Väärissä nahoissa (Swapped - 2026) - elokuva-arvostelu

VÄÄRISSÄ NAHOISSA

SWAPPED

Ohjaus: Nathan Greno

Näyttelijät: Michael B. Jordan, Juno Temple, Tracy Morgan, Cedric the Entertainer, Justina Machado, Ambika Mod, Lolly Adefope, Táta Vega ja John Ratzenberger

Genre: animaatio, seikkailu

Kesto: 1 tunti 41 minuuttia

Ikäraja: 10

Swapped, eli suomalaisittain Väärissä nahoissa on Skydancen tekemä animaatioelokuva. Animaatioiden puolelle halunnut Skydance pestasi vuonna 2019 entisen Pixar-pomo John Lasseterin johtamaan uutta animaatio-osastoaan ja Kaksin karkuteillä -elokuvan (Tangled - 2010) ohjaaja Nathan Grenon työstämään yhtiölle leffan. Grenon työstämä käsikirjoitus kulki nimillä "Powerless" ja "Pookoo" ja se oli alun perin tarkoitus julkaista Apple TV:ssä. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, samalla kun animaattorit kävivät töihin ja nyt Väärissä nahoissa on julkaistu Netflixin suoratoistopalvelussa. Itse innostuin heti, kun näin kokonaan uuden animaatioelokuvan olevan tulossa Netflixiin ja katsoinkin Väärissä nahoissa sen julkaisupäivänä.

Kun hehkuva taikapalko muuttaa pookoopoika Ollien javaniksi ja javanityttö Ivyn pookooksi, heidän pitää päästä yli erimielisyyksistään korjatakseen tilanteen ja pelastaakseen rakkaan Laaksonsa pahalta tulisudelta.

Väärissä nahoissa sijoittuu satumaisten eläinten maailmaan, missä eläimet ja luonto ovat kiehtovalla tavalla sulautuneet osittain yhteen. On käpysiiliä, juurikäärmeitä ja kivikarhuja, sekä kaloja, joiden evät ovat kuin levää. Elokuvan keskiössä ovat saukkoa muistuttava pookoo Ollie (äänenä vastikään parhaan miespääosan Oscar-palkinnon voittanut Michael B. Jordan) ja lintumainen javani Ivy (Juno Temple). Pookoot pelkäävät javaneita ja pitävät niitä hurjina petolintuina, kun taas javanit uskovat pookooiden olevan tuholaisia. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun myyttinen taikapalko muuttaa Ollie-pookoon javaniksi ja Ivy-javanin pookooksi. Ollie ja Ivy ovat mainiot päähenkilöt, joista löytyy enemmän sisältöä kuin aluksi voisi luulla. Molemmat ovat saaneet koko ikänsä kuulla pahoja vastakkaisesta lajista, joten järkytys onkin suuri, kun he muuttuvat toistensa lajien edustajiksi. Pikkuhiljaa Ollie ja Ivy alkavat tietenkin ymmärtämään toistakin puolta ja tekemään yhteistyötä, palauttaakseen tilanteensa ennalleen.

     Muita hahmoja leffassa ovat Ollien vanhemmat Caloo-isä (Cedric the Entertainer) ja Calli-äiti (Justina Machado), Ivyn siskot Lily (Lolly Adefope) ja Violet (Ambika Mod), kala Boogle (Tracy Morgan), sekä paha tulisusi, joka meinaa peittää koko vehreän laakson tuleen ja nokeen. Sivuhahmotkin ovat oivallisia, oli kyse sitten ylisuojelevista vanhemmista tai höpsöstä Booglesta. Tulisusi on onnistuneen hurja ilmestys, joka voi tulla pelottelemaan perheen pienimpien painajaisiin.

Kuten toivoin ja odotin, Väärissä nahoissa osoittautui oikein mainioksi koko perheen animaatioelokuvaksi. Leffa hyödyntää kekseliäästi tavanomaista kehonvaihtotarinaa, tuoden sillä mukaan hyviä teemoja muun muassa ennakkoluuloista ja niiden rikkomisesta, erilaisuuden ymmärtämisestä, sekä yhteistyön merkityksestä. Ei elokuva temaattisesti tai tarinallisesti ryhdy keksimään pyörää uudestaan, mutta tutuista palikoista on saatu aikaiseksi erittäin viihdyttävä ja mukaansatempaava seikkailu, josta ei huumoria ja jännitystä puutu. Loppusuora saattaa jopa liikuttaa.

Elokuvan kiehtovinta antia on totta kai sen esittelemä lumoava maailma erikoisine lajeineen. Tämä eläinten ja luonnon yhdistely johtaa todella mielenkiintoisiin otuksiin, joita Ollie ja Ivy kohtaavat, kun he yrittävät löytää uuden taikapalkon, joka voisi muuttaa heidät ennalleen. Jotkut kohtaamisista ovat mukavia, toiset taas vaarallisia. Jokainen tilanne saa kaksikon löytämään itsestään uusia puolia, hyödyntämään uusia kehojaan, sekä toimimaan tiiminä. Väärissä nahoissa on ilahduttava eläinseikkailu, joka sopii täydellisesti koko perheen yhteiseen elokuvailtaan kotona. Leffa myös onnistui herättämään kiinnostukseni Skydancea kohtaan animaatioiden tekijänä. Odotankin innolla firman seuraavaa tuotosta, Ray Gunnia (2026), erityisesti koska siitä vastaa huippuanimaatioita, kuten Rautajätin (The Iron Giant - 1999), Ihmeperheen (The Incredibles - 2004) ja Rottatouillen (Ratatouille - 2007) ohjannut Brad Bird.

Visuaalisesti Väärissä nahoissa on suorastaan ihastuttava. Tekijät ovat päästäneet luovuutensa valloilleen näiden eläinhahmojen kanssa, etenkin joidenkin peuramaisten olentojen kohdalla, joiden päästä kasvaa sarvien sijaan pienet puut. Myös susien kaarnamainen pinta on kekseliäs idea. Hahmot liikkuvat sulavasti ja metsäiset taustat pursuavat vaikuttavia yksityiskohtia. Leffa on myös nätin värikäs. Äänimaailmakin on osaavasti rakennettu ja Siddhartha Khoslan säveltämät musiikit tunnelmoivat miellyttävästi taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.5.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Swapped, Yhdysvallat, 2026, Skydance Animation, Skydance Media

Arvostelu: Madagascar 2 (Madagascar: Escape 2 Africa - 2008)

MADAGASCAR 2

MADAGASCAR: ESCAPE 2 AFRICA

Ohjaus: Eric Darnell ja Tom McGrath

Pääosissa: Ben Stiller, Chris Rock, Jada Pinkett Smith, David Schwimmer, Sacha Baron Cohen, Tom McGrath, Chris Miller, Christopher Knight, John DiMaggio, Cedric the Entertainer, Bernie Mac, Sherri Shepherd, Alec Baldwin, Elisa Gabrielli, Andy Richter, Conrad Vernon, will.i.am ja Eric Darnell

Genre: animaatio, seikkailu, komedia

Kesto: 1 tunti 29 minuuttia

Ikäraja: 7

DreamWorksin animaatioelokuva Madagascar (2005) oli taloudellinen jättihitti, joten jatkoa oli tietty luvassa. "The Crate Escape" -työnimellä käynnistyneen jatko-osan animointiprosessi alkoi ja ääninäyttelijät palasivat nauhoittamaan uudet repliikkinsä. Lopulta Madagascar: Escape 2 Africa, eli suomalaisittain yksinkertaisesti Madagascar 2 sai ensi-iltansa marraskuussa 2008. Elokuva sai aavistuksen paremman vastaanoton kriitikoilta, minkä lisäksi se oli vielä isompi menestys lippuluukuilla kuin ensimmäinen osa. Itse kävin katsomassa Madagascar 2:n leffateatterissa isäni kanssa, mutta omasta mielestäni elokuva on aina ollut edeltäjäänsä heikompi. Olen katsonut elokuvan muutaman kerran uudestaan, mutta viime kerrasta on vierähtänyt jo useampia vuosia. Nyt kun ensimmäinen Madagascar-elokuva viettää 20-vuotisjuhlaansa, päätin sen kunniaksi pitkästä aikaa katsoa koko leffasarjan läpi ja samalla myös arvostella elokuvat. Pari kuukautta ensimmäisen elokuvan jälkeen katsoin Madagascar 2:n.

Alex, Marty, Gloria ja Melman pyrkivät palaamaan takaisin New Yorkiin, mutta pingviinien pilotoima lentokone tekeekin pakkolaskun Afrikan mantereelle. Luonnonsuojelualueella eläinkaverukset kohtaavat niin uusia kuin vanhojakin tuttavuuksia.

Madagascarin tutut hahmot tekevät paluun. Paettuaan New Yorkin keskuspuiston eläintarhasta, Alex-leijona (Ben Stiller), Marty-seepra (Chris Rock), Gloria-virtahepo (Jada Pinkett Smith) ja Melman-kirahvi (David Schwimmer) päätyivät parin mutkan kautta Madagaskarille ja nyt eläinkaverit pyrkivät palaamaan takaisin sinne, mistä tulivatkin. Nelikko toimii edelleen hyvin, joskin jotkut heidän välisistä riidoistaan leffan aikana tuntuvat lähinnä väkinäiseltä draamalta. Elokuva syventyy nelikkoon enemmän yksilöinä ja etenkin Alexin kohdalla perehdytään enemmän leijonan menneisyyteen.

     Tutuista hahmoista menossa mukana ovat myös pingviininelikko Kippari (Tom McGrath), Alokas (Christopher Knights), Kowalski (Chris Miller) ja Rico (John DiMaggio), simpanssit Mason (Conrad Vernon) ja Phil, sekä fanisuosikiksi muodostunut makien kuningas Julien (Sacha Baron Cohen), tämän uskollinen seuraaja Maurice (Cedric the Entertainer) ja tyhmä Mort (Andy Richter). Jopa ykkösleffassa hauskuuttaneelle mummohahmolle (Elisa Gabrielli) on keksitty rooli jatko-osaan. Myös sivuhahmot, etenkin ovelat ja paikoin aika häijyt pingviinit tarjoavat hupia.

     Uusina hahmoina Madagascar 2:ssa esitellään Alexin vanhemmat, leijonalaumaa johtava Zuba-isä (Bernie Mac, joka menehtyi muutamaa kuukautta ennen elokuvan ensi-iltaa) ja Florrie-äiti (Sherri Shepherd), alfauroksen titteliä himoitseva Makunga-leijona (Alec Baldwin), virtahepoäijä Moto Moto (will.i.am), kirahvi Joe (Eric Darnell), sekä seepralauma (kaikkien äänenä Chris Rock). Uudet hahmot ajavat hyvin asiansa, joskin tämänkertaiseksi pahikseksi tarkoitettu Makunga tuntuu vain laimealta kopiolta Leijonakuninkaan (The Lion King - 1994) häijystä Scarista.

Madagascar 2 ei vielä tälläkään katselukerralla ollut mielestäni parempi kuin ensimmäinen Madagascar, mutta kyseessä on silti oikein kelpo jatko-osa sille. Leffa syventää hahmojaan ja vie heidät uuteen vauhdikkaaseen seikkailuun, joka pitää mukavasti otteessaan läpi puolentoista tunnin keston. Meno viihdyttää taatusti koko perhettä lapsista aikuisiin ja siitä löytyy kosolti huumoria kaikenikäisille. Lapsia luultavasti huvittaa enemmän fyysisempi kohellus, kun taas aikuinen pääsee yllättymään joistakin hieman julmemmista vitseistä, etenkin pingviinien kohdatessa savannilla ykkösleffasta tutun mummon. Naureskelin myös makeasti, kun lentokoneen korjaajiksi pestatut apinat perustavat ammattiliiton ja neuvottelevat paremmista työoloista pingviinien kanssa. Joitain hieman kehnommin vanhentuneita vitsejä mahtuu sekaan ja jotkut Afrikka-stereotypiat aiheuttavat lähinnä kiusaantuneisuutta.

Tarina nappaa kivasti mukaansa, joskin manner-Afrikkaan päädyttyään eläimiä kiinnostaa enemmän omiin lajitovereihinsa tutustuminen ja näiden elämäntapojen oppiminen. Kun jokainen hahmoista saa oman juonikuvionsa, voi puolitoistatuntinen leffa tuntua ajoittain turhankin täyteen ahdetulta. Vauhdikas meno ja meininki onkin lähes koko ajan päällä ja vain parissa lyhyessä kohtaa leffa malttaa hidastaa tahtia hieman, esimerkiksi Alexin ja Martyn jälleen kerran selvitellessä välejään. Loppuhuipennuksessa nämä monet kuviot saadaan niputettua tarpeeksi toimivasti yhteen ja päätökseensä.

Myös visuaalisesti Madagascar 2 jää edeltäjänsä jalkoihin. Afrikan paljas savanni näyttää hyvältä, mutta se ei tarjoa samalla lailla mukavaa monipuolisuutta ja värikkyyttä kuin ykkösleffassa New Yorkin betoniviidakosta Madagaskarin oikeisiin viidakkoihin siirtyminen. Leffa on oivan yksityiskohtainen, muttei kuitenkaan niin tarkkaa työtä kuin vaikkapa DreamWorksilta samana vuonna ilmestynyt toinen animaatioelokuva, Kung Fu Panda (2008). Eläinhahmot näyttävät hyviltä ja liikkuvat sulavasti, mutta sähäkkää mummoa lukuun ottamatta ihmishahmot ovat suorastaan tylsännäköisiä. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja musiikit säestävät menoa hyvin Hans Zimmerin instrumentaalimelodioista Moto Motoa ääninäyttelevän rap-artisti will.i.amin esittämiin kappaleisiin. Elokuvassa toki kuullaan ykkösleffan myötä suureksi hitiksi noussut I Like to Move It -kappale.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.3.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Madagascar: Escape 2 Africe, 2008, DreamWorks Animation, Pacific Data Images

Arvostelu: Madagascar (2005)

MADAGASCAR

Ohjaus: Eric Darnell ja Tom McGrath

Pääosissa: Ben Stiller, Chris Rock, Jada Pinkett Smith, David Schwimmer, Sacha Baron Cohen, Cedric the Entertainer, Andy Richter, Tom McGrath, Chris Miller, Jeffrey Katzenberger, Conrad Vernon ja Eric Darnell

Genre: animaatio, seikkailu, komedia

Kesto: 1 tunti 26 minuuttia

Ikäraja: 7

Madagascar on DreamWorksin animaatioelokuva. Kun Eric Darnell oli saanut valmiiksi animaatioleffan Antz - Muurahaizet (Antz - 1998), hän ryhtyi suunnittelemaan DreamWorksille elokuvaa pingviini-rockyhtyeestä. Leffa kuopattiin vuonna 2001, mutta Darnell halusi hyödyntää pingviini-ideaansa vielä jossain kohtaa. Kun DreamWorks ryhtyi työstämään elokuvaa karanneista eläintarhan eläimistä, Darnell näki tilaisuutensa koittaneen ja hyppäsi mukaan ohjaajana. Näyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animointiprosessi käynnistyi ja lopulta Madagascar sai maailmanensi-iltansa 15. toukokuuta 2005 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva sai ailahtelevaa palautetta kriitikoilta, mutta se oli silti jättimenestys, joka sai parhaan animaatioelokuvan Annie-ehdokkuuden. En muista, näinkö elokuvan jo teatterissa, vai vasta vuokralta, mutta katsoin Madagascarin useasti lapsena ja pidin siitä valtavasti. Viime katselusta on vierähtänyt jo ainakin vuosikymmen ja kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin katsoa sen pitkästä aikaa uudestaan ja samalla arvostella sen.

Neljä eläintä karkaavat New Yorkin keskuspuiston eläintarhasta ja päätyvät monen mutkan kautta Afrikan lähellä sijaitsevalle Madagaskarin saarelle. Villissä luonnossa luksuskohteluun tottunut eläinnelikko yrittää selviytyä erilaisten vaarojen ympäröimänä.

Madagascarin keskiössä on eläinkaverusten nelikko, johon kuuluvat Alex-leijona (äänenä Ben Stiller), Marty-seepra (Chris Rock), Gloria-virtahepo (Jada Pinkett Smith) ja Melman-kirahvi (David Schwimmer). Alex nauttii täysin rinnoin suursuosiostaan Central Park Zoon keulakuvana, kun taas Marty haaveilee pääsevänsä kokemaan todellisen avaran luonnon. Melman uskoo täysillä sairastavansa ties mitä, kun taas Gloria toimii usein poppoon järjen äänenä. Hahmot ovat oivallisen erilaiset toisistaan, niin lajeina kuin persoonina ja tämän nelikon seikkailuun hyppää ilomielin mukaan. On viihdyttävää seurata, kuinka eri tavoin hahmot suhtautuvat tilanteeseen, löytäessään itsensä Madagaskarilta.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat pingviininelikko Kippari (Tom McGrath), Kowalski (Chris Miller), Rico (Jeffrey Katzenberger) ja Alokas (Christopher Knights), jotka muovautuivat alkuperäisestä rockyhtye-ideasta eläintarhapaon järjestäjiksi, simpanssit Mason (Conrad Vernon) ja Phil, sekä Madagaskarilla kohdatut makit, joita johtaa ylimielinen mutta pöljä kuningas Julien (Sacha Baron Cohen). Sivuhahmotkin toimivat mainiosti ja yleisesti koko ääninäyttelijäryhmä suoriutuu hommistaan mainiosti. Show'n varastaa Cohen energisenä kuningas Julienina. Alun perin Julien oli vain yksi maki muiden joukossa, jolla oli alkuperäisessä käsikirjoituksessa vain pari repliikkiä, mutta kun Cohen koe-esiintyi rooliin, hän sai työryhmän nauramaan niin vatsa kippurassa, että he ryhtyivät heti suurentamaan hahmon osuutta.

Madagascar onneksi toimii yhä 20 vuotta ilmestymisensä jälkeen vallan mainiosti. Ei se pääse samalle tasolle DreamWorksin huippuleffojen, kuten Shrekin (2001), Kung Fu Pandan (2008) ja Näin koulutat lohikäärmeesi (How to Train Your Dragon - 2010) kanssa, mutta se on silti erittäin viihdyttävä animaatioseikkailu, joka tarjoaa kosolti hupia niin lapsille kuin aikuisille ja joka on tainnut jo tarpeeksi hyvin varmistaa asemansa popkulttuurin historiassa, jotta siitä voidaan puhua jo jonkin tason modernina animaatioklassikkona. Vajaan puolentoista tunnin mittainen leffa nappaa heti mukaansa veikeiden hahmojensa ansiosta ja tiukentaa otettaan varsinaisen seikkailun alkaessa. Mitään ylimääräistä ei mukaan mahdu, vaan leffa on tehokkaan tiivis ja napakka paketti. Ajoittain kenties turhankin napakka ja eläinnelikon seikkailua olisi mielellään katsellut hieman pidempäänkin.

Elokuvasta löytyy paljon hauskoja hetkiä ja vitsejä koko perheelle. Osa jutuista naurattavat enemmän perheen pienempiä, kun taas jotkut toiset jutut hivelevät enemmän vanhempien nauruhermoja. Leffasta löytyy toki vekkuleita viittauksia autiosaarielokuviin, kuten muutamaa vuotta aiemmin ilmestyneeseen Cast Away - tuuliajolla (Cast Away - 2000). Hymy muovautuu jatkuvasti katsojan huulille. Seasta löytyy myös joitain varsin jännittäviäkin kohtauksia, etenkin Alex-leijonan puolesta, eläinkaverusten viettäessä aikaa Madagaskarilla. Kaiken mainion kasvattelun jälkeen loppuhuipennus kaipaisi hieman lisäpotkua. Vaikka toisaalta Madagaskarille ominaiset petoeläimet fossat ajavat asiansa tarinan niin sanottuina "pahiksina", jotain enemmän jää toivomaan.

Elokuvan animaatiojälki on oivallista, vaikkei se enää tänä päivänä häikäisekään samalla lailla, nykypäivän huippuyksityiskohtaisten ja visuaalisesti tajunnanräjäyttävien animaatioiden jälkeen katseltuna. Hahmot ovat vekkulin näköisiä ja liikkuvat sulavasti. Niin New York kuin Madagaskarin viidakko ovat taitavasti toteutettuja. Leffa on myös miellyttävän värikäs. Äänimaailma on myös sujuvasti rakennettu ja Hans Zimmerin säveltämät musiikit säestävät seikkailua hyvin. Parhaiten elokuvan musiikeista mieleen jää kuitenkin Reel 2 Realin I Like to Move It kuningas Julienin ja makien esittämänä, joka jää pitkäksi aikaa päähän soimaan todellisena korvamatona.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.1.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Madagascar, 2005, DreamWorks Animation, Pacific Data Images

Arvostelu: Lentsikat (Planes - 2013)

LENTSIKAT

PLANES

Ohjaus: Klay Hall

Pääosissa: Dane Cook, Brad Garrett, Teri Hatcher, Stacy Keach, Roger Craig Smith, Carlos Alazraqui, Priyanka Chopra, Julia Louis-Dreyfus, Cedric the Entertainer, Gabriel Iglesias, John Cleese, Colin Cowherd, Oliver Kalkofe, John Ratzenberger ja Val Kilmer

Genre: animaatio, komedia, jännitys

Kesto: 1 tunti 31 minuuttia

Ikäraja: 7

Pixar-animaatioyhtiön elokuva Autot (Cars - 2006) oli taloudellinen menestys ja Autot 2 (Cars 2 - 2011) vielä isompi hitti, joten Pixarin omistava Disney-yhtiö päätti tahkota elokuvilla lisää rahaa ja tehdä niiden rinnalle animaatioelokuvan elävistä lentokoneista. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä ja animointi alkoi. Alun perin elokuvan oli tarkoitus ilmestyä suoraan Blu-raylle ja DVD:lle, mutta tekijät päättivätkin lopulta antaa sille kunnon teatterikierroksen ja Planes, eli suomalaisittain Lentsikat sai maailmanensi-iltansa 2. elokuuta 2013 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva menestyi hyvin lippuluukuilla, mutta sai lähinnä negatiivisia arvioita kriitikoilta. Itse katsoin Lentsikat muutamaa vuotta myöhemmin ja pidin sitä ihan kivana animaatiorainana. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt kymmenen vuotta, päätin katsoa sen pitkästä aikaa uudestaan ja arvostella juhlavuoden kunniaksi.

Peltoja lannoittava lentokone Dusty Crophopper haaveilee urasta kilpalentäjänä. Hän päättääkin osallistua huippuvaativaan Siivin ympäri maailman -kisaan, jossa hän kohtaa parhaista parhaat lentokoneet.

Elokuvan päähahmo on Dusty Crophopper (äänenä Dane Cook), peltoja lannoittava lentokone, jolla on aikamoiset haaveet osallistua vaativaan lentokisaan. Kukaan ei tietenkään usko, että ruiskukoneella olisi mitään saumaa voittaa kisaa tai edes haaveilla kisaavansa kovimmista kovimpien lentokoneiden rinnalla. Nämä epäilijät eivät kuitenkaan Dustyä lannista, vaan hän päättää puskea entistä kovempaa todistaakseen epäilijänsä vääriksi. Hahmo on erittäin tyypillinen altavastaajatyyppi, joka saa nopeasti katsojan sympatiat ja kannustukset puolelleen.

     Muita hahmoja leffassa ovat Dustyn kaverit, tankkeriauto Puksu (Brad Garrett) ja mekaanikkoauto Tytti (Teri Hatcher), Dustyn pomona pelloilla toimiva Lyijyperä (Cedric the Entertainer), konkarilentokone Kippari (Stacy Keach), sekä Siivin ympäri maailman -lentokisan muut kilpailijat, lentokoneet Ripslinger (Roger Craig Smith), El Chupacabra (Carlos Alazraqui), Bulldog (John Cleese), Ishani (Priyanka Chopra) ja Rochelle (Julia Louis-Dreyfus). Top Gun - lentäjistä parhaat -elokuvan (Top Gun - 1986) tähti Val Kilmer tekee veikeän cameon hävittäjänä. Sivuhahmoista yksikään ei erityisemmin tee vaikutusta, mutta kaikki toimivat kelvollisesti mukana. Puksu ja El Chupacabra ovat tavanomaiset huumorisivuhahmot, vanha ja kokenut Kippari toimii tietty päähenkilön mentorina ja ylimielinen Ripslinger ajaa asiansa pahimpana vastuksena, joka pilkkaa Dustya minkä ehtii.

Toisellakaan katselukerralla ja kymmenen vuotta ilmestymisensä jälkeen Letsikat ei onnistunut tekemään erityistä vaikutusta. Se on ihan kiva lastenleffa, joka iskee varmasti kohdeyleisöönsä hyvin, mutta jättää aikuiskatsojat kylmäksi. Ensimmäinen Autot-elokuva onnistui tasapainottelemaan taidokkaasti koko perheelle sopivana filminä, mutta se olikin Pixarin teos. Lentsikat on pelkkä Disneyn päivänselvä yritys tienata lisää rahaa. Elokuva tuntuu olevan olemassa vain sen oheistuotteita, leluja sun muita varten. Silti leffa jaksaa viihdyttää ihan tarpeeksi hyvin ja sen puolentoista tunnin kesto kulkee aika nopeasti, elokuvan omatessa toimivan reippaan tahdin.

Reippaan rytmityksenkin kanssa aikuiskatsoja voi huomata ajatustensa harhailevan vähän väliä, sillä tarina kulkee niin kliseisiä ja turvallisia urheiluelokuvan latuja. Filmi yrittää päästä pälkähästä viittauksilla esimerkiksi Rockyyn (1976), mutta ei se auta, kun mukaan ei ole edes yritetty tuoda mitään twistiä. Jo traileria katsoessa on helppo arvata, kuinka elokuva tulee kulkemaan, eikä lopputulos yllätä kertaakaan. Lapsia tämä tuskin haittaa, jos vastaavia tarinoita ei ole nähnyt ja lukenut jo kymmeniä aiemmin. Meininki on perheen pienimmille varmasti onnistuneen jännittävää ja mukana oleva huumori naurattaa takuulla. Aikuinen saattaa sen sijaan pohtia joitain leffan kummallisuuksia logiikassa, lähtien siitä, että jos tämän maailman kaikki elävät olennot ovat koneita, jotka syövät bensiiniä ja sen sellaista, mihin ihmeeseen edes tarvitaan maissipeltoja ja Dustyn kaltaisia ruiskukoneita pitämään ne hyvässä kunnossa?

Elokuva on animoitu hyvin, joskin se ei ole visuaalisesti yhtä yksityiskohtainen kuin Autot. Lentsikoista huomaa aika ajoin, että sitä ryhdyttiin alun perin tekemään suoraan televisiokatselua varten teatterikierroksen sijaan. Silti leffaa on miellyttävä katsoa, etenkin sen ollessa toimivan värikäs. Myös äänimaailma on rakennettu oivallisesti ja Mark Mancinan säveltämät musiikit tunnelmoivat passelisti taustalla. Ohjaaja Klay Hall pitää pakettia ihan hyvin kasassa, mutta Jeffrey M. Howardin kirjoittama käsikirjoitus on aivan liian turvallinen, kulkiessaan useita kertoja nähtyjä latuja pitkin.

Yhteenveto: Lentsikat on aika keskinkertainen rahastuslisäosa mainiolle Autot-elokuvalle. Siitä suorastaan paistaa läpi oheistuotteiden myynnistä haaveilevien Disney-pomojen dollarikuvat silmissä, mutta on lopputulos silti ajoittain ihan viihdyttävää menoa. Tarina on täysin ennalta-arvattava, mutta pitää tarpeeksi mukavasti mukanaan. Aikuisille elokuva voi ripeästä rytmityksestäänkin huolimatta käydä toisinaan pitkäveteiseksi, mutta lapsia leffan luulisi riemastuttavan. Mukana on joitain hetkiä, jotka ovat takuulla jännittäviä perheen pienimmille, sekä joitain vitsejä, jotka naurattavat koko perhettä. Animaatiojälki on oikein kelvollista, mutta siitä voi välillä huomata, ettei elokuvaa ollut alun perin tarkoitus julkaista teattereissa. Lentsikat on periaatteessa tarpeeton rahastusraina, mutta toisaalta se myös laajentaa ihan kivasti Autot-elokuvien maailmaa. Jos pidit Autot-elokuvista, voi Lentsikat katsoa sujuvasti niiden perään.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.8.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Planes, 2013, Disneytoon Studios, Prana Studios

Arvostelu: Why Him? / Miksi hän? (2016)

WHY HIM? (2016)

MIKSI HÄN?

Ohjaus: John Hamburg
Pääosissa: James Franco, Bryan Cranston, Zoey Deutch, Megan Mullally, Griffin Gluck, Keegan-Michael Key, Adam Devine, Zack Pearlman, Cedric the Entertainer ja Kaley Cuoco
Genre: komedia, jouluelokuva
Kesto: 1 tunti 51 minuuttia
Ikäraja: 12

Why Him? kiinnitti huomioni heti, kun näin elokuvan julisteen. Mielestäni onnellinen James Franco halaamassa kärttyisää Breaking Bad (2008-2013) -tähti Bryan Cranstonia oli erittäin oiva juliste ja siitä sai saman tien käsityksen, mistä elokuvassa on kyse. Pelkästään julisteen perusteella päätin mennä katsomaan leffan. Näin trailerin alusta lyhyen pätkän, mutten katsonut sitä kokonaan, sillä komedioiden trailerit yleensä sisältävät parhaat vitsit. En odottanut elokuvalta kovin paljoa, mutta menin silti mielenkiinnolla katsomaan sen.

Ned Fleming saa kuulla, että hänen Stephanie-tyttärensä seurustelee. Stephanie kutsuukin perheensä jouluna tapaamaan poikaystäväänsä, mistä Ned ei ole lainkaan innoissaan.

Stephanie Flemingia esittää Zoey Deutch. Vaikka tarina tavallaan pyöriikin Stephanien ympärillä, niin kyseessä ei kuitenkaan ole elokuvan päähenkilö. Hahmo on kaiken aikaa mukana, muttei ole erityisemmin valokeilassa koskaan. Stephanie on selvästi rakastunut poikaystäväänsä ja hän ei pidä siitä, miten hänen isänsä kohtelee poikaystävää. Deutch on roolissaan toimiva, vaikkei hahmo tunnukaan kovin ihmeelliseltä, kun tarkkaan miettii.
     Stephanien poikaystävää, Laird Mayhewia näyttelee James Franco. Mielestäni Franco on pääasiassa ihan hyvä näyttelijä, mutta tässä hän vetää useaan otteeseen pahasti yli. Franco ylinäyttelee lähes kaiken aikaa, mitä ei vain jossain kohtaa enää jaksa katsoa. Vaikka hahmolla on sydän paikallaan, niin hänen toimintansa on aika erikoista. Hän esimerkiksi tatuoi Stephanien perheen selkäänsä yllätyksenä perheelle ja monimiljonääri kun sattuu olemaan, hän myös rakennuttaa Nedille keilaradan taloonsa. Laird on ärsyttävä ja hän kiroilee kaiken aikaa, mikä jossain kohtaa nostaa hänen ärsytystasoaan.
     Stephanien Ned-isää esittää Bryan Cranston, joka on erittäin oivallinen valinta rooliin. Etenkin Cranstonin karhea ääni sopii kärttyiselle isälle täydellisesti. Cranston on paikoitellen hieman ärsyttävä hahmon ollessa niin negatiivinen, mutta pääasiassa juttu toimii hienosti. Ned ei tunnu pitävän oikein mistään Lairdissa tai tämän tavassa elää. Hän ei kuitenkaan tajua, ettei voi vieraana toimia tavallaan Lairdin talossa.
     Stephanien Barbara-äitiä esittää Megan Mullally. Barbara on aluksi ihmeissään Lairdin kummallisesta tyylistä, mutta hyväksyy hänet aika nopeasti. Barbara joutuu välillä pyörittelemään silmiään, katsellessaan miehensä käytöstä. Mullally on hyvä roolissaan, kuten on myös Griffin Gluck, joka esittää Stephanien pikkuveli Scottya. Scotty innostuu Lairdista ja tämän kodista välittömästi ja Lairdista tuleekin hänen roolimallinsa.
     Lairdin kotona pyörii Gustav-niminen mies, jota näyttelee Keegan-Michael Key. Elokuvassa ei oikein selitellä, miksi Gustav pyörii Lairdin luona, mutta siellä hän nyt sattuu olemaan. Gustav on aika kummallinen tapaus ja ihan kiva lisäys elokuvaan, mutta paikoitellen hän vain ärsyttää. Elokuvassa nähdään myös Zack Pearlman ja Cedric the Entertainer Nedin ystävinä, sekä Adam Devine, Elon Musk ja Kiss-yhtyeen jäsenet Paul Stanley ja Gene Simmons, jotka näyttivät aika poloisilta maskeissaan ja vaikuttivat siltä, etteivät haluaisi olla mukana elokuvassa. Leffassa myös kuullaan The Big Bang Theory (2007-) -tähti Kaley "Penny" Cuocon ääni Justine-tekoälynä.

Jos elokuvan tarina kuulostaa tutulta (epäileväinen isä ei luota tyttärensä poikaystävään), niin olet varmaan joko kokenut tilanteen itse tai nähnyt elokuvan Meet the Parents (2000). Aihe ei tietenkään ole uusi juttu edes siinä elokuvassa, mutta se on erittäin tunnettu aihetta käsittelevä leffa, joten Why Him? voi helposti tuntua olevan siitä kopioitu. Tiettyjä juttuja on tietysti muutettu, mutta pohja on sama ja Nedista tulee helposti mieleen Robert De Niron näyttelemä Jack Byrnes. Hääaihekin on mukana, muttei onneksi liian perinteisellä tavalla.

Why Him? on ihan kiva elokuva, mutta siitä tuntuu puuttuvan "se jokin". Tai sitten Lairdin olemus vie siitä pois sen jonkin, jolloin lopputulos ei erityisemmin vakuuta tai innosta. Kyseessä ei ole erityisen hauska elokuva, vaikka hyviäkin vitsejä löytyy. Leffa tuntuu luulevan samaa kuin Sausage Party (2016), eli että pelkkä jatkuva "fuck"-sanan käyttö naurattaisi yleisöä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan päinvastoin se alkaa rasittaa. Hyvissä vitseissä ongelmana on, että niitä venytetään todella pitkiksi, jolloin niistä katoaa kaikki hauskuus. Esimerkiksi kohtaus, jossa Ned yrittää käyttää Lairdin talon japanilaisvessaa, on aivan liian pitkä, eikä se naurata enää ensimmäisen minuutin jälkeen. Elokuva on aika ennalta-arvattava, vaikka muutamia yllätyksiä löytyykin. Loppupuoli tuntuu menevän oudon nopeasti verrattuna muuhun elokuvaan ja loppuratkaisu löytyy vähän liian helposti.

Elokuvan on ohjannut John Hamburg, joka toimi käsikirjoittajana Meet the Parentsissa. Ehkä Why Him? on Hamburgin ikioma visio tarinasta, jonka kertomiselle hän koki suurta tarvetta. Elokuva on kuvattu mainiosti. Leikkauspöydällä olisi voitu tiivistää, sillä lähes kahden tunnin kestollaan elokuva on liian pitkä. Vitsejä olisi voinut lyhentää, jolloin paketti olisi kompaktimpi. Visuaalisia tehosteita ei erityisemmin ole käytetty. Musiikista vastaa Theodore Shapiro, mutta elokuvan musiikit eivät jää mitenkään mieleen - jos ei lasketa leffassa käytettyjä joululauluja, kuten Felix Bernardin ja Richard B. Smithin "Winter Wonderland". Elokuvassa kuullaan myös Kissin kappaleet "I Was Made for Lovin' You" ja "Rock and Roll All Nite".

Yhteenveto: Why Him? on ihan viihdyttävä pätkä, josta tulee helposti mieleen elokuva Meet the Parents. Vitsit toimisivat paremmin, jos niitä ei olisi venytetty aivan liian pitkiksi. Elokuva itsessään on ainakin kaksikymmentä minuuttia liian pitkä. James Franco on roolissaan aika ärsyttävä, mutta Bryan Cranston vetää mainiosti äksyn isän roolin. Minua hieman säälitti Kissin jäsenten mukana olo, sillä Paul ja Gene näyttivät kummatkin siltä, etteivät haluaisi olla mukana leffassa. Jos aihe kiinnostaa, niin suosittelen katsomaan mieluummin Meet the Parentsin, mutta eipä siinä mitään häviä, jos tämänkin vilkaisee. Jos et kestä törkyistä puhetta, niin tämän elokuvan kielenkäyttö on varmasti liikaa. Why Him? toimii varmaan parhaiten niille, joille kaikki jenkkikomediat toimivat. Älkää lähtekö teatterista vielä, kun lopputekstit alkavat, sillä niiden aikana nähdään lyhyt pätkä.

Kirjoittanut: Joonatan, 12.12.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.joblo.com
Why Him? 2016, Twentieth Century Fox Film Corporation, Red Hour Films, 21 Laps Entertainment, TSG Entertainment