Näytetään tekstit, joissa on tunniste Amy Brenneman. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Amy Brenneman. Näytä kaikki tekstit

lauantai 6. joulukuuta 2025

Arvostelu: Heat - ajojahti (Heat - 1995)

HEAT - AJOJAHTI

HEAT



Ohjaus: Michael Mann
Pääosissa: Al Pacino, Robert De Niro, Val Kilmer, Jon Voight, Tom Sizemore, Diane Venora, Amy Brenneman, Ashley Judd, Mykelti Williamson, Wes Studi, Ted Levine, Natalie Portman, William Fichtner, Dennis Haysbert, Hank Azaria ja Danny Trejo
Genre: rikos, toiminta
Kesto: 2 tuntia 50 minuuttia
Ikäraja: 16

Heat - ajojahti on Michael Mannin ohjaama ja käsikirjoittama rikostoimintaelokuva. 1970-luvun lopulla Mann kiinnostui rikollisesta Neil McCauleystä ja tätä jahdanneesta chicagolaisesta poliisista Chuck Adamsonista. Mann ryhtyi työstämään tositarinan pohjalta elokuvaa ja esitteli käsikirjoitustaan ympäri Hollywoodia, mutta tuloksetta. Kun Mannin tuottamasta Miami Vice -sarjasta (1984-1990) muodostui iso hitti, Mann keksi muovata vanhan tekstinsä televisiosarjan muotoon. Hän sai kuvattua pilottijakson NBC-kanavalle, mutta kanava hylkäsikin sarjan. Mann muokkasi pilottijaksosta televisiossa julkaistun leffan L.A. Takedown (1989), jonka pohjalta hän alkoi työstämään kunnon teatterielokuvaa. Tällä kertaa Mann sai rahoittajat projektiin, työryhmän ympärilleen ja innokkaat näyttelijät kameran eteen. Kuvaukset käynnistyivät loppukeväästä 1995 ja lopulta Heat - ajojahti sai maailmanensi-iltansa jo puoli vuotta myöhemmin, 6. joulukuuta 1995 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden kehuma taloudellinen menestys, jonka arvostus on vain kasvanut vuosien varrella. Elokuva on toiminut innoittajana niin tosielämän rikollisille, kuin myös leffoille, kuten Christopher Nolanin Batman-elokuvalle Yön ritari (The Dark Knight - 2008) ja suursuosiota nauttiville Grand Theft Auto -videopeleille (1997-). Itse katsoin Heat - ajojahdin ensimmäistä kertaa kymmenisen vuotta sitten, jolloin pidin sitä hyvänä, joskin ylipitkänä rikosleffana. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 30 vuotta, päätin juhlan kunniaksi tietty katsoa sen uudelleen ja samalla arvostella sen.

Los Angelesin rikoskomisario Vincent Hanna tutkii veristä ryöstöä ja muuttuu pakkomielteiseksi tekijöiden nappaamisesta. Ryöstön takana oleva Neil McCauley tiimeineen onkin jo suunnittelemassa uutta, monen miljoonan arvoista keikkaa.




Al Pacino ja Robert De Niro näyttelivät kummatkin Kummisetä osa II:ssa (The Godfather Part II - 1974). Pacino sai roolityöstään parhaan miespääosan Oscar-ehdokkuuden ja De Niro voitti parhaan miessivuosan palkinnon. Mutta koska elokuva kertoi tarinaansa kahdella eri aikajanalla, ei Pacinolla ja De Nirolla ollut ainuttakaan yhteistä kohtausta. Kummisedän myötä näyttelijät on jatkuvasti yhdistetty katsojien mielessä toisiinsa, mutta vasta Heat - ajojahdissa, yli kaksi vuosikymmentä myöhemmin Pacino ja De Niro näyttelivät vihdoin samassa kohtauksessa. Al Pacino nähdään Vincent Hannana, työlleen pakkomielteisesti omistautuvana ylikomisariona, joka ei niele paskaa keneltäkään ja toimii ajoittain hieman kyseenalaisesti. Robert De Niro taas näyttelee Neil McCauleytä, rikollisneroa, jonka johtama tiimi tekee useiden miljoonien arvoisia iskuja ja joka ei myöskään niele paskaa keneltäkään. Vincent ja Neil ovat poliisi ja rosvo, saman kolikon kaksi eri puolta, mutta heistä löytyy hämmentävän paljon samankaltaisuuksia. Näiden kahden välille muodostuukin erittäin kiehtova suhde, jossa he ovat periaatteessa toisiaan vastaan, mutta samalla he eivät voi olla ihailematta ja kunnioittamatta toisiaan. Pacino ja De Niro ovat kummatkin ilmiömäisessä vedossa läpi elokuvan. Pacino istuu täydellisesti toisinaan räjähtävän kytän osaan, kun taas De Niro osoittaa jälleen kerran näyttelevänsä karismaattisesti roistoa, jonka ei haluaisi jäävän kiinni laittomista puuhistaan huolimatta. Kun Pacino ja De Niro vihdoin nähdään samassa kuvassa ikonisessa kahvilakohtauksessa, on homma kaiken odotuksen arvoista.




Elokuvassa nähdään myös Val Kilmer, Tom Sizemore, Danny Trejo ja Kevin Gage Neilin rosvotiimiin kuuluvina Chrisinä, Michaelina, Trejona ja Waingrona, Jon Voight heidän työkeikkansa antavana Natena, Mykelti Williamson, Wes Studi ja Ted Levine Vincentiä auttavina ylikonstaapeli Druckerina, etsivä Casalsina ja etsivä Boskona, Dennis Haysbert rikollista elämää taakseensa jättävänä Danielina, William Fichtner rahanpesijä Roger Van Zantina, sekä Diane Verona Vincentin vaimona Justinena, Natalie Portman hänen tyttärenä Laurenina, Ashley Judd Chrisin vaimona Charlenena ja Amy Brenneman kirjakaupassa työskentelevänä Eadyna. Näyttelijäkaarti on läpikotaisin hyvässä vedossa, etenkin Verona, Portman, Judd ja Brenneman Vincentin, Neilin ja Chrisin elämään kuuluvina naisina, jotka joutuvat ikävään välikäteen, kun tämä kissa-hiiri-leikki äityy huippuunsa.

Kuten alussa kerroin, kymmenen vuotta sitten ensikatselussa pidin Heat - ajojahtia kelpo rikoselokuvana. Nyt vuosikymmen myöhemmin uudelleenkatselussa olin täysin myyty elokuvan edessä. Kyseessä on mestarillinen rikoseepos, joka pitää tiukasti otteessaan läpi liki kolmen tunnin kestonsa ja joka jättää suuren vaikutuksen päätyttyään. Ei ole mikään ihme, että elokuva on toiminut vuosien varrella innoittajana lukuisille ihmisille, niin elokuvantekijöille, pelisuunnittelijoille kuin myös ironista kyllä, myös tosielämän rikollisille. Helmikuussa 1997 tapahtunut North Hollywoodin pankkiryöstö muistutti monella tapaa elokuvaa ja tekijöiden kotoa löytyikin Heat - ajojahdin VHS-kasetti.




Heti ensiminuuteillaan elokuva nappaa katsojan mukaansa, eikä sitten suostu millään päästämään irti. Jo alun ryöstökohtaus on väkevän tiukasti toteutettu ja tehokkaan tiivistunnelmainen, mutta siitä jännitys vasta alkaa tosissaan kasvaa. On äärimmäisen koukuttavaa seurata niin Neilin ryhmää, joka alkaa valmistautua seuraavaan keikkaansa, erittäin riskialttiiseen pankkiryöstöön, samalla kun Vincentin tiimi yrittää päästä rikollisten jäljille ja saada nämä kiinni. Itse pankkiryöstökohtaus ja sitä seuraava tulitaistelu Los Angelesin kaduilla on aivan mieletön ja äärimmäisen jännittävä. Etenkin tässä kohtauksessa katsoja voi huomata jännittävänsä molempien joukkojen puolesta. Toisaalta sitä haluaa nähdä Vincentin saavan roistot nalkkiin, mutta samalla sitä kuitenkin haluaisi nähdä Neilin ja kumppanien livahtavan kuin koirat veräjästä. Jossain muussa leffassa tämä osio voisi olla elokuvan finaali, mutta Michael Mannilta löytyy paukkuja vielä jollain ilveellä tätäkin tiivistunnelmaisempaan viimeiseen tuntiin. Todellisen loppuhuipennuksen aikana katsoja suorastaan pidättää hengitystä jännityksen kourissa.

Heat - ajojahdin hienous ei kuitenkaan johdu vain intensiivisistä ammuskeluista ja takaa-ajoista, vaan elokuva nousee täysin uudelle tasolle ja monien muiden vastaavien rikosleffojen yläpuolelle sen fantastisesti laadittujen ihmissuhteiden ansiosta. Elokuva pureutuu todella ytimekkäästi hahmoihin ja kuinka heidän toimintansa vaikuttaa heidän ympärillä oleviin. Kuinka Vincentin työriippuvuus rikkoo hänen parisuhdettaan ja kuinka rikollisten on vaikea pitää yllä illuusiota tavallisesta elämästä. Ja kuten jo aiemmin sanoin, ytimessä on Vincentin ja Neilin välinen kummallinen suhde toisiinsa. Ilman tätä täydellisesti rakennettua heijastusta hahmojen välillä, ei loppuhuipennuskaan tuntuisi samalla lailla missään. Kaiken päätteeksi tunnetila on lopulta lähinnä haikea.




Elokuvan tie kankaille oli kaikkea muuta kuin helppo, mutta olen erittäin iloinen, että Mann oli sinnikäs aikomuksensa kanssa, eikä luovuttanut siihen, kun NBC-kanava päätti olla rahoittamatta sarjaa alkuperäisen pilottijakson pohjalta. Vuosien varrella Mann oli hionut ja tuunannut Heat - ajojahtia täydellisyyteen asti, eikä lopputuloksessa onnu mikään. Mannin ohjaus on rautaista läpi filmin ja hänen käsikirjoituksensa on sitäkin parempi. Tarinan kuljetus, hahmot ja heidän suhteensa, sekä dialogi ovat ensiluokkaista. Tämän päälle elokuva on myös teknisiltä ansioiltaan upea. Joistain hieman epätarkoista otoksista huolimatta kameratyöskentely on komeaa, leikkaus tiukkaa vaikka kestoa onkin pari tuntia ja 50 minuuttia, lavasteet ovat hienot, puvustus oivallista ja maskeeraukset äityvät varsin verisiksi. Käytännön tehosteet ovat näyttävät ja äänimaailma väkevästi rakennettu tulitaisteluita ja Elliot Goldenthalin tunnelmallisia musiikkeja myöten.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.6.2024
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Heat, 1995, Warner Bros., New Regency Productions, Forward Pass, Art Linson Productions, Monarchy Enterprises B.V.


maanantai 26. toukokuuta 2025

Arvostelu: Casper (1995)

CASPER



Ohjaus: Brad Silberling
Pääosissa: Malachi Pearson, Christina Ricci, Bill Pullman, Cathy Moriarty, Eric Idle, Joe Nipote, Brad Garrett, Joe Alaskey, Garette Ratliff Henson, Jessica Wesson, Amy Brenneman, Devon Sawa, Don Novello, Dan Aykroyd, Clint Eastwood ja Mel Gibson
Genre: fantasia, komedia
Kesto: 1 tunti 40 minuuttia
Ikäraja: 7

Casper perustuu samannimiseen kummitushahmoon, joka teki ensiesiintymisensä teattereissa julkaistussa animaatiolyhytelokuvassa The Friendly Ghost vuonna 1945. Tämän jälkeen Casper-kummitus on esiintynyt niin animaatioissa kuin myös sarjakuvissa, ja 1990-luvun alussa Steven Spielberg halusi työstää hahmosta ikioman elokuvan. Aluksi käsikirjoittajaksi pestattiin Alex Proyas, mutta kun hänen tekstinsä koettiin liian synkäksi, hänet korvattiin Sherri Stonerilla ja Deanna Oliverilla. Nähtyään jakson Brooklyn Bridge -sarjasta (1991-1993), Spielberg pestasi sarjan parissa työskennelleen ohjaajan, Brad Silberlingin tekemään esikoisohjauksensa elokuvien parissa. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 1994 ja lopulta Casper sai maailmanensi-iltansa 26. toukokuuta 1995 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen jättihitti, joka sai kuitenkin ailahtelevaa palautetta kriitikoilta ja huonoimman elokuvan Stinkers Bad Movie Awards -ehdokkuuden. Itse näin Casperin todennäköisesti jo lapsena televisiosta, mutta olen takuuvarmasti katsonut sen myöhemmin Netflixistä. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 30 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa Casperin uudestaan ja arvostella sen.

Carrigan Crittenden saa isältään perinnöksi kartanon, missä kummittelee. Yritettyään erilaisia niksejä haamujen karkottamiseen, nainen päätyy lopulta haamupsykologi James Harveyn puoleen.




Cathy Moriarty näyttelee Carrigan Crittendeniä, rikkauksien perään haaveilevaa naista, joka saa tietää isänsä menehtyneen. Maallisen mammonan sijaan Carrigan saa perinnöksi vain pienessä Friendshipin kaupungissa sijaitsevan Whipstaffin kartanon. Pian naiselle selviää, että kartanossa kummittelee ja hän päättää hankkiutua haamuista eroon, kääntymällä Bill Pullmanin näyttelemän tohtori Harveyn puoleen, joka kehuskelee ammatillaan haamupsykologina, mutta joka ei ole koskaan kohdannut aitoa aavetta. Tohtori Harvey on jäänyt leskeksi, hänen vaimonsa menehdyttyä ja hänen todellinen pyrkimyksensä onkin löytää yhteys rakkaaseensa. Samalla hän on hieman unohtanut tyttärensä Katin (Christina Ricci), joka häpeää isäänsä ja haluaisi normaalin lapsuuden ja ystäviä. Moriarty on mainio viekkaan Carriganin osassa, joka haluaa saada kartanosta rahalliset hyödyt irti keinolla millä hyvänsä. Pullman on myös oiva roolissaan psykologi-isänä ja Ricci taas oli tehnyt jo nimeä lapsille suunnatussa halloweenleffassa pari vuotta aiemmin, kun hän esitti Wednesdayta Perhe Addams -elokuvassa (The Addams Family - 1991). Hän istuukin hyvin osaansa, päästen näyttämään enemmän tunteita kuin kylmänä Wednesdayna. Mainitsemisen arvoinen on myös lystikäs Monty Python -koomikko Eric Idle, joka nähdään Carriganin uskollisena palvelijana Dibsinä.
     Mutta elokuvan todelliset vetonaulathan ovat tietty ne kummitukset, lähtien toki nimikkohaamu Casperista (äänenä Malachi Pearson), joka haluaisi itselleen ystävän. Casper asuu Whipstaffissa yhdessä setiensä Joustiksen (Joe Nipote), Läskin (Brad Garrett) ja Haisulin (Joe Alaskey) kanssa, jotka hyödyntävät tilaansa kepposteluun ja sekasorron aiheuttamiseen. Casper on mukava heppu ja tämän sedät ovat varsin vekkulit veijarit.




En yhtään ihmettele, että ysärillä Casper oli monien lasten jatkuvassa katselussa etenkin halloweenin aikaan sellaisten elokuvien, kuten Perhe Addamsin ja Hokkus Pokkusin (Hocus Pocus - 1993) kanssa. Kyseessähän on aika lailla täydellinen valinta koko perheen yhteiseen halloween-elokuvailtaan, kun halutaan katsoa kummituksia, mutta ei haluta aiheuttaa perheen pienimmille painajaisia. Ja näin aikuisiälläkin Casper toimii pääasiassa oikein menevästi. Se nostaa miellyttävän hymyn huulille, mutta siitä löytyy myös hieman hurjempiakin hetkiä lastenleffaksi. Kieli on kuitenkin visusti poskessa ja etenkin nuoremmat katsojat saavat nauraa erilaiselle toilailulle. Aikuiskatsojille iloa tuottavat viittaukset muihin elokuviin, kuten Ilmestyskirja. Nyt -sotaklassikkoon (Apocalypse Now - 1979), sekä cameot, joista paras on tietty itse Dan Aykroyd Ray Stantzina Ghostbusters - haamujengistä (Ghostbusters - 1984)!

Elokuvan tarina vie mukavasti mennessään, vaikka se toisinaan kompuroikin hieman useiden juonikuvioiden alla. Leffa lähtee liikkeelle Carriganista, mutta kun tohtori Harvey ja Kat saapuvat kartanolle, nainen unohdetaan varmaan yli puoleksi tunniksi kokonaan. Erityisen raakileeksi jää Katin kuvio luokkalaistensa, kiusaajatyttö Amberin (Jessica Wesson) ja ihastuksenkohde Vicin (Garette Ratliff Henson) kanssa. Parasta onkin Casperin ja Katin ystävyyden kehittyminen, kun taas hauskinta antia on tohtori Harveyn yritys saada jotain rotia Casperin riiviömäisiin setiin. Sekaan mahtuu myös hieman sanomaa elämästä ja kuolemasta, sekä siitä, että pitäisi arvostaa sitä mitä on jo, sen sijaan että tavoittelisi koko ajan jotain mitä ei ole.




Kun Steven Spielberg ei itse halunnut ohjata Casperia, ohjausvastuu päätyi Brad Silberlingille, joka oli aiemmin työskennellyt vain television puolella. Silberling hoitaa tonttinsa pääasiassa kelvollisesti, rakentaen hupaisaa ilmapiiriä. Sherri Stonerin ja Deanna Oliverin työstämä käsikirjoitus on paikoitellen hieman levällään, mutta kertomus pitää silti katsojan kiinnostusta yllä. Casper on myös oivallisesti kuvattu. Whipstaffin kartanon lavasteet ovat hienot ja puvustus on kelvollista. Casper ja muut aaveet on sopivasti siirretty oikeiden ihmisten sekaan, ilman että heidän piirrosmaisuutensa kärsii. Efektit ovat muutenkin toimivat ja myös äänimaailma on kunnossa James Hornerin tunnelmallisia musiikkeja myöten.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.10.2024
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Casper, 1995, Universal Pictures, Amblin Entertainment, The Harvey Entertainment Company