Greenland 2: Migration (2026) - elokuva-arvostelu

GREENLAND 2: MIGRATION

Ohjaus: Ric Roman Waugh

Näyttelijät: Gerard Butler, Morena Baccarin, Roman Griffin Davis, Amber Rose Revah, Trond Fausa Aurvåg, William Abadie, Nelia Valery Da Costa, Ken Nwosu, Sophie Thompson, Tommie Earl Jenkins, Gina Gangar ja Nathan Wiley

Genre: jännitys, draama

Kesto: 1 tunti 38 minuuttia

Ikäraja: 16

Ric Roman Waugh'n ohjaama katastrofielokuva Greenland (2020) oli tarpeeksi iso menestys kotijulkaisunsa myötä, että sille päätettiin tehdä jatkoa. Kuvaukset käynnistyivät huhtikuussa 2024 ja nyt Greenland 2: Migration saapuu elokuvateattereihin myös Suomessa. Itse mielsin ensimmäisen Greenlandin kelpo katastrofileffaksi, mutta yllätyin, kun luin sen saavan jatkoa, sillä en kokenut elokuvan tarvitsevan sellaista. Maailmalta kantautunut vaisu vastaanotto ei juuri saanut minua innostumaan, mutta kävin silti ihan uteliaana katsomassa Greenland 2: Migrationin sen lehdistönäytöksessä pari päivää ennen ensi-iltaa.

On kulunut viisi vuotta siitä, kun Clarke-komeetta iskeytyi maahan. Grönlannissa sijaitsevan bunkkerin tuhoutuessa mannerlaattojen liikkumisen myötä, Garrityn perheen täytyy suunnata kohti Etelä-Ranskaa, missä sijaitsevan kraatterin uskotaan olevan uuden elämän alkupiste.

Gerard Butler ja Morena Baccarin palaavat rooleihinsa John ja Allison Garrityksi, kun taas heidän poikanaan Nathanina nähdään tällä kertaa Jojo Rabbitista (2019) tuttu Roman Griffin Davis. Ensimmäisen Greenland-elokuvan aikana Garrityt onnistuivat matkaamaan tuhoutuvan maailman läpi Grönlantiin ja siellä sijaitsevaan turvabunkkeriin. Nyt viisi vuotta myöhemmin perhe on asettunut aloilleen. John on yksi uskaliaista, jotka nousevat maan pinnalle etsimään hyödyllisiä tarvikkeita, kun taas Allison on päässyt osaksi neuvostoa, joka päättää bunkkerin asioista. Paniikki tosin alkaa taas, kun mannerlaattojen liikkuminen tuhoaa bunkkerin ja pistää perheen jälleen tien päälle. Butler ja Baccarin suoriutuvat toistamiseen menevästi osistaan ja Davis on passeli valinta nyt teini-ikäiseksi Nathaniksi.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Amber Rose Revah ja Trond Fausa Aurvåg bunkkerissa eläneinä ja Garrityjen matkaan lähtevinä tohtori Aminana ja Adam Shaw'na, sekä muun muassa Ken Nwosu, William Abadie ja Nelia Valery Da Costa ihmisinä, joihin perhe matkansa varrella törmää. Sivunäyttelijät ajavat asiansa, mutta heidän hahmonsa jäävät aika yhdentekeviksi.

Maailmanlopputarinoita on kerrottu ja nähty jo pitkään, mutta minusta tuntuu, että tällaisten tuhojen jälkiseuraamuksia on alettu esittämään vasta viime aikoina. Sarjoissa, kuten Siilossa (Silo - 2023-), Falloutissa (2024-) ja Paradisessa (2025-) on nähty erilaisten syiden takia tuhoutunut planeettamme, missä ihmiskunnan rippeet ovat selvinneet maanalaisissa bunkkereissa ja nousevat selvittämään, voiko maan pinnalla jälleen elää. Tästä on kyse myös Greenland 2: Migrationissa. Kun turvapaikaksi luultu Grönlanti osoittautuukin pettymykseksi, on aika löytää uusi toivo tulevaisuudelle jostain muualta.

Kun elokuva on hetkensä kerrannut elokuvien välissä tapahtunutta, se pistää aika nopeasti Garrityt takaisin vaaralliselle matkalle. Tekijät ovat keksineet ties mitä vastoinkäymisiä hyökyaalloista laskeumamyrskyihin ja ryöstelevistä ihmisistä hurjiin rotkoihin, joiden ylittämiskohtaus tekee takuulla pahaa korkean paikan kammoisille. Periaatteessa jännittävä reissu kuitenkin vesittyy hieman sillä, mikä kiire tekijöillä on viskata hahmoja skenaariosta toiseen. Potentiaalisesti tiivistunnelmaiset kohtaukset lähes juostaan läpi ja ne tuntuvat enemmän hahmojen matkaa hetkellisesti viivästyttäviltä häiriötekijöiltä kuin todellisilta hengenvaarallisilta tilanteilta. Matkan varrella kohdattuja hahmoja esitellään ja tapetaan niin nopeaan tahtiin, että nämä kuolematkin hoidetaan pois alta olankohautuksella. Greenland 2: Migrationissa olisi ainesta parempaan, mutta tällaisenaan se jää lähinnä aika keskinkertaiseksi tapaukseksi. Kenties tämäkin olisi toiminut paremmin sarjaformaatissa kuten aiemmin mainitsemani teokset.

Elokuvan on ohjannut edellisen osan tapaan Ric Roman Waugh, joka rakentaa ilmapiiriä kelvollisesti. Chris Sparlingin ja Mitchell LaFortunen työstämä käsikirjoitus jää kiinnostavista skenaarioista huolimatta aika pinnalliseksi ja vaisuksi, mitä ei auta leffan saksittu leikkaustapa. Greenland 2: Migration on kuitenkin ihan toimivasti kuvattu ja valaistu. Lavasteet ovat mainiot, puvustus oivallista ja maskeerauksetkin näyttävät päteviltä. Tietokonetehosteet toimivat vakuuttavasti, etenkin taustalle loihditut tuhoutuneet kaupunkienrippeet. Äänimaailma rymisee hyvin, David Buckleyn säveltämien musiikkien säestäessä matkaa eri tilanteisiin passelisti sopien.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.2.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Greenland 2: Migration, Yhdysvallat, Iso-Britannia, 2026, Anton, CineMachine Media Works, G-BASE, STX Entertainment, Thunder Road Pictures

Arvostelu: The Long Walk (2025)

THE LONG WALK

Ohjaus: Francis Lawrence

Pääosissa: Cooper Hoffman, David Jonsson, Charlie Plummer, Ben Wang, Tut Nyuot, Garrett Wareing, Joshua Odjick, Jordan Gonzalez, Roman Griffin Davis, Mark Hamill, Judy Greer ja Josh Hamilton

Genre: jännitys

Kesto: 1 tunti 48 minuuttia

Ikäraja: 16

The Long Walk perustuu Stephen Kingin kirjaan Pitkä marssi (The Long Walk) vuodelta 1979. Jo 1980-luvun lopulla George A. Romero yritti tehdä kirjan pohjalta elokuvasovitusta, mutta projekti ei edennyt. Tehtyään Kingin kirjoihin perustuvat elokuvat Rita Hayworth - avain pakoon (The Shawshank Redemption - 1994), Vihreä maili (The Green Mile - 1999) ja The Mist - usva (The Mist - 2007), Frank Darabont hankki Pitkän marssin elokuvaoikeudet, aikeenaan tehdä filmatisoinnin siitäkin, mutta tämäkään projekti ei edennyt. Vuonna 2018 oikeudet päätyivät New Line Cinemalle, joka pestasi James Vanderbiltin käsikirjoittajaksi ja André Øvredalin ohjaajaksi, mutta jälleen kerran projekti tyssäsi. Lopulta vuonna 2023 Lionsgate hankki kirjan oikeudet ja pestasi JT Mollnerin kirjoittamaan leffan ja Francis Lawrencen ohjaajaksi. Kuvaukset käynnistyivät heinäkuussa 2024 ja nyt, vihdoin ja viimein The Long Walk on saapunut elokuvateattereihin. Itselleni kirja ei ollut entuudestaan tuttu, mutta kiinnostuin leffasta, kun näin sen trailerin. Kävinkin katsomassa The Long Walkin heti elokuvan ensi-iltapäivänä.

Tuhoisan sodan jäljiltä Amerikka on totalitaarisen armeijajohdon alla. Joka vuosi jokaisesta osavaltiosta arvotaan nuori miehenalku osallistumaan Pitkään marssiin, jossa tehtävänä on kävellä. Pysähtyjät, luovuttajat ja karkurit ammutaan. Vain yksi voi voittaa.

Pitkään marssiin osallistuu joka vuosi 50 nuorta miestä, yksi jokaisesta osavaltiosta. Philip Seymour Hoffmanin poika, Licorice Pizzasta (2021) tuttu Cooper Hoffman näyttelee Ray Garratya, Alien: Romuluksesta (2024) tuttu David Jonsson esittää Peter McVriesiä, Ransom Canyon -sarjasta (2025-) tuttu Garrett Wareing näyttelee Billy Stebbinsiä, Karate Kid: Legendsistä (2025) tuttu Ben Wang esittää Hank Olsonia, Jojo Rabbitista (2019) tuttu Roman Griffin Davis näyttelee Thomas Curleyta, All the Money in the Worldista (2017) tuttu Charlie Plummer esittää Gary Barkovichiä, The Witcher - Noituri: Verilinja -sarjasta (The Witcher: Blood Origin - 2022) tuttu Tut Nyuot näyttelee Arthur Bakeria ja tulevaa It: Welcome to Derry -kauhusarjaa (2025-) tähdittävä Joshua Odjick esittää Collie Parkeria. Nuorukaiset tulevat eri taustoista, mutta kun Pitkä marssi alkaa, ovat he samanarvoisia, kävellessään yhtä tavoitetta varten: ollakseen viimeinen hengissä selviytyjä. Jokaisella on omat haaveensa siitä, mitä Pitkän marssin voitto voisi tuoda tullessaan, mutta kaikilla ei ole joko fyysistä tai mentaalista kestokykyä selvitä pitkään. Mainitsemani nuorukaiset nousevat eri vaiheissa tarinaa esille ja suurimmaksi osaksi poppoo koostuu kiinnostavista ja tykättävistä tyypeistä. Nuorista näyttelijöistä isoimman vaikutuksen tekee Jonsson, joka tekee McVries-hahmostaan erittäin pidettävän, miehenalun pyrkiessä pitämään tunnelmaa korkealla ja auttamaan kanssakisaajiaan eri tavoin.

     Eikä pidä tietenkään unohtaa Mark Hamillia, joka näyttelee Pitkää marssia johtavaa Majuria. Aurinkolasiensa takaa ärjyvä Hamill tekee hahmostaan välittömästi vastenmielisen, etenkin kun tämä oikein riemuitsee joka kuolemasta ja kääntää sen positiiviseksi seikaksi lopuille kilpailijoille - onhan tuolloin yksi vastustaja vähemmän.

The Long Walk osoittautui erittäin mainioksi jännäriksi, joka rakentuu varsin simppelin idean ympärille. Vaikka leffassa joukko nuoria joutuukin mukaan kuolettavaan kisaan dystooppisessa Amerikassa, ei kyse ole mistään Nälkäpelistä, jossa miestenalkujen pitäisi pistää toisiaan hengiltä. Riittää vain, että kävelee ennalta määrättyä reittiä. Hidastelusta ja pysähtymisestä saa varoituksia, kolmannen varoituksen jälkeen lähtee henki. Se, joka on viimeisenä jatkamassa kävelyään, voittaa. Tämä voi kuulostaa helpolta, mutta leffa näyttää nopeasti, millaista rääkkiä on talsia tuntitolkulla, jopa päiviä ilman lepoa. Miten käy, jos jalkaan iskee kramppi? Tai kun tulee vessahätä? Tai kun väsyttää niin paljon, etteivät silmät millään pysy enää auki?

Elokuva ei onneksi lähde kaunistelemaan juuri mitään. Näitä nuorukaisia ammutaan säälimättömästi, korostaen sitä kauhua, mikä jokaisella pelaajalla on mielessään. Erityisesti The Long Walk on psykologinen jännäri. Mitä tällainen kisa tekee pelaajiensa mielelle? Eri hahmot suhtautuvat tilanteeseensa eri tavoin. Kävely ei käy tylsäksi, sillä nuorukaisten väliset keskustelut elämistään, haaveistaan ja muusta ovat niin kiinnostavaa kuunneltavaa. On traagista nähdä, kuinka yksi kerrallaan hahmot luuhistuvat, luovuttavat tai yrittävät epätoivoista pakoa. Kirjasta poikkeava loppuratkaisu ei juuri yllätystä tarjoa, mutta se on onnistunut huipennus tälle marssille.

Elokuvan on ohjannut Francis Lawrence, joka ohjasi myös suuren osan Nälkäpeli-leffoista (The Hunger Games - 2012-). The Long Walkin korkeampi ikäraja antaa Lawrencelle mahdollisuuden tehdä menosta ikävämpää ja poistaa kieron viihdepuolen nuorten kuolemista. JT Mollnerin työstämä käsikirjoitus on mainio, vaikkei lopputulos olekaan millään tavalla yllättävä. The Long Walk on myös hyvin kuvattu ja leikattu kasaan. Lavastus on yksinkertaista, tapahtuuhan suuri osa elokuvasta vain maantiellä. Puvustajat ja maskeeraajat pääsevät tekemään kävelijästä kaiken aikaa riutuneemman näköisiä. Äänimaailma on pätevästi rakennettu ja Jeremiah Fraites tunnelmoi aavemaisesti musiikeillaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 14.9.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Long Walk, 2025, Lionsgate, Manitoba Film and Video Tax Credit Program, Media Capital Technologies, Vertigo Entertainment

Arvostelu: Jojo Rabbit (2019)

JOJO RABBIT

Ohjaus: Taika Waititi
Pääosissa: Roman Griffin Davis, Thomasin McKenzie, Taika Waititi, Scarlett Johansson, Sam Rockwell, Rebel Wilson, Alfie Allen, Archie Yates ja Stephen Merchant
Genre: komedia, draama
Kesto: 1 tunti 48 minuuttia
Ikäraja: 12

Jojo Rabbit on uusiseelantilaisen Taika Waititin uusi komediaelokuva ja se pohjautuu Christine Leunensin kirjaan "Caging Skies" vuodelta 2004. Waititi oli jo pidemmän aikaa suunnitellut filmiä ja ilmoitti sen teosta maaliskuussa 2018. Kuvaukset alkoivat samaisena kesänä ja lopulta Jojo Rabbit sai maailmanensi-iltansa Toronton elokuvajuhlilla syyskuussa 2019. Sen jälkeen leffaa on esitetty eri filmifestivaaleilla ja nyt se saapuu myös Suomeen. Itse kiinnostuin elokuvasta heti, kun kuulin siitä. Leffan juoni vaikutti täysin pähkähullulta ja sen traileri sai minut tosissaan innostumaan sen näkemisestä. Innostusta vain lisäsivät kaikenlaiset kehut, mitä luin ja meninkin erittäin positiivisin mielin katsomaan leffaa sen lehdistönäytökseen viime marraskuussa.

Natsi-Saksassa fanaatikkopoika Jojon paras ystävä on hänen mielikuvitusversionsa Adolf Hitleristä. Jojo unelmoi taistelevansa toisessa maailmansodassa natsien puolella ja että hän pääsisi todistamaan kykynsä todelliselle führerille, mutta miten käy, kun Jojo saa selville, että hänen äitinsä piilottelee juutalaistyttöä heidän kodissaan?

Pääroolissa Jojona nähdään nuori Roman Griffin Davis, joka tekee tässä ensimmäisen elokuvaroolinsa. Tätä ei onneksi huomaa lainkaan, vaan Davis on huikean hyvä valinta! Jojo on heti alusta alkaen kiinnostava henkilö. Aluksi Davisin sympaattisuus ja yllättävä lahjakkuus vetoaa katsojaan ja sen jälkeen hahmon kirjoitus ällistyttää. Jojo on kasvanut koko ikänsä natsipropagandan keskellä, tietäen maailmasta vain sen, mitä sensuurin ja sananvapaudettomuuden vallassa oleva maa kertoo hänelle. Jojo on aivopesty uskomaan, että hän on sankarien puolella ja tämä tekee hänestä usein surullisenkin tapauksen. Kun hänellä ei liiemmin ole kavereita, ei ole ihme, että hänen bestiksensä onkin mielikuvitus-Hitler. Elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Taika Waititi itse näyttelee Adolf Hitleriä ja tekeekin hahmosta oikein tosissaan pilkkaa. Etukäteen leffa herätti paljon kritiikkiä siitä, kuinka Hitler esitetään hilpeänä veikkosena, mutta tässä täytyy muistaa, ettei kyseessä siis ole todellinen Hitler. Jojo ei ole koskaan tavannutkaan Hitleriä, vaan tämä mielikuvitusversio perustuu täysin natsipropagandan sepityksiin suuresta sankarista. Waititi on aikamoinen vekkuli roolissaan ja hulluttelee suurella antaumuksella.

Elokuvassa nähdään myös mm. Scarlett Johansson Jojon äitinä, Sam Rockwell nuoria saksalaisia kouluttavana kapteeni Klenzendorfina, Alfie Allen ja Rebel Wilson tämän avustajina, Stephen Merchant Gestapon salaisena poliisina, sekä Thomasin McKenzie Jojon kotona piilottelevana juutalaistyttö Elsana. Davisin tavoin nuori McKenziekin on nappivalinta rooliinsa, eikä leffa todellakaan heikkene, kun kuvaan jäävät vain nämä kaksi lapsinäyttelijää, sillä molemmat ovat erinomaisia. Muutkin näyttelijät tekevät erittäin hyvää työtä. Johansson tekee yhden uransa parhaista suorituksista Jojon äitinä, kun taas Rockwell, Allen, Wilson ja Merchant pitävät hauskaa pilkatessaan natseja hömelöillä hahmoillaan. Merchantista löytyy sopivaa kierouden ja huvittavuuden yhdistelmää Gestapon poliisina, kun taas Rockwell voisi näytellä alkoholisoitunutta äijää vaikka unissaan.

Ai että, Jojo Rabbit oli mahtava elokuva! Kun valitetaan, ettei kukaan enää keksi mitään uutta ja ettei mistään vaikeasta aiheesta saa enää tehdä pilkkaa, paikalle saapuu Taika Waititi, joka tarjoaa loistavan filmin, millä voi hyvästellä 2010-luvun ja aloittaa 2020-luvun. Leffa nappaa välittömästi mukaansa, vaikka ensimmäisen vartin ajan katsoja saattaakin jännittää, voiko Waititi tehdä onnistunutta vitsiä natsien sairaasta toiminnasta ja juutalaisten kaameasta elämästä toisen maailmansodan aikaan. Onneksi Waititi osaa asiansa mestarillisesti. Hän pystyy heittämään julmaakin läppää, mutta tietää myös, mihin asioihin ei kannata koskea huumorin voimin. Keskitysleirit jätetään esimerkiksi vitseistä pois ja hyvä niin. Juutalaisvitsit syntyvät lähinnä siitä, kuinka naurettavan typeriä väitteitä natsit esittävät heistä lapsille. Jojolle on uskoteltu juutalaisten olevan torahampaisia ja verenhimoisia raakalaisia, ja onkin ymmärrettävää, että kohtaus, jossa tämä löytää Elsa-tytön, on kuin kauhuelokuvasta. Elokuva onnistuu viemään katsojan päähenkilön natseja ihailevaan päähän, saa ymmärtämään, miksi Jojo toimii tietyllä tavalla, samalla painottaen, kuinka kipeää touhu oli tuohon aikaan Saksassa.

Jojo Rabbit on pullollaan mahtavaa keskisormen näyttämistä ja satiiria. Jatkuvasti leffassa viitataan natsien täysin älyttömiin ideoihin ja siihen, kuinka aivopestyjä urpoja suuri osa saksalaisista oli. Samalla se osaa myös vakavoitua ja näyttää, kuinka hirvittävää meno oli. Kuinka saksalaisten oli pakko totella natsien hirmuvaltaa, sillä pakoon on lähes mahdotonta päästä ja jos sinut saadaan kiinni, sinulta lähti henki. Ja sitten taas palataan niihin älyttömyyksiin. Mielikuvitus-Hitler harmittelee, jos Jojo ei "heilittelekään" hänen kanssaan, natsilasten leirillä poltetaan kirjoja iltanuotiolla ja Jojo pohtii, millaisella juutalaistaialla Elsa on onnistunut lumoamaan Jojon äidin auttamaan Elsaa. Väärissä käsissä filmi olisi kauheaa katsottavaa ja siinä on jatkuva riski epäonnistua merkittävässä kohtaa, jolloin koko teos romahtaisi kasaan kuin väärin aseteltu korttitalo. Waititi on kuitenkin paras tekijä tähän hommaan.

Sen lisäksi, että leffa osaa vakavoitua tietyissä natseihin koskevissa asioissa, osaa se vakavoitua myös Jojon elämään liittyvän draaman suhteen. Joillekin voi tulla pettymyksenä, kun leffa siirtyy jossain kohtaa komediasta enemmän draaman puolelle, mutta kun draama on yhtä vahvaa kuin huumori (ja huumoria ripotellaan mukaan kyllä myöhemminkin), ei tämä haitannut itseäni. Jojon ja hänen äitinsä suhde on aidon sydämellinen - jopa koskettava. Myös Jojon ja Elsan kohtaaminen on todella iskevästi rakennettu ja hahmoista huomaa tosissaan välittävänsä. Kun Gestapon miehet saapuvat Jojon taloon tutkimuskäynnille, katsoja oikeasti jännittää, miten tässä nyt käy?

Erinomaisen ohjauksen lisäksi Waititi tekee myös hienoa työtä käsikirjoituksen kanssa. Hän onnistuu rakentamaan hahmot ja heidän väliset suhteensa iskevästi ja kertoo tarinaansa mukaansatempaavalla tavalla. Elokuva on myös teknisesti taidokkaasti tehty. Kuvaus on onnistunutta ja sujuvaa, mitä tukee hyvä leikkaus. Natsi-Saksan ajan takaisin herättävät lavasteet ja asut ovat vaikuttavat ja efektitiimikin tekee pääasiassa hyvää työtä. Äänimaailma on mainiosti rakennettu ja Michael Giacchino tuo musiikeillaan oman lisänsä tunnelmaan.

Yhteenveto: Jojo Rabbit on mahtava satiirielokuva, mikä hassuttelee oikein kunnolla, mutta sisältää paljon painavaa asiaa ja todellisia tunteita. Natsien toiminnalle heilutellaan keskisormea jatkuvasti, samalla pilkaten heidän aivopestyjä nuoria ja sotilaita, sekä osoittaen, kuinka sairasta natsien toiminta oli. Ohjaaja-käsikirjoittaja Taika Waititi tietää, mistä voi repiä paljon huumoria irti ja mitkä asiat kannattaa jättää rauhaan tai kertoa draaman kautta. Elokuva todella on hulvaton ja sen aikana saa nauraa makeasti. Myös draamapuoli on yllättävänkin tehokas ja esimerkiksi Jojon ja tämän äidin suhde on aidosti liikuttava. Filmistä löytyy paljon sydäntä ja kaiken kaikkiaan se on hienosti rakennettu paketti. Kun näyttelijät vielä hoitavat tonttinsa erinomaisesti, viihdyttää leffa täysillä alusta loppuun. Nuori Roman Griffin Davis on huikea pääroolissa Jojona ja myös nuori Thomasin McKenzie on erittäin mainio. Scarlett Johansson, Sam Rockwell, Rebel Wilson, Alfie Allen ja Stephen Merchant ovat kaikki nappivalintoja rooleihinsa ja Waititi itse naurattaa pöljällä propaganda-mielikuvitusversiollaan Adolf Hitleristä. Suosittelen Jojo Rabbitia todella lämpimästi kaikille, vaikka tiedän, että jotkut voivat myös pahoittaa mielensä leffan tarinasta ja tavoista heittää vitsiä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.11.2019 - Muokattu 27.12.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Jojo Rabbit, 2019, Czech Anglo Productions, Piki Films, Defender Films