttä (Beverly Hills Cop - 1984)

BEVERLY HILLS KYTTÄ

BEVERLY HILLS COP

Ohjaus: Martin Brest

Pääosissa: Eddie Murphy, Judge Reinhold, Josh Ashton, Lisa Eilbacher, Steven Berkoff, Ronny Cox, Jonathan Banks, Gilbert R. Hill, James Russo, Paul Reiser, Michael Champion ja Stephen Elliott

Genre: komedia, rikos

Kesto: 1 tunti 45 minuuttia

Ikäraja: 16

Beverly Hills Cop, eli suomalaisittain Beverly Hills kyttä on Eddie Murphyn tähdittämä rikoskomedia. 1970-luvun lopulla tuottaja Don Simpson sai idean poliisista, joka saa siirron Beverly Hillsiin tutkimaan murhia. Danilo Bach palkattiin kirjoittamaan leffan käsikirjoitus, mutta kun Simpson oli tyytymätön hänen tekstiinsä, projekti jäi hetkellisesti jumiin. Vuonna 1983 Simpson päätti kuitenkin palata leffaidean pariin ja palkkasi Daniel Petrie Jr:n työstämään uuden tekstin. Simpson innostui Petrie Jr:n käsikirjoituksesta ja sai Paramount Picturesin tarttumaan projektiin. Alun perin ohjaajaksi yritettiin pestata Martin Scorsesea ja David Cronenbergiä, mutta he kieltäytyivät ja lopulta työn sai Martin Brest. Päärooliin taas kaavailtiin muun muassa Mickey Rourkea, Al Pacinoa, Harrison Fordia, James Caania ja Sylvester Stallonea, joka oli pitkään kiinnitetty projektiin ja käsikirjoitti elokuvan uusiksi, huomattavasti toimintapainotteisemmaksi. Stallone ja Paramount eivät kuitenkaan päässeet yhteisymmärrykseen filmistä ja Stallone poistui projektista vain kaksi viikkoa ennen kuvausten suunniteltua alkamispäivää. Simpson päätyi lopulta Eddie Murphyyn, suosiessaan leffalle komediallisempaa suuntaa. Kuvaukset käynnistyivät ja lopulta Beverly Hills kyttä sai ensi-iltansa joulukuussa 1984. Elokuva oli kriitikoiden kehuma jättihitti - jopa ilmestymisvuotensa menestynein leffa - joka sai parhaan käsikirjoituksen Oscar-ehdokkuuden, parhaan komediaelokuvan ja miespääosan Golden Globe -ehdokkuudet, sekä voitti parhaan elokuvamusiikin Grammy-palkinnon. Itse näin Beverly Hills kytän joskus nuorempana ja pidin sitä veikeänä leffana. Olen katsonut elokuvan kerran uudestaan ja nyt kun leffa on saamassa jälleen jatkoa elokuvalla Beverly Hills Cop: Axel Foley (2023), päätin odotellessa katsoa aiemmat osat uudelleen ja arvostella ne.

Detroitilaispoliisi Axel Foley matkustaa Beverly Hillsiin, tutkimaan ystävänsä murhaa ja päätyy epäilyttävän taidekauppiaan jäljille.

Muutaman mutkan kautta poliisi Axel Foleyn rooli päätyi Eddie Murphylle ja näin jälkikäteen on mahdotonta kuvitella ketään muuta leffan keulakuvaksi. Yrittäkääpä miettiä, millainen filmistä olisi tullut vaikkapa Stallonen kanssa. Tai Harrison Fordin. Murphy tekee kenties koko uransa huippuroolin detroitilaiskyttänä, joka matkaa Beverly Hillsiin, kun hänen ystävänsä Mikey (James Russo) murhataan kylmäverisesti. Axel on varsin omaperäinen poliisi, hoitaen hommansa tehokkaasti, mutta komentajansa Toddin (Gilbert R. Hill) mielestä liikaa oppikirjoja kierrellen. Hahmo on välittömästi pidettävä, mihin vaikuttaa Murphyn loistavan lystikkään roolityön lisäksi Axelille kirjoitetut repliikit. Hahmo heittää huulta minkä kerkeää, aiheuttaen närää kaikkialle minne meneekin. Axelin sutkautukset eivät ole koskaan ärsyttäviä, vaan aina nasevia ja hilpeitä.

     Elokuvassa nähdään myös Lisa Eilbacher Axelin vanhana ystävänä Jennynä, Judge Reinhold ja John Ashton konstaapeleina Rosewoodina ja Taggartina, Ronny Cox heidän pomonaan komisario Bogomilinä, Steven Berkoff epäilyttävänä taidekauppias Victor Maitlandina, sekä Jonathan Banks tämän kätyrinä Zackina. Sivunäyttelijät hoitavat hommansa myös mainiosti. Bond-roistoakin Octopussy - mustekalassa (Octopussy - 1983) näytellyt Berkoff on oiva valinta katalaksi Victoriksi ja Banks toimii hyvin tämän oikeana kätenä. Reinhold ja Ashton muodostavat hyvän parivaljakon erilaisena poliisihahmoina. Rosewood on vielä aikamoinen keltanokka, Taggartin ollessa jo kokeneempi.

Beverly Hills kyttä oli vielä parempi elokuva kuin muistinkaan. Kyseessä on aivan mahtava rikoskomedia, joka pitää virneen katsojan huulilla ja naurattaa makeasti, ilman että elokuva äityy koskaan miksikään typerryttäväksi kohellukseksi, millaisena leffa luultavasti tänä päivänä tehtäisiin. Heti avauskohtaus, jossa Axelin omintakeiset metodit ja kettuileva luonne tulevat heti tutuiksi katsojalle, nappaa mukaansa ja loppuleffa pitää tiukasti otteessaan. Tunnin ja kolmen vartin kesto on vauhdilla ohi, eikä tylsää hetkeä löydy. Elokuva viihdyttää täysillä yhä lähes 40 vuotta ilmestymisensä jälkeen ja sen päätteeksi katsojalle jää todella hyvä fiilis.

Eddie Murphy on roolissaan niin verraton, että eipä katsojalle olisi sinänsä väliä, mikä leffan tarina on - kunhan vain pääsee seuraamaan kieli poskessa heittäytyvää Murphyä Axel Foleynä. Katsoja onkin heti valmis pakkaamaan laukkunsa ja matkaamaan Axelin kanssa Beverly Hillsiin selvittämään Mikeyn murhaa ja maksamaan tekijälle potut pottuina. On erittäin hilpeää seurata Axelin menoa ja asennetta, kun tämä ihmettelee kalliin kaupungin meininkiä. Parhaimmillaan filmi on suorastaan hulvaton vitsailunsa kanssa. Elokuva ei kuitenkaan ole mikään ihan puhdas komedia, vaan siitä löytyy myös vakavammin otettavan rikosteoksen aineksia ja oivaa jännitettäkin. Olin unohtanut, kuinka tylyksi ja veriseksi leffan toiminta äityykään loppuhuipennuksessa, eikä taisteluita esitetä lapsiystävällisenä hömppänä.

Sen lisäksi, että on jännä pohtia, millainen elokuvasta olisi tullut jonkun muun tähdittämänä, on myös mielenkiintoista tuumia, millainen Beverly Hills kyttä olisi, jos sen olisi ohjannut rikosleffamaestro Martin Scorsese tai body horrorin kuningas David Cronenberg? Kenties ohjaajavaihtoehdoista vähiten tunnettu Martin Brest oli paras valinta hommaan. Brestin rakentama tunnelma on vekkulimainen, mutta hän osaa myös vakavoitua ja pistää haisemaan, kun tarve vaatii. Daniel Petrie Jr:n käsikirjoitus on lystikäs hahmoja ja heidän keskustelujaan myöten. Elokuva on myös hyvin kuvattu ja leikattu. Lavasteet ja asut toimivat ja erikoisefektit ovat pienimuotoisuudessaan tehokkaat. Äänimaailma on oivallisesti rakennettu ja Harold Faltermeyer tekee loistotyötä musiikkien parissa. Elokuvan tunnusmelodia on suorastaan fantastinen ja aikamoinen korvamato, josta on vaikea päästä eroon moneen päivään leffan katsomisen jälkeen.

Yhteenveto: Beverly Hills kyttä on aivan mahtava komediaelokuva, joka viihdyttää täysillä yhä lähes 40 vuotta ilmestymisensä jälkeen. Eddie Murphy on huippuvireessä pääroolissa poliisi Axel Foleynä. Erinomaisesti vitsejä vääntävää Murphyä on yksinkertaisesti suuri ilo seurata. Hän tekee Axelista välittömästi pidettävän tyypin, jonka matkalle Beverly Hillsiin lähtee mielellään. Elokuva on täynnä toinen toistaan hupaisampia hetkiä ja heittoja, joiden parissa hymy pysyy visusti katsojan huulilla. Kohtaukset ovat nokkelan hilpeitä, eivätkä äidy typerryttäväksi koheltamiseksi. Leffa kuitenkin osaa myös vakavoitua tarpeen tullen, eikä yllättävänkin veriseksi äityvästä toiminnasta ole tehty lapsille sopivaa. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia hyvän kyttäkaksikon muodostavista Judge Reinholdista ja John Ashtonista pahiksen virkaa hoitavaan Steven Berkoffiin. Martin Brestin ohjaus on mainiota ja tekninen puoli toimii. Kaiken kruunaa fantastinen korvamatotunnari, joka soi vielä pitkään päässä leffan päätyttyä. Beverly Hills kyttä on yksi kaikkien aikojen parhaista komediaelokuvista, jonka teho ei ole vuosien varrella haihtunut mihinkään ja suosittelenkin sitä erittäin lämpimästi, jos se on jostain syystä jäänyt näkemättä. Nelosleffan ilmestymistä odotellessa on myös hyvä vilkaista elokuva uusiksi, oli sen viime katselusta vierähtänyt pitkä tai vähän lyhyempikin tovi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.9.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Beverly Hills Cop, 1984, Paramount Pictures, Don Simpson/Jerry Bruckheimer Films, Eddie Murphy Productions

Arvostelu: Riiviöt (Gremlins - 1984)

RIIVIÖT

GREMLINS

Ohjaus: Joe Dante

Pääosissa: Zach Galligan, Phoebe Cates, Hoyt Axton, Polly Holliday, Frances Lee McGain, Judge Reinhold, Dick Miller, Glynn Turman, Keye Luke, Corey Feldman, Scott Brady, Jonathan Banks, Howie Mandel ja Frank Welker

Genre: fantasia, komedia, kauhu

Kesto: 1 tunti 46 minuuttia

Ikäraja: 16

Gremlins, eli suomalaisittain Riiviöt on joulunaikaan sijoittuva kauhukomedia. Elokuva lähti liikkeelle Chris Columbusin ideasta, joka pohjautui osittain legendaan riiviöistä, jotka sabotoivat Ison-Britannian lentokoneita toisen maailmansodan aikaan. Steven Spielberg innostui suuresti Columbusin tekstistä ja hankki sen saman tien itselleen. Käsikirjoitusta viilattiin useaan otteeseen ja leffaa vietiin kevyempään suuntaan, ennen kuin kuvaukset käynnistyivät loppuvuodesta 1983. Lopulta Riiviöt sai ensi-iltansa kesällä 1984 ja se oli suuri menestys, joka sai aluksi ristiriitaista palautetta kriitikoilta, mutta joka on vuosien varrella kerännyt enemmän arvostusta ja nykyään elokuvaa pidetään klassikkona. Itse näin Riiviöt ensimmäisen kerran jo lapsena jonain jouluna ja pidin siitä paljon. Olen katsonut elokuvan kerran tai pari uudestaan ja nyt kun elokuvasarja on saamassa jatkoa televisiosarjalla Gremlins: Secrets of the Mogwai (2023-), päätin odotellessa katsoa Riiviöt uudelleen ja arvostella sen.

Billy Peltzer saa isältään joululahjaksi erikoisen mutta söpön olennon, mogwain nimeltä Gizmo. Gizmoon liittyy kuitenkin kolme tärkeää sääntöä: sitä ei saa altistaa kirkkaalle valolle, se ei saa kastua ja ennen kaikkea, sitä ei saa syöttää keskiyön jälkeen.

Zach Galligan tekee elokuvadebyyttinsä Riiviöissä Billy Peltzerinä, joka saa jouluna lahjaksi oudon otuksen, mogwain nimeltä Gizmo. Billy riemastuu Gizmosta heti ja parivaljakon puuhia on sympaattista seurata... siihen asti, kunnes mogwain hoitamiseen liittyvät kolme äärimmäisen tärkeää sääntöä unohtuvat. Galligan on oiva valinta päärooliin, tulkiten hyvin hahmonsa kasvavaa epätoivoa, kun hän yrittää korjata yhä vain pahemmaksi paisuvaa tilannetta. Ylisuloinen Gizmo varastaa kuitenkin valokeilan jatkuvasti itselleen, eikä ole ihme, että jouluna 1984 varmaan jokainen lapsi vaati itselleen Gizmo-pehmolelua. Animatroniikkanukkena toteutettu mogwai on edelleen uskomattoman upea luomus. Hyvin nopeasti katsoja unohtaa katsovansa nukkea ja sitä saattaa jopa hoksata pohtivansa, että onpa tähän löydetty hyvin koulutettu otus esittämään roolia.

     Elokuvassa nähdään myös Hoyt Axton Billyn keksijäisänä Rand Peltrzerinä ja Frances Lee McCain Billyn äitinä Lynninä, Phoebe Cates Billyn ihastuksenkohteena Katena, Polly Holliday kaikkien "Karenien" esikuvana rouva Deaglena, Judge Reinhold Billyn työkaverina Geraldina, Glynn Turman opettaja Hansonina, Corey Feldman Billyn kaverina Petenä, Scott Brady seriffi Reillynä ja Jonathan Banks apulaisseriffi Fryenä, sekä Keye Luke herra Winginä, mystisen puodin omistajana, josta Rand-isä ostaa Gizmon. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat rooleistaan mainiosti. Axton tekee keksijäisästä hilpeän, kun taas Holliday oikein herkuttelee vihattavan Deagle-akan roolissa.

Ei ole mikään ihme, että hittielokuvia, kuten Tappajahain (Jaws - 1975), Kadonneen aarteen metsästäjät (Raiders of the Lost Ark - 1981) ja E.T. the Extra-Terrestrialin (1982) ohjannut Steven Spielberg innostui suunnattomasti Chris Columbusin Riiviöt-ideasta ja hankki tekstin itselleen, kutsuen sitä yhdeksi luovimmista käsikirjoituksista, jonka hän on lukenut. Vaikka ennen kuvauksia tekstiä muovattiin lapsiystävällisempään suuntaan, eivät elokuvan sydän ja henki kärsineet. Riiviöt on aivan mahtava elokuva, joka riemastuttaa ja tehoaa täysillä yhä lähes 40 vuotta ilmestymisensä jälkeen. Elokuva kuuluu täysin ymmärrettävästi monien jokavuotiseen jouluperinteeseen.

Riiviöt koettelee uskaliaasti rajoja. Se käynnistyy ihastuttavana koko perheen jouluelokuvana, eikä katsoja voi muuta kuin hymyillä tippa linssissä, kun ylisöpö Gizmo paljastetaan ensi kertaa Billylle ja samalla myös katsojille. Elokuva tuntuu lämpimältä ja ihanalta; juuri sellaiselta mitä on aivan parasta katsoa talvella viltin alla, villasukat jalassa, joulukuusen valojen loisteessa ja kuumaa kaakaota siemaillen. Ja sitten mogwaihin liittyvät tärkeät säännöt unohtuvat. Ja leffan nimen riiviöt tulevat mukaan. Ja elokuva muuttuukin railakkaaksi kauhukomediaksi.

Väärissä käsissä leffa voisi lässähtää ikävästi, sillä kontrasti elokuvan alkupuoliskon ihastuttavan lämmön ja loppupuoliskon hurjan menon ja meiningin välillä on niin voimakas. Columbusin ovela käsikirjoitus, Joe Danten vahva ohjaus ja Spielbergin taiturimaisuus tuottajana varmistavat kuitenkin sen, että lopputulos on jotain todella omaperäistä ja riemastuttavaa. Vaikka elokuvan todellinen luonne sai vuonna 1984 monet lapsiperheet kiiruhtamaan ulos teattereista kesken kaiken ja vaatimaan rahoja takaisin, tekee se leffasta myös samalla ihastuttavamman. Kun kierot ja hävyttömät riiviöt päästetään valloilleen, elokuva osaa olla niin todella jännittävä kuin myös todella lystikäskin. Yhä muutaman katselukerrankin jälkeen Riiviöt pääsi yllättämään sillä, kuinka rajuksi ja raa'aksi meno äityy.

Elokuva on teknisiltä ansioiltaan erittäin onnistunut, eikä aika ole tehnyt sille tepposia. Kuten jo aiemmin kehuin, Gizmo-mogwai on uskomattoman hienosti toteutettu ja niin ovat myös vihreät, häijyt riiviöt. Tehostetiimin on täytynyt pistää kaikki luovuutensa peliin ja työstää muutamia kymmeniäkin nukkeja monenlaisiin tarkoituksiin. Kohtauksessa, jossa riiviöt riehuvat elokuvateatterissa, Disneyn Lumikki ja seitsemän kääpiötä -piirretyn (Snow White and the Seven Dwarfs - 1937) pyöriessä kankaalla, ruudulla on samanaikaisesti hurja määrä mesoavia nukkeja. Ei siis voi muuta kuin ihailla tekijöiden työtä, sekä myös kummastella, ettei elokuva saanut Oscar-gaalassa edes ehdokkuutta parhaista efekteistä. Myös kuvaus, leikkaus, lavastus, puvustus ja äänimaailma toimivat. Jerry Goldsmithin säveltämät musiikit ovat onnistuneen tunnelmalliset. Gizmon ujeltava laulu on kaunis ja hempeä, kun taas riiviöiden rallatus on äänekäs renkutus ja todellinen korvamato.

Yhteenveto: Riiviöt on riemastuttava jouluinen kauhukomedia, joka ei ole menettänyt tippaakaan tehostaan vuosien varrella. Se on erittäin kekseliäästi ja vekkulimaisesti kasaan pistetty paketti, joka jaksaa yllättää läpi kestonsa. Ensimmäinen puolisko tarjotaan mitä lämpöisimpänä ja ihastuttavimpana jouluelokuvana, kunnes toinen puolisko paljastaa leffan todelliset kynnet. Elokuva onnistuu olemaan niin aidosti jännittävä kuin hersyvän hauskakin. Riiviöiden sekoilu hauskuuttaa hyvin, kun taas mogwai Gizmo saa katsojan kuin katsojan innostumaan otuksen ylisöpöydestä. Gizmo ja riiviöt ovat hämmästyttävän upeasti toteutettuja ja on huutava vääryys, ettei animaattoreiden huikeaa työtä huomioitu Oscareissa. Näyttelijät suoriutuvat mainiosti rooleistaan ja Joe Danten ohjaus on loistokasta. Lopputuloksena on yksi kaikkien aikojen omaperäisimmistä joululeffoista, jonka voisin itse ottaa tosissaan osaksi omia jouluperinteitäni. Riiviöt on aivan mahtava elokuva ja jos sitä ei ole vielä nähnyt, suosittelen sitä erittäin lämpimästi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.9.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Gremlins, 1984, Warner Bros., Amblin Entertainment

Arvostelu: Mutta mitä tapahtui joulupukille 3 (The Santa Clause 3: The Escape Clause - 2006)

MUTTA MITÄ TAPAHTUI JOULUPUKILLE 3

THE SANTA CLAUSE 3: THE ESCAPE CLAUSE

Ohjaus: Michael Lembeck

Pääosissa: Tim Allen, Martin Short, Elizabeth Mitchell, Liliana Mumy, Spencer Breslin, Wendy Crewson, Judge Reinhold, Alan Arkin, Ann-Margret, Eric Lloyd, Aisha Tyler, Michael Dorn, Peter Boyle, Jay Thomas, Kevin Pollak, Art LaFleur ja Abigail Breslin

Genre: seikkailu, komedia, joulu

Kesto: 1 tunti 37 minuuttia

Ikäraja: S

Tim Allenin tähdittämä joulukomedia Mutta mitä tapahtui joulupukille? (The Santa Clause - 1994) oli kehuttu menestys, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Myös Mutta mitä tapahtui joulupukille 2 (The Santa Clause 2 - 2002) menestyi hyvin lippuluukuilla, mutta se sai ristiriitaista palautetta kriitikoilta. Jatkoa päätettiin silti tehdä lisää ja kolmososan kuvaukset käynnistyivät loppuvuodesta 2005. Kakkososan alustavan lisänimen saanut The Santa Clause 3: The Escape Clause, eli suomalaisittain Mutta mitä tapahtui joulupukille 3 ilmestyi teattereihin marraskuussa 2006 ja vaikka se menestyikin hyvin, ei se ollut edellisten elokuvien veroinen hitti. Lisäksi kriitikot haukkuivat elokuvan lyttyyn ja elokuva sai jopa viisi Razzie-ehdokkuutta (huonoin miespääosa, miessivuosa, näyttelijäkaksikko, jatko-osa ja perheviihde). Itse katsoin kahta ensimmäistä Mutta mitä tapahtui joulupukille -elokuvaa useasti nuorempana, mutta kolmososan olen tainnut nähdä vain kerran. Nyt kun elokuvasarjaa on jatkettu Disney+ -palvelun puolella televisiosarjan Mutta mitä tapahtui joulupukeille? (The Santa Clauses - 2022) muodossa, päätin katsoa trilogian uudestaan. Katsoinkin Mutta mitä tapahtui joulupukille 3:n viikko toisen osan jälkeen.

Joulupukki Scott Calvin ja joulumuori Carol odottavat perheenlisäystä, kun Carolin vanhemmat haluavat tulla vierailulle. Samalla kun Scott yrittää saada peiteltyä todellista ammattiaan, muille satuolennoille kateellinen Pakkasukko päättää kaapata vallan.

Tim Allen nähdään kolmatta kertaa Scott Calvinin, eli joulupukin roolissa. Edellisen elokuvan lopussa Scott meni naimisiin poikansa Charlien (Eric Lloyd) koulun rehtorin, Carolin (Elizabeth Mitchell) kanssa ja nyt jouluinen pariskunta odottaa ensimmäistä yhteistä lastaan. Vauvan lisäksi myös pian alkavan joulun paineet iskevät Scottiin, eikä asiaa auta, kun Carolin vanhemmat (Alan Arkin ja Ann-Margret) päättävät tupsahtaa visiitille - eikä heille saa paljastaa Scottin olevan joulupukki. Allen hoitaa jälleen ikonisen punanutun roolin sympaattisella lämmöllä ja Mitchellkin suoriutuu oivallisesti pehmeämmän joulumuorin osasta. Carol pitää yhä vanhaa ammattitaitoaan yllä, sillä hän työskentelee nyt tonttujen opettajana.

     Edellisissä elokuvissa päätonttu Bernardia esittänyt David Krumholtz ei muilta kiireiltään ehtinyt palata rooliinsa, mutta muut tutut hahmot nähdään jälleen - joskin Charlie-pojan osuus jää todella pieneksi. Isompaan rooliin nouseekin Lucy-tyttö (Liliana Mumy), Scottin ex-vaimo Lauran (Wendy Crawson) ja tämän uuden miehen Neilin (Judge Reinhold) lapsi. Bernardin poistumisen jälkeen kakkososassa esitelty keksijätonttu Curtis (Spencer Breslin) on omaksunut päätontun roolin. Myös muut satuolennot, kuten Äiti Maa (Aisha Tyler), Nukkumatti (Michael Dorn) ja Amor (Kevin Pollak) ovat menossa mukana ja elokuvassa esitellään myös Martin Shortin esittämä Pakkasukko, joka on katkera muille, sillä hän ei ole vuosisatojenkaan jälkeen saanut itselleen juhlapyhää. Pakkasukko päättääkin näpäyttää muita ja kaapata vallan joulupukin pajassa. Yleensä mainio Short ei harmillisesti vakuuta pahiksen osassa ja Pakkasukko on lähinnä aika ärsyttävä tapaus. Sivunäyttelijät eivät muutenkaan ole kovin kaksisia osissaan, joskin Arkin on oiva valinta känkkäränkkä-appiukoksi ja nuori Mumy on sympaattisen innokas osassaan.

Mutta mitä tapahtui joulupukille 3 on valitettavan laiska päätös mainiosti käynnistyneelle joululeffatrilogialle. Ei se mikään erityisen surkea tekele ole, mutta kaiken ylienergisen kohkaamisenkin kanssa tuntuu siltä, ettei oikein ketään oikeasti kiinnostanut tehdä leffaa. Tarinassa olisi potentiaalia, vaikka siinä onkin hieman liikaa liikkuvia osia hääräämässä samaan aikaan. Kateellisen Pakkasukon vallankaappaus on lähtökohtana hyvä idea, mutta toteutus tökkii. Hahmon pyrkimykset sabotoida joulua ovat jotenkin ponnettomia. Ilkikurista suunnitelmaa kypsytellään pitkään, mutta kun se pistetään kunnolla toteutukseen, hoidetaan homma turhankin vauhdikkaasti pois alta.

Sekaan mahtuu hyvätkin puolensa ja elokuvan parasta ja hauskinta antia on, kun tontut yrittävät pikavauhtia lavastaa Pohjoisnapaa Kanadaksi ja joulupukin pajaa Scottin johtamaksi lelufirmaksi. Yhtäkkiä koko mesta on täynnä kylttejä, joissa yritetään vakuutella, että "juu juu, nyt ollaan ihan aidossa oikeassa kanadalaiskaupungissa". Kun Carolin vanhemmat ihmettelevät lapsenpituisia tonttuja, heille yritetään vakuutella, että kanadalaiset ovat lyhyempää sakkia. Tätä puolta leffasta seuraakin paljon mieluummin kuin heikon pahishahmon katalia aikomuksia, jotka herättävät nopeasti mielleyhtymiä jouluklassikkoon Ihmeellinen on elämä (It's a Wonderful Life - 1946) ja scifiseikkailuun Paluu tulevaisuuteen osa 2 (Back to the Future Part II - 1989). Asiaa eivät auta käsikirjoituksen vajavuudet ja logiikkaongelmat. Loppupäässä surkutellaan, että mitä eräälle ikävälle asialle voisi tehdä, kun elokuva on juuri pitkään esitellyt taikaesinettä, joka suo pitelijänsä toiveet.

Elokuvan ohjauksesta vastaa kakkososan tavoin Michael Lembeck, joka ei tavoita viime kerran kelpo henkeä uudelleen. Lembeckin työ tuntuu laiskalta, mitä ei auta Ed Decterin ja John J. Straussin tönkkö käsikirjoitus. Kaksikon tekstissä ihan hassut ideat kompastelevat heikkoon toteutukseen. Mutta mitä tapahtui joulupukille 3 on sentään kelvollisesti kuvattu. Lavasteet ovat oivalliset, samoin jouluiset puvustukset ja satuolentojen maskeeraukset, vaikka pääsiäispupu näyttääkin todella halvalta. Erikoistehosteiden taso on jälleen parantunut, mutta eivät nämäkään efektit huimaa päätä. Äänimaailma on ihan hyvin työstetty ja George S. Clintonin säveltämät musiikit tunnelmoivat tarpeeksi menevästi taustalla.

Yhteenveto: Mutta mitä tapahtui joulupukille 3 on potentiaalisista lähtökohdistaan huolimatta laimea joulukomedia, jossa näyttelijöitä ei joko kiinnosta leffassa mukanaolo tai sitten he heittäytyvät muidenkin puolesta menoon mukaan. Tim Allen on edelleen hyvä joulupukin osassa, mutta tämänkertaista pahista, Pakkasukkoa esittävä Martin Short on kehno roolissaan. Pakkasukon katalat suunnitelmat ovat kömpelösti toteutetut. Kerronta hänen juonensa puolesta on muutenkin töksähtelevää. Paljon hauskempaa on seurata, kun tontut yrittävät lavastaa Pohjoisnapaa kanadalaiskaupungiksi. Paria hassua hetkeä lukuun ottamatta huumori jää latteaksi. Tarina tarjoaa jännitettä oikeastaan vain perheen pienimmille. Visuaalisesti elokuva on ihan toimiva, vaikka osa erikoistehosteista onkin nähnyt parhaat päivänsä. Ei Mutta mitä tapahtui joulupukille 3 ole mielestäni mikään surkea raina, mutta se on varsin heikko finaali trilogialle. Nyt aloitankin varautunein mielin katsomaan, onko uusi Mutta mitä tapahtui joulupukeille? -televisiosarja mistään kotoisin...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.11.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Santa Clause 3: The Escape Clause, 2006, Walt Disney Pictures, Boxing Cat Films, Outlaw Productions, Santa Frost Productions

Arvostelu: Mutta mitä tapahtui joulupukille 2 (The Santa Clause 2 - 2002)

MUTTA MITÄ TAPAHTUI JOULUPUKILLE 2

THE SANTA CLAUSE 2

Ohjaus: Michael Lembeck

Pääosissa: Tim Allen, Eric Lloyd, David Krumholtz, Spencer Breslin, Elizabeth Mitchell, Wendy Crewson, Judge Reinhold, Liliana Mumy, Danielle Woodman, Aisha Tyler, Art LaFleur, Kevin Pollak, Peter Boyle, Jay Thomas ja Michael Dorn

Genre: komedia, joulu, romantiikka

Kesto: 1 tunti 44 minuuttia

Ikäraja: S

Walt Disneyn joulukomedia Mutta mitä tapahtui joulupukille? (The Santa Clause - 1994) oli kriitikoilta positiivisen vastaanoton saanut taloudellinen menestys, joten jatkoa oli tietty luvassa. Alun perin työnimellä "The Santa Clause 2: The Escape Clause" kulkeneen leffan oli tarkoitus ilmestyä marraskuussa 2001, mutta kun Disneyllä oltiin tyytymättömiä jatko-osan käsikirjoitukseen, sitä ryhdyttiin työstämään uudestaan ja julkaisua viivästettiin vuodella. Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 2001 ja lopulta Mutta mitä tapahtui joulupukille 2 sai ensi-iltansa marraskuussa 2002. Vaikka elokuva menestyi hyvin, se jäi lipputuloissa ykkösosan jalkoihin, etenkin kun sen tuotantokulut olivat kolminkertaiset. Lisäksi leffa sai aika ristiriitaista palautetta kriitikoilta. Itse katsoin kahta ensimmäistä Mutta mitä tapahtui joulupukille -elokuvaa useasti lapsena, mutta viime kerrasta on kulunut jo monia vuosia. Nyt kun elokuvat ovat saaneet jatkoa Disney+ -suoratoistosarjalla Mutta mitä tapahtui joulupukeille? (The Santa Clauses - 2022), päätin katsoa leffatrilogian uudestaan ja arvostella elokuvat läpi.

Scott Calvin on työskennellyt kahdeksan vuotta uutena joulupukkina, mutta häntä uhkaa potkut, kun työsopimuksen pikkuprintissä sanotaan, että Scottin täytyy löytää itselleen joulumuori tai hän menettää joulupukkiutensa.

Tim Allen palaa rooliinsa Scott Calviniksi, joka ensimmäisessä elokuvassa aiheutti vahingossa joulupukin kuoleman ja hän joutui ottamaan ikonisen punanutun työtehtävät vastuulleen. Nyt Scott on toiminut uutena pukkina jo kahdeksan vuoden ajan ja homma on herralle jo selvää pässinlihaa. Pukkius on kuitenkin vaakalaudalla työsopimuksesta löytyvän pienellä printillä rustatun säännön takia, jonka mukaan Scottilla pitää olla vaimo tai hän ei voi jatkaa hommassa. Tästä lähtee toinen varsin hupsu joulutarina käyntiin ja Allen on toistamiseen mainio pääroolissa. Kärkäs lelufirman pomo on kadonnut ja tilalla on lämmin ja rakastava joulupukki, joka päättää tehdä kaikkensa turvatakseen työpaikkansa ja samalla satojen miljoonien lasten jouluilon. Allen pääsee kuitenkin hurjastelemaan kameran edessä, esittäessään myös filmin antagonistia, lelupukkia, joka jää pitämään jöötä Korvatun... siis Pohjoisnavalla, kun Scott lähtee vaimonetsintäreissulle.

     Muutkin tutut tekevät paluun jatko-osaan. Eric Lloydin esittämä Scottin lapsi Charlie ei ole mikään pikkupoika enää, vaan teini-ikäinen nuori, jolla on haasteita koulussa. Wendy Crewsonin ja Judge Reinholdin näyttelemällä pariskunnalla Lauralla ja Neilillä pyyhkii hyvin ja he ovat elokuvien välissä saaneet yhteisen lapsen, Lucy-tytön (Liliana Mumy). Joulupukin kanssa Pohjoisnavalla määrää päätonttu Bernard (David Krumholtz), joka saa kaverikseen keksijätonttu Curtisin (Spencer Breslin). Uutena hahmona esitellään myös Charlien koulun rehtori Carol (Elizabeth Mitchell), johon Scott iskee silmänsä, saapuessaan koululle selvittämään Charlien häiriökäyttäytymisiä. Lloyd on roolissaan heikompi kuin edellisosassa, mutta muut näyttelijät suoriutuvat osistaan varsin pätevästi.

Mutta mitä tapahtui joulupukille 2 jatkaa ihan kivasti ykkösosan jalanjäljissä, mutta jatko-osasta jää uupumaan edelliselokuvan joulun lämpöä ja charmia, mitkä tekivät ykkösosasta oman sukupolvensa merkkiteoksen joululeffojen joukossa. Tekijät ovat toistamiseen keksineet varsin hupaisan tarinan, vaikkei konsepti olekaan tällä kertaa ihan yhtä synkkä kuin viimeksi. Joulupukkiuden lakisääteiset jutut pistävät silti aikuiskatsojan ihmettelemään homman mielekkyyttä. Kuvitelkaapa jos olisitte itse jossain työpaikassa usean vuoden ajan ja yhtäkkiä joku nostaisi esille sopimuksessa seisovan kohdan, jonka näkee lukea vain suurennuslasilla ja jossa todetaan, että saat potkut, jos et etsi itsellesi vaimoa ja vieläpä pirun äkkiä. Koko homma herättää myös kysymyksen, että missä on edellisen joulupukin vaimo? Minne vanha joulumuori katosi miehensä kuoltua?

Tämä juonikuvio lähtee liikkeelle huvittavasti, mutta vaimon etsimisretki ei lopulta vedä mukaansa niin hyvin kuin tekijät olivat varmasti toivoneet. Vaisusti toteutettu ja aika löyhällä kemialla varustettu romanttinen aspekti jättää hieman kylmäksi. Sen sijaan huomattavasti mielenkiintoisempaa onkin seurata meininkiä Pohjoisnavalla, jossa joulupukin roolia pitävän pukkilelun mekaanisessa päässä vinksahtaa ja se ottaa tyrannimaisen vallan lelutehtaalla. Ensimmäisen elokuvan keskityttyä Scottin haasteisiin uuden työnsä takia, on kiva, että jatko-osaan tuodaan joku vihollistyyppi uhkaamaan joulun onnistumista. Loppuhuipennus on lapsikatsojille varmasti jännittävää seurattavaa, mutta aikuisen näkökulmasta se muuttuu vähän liialliseksi meuhkaamiseksi. Myös elokuvan huumori toimii enemmän perheen pienemmille.

Elokuvan ohjauksesta vastaa ensikertalainen Michael Lembeck, joka ei pysty toistamaan ykkösosan ilahduttavia onnistumisia. Hänen rakentama tunnelmansa ei ole yhtä miellyttävä kuin voisi toivoa. Leo Benvenutin ja Steve Rudnickin kynäilemän tarinan pohjalta rakennettu Don Rhymerin, Cinco Paulin, Ken Daurion, Ed Decterin ja John J. Straussin käsikirjoitus on ailahteleva. Siitä löytyy hyvät puolensa, kuten satumaailman laajentaminen tuomalla mukaan mm. pääsiäispupua (Jay Thomas) ja hammaskeijua (Art LaFleur), mutta myös selvät heikkoutensa. Mutta mitä tapahtui joulupukille 2 on kelvollisesti kuvattu ja leikattu. Pohjoisnavan lavasteet ovat hienommat kuin edellisosassa, mutta erikoistehosteet eivät ole paljoa kehittyneet. Digiefektit ovat ajoittain kiusallisen kehnot, etenkin lentokohtauksissa. Asut ja Allenin erilaiset maskeeraukset toimivat kuitenkin oivallisesti ja äänimaailma on hyvin työstetty joulumusiikkeja myöten.

Yhteenveto: Mutta mitä tapahtui joulupukille 2 on aika keskinkertainen jatko-osa mainiolle joululeffalle. Tämänkin elokuvan juoni on absurdi, jos sitä ryhtyy tosissaan miettimään ja uudelle jouluiselle seikkailulle hyppää ihan mielellään mukaan. Vaimonhakureissu ei kuitenkaan pidä toivotulla tavalla mielenkiintoa yllä, varsinkin kun romanttisesta puolesta uupuu kemia. Paljon kiinnostavampaa onkin seurata diktaattoriaseman omaksuvan lelupukin puuhia, kun tämä ryhtyy sortamaan tonttuja Pohjoisnavalla. Lelupukki on kelpo pahis ja Allen vetää veikeän tuplaroolin niin joulupukkina kuin sen häijynä leluversiona. Muutkin näyttelijät ovat ihan passeleita osissaan, joskin pukin poikaa, Charlieta esittävästä Eric Lloydista ei ole lähes vuosikymmenen jälkeen kehkeytynyt erityisen hyvää näyttelijää. Teknisiltä ansioiltaan filmi on edeltäjäänsä laadukkaampi, mutta tietokonetehosteet ovat nähneet parhaat päivänsä aikoja sitten. Tunnelmasta uupuu se riemukkuus ja lämpö, jotka tehostivat ykkösleffaa. Huumoriosasto on täynnä aikamoisia hutilaukauksia ja loppuhuipennus äityy lähinnä tylsäksi mekastukseksi. Heikkouksineenkin Mutta mitä tapahtui joulupukille 2 on ihan kiva joululeffa, jonka katsoo sujuvasti hyvän ensimmäisen osan perään.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.11.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Santa Clause 2, 2002, Walt Disney Pictures, Outlaw Productions, Boxing Cat Films

Arvostelu: Mutta mitä tapahtui joulupukille? (The Santa Clause - 1994)

MUTTA MITÄ TAPAHTUI JOULUPUKILLE?

THE SANTA CLAUSE

Ohjaus: John Pasquin

Pääosissa: Tim Allen, Eric Lloyd, Wendy Crewson, Judge Reinhold, David Krumholtz, Paige Tamada, Peter Boyle, Larry Brandenburg ja Kenny Vadas

Genre: komedia, joulu

Kesto: 1 tunti 37 minuuttia

Ikäraja: S

The Santa Clause, eli suomalaisittain Mutta mitä tapahtui joulupukille? on Walt Disneyn jouluelokuva. Leffa lähti liikkeelle Steve Rudnickin ja Leo Benvenutin ideasta, johon Disneyn omistama Hollywood Pictures -yhtiö tarttui. Kuvaukset käynnistyivät ja lopulta Mutta mitä tapahtui joulupukille? sai ensi-iltansa marraskuussa 1994. Elokuva oli taloudellinen jättihitti ja keräsi positiivista palautetta myös kriitikoilta. Itse katsoin leffaa useana jouluna lapsena, mutta sen jälkeen en ole tainnut nähdä filmiä kymmeniseen vuoteen. Nyt kun elokuvasarja on saamassa jatkoa Disney+ -suoratoistopalvelun televisiosarjalla Mutta mitä tapahtui joulupukeille? (The Santa Clauses - 2022), päätin katsoa leffat uudestaan ja arvostella ne sarjaa odotellessa. Kun halloween-juhlinta oli tältä vuodelta päättynyt, aloitin joulukauden katsomalla pitkästä aikaa Mutta mitä tapahtui joulupukille?.

Menestyksekkään leluyhtiön omistaja Scott Calvin joutuu toimimaan uutena joulupukkina, aiheutettuaan edellisen pukin kuoleman.

Alun perin lelufirman omistavan Scott Calvinin roolia tarjottiin Chevy Chaselle ja Bill Murraylle ja rooliin harkittiin myös Tom Hanksia ja Mel Gibsonia, mutta lopulta osa meni Tim Allenille, joka oli vasta aloittelemassa uraansa elokuvien puolella, noustuaan tunnetuksi komedianäyttelijäksi ensin televisiossa. Allen on mainio valinta Scottiksi, josta on aluksi hieman vaikea pitää. Mies on töykeä muille, eikä ole hoitanut perhejuttujaan hyvin, mikä onkin johtanut eroon. Tähän kaikkeen tulee muutos, kun jouluyönä Scott säikäyttää vahingossa katollaan hiippailevan joulupukin, joka liukastuu ja putoaa maahan. Ja kuolee. Ja Scottin täytyy ottaa tämän paikka uutena joulupukkina. Tajusinkohan edes lapsena, kuinka synkkä elokuvan konsepti on? Lupsakka Allen tulkitsee oivallisesti hahmonsa muovautumista lämpimämmäksi pukiksi.

     Elokuvassa nähdään myös Wendy Crewson Scottin ex-vaimona Laurana ja Eric Lloyd entisen pariskunnan lapsena Charliena, Judge Reinhold Lauran uutena miehenä, psykiatri Neilinä, Peter Boyle Scottin pomona, herra Whittlenä, sekä David Krumholtz ja Paige Tamada joulupukin pajassa Pohjoisnavalla (hassut amerikkalaiset luulevat joulupukin majailevan siellä Korvatunturin sijaan) työskentelevinä päätonttu Bernardina ja Judynä, joista jälkimmäinen kehuskelee työstäneensä täydellistä kaakaota yli vuosituhannen ajan. Uskoisin, että Coca-Colan tarkoin varjeltu salainen reseptikin syntyi nopeammassa ajassa. Sivunäyttelijät hoitavat hommansa tarpeeksi passelisti, joskin erityisesti Crewsonin tehtäväksi jää lähinnä vain turhautua hahmonsa ex-miehen tekemisiin. Lloyd onnistuu olemaan pidettävä joulusta intoilevana muksuna, joka totta kai riemastuu isänsä uudesta ammatista.

Mutta mitä tapahtui joulupukille? osoittautui olevan yhä aikuisiällä katsottuna oikein pätevä jouluelokuva, vaikka näin jälkikäteen siitä onkin tajunnut, kuinka synkkiä juttuja on mukana. Nämä synkkyydet itse asiassa jopa tehostavat elokuvaa. On hilpeän vinksahtanut ajatus, että joulupukkius olisi ammatti, joka määräytyy pakosti seuraavalle, joka pukee aidon punanutun vaatteet ylleen, edellisen potkaistua tyhjää. Ja kun hommaan ryhtyy edes vahingossa, ei siitä pääse eroon. Kuvitelkaapa, jos päätyisitte auttamaan jossakin työkuviossa, josta ette pahemmin välitä ja pian tämä työ tuhoaa koko elämäsi, saaden ympärilläsi olevat ihmiset näkemään sinut mielipuolena. Scottin isä-poika-suhde Charlieen on jo tarpeeksi hataralla pohjalla ilman, että pukkikuvio saa huolestuneen äidin rajoittamaan Scottin mahdollisuutta nähdä lastaan. Loppupäässä leffaa soitellaan jo poliiseja paikalle kidnappausepäilyksestä.

Nämä nyt on näitä, mitä varttuneemmalla iällä alkaa pohtia elokuvaa katsoessaan. Onneksi nämä eivät vie pois sitä joulun taikaa, mikä elokuvasta välittyi lapsena. Vaikka Korvat... Pohjoisnapa-osuus jääkin hieman latteaksi osittain halvannäköisten lavasteiden takia, on elokuvassa muuten mukavaa ja lämpöistä joulutunnelmaa. Tarina pitää hyvin mukanaan läpi vähän päälle puolentoista tunnin keston, tarjoten useita hupaisia tilanteita ja hassuja juttuja, kuten piereskelevä Komeetta-poro, joka naurattaa varmasti perheen pienempiä - sekä omaa äitiäni. Minulta löytyy hyviä muistoja lapsuudesta tätä elokuvaa katsoessa ja äitini kikattaessa Komeetan päästöille. Elokuva soveltuukin täydellisesti perheen kanssa vietettävään joululeffahetkeen. Perheen merkitys nousee hyvin esille, oli perhe millainen tahansa. Usein yhdysvaltalaisissa jouluelokuvissa hehkutetaan ydinperheitä äidin, isän ja lapsikatraan kera, mutta tästä löytyy rikkinäinen perhe ja sekin on täysin ok.

Elokuvan ohjauksesta vastaa John Pasquin, joka oli tehnyt tätä ennen pelkkiä televisiosarjoja ja jonka elokuvaura ei oikein ottanut tuulta siipiinsä tämänkään myötä. Pasquin hoitaa tonttinsa kelvollisesti ja pitää miellyttävää ilmapiiriä hyvin yllä, vaikka Steve Rudnickin ja Leo Benvenutin laatima käsikirjoitus äityykin ajoittain kieroille poluille. Mutta mitä tapahtui joulupukille? on teknisiltä ansioiltaan ihan toimiva. Se on kuvattu ja leikattu oivallisesti. Pohjoisnavan osittain halpoja settejä lukuun ottamatta lavasteet toimivat ja asut ja maskeerauksetkin näyttävät hyviltä. Erikoistehosteet ovat kuitenkin nähneet parhaat päivänsä, eivätkä digitaaliset lentävä poropoppoo ja reki näytä enää erityisen uskottavilta. Äänimaailma on sujuvasti rakennettu ja Michael Convertinon säveltämät musiikit tehostavat tunnelmaa hyvin.

Yhteenveto: Mutta mitä tapahtui joulupukille? on oiva koko perheen joulukomedia, joka tarjoaa varsin synkät lähtökohdat, jos leffaa alkaa tosissaan miettiä. Tietty vinksahtaneisuus siinä, miten Scott Calvin saa joulupukin pestin on kuitenkin hyvästä, tehden filmistä varsin omaperäisen joululeffan. Tästä tietystä kieroudesta huolimatta elokuva on muuten ilahduttava ja lämmin. Siitä löytyy hauskoja juttuja niin lapsille kuin vanhemmille. Tarinakin vie mukavasti mukanaan. Näyttelijät suoriutuvat rooleistaan passelisti, Tim Allenin ollessa nappivalinta päärooliin Scottiksi, joka vaihtaa työpaikkaa joululelukeskeisen työnarkomaniansa kanssa. Ajan julma hammas on nakerrellut elokuvan efektipuolta, eivätkä Pohjoisnavan lavasteet näytä hääveiltä, mutta muuten tekninen puoli on kelvollinen. Jos et ole Mutta mitä tapahtui joulupukille? -leffaa vielä nähnyt, suosittelen sitä katsottavaksi nyt joulun alla, etenkin jos sinulla on omia lapsia. Se sopii taatusti nostalgiannälkäisille, jotka tapittivat filmiä lapsena joka joulu. Jos viime katselusta on vierähtänyt aikaa, nyt on hyvä kerrata, mistä onkaan kyse, ennen kuin Mutta mitä tapahtui joulupukeille? -sarja tupsahtaa Disney+ -palveluun.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.11.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Santa Clause, 1994, Walt Disney Pictures, Hollywood Pictures, Outlaw Productions