Arvostelu: Beverly Hills kyttä 3 (Beverly Hills Cop III - 1994)

BEVERLY HILLS KYTTÄ 3

BEVERLY HILLS COP III

Ohjaus: John Landis

Pääosissa: Eddie Murphy, Judge Reinhold, Timothy Carhart, Hector Elizondo, John Saxon, Theresa Randle, Alan Young, Stephen McHattie, Bronson Pinchot ja Gil Hill

Genre: rikos, komedia

Kesto: 1 tunti 44 minuuttia

Ikäraja: 16

Eddie Murphyn tähdittämä elokuva Beverly Hills kyttä (Beverly Hills Cop - 1984) oli ilmestymisvuotensa isoin hitti lippuluukuilla, joten jatkoa oli tietty luvassa. Myös Beverly Hills kyttä 2 (Beverly Hills Cop II - 1987) oli menestys, vaikkei saanutkaan kriitikoilta kovin positiivista palautetta. Pian alkoikin kolmannen osan teko, vaikka Murphy ilmaisikin kärkkäästi, ettei olisi enää mitään syytä jatkaa leffasarjaa ja että studiolla ei olisi enää varaa maksaa hänen paluutaan Axel Foleyn rooliin. Murphylle maksettiinkin jopa viisitoista miljoonaa dollaria, jotta hänet saatiin mukaan kolmosleffaan. Aluksi tekijät pohtivat tutun kytän lähettämistä Isoon-Britanniaan, mutta tämä suunnitelma kariutui, kun oikeastaan kukaan ei pitänyt siitä. Lopulta Steven E. de Souza esitteli ideansa "Die Hardista huvipuistossa", mistä studio innostui ja kuvaukset käynnistyivät syksyllä 1993. Lopulta Beverly Hills kyttä 3 sai ensi-iltansa toukokuussa 1994. Elokuva kuitenkin osoittautui taloudelliseksi pettymykseksi edellisosiin verrattuna, minkä lisäksi se sai lähinnä vain negatiivista palautetta kriitikoilta ja se oli jopa ehdolla huonoimman jatko-osan ja ohjauksen Razzie-palkinnoista. Itse katsoin koko Beverly Hills kyttä -trilogian jo lapsena. Pidin ykköselokuvasta ja olen katsonut sen uudestaan vuosien varrella, mutta jatko-osista en pahemmin välittänyt, enkä ole katsonut niitä toistamiseen. Kuitenkin nyt kun elokuvasarja on saamassa jatkoa elokuvalla Beverly Hills Cop: Axel Foley (2023), päätin katsoa aiemmat leffat uudestaan ja arvostella ne uutta filmiä odotellessa. Muutama viikko Beverly Hills kyttä 2:n jälkeen katsoin Beverly Hills kyttä 3:n.

Detroitilaispoliisi Axel Foley palaa Beverly Hillsiin, jäljittäessään pomonsa Douglas Toddin tappajaa ja päätyy keskelle Wonder World -huvipuistossa tapahtuvia hämäräbisneksiä.

Eddie Murphy palaa rooliinsa Axel Foleyksi, detroitilaispoliisiksi, jonka kannattaisi varmaan hakea siirtoa Beverly Hillsiin, sillä vähän väliä jokin vetää hänet takaisin kaupunkiin tutkimaan rikoksia. Kuten alussa kerroin, kakkosleffan jälkeen Murphy totesi, että jos kolmas Beverly Hills kyttä -elokuva tehtäisiin, tapahtuisi se vain rahan takia ja että hänelle pitäisi kirjoittaa aikamoinen shekki, jotta hän suostuisi vielä kolmannen kerran tunnetuimpaan rooliinsa. Viidentoista miljoonan dollarin myötä Murphy päättikin lopulta palata Axel Foleyksi ja harmillisesti hänen roolityöstään näkyy, että nyt ei ole kyse mistään intohimoprojektista, vaan nimenomaan työkeikasta, joka on käyty suorittamassa hyvän liksatarjouksen takia. Ajoittain Murphy tuntuu olevan aidosti kiinnostunut siitä, mitä ympärillä tapahtuu, mutta kahteen edelliseen osaan verrattuna hän vaikuttaisi kulkevan jollain automaattivaihteella.

     Paluun tekevät myös Judge Reinhold ja Gil Hill tuttuihin rooleihinsa Beverly Hillsin poliisiksi Billy Rosewoodiksi ja Axelin pomoksi Douglas Toddiksi, joista jälkimmäinen saa kuitenkin luodista heti elokuvan alussa, mikä sysääkin uuden tarinan käyntiin. Reinholdin esittämä Billy taas on ylennetty OVYOVJ:ksi, eli osastojenväliseksi yhteistyön operatiiviseksi varajohtajaksi - titteli, mistä hahmo on kovin ylpeä. Muiden kiireidensä takia John Ashton ei päässyt mukaan Billyn työpariksi Taggartiksi ja hahmo onkin korvattu Hector Elizondon esittämällä etsivä Jon Flintillä, joka on periaatteessa täysin sama hahmo. Ronny Cox taas ei palannut rooliinsa Beverly Hillsin poliisipäälliköksi, sillä luettuaan hänelle lähetetyn käsikirjoituksen, Cox totesi studiolle "ei kiitos".

Pahisosastoa taas edustaa tällä kertaa Timothy Carhartin näyttelemä Ellis DeWald, huvipuisto Wonder Worldin turvallisuusvastaava, joka käyttää puistoa kulissina hämäräbisneksilleen. Puistossa työskentelevästä Janice Perkinsistä (Theresa Randle) taas yritetään kehitellä jonkinlaista romanttista juttua Axelille, mutta toteutus on todella kömpelö, eikä Murphyn ja Randlen väliltä löydy kemiaa. Reinhold on yhä oiva hieman hölmön Billyn osassa ja Carhart istuu tarpeeksi passelisti roistoksi, mutta eipä näyttelijäsuorituksista selvää kehuttavaa löydy. Tarkkasilmäisimmät katsojat voivat bongailla elokuvasta useita cameoita, merkittävimpänä Tähtien sota -saagan (Star Wars - 1977-) luojan George Lucasin huvipuistolaitteen jonosta.

Päätähtensä suorituksen tapaan myös itse elokuva on aika ponneton ja laiskasti väsätty tapaus. Beverly Hills kyttä 3:sta huokuu, että se on tehty puhtaasti rahan perässä, eikä edes ohjaaja John Landis onnistu säväyttämään tuttuun tapaansa. Landisin filmografiaan kuuluu muun muassa mahtava musikaalileffa The Blues Brothers (1980), kenties kaikkien aikojen paras ihmissusielokuva Ihmissusi Lontoossa (An American Werewolf in London - 1981), sekä Murphyn kanssa tehdyt mainiot komediat Vaihtokaupat (Trading Places - 1983) ja Prinssille morsian (Coming to America - 1988). Landis siis kyllä osaisi, mutta tässä hänen työnsä on kummallisen takkuilevaa. Landis on myöhemmin todennut, ettei pohjana toiminut Steven E. de Souzan käsikirjoitus ollut kovin kaksinen ja hän toivoikin Murphyn pelastavan elokuvan, mutta kuvauksissa Murphy ei tuntunut piittaavan tekemisestään. Oli syy kenessä tahansa, Beverly Hills kyttä 3 ei ole hyvä leffa.

Ei se kuitenkaan mikään luokaton pohjanoteerauskaan ole, lähinnä vain innoton ja laimea. Se ei nappaa samalla lailla mukaansa kuin edeltäjänsä, eikä se viihdytä läheskään yhtä paljon. Muutamia hupaisia kohtauksia mahtuu sekaan, mutta nekin tarjoavat lähinnä positiivisia hymähdyksiä kunnon naurujen sijaan. Erityisen harmillista on, kuinka vähän Axelin riemukasta suunsoittoa on mukana. Murphy hoitaa hommansa edellisosia totisemmin, vaikka väläytteleekin hymyä silloin tällöin. Kovin kummoista jännitettä ei mukaan ole saatu luotua, minkä huomaa erityisesti kohtauksesta, jossa Axel yrittää pelastaa pulassa olevia lapsia pahasti reistailevasta huvipuistolaitteesta. Kohtaus voisi olla elokuvan tiivistunnelmainen huippuhetki, mutta toteutus on jotenkin lattea. Tähän vaikuttaa isosti se, kuinka laiskasti maan kamaralla tilannetta seuraavia sivustakatsojia esittävät statistit hommansa hoitavat. Hengen haukkomisen sijaan he seuraavat välikohtausta sellainen "jaahas, meneeköhän tuossa kauan" -ilme naamallaan. Elokuvan loppuhuipennus skarppaa hieman, mutta kaikin puolin Beverly Hills kyttä 3:sta jää todella pliisu fiilis.

Souzan käsikirjoitus on kieltämättä aika onneton tapaus. Hän yrittää kierrättää aiemmista osista tuttuja juttuja (Axelin tutun kuolema johdattaa hahmon Beverly Hillsiin) ja pyrkii tekemään uusista hahmoista liian samanlaisia kuin vanhoista. Tarinassa olisi potentiaalia, mutta Souzan työ jää latteaksi, etenkin huumoriosastoltaan. Tästä täydellinen esimerkki on Axelin vanha tuttu Serge (Bronson Pichot), jonkinlainen stereotypia ranskalaisesta homodesignerista, jonka kohtaus kestää kiusallisen pitkään ilman naurun naurua. Sentään Beverly Hills kyttä 3 on kelvollisesti kuvattu. Huvipuistopuitteet ovat vaikuttavat niin oikeiden laitteidensa kuin lavasteidensa puolesta. Asut ovat oivalliset, maskeeraukset äityvät aiempia osia verisemmiksi ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu. Tällä kertaa musiikeista vastaa Nile Rodgers, joka hyödyntää Harold Faltermeyerin säveltämää mahtavaa tunnusmelodiaa tehokkain keinoin eri tilanteissa.

Yhteenveto: Beverly Hills kyttä 3 on harmillisen lattea ja ponneton jatko-osa, jossa oikeastaan kukaan ei vaikuttaisi haluavan olla mukana. Aiemmissa elokuvissa riemastuttanut Eddie Murphy hoitaa hommansa päivänselvästi pelkän rahan takia, eikä hän tuo Axel Foleyyn hahmolle tuttua eloa ja hupaisuutta. Murphy vetää rooliaan vakavammin kuin aiemmin ja yleisestikin elokuva ei ole läheskään yhtä hauska kuin edeltäjänsä. Pari positiivista hymähdystä leffa tarjoaa, mutta naurut jäävät lähes nollille. Tarina on kierrätyksineenkin ihan kelvollinen, mutta käsikirjoitus on silti turhauttavan lepsu, eikä ohjaaja John Landis onnistu puhkumaan sekaan mitään fiilistä. Loppuhuipennuksessa elokuva petraa hieman, mutta silti kokonaisuus jää valitettavan vaisuksi. Jos pidit kovasti aiemmista Beverly Hills kyttä -elokuvista, voi kolmososan katsoa niiden perään, mutta sillä varauksella, ettei kyseessä ole kovinkaan kummoinen leffa. Nyt jään kiinnostuneena ja jännittyneenä odottamaan tulevaa neljättä elokuvaa. On vaikea kuvitella, että vuosien jälkeen tekijät onnistuisivat jälleen, mutta sormet ristissä toivon, että luvassa olisi sittenkin positiivinen, ilahduttava yllätys...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.11.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Beverly Hills Cop III, 1994, Paramount Pictures, Eddie Murphy Productions

Arvostelu: Space Jam (1996)

SPACE JAM

Ohjaus: Joe Pytka

Pääosissa: Michael Jordan, Billy West, Wayne Knight, Dee Bradley Baker, Bob Bergen, Theresa Randle, Bill Murray, Bill Farmer, Danny DeVito, Maurice LaMarche, June Foray, Kath Soucie, Jocelyn Blue, Charity James, June Melby, Catherine Reitman, Colleen Wainwright, Dorian Harewood, Joey Camen, T. K. Carter, Darnell Suttles, Steve Kehela, Eric Gordon, Charles Barkley, Shawn Bradley, Patrick Ewing, Larry Johnson ja Muggsy Bogues

Genre: komedia, urheilu, animaatio

Kesto: 1 tunti 28 minuuttia

Ikäraja: 7

Space Jam on koripallotähti Michael Jordanin ja piirroshahmo Väiski Vemmelsäären tähdittämä koripallokomedia. Elokuva lähti liikkeelle Niken mainoskampanjoista "Hare Jordanista" ja "Aerospace Jordanista" vuosilta 1992 ja 1993, joissa Jordan ja Vemmelsääri esiintyivät yhdessä. Mainokset olivat niinkin suosittuja, että Warner Bros. päätti luoda niiden pohjalta kokonaisen elokuvan. Ohjaajaksi pestattiin mainokset tehnyt Joe Pytka ja kuvaukset alkoivat. Kyseessä oli yksi ensimmäisistä leffoista, jotka kuvattiin virtuaalistudiossa, 360-asteisen vihreän kuvausseinän ja liikkeentunnistimien kera. Tekoprosessinsa aikana elokuva rikkoi ennätyksen siitä, kuinka monta digitaalista erikoistehostekuvaa siinä esiintyi. Space Jam ilmestyi marraskuussa 1996 ja se oli valtava hitti, minkä pohjalta tehtiin tietty valtava määrä kaikenlaisia oheistuotteita peliasusteista sarjakuviin ja videopeleihin. Kriitikot eivät kuitenkaan elokuvalle lämmenneet. Itse olen muistaakseni nähnyt Space Jamin lapsena, mutta se ei todellakaan kuulunut suosikkieni joukkoon, eikä minulla ole siihen mitään nostalgista sidettä. Varmaan noin viitisen vuotta takaperin katsoin leffan uudestaan Netflixistä, mutten pitänyt siitä ja ajattelin sen jäävän viimeiseksi katselukerraksi. Kuitenkin nyt, kun elokuva on saamassa jatko-osan Space Jam: A New Legacy (2021), päätin antaa ensimmäiselle filmille uuden mahdollisuuden.

Avaruushuvipuisto Möllimöykkylän johtaja lähettää käskyläisensä Maahan, sieppaamaan Väiski Vemmelsäären ja muut piirroshahmot huvipuiston uusiksi vetonauloiksi. Väiski ja kumppanit eivät kuitenkaan noin vain suostu ja ehdottavat, että he voisivat päättää kohtalostaan koripallopelin äärellä. Voittaakseen piirroshahmot tarvitsevat kuitenkin koripallolegenda Michael Jordanin apua.

Entinen koripallomestari Michael Jordan nähdään leffassa omana itsenään. Elokuva sijoittuu siihen aikaan, kun Jordan päätti jättää koripallon taakseen ja kokeilla onneaan pesäpallon parissa... ja tämän leffan myötä myös näyttelijänä. No, sanotaan vaikka näin, että Jordan ajaa asiansa elokuvassa. Mutta ei hän missään nimessä vakuuta näyttelijänä. Hän on puinen ja pökkelömäinen, eikä asiaa auta, että suurimmaksi osaksi ajasta hänen vastanäyttelijänsä ovat pelkkiä piirroshahmoja, jotka hänen täytyi kuvitella ympärilleen kuvauksissa.

     Koska en todellakaan ole mikään koripallofani, ei Jordanin mukanaolo tarjoa minulle minkäänlaista innostuksen tunnetta. Sen sijaan Looney Tunes -hahmot ovat kyllä erittäin tuttuja lapsuudesta ja onkin hilpeää nähdä heidän sekoilujaan. Muutaman ikonisimman hahmon alkuperäinen ääninäyttelijä Mel Blanc oli kuitenkin menehtynyt muutamaa vuotta ennen elokuvan tekoa, joten hänet on korvattu parillakin eri näyttelijällä. Billy West toimii kelvollisesti hänen korvaajanaan Väiski Vemmelsäärenä, veikeänä jänöjussina, joka tykkää iskeä silmää katsojalle. Dee Bradley Baker taas kuullaan mm. Repe Sorsana ja Tasmanian tuholaisena. Myös mm. Putte Possu (Bob Bergen), Marvin Marsilainen (Bergen), Sylvesteri-kissa (Bill Farmer), Tipi-lintu (Bergen), Viiksi-Vallu (Farmer), Elmeri-metsästäjä (West) ja haisunäätä Pepé le Pew (Maurice LaMarche) käyvät vähintään kääntymässä ja tarjoavat muutamat mukavat naurut niin lapsille kuin aikuisille Looney Tunes -faneille. Uutena hahmona filmi tarjoaa Lola Pupun (Kath Soucie), jota monet aikoinaan lapsena elokuvan nähneet miettivät aikuisiällä oudolla lämmöllä.

Elokuvassa nähdään myös Wayne Knight Jordanin assistenttina Podolakina, Theresa Randle Jordanin vaimona, sekä komedianäyttelijä Bill Murray ja koripalloilijat Charles Barkley, Shawn Bradley, Patrick Ewing, Larry Johnson ja Muggsy Bogues omana itsenään. Pahisosastoa taas edustavat Danny DeViton ääninäyttelemä huvipuisto Möllimöykkylän johtaja Swackhammer, sekä tämän kätyrit Pound (Jocelyn Blue ja Darnell Suttles), Blanko (Charity James ja Steve Kehela), Bang (June Melby ja Joey Camen), Bupkus (Catherine Reitman ja Dorian Harewood) ja Nawt (Colleen Wainwright ja T. K. Carter). Knight on yllättävänkin hauska assistenttina, joka yrittää epätoivoisesti tehdä kaikkensa pitääkseen työnsä. Murraykin tarjoaa parit naurut, mutta jää jotenkin tylsäksi kaiken keskellä. DeVito ei harmillisesti pääse oikeuksiinsa tylsänä ja liian vähän ruutuaikaa saavana Swackhammerina.

Kuten jo alussa totesin, minulla ei ole nostalgista sidettä Space Jamiin, eikä se ollut millään lailla merkittävä teos itselleni lapsena. Muutama vuosi sitten katsottuna en edes pitänyt filmistä. En siis kovinkaan innokkaasti aloittanut leffan katselua nyt. Kenties juuri siksi Space Jam toimikin jopa yllättävän mukavasti. Eihän tämä nyt todellakaan kovin hyvä leffa ole, mutta aivot narikkaan -viihteenä se on oikein passeli pätkä. On selvää, että elokuva tehtiin pelkkänä mainoskikkana (mukana on välillä jopa aivan hävytöntä mainostusta), mutta kenties juuri se selkeys viehättää. Ainakaan leffa ei lähde valehtelemaan ja esittämään jotain muuta, vaan se on täysin avoimesti ja rehellisesti hölmö mainos elokuvan vaatteissa. 

Elokuvan juoni on todella hölmö, absurdi ja älyvapaa, sopien aika lailla täydellisesti Looney Tunes -hahmoille. Harmi, että Michael Jordanin uramasennus on siinä samassa laimentamassa pakettia. Toisaalta oikeiden näyttelijöiden ja hassujen piirroshahmojen yhdistely toimii, toisaalta ei. Paikoitellen elokuva on hauska, paikoitellen se ärsyttää ylivilkkaalla ja nopeatempoisella menollaan. Jotkut vitseistä eivät luultavasti menisi enää läpi koko perheen leffassa tänä vuonna, minkä vuoksi myhäilinkin tyytyväisenä niiden aikana. Kun lapset kikattavat hahmojen pöhköilylle, aikuiset voivat löytää riemua varttuneempaan makuun tarkoitetuista vihjailuista. Outoa kyllä, kenties eniten nauroin, kun Swackhammerin kätyrit ovat varastaneet NBA-pelaajien koripallokyvyt ja pelaajat yrittävät löytää sille syytä erilaisissa tutkimuksissa ja sitten etsivät elämälleen uutta suuntaa psykologin luona. Sitten taas on hetkiä, joiden aikana lähinnä painaa päänsä kämmeneen myötähäpeän kourissa. Kriitikoiden ristiriitaisen vastaanoton ymmärtää, sillä itsekin olin jatkuvasti venymässä kahteen suuntaan, että pidänkö elokuvasta vai en. 

Leffan ohjauksesta vastaa tosiaan alkuperäiset Nike-Jordan-Väiski-mainokset tehnyt Joe Pytka, joka ei vakuuta elokuvantekijänä. Eipä tällaisen leffan teko tosin paljoa vaadi ja Pytka saa edes jotenkin pidettyä hömelön viihdyttävän hengen yllä. On hämmentävää, että elokuvalla on jopa neljä käsikirjoittajaa, ottaen huomioon, kuinka tyhjänpäiväinen tarina siinä on ja kuinka monet vitseistä eivät osu maaliinsa. Teknisesti Space Jam on osittain nähnyt parhaat päivänsä. Piirroshahmojen kulkeminen oikeiden näyttelijöiden vierellä vielä toimii, mutta jotkut tietokonetehosteet ovat joutuneet ajan julmien hampaiden nakertamiksi. Rumat digitaalisesti luodut taustat ovat kuin suoraan ensimmäisen PlayStationin grafiikoista, mutta pahinta ovat parit hetket, joissa oikeita näyttelijöitä yritetään väkisin venyttää digitaalisesti eri suuntiin. Äänimaailma on täynnä hupaisia piirrosäänitehosteita, sekä ysärin hittikipaleita. Alkutekstien mukaan musiikeista vastaisi James Newton Howard, mutta eipä elokuvasta koskaan erotu siihen varta vasten sävelletyt melodiat.

Yhteenveto: Space Jam on ihan hassu koripallokomedia, joka yhdistää tarpeeksi sujuvasti oikeita näyttelijöitä ja ikonisia animoituja hahmoja. Michael Jordan on aika puinen roolissaan, mutta tavallaan silti sopii osaansa. Tutut Looney Tunes -hahmot tarjoavat iloa ja riemua, ja jokainen Väiski Vemmelsäärestä haisunäätä Pepé le Pew'hun asti saa oman tähtihetkensä. Parhaat naurut tarjoaa kuitenkin Wayne Knight Michael säälittävänä assistenttina. Komedian taso vaihtelee roimasti läpi leffan. Osa vitseistä saa nauramaan, toiset taas tuskailemaan myötähäpeässä. Välillä elokuvan ylivilkas meno viihdyttää, toisinaan se ärsyttää. Vähän kuten elokuva tekee parissa kohtaa hahmoilleen, se venyttää myös katsojaansa moneen suuntaan. Loppupeleissä ei oikein edes tiedä, pitikö näkemästään vai ei. Se on kuitenkin selvää, että elokuva on pelkkä häpeilemätön mainoksen jatke. Jo se voi määrittää pitkälti sitä, pitääkö Space Jamista. Vaikka pidinkin leffasta nyt enemmän kuin viimeksi, en silti innostunut siitä tarpeeksi, että alkaisin erityisemmin odottamaan tulevaa jatko-osaa. Toisaalta Väiskiä ja kumppania ei ole hetkeen nähnyt oikein missään, joten heidän vuoksi pitäähän Space Jam: A New Legacy katsoa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.12.2020

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Space Jam, 1996, Warner Bros. Animation, Warner Bros. Feature Animation, Warner Bros. Family Entertainment, Northern Lights Entertainment, Courtside Seats Productions

Arvostelu: Bad Boys for Life (2020)

BAD BOYS FOR LIFE

Ohjaus: Adil El Arbi ja Bilall Fallah
Pääosissa: Will Smith, Martin Lawrence, Jacob Scipio, Paola Núñez, Vanessa Hudgens, Alexander Ludwig, Charles Melton, Kate del Castillo, Joe Pantoliano, Nicky Jam, Theresa Randle, DJ Khaled ja Michael Bay
Genre: toiminta, komedia
Kesto: 2 tuntia 3 minuuttia
Ikäraja: 16

Michael Bayn esikoiselokuva Pahat pojat (Bad Boys - 1995) oli suuri hitti, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Bad Boys II (2003) oli vielä isompi menestys, vaikkei voittanutkaan kriitikoita puolelleen. Sen ilmestymisestä asti kolmatta osaa on suunniteltu. Vuonna 2009 Columbia Pictures palkkasi Peter Craigin kirjoittamaan kolmannen osan käsikirjoitusta, mutta vuonna 2014 ilmoitettiin, että hänet on vaihdettu David Guggenheimiin. Vuotta myöhemmin ohjaajaksi valittiin Joe Carnahan. Samoihin aikoihin ilmoitettiin myös, että elokuva ilmestyisi helmikuussa 2017. Kuitenkin leffan teon aloittamisen kanssa koituvien ongelmien vuoksi ensi-iltaa siirrettiin tammikuulle 2018, minkä jälkeen se siirrettiin marraskuulle 2018, kunnes yhtiö ilmoitti, ettei elokuva olisikaan tulossa. Helmikuussa 2018 kuitenkin paljastui, että filmi oli edelleen tekeillä ja sen kuvaukset alkoivat vihdoin tammikuussa 2019. Nyt Bad Boys for Life saa 17 vuoden odotuksen jälkeen ensi-iltansa ja itse en oikein tiennyt, mitä miettiä asiasta. Tavallaan pidin siitä, että sarja saa vihdoin kauan puhutun ja huhutun kolmannen osansa, mutta samalla en uskonut, että leffa olisi kovin kummoinen, Bad Boys II:n ollessa mielestäni laimea toimintarymistely. Meninkin katsomaan Bad Boys for Lifea lähinnä toivoen, että se onnistuisi viihdyttämään paremmin kuin sarjan toinen osa. Siinä se kyllä onnistui, mutta se, että onko kyseessä hyvä elokuva, onkin sitten toinen kysymys...

Poliisikaksikko Mike ja Marcus ovat erkaantumassa toisistaan, Marcuksen päättäessä jäädä eläkkeelle. Duon pitää kuitenkin toimia yhdessä vielä kerran, kun menneisyys palaa kummittelemaan huippuluokan tappajan muodossa.

Will Smith ja Martin Lawrence palaavat pahoiksi pojiksi, eli Mikeksi ja Marcukseksi. Elokuvan traileri näytti siltä, että Smith olisi edelleen energisesti menossa mukana, kun taas Lawrence on muuttunut hitaammaksi ja väsyneemmäksi. Itse leffassa meno on kuitenkin toinen. Lawrence on yllättäen elokuvan hauskin tapaus ja hän kääntääkin tietyn väsähtäneisyyden toimivasti edukseen. Smith sen sijaan kulkee läpi leffan perussuorittamisen vaihde päällä. Hän toimii edelleen Mikena, mutta tuntuu tekevän vain sen, mistä hänelle maksetaan, eikä yhtään enempää. Hahmoina Mike ja Marcus ovat samat kyttäveikkoset kuin aiemminkin ja on kyllä ilo päästä takaisin heidän seuraansa.

Muita hahmoja leffassa ovat mm. Miken ja Marcuksen pomo Howard (aina yhtä mahtava Joe Pantoliano), Marcuksen vaimo Theresa (Theresa Randle), uuden AMMO-erikoistiimin jäsenet Rita (Paola Núñez), Kelley (Vanessa Hudgens), Dorn (Alexander Ludwig) ja Rafe (Charles Melton), sekä tämänkertaiset pahikset, tappaja Armando (Jacob Scipio) ja hänen äitinsä Isabel (Kate del Castillo). Vanhojen hahmojen paluu on veikeä nähdä 17 vuoden jälkeen, mutta uudet hahmot eivät tee erityistä vaikutusta. AMMO-tiimi tuntuu paikoitellen olevan mukana mahdollista lisäosaleffaa varten, mutta hahmot eivät ole tarpeeksi kummoisia, jotta heitä jaksaisi seurata yksinään. Scipio on kyllä pätevä valinta tehokkaan pahiksen rooliin. Elokuvassa nähdään myös kaksi ensimmäistä Bad Boysia ohjannut Michael Bay pienessä cameoroolissa, sekä DJ Khaled (tai kuten hänet on nimetty alku- ja lopputeksteihin Khaled "DJ Khaled" Khalediksi) teurastajana.

Bad Boys for Life on juurikin sitä, mitä siltä voi odottaa, eikä yhtään mitään sen enempää. Aivot narikkaan -toimintaa, minkä tarkoitus on vain viihdyttää. Jollekin tämä voi olla vuoden paras elokuva ja toiselle vuoden surkein - ja vieläpä aika pitkälti samoista syistä. Jos pitää aiemmista Bad Boyseista, iskee tämä takuulla. Omasta mielestäni ensimmäinen elokuva on kelpo toimintakomedia, toinen elokuva taas laimea. Tämä putoaa listallani niiden kahden väliin. Bad Boys for Life on ihan kivaa viihdettä näin vuoden alkuun, mutta eipä tarvitse odottaa edes kesään asti, kun tämän näkemisen ja olemassaolon on jo unohtanut. Edellisten osien tavoin filmi on jälleen parhaimmillaan, kun se vain antaa Will Smithin ja Martin Lawrencen pitää hauskaa kahdestaan. Katsojalle nousee väkisinkin hymy huulille, kun seuraa heidän läpänheittoaan. Muutamassa kohtaa elokuva sai minut jopa nauramaan ääneen.

Lisäksi leffan toimintapuoli onnistuu viihdyttämään tarpeeksi passelisti. Etenkin noin puolessa välissä nähtävä takaa-ajo on hyvinkin mukaansatempaava ja veikeä. Pelkät ammuskelukohtaukset ovat hieman yksitoikkoisia, mutta sentään elokuva ei venytä toimintaansa niin äärimmäisyyksiin kuin pitkäveteinen Bad Boys II. Vaikka Bad Boys for Life ei ole sentään yhtä pitkä kuin kaksi ja puolituntinen toinen osa, on tässäkin typistämisen varaa, sillä etenkin elokuvan alkupää laahailee. Edellisten osien tavoin filmi heikkenee huomattavasti, kun se yrittää kertoa tarinaa kaiken vitsailun ja toiminnan ohessa. Elokuvan vakavoituessa se käy usein melodramaattisen puolella ja katsojana huomaa herkästi pyörittelevänsä silmiään. Draamapuolesta on vaikea välittää, jolloin elämää - ei, vaan universumia suuremmat ylidraamailut ovat lähinnä myötähäpeällisiä.

Elokuvan ohjauksesta ei vastaa tällä kertaa Michael Bay, vaan Adil El Arbi ja Bilall Fallah, joiden työpanosta ei kuitenkaan näe millään lailla, sillä Bad Boys for Life on niin Bay-leffa kuin vain voi olla. Bayn tyylin näkee väreistä, kameran asetteluista ja kuvauskikkailuista, huumorityylistä, sekä toiminnan näyttämisestä. On vaikea kuvitella, että Arbilla ja Fallahilla olisi ollut minkäänlaista sananvaltaa, vaan tuottajana toimiva Bay pyöri selvästi puikoissa läpi tuotannon. Kun hahmot astuvat autosta ulos, täytyy se tietty kuvata maantasosta, hidastetusti ja dramaattisesti. Kun taas pahis pääsee karkuun, täytyy sankarien pysähtyä hengästyneinä ja tuijottaa mahdollisimman hävinneen näköisinä kaukaisuuteen, kun kamera pyörii heidän ympärillään. Jos auringonlaskun saa vielä taustalle, niin Bay on tyytyväinen. Efektit ovat pääasiassa toimivat, mutta mukaan mahtuu myös turhankin selviä digiliekkejä. Äänitehosteet iskevät lujaa ja Lorne Balfen säveltämät musiikit toimivat hyvin. Parasta on, kuinka paljon Balfe hyödyntää ensimmäisen elokuvan tunnusmusiikkia. Ja onhan se Inner Circlen "Bad Boys" -korvamatokappale tietty mukana.

Yhteenveto: Bad Boys for Life on ihan kelpo toimintakomedia, mikä tarjoaa tarpeeksi viihdykettä niin taisteluita kuin huumoriakin kaipaaville. Elokuvalla kestää lähteä käyntiin ja sen alku tuntuu laahaavan, mutta onneksi jossain kohtaa se onnistuu imaisemaan mukaansa vauhdikkaalla takaa-ajolla. Kyseinen kohtaus on leffan parasta antia toimintapuolella ja se pitää tiukasti mukanaan, toisin kuin hieman yksitoikkoisiksi käyvät ammuskelut. Leffassa saa muutaman kerran jopa nauraa ääneen ja Martin Lawrence tarjoaa yllättäen filmin parhaat vitsit. Lawrence on vuosien varrella väsähtänyt, mutta pystyy kääntämään sitä edukseen elokuvan aikana. Will Smith taas hoitaa homman tutulla tyylillään, yrittämättä sen kummemmin tarjota mitään erityistä. Uusi ohjaajakaksikko Adil El Arbi ja Bilall Fallah eivät ole tainneet saada lainkaan sananvaltaa elokuvan tuotannossa, sillä kaikin puolin Bad Boys for Life tuntuu Michael Bayn teokselta. Kuvauskikkailut ovat tuttua Bayta ja koska hän ei osaa olla maltillinen missään, on kaikki yliampuvaa. Etenkin draamakohtauksissa vellotaan melodramaattisuudessa. Sarjan aiempien osien faneille ja aivot narikkaan -toimintaviihteen ystäville Bad Boys for Life on varmasti juurikin sitä, mitä on kaivannut. Muille leffa osoittautuu luultavasti tyhjänpäiväiseksi ja typeräksi rainaksi.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.1.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Bad Boys for Life, 2020, Columbia Pictures, 2.0 Entertainment, Don Simpson/Jerry Bruckheimer Films, Overbrook Entertainment

Arvostelu: Bad Boys II (2003)

BAD BOYS II

Ohjaus: Michael Bay
Pääosissa: Will Smith, Martin Lawrence, Jordi Mollà, Gabrielle Union, Joe Pantoliano, Peter Stormare, Theresa Randle, Otto Sanchez, Jon Seda ja Michael Shannon
Genre: toiminta, komedia
Kesto: 2 tuntia 27 minuuttia
Ikäraja: 16

Michael Bayn esikoiselokuva Pahat pojat (Bad Boys - 1995) oli valtava menestys, joten jatkoa oli odotettavasti tulossa. Bay alkoi heti pohtia jatko-osaa, mutta päättikin ensin tehdä filmit The Rock - paluu helvettiin (The Rock - 1996), Armageddon (1998) ja Pearl Harbor (2001), jotka saivat vaihtelevan reaktion niin katsojilta kuin kriitikoilta. Samaan aikaan työstettiin käsikirjoitusta Bad Boys II:lle, jonka kuvaukset alkoivatkin syksyllä 2002. Lopulta leffa sai ensi-iltansa kesällä 2003 ja vaikka se tuotti tuplasti sen, mitä ensimmäinen osa tuotti, ensimmäisen osan budjetti oli yli 100 miljoonaa dollaria pienempi, mikä teki ensimmäisestä osasta tekijöille isomman hitin. Kriitikot kuitenkin lyttäsivät leffan ja se jopa "voitti" huonoimman jatko-osan Stinkers Bad Movie -palkinnon. Itse näin Bad Boys II:n noin kymmenen vuotta sitten ja pidin sitä ihan viihdyttävänä toimintahuttuna. Olen katsonut leffan kerran kokonaan uudestaan ja jämähtänyt useasti tuijottamaan siitä pätkiä, kun se on esitetty televisiossa. Nyt kun sarja saa kolmannen osan Bad Boys For Life (2020), päätin katsoa ja arvostella edelliset elokuvat.

Poliisikaksikko Marcus ja Mike tutkivat, kuka salakuljettaa jättimääriä ekstaasia Floridaan. Ongelmia syntyy, kun he hoksaavat, että Marcuksen sisko Syd yrittää soluttautua salakuljettajien joukkoon ja vaarantaa siten heidän operaationsa.

Siinä, missä 1995 Martin Lawrencen Marcus-hahmo oli isommassa roolissa, sillä Lawrence oli siihen aikaan isompi tähti kuin Will Smith, on tässä Smithin näyttelemä Mike nostettu näyttävämmin esille, Smithin noustessa kaksikosta selvästi isommaksi staraksi. Smith ja Lawrence ovat tässäkin elokuvassa parasta antia ja heidän välistä sanailuaan on jälleen hauska kuunnella. Etenkin tässä heistä näkee, että he ovat tunteneet toisensa kauan, jolloin heidän ystävyytensä tuntuu entistä todellisemmalta. Hahmoina Mike ja Marcus ovat hyvin pitkälti samanlaisia kuin ensimmäisessäkin elokuvassa, Miken ollessa siisti toimintasankari ja Marcuksen seuratessa valittaen perästä.
     Elokuvassa nähdään myös Gabrielle Union Marcuksen siskona Sydinä, Jordi Mollà kuubalaisena rikollispomo Johnny Tapiana, Peter Stormare venäläisroisto Alexeina, sekä Michael Shannon Ku Klux Klanin jäsenenä. Union on tarpeeksi toimiva osassaan, mutta hänen hahmonsa ei vakuuta, että kyseessä voisi olla soluttautumistehtävään päässyt agentti. Mollàlle roiston rooli syntyy kuin luonnostaan ja Stormare on sujuva toisena rikollisjohtajana. Edellisestä osasta tutut poliisikapteeni Howard (alikäytetty Joe Pantoliano) ja Marcuksen vaimo Theresa (Theresa Randle) tekevät paluun. Ohjaaja Michael Bay itse tekee nopean roolin autoilijana, jonka auton Marcus yrittää ottaa käyttöön takaa-ajoa varten.

Ensimmäinen Pahat pojat -elokuva ei ollut mitään päätä huimaavaa tarinansa tai toimintansa puolesta, mutta sen pääkaksikko oli niin veikeä, että he kannattelivat taidokkaasti vajaan parin tunnin kyttäkomediaa. Elokuva oli simppeli, viihdyttävä ja oikein mainio. Ongelmana vain on, että sen jälkeen Bay teki huomattavasti isokokoisemman toimintaelokuvan The Rock - paluu helvettiin, avaruudessakin tapahtuvan maailmanloppurymistelyn Armageddon ja noin kolmetuntisen sotadraaman Pearl Harbor. Eihän Bay niiden jälkeen voinut enää palata simppelin kyttäkomedian pariin, etenkin kun hän sai Bad Boys II:lle yli 100 miljoonaa dollaria isomman budjetin. Siinä, missä ensimmäinen osa oli vielä maltillinen teos, Bad Boys II ei osaa hidastella missään, vaan sillä on pakottava tarve paisua yhä vain massiivisempiin mittoihin. Kestoa elokuvalla on lähes kaksi ja puoli tuntia, missä on ainakin puoli tuntia liikaa. Siihen mahtuu paljon liian pitkiksi venytettyjä kohtauksia - toimintaa, mikä alkaa nopeasti toistamaan itseään ja komediahetkiä, mitkä tuntuvat väkisin mukaan tungetuilta sketseiltä. Mukana on muutamia hetkiä, mitkä kuuluisivat selvästi poistettuihin kohtauksiin tai DVD:llä julkaistuun pidennettyyn versioon, mutta ei. Tämä mammuttiteos julkaistiin tällaisenaan teattereissa.

Vaikka Will Smith ja Martin Lawrence ovat toistamiseen erinomainen kaksikko, eivät hekään onnistu kannattelemaan leffaa loppuun asti. Heiltä loppuu puhti jo puolen välin paikkeilla, mutta Bay on päättänyt tykittää yhä vain lisää suuria taisteluita mukaan, varmaankin treenatessaan tulevia Transformers-teoksiaan (2007-2017) varten. Vaikka toimintaan mahtuu tyylikkäitä sekä hauskoja hetkiä, ovat ne pääasiassa täysin tyhjänpäiväistä tykitystä ja autojen romutusta. Luulisi, että jo tekovaiheessa työryhmä olisi kyllästynyt samanlaisten toimintakohtausten tekoon. Mukana on useampikin takaa-ajokohtaus, missä kokeillaan, kuinka monta autoa onnistutaan pistämään paskaksi yhden leffan aikana. Ruumiita tulee paljon, mutta mikään ei tunnu miltään. Leffassa ei ole lainkaan jännitystä ja varsinkin sen vajaan puolen tunnin lopputaistelu puuduttaa oikein toden teolla. Bad Boys II on pitkäveteinen elokuva, mikä on hassua, sillä siinä tuntuu tapahtuvan koko ajan jotain.

Vielä ensimmäisessä Pahat pojat -leffassa Michael Bay ei ollut löytänyt omaa tyyliään, mutta tässä hänen tavaramerkki-kikkailunsa ovat vahvasti läsnä. On paljon hahmojen ympärillä pyörivää, alakulmasta kuvaavaa kameraa. Nopeatempoisia leikkauksia, joista on välillä vaikea sanoa, mitä ruudulla tapahtuu. Isoja räjähdyksiä, nopeita autoja, tuotesijoittelua, sekä paljon hidastettuja kuvia vähäpukeisista naisista ja etenkin heidän takapuolistaan. Värimäärittelyssä korostetaan saturaatiota ja kontrastia. Oranssi ja sininen ovat todella vahvat päävärit leffassa. Lisäksi Bay myös matkii muita tekijöitä ja etenkin ensimmäisessä toimintakohtauksessa varastaa John Woolle tyypillisen sankarin hyppäämisen kuvaan sivuttain, huutaen ja ampuen samalla kahdella pistoolilla. Baylla ei tunnu olleen mitään itsehillintää leffaa tehdessään ja siksi kokonaisuus on näin valtava ja paikoitellen kauhean ylidramaattinen. Kyllä häneltä löytyy silmää visuaalisille kikoille ja mukana on erittäin tyylikkäitä kuvia. Efektit ovat näyttäviä ja lavasteet ovat tyylikkäät. Äänimaailma on aikamoista mekastusta musiikeista äänitehosteisiin. On muuten hassua, kuinka ääniefekteillä korostetaan useita kamera-ajoja.

Yhteenveto: Bad Boys II on ylipitkä toimintarymistely, mikä puuduttaa jo ennen kuin massiivinen lopputaistelu alkaa. Kahden ja puolen tunnin leffassa on kestoa ainakin puoli tuntia liikaa. Itse tarina ei todellakaan kanna niin pitkäksi aikaa ja toimintakohtauksetkin alkavat nopeasti toistamaan itseään. Michael Baylla ei tunnu olevan ollut minkäänlaista hillintää filmiä tehdessään, vaan hän on halunnut paisutella elokuvaa yhä suurempiin mittoihin. Tunnepuolikin on äärimmäisen ylidramaattista. On hassua, kuinka näin kovaa vauhtia eteenpäin paineleva elokuva voikin olla näin pitkäveteinen. Osa vitseistä tuntuu ylimääräisiltä sketseiltä ja jotkut kohtaukset kuuluisivat ennemminkin poistettuihin kohtauksiin tai esimerkiksi pidennettyyn versioon. Will Smith ja Martin Lawrence ovat toistamiseen mahtavat päärooleissa, mutta tällä kertaa edes heidän veikeytensä ei riitä pitämään mielenkiintoa yllä loppuun asti. Elokuva vaatisi paljon tiivistämistä, hillitsemistä ja uudelleenkirjoitusta, jotta siitä saisi ensimmäisen osan veroisen toimintakomedian. Bad Boys II hukkuu omaan massiivisuuteensa ja sitä on jopa raskasta katsoa. Toivonkin, että uusien ohjaajien tekemä Bad Boys for Life olisi huomattavasti hillitympi teos.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.1.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Bad Boys II, 2003, Columbia Pictures, Don Simpson/Jerry Bruckheimer Films