Näyttelijät: Gerard Butler, Morena Baccarin, Roman Griffin Davis, Amber Rose Revah, Trond Fausa Aurvåg, William Abadie, Nelia Valery Da Costa, Ken Nwosu, Sophie Thompson, Tommie Earl Jenkins, Gina Gangar ja Nathan Wiley
Genre: jännitys, draama
Kesto: 1 tunti 38 minuuttia
Ikäraja: 16
Ric Roman Waugh'n ohjaama katastrofielokuva Greenland(2020) oli tarpeeksi iso menestys kotijulkaisunsa myötä, että sille päätettiin tehdä jatkoa. Kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2024 ja nyt Greenland 2: Migration saapuu elokuvateattereihin myös Suomessa. Itse mielsin ensimmäisen Greenlandin kelpo katastrofileffaksi, mutta yllätyin, kun luin sen saavan jatkoa, sillä en kokenut elokuvan tarvitsevan sellaista. Maailmalta kantautunut vaisu vastaanotto ei juuri saanut minua innostumaan, mutta kävin silti ihan uteliaana katsomassa Greenland 2: Migrationin sen lehdistönäytöksessä pari päivää ennen ensi-iltaa.
On kulunut viisi vuotta siitä, kun Clarke-komeetta iskeytyi maahan. Grönlannissa sijaitsevan bunkkerin tuhoutuessa mannerlaattojen liikkumisen myötä, Garrityn perheen täytyy suunnata kohti Etelä-Ranskaa, missä sijaitsevan kraatterin uskotaan olevan uuden elämän alkupiste.
Gerard Butler ja Morena Baccarin palaavat rooleihinsa John ja Allison Garrityksi, kun taas heidän poikanaan Nathanina nähdään tällä kertaa Jojo Rabbitista (2019) tuttu Roman Griffin Davis. Ensimmäisen Greenland-elokuvan aikana Garrityt onnistuivat matkaamaan tuhoutuvan maailman läpi Grönlantiin ja siellä sijaitsevaan turvabunkkeriin. Nyt viisi vuotta myöhemmin perhe on asettunut aloilleen. John on yksi uskaliaista, jotka nousevat maan pinnalle etsimään hyödyllisiä tarvikkeita, kun taas Allison on päässyt osaksi neuvostoa, joka päättää bunkkerin asioista. Paniikki tosin alkaa taas, kun mannerlaattojen liikkuminen tuhoaa bunkkerin ja pistää perheen jälleen tien päälle. Butler ja Baccarin suoriutuvat toistamiseen menevästi osistaan ja Davis on passeli valinta nyt teini-ikäiseksi Nathaniksi.
Elokuvassa nähdään myös muun muassa Amber Rose Revah ja Trond Fausa Aurvåg bunkkerissa eläneinä ja Garrityjen matkaan lähtevinä tohtori Aminana ja Adam Shaw'na, sekä muun muassa Ken Nwosu, William Abadie ja Nelia Valery Da Costa ihmisinä, joihin perhe matkansa varrella törmää. Sivunäyttelijät ajavat asiansa, mutta heidän hahmonsa jäävät aika yhdentekeviksi.
Maailmanlopputarinoita on kerrottu ja nähty jo pitkään, mutta minusta tuntuu, että tällaisten tuhojen jälkiseuraamuksia on alettu esittämään vasta viime aikoina. Sarjoissa, kuten Siilossa(Silo - 2023-), Falloutissa(2024-) ja Paradisessa(2025-) on nähty erilaisten syiden takia tuhoutunut planeettamme, missä ihmiskunnan rippeet ovat selvinneet maanalaisissa bunkkereissa ja nousevat selvittämään, voiko maan pinnalla jälleen elää. Tästä on kyse myös Greenland 2: Migrationissa. Kun turvapaikaksi luultu Grönlanti osoittautuukin pettymykseksi, on aika löytää uusi toivo tulevaisuudelle jostain muualta.
Kun elokuva on hetkensä kerrannut elokuvien välissä tapahtunutta, se pistää aika nopeasti Garrityt takaisin vaaralliselle matkalle. Tekijät ovat keksineet ties mitä vastoinkäymisiä hyökyaalloista laskeumamyrskyihin ja ryöstelevistä ihmisistä hurjiin rotkoihin, joiden ylittämiskohtaus tekee takuulla pahaa korkean paikan kammoisille. Periaatteessa jännittävä reissu kuitenkin vesittyy hieman sillä, mikä kiire tekijöillä on viskata hahmoja skenaariosta toiseen. Potentiaalisesti tiivistunnelmaiset kohtaukset lähes juostaan läpi ja ne tuntuvat enemmän hahmojen matkaa hetkellisesti viivästyttäviltä häiriötekijöiltä kuin todellisilta hengenvaarallisilta tilanteilta. Matkan varrella kohdattuja hahmoja esitellään ja tapetaan niin nopeaan tahtiin, että nämä kuolematkin hoidetaan pois alta olankohautuksella. Greenland 2: Migrationissa olisi ainesta parempaan, mutta tällaisenaan se jää lähinnä aika keskinkertaiseksi tapaukseksi. Kenties tämäkin olisi toiminut paremmin sarjaformaatissa kuten aiemmin mainitsemani teokset.
Elokuvan on ohjannut edellisen osan tapaan Ric Roman Waugh, joka rakentaa ilmapiiriä kelvollisesti. Chris Sparlingin ja Mitchell LaFortunen työstämä käsikirjoitus jää kiinnostavista skenaarioista huolimatta aika pinnalliseksi ja vaisuksi, mitä ei auta leffan saksittu leikkaustapa. Greenland 2: Migration on kuitenkin ihan toimivasti kuvattu ja valaistu. Lavasteet ovat mainiot, puvustus oivallista ja maskeerauksetkin näyttävät päteviltä. Tietokonetehosteet toimivat vakuuttavasti, etenkin taustalle loihditut tuhoutuneet kaupunkienrippeet. Äänimaailma rymisee hyvin, David Buckleyn säveltämien musiikkien säestäessä matkaa eri tilanteisiin passelisti sopien.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.2.2026
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Pääosissa: Mason Thames, Nico Parker, Gerard Butler, Nick Frost, Gabriel Howell, Julian Dennison, Bronwyn James, Harry Trevaldwyn, Ruth Codd ja Peter Serafinowicz
Genre: seikkailu, fantasia
Kesto: 2 tuntia 5 minuuttia
Ikäraja: 12
How to Train Your Dragon, eli suomalaisittain Näin koulutat lohikäärmeesi on näytelty uudelleenfilmatisointi DreamWorksin samannimisestä animaatioelokuvasta vuodelta 2010, joka pohjautuu löyhästi Cressida Cowellin samannimiseen kirjasarjaan (2003-2015). Vuonna 2023 DreamWorks ilmoitti tekevänsä ensi kertaa animaationsa pohjalta näytellyn version. Kuvausten oli tarkoitus alkaa jo samaisena kesänä, mutta Hollywoodin näyttelijöiden lakko viivästytti tuotantoa. Kuvaukset pyörähtivät käyntiin vasta tammikuussa 2024 ja nyt uusi Näin koulutat lohikäärmeesi saapuu elokuvateattereihin... vain viisitoista vuotta alkuperäisen animaation jälkeen. Omasta mielestäni alkuperäinen Näin koulutat lohikäärmeesi saattaa jopa olla DreamWorksin paras animaatio ja pyörittelinkin silmiäni, kun yhtiö ilmoitti lähtevänsä Disneyn tielle ja ryhtyvänsä tekemään näyteltyjä versioita animaatioistaan. Uuden version trailerit eivät vakuuttaneet minua ja kävinkin todella skeptisin mielin katsomassa uuden Näin koulutat lohikäärmeesi -elokuvan sen lehdistönäytöksessä viikkoa ennen varsinaista ensi-iltaa.
Pienen Öystilän kylän viikingit on lapsesta asti opetettu vihaamaan ja tappamaan lohikäärmeitä. Kuitenkin kun kyläpäällikön poika Hikotus kohtaa metsässä pelätyn Yön raivon, pojan ja lohikäärmeen välille muodostuu salattu ystävyys.
Kauhuelokuva The Black Phonea (2021) tähdittänyt Mason Thames nähdään Hikotuksena, pienessä Öystilässä asuvana viikinkinuorukaisena, joka on lapsesta asti saanut kuulla lohikäärmeiden olevan kaiken pahan alku ja juuri, ja että nuo tulta hönkivät sihiliskot pitää surmata. Hikotus ei kuitenkaan ole mikään lihaksikas ja urhea soturi, vaan hintelämpi pojankloppi, joka haluaisi keksiä rauhanomaisen ratkaisun lohikäärmeongelmaan. Tämä saattaakin syntyä, kun Hikotus törmää kaikista pelätyimpään lohikäärmeeseen, haavoittuneeseen Yön raivoon, jonka Hikotus nimeää Hampaattomaksi ja päättää auttaa tämän takaisin lentokuntoon, minkä myötä pojan ja lohikäärmeen välille syntyy salainen ystävyys. Thames on oiva valinta rooliin, tulkiten hyvin hahmonsa kasvavaa rohkeutta ja päättäväisyyttä todistaa ympärillä olevansa vääriksi ennakkoluulojensa kanssa.
Alkuperäisestä animaatiosta paluun tekee Gerard Butler Öystilän päälliköksi ja Hikotuksen isäksi, Aimo Mahtimurikaksi. Muita hahmoja taas ovat Hikotuksen ihastus Astrid (Nico Parker), seppä Raivo (Nick Frost), ylimielinen nuorukainen Limalotja (Gabriel Howell), lohikäärmetietäjä Suomusintti (Julian Dennison), sekä idiootit kaksoset Karski (Harry Trevaldwyn) ja Ronski (Bronwyn James). Butlerista löytyy karismaa johtajaksi myös näytellyssä versiossa. Parker on mainio Astridina, joka haluaa osoittaa taitonsa ja Frost on lystikäs kätensä ja jalkansa lohikäärmetaistoissa menettäneenä Raivona. Howell, Dennison, Trevaldwyn ja James hoitavat myös tonttinsa kelvollisesti usein aika ärsyttävinä nuorukaisina, jotka kilpailevat Tulikokeessa, missä viikinkikakaroista koulitaan lohikäärmeentappajia.
Näin koulutat lohikäärmeesi vuosimallia 2025 oli minulle yksi ristiriitaisimmista elokuvakokemuksista aikoihin. Onko kyseessä aivan totaalisen turha uudelleenfilmatisointi, mikä on tehty vain, jotta DreamWorks ja Universal saisivat kerättyä helpot rahat taskuunsa nostalgiannälkäisiltä katsojilta? Ehdottomasti. Onko elokuva lähes kuva kuvalta ja musiikintahti musiikintahdilta yks yhteen identtinen alkuperäistyön kanssa, tuomatta mitään uutta sekaan? Kyllä. Pelkäänkö, että tämän takuuvarman menestyksen myötä myös muut DreamWorks-animaatiot, kuten Shrek(2001) saavat saman käsittelyn? Pelkään. Katsonko tätä näyteltyä versiota koskaan uudestaan? Tuskin.
Onko uusi Näin koulutat lohikäärmeesi täysin sieluton tekele, joka kiirehtii tärkeitä kohtia ja tekee hallaa alkuperäistyölle? Ei.
Siitä huolimatta, että läpi elokuvan mielsin näkemäni täysin tarpeettomaksi kierrätykseksi, joka ei perustellut olemassaoloaan millään muulla kuin rahanhimolla ja vähän väliä toivoin, että voisin vain katsoa alkuperäistä animaatiota uudestaan, on minun tunnustettava, että uusi Näin koulutat lohikäärmeesi on tehty kunnioituksella ja rakkaudella alkuperäisteosta kohtaan. Vaikka käsikirjoitus, kuvasommittelut ja musiikitkin on vain suoraan pöllitty animaatiosta, tekemättä niihin juuri mitään muutosta, on lopputulos rakennettu huolella. Hikotuksen ja Hampaattoman ystävyys rakentuu sydämellisesti, johtaen tunteikkaisiin hetkiin. Odottamattomien kaverusten ensimmäinen yhteislento on ihon kananlihalle nostattava hetki, mikä pääsee erityisesti oikeuksiinsa suurella IMAX-kankaalla. Alkuperäisleffan tematiikkaa sukupolvien ennakkoluuloista ja niiden rikkomisesta ei ole unohdettu tai vesitetty ja aihe pysyy edelleen ajankohtaisena.
Poistuessani elokuvan lehdistönäytöksestä fiilikseni olivat siis pahemman kerran ristiriidassa. Olin toisaalta nähnyt erinomaista animaatiota pätevästi kopioivan näytellyn version, jossa ei periaatteessa ole elokuvallisesti juuri vikaa. Mutta se, miksi elokuvassa ei ole juuri vikaa johtuu siitä, että kun kopioi näin millintarkasti upeaa alkuperäistyötä, on hyvin vaikea mennä metsään. Mitään riskiä ei ole uskallettu ottaa, mikä on samanaikaisesti niin hyvä juttu kuin myös merkki munattomuudesta ja laiskuudesta. Näin koulutat lohikäärmeesi 2025 on erikoinen osoitus siitä, mikä Hollywoodissa on juuri nyt vikana. Vanhat elokuvat herätetään takaisin eloon, kun uudet ideat eivät myy. Rahaa on pakko tehdä, jotta bisnes pysyy yllä ja valitettavasti tällaisia kierrätyksiä tarvitaan, jotta leffastudiot ja elokuvateatterit eivät mene nurin. Uusi Näin koulutat lohikäärmeesi on siis välttämätön paha nykytilanteessa ja jos sen välttämättömän pahan tekee näin kunniakkaasti, voi hävyttömän rahastuksenkin jollain asteella katsoa sormien läpi. Samalla kyllä jännittää, mitä onkaan vielä luvassa. Ainakin uusi versio Näin koulutat lohikäärmeesi 2:sta(How to Train Your Dragon 2 - 2014) on jo tekeillä ja tulossa kesällä 2027.
Ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa animaationkin ohjannut Dean DeBlois, joskin yksinään, ilman Chris Sandersia. Kukapa toisaalta hoitaisikaan hommaa tällaisella pieteetillä kuin mies, joka teki alkuperäisenkin elokuvan niin hyvin? DeBloisin työ tuntuu samanaikaisesti niin huolelliselta kuin laiskalta, oudon paradoksaaliselta, mikä vallitsee läpi leffan. Teknisiltä ansioiltaan uusi Näin koulutat lohikäärmeesi on vakuuttava, vaikka osa karikatyyrimäisistä lohikäärmeistä näyttää lähinnä hölmöiltä näytellyssä versiossa ja parissa lentokohtauksessa taustakankaan käyttö on kiusallisen selvää. Elokuva on taitavasti kuvattu, lavasteet ovat komeat, maskeeraus oivallista, tietokonetehosteet näyttävät ja äänimaisema jylhästi rakennettu. Puvustuksen yritys saada parit hahmot näyttämään yhtä isokokoisilta kuin animaatiossa johtaa vaivaannuttaviin lopputuloksiin, näyttäen lähinnä siltä, että näyttelijöillä on päällään hiostava määrä erilaisia toppauksia. John Powellin musiikit ovat yhtä eeppiset kuin animaatiossa, eikä niihin ole pahemmin taidettu koskea.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.6.2025
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
How to Train Your Dragon, 2025, DreamWorks Animation, Dreamworks Pictures, Marc Platt Productions, Universal Pictures
Pääosissa: Gerard Butler, O'Shea Jackson Jr., Evin Ahmad, Salvatore Esposito, Swen Temmel, Yasen Zates Atour, Dino Kelly, Michael Bisping, Meadow Williams, Orli Shuka, Cristian Solimeno, Nazmiye Oral ja Giuseppe Schillaci
Genre: rikos, jännitys
Kesto: 2 tuntia 11 minuuttia - US Version: 2 tuntia 24 minuuttia
Ikäraja: 16
Gerard Butlerin ja O'Shea Jackson Jr:n tähdittämä rikoselokuva Den of Thieves (2018) oli pienimuotoinen menestys, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Alun perin elokuva oli tarkoitus tehdä jo aiemmin, mutta koronaviruspandemia viivästytti suunnitelmien toteutumista. Kuvaukset käynnistyivät vasta huhtikuussa 2023 ja nyt Den of Thieves 2: Pantera on saapunut elokuvateattereihin - myös Suomessa, missä ensimmäinen elokuva julkaistiin suoraan myyntiin ja vuokralle kotikatseluun. Itse pidin ensimmäisestä osasta ja odotin ihan toiveikkain mielin jatkoa, etenkin kun se on saanut kriitikoilta paremman vastaanoton kuin edeltäjänsä. Kävinkin positiivisena katsomassa Den of Thieves 2: Panteran heti sen ensi-iltapäivänä.
LASD:n seriffi Nick O'Brien jäljittää huippuvaras Donnie Wilsonin Ranskaan, missä hänellä on tälle yllättävä ehdotus: Nick haluaa liittoutua Donnien kanssa ryöstääkseen huippuvartioidun World Diamond Centerin.
Gerard Butler ja rap-artisti Ice Cuben poika O'Shea Jackson Jr. palaavat rooleihinsa LASD:n seriffi Nicholas "Big Nick" O'Brieniksi ja huippuvaras Donnie Wilsoniksi. Ensimmäisen Den of Thievesin lopussa Donnie onnistui huiputtamaan Nickiä, nappaamaan rahat suoraan tämän nenän edestä ja pakenemaan Eurooppaan. Nyt Donniella on tavoitteenaan murtautua huippuvartioituun World Diamond Centeriin Ranskan Nizzassa ja vaimonsa jättämä Nick haluaa yllättäen liittoutua Donnien kanssa. Butler on ehdottomasti elokuvan tähti. Hän nauttii täysin sydämin mulkun seriffin esittämisestä ja pääsee irrottelemaan uudella tavalla, kun Nick hyppää Donnien jengiin. Butler osaa olla kova äijä, mutta myös virnuileva velmu, yhdistäen nämä puolet hyvin hahmossaan. Jackson Jr. on kanssa oiva roolissaan ja hänen ja Butlerin väliset kemiat pääsevät esille uudella tavalla, kun kaksikko suorittaa ryöstöä yhdessä. Samalla kuitenkin ykkösleffan kissa-ja-hiiri -leikkiä tulee ikävä.
Elokuvassa nähdään myös muun muassa Evin Ahmad Donnieta auttavana Cleopatrana, Salvatore Esposito ja Dino Kelly ryöstöjengiin kuuluvina Slavkona ja Markona, sekä Yasen Zates Atour paikallisena poliisina Hugona. Sivunäyttelijät ajavat asiansa, mutta kukaan ei tee juuri mitään vaikutusta.
Ensimmäinen Den of Thieves oli selvää kopiointia pankkiryöstöelokuvien aatelista, Heat - ajojahdista (Heat - 1995), mihin oli myös lisätty sekaan ripaus Epäillyistä(The Usual Suspects - 1995). Erityisen omaperäiseltä homma ei tuntunut, mutta kyseessä oli silti oikein pätevä ja tiivistunnelmainen toimintajännäri. Valitettavasti samaa ei voi sanoa jatko-osasta, joka on jopa hieman pitkäveteinen ja jossa olisi leikkaamisen varaa ainakin vartin verran. Ja jostain syystä me täällä Suomessa olemme vieläpä saaneet jo valmiiksi yli kymmenen minuuttia lyhyemmän version kuin Yhdysvallat. Jos jo tämä lyhennetty versio kaipaisi lyhentämistä, voin vain kuvitella, kuinka kymmenen lisäminuuttia venyttäväisivät elokuvaa entistä tarpeettomammin.
Den of Thieves 2: Panteralla kestää hämmentävän kauan lähteä käyntiin ja ensimmäinen tunti onkin lähinnä aika puista kiertelyä ja kaartelua, kun Nick yrittää vakuuttaa Donnien ja muut siitä, että olisi "kääntynyt pimeälle puolelle" ja haluavansa ihan oikeasti auttaa näitä hoitamaan vaikean ryöstönsä. Itse World Diamond Centerin ryöstö leffan toisella puoliskolla on ihan jännittävä ja jopa aika kekseliäskin, kun hahmojen täytyy hyödyntää kömpelösti suunniteltua valvontakamerajärjestelmää edetäkseen rakennuksessa näkymättöminä. Tunnelma ei kuitenkaan mene koskaan niin jännittäväksi kuin voisi toivoa. Etenkin jännite siitä, onko Nick nyt oikeasti rikollisten puolella, vai huiputtaako hän vain, on liki olematon. Viimeiset kymmenisen minuuttia käytetään lähinnä kolmannen osan pohjustamiseen. Kolmas leffa on nähtävästi valmis kuvattavaksi, samalla kun neljäs ja jopa viides Den of Thieves -raina ovat suunnittelun tasolla. Jos tekijät meinaavat saada tästä kunnon franchisen aikaiseksi, on yksittäisten elokuvien kohdalla parasta petrata, sillä ei Gerard Butlerin karismakaan jaksa näitä loputtomiin yksin kannatella.
Ohjaajan ja käsikirjoittajan virkaa hoitaa toistamiseen Christian Gudegast, joka taisi jatkoa suunnitellessaan ahmia liian suurta palaa kakusta. Sen lisäksi, että leffa käyttää liikaa aikaa seuraavan elokuvan pohjustamiseen, siinä on myös turhan paljon meneillään, kun pääkaksikon perässä on niin poliisit kuin paritkin mafiat, jotka jäävät lopulta totaalisen alikehitetyiksi. Sentään Den of Thieves 2: Pantera on ihan hyvin kuvattu. Lavasteet ovat oivat, puvustus mainiota ja erikoistehosteet pätevät. Äänimaailma on toimivasti rakennettu, joskin Kevin Matleyn musiikit eivät missään kohtaa juuri erotu edukseen.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.1.2025
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Den of Thieves 2: Pantera, 2025, Atmosphere Entertainment MM, Diamond Film Productions, Eone Entertainment, G-BASE, G-Unit Film & Television, Palma Pictures, Shaken Not Stirred, Sierra / Affinity, Tucker Tooley Entertainment
Pääosissa: Gerard Butler, O'Shea Jackson Jr., Pablo Schreiber, Curtis "50 Cent" Jackson, Evan Jones, Cooper Andrews, Maurice Compte, Brian Van Holt, Meadow Williams, Mo McRae, Kaiwi Lyman-Mersereau ja Dawn Olivieri
Genre: rikos, jännitys, toiminta
Kesto: 2 tuntia 20 minuuttia
Ikäraja: 16
Den of Thieves on Gerard Butlerin tähdittämä pankkiryöstöelokuva. Ohjaaja Christian Gudegast ja Paul Scheuring saivat idean elokuvaan jo 2000-luvun alussa ja tekivät diilin leffasta New Line Cineman kanssa. Projekti jäi kuitenkin pyörimään limboon moneksi vuodeksi, minkä aikana New Line Cinema jättäytyi projektista. Lopulta kuvaukset saatiin aloitettua tammikuussa 2017 ja Den of Thieves sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa vuotta myöhemmin, tammikuussa 2018. Suomeen elokuva saapui vasta myöhemmin samana vuonna, suoraan myyntiin ja vuokralle. Leffa oli pienimuotoinen hitti, joka ei kuitenkaan voittanut kriitikoita puolelleen. Minulta elokuva jäi täysin väliin, kun se julkaistiin. Vasta nyt, kun elokuva on saamassa jatko-osan Den of Thieves 2: Pantera (2025), päätin sitä odotellessa vihdoin katsoa ensimmäisen leffan.
Los Angelesin erikoispoliisiyksikkö ryhtyy tutkimaan rikollisryhmää, joka on ottanut kohteekseen kaupungin ainoan pankin, jota ei olla vielä onnistuttu ryöstämään.
Den of Thieves seuraa rikollisten ryhmää, jotka aikovat ryöstää Los Angelesin Federal Reserve -pankin, mitä pidetään mahdottomana tehtävänä. Ryhmää johtaa Pablo Schreiberin näyttelemä, vastikään vankilasta vapautunut Ray Merriman ja ryhmän muut jäsenet ovat hänen oikea kätensä, Curtis Jacksonin, eli rap-artisti 50 Centin näyttelemä Levoux, rap-artisti Ice Cuben pojan O'Shea Jackson Jr:n näyttelemä Donnie, Evan Jonesin esittämä Bosco, sekä Cooper Andrewsin esittämä Mack, joka toimii ryöstöissä teknikkona, auttaen ryhmää etäältä. Schreiberista löytyy oikeaa rosoisuutta joukon johtajaksi, mutta tiimin parhaaksi vetäjäksi nousee Jackson Jr., joka esittää hyvin hahmonsa vaikeaa paikkaa, kun tämä joutuu ristituleen rikollisryhmän ja hiillostavien poliisien väliin.
Merrimenin miehiä on vastassa Gerard Butlerin näyttelemä Nicholas "Big Nick" O'Brien, Los Angeles County Sheriff Departmentin etsivä, joka paskat nakkaa sääntökirjojen noudattamisesta ja jota ei kiinnosta, millä keinolla rosvot saadaan nalkkiin. Hahmokattauksessa onkin kiinnostavinta se, että leffassa ei ole selkeitä hyviksiä ja pahiksia, vaan toisinaan poliisit saattavat näyttäytyä törkeämpinä tyyppeinä kuin rosvot. Butler on nappivalinta Big Nickiksi, johon katsoja ei pitkään tiedä, miten suhtautua. Haluaako katsoja nähdä miehen nappaavan rosvot, vai näkeekö katsoja itse asiassa hänet tarinan antagonistina?
Den of Thieves pääsi yllättämään erittäin mukavasti. Odotin elokuvasta latteaa kertakäyttökuonaa, mutta vastassa olikin oikein pätevästi tehty pankkiryöstötrilleri, joka piti yllättävänkin hyvin otteessaan yli parin tunnin kestonsa. Ei tämä nyt tasoltaan todellakaan mikään uusi Heat - ajojahti (Heat - 1995) ole, vaikka kyseinen leffa onkin päivänselvästi toiminut ohjaaja-käsikirjoittaja Christian Gudegastin innoittajana. Jos päättää tehdä elokuvan pankkiryöstöistä, miksipä ei lainaisi genren parhaalta teokselta?
Elokuva nappaa mukaansa heti alussa, kun Merrimenin ryhmä varastaa panssaroidun auton ja ryöstön tietyt omalaatuisuudet herättävät etsivä Big Nickin huomion. On kiinnostavaa seurata, kuinka Nick alkaa hiljalleen päästä Merrimenin poppoon jäljille ja kuinka samalla jengi valmistautuu elämänsä vaativimpaan keikkaan. Donnien rooli kaiken keskellä on myös mielenkiintoinen. Pysyykö mies uskollisena Merrimenille, vai tuleeko tästä Nickin vasikka? Loppuhuipennuksena toimiva ryöstö on laadukkaasti työstetty jännitysnäytelmä, tarjoten niin tiivistunnelmaista soluttautumista kaikessa hiljaisuudessa kuin intensiivistä tulitaistelua ja joka jättää katsojan arvuuttelemaan loppuun asti. Onnistuuko ryhmä tavoitteessaan, vai onnistuuko Nick nappaamaan heidät? Leffalla on lopuksi parikin ässää hihassaan, jotka taas tuovat Heatin lisäksi mieleen toisen vuoden 1995 ryöstöleffan, Epäillyt (The Usual Suspects). Vaikka inspiraation lähteet ovat selvät, Den of Thieves tuntuu juuri ja juuri tarpeeksi omalta jutultaan. Toisaalta leffa toimisi ihan hyvin itsenäisenä teoksenaan, mutta olen silti utelias näkemään, mitä pian ilmestyvä jatko-osa Pantera tuo tullessaan...
Teknisiltä ansioiltaankin Den of Thieves toimii. Kameratyöskentely on pääasiassa onnistunutta ja vaikka kestoa onkin liki kaksi ja puoli tuntia, leikkaus on niin sulavaa, että kesto kulkee suurimmaksi osaksi ajasta kuin hujauksessa. Lavasteet ovat hienot, puvustus oivaa ja maskeerauksetkin mainiot. Erikoistehosteet ajavat asiansa ja äänimaailma on hyvin rakennettu. Cliff Martinezin säveltämät musiikit tunnelmoivat taustalla kelvollisesti, jäämättä kuitenkaan millään lailla mieleen.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.11.2024
Lähteet elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Den of Thieves, 2018, STX Films, Diamond Film Productions, Tucker Tooley Entertainment, G-BASE, Atmosphere Entertainment MM
Ohjaus: Peter Farrelly, Will Graham, Steve Carr, Griffin Dunne, Steven Brill, James Duffy, Jonathan van Tulleken, Elizabeth Banks, Brett Ratner, Rusty Cundieff ja James Gunn
Pääosissa: Dennis Quaid, Greg Kinnear, Kate Winslet, Hugh Jackman, Naomi Watts, Liev Schreiber, Jeremy Allen White, Anna Faris, Chris Pratt, Kieran Culkin, Emma Stone, Richard Gere, Kate Bosworth, Aasif Mandvi, Justin Long, Jason Sudeikis, Uma Thurman, Bobby Cannavale, Kristen Bell, John Hodgman, Leslie Bibb, Chloë Grace Moretz, Christopher Mintz-Plasse, Jimmy Bennett, Patrick Warburton, Common, Seth MacFarlane, Seann William Scott, Johnny Knoxville, Gerard Butler, Halle Berry, Stephen Merchant, Terrence Howard, Elizabeth Banks ja Josh Duhamel
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 34 minuuttia - The Thread (UK Version): 1 tunti 38 minuuttia
Ikäraja: 16
Movie 43 on monien mielestä yksi kaikkien aikojen huonoimmista elokuvista. Leffa lähti liikkeelle Charles B. Wesslerin ideasta tehdä mahdollisimman räävitön ja ronski komedia. Hän palkkasi useita käsikirjoittajia ja ohjaajia työstämään erilaisia sketsikohtauksia ja yritti myydä ideaansa studioille, mutta kerta toisensa perään hänet torjuttiin. Kuitenkin kun hän esitteli Relativity Medialle Peter Farrellyn ohjaaman sketsin, jota tähdittivät Titanicista(1997) tuttu Kate Winslet ja X-Men -elokuvien (2000-) Wolverinena tunnettu Hugh Jackman, studio suostui tarttumaan projektiin. Projekti paisui yhä vain isommaksi ja lopulta sitä oli työstämässä jopa kolmetoista ohjaajaa ja yhdeksäntoista käsikirjoittajaa, jotka saivat silloin tällöin keploteltua näyttelijöitä mukaan sketsi-ideoihinsa. Elokuvaa kuvattiin jopa neljän vuoden ajan, kunnes lopulta Movie 43 sai maailmanensi-iltansa 1. tammikuuta 2013 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen hitti, mutta se sai täyslyttäyksen kriitikoilta, eikä se kerännyt paljoa kehuja katsojiltakaan. Leffa sai kuusi Razzie-ehdokkuutta (mm. huonoin naispääosa ja näyttelijäkaarti), joista se voitti huonoimman elokuvan, ohjauksen ja käsikirjoituksen palkinnot. Nykyään elokuvaa pidetään yhtenä kaikkien aikojen huonoimmista. Itse katsoin Movie 43:n pari vuotta sen ilmestymisen jälkeen ja pidin sitä erittäin kummallisena tekeleenä. Olen katsonut elokuvan kerran uudestaan ja kun huomasin elokuvan täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin katsoa sen jopa kolmatta kertaa ja arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.
Movie 43 kertoo Charlie Wessleristä (Dennis Quaid), käsikirjoittajasta, joka saapuu Hollywoodiin esittelemään studiolle järjettömiä elokuvaideoitaan, joissa mm. käydään treffeillä kiveskaulaisen miehen kanssa, pidetään vankina leprechaunia, pyydetään poikaystävältä outoa rakkaudentunnustusta, esitellään uudenlainen musiikkisoitin ja pidetään nuorelle kiusallista kotiopetusta. Elokuva sisältää yksitoista lyhyttä sketsiä, sekä mainostauonkin, jotka muuttuvat yhä vain hävyttömämmiksi. Katsojana ei oikein voi muuta kuin tuijottaa suu auki ruudulla tapahtuvaa, samalla kun päässä kuuluu kerta toisensa perään: "Mitä vittua?!"
Elokuvaa katsoessa ei voi olla pohtimatta, että kuinka ihmeessä mikään studio suostui tekemään sen ja miten ihmeessä tekijät saivat kasaansa näyttelijäkaartin, josta niin moni komedialeffa olisi kateellinen? Kate Winslet, Hugh Jackman, Naomi Watts, Liev Schreiber, Anna Faris, Chris Pratt, Emma Stone, Richard Gere, Justin Long, Jason Sudeikis, Uma Thurman, Bobby Cannavale, Kristen Bell, Chloë Grace Moretz, Christopher Mintz-Plasse, Patrick Warburton, Seth MacFarlane, Seann William Scott, Johnny Knoxville, Gerard Butler, Halle Berry, Stephen Merchant, Terrence Howard, Elizabeth Banks ja Josh Duhamel - näin nimetäkseni muutaman. Seassa on ihan Oscar-voittajia ja muutenkin arvostettuja näyttelijöitä. Miten tekijät saivat heidät kaikki leffaan - ja vieläpä vain 800 dollarin päiväpalkalla!
Kuten alussa kerroin, elokuvaa kuvattiin jopa neljän vuoden ajan. Itse sketsien kuvaukset kestivät tosin vain parisen päivää kerrallaan ja suuri osa tuosta neljästä vuodesta menikin siihen, kun tekijät yrittävät taivutella ja muutenkin keplotella isoja Hollywood-tähtiä mukaan leffaan. Jotkut suostuivat sopimussyistä tai palvelusta vastaan. Toiset innostuivat mahdollisuudesta näytellä elokuvassa isojen tähtien kanssa. Osa koki oman sketsinsä aidosti hauskaksi ja hyppäsi innolla projektiin mukaan. Joitakin taas väsytettiin siihen asti, että he lopulta suostuivat - kunhan leffa kuvattaisiin heidän omassa kodissa. Näyttelijät saivat tietää elokuvasta vain oman sketsinsä, eikä heillä ollut mitään käsitystä, millainen lopullisesta leffasta tulisi. Yksikään näyttelijöistä ei tehnyt mitään elokuvan mainostamiseksi, eikä kovinkaan moni luultavasti muistele filmiä hyvällä tai halua liittää sitä omaan filmografiaansa.
Movie 43 on aikamoista soopaa. Kuraa. Paskaa. Mutta se on niin itsetietoisen rehellisesti juuri sitä itseään, että minun on vaikea luokitella sitä huonoimpien elokuvien joukkoon, jotka olen elämäni aikana nähnyt. Elokuva on tarkoituksellisesti tehty suoranaiseksi roskaksi ja tekijät luultavasti pohtivatkin, että kuinkakohan hyvät mahdollisuudet heillä on, kun Razzieita jaetaan. Itse koen Movie 43:n niin surkeaksi, että se on jopa lystikäs. Minun on pakko myöntää, että elokuvan mauton törkyläppä sai minut nauramaan kolmannellakin katselukerralla. Tekijät eivät yhtään häpeile mitään, vaan painelevat menemään niin räävittömästi, että tavallaan jopa ihailen heitä. Movie 43 meneekin kirjoissani siihen "guilty pleasure" -osastoon, että minua vähän hävettää, että viihdyn elokuvan parissa.
Koen myös, että elokuvalla on jotain ihan fiksuakin sanottavanaan. Leffan voi tulkita satiirina Hollywoodin menosta, kärjistäen sitä, kuinka jenkkikomedioista halutaan tehdä koko ajan vain ronskimpia ja hävyttömämpiä. Aivan kuin elokuva juurikin tuomitsisi, että aika lailla tällaista skeidaa Hollywood tuuttaa ulos. Leffassa pohditaan, kuinka tällaiset kökköideat pääsevät läpi tuotantoon asti. Ehkä kaiken ala-arvoisen moskan keskellä Movie 43 onkin jopa nokkela teos? Ehkä elokuva olikin edellä aikaansa ja joskus sen "hienous" vielä ymmärretään? Tai sitten ei. Kenties useampi katselukerta onkin tuhonnut aivosolujani niin, että olen alkanut epätoivoisesti uskoa leffassa olevan edes jotain kehumisen arvoista, jotta voin puolustella viihtyvyyttäni sen parissa.
En kuitenkaan koe, että kaikki Movie 43:n sketsit olisivat erityisen hauskoja. Avaussketsi Kate Winsletistä ja pallikaulaisesta Hugh Jackmanista sokkotreffeillä on niin typerä, että sille on vaikea olla tirskumatta. Sketsi entisen näyttelijäpariskunta Naomi Wattsin ja Liev Schreiberin esittämistä vanhemmista, jotka pitävät mahdollisimman autenttista kotiopetusta kiusaajien ja nolauksien kera on aidosti ihan lystikäs. Toisen entisen näyttelijäparin, Chris Prattin ja Anna Farisin kakkasekoilu on niin ala-arvoista huumoria, että hävettää, että koen sen huvittavaksi. Sketsi, jossa Jason Sudeikis ja Justin Long esittävät Batmania ja Robinia, jotka ovat sokkotreffeillä mm. Lois Lanen (Uma Thurman) ja Supergirlin (Kristen Bell) kanssa, on aluksi ihan hassu, mutta liian pitkä, menettäen tehoaan minuutti minuutilta.
Tämä on yleisestikin Movie 43:n ongelma. Sen vitsi ei jaksa kantaa loppuun asti. Halle Berryn ja Stephen Merchantin tähdittämä sketsi totuus vai tehtävä -leikistä, joka kärjistyy nopeasti aikamoiseksi sekoiluksi, viihdyttää ihan passelisti, mutta lopputekstien aikana nähtävä Josh Duhamelin ja Elizabeth Banksin tähdittämä sketsi pariskunnasta ja Duhamelin hahmon mustasukkaisesta animaatiokissasta saa tuumimaan, että eikö tämä nyt osannutkaan loppua vielä? Sketsin ohjasi ja käsikirjoitti Guardians of the Galaxy -elokuvista (2014-) tuttu James Gunn, joka on jälkikäteen tuominnut leffan ja kertonut, ettei ole vieläkään katsonut edes omaa sketsiään valmiina. Väliin mahtuu muitakin heikompia tapauksia, kuten Kieran Culkinin ja Emma Stonen tähdittämä sketsi riitaisista existä, jotka kohtaavat ruokakaupassa.
Elokuva on teknisiltä puoliltaan ihan toimiva, joskin kun eri tyypit ovat olleet työstämässä eri osioita elokuvasta, tuotantojen taso ailahtelee hieman pitkin leffaa. Kuvaus on kelvollista, samoin leikkaus. Lavasteet toimivat hyvin, asut ovat mainiot (Batmanin ja Robinin lyhytpätkän kohdalla tarkoituksellisen käppäiset) ja maskeeraukset äityvät pahimmillaan aika hurjiksi ja varmasti loukkaaviksi. Erikoistehosteet ovat varsin kehnot ja äänimaailma kuulostaa paikoin siltä kuin kaikki olisi varastettu jostain serverin kansiosta musiikkeja myöten.
Movie 43:sta on olemassa muutamissa maissa, kuten Isossa-Britanniassa hieman erilainen versio, jossa kökköjä lyhytelokuvia ei yhdistä elokuva-alalle pyrkivä käsikirjoittaja, vaan juonikuvio Calvinista (Mark L. Young) ja J.J.:stä (Adam Cagley), jotka etsivät Movie 43:a, maailmanlaajuisesti kiellettyä elokuvaa. Elokuvasta on kiinnostunut muutama muukin taho, joka aiheuttaa hahmoille ongelmia. Suomessa elokuvasta löytyy vain alkuperäisversio käsikirjoittajakuvion kanssa, joten en osaa sanoa, kumpi toimii paremmin. Idean tasolla suosin kuitenkin alkuperäisversiota, kokiessani sen sisältävän edes jonkinlaista syvempää viestiä Hollywoodin meiningistä totaalisen itsetietoisen perseilyn sijaan.
Yhteenveto:Movie 43 on täysin itsetietoista roskaa, löysää sitä itseään, joka kuitenkin viihdyttää ajoittain kiusallisenkin paljon. Elokuvan sketsit ovat toinen toistaan typerämpiä ja hävyttömämpiä ja katsoja voi tuntea tyhmenevänsä niitä tuijottaessa. On vaikea sanoa, onko tekijöiden työ totaali emämunaus, sillä juuri tällaista kuravelliä he selvästi ryhtyivätkin työstämään. Toisaalta on pakko ihailla heidän sinnikkyyttään, että he saivat keploteltua monet tunnetut näyttelijät projektiinsa, mutta samalla heidän työnsä tuntuu myös tuomittavalta. Sketsien taso heittelee läpi leffan ja niissä on jatkuvana ongelmana liian pitkä kesto. Ne ovat aivan varmasti loukkaavia, äärimmäisen lapsellisia ja usein todella kökköjä. Mutta siinä myös piilee leffan outo viehättävyys. Välillä myös tuntuu siltä, että elokuvalla on fiksuakin sanottavaa Hollywoodin koneistosta ja leffan voi katsoa kärjistettynä satiirina studiopomoista, komediaelokuvista ja itsestään liikoja luulevista elokuvantekijöistä. Katsoi Movie 43:a miltä kantilta tahansa, on kyseessä täysin omalaatuinen elokuvatapauksensa. Leffan luojaa ei varmaan edes haittaa elokuvan nykyinen status yhtenä kaikkien aikojen surkeimmista tekeleistä. Itse en sitä sellaiseksi luokittele, vaan olen mielestäni nähnyt roppakaupalla huonompia elokuvia. Siis onhan tämä paskaa, mutta ihan viihdyttävää paskaa ja niinpä en vieläkään osaa antaa Movie 43:lle minkäänlaista arvosanaa. Tällä on hyvä käynnistää tämä vuosi. Hyvää uutta vuotta kaikille ja tästä onkin suunta sitten ainoastaan ylöspäin!
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.9.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Movie 43, 2013, Relativity Media, Virgin Produced, GreeneStreet Films, Wessler Entertainment, Witness Protection Films
Ohjaus: Jan de Bont Pääosissa: Angelina Jolie, Gerard Butler, Ciarán Hinds, Chris Barrie, Noah Taylor, Djimon Hounsou, Til Schweiger ja Simon Yam Genre: toiminta, seikkailu Kesto: 1 tunti 57 minuuttia Ikäraja: 12
Menestyneeseen Tomb Raider -videopelisarjaan (1994-) perustuva elokuva Lara Croft: Tomb Raider (2001) oli iso menestys, joten tietysti sille päätettiin tehdä jatkoa. Käsikirjoitus työstettiin nopeasti valmiiksi ja kuvaukset alkoivat kesällä 2002. Lopulta Lara Croft: Tomb Raider - The Cradle of Life, eli suomalaisittain Lara Croft Tomb Raider - elämän lähde sai ensi-iltansa heinäkuussa 2003. Vaikka elokuva sai hieman paremmat arviot kriitikoilta kuin murskapalautetta kerännyt ensimmäinen osa, eivät leffan tuotot päässeet lähellekään ensimmäisen elokuvan rahasummia. Itse en ollut aiemmin nähnyt Lara Croft Tomb Raider - elämän lähdettä, mutta olin nähnyt ensimmäisen osan noin kymmenen vuotta sitten, enkä pitänyt siitä yhtään. Kuitenkin kun Lara Croft: Tomb Raider täytti tänä vuonna 10 vuotta, päätin antaa sille uuden mahdollisuuden. Leffa oli mielestäni yhä surkea, mutta tällä kertaa päätin vihdoin katsoa myös jatko-osan.
Lara Croft ottaa tehtäväkseen löytää myyttisen Pandoran lippaan, ennen kuin paha tiedemies Jonathan Reiss saa sen käsiinsä ja muuttaa sen superaseeksi.
Angelina Jolie palaa rooliinsa rikkaana haudanryöstäjä Lara Croftina, josta löytyvät samat hyvät ja huonot puolet kuin viimeksi. Jolie näyttää kyllä täydelliseltä osaan ja on uskottava toimintakohtauksissa, mutta muuten hän tekee yhä kehnoa työtä näyttelijänä. Jolie saikin roolityöstään huonoimman naispääosan Razzie-ehdokkuuden. Sentään tässä leffassa Jolien ei tarvitse yrittää esittää vahvoja tunteita isähahmon vuoksi, vaan hänen täytyy lähinnä tuijottaa muita itsevarmasti ja tympeästi. Hahmolle itselleen ei ole kirjoitettu sen kummempaa kehityskaarta ja kyseessä on selvästi vain yksi seikkailu lisää Laran uralla, minkä hahmo luultavasti unohtaa yhtä pian kuin katsojakin.
Tällä kertaa Lara Croft saa vastaansa Ciarán Hindsin näyttelemän Jonathan Reissin, aikoinaan ihaillun tiedemiehen, joka on nyt kehittynyt kemiallisiin aseisiin. Reiss on valitettavasti todella mitäänsanomaton roisto, jonka motiivit jäävät lopulta löyhiksi, eikä Hinds onnistu olemaan uhkaava roolissa. Til Schweiger on kelpo valinta Reissiä auttavaksi kätyriksi, mutta hänkin on aika tylsä tapaus. Edellisestä osasta tutut hovimestari Hillary (Chris Barrie) ja tietokonevelho Bryce (Noah Taylor) tekevät paluun ja auttavat Laraa jollain tapaa. Kunnon apuna kuitenkin toimii Gerard Butlerin näyttelemä Laran entinen heila Terry, joka yrittää pysyä temppuilevan Laran perässä. Hahmoon tuo kiinnostavan lisän se, ettei häneen oikein luota ja pitkin elokuvaa pohtiikin, pettääkö tämä Laran jossain kohtaa. Jolien tavoin Butlerkin on uskottava toimintakohtauksissa, mutta eipä hänkään muuten vakuuta tässä näyttelijäntaidoillaan.
Se, että Lara Croft Tomb Raider - elämän lähdettä oli kutsuttu edeltäjäänsä paremmaksi elokuvaksi, nosti ihan pienesti odotuksiani sen näkemistä kohtaan. Lopulta mielestäni tämä leffa on ihan yhtä huono kuin edellinenkin, ellei jopa huonompi. Jos jotain, niin tämä on tylsempi elokuva. Miten toiminnallisesta seikkailuelokuvasta voikaan saada näin pitkäveteisen? Itse juoni Pandoran lippaan etsimisestä voisi toimia, mutta tämä ei ole se toimiva lopputulos. Jo elokuvan pöljä aloitus Laran ja hain välisen nyrkkeilymatsin kera viestii, ettei tästä seuraa mitään hyvää. Surullista onkin, että se, kun Lara vetää haita turpaan veden alla, on koko elokuvan tähtihetki. Ihan mielenkiintoisesta lähtökohdastaan huolimatta tarina ei millään onnistu nappaamaan mukaansa. Jonkin sortin karttana toimivan pallon jahtaaminen johtaa lähinnä kömpelösti toteutettuihin toimintakohtauksiin ja kun lopussa päästään itse Pandoran lippaan luokse, on vastassa tietty pettymys.
Loppuhuipennuksesta sentään löytyy yksi, aika lyhyt, mutta veikeä toimintajakso, mikä on vähintäänkin yhtä huvittava kaikessa äkillisessä yliampuvuudessaan kuin ensimmäisen elokuvan taistelu henkiinherääviä kiviörkkejä vastaan. Muuten taistelut ovat täysin jännityksettömiä ja innottomia räpellyksiä, joissa matkitaan surkuhupaisasti esimerkiksi John Woon tyyliä. Yhdessä kohtaa nähdään jotain, mikä voisi olla onnistuneena huima stuntti - ja sitä se toisaalta onkin, sillä hurja temppu toteutettiin ilman erikoistehosteita - mutta sekin on saatu vesitettyä todella laimeaksi. Missä on seikkailuhenki? Missä vaaran tuntu? Leffa ei ole edes menevää kertakäyttöviihdettä. Vähäinenkään huumori ei toimi ja ainoat naurut tarjoavat cooleiksi tarkoitetut idioottimaisuudet. Ihan oikeasti, katsoin Laran lyövän haita ties kuinka monta kertaa, sillä se tarjosi niin makeat naurut.
Ohjaajana toimii tällä kertaa Jan de Bont, jonka ura on todella mielenkiintoinen ja hämmentävä. Hänen esikoisteoksensa oli jännittävä toimintafilmi Speed - Kuoleman kyydissä (Speed - 1994), mitä seurasi ihan viihdyttävä Twister (1996), mutta sen jälkeen hän päätyi tekemään haukutun Speed 2 - vaara iskee vesillä (Speed 2: Cruise Control - 1997) ja Lara Croft Tomb Raider - elämän lähteen. Eikä hän ole tämän jälkeen ohjannut ainuttakaan elokuvaa. Mitä ihmettä tapahtui? De Bont ei onnistu luomaan lainkaan hyvää tunnelmaa, eikä saa imaistua katsojaa mukaan tapahtumiin. Dean Georgarisin käsikirjoituskaan ei vakuuta ja leffaa olisi pitänyt tiivistää joko kirjoitusvaiheessa tai leikkauksessa. Mukana on tyylikkäitä kuvia, mutta toimintakohtauksista löytyy myös paljon kehnoa kameratyöskentelyä ja tökeröitä hidastuksia. Efektitkään eivät vakuuta enää tänä päivänä. Sentään seasta löytyy tyylikkäitä lavasteita. Äänitehosteetkin toimivat tarpeeksi hyvin. Alan Silvestrin säveltämät musiikit jumputtavat paikoitellen kivasti taustalla, mutta eivät nouse muuten esille.
Yhteenveto:Lara Croft Tomb Raider - elämän lähde on vielä ensimmäistä osaa kehnompi ja ennen kaikkea tylsempi seikkailuraina. Itse seikkailuhenki uupuu täysin, kuten myös jännittävät vaaratilanteet ja mukaansatempaavat toimintakohtaukset. Loppuhuipennus viihdyttää pienesti pöljyydellään, mutta siihen päästäkseen katsojan pitää taistella noin puolentoista tunnin pitkäveteisyyden läpi. Vähäiset vitsit ovat kiusallisen huonoja ja naurut syntyvät lähinnä hetkistä, joiden on luultu olevan tosi siistejä. Kun Lara lyö veden alla haita nyrkillä päin näköä, on kyseessä elokuvan huippuhetki. Angelina Jolie sopii yhä ulkonäkönsä puolesta Lara Croftin rooliin, mutta tekee näyttelijänä edelleen kehnoa työtä. Ciarán Hinds sopii roistoksi, mutta hänen hahmonsa onkin sitten tylsä. Kaiken kaikkiaan Lara Croft Tomb Raider - elämän lähde jatkaa täysillä edellisen elokuvan jalanjäljissä. Olen kyllä iloinen, että vuonna 2018 elokuvasarja päätettiin käynnistää uudelleen Alicia Vikanderin tähdittämällä Tomb Raiderilla. Ei sekään erityisen vahva teos ollut, mutta huomattavasti laadukkaampi kuin nämä kaksi kammotusta.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.5.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Lara Croft Tomb Raider: The Cradle of Life, 2003, Paramount Pictures, Mutual Film Company, BBC, Lawrence Gordon Productions, Eidos Interactive, H2L Media Group, October Pictures, Toho-Towa, Tele München Fernseh Produktionsgesellschaft
Ohjaus: Ric Roman Waugh Pääosissa: Gerard Butler, Morena Baccarin, Roger Dale Floyd, David Denman, Hope Davis, Scott Glenn, Merrin Dungey, Andrew Bachelor ja Holt McCallany Genre: jännitys, draama, toiminta Kesto: 1 tunti 59 minuuttia Ikäraja: 12
Greenland on Gerard Butlerin tähdittämä katastrofielokuva. Alunperin leffan pääroolissa oli tosin tarkoitus nähdä Chris Evans ja ohjaajaksi oli pestattu Neill Blomkamp. Kuitenkin alkuvuodesta 2019 Evans vaihtui Butleriin ja Blomkamp Ric Roman Waughiin. Kuvaukset alkoivat kesäkuussa 2019 ja nyt Greenland saa ensi-iltansa. Itse aloin odottamaan elokuvaa yllättävänkin paljon, kun ensimmäisen kerran näin sen trailerin kesällä - lähinnä siksi, että koko kesänä ei ole ilmestynyt kunnon ison luokan popcorn-viihdettä elokuvateattereihin. Meninkin erittäin positiivisin mielin katsomaan leffaa sen ennakkonäytökseen Finnkinon upeassa ISENSE-salissa.
John Garrity yrittää saada perheensä turvaan salaisessa lokaatiossa sijaitsevaan bunkkeriin, kun Maapalloa uhkaa täystuho valtavan Clark-komeetan syöksyessä avaruudesta.
Esimerkiksi Olympos on valloitettu -elokuvaa (Olympus Has Fallen - 2013) ja sen jatko-osia tähdittänyt Gerard Butler nähdään pääroolissa John Garrityna, kovan luokan rakennussuunnittelijana, joka saa hallitukselta kutsun salattuun bunkkeriin (minkä lokaation elokuvan nimi paljastaa heti), kun Clarkiksi nimetty jättikomeetta uhkaa tuhota kaiken elämän Maan päältä. Mukaansa John saa ottaa vain vaimonsa Allisonin (Morena Baccarin) ja heidän poikansa Nathanin (Roger Dale Floyd). Pariskunnalla on aviokriisi päällä, minkä lähtökohtia salaillaan jostain syystä leffan loppupäähän asti. Avio-ongelmat ovat aika kömpelösti kirjoitetut ja lähinnä katsojaa huvittaa, kuinka Allison on valmis unohtamaan miehensä teot heti, kun tästä tulee valttikortti selviytymiselle, sillä Allison itse ei saa kutsua bunkkeriin. Butler ja Baccarin ovat kyllä oivalliset rooleissaan ja nuori Floyd on kelpo valinta heidän pojakseen.
Greenland ei harmillisesti oikein ollut sitä suurta kesäviihdettä, mitä siltä kaipasin. Elokuva on jopa yllättävän pienimuotoinen teokseksi maailmanlopusta. Clark-komeetta unohdetaan pitkin leffaa ja päähenkilöiden kohtaamat vaarat johtuvat lähinnä ihmisistä, jotka riehaantuvat kaaoksen keskellä tai yrittävät keplotella itsensä heidän kautta bunkkeriin. Pienen, vain noin 30 miljoonan dollarin budjetin (tällaiset leffat tehdään yleensä ainakin kolminkertaisella summalla) vuoksi palasia Clarkista putoilee maahan vain suunnilleen puolen tunnin välein, aiheuttaen jonkin verran tuhoa, mutta silti kunnon jännitettä ei koskaan pääse muodostumaan. Elokuva kuitenkin kuvittelee olevansa aikamoinen trilleri ja ottaa tarinansa todella vakavasti. Siinä, missä esimerkiksi katastrofileffa 2012 (2009) piti puhtaan viihdevaihteen päällä, Greenland haluaa katsojansa ahdistuvan ja ajattelevan, että tällainen tuho voisi hyvinkin olla mahdollista. Elokuva vajoaa usein ylidramaattisuuden puolelle ja sitä on siksi jotenkin raskasta katsoa.
Iso ongelma leffassa on sen käsikirjoitus. Eipä katastrofileffojen teksteiltä mitään Oscar-tasoista suoritusta voi koskaan odottaakaan, mutta Greenlandista löytyy selviä heikkouksia, mitä hieman muuttamalla elokuvasta olisi saanut jo paremman. Ärsyttävintä on, että suuri osa perheen kohtaamista vaikeuksista löytyy yhden hahmon ajattelemattomuudesta ja hetken mielihalusta tehdä jotain, mikä eskaloituu aikamoiseksi tapahtumavyyhdiksi. Elokuva olisi luultavasti puolessa tunnissa ohi, jos hahmo ei tekisi tätä pientä juttua. On ymmärrettävää, että pakettia on haluttu monimutkistaa, mutta nyt elokuva vain kulkee erilaisia kiertoteitä pidentääkseen kestoa liki kahteen tuntiin. Ei Greenland huono leffa ole, mutta se on lopulta aika keskinkertainen ja vaisu maailmanloppuraina. Puhtaasti aivottomana kesäviihteenä se toimisi paremmin ja nyt se kompastelee liialliseen yrittämiseen. Sentään suomalaiset voivat yhdessä kohtaa huutaa "Torille!" elokuvaa katsoessaan. On sekin kai jo jotain.
Ohjaaja Ric Roman Waugh työskenteli Butlerin kanssa viime vuonna Angel Has Fallenissa (2019), eli Olympos on valloitettu -elokuvan aloittaman trilogian kolmannessa osassa. Tässä Waughin ote on väsyneempi ja kenties juuri budjettisyistä tuntuu siltä, ettei hän koskaan pääse oikeasti vauhtiin leffan kanssa. Chris Sparlingin käsikirjoitus vaatisi viilaamista, mutta hienoa on, että hän yrittää keskittyä Allisoniin lähes yhtä paljon kuin Johniinkin. Greenlandin tekninenkään toteutus ei ole päätähuimaava. Erikoistehosteiden taso heittelee ja jotkut liekkiefektit näyttävät viimeistelemättömiltä. Kuvat ovat välillä turhan ahtaita ja esimerkiksi yksi nyrkkitappelu on todella kömpelösti kuvattu. Leikkauksessa leffaa olisi voinut tiivistää. Lavasteet ovat kuitenkin mainiot ja äänimaailmakin toimii hyvin, vaikkakin David Buckleyn säveltämät musiikit eivät koskaan erotu kunnolla.
Yhteenveto:Greenland ottaa itsensä turhan vakavasti ja on lopulta harmillisen vaisu ja keskinkertainen maailmanloppuleffa. Clark-komeetta pohjustetaan hyvin, mutta kunnon uhan tunnetta se ei koskaan muodosta - ei, vaikka elokuva kuinka luulee olevansa mitä tiivistunnelmaisin trilleri. Luultavasti pienehkön budjetin takia komeettaa ei päästetä oikeasti valloilleen, tiputtelemaan tulikuumia palasia päähenkilöiden niskaan, vaan elokuva keskittyy enemmän ihmisiin, joista koituu haittaa matkan varrella. Budjetin huomaa myös erikoistehosteista, jotka näyttävät siltä kuin ne olisi tehty kymmenen vuotta sitten. Tekninen toteutus ei muutenkaan onnistu säväyttämään. Tarinankerronnasta löytyy selvät ongelmansa, kun simppeliä juonta on pitänyt väkisin venyttää kahteen tuntiin ja aika käy yllättäen pitkäksi, varsinkin kun elokuva tuputtaa ylidramaattisuuttaan katsojan niskaan. Gerard Butler ja Morena Baccarin ovat kuitenkin hyvässä vireessä päärooleissa ja kantavat lopulta kahdestaan harteillaan aika mitäänsanomatonta katastrofiteosta. Isomman budjetin, kekseliäämmän käsikirjoituksen ja hieman viihteellisemmän menon kanssa Greenland olisi mitä mainioin rymistely, mitä tuijottaa jättikankaalta samalla, kun tunkee popcornia suuhunsa, mutta tällaisenaan sitä voi suositella lähinnä vain, koska muutakaan vastaavaa ei ole saatavilla.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.8.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Greenland, 2020, Anton, G-BASE, Riverstone Pictures, STX Films, Truenorth Productions, Thunder Road Pictures
Ohjaus: Roger Spottiswoode Pääosissa: Pierce Brosnan, Jonathan Pryce, Michelle Yeoh, Teri Hatcher, Götz Otto, Ricky Jay, Judi Dench, Desmond Llewelyn, Samantha Bond, Joe Don Baker, Vincent Schiavelli, Colin Salmon, Geoffrey Palmer, Julian Fellowes, Gerard Butler ja Hugh Bonneville Genre: toiminta, jännitys Kesto: 1 tunti 59 minuuttia Ikäraja: 16
Huominen ei koskaan kuole on 18.James Bond -elokuva ja se pohjautuu Ian Flemingin kirjasarjaan. Kuusi vuotta Timothy Daltonin viimeisen Bond-leffan, 007 ja lupa tappaa (Licence to Kill - 1989) jälkeen tehty Bond-filmi, Pierce Brosnanin tähdittämä 007 ja kultainen silmä (GoldenEye - 1995) oli kriitikoiden kehuma jättimenestys. Tekijät kokivat suurta painetta toistaa elokuvan suosio, etenkin kun sarjan luonut Albert R. Broccoli oli juuri menehtynyt. Jatkoa alettiinkin tekemään suurella kiireellä, mikä myös nosti filmin budjetin huomattavasti korkeammaksi kuin sarjan aiempien osien. 007 ja kultaisen silmän ohjaaja Martin Campbell ei halunnut jatkaa sarjan parissa, joten uudeksi tekijäksi palkattiin nopeasti Roger Spottiswoode. Elokuvan käsikirjoitusta työstettiin vimmalla, mutta kesti kauan, kunnes siihen oltiin tyytyväisiä. Kuvaukset alkoivat tammikuussa 1997 ja lopulta Huominen ei koskaan kuole onnistuttiin vielä julkaisemaan saman vuoden joulukuussa. Vaikka elokuva sai ristiriitaiset arviot kriitikoilta ja se jäi lipputuloissa todella pahasti samaan aikaan ilmestyneen Titanicin(1997) jalkoihin, se oli silti iso menestys. Itse näin filmin lapsena samana kesänä, kun isäni näytti minulle vanhat 20 James Bond -elokuvaa. Pidin elokuvasta ja olen nähnyt sen kerran tai kaksi uudestaan. Nyt kun sarja on jälleen saamassa jatkoa leffalla No Time to Die (2020), päätin katsoa ja arvostella sarjan aiemmat osat. Noin viikko 007 ja kultaisen silmän jälkeen katsoinkin Huominen ei koskaan kuole.
MI6:n salainen agentti James Bond lähetetään tutkimaan mediamoguli Elliot Carverin bisneksiä. Carverin uutislehti Huomisen uutiset tekee juttuja tragedioista niin nopeasti, että MI6 epäilee Carverin liittyvän tapaturmiin jollain tavalla...
Pierce Brosnan tekee paluun agentti 007:n eli James Bondin rooliin ja tarjoaa toistamiseen erittäin mainion suorituksen. Brosnan on vielä paremmin kotonaan roolissa kuin 007 ja kultaisessa silmässä. Brosnan omaksuu yhä vahvemmin hurmurivakoojan ja toimintasankarin osat, yhdistäen ne toimivaksi kokonaisuudeksi. Tässä Bond on entistä isommin toimintasankari - tai millaiseksi sellainen nykypäivänä määritellään. Bond pistää useampaan otteeseen haisemaan erilaisilla aseilla, sekä tekee erilaisia hurjia stuntteja.
Elokuvan pahis on Jonathan Prycen näyttelemä mediamoguli Elliot Carver, Carverin Mediaryhmän johtaja. Kyseessä on pitkästä aikaa todella suuruudenhullu Bond-roisto. Aluksi hahmo tuntuu oudon epärealistiselta, mutta toisaalta on hauska nähdä, kuinka Sean Conneryn Bond-aikojen roistotyyppi on siirretty nykyaikaan... vaikkakin hahmo tuntuu välillä kuuluvan enemmänkin Austin Powersiin kuin James Bondiin. Prycen suunnitelma on monilta osin todella hölmö, mutta samalla hänen Carver-hahmonsa viestii satiirin keinoin uutisoinnin ja etenkin feikki-uutisten vaikutuksesta. Käsiteltävä asia onkin kenties vielä ajankohtaisempi nykypäivän some-aikana. Pryce sopii erinomaisesti itsestään aivan liian paljon luulevan bisnesmiehen rooliin ja vaikkei hän ole millään lailla fyysinen uhka Bondille, on hän omalla tavallaan hyvä vastus. Carverin pähkähullujen ideoiden toteutuksessa auttavat mm. tietokonevelho Gupta (Ricky Jay), lihaksikas kätyri Stamper (Götz Otto), sekä kidutusekspertti Kaufman (Vincent Schiavelli). Perinteisiä "Bond-tyttöjä" ovat tällä kertaa Carverin vaimo Paris Carver (Teri Hatcher), joka ei tietenkään voi vastustaa vakoojaa, sekä kiinalaisvakooja Wai Lin (Michelle Yeoh), joka ei todellakaan kaipaa Bondin apua, vaan on lähitappeluissa vielä 007:ääkin tehokkaampi. Wai Lin on toimiva pari Bondille ja on yllättävänkin mielenkiintoista seurata, kuinka he vähitellen lämpenevät toisilleen. Yeoh on vakuuttava toimintasankarina ja Hatcherkin on kelpo omassa osassaan. Muita hahmoja ovat esimerkiksi MI6:n johtaja M (mahtava Judi Dench), tämän sihteeri Moneypenny (Samantha Bond), sekä Bondin vempaimet suunnitteleva Q (aina yhtä mainio Desmond Llewelyn). Joe Don Bakerin esittämä CIA-vitsiniekka Jack Wade käy myös piipahtamassa filmissä. Lisäksi elokuvassa nähdään todella pienissä rooleissa hittisarja Downton Abbeyn (2010-2015) luoja Julian Fellowes Iso-Britannian puolustusministerinä, sekä sarjaa tähdittävä Hugh Bonneville ja toimintastara Gerard Butler laivaston miehinä. Sekä Butlerille että Bonnevillelle Huominen ei koskaan kuole on molempien näyttelijäuran toinen elokuvarooli.
Huominen ei koskaan kuole on neljäs peräkkäinen erittäin hyvä James Bond -elokuva. Vaikka Roger Moore olikin erinomainen Bond, hänen filmiensä taso vaihteli huomattavasti, mutta 1980-luvun lopulla sarja lähti selvästi uuteen nousuun Daltonin ja Brosnanin kautta... ainakin näiden neljän elokuvan verran. Ei filmi pääse 007 ja kultaisen silmän tasolle, mutta on se silti erittäin mainio. Heti alussa Huominen ei koskaan kuole nappaa mukaansa vauhdikkaan toimintakohtauksensa ansiosta, eikä elokuvalla ole aikomustakaan tylsistyä sen jälkeen. Elokuva tarjoaa useammankin upean toimintakohtauksen. Etenkin kaikki Vietnamissa tapahtuva on todella koukuttavaa ja näyttävää seurattavaa. Mukana on yksi sarjan hienoimmista takaa-ajoista, mitä onnistutaan vain parantamaan ja parantamaan, mitä pidemmälle se kulkee. Lisäksi Bond saa jälleen uuden huipputeknologisen auton Q:lta ja jos 007 ja kultaisessa silmässä tuli pettymyksenä, ettei Bond käyttänyt autoaan lähes mihinkään, tässä ei voi valittaa samasta. Autoa hyödynnetään todella vaikuttavilla tavoilla ja siihenkin liittyvä toimintakohtaus vain paranee, mitä pidemmälle se kulkee. Kun kyseessä on puhtaampi toimintafilmi kuin monet aiemmista Bond-leffoista, mitkä nojaavat enemmän jännärin suuntaan, on tietty hienoa, kun toimintaan on panostettu näin paljon.
Elokuvasta kyllä löytyy heikkoutensa ja vaikka tavallaan pidän Prycen roistohahmo Carverista, on hänen suunnitelmansa tosiaan aika pöhkö, kun sitä alkaa tosissaan miettimään. Vaikka mukana on hieman vitsailua, leffa on monin tavoin vakava, jolloin Carverin hölmö pahissuunnitelma tuntuu olevan pienessä ristiriidassa elokuvan tunnelman kanssa. Loppupäässä katsoja alkaa ottamaan Carverin ideoita hieman vakavammin, mutta muuten pitkin leffaa saa kohotella kulmiaan. Tämän hölmöyden kuitenkin unohtaa aina, kun elokuva tarjoaa uuden upean toimintakohtauksen. Pitkät taistot pidetään tiivistunnelmaisina, kekseliäinä, jatkuvasti kehittyvinä ja erilaisina toisistaan, aina ihan loppuun saakka, jolloin niitä katsoessa ei todellakaan käy aika pitkäksi. Huominen ei koskaan kuole onkin erittäin viihdyttävä toimintaelokuva.
Elokuvan on ohjannut Roger Spottiswoode, joka pistää parastaan toiminnan kanssa ja viihdyttää niin hyvin kuin vain voi. Spottiswoode rakentaa tunnelmaa oivallisesti ja pitää pakettia taidokkaasti kasassa. Ei olekaan hänen vikansa, että käsikirjoittaja Bruce Feirsteinin teksti sisältää tiettyjä heikkouksia. Feirsteinin puolustukseksi täytyy tosin sanoa, että hän pitää tarinaa toimivasti jatkuvassa liikkeessä, johtaen tapahtumat yhä vain uuteen, päräyttävään taistoon tai takaa-ajoon. Huominen ei koskaan kuole on usein hienosti kuvattu filmi. Etenkin toimintakohtausten aikana on paljon tyylikästä kameratyöskentelyä. Leikkauskin on erittäin sujuvaa. Lavaste-, puvustus-, valaisu- ja maskeeraustiimitkin hoitavat hommansa hyvin ja efektit ovat parantuneet parissa vuodessa 007 ja kultaisen silmän jälkeen. Myös musiikit ovat huomattavasti paremmat ja David Arnold jäi ihan syystäkin sarjan säveltäjäksi useamman elokuvan ajaksi. Arnold tuo omaa särmää tuttuihin sävelmiin ja lisää mukaan myös omia, oivallisesti jumputtavia melodioita. Valitettavasti elokuvan tunnuslaulu, Sheryl Crow'n laulama "Tomorrow Never Dies" on yksi leffasarjan heikoimmista ja ennen kaikkea tylsimmistä. Kappale sai jostain syystä sekä Grammy-, että Golden Globe -ehdokkuudet, mutta täysin ymmärrettävästi hävisi molemmissa Celine Dionin "My Heart Will Go On" -laululle Titanicista. Lopputekstien aikana kuultava k.d. langin laulama "Surrender" on huomattavasti parempi biisi.
Yhteenveto:Huominen ei koskaan kuole on jälleen todella hyvä James Bond -elokuva. Pierce Brosnan näyttää kykynsä toistamiseen ja vakuuttaa toimintasankarina. Leffan toimintakohtaukset ovat vaikuttavia ja erittäin viihdyttäviä. Mukaan mahtuu vangitsevaa takaa-ajoa, mikä vain paranee, mitä pidemmälle se etenee, sekä napakkaa käsirysyä. Itse tarina on mukaansatempaava, vaikka pahiksen suunnitelmat pistävät välillä kohottelemaan kulmia epäuskoisesti. Pryce kuitenkin toimii roiston roolissa, mikä saa antamaan tietyt hölmöydet anteeksi. Michelle Yeoh on nappivalinta toiminnallisen naissankarin osaan. Harmillisesti tämänkertainen tunnuslaulu ei ole kovinkaan kummoinen ja omasta mielestäni lopputeksteissä kuultava "Surrender"-kappale on parempi. Jos pidit 007 ja kultaisesta silmästä ja Brosnanista Bondina, kannattaa katsoa myös Huominen ei koskaan kuole. Se ei ole yhtä hyvä elokuva kuin edeltäjänsä, mutta on se parempi kuin mitä Brosnan seuraavaksi teki Bondina...
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.10.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Tomorrow Never Dies, 1997, Eon Productions, Metro-Goldwyn-Mayer, United Artists
Ohjaus: Ric Roman Waugh Pääosissa: Gerard Butler, Morgan Freeman, Danny Huston, Tim Blake Nelson, Piper Perabo, Nick Nolte, Jada Pinkett Smith ja Lance Reddick Genre: toiminta Kesto: 2 tuntia Ikäraja: 16
Antoine Fuquan ohjaama toimintaelokuva Olympos on valloitettu (Olympus Has Fallen - 2013) oli hitti, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Babak Najafin ohjaama London Has Fallen (2016) tuotti vieläkin enemmän rahaa, joten sarjaa päätettiin jatkaa vielä pidemmälle. Tällä kertaa ohjaajaksi valittiin Ric Roman Waugh. Kuvaukset alkoivat alkuvuodesta 2018 ja nyt Angel Has Falleniksi nimetty kolmas osa on saapunut elokuvateattereihin. Itse tutustuin sarjaan vasta tänä kesänä, kun katsoin ensimmäisen osan ja pidin sitä oivallisena toimintaleffana. Toinen osa London Has Fallen oli kuitenkin hieman laimeampi kokemus ja se sai intoni kolmatta osaa kohtaan laskemaan. Kävin silti positiivisin mielin katsomassa Angel Has Fallenin sen ensi-iltapäivänä, yhdessä samana päivänä ilmestyneiden Ready or Notin (2019) ja The Dead Don't Dien (2019) kanssa.
Presidentti Trumbull yritetään salamurhata ja salaisen palvelun agentti Mike Banning lavastetaan iskun tekijäksi. Miken täytyy löytää oikea tekijä, ennen kuin tämä pääsee karkuun ja Mike vangitaan.
Gerard Butler palaa kolmatta kertaa agentti Mike Banningin rooliin ja tekee sen yhtä vahvalla asenteella kuin aiemmissakin elokuvissa. Mikelle luodaan kiinnostavia uusia puolia, sillä hänen työnsä on alkanut vahingoittamaan häntä niin fyysisesti kuin psyykkisesti ja hänen henkistä matkaansa onkin kiinnostavaa seurata. Butler osoittaa jälleen sopivansa täydellisesti toimintastaraksi ja katsojana odottaa innolla, kun Mike kohtaa vastustajansa. Aiemmissa osissa Yhdysvaltain presidenttiä näytellyt Aaron Eckhart ei halunnut enää jatkaa sarjan parissa, joten Morgan Freemanin näyttelemä Allan Trumbull on noussut uudeksi presidentiksi ilman sen kummempia selittelyjä. Muutos ei haittaa, sillä Freeman tuntui alikäytetyltä aiemmissa osissa ja hän huokuu paljon isommin karismaa kuin Eckhart. Vaikka Eckhart sopi presidentin rooliin, on Freeman sellainen, jonka voisi oikeastikin nähdä Valkoisessa talossa. Harmi vain, että uranoususta huolimatta Trumbull jää jälleen hieman taka-alalle. Elokuvassa nähdään myös Tim Blake Nelson uutena varapresidenttinä, Danny Huston Miken entisenä armeijakaverina, Lance Reddick salaisen palvelun johtajana, sekä Jada Pinkett Smith Mikea jahtaavana FBI-agenttina. Piper Perabo korvaa Radha Mitchellin Miken vaimona Leahina. Nämäkin näyttelijät tekevät ihan hyvää työtä, mutta heidät jättää pahasti varjoon Nick Nolte, joka tekee todella koomisen roolin erakoituneena ex-sotilaana.
Jos on katsonut toimintaelokuvia tarpeeksi, ei Angel Has Fallen tarjoa mitään uutta. Itse asiassa se on hyvin ennalta-arvattava teos ja itse tiesin Miken lavastan välittömästi, kun hän asteli kuvaan. Roistot ovat turhankin kliseisiä, jolloin minua jopa hieman häiritsi, kuinka kauan leffa yrittää pitää heidät salassa. Elokuva tuntuukin pääsevän vauhtiin vasta, kun tämä salailu loppuu. Erityistä jännitystä ei ole mukana, eikä katsojana koskaan pelkää Miken puolesta, mutta silti täytyy sanoa, että Angel Has Fallen onnistuu viihdyttämään oikein mukavasti. Leffa on parempi ja mukaansatempaavampi kuin London Has Fallen, muttei ole ihan yhtä hyvä kuin sarjan aloitusosa Olympos on valloitettu. Tarina nappaa hyvin mukaansa ja vaikka sen käänteet arvaa helposti etukäteen, viihdyttää leffa tarpeeksi lähes koko kestonsa ajan, jotta sen ongelmat voi osittain katsoa sormien läpi.
Toimintaa leffasta tietty löytyy, mutta se ei ole yhtä väkivaltaista ja rujoa kuin aiemmissa osissa. Ensimmäisen elokuvan verisyys on tästä osasta siistitty. Väkivallasta on tehty huomattavasti viihteellisempää, mistä viestii jo yksi suorastaan hulvaton räjäyttelykohtaus. Huumoria on muutenkin mukana ja parin hahmon väliset sanailut nostavat hymyn väkisin huulille. Sen sijaan yhdessä toisessa sanailussa silmät alkavat pyöriä, kun roistot selittävät juonensa ääneen niille, jotka eivät sitä hoksanneet jo vartti sitten. Tämä sanailu on vielä ilmiselvästi tarkoitettu suoraan katsojalle, eivätkä hahmot loogisesti puhuisi toisilleen niin, eli se on todella kömpelösti kirjoitettu mukaan. Elokuvasta löytyy tällaisia heikkouksia, minkä lisäksi yhtä hahmoa tunnutaan kasvattavan merkittävään rooliin täysin turhaan, mutta muuten Angel Has Fallen tarjoaa aika pitkälti juuri sitä, mitä siltä odottaakin ja vieläpä tarpeeksi toimivalla tavalla.
Sarjan ohjausvastuu on jälleen vaihtunut ja tällä kertaa puikoissa pyörii Ric Roman Waugh. Hän rakentaa tunnelmaa ihan sujuvasti, muttei muuten vakuuta taidoillaan. Hänen, Robert Mark Kamenin ja Matt Cookin käsikirjoitus sisältää paljon laiskoja vetoja, mutta kyllä siitä löytyy hyvätkin puolensa. Ennalta-arvattavuudestaan huolimatta tarina pitää otteessaan. Elokuva on osittain kuvattu hyvin, mutta toimintakohtauksista löytyy paljon turhan heiluvaa kameratyöskentelyä. Jotkut tappelut ovat myös kömpelösti leikattuja, mutta kokonaisuus pysyy hyvin kasassa. Nolten hahmon mökin lavasteet ovat oivalliset ja maskeeraajat ovat päässeet tekemään ikävän näköisiä ruhjeita. Paikoitellen efektit näyttävät liian digitaalisilta, mutta mukaan mahtuu myös vakuuttavia tehosteita. Ääniefektit toimivat erinomaisesti ja David Buckleyn säveltämät musiikit jumputtavat mukavasti taustalla.
Yhteenveto: Angel Has Fallen on täysin ennalta-arvattava, mutta silti viihdyttävä ja oikein passeli toimintaleffa. Elokuvasta löytyy selkeitä heikkouksia, kuten kliseiset roistot, jotkut dialogit ja lopulta täysin turhaan "merkittäväksi" kehitetty hahmo, mutta tarina pitää hyvin mukanaan ja vauhdikkaat toimintakohtaukset saavat katsojan unohtamaan niiden välissä tapahtuvat ongelmat. Erityistä jännitettä toiminta ei tarjoa, mutta se on tarpeeksi taidokkaasti ja mukaansatempaavasti toteutettua. Gerard Butler kantaa jälleen elokuvaa tyylikkäästi harteillaan ja on hienoa, että Morgan Freeman pääsee esittämään presidenttiä. Show'n kuitenkin varastaa Nick Nolte joka kerta ollessaan kuvassa. Angel Has Fallen ei todellakaan ole kovin ihmeellinen teos, mutta se pitää toiminnannälkäisen katsojansa tyytyväisenä kahden tunnin kestonsa ajan - vaikkei leffasta paljoa muistaisikaan enää myöhemmin. Elokuva toimii myös kelpo päätöksenä tälle... öh, miksiköhän tätä trilogiaa kutsutaan? "Has Fallen" -trilogia? Vai pelkkä "Fallen" -trilogia? No, joka tapauksessa, sille tämä on toimiva päätös. Jos pidit siis aiemmista osista, kannattaa käydä vilkaisemassa tämäkin.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.8.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Angel Has Fallen, 2019, Millennium Films, Campbell Grobman Films, G-BASE, Eclectic Pictures
