Taksikuski (Taxi Driver - 1976) - elokuva-arvostelu

TAKSIKUSKI

TAXI DRIVER

Ohjaus: Martin Scorsese

Näyttelijät: Robert De Niro, Cybill Shepherd, Jodie Foster, Albert Brooks, Peter Boyle, Harry Northup, Leonard Harris, Harvey Keitel ja Martin Scorsese

Genre: trilleri

Kesto: 1 tunti 54 minuuttia

Ikäraja: 16

"You talkin' to me?"

Taxi Driver, eli suomalaisittain Taksikuski on Martin Scorsesen elokuva. Paul Schrader työsti elokuvan käsikirjoituksen ja aluksi ohjaajaksi kaavailtiin John Miliusta ja Irvin Kershneriä, kunnes Scorsese nappasi pestin. Kuvaukset käynnistyivät kesän 1975 pahimman lämpöaallon aikaan, samalla kun New York takelteli rahaongelmien kanssa. Leikkauksessa Scorsese tappeli pitkään Motion Picture Association of American kanssa loppuhuipennuksesta, jonka MPAA tuomitsi liian väkivaltaiseksi. Steven Spielbergin ehdotuksesta Scorsese muutti kohtauksen värimaailmaa ja sai sen lopulta läpi tarkastelusta. Taksikuski sai maailmanensi-iltansa 8. helmikuuta 1976 - tasan 50 vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden ja yleisön ylistämä hitti, joka sai parhaan elokuvan, miespääosan, naissivuosan ja musiikin Oscar-ehdokkuudet, parhaan miespääosan ja käsikirjoituksen Golden Globe -ehdokkuudet ja voitti Cannesin elokuvajuhlien pääpalkinnon Kultaisen palmun, sekä josta on vuosien varrella muodostunut ehta klassikko. Leffalla oli myös ikävät seurauksensa, siitä inspiroituneen John Hinckley Jr:n nimittäin yritettyä salamurhata presidentti Ronald Reaganin. Itse katsoin Taksikuskin ensimmäistä kertaa vasta loppuvuodesta 2019, kun tuolloin ilmestynyttä Joker-leffaa verrattiin siihen. Pidin paljon näkemästäni ja kun huomasin Taksikuskin täyttävän nyt 50 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen uudelleen ja samalla arvostella sen.

Unettomista öistä kärsivä Vietnamin sotaveteraani Travis Bickle hankkii töitä taksikuskina. Seuratessaan rappiolla olevaa New Yorkia ja sen asukkaita, Travisin mielihalut muuttuvat yö yöltä väkivaltaisemmiksi.

Päärooliin Travis Bickleksi valikoitui Robert De Niro, joka oli näytellyt jo Scorsesen aiemmassa leffassa Sudenpesä (Mean Streets - 1973) ja joka oli juuri voittanut Oscarin suorituksestaan Kummisetä osa II:ssa (The Godfather Part II - 1974). Yleensä Oscar-voitto nostaa näyttelijöiden palkkiota, mutta De Niro suostui Taksikuskiin pienemmällä tienestillä, sillä piti käsikirjoituksesta niin paljon. Mies valmistautui rooliinsa työskentelemällä oikeasti taksikuskina New Yorkissa, samalla kun hän kuunteli rikollisen Arthur Bremerin päiväkirjaa. De Niron mukaan yksi ainoa matkustaja tunnisti kuskinsa. De Niro oli nappivalinta rooliin ja ansaitsi kyllä uudet palkintoehdokkuutensa. Hän tulkitsee erinomaisesti vaativan hahmonsa alati synkkenevää mielentilaa. Travis on Vietnamin sotaveteraani, jota traumat eivät jätä rauhaan ja joka ei meinaa sopeutua takaisin yhteiskuntaan. Kun mies vielä taksiöinään huomaa, kuinka rapistuneet New York ja sen asukkaat ovat, hän kokee tarvetta tehdä asialle jotain - vaikka sitten aseiden kanssa. Travis on hienosti kirjoitettu ja monisävyinen hahmo, jota ei sinänsä kannusta, mutta jota voi jopa ymmärtää pimeämpinäkin hetkinä.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Leonard Harris presidenttiehdokas Palantinena, Cybill Shepherd tämän vaalikampanjaa New Yorkissa hoitavana Betsynä, Jodie Foster alaikäisenä prostituoituna Easyna, Harvey Keitel tämän parittajana Sportina, sekä itse Martin Scorsese yhtenä Travisin asiakkaana. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat rooleistaan mallikkaasti. Kuvausten aikaan vasta kaksitoistavuotias Foster näytti heti ällistyttävät lahjansa. Jos Travisin rooli on jo näyttelijälleen vaikea, on taatusti vaikea saada noin nuori esittämään uskottavasti ihmiskaupan uhriksi joutunutta, ilman että lasta traumatisoi siinä samalla. Foster on myöhemmin sanonut, että De Niro toimi kuvauksissa hänen mentorinaan ja suojelijanaan.

Taksikuski ei ole menettänyt tippaakaan tehostaan viidenkymmenen vuoden aikana. Kyseessä on upea psykologinen trilleri, joka kaivautuu todella väkevästi yhteiskunnan ongelmiin, mikä synnyttää Travis Bicklen kaltaisia ihmisiä. Kyseessä on myös aikamoinen uppoutuminen synkeään mielenmaisemaan, joka herättää taatusti monenlaisia tunteita katsojassa. Toisinaan Travis näyttäytyy huonossa valossa, toisinaan taas häntä voi ymmärtää. Ja toisinaan hän vaikuttaisi jopa olevan selväjärkisin henkilö kohtauksessa. Kun mies ajelee ympäri New Yorkia öisin, hänen takapenkillään istuu erilaisia asiakkaita ja hän katselee ympärillä olevaa kaupunkia, katsojaan tarttuu sama ällötys näkemäänsä ja kuulemaansa kohtaan. Travis kokee, että kaupunki tarvitsee puhdistuksen ja kun jopa presidenttiehdokkaan lupailut ovat pelkkiä tyhjiä sanoja, mies päättää ottaa asiat omiin käsiinsä.

Elokuva on myös varsin riipaiseva kuvaus yksinäisyydestä ja ulkopuolisuudesta, ja kuinka tuhoavaa se voi olla. Travis yleensä vain seuraa muita etäältä ja hänen yrityksensä kommunikoida muiden kanssa näyttäytyvät usein kiusallisina. Kaikki tämä tekee Travisista kuin räjähtämäisillään olevan painekattilan. Taksikuski kasvattelee jännitettään tehokkaasti edetessään, kunnes helvetti pääsee irti rujossa loppuhuipennuksessa. Elokuvan kruunaa mielestäni sen epilogi, joka pistää katsojan pohtimaan, tapahtuivatko viimeiset minuutit oikeasti, vai olivatko ne Travisin mielikuvituksen tuotetta?

Elokuvan ohjaajaksi valikoitui lopulta tosiaan Martin Scorsese, jolle Taksikuski oli todellinen läpimurto Hollywoodiin. Scorsesen työ on läpikotaisin väkevää, mitä auttaa toki Paul Schraderin vahva käsikirjoitus. Leffa on myös teknisesti pätevä. Se on taitavasti kuvattu ja onnistuneesti valaistu, jolloin synkkyyksien keskeltä näkee aina kaiken tarvittavan. Lavasteet ovat läpikotaisin sottaiset ja rapistuneet, korostaen visuaalisesti elokuvan synkkyyttä. Puvustus on oivaa ja maskeeraus mainiota. Äänimaailmakin on osaavasti työstetty Bernard Herrmannin tunnelmoivia musiikkeja myöten. Taksikuski jäi Herrmannin viimeiseksi työksi ja mies menehtyi vain tunteja sen jälkeen, kun elokuvan musiikit oli saatu nauhoitettua. Herrmann saikin postuumisti parhaan musiikin Oscar-ehdokkuuden.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.11.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Taxi Driver, Yhdysvallat, 1976, Columbia Pictures, Bill/Phillips, Italo/Judeo Productions

Arvostelu: Frankenstein Junior (Young Frankenstein - 1974)

FRANKENSTEIN JUNIOR

YOUNG FRANKENSTEIN

Ohjaus: Mel Brooks

Pääosissa: Gene Wilder, Marty Feldman, Teri Garr, Cloris Leachman, Peter Boyle, Madeline Kahn, Kenneth Mars, Richard Haydn, Richard Roth ja Gene Hackman

Genre: komedia, kauhu, scifi

Kesto: 1 tunti 46 minuuttia

Ikäraja: 16

Young Frankenstein, eli suomalaisittain Frankenstein Junior on Mel Brooksin ohjaama kauhukomedia, joka pohjautuu osittain Mary Shelleyn kirjaan Frankenstein. Uusi Prometheus (Frankenstein; or, the Modern Prometheus) vuodelta 1818. Brooks oli loppusuoralla kuvaamassa länkkärikomediaansa Villiä hurjempi länsi (Blazing Saddles - 1974), kun hän oli kahvilla näyttelijä Gene Wilderin kanssa. Wilder ehdotti Brooksille komediaa tohtori Frankensteinin lapsenlapsesta, joka ei halua olla missään tekemisissä isoisänsä kanssa. Aluksi Brooks torjui ajatuksen, koetessaan, että Frankensteinista ei voisi keksiä enää mitään uutta ja mielenkiintoista, mutta alkoi lopulta lämmetä idealle. Brooks ja Wilder kirjoittivat leffan käsikirjoituksen yhdessä ja kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 1974. Lopulta Frankenstein Junior sai maailmanensi-iltansa 15. joulukuuta 1974 - tasan 50 vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden ylistämä menestys, joka sai parhaan sovitetun käsikirjoituksen ja äänen Oscar-ehdokkuudet. Vuosien varrella leffan suosio on vain kasvanut ja sen lisäksi, että elokuvaa pidetään nykyään yhtenä kaikkien aikojen parhaista komedioista, sen pohjalta on myös tehty musikaalinäytelmä. Itse katsoin Frankenstein Juniorin joskus lapsena ja pidin sitä hauskana. En ole kuitenkaan nähnyt leffaa toistamiseen ja kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 50 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen pitkästä aikaa ja samalla arvostella sen.

Pahamaineisen, ihmiskokeita tehneen tohtori Frankensteinin lapsenlapsi Frederick matkustaa Transilvaniaan, perittyään sukunsa linnan. Sieltä hän löytää salaisen laboratorion, eikä kestä kauaa, kun Frederick jo yrittää herättää kuollutta miestä takaisin henkiin tieteen avulla.

Sen lisäksi, että Gene Wilder keksi elokuvan idean ja toimi toisena käsikirjoittajana, hän myös tähdittää elokuvaa tohtori Frederick Frankensteinina, kaameita ihmiskokeita tehneen tohtori Frankensteinin lapsenlapsena. Frederick Fronkenstiin ei kuitenkaan halua, että häntä linkitetään millään lailla isoisäänsä, pitäen tämän tekoja pöyristyttävinä. Frodorickin aatteet alkavat kuitenkin horjua, kun hän perii sukunsa linnan Transilvaniasta ja löytää sen uumenista isoisänsä vanhat laboratoriolaitteet. Wilder on huippuvedossa Frankenstonena, kanavoiden taitavasti Colin Cliven roolityötä Frankenstein-elokuvista tunnetuimmassa, Universalin monsteriklassikossa vuodelta 1931. Wilder tulkitsee onnistuneesti hahmonsa kasvavaa hulluutta, sekä monimutkikkaita tuntemuksia, kun Fredin kokeet alkavat tuottaa tulosta.

     Elokuvassa nähdään myös Madeline Kahn Frankensteinin kihlattuna Elizabethina, Marty Feldman Frankensteinin palvelijana Igorina, Teri Garr Frankensteinin assistenttina Ingana, Cloris Leachman linnassa työskentelevänä Frau Blücherina (ihahhaa!), Kenneth Mars paikallisena lainvalvojana, puukätisenä tarkastaja Kempinä, sekä Peter Boyle Frankensteinin hirviönä. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia osissaan, heittäytyen hyvin menoon mukaan. Mulkosilmäinen Feldman varastaa show'n Aigor-palvelijana, jonka pöljät jutut naurattavat kerta toisensa perään. Hupaisa on myös yhdessä kohtauksessa nähtävä, Teräsmies-elokuvien (Superman - 1978-1987) pahana Lex Luthorina parhaiten tunnettu Gene Hackman sokeana miehenä, johon hirviö törmää.

Mel Brooks on vuosia myöhemmin todennut pitävänsä Frankenstein Junioria parhaana, joskin ei hauskimpana tekemänään elokuvana. Vaikka oma suosikkini Brooksin töistä on Tähtien sotaa -scifiseikkailuja (Star Wars - 1977-) parodioiva Avaruusboltsit (Spaceballs - 1987), ymmärrän toisaalta Brooksin pointin. Brooks on ehdottomasti tehnyt hauskempia leffoja, mutta Frankenstein Juniorista löytyy tiettyjä syvyyksiä, mitä herran muista töistä on ajoittain jäänyt uupumaan. Elokuva ei ole puhdas parodia Universalin hirviöklassikosta, vaan pikemminkin huumorilla höystetty rakkauskirje sitä kohtaan, sekä jopa omanlaisensa jatko-osa - leffahan tiedostaa vuoden 1931 leffan tapahtumat, sekä sen jatko-osat, Frankensteinin morsiamen (The Bride of Frankenstein - 1935), Frankensteinin pojan (Son of Frankenstein - 1939) ja The Ghost of Frankensteinin (1942). Seassa on paljon kunnianosoituksia klassikoita kohtaan, lähtien siitä, että elokuvassa jopa käytettiin vuoden 1931 leffan laboratoriolavasteita!

Elokuvan tarina isoisänsä mainetta inhoavasta Frankensteinista on oivallinen ja leffa nappaa hyvin mukaansa, kun tohtori suuntaa kohti Transilvaniaa. Kun perintölinnan löytyvän salakäytävän päästä paljastuu vielä isoisän laboratorio, on tässä ainekset niin hyvään jatkotarinaan alkuperäiselle kuin myös parodiaan. Vaikkei leffa tarjoa mitään hysteerisiä naurunpuuskia, löytyy siitä paljon hyvää huumoria, lähtien nokkelista sanaleikeistä tai ihan vain siitä, että Eyegorin kyttyrä vaihtelee puolta läpi leffan. Monet jutuista ovat täysin pöljiä ja pitävätkin hymyä katsojan huulilla. Vastapainona komedialle on ihan toimivaa jännitettäkin, sekä 1930-luvun hirviöklassikoille ominaista melankolisuutta. Frankenstein on tarinan todellinen tragedia ja parodioidessaankin sitä, Frankenstein Junior ei unohda tätä traagista puolta.

Brooks rakentaa tunnelmaa huolellisemmin kuin monissa muissa, pelkästään hassutteluun painottuvissa leffoissaan. Hänen ja Wilderin käsikirjoitus on kekseliäs yhdistelmä jatkotarinaa ja parodiaa. Brooks on halunnut myös visuaalisesti kunnioittaa vuoden 1931 Frankensteinia. Samojen lavasteiden lisäksi Frankenstein Junior on tietty kuvattu mustavalkoisena. Leikkauksessa hyödynnettiin 1930-luvun siirtymätyylejä ja lopputuloksena onkin filmi, joka näyttää huomattavasti vanhemmalta kuin se onkaan - ja sanon tämän siis vain positiivisessa mielessä. Lavasteet ovat mainiot, asut oivalliset ja maskeeraukset vekkulit. Erikoistehosteet toimivat myös aikakauden hengessä ja äänimaailma on pätevästi rakennettu. Brooksin vakiosäveltäjä John Morris kuunteli paljon 1930-luvun kauhuelokuvien musiikkeja, työstäessään sävelmiä leffaan. Morriksen työn parasta antia on kaihoisa melodia ja hyräily, jolla hirviön huomio herätetään.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.10.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Young Frankenstein, 1974, Gruskoff/Venture Films, Crossbow Productions, Jouer Limited

Arvostelu: Mutta mitä tapahtui joulupukille 3 (The Santa Clause 3: The Escape Clause - 2006)

MUTTA MITÄ TAPAHTUI JOULUPUKILLE 3

THE SANTA CLAUSE 3: THE ESCAPE CLAUSE

Ohjaus: Michael Lembeck

Pääosissa: Tim Allen, Martin Short, Elizabeth Mitchell, Liliana Mumy, Spencer Breslin, Wendy Crewson, Judge Reinhold, Alan Arkin, Ann-Margret, Eric Lloyd, Aisha Tyler, Michael Dorn, Peter Boyle, Jay Thomas, Kevin Pollak, Art LaFleur ja Abigail Breslin

Genre: seikkailu, komedia, joulu

Kesto: 1 tunti 37 minuuttia

Ikäraja: S

Tim Allenin tähdittämä joulukomedia Mutta mitä tapahtui joulupukille? (The Santa Clause - 1994) oli kehuttu menestys, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Myös Mutta mitä tapahtui joulupukille 2 (The Santa Clause 2 - 2002) menestyi hyvin lippuluukuilla, mutta se sai ristiriitaista palautetta kriitikoilta. Jatkoa päätettiin silti tehdä lisää ja kolmososan kuvaukset käynnistyivät loppuvuodesta 2005. Kakkososan alustavan lisänimen saanut The Santa Clause 3: The Escape Clause, eli suomalaisittain Mutta mitä tapahtui joulupukille 3 ilmestyi teattereihin marraskuussa 2006 ja vaikka se menestyikin hyvin, ei se ollut edellisten elokuvien veroinen hitti. Lisäksi kriitikot haukkuivat elokuvan lyttyyn ja elokuva sai jopa viisi Razzie-ehdokkuutta (huonoin miespääosa, miessivuosa, näyttelijäkaksikko, jatko-osa ja perheviihde). Itse katsoin kahta ensimmäistä Mutta mitä tapahtui joulupukille -elokuvaa useasti nuorempana, mutta kolmososan olen tainnut nähdä vain kerran. Nyt kun elokuvasarjaa on jatkettu Disney+ -palvelun puolella televisiosarjan Mutta mitä tapahtui joulupukeille? (The Santa Clauses - 2022) muodossa, päätin katsoa trilogian uudestaan. Katsoinkin Mutta mitä tapahtui joulupukille 3:n viikko toisen osan jälkeen.

Joulupukki Scott Calvin ja joulumuori Carol odottavat perheenlisäystä, kun Carolin vanhemmat haluavat tulla vierailulle. Samalla kun Scott yrittää saada peiteltyä todellista ammattiaan, muille satuolennoille kateellinen Pakkasukko päättää kaapata vallan.

Tim Allen nähdään kolmatta kertaa Scott Calvinin, eli joulupukin roolissa. Edellisen elokuvan lopussa Scott meni naimisiin poikansa Charlien (Eric Lloyd) koulun rehtorin, Carolin (Elizabeth Mitchell) kanssa ja nyt jouluinen pariskunta odottaa ensimmäistä yhteistä lastaan. Vauvan lisäksi myös pian alkavan joulun paineet iskevät Scottiin, eikä asiaa auta, kun Carolin vanhemmat (Alan Arkin ja Ann-Margret) päättävät tupsahtaa visiitille - eikä heille saa paljastaa Scottin olevan joulupukki. Allen hoitaa jälleen ikonisen punanutun roolin sympaattisella lämmöllä ja Mitchellkin suoriutuu oivallisesti pehmeämmän joulumuorin osasta. Carol pitää yhä vanhaa ammattitaitoaan yllä, sillä hän työskentelee nyt tonttujen opettajana.

     Edellisissä elokuvissa päätonttu Bernardia esittänyt David Krumholtz ei muilta kiireiltään ehtinyt palata rooliinsa, mutta muut tutut hahmot nähdään jälleen - joskin Charlie-pojan osuus jää todella pieneksi. Isompaan rooliin nouseekin Lucy-tyttö (Liliana Mumy), Scottin ex-vaimo Lauran (Wendy Crawson) ja tämän uuden miehen Neilin (Judge Reinhold) lapsi. Bernardin poistumisen jälkeen kakkososassa esitelty keksijätonttu Curtis (Spencer Breslin) on omaksunut päätontun roolin. Myös muut satuolennot, kuten Äiti Maa (Aisha Tyler), Nukkumatti (Michael Dorn) ja Amor (Kevin Pollak) ovat menossa mukana ja elokuvassa esitellään myös Martin Shortin esittämä Pakkasukko, joka on katkera muille, sillä hän ei ole vuosisatojenkaan jälkeen saanut itselleen juhlapyhää. Pakkasukko päättääkin näpäyttää muita ja kaapata vallan joulupukin pajassa. Yleensä mainio Short ei harmillisesti vakuuta pahiksen osassa ja Pakkasukko on lähinnä aika ärsyttävä tapaus. Sivunäyttelijät eivät muutenkaan ole kovin kaksisia osissaan, joskin Arkin on oiva valinta känkkäränkkä-appiukoksi ja nuori Mumy on sympaattisen innokas osassaan.

Mutta mitä tapahtui joulupukille 3 on valitettavan laiska päätös mainiosti käynnistyneelle joululeffatrilogialle. Ei se mikään erityisen surkea tekele ole, mutta kaiken ylienergisen kohkaamisenkin kanssa tuntuu siltä, ettei oikein ketään oikeasti kiinnostanut tehdä leffaa. Tarinassa olisi potentiaalia, vaikka siinä onkin hieman liikaa liikkuvia osia hääräämässä samaan aikaan. Kateellisen Pakkasukon vallankaappaus on lähtökohtana hyvä idea, mutta toteutus tökkii. Hahmon pyrkimykset sabotoida joulua ovat jotenkin ponnettomia. Ilkikurista suunnitelmaa kypsytellään pitkään, mutta kun se pistetään kunnolla toteutukseen, hoidetaan homma turhankin vauhdikkaasti pois alta.

Sekaan mahtuu hyvätkin puolensa ja elokuvan parasta ja hauskinta antia on, kun tontut yrittävät pikavauhtia lavastaa Pohjoisnapaa Kanadaksi ja joulupukin pajaa Scottin johtamaksi lelufirmaksi. Yhtäkkiä koko mesta on täynnä kylttejä, joissa yritetään vakuutella, että "juu juu, nyt ollaan ihan aidossa oikeassa kanadalaiskaupungissa". Kun Carolin vanhemmat ihmettelevät lapsenpituisia tonttuja, heille yritetään vakuutella, että kanadalaiset ovat lyhyempää sakkia. Tätä puolta leffasta seuraakin paljon mieluummin kuin heikon pahishahmon katalia aikomuksia, jotka herättävät nopeasti mielleyhtymiä jouluklassikkoon Ihmeellinen on elämä (It's a Wonderful Life - 1946) ja scifiseikkailuun Paluu tulevaisuuteen osa 2 (Back to the Future Part II - 1989). Asiaa eivät auta käsikirjoituksen vajavuudet ja logiikkaongelmat. Loppupäässä surkutellaan, että mitä eräälle ikävälle asialle voisi tehdä, kun elokuva on juuri pitkään esitellyt taikaesinettä, joka suo pitelijänsä toiveet.

Elokuvan ohjauksesta vastaa kakkososan tavoin Michael Lembeck, joka ei tavoita viime kerran kelpo henkeä uudelleen. Lembeckin työ tuntuu laiskalta, mitä ei auta Ed Decterin ja John J. Straussin tönkkö käsikirjoitus. Kaksikon tekstissä ihan hassut ideat kompastelevat heikkoon toteutukseen. Mutta mitä tapahtui joulupukille 3 on sentään kelvollisesti kuvattu. Lavasteet ovat oivalliset, samoin jouluiset puvustukset ja satuolentojen maskeeraukset, vaikka pääsiäispupu näyttääkin todella halvalta. Erikoistehosteiden taso on jälleen parantunut, mutta eivät nämäkään efektit huimaa päätä. Äänimaailma on ihan hyvin työstetty ja George S. Clintonin säveltämät musiikit tunnelmoivat tarpeeksi menevästi taustalla.

Yhteenveto: Mutta mitä tapahtui joulupukille 3 on potentiaalisista lähtökohdistaan huolimatta laimea joulukomedia, jossa näyttelijöitä ei joko kiinnosta leffassa mukanaolo tai sitten he heittäytyvät muidenkin puolesta menoon mukaan. Tim Allen on edelleen hyvä joulupukin osassa, mutta tämänkertaista pahista, Pakkasukkoa esittävä Martin Short on kehno roolissaan. Pakkasukon katalat suunnitelmat ovat kömpelösti toteutetut. Kerronta hänen juonensa puolesta on muutenkin töksähtelevää. Paljon hauskempaa on seurata, kun tontut yrittävät lavastaa Pohjoisnapaa kanadalaiskaupungiksi. Paria hassua hetkeä lukuun ottamatta huumori jää latteaksi. Tarina tarjoaa jännitettä oikeastaan vain perheen pienimmille. Visuaalisesti elokuva on ihan toimiva, vaikka osa erikoistehosteista onkin nähnyt parhaat päivänsä. Ei Mutta mitä tapahtui joulupukille 3 ole mielestäni mikään surkea raina, mutta se on varsin heikko finaali trilogialle. Nyt aloitankin varautunein mielin katsomaan, onko uusi Mutta mitä tapahtui joulupukeille? -televisiosarja mistään kotoisin...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.11.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Santa Clause 3: The Escape Clause, 2006, Walt Disney Pictures, Boxing Cat Films, Outlaw Productions, Santa Frost Productions

Arvostelu: Mutta mitä tapahtui joulupukille 2 (The Santa Clause 2 - 2002)

MUTTA MITÄ TAPAHTUI JOULUPUKILLE 2

THE SANTA CLAUSE 2

Ohjaus: Michael Lembeck

Pääosissa: Tim Allen, Eric Lloyd, David Krumholtz, Spencer Breslin, Elizabeth Mitchell, Wendy Crewson, Judge Reinhold, Liliana Mumy, Danielle Woodman, Aisha Tyler, Art LaFleur, Kevin Pollak, Peter Boyle, Jay Thomas ja Michael Dorn

Genre: komedia, joulu, romantiikka

Kesto: 1 tunti 44 minuuttia

Ikäraja: S

Walt Disneyn joulukomedia Mutta mitä tapahtui joulupukille? (The Santa Clause - 1994) oli kriitikoilta positiivisen vastaanoton saanut taloudellinen menestys, joten jatkoa oli tietty luvassa. Alun perin työnimellä "The Santa Clause 2: The Escape Clause" kulkeneen leffan oli tarkoitus ilmestyä marraskuussa 2001, mutta kun Disneyllä oltiin tyytymättömiä jatko-osan käsikirjoitukseen, sitä ryhdyttiin työstämään uudestaan ja julkaisua viivästettiin vuodella. Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 2001 ja lopulta Mutta mitä tapahtui joulupukille 2 sai ensi-iltansa marraskuussa 2002. Vaikka elokuva menestyi hyvin, se jäi lipputuloissa ykkösosan jalkoihin, etenkin kun sen tuotantokulut olivat kolminkertaiset. Lisäksi leffa sai aika ristiriitaista palautetta kriitikoilta. Itse katsoin kahta ensimmäistä Mutta mitä tapahtui joulupukille -elokuvaa useasti lapsena, mutta viime kerrasta on kulunut jo monia vuosia. Nyt kun elokuvat ovat saaneet jatkoa Disney+ -suoratoistosarjalla Mutta mitä tapahtui joulupukeille? (The Santa Clauses - 2022), päätin katsoa leffatrilogian uudestaan ja arvostella elokuvat läpi.

Scott Calvin on työskennellyt kahdeksan vuotta uutena joulupukkina, mutta häntä uhkaa potkut, kun työsopimuksen pikkuprintissä sanotaan, että Scottin täytyy löytää itselleen joulumuori tai hän menettää joulupukkiutensa.

Tim Allen palaa rooliinsa Scott Calviniksi, joka ensimmäisessä elokuvassa aiheutti vahingossa joulupukin kuoleman ja hän joutui ottamaan ikonisen punanutun työtehtävät vastuulleen. Nyt Scott on toiminut uutena pukkina jo kahdeksan vuoden ajan ja homma on herralle jo selvää pässinlihaa. Pukkius on kuitenkin vaakalaudalla työsopimuksesta löytyvän pienellä printillä rustatun säännön takia, jonka mukaan Scottilla pitää olla vaimo tai hän ei voi jatkaa hommassa. Tästä lähtee toinen varsin hupsu joulutarina käyntiin ja Allen on toistamiseen mainio pääroolissa. Kärkäs lelufirman pomo on kadonnut ja tilalla on lämmin ja rakastava joulupukki, joka päättää tehdä kaikkensa turvatakseen työpaikkansa ja samalla satojen miljoonien lasten jouluilon. Allen pääsee kuitenkin hurjastelemaan kameran edessä, esittäessään myös filmin antagonistia, lelupukkia, joka jää pitämään jöötä Korvatun... siis Pohjoisnavalla, kun Scott lähtee vaimonetsintäreissulle.

     Muutkin tutut tekevät paluun jatko-osaan. Eric Lloydin esittämä Scottin lapsi Charlie ei ole mikään pikkupoika enää, vaan teini-ikäinen nuori, jolla on haasteita koulussa. Wendy Crewsonin ja Judge Reinholdin näyttelemällä pariskunnalla Lauralla ja Neilillä pyyhkii hyvin ja he ovat elokuvien välissä saaneet yhteisen lapsen, Lucy-tytön (Liliana Mumy). Joulupukin kanssa Pohjoisnavalla määrää päätonttu Bernard (David Krumholtz), joka saa kaverikseen keksijätonttu Curtisin (Spencer Breslin). Uutena hahmona esitellään myös Charlien koulun rehtori Carol (Elizabeth Mitchell), johon Scott iskee silmänsä, saapuessaan koululle selvittämään Charlien häiriökäyttäytymisiä. Lloyd on roolissaan heikompi kuin edellisosassa, mutta muut näyttelijät suoriutuvat osistaan varsin pätevästi.

Mutta mitä tapahtui joulupukille 2 jatkaa ihan kivasti ykkösosan jalanjäljissä, mutta jatko-osasta jää uupumaan edelliselokuvan joulun lämpöä ja charmia, mitkä tekivät ykkösosasta oman sukupolvensa merkkiteoksen joululeffojen joukossa. Tekijät ovat toistamiseen keksineet varsin hupaisan tarinan, vaikkei konsepti olekaan tällä kertaa ihan yhtä synkkä kuin viimeksi. Joulupukkiuden lakisääteiset jutut pistävät silti aikuiskatsojan ihmettelemään homman mielekkyyttä. Kuvitelkaapa jos olisitte itse jossain työpaikassa usean vuoden ajan ja yhtäkkiä joku nostaisi esille sopimuksessa seisovan kohdan, jonka näkee lukea vain suurennuslasilla ja jossa todetaan, että saat potkut, jos et etsi itsellesi vaimoa ja vieläpä pirun äkkiä. Koko homma herättää myös kysymyksen, että missä on edellisen joulupukin vaimo? Minne vanha joulumuori katosi miehensä kuoltua?

Tämä juonikuvio lähtee liikkeelle huvittavasti, mutta vaimon etsimisretki ei lopulta vedä mukaansa niin hyvin kuin tekijät olivat varmasti toivoneet. Vaisusti toteutettu ja aika löyhällä kemialla varustettu romanttinen aspekti jättää hieman kylmäksi. Sen sijaan huomattavasti mielenkiintoisempaa onkin seurata meininkiä Pohjoisnavalla, jossa joulupukin roolia pitävän pukkilelun mekaanisessa päässä vinksahtaa ja se ottaa tyrannimaisen vallan lelutehtaalla. Ensimmäisen elokuvan keskityttyä Scottin haasteisiin uuden työnsä takia, on kiva, että jatko-osaan tuodaan joku vihollistyyppi uhkaamaan joulun onnistumista. Loppuhuipennus on lapsikatsojille varmasti jännittävää seurattavaa, mutta aikuisen näkökulmasta se muuttuu vähän liialliseksi meuhkaamiseksi. Myös elokuvan huumori toimii enemmän perheen pienemmille.

Elokuvan ohjauksesta vastaa ensikertalainen Michael Lembeck, joka ei pysty toistamaan ykkösosan ilahduttavia onnistumisia. Hänen rakentama tunnelmansa ei ole yhtä miellyttävä kuin voisi toivoa. Leo Benvenutin ja Steve Rudnickin kynäilemän tarinan pohjalta rakennettu Don Rhymerin, Cinco Paulin, Ken Daurion, Ed Decterin ja John J. Straussin käsikirjoitus on ailahteleva. Siitä löytyy hyvät puolensa, kuten satumaailman laajentaminen tuomalla mukaan mm. pääsiäispupua (Jay Thomas) ja hammaskeijua (Art LaFleur), mutta myös selvät heikkoutensa. Mutta mitä tapahtui joulupukille 2 on kelvollisesti kuvattu ja leikattu. Pohjoisnavan lavasteet ovat hienommat kuin edellisosassa, mutta erikoistehosteet eivät ole paljoa kehittyneet. Digiefektit ovat ajoittain kiusallisen kehnot, etenkin lentokohtauksissa. Asut ja Allenin erilaiset maskeeraukset toimivat kuitenkin oivallisesti ja äänimaailma on hyvin työstetty joulumusiikkeja myöten.

Yhteenveto: Mutta mitä tapahtui joulupukille 2 on aika keskinkertainen jatko-osa mainiolle joululeffalle. Tämänkin elokuvan juoni on absurdi, jos sitä ryhtyy tosissaan miettimään ja uudelle jouluiselle seikkailulle hyppää ihan mielellään mukaan. Vaimonhakureissu ei kuitenkaan pidä toivotulla tavalla mielenkiintoa yllä, varsinkin kun romanttisesta puolesta uupuu kemia. Paljon kiinnostavampaa onkin seurata diktaattoriaseman omaksuvan lelupukin puuhia, kun tämä ryhtyy sortamaan tonttuja Pohjoisnavalla. Lelupukki on kelpo pahis ja Allen vetää veikeän tuplaroolin niin joulupukkina kuin sen häijynä leluversiona. Muutkin näyttelijät ovat ihan passeleita osissaan, joskin pukin poikaa, Charlieta esittävästä Eric Lloydista ei ole lähes vuosikymmenen jälkeen kehkeytynyt erityisen hyvää näyttelijää. Teknisiltä ansioiltaan filmi on edeltäjäänsä laadukkaampi, mutta tietokonetehosteet ovat nähneet parhaat päivänsä aikoja sitten. Tunnelmasta uupuu se riemukkuus ja lämpö, jotka tehostivat ykkösleffaa. Huumoriosasto on täynnä aikamoisia hutilaukauksia ja loppuhuipennus äityy lähinnä tylsäksi mekastukseksi. Heikkouksineenkin Mutta mitä tapahtui joulupukille 2 on ihan kiva joululeffa, jonka katsoo sujuvasti hyvän ensimmäisen osan perään.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.11.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Santa Clause 2, 2002, Walt Disney Pictures, Outlaw Productions, Boxing Cat Films

Arvostelu: Mutta mitä tapahtui joulupukille? (The Santa Clause - 1994)

MUTTA MITÄ TAPAHTUI JOULUPUKILLE?

THE SANTA CLAUSE

Ohjaus: John Pasquin

Pääosissa: Tim Allen, Eric Lloyd, Wendy Crewson, Judge Reinhold, David Krumholtz, Paige Tamada, Peter Boyle, Larry Brandenburg ja Kenny Vadas

Genre: komedia, joulu

Kesto: 1 tunti 37 minuuttia

Ikäraja: S

The Santa Clause, eli suomalaisittain Mutta mitä tapahtui joulupukille? on Walt Disneyn jouluelokuva. Leffa lähti liikkeelle Steve Rudnickin ja Leo Benvenutin ideasta, johon Disneyn omistama Hollywood Pictures -yhtiö tarttui. Kuvaukset käynnistyivät ja lopulta Mutta mitä tapahtui joulupukille? sai ensi-iltansa marraskuussa 1994. Elokuva oli taloudellinen jättihitti ja keräsi positiivista palautetta myös kriitikoilta. Itse katsoin leffaa useana jouluna lapsena, mutta sen jälkeen en ole tainnut nähdä filmiä kymmeniseen vuoteen. Nyt kun elokuvasarja on saamassa jatkoa Disney+ -suoratoistopalvelun televisiosarjalla Mutta mitä tapahtui joulupukeille? (The Santa Clauses - 2022), päätin katsoa leffat uudestaan ja arvostella ne sarjaa odotellessa. Kun halloween-juhlinta oli tältä vuodelta päättynyt, aloitin joulukauden katsomalla pitkästä aikaa Mutta mitä tapahtui joulupukille?.

Menestyksekkään leluyhtiön omistaja Scott Calvin joutuu toimimaan uutena joulupukkina, aiheutettuaan edellisen pukin kuoleman.

Alun perin lelufirman omistavan Scott Calvinin roolia tarjottiin Chevy Chaselle ja Bill Murraylle ja rooliin harkittiin myös Tom Hanksia ja Mel Gibsonia, mutta lopulta osa meni Tim Allenille, joka oli vasta aloittelemassa uraansa elokuvien puolella, noustuaan tunnetuksi komedianäyttelijäksi ensin televisiossa. Allen on mainio valinta Scottiksi, josta on aluksi hieman vaikea pitää. Mies on töykeä muille, eikä ole hoitanut perhejuttujaan hyvin, mikä onkin johtanut eroon. Tähän kaikkeen tulee muutos, kun jouluyönä Scott säikäyttää vahingossa katollaan hiippailevan joulupukin, joka liukastuu ja putoaa maahan. Ja kuolee. Ja Scottin täytyy ottaa tämän paikka uutena joulupukkina. Tajusinkohan edes lapsena, kuinka synkkä elokuvan konsepti on? Lupsakka Allen tulkitsee oivallisesti hahmonsa muovautumista lämpimämmäksi pukiksi.

     Elokuvassa nähdään myös Wendy Crewson Scottin ex-vaimona Laurana ja Eric Lloyd entisen pariskunnan lapsena Charliena, Judge Reinhold Lauran uutena miehenä, psykiatri Neilinä, Peter Boyle Scottin pomona, herra Whittlenä, sekä David Krumholtz ja Paige Tamada joulupukin pajassa Pohjoisnavalla (hassut amerikkalaiset luulevat joulupukin majailevan siellä Korvatunturin sijaan) työskentelevinä päätonttu Bernardina ja Judynä, joista jälkimmäinen kehuskelee työstäneensä täydellistä kaakaota yli vuosituhannen ajan. Uskoisin, että Coca-Colan tarkoin varjeltu salainen reseptikin syntyi nopeammassa ajassa. Sivunäyttelijät hoitavat hommansa tarpeeksi passelisti, joskin erityisesti Crewsonin tehtäväksi jää lähinnä vain turhautua hahmonsa ex-miehen tekemisiin. Lloyd onnistuu olemaan pidettävä joulusta intoilevana muksuna, joka totta kai riemastuu isänsä uudesta ammatista.

Mutta mitä tapahtui joulupukille? osoittautui olevan yhä aikuisiällä katsottuna oikein pätevä jouluelokuva, vaikka näin jälkikäteen siitä onkin tajunnut, kuinka synkkiä juttuja on mukana. Nämä synkkyydet itse asiassa jopa tehostavat elokuvaa. On hilpeän vinksahtanut ajatus, että joulupukkius olisi ammatti, joka määräytyy pakosti seuraavalle, joka pukee aidon punanutun vaatteet ylleen, edellisen potkaistua tyhjää. Ja kun hommaan ryhtyy edes vahingossa, ei siitä pääse eroon. Kuvitelkaapa, jos päätyisitte auttamaan jossakin työkuviossa, josta ette pahemmin välitä ja pian tämä työ tuhoaa koko elämäsi, saaden ympärilläsi olevat ihmiset näkemään sinut mielipuolena. Scottin isä-poika-suhde Charlieen on jo tarpeeksi hataralla pohjalla ilman, että pukkikuvio saa huolestuneen äidin rajoittamaan Scottin mahdollisuutta nähdä lastaan. Loppupäässä leffaa soitellaan jo poliiseja paikalle kidnappausepäilyksestä.

Nämä nyt on näitä, mitä varttuneemmalla iällä alkaa pohtia elokuvaa katsoessaan. Onneksi nämä eivät vie pois sitä joulun taikaa, mikä elokuvasta välittyi lapsena. Vaikka Korvat... Pohjoisnapa-osuus jääkin hieman latteaksi osittain halvannäköisten lavasteiden takia, on elokuvassa muuten mukavaa ja lämpöistä joulutunnelmaa. Tarina pitää hyvin mukanaan läpi vähän päälle puolentoista tunnin keston, tarjoten useita hupaisia tilanteita ja hassuja juttuja, kuten piereskelevä Komeetta-poro, joka naurattaa varmasti perheen pienempiä - sekä omaa äitiäni. Minulta löytyy hyviä muistoja lapsuudesta tätä elokuvaa katsoessa ja äitini kikattaessa Komeetan päästöille. Elokuva soveltuukin täydellisesti perheen kanssa vietettävään joululeffahetkeen. Perheen merkitys nousee hyvin esille, oli perhe millainen tahansa. Usein yhdysvaltalaisissa jouluelokuvissa hehkutetaan ydinperheitä äidin, isän ja lapsikatraan kera, mutta tästä löytyy rikkinäinen perhe ja sekin on täysin ok.

Elokuvan ohjauksesta vastaa John Pasquin, joka oli tehnyt tätä ennen pelkkiä televisiosarjoja ja jonka elokuvaura ei oikein ottanut tuulta siipiinsä tämänkään myötä. Pasquin hoitaa tonttinsa kelvollisesti ja pitää miellyttävää ilmapiiriä hyvin yllä, vaikka Steve Rudnickin ja Leo Benvenutin laatima käsikirjoitus äityykin ajoittain kieroille poluille. Mutta mitä tapahtui joulupukille? on teknisiltä ansioiltaan ihan toimiva. Se on kuvattu ja leikattu oivallisesti. Pohjoisnavan osittain halpoja settejä lukuun ottamatta lavasteet toimivat ja asut ja maskeerauksetkin näyttävät hyviltä. Erikoistehosteet ovat kuitenkin nähneet parhaat päivänsä, eivätkä digitaaliset lentävä poropoppoo ja reki näytä enää erityisen uskottavilta. Äänimaailma on sujuvasti rakennettu ja Michael Convertinon säveltämät musiikit tehostavat tunnelmaa hyvin.

Yhteenveto: Mutta mitä tapahtui joulupukille? on oiva koko perheen joulukomedia, joka tarjoaa varsin synkät lähtökohdat, jos leffaa alkaa tosissaan miettiä. Tietty vinksahtaneisuus siinä, miten Scott Calvin saa joulupukin pestin on kuitenkin hyvästä, tehden filmistä varsin omaperäisen joululeffan. Tästä tietystä kieroudesta huolimatta elokuva on muuten ilahduttava ja lämmin. Siitä löytyy hauskoja juttuja niin lapsille kuin vanhemmille. Tarinakin vie mukavasti mukanaan. Näyttelijät suoriutuvat rooleistaan passelisti, Tim Allenin ollessa nappivalinta päärooliin Scottiksi, joka vaihtaa työpaikkaa joululelukeskeisen työnarkomaniansa kanssa. Ajan julma hammas on nakerrellut elokuvan efektipuolta, eivätkä Pohjoisnavan lavasteet näytä hääveiltä, mutta muuten tekninen puoli on kelvollinen. Jos et ole Mutta mitä tapahtui joulupukille? -leffaa vielä nähnyt, suosittelen sitä katsottavaksi nyt joulun alla, etenkin jos sinulla on omia lapsia. Se sopii taatusti nostalgiannälkäisille, jotka tapittivat filmiä lapsena joka joulu. Jos viime katselusta on vierähtänyt aikaa, nyt on hyvä kerrata, mistä onkaan kyse, ennen kuin Mutta mitä tapahtui joulupukeille? -sarja tupsahtaa Disney+ -palveluun.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.11.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Santa Clause, 1994, Walt Disney Pictures, Hollywood Pictures, Outlaw Productions