Arvostelu: Heat - ajojahti (Heat - 1995)

HEAT - AJOJAHTI

HEAT

Ohjaus: Michael Mann

Pääosissa: Al Pacino, Robert De Niro, Val Kilmer, Jon Voight, Tom Sizemore, Diane Venora, Amy Brenneman, Ashley Judd, Mykelti Williamson, Wes Studi, Ted Levine, Natalie Portman, William Fichtner, Dennis Haysbert, Hank Azaria ja Danny Trejo

Genre: rikos, toiminta

Kesto: 2 tuntia 50 minuuttia

Ikäraja: 16

Heat - ajojahti on Michael Mannin ohjaama ja käsikirjoittama rikostoimintaelokuva. 1970-luvun lopulla Mann kiinnostui rikollisesta Neil McCauleystä ja tätä jahdanneesta chicagolaisesta poliisista Chuck Adamsonista. Mann ryhtyi työstämään tositarinan pohjalta elokuvaa ja esitteli käsikirjoitustaan ympäri Hollywoodia, mutta tuloksetta. Kun Mannin tuottamasta Miami Vice -sarjasta (1984-1990) muodostui iso hitti, Mann keksi muovata vanhan tekstinsä televisiosarjan muotoon. Hän sai kuvattua pilottijakson NBC-kanavalle, mutta kanava hylkäsikin sarjan. Mann muokkasi pilottijaksosta televisiossa julkaistun leffan L.A. Takedown (1989), jonka pohjalta hän alkoi työstämään kunnon teatterielokuvaa. Tällä kertaa Mann sai rahoittajat projektiin, työryhmän ympärilleen ja innokkaat näyttelijät kameran eteen. Kuvaukset käynnistyivät loppukeväästä 1995 ja lopulta Heat - ajojahti sai maailmanensi-iltansa jo puoli vuotta myöhemmin, 6. joulukuuta 1995 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden kehuma taloudellinen menestys, jonka arvostus on vain kasvanut vuosien varrella. Elokuva on toiminut innoittajana niin tosielämän rikollisille, kuin myös leffoille, kuten Christopher Nolanin Batman-elokuvalle Yön ritari (The Dark Knight - 2008) ja suursuosiota nauttiville Grand Theft Auto -videopeleille (1997-). Itse katsoin Heat - ajojahdin ensimmäistä kertaa kymmenisen vuotta sitten, jolloin pidin sitä hyvänä, joskin ylipitkänä rikosleffana. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 30 vuotta, päätin juhlan kunniaksi tietty katsoa sen uudelleen ja samalla arvostella sen.

Los Angelesin rikoskomisario Vincent Hanna tutkii veristä ryöstöä ja muuttuu pakkomielteiseksi tekijöiden nappaamisesta. Ryöstön takana oleva Neil McCauley tiimeineen onkin jo suunnittelemassa uutta, monen miljoonan arvoista keikkaa.

Al Pacino ja Robert De Niro näyttelivät kummatkin Kummisetä osa II:ssa (The Godfather Part II - 1974). Pacino sai roolityöstään parhaan miespääosan Oscar-ehdokkuuden ja De Niro voitti parhaan miessivuosan palkinnon. Mutta koska elokuva kertoi tarinaansa kahdella eri aikajanalla, ei Pacinolla ja De Nirolla ollut ainuttakaan yhteistä kohtausta. Kummisedän myötä näyttelijät on jatkuvasti yhdistetty katsojien mielessä toisiinsa, mutta vasta Heat - ajojahdissa, yli kaksi vuosikymmentä myöhemmin Pacino ja De Niro näyttelivät vihdoin samassa kohtauksessa. Al Pacino nähdään Vincent Hannana, työlleen pakkomielteisesti omistautuvana ylikomisariona, joka ei niele paskaa keneltäkään ja toimii ajoittain hieman kyseenalaisesti. Robert De Niro taas näyttelee Neil McCauleytä, rikollisneroa, jonka johtama tiimi tekee useiden miljoonien arvoisia iskuja ja joka ei myöskään niele paskaa keneltäkään. Vincent ja Neil ovat poliisi ja rosvo, saman kolikon kaksi eri puolta, mutta heistä löytyy hämmentävän paljon samankaltaisuuksia. Näiden kahden välille muodostuukin erittäin kiehtova suhde, jossa he ovat periaatteessa toisiaan vastaan, mutta samalla he eivät voi olla ihailematta ja kunnioittamatta toisiaan. Pacino ja De Niro ovat kummatkin ilmiömäisessä vedossa läpi elokuvan. Pacino istuu täydellisesti toisinaan räjähtävän kytän osaan, kun taas De Niro osoittaa jälleen kerran näyttelevänsä karismaattisesti roistoa, jonka ei haluaisi jäävän kiinni laittomista puuhistaan huolimatta. Kun Pacino ja De Niro vihdoin nähdään samassa kuvassa ikonisessa kahvilakohtauksessa, on homma kaiken odotuksen arvoista.

Elokuvassa nähdään myös Val Kilmer, Tom Sizemore, Danny Trejo ja Kevin Gage Neilin rosvotiimiin kuuluvina Chrisinä, Michaelina, Trejona ja Waingrona, Jon Voight heidän työkeikkansa antavana Natena, Mykelti Williamson, Wes Studi ja Ted Levine Vincentiä auttavina ylikonstaapeli Druckerina, etsivä Casalsina ja etsivä Boskona, Dennis Haysbert rikollista elämää taakseensa jättävänä Danielina, William Fichtner rahanpesijä Roger Van Zantina, sekä Diane Verona Vincentin vaimona Justinena, Natalie Portman hänen tyttärenä Laurenina, Ashley Judd Chrisin vaimona Charlenena ja Amy Brenneman kirjakaupassa työskentelevänä Eadyna. Näyttelijäkaarti on läpikotaisin hyvässä vedossa, etenkin Verona, Portman, Judd ja Brenneman Vincentin, Neilin ja Chrisin elämään kuuluvina naisina, jotka joutuvat ikävään välikäteen, kun tämä kissa-hiiri-leikki äityy huippuunsa.

Kuten alussa kerroin, kymmenen vuotta sitten ensikatselussa pidin Heat - ajojahtia kelpo rikoselokuvana. Nyt vuosikymmen myöhemmin uudelleenkatselussa olin täysin myyty elokuvan edessä. Kyseessä on mestarillinen rikoseepos, joka pitää tiukasti otteessaan läpi liki kolmen tunnin kestonsa ja joka jättää suuren vaikutuksen päätyttyään. Ei ole mikään ihme, että elokuva on toiminut vuosien varrella innoittajana lukuisille ihmisille, niin elokuvantekijöille, pelisuunnittelijoille kuin myös ironista kyllä, myös tosielämän rikollisille. Helmikuussa 1997 tapahtunut North Hollywoodin pankkiryöstö muistutti monella tapaa elokuvaa ja tekijöiden kotoa löytyikin Heat - ajojahdin VHS-kasetti.

Heti ensiminuuteillaan elokuva nappaa katsojan mukaansa, eikä sitten suostu millään päästämään irti. Jo alun ryöstökohtaus on väkevän tiukasti toteutettu ja tehokkaan tiivistunnelmainen, mutta siitä jännitys vasta alkaa tosissaan kasvaa. On äärimmäisen koukuttavaa seurata niin Neilin ryhmää, joka alkaa valmistautua seuraavaan keikkaansa, erittäin riskialttiiseen pankkiryöstöön, samalla kun Vincentin tiimi yrittää päästä rikollisten jäljille ja saada nämä kiinni. Itse pankkiryöstökohtaus ja sitä seuraava tulitaistelu Los Angelesin kaduilla on aivan mieletön ja äärimmäisen jännittävä. Etenkin tässä kohtauksessa katsoja voi huomata jännittävänsä molempien joukkojen puolesta. Toisaalta sitä haluaa nähdä Vincentin saavan roistot nalkkiin, mutta samalla sitä kuitenkin haluaisi nähdä Neilin ja kumppanien livahtavan kuin koirat veräjästä. Jossain muussa leffassa tämä osio voisi olla elokuvan finaali, mutta Michael Mannilta löytyy paukkuja vielä jollain ilveellä tätäkin tiivistunnelmaisempaan viimeiseen tuntiin. Todellisen loppuhuipennuksen aikana katsoja suorastaan pidättää hengitystä jännityksen kourissa.

Heat - ajojahdin hienous ei kuitenkaan johdu vain intensiivisistä ammuskeluista ja takaa-ajoista, vaan elokuva nousee täysin uudelle tasolle ja monien muiden vastaavien rikosleffojen yläpuolelle sen fantastisesti laadittujen ihmissuhteiden ansiosta. Elokuva pureutuu todella ytimekkäästi hahmoihin ja kuinka heidän toimintansa vaikuttaa heidän ympärillä oleviin. Kuinka Vincentin työriippuvuus rikkoo hänen parisuhdettaan ja kuinka rikollisten on vaikea pitää yllä illuusiota tavallisesta elämästä. Ja kuten jo aiemmin sanoin, ytimessä on Vincentin ja Neilin välinen kummallinen suhde toisiinsa. Ilman tätä täydellisesti rakennettua heijastusta hahmojen välillä, ei loppuhuipennuskaan tuntuisi samalla lailla missään. Kaiken päätteeksi tunnetila on lopulta lähinnä haikea.

Elokuvan tie kankaille oli kaikkea muuta kuin helppo, mutta olen erittäin iloinen, että Mann oli sinnikäs aikomuksensa kanssa, eikä luovuttanut siihen, kun NBC-kanava päätti olla rahoittamatta sarjaa alkuperäisen pilottijakson pohjalta. Vuosien varrella Mann oli hionut ja tuunannut Heat - ajojahtia täydellisyyteen asti, eikä lopputuloksessa onnu mikään. Mannin ohjaus on rautaista läpi filmin ja hänen käsikirjoituksensa on sitäkin parempi. Tarinan kuljetus, hahmot ja heidän suhteensa, sekä dialogi ovat ensiluokkaista. Tämän päälle elokuva on myös teknisiltä ansioiltaan upea. Joistain hieman epätarkoista otoksista huolimatta kameratyöskentely on komeaa, leikkaus tiukkaa vaikka kestoa onkin pari tuntia ja 50 minuuttia, lavasteet ovat hienot, puvustus oivallista ja maskeeraukset äityvät varsin verisiksi. Käytännön tehosteet ovat näyttävät ja äänimaailma väkevästi rakennettu tulitaisteluita ja Elliot Goldenthalin tunnelmallisia musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.6.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Heat, 1995, Warner Bros., New Regency Productions, Forward Pass, Art Linson Productions, Monarchy Enterprises B.V.

Arvostelu: The Purge: Election Year (2016)

THE PURGE: ELECTION YEAR

Ohjaus: James DeMonaco
Pääosissa: Frank Grillo, Elizabeth Mitchell, Mykelti Williamson, Betty Gabriel, Joseph Julian Soria, Edwin Hodge, Kyle Secor, Terry Serpico, Brittany Mirabilé ja Raymond J. Barry
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 48 minuuttia
Ikäraja: 16

James DeMonacon pienimuotoinen jännäri Puhdistuksen yö (The Purge - 2013) oli saamastaan kritiikistä huolimatta iso menestys, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Toinen osa, Puhdistuksen yö: Anarkia (The Purge: Anarchy - 2014) oli vielä isompi hitti, tuottaen yli 110 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti. Kolmannen osan suunnittelu lähtikin heti käyntiin ja lopulta The Purge: Election Year (joka ei saanut suomennosta toisin kuin sarjan edelliset osat) sai ensi-iltansa heinäkuussa 2016. Tämäkin leffa sai ristiriitaisen vastaanoton kriitikoilta, mutta tuotti vieläkin enemmän rahaa. Itse näin kaksi ensimmäistä Purge-leffaa kesällä 2015, kun vuokrasimme ne serkkujeni kanssa ja katsoimme ne peräkkäin samana iltana. En oikein pitänyt kummastakaan, enkä ole katsonut muita jatko-osia. Kuitenkin nyt kun leffasarja on jälleen saamassa jatkoa elokuvalla The Forever Purge, päätin antaa sarjalle uuden mahdollisuuden. Uusi osa valitettavasti siirrettiin koronaviruksen takia vuoteen 2021, mutta siitä huolimatta pidin suunnitelmastani kiinni ja jatkoin aiempien osien katselua. Tasan kaksi viikkoa Puhdistuksen yö: Anarkian jälkeen katsoin The Purge: Election Yearin.

Vuonna 2040 on koittamassa presidentinvaalit Yhdysvalloissa ja Uusia perustajaisiä vastaan ehdolle käy senaattori Charlie Roan, aikomuksenaan lopettaa Puhdistuksen yön, jos voittaa vaalit. Vaaleja ennen on kuitenkin luvassa Puhdistuksen yö ja Uudet perustajaisät ottavatkin Charlien kohteekseen.

Puhdistuksen yö: Anarkiaa tähdittänyt Frank Grillo tekee paluun rooliinsa Leo Barnesiksi, joka työskentelee nyt senaattori Charlie Roanin (Elizabeth Mitchell) henkivartijana. Leon menneisyyden takia uusi työnkuva on ymmärrettävä ja Grillo osoittaa toistamiseen olevansa passeli taistelijan roolissa. Tässä leffassa Leo jää kuitenkin aika tylsäksi hahmoksi. Ei siinä mitään, jos hänen suojelema Charlie olisi mielenkiintoinen, mutta ei. Elokuvan alussa annetaan nopeasti syy Charlielle inhota Puhdistuksen yötä, mutta sitä ei lopulta syvennetä kunnolla. Mitchell sopii senaattorin osaan, mutta vaikka hänen hahmonsa on hyvän asian puolella, ei hänestä jaksa välittää.

Muutenkin elokuvan hahmot ovat toinen toistaan tylsempiä, eikä kenenkään kohtalo kiinnosta. Mykelti Williamson esittää Joe Dixonia, joka yrittää suojella omistamaansa kauppaa, kun vakuutusyhtiö alkaa juuri ennen Puhdistusta nostamaan hintojaan. Joseph Julian Soria taas näyttelee häntä auttavaa nuorta Marcosta. Betty Gabriel nähdään omaa ensiapuautoaan ajavana Laneyna, kun taas Edwin Hodge palaa rooliinsa Puhdistusta vastustavan liikkeen johtohahmo Dante Bishopina. Näyttelijät eivät ole kummoisia rooleissaan, eikä käsikirjoitus edes tarjoa heille paljoa.

Kumpikaan aiemmista Purge-elokuvista ei ollut kovin kaksinen, mutta niiden kantavana voimana toimi kiehtova kritiikki ja lähestulkoon satiiri Yhdysvaltojen meiningistä esimerkiksi aselakeja ja luokkaeroja koskien, sekä mielenkiintoinen pohdinta ihmisluonteesta, jos rikollisuuden laillistaisi kerran vuodessa. Kömpelön elokuvantekijä James DeMonacon käsittelyssä vahva potentiaali kuitenkin valuu hukkaan täysin keskinkertaisissa teoksissa. Puhdistuksen yö: Anarkia oli sentään parempi kuin heikko avausleffa, muttei sekään päätä huimannut. The Purge: Election Yearilla DeMonaco yrittää toistaa Anarkian hyviä puolia, mutta epäonnistuu rakentamaan hyvän elokuvan kaiken ympärille. Itse Puhdistuksen yö alkaa jo paikoitellen mennä parodian puolelle, eikä niistä poliittisista kommenteistakaan irtoa enää paljoa. Välillä jopa tuntuu, että DeMonaco unohti, mistä koko homma lähti liikkeelle ja on nyt vain halunnut tarjota mahdollisimman paljon sekasortoa ja tappamista. Toisaalta jos yleisö haluaa juuri sitä, ehkä se viestii, että jos Puhdistuksen yö otettaisiin käyttöön todellisuudessa, meno olisi yhtä hullua ja kaameaa kuin näissä elokuvissa.

Elokuva onnistuu alussa tarjoamaan muutaman veikeän lisäidean, mikä rikastuttaa tätä uutta maailmaa, kuten se, että Puhdistuksen yöstä on muodostunut turistien suosima juttu ja muista maista matkustetaan Yhdysvaltoihin puhdistautumaan. Leffa ei kuitenkaan viitsi sen kummemmin uppoutua siihen, että elokuva sijoittuu jo 2040-luvulle, eli Puhdistuksen öitä on ollut jo yli kahden vuosikymmenen ajan. Leffa voisi rohkeammin tarttua siihen, mitä tämä on tehnyt maalle siinä ajassa ja pohtia poliittista puolta enemmän. Nyt elokuva jää vain pintapuoliseksi ja tyhjänpäiväiseksi hötöksi, mitä vain pahentaa se, kuinka tylsiä hahmot ovat. Ja kun hahmojen kohtalot eivät kiinnosta, meno alkaa puuduttaa hyvin pian. Kaksi ensimmäistä elokuvaa olivat todella erilaiset toisistaan lähestymistavoiltaan, mutta Election Year tuntuu vain Anarkian kopioimiselta täysin ponnettomasti. Elokuva ei edes viihdytä ja jotkut sen jutut saavat jopa pyörittelemään silmiä typeryyden takia. Leffa menetti minut siinä kohtaa, kun sekopäinen tyttöjoukko yrittää tunkeutua Joen kauppaan suklaapatukan takia.

Jos jotain, niin ainakin The Purge: Election Year on tyylikkäästi kuvattu. Vaikuttavin kuva taitaa olla tärvellystä Lincolnin muistomerkistä, missä presidentin patsaan edessä köyhät amerikkalaiset makaavat kuolleina. Muistomerkin pylväisiin on maalattu sana "PURGE", luultavasti verellä. Näin maan johtajat siis puhdistavat Yhdysvaltoja. Tämä yksi kuva pesee lattioita koko muulla leffalla. Vaikka kuvaus on oivallista, ovat puitteet jotenkin halvat. Aiempia osia isommasta budjetistaan huolimatta elokuva vaikuttaa jotenkin siltä kuin se olisi tehty suoraan televisioon. Leikkauksessa leffaa olisi voinut tiivistää. Äänimaailma on sentään menevä, mutta Nathan Whiteheadin säveltämät musiikit ovat yhtä tyhjän kanssa läpi leffan.

Yhteenveto: The Purge: Election Year on kehno lisäys elokuvasarjaan, joka kadottaa sen kiehtovan pohdintansa ihmisarvoista ja -luonteesta, mikä jaksoi kiinnostaa kahdessa edellisessä osassa. Elokuva kopioi edellistä osaa, Puhdistuksen yö: Anarkiaa minkä ehtii, toivoen luovansa uudelleen sen hyvät hetket. Meno on kuitenkin jopa yllättävän pitkäveteistä. Tuttu sekoilu on jo ehtinyt käydä tylsäksi, eikä jännitettäkään löydy, kun hahmoista ei jaksa välittää. Paikoitellen homma äityy sellaisiin typeryyksiin, että elokuvaa on jopa kiusallista katsoa. Elokuva esittelee muutamia kivoja ideoita, mutta ei lopulta tee niillä oikeastaan mitään. Kaikin puolin The Purge: Election Year lässähtää kasaan totaalisen tyhjänpäiväisenä tappohurmoksena, mikä tuntuu jo siltä, etteivät tekijät enää muista, mistä sarjassa piti olla kyse. Raakuuksiennälkäisiä katsojia tämä voi miellyttää ja jos ei muuta, niin leffan suosio toimii osoituksena, että kenties meininki olisi yhtä sekopäistä kuin näissä elokuvissa, jos Puhdistuksen yöstä tehtäisiin todellinen tapahtuma.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.7.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Purge: Election Year, 2016, Universal Pictures, Platinum Dunes, Blumhouse Productions, Man in a Tree, Dentsu, Fuji Television Network

Arvostelu: The Final Destination (2009)

THE FINAL DESTINATION

Ohjaus: David R. Ellis
Pääosissa: Bobby Cambo, Shantel VanSanten, Nick Zano, Haley Webb, Mykelti Williamson, Krista Allen, Andrew Fiscella ja Justin Welborn
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 22 minuuttia
Ikäraja: 18

Jeffrey Reddickin luoma kauhuelokuva Final Destination - viimeinen määränpää (Final Destination - 2000) oli hitti, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Final Destination - viimeinen määränpää 2 (Final Destination 2 - 2003) ei ollut yhtä menestynyt lippuluukuilla, mutta sekin tuotti niin paljon rahaa, että kolmas osa pistettiin heti suunnitteille. Final Destination - viimeinen määränpää 3 (Final Destination 3 - 2006) oli myös hitti, joten neljännen osan suunnittelu alkoi heti. Ensimmäisen ja kolmannen osan ohjaaja James Wong oli kuitenkin lupautunut ohjaamaan Dragonball Evolutionin (2009), joten ohjaajaksi valittiin toisen osan ohjaaja David R. Ellis. Kuvaukset alkoivat maaliskuussa 2008 ja lopulta The Final Destinationiksi nimetty, sarjan viimeiseksi osaksi ajateltu elokuva sai ensi-iltansa elokuussa 2009. Leffa oli iso hitti, tienaten noin 80 miljoonaa enemmän kuin sarjan siihen asti menestynein, eli kolmas osa. Elokuva sai kuitenkin murska-arviot kriitikoilta. Itse en ollut koskaan ennen nähnyt ainuttakaan Final Destination -elokuvaa. Kun huomasin sarjan avausosan täyttävän tänä vuonna 20 vuotta, päätin vihdoin katsoa ja arvostella sen. En pitänyt siitä, mutta päätin silti katsoa sarjan muutkin osat. Katsoin The Final Destinationin lähes heti kolmannen osan jälkeen.

Nick on katsomassa autokilpailua, kun hän saa näyn, missä jättimäinen kolari tappaa kuskit ja katsojat. Nick hätääntyy ja saa osan katsojista turvaan juuri ennen kuin näky toteutuu ja paikalle jäänyt yleisö kuolee onnettomuudessa. Henkiinjääneet eivät kuitenkaan ole turvassa, vaan itse Kuolema vaikuttaisi jahtaavan heitä...

Tämänkertainen päähenkilö, Bobby Campon näyttelemä Nick O'Bannon on jotenkin vielä sarjan aiempia päähahmoja mitäänsanomattomampi tapaus. Nick on aika samanlainen kuin sarjan avausosan Alex (Devon Sawa), muttei sentään onneksi yhtä ärsyttävä. Campo on Sawaa parempi näyttelijä, muttei hänkään kummoinen ole. Nickin kohtalosta välittää suunnilleen yhtä paljon kuin elokuvan muidenkin hahmojen kohtaloista - eli ei tippaakaan.
     Muita autokilpailun onnettomuudesta selvinneitä ovat Nickin tyttöystävä Lori (Shantel VanSanten) ja heidän kaverinsa Hunt (Nick Zano) ja Janet (Haley Webb), tapahtuman vartija George (Mykelti Williamson), yksinhuoltajaäiti Samantha (Krista Allen), mekaanikko Andy (Andrew Fiscella), sekä uusnatsi Carter (Justin Welborn) - ettekä muuten ikinä arvaa, kuka näistä kuolee ensimmäisenä. Hahmot tuntuvat joka leffan myötä käyvän yhdentekevämmiksi katsojalle. Osa näyttelijöistä suoriutuu rooleistaan kelvollisesti, kun taas jotkut ylinäyttelevät pahasti omissa "tähtihetkissään".

Usein elokuvasarjoissa jatko-osat ovat heikompia kuin sarjan ensimmäinen elokuva. Final Destination -sarjassa on se huvittava puoli, että jo ensimmäinen osa oli huono, joten on aikamoinen saavutus, että sarja onnistuu muuttumaan vieläkin huonommaksi joka osan myötä. Jokainen uusi osa on edellisiä huonompi ja jokainen uusi osa saa aiemmat tuntumaan paremmilta elokuvilta. Nähtyäni The Final Destinationin (mikä ei nimestään huolimatta valitettavasti jäänyt sarjan viimeiseksi osaksi) ensimmäinen osa ei tunnukaan enää niin kehnolta. Tämä sarjan neljäs osa on nimittäin aikamoinen rimanalitus. Useasti elokuvan aikana huomasin vain tuijottavani tapahtumia suu auki epäuskoisena, sillä en voinut käsittää, kuinka idioottimainen ja surkea The Final Destination onkaan. Jo alun kilpailuonnettomuus on niin käsittämättömän typerä, etten osannut sanoa, suututtiko vai naurattiko se enemmän. Vielä ensimmäisen kilpa-auton kolari on tyylikkäästi toteutettu, mutta sen jälkeen kohtaus muuttuu todella huonoksi digimössöksi, minkä efektit näyttivät huonoilta luultavasti jo kymmenen vuotta sitten. Tätä vain pahentaa se, että elokuva on tehty 3D:ksi ja tätä kikkaa hyödynnetään yhä vain naurettavimmin keinoin.

Sarjan edellisen osan kanssa yksi isoimmista ongelmistani oli, kuinka vakavasti se käsitteli urpoa konseptiaan. Elokuva tarjosi mitä pöhkömpiä juttuja, mutta se teki sen liian totisesti, jolloin leffa tuntui lähinnä tahattoman koomiselta. The Final Destinationin alkukohtaus vaikuttaa kerrankin siltä, että tekijät ovat vihdoin hoksanneet, kuinka urpo tämä sarja on. Massiivisen autokolarin aikana ehdin miettiä, että ehkä tämä olisi tällä kertaa viihdyttävää roskaa, mutta ei. Elokuva revittelee vielä lopussa hieman pöhköydellään, mutta outoa kyllä, muuten kuolemat ovat yllättävän tylsiä tässä leffassa. Sarjan osat muuttuivat välittömästi todella kaavamaisiksi ja tekijät ovat tainneet huomata sen, sillä tässä nähdään periaatteessa kaikki sama edellisistä osista, mutta vain laiskemmin toteutettuna. Filmi tarjoaa jatkuvaa silmien pyörittelyä ja tylsistymistä. Sentään leffa ymmärtää kestää vain tunnin ja 20 minuuttia. Jo siinä ajassa se onnistuu pitkästyttämään ja ärsyttämään. Aikamoinen pohjanoteeraus jo Final Destinationin mittarilla.

Final Destination - viimeinen määränpää 2:n ohjaaja David R. Ellis tekee paluun sarjan pariin ja tekee vielä huonompaa työtä kuin aiemmin. Ellis ei tunnu edes yrittävän tällä kertaa, vaan hän vain toistaa tylsistyneenä edellisissä osissa nähtyä, mutta kehnommilla tapoilla. Ellis pitää parissa kohtaa hauskaa, kuten alun onnettomuudessa, mutta muuten hän vaikuttaisi tekevän tätä helpon rahan vuoksi. Käsikirjoittaja Eric Bress on vain kopioinut aiempien osien tekstin ja muutellut hieman nimiä ja kuolemistapoja. Mitään erityisen muistettavaa Bress ei saa mukaan, vaan elokuvan tapahtumat katoavat katsojan mielestä aika lailla heti, kun ne ovat tapahtuneet. Sentään The Final Destinationissa on joitain tyylikkäitä kuvia. Leikkauskin on paikoitellen sujuvaa. Visuaaliset tehosteet ovat kuitenkin naurettavan kökköjä ja niitä vain pahentaa typerä 3D-kikkailu - varsinkin jos leffaa ei katso 3D:nä. Mukaan mahtuu pari oivallista maskeerausta, mutta suurimmaksi osaksi kuolemissa käytetään vain huonoja digiefektejä. Alku- ja lopputekstien animaatiot ovat myötähäpeällisen surkeat. Ääniefektit toimivat kelvollisesti ja säveltäjä Brian Tyler tekee huomattavasti parempaa työtä musiikkien kanssa kuin aiemmat säveltäjät, mutta ei se riitä. Roskaa tämä on, eikä valitettavasti edes viihdyttävää sellaista.

Yhteenveto: The Final Destination on surkea elokuva ja kaamea rimanalitus jo Final Destinationin mittapuulla. Leffa ei onneksi ota itseään yhtä vakavasti kuin kolmas osa, mutta meno käy nyt niin typeräksi urpoiluksi, että oikein ärsyttää. Elokuva toistaa aiempien osien kaavaa, mutta niin laiskasti, että se tuntuu todella väkisin väännetyltä. Hahmot ovat ärsyttäviä, eikä kenestäkään välitä. Harmillisesti heidän kuolemansakaan eivät herätä erityisemmin reaktioita, sillä leffasarjan on yhä vain vaikeampi keksiä viihdyttäviä kuolemistapoja. Tapot muuttuvat vieläpä myötähäpeällisiksi naurettavien 3D-tehosteiden takia. Muutenkin elokuvan efektit ovat surkuhupaisan huonoja. Alussa ja lopussa elokuva vaikuttaisi tajuavan oman idioottimaisuutensa, mutta sen sijaan, että tekijät pitäisivät kunnolla hauskaa ja sama lystikkyys siirtyisi katsojaan, on lopputuloksena kamalaa sontaa ja sarjan ehdoton pohjanoteeraus. Jos pidit aiemmista osista, luultavasti innostut myös The Final Destinationista. Muuten kannattaa säästää itsesi tämän elokuvan aiheuttamalta turhautumiselta ja ärsyyntymiseltä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.10.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Final Destination, 2009, New Line Cinema, Practical Pictures, Parallel Zide, FlipZide Pictures

Arvostelu: Forrest Gump (1994)

FORREST GUMP

Ohjaus: Robert Zemeckis
Pääosissa: Tom Hanks, Robin Wright, Gary Sinise, Mykelti Williamson, Sally Field, Harold Herthum, Aaron Izbicki, Michael Burgess, Steven Griffith ja Haley Joel Osmont
Genre: draama, romantiikka, komedia
Kesto: 2 tuntia 22 minuuttia
Ikäraja: 12

Forrest Gump perustuu Winston Groomin samannimiseen kirjaan vuodelta 1986. Aluksi elokuvaa tarjottiin ohjaaja Terry Gilliamille, mutta hän kieltäytyi. Barry Sonnenfeld kiinnitettiin ohjaajaksi, mutta hän halusi mieluummin ohjata Addams Family Values -komedian (1993), jolloin homma meni Robert Zemeckisille. Kuvaukset alkoivat loppukesästä 1993 ja päättyivät samaisena jouluna. Forrest Gump ilmestyi kesällä 1994 ja se oli suuri hitti - jopa vuoden toiseksi menestynein elokuva Walt Disneyn Leijonakuninkaan (The Lion King - 1994) jälkeen. Myös kriitikot pitivät elokuvasta paljon ja se oli ehdolla useista palkinnoista; mm. kolmestatoista Oscarista, joista se voitti kuusi (Paras elokuva, Paras ohjaus, Paras miespääosa, Paras sovitettu käsikirjoitus, Paras leikkaus ja Parhaat erikoistehosteet). Elokuvaa arvostetaan edelleen paljon ja esimerkiksi Internet Movie Databasessa se on sijalla kaksitoista 250:n parhaan leffan listalla! Itse en nostaisi filmiä niin korkealle, mutta on se silti mielestäni erittäin hyvä. Näin Forrest Gumpin ensimmäistä kertaa kymmenvuotiaana ja muistan sen katselukokemuksen todella hyvin, koska minulla oli silmätulehdus, joten en nähnyt joitain pätkiä leffasta, sillä silmäni täyttyivät vähän väliä rähmästä. Katsoin elokuvan kunnolla uudestaan muutamaa vuotta myöhemmin, mutta sen jälkeen en ole katsonut leffaa. Syksyllä 2016 tyttöystäväni kuitenkin osti sen minulle, mutta silti kesti yli vuoden ennen kuin katsoimme sen yhdessä. Samalla päätin myös kirjoittaa siitä arvostelun.

Yksinkertainen mutta silti moniulotteinen mies nimeltä Forrest Gump odottaa linja-autoa ja alkaa kertoa elämäntarinaansa muille pysäkin odottajille.

Pääroolissa Forrest Gumpina nähdään Tom Hanks, joka tekee tässä kenties uransa tunnetuimman roolisuorituksen. Eikä mikään ihme, sillä Hanks suoriutuu osastaan erinomaisesti. Forrest ei ole kovin fiksu, minkä huomaa usein elokuvan aikana. Leffassa ei kerrota, mikä hänellä tarkalleen ottaen on, mutta älyllisesti hän on kuitenkin jäänyt muista jälkeen. Jonkun toisen esittämänä hahmo voisikin helposti muuttua loukkaavaksi tai ärsyttäväksi, mutta Hanks tuo Forrestiin niin paljon sydäntä, että katsojana on hänen puolellaan alusta alkaen. Forrestin haaveet eivät koostu isoista asioista ja siksi onkin hauskaa sekä erittäin kiehtovaa seurata hänen elämäänsä, sillä hänelle tapahtuu hyvin paljon asioita. Usein myös harmittaa hänen puolestaan, kun hän ei ymmärrä, kuinka isoissa asioissa hän onkaan mukana. Forrest nostaa kuitenkin hymyn huulille useaan otteeseen ihastuttavan persoonansa ansiosta. Leffan alussa nuorta Forrest Gumpia esittää Michael Conner Humphreys.
     Robin Wright näyttelee Jennyä, johon Forrest on ollut ihastunut lapsesta asti, kun he ensimmäisen kerran kohtasivat. Jenny on todella erilainen persoona kuin Forrest. Ei vain sen takia, että hän on fiksumpi, vaan hän näkee maailman täysin erilailla kuin Forrest. Jenny näkee asiat paljon lohduttomampina ja surullisempina, minkä takia hänen on pakko olla jatkuvasti matkalla - hänen täytyy paeta kaikkea koko ajan. Jennyn elämän traagisuus onkin hienosti luotu kulkemaan leffan taustalla ja on surullista, miten Forrest ei kykene ymmärtämään, kuinka hänen rakastaan sattuu. Wright on erittäin hyvä osassaan ja vaikka välillä ärsyttää se, miten Jenny kohtelee Forrestia, Wright osoittaa hahmon teoilla syitä siihen.
     Elokuvassa nähdään myös Sally Field Forrestin äitinä, joka rakastaa poikaansa, eikä anna kenenkään pitää häntä idioottina; Mykelti Williamson katkaravuista kiinnostuneena Bubbana, jonka Forrest tapaa armeijassa; sekä Gary Sinise luutnantti Danina, joka johtaa Forrestin ja Bubban joukkoa Vietnamissa. Mukana on myös paljon muita hahmoja täydentämässä Forrestin elämää, mutta heidän osuutensa ovat niin pienet ja heitä on niin paljon, ettei heitä kannata alkaa luettelemaan.

Kuten Forrest Gump henkilönä, myös itse elokuva on sympaattinen, lämminhenkinen, koskettava ja hauska. Se, että joku alkaisi yhtäkkiä selostamaan elämäänsä tuiki tuntemattomille ihmisille bussipysäkillä, voi aluksi tuntua aika oudolta, mutta eipä se haittaa, sillä kovin monella ihmisellä ei ole yhtä kiinnostavaa elämäntarinaa kerrottavanaan. Forrest tosiaan päätyy tekemään ties mitä; paljon enemmän kuin monet tekevät koko elämänsä aikana. Hän nousee jalkapallojoukkueessa tähtipelaajaksi, hän lähtee sotaan Vietnamissa, hän innostaa ihmisiä päästämään irti kaikesta ylimääräisestä ja juoksemaan, hän tapaa useat Yhdysvaltain presidentit, hän luo asioita kuten Elviksen tanssiliikkeet, ja hän opettaa ihmisiä näkemään asioita paremmassa valossa. Forrest on mukana useissa merkittävissä tapahtumissa ja hän tekee maailmaa muokkaavia asioita, eikä hän tiedä lainkaan niin tapahtuvan. Forrest vain unelmoi suhteesta rakkaan Jennynsä kanssa, minkä takia onkin surullista seurata vierestä, kun joka kerta heidän tavatessa vuosien jälkeen, Jennyn on pakko lähteä muualle. Forrest saavuttaa ties mitä, mutta hänelle itselleen tärkeintä saavutusta hän ei vaikuta koskaan saavuttavan.

Sen lisäksi, että elokuvassa on useita surullisia hetkiä, on siinä myös paljon huumoria. Elokuvan aikana saa nauraa tai hekotella useaan otteeseen, ja se saa vähän väliä hyvälle tuulelle. Forrestin tietämättömyydestä tehdään paljon vitsiä ja onkin esimerkiksi hulvatonta, kun hän selittää esi-isästään leffan alussa. On hauska nähdä, mitä kaikkea Forrest pääsee kokemaan, vaikka kaikki tapahtumat eivät tietenkään ole mukavimmasta päästä, kuten Vietnamin tapahtumat, jolloin leffa muuttuu hieman sotaelokuvaksi, unohtamatta kuitenkaan yleistä tunnelmaansa. Leffan tunnelataus on erinomaisen voimakas, mikä syntyy taidokkaasta kerronnasta. Paikoitellen kerronta on tosin hieman pitkitettyä, eikä filmin tarvitse kestää lähes kahta ja puolta tuntia. Vietnamin sodan jälkeen elokuvan loistavuus alkaa rakoilla huomattavasti ja mukana on pätkiä, jotka olisi voinut leikata kokonaan pois. Elokuvan lopusta ei valitettavasti ole saatu mitä parhainta, vaikka siinäkin on liikuttavuutta ja oivallista symboliikkaa höyhenen kautta. Kokonaisuus on silti erittäin hyvä. Vaikkei Forrest Gump ole mielestäni niin hieno, että se pääsisi kymmenen parhaan elokuvan joukkoon, on se kuitenkin niin mainio, että mielestäni jokaisen pitää nähdä se ainakin kerran elämässään. Forrestin saavutusten vuoksi leffa on myös hyvin inspiroiva. Saavutukset tapahtuvat jatkuvasti Forrestin yksittäisten päähänpistojen vuoksi, mikä viestii hyvin, että kaikkien pitäisi vain tehdä mitä haluavat, eikä pidä kuunnella niitä, jotka sanovat että unelmat ovat mahdottomia toteuttaa.

Elokuvan on ohjannut Robert Zemeckis, joka teki tätä ennen Paluu tulevaisuuteen -trilogian (Back to the Future - 1985-1990), joka alkoi upeasti, mutta heikkeni joka leffan kautta pisteen verran. Hänen uralleen on tapahtunut samoin, sillä Forrest Gumpin jälkeen Zemeckis ei ole tehnyt yhtään erityisen mainiota filmiä. Tässä hän on kuitenkin onnistunut todella oivasti. Hän on saanut mukaan mahtavan tunnelman ja osaa asiansa niin komedian kuin draaman puolella. Eric Rothin käsikirjoitus on myös erittäin hyvä ja sehän tietty sisältää ikonisia repliikkejä, kuten "äitini sanoi aina, että elämä on kuin suklaarasia..." ja "juokse Forrest, juokse!" Elokuva on kuvattu todella taidokkaasti, mutta leikkauksessa sitä olisi voinut tiivistää hieman. Visuaaliset efektit leffassa ovat todella hyvät. Forrest Gump mullisti tietokonetehosteiden käyttöä elokuvissa, sillä siinä on saatu yhdistettyä Forrest aitoihin uutiskuviin presidenttien ja kuuluisuuksien kanssa. Ja yllättävää kyllä, efektit näyttävät yhä erinomaisilta! Äänitehosteet ovat myös mainiot ja Alan Silvestri on tehnyt kelpo työtä musiikkien parissa.

Yhteenveto: Forrest Gump on todella oivallinen ja aika koskettava filmi. Elokuva lähtee erittäin kiehtovasti käyntiin, vaikka aluksi tuntuukin pöljältä, että joku alkaisi selittämään koko elämäänsä tuiki tuntemattomille. Pöhköys menee kuitenkin ohi, kun katsojana alkaa ihmettelemään, mitä kaikkea Forrest on päässyt tekemään elämänsä aikana ja kuinka paljon hän on vaikuttanut maailmaan, tajuamatta sitä itse. Harmillisesti Vietnamin sodan jälkeen elokuvan mahtava tunnelma alkaa rakoilla ja leffaan alkaa tulla mukaan hieman pitkäveteisiä hetkiä. Leffa löytää loistokkuutensa toisella puoliskollaan vain välillä, eikä huipennus ole harmillisesti mitä parhain, vaikka pidänkin kovasti höyhenen tarjoamasta symboliikasta. Kokonaisuus on silti koskettava, hauska, jännittävä, oivaltava ja lämminhenkinen, mikä syntyy suurimmaksi osaksi Tom Hanksin erinomaisesta roolityöstä. Jonkun muun käsissä Forrest Gump saattaisi muuttua loukkaavaksi tai rasittavaksi, mutta Hanks onnistuu juuri oikein. Ohjaaja Robert Zemeckis on tehnyt erittäin hyvää työtä tunnelman luomisessa. Tekninen toteutus on muuten oivallista, mutta leikkauksessa filmiä olisi voinut tiivistää hieman. Visuaaliset tehosteet ovat taidokkaasti toteutetut; Forrest on saatu todella hienosti yhdistettyä aitoihin uutiskuviin. Forrest Gump on mielestäni niitä elokuvia, jotka jokaisen täytyy nähdä ainakin kerran elämässään, joten suosittelenkin sitä aivan kaikille! Se on erittäin mainio leffa, vaikkei pääsekään mielestäni edes sadan parhaan elokuvan joukkoon.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.11.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.theredlist.com
Forrest Gump, 1994, Paramount Pictures