Arvostelu: Pitch Perfect 2 (2015)

PITCH PERFECT 2 (2015)

Ohjaus: Elizabeth Banks
Pääosissa: Anna Kendrick, Rebel Wilson, Brittany Snow, Hailee Steinfeld, Skylar Astin, Ben Platt, Adam DeVine, Alexis Knapp, Ester Dean, Hana Mae Lee, Chrissie Fit, Birgitte Hjort Sørensen, Flula Borg, Keegan-Michael Key, Anna Camp, Elizabeth Banks, John Michael Higgins, Kelley Jakle, Shelley Regner, Katey Sagal, Shawn Carter Peterson ja David Cross
Genre: musiikki, komedia
Kesto: 1 tunti 55 minuuttia
Ikäraja: 7

Mickey Rapkinin kirjaan perustuva elokuva Pitch Perfect (2012) oli iso hitti, joten jatkoahan sille tehtiin. Jatko-osan suunnittelu lähti käyntiin, kun ensimmäinen osa huomattiin menestykseksi ja kun se alkoi saamaan faneja. Näyttelijöille pidettiin jälleen a cappella -leiri, ennen kuin kuvaukset alkoivat keväällä 2014. Pitch Perfect 2 sai ensi-iltansa keväällä 2015 ja se oli todella iso hitti - elokuva tuotti jopa tuplasti sen verran rahaa kuin edeltäjänsä! Filmi sai myös ihan hyvät arviot kriitikoilta. Itse en kuitenkaan nähnyt Pitch Perfect 2:a elokuvateattereissa kuten en nähnyt ensimmäistäkään osaa. Ajattelin filmien olevan enemmänkin tyttöjen juttu, enkä uskonut, että voisin kokea leffoista kovin suurta iloa. Kuitenkin nyt kun sarja on saamassa uuden osan, Pitch Perfect 3:n (2017), päätin vihdoin katsoa leffat ja arvostella ne. Yllätyin positiivisesti, sillä vaikka ensimmäinen osa oli todella ennalta-arvattava, viihdyin sen parissa enemmän kuin etukäteen ajattelin. Hyvillä mielin kävinkin siis vuokraamassa Pitch Perfect 2:n ja katsoin sen edeltäjän tavoin tyttöystäväni kanssa, joka oli käynyt katsomassa filmin, kun se ilmestyi vuonna 2015.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Pitch Perfect!

A cappella -ryhmä Bellat menettää maineensa pahan mokauksen takia. Noustakseen takaisin suosioon, ryhmän täytyy päihittää saksalainen a cappella -ryhmä Das Sound Machine ja voittaa a cappellan maailmanmestaruuskisat.

Anna Kendrick nähdään toistamiseen pääroolissa Becana, joka toimii nykyään Bellat-ryhmän johtajana. Hän on kuitenkin ollut ryhmässä jo muutaman vuoden ja kokee, että nyt voisi olla aika lopettaa a cappella -jutut ja pyrkiä uralla siihen, mistä hän haaveili jo edellisessä osassa. Tämä tuo mukaan mainion sivujuonen, kun Beca yrittää pohtia, haluaako hän olla mieluummin a cappella -kuoron laulaja vai musiikkituottaja, vai pystyisikö hän hoitamaan molempia asioita samaan aikaan? Kendrick on jälleen oivallinen pääroolissa, vaikkei ole vieläkään kovin ihmeellinen näyttelijä.
     Belloihin kuuluvat samat vanhat tutut edellisestä elokuvasta. Edellinen johtaja Aubrey (Anna Camp) ei tosin ole enää mukana ryhmässä, mutta hänellä on kuitenkin pieni rooli leffassa. Chloesta (Brittany Snow) on alkanut muodostua samanlainen stressaaja kuin Aubrey oli aikoinaan. Läski-Amy (Rebel Wilson) heittää yhä vitsiä painostaan. Stacie (Alexis Knapp) osoittaa seksuaaliset halunsa useasti. Cynthia Rosen (Ester Dean) suuntautumista tuodaan jälleen esille. Lilly (Hana Mae Lee) on palannut hiljaiseksi ja hän on yhä todella outo. Jessicalle (Kelley Jakle) ja Ashleylle (Shelley Regner) ei ole vieläkään vaivauduttu luomaan persoonaa, mistä jopa heitetään vitsiä elokuvassa. Uusina hahmoina esitellään Chrissie Fitin esittämä kummallinen Florencia ja Hailee Steinfeldin näyttelemä tulokas Emily, joka nousee todella isoon rooliin. Emilylle on luotu samanlaista kehityskaarta kuin Becalle edellisessä osassa ja välillä tuntuukin siltä kuin Emily olisi tällä kertaa päähenkilö. Steinfeld on oiva lisäys Belloihin. Ryhmän näyttelijät ovat jälleen toimivia rooleissaan, mutteivät Kendrickin tavoin mitenkään häikäise näyttelijänlahjoillaan.
     Bellojen lisäksi muitakin vanhoja tuttuja palaa sarjaan. Skylar Astinin näyttelemä Jesse on suhteessa Becan kanssa. Ben Plattin esittämä taikuri Benji pääsee isompaan rooliin, kun hän ihastuu Emilyyn. Adam DeVine on jälleen ärsyttävä ylimielisenä Bumperina, josta on aika mahdoton pitää. Myös a cappella -kisojen juontajat, sovinisti-John (John Michael Higgins) ja Gail (Elizabeth Banks) tekevät paluun, ja heille annettu ruutuaika on ehkä jopa turhankin isoa. Benjin ja Emilyn pieni romanssikuvio on mainio lisäys tarinaan, kun taas Bumperin ja Läski-Amyn rakkaustarinan olisi voinut poistaa kokonaan. Itse asiassa Adam DeVinen olisi voinut poistaa kokonaan, sillä katsojana haluaisi vain läimäistä nyrkkinsä päin hänen naamaansa lähes joka kerta, kun Bumper avaa suunsa.
     Uusina hahmoina Emilyn ja Florencian lisäksi esitellään Das Sound Machineen kuuluvat Komissar (Birgitte Hjort Sørensen) ja Pieter (Flula Borg), sekä musiikkituottaja Sammy (Keegan-Michael Key), hänen avustajansa Dax (Shawn Carter Peterson) ja mystinen a cappella -kamppailujen järjestäjä (David Cross), joka on aika rasittava tapaus. Sammy ja hänen avustajansa Dax tuovat erinomaista huumoria mukaan, mikä syntyy pääasiassa Keyn oivallisesta roolityöstä. Sørensen ja Borg ovat onnistuneen ylimielisiä rooleissaan, mutta unohtavat vähän väliä ylikorostetun saksalaisaksenttinsa.
     Elokuvassa nähdään myös julkkiksia omina itsenään, kuten laulaja Snoop Dogg ja televisiojuontaja Jimmy Kimmel, minkä lisäksi leffaan on saatu yhdistettyä arkistokuvaa Yhdysvaltain ex-presidentti Barack Obamasta ja hänen vaimostaan Michellestä.

Pitch Perfect 2 ei ole yhtä kelpo elokuva kuin edeltäjänsä, mutta on se silti ihan hyvä. Alkupäässä filmi vaikuttaa hieman liian paljon olevan lievä kopio edellisestä osasta, mistä en pitänyt. Bellojen esitys menee pieleen, he tajuavat että heillä on vastassaan paljon suositumpi a cappella -ryhmä, joka täytyy voittaa kisoissa, ja ryhmään saapuu nuori tyttö, joka haaveilee omasta musiikkiurastaan. Aluksi pelkäsin, että leffa vain kulkisi samalla tavalla kuin edellinen osa, mutta onneksi siihen löydetään uusiakin puolia. Tässä elokuvassa perehdytään hahmoihin hieman enemmän ja heistä tuodaan pienesti uusia juttuja esille, vaikka monet jäävätkin yhä yksiulotteisiksi. Jotkut uutuudet toimivat hyvin, kuten jo mainitsinkin Benjin ja Emilyn romanssin sekä musiikkituottajapuolen, mutta mukaan on mahtunut myös kohtauksia, jotka olisi voinut poistaa kokonaan. Läski-Amyn ja Bumperin suhde on todella väkisin väännetty, minkä lisäksi noin puolessa välissä nähtävä kisailu monen ryhmän välillä (joka on kopioitu edellisestä osasta lähes täysin samanlaiseksi) kestää ihan liian kauan ja tuntuu vain pitkittävän filmiä. Onkin hassua, miten leffaan on saatu ujutettua mukaan aika tarpeettomia hetkiä, mutta siitä tuntuu puuttuvan oikeasti tärkeitä hetkiä.

Jo Pitch Perfectin arviossa naureskelin sitä, että nämä yliopistoa käyvät tytöt eivät kertaakaan käy tunneilla elokuvan aikana ja samaa pätee myös tässä. Valitettavasti tässä ei myös koskaan harjoitella Bellojen esityksiä, mikä olisi ollut kiinnostavaa nähtävää. Ryhmä vetää pari oivallista show'ta, mutta heidän harjoitteluaan ei kertaakaan näytetä, mikä on suuri sääli. Leffan yksi isoista teemoista on se, että ryhmä on suosion takia kadottanut oikean äänensä ja vanhan tunnelmansa, jota he yrittävät löytää elokuvan kuluessa. He käyvät jopa typerällä leirillä sen takia (joka on myös filmiä hieman turhaan pidentävä osio), mutta olisi ollut paljon kiinnostavampaa näyttää, kun he harjoittelevat esitystään ja siten löytävät äänensä. Kokonaisuudesta saisi helposti karsittua pätkiä pois sieltä täältä ja lisätä oikeasti tärkeitä kohtauksia mukaan. Olisin halunnut nähdä, miten Bellat valmistelevat mainion esityksensä a cappellan maailmanmestaruuskisoihin (joka ei muuten ole täysin todellinen asia, mutta hieman samantyyppisiä kisoja on kyllä olemassa). Onneksi Pitch Perfect 2:sta löytyy kuitenkin samanlaista riemua ja energiaa kuin edeltäjästään, mikä nostaa hymyn huulille ja pitää katsojan viihdytettynä. Minun on myös pakko sanoa, että Bellojen MM-esitys on onnistuneempi kuin edellisen filmin huipennus. Siihen oli jopa saatu pientä koskettavuutta mukaan, vaikkei heidän esittämänsä kappale ollutkaan mitä ihmeellisin.

Sarjan ohjausvastuu on vaihtunut Jason Moorelta Gail-juontajaa näyttelevälle Elizabeth Banksille. Tätä ennen Banks oli ohjannut vain osion Movie 43:sta (2013) ja tässä hän näyttää, että hänen pitäisi pysyä kameran edessä. Banks on saanut aikaiseksi ihan kivan filmin, mutta hän ja käsikirjoittaja Kay Cannon eivät ole tienneet, mitä kohtauksia lisätä elokuvaan ja mitä ottaa pois siitä. Filmi on kuitenkin kuvattu hyvin, mutta leikkausta olisi voinut parantaa. Elokuvan budjetti on tainnut mennä suurimmaksi osaksi a cappellan maailmanmestaruuskisoihin, joista on saatu aika näyttävät. Valaisu on taidokkaasti toteutettu laulukohtauksissa ja äänimaailma on hyvin luotu. Musiikeista vastaava Mark Mothersbaugh ei ole kuitenkaan saanut sävellettyä mukaan mitään muistettavaa. Filmin kappalevalinnat eivät ole kovin erikoisia yhtä lukuunottamatta. Olen massiivinen Muse-fani ja mielestäni on upeaa, että mukana on yhtyeen "Uprising"-kappale. Valitettavasti Das Sound Machinen versio siitä on kuitenkin aivan käsittämättömän surkea...

Yhteenveto: Pitch Perfect 2 on edeltäjäänsä heikompi, mutta silti ihan viihdyttävä elokuva. Aluksi filmi vaikuttaa toistavan liikaa edellisen osan juonta, mutta onneksi se löytää pikkuhiljaa oman äänensä ja kertoo jotain uuttakin. Becan sivujuoni musiikin tuottamisbisneksessä on kiinnostava, ja mukaan lisätyt Sammy ja avustaja-Dax tuovat oivaa huumoria mukaan. Harmillisesti toiset lisäykset taas eivät ole mitä parhaimmat, kuten Läski-Amyn ja Bumperin väkisin väännetty romanssi. Paljon parempaa rakkaustarinaa syntyy nörtti-Benjin ja tulokas Emilyn väliltä. On harmi, että leffa käyttää turhaa aikaa ylimääräisiin asioihin, kuten todella pahasti pitkitettyyn laulukisailuun puolessa välissä, mutta siitä ei löydy ainuttakaan hetkeä, jolloin Bellat oikeasti harjoittelisivat esityksiään. Näyttelijät suoriutuvat kuitenkin rooleistaan pääasiassa toimivasti, ja mukana on tarpeeksi mainiota energiaa ja hyvää fiilistä, jotta Pitch Perfect 2 onnistuu pitämään katsojansa tyytyväisinä. Suosittelen tätä pääasiassa nuorille tytöille, sillä se on täysin selvästi tehty juuri heille, mutta suosittelen leffaa myös kaikenikäisille naisille ja miehille, jotka pitivät edellisestä filmistä. Tämä on aika lailla samanlaista menoa, mikä toisaalta herättää pienen epäilyksen siitä, voiko tuleva Pitch Perfect 3 tarjota enää mitään uutta... Maailmanmestaruuskisojen jälkeen on vaikea kuvitella isompaa haastetta Belloille. Ehkä he laulavat seuraavaksi planeettojen välisessä scifikilpailussa?

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.12.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.blackfilm.com
Pitch Perfect 2, 2015, Brownstone Productions, Gold Circle Films, Universal Pictures

Arvostelu: Pitch Perfect (2012)

PITCH PERFECT (2012)

Ohjaus: Jason Moore
Pääosissa: Anna Kendrick, Anna Camp, Brittany Snow, Rebel Wilson, Skylar Astin, Adam DeVine, Alexis Knapp, Ester Dean, Hana Mae Lee, Ben Platt, Kelley Jakle, Wanetah Walmsley, Shelley Regner, Elizabeth Banks, John Michael Higgins, John Benjamin Hickey, Jinhee Joung ja Christopher Mintz-Plasse
Genre: musiikki, komedia
Kesto: 1 tunti 52 minuuttia
Ikäraja: 7

Pitch Perfect perustuu Mickey Rapkinin kirjaan "Pitch Perfect: The Quest for Collegiate a Cappella Glory" (2008), joka kertoo oikeista nuorten a cappella -lauluryhmistä. A cappella -laulaminen tarkoittaa sitä, että laulajat muodostavat äänillään myös taustamelodiat, eivätkä ryhmät käytä aitoja soittimia lainkaan. Elokuvaa varten etsittiin nuoria, jotka osaavat sekä näytellä että laulaa, ja heitä valmennettiin a cappella -harjoitusleirillä. Kuvaukset lähtivät käyntiin vuonna 2011 ja Pitch Perfect ilmestyi syksyllä 2012 - Suomessa tosin vasta maaliskuussa 2013. Elokuva oli iso hitti, minkä lisäksi myös kriitikot pitivät siitä. Itse en nähnyt leffaa, kun se ilmestyi elokuvateattereihin. Muistan kyllä nähneeni sen julisteita ja että monet tytöt olivat innoissaan siitä. Filmi vaikuttikin lähinnä tyttöjen jutulta, joten en uskonut, että voisin kokea siitä kovin suurta riemua, enkä katsonut sitä. En katsonut myöskään Pitch Perfect 2:a (2015), kun se ilmestyi. Mutta nykyään kirjoitan arvosteluita, joten katson paljon laajemmin filmejä, ja kun huomasin, että sarjasta on tulossa uusi osa, Pitch Perfect 3 (2017), päätin vihdoin katsoa ja arvostella sarjan edellisetkin osat. Olinkin tyytyväinen, sillä olin pari vuotta aiemmin tallentanut filmin, kun se näytettiin televisiossa. Katsoin Pitch Perfectin tyttöystäväni kanssa, joka oli jo katsonut leffan aiemmin ja yllättävää kyllä, viihdyin sen parissa, vaikkei elokuva erityisen hyvä ollutkaan.

Yliopiston juuri aloittanut Beca liittyy tyttöjen a cappella -ryhmä Belloihin, jotka osallistuvat laulukisaan. Heidän pahin vastuksensa on suosittu poikien ryhmä Särmäsoinnut.

Pääroolissa Becana nähdään Twilighteista (2008-2012) tuttu Anna Kendrick, joka pääsee tämän roolin kautta hienosti yli siitä imagosta, että hän esiintyi joskus Twilightien sivuosassa. Nyt hänen imagonsa on vaihtunut siihen, että hän esiintyy Pitch Perfectien pääosassa, mikä on tietty huima askel parempaan suuntaan. Kendrick ei ole ihmeellinen näyttelijä, mutta hän sopii rooliinsa ja osaa laulaa. Becaa ei opiskelu kiinnosta (eikä oikeastaan a cappella -laulaminenkaan), vaan hän haluaisi toimia DJ:nä ja onkin miksannut omia kappaleitaan. Hahmo on aluksi hieman tympeä yksinäinen susi, mutta leffan aikana hänen täytyy oppia puhaltamaan yhteen hiileen ryhmänsä kanssa.
     A cappella -ryhmä Bellojen jäseniä ovat sen ärsyttävän itserakas johtaja Aubrey (Anna Camp), kiltti Chloe (Brittany Snow), lihavuudestaan vitsiä heittävä Läski-Amy (Rebel Wilson), seksiaddikti Stacie (Alexis Knapp), lesboksi epäilty Cynthia Rose (Ester Dean), hiljainen ja outo Lilly (Hana Mae Lee), sekä Jessica (Kelley Alice Jakle), Ashley (Shelley Regner) ja Denise (Wanetah Walmsley), joille ei ole vaivauduttu luomaan minkäänlaista persoonaa - he näkyvät vain taustalla ja heidän nimensä mainitaan ehkä kerran. Muille hahmoille on luotu tietynlainen persoona, eikä heistä oikeastaan löydy muita puolia. Aluksi minua ärsytti, että Rebel Wilson esittää tässäkin filmissä hahmoa, joka heittää vitsiä ylipainoisuudesta, mutta yllätyin positiivisesti, sillä hän oli jopa hauska useaan otteeseen, toisin kuin yleensä. Nämäkään näyttelijät eivät ole kovin kummoisia, mutta Kendrickin tavoin sopivat rooleihinsa ja ovat ihan taitavia laulajia.
     Elokuvassa nähdään myös Skylar Astin Jesse-nuorukaisena, joka iskee silmänsä Becaan; Adam DeVine poikien a cappella -ryhmä Särmäsointujen ylimielisenä Bumper-johtajana; Ben Platt Jessen nörttinä kämppäkaveri Benjinä, joka tykkää taikatempuista ja Star Warsista (1977-); Jinhee Joung Becan tympeänä kämppiksenä Kimmy Jininä, jonka vitsi vanhenee lähes heti; John Benjamin Hickey Becan opettajaisänä; Elizabeth Banks ja John Michael Higgins a cappella -kisojen juontajina; sekä Superbadista (2007) tuttu Christopher "McLovin" Mintz-Plasse koelaulajien esittelijänä. Nämäkin hahmot ovat aika yksiulotteisia Jesseä lukuunottamatta, mutta silti ihan kelpo valintoja rooleihinsa. Becan ja Jessen välille luotu romanssi on toimiva lisäys, ja heiltä löytyy ihan kivaa kemiaa.

Pitch Perfect on hyvin ennalta-arvattava elokuva. Jos samanlaisia leffoja on nähnyt edes muutaman, voi helposti tietää, miten tarina kulkee eteenpäin ja mihin filmi päättyy. Belloilla ei aluksi mene kovin hyvin, eivätkä he ole suosittuja, joten elokuvan aikana he tietty kasvattavat suosiotaan ja parantavat taitojaan. Ja tietty juuri ennen loppuhuipennusta on tiedossa se dramaattinen hetki, kun positiivisuus katkeaa noin kymmeneksi minuutiksi tai vartiksi. Hahmot pohtivat huonoja tekojaan "surullisen" musiikin soidessa taustalla, eikä kenelläkään tunnu menevän kovin hyvin. Elokuvan a cappella -teema on kuitenkin raikas idea, ja mukana on niin paljon hyvää fiilistä ja energiaa, että filmi onnistuu viihdyttämään lähes koko kestonsa ajan. Pitch Perfect nappaa heti alussa katsojan mukaansa a cappella -versiolla Universal-yhtiön logosta, mistä se siirtyy kisoihin, jotka pistävät katsojan hämmästelemään, onko tällainen laulaminen oikeasti noin suosittua? Elokuva herättää mielenkiinnon ja pitää sitä yllä tarpeeksi taidokkaasti. Laulukohtaukset ovat mainioita tanssikoreografioidensa ansiosta, mutta kyseessä ei kuitenkaan ole musikaali. Laulut kuuluvat pääasiassa kilpailukohtauksiin ja treeneihin, eikä mukana ole (onneksi) ainuttakaan kohtausta, jossa hahmot tanssisivat ympäri yliopiston kampusta ja hoilaisivat. Elokuvan aikana pääsee nauramaan useasti, vaikka mukana on kehnompiakin vitsejä. Yksi hauskimmista jutuista koko leffassa on mielestäni se, etteivät hahmot kertaakaan käy oppitunneilla, vaikka tarina sijoittuu yliopistoon.

Vaikka leffaan onkin saatu onnistunutta raikkautta mukaan, on sen ennalta-arvattavuus silti ongelma. Elokuva heittää välillä hauskan itseironista vitsiä, mutta yhdessä kohtauksessa sen pilkka osuu omaan nilkkaan. Siinä Beca ja Jesse keskustelevat elokuvista, ja Beca tunnustaa, ettei ole jaksanut katsoa ainuttakaan filmiä loppuun asti, sillä ne ovat hänen mielestään niin ennalta-arvattavan tylsiä. Tämä herättää helposti ajatuksen, että miksi ihmeessä tämä elokuva sitten pitäisi katsoa loppuun asti, kun kyseessä on hyvinkin arvattava tekele? Kliseisyys ei haittaisi niin paljon, jos Pitch Perfect onnistuisi käyttämään kliseitä ovelasti hyödykseen tai jos se osaisi yllättää edes pari kertaa kunnolla. Kumpaakaan ei valitettavasti tapahdu. Se on kuitenkin pakko sanoa, että yksiulotteiset hahmot leffa osaa kääntää edukseen, sillä henkilöitä on niin paljon, että on ihan hyvä, että heillä on todella voimakkaat luonteet, jotta heidät muistaa. Tämän huomaa varsinkin kolmen persoonattoman Bella-ryhmäläisen kohdalla, jotka vajoavat täysin unholaan kaiken aikaa. Loppujen lopuksi kyseessä on kuitenkin ihan kelpoa viihdettä, joka nostaa hyvän mielen pintaan. Energisyyttä on juuri oikea määrä, eikä tylsiä kohtia ole... jos pakollista melankolisuutta loppupäässä ei lasketa mukaan. Kohderyhmälleen, eli esiteinitytöille Pitch Perfect on varmasti erittäin mainiota viihdettä, mutta olen silti tyytyväinen, sillä pidin siitä enemmän kuin aikoinaan ajattelin. Suurin miinukseni elokuvalle on, että se nosti ilmestyessään kupin liikuttelulaulun, eli "When I'm Gonen" suureen suosioon. Muistan kuinka raivostuttavaa oli vuonna 2013, kun koulun käytävillä ja kauppakeskuksissa monet tytöt kerääntyivät rinkeihin, ja hakkasivat ja liikuttelivat muovikuppeja lattialla.

Leffan ohjauksesta vastaava Jason Moore ei ollut tätä ennen tehnyt ainuttakaan elokuvaa. Tätä ennen hän oli työskennellyt musikaalinäytelmien ja televisiosarjojen parissa. Moorella onkin silmää laulukohtauksien toteutukseen ja hän on saanut luotua mukavan tunnelman. Kay Cannon olisi voinut olla hieman luovempi käsikirjoituksensa kanssa ja tarjota muutamia yllätyksiä mukaan. Elokuva on taidokkaasti kuvattu ja kisakohtaukset ovat tyylikkäästi valaistut. Leikkauksessa on hauskasti hyödynnetty Youtube-tapaa leikata a cappella -videoita niin, että monta hahmoa näkyy eri ruuduilla samanaikaisesti. Elokuvaa varten sävelletyt taustamusiikit eivät ole muistettavat, mutta leffassa käytetyt kappaleet toimivat ja niitä on yhdistelty hyvin.

Yhteenveto: Pitch Perfect on iloisen energinen hyvän mielen elokuva, mikä tuo raikkautta sen ennalta-arvattavuuteen. Jos tällaisia leffoja on nähnyt edes pari, voi tapahtumat arvata alusta loppuun helposti. Kliseitä on paljon ja loppupäähän on ollut pakko tunkea tylsä "surullinen" osio. Hahmot ovat yksiulotteisia, mutta sen elokuva saa toimimaan, sillä hahmoja on niin paljon, että vain voimakkaiden piirteiden avulla heidät voi muistaa. Näyttelijät eivät ole ihmeellisiä, mutta sopivat rooleihinsa ja osaavat laulaa. Rebel Wilson pääsi yllättämään minut sillä, ettei hän ollutkaan ärsyttävä. Ennalta-arvattavuudestaan huolimatta kyseessä on hyvin viihdyttävä teos, jota katsoo oikein mielellään. Jos se olisi tarjonnut edes jonkun yllättävän juonikäänteen tai erityisen roolisuorituksen, antaisin filmille yhden pisteen enemmän. Kuitenkin jo nyt pidin teoksesta enemmän kuin etukäteen luulin. Pitch Perfect on selvästi tytöille suunnattu elokuva ja etenkin esiteinit pitävät tästä varmasti. Vanhemmat saattavat nauraa joillekin jutuille, mutta heidät tämä jättää luultavasti kylmäksi. Huonointa elokuvassa oli sen takia suosioon noussut kuppilaulu, ja parasta oli se, että filmi sai minut ensimmäistä kertaa oikeasti kiinnostumaan sarjasta ja aloin jopa odottamaan jatko-osien näkemistä!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.11.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Pitch Perfect, 2012, Brownstone Productions, Gold Circle Films

Arvostelu: Lego Batman Elokuva (The LEGO Batman Movie - 2017)

LEGO BATMAN ELOKUVA

THE LEGO BATMAN MOVIE

Ohjaus: Chris McKay
Pääosissa: Will Arnett, Michael Cera, Zach Galifianakis, Rosario Dawson, Ralph Fiennes, Jenny Slate, Conan O'Brien, Billy Dee Williams, Zoë Kravitz, Seth Green, Channing Tatum, Jonah Hill ja Adam Devine
Genre: animaatio, seikkailu, toiminta
Kesto: 1 tunti 44 minuuttia
Ikäraja: 7

Ennakkoon turhaksi rahastuspätkäksi leimattu Lego Elokuva (The LEGO Movie - 2014) yllättikin kriitikot ja katsojat olemalla todella nerokas seikkailuelokuva koko perheelle. Itse näin sen elokuvateatterissa, kun se ilmestyi ja ostin sen saman tien Blu-raylla, kun se saapui kauppoihin. Katsoin elokuvan muutaman kerran uudestaan, toivoen, että se saisi jatkoa. Valitettavasti Lego Elokuva 2 (The LEGO Movie 2: The Second Part) ilmestyy vasta 2019, joten sitä joutuu odottamaan vielä pari vuotta. Onneksi sitä ennen on tiedossa LEGO-leffojen maailmaa laajentavia lisäosia, joista ensimmäisenä ilmestyy Lego Batman Elokuva. Batman on yksi lempihahmoistani ja Yön ritari (The Dark Knight - 2008) on suosikkileffani, joten olin tietysti innoissani, että ensimmäinen lisäosa kertoisi juuri hänestä. Kuitenkin olin hieman huolissani, että mitä jos tämä olisikin sitten sitä rahastusta? Huoleni katosivat, kun maailmalta alkoi sadella lähes pelkkiä positiivisia arvioita, joissa leffaa kehuttiin paljon. Innostukseni kasvoi ja kävin katsomassa elokuvan heti ensi-illassa.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien elokuvaa Lego Elokuva!

Kun Gotham Cityn pahikset pistetään telkien taakse, ei Batmanille ole enää käyttöä. Vainoharhaisena hän uskoo, että Jokerilla on ilkeä suunnitelma ja hän aikoo ottaa selville, mistä on kyse. Vaikka yleensä Batman toimii yksin, hän joutuu tällä kertaa turvautumaan orpopoika Robinin, poliisikomisario Barbara Gordonin ja uskollisen hovimestari Alfredinsa apuun pelastaakseen maailman.

Batmanin äänenä kuullaan Lego Elokuva tapaan Will Arnett. Vaikka en Arnettista yleisesti oikein pidä, hänen tekemä matala ja rahiseva äänensä sopii viittasankarille täydellisesti. Batman ottaa tunnuslauseensa "työskentelen vain yksin" kirjaimellisesti, eikä suostu ottamaan apua vastaan... tai antamaan kunniaa muille. Gotham Cityn kansalaiset rakastavat Batmania, mutta herralla itsellään tämä maine on noussut hattuun ja hän kuvitteleekin olevansa muiden yläpuolella. Tämä puoli Batmanista oli jo nähty Lego Elokuvassa, mutta tässä hahmoon tuodaan lisäyksiä hienosti. Vaikka hän kuinka väittää haluavansa olla itsekseen, yksinäisyys on hänelle vaikeaa. Batman ei suostu tunnustamaan, että hän kaipaa muita lähelleen, mutta totuus on toinen. Yksinäistä viittasankaria käy välillä yllättävän paljon sääliksi, etenkin Batmanin vaeltaessa valtavassa tyhjässä kartanossaan yksin, jolloin jokainen askel kaikuu ympäri taloa. Hahmo viettää leffassa paljon enemmän aikaa supersankarina kuin alter egonaan miljonääri Bruce Waynena. Batmanin mestarirakentajapuoli tuodaan välillä esiin ja hän kykeneekin rakentamaan ympärillään olevista asioista nopeasti uusia laitteita ja kulkuneuvoja. Hauska fakta on, että Bat-tietokoneen äänenä kuullaan Applen puhetunnistukseen perustuva avustaja Siri.
     Batman päätyy vahingossa adoptoimaan pojan nimeltä Dick Grayson (Michael Cera). Kun Batman ei muuta käyttöä pojalle keksi, hän ottaa Dickin mukaansa sankarihommiin, jolloin pojasta muodostuu Batmanin uskollinen apulainen Robin. Dick on erittäin innoissaan kaikesta, etenkin supersankarihommista. Vaikka usein Robin nähdään turhana sivuhahmona, tässä elokuvassa hän tuo oikeasti mukaan jotain tarinaan. Elokuvassa vitsaillaan useasti siitä, että yleensä sarjakuvissa ja elokuvissa Robin on tarpeeton hahmo. Ceran erikoisen hento ääni sopii hahmolle mainiosti.

Bruce Waynen/Batmanin lojaalina hovimestari Alfredina kuullaan Ralph Fiennes, joka on loistovalinta herrasmiehen rooliin. Alfred yrittää saada Batmanin tekemään muutakin kuin sankarinhommia ja hän haluaisi, että Bruce Waynekin pääsisi välillä esille. Läpi elokuvan Alfred yrittää saada Batmanin ymmärtämään perheen ja ystävien merkityksen, mutta yritykset tuntuvat menevän kuuroille korville.
     Gotham Cityn tuttu poliisikomisario Jim Gordon (Hector Elizondo) jää eläkkeelle, jolloin paikan ottaa hänen tyttärensä Barbara Gordon (Rosario Dawson). Barbara olisi muuten Batmanille rakkautta ensisilmäyksellä, mutta valitettavasti poliisikomisariona Barbara aikoo saada Batmanin toimimaan sääntöjen mukaan ja yhteistyössä poliisien kanssa, mikä ei tietenkään sovi Batmanin kaltaiselle yksinäiselle ratsastajalle. Barbara on järkevä ja pääasiassa hän haluaisi ratkaista asiat puhumalla, mutta tiukan paikan tullen hahmo on valmis hyödyntämään taistelutaitojaan. Barbara on kova mimmi hakatessaan pahiksia kumoon.
     Pahiksia elokuvassa on paljon. Pääpahis on tietysti Batmanin arkkivihollinen, eli Zach Galifianakiksen ääninäyttelemä Jokeri. Hänen lisäksi leffassa nähdään myös monta muutakin tuttua Batmanin vastustajaa, kuten Harley Quinn (Jenny Slate), Scarecrow (Jason Mantzoukas), The Riddler (Conan O'Brien), Bane (Doug Benson), Catwoman (Zoë Kravitz), Poison Ivy (Riki Lindhome), Two-Face (Billy Dee Williams) ja Mr. Freeze, sekä hieman tuntemattomampia hahmoja, kuten mm. Crazy Quilt, Eraser, Pokedot Man, Calendar Man, Tarantula ja Killer Moth. Heidän tapauksessaan pitää oikeasti olla kova fani, jotta tunnistaa jokaisen. Pääasiassa muut pahikset ovat mukana vain näyttämässä naamansa, eivätkä he oikeastaan tee mitään ja Jokeriin keskitytään täysillä. Hymyilevä hullu rikollisnero Jokeri on aika nähty heppu, joten hänellekin on pitänyt luoda jotain uutta. Jokeri on nimittäin surullinen, kun hänelle paljastuu, ettei hän olekaan Batmanin suosikkipahis. Jokerin surullisuus on hauskasti keksitty ja se toimii. Elokuvassa on mukana myös pahiksia, jotka eivät ole Batman- tai ylipäätään DC-sarjakuvien universumista. Jo Lego Elokuvassa yhdisteltiin maailmoja ja tässä sama meno jatkuu. En halua spoilata, ketä kaikkia ja mistä kaikista leffoista ja sarjoista hahmoja on otettu, mutta suu tulee loksahtamaan useasti auki. Sen vain totean, että minua jäi harmittamaan, ettei elokuvassa nähdä yhtä parhaista pahiksista koskaan, eli Tähtien sodan (Star Wars - 1977-) Darth Vader.
     Elokuvassa nähdään myös Justice Leaguen jäseniä, kuten Superman (Channing Tatum), Green Lantern (Jonah Hill), Flash (Adam Devine), Wonder Woman, Aquaman ja Martian Manhunter.

Lego Batman Elokuva lähtee heti toiminnasta liikkeelle. Jokeri on keksinyt monimutkikkaan tavan tuhota Gotham City, mutta suunnitelma menee mönkään Batmanin saapuessa paikalle. Turhautuneena siihen, että Batman voittaa hänet aina, Jokeri keksii uuden nerokkaan suunnitelman. Tarina olisi muuten hyvin perinteinen Batman-seikkailuun, jos se ei sisältäisi niin paljon hahmoja muista tarinoista. Useissa supersankarielokuvissa on ongelmana, jos niissä on liikaa pahiksia. Tämän elokuvan tekijät ovat varmasti tienneet sen ja siksi mukaan onkin tungettu kymmeniä vastustajia. Vaikea sanoa miksi, mutta useat pahikset toimivat loistavasti! Outoa kyllä, että kun tavallisesti jopa kolme pahista tuottaa vaikeuksia katsojille, niin kun pahiksia onkin todella paljon, ei katsojaa enää tunnu haittaavan. Kaikki pahikset eivät tietenkään pääse tekemään paljoa ja hienoa onkin lähinnä se, että useat tutut naamat ovat mukana. Etenkin faneille elokuva on yhtä riemujuhlaa - eikä vain tuttujen hahmojen takia.

Elokuva on nimittäin täynnä viittauksia aiempiin Batman-elokuviin, vaikka ne eivät oikeasti kuulu samoihin universumeihin. Jo heti alussa viitataan sekä Yön ritarin että Tim Burtonin ohjaaman Batmanin (1989) loppukohtauksiin ja sama meininki sen kuin kasvaa. Leffa esittää asian siten, että tämä Batman on käynyt kaikki aiemmat seikkailut läpi aina vuoden 1943 mustavalkoisesta sarjasta Adam Westin tähdittämän hölmöilyn (1966-1968) kautta "Batman: The Animated Seriesiin" (1992-1995) ja Joel Schumacherin elokuvien Bat-nänneistä (1995-1997) "The Batman" -sarjan (2004-2008) kautta uuteen Batman v Superman: Dawn of Justiceen (2016). Viittaukset ovat huikeita - jotkut nokkelampia ja toiset selkeämpiä - ja ne naurattavat todella makeasti. Muutenkin elokuva saa naurattamaan läpi kestonsa, enkä edes muista, milloin olisin viimeksi saanut yhtä hyvät naurut leffan aikana! Tähän tietenkin vaikuttaa itseni kohdalla se, että olen Batman-fani ja tiedän paljon hänen universumistaan. Jotkut viittaukset menivät hieman ohi, mutta pääasiassa ymmärsin kaikki. Myös uusi Suicide Squad (2016) pääsee pienen pilkan kohteeksi. Westin sarjasta tutut lausahdukset "to the Batmobile" ja "Holy something Batman!" ovat tietenkin mukana, sekä nyrkkien iskuista syntyviä tekstejä kuten "POW!" ja "ZING!" ja "SHAZAM!" Myös vanhoja "Lego Batman" -leikkisettejä voi nähdä Bat-luolassa, jos niitä osaa tunnistaa. Batmanin tutut autot ovat näkyvissä, mutta valitettavasti niillä ei koskaan ajeta.

Huumorin lisäksi Lego Batman Elokuva sisältää myös paljon toimintaa. Ei tosin erityisen väkivaltaista sellaista, vaan lapsiystävällisempää mätkintää, jossa Lego-ukot hajoavat palasiksi. Jotkut vanhemmat kokevat tietty senkin liian pahana, mutta kyllä ne muksut kannattaa viedä katsomaan tätä. Elokuva on selkeästi koko perheelle tehty. Siinä missä lapset pääsevät katsomaan vauhdikasta seikkailua ja koheltavia hahmoja, vanhemmat pääsevät nauramaan piilovitseille ja hämmästelemään elokuvan nokkeluutta. Leffa sisältää vain muutaman heikohkon osuuden, mutta ne unohtaa helposti ja loppujen lopulta mieleen jää aivan mahtava kokonaisuus, jonka katsoo erittäin mielellään uudestaan. Yllätyksekseni elokuva on myös paikoitellen koskettava Batmanin yksinäisyyden takia. En olisi koskaan ajatellut etukäteen, että Lego Batman Elokuva voisi koskettaa minua syvältä. Jos elokuva pystyy oikeasti koskettamaan minua, niin jotain on tehty todella oikein!

Elokuvan animointi on Lego Elokuvan tavoin aivan mahtavaa! Ainoa miinukseni on, että vesi on animoitu näyttämään vedeltä, eikä se koostu Lego Elokuvan tapaan pienistä sinisistä ja valkoisista palikoista. Muuten elokuva on upean näköinen - puhdasta silmäkarkkia, eikä voi muuta kuin hämmästellä visuaalista ilmettä. Äänitehosteet ovat myös toimivia ja paras yksityiskohta äänissä on, että hahmot tekevät ampumisäänet itse suullaan. Tämä tuo hieman tunnetta siitä, että kyseessä olisi jälleen jonkun lapsen leikki. Elokuvan on ohjannut Chris McKay, joka on tätä ennen ohjannut lähinnä "Robot Chicken" -sarjaa (2005-). Musiikin on säveltänyt Lorne Balfe, jonka säveltämät musiikit säestävät leffaa toimivasti. Olisin toivonut, että leffassa kuultaisiin vanhoista Batman-leffoista ja sarjoista musiikkeja, mutta onneksi mukana on sentään John Williamsin säveltämä Teräsmiehen (Superman - 1978) teemakappale.

Yhteenveto: Lego Batman Elokuva jää varmasti vuoden 2017 parhaimpien elokuvien joukkoon! Elokuva on täynnä nerokkaita viittauksia aiempiin Batman-seikkailuihin vuosien varrelta ja ivan kohteeksi joutuu kaikki Adam Westin Bat-haikarkotteesta aina uuteen Batman v Superman: Dawn of Justiceen asti. Batmanista on saatu koskettava hahmo, vaikka pintapuolisesti hahmo on yhä sama egopullistelija kuin Lego Elokuvassa. Pahiskattaus on erinomainen - harvoin pääsee näkemään näitä kaikkia roistoja samassa elokuvassa. Ja yhdistelmä toimii huikeasti. Pakko kuitenkin sanoa, että kun suurimpia pahiksia on koottu yhteen, niin tuntuu oudolta, ettei Darth Vader ole päässyt mukaan. Animointi on tässäkin Lego-seikkailussa lähes pelkkää silmäkarkkia ja ainoa ongelmani animaation suhteen oli, että vesi näytti vedeltä, eikä koostunut Lego-palikoista, kuten Lego Elokuvassa, johon olisi voinut olla hieman enemmän viittauksia. Kovimmille Batman-faneille Lego Batman Elokuva on yhtä riemujuhlaa ja kyseessä on Nolanin Yön ritari -trilogian jälkeen paras Batman-leffa - ja kyseessä on animaatio Legoista! Kyseessä on myös varmasti vuoden paras DC-sarjakuviin perustuva elokuva. En malta odottaa, että näen elokuvan uudestaan. Vaikka tuntuukin, että näitä Lego-elokuvia voisi tulla vaikka kuinka, niin hieman pelottaa, että milloin maailmojen yhdisteleminen alkaa tuntua liian nähdyltä. Hieman myös pelottaa, että seuraava sarjan elokuva on Lego Ninjago Elokuva (The LEGO Ninjago Movie - 2017), jonka maailma ei ole erityisen tunnettu. Toivon silti, että se toimisi edes ihan kivasti...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.2.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.batman-news.com
The LEGO Batman Movie, 2017, DC Entertainment, LEGO System A/S, Lin Pictures, Lord Miller, Vertigo Entertainment, Warner Animation Group, Warner Bros. Animation, Warner Bros. Pictures

Arvostelu: Why Him? / Miksi hän? (2016)

WHY HIM? (2016)

MIKSI HÄN?

Ohjaus: John Hamburg
Pääosissa: James Franco, Bryan Cranston, Zoey Deutch, Megan Mullally, Griffin Gluck, Keegan-Michael Key, Adam Devine, Zack Pearlman, Cedric the Entertainer ja Kaley Cuoco
Genre: komedia, jouluelokuva
Kesto: 1 tunti 51 minuuttia
Ikäraja: 12

Why Him? kiinnitti huomioni heti, kun näin elokuvan julisteen. Mielestäni onnellinen James Franco halaamassa kärttyisää Breaking Bad (2008-2013) -tähti Bryan Cranstonia oli erittäin oiva juliste ja siitä sai saman tien käsityksen, mistä elokuvassa on kyse. Pelkästään julisteen perusteella päätin mennä katsomaan leffan. Näin trailerin alusta lyhyen pätkän, mutten katsonut sitä kokonaan, sillä komedioiden trailerit yleensä sisältävät parhaat vitsit. En odottanut elokuvalta kovin paljoa, mutta menin silti mielenkiinnolla katsomaan sen.

Ned Fleming saa kuulla, että hänen Stephanie-tyttärensä seurustelee. Stephanie kutsuukin perheensä jouluna tapaamaan poikaystäväänsä, mistä Ned ei ole lainkaan innoissaan.

Stephanie Flemingia esittää Zoey Deutch. Vaikka tarina tavallaan pyöriikin Stephanien ympärillä, niin kyseessä ei kuitenkaan ole elokuvan päähenkilö. Hahmo on kaiken aikaa mukana, muttei ole erityisemmin valokeilassa koskaan. Stephanie on selvästi rakastunut poikaystäväänsä ja hän ei pidä siitä, miten hänen isänsä kohtelee poikaystävää. Deutch on roolissaan toimiva, vaikkei hahmo tunnukaan kovin ihmeelliseltä, kun tarkkaan miettii.
     Stephanien poikaystävää, Laird Mayhewia näyttelee James Franco. Mielestäni Franco on pääasiassa ihan hyvä näyttelijä, mutta tässä hän vetää useaan otteeseen pahasti yli. Franco ylinäyttelee lähes kaiken aikaa, mitä ei vain jossain kohtaa enää jaksa katsoa. Vaikka hahmolla on sydän paikallaan, niin hänen toimintansa on aika erikoista. Hän esimerkiksi tatuoi Stephanien perheen selkäänsä yllätyksenä perheelle ja monimiljonääri kun sattuu olemaan, hän myös rakennuttaa Nedille keilaradan taloonsa. Laird on ärsyttävä ja hän kiroilee kaiken aikaa, mikä jossain kohtaa nostaa hänen ärsytystasoaan.
     Stephanien Ned-isää esittää Bryan Cranston, joka on erittäin oivallinen valinta rooliin. Etenkin Cranstonin karhea ääni sopii kärttyiselle isälle täydellisesti. Cranston on paikoitellen hieman ärsyttävä hahmon ollessa niin negatiivinen, mutta pääasiassa juttu toimii hienosti. Ned ei tunnu pitävän oikein mistään Lairdissa tai tämän tavassa elää. Hän ei kuitenkaan tajua, ettei voi vieraana toimia tavallaan Lairdin talossa.
     Stephanien Barbara-äitiä esittää Megan Mullally. Barbara on aluksi ihmeissään Lairdin kummallisesta tyylistä, mutta hyväksyy hänet aika nopeasti. Barbara joutuu välillä pyörittelemään silmiään, katsellessaan miehensä käytöstä. Mullally on hyvä roolissaan, kuten on myös Griffin Gluck, joka esittää Stephanien pikkuveli Scottya. Scotty innostuu Lairdista ja tämän kodista välittömästi ja Lairdista tuleekin hänen roolimallinsa.
     Lairdin kotona pyörii Gustav-niminen mies, jota näyttelee Keegan-Michael Key. Elokuvassa ei oikein selitellä, miksi Gustav pyörii Lairdin luona, mutta siellä hän nyt sattuu olemaan. Gustav on aika kummallinen tapaus ja ihan kiva lisäys elokuvaan, mutta paikoitellen hän vain ärsyttää. Elokuvassa nähdään myös Zack Pearlman ja Cedric the Entertainer Nedin ystävinä, sekä Adam Devine, Elon Musk ja Kiss-yhtyeen jäsenet Paul Stanley ja Gene Simmons, jotka näyttivät aika poloisilta maskeissaan ja vaikuttivat siltä, etteivät haluaisi olla mukana elokuvassa. Leffassa myös kuullaan The Big Bang Theory (2007-) -tähti Kaley "Penny" Cuocon ääni Justine-tekoälynä.

Jos elokuvan tarina kuulostaa tutulta (epäileväinen isä ei luota tyttärensä poikaystävään), niin olet varmaan joko kokenut tilanteen itse tai nähnyt elokuvan Meet the Parents (2000). Aihe ei tietenkään ole uusi juttu edes siinä elokuvassa, mutta se on erittäin tunnettu aihetta käsittelevä leffa, joten Why Him? voi helposti tuntua olevan siitä kopioitu. Tiettyjä juttuja on tietysti muutettu, mutta pohja on sama ja Nedista tulee helposti mieleen Robert De Niron näyttelemä Jack Byrnes. Hääaihekin on mukana, muttei onneksi liian perinteisellä tavalla.

Why Him? on ihan kiva elokuva, mutta siitä tuntuu puuttuvan "se jokin". Tai sitten Lairdin olemus vie siitä pois sen jonkin, jolloin lopputulos ei erityisemmin vakuuta tai innosta. Kyseessä ei ole erityisen hauska elokuva, vaikka hyviäkin vitsejä löytyy. Leffa tuntuu luulevan samaa kuin Sausage Party (2016), eli että pelkkä jatkuva "fuck"-sanan käyttö naurattaisi yleisöä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan päinvastoin se alkaa rasittaa. Hyvissä vitseissä ongelmana on, että niitä venytetään todella pitkiksi, jolloin niistä katoaa kaikki hauskuus. Esimerkiksi kohtaus, jossa Ned yrittää käyttää Lairdin talon japanilaisvessaa, on aivan liian pitkä, eikä se naurata enää ensimmäisen minuutin jälkeen. Elokuva on aika ennalta-arvattava, vaikka muutamia yllätyksiä löytyykin. Loppupuoli tuntuu menevän oudon nopeasti verrattuna muuhun elokuvaan ja loppuratkaisu löytyy vähän liian helposti.

Elokuvan on ohjannut John Hamburg, joka toimi käsikirjoittajana Meet the Parentsissa. Ehkä Why Him? on Hamburgin ikioma visio tarinasta, jonka kertomiselle hän koki suurta tarvetta. Elokuva on kuvattu mainiosti. Leikkauspöydällä olisi voitu tiivistää, sillä lähes kahden tunnin kestollaan elokuva on liian pitkä. Vitsejä olisi voinut lyhentää, jolloin paketti olisi kompaktimpi. Visuaalisia tehosteita ei erityisemmin ole käytetty. Musiikista vastaa Theodore Shapiro, mutta elokuvan musiikit eivät jää mitenkään mieleen - jos ei lasketa leffassa käytettyjä joululauluja, kuten Felix Bernardin ja Richard B. Smithin "Winter Wonderland". Elokuvassa kuullaan myös Kissin kappaleet "I Was Made for Lovin' You" ja "Rock and Roll All Nite".

Yhteenveto: Why Him? on ihan viihdyttävä pätkä, josta tulee helposti mieleen elokuva Meet the Parents. Vitsit toimisivat paremmin, jos niitä ei olisi venytetty aivan liian pitkiksi. Elokuva itsessään on ainakin kaksikymmentä minuuttia liian pitkä. James Franco on roolissaan aika ärsyttävä, mutta Bryan Cranston vetää mainiosti äksyn isän roolin. Minua hieman säälitti Kissin jäsenten mukana olo, sillä Paul ja Gene näyttivät kummatkin siltä, etteivät haluaisi olla mukana leffassa. Jos aihe kiinnostaa, niin suosittelen katsomaan mieluummin Meet the Parentsin, mutta eipä siinä mitään häviä, jos tämänkin vilkaisee. Jos et kestä törkyistä puhetta, niin tämän elokuvan kielenkäyttö on varmasti liikaa. Why Him? toimii varmaan parhaiten niille, joille kaikki jenkkikomediat toimivat. Älkää lähtekö teatterista vielä, kun lopputekstit alkavat, sillä niiden aikana nähdään lyhyt pätkä.

Kirjoittanut: Joonatan, 12.12.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.joblo.com
Why Him? 2016, Twentieth Century Fox Film Corporation, Red Hour Films, 21 Laps Entertainment, TSG Entertainment

Arvostelu: Ice Age 5: Collision Course / Törmäyskurssilla (2016)

ICE AGE 5: COLLISION COURSE (2016)

ICE AGE 5: TÖRMÄYSKURSSILLA

Ohjaus: Mike Thurmeier ja Galen T. Chu
Pääosissa: Ray Romano, John Leguizamo, Denis Leary, Queen Latifah, Keke Palmer, Simon Pegg, Adam DeVine, Chris Wedge, Wanda Sykes, Seann William Scott, Josh Peck, Jessie J, Jennifer Lopez, Neil deGrasse Tyson ja Jesse Tyler Ferguson
Genre: animaatio, seikkailu
Kesto: 1 tunti 34 minuuttia
Ikäraja: 7

Ice Age -arvosteluviikkoni huipentuu sarjan viidenteen osaan, Ice Age 5: Collision Course, eli suomalaisittain Ice Age 5: Törmäyskurssilla, jonka ensi-ilta on tänään. Näin elokuvan eilen ennakkonäytöksessä, mikä tuli minulle yllätyksenä, sillä yleensä animaatioiden ennakkonäytökset ovat suomidubbauksia, mutta tämä olikin alkuperäisillä äänillä. Sehän sopi minulle mainiosti, sillä kyseessähän oli yksi tämän kesän eniten odottamistani elokuvista Star Trek Beyondin (2016) ja Suicide Squadin (2016) lisäksi ja pääsin katsomaan sen ennen ensi-iltaa. Jos olette lukeneet aikaisempia Ice Age -arvostelujani, niin tiedätte, että tämä elokuvasarja kuului suosikkeihini lapsena. En oikeastaan tiennyt, mitä odottaa, kun menin katsomaan tämän elokuvan. Toivoin vain, että taso pysyisi yhä samana.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Ice Age (2002), Ice Age 2: The Meltdown (2006), Ice Age 3: Dawn of the Dinosaurs (2009) ja Ice Age 4: Continental Drift (2012)!

Jyrsiksen sekoilujen takia jättimäinen asteroidi syöksyy kohti Maata, jolloin Mannyn, Diegon, Sidin ja kumppaneiden täytyy Buckin johtamana löytää tapa pelastaa kaikki maailmanlopulta.

Tässä elokuvassa Ray Romanon mammutti-Mannylla ja Queen Latifahin Elliellä ovat yhdet heidän parhaista hetkistään sarjassa. Elliellä on hauskoja juttuja, eikä hän ole enää vain antamassa äidillisiä neuvojaan, kun niitä tarvitaan. Etenkin Manny pääsee loistamaan vihdoin kunnolla ja moni isä pystyy samaistumaan siihen pelkoon, kun oma lapsi on lähdössä pois kotoa ja menossa naimisiin.
     Kirsikka (Keke Palmer) on nimittäin löytänyt itselleen mammuttimiehen nimeltä Julian (Adam DeVine), jonka kanssa hän on menossa naimisiin ja seikkailemaan maailmalla. Tästä päätellen Kirsikka on nyt aikuinen ja hän on unohtanut teini-ihastuksensa, hottismammutti Ethanin, jonka perään hän kuolasi edellisessä elokuvassa - sekä näköjään parhaan ystävänsä, Louis-myyräsian. Ihan oikeasti, Louisia ei edes mainita koko elokuvassa. Julian on toimiva lisäys sarjaan. Hän yrittää kaiken aikaa tehdä vaikutusta Mannyyn ja Ellieen, saadakseen näiden suostumuksen naida Kirsikka.
     John Leguizamon esittämällä Sidillä ei mene yhtä hyvin rakkauden maailmassa. Heti elokuvan alussa laiskiaistyttö Francine (Melissa Rauch) jättää hänet ja alkupuolella hän sureekin paljon, ettei löydä rakkautta. Sidiä käy jopa sääliksi. Voikohan Jessie J:n esittämä Brooke olla Sidin tuleva lemmitty..?
     Sidin Mummi (Wanda Sykes) on tietysti mukana ja hän on yhä aivan loistava. Mummi on jälleen yksi hauskimmista hahmoista ja varastaa shown muutamassa kohtauksessa.
     Denis Learyn sapelihammastiikeri Diego ei pääse erityisemmin esille elokuvassa. Vielä vähemmän esille pääsee hänen tyttöystävänsä Shira, jonka äänenä kuullaan laulaja Jennifer Lopez. Välillä jopa unohdin, että hän oli mukana elokuvassa. Heillä on kuitenkin yksi todella hauska kohtaus elokuvan alkupuolella, kun he ihmettelevät, miksi lapset pelkäävät heitä.
     Simon Peggin ääninäyttelemä Buck-näätä on palannut (ilman dinosaurus Rudya). Hänellä on todella toimiva aloitus, mutta mitä pidemmälle elokuva kulkee, sitä rasittavammaksi hahmo muuttuu. Rasittavia ovat jälleen myös opossumiveljekset Crash (Seann William Scott) ja Eddie (Josh Peck).
     Jyrsis on taas aivan ihana! Chris Wedgen ääninäyttelemä Jyrsis-orava päätyy seikkailulle avaruuteen UFO:n sisällä ja on jälleen syy tapahtumille, jotka meinaavat tappaa päähenkilömme. Jyrsiksen kaikki liikkeet ovat todella tarkkaan mietittyjä ja hänen kohtauksensa ovat aina aivan parhaita. Harmi, että elokuvan loppupuolella hänen osuutensa pienenee.
     Elokuvassa nähdään pahiksina dinolintuja, jotka yrittävät tappaa Buckin. Pahikset ovat todella unohdettavia ja tylsiä hahmoja, ja mielestäni elokuva olisi toiminut paremmin ilman niitä. Mukana on myös Jesse Tyler Ferguson ääninäyttelemä Shangri-Laama, joka ei tehnyt oikeastaan minkäänlaista vaikutusta minuun.

Kuten edelliset osat, myös tämä alkaa Jyrsiksestä, joka etsii paikkaa tammenterholleen. Hän päätyy UFO:on, joka ampaisee avaruuteen ja tökkii planeetat oikeille paikoilleen. Mittasuhteilla ei tässä kohtauksessa ole oikeastaan väliä. Alku on todella vauhdikas ja hauska, mikä saa välittömästi katsojan loistavaan tunnelmaan. Kun siirrytään muihin hahmoihin, vauhti hidastuu hieman, mutta hauskuus säilyy. Jälleen on mukana vitsejä, joita lapset eivät ymmärrä, mutta jotka uppoavat aikuisiin. Esimerkiksi Mummin mielipide avioliitosta on, että rakastutaan, unohdetaan ja viedään puolet omaisuudesta. Alkupuolella tällaisia vitsejä on useita, mutta mitä pidemmälle elokuva kulkee, sitä enemmän vitsit muuttuvat lapsellisiksi. Yhtäkkiä vitsirepliikit ovatkin tasoa "Hehee kakkaa!" jolloin valkokangasta tuijottaa hieman epäuskoisena. Jyrsiksen toilailut naurattavat aina, mutta Buckin, Crashin ja Eddien jutut eivät naurata lähes yhtään. Elokuva heikkenee nimittäin hieman, kun Buck tulee mukaan. Alkupuoli on onneksi todella hyvä, eikä loppu siis todellakaan huono ole, mutta alun "todella hyvä" -taso laskee pelkkään "hyvään".

Ice Age 5 on selkeä selviytymistarina. Mutta niin oli myös Ice Age 2, joten mikä tässä on erilaista? Tässä yritetäänkin päihittää uhka, joka voisi tuhota kaiken. Elokuvassa puhutaan maailmanlopusta ja pariin otteeseen sanotaankin, että kaikki kuolisivat, joten tavallaan aika synkkä teema on meneillään läpi elokuvan. Ehkä juuri sen takia kakkahuumoria on tungettu mukaan, jotta lapsikatsojien huomio synkkyyteen häiriintyisi. Seikkailua ja jännitystä löytyy myös ja vaikka kyseessä on lastenelokuva - jolloin tietää varmaksi, että lopulta käy hyvin - niin silti jännittää, että miten päästään siihen, että kaikki on jälleen hyvin. Lapselliset vitsit vievät hieman makua elokuvasta, joka olisi muuten erinomainen, mikä tietysti tuottaa pienen pettymyksen.

Animoinnista ei ole mitään pahaa sanottavaa. Elokuva näyttää aivan upealta kaikin puolin. Todella laajat kuvat eri paikoista, sekä avaruusmaisemat ovat tehty täydellisesti. Äänimaailma on aika samanlainen kuin edellisissä ja toimii yhä. Leikkaus on sujuvaa, mutta musiikki ei jää mitenkään mieleen. Selkeää teemaa ei ole, vaan musiikki vain soi taustalla ilman, että se saisi koskaan erityistä huomiota itseensä, kuten vaikkapa ensimmäisen osan soundtrack. Tämän elokuvan musiikin sävellyksestä vastaa John Debney.

Ice Age -sarjasta kokonaisuutena on pakko sanoa, että taso on pysynyt aikalailla hyvänä läpi elokuvasarjan. Se on siinä mielessä siis erittäin onnistunut, sillä vaikka osia on jo viisi, niin konsepti toimii yhä ja katsoisin mielelläni vielä yhden, joka toimisi sarjan huipennuksena. Kovin monia animaatioelokuvasarjoja ei ole viety loppuun asti, joten olisi hienoa, jos Ice Age näyttäisi mallia ja päättäisi sarjan kuudenteen osaan. Blue Sky Studios voi sitten työstää muita projekteja - ei kuitenkaan "Rio 3":sta... Ice Age -sarjan heikoin osa on mielestäni tämä, Ice Age 5: Collision Course. Lapsellinen huumori vie makua elokuvasta, joka muuten olisi parempi kuin listani seuraava osa, eli Ice Age 2: The Meltdown. Se on hyvä, muttei pääse ihan samalle tasolle ja sitä jaksan nykyään katsoa vähemmän kuin ennen. Kolmanneksi heikoin on Ice Age 4: Continental Drift. Se on mainio seikkailuelokuva, mutta se ei ole "tosi hyvä", niin kuin kaksi suosikkiani. Hopeasijalle jää sarjan aloittaja, eli Ice Age, jossa huumori menee aivan nappiin, mutta jonka animaatiojälki näyttää aivan kauhealta nykypäivänä. Suosikkini on yhä Ice Age 3: Dawn of the Dinosaurs, joka on jännittävä seikkailuelokuva, jossa huumori on hyvässä tasapainossa, jolloin sekä lapset, että aikuiset voivat siitä nauttia. Ja siinä on dinosauruksia!

Blu-rayn kuvanlaatu on huikea. Lisämateriaalina Blu-raylla on trailerin ja gallerian lisäksi "Ice Age: The Story So Far", jossa käydään läpi edelliset elokuvat, "Scratasia: Scrat's Solo Adventures", jossa käydään läpi Jyrsiksen sekoiluja, "Mysteries of the Scratazons", jossa kerrotaan hieman lisää tuhoennustuksesta, "The Science of it All: deGrasse Tyson deBunks", jossa käydään läpi elokuvan tieteellisiä puolia, "Star Signs of the Animal Kingdom", jossa elokuvan hahmot esitetään tähtikuvioina, "Figaro" -kappaleen laula-mukana -versio ja "Scrat: Scaped Out", joka sisältää kaikki elokuvan Jyrsis-kohtaukset ja jatkaa hahmon tarinaa vielä hieman eteenpäin.

Yhteenveto: Ice Age 5: Collision Course on ihan hyvä elokuva, muttei valitettavasti niin hyvä kuin toivoin. Se alkaa loistavasti, mutta kun Buck tulee mukaan ja lapselliset jutut alkavat, taso laskee hieman. Hyvä seikkailukertomus on kyseessä ja se tuo jännitystä enemmän tai vähemmän kaikille. Mannyn hahmo toimii vihdoin aivan täydellisesti ja Sidiä käy jopa sääliksi, kun tämä ei vain löydä tosirakkautta, kuten muut sarjan päähahmot. Kirsikan ja Julianin suhde on hyvä lisäys, mutta pahikset tuntuvat turhilta. Jyrsis ja Mummi varastavat shown useasti, mutta Diegolle ja Shiralle ei tunnu riittävän tekemistä. Animointijälki on huikeaa. Jos pidit aiemmista osista, niin katso myös tämä! Viekää lapsenne elokuviin katsomaan tätä ja tekin voitte nauttia siitä - jopa vähän enemmän kuin minä, jos kakkahuumorikin toimii. Toivon tosiaan, että tälle tehtäisiin vielä kuudes osa, joka tietää päättävänsä sarjan ja tekisi sen kunnioittavasti sekä hahmoja, että sarjan faneja kohtaan. Oma ehdotukseni on, että kaikki kuolevat ja ihmisten aikakausi alkaa... mutta veikkaan, että se ei menisi läpi. Edelleen ihmettelen, minne Louis katosi? Muistakaa jäädä saliin, kun lopputekstit alkavat, sillä niiden aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan, 15.7.2016 - Blu-ray -kappale 8.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.moviesmug.com
Ice Age 5: Collision Course, 2016, Twentieth Century Fox Animation, Blue Sky Studios

Arvostelu: Mike and Dave Need Wedding Dates / Mike ja Dave häädeittejä vailla (2016)

MIKE AND DAVE NEED WEDDING DATES (2016)

MIKE JA DAVE HÄÄDEITTEJÄ VAILLA

Ohjaus: Jake Szymanski
Pääosissa: Zac Efron, Adam DeVine, Anna Kendrick, Aubrey Plaza, Sugar Lyn Beard, Sam Richardson, Alice Wetterlund, Kumail Nanjiani ja Wendy Williams
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 38 minuuttia
Ikäraja: 12

En tiennyt paljoa Mike and Dave Need Wedding Datesta, kun menin katsomaan sen. Toisaalta arvelin, että nimi kertoisi kaiken tarvittavan. Pidän yleisesti bilehilekomedioista tai ennemminkin ne ovat minulle harmitonta hömppää, joita katsoo aivot nollavaihteella. Ajattelin, että Mike and Dave Need Wedding Dates olisi samanlaista hömppää, jota katsoessa saa nauraa, mutta jota ei välttämättä muista kovin hyvin tulevaisuudessa.

Bileveljekset Mike ja Dave päätyvät yleensä tajuamattaan pilaamaan sukujuhlat, mutta kun kyseessä ovat heidän siskonsa häät Havaijilla, heidän täytyy löytää kunnolliset seuralaiset, vaikuttaakseen edustuskelpoisilta. Valinnat eivät kuitenkaan ole mitä parhaimmat.

En pitänyt Zac Efronista erityisemmin ennen kuin näin Bad Neighboursin (2014) ja ajattelin, että hänessä voisi olla potentiaalia juuri sellaisiin elokuviin. Se potentiaali taisi hieman kadota nähdessäni tämän elokuvan. Tässä Efron esittää Davea ja hänen veljeään Mikea esittää Adam DeVine, joka ei sanonut minulle nimenä yhtään mitään, ennen kuin näin tämän elokuvan. Jos Efron vetää huonon roolisuorituksen, niin vielä huonomman vetää DeVine. Hahmot ovat hölmöjä viinanmyyjiä. Tai enemmänkin tyhmiä kuin hölmöjä. Hölmöt hahmot, kuten Mr. Bean, ovat hauskoja, mutta nämä tyhmät veljekset lähinnä vain ärsyttävät. Heidän käyttämänsä asut elokuvassa ovat todella hirveitä.
     Huonoa näyttelijäntyötä on nähtävissä myös Anna Kendrickiltä ja Aubrey Plazalta. Kendrick on Twilightin (2008) jälkeen parantanut lahjojaan ja hän oli mielestäni hyvä esimerkiksi elokuvissa 50/50 (2011) ja Into the Woods (2014). Tässä hän on vain huono. Kendrick ja Plaza näyttelevät niitä, joita Mike ja Dave ovat vailla; häädeittejä Alicea ja Tatianaa. Pakko silti sanoa, että välillä Plazan esittämä "ihan sama" -tyyppi Tatiana toimi, mutta hänkin ärsytti usein. Hahmot suostuvat lähtemään deiteiksi vain saadakseen ilmaisen Havaijin matkan, mutta joutuvat esittämään kunnollisia, mikä ei suju kummaltakaan kovin hyvin.
     Miken ja Daven siskoa, eli morsian Jeanieta näyttelee Sugar Lyn Beard, joka suoriutuu ihan hyvin, kuten myös hänen miestään Ericiä näyttelevä Sam Richardson, joka on ainoa oikeasti asiallinen isossa roolissa oleva hahmo. Elokuvan näyttelijäntyö on suurimmaksi osaksi heikkoa ja sitä on paikoitellen todella vaikea katsoa. Myös Wendy Williams The Wendy Williams Showsta (2008-) on nähtävissä elokuvassa ja hän esittää itseään.

Elokuvan alussa nähdään montaasipätkä eri juhlista, joissa meno näyttäisi olevan todella villi, alkutekstien pyöriessä samalla. Alussa ruudulla näkyy myös teksti "Based on a true story... sort of", eli perustuu jollain lailla tositapahtumiin. En yleensä pidä siitä, että teksti täytyy tunkea elokuvan alkuun, mutta vitsimielessä se toimii. Ajattelin siinä, että kelpo leffalta tämä vaikuttaisi... mutta sitten kun esitellään veljeksiä ja Alicea ja Tatianaa enemmän, niin hymy alkaa hyytyä - varsinkin kun tajuaa katsovansa komediaelokuvaa, joka ei ole naurattanut lähes ollenkaan.

Yleensä komediaelokuvat naurattavat edes ensimmäisellä katsomiskerralla. Tai sitten tajuaa, että jokin asia pitäisi olla hauska, muttei ollut juuri sillä tuulella, että se naurattaisi. Tai sitten tässä tapauksessa ne hauskat asiat eivät vain ole hauskoja. Minä en nimittäin nauranut kovin montaa kertaa tämän elokuvan aikana. Itse katson paljon komediaelokuvia ja yleisesti ottaen nauran niissä, vaikka ne eivät kovin laadukkaita muuten olisikaan. Loppujen lopuksi eniten laatua komediasta vie se, jos se ei ole hauska. Mike and Dave Need Wedding Dates ei ole hauska elokuva. Siinä riehutaan paljon ja asioita tapahtuu ja muut hahmot nauravat, mutta se ei tartu yleisöön. Näytöksessä, jossa itse olin, lähes kukaan ei nauranut. Kyseisessä näytöksessä ei tosin ollut paljoa porukkaa, lehdistönäytös kun oli kyseessä, mutten silti kuullut edes vähäistä "hahattelua" katsojien joukosta.

Alkuesittelyjen jälkeen päästäänkin jo onneksi aika nopeasti Havaijille. Siellä sitten sattuu ja tapahtuukin kaiken aikaa. On Jurassic Park -mönkijäajelua, biseksuaaliserkkua (Alice Wetterlund) yrittämässä iskeä Tatianaa, erimielisyyksiä ja riitelyä, kännäilyä ja huumeiden käyttöä, ja erittäin häiriintynyt hierojalla (Kumail Nanjiani) käynti. Vaikka hieman ällö onkin, hierontakohtaus on loppujen lopuksi elokuvan paras kohta ja siinä saa nauraa kaiken aikaa. Eikä se oikeastaan edes sisällä ketään päähenkilöistä, mikä kertoo jo aika paljon hahmojen toimivuudesta. Elokuvan loppupuolella ei oikeastaan enää kiinnosta, onnistuvatko häät vai eivät, vaikka loppuratkaisu on tällaisessa elokuvassa hyvin ennalta-arvattava. Vain vähän yli puolentoistatunnin elokuvaksi Mike and Dave Need Wedding Dates tuntuu hieman jopa liian pitkältä.

Elokuvan on ohjannut Jake Szymanski, jolle tämä on ensimmäinen teatterilevityksen saava elokuva ja sen valitettavasti myös huomaa. Yhdessä käsikirjoittajatiimi Andrew Jay Cohenin ja Brendan O'Brienin kanssa, Szymanski ei ole saanut tarinaa toimimaan, niin kuin alunperin on selkeästi ajateltu. Lähtökohdathan ovat ihan toimivat, lopputulos on se, joka mättää. Elokuva on kuvattu ihan hyvin, vaikka välillä on tarpeettomasti käytetty heiluvaa käsivarakuvaa. Huonointa antia kuvauksessa ovat mönkijähyppelyt, joissa on käytetty paljon heikompilaatuisia kameroita. Leikkaus on sujuvaa ja parasta antia leikkauksessa ovat siirtymät, joissa hahmon siirtyessä pois kuvasta, myös kuva liukuu pois samalla tyylikkäästi. Musiikkina kuullaan aika pitkälti kaikenlaista biletysmusiikkia, joka jumputtaa taustalla toimivasti, muttei jää erityisemmin mieleen.

Yhteenveto: Mike and Dave Need Wedding Dates ei ole kovin hyvä elokuva. Se on itse asiassa aika huono. Se on komedia, joka ei naurata ja vähän yli puolentoistatunnin kestollaankin se on liian pitkä. Näyttelijät vetävät homman ihan läskiksi ja heidän puhumansa dialogi on suurimmaksi osaksi todella typerää - eikä huvittavalla tavalla. Kiroilua, huumeiden käyttöä ja alastomuutta on elokuvassa, joten en suosittele tätä lapsille. En oikeastaan voi suositella tätä kenellekään. Jos elokuviin pitää mennä, eikä samana päivänä ilmestyvä Me Before You (2016) kiinnosta, niin menkää katsomaan jotain muuta, mutta älkää tuhlatko rahojanne tähän. Jos komediaa kaipaatte, niin käykää katsomassa Central Intelligence (2016). Tämä toimii varmasti paremmin vaikkapa Netflixistä katsottuna, jolloin sen voi laittaa pauselle, kun haluaa. Ja jos haluaa välttämättä nähdä paidattoman Zac Efronin, niin käykää mieluummin katsomassa Bad Neighbours 2 (2016), sillä se on jopa hauska elokuva. Hierojakohtaus oli kaikessa ällöttävyydessään parasta elokuvassa, mutta se ei pelasta kokonaisuutta. Mike and Dave Need Wedding Dates on tähän mennessä ehkä jopa huonoin elokuva, minkä olen vuoden 2016 tarjonnasta nähnyt.

Kirjoittanut: Joonatan, 30.6.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.getmovieposter.com
Mike and Dave Need Wedding Dates, 2016, Twentieth Century Fox Film Corporation, Chernin Entertainment, TSG Entertainment