Arvostelu: Mutta mitä tapahtui joulupukille 3 (The Santa Clause 3: The Escape Clause - 2006)

MUTTA MITÄ TAPAHTUI JOULUPUKILLE 3

THE SANTA CLAUSE 3: THE ESCAPE CLAUSE

Ohjaus: Michael Lembeck

Pääosissa: Tim Allen, Martin Short, Elizabeth Mitchell, Liliana Mumy, Spencer Breslin, Wendy Crewson, Judge Reinhold, Alan Arkin, Ann-Margret, Eric Lloyd, Aisha Tyler, Michael Dorn, Peter Boyle, Jay Thomas, Kevin Pollak, Art LaFleur ja Abigail Breslin

Genre: seikkailu, komedia, joulu

Kesto: 1 tunti 37 minuuttia

Ikäraja: S

Tim Allenin tähdittämä joulukomedia Mutta mitä tapahtui joulupukille? (The Santa Clause - 1994) oli kehuttu menestys, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Myös Mutta mitä tapahtui joulupukille 2 (The Santa Clause 2 - 2002) menestyi hyvin lippuluukuilla, mutta se sai ristiriitaista palautetta kriitikoilta. Jatkoa päätettiin silti tehdä lisää ja kolmososan kuvaukset käynnistyivät loppuvuodesta 2005. Kakkososan alustavan lisänimen saanut The Santa Clause 3: The Escape Clause, eli suomalaisittain Mutta mitä tapahtui joulupukille 3 ilmestyi teattereihin marraskuussa 2006 ja vaikka se menestyikin hyvin, ei se ollut edellisten elokuvien veroinen hitti. Lisäksi kriitikot haukkuivat elokuvan lyttyyn ja elokuva sai jopa viisi Razzie-ehdokkuutta (huonoin miespääosa, miessivuosa, näyttelijäkaksikko, jatko-osa ja perheviihde). Itse katsoin kahta ensimmäistä Mutta mitä tapahtui joulupukille -elokuvaa useasti nuorempana, mutta kolmososan olen tainnut nähdä vain kerran. Nyt kun elokuvasarjaa on jatkettu Disney+ -palvelun puolella televisiosarjan Mutta mitä tapahtui joulupukeille? (The Santa Clauses - 2022) muodossa, päätin katsoa trilogian uudestaan. Katsoinkin Mutta mitä tapahtui joulupukille 3:n viikko toisen osan jälkeen.

Joulupukki Scott Calvin ja joulumuori Carol odottavat perheenlisäystä, kun Carolin vanhemmat haluavat tulla vierailulle. Samalla kun Scott yrittää saada peiteltyä todellista ammattiaan, muille satuolennoille kateellinen Pakkasukko päättää kaapata vallan.

Tim Allen nähdään kolmatta kertaa Scott Calvinin, eli joulupukin roolissa. Edellisen elokuvan lopussa Scott meni naimisiin poikansa Charlien (Eric Lloyd) koulun rehtorin, Carolin (Elizabeth Mitchell) kanssa ja nyt jouluinen pariskunta odottaa ensimmäistä yhteistä lastaan. Vauvan lisäksi myös pian alkavan joulun paineet iskevät Scottiin, eikä asiaa auta, kun Carolin vanhemmat (Alan Arkin ja Ann-Margret) päättävät tupsahtaa visiitille - eikä heille saa paljastaa Scottin olevan joulupukki. Allen hoitaa jälleen ikonisen punanutun roolin sympaattisella lämmöllä ja Mitchellkin suoriutuu oivallisesti pehmeämmän joulumuorin osasta. Carol pitää yhä vanhaa ammattitaitoaan yllä, sillä hän työskentelee nyt tonttujen opettajana.

     Edellisissä elokuvissa päätonttu Bernardia esittänyt David Krumholtz ei muilta kiireiltään ehtinyt palata rooliinsa, mutta muut tutut hahmot nähdään jälleen - joskin Charlie-pojan osuus jää todella pieneksi. Isompaan rooliin nouseekin Lucy-tyttö (Liliana Mumy), Scottin ex-vaimo Lauran (Wendy Crawson) ja tämän uuden miehen Neilin (Judge Reinhold) lapsi. Bernardin poistumisen jälkeen kakkososassa esitelty keksijätonttu Curtis (Spencer Breslin) on omaksunut päätontun roolin. Myös muut satuolennot, kuten Äiti Maa (Aisha Tyler), Nukkumatti (Michael Dorn) ja Amor (Kevin Pollak) ovat menossa mukana ja elokuvassa esitellään myös Martin Shortin esittämä Pakkasukko, joka on katkera muille, sillä hän ei ole vuosisatojenkaan jälkeen saanut itselleen juhlapyhää. Pakkasukko päättääkin näpäyttää muita ja kaapata vallan joulupukin pajassa. Yleensä mainio Short ei harmillisesti vakuuta pahiksen osassa ja Pakkasukko on lähinnä aika ärsyttävä tapaus. Sivunäyttelijät eivät muutenkaan ole kovin kaksisia osissaan, joskin Arkin on oiva valinta känkkäränkkä-appiukoksi ja nuori Mumy on sympaattisen innokas osassaan.

Mutta mitä tapahtui joulupukille 3 on valitettavan laiska päätös mainiosti käynnistyneelle joululeffatrilogialle. Ei se mikään erityisen surkea tekele ole, mutta kaiken ylienergisen kohkaamisenkin kanssa tuntuu siltä, ettei oikein ketään oikeasti kiinnostanut tehdä leffaa. Tarinassa olisi potentiaalia, vaikka siinä onkin hieman liikaa liikkuvia osia hääräämässä samaan aikaan. Kateellisen Pakkasukon vallankaappaus on lähtökohtana hyvä idea, mutta toteutus tökkii. Hahmon pyrkimykset sabotoida joulua ovat jotenkin ponnettomia. Ilkikurista suunnitelmaa kypsytellään pitkään, mutta kun se pistetään kunnolla toteutukseen, hoidetaan homma turhankin vauhdikkaasti pois alta.

Sekaan mahtuu hyvätkin puolensa ja elokuvan parasta ja hauskinta antia on, kun tontut yrittävät pikavauhtia lavastaa Pohjoisnapaa Kanadaksi ja joulupukin pajaa Scottin johtamaksi lelufirmaksi. Yhtäkkiä koko mesta on täynnä kylttejä, joissa yritetään vakuutella, että "juu juu, nyt ollaan ihan aidossa oikeassa kanadalaiskaupungissa". Kun Carolin vanhemmat ihmettelevät lapsenpituisia tonttuja, heille yritetään vakuutella, että kanadalaiset ovat lyhyempää sakkia. Tätä puolta leffasta seuraakin paljon mieluummin kuin heikon pahishahmon katalia aikomuksia, jotka herättävät nopeasti mielleyhtymiä jouluklassikkoon Ihmeellinen on elämä (It's a Wonderful Life - 1946) ja scifiseikkailuun Paluu tulevaisuuteen osa 2 (Back to the Future Part II - 1989). Asiaa eivät auta käsikirjoituksen vajavuudet ja logiikkaongelmat. Loppupäässä surkutellaan, että mitä eräälle ikävälle asialle voisi tehdä, kun elokuva on juuri pitkään esitellyt taikaesinettä, joka suo pitelijänsä toiveet.

Elokuvan ohjauksesta vastaa kakkososan tavoin Michael Lembeck, joka ei tavoita viime kerran kelpo henkeä uudelleen. Lembeckin työ tuntuu laiskalta, mitä ei auta Ed Decterin ja John J. Straussin tönkkö käsikirjoitus. Kaksikon tekstissä ihan hassut ideat kompastelevat heikkoon toteutukseen. Mutta mitä tapahtui joulupukille 3 on sentään kelvollisesti kuvattu. Lavasteet ovat oivalliset, samoin jouluiset puvustukset ja satuolentojen maskeeraukset, vaikka pääsiäispupu näyttääkin todella halvalta. Erikoistehosteiden taso on jälleen parantunut, mutta eivät nämäkään efektit huimaa päätä. Äänimaailma on ihan hyvin työstetty ja George S. Clintonin säveltämät musiikit tunnelmoivat tarpeeksi menevästi taustalla.

Yhteenveto: Mutta mitä tapahtui joulupukille 3 on potentiaalisista lähtökohdistaan huolimatta laimea joulukomedia, jossa näyttelijöitä ei joko kiinnosta leffassa mukanaolo tai sitten he heittäytyvät muidenkin puolesta menoon mukaan. Tim Allen on edelleen hyvä joulupukin osassa, mutta tämänkertaista pahista, Pakkasukkoa esittävä Martin Short on kehno roolissaan. Pakkasukon katalat suunnitelmat ovat kömpelösti toteutetut. Kerronta hänen juonensa puolesta on muutenkin töksähtelevää. Paljon hauskempaa on seurata, kun tontut yrittävät lavastaa Pohjoisnapaa kanadalaiskaupungiksi. Paria hassua hetkeä lukuun ottamatta huumori jää latteaksi. Tarina tarjoaa jännitettä oikeastaan vain perheen pienimmille. Visuaalisesti elokuva on ihan toimiva, vaikka osa erikoistehosteista onkin nähnyt parhaat päivänsä. Ei Mutta mitä tapahtui joulupukille 3 ole mielestäni mikään surkea raina, mutta se on varsin heikko finaali trilogialle. Nyt aloitankin varautunein mielin katsomaan, onko uusi Mutta mitä tapahtui joulupukeille? -televisiosarja mistään kotoisin...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.11.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Santa Clause 3: The Escape Clause, 2006, Walt Disney Pictures, Boxing Cat Films, Outlaw Productions, Santa Frost Productions

Arvostelu: Mutta mitä tapahtui joulupukille 2 (The Santa Clause 2 - 2002)

MUTTA MITÄ TAPAHTUI JOULUPUKILLE 2

THE SANTA CLAUSE 2

Ohjaus: Michael Lembeck

Pääosissa: Tim Allen, Eric Lloyd, David Krumholtz, Spencer Breslin, Elizabeth Mitchell, Wendy Crewson, Judge Reinhold, Liliana Mumy, Danielle Woodman, Aisha Tyler, Art LaFleur, Kevin Pollak, Peter Boyle, Jay Thomas ja Michael Dorn

Genre: komedia, joulu, romantiikka

Kesto: 1 tunti 44 minuuttia

Ikäraja: S

Walt Disneyn joulukomedia Mutta mitä tapahtui joulupukille? (The Santa Clause - 1994) oli kriitikoilta positiivisen vastaanoton saanut taloudellinen menestys, joten jatkoa oli tietty luvassa. Alun perin työnimellä "The Santa Clause 2: The Escape Clause" kulkeneen leffan oli tarkoitus ilmestyä marraskuussa 2001, mutta kun Disneyllä oltiin tyytymättömiä jatko-osan käsikirjoitukseen, sitä ryhdyttiin työstämään uudestaan ja julkaisua viivästettiin vuodella. Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 2001 ja lopulta Mutta mitä tapahtui joulupukille 2 sai ensi-iltansa marraskuussa 2002. Vaikka elokuva menestyi hyvin, se jäi lipputuloissa ykkösosan jalkoihin, etenkin kun sen tuotantokulut olivat kolminkertaiset. Lisäksi leffa sai aika ristiriitaista palautetta kriitikoilta. Itse katsoin kahta ensimmäistä Mutta mitä tapahtui joulupukille -elokuvaa useasti lapsena, mutta viime kerrasta on kulunut jo monia vuosia. Nyt kun elokuvat ovat saaneet jatkoa Disney+ -suoratoistosarjalla Mutta mitä tapahtui joulupukeille? (The Santa Clauses - 2022), päätin katsoa leffatrilogian uudestaan ja arvostella elokuvat läpi.

Scott Calvin on työskennellyt kahdeksan vuotta uutena joulupukkina, mutta häntä uhkaa potkut, kun työsopimuksen pikkuprintissä sanotaan, että Scottin täytyy löytää itselleen joulumuori tai hän menettää joulupukkiutensa.

Tim Allen palaa rooliinsa Scott Calviniksi, joka ensimmäisessä elokuvassa aiheutti vahingossa joulupukin kuoleman ja hän joutui ottamaan ikonisen punanutun työtehtävät vastuulleen. Nyt Scott on toiminut uutena pukkina jo kahdeksan vuoden ajan ja homma on herralle jo selvää pässinlihaa. Pukkius on kuitenkin vaakalaudalla työsopimuksesta löytyvän pienellä printillä rustatun säännön takia, jonka mukaan Scottilla pitää olla vaimo tai hän ei voi jatkaa hommassa. Tästä lähtee toinen varsin hupsu joulutarina käyntiin ja Allen on toistamiseen mainio pääroolissa. Kärkäs lelufirman pomo on kadonnut ja tilalla on lämmin ja rakastava joulupukki, joka päättää tehdä kaikkensa turvatakseen työpaikkansa ja samalla satojen miljoonien lasten jouluilon. Allen pääsee kuitenkin hurjastelemaan kameran edessä, esittäessään myös filmin antagonistia, lelupukkia, joka jää pitämään jöötä Korvatun... siis Pohjoisnavalla, kun Scott lähtee vaimonetsintäreissulle.

     Muutkin tutut tekevät paluun jatko-osaan. Eric Lloydin esittämä Scottin lapsi Charlie ei ole mikään pikkupoika enää, vaan teini-ikäinen nuori, jolla on haasteita koulussa. Wendy Crewsonin ja Judge Reinholdin näyttelemällä pariskunnalla Lauralla ja Neilillä pyyhkii hyvin ja he ovat elokuvien välissä saaneet yhteisen lapsen, Lucy-tytön (Liliana Mumy). Joulupukin kanssa Pohjoisnavalla määrää päätonttu Bernard (David Krumholtz), joka saa kaverikseen keksijätonttu Curtisin (Spencer Breslin). Uutena hahmona esitellään myös Charlien koulun rehtori Carol (Elizabeth Mitchell), johon Scott iskee silmänsä, saapuessaan koululle selvittämään Charlien häiriökäyttäytymisiä. Lloyd on roolissaan heikompi kuin edellisosassa, mutta muut näyttelijät suoriutuvat osistaan varsin pätevästi.

Mutta mitä tapahtui joulupukille 2 jatkaa ihan kivasti ykkösosan jalanjäljissä, mutta jatko-osasta jää uupumaan edelliselokuvan joulun lämpöä ja charmia, mitkä tekivät ykkösosasta oman sukupolvensa merkkiteoksen joululeffojen joukossa. Tekijät ovat toistamiseen keksineet varsin hupaisan tarinan, vaikkei konsepti olekaan tällä kertaa ihan yhtä synkkä kuin viimeksi. Joulupukkiuden lakisääteiset jutut pistävät silti aikuiskatsojan ihmettelemään homman mielekkyyttä. Kuvitelkaapa jos olisitte itse jossain työpaikassa usean vuoden ajan ja yhtäkkiä joku nostaisi esille sopimuksessa seisovan kohdan, jonka näkee lukea vain suurennuslasilla ja jossa todetaan, että saat potkut, jos et etsi itsellesi vaimoa ja vieläpä pirun äkkiä. Koko homma herättää myös kysymyksen, että missä on edellisen joulupukin vaimo? Minne vanha joulumuori katosi miehensä kuoltua?

Tämä juonikuvio lähtee liikkeelle huvittavasti, mutta vaimon etsimisretki ei lopulta vedä mukaansa niin hyvin kuin tekijät olivat varmasti toivoneet. Vaisusti toteutettu ja aika löyhällä kemialla varustettu romanttinen aspekti jättää hieman kylmäksi. Sen sijaan huomattavasti mielenkiintoisempaa onkin seurata meininkiä Pohjoisnavalla, jossa joulupukin roolia pitävän pukkilelun mekaanisessa päässä vinksahtaa ja se ottaa tyrannimaisen vallan lelutehtaalla. Ensimmäisen elokuvan keskityttyä Scottin haasteisiin uuden työnsä takia, on kiva, että jatko-osaan tuodaan joku vihollistyyppi uhkaamaan joulun onnistumista. Loppuhuipennus on lapsikatsojille varmasti jännittävää seurattavaa, mutta aikuisen näkökulmasta se muuttuu vähän liialliseksi meuhkaamiseksi. Myös elokuvan huumori toimii enemmän perheen pienemmille.

Elokuvan ohjauksesta vastaa ensikertalainen Michael Lembeck, joka ei pysty toistamaan ykkösosan ilahduttavia onnistumisia. Hänen rakentama tunnelmansa ei ole yhtä miellyttävä kuin voisi toivoa. Leo Benvenutin ja Steve Rudnickin kynäilemän tarinan pohjalta rakennettu Don Rhymerin, Cinco Paulin, Ken Daurion, Ed Decterin ja John J. Straussin käsikirjoitus on ailahteleva. Siitä löytyy hyvät puolensa, kuten satumaailman laajentaminen tuomalla mukaan mm. pääsiäispupua (Jay Thomas) ja hammaskeijua (Art LaFleur), mutta myös selvät heikkoutensa. Mutta mitä tapahtui joulupukille 2 on kelvollisesti kuvattu ja leikattu. Pohjoisnavan lavasteet ovat hienommat kuin edellisosassa, mutta erikoistehosteet eivät ole paljoa kehittyneet. Digiefektit ovat ajoittain kiusallisen kehnot, etenkin lentokohtauksissa. Asut ja Allenin erilaiset maskeeraukset toimivat kuitenkin oivallisesti ja äänimaailma on hyvin työstetty joulumusiikkeja myöten.

Yhteenveto: Mutta mitä tapahtui joulupukille 2 on aika keskinkertainen jatko-osa mainiolle joululeffalle. Tämänkin elokuvan juoni on absurdi, jos sitä ryhtyy tosissaan miettimään ja uudelle jouluiselle seikkailulle hyppää ihan mielellään mukaan. Vaimonhakureissu ei kuitenkaan pidä toivotulla tavalla mielenkiintoa yllä, varsinkin kun romanttisesta puolesta uupuu kemia. Paljon kiinnostavampaa onkin seurata diktaattoriaseman omaksuvan lelupukin puuhia, kun tämä ryhtyy sortamaan tonttuja Pohjoisnavalla. Lelupukki on kelpo pahis ja Allen vetää veikeän tuplaroolin niin joulupukkina kuin sen häijynä leluversiona. Muutkin näyttelijät ovat ihan passeleita osissaan, joskin pukin poikaa, Charlieta esittävästä Eric Lloydista ei ole lähes vuosikymmenen jälkeen kehkeytynyt erityisen hyvää näyttelijää. Teknisiltä ansioiltaan filmi on edeltäjäänsä laadukkaampi, mutta tietokonetehosteet ovat nähneet parhaat päivänsä aikoja sitten. Tunnelmasta uupuu se riemukkuus ja lämpö, jotka tehostivat ykkösleffaa. Huumoriosasto on täynnä aikamoisia hutilaukauksia ja loppuhuipennus äityy lähinnä tylsäksi mekastukseksi. Heikkouksineenkin Mutta mitä tapahtui joulupukille 2 on ihan kiva joululeffa, jonka katsoo sujuvasti hyvän ensimmäisen osan perään.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.11.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Santa Clause 2, 2002, Walt Disney Pictures, Outlaw Productions, Boxing Cat Films

Arvostelu: The Purge: Election Year (2016)

THE PURGE: ELECTION YEAR

Ohjaus: James DeMonaco
Pääosissa: Frank Grillo, Elizabeth Mitchell, Mykelti Williamson, Betty Gabriel, Joseph Julian Soria, Edwin Hodge, Kyle Secor, Terry Serpico, Brittany Mirabilé ja Raymond J. Barry
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 48 minuuttia
Ikäraja: 16

James DeMonacon pienimuotoinen jännäri Puhdistuksen yö (The Purge - 2013) oli saamastaan kritiikistä huolimatta iso menestys, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Toinen osa, Puhdistuksen yö: Anarkia (The Purge: Anarchy - 2014) oli vielä isompi hitti, tuottaen yli 110 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti. Kolmannen osan suunnittelu lähtikin heti käyntiin ja lopulta The Purge: Election Year (joka ei saanut suomennosta toisin kuin sarjan edelliset osat) sai ensi-iltansa heinäkuussa 2016. Tämäkin leffa sai ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta, mutta tuotti vieläkin enemmän rahaa. Itse näin kaksi ensimmäistä Purge-leffaa kesällä 2015, kun vuokrasimme ne serkkujeni kanssa ja katsoimme ne peräkkäin samana iltana. En oikein pitänyt kummastakaan, enkä ole katsonut muita jatko-osia. Kuitenkin nyt kun leffasarja on jälleen saamassa jatkoa elokuvalla The Forever Purge, päätin antaa sarjalle uuden mahdollisuuden. Uusi osa valitettavasti siirrettiin koronaviruksen takia vuoteen 2021, mutta siitä huolimatta pidin suunnitelmastani kiinni ja jatkoin aiempien osien katselua. Tasan kaksi viikkoa Puhdistuksen yö: Anarkian jälkeen katsoin The Purge: Election Yearin.

Vuonna 2040 on koittamassa presidentinvaalit Yhdysvalloissa ja Uusia perustajaisiä vastaan ehdolle käy senaattori Charlie Roan, aikomuksenaan lopettaa Puhdistuksen yön, jos voittaa vaalit. Vaaleja ennen on kuitenkin luvassa Puhdistuksen yö ja Uudet perustajaisät ottavatkin Charlien kohteekseen.

Puhdistuksen yö: Anarkiaa tähdittänyt Frank Grillo tekee paluun rooliinsa Leo Barnesiksi, joka työskentelee nyt senaattori Charlie Roanin (Elizabeth Mitchell) henkivartijana. Leon menneisyyden takia uusi työnkuva on ymmärrettävä ja Grillo osoittaa toistamiseen olevansa passeli taistelijan roolissa. Tässä leffassa Leo jää kuitenkin aika tylsäksi hahmoksi. Ei siinä mitään, jos hänen suojelema Charlie olisi mielenkiintoinen, mutta ei. Elokuvan alussa annetaan nopeasti syy Charlielle inhota Puhdistuksen yötä, mutta sitä ei lopulta syvennetä kunnolla. Mitchell sopii senaattorin osaan, mutta vaikka hänen hahmonsa on hyvän asian puolella, ei hänestä jaksa välittää.

Muutenkin elokuvan hahmot ovat toinen toistaan tylsempiä, eikä kenenkään kohtalo kiinnosta. Mykelti Williamson esittää Joe Dixonia, joka yrittää suojella omistamaansa kauppaa, kun vakuutusyhtiö alkaa juuri ennen Puhdistusta nostamaan hintojaan. Joseph Julian Soria taas näyttelee häntä auttavaa nuorta Marcosta. Betty Gabriel nähdään omaa ensiapuautoaan ajavana Laneyna, kun taas Edwin Hodge palaa rooliinsa Puhdistusta vastustavan liikkeen johtohahmo Dante Bishopina. Näyttelijät eivät ole kummoisia rooleissaan, eikä käsikirjoitus edes tarjoa heille paljoa.

Kumpikaan aiemmista Purge-elokuvista ei ollut kovin kaksinen, mutta niiden kantavana voimana toimi kiehtova kritiikki ja lähestulkoon satiiri Yhdysvaltojen meiningistä esimerkiksi aselakeja ja luokkaeroja koskien, sekä mielenkiintoinen pohdinta ihmisluonteesta, jos rikollisuuden laillistaisi kerran vuodessa. Kömpelön elokuvantekijä James DeMonacon käsittelyssä vahva potentiaali kuitenkin valuu hukkaan täysin keskinkertaisissa teoksissa. Puhdistuksen yö: Anarkia oli sentään parempi kuin heikko avausleffa, muttei sekään päätä huimannut. The Purge: Election Yearilla DeMonaco yrittää toistaa Anarkian hyviä puolia, mutta epäonnistuu rakentamaan hyvän elokuvan kaiken ympärille. Itse Puhdistuksen yö alkaa jo paikoitellen mennä parodian puolelle, eikä niistä poliittisista kommenteistakaan irtoa enää paljoa. Välillä jopa tuntuu, että DeMonaco unohti, mistä koko homma lähti liikkeelle ja on nyt vain halunnut tarjota mahdollisimman paljon sekasortoa ja tappamista. Toisaalta jos yleisö haluaa juuri sitä, ehkä se viestii, että jos Puhdistuksen yö otettaisiin käyttöön todellisuudessa, meno olisi yhtä hullua ja kaameaa kuin näissä elokuvissa.

Elokuva onnistuu alussa tarjoamaan muutaman veikeän lisäidean, mikä rikastuttaa tätä uutta maailmaa, kuten se, että Puhdistuksen yöstä on muodostunut turistien suosima juttu ja muista maista matkustetaan Yhdysvaltoihin puhdistautumaan. Leffa ei kuitenkaan viitsi sen kummemmin uppoutua siihen, että elokuva sijoittuu jo 2040-luvulle, eli Puhdistuksen öitä on ollut jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Leffa voisi rohkeammin tarttua siihen, mitä tämä on tehnyt maalle siinä ajassa ja pohtia poliittista puolta enemmän. Nyt elokuva jää vain pintapuoliseksi ja tyhjänpäiväiseksi hötöksi, mitä vain pahentaa se, kuinka tylsiä hahmot ovat. Ja kun hahmojen kohtalot eivät kiinnosta, meno alkaa puuduttaa hyvin pian. Kaksi ensimmäistä elokuvaa olivat todella erilaiset toisistaan lähestymistavoiltaan, mutta Election Year tuntuu vain Anarkian kopioimiselta täysin ponnettomasti. Elokuva ei edes viihdytä ja jotkut sen jutut saavat jopa pyörittelemään silmiä typeryyden takia. Leffa menetti minut siinä kohtaa, kun sekopäinen tyttöjoukko yrittää tunkeutua Joen kauppaan suklaapatukan takia.

Jos jotain, niin ainakin The Purge: Election Year on tyylikkäästi kuvattu. Vaikuttavin kuva taitaa olla tärvellystä Lincolnin muistomerkistä, missä presidentin patsaan edessä köyhät amerikkalaiset makaavat kuolleina. Muistomerkin pylväisiin on maalattu sana "PURGE", luultavasti verellä. Näin maan johtajat siis puhdistavat Yhdysvaltoja. Tämä yksi kuva pesee lattioita koko muulla leffalla. Vaikka kuvaus on oivallista, ovat puitteet jotenkin halvat. Aiempia osia isommasta budjetistaan huolimatta elokuva vaikuttaa jotenkin siltä kuin se olisi tehty suoraan televisioon. Leikkauksessa leffaa olisi voinut tiivistää. Äänimaailma on sentään menevä, mutta Nathan Whiteheadin säveltämät musiikit ovat yhtä tyhjän kanssa läpi leffan.

Yhteenveto: The Purge: Election Year on kehno lisäys elokuvasarjaan, joka kadottaa sen kiehtovan pohdintansa ihmisarvoista ja -luonteesta, mikä jaksoi kiinnostaa kahdessa edellisessä osassa. Elokuva kopioi edellistä osaa, Puhdistuksen yö: Anarkiaa minkä ehtii, toivoen luovansa uudelleen sen hyvät hetket. Meno on kuitenkin jopa yllättävän pitkäveteistä. Tuttu sekoilu on jo ehtinyt käydä tylsäksi, eikä jännitettäkään löydy, kun hahmoista ei jaksa välittää. Paikoitellen homma äityy sellaisiin typeryyksiin, että elokuvaa on jopa kiusallista katsoa. Elokuva esittelee muutamia kivoja ideoita, mutta ei lopulta tee niillä oikeastaan mitään. Kaikin puolin The Purge: Election Year lässähtää kasaan totaalisen tyhjänpäiväisenä tappohurmoksena, mikä tuntuu jo siltä, etteivät tekijät enää muista, mistä sarjassa piti olla kyse. Raakuuksiennälkäisiä katsojia tämä voi miellyttää ja jos ei muuta, niin leffan suosio toimii osoituksena, että kenties meininki olisi yhtä sekopäistä kuin näissä elokuvissa, jos Puhdistuksen yöstä tehtäisiin todellinen tapahtuma.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.7.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Purge: Election Year, 2016, Universal Pictures, Platinum Dunes, Blumhouse Productions, Man in a Tree, Dentsu, Fuji Television Network