Arvostelu: Frankenstein Junior (Young Frankenstein - 1974)

FRANKENSTEIN JUNIOR

YOUNG FRANKENSTEIN

Ohjaus: Mel Brooks

Pääosissa: Gene Wilder, Marty Feldman, Teri Garr, Cloris Leachman, Peter Boyle, Madeline Kahn, Kenneth Mars, Richard Haydn, Richard Roth ja Gene Hackman

Genre: komedia, kauhu, scifi

Kesto: 1 tunti 46 minuuttia

Ikäraja: 16

Young Frankenstein, eli suomalaisittain Frankenstein Junior on Mel Brooksin ohjaama kauhukomedia, joka pohjautuu osittain Mary Shelleyn kirjaan Frankenstein. Uusi Prometheus (Frankenstein; or, the Modern Prometheus) vuodelta 1818. Brooks oli loppusuoralla kuvaamassa länkkärikomediaansa Villiä hurjempi länsi (Blazing Saddles - 1974), kun hän oli kahvilla näyttelijä Gene Wilderin kanssa. Wilder ehdotti Brooksille komediaa tohtori Frankensteinin lapsenlapsesta, joka ei halua olla missään tekemisissä isoisänsä kanssa. Aluksi Brooks torjui ajatuksen, koetessaan, että Frankensteinista ei voisi keksiä enää mitään uutta ja mielenkiintoista, mutta alkoi lopulta lämmetä idealle. Brooks ja Wilder kirjoittivat leffan käsikirjoituksen yhdessä ja kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 1974. Lopulta Frankenstein Junior sai maailmanensi-iltansa 15. joulukuuta 1974 - tasan 50 vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden ylistämä menestys, joka sai parhaan sovitetun käsikirjoituksen ja äänen Oscar-ehdokkuudet. Vuosien varrella leffan suosio on vain kasvanut ja sen lisäksi, että elokuvaa pidetään nykyään yhtenä kaikkien aikojen parhaista komedioista, sen pohjalta on myös tehty musikaalinäytelmä. Itse katsoin Frankenstein Juniorin joskus lapsena ja pidin sitä hauskana. En ole kuitenkaan nähnyt leffaa toistamiseen ja kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 50 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen pitkästä aikaa ja samalla arvostella sen.

Pahamaineisen, ihmiskokeita tehneen tohtori Frankensteinin lapsenlapsi Frederick matkustaa Transilvaniaan, perittyään sukunsa linnan. Sieltä hän löytää salaisen laboratorion, eikä kestä kauaa, kun Frederick jo yrittää herättää kuollutta miestä takaisin henkiin tieteen avulla.

Sen lisäksi, että Gene Wilder keksi elokuvan idean ja toimi toisena käsikirjoittajana, hän myös tähdittää elokuvaa tohtori Frederick Frankensteinina, kaameita ihmiskokeita tehneen tohtori Frankensteinin lapsenlapsena. Frederick Fronkenstiin ei kuitenkaan halua, että häntä linkitetään millään lailla isoisäänsä, pitäen tämän tekoja pöyristyttävinä. Frodorickin aatteet alkavat kuitenkin horjua, kun hän perii sukunsa linnan Transilvaniasta ja löytää sen uumenista isoisänsä vanhat laboratoriolaitteet. Wilder on huippuvedossa Frankenstonena, kanavoiden taitavasti Colin Cliven roolityötä Frankenstein-elokuvista tunnetuimmassa, Universalin monsteriklassikossa vuodelta 1931. Wilder tulkitsee onnistuneesti hahmonsa kasvavaa hulluutta, sekä monimutkikkaita tuntemuksia, kun Fredin kokeet alkavat tuottaa tulosta.

     Elokuvassa nähdään myös Madeline Kahn Frankensteinin kihlattuna Elizabethina, Marty Feldman Frankensteinin palvelijana Igorina, Teri Garr Frankensteinin assistenttina Ingana, Cloris Leachman linnassa työskentelevänä Frau Blücherina (ihahhaa!), Kenneth Mars paikallisena lainvalvojana, puukätisenä tarkastaja Kempinä, sekä Peter Boyle Frankensteinin hirviönä. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia osissaan, heittäytyen hyvin menoon mukaan. Mulkosilmäinen Feldman varastaa show'n Aigor-palvelijana, jonka pöljät jutut naurattavat kerta toisensa perään. Hupaisa on myös yhdessä kohtauksessa nähtävä, Teräsmies-elokuvien (Superman - 1978-1987) pahana Lex Luthorina parhaiten tunnettu Gene Hackman sokeana miehenä, johon hirviö törmää.

Mel Brooks on vuosia myöhemmin todennut pitävänsä Frankenstein Junioria parhaana, joskin ei hauskimpana tekemänään elokuvana. Vaikka oma suosikkini Brooksin töistä on Tähtien sotaa -scifiseikkailuja (Star Wars - 1977-) parodioiva Avaruusboltsit (Spaceballs - 1987), ymmärrän toisaalta Brooksin pointin. Brooks on ehdottomasti tehnyt hauskempia leffoja, mutta Frankenstein Juniorista löytyy tiettyjä syvyyksiä, mitä herran muista töistä on ajoittain jäänyt uupumaan. Elokuva ei ole puhdas parodia Universalin hirviöklassikosta, vaan pikemminkin huumorilla höystetty rakkauskirje sitä kohtaan, sekä jopa omanlaisensa jatko-osa - leffahan tiedostaa vuoden 1931 leffan tapahtumat, sekä sen jatko-osat, Frankensteinin morsiamen (The Bride of Frankenstein - 1935), Frankensteinin pojan (Son of Frankenstein - 1939) ja The Ghost of Frankensteinin (1942). Seassa on paljon kunnianosoituksia klassikoita kohtaan, lähtien siitä, että elokuvassa jopa käytettiin vuoden 1931 leffan laboratoriolavasteita!

Elokuvan tarina isoisänsä mainetta inhoavasta Frankensteinista on oivallinen ja leffa nappaa hyvin mukaansa, kun tohtori suuntaa kohti Transilvaniaa. Kun perintölinnan löytyvän salakäytävän päästä paljastuu vielä isoisän laboratorio, on tässä ainekset niin hyvään jatkotarinaan alkuperäiselle kuin myös parodiaan. Vaikkei leffa tarjoa mitään hysteerisiä naurunpuuskia, löytyy siitä paljon hyvää huumoria, lähtien nokkelista sanaleikeistä tai ihan vain siitä, että Eyegorin kyttyrä vaihtelee puolta läpi leffan. Monet jutuista ovat täysin pöljiä ja pitävätkin hymyä katsojan huulilla. Vastapainona komedialle on ihan toimivaa jännitettäkin, sekä 1930-luvun hirviöklassikoille ominaista melankolisuutta. Frankenstein on tarinan todellinen tragedia ja parodioidessaankin sitä, Frankenstein Junior ei unohda tätä traagista puolta.

Brooks rakentaa tunnelmaa huolellisemmin kuin monissa muissa, pelkästään hassutteluun painottuvissa leffoissaan. Hänen ja Wilderin käsikirjoitus on kekseliäs yhdistelmä jatkotarinaa ja parodiaa. Brooks on halunnut myös visuaalisesti kunnioittaa vuoden 1931 Frankensteinia. Samojen lavasteiden lisäksi Frankenstein Junior on tietty kuvattu mustavalkoisena. Leikkauksessa hyödynnettiin 1930-luvun siirtymätyylejä ja lopputuloksena onkin filmi, joka näyttää huomattavasti vanhemmalta kuin se onkaan - ja sanon tämän siis vain positiivisessa mielessä. Lavasteet ovat mainiot, asut oivalliset ja maskeeraukset vekkulit. Erikoistehosteet toimivat myös aikakauden hengessä ja äänimaailma on pätevästi rakennettu. Brooksin vakiosäveltäjä John Morris kuunteli paljon 1930-luvun kauhuelokuvien musiikkeja, työstäessään sävelmiä leffaan. Morriksen työn parasta antia on kaihoisa melodia ja hyräily, jolla hirviön huomio herätetään.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.10.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Young Frankenstein, 1974, Gruskoff/Venture Films, Crossbow Productions, Jouer Limited

Arvostelu: Croodit: Uusi aika (The Croods: A New Age - 2020)

CROODIT: UUSI AIKA

THE CROODS: A NEW AGE

Ohjaus: Joel Crawford

Pääosissa: Nicolas Cage, Emma Stone, Ryan Reynolds, Catherine Keener, Clark Duke, Cloris Leachman, Peter Dinklage, Leslie Mann, Kelly Marie Tran ja Kailey Crawford

Genre: animaatio, seikkailu, komedia

Kesto: 1 tunti 35 minuuttia

Ikäraja: 7

DreamWorksin animaatioelokuva Croodit (The Croods - 2013) oli menestys, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Tuotannossa tapahtui kuitenkin ongelmia, joiden takia ensi-iltaa siirreltiin useaan otteeseen. Alunperin elokuvan oli tarkoitus ilmestyä jo vuonna 2017, mutta esimerkiksi ohjaajan vaihduttua, DreamWorksin siirryttyä Comcastin omistukseen ja yhtiön itse kertoessa yhdessä kohtaa filmin olevan peruttu, uusia ensi-iltapäiviä on ilmoitettu vuosien varrella useampi. Vasta loppuvuodesta 2017 elokuvan teko lähti kunnolla liikkeelle ja Yhdysvalloissa Croodit: Uusi aika sai ensi-iltansa jo joulukuussa 2020. Suomessa ehdittiin ennen joulua esittää muutama näytös leffasta joillakin paikkakunnilla, mutta vasta nyt Croodit: Uusi aika on oikeasti ilmestynyt meidänkin elokuvateattereihimme. Itse pidin ensimmäisestä Croodit-elokuvasta, mutten kokenut sen välttämättä tarvitsevan jatkoa. Olinkin jopa yllättynyt, kun jatko-osan ensimmäinen traileri julkaistiin, luultuani pitkään, että Croodit oli nopeasti unohdettu lastenleffa, jolle ei olisi enää edes kannattavaa tehdä jatkoa. Tästä huolimatta menin ihan positiivisin mielin katsomaan Croodit: Uuden ajan, kun se oli ilmestynyt elokuvateattereihin.

Croodien luolamiesperhe etsii Kundin kanssa paratiisikotia, kun he päätyvät kehittyneemmän perheen, Paremmaisten hulppeaan kotiin. Paremmaiset vaikuttavat ottavan Croodit avosylin vastaan, mutta vähitellen käy selväksi, että perheellä on omat taka-ajatuksensa.

Tutut Croodien luolamiesperheen jäsenet tekevät tietty paluun jatko-osassa. Ugi-isä (äänenä Nicolas Cage) on samanlainen varman päälle huolehtija kuin ennenkin, eikä hän ole vieläkään lämmennyt perheen matkaan liittyneelle Kundille (Ryan Reynolds), joka on nyt suhteessa Ugin tyttären Eepin (Emma Stone) kanssa. Eep ja Kundi vieläpä haaveilevat lähtevänsä omalle seikkailulleen ihan vain kahdestaan, mikä ärsyttää Ugia entisestään. Gugga-äiti (Catherine Keener) pääsee esille vain hetkittäin, mutta hänen tyhmä poikansa Thunk (Clark Duke) ja äksy tyttärensä Sandy (Kailey Crawford) saavat passelisti ruutuaikaa. Perheen mukana kulkeva mummo-Crood (Cloris Leachman) varastaa show'n jälleen useampaankin otteeseen ja kyyninen isoäiti murjoo jotkut elokuvan hauskimmista vitseistä. Lisäksi matkassa ovat tietty Kundin vyönä toimiva laiskiainen Remmi (Chris Sanders), Thunkin lemmikkilisko Koiska ja jättimäinen kissaolento Pullero.

     Uusina hahmoina elokuvassa esitellään Croodien kohtaama uusi perhe Paremmaiset, johon kuuluvat Aarre-isä (Peter Dinklage), Helmi-äiti (Leslie Mann), sekä heidän tyttärensä Aamu (Kelly Marie Tran), jota vanhemmat haluavat suojella kaikelta mahdolliselta, rakentaen jopa korkean muurin kotitilansa ympärille. Paremmaiset ovat huomattavasti kehittyneempiä kuin Croodit. He eivät asu luolissa, vaan ovat rakentaneet kunnon paratiisin itselleen, hyödyntäen veikeästi modernia teknologiaa mukailevia keksintöjä. Hahmot ovat kelpo lisäys tarinaan ja tuovat sujuvaa konfliktia mukaan.

DreamWorks vaikuttaisi nykyään haluavan kokeilla, mistä kaikista vanhemmista animaatioelokuvistaan saisi väännettyä jatko-osat, sen sijaan että yhtiö keksisi uusia filmejä. Viime vuonna ilmestyi Trollsin (2016) jatko-osa Trolls: Maailmankiertue (Trolls World Tour - 2020), ja seuraavina elokuvina yhtiöltä on tulossa Spirit - villin ja vapaan (Spirit: Stallion of the Cimarron - 2002) jatko-osa Spirit - Kesyttämätön (Spirit: Untamed - 2021), The Boss Babyn (2017) jatko-osa The Boss Baby: Perhebisnes (The Boss Baby: Family Business), sekä Saapasjalkakissan (Puss in Boots - 2011) jatko-osa Saapasjalkakissa 2 (Puss in Boots: The Last Wish - 2022). Nyt on ilmestynyt Croodit: Uusi aika ja vielä elokuvan näkemisenkin jälkeen kummastelen hieman, miksi Croodeille piti tehdä jatkoa? Kundin taustan avaamista lukuunottamatta jatko-osa ei paljoa uutta tuo pöytään. Elokuva on ihan mukiinmenevää komediaseikkailuviihdettä koko perheelle, mutta eipä siitä oikein jää mitään käteen. Opetuksetkin ovat pitkälti samat kuin viimeksi.

Siitä huolimatta, että elokuva tuntuu helpon rahan perässä tehdyltä, se tarjoaa tarpeeksi hupia, jotta sen jaksaa katsoa ainakin kertaalleen sujuvasti alusta loppuun. Huumoria on mukana paljon ja vaikka se on suunnattu enemmän perheen pienemmille, löytyy seasta useampikin juttu, jotka saavat aikuisen vähintään hymähtämään. Muutamat kunnon naurut leffa onnistui minulle tarjoamaan. Nämä kelpo vitsit, sekä Croodin perheen pidettävät hahmot pitävätkin mielenkiintoa yllä silloin, kun tarina ei niin tee. Vaikka on toisaalta kiinnostavaa, kun Croodeille esitellään huomattavasti hulppeampi tapa elää, tarinan puolesta leffa tuntuu jotenkin jämähtävän paikoilleen, kun Paremmaiset on esitelty. Vasta hieman ennen loppuhuipennusta elokuvan todellinen koukku iskee, mutta siinä kohtaa on vähän myöhäistä. Loppuhuipennus paisuu hieman liian isoksi mekastukseksi, mutta silloinkin leffa onnistuu viihdyttämään tarpeeksi.

Jos jossain Croodit: Uusi aika ylittää ensimmäisen elokuvan, niin animaation laadussa. Elokuva näyttää todella hyvältä ja sitä on miellyttävää katsoa. Tylsän rusehtavien ja harmaiden luolien sijaan leffa täyttää ruutunsa vaikuttavalla värien loisteella ja luontomaisemat ovat täynnä hienoja yksityiskohtia. Jälleen on hilpeää bongailla animaattoreiden erikoisia eläinluomuksia, joissa yhdistellään todella kummallisesti eri lajeja toisiinsa. On esimerkiksi lehmien ja elefanttien sekoituksia, sekä sikojen ja alligaattoreiden yhdistelmiä. Oivaa visuaalista ilmettä tukee hyvä äänimaailma. Efektit toimivat mainiosti ja Mark Mothersbaugh tuo hyvää seikkailun henkeä musiikeillaan. Dan ja Kevin Hagemanin, Paul Fisherin ja Bob Loganin käsikirjoitus vain vaatisi enemmän potkua, jotta ensikertalaisohjaaja Joel Crawford saisi enemmän aikaan filmillä.

Yhteenveto: Croodit: Uusi aika on ihan menevä koko perheen animaatioseikkailu, joka viihdyttää tarpeeksi, jotta sen katsoo sujuvasti kerran. Croodien perheenjäsenet ovat yhä vekkulimaisia tapauksia, joten heidän toimiaan on hilpeää seurata, vaikka tarina onkin hieman onneton. Vasta vähän ennen loppuhuipennusta filmi tuntuu vihdoin saavan napattua mukaansa. Puolen välin paikkeilla tarina junnaa tosissaan paikoillaan. Huipennus taas paisuu turhankin massiiviseksi meuhkaamiseksi. Hauskoja juttuja on luvassa kaikenikäisille ja lapsia parit hetket voivat jopa hieman jännittää. Animaatiojälki on loistokas ja kenties jopa parasta leffassa. Harmi, että elokuva ylittää ensimmäisen osan vain animaation laadussa. Käsikirjoitusta olisi pitänyt hioa lisää, sillä tällaisenaan se tuntuu aika tyngältä. Croodit: Uudesta ajasta huokuu tietty rahastuksen maku, mutta on se silti passelia koko perheen viihdettä, jonka parissa saa mukavasti kulutettua puolisentoista tuntia.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.7.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com

The Croods: A New Age, 2020, DreamWorks Animation

Arvostelu: Croodit (The Croods - 2013)

CROODIT

THE CROODS

Ohjaus: Kirk DeMicco ja Chris Sanders
Pääosissa: Nicolas Cage, Emma Stone, Ryan Reynolds, Catherine Keener, Clark Duke, Cloris Leachman, Randy Thom ja Chris Sanders
Genre: animaatio, seikkailu, komedia
Kesto: 1 tunti 38 minuuttia
Ikäraja: 7

The Croods, eli suomalaisittain Croodit on DreamWorksin animaatioelokuva ja se pohjautuu John Cleesen ja Kirk DeMiccon ideoimaan tarinaan. Elokuvan suunnittelu lähti liikkeelle jo 2000-luvun alussa ja vuonna 2005 sen teosta ilmoitettiin julkisesti, jolloin se kulki nimellä "Crood Awakening". Silloin kyseessä tosin piti olla Aardman-yhtiön ja DreamWorksin yhteistyönä tekemä nukkeanimaatio, mutta yhtiöiden diilin päättyessä vuonna 2007, DreamWorks otti elokuvalleen uuden suunnan. Myös Aardman jatkoi oman versionsa kehittelyä, mistä muodostui lopulta vuonna 2018 ilmestynyt elokuva Luolamies (Early Man). Chris Sanders palkattiin "Crood Awakeningin" ohjaajaksi, joka piti tarinasta, mutta halusi tehdä siihen isoja muutoksia. Elokuva pistettiin kuitenkin hetkeksi jäihin, kun Sanders tekikin DreamWorksin valtavaksi hitiksi nousseen animaatioseikkailun Näin koulutat lohikäärmeesi (How to Train Your Dragon - 2010). Kun leffa oli valmistunut, Sanders palasi takaisin aiempaan projektiin, mikä nimettiin uudelleen yksinkertaisesti Croodeiksi. Elokuvan oli tarkoitus ilmestyä keväällä 2012, mutta sen teko venyi niin, että lopulta leffa sai ensi-iltansa vasta maaliskuussa 2013. Se oli iso menestys, mille kriitikotkin antoivat positiivisia arvioita. Itse näin elokuvan vasta, kun se ilmestyi vuokralle ja pidin sitä kelpo seikkailuna. En ole katsonut elokuvaa toistamiseen, vaikka hankinkin sen Blu-rayna. Kuitenkin nyt kun leffa saa jatkoa elokuvalla Croodit: Uusi aika (The Croods: A New Age - 2020), päätin katsoa ensimmäisen osan uudestaan ja arvostella sen valmistautumiseksi jatkoon.

Muiden luolamiesperheiden kuoltua sukupuuttoon, vain Croodin perhe on selviytynyt ylisuojelevan isän sääntöjen ansiosta. Croodien täytyy kuitenkin jättää luolansa ja lähteä hurjaan seikkailuun, kun maailma vaikuttaisi kohtaavan loppunsa.

Croodin luolaperheeseen kuuluvat isä Ugi (äänenä Nicolas Cage, joka pääsee parissa kohtaa hulluttelemaan tuttuun tyyliinsä), äiti Gugga (Catherine Keener), tytär Eep (Emma Stone), poika Thunk (Clark Duke), perheen pienin Sandy (Randy Thom) ja Guggan äiti, eli lasten mummo (Cloris Leachman). Paikoitellen elokuvan vaikuttaisi olevan vaikea päättää, onko sen päähenkilö ylisuojeleva isä Ugi, vai seikkailunhaluinen tytär Eep. Välillä toinen on huomattavasti isommin esillä ja sitten taas toinen. Aluksi Eep vaikuttaisi leffan päähahmolta, mutta loppupäässä hän jää yhä vain enemmän sivuun. Isä Ugille on kuitenkin kirjoitettu vahvempi kehityskaari, mikä on onni, sillä suuren osan leffasta hän on aika ärsyttävä sääntöjensä kanssa. Muut perheenjäsenet eivät ole kovin kummoisia - etenkään äiti Gugga, joka on täysin mitäänsanomaton, vailla mitään erityisiä piirteitä. Mummon hahmossa hauskinta on isä Ugin suhtautuminen häneen, mihin monet anoppiansa inhoavat voivat varmasti samaistua.
     Matkallaan Croodit tapaavat kehittyneemmän ihmisen, Kundin (Ryan Reynolds) ja tämän vyönä toimivan Remmi-otuksen. Katsojan tavoin Kundikin kummastelee Croodien erikoisia tapoja. Lisäksi hänen kautta tuodaan elokuvan vahva teema siitä, kuinka Kundin edustama älyn voima voi voittaa isä Ugin edustaman fyysisen voiman.

Kuten muistelin ensimmäiseltä katselukerralta, Croodit on kelpo seikkailuleffa, mikä tarjoaa riemua lapselle ja tarpeeksi hilpeitä juttuja myös aikuiselle. Luolaihmisten aikaan sijoittuva kertomus on jokseenkin poikkeavaa animaatioelokuvien joukossa, mikä erottaa tämän edukseen. Samalla filmi kuitenkin vajoaa unholaan nopeasti, kun se on nähty. Itse muistin leffasta lähinnä, että siinä on luolamiesperhe nimeltä Croodit... ja siinäpä se. Usein, jos katsoo elokuvan pitkästä aikaa uudestaan, sen aikana herää muistikuvia siitä, mitä kaikkea onkaan luvassa, mutta tätä ei käynyt minulle tämän elokuvan aikana. Aivan kuin olisin katsonut leffan ensimmäistä kertaa.

Croodit onnistuu tarpeeksi hyvin nappaamaan mukaansa vauhdikkaalla aloituksella. Tärkeimmät hahmot pohjustetaan sujuvasti ja itse seikkailu lähtee nopeasti käyntiin. Matkan varrella perhe kohtaa kaikenlaisia vaaroja, jotka tarjoavat perheen pienimmille sopivasti jännitystä ja erilaisia olentoja, jotka ovat hupaisia yhdistelmiä eri eläimistä, kuten kirahvin ja elefantin tai karhun ja pöllön sekoitus. Jossain kohtaa nämä vaaratilanteet tuntuvat hieman toistavan itseään ja osa kohtauksista tuntuu täytteeltä keston pidentämiseksi. Siitä huolimatta ne vievät hahmoja toimivasti kohti määränpäätään ja Ugia kohti kehityskaarensa huippua. Huipennuksessaan leffa ottaa onnistuneen loppukirin ja nostaa tasoaan vielä viime metreillä.

Elokuvan animaatiojälki on erittäin näyttävä, vaikka alkupäässä kalliot ja luolat saavatkin elokuvan näyttämään hieman tylsältä. Mitä pidemmälle hahmot pääsevät, sitä värikkäämmäksi ja hienommaksi visuaalisuudet muuttuvat. Luontomaisemat ja siellä asustavat oliot ovat erittäin hyvin toteutetut. Ohjaaja-käsikirjoittajakaksikko Chris Sanders ja Kirk DeMicco rakentaa sujuvasti viihdyttävää seikkailuhenkeä ja he saavat loppuun pienesti liikuttavuuttakin. Hauskoja hetkiä he ovat keksineet useita ja etenkin nuorempaa yleisöä filmi naurattaa varmasti. Äänimaailmakin on onnistuneesti rakennettu ja säveltäjä Alan Silvestri tekee tuttuun tyyliinsä hyvää työtä musiikkien kanssa, tuoden mukaan tiettyä luonnon ja esihistoriallisuuden tuntua.

Blu-rayn kuvanlaatu on erinomainen. Lisämateriaalina Blu-raylla on poistettuja kohtauksia, trailereita, yhdistelmäeläinten esittelyjä, sekä lyhyet musiikkivideot DreamWorksin elokuvista Shrek (2001), Madagascar (2005), Näin koulutat lohikäärmeesi ja Kung Fu Panda (2008). Parasta lisämateriaaleissa ovat hyvät opetusvideot, kuinka piirtää muutamat elokuvan olennoista. Yhteensä lisäkatsottavaa on hieman yli tunniksi.

Yhteenveto: Croodit on kelpo animaatioseikkailu, mikä viihdyttää passelisti läpi vähän yli puolentoista tunnin kestonsa. Elokuvan varrella riittää hilpeyksiä ja vaaratilanteita, mitkä tarjoavat paljon riemua lapsikatsojille. Aikuinenkin voi sujuvasti hekotella, mutta erityisen isoa vaikutusta leffa ei välttämättä vanhempaan katsojaan tee. Nicolas Cage ja Emma Stone ovat mainiot päärooleissa isänä ja tyttärenä, mutta leffalla kestää oma aikansa, ennen kuin se osaa päättää, kummasta se haluaa oikeasti kertoa. Isä Ugille on kirjoitettu toimiva kehityskaari. Ryan Reynoldskin on veikeä omassa osassaan ja hänen hahmonsa kautta elokuvaan tuodaan oiva teema siitä, kuinka älyllinen voima voi päihittää fyysisen voiman. Konfliktien ratkominen sanoilla nyrkkien sijaan on tärkeä opetus lapsille (ja joillekin vanhemmille myös). Visuaalisesti elokuva on todella näyttävä, värikkäiden lokaatioidensa ja hassun näköisten eläintensä kera. Croodit sopii erittäin mainiosti koko perheen yhteiseen elokuvahetkeen. Vaikka se olisi jo nähty, nyt on hyvä syy katsoa se uudestaan, virkistämään muistia ennen Croodit: Uusi aika -jatko-osan näkemistä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.4.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Croods, 2013, DreamWorks Animation

Arvostelu: Paha pukki (Bad Santa - 2003)

PAHA PUKKI

BAD SANTA

Ohjaus: Terry Zwigoff
Pääosissa: Billy Bob Thornton, Tony Cox, Brett Kelly, Lauren Graham, Bernie Mac, Lauren Tom, Cloris Leachman ja John Ritter
Genre: komedia, jouluelokuva
Kesto: 1 tunti 31 minuuttia / Director's Cut: 1 tunti 28 minuuttia / Badder Santa: Unrated Edition: 1 tunti 38 minuuttia
Ikäraja: 16

Katsoin Bad Santan, eli suomalaisittain Paha pukki -elokuvan ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten hieman ennen joulua. Mietin, että kyseessä on hauska, mutta silti vain ihan kiva elokuva, enkä ollut katsonut sitä sen jälkeen uudestaan. Nyt kun elokuvalle on tulossa jatko-osa, Paha pukki 2 (Bad Santa 2 - 2016), niin täytyi tietysti vilkaista ensimmäinen osa uudestaan ja arvostella se. Onneksi elokuva löytyi yhä Netflixistä.

Juoppo Willie ja lyhytkasvuinen Marcus varastelevat kauppakeskuksista joulupukiksi ja tontuksi pukeutuneina.

Pääroolissa Williena nähdään Billy Bob Thornton, joka on kuin luotu rooliin. Willie on itseään vihaava alkoholisti, joka inhoaa myös muitakin. Pääasiassa hän vain ryyppää ja harrastaa seksiä naisten kanssa. Hän ei oikeastaan välitä muiden tunteista ja on aika itsekeskeinen tapaus. Thornton sopii osaan jo pelkästään ulkonäkönsä puolesta ja heittäytyy täysillä mukaan. Vaikka hahmo onkin aika kusipää, niin kyllä Willieta käy silti hieman sääliksikin. Jollain tapaa pystyn samaistumaan hahmon tympäytyneisyyteen maailmaa kohtaan.

     Willien apuna on Marcus, jota esittää Tony Cox. Marcus joutuu kaiken aikaa turhautuneena katsomaan Willien perään, jotta ryöstökeikat saataisiin hoidettua. Läpi elokuvan heitetään vitsiä Marcusin lyhytkasvuisuudesta. Cox on hyvä roolissaan. Marcusin tyttöystävänä nähdään Lauren Tom.

Willie joutuu elokuvassa tekemisiin Thurman-nimisen pojan kanssa, jota näyttelee Brett Kelly. Kelly on jollain tapaa hieman häiriintynyt tapaus ja muuten erittäin hiljainen, mutta Willien läheisyydessä hän vain kyselee kaikkea. Thurman ei tunnu yhtään osaavan lukea ihmisten elekieltä, jotta osaisi olla hiljaa. Hahmolla on myös hieman kummallinen mieltymys voileipiä kohtaan. Kelly on erittäin mainio roolissaan, ja hänen ja Thorntonin kohtaukset ovat erinomaisia. Katsojana nauraa Thurmanille, mutta samalla kokee sääliä häntä kohtaan. Thurman asuu mummonsa luona, jota esittää Cloris Leachman.
     Yksi Willien naisista on nimeltään Sue (Lauren Graham) ja hänellä on jonkinlainen joulupukkifetissi. Sua yrittää parantaa Willien elämää. Grahamin roolisuoritus on toimiva.
     Elokuvassa nähdään myös Bernie Mac kauppakeskuksen turvallisuuspäällikkö Gininä, John Ritter toimitusjohtaja Bob Chipeskana ja Octavia Spencer pienessä roolissa Opal-nimisenä prostituoituna.

Willie ja Marcus viettävät joulukuut kauppakeskuksissa, esittäen joulupukkia ja tämän tonttua, jotta vaikuttavat luotettavilta työntekijöiltä. Tämä ei kuitenkaan täysin onnistu Willien käytöksen takia, sillä hän on humalassa töissä, kiroilee lasten lähettyvillä, tekee vahingossa tarpeensa pukuunsa ja harrastaa seksiä kaupan asiakkaiden kanssa pukukopeissa. Silti he onnistuvat joka joulu ryöstämään paljon, jotta voivat elää koko vuoden ilman rahaongelmia. Eräänä jouluna kaksikko ottaa kohteekseen kauppakeskuksen Phoenixissa. Siellä Willie tutustuu Thurmaniin ja muuttaa tämän luo asumaan, sillä joku on päässyt kaksikon jäljille.

Kuten tästä on varmaan jo pystynyt päättelemään, Paha pukki ei todellakaan ole joululeffa lapsille. Sen huumori on erittäin synkkää, häiriintynyttä, häikäilemätöntä ja häröä, joten se ei todellakaan ole kaikille tehty. Itseäni elokuvan vitsit riemastuttavat suuresti ja nauroin jatkuvasti elokuvan aikana. Kielenkäyttö on todella karkeaa, muttei mene yli, kuten esimerkiksi Sausage Partyssa (2016), jolloin se alkaisi ärsyttämään. Kovin erityisemmin ei elokuvassa ole visuaalisesti joulutunnelmaa, sillä Phoenixissa ei tunnu satavan lunta. Silti se kuuluu oivasti jouluelokuvien joukkoon ja uskoisin, että tulen katsomaan Bad Santan uudestaan vielä useanakin jouluna. Mukana on synkkyyttä muutenkin ja elokuvasta löytyy myös draamaa, joka sopii hyvin mukaan huumorin joukkoon. Juttu ei koskaan mene millään lailla yli, vaikka elokuva käykin hyvän maun rajoilla useasti, mutta hoitaa sen mallikkaasti. Toivon todella, että jatko-osa olisi huumoriltaan samanlainen kuin tämä elokuva.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Terry Zwigoff, joka oli ennen tätä ohjannut elokuvan Ghost World (2001). Elokuvaa ovat olleet tuottamassa sekä Coenin veljekset Joel ja Ethan, että Weinsteinin veljekset Harvey ja Bob. Kuvaus on sujuvaa, kuten myös leikkaus, vaikka hieman häiritsikin, että leffassa useasti kohtaukset päättyivät siihen, että kuva himmeni mustaksi ja seuraava alkoi samalla toisinpäin. Sävellyksestä vastaa David Kitay, mutta hänen musiikkinsa hukkuvat täysin joulukappaleiden alle, joita elokuvassa on käytetty. Bad Santassa kuullaan mm. Hugh Martinin ja Ralph Blanen Have Yourself a Merry Little Christmas, Felix Bernardin ja Richard B. Smithin Winter Wonderland, Edward Polan ja George Wylen It's the Most Wonderful Time of the Year, sekä Sammy Cahnin ja Jule Stynen Let it Snow! Let it Snow! Let it Snow!.

Pahasta pukista on olemassa kolme eri versiota: teattereissa näytetty versio, ohjaaja Zwigoffin kolme minuuttia lyhyempi Director's Cut ja seitsemän minuuttia pidempi Unrated-versio, joka kulkee nimen "Badder Santa" alla. Suomessa ei valitettavasti ole saatavilla kuin pelkkä teatteriversio, mutta lukemani perusteella "Badder Santa" sisältää pidennettyjä kohtauksia, sekä vielä härskimpiä juttuja, joten haluaisin joskus pystyä katsomaan sen.

Yhteenveto: Paha pukki on hävyttömän hauska elokuva, joka ei todellakaan sovi koko perheen joululeffailtaan. Se on parempi kuin muistin ja kesti erittäin mainiosti toisenkin katselukerran. Saattaa olla, että Paha pukki pääsee mukaan niiden leffojen listalle, jotka katson joka jouluna. Tosin ei minulla vielä ole sellaista listaa, mutta olen yrittänyt pikkuhiljaa luoda sellaista. Elokuvassa saa nauraa kunnolla, eikä siinä oikeastaan ole huonoja vitsejä. Mustan huumorin ystävien on pakko nähdä tämä, mutta "herkimmille" elokuvan hauskuus ei luultavasti selviä. Seksin, juopottelun ja kielenkäytön takia tämä ei sovi lapsille, mutta pitäähän aikuisillekin olla jouluelokuvia. Billy Bob Thornton on loistava pääroolissa Williena ja Brett Kelly on todella hyvä Thurman-poikana. Kaksikon yhteiset kohtaukset ovat elokuvan parasta antia. Toivottavasti jatko-osa toimii yhtä hyvin ja huumorin taso pysyisi samana. Harmi, ettei Pahan pukin pidennettyä versiota ole saatavilla Suomessa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.11.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.joblo.com
Bad Santa, 2003, Columbia Pictures Corporation, Dimension Films, Triptych Pictures, Blixa Zweite Film Produktion GmbH & Co. KG, Mike Zoss Productions