Kevin, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

KEVIN - KAUSI 1

Luojat: Joe Wengert ja Aubrey Plaza

Näyttelijät: Jason Schwartzman, Aubrey Plaza, Whoopi Goldberg, John Waters, Aparna Nancherla, Mike Mitchell, Gil Ozeri, Amy Sedaris, Quinta Brunson, Joe Wengert, Patti LuPone, Joe Locke, Charles Melton ja Addison Rae

Genre: animaatio, komedia

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: noin 25 minuuttia - Yhteiskesto: noin 3 tuntia 22 minuuttia

Ikäraja: 16

Kevin on Joe Wengertin ja Aubrey Plazan luoma animoitu komediasarja. Kaksikko sai Amazonin tarttumaan projektiin ja animointiprosessi käynnistyi. Nyt Kevinin ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu Amazonin Prime Video -suoratoistopalvelussa ja itse olen odottanut sarjan näkemistä ihan vain siksi, että se kertoo kissasta. Katsoinkin Kevinin läpi muutamassa päivässä heti sen julkaisun jälkeen.

Kun Kevin-kissan omistajat eroavat, suuttunut Kevin päättää lähteä omille teilleen. Kotikissan pärjääminen ulkomaailmassa ei kuitenkaan ole lainkaan niin helppoa kuin Kevin oli kuvitellut.

Kevinin keskiössä on vähemmän yllättäen sen nimikkohahmo, eli kissa nimeltä Kevin (äänenä Jason Schwartzman). Kevin on elellyt koko ikänsä onnellisesti omistajiensa, ihmispariskunta Danin (Mike Mitchell) ja Danan (Aubrey Plaza) kanssa, mutta hänen maailmansa mullistuu, kun eräänä päivänä yllättäen Dan ja Dana ilmoittavat eroavansa. Kevin suutahtaa tiedosta niin vimmaisesti, että päättää itsekin erota tästä perheestä ja löytää oman elämänsä ulkona. Kevin on lähtökohdiltaan kelvollinen hahmo, johon on saatu sopivasti mukaan erilaisia kissamaisia piirteitä ja oikkuja, mutta jonka kaari kauden aikana jättää toivomisen varaa.

     Muita hahmoja avauskaudella ovat muun muassa Furrever Friends -nimistä eläinten turvapaikkaa pyörittävä Seth (Gil Ozeri), hienostokissa Armando (John Waters), karvaton ja elämää nähnyt kissa Cupcake (Whoopi Goldberg), sairas kissanpentu Judy (Aparna Nancherla), shih tzu -koira Brandi (Amy Sedaris), ihmisnainen Franny (Quinta Brunson), papukaija Paco (Joe Wengert) ja hevosnäyttelijä Patti LuPony (Patti LuPone). Sivuhahmot jäävät harmillisesti joko tylsiksi tai jopa ärsyttäviksi, eikä tämä monenkirjava eläinjoukko lopulta juuri innostanut minua.

Aikuisille suunnatut animaatiokomediat ovat vaikea laji. Parhaimmillaan ne voivat olla hulvattomia, mutta silti ajatuksia herättäviä ja vaikeita aiheita onnistuneesti käsitteleviä sarjoja, kuten Netflixin loistava BoJack Horseman (2014-2020). Mutta sitten taas jotkut niistä ovat liikaa yrittäviä ja sitä kautta totaalisen kuiviksi jääviä ja juuri sellainen on valitettavasti Kevin. Lähtökohdiltaan Kevin vaikuttaa ihan hyvältä, mutta pian kävi selväksi, että sarja on totaalisen yhdentekevää taustahälinää, joka ei herätä tunteita juuri mihinkään suuntaan.

Sen lisäksi, että sarjan hahmot eivät pahemmin vakuuttaneet, sarjan isoimmaksi ongelmaksi muodostuu se, ettei sarja ole hauska - ei sitten yhtään. Tuijotin lopulta koko kahdeksan jakson mittaisen tuotantokauden läpi ilman, että ilmeeni taisi kertaakaan edes värähtää. Meno ei naurattanut, eivätkä vitsit saaneet aikaiseksi edes huvittuneita hymähdyksiä. Sekaan ripotellut elämänviisaudet jäävät aikamoisiksi latteuksiksi ja täten näiden puolen tunnin jaksojen läpi kahlaaminen alkoi jossain kohtaa tuntua työltä. Jos Kevin päätetään lakkauttaa tähän, en voi sanoa että sarjaa jäisi ikävä.

Sentään Kevin on animaatiojäljeltään ihan kelvollinen - aika lailla juuri niin karikatyyrimainen kuin tällaiselta sarjalta voikin odottaa. Hahmot näyttävät tarpeeksi hyviltä ja ovat sopivan erilaiset toisistaan, sekä liikkuvat sulavasti. Taustoista löytyy tarpeeksi yksityiskohtia ja sarja on kivan värikäs. Äänimaailmakin on osaavasti rakennettu, vaikka Dan Romerin säveltämät musiikit eivät jääkään mieleen, lukuun ottamatta Romerin työstämää ja Schwartzmanin esittämää I'm Coming Home -tunnusbiisiä, mutta sekin jää mieleen lähinnä siksi, että laulun nimeä hoetaan biisissä monen monta kertaa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste ja kuvat / poster and still images of Kevin season 1 www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Kevin, Yhdysvallat, 2026-, Evil Hag Productions, Titmouse, Amazon MGM Studios

Beef, kausi 2 (2026) - sarja-arvostelu

BEEF - KAUSI 2

Luoja: Lee Sung Jin

Näyttelijät: Carey Mulligan, Oscar Isaac, Cailee Spaeny, Charles Melton, Youn Yuh-jung, Seoyeon Jang, William Fichtner, Matthew Kim, Mikaela Hoover ja Song Kang-ho

Genre: draama, komedia

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 31 minuuttia - 54 minuuttia - Yhteiskesto: noin 5 tuntia 49 minuuttia

Ikäraja: 16

Lee Sung Jinin luoma televisiosarja Beef nousi suosituksi, kun sen kehuja ja palkintoja kahminut ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Netflixissä huhtikuussa 2023, joten jatkoa oli luvassa. Aluksi Lee vihjaili jatkavansa tarinaa siitä, mihin ykköskaudella jäätiin, mutta lopulta hän päätti, että toinen kausi kertoisi täysin oman tarinansa. Kuvaukset käynnistyivät loppuvuodesta 2024 ja nyt Beefin toinen tuotantokausi on saapunut Netflixiin. Itse pidin valtavan paljon sarjan avauskaudesta ja olen odottanut jatkoa positiivisin mielin. Katsoinkin Beefin toisen kauden läpi muutamassa päivässä heti sen ilmestyttyä.

Talousongelmissa rypevä pariskunta sattuu näkemään pomojensa väkivaltaisen riidan ja kuvaa tapahtuman kiristääkseen heiltä paremman aseman firmassa.

Beefin toinen tuotantokausi ei tosiaan jatka ykköskauden hahmojen tarinaa, vaan kertoo täysin oman konfliktinsa. Oscar Isaac ja Carey Mulligan näyttelevät aviopari Joshia ja Lindsayta, jotka pyörittävät menestyksekästä Monte Vista Point Country Clubia, kun taas Cailee Spaeny ja Charles Melton esittävät nuorta pariskuntaa Ashleyta ja Austinia, jotka työskentelevät heidän alaisuudessaan. Päällepäin Josh ja Lindsay vaikuttavat olevan onnellisesti naimisissa, mutta todellisuudessa rakkaus on sammunut jo aikoja sitten ja suljettujen seinien sisällä he raivoavat usein toisilleen niin, että esineitä rikkoutuu ja mustelmiakin saattaa aiheutua. Kun eräänä iltana Ashley ja Austin sattuvat todistamaan tällaisen riidan, he kuvaavat sen ja kiristävät Joshia ja Lindsayta nostamaan heidän statustaan. Nämä vastakkain asetetut pariskunnat ovat kummatkin mainiot ja kaikilta nelikosta löytyy omat kiinnostavat puolensa. Isaac ja Mulligan ovat toki tuttuun tapaansa vakuuttavat rooleissaan, mutta eivätpä nuoret tulokkaat Spaeny ja Melton paljoa kalpene heidän rinnallaan.

     Kaudella nähdään myös muun muassa William Fichtner yhtenä Country Clubin VIP-vieraana Troyna ja Mikaela Hoover tämän huomattavasti nuorempana rakkaana Avana, Youn Yuh-jung Country Clubin ostavan firman puheenjohtajana Parkina ja Seoyeon Jang tämän assistenttina Eunicena, Song Kang-ho Parkin miehenä tohtori Kiminä, sekä Matthew "BM" Kim tennisvalmentaja Wooshina. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia osissaan, mutta on Beefin kakkoskausi lopulta selvästi päänelikkonsa show.

Tämä kahden eri asemassa olevan pariskunnan välinen konflikti tarjoaa mainion ja kiinnostavan tarinan, mutta täytyy silti todeta, että nimenomaan Beef-sarjan uutena tuotantokautena tämä tuotti minulle pienoisen pettymyksen. On hyvä, että tämänkertainen riita rakentuu täysin eri tavalla kuin viimeksi ja kahden pariskunnan välinen vastakkainasettelu on jo itsessään sopivan erilainen. Lähtökohdat ovat toimivat ja konfliktin etenemistä on mielenkiintoista seurata, etenkin kun pariskuntien sisäisetkin välit alkavat tulehtua. Jokainen alkaa jossain määrin miettiä omaa etuaan, mutta samalla ilmoille muodostuu isompi uhka, joka vaatisi koko nelikon pystymistä puhaltamaan yhteen hiileen.

Tuotantokauden kahdeksan jaksoa vievät pääasiassa hyvin mukanaan, mutten voinut oikeastaan missään kohtaa olla miettimättä, että Beefin ykköskausi hoiti tämän kaiken paljon paremmin. Kakkoskausi ei oikeastaan koskaan lähde yhtä lennokkaasti vauhtiin, ole yhtä hauska, ole yhtä shokeeraava tai muutu yhtä absurdiksi. Ykköskausi oli suorastaan herkullinen, etenkin kun riitelevät päähenkilöt alkoivat pilata nimenomaan omia elämiään, kun he eivät suostuneet lopettamaan vihanpitoaan. Kakkoskaudelta juuri tämä skenaarion herkullisuus jää puolitiehen. Kausi on omana juttunaan hyvä, ajoittain hauska, ajoittain jännittävä ja loppua kohti tarina alkaa vihdoin päästä oikeasti vauhtiin. Mielestäni se, mistä kauden finaalijakso starttaa, olisi pitänyt tapahtua jo muutama jakso aiemmin.

Sarjan luoja Lee Sung Jin johtaa niin ohjaajaporukkaa kuin käsikirjoitustiimiä. Jinin idea ei tällä kertaa ole kuitenkaan yhtä nautinnollisen lennokas, vaikka se sisältää omat hyvät puolensa. Teknisesti Beefin kakkoskausi on vakuuttava. Kausi on osaavasti kuvattu ja leikattu. Lavasteet ovat oivalliset, puvustus mainiota ja maskeeraajien tekemät ruhjeet ja muut muuttuvat kauden edetessä ikävämmiksi. Äänimaailmakin on pätevästi työstetty Bobby Krlicin ja Finneas O'Connellin säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Beef, Yhdysvallat, 2023-, A24 Television, A24, Bugsy Bell Productions, Buji Productions, Universal Remote

Arvostelu: Warfare (2025)

WARFARE

Ohjaus: Ray Mendoza ja Alex Garland

Pääosissa: D'Pharaoh Woon-A-Tai, Will Poulter, Cosmo Jarvis, Joseph Quinn, Kit Connor, Charles Melton, Michael Gandolfini, Finn Bennett, Taylor John Smith, Henry Zaga, Adain Bradley ja Noah Centineo

Genre: sota

Kesto: 1 tunti 35 minuuttia

Ikäraja: 16

Warfare perustuu viestintäupseeri Ray Mendozan omiin kokemuksiin Irakin sodassa marraskuussa 2006. Mendoza ja ohjaaja Alex Garland tapasivat Civil Warin (2024) tekoprosessin aikana, kun Mendoza toimi elokuvassa armeijakuvauksen neuvonantajana. Kuunneltuaan Mendozan juttuja Irakista, Garland ehdotti, että he työstäisivät miehen kokemuksista elokuvan. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2024 ja nyt Warfare on saapunut myös Suomen teattereihin. Itse kiinnostuin heti, kun kuulin Garlandilta olevan tulossa uusi leffa. Mainokset näyttivät hyviltä ja kävinkin katsomassa Warfaren heti sen ensi-iltaviikonloppuna.

Irakin Ramadissa joukko yhdysvaltalaisia Navy SEAL -sotilaita ajautuu ahtaalle ja joutuu taistelemaan paetakseen.

Reservation Dogs -televisiosarjasta (2021-2023) tuttu D'Pharaoh Woon-A-Tai näyttelee itse Ray Mendozaa, viestintäupseeria, jonka kokemuksesta Irakin sodassa elokuva kertoo. Mendoza ei ole kuitenkaan halunnut nostaa itseään mitenkään elokuvan selväksi päähenkilöksi, vaan mies on yksi sotilas muiden joukossa. On myös Will Poulterin näyttelemä joukon johtaja Erik, Joseph Quinnin esittämä Sam, Cosmo Jarvisin näyttelemä tarkka-ampuja Elliott, Kit Connorin näyttelemä Tommy, James Gandolfinin pojan Michaelin esittämä McDonald, Taylor John Smithin esittämä tarkka-ampuja Frank, sekä Charles Meltonin näyttelemä toista joukkuetta johtava Jake. Nämä miehet jäävät hahmoina toisaalta ohkaisiksi, eikä heistä juuri avata sen enempää; miksi he ovat armeijassa, keitä kotiin jäi odottamaan ja niin edelleen. Mukana ei siis onneksi ole esimerkiksi sitä tyypillistä kohtausta, missä joku vetäisisi lompakostaan esiin kuvan vaimostaan ja lapsistaan, mikä yleensä aina tarkoittaa ikävän kohtalon sinetöimistä. Enemmänkin hahmoista nousee esille heidän persoonansa ja se, miten itse kukin reagoi, kun paska osuu tuulettimeen. Sanotaan, että kriisitilanteessa ihmiset reagoivat kolmella eri tavalla. Joku ottaa johdon, osa pystyy shokin jälkeen toimimaan tämän johdolla ja loput lamaantuvat täysin. Näistä miehistä voikin löytää nämä kolme piirrettä. Tämän hetken nousevista miesnäyttelijöistä koostuva esiintyjäkaarti on hyvässä vedossa - etenkin Poulter porukan johtajana ja Quinn, joka pääsee vetämään osansa varsin intensiivisesti.

Jos Warfarelta tosiaan odottaa niitä kaikista tyypillisimpiä sotaelokuvien kliseitä ja reittejä, voi vastassa olla aikamoinen pettymys. Hahmojen taustoja ei lähdetä pahemmin avaamaan, kenellekään ei ole kirjoitettu mitään hahmokaarta, mukana ei ole dramaattisen musiikin säestämiä suruhetkiä, eikä myöskään suuria taisteluita ympäri sotatannerta. Kyseessä on Ray Mendozan ja hänen tiiminsä muistoihin perustuva kuvaus yhdestä heidän tehtävästään, joka melkein meni kammottavalla tavalla pieleen. Elokuva on myös kuvaus sodan täydellisestä järjettömyydestä, joka jättää niin hahmonsa kuin katsojankin lopulta hieman tyhjän päälle. Mutta siis vain hyvällä tavalla.

Warfare sijoittuu lähes kokonaan yhteen rakennukseen, minne Navy SEAL -sotilaat majoittuvat ja mistä muodostuu heidän linnakkeensa, kun vastapuolen sotilaat aloittavat hyökkäyksensä heitä vastaan. Vaikka mukana onkin intensiivistä tulitaistelua, leffa näyttää että suuri osa sodasta menee odotteluun, että jotain tapahtuisi. Todella pitkään nämä tyypit vain istuskelevat ja tarkkailevat, mitä kaduilla ja rakennuksissa heidän ympärillään tapahtuu. Pitkät pätkät näytetään tarkkuuskiväärin kautta. Meno ei ole kuitenkaan koskaan tylsää, vaan jännite syntyy samantien. Katsojasta tuntuu heti siltä kuin olisi itsekin jumissa tuossa talossa. Ja kun ryminä alkaa, se saa kyllä säpsähtämään aikamoisesti niin kankaalla kuin katsomossa. Warfare on tiivistunnelmainen, karu, rujo ja häikäilemättömän todentuntuinen sotaelokuva, joka jää pyörimään päässä pidemmäksikin aikaa ja saa kiittämään joka päivä onneaan siitä, ettei ole vastaavassa tilanteessa.

Kun Ray Mendoza auttoi Alex Garlandia Civil Warissa armeijaa koskevien kohtausten uskottavassa toteutuksessa, Warfaressa Garland auttoi Mendozaa herättämään tämän vision henkiin valkokankailla. Sotaveteraanin ja ohjaajakonkarin yhteistyö on sulavaa ja he saavat rakennettua vangitsevan ilmapiirin, sekä joitain järisyttäviä kohtauksia. Elokuva on todella hyvin kuvattu, lavasteet ovat erinomaiset, puvustus mainiota ja maskeeraukset suorastaan inhottavan groteskit. Erikoistehosteet ovat vaikuttavat ja äänimaailma taitaa olla tähän mennessä vuoden paras. Lähes totaalinen musiikin puute herättää tunteen siitä kuin katsoisi ihan oikeasti todellisia tapahtumia niitä toistavan elokuvan sijaan. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Warfare, 2025, A24, DNA Films

Arvostelu: May December (2023)

MAY DECEMBER

Ohjaus: Todd Haynes

Pääosissa: Natalie Portman, Julianne Moore, Charles Melton, Elizabeth Yu, Cory Michael Smith, Gabriel Chung, Piper Curda, D. W. Moffett ja Lawrence Arancio

Genre: draama

Kesto: 1 tunti 57 minuuttia

Ikäraja: 12

May December pohjautuu löyhästi Mary Kay Letorneaun suhdeskandaaliin alaikäisen oppilaansa kanssa. Tämän pohjalta Samy Burch ja Alex Mechanik työstivät elokuvan tarinan ja Burch varsinaisen käsikirjoituksen. He saivat tuottaja Jessica Elbaumin mukaan ja Todd Haynes pestattiin ohjaajaksi. Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 2022 ja lopulta May December sai maailmanensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla toukokuussa 2023. Yhdysvalloissa elokuva julkaistiin Netflixin suoratoistopalvelussa viime joulukuussa, mutta jostain syystä leffa on saapunut vasta nyt Suomeen ja ihan elokuvateattereihin. Itse kuulin May Decemberistä vasta, kun se alkoi saada palkintoehdokkuuksia (muun muassa parhaan musikaali- tai komediaelokuvan ja naispääosan Golden Globe -ehdokkuudet ja parhaan alkuperäiskäsikirjoituksen Oscar-ehdokkuuden) ja ihmettelin, kun elokuva ei ilmestynytkään Netflixiin. Kun May December vihdoin julkaistiin Suomessa, kävin katsomassa sen heti ensi-iltapäivänä.

Näyttelijä Elizabeth Berry pestataan tositapahtumiin perustuvaan elokuvaan, näyttelemään 36-vuotiasta naista, jolla oli salasuhde 13-vuotiaan pojan kanssa. Valmistautuakseen rooliinsa, Elizabeth tunkee itsensä edelleen suhteessa olevan kohuparin elämään.

Julianne Moore ja Charles Melton näyttelevät Gracie Athertonia ja Joe Yoota, jotka nousivat kohuotsikoihin 1990-luvulla, kun tuohon aikaan 36-vuotiaan Gracien ja 13-vuotiaan Joen välillä paljastui olevan salasuhde. Gracie tuomittiin vankilaan, mutta tämä ei paljoa aiheuttanut ryppyjä rakkauteen, vaan pari on pysynyt yhdessä vuosia, mennyt naimisiin ja hankkinut kolme lasta (Elizabeth Yu, Gabriel Chung ja Piper Curda). Gracie ja Joe pohjautuvat tosiaan Mary Kay Letorneauhun ja Vili Fualauuhun, opettajaan ja oppilaaseen, joilla oli salasuhde. Leffa ei suoraan kerro heidän tarinaansa, vaan on saanut vain innoitteensa tästä tosielämän kohuparista. Moore suoriutuu erittäin hyvin roolistaan iäkkäänä Graciena, jota kohtaan katsojana ehtii muodostua monenlaisia tunteita. Gracie esitellään mukavana ja lämpimänä naisena, joka ei tunnu ymmärtävän parisuhteensa synnyn rikollisia ja kyseenalaisia puolia, vaan naiselle ikä taitaa olla pelkkä numero. Riverdale-sarjasta (2017-2023) tuttu Melton taas pääsee yllättämään Joena, joka myös herättää monenlaisia tuntemuksia katsojassa. Aluksi katsoja näkee Joen automaattisesti pedofilian uhrina, mutta leffa monimutkistaa hahmoa kiinnostavasti. Melton pysyttelee pitkään jäykkänä pökkelönä, mutta pääsee elokuvan loppupäässä näyttämään lahjojaan.

     Jos jo vankilatuomiot, rikkoutuneet perhe- ja ystävyyssuhteet, sekä pitkä mediakohu eivät koetelleet tätä pariskuntaa tarpeeksi, pakka sekoittuu entisestään, kun heidän kotiovelleen saapuu Natalie Portmanin näyttelemä Elizabeth Berry, näyttelijä, joka on valittu esittämään Gracieta elokuvassa Graciesta ja Joesta. Portman esittelee jälleen kerran huimia lahjojaan ja myös Elizabethin kohdalla katsojan mielipide muovautuu voimakkaasti läpi leffan.

Näiden kolmen monimutkikkaan ihmisen ja heidän monimutkikkaiden suhteidensa äärelle uppoutuu niin voimakkaasti, että hiljalleen etenevä parituntinen May December tuntui olevan nopeasti ohi. Elokuva todella haastaa katsojansa, esittelemällä hahmot ja skenaarion, jotka paperilla tuomitsee välittömästi, mutta kun leffa vie katsojaa syvemmälle tämän vaikean suhteen syövereihin, mielipiteet tosiaan muovautuvat varsin villistikin. Päähän ehtii nousta ajatuksia, että kenties tässä on ollut kyse aidosta rakkaudesta, kun taas toisinaan suhteen näkee oksettavana grooming-juttuna. Elokuva käyttää aikansa avatakseen, mistä tässä kaikessa on kyse ja ripottelee pitkin kestoaan ovelia vihjeitä näiden kolmen hahmon todellisista väreistä, kunnes paljastaa ne tehokkaassa huipennuksessa hienosti.

Näistä ripotteluista pidin erityisesti kohtauksesta, jossa Elizabeth on mukana, kun Gracie ja tämän Mary-tytär valitsevat mekkoa tytön valmistujaisiin. Sen lisäksi, että kohtaus kuvataan peilin kautta ja tarkat katsojat voivat huomata Elizabethin jatkuvasti kopioivan Gracien eleitä ja asentoja, esittääkseen tätä leffassa paremmin, Gracie näyttää todellisia puoliaan lipevillä puheillaan. Hieno on myös kohtaus, jossa Elizabeth pyydetään puhumaan koulun teatteriryhmälle, jossa Mary sattuu olemaan mukana. Elizabeth puhuu siitä, kuinka häntä kiehtovat moraalisesti harmailla alueilla liikkuvat, niin sanotut "pahishahmot", eikä tunnu yhtään tajuavan, että Mary suuttuu taustalla siitä, kuinka Elizabeth puhuu hänen äidistään. Myöhemmin myös Joe suutahtaa Elizabethille, kun tämä puhuu pariskunnan elämästä tarinana, ymmärtämättä lainkaan, että oikeat ihmiset ovat todella käyneet tämän läpi. Leffa kritisoi hieman tositapahtumiin perustuvien elokuvien sensaatiohakuisuutta, joskin samalla se myös kompastuu vähän samaan kuoppaan. On hassua, että leffassa kritisoidaan Elizabethia ja elokuvantekijöitä, jotka haluavat hyötyä Gracien ja Joen suhteesta, kun samalla itse May December hyötyy Mary Kayn ja Vilin kohusuhteesta.

Tätä tiettyä kyseenalaisuutta lukuun ottamatta Samy Burchin käsikirjoitus on todella väkevä. Se pistää katsojansa todella pohtimaan, sekä sisältää oivia metaforia. Hahmojen välinen dialogi on onnistuneesti kirjoitettua ja itse hahmot ovat erinomaisen moniulotteisia. Burch ei ole halunnut käsitellä vaikeaa aihettaan tyypillisen mustavalkoisesti ja hyvä niin. Vahvan tekstin pohjalta ohjaaja Todd Haynesin on ollut helppo työstää vahva elokuva. Haynes leikittelee genreille toimivasti ja pääasiassa draamaan kääntyvä May December pitää myös sisällään oudon komediallisia puolia, sekä myös trillerimäistä ahdistavaa ilmapiiriä. Tähän päälle elokuva on taitavasti kuvattu ja hyvin leikattu kasaan. Tekniset puolet ovat kunnossa lavasteita, valaisua ja äänityöskentelyä myöten. Elokuvan musiikit ovat Marcelo Zarvosin tulkintoja Michel Legrandin säveltämistä musiikeista Sanansaattaja-filmiä (The Go-Between - 1971) varten. Ylidramaattiset pianonsoitot ovat samanaikaisesti kiinnostava häiriötekijä että ravisteleva tehokeino.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.3.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

May December, 2023, Gloria Sanchez Productions, Killer Films, MountainA, Project Infinity, Taylor & Dodge

Arvostelu: Bad Boys for Life (2020)

BAD BOYS FOR LIFE

Ohjaus: Adil El Arbi ja Bilall Fallah
Pääosissa: Will Smith, Martin Lawrence, Jacob Scipio, Paola Núñez, Vanessa Hudgens, Alexander Ludwig, Charles Melton, Kate del Castillo, Joe Pantoliano, Nicky Jam, Theresa Randle, DJ Khaled ja Michael Bay
Genre: toiminta, komedia
Kesto: 2 tuntia 3 minuuttia
Ikäraja: 16

Michael Bayn esikoiselokuva Pahat pojat (Bad Boys - 1995) oli suuri hitti, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Bad Boys II (2003) oli vielä isompi menestys, vaikkei voittanutkaan kriitikoita puolelleen. Sen ilmestymisestä asti kolmatta osaa on suunniteltu. Vuonna 2009 Columbia Pictures palkkasi Peter Craigin kirjoittamaan kolmannen osan käsikirjoitusta, mutta vuonna 2014 ilmoitettiin, että hänet on vaihdettu David Guggenheimiin. Vuotta myöhemmin ohjaajaksi valittiin Joe Carnahan. Samoihin aikoihin ilmoitettiin myös, että elokuva ilmestyisi helmikuussa 2017. Kuitenkin leffan teon aloittamisen kanssa koituvien ongelmien vuoksi ensi-iltaa siirrettiin tammikuulle 2018, minkä jälkeen se siirrettiin marraskuulle 2018, kunnes yhtiö ilmoitti, ettei elokuva olisikaan tulossa. Helmikuussa 2018 kuitenkin paljastui, että filmi oli edelleen tekeillä ja sen kuvaukset alkoivat vihdoin tammikuussa 2019. Nyt Bad Boys for Life saa 17 vuoden odotuksen jälkeen ensi-iltansa ja itse en oikein tiennyt, mitä miettiä asiasta. Tavallaan pidin siitä, että sarja saa vihdoin kauan puhutun ja huhutun kolmannen osansa, mutta samalla en uskonut, että leffa olisi kovin kummoinen, Bad Boys II:n ollessa mielestäni laimea toimintarymistely. Meninkin katsomaan Bad Boys for Lifea lähinnä toivoen, että se onnistuisi viihdyttämään paremmin kuin sarjan toinen osa. Siinä se kyllä onnistui, mutta se, että onko kyseessä hyvä elokuva, onkin sitten toinen kysymys...

Poliisikaksikko Mike ja Marcus ovat erkaantumassa toisistaan, Marcuksen päättäessä jäädä eläkkeelle. Duon pitää kuitenkin toimia yhdessä vielä kerran, kun menneisyys palaa kummittelemaan huippuluokan tappajan muodossa.

Will Smith ja Martin Lawrence palaavat pahoiksi pojiksi, eli Mikeksi ja Marcukseksi. Elokuvan traileri näytti siltä, että Smith olisi edelleen energisesti menossa mukana, kun taas Lawrence on muuttunut hitaammaksi ja väsyneemmäksi. Itse leffassa meno on kuitenkin toinen. Lawrence on yllättäen elokuvan hauskin tapaus ja hän kääntääkin tietyn väsähtäneisyyden toimivasti edukseen. Smith sen sijaan kulkee läpi leffan perussuorittamisen vaihde päällä. Hän toimii edelleen Mikena, mutta tuntuu tekevän vain sen, mistä hänelle maksetaan, eikä yhtään enempää. Hahmoina Mike ja Marcus ovat samat kyttäveikkoset kuin aiemminkin ja on kyllä ilo päästä takaisin heidän seuraansa.

Muita hahmoja leffassa ovat mm. Miken ja Marcuksen pomo Howard (aina yhtä mahtava Joe Pantoliano), Marcuksen vaimo Theresa (Theresa Randle), uuden AMMO-erikoistiimin jäsenet Rita (Paola Núñez), Kelley (Vanessa Hudgens), Dorn (Alexander Ludwig) ja Rafe (Charles Melton), sekä tämänkertaiset pahikset, tappaja Armando (Jacob Scipio) ja hänen äitinsä Isabel (Kate del Castillo). Vanhojen hahmojen paluu on veikeä nähdä 17 vuoden jälkeen, mutta uudet hahmot eivät tee erityistä vaikutusta. AMMO-tiimi tuntuu paikoitellen olevan mukana mahdollista lisäosaleffaa varten, mutta hahmot eivät ole tarpeeksi kummoisia, jotta heitä jaksaisi seurata yksinään. Scipio on kyllä pätevä valinta tehokkaan pahiksen rooliin. Elokuvassa nähdään myös kaksi ensimmäistä Bad Boysia ohjannut Michael Bay pienessä cameoroolissa, sekä DJ Khaled (tai kuten hänet on nimetty alku- ja lopputeksteihin Khaled "DJ Khaled" Khalediksi) teurastajana.

Bad Boys for Life on juurikin sitä, mitä siltä voi odottaa, eikä yhtään mitään sen enempää. Aivot narikkaan -toimintaa, minkä tarkoitus on vain viihdyttää. Jollekin tämä voi olla vuoden paras elokuva ja toiselle vuoden surkein - ja vieläpä aika pitkälti samoista syistä. Jos pitää aiemmista Bad Boyseista, iskee tämä takuulla. Omasta mielestäni ensimmäinen elokuva on kelpo toimintakomedia, toinen elokuva taas laimea. Tämä putoaa listallani niiden kahden väliin. Bad Boys for Life on ihan kivaa viihdettä näin vuoden alkuun, mutta eipä tarvitse odottaa edes kesään asti, kun tämän näkemisen ja olemassaolon on jo unohtanut. Edellisten osien tavoin filmi on jälleen parhaimmillaan, kun se vain antaa Will Smithin ja Martin Lawrencen pitää hauskaa kahdestaan. Katsojalle nousee väkisinkin hymy huulille, kun seuraa heidän läpänheittoaan. Muutamassa kohtaa elokuva sai minut jopa nauramaan ääneen.

Lisäksi leffan toimintapuoli onnistuu viihdyttämään tarpeeksi passelisti. Etenkin noin puolessa välissä nähtävä takaa-ajo on hyvinkin mukaansatempaava ja veikeä. Pelkät ammuskelukohtaukset ovat hieman yksitoikkoisia, mutta sentään elokuva ei venytä toimintaansa niin äärimmäisyyksiin kuin pitkäveteinen Bad Boys II. Vaikka Bad Boys for Life ei ole sentään yhtä pitkä kuin kaksi ja puolituntinen toinen osa, on tässäkin typistämisen varaa, sillä etenkin elokuvan alkupää laahailee. Edellisten osien tavoin filmi heikkenee huomattavasti, kun se yrittää kertoa tarinaa kaiken vitsailun ja toiminnan ohessa. Elokuvan vakavoituessa se käy usein melodramaattisen puolella ja katsojana huomaa herkästi pyörittelevänsä silmiään. Draamapuolesta on vaikea välittää, jolloin elämää - ei, vaan universumia suuremmat ylidraamailut ovat lähinnä myötähäpeällisiä.

Elokuvan ohjauksesta ei vastaa tällä kertaa Michael Bay, vaan Adil El Arbi ja Bilall Fallah, joiden työpanosta ei kuitenkaan näe millään lailla, sillä Bad Boys for Life on niin Bay-leffa kuin vain voi olla. Bayn tyylin näkee väreistä, kameran asetteluista ja kuvauskikkailuista, huumorityylistä, sekä toiminnan näyttämisestä. On vaikea kuvitella, että Arbilla ja Fallahilla olisi ollut minkäänlaista sananvaltaa, vaan tuottajana toimiva Bay pyöri selvästi puikoissa läpi tuotannon. Kun hahmot astuvat autosta ulos, täytyy se tietty kuvata maantasosta, hidastetusti ja dramaattisesti. Kun taas pahis pääsee karkuun, täytyy sankarien pysähtyä hengästyneinä ja tuijottaa mahdollisimman hävinneen näköisinä kaukaisuuteen, kun kamera pyörii heidän ympärillään. Jos auringonlaskun saa vielä taustalle, niin Bay on tyytyväinen. Efektit ovat pääasiassa toimivat, mutta mukaan mahtuu myös turhankin selviä digiliekkejä. Äänitehosteet iskevät lujaa ja Lorne Balfen säveltämät musiikit toimivat hyvin. Parasta on, kuinka paljon Balfe hyödyntää ensimmäisen elokuvan tunnusmusiikkia. Ja onhan se Inner Circlen "Bad Boys" -korvamatokappale tietty mukana.

Yhteenveto: Bad Boys for Life on ihan kelpo toimintakomedia, mikä tarjoaa tarpeeksi viihdykettä niin taisteluita kuin huumoriakin kaipaaville. Elokuvalla kestää lähteä käyntiin ja sen alku tuntuu laahaavan, mutta onneksi jossain kohtaa se onnistuu imaisemaan mukaansa vauhdikkaalla takaa-ajolla. Kyseinen kohtaus on leffan parasta antia toimintapuolella ja se pitää tiukasti mukanaan, toisin kuin hieman yksitoikkoisiksi käyvät ammuskelut. Leffassa saa muutaman kerran jopa nauraa ääneen ja Martin Lawrence tarjoaa yllättäen filmin parhaat vitsit. Lawrence on vuosien varrella väsähtänyt, mutta pystyy kääntämään sitä edukseen elokuvan aikana. Will Smith taas hoitaa homman tutulla tyylillään, yrittämättä sen kummemmin tarjota mitään erityistä. Uusi ohjaajakaksikko Adil El Arbi ja Bilall Fallah eivät ole tainneet saada lainkaan sananvaltaa elokuvan tuotannossa, sillä kaikin puolin Bad Boys for Life tuntuu Michael Bayn teokselta. Kuvauskikkailut ovat tuttua Bayta ja koska hän ei osaa olla maltillinen missään, on kaikki yliampuvaa. Etenkin draamakohtauksissa vellotaan melodramaattisuudessa. Sarjan aiempien osien faneille ja aivot narikkaan -toimintaviihteen ystäville Bad Boys for Life on varmasti juurikin sitä, mitä on kaivannut. Muille leffa osoittautuu luultavasti tyhjänpäiväiseksi ja typeräksi rainaksi.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.1.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Bad Boys for Life, 2020, Columbia Pictures, 2.0 Entertainment, Don Simpson/Jerry Bruckheimer Films, Overbrook Entertainment