Arvostelu: Heat - ajojahti (Heat - 1995)

HEAT - AJOJAHTI

HEAT

Ohjaus: Michael Mann

Pääosissa: Al Pacino, Robert De Niro, Val Kilmer, Jon Voight, Tom Sizemore, Diane Venora, Amy Brenneman, Ashley Judd, Mykelti Williamson, Wes Studi, Ted Levine, Natalie Portman, William Fichtner, Dennis Haysbert, Hank Azaria ja Danny Trejo

Genre: rikos, toiminta

Kesto: 2 tuntia 50 minuuttia

Ikäraja: 16

Heat - ajojahti on Michael Mannin ohjaama ja käsikirjoittama rikostoimintaelokuva. 1970-luvun lopulla Mann kiinnostui rikollisesta Neil McCauleystä ja tätä jahdanneesta chicagolaisesta poliisista Chuck Adamsonista. Mann ryhtyi työstämään tositarinan pohjalta elokuvaa ja esitteli käsikirjoitustaan ympäri Hollywoodia, mutta tuloksetta. Kun Mannin tuottamasta Miami Vice -sarjasta (1984-1990) muodostui iso hitti, Mann keksi muovata vanhan tekstinsä televisiosarjan muotoon. Hän sai kuvattua pilottijakson NBC-kanavalle, mutta kanava hylkäsikin sarjan. Mann muokkasi pilottijaksosta televisiossa julkaistun leffan L.A. Takedown (1989), jonka pohjalta hän alkoi työstämään kunnon teatterielokuvaa. Tällä kertaa Mann sai rahoittajat projektiin, työryhmän ympärilleen ja innokkaat näyttelijät kameran eteen. Kuvaukset käynnistyivät loppukeväästä 1995 ja lopulta Heat - ajojahti sai maailmanensi-iltansa jo puoli vuotta myöhemmin, 6. joulukuuta 1995 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden kehuma taloudellinen menestys, jonka arvostus on vain kasvanut vuosien varrella. Elokuva on toiminut innoittajana niin tosielämän rikollisille, kuin myös leffoille, kuten Christopher Nolanin Batman-elokuvalle Yön ritari (The Dark Knight - 2008) ja suursuosiota nauttiville Grand Theft Auto -videopeleille (1997-). Itse katsoin Heat - ajojahdin ensimmäistä kertaa kymmenisen vuotta sitten, jolloin pidin sitä hyvänä, joskin ylipitkänä rikosleffana. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 30 vuotta, päätin juhlan kunniaksi tietty katsoa sen uudelleen ja samalla arvostella sen.

Los Angelesin rikoskomisario Vincent Hanna tutkii veristä ryöstöä ja muuttuu pakkomielteiseksi tekijöiden nappaamisesta. Ryöstön takana oleva Neil McCauley tiimeineen onkin jo suunnittelemassa uutta, monen miljoonan arvoista keikkaa.

Al Pacino ja Robert De Niro näyttelivät kummatkin Kummisetä osa II:ssa (The Godfather Part II - 1974). Pacino sai roolityöstään parhaan miespääosan Oscar-ehdokkuuden ja De Niro voitti parhaan miessivuosan palkinnon. Mutta koska elokuva kertoi tarinaansa kahdella eri aikajanalla, ei Pacinolla ja De Nirolla ollut ainuttakaan yhteistä kohtausta. Kummisedän myötä näyttelijät on jatkuvasti yhdistetty katsojien mielessä toisiinsa, mutta vasta Heat - ajojahdissa, yli kaksi vuosikymmentä myöhemmin Pacino ja De Niro näyttelivät vihdoin samassa kohtauksessa. Al Pacino nähdään Vincent Hannana, työlleen pakkomielteisesti omistautuvana ylikomisariona, joka ei niele paskaa keneltäkään ja toimii ajoittain hieman kyseenalaisesti. Robert De Niro taas näyttelee Neil McCauleytä, rikollisneroa, jonka johtama tiimi tekee useiden miljoonien arvoisia iskuja ja joka ei myöskään niele paskaa keneltäkään. Vincent ja Neil ovat poliisi ja rosvo, saman kolikon kaksi eri puolta, mutta heistä löytyy hämmentävän paljon samankaltaisuuksia. Näiden kahden välille muodostuukin erittäin kiehtova suhde, jossa he ovat periaatteessa toisiaan vastaan, mutta samalla he eivät voi olla ihailematta ja kunnioittamatta toisiaan. Pacino ja De Niro ovat kummatkin ilmiömäisessä vedossa läpi elokuvan. Pacino istuu täydellisesti toisinaan räjähtävän kytän osaan, kun taas De Niro osoittaa jälleen kerran näyttelevänsä karismaattisesti roistoa, jonka ei haluaisi jäävän kiinni laittomista puuhistaan huolimatta. Kun Pacino ja De Niro vihdoin nähdään samassa kuvassa ikonisessa kahvilakohtauksessa, on homma kaiken odotuksen arvoista.

Elokuvassa nähdään myös Val Kilmer, Tom Sizemore, Danny Trejo ja Kevin Gage Neilin rosvotiimiin kuuluvina Chrisinä, Michaelina, Trejona ja Waingrona, Jon Voight heidän työkeikkansa antavana Natena, Mykelti Williamson, Wes Studi ja Ted Levine Vincentiä auttavina ylikonstaapeli Druckerina, etsivä Casalsina ja etsivä Boskona, Dennis Haysbert rikollista elämää taakseensa jättävänä Danielina, William Fichtner rahanpesijä Roger Van Zantina, sekä Diane Verona Vincentin vaimona Justinena, Natalie Portman hänen tyttärenä Laurenina, Ashley Judd Chrisin vaimona Charlenena ja Amy Brenneman kirjakaupassa työskentelevänä Eadyna. Näyttelijäkaarti on läpikotaisin hyvässä vedossa, etenkin Verona, Portman, Judd ja Brenneman Vincentin, Neilin ja Chrisin elämään kuuluvina naisina, jotka joutuvat ikävään välikäteen, kun tämä kissa-hiiri-leikki äityy huippuunsa.

Kuten alussa kerroin, kymmenen vuotta sitten ensikatselussa pidin Heat - ajojahtia kelpo rikoselokuvana. Nyt vuosikymmen myöhemmin uudelleenkatselussa olin täysin myyty elokuvan edessä. Kyseessä on mestarillinen rikoseepos, joka pitää tiukasti otteessaan läpi liki kolmen tunnin kestonsa ja joka jättää suuren vaikutuksen päätyttyään. Ei ole mikään ihme, että elokuva on toiminut vuosien varrella innoittajana lukuisille ihmisille, niin elokuvantekijöille, pelisuunnittelijoille kuin myös ironista kyllä, myös tosielämän rikollisille. Helmikuussa 1997 tapahtunut North Hollywoodin pankkiryöstö muistutti monella tapaa elokuvaa ja tekijöiden kotoa löytyikin Heat - ajojahdin VHS-kasetti.

Heti ensiminuuteillaan elokuva nappaa katsojan mukaansa, eikä sitten suostu millään päästämään irti. Jo alun ryöstökohtaus on väkevän tiukasti toteutettu ja tehokkaan tiivistunnelmainen, mutta siitä jännitys vasta alkaa tosissaan kasvaa. On äärimmäisen koukuttavaa seurata niin Neilin ryhmää, joka alkaa valmistautua seuraavaan keikkaansa, erittäin riskialttiiseen pankkiryöstöön, samalla kun Vincentin tiimi yrittää päästä rikollisten jäljille ja saada nämä kiinni. Itse pankkiryöstökohtaus ja sitä seuraava tulitaistelu Los Angelesin kaduilla on aivan mieletön ja äärimmäisen jännittävä. Etenkin tässä kohtauksessa katsoja voi huomata jännittävänsä molempien joukkojen puolesta. Toisaalta sitä haluaa nähdä Vincentin saavan roistot nalkkiin, mutta samalla sitä kuitenkin haluaisi nähdä Neilin ja kumppanien livahtavan kuin koirat veräjästä. Jossain muussa leffassa tämä osio voisi olla elokuvan finaali, mutta Michael Mannilta löytyy paukkuja vielä jollain ilveellä tätäkin tiivistunnelmaisempaan viimeiseen tuntiin. Todellisen loppuhuipennuksen aikana katsoja suorastaan pidättää hengitystä jännityksen kourissa.

Heat - ajojahdin hienous ei kuitenkaan johdu vain intensiivisistä ammuskeluista ja takaa-ajoista, vaan elokuva nousee täysin uudelle tasolle ja monien muiden vastaavien rikosleffojen yläpuolelle sen fantastisesti laadittujen ihmissuhteiden ansiosta. Elokuva pureutuu todella ytimekkäästi hahmoihin ja kuinka heidän toimintansa vaikuttaa heidän ympärillä oleviin. Kuinka Vincentin työriippuvuus rikkoo hänen parisuhdettaan ja kuinka rikollisten on vaikea pitää yllä illuusiota tavallisesta elämästä. Ja kuten jo aiemmin sanoin, ytimessä on Vincentin ja Neilin välinen kummallinen suhde toisiinsa. Ilman tätä täydellisesti rakennettua heijastusta hahmojen välillä, ei loppuhuipennuskaan tuntuisi samalla lailla missään. Kaiken päätteeksi tunnetila on lopulta lähinnä haikea.

Elokuvan tie kankaille oli kaikkea muuta kuin helppo, mutta olen erittäin iloinen, että Mann oli sinnikäs aikomuksensa kanssa, eikä luovuttanut siihen, kun NBC-kanava päätti olla rahoittamatta sarjaa alkuperäisen pilottijakson pohjalta. Vuosien varrella Mann oli hionut ja tuunannut Heat - ajojahtia täydellisyyteen asti, eikä lopputuloksessa onnu mikään. Mannin ohjaus on rautaista läpi filmin ja hänen käsikirjoituksensa on sitäkin parempi. Tarinan kuljetus, hahmot ja heidän suhteensa, sekä dialogi ovat ensiluokkaista. Tämän päälle elokuva on myös teknisiltä ansioiltaan upea. Joistain hieman epätarkoista otoksista huolimatta kameratyöskentely on komeaa, leikkaus tiukkaa vaikka kestoa onkin pari tuntia ja 50 minuuttia, lavasteet ovat hienot, puvustus oivallista ja maskeeraukset äityvät varsin verisiksi. Käytännön tehosteet ovat näyttävät ja äänimaailma väkevästi rakennettu tulitaisteluita ja Elliot Goldenthalin tunnelmallisia musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.6.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Heat, 1995, Warner Bros., New Regency Productions, Forward Pass, Art Linson Productions, Monarchy Enterprises B.V.

Arvostelu: Olympos on valloitettu (Olympus Has Fallen - 2013)

OLYMPOS ON VALLOITETTU

OLYMPUS HAS FALLEN

Ohjaus: Antoine Fuqua
Pääosissa: Gerard Butler, Aaron Eckhart, Morgan Freeman, Angela Bassett, Rick Yune, Dylan Dermott, Melissa Leo, Robert Forster, Finley Jacobsen, Radha Mithcell ja Ashley Judd
Genre: toiminta, jännitys
Kesto: 1 tunti 59 minuuttia
Ikäraja: 16

Olympus Has Fallen, eli suomalaisittain Olympos on valloitettu on Antoine Fuquan ohjaama toimintaelokuva. Elokuva lähti liikkeelle ensikertalaiskäsikirjoittajapari Creighton Rothenbergerin ja Katrin Benediktin ideasta, mistä he työstivät tekstin. Millennium Films kiinnostui tarinasta ja alkoi tekemään filmiä. Kuvaukset alkoivat kesällä 2012 ja lopulta Olympos on valloitettu sai ensi-iltansa alkuvuodesta 2013. Elokuva oli taloudellinen menestys, mutta se sai hyvin keskinkertaisia arvosteluja. Itse en ole katsonut koko leffaa aiemmin, vaikka olen sen katselua pohtinut viime vuosien aikana useaan otteeseen - etenkin kun elokuva sai jatko-osan London Has Fallen vuonna 2016. Vasta nyt kun sarja on saamassa kolmannen osansa Angel Has Fallen (2019), päätin vihdoin katsoa aiemmat osat läpi. Olympos on valloitettu löytyikin kätevästi Netflixistä, mistä vilkaisin sen eräänä kesäiltana.

Valkoinen talo joutuu hyökkäyksen kohteeksi ja Yhdysvaltain presidentti otetaan panttivangiksi. Erikoisagentti Mike Banning onnistuu livahtamaan miehitettyyn Valkoiseen taloon ja aloittaa yhden miehen sotansa terroristeja vastaan.

Pääroolissa Mike Banningina nähdään mm. 300-leffasta (2006) tuttu Gerard Butler. Butler ei ole koskaan onnistunut vakuuttamaan näyttelijänlahjoillaan draamarooleissa, mutta tällaiseen filmiin hän istuu täydellisesti. Hän on uskottava taitavana erikoisagenttina, jolle ei todellakaan kannata ryttyillä. Mike on huippuluokan taistelija, jolla on loistava päättelykyky ja nopeat refleksit. Lisäksi hän osaa olla myös huvittava ja pidettävä luonne. Katsojana kannustaakin Mikea läpi leffan päihittämään pahikset ja pelastamaan presidentin.
     Yhdysvaltain presidentti Asheria taas näyttelee Aaron Eckhart, joka sopii passelisti osaansa. Eckhart ei erityisemmin pääse näyttämään taitojaan, mutta osoittaa olevansa hyvä arvohenkilön roolissa. Lisäksi tärkeitä hahmoja presidentin ympärillä ovat puhemies Trumbull (aina mahtava Morgan Freeman), salaisen palvelun johtaja Jacobs (Angela Bassett), kenraali Clegg (Robert Forster), ja puolustusministeri McMillan (Melissa Leo). Presidentin poikaa esittää Finley Jacobsen ja vaimoa Ashley Judd, kun taas Radha Mitchell näyttelee Miken tyttöystävää, sairaanhoitaja Leahia. Näyttelijät toimivat hyvin rooleissaan, mutta vaikka Freeman onkin aina erinomainen, eivät hänen lahjansa pääse kunnolla esille filmin aikana.
     Tarinan roisto on Rick Yunen näyttelemä Kang Yeonsak, joka on leffan heikoin lenkki. Yunelle eivät pahisroolit ole haaste, vaan hänet on nähty esimerkiksi James Bond -elokuvassa Kuolema saa odottaa (Die Another Day - 2002). Hän on siis hyvä valinta rooliin, mutta hänen hahmonsa on vain tylsä ja turhan geneerinen vihulainen. Kangista puhutaan kuin hän olisi yksi vaarallisimmista roistoista, mutta hän ei koskaan herätä uhkaavuuden tunnetta katsojassa. Onkin harmillista, että mainio Mike saa vastaansa näin lattean ja mitäänsanomattoman rikollisen.

Huomattavasti paremman antagonistin kera koko Olympos on valloitettu olisi parempi elokuva. Jo tällaisenaan se osoittautui kuitenkin oikein passeliksi, viihdyttäväksi ja yllättävänkin brutaaliksi toimintaleffaksi. En tiedä miksi, mutta odotin elokuvan olevan paljon kesympi toiminnan saralla ja siksi koin iloisena yllätyksenä, että kun ammuskelu alkaa, veri todella roiskuu, eikä katsojaa siinä mielessä säästellä. Mihinkään K18-mässäilyyn ei kuitenkaan mennä, mutta elokuva on kyllä K16-ikärajansa ansainnut. Kun hyökkäys Valkoiseen taloon alkaa, monilla katsojilla saattaa jopa leuka loksahtaa auki, kun tappaminen onkin niin hurjan väkivaltaisesti toteutettu. Jotkut saattavat pistää siinä kohtaa leffan pois, mutta toiminnannälkäiset (kuten minä) lähinnä odottavat vesi kielellä, mitä loppuleffassa tapahtuu.

Kelpo aloituksen ja esittelyjen jälkeen loppuleffa onkin sitten mukaansatempaavaa ja tiivistunnelmaista meininkiä, kun Mike hiippailee ympäri Valkoista taloa ja napsii vastustajia yksi kerrallaan pois pelistä, toivoen, että hänen toimensa jäävät huomaamatta Kangilta. Toisaalla Mikelle radion kautta ohjeita antavat Morgan Freemanin ja Angela Bassettin hahmot tuovat toimivan lisänsä, ja vajaan kahden tunnin kestossaan kyseessä on napakka paketti. Erityisen jännittäviä hetkiä ei mukana ole, sillä Mike on paikoitellen jopa turhan ylivoimainen vastus roistoille. Läpi leffan mietinkin, kuinka tavanomaista on, että pahikset ovat paljon tehokkaampia taistelijoita kuin nimettömät agentit ja turvamiehet, joiden pitäisi olla alansa parhaimmistoa suojellessaan itse presidenttiä, mutta sitten pääsankari on tottakai paljon tehokkaampi kun roistot. Tällaisia toimintarainoille tuttuja piirteitä elokuvasta löytyy paljon. Jos leffa ei olisi näin brutaali, se katoaisi nopeasti muiden 2000-luvun massatoimintaleffojen joukkoon, mutta tällaisena se erottuu hieman edukseen - vaikka nykyään elokuva muistetaan lähinnä siitä, että sen juoni on lähes täysin sama kuin samana vuonna ilmestyneellä White House Downilla (2013).

Elokuvan toimivuudesta voi kiittää ohjaaja Antoine Fuquaa, joka onnistuu rakentamaan koukuttavaa tunnelmaa ja joka selvästi tietää, mitä haluaa toimintakohtauksilta. Silti täytyy tosin kritisoida hieman nyrkkitappeluiden leikkausta, sillä ne ovat paikoitellen kömpelösti pistetty kasaan. Näyttelijöiden iskuista yritetään tehdä hurjempia nopealla leikkauksella, mutta itselleni se näyttäytyy enemmän liian heppoisesti koreografioidun stunt-työn peittelynä. Käsikirjoituksesta vastaavat tosiaan Katrin Benedikt ja Creighton Rothenberger, jotka saavat luotua mielenkiintoisen asetelman ja sinne toimivan päähenkilön, mutta roisto jää valitettavan kehnoksi. Kuvaus on suurimmaksi osaksi oivallista ja vaikka muutamat tappelut ovatkin tökerösti leikattuja, on mukana paljon hyvää editointia. Kohtaukset ovat hyvin kasatut ja kohtauksesta toiseen siirtyminen sujuu pääasiassa mainiosti. Valkoisen talon lavasteet ovat tyylikkäästi toteutetut. Efektitiimille täytyy nostaa hattua siitä, että elokuva kuvattiin Louisianassa ja koko Washington täytyi luoda digitaalisesti. Kaupunkikuvat ovat näyttävästi luotuja ja uskottavia, mutta leffaan mahtuu myös kehnompia tehosteita, kuten digilentokoneet ja -helikopterit. Äänimaailma on iskevästi rakennettu aseiden räiskinnästä, räjähdyksistä ja nyrkiniskuista Trevor Morrisin tunnelmaa lisääviin musiikkeihin asti.

Yhteenveto: Olympos on valloitettu on mainio toimintaleffa, missä Gerard Butler pistää parastaan huipputehokkaana agenttina. Butler kantaa leffaa taidokkaasti harteillaan ja vaikkei hän ole kaksinen draamanäyttelijä, tällaiseen osaan hän sopii kuin nenä päähän. Muutkin näyttelijät toimivat hyvin rooleissaan, mutta harmillisesti filmin roisto, Rick Yunen näyttelemä Kang Yeonsak tuottaa pettymyksen tylsyydellään. Filmin tunnelma on kuitenkin oivallisesti rakennettu ja toiminta on yllättävän brutaalia. Leikkauksessa nyrkkitappelut ovat vain harmillisesti muuttuneet aikamoiseksi silpuksi. Elokuva pitää hyvin otteessaan koko parin tunnin kestonsa ajan Antoine Fuquan hyvän ohjauksen ansiosta. Digitehosteiden taso vaihtelee läpi leffan. Helikopterit ovat selvästi tietokoneella toteutettuja, mutta sitten taas digi-Washington on hienosti luotu. Suosittelen Olympos on valloitettua lämpimästi toimintaelokuvien faneille, jotka haluavat nähdä väkivaltaista ammuskelua ja turpaanvetoa ilman yliluonnollisuuksia. Ja jos pähkäilet, kannattaako samanlaisesta tarinasta katsoa mieluummin tämä vai White House Down, on Olympos on valloitettu mielestäni parempi filmi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.7.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Olympus Has Fallen, 2013, Millennium Films, Nu Image, G-BASE, Caffeination, FortyFour Studios, West Coast Film Partners

Arvostelu: Divergent / Outolintu (2014)

DIVERGENT (2014)

OUTOLINTU

Ohjaus: Neil Burger
Pääosissa: Shailene Woodley, Theo James, Jai Courtney, Ashley Judd, Ray Stevenson, Zoë Kravitz, Miles Teller, Ansel Elgort, Maggie Q ja Kate Winslet
Genre: scifi, seikkailu
Kesto: 2 tuntia 19 minuuttia
Ikäraja: 12

Kun The Twilight Saga (2008-2012) loppui, niin The Hunger Games (2012-2015) alkoi. Ja kun The Hunger Games alkoi olla lopuillaan, niin The Divergent Series (2014-2017) ja The Maze Runner (2014-) alkoivat. Kun yksi teini-romantiikka-toiminta-scifi-fantasia -sarja loppuu, niin uusi alkaa. The Divergent Seriesin kolmas osa, Allegiant (2016) on juuri ilmestynyt ja valmistautuakseni siihen, minun pitää tietenkin katsoa kaksi edellistä osaa uudestaan. Pienen metsästyksen jälkeen sarjan ensimmäinen osa, Divergent (2014) tai suomalaisittain Outolintu, löytyi Pasilan Makuunista ja katsoin sen ystäväni kanssa. Olin nähnyt elokuvan kerran aiemmin, noin vuosi sitten.

Dystopisessa tulevaisuudessa ihmiset on jaettu viiteen osastoon: Teräviin, Sopuisiin, Rehteihin, Uskaliaisiin ja Vaatimattomiin. 16-vuotiaan Tris Priorin täytyy tehdä valinta, mihin osastoista hän haluaa kuulua. Testissä, jossa kerrotaan, mihin osastoon jokainen sopisi, ilmenee, että Tris ei sovi täysin mihinkään niistä, eli hän on divergentti. Tris kuitenkin päättää liittyä Uskaliaisiin, mutta siellä hänen divergenttiytensä on vaarassa paljastua ja valtaa pitävät eivät hyväksy maailmaan ketään, joka ei kuulu osastoihin.

Shailene Woodley on oiva löytö nuoreksi Trisiksi. Woodley vakuutti minut taidoillaan jo elokuvassa The Fault In Our Stars (2014) ja tässä hän sopii nousevaksi sankariksi. Tris kokee selkeää kamppailua itsensä kanssa, eikä hän tunnu kuuluvan minnekään. Hän kuitenkin yrittää antaa kaikkensa ollakseen Uskalias.
     Toisena päähenkilönä on kokenut Uskalias Four, jota esittää Theo James. Jamesin hahmo on aika tylsä ja hänen osansa Trisin mielenkiinnon kohteena on selvä heti alusta lähtien. Jamesin näytteleminen on myös aika heikkoa, joten häntä ei huvittaisi kummemmin katsoa elokuvassa.
     Tris ystävystyy Uskaliaissa mm. Zoë Kravitzin esittämään Christinaan. Kravitzin hahmo ei ole kovin mieleenpainuva, mutta hän esittää osansa ihan hyvin.
     Nuori lupaus Miles Teller (Whiplash, 2014) esittää Peteriä, joka on koko elokuvan ajan täysi mulkvisti. Hahmo on äärimmäisen ärsyttävä, eikä häntä jaksa paria minuuttia kauemmin katsoa. Harmi, sillä juurikin Whiplashissa Teller sai minun huomioni, mutta tässä hän on vain rasittava. Mutta ehkä niin on ollut tarkoituskin.
     Jai Courtneyn Eric-hahmo on yksi Uskaliaiden johtajista. Courtney ei ole vieläkään todistanut olevansa kummoinen näyttelijä ja Tellerin hahmon tapaan myös hän on ärsyttävä ääliö. Courtneyn hahmoa kuitenkin jaksaa seurata hieman kauemmin.
     The Fault In Our Starsissa Shailene Woodleyn näyttelijäpari Ansel Elgort on Divergentissa Trisin veli Caleb. Elgort on erittäin alikäytetty elokuvassa ja hänen hahmonsa on mitäänsanomaton.
     Kate Winslet esittää elokuvan pahista, Jeanine Matthewsia. Titanicista (1997) tuttu näyttelijätär ei ole ollenkaan vakuuttava pahis. Hahmo ei itsessään ole kovin hyvä ja Winsletin roolitus tuntuu tekevän hahmosta vielä hölmömmän.
     Mukana myös Ray Stevenson (johtaja Marcus), Ashley Judd (Natalie Prior), Tony Goldwyn (Andrew Prior) ja Maggie Q (Tori), joiden hahmot eivät jää mieleen, mutta jotka vetävät osansa suhteellisen hyvin.

Divergent perustuu Veronica Rothin samannimiseen kirjaan (2011). En ole itse lukenut kirjasta kuin alun, mutta heikko lukija, kun olen (heikko lukemaan kirjoja, en huono lukemaan yleisesti), niin en jaksanut enää jatkaa sen jälkeen, kun Tris oli päätynyt Uskaliaisiin.

Elokuva alkaa Trisin kertomuksella osastoista ja Chicagosta, jossa elokuva tapahtuu. Chicagoa ympäröi suuri aita ja asukkaat eivät oikeastaan tiedä, mitä sen ulkopuolella on. Kaupungin talot ovat erittäin huonossa kunnossa, mutta koko elokuvassa ei näytetä, että niitä millään tavalla kunnostettaisiin. Osastojen ja maailman esittelystä päästään näkemään hieman Trisin elämää, mistä itse tarina lähtee liikkeelle. Elokuvan loppupuolella aletaan tarinaan tuomaan yhtäkkiä sisältöä enemmän mukaan ja tarina lähtee hieman odottamattomaan suuntaan, mikä on toisaalta plussaa, sillä loppua ei arvaa täysin ennalta. Se on siinä mielessä kuitenkin hieman outoa, sillä uusi suunta tapahtuu todella äkkinäisesti.

Tarinassa mielenkiintoisinta on osastojärjestelmä. Tris kuuluu aluksi Vaatimattomiin, mutta hän siirtyy paljon rauhattomimpiin Uskaliaisiin. Terävät ovat elokuvan pahiksia. Elokuvassa esiintyy muutamia rehtejä, mutta muuten heidän elämäänsä ei näytetä paljoa. Sopuisia ei näytetä lähes yhtään. Mukana on myös ihmisiä, jotka eivät kuulu mihinkään osastoista, eivätkä myöskään ole divergenttejä. Hauska asia elokuvassa on, että vaikka Divergent on suomennettu Outolintu, niin elokuvan suomennoksessa puhutaan divergenteistä, eikä outolinnuista.

Ohjaaja Neil Burgerin nimi oli minulle entuudestaan tuntematon, mutta hän on ohjannut pari elokuvaa, jotka olen nähnyt Divergentin lisäksi: The Illusionist (2006) ja Limitless (2011). Elokuva on kuvattu ihan hyvin. Leikkaus on sujuvaa ja suurin ongelma onkin leikkauksessa tarinan lähteminen yllättävään suuntaan. Visuaalisesti elokuvassa ei ole paljoa ihmeellisyyksiä. Tuhoutunut Chicago on tyylikkään näköinen ja visuaalisesti paras kohta on, kun Tris laskee vaijerilla katolta läpi kaupungin. Elokuvan musiikki toimii taustalla, muttei jää päähän.

Yhteenveto: Divergent on ihan kiva aloitus teinielokuvasarjalle. Siinä on hyviä kohtia ja muutama viihdyttävä toimintapätkä, mutta tarinapuoli jää hieman vaisuksi. Se ei nappaa katsojaa samalla lailla mukaansa, mutta sen jaksaa helposti katsoa loppuun saakka ja näköjään vielä toistamiseenkin. Jos Shailene Woodleya ei laske mukaan, niin näyttelijäntyö elokuvassa ei ole kovin kummoista. Jos tykkäsit The Hunger Games -sarjasta ja The Maze Runnerista (2014), niin tässä sinulle seuraava sarja katsottavaksi.

Kirjoittanut: Joonatan, 30.3.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.unitedwaykfla.ca
Divergent, 2014, Summit Entertainment