Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keke Palmer. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Keke Palmer. Näytä kaikki tekstit

tiistai 14. huhtikuuta 2026

Good Fortune (2025) - elokuva-arvostelu

GOOD FORTUNE



Ohjaus: Aziz Ansari
Näyttelijät: Keanu Reeves, Aziz Ansari, Seth Rogen, Keke Palmer, Sandra Oh, Matt Rogers, Felipe Garcia Martinez ja Stephen McKinley Henderson
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 37 minuuttia
Ikäraja: 12

Good Fortune on koomikko Aziz Ansarin esikoisohjaus. Ansari oli kuvaamassa eri elokuvaa, "Being Mortalia", kun tuotanto keskeytettiin sen päätähti Bill Murrayhin kohdistuneiden ahdistelusyytösten takia. Ansarilla oli jo toinen idea mielessään ja hän sai myytyä sen Lionsgatelle, kun kävi selväksi, ettei "Being Mortal" tulisi näkemään päivänvaloa. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2023 ja lopulta Good Fortune sai ensi-iltansa maailmalla syksyllä 2025. Elokuva sai ihan positiivista palautetta kriitikoilta, mutta se menestyi taloudellisesti niin heikosti, että Suomen teatterikierros peruttiin. Nyt Good Fortune on saapunut Amazon Prime Videoon ja itse olin ollut pitkään kiinnostunut leffan näkemisestä. Pistinkin uteliaana elokuvan pyörimään.

Enkeli Gabriel päättää auttaa huonosti elämässä pärjäävää Arjia, vaihtamalla Arjin tietoisuuden rikkaan Jeffin kanssa, näyttääkseen ettei ruoho ole aina vihreämpää aidan toisella puolen.




"Being Mortalin" päädyttyä jäihin päätähti Bill Murrayn potkujen takia, Aziz Ansari päätti hyödyntää elokuvan muuta näyttelijäkaartia Good Fortunessa. Ansari itse näyttelee Arjia, jonka elämä ei millään ota tuulta siipiensä alle. Arj työskentelee yrityksessä, jossa hänen hommansa on tehdä erilaisia askareita niistä maksaville ja eräänä päivänä hän päätyy auttamaan Seth Rogenin esittämää Jeffiä, joka tykästyy Arjiin niin, että palkkaa hänet omaksi assistentikseen. Jeff on todella rikas mies, joka on omien sanojensa mukaan tehnyt itse omaisuutensa sijoitusprojektiensa avulla, mutta jonka apuna ovat kyllä olleet rikkaat vanhemmat. Ansari ja Rogen ovat hyviä rooleissaan, niin silloin kun Arj on puilla paljailla ja Jeff nautiskelee rahoistaan, kuin myös silloin, kun heidän tietoisuutensa vaihdetaan päikseen ja Arj pääsee tutustumaan leveään elämään ja Jeff huomaa jääneensä tyhjän päälle.
     Elokuvassa nähdään myös Keke Palmer Arjin mielenkiinnonkohteena Elenana, sekä Keanu Reeves enkeli Gabrielina, joka on kyllästynyt työhönsä autoa ajavien ja samaan aikaan puhelimiaan räpläävien ihmisten pelastajana ja haluaa oikeasti auttaa jotakuta saamaan elämänsä raiteilleen. Palmer on kelpo osassaan, mutta Reeves on vaivaannuttavan jäykkä puupökkelö Gabrielina. Asiaa auttaa hieman se, että kyse on enkelistä, eikä ihmisestä, mutta Reevesin tönkkö esiintyminen ja ulosanti tekevät Gabrielista yhden miehen uran huonoimmista roolisuorituksista.




Ihmeellinen on elämä -klassikosta (It's a Wonderful Life - 1946) selvästi inspiraationsa saaneessa Good Fortunessa on hyvät lähtökohdat, mutta valitettavasti itse elokuva jäi mielestäni aika keskinkertaiseksi. Sen sijaan, että tämän tarinan enkeli näyttäisi päähenkilölle, millainen maailma olisi, jos hän ei olisi koskaan syntynyt, enkeli haluaakin saada päähenkilön olemaan tyytyväinen elämäänsä toisella tapaa - vaihtamalla hänen tietoisuutensa rikkaan miehen kanssa. Hyvä idea kuitenkin kompastuu omaan nilkkaansa, kun Gabrielin opetus ei mene Arjilla perille, vaan hän alkaakin nauttia rikkaasta elämästä täysin rinnoin, samalla kun Jeff joutuu opettelemaan elämään tili tyhjänä ja auto nukkumapaikkanaan.

Kelpo tarina ei kuitenkaan kanna erityisen pitkälle, kun Ansarin käsikirjoitus jää harmillisen vaisuksi. Siitä löytyy hetkensä, etenkin kun Gabriel päätyy kokeilemaan ihmiselämää ja löytää iloa esimerkiksi tanssimisesta ja kananugeteista. Tekstiä kuitenkin vaivaa merkittävästi se, ettei se ole järin hauska. Good Fortune tarjosi minulle satunnaisia huvittuneita hymähdyksiä, mutta varsinaiset naurut jäivät saamatta. Lisäksi Reevesin jäykän roolityön lisäksi pidin vaivaannuttavana myös leffan äärimmäisen sinisilmäistä ja naiivia tapaa käsitellä teemojaan rikkaan elämän nurjista puolista ja köyhän elämän "todellisista rikkauksista". Ei Good Fortune huono ole, mutta se jäi mielestäni kauas potentiaalistaan.




Teknisesti Good Fortune on kuitenkin oikein mukiinmenevä. Elokuva on pätevästi kuvattu ja leikattu kasaan. Lavasteet näyttävät hyviltä ja puvustus on oivallista enkelien tarkoituksellisen epäaidon näköisiä siipiä myöten. Tehosteet ajavat asiansa ja äänimaailma on kelvollisesti työstetty. Carter Burwellin säveltämät musiikit tunnelmoivat taustalla ihan kivasti.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.4.2026
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Good Fortune, Yhdysvallat, 2025, Lionsgate, Media Capital Technologies, Oh Brudder Productions


tiistai 10. maaliskuuta 2026

The 'Burbs, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

THE 'BURBS - KAUSI 1



Luoja: Celeste Hughey
Näyttelijät: Keke Palmer, Jack Whitehall, Kapil Talwalkar, Julia Duffy, Paula Pell, Mark Proksch, Justin Kirk, Danielle Kennedy, Kyrie McAlpin, Randy Oglesby, RJ Cyler, Max Carver, Erica Dasher, Georgia Leva, Wendy Schaal ja Corey Feldman
Genre: mysteeri, komedia, jännitys
Jaksomäärä: 8
Jakson kesto: 35 minuuttia - 49 minuuttia - Yhteiskesto: noin 5 tuntia 25 minuuttia
Ikäraja: 12

The 'Burbs perustuu Tom Hanksin tähdittämään kauhukomediaelokuvaan Piru naapurissa (The 'Burbs - 1989). Syyskuussa 2024 Peacock-kanava ilmoitti työstävänsä Celeste Hugheyn johdolla televisiosarjasovitusta leffan pohjalta. Sarja kuvattiin samalla studiokadulla kuin alkuperäinen elokuva ja nyt The 'Burbs -sarjan ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu SkyShowtimessa. Itse pidän Hanksin leffasta, enkä ollut järin innoissani, kun kuulin, että siitä tehdään sarja-adaptaatio. Skeptisin odotuksin ryhdyin katsomaan The 'Burbsia pari päivää sen julkaisun jälkeen.

Vastanaineet Samira ja Rob muuttavat Robin lapsuudentaloon. Idyllinen elämä muuttuu kuitenkin jännitysnäytelmäksi, kun pitkään hylättynä olleeseen ja synkkiä salaisuuksia sisällään pitävään naapuritaloon muuttaa epäilyttävä mies.




The 'Burbs -sarja ei onneksi ole suora kopio alkuperäisestä elokuvasta ja se kertoo täysin eri hahmoista, joiden naapurustossa tapahtuu kummia, kun ränsistyneeseen taloon muuttaa uusi hämäräheppu. Sarjan keskiössä on vastikään naimisiin mennyt Fisherin pariskunta Samira (Keke Palmer) ja Rob (Jack Whitehall), jotka ovat juuri asettuneet Robin lapsuudenkotiin asumaan ja huolehtimaan pienokaisestaan Milesista. Samira on juristi, kun taas Rob työskentelee kustannusalalla. Hahmot ovat oikein kelvolliset sarjan keulakuviksi ja Palmer ja Whitehall istuvat passelisti rooleihinsa.
     Muita hahmoja sarjassa ovat vähemmän yllättäen tämän umpikujaan johtavan kadun muut asukkaat, eli Robin paras ystävä Naveen (Kapil Talwalkar), leskeksi jäänyt Lynn (Julia Duffy), merijalkaväen sotaveteraani Dana (Paula Pell), eksentrinen Tod (Mark Proksch), Festersenin pariskunta Agnes (Danielle Kennedy) ja Bill (Randy Oglesby), poliisi Danny (Max Carver), partiotyttö Rory (Kyrie McAlpin), sekä uutena naapurustoon muuttava salaperäinen Gary (Justin Kirk), jonka talo on ollut vuosia tyhjillään ja huhu kertoo, että talossa aikoinaan asunut perhe olisi tappanut tyttärensä ja haudannut hänet kellariinsa. Vekkulit sivuhahmot nousevat usein kiinnostavammiksi kuin varsinaiset päähenkilöt. Etenkin What We Do in the Shadows -sarjasta (2019-2024) tuttu Proksch on lystikäs jälleen varsin omituisena persoonana. Kirk taas on sopiva valinta naapuruston uudeksi tulokkaaksi ja hän osaa olla oikealla tavalla vähän karmiva, vaikka hänet nähtäisiin tekemässä arkisiakin askareita.




The 'Burbs -sarja sisältää tuttuja piirteitä alkuperäisestä Piru naapurissa -elokuvasta, lähtien toki idyllisen kadun ainoaan ränsistyneeseen taloon muuttavasta hämärähemmosta, joka saa muut naapurit pois tolaltaan ja arvuuttelemaan, mitä suljettujen ovien ja verhojen takana oikein tapahtuu. Myös pari ilahduttavaa cameota mahtuu sekaan ja leffan tähteen Tom Hanksiin on luvassa lukuisia viittauksia pitkin jaksoja. The 'Burbs -sarja ei kuitenkaan ole tarinallisesti puhdas toisinto elokuvasta, vaan se rakentaa oman mysteerinsä uuden naapurin ja tämän kotitalon tiimoilta. Mysteerin, jonka paljastukset tuovat lopulta mieleen erään toisen komediaelokuvan, mutta enpä paljasta sen enempää...

Vähemmän yllättäen The 'Burbs -sarja ei ole elokuvan veroinen kauhukomedia, mutta on siinä oma viihdearvonsa, sekä ihan kiinnostava uusi tarina tutuista lähtökohdista. Tämän vuoksi avauskauden kahdeksan noin 40 minuutin mittaista jaksoa on helppo katsoa parissakin päivässä. Etenkin sarjan alkupää tasapainottelee hyvin komedian ja jännityksen välimaastossa ja herättää niin hahmoissa kuin katsojassakin epäileviä tuntemuksia. Jaksojen edetessä tarina alkaa kuitenkin tuntua hitusen venytetyltä, etenkin kun päämysteerin sijaan keskittyminen siirtyy vähän väliä sivuhahmojen omiin kuvioihin. Nämä toki tuovat hahmoihin lisäsisältöä, mutta samalla ne saavat kerronnan ajoittain kompastelemaan. Lisäksi mielestäni kauden varsinainen huipennus oli lopulta aika antikliimaksi kaiken kasvattelun jälkeen. Loppupää myös jää lähinnä petaamaan mahdollista jatkoa. Jos The 'Burbsia päätetään tehdä lisää, katson jatkokauden kyllä sujuvasti.




Tuotantokauden ohjaajat pitävät mysteeristä ilmapiiriä hyvin yllä, mutta itse jäin kaipaamaan enemmän niitä varsinaisia kauhuelementtejä. Teknisesti The 'Burbsin avauskausi on pääasiassa pätevä. Kameratyöskentely on oivallista, lavasteet ovat hienot, puvustus on mainiota ja maskeerauksetkin toimivat. Muutamissa otoksissa katukuvaa pilaava ränsistynyt talo näyttää kuitenkin häiritsevän selvästi tietokoneella tehdyltä. Äänimaailma on osaavasti rakennettu ja Michael Abelsin ja Robert Wallacen säveltämät musiikit leikittelevät hyvin taustalla.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.3.2026
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com
The 'Burbs, Yhdysvallat, 2026-, Universal Content Productions


keskiviikko 17. elokuuta 2022

Arvostelu: Nope (2022)

NOPE



Ohjaus: Jordan Peele
Pääosissa: Daniel Kaluuya, Keke Palmer, Brandon Perea, Steven Yeun, Michael Wincott, Wrenn Schmidt, Keith David, Donna Mills, Osgood Perkins, Jacob Kim ja Terry Notary
Genre: scifi, kauhu, komedia, western
Kesto: 2 tuntia 10 minuuttia
Ikäraja: 16

Nope on Get Outin (2017) ja Usin (2019) ohjaaja-käsikirjoittaja Jordan Peelen uusi elokuva. Peele teki yhtiöllään Monkeypaw Productionsilla useamman vuoden diilin Universal Picturesin kanssa ja ryhtyi Usin jälkeen suunnittelemaan uutta filmiä. Kun koronavirus johti elokuvateatterien sulkeutumiseen, elokuva-alalla huolestuttiin alan tulevaisuudesta. Peele päättikin koronaeristyksen aikana luoda alkuperäisideaa hyödyntävän elokuvaspektaakkelin, joka houkuttelisi katsojat takaisin teattereihin. Kuvaukset käynnistyivät kesällä 2021 tiukkojen koronarajoitusten alla ja nyt Nope saapuu Suomenkin elokuvateattereihin. Itse olen odottanut elokuvaa todella paljon siitä lähtien, kun Peele ilmoitti työstävänsä uutta filmiä. Get Out oli mielestäni loistoleffa ja Uskin oli ongelmineen mainio kauhufilmi, joten halusin nähdä, mitä Peele saisi seuraavaksi aikaan. Kävinkin erittäin positiivisin mielin katsomassa Nopen sen lehdistönäytöksessä IMAXissa muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Kaliforniassa Haywoodin tilalla tapahtuu kummia. Hevoset käyttäytyvät oudosti, sähköt katkeilevat, esineitä tippuu taivaalta ja jokin näyttäisi liikkuvan pilvissä. Haywoodin sisarukset Otis ja Emerald yrittävät selvittää, mistä on kyse.




Get Outia tähdittänyt Daniel Kaluuya palaa työskentelemään Jordan Peelen kanssa ja näyttelee Otis Haywood Junioria tai ihan vain OJ:tä, joka pyörittää sukunsa hevostilaa, hänen isänsä (Keith David) kuollessa mystisen ilmiön seurauksena. Haywoodin tila on kouluttanut hevosia Hollywoodia varten elokuvahistorian alkuajoista lähtien ja OJ jatkaa sukunsa perinnettä, toisin kuin siskonsa Emerald eli Em (Kiki Palmer), joka haluaa luoda jotain uutta. Kun Haywoodin tilalla alkaa tapahtua outoja juttuja, OJ ja Em lyöttäytyvät yhteen selvittääkseen, mitä on oikein meneillään? Kaluuya ja etenkin Palmer ovat hyviä rooleissaan, tuoden täysin erilaisia energioita ruudulle. Kaluuyan esittämä OJ on hiljainen tarkkailijatyyppi, kun taas Em on puhelias ja innokas, varastaen show'n vähän väliä.
     Elokuvassa nähdään myös mm. The Walking Dead -sarjasta (2010-2022) tuttu Steven Yeun teemapuistoa pyörittävänä Jupena ja Wrenn Schmidt tämän vaimona Amberina, Brandon Perea elektroniikkakaupan myyjänä Angelina, sekä Michael Wincott videokuvaaja Holstina. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat osistaan oivallisesti. Yeun toimii hiukan eksentrisenä bisnesmiehenä, jota varjostaa traumatisoiva menneisyys. Tämä menneisyys rikastuttaa hahmoa, vaikkakin tarjoaa filmiin juonikuvion, mikä voi paikoitellen tuntua kömpelösti istutetulta. Perea tuo hyvää huumoria mukaan ja Wincott istuu täydellisesti elokuvantekijäksi, joka etsii haastetta ja jotain, mistä hänet muistettaisiin.




Jordan Peele on tehnyt sen taas! Hieman epätasaisen ja juonenkäänteisiinsä kompastelleen Usin jälkeen Nope on osoitus siitä, että Peele on yksi Hollywoodin kovimmista nimistä tällä hetkellä ja jonka uusia tuotoksia odottaa vesi kielellä jo ennen kuin edes tietää, mistä niissä on kyse. Oscar-gaalassakin huomioidun kauhukomediallisen satiirielokuva Get Outin ja puhdasverisemmän kauhufilmi Usin jälkeen Peele on päättänyt kokeilla onneaan scifin parissa. Peele on saanut tarjouksia tehdä jatko-osia ja uudelleenfilmatisointeja, kuten Hollywood-version animeklassikko Akirasta (アキラ - 1988), mutta hän kieltäytyi, halutessaan tarjota uusia ideoita Hollywoodin jatko-osakoneiston sekaan. Hieno juttu! Vaikka Peele onkin ottanut vaikutteita monista aiemmista tieteisfilmeistä - esimerkiksi Kolmannen asteen yhteys (Close Encounters of the Third Kind - 1977) ja Signs (2002) tulevat mieleen - onnistuu Nope olemaan oma juttunsa.

Peelen tuttuun tapaan mukana on poliittista ja yhteiskunnallista sanomaa, mm. tummaihoisten unohdetusta panoksesta elokuvien syntyyn, ja spektaakkelien ja traumojen kaupallistamisesta, mutta Nope on silti huomattavasti simppelimpi ja suoraviivaisempi elokuva kuin herran edelliset tuotokset. Enkä sano tätä missään pahassa. Get Out oli erinomainen kauhukomedia yhteiskunnallisessa satiirissaan, mutta on hienoa nähdä, että Peele osaa myös tehdä puhdasveristä viihdettä ja vieläpä näin tyylikkäästi. Peelen aiempien töiden tavoin Nopekaan ei takerru vain yhteen lajityyppiin, vaan se on aikamoinen genreblenderi, yhdistellen scifiä kauhuun ja komediaan, kuten myös länkkäreihin. Yhdistelmä voisi olla kaoottinen, mutta Peele pitää varmoin käsin pakettia kasassa.




Elokuvasta löytyy onnistuneen hauskoja hetkiä ja repliikkejä, jotka eivät kuitenkaan syö jännitystä. Mukana on pari erityisen tiivistunnelmaista ja karmivaa kohtausta, jotka pitävät niin hahmot kuin katsojan hiirenhiljaa. Suurin jännite syntyy tietty siitä, mikä kumma oikein vaanii pilvissä? Vaikka hahmot sanovatkin usein "nope" nähdessään jotain pelottavaa ja luonnotonta, ja kääntyvät paetakseen paikalta, Nope myös tutkii ihmisen luontaista halua selvittää mysteeri ja parhaassa tapauksessa myös tehdä rahaa sillä. Nämä ovatkin hyviä oivalluksia Peeleltä; ensin näpäyttää kauhun peruskliseeseen, missä hahmot mieluummin tutkivat outoja ilmiöitä kuin pakenevat paikalta, mutta samalla osoittaen, että outo ilmiö kuitenkin kiehtoo itse kutakin. Monitasoinen ja -puoleinen leffa pitää napakasti mukanaan läpi vähän päälle kahden tunnin kestonsa ja sen haluaa mielellään nähdä uudestaan. Kun tiettyjä asioita selviää, olisi kiinnostavaa katsoa elokuva toistamiseen, tietäessään niiden asioiden todellisen laidan.

Nope on myös teknisiltä ansioiltaan laadukas teos. Se on kuvattu todella tyylikkäästi. Mukana on useita näyttäviä, jopa jylhiä otoksia ja jättimäisellä IMAX-kankaalla ne pääsevät oikeuksiinsa. Kuvasommittelun myötä tuntuu usein siltä kuin olisi itsekin Haywoodien tilalla, katselemassa pilvissä tapahtuvia ilmiöitä. Valaisua hyödynnetään taidokkaasti ja leikkaus on sulavaa. Lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat mainiot ja efektit tietyssä pienimuotoisuudessaan ja yksinkertaisuudessaan tehokkaat. Äänimaailma on myös onnistuneesti luotu Michael Abelsin musiikkeja myöten, joskin parissa kohtaa kauhu luottaa liikaa kovaäänisiin pelottelupamauksiin.




Yhteenveto: Nope on mahtava scifiä, kauhua, komediaa ja westerniä yhdistelevä elokuva, joka valaa toivoa alkuperäisideoista koostuvien suurelokuvien paluuseen jatko-osien ja uudelleenfilmatisointien täyttämässä leffabisneksessä. Jordan Peele näyttää jälleen lahjansa, tarjoten nyt isompaa, suoraviivaisempaa ja viihteellisempää menoa kuin ennen ohjaajaurallaan. Peele tuo mukaan yhteiskunnallisia ja syviä teemoja, mutta pääasiassa panostaa siihen, että onnistuu pitämään katsojan tiukasti kiinni mysteerissä ja rakentamaan hyviä hahmoja, joiden selviämisen puolesta jännittää loppuun saakka. Elokuva tarjoaa oivallisia kauhun hetkiä, mutta myös toimivaa huumoria. Länkkärin ja scifin yhdistelmä toimii ja on hienoa, ettei Peele ole halunnut lokeroida elokuvaansa yhden lajityypin alle. Näyttelijät suoriutuvat mallikkaasti rooleistaan ja teknisiltä ansioiltaan filmi on todella pätevästi tehty. Nope on pakkokatseltavaa kaikille scifielokuvien ystäville ja elokuvafaneille, jotka ovat kaivanneet alkuperäisideoista koostuvia suurelokuvia takaisin teattereihin. Elokuva on tähän mennessä tienannut ihan mukavasti maailmalla ja toivon, että se löytää katsojansa myös Suomessa, jotta voisimme saada tällaista lisää.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.8.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Nope, 2022, Universal Pictures, Monkeypaw Productions


tiistai 14. kesäkuuta 2022

Arvostelu: Lightyear (2022)

LIGHTYEAR



Ohjaus: Angus MacLane
Pääosissa: Chris Evans, Keke Palmer, Peter Sohn, Taika Waititi, Dale Soules, Uzo Aduba, Mary McDonald-Lewis, Isiah Whitlock Jr., Efren Ramirez ja James Brolin
Genre: animaatio, scifi, seikkailu, toiminta
Kesto: 1 tunti 40 minuuttia
Ikäraja: 7

"Kohti ääretöntä... ja sen yli!"

Pixar-animaatioyhtiön esikoiselokuva Toy Story - leluelämää (Toy Story - 1995) oli kriitikoiden ylistämä jättimenestys, joka mullisti animaatioteollisuuden digiteknologiallaan. Jatko-osat Toy Story 2 (1999), Toy Story 3 (2010) ja Toy Story 4 (2019) saivat myös paljon kehuja ja olivat suuria menestyksiä lippuluukuilla. Jo ennen Toy Story 4:n ilmestymistä Angus MacLane ehdotti Pixarille ideansa Buzz Lightyearin omasta elokuvasta ja yhtiö innostui siitä. Animointiprosessi käynnistyi ja nyt Lightyear-nimen saanut elokuva saa ensi-iltansa. Itse olin skeptinen, kun Pixar ilmoitti tekevänsä hahmosta oman filminsä, mutta yritin muistuttaa itseäni siitä, että olin todella skeptinen myös Toy Story 4:n suhteen ja se osoittautui loistoleffaksi. Mitä enemmän kuulin elokuvasta, sitä enemmän innostuin sen erilaisesta lähestymistavasta ja Lightyear nousikin yhdeksi eniten odottamistani elokuvista tältä vuodelta. Meninkin erittäin positiivisin mielin katsomaan Lightyearia sen lehdistönäytökseen viikkoa ennen ensi-iltaa - mukanani oma Buzz Lightyear -leluni!

Avaruusretkikunta jää jumiin vihamieliselle planeetalle valovuosien päässä Maasta. Avaruusrangeri Buzz Lightyear yrittää keksiä pelastuskeinoa yhdessä robottikissa Soxin ja alokasryhmän kanssa, kun he saavat vastaansa pahan Zurgin ja tämän armeijan.




Siitä asti, kun elokuvan teosta ilmoitettiin, monet ovat kummastelleet, että mistä on oikein kyse ja miksi Buzz Lightyear näyttää ihan erilaiselta kuin Toy Story -leffoissa? Se johtuu siitä, että tämä ei ole se Buzz Lightyear -lelu, johon olemme tottuneet. Tämä on se Buzz Lightyear, jonka pohjalta tunnettu lelu tehtiin. Kuten heti elokuvan alussa kerrotaan: "Vuonna 1995 Andy-poika sai syntymäpäivälahjaksi Buzz Lightyear -lelun, joka perustuu Andyn lempielokuvaan. Tämä on se elokuva." Tästä syystä Tim Allen ei palaa Buzzin ääneksi, vaan roolissa kuullaan Chris Evans. Marvel-leffojen Captain Americana parhaiten tunnettu Evans sopii toki täydellisesti urhoollisen avaruussankarin osaan, joka aikoo tehdä kaikkensa pelastaakseen muut. Hahmon omaan seikkailuun hyppääkin innoissaan mukaan ja on hauska nähdä todellinen Buzz Lightyear toiminnassa.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Buzzin avaruusrangerikaveri Alisha (Uzo Aduba), nuori ja innokas kokelassotilas Izzy (Keke Palmer) ja tämän kaverit Mo (Taika Waititi) ja Darby (Dale Soules), Buzzin robottikissa Sox (Peter Sohn), komentaja Burnside (Isiah Whitlock Jr.), sekä Toy Story -elokuvista tuttu avaruusrangerien arkkivihollinen Zurg (James Brolin). Sivuhahmotkin toimivat mainiosti mukana seikkailussa, joskin yleensä lystikkään Waititin esittämä hahmo on paikoitellen aika ärsyttävä jatkuvan toilailunsa kanssa. Sox-robottikissa on elokuvan hauskinta antia ja Zurgista taas on onnistuttu tekemään varsin uhkaava vastus sankareille.




Tässä kohtaa täytyy sanoa, että onpa aivan mahtavaa päästä pitkästä aikaa näkemään Pixarin leffa valkokankaalta. Yhtiön leffoja levittävä Disney on ollut koronavuosina todella epäreilu Pixaria kohtaan, heivatessaan jopa kolme peräkkäistä elokuvaa, Soul - Sielun syövereissä (Soul - 2020), Lucan (2021) ja Punaisen (Turning Red - 2022) suoraan Disney+ -suoratoistopalveluunsa. Minua jännittikin pitkään, että myös Lightyear tungettaisiin suoraan striimiin, ilman mahdollisuutta nähdä elokuvaa siten kuin se on tarkoitettu. Onneksi Disney hoksasi, että tämä avaruusseikkailu kuuluu katsoa isolta valkokankaalta. Siitä ei välttämättä löydy samoja oivalluksia ja syvyyksiä kuin kolmesta suoratoistoon päätyneestä elokuvasta, mutta se on täysin puhdasveristä ja valloittavaa viihdettä, josta koko perhe voi nauttia.

Elokuvan toimivia juonenkäänteitä sisältävä scifikertomus vie täysin mukanaan ja noin tunnin ja 45 minuutin kesto kulkee vauhdilla. Rytmitys on tehokas, jolloin leffalla on meno hyvin päällä, mutta homma ei koskaan kiirehdi ja tarvittaessa on myös aikaa hengähdystauoille ja draamapainotteisemmille henkilöhetkille. Seikkailun henki on vahvasti läsnä ja vauhdikasta toimintaa on paljon. Huumoria löytyy runsaasti, mutta myös oivallisen jännittäviä hetkiä on saatu mukaan. Ja kun kyseessä on Pixarin leffa, voitte olla varmoja, että nenäliinoille on käyttöä. Lightyearista ei ollut tainnut mennä edes puolta tuntia, kun minulla meinasi tulla tippa linssiin.




Elokuvan ohjauksesta vastaa Angus MacLane, joka oli aiemmin auttanut mm. Doria etsimässä -leffan (Finding Dory - 2016) teossa. MacLanen ohjauksessa on oivaa sähäkkyyttä ja kyseessä on selvästi ollut intohimoprojekti. Hän toimii myös toisena käsikirjoittajana Jason Headleyn kanssa ja kaksikon teksti on mainio niin tarinankerrontansa kuin hahmokäsittelynsä puolesta. Visuaalisesti Lightyear on täyttä Pixar-laatua. Animointi on henkeäsalpaavan upeaa. Niin karu planeetta ihmisten rakentamine asutuksineen kuin myös avaruuskohtaukset ovat todella näyttäviä. Animaattorit ovat pistäneet parastaan ja täyttäneet joka otoksen yksityiskohdilla. Monet taustat ovat niin vaikuttavia, että ne menisivät läpi näytellyn elokuvan aidoista lavasteista. Hyviä visuaalisuuksia on toki tukemassa mainio äänimaailma, jota tehostaa Michael Giacchinon säveltämät musiikit. Giacchinolla on muuten ollut todella kiireinen vuosi. Hän oli juuri tehnyt musiikit suurelokuviin Spider-Man: No Way Home (2021), The Batman (2022) ja Jurassic World: Dominion (2022) ja myös ensi kuussa ilmestyvässä Thor: Love and Thunderissa (2022) kuullaan Giacchinon sävelmiä. Olen ollut vuosia herran kannattaja ja on hienoa nähdä, että hänestä on muovautunut näin iso luottonimi Hollywoodissa.

Pixarille ominaiseen tapaan Lightyear on toki täynnä monenlaisia viittauksia muihin elokuviin ja sarjoihin. Sen lisäksi, että studion fanit voivat bongailla tuttuja juttuja piilotettuina kuvien taustoihin, scifielokuvien ystävät voivat riemastua monista viittauksista tunnettuihin tieteisklassikoihin. Tähtien sota -leffat (Star Wars - 1977-) ovat olleet ilmiselvä innoittaja, mutta elokuvassa on kuvastoa, joka tuo mieleen esimerkiksi 2001: Avaruusseikkailun (2001: A Space Odyssey - 1968) ja Aliens - paluun (Aliens - 1986). Tarinasta taas herää mielleyhtymiä mm. Interstellariin (2014).




Yhteenveto: Lightyear on loistava avaruusseikkailu, josta kaikenikäiset voivat nauttia. Tekijöiden lähestymistapa Buzz Lightyearin omaan elokuvaan on veikeä ja vaikka hahmon erilaiseen ulkonäköön tottumiseen menisikin hetki, kertomus vie niin hyvin mukanaan, että tämä tuskin haittaa. Tunnin ja neljänkymmenen minuutin kesto kulkee vauhdilla, mutta elokuva osaa myös rauhoittua tarpeen vaatiessa syventämään hahmojaan. Mihinkään erityisiin syvällisyyksiin Pixar ei tässä leffassa mene, mutta silti homma toimii hienosti. Hauskaa huumoria riittää, kuten myös hurjaa toimintaa. Osa kohtauksista voi olla aikuisillekin hieman jännittäviä ja surulliset hetket iskevät ihan jokaisen tunteisiin. Visuaalisesti elokuva on todella vaikuttava. Pixarin animaattorit pistävät parastaan ja on aivan mahtavaa, että tämän leffan pääsee näkemään elokuvateatterissa, missä se on tarkoitettukin katsottavaksi. Lightyear osoittautui itse asiassa niinkin mainioksi leffakokemukseksi, että aion käydä katsomassa sen vielä uudelleen isolta kankaalta - itse asiassa jopa isommalta kankaalta, sillä kyseessä on ensimmäinen IMAX-formaattiin tehty animaatioelokuva!

Lopputekstien aikana ja jälkeen nähdään vielä kolme kohtausta.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.6.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Lightyear, 2022, Pixar Animation Studios, Walt Disney Pictures


perjantai 15. heinäkuuta 2016

Arvostelu: Ice Age 5: Collision Course / Törmäyskurssilla (2016)

ICE AGE 5: COLLISION COURSE (2016)

ICE AGE 5: TÖRMÄYSKURSSILLA



Ohjaus: Mike Thurmeier ja Galen T. Chu
Pääosissa: Ray Romano, John Leguizamo, Denis Leary, Queen Latifah, Keke Palmer, Simon Pegg, Adam DeVine, Chris Wedge, Wanda Sykes, Seann William Scott, Josh Peck, Jessie J, Jennifer Lopez, Neil deGrasse Tyson ja Jesse Tyler Ferguson
Genre: animaatio, seikkailu
Kesto: 1 tunti 34 minuuttia
Ikäraja: 7

Ice Age -arvosteluviikkoni huipentuu sarjan viidenteen osaan, Ice Age 5: Collision Course, eli suomalaisittain Ice Age 5: Törmäyskurssilla, jonka ensi-ilta on tänään. Näin elokuvan eilen ennakkonäytöksessä, mikä tuli minulle yllätyksenä, sillä yleensä animaatioiden ennakkonäytökset ovat suomidubbauksia, mutta tämä olikin alkuperäisillä äänillä. Sehän sopi minulle mainiosti, sillä kyseessähän oli yksi tämän kesän eniten odottamistani elokuvista Star Trek Beyondin (2016) ja Suicide Squadin (2016) lisäksi ja pääsin katsomaan sen ennen ensi-iltaa. Jos olette lukeneet aikaisempia Ice Age -arvostelujani, niin tiedätte, että tämä elokuvasarja kuului suosikkeihini lapsena. En oikeastaan tiennyt, mitä odottaa, kun menin katsomaan tämän elokuvan. Toivoin vain, että taso pysyisi yhä samana.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Ice Age (2002), Ice Age 2: The Meltdown (2006), Ice Age 3: Dawn of the Dinosaurs (2009) ja Ice Age 4: Continental Drift (2012)!

Jyrsiksen sekoilujen takia jättimäinen asteroidi syöksyy kohti Maata, jolloin Mannyn, Diegon, Sidin ja kumppaneiden täytyy Buckin johtamana löytää tapa pelastaa kaikki maailmanlopulta.

Tässä elokuvassa Ray Romanon mammutti-Mannylla ja Queen Latifahin Elliellä ovat yhdet heidän parhaista hetkistään sarjassa. Elliellä on hauskoja juttuja, eikä hän ole enää vain antamassa äidillisiä neuvojaan, kun niitä tarvitaan. Etenkin Manny pääsee loistamaan vihdoin kunnolla ja moni isä pystyy samaistumaan siihen pelkoon, kun oma lapsi on lähdössä pois kotoa ja menossa naimisiin.
     Kirsikka (Keke Palmer) on nimittäin löytänyt itselleen mammuttimiehen nimeltä Julian (Adam DeVine), jonka kanssa hän on menossa naimisiin ja seikkailemaan maailmalla. Tästä päätellen Kirsikka on nyt aikuinen ja hän on unohtanut teini-ihastuksensa, hottismammutti Ethanin, jonka perään hän kuolasi edellisessä elokuvassa - sekä näköjään parhaan ystävänsä, Louis-myyräsian. Ihan oikeasti, Louisia ei edes mainita koko elokuvassa. Julian on toimiva lisäys sarjaan. Hän yrittää kaiken aikaa tehdä vaikutusta Mannyyn ja Ellieen, saadakseen näiden suostumuksen naida Kirsikka.
     John Leguizamon esittämällä Sidillä ei mene yhtä hyvin rakkauden maailmassa. Heti elokuvan alussa laiskiaistyttö Francine (Melissa Rauch) jättää hänet ja alkupuolella hän sureekin paljon, ettei löydä rakkautta. Sidiä käy jopa sääliksi. Voikohan Jessie J:n esittämä Brooke olla Sidin tuleva lemmitty..?
     Sidin Mummi (Wanda Sykes) on tietysti mukana ja hän on yhä aivan loistava. Mummi on jälleen yksi hauskimmista hahmoista ja varastaa shown muutamassa kohtauksessa.
     Denis Learyn sapelihammastiikeri Diego ei pääse erityisemmin esille elokuvassa. Vielä vähemmän esille pääsee hänen tyttöystävänsä Shira, jonka äänenä kuullaan laulaja Jennifer Lopez. Välillä jopa unohdin, että hän oli mukana elokuvassa. Heillä on kuitenkin yksi todella hauska kohtaus elokuvan alkupuolella, kun he ihmettelevät, miksi lapset pelkäävät heitä.
     Simon Peggin ääninäyttelemä Buck-näätä on palannut (ilman dinosaurus Rudya). Hänellä on todella toimiva aloitus, mutta mitä pidemmälle elokuva kulkee, sitä rasittavammaksi hahmo muuttuu. Rasittavia ovat jälleen myös opossumiveljekset Crash (Seann William Scott) ja Eddie (Josh Peck).
     Jyrsis on taas aivan ihana! Chris Wedgen ääninäyttelemä Jyrsis-orava päätyy seikkailulle avaruuteen UFO:n sisällä ja on jälleen syy tapahtumille, jotka meinaavat tappaa päähenkilömme. Jyrsiksen kaikki liikkeet ovat todella tarkkaan mietittyjä ja hänen kohtauksensa ovat aina aivan parhaita. Harmi, että elokuvan loppupuolella hänen osuutensa pienenee.
     Elokuvassa nähdään pahiksina dinolintuja, jotka yrittävät tappaa Buckin. Pahikset ovat todella unohdettavia ja tylsiä hahmoja, ja mielestäni elokuva olisi toiminut paremmin ilman niitä. Mukana on myös Jesse Tyler Ferguson ääninäyttelemä Shangri-Laama, joka ei tehnyt oikeastaan minkäänlaista vaikutusta minuun.

Kuten edelliset osat, myös tämä alkaa Jyrsiksestä, joka etsii paikkaa tammenterholleen. Hän päätyy UFO:on, joka ampaisee avaruuteen ja tökkii planeetat oikeille paikoilleen. Mittasuhteilla ei tässä kohtauksessa ole oikeastaan väliä. Alku on todella vauhdikas ja hauska, mikä saa välittömästi katsojan loistavaan tunnelmaan. Kun siirrytään muihin hahmoihin, vauhti hidastuu hieman, mutta hauskuus säilyy. Jälleen on mukana vitsejä, joita lapset eivät ymmärrä, mutta jotka uppoavat aikuisiin. Esimerkiksi Mummin mielipide avioliitosta on, että rakastutaan, unohdetaan ja viedään puolet omaisuudesta. Alkupuolella tällaisia vitsejä on useita, mutta mitä pidemmälle elokuva kulkee, sitä enemmän vitsit muuttuvat lapsellisiksi. Yhtäkkiä vitsirepliikit ovatkin tasoa "Hehee kakkaa!" jolloin valkokangasta tuijottaa hieman epäuskoisena. Jyrsiksen toilailut naurattavat aina, mutta Buckin, Crashin ja Eddien jutut eivät naurata lähes yhtään. Elokuva heikkenee nimittäin hieman, kun Buck tulee mukaan. Alkupuoli on onneksi todella hyvä, eikä loppu siis todellakaan huono ole, mutta alun "todella hyvä" -taso laskee pelkkään "hyvään".

Ice Age 5 on selkeä selviytymistarina. Mutta niin oli myös Ice Age 2, joten mikä tässä on erilaista? Tässä yritetäänkin päihittää uhka, joka voisi tuhota kaiken. Elokuvassa puhutaan maailmanlopusta ja pariin otteeseen sanotaankin, että kaikki kuolisivat, joten tavallaan aika synkkä teema on meneillään läpi elokuvan. Ehkä juuri sen takia kakkahuumoria on tungettu mukaan, jotta lapsikatsojien huomio synkkyyteen häiriintyisi. Seikkailua ja jännitystä löytyy myös ja vaikka kyseessä on lastenelokuva - jolloin tietää varmaksi, että lopulta käy hyvin - niin silti jännittää, että miten päästään siihen, että kaikki on jälleen hyvin. Lapselliset vitsit vievät hieman makua elokuvasta, joka olisi muuten erinomainen, mikä tietysti tuottaa pienen pettymyksen.

Animoinnista ei ole mitään pahaa sanottavaa. Elokuva näyttää aivan upealta kaikin puolin. Todella laajat kuvat eri paikoista, sekä avaruusmaisemat ovat tehty täydellisesti. Äänimaailma on aika samanlainen kuin edellisissä ja toimii yhä. Leikkaus on sujuvaa, mutta musiikki ei jää mitenkään mieleen. Selkeää teemaa ei ole, vaan musiikki vain soi taustalla ilman, että se saisi koskaan erityistä huomiota itseensä, kuten vaikkapa ensimmäisen osan soundtrack. Tämän elokuvan musiikin sävellyksestä vastaa John Debney.

Ice Age -sarjasta kokonaisuutena on pakko sanoa, että taso on pysynyt aikalailla hyvänä läpi elokuvasarjan. Se on siinä mielessä siis erittäin onnistunut, sillä vaikka osia on jo viisi, niin konsepti toimii yhä ja katsoisin mielelläni vielä yhden, joka toimisi sarjan huipennuksena. Kovin monia animaatioelokuvasarjoja ei ole viety loppuun asti, joten olisi hienoa, jos Ice Age näyttäisi mallia ja päättäisi sarjan kuudenteen osaan. Blue Sky Studios voi sitten työstää muita projekteja - ei kuitenkaan "Rio 3":sta... Ice Age -sarjan heikoin osa on mielestäni tämä, Ice Age 5: Collision Course. Lapsellinen huumori vie makua elokuvasta, joka muuten olisi parempi kuin listani seuraava osa, eli Ice Age 2: The Meltdown. Se on hyvä, muttei pääse ihan samalle tasolle ja sitä jaksan nykyään katsoa vähemmän kuin ennen. Kolmanneksi heikoin on Ice Age 4: Continental Drift. Se on mainio seikkailuelokuva, mutta se ei ole "tosi hyvä", niin kuin kaksi suosikkiani. Hopeasijalle jää sarjan aloittaja, eli Ice Age, jossa huumori menee aivan nappiin, mutta jonka animaatiojälki näyttää aivan kauhealta nykypäivänä. Suosikkini on yhä Ice Age 3: Dawn of the Dinosaurs, joka on jännittävä seikkailuelokuva, jossa huumori on hyvässä tasapainossa, jolloin sekä lapset, että aikuiset voivat siitä nauttia. Ja siinä on dinosauruksia!

Blu-rayn kuvanlaatu on huikea. Lisämateriaalina Blu-raylla on trailerin ja gallerian lisäksi "Ice Age: The Story So Far", jossa käydään läpi edelliset elokuvat, "Scratasia: Scrat's Solo Adventures", jossa käydään läpi Jyrsiksen sekoiluja, "Mysteries of the Scratazons", jossa kerrotaan hieman lisää tuhoennustuksesta, "The Science of it All: deGrasse Tyson deBunks", jossa käydään läpi elokuvan tieteellisiä puolia, "Star Signs of the Animal Kingdom", jossa elokuvan hahmot esitetään tähtikuvioina, "Figaro" -kappaleen laula-mukana -versio ja "Scrat: Scaped Out", joka sisältää kaikki elokuvan Jyrsis-kohtaukset ja jatkaa hahmon tarinaa vielä hieman eteenpäin.

Yhteenveto: Ice Age 5: Collision Course on ihan hyvä elokuva, muttei valitettavasti niin hyvä kuin toivoin. Se alkaa loistavasti, mutta kun Buck tulee mukaan ja lapselliset jutut alkavat, taso laskee hieman. Hyvä seikkailukertomus on kyseessä ja se tuo jännitystä enemmän tai vähemmän kaikille. Mannyn hahmo toimii vihdoin aivan täydellisesti ja Sidiä käy jopa sääliksi, kun tämä ei vain löydä tosirakkautta, kuten muut sarjan päähahmot. Kirsikan ja Julianin suhde on hyvä lisäys, mutta pahikset tuntuvat turhilta. Jyrsis ja Mummi varastavat shown useasti, mutta Diegolle ja Shiralle ei tunnu riittävän tekemistä. Animointijälki on huikeaa. Jos pidit aiemmista osista, niin katso myös tämä! Viekää lapsenne elokuviin katsomaan tätä ja tekin voitte nauttia siitä - jopa vähän enemmän kuin minä, jos kakkahuumorikin toimii. Toivon tosiaan, että tälle tehtäisiin vielä kuudes osa, joka tietää päättävänsä sarjan ja tekisi sen kunnioittavasti sekä hahmoja, että sarjan faneja kohtaan. Oma ehdotukseni on, että kaikki kuolevat ja ihmisten aikakausi alkaa... mutta veikkaan, että se ei menisi läpi. Edelleen ihmettelen, minne Louis katosi? Muistakaa jäädä saliin, kun lopputekstit alkavat, sillä niiden aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.




Kirjoittanut: Joonatan, 15.7.2016 - Blu-ray -kappale 8.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.moviesmug.com
Ice Age 5: Collision Course, 2016, Twentieth Century Fox Animation, Blue Sky Studios