The Prestige (2006) - elokuva-arvostelu

THE PRESTIGE

Ohjaus: Christopher Nolan

Näyttelijät: Christian Bale, Hugh Jackman, Michael Caine, Scarlett Johansson, Rebecca Hall, Andy Serkis, David Bowie, Piper Perabo, Ricky Jay ja Roger Rees

Genre: draama, jännitys

Kesto: 2 tuntia 10 minuuttia

Ikäraja: 12

"Are you watching closely?"

The Prestige perustuu Christopher Priestin samannimiseen kirjaan vuodelta 1995. Markkinoidessaan elokuvaansa Mementoa (2000), ohjaaja Christopher Nolan luki Priestin kirjan ja innostui siitä. Hän esitteli kirjan veljelleen Jonathanille ja yhdessä he ryhtyivät kynäilemään sen pohjalta elokuvan käsikirjoitusta. He esittelivät ideaansa tuottaja Aaron Ryderille, joka hankki kirjan filmatisointioikeudet ja saatuaan työryhmän ja näyttelijät kasaan, kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2006. Lopulta The Prestige sai maailmanensi-iltansa 17. lokakuuta 2006 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli kriitikoiden kehuma pienimuotoinen menestys, joka sai parhaan kuvauksen ja lavastuksen Oscar-ehdokkuudet. Itse katsoin elokuvan pari vuotta sen ilmestymisen jälkeen ja pidin siitä valtavasti. Olen katsonut elokuvan muutaman kerran uudestaan ja kun huomasin The Prestigen täyttävän nyt 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi tietty katsoa leffan jälleen kerran ja samalla arvostella sen.

1800-luvun lopun Lontoossa kaksi taikuria ryhtyvät häikäilemättömään kilpailuun siitä, kumpi on parempi alallaan.

Christopher Nolanin edellistä elokuvaa, Batman Beginsiä (2005) tähdittänyt Christian Bale ja toista ikonista supersankaria, Wolverinea näytellyt Hugh Jackman esittävät Alfred "Professori" Bordenia ja Robert "Great Danton" Angieria, kahta taikuria, joiden matka alkoi kavereina, mutta jotka riitautuivat näytöksessä sattuneen tragedian myötä ja jotka ovat siitä lähtien yrittäneet päihittää toisensa taikatempuissa ja suosiossa. Alfred on omistautunut itse temppujen täydellistämiseen, kun taas Angierille show ja suuret yleisöt ovat kaikki kaikessa. Bale ja Jackman ovat nappivalinnat rooleihinsa, tulkiten hienosti hahmojensa kasvavaa katkeruutta ja pakkomiellettä niin omaan työhönsä kuin toisen työn ja uran tuhoamiseen. Kumpikaan miehistä ei ole mikään puhdas pulmunen ja läpi leffan on vaikea sanoa, kumman puolelle tässä kiistassa edes asettuisi.

     Elokuvassa nähdään myös Michael Caine Angierin taikatempuissa auttavana Cutterina, Rebecca Hall Alfredin vaimona Sarahina ja Samantha Mahurin heidän tyttärenään Jessinä, Scarlett Johansson taika-assistentti Oliviana, sekä David Bowie tieteellisiä kokeita syrjäisellä vuorella suorittavana Nikola Teslana ja Andy Serkis tämän apulaisena Alleyna. Näyttelijäkaarti on läpikotaisin hyvässä vedossa ja laulajatähti Bowie oli täydellinen valinta hieman mysteeriseksi erakko-Teslaksi. Cutter, Sarah ja Olivia yrittävät parhaansa mukaan toimia Alfredin ja Angierin järjen ääninä, mutta kun miehet ovat näin vannoutuneet temppuihinsa, ei heidän päitä käy kääntäminen.

Christopher Nolanilla oli jo takanaan pari loistavaa elokuvaa, Memento ja Batman Begins, mutta mielestäni The Prestige on miehen ensimmäinen mestariteos - täydellinen filmi kaikin puolin. Elokuva on kuin Nolanin oma taikatemppu, joka rakentuu hyvin samaan tapaan kuin Alfredin ja Angierin silmänkääntötemput. Kuten hahmotkin selittävät, jokainen taikatemppu tarvitsee alustuksen, käänteen ja huipennuksen. Katsoja toisaalta haluaa tietää tempun salaisuuden, mutta ei kuitenkaan, koska se veisi osan ihmetyksestä pois. Vastausta oikein etsimällä etsii ja usein tempun niksi on niin selvä, että sitä oikein pöllämystyneenä toteaa "no joo totta kai, miten en älynnyt". The Prestige toimii hyvin samalla tavalla. Sitä oikein etsimällä etsii vastauksia, jotka leffa ovelasti piilottaa täysin näkyville. Ensimmäisellä katselulla elokuva räjäyttää tajunnan ja uusilla katseluilla se tarjoaa lukuisia "ahaa"-elämyksiä, kun kaiken näkee täysin uudessa valossa. Tässä tosin tempun toteutuksen tietäminen ei kuitenkaan pilaa temppua, vaan ainoastaan rikastuttaa sitä.

Vaikka katsoja onnistuisikin hoksaamaan jutun juonen ennen varsinaisia paljastuksia, ei leffa silti menetä tippaakaan tehostaan, sillä niin tarkasti ja ällistyttävällä taituruudella Nolan elokuvaansa operoi. Kuten miehen elokuvissa yleensä, tarinaa kerrotaan hieman nurinkurisessa järjestyksessä, palaten toisinaan aiempiin tapahtumiin, näyttäen ne uudessa valossa tiettyjen paljastusten myötä. Kerronta ei ole koskaan kömpelöä tai hämmentävää, vaan totaalisen mukaansatempaavaa ja erityisen palkitsevaa.

Kaiken keskiössä on tosiaan näiden kahden miehen, Alfredin ja Angierin kilpailu siitä, kumpi on parempi taikuri. Kypsät aikuiset ihmiset siirtyisivät eri kaupunkeihin, ymmärtäen että kummallekin löytyy yleisönsä ja he voivat molemmat menestyä. Nämä kaksi miestä ovat kuitenkin valmiit tekemään kaikkensa noustakseen kisassa niskan päälle. Mitä pidemmälle tarina etenee, sitä häikäilemättömämpiä juttuja he ovat valmiit tekemään voittaakseen, uhraten mahdollisesti jopa kaiken siinä samassa. Kuten jo totesin, läpi elokuvan on vaikea sanoa, kumman taikurin taakse itse asettuisi. Kummastakin löytyy varjopuolensa, mikä tekee hommasta erityisen kiehtovaa. Katkeruus ja pakkomielle syövät molempia tuhoavalla tavalla. Kaikki tämä johtaa huikeaan finaaliin, jolloin temppujen salat vihdoin paljastuvat, katsojan suut loksahtavat auki ja elokuva sementoi asemansa yhtenä suosikeistani.

Myös teknisesti The Prestige on erinomainen. Se on todella tyylikkäästi kuvattu ja muutamissa otoksissa valaisua ja värejä hyödynnetään erittäin näyttävästi. Leikkaus on fantastista, tukien huikeaa käsikirjoitusta täydellisesti. Lavasteet ovat upeat, puvustus komeaa ja maskeeraukset ovelat. Tehosteet toimivat mainiosti ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu David Julyanin mysteerisiä ja lumoavia musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.8.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Prestige, 2006, Warner Bros., Touchstone Pictures, Newmarket Films, Syncopy

Arvostelu: Huominen ei koskaan kuole (Tomorrow Never Dies - 1997)

HUOMINEN EI KOSKAAN KUOLE

TOMORROW NEVER DIES

Ohjaus: Roger Spottiswoode
Pääosissa: Pierce Brosnan, Jonathan Pryce, Michelle Yeoh, Teri Hatcher, Götz Otto, Ricky Jay, Judi Dench, Desmond Llewelyn, Samantha Bond, Joe Don Baker, Vincent Schiavelli, Colin Salmon, Geoffrey Palmer, Julian Fellowes, Gerard Butler ja Hugh Bonneville
Genre: toiminta, jännitys
Kesto: 1 tunti 59 minuuttia
Ikäraja: 16

Huominen ei koskaan kuole on 18. James Bond -elokuva ja se pohjautuu Ian Flemingin kirjasarjaan. Kuusi vuotta Timothy Daltonin viimeisen Bond-leffan, 007 ja lupa tappaa (Licence to Kill - 1989) jälkeen tehty Bond-filmi, Pierce Brosnanin tähdittämä 007 ja kultainen silmä (GoldenEye - 1995) oli kriitikoiden kehuma jättimenestys. Tekijät kokivat suurta painetta toistaa elokuvan suosio, etenkin kun sarjan luonut Albert R. Broccoli oli juuri menehtynyt. Jatkoa alettiinkin tekemään suurella kiireellä, mikä myös nosti filmin budjetin huomattavasti korkeammaksi kuin sarjan aiempien osien. 007 ja kultaisen silmän ohjaaja Martin Campbell ei halunnut jatkaa sarjan parissa, joten uudeksi tekijäksi palkattiin nopeasti Roger Spottiswoode. Elokuvan käsikirjoitusta työstettiin vimmalla, mutta kesti kauan, kunnes siihen oltiin tyytyväisiä. Kuvaukset alkoivat tammikuussa 1997 ja lopulta Huominen ei koskaan kuole onnistuttiin vielä julkaisemaan saman vuoden joulukuussa. Vaikka elokuva sai ristiriitaiset arviot kriitikoilta ja se jäi lipputuloissa todella pahasti samaan aikaan ilmestyneen Titanicin (1997) jalkoihin, se oli silti iso menestys. Itse näin filmin lapsena samana kesänä, kun isäni näytti minulle vanhat 20 James Bond -elokuvaa. Pidin elokuvasta ja olen nähnyt sen kerran tai kaksi uudestaan. Nyt kun sarja on jälleen saamassa jatkoa leffalla No Time to Die (2020), päätin katsoa ja arvostella sarjan aiemmat osat. Noin viikko 007 ja kultaisen silmän jälkeen katsoinkin Huominen ei koskaan kuole.

MI6:n salainen agentti James Bond lähetetään tutkimaan mediamoguli Elliot Carverin bisneksiä. Carverin uutislehti Huomisen uutiset tekee juttuja tragedioista niin nopeasti, että MI6 epäilee Carverin liittyvän tapaturmiin jollain tavalla...

Pierce Brosnan tekee paluun agentti 007:n eli James Bondin rooliin ja tarjoaa toistamiseen erittäin mainion suorituksen. Brosnan on vielä paremmin kotonaan roolissa kuin 007 ja kultaisessa silmässä. Brosnan omaksuu yhä vahvemmin hurmurivakoojan ja toimintasankarin osat, yhdistäen ne toimivaksi kokonaisuudeksi. Tässä Bond on entistä isommin toimintasankari - tai millaiseksi sellainen nykypäivänä määritellään. Bond pistää useampaan otteeseen haisemaan erilaisilla aseilla, sekä tekee erilaisia hurjia stuntteja.

Elokuvan pahis on Jonathan Prycen näyttelemä mediamoguli Elliot Carver, Carverin Mediaryhmän johtaja. Kyseessä on pitkästä aikaa todella suuruudenhullu Bond-roisto. Aluksi hahmo tuntuu oudon epärealistiselta, mutta toisaalta on hauska nähdä, kuinka Sean Conneryn Bond-aikojen roistotyyppi on siirretty nykyaikaan... vaikkakin hahmo tuntuu välillä kuuluvan enemmänkin Austin Powersiin kuin James Bondiin. Prycen suunnitelma on monilta osin todella hölmö, mutta samalla hänen Carver-hahmonsa viestii satiirin keinoin uutisoinnin ja etenkin feikki-uutisten vaikutuksesta. Käsiteltävä asia onkin kenties vielä ajankohtaisempi nykypäivän some-aikana. Pryce sopii erinomaisesti itsestään aivan liian paljon luulevan bisnesmiehen rooliin ja vaikkei hän ole millään lailla fyysinen uhka Bondille, on hän omalla tavallaan hyvä vastus. Carverin pähkähullujen ideoiden toteutuksessa auttavat mm. tietokonevelho Gupta (Ricky Jay), lihaksikas kätyri Stamper (Götz Otto), sekä kidutusekspertti Kaufman (Vincent Schiavelli).
     Perinteisiä "Bond-tyttöjä" ovat tällä kertaa Carverin vaimo Paris Carver (Teri Hatcher), joka ei tietenkään voi vastustaa vakoojaa, sekä kiinalaisvakooja Wai Lin (Michelle Yeoh), joka ei todellakaan kaipaa Bondin apua, vaan on lähitappeluissa vielä 007:ääkin tehokkaampi. Wai Lin on toimiva pari Bondille ja on yllättävänkin mielenkiintoista seurata, kuinka he vähitellen lämpenevät toisilleen. Yeoh on vakuuttava toimintasankarina ja Hatcherkin on kelpo omassa osassaan.
     Muita hahmoja ovat esimerkiksi MI6:n johtaja M (mahtava Judi Dench), tämän sihteeri Moneypenny (Samantha Bond), sekä Bondin vempaimet suunnitteleva Q (aina yhtä mainio Desmond Llewelyn). Joe Don Bakerin esittämä CIA-vitsiniekka Jack Wade käy myös piipahtamassa filmissä. Lisäksi elokuvassa nähdään todella pienissä rooleissa hittisarja Downton Abbeyn (2010-2015) luoja Julian Fellowes Iso-Britannian puolustusministerinä, sekä sarjaa tähdittävä Hugh Bonneville ja toimintastara Gerard Butler laivaston miehinä. Sekä Butlerille että Bonnevillelle Huominen ei koskaan kuole on molempien näyttelijäuran toinen elokuvarooli.

Huominen ei koskaan kuole on neljäs peräkkäinen erittäin hyvä James Bond -elokuva. Vaikka Roger Moore olikin erinomainen Bond, hänen filmiensä taso vaihteli huomattavasti, mutta 1980-luvun lopulla sarja lähti selvästi uuteen nousuun Daltonin ja Brosnanin kautta... ainakin näiden neljän elokuvan verran. Ei filmi pääse 007 ja kultaisen silmän tasolle, mutta on se silti erittäin mainio. Heti alussa Huominen ei koskaan kuole nappaa mukaansa vauhdikkaan toimintakohtauksensa ansiosta, eikä elokuvalla ole aikomustakaan tylsistyä sen jälkeen. Elokuva tarjoaa useammankin upean toimintakohtauksen. Etenkin kaikki Vietnamissa tapahtuva on todella koukuttavaa ja näyttävää seurattavaa. Mukana on yksi sarjan hienoimmista takaa-ajoista, mitä onnistutaan vain parantamaan ja parantamaan, mitä pidemmälle se kulkee. Lisäksi Bond saa jälleen uuden huipputeknologisen auton Q:lta ja jos 007 ja kultaisessa silmässä tuli pettymyksenä, ettei Bond käyttänyt autoaan lähes mihinkään, tässä ei voi valittaa samasta. Autoa hyödynnetään todella vaikuttavilla tavoilla ja siihenkin liittyvä toimintakohtaus vain paranee, mitä pidemmälle se kulkee. Kun kyseessä on puhtaampi toimintafilmi kuin monet aiemmista Bond-leffoista, mitkä nojaavat enemmän jännärin suuntaan, on tietty hienoa, kun toimintaan on panostettu näin paljon.

Elokuvasta kyllä löytyy heikkoutensa ja vaikka tavallaan pidän Prycen roistohahmo Carverista, on hänen suunnitelmansa tosiaan aika pöhkö, kun sitä alkaa tosissaan miettimään. Vaikka mukana on hieman vitsailua, leffa on monin tavoin vakava, jolloin Carverin hölmö pahissuunnitelma tuntuu olevan pienessä ristiriidassa elokuvan tunnelman kanssa. Loppupäässä katsoja alkaa ottamaan Carverin ideoita hieman vakavammin, mutta muuten pitkin leffaa saa kohotella kulmiaan. Tämän hölmöyden kuitenkin unohtaa aina, kun elokuva tarjoaa uuden upean toimintakohtauksen. Pitkät taistot pidetään tiivistunnelmaisina, kekseliäinä, jatkuvasti kehittyvinä ja erilaisina toisistaan, aina ihan loppuun saakka, jolloin niitä katsoessa ei todellakaan käy aika pitkäksi. Huominen ei koskaan kuole onkin erittäin viihdyttävä toimintaelokuva.

Elokuvan on ohjannut Roger Spottiswoode, joka pistää parastaan toiminnan kanssa ja viihdyttää niin hyvin kuin vain voi. Spottiswoode rakentaa tunnelmaa oivallisesti ja pitää pakettia taidokkaasti kasassa. Ei olekaan hänen vikansa, että käsikirjoittaja Bruce Feirsteinin teksti sisältää tiettyjä heikkouksia. Feirsteinin puolustukseksi täytyy tosin sanoa, että hän pitää tarinaa toimivasti jatkuvassa liikkeessä, johtaen tapahtumat yhä vain uuteen, päräyttävään taistoon tai takaa-ajoon. Huominen ei koskaan kuole on usein hienosti kuvattu filmi. Etenkin toimintakohtausten aikana on paljon tyylikästä kameratyöskentelyä. Leikkauskin on erittäin sujuvaa. Lavaste-, puvustus-, valaisu- ja maskeeraustiimitkin hoitavat hommansa hyvin ja efektit ovat parantuneet parissa vuodessa 007 ja kultaisen silmän jälkeen. Myös musiikit ovat huomattavasti paremmat ja David Arnold jäi ihan syystäkin sarjan säveltäjäksi useamman elokuvan ajaksi. Arnold tuo omaa särmää tuttuihin sävelmiin ja lisää mukaan myös omia, oivallisesti jumputtavia melodioita. Valitettavasti elokuvan tunnuslaulu, Sheryl Crow'n laulama "Tomorrow Never Dies" on yksi leffasarjan heikoimmista ja ennen kaikkea tylsimmistä. Kappale sai jostain syystä sekä Grammy-, että Golden Globe -ehdokkuudet, mutta täysin ymmärrettävästi hävisi molemmissa Celine Dionin "My Heart Will Go On" -laululle Titanicista. Lopputekstien aikana kuultava k.d. langin laulama "Surrender" on huomattavasti parempi biisi.

Yhteenveto: Huominen ei koskaan kuole on jälleen todella hyvä James Bond -elokuva. Pierce Brosnan näyttää kykynsä toistamiseen ja vakuuttaa toimintasankarina. Leffan toimintakohtaukset ovat vaikuttavia ja erittäin viihdyttäviä. Mukaan mahtuu vangitsevaa takaa-ajoa, mikä vain paranee, mitä pidemmälle se etenee, sekä napakkaa käsirysyä. Itse tarina on mukaansatempaava, vaikka pahiksen suunnitelmat pistävät välillä kohottelemaan kulmia epäuskoisesti. Pryce kuitenkin toimii roiston roolissa, mikä saa antamaan tietyt hölmöydet anteeksi. Michelle Yeoh on nappivalinta toiminnallisen naissankarin osaan. Harmillisesti tämänkertainen tunnuslaulu ei ole kovinkaan kummoinen ja omasta mielestäni lopputeksteissä kuultava "Surrender"-kappale on parempi. Jos pidit 007 ja kultaisesta silmästä ja Brosnanista Bondina, kannattaa katsoa myös Huominen ei koskaan kuole. Se ei ole yhtä hyvä elokuva kuin edeltäjänsä, mutta on se parempi kuin mitä Brosnan seuraavaksi teki Bondina...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.10.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Tomorrow Never Dies, 1997, Eon Productions, Metro-Goldwyn-Mayer, United Artists