Voittamaton, kausi 4 (Invincible - 2026) - sarja-arvostelu

VOITTAMATON - KAUSI 4

INVINCIBLE

Luoja: Robert Kirkman

Näyttelijät: Steven Yeun, J. K. Simmons, Gillian Jacobs, Christian Convery, Seth Rogen, Sandra Oh, Zoey Deutch, Walton Goggins, Peter Cullen, Jeffrey Dean Morgan, Lee Pace, Mark Hamill, Shantel VanSanten, Ben Schwartz, Fred Tatasciore, Chris Diamantopoulos, Clancy Brown, Tatiana Maslany, Jay Pharoah, Ross Marquand, Grey Griffin, Jonathan Banks, Cliff Curtis, Eric Bauza, Winston Duke, Michael Dorn, Danai Gurira, Matthew Rhys, Troy Baker, Indira Varma, Chloe Bennet, Frank Welker ja Bruce Campbell

Genre: animaatio, toiminta, scifi

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 49 minuuttia - 55 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 59 minuuttia

Ikäraja: 18

Robert Kirkmanin samannimiseen sarjakuvaan perustuva animaatiosarja Voittamaton nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Amazon Prime Videossa maaliskuussa 2021. Toinen ja kolmas kausi vain kasvattivat suosiota, joten jatkoa oli luvassa lisää. Ääninäyttelijät palasivat nauhoittamaan uudet repliikkinsä, animaattorit kävivät jälleen töihin ja nyt Voittamattoman neljäs tuotantokausi on pyörinyt loppuun Prime Videossa. Itse olen pitänyt paljon sarjan aiemmista kausista ja olenkin positiivisin mielin odottanut sen jatkumista. Katsoinkin neljännen kauden uudet jaksot heti niiden ilmestymispäivinä.

Nolan ja Allen valmistautuvat yhdessä Planeettakoalition kanssa käymään taistoon julmien viltrumilaisten kanssa, mutta siihen Nolan tarvitsee poikansa Voittamattoman apua.

Mark "Voittamaton" Grayson (äänenä Steven Yeun) pistetään pahan paikan äärelle. Hän on hädin tuskin toipunut vammoistaan, jotka hän sai taistelussa Valloittajan (Jeffrey Dean Morgan) kanssa, kun hänen pitäisi lähteä kauas avaruuteen sotaan muita viltrumilaisia vastaan ja ennen kaikkea luottaa isäänsä, tuhansia tappaneeseen Nolaniin, eli Omni-Maniin (J. K. Simmons). Voittamaton pysyy mainiona päähenkilönä, mutta kauden kiinnostavin tyyppi on Nolan, joka on käynyt kausien varrella läpi aikamoista kehityskaarta, miehen ymmärrettyä hirmutekonsa ja käännyttyä omaa kansaansa, viltrumilaisia vastaan.

     Myös muut vanhat tutut, Voittamattoman äiti Debbie (Sandra Oh), velipuoli Oliver (Christian Convery), tyttöystävä Atomi-Eve (Gillian Jacobs), hämärämies Cecil (Walton Goggins), avaruusolento Allen (Seth Rogen), Planeettakoalition johtaja Thaedus (Peter Cullen) ja viltrumilaisten johtaja Thragg (Lee Pace) ovat menossa mukana, kun taas uutena hahmona esitellään Kirkmanin Tech Jacket -sarjakuvista tuttu Zoe Thompson, supersankari, joka päätyy myös auttamaan suuressa planeettojen välisessä sodassa. Sivuhahmotkin ovat mainioita ja osaan heistä saadaan hyvin syvyyttä kauden varrella, mutta joista osa, kuten Maapallon Vartijat ja edelliskaudella isosti esillä ollut Cecil, jäävät enemmän taka-alalle. Thraggista saadaan rakennettua onnistunut uhka, jonka saapuminen taisteluun kauden loppusuoralla tarjoaa oikeasti jännitettä.

Voittamaton jatkaa mainiota kulkuaan neljännellä kaudellaan. Panokset ovat korkeammat kuin aiemmin, kun varsinainen sota viltrumilaisia vastaan alkaa. Jo yhdessä näistä häikäilemättömistä valloittajista on haastetta useammalle supersankarille, mutta nyt olisi tarkoitus pistää koko Thraggin armeija hengiltä, pysäyttääkseen heidän hirmutekonsa lopullisesti. Kausi pääasiassa vain paranee jakso jaksolta, tarjoaa vauhdikkaan viihdyttäviä toimintakohtauksia, sekä onnistuneen shokeeraaviakin tilanteita. Sarjan korkea ikäraja käy kyllä jälleen hyvin selväksi, koska veri roiskuu ja pahimmillaan ihmisiä suorastaan revitään riekaleiksi.

Kaiken rytinän ja mäiskeen keskellä kauden parasta antia on kuitenkin Nolanin ja Markin vaikea isä-poika-suhde, kun heidän pitäisi tehdä yhteistyötä suurempaa uhkaa vastaan, mutta Mark kokee ymmärrettävästi suuria vaikeuksia luottaa isäänsä ykköskauden tapahtumien jälkeen. Oivallista on myös Markin ja Even välinen draamaosasto, kun he pohtivat yhteistä tulevaisuuttaan supersankari-identiteettiensä kanssa. Sen sijaan kauden kevyesti heikoin puoli on täysin tarpeeton väliseikkailu Helvetissä. Jep, kaiken tämän viltrumilaismenon keskelle on ympätty jakso, jossa Mark käy kirjaimellisesti Helvetissä. Jaksoa ei pelasta edes se, että itse Saatanaa ääninäyttelee Bruce Campbell. Jakso on omituinen kompastus muuten erittäin hyvällä kaudella. Onneksi loppusuora on tasaisen väkevä ja jättää odottamaan innolla jo työn alla olevaa viidettä tuotantokautta.

Animaatiojäljeltään Voittamattoman neljäs kausi on kuitenkin ailahteleva. Ajoittain meno on varsin komeaa, mutta usein animaattorit ovat menneet siitä, mistä aita on matalin, esimerkiksi vain raahaamalla pysäytyskuvaa hahmosta ruudun poikki, simuloiden lentämistä ilman sen kummempia yksityiskohtia. Hahmojen tapa kommunikoida avaruudessa telepaattisesti mahdollistaa myös sen, ettei suiden liikkeitä tarvitse animoida moniin kohtauksiin. Pidän kuitenkin siitä, miltä hahmot näyttävät, yksityiskohtaisista taustoista, sekä värien käytöstä. Äänimaailmakin on onnistuneesti rakennettu John Paesanon mainioita musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste ja kuvat / poster and still images of Invincible season 4 www.press.amazonstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Invincible, Yhdysvallat, 2021-, Amazon Studios, Image Comics, Skybound Entertainment

Good Fortune (2025) - elokuva-arvostelu

GOOD FORTUNE

Ohjaus: Aziz Ansari

Näyttelijät: Keanu Reeves, Aziz Ansari, Seth Rogen, Keke Palmer, Sandra Oh, Matt Rogers, Felipe Garcia Martinez ja Stephen McKinley Henderson

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 37 minuuttia

Ikäraja: 12

Good Fortune on koomikko Aziz Ansarin esikoisohjaus. Ansari oli kuvaamassa eri elokuvaa, "Being Mortalia", kun tuotanto keskeytettiin sen päätähti Bill Murrayhin kohdistuneiden ahdistelusyytösten takia. Ansarilla oli jo toinen idea mielessään ja hän sai myytyä sen Lionsgatelle, kun kävi selväksi, ettei "Being Mortal" tulisi näkemään päivänvaloa. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2023 ja lopulta Good Fortune sai ensi-iltansa maailmalla syksyllä 2025. Elokuva sai ihan positiivista palautetta kriitikoilta, mutta se menestyi taloudellisesti niin heikosti, että Suomen teatterikierros peruttiin. Nyt Good Fortune on saapunut Amazon Prime Videoon ja itse olin ollut pitkään kiinnostunut leffan näkemisestä. Pistinkin uteliaana elokuvan pyörimään.

Enkeli Gabriel päättää auttaa huonosti elämässä pärjäävää Arjia, vaihtamalla Arjin tietoisuuden rikkaan Jeffin kanssa, näyttääkseen ettei ruoho ole aina vihreämpää aidan toisella puolen.

"Being Mortalin" päädyttyä jäihin päätähti Bill Murrayn potkujen takia, Aziz Ansari päätti hyödyntää elokuvan muuta näyttelijäkaartia Good Fortunessa. Ansari itse näyttelee Arjia, jonka elämä ei millään ota tuulta siipiensä alle. Arj työskentelee yrityksessä, jossa hänen hommansa on tehdä erilaisia askareita niistä maksaville ja eräänä päivänä hän päätyy auttamaan Seth Rogenin esittämää Jeffiä, joka tykästyy Arjiin niin, että palkkaa hänet omaksi assistentikseen. Jeff on todella rikas mies, joka on omien sanojensa mukaan tehnyt itse omaisuutensa sijoitusprojektiensa avulla, mutta jonka apuna ovat kyllä olleet rikkaat vanhemmat. Ansari ja Rogen ovat hyviä rooleissaan, niin silloin kun Arj on puilla paljailla ja Jeff nautiskelee rahoistaan, kuin myös silloin, kun heidän tietoisuutensa vaihdetaan päikseen ja Arj pääsee tutustumaan leveään elämään ja Jeff huomaa jääneensä tyhjän päälle.

     Elokuvassa nähdään myös Keke Palmer Arjin mielenkiinnonkohteena Elenana, sekä Keanu Reeves enkeli Gabrielina, joka on kyllästynyt työhönsä autoa ajavien ja samaan aikaan puhelimiaan räpläävien ihmisten pelastajana ja haluaa oikeasti auttaa jotakuta saamaan elämänsä raiteilleen. Palmer on kelpo osassaan, mutta Reeves on vaivaannuttavan jäykkä puupökkelö Gabrielina. Asiaa auttaa hieman se, että kyse on enkelistä, eikä ihmisestä, mutta Reevesin tönkkö esiintyminen ja ulosanti tekevät Gabrielista yhden miehen uran huonoimmista roolisuorituksista.

Ihmeellinen on elämä -klassikosta (It's a Wonderful Life - 1946) selvästi inspiraationsa saaneessa Good Fortunessa on hyvät lähtökohdat, mutta valitettavasti itse elokuva jäi mielestäni aika keskinkertaiseksi. Sen sijaan, että tämän tarinan enkeli näyttäisi päähenkilölle, millainen maailma olisi, jos hän ei olisi koskaan syntynyt, enkeli haluaakin saada päähenkilön olemaan tyytyväinen elämäänsä toisella tapaa - vaihtamalla hänen tietoisuutensa rikkaan miehen kanssa. Hyvä idea kuitenkin kompastuu omaan nilkkaansa, kun Gabrielin opetus ei mene Arjilla perille, vaan hän alkaakin nauttia rikkaasta elämästä täysin rinnoin, samalla kun Jeff joutuu opettelemaan elämään tili tyhjänä ja auto nukkumapaikkanaan.

Kelpo tarina ei kuitenkaan kanna erityisen pitkälle, kun Ansarin käsikirjoitus jää harmillisen vaisuksi. Siitä löytyy hetkensä, etenkin kun Gabriel päätyy kokeilemaan ihmiselämää ja löytää iloa esimerkiksi tanssimisesta ja kananugeteista. Tekstiä kuitenkin vaivaa merkittävästi se, ettei se ole järin hauska. Good Fortune tarjosi minulle satunnaisia huvittuneita hymähdyksiä, mutta varsinaiset naurut jäivät saamatta. Lisäksi Reevesin jäykän roolityön lisäksi pidin vaivaannuttavana myös leffan äärimmäisen sinisilmäistä ja naiivia tapaa käsitellä teemojaan rikkaan elämän nurjista puolista ja köyhän elämän "todellisista rikkauksista". Ei Good Fortune huono ole, mutta se jäi mielestäni kauas potentiaalistaan.

Teknisesti Good Fortune on kuitenkin oikein mukiinmenevä. Elokuva on pätevästi kuvattu ja leikattu kasaan. Lavasteet näyttävät hyviltä ja puvustus on oivallista enkelien tarkoituksellisen epäaidon näköisiä siipiä myöten. Tehosteet ajavat asiansa ja äänimaailma on kelvollisesti työstetty. Carter Burwellin säveltämät musiikit tunnelmoivat taustalla ihan kivasti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.4.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Good Fortune, Yhdysvallat, 2025, Lionsgate, Media Capital Technologies, Oh Brudder Productions

Arvostelu: Smurffit-elokuva (Smurfs - 2025)

SMURFFIT-ELOKUVA

SMURFS

Ohjaus: Chris Miller

Pääosissa: James Corden, Rihanna, JP Karliak, John Goodman, Nick Offerman, Dan Levy, Alex Winter, Xolo Maridueña, Maya Erskine, Amy Sedaris, Natasha Lyonne, Sandra Oh, Jimmy Kimmel, Octavia Spencer, Nick Kroll, Hannah Waddingham, Kurt Russell, Hugo Miller, Chris Miller, Billie Lourd ja Marshmello

Genre: animaatio, seikkailu, komedia, fantasia

Kesto: 1 tunti 32 minuuttia

Ikäraja: 7

Smurfs, eli suomalaisittain Smurffit-elokuva perustuu Peyon luomiin sarjakuvahahmoihin, jotka tekivät ensiesiintymisensä vuonna 1958. Hahmoista oli tehty jo muutamakin elokuva, oikeita näyttelijöitä ja animaatiota yhdistelevät Smurffit (The Smurfs - 2011) ja Smurffit 2 (The Smurfs 2 - 2013), sekä kokonaan animoitu Smurffit: Kadonnut kylä (Smurfs: The Lost Village - 2017). Näistä elokuvista vastasivat Columpia Pictures ja Sony Pictures Animation, mutta vuonna 2022 hahmojen elokuvaoikeudet siirtyivät Paramount Animationille ja Nickelodeon Moviesille, jotka alkoivat suunnitella kokonaista elokuvasarjaa hahmoista. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja nyt Smurffit-elokuva on saapunut teattereihin. Itse tykkäsin lapsena vanhasta Smurffit-piirrossarjasta (The Smurfs - 1981), mutten piitannut juuri yhtään parista näytellystä leffasta. Smurffit: Kadonnut kylä oli askel parempaan suuntaan ja olin aluksi hyvillä mielin, kun kuulin uuden animaatioelokuvan olevan tulossa, sillä koin sen olevan oikea muoto kertoa näitä tarinoita. Leffan traileri sai minut kuitenkin pudistelemaan päätäni pahemman kerran ja kävinkin epäilevin odotuksin katsomassa uuden Smurffit-elokuvan sen ensi-iltapäivänä.

Kun Smurffikylään piilotettua taikakirjaa havitteleva ilkeä velho Razamel sieppaa Suursmurffin, muut smurffit joutuvat turvautumaan pahimman vihollisensa Gargamelin apuun pelastaakseen johtajansa.

Elokuvan keskiössä ovat vähemmän yllättäen siniset, valkoisia lakkeja ja pöksyjä käyttävät smurffit, jotka asustavat Smurffikylässä lauleskellen ja tanssahdellen, sekä tarrautuvat yhteen tiettyyn ja dominoivaan piirteeseensä. On esimerkiksi koko ajan huonolla tuulella oleva Ärjy (Chris Miller), kylän älykkäin smurffi Välkky (Xolo Maridueña), väkivahva Patti (Alex Winter) ja itseään rakastava Kauno (Maya Erskine). Kylää johtaa vanha ja viisas Suursmurffi (John Goodman) ja kylän ainoa naispuoleinen smurffi on Smurffiina (Rihanna), jonka voisi kaikesta mainostuksesta päätellen luulla olevan elokuvan päähenkilö, mutta ei. Smurffit-elokuvan keskiössä on elokuvaa varten luotu Nimetön Smurffi (James Corden), joka on ainoa koko kylässä, joka ei ole löytänyt sitä omaa juttuaan. Kuitenkin kun Suursmurffi siepataan, Nimetön saattaa vihdoin löytää itsensä seikkailun aikana. Hahmo on toimiva ja Smurffiinakin toimii siinä sivussa, mutta valitettavasti suuri osa muista smurffeista jäävät pahasti taka-alalle.

     Vastaansa smurffit saavat pahan Razamel-velhon (JP Karliak), joka havittelee taikakirjaa, jonka Suursmurffi aikoinaan piilotti Smurffikylään ja jolla Razamel ja muut pahat velhot voisivat syöstä koko maailman pimeyteen. Avukseen smurffit tarvitsevat yllättäen arkkivihollisensa Gargamel-velhon (myös Karliak) ja tämän Rontti-kissan, jotka kantavat kaunaa Razamelille. Razamel on kelpo pahis ja on ihan kivaa vaihtelua nähdä smurffien tekevän yhteistyötä Gargamelin kanssa - joskin näin uuden Smurffi-franchisen aloituselokuvaksi on hieman kummaa, ettei tarina ole perinteikkäämpi smurffit vastaan Gargamel -kuvio.

Vaikka mukana ei yllättäen olekaan sitä Influensserismurffia, joka sai minut trailerissa pyörittelemään silmiäni, on Smurffit-elokuva juuri sellainen lapsille tarkoitettu kohellusärsyke kuin etukäteen pelkäsin. Seasta löytyy hieman syvempää teemaa oman minuuden löytämisestä, mutta tämä tuntuu hukkuvan kaiken päättöminä kanoina sinne tänne säntäilyn alle. Elokuvasta puuttuu se sympaattisuus, mikä on tehnyt Smurffeista tykättävän niin lapsille kuin aikuisille ja leffa on lopulta vain jotain, mitä pistää pyörimään taustalle, kun haluaa lapsen pois jaloista puoleksitoista tunniksi. Muksuja leffan värikäs, vauhdikas ja äänekäs seikkailu ties minne multiversumin syövereihin voi viihdyttää, mutta aikuista katsojaa leffa todennäköisesti vain uuvuttaa.

Suursmurffin etsintäoperaatio vie smurffit tosiaan aikamoiselle matkalle, missä he päätyvät monenlaisiin ulottuvuuksiin - myös hetkeksi meidän oikeiden ihmisten sekaan. Onneksi tämä osio ei ole samanlaista hävyttömän tuotesijoittelun juhlaa kuin vuoden 2011 tietokoneanimaatiota ja oikeita näyttelijöitä sekoittava Smurffit-raina. Vaikka menoa ja meininkiä riittää, koin Smurffit-elokuvan silti jopa oudon pitkäveteiseksi. Kaikkea tapahtuu koko ajan, mutta jotenkin todella väsyneesti ja ponnettomasti. Seikkailu ei nappaa mukaansa, eikä komediaosastossakaan ole kehumista. Vitsit ovat lähes täysin lapsille suunnattuja, mutta eipä minun näytöksessäni naurua pahemmin kuulunut perheen pienimmiltäkään katsojilta.

Visuaalisesti Smurffit-elokuva on sentään pääasiassa ihan miellyttävää katseltavaa, silloin kun elokuva pysyy täysin animaationa. Leffa näyttää hauskasti samaan aikaan niin käsin piirretyltä kuin tietokoneella kolmiulotteiseksi animoidulta, luoden onnistuneen omanlaisensa ulkonäön. Itse smurffit näyttävät tutuilta omilta itseltään ja taustat ovat sopivan yksityiskohtaiset. Leffa on myös miellyttävän värikäs. Äänimaailma on paikoitellen turhan kaoottinen ja kenties Rihannan sopimukseen liittyen sekaan ripotellut parit musikaalinumerot olisi ihan hyvin voinut leikata pois.

Lopputekstien aikana nähdään vielä mahdollista jatkoa pohjustava kohtaus.

Ennen Smurffit-elokuvaa esitetään viisiminuuttinen Paavo Pesusieni -animaatio Tilausta pukkaa (Order Up!), muistuttamaan jouluna ensi-iltansa saavasta Paavo Pesusieni: Syvän meren seikkailu -elokuvasta (The SpongeBob Movie: Search for SquarePants - 2025). Huomasin viihtyväni lyhärin parissa paremmin kuin itse pääesityksenä toimineen Smurffit-elokuvan aikana.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.7.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Smurfs, 2025, Paramount Animation, Domain Entertainment (II), International Motion Picture Studios, Lafig Belgium

Arvostelu: Punainen (Turning Red - 2022)

PUNAINEN

TURNING RED

Ohjaus: Domee Shi

Pääosissa: Rosalie Chiang, Sandra Oh, Ava Morse, Maitreyi Ramakrishnan, Hyein Park, Orion Lee, Wai Ching Ho, James Hong, Tristan Allerick Chen ja Addie Chandler

Genre: animaatio, fantasia, komedia

Kesto: 1 tunti 40 minuuttia

Ikäraja: 9

Turning Red, eli suomalaisittain Punainen on Pixarin uusi animaatioelokuva. Vuonna 2017 ensikertalaisohjaaja Domee Shi esitteli ideansa studiolle, joka innostui siitä. Tehtyään Oscar-palkitun lyhytanimaation Bao (2018), Shi pääsi työstämään filmiään oikein tosissaan. Animointiprosessi alkoi ja nyt Punainen on julkaistu Disney+ -palvelussa. Itse innostun aina, kun Pixar ilmoittaa tekevänsä uuden elokuvan ja sama kävi myös tämän kohdalla. Minua harmittikin suuresti, että kyseessä on jo kolmas Pixar-elokuva peräkkäin Soul - Sielun syövereissä (Soul - 2020) ja Lucan (2021) jälkeen, joka pusketaan heti suoratoistopalveluun ilman elokuvateatterikierrosta. Katsoinkin Punaisen heti aamulla, kun se oli ilmestynyt Disney+ -palvelun valikoimaan.

13-vuotias tyttö Meilin Lee auttaa äitiään töissä, menestyy hyvin koulussa ja hänellä on maailman parhaat kaverit, joiden kanssa he fanittavat poikabändi 4*Townia. Eräänä aamuna Mein elämä mullistuu, kun hän herää jättimäisenä kultapandana.

Meilin Lee (äänenä Rosalie Chiang) tai ihan vain Mei on 13-vuotias kiinalaiskanadalainen tyttö. Hänellä menee hyvin koulussa, hänellä on hauskoja kavereita, hän auttaa mielellään äitinsä (Sandra Oh) työpaikalla ja hän on hulluna supersuosittuun 4*Town-poikabändiin. Mein elämä kääntyy kuitenkin päälaelleen, kun eräänä aamuna hän herää valtavana kultapandana. Mein täytyykin yrittää keksiä keino muuttaa itsensä takaisin ihmiseksi. Lähtökohta Mein tarinalle on veikeä. Siinä yhdistyy Marvelin Hulk-hahmoa muistuttava vaikea kyky ja teinitytön kasvutarina. Hahmosta pitää nopeasti ja hänen kummallisten koettelemusten vietäväksi uppoutuu heti.

     Muita hahmoja Mein ja hänen äitinsä lisäksi ovat Mein isä (Orion Lee), Mein kaverit Miriam (Ava Morse), Abby (Hyein Park) ja Priya (Maitreyi Ramakrishnan), Meitä kiusaava Tyler (Tristan Allerick Chen) ja Mein isoäiti Wu (Wai Ching Ho). Sivuhahmot eivät tee samanlaista vaikutusta kuin päähenkilö, mutta ajavat asiansa. Mein äiti on tyypillinen tiukkapipo, isän ottaessa rennommin. Miriam, Abby ja Priya ovat persoonallisuuksiltaan oivallisen erilaiset, mutta jäävät henkilöinä todella ohuiksi.

Pixar tarjoaa jälleen erittäin mainion koko perheen animaatioseikkailun, joka sisältää hupia, jännitystä ja haikeutta, sekä kypsiä teemoja, joista kaikenikäiset voivat nauttia. Punainen on yllättävänkin kekseliäs allegoria tyttöjen teini-iän vaikeuksille ja koettelemuksille. Mein muuttumista kultapandaksi hyödynnetään vertauskuvana mm. kasvukivuille, kuukautisten alkamiselle, tunnemyllerykselle hormonien jyllätessä ja oman itsensä löytämiselle. Leffasta löytyy siis paljon helposti samaistuttavia juttuja ja hetkiä. Mukana on myös aika rohkeitakin vetoja, joita elokuvalta ei olisi etukäteen uskonut näkevänsä.

Silti jokin Punaisessa jätti pienesti kylmäksi. Sen juoni on veikeä, elokuvassa käsitellään monimutkikkaita aiheita luovin tavoin ja leffan aikana saa nauraa useaan otteeseen makeasti. Silti tuntuu siltä, että elokuva ei ihan yllä potentiaaliinsa. Vaikka käsikirjoituksessa on paljon mahtavia juttuja, tarinan kuviot eivät aina onnistu pitämään mukanaan niin hyvin kuin toivoisi. Lisäksi loppupään Pixarille tyypilliset nyyhkykohtaukset eivät iskeneet minuun niin lujaa kuin olisin odottanut. Silti tietyistä heikkouksistaan huolimatta Punainen on todella oivallinen ja oivaltava teos, joka osoittaa, että Pixarilta osataan edelleen tarjota hyviä uusia ideoita.

Domee Shi oli työskennellyt Pixarilla jo useamman vuoden ennen Punaisen ohjaamista ja käsikirjoittamista, ollen mukana tekemässä mm. Ihmeperhe 2:a (Incredibles II - 2018) ja Toy Story 4:ä (2019). Shi ohjasi Ihmeperhe 2:n yhteydessä esitetyn sympaattisen lyhytanimaation Bao, jonka myötä hän sai kokopitkän filmin hoidettavakseen. Shi hoitaa hommansa pätevästi ja elokuvasta näkee, että hän haluaa tuoda tiettyjä asioita esille lapsikatsojille, joita ei oikeastaan näe valtavirran filmeissä muuten. Visuaalisesti Punainen on tietty huippuluokkaa, kuten studiolta voikin odottaa. Se on upeasti animoitu ja jokainen kuva on täynnä pikkutarkkoja yksityiskohtia, lumoavaa värien käyttöä ja muutenkin näyttävää menoa. Äänimaailma on myös hyvin rakennettu ja Ludwig Göranssonin säveltämät musiikit säestävät tapahtumia mainiosti.

Yhteenveto: Punainen on erittäin hyvä animaatioseikkailu, josta koko perhe voi nauttia. Elokuva pitää sisällään yllättävänkin oivaltavia, rohkeita ja kypsiä teemoja ja vertauskuvia erityisesti tyttöjen murrosiästä. Mukana on paljon samaistuttavia asioita ja hetkiä, joita voi verrata omaan elämäänsä niin hyvässä kuin pahassa. Elokuvan idea on hauska ja leffan aikana pääsee naureskelemaan useaan otteeseen. Mei on mainio päähenkilö, jonka omituisen muutoksen käynnistämää tarinaa ryhtyy seuraamaan mielellään. Tarinan kuviot eivät kuitenkaan aina ihan toimi ja säväytä niin hyvin kuin voisi toivoa. Sivuhahmot jäävät myös hieman tylsemmän puolelle. Pixarille ominaiset nyyhkykohtaukset eivät iskeneet toivomallani tavalla ja osittain elokuva jätti hieman kylmäksi. Visuaalisesti Punainen on tietty huippuluokkaa ja heikkouksineenkin kyseessä on todella oivallinen teos, jota suosittelen lämpimästi. Elokuvan avulla voi myös herättää hyvää keskustelua lapsiperheen kesken, varsinkin jos perheeseen kuuluu murrosiän kynnyksellä olevia tyttöjä.

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.3.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Turning Red, 2022, Pixar Animation Studios, Walt Disney Pictures

Arvostelu: Raya ja viimeinen lohikäärme (Raya and the Last Dragon - 2021)

RAYA JA VIIMEINEN LOHIKÄÄRME

RAYA AND THE LAST DRAGON

Ohjaus: Don Hall ja Carlos López Estrada

Pääosissa: Kelly Marie Tran, Awkwafina, Gemma Chan, Daniel Dae Kim, Sandra Oh, Benedict Wong, Izaac Wang, Thalia Tran, Ross Butler, Sung Kang ja Alan Tudyk

Genre: animaatio, fantasia, seikkailu

Kesto: 1 tunti 54 minuuttia

Ikäraja: 7

Raya and the Last Dragon, eli suomalaisittain Raya ja viimeinen lohikäärme on Disneyn uusi animaatioelokuva. Sen teko lähti liikkeelle nimellä "Dragon Empire" ja sen ohjaajina oli alunperin tarkoitus toimia Paul Briggs ja Dean Wellins, ja käsikirjoittajana Kiel Murray, mutta tuotannon aikana projekti muuttui huomattavasti. Nimi vaihdettiin, uusiksi ohjaajiksi valittiin Don Hall ja Carlos López Estrada ja käsikirjoittajiksi Adele Lim ja Qui Nguyen. Alunperin Raya ja viimeisen lohikäärmeen oli tarkoitus saada ensi-iltansa marraskuussa 2020, mutta koronaepidemian vuoksi sen tuotanto venyi ja sen julkaisua piti siirtää. Nyt elokuva on vihdoin saapumassa teattereihin, jotka ovat auki, sekä Disney+ -suoratoistopalveluun (aluksi lisämaksulla ja kesäkuusta lähtien elokuva kuuluu valikoimaan kaikille). Itse aloin innolla odottamaan elokuvaa, kun näin sen ensimmäisen, tyylikkyyttä ja mystisyyttä uhkuvan julisteen. Erityisesti odotin leffaa, sillä kyseessä oli Disneyn ensimmäinen oma uusi animaatiotarina sitten vuoden 2016 Vaianan (Moana), jonka jälkeen studio on julkaissut vain jatko-osia aiemmille filmeilleen. Olinkin erittäin innoissani, kun huomasin, että elokuva olisi vihdoin ja viimein tulossa nyt maaliskuussa ja etenkin siitä, että pääsisin jopa näkemään sen leffateatterissa. Viimeiseen asti pelkäsin, että jatkuvasti kiristyvät tilaisuusrajoitukset johtaisivat näytöksen perumiseen ja minulla oli yhä hieman epäuskoinen olo, kun istuin alas elokuvasalissa, valot sammuivat ja Raya ja viimeinen lohikäärme alkoi.

Satumaa Kumandran kansan riitaannuttua viiteen, toisilleen vihamieliseen maahan ja ihmisiä kiveksi muuttavien druuni-hirviöiden riehuessa ympäri maata, nuoren Rayan täytyy lähteä etsimään viimeistä lohikäärmettä, Sisua, siinä toivossa, että tämä voisi yhdistää rikkinäisen kansan ja päihittää druunit.

Uusista Tähtien sota -elokuvista (Star Wars - 1977-) tuttu Kelly Marie Tran ääninäyttelee elokuvan nimikkohahmo Rayaa, nuorta naista, joka ottaa tehtäväkseen pelastaa maailman pahoilta druuneilta. Sitä varten hänen täytyy löytää viimeinen lohikäärme Sisu (äänenä veikeä Awkwafina), joka on ollut kadoksissa viimeiset 500 vuotta, sekä yhdistää hajonnut Kumandran kansa. Raya on erinomainen uusi sankarihahmo Disneyn animaatioelokuvien maailmaan ja hänen seikkailuunsa hyppää heti suurella mielenkiinnolla mukaan. Hahmosta on onnistuttu tekemään oivallisen moniulotteinen henkilönä, kuten myös todella sähäkkä taistelijana. Mulanin tavoin Raya ei ole mikään perinteinen Disney-prinsessa, joka odottaa unelmiensa prinssin pelastavan päivän, vaan lähtee itse tekemään urotekoja. Mukanaan Rayalla on aivan fantastinen eläinkaveri, turkiskuoriainen Tuk Tuk (Alan Tudyk), joka on mitä suloisin ja hassuin tapaus.

     Seikkailunsa varrella Raya kohtaa monia erilaisia hahmoja, kuten Hammas-maan prinsessa Namaarin (Gemma Chan) ja tämän äidin, päällikkö Viranan (Sandra Oh), kokkailevan Boun-pojan (Izaac Wang), Ranka-maan suurikokoisen päällikkö Tongin (Benedict Wong), sekä kummallisen vauvan (Thalia Tran) ja tämän apinamaiset ongikaverit. Lisäksi Daniel Dae Kim kuullaan Rayan isänä, Sydän-maan päällikkö Benjana. Hahmogalleria on läpikotaisin mainio ja etenkin outo vauvahahmo tarjoaa hauskoja hetkiä. 

Raya ja viimeisellä lohikäärmeellä kestää jonkin aikaa lähteä kunnolla liikkeelle. Sen alku käytetään oivallisesti (joskin hieman liian pitkästi) esittelemään tätä kuvitteellista Kumandraa, joka on jakautunut viiteen maahan (Sydän, Hammas, Ranka, Kynsi ja Häntä), jotka ovat vuosikaudet olleet riidoissa mystisen lohikäärmekiven herruudesta. Kun tämä alustus on saatu pois alta ja itse seikkailu alkaa, on luvassa Disneyn paras oma animaatioleffa sitten vuoden 2016 upean Zootropolis - eläinten kaupungin (Zootopia). Raya ja viimeinen lohikäärme on todella mukaansatempaava, vangitseva ja vauhdikas fantasiaseikkailu, josta koko perhe voi nauttia täysillä. Seikkailuhenki on vahvasti läsnä ja katsoja haluaa kiehtoutuneena nähdä lisää uusia paikkoja Kumandrasta, Rayan matkan edetessä.

Mukana on tietty paljon huumoria ja nauraa saa ihan ääneenkin. Aluksi minulla kesti hieman totutella tiettyihin moderneihin juttuihin vitseissä, sillä ne eivät täysin tuntuneet istuvan fantasia-asetelmaan, mutta pian ne menivät muun ohessa. Elokuva uskaltaa synkentyäkin ja druuni-olennoista on saatu aikaiseksi mainio uhka, joka tarjoaa jännitettä erityisesti lapsikatsojille hurjan luonteensa ja painostavan ulkonäkönsä vuoksi. Toimintakohtaukset ovat yllättävänkin päheitä animaatioleffaksi. Kaikki napakoista miekkataisteluista vauhdikkaisiin takaa-ajoihin ovat erinomaisesti toteutettuja. Tämän lisäksi on myös kiinnostavaa, kuinka elokuva tuo tähän fantasiamaailmaan vaikutteita itämaisista kulttuureista. Erityisesti innostuin siitä, että lohikäärmeet ovat ulkonäöltään sellaisia siivettömiä, pitkulaisia, nelijalkaisia ja taikavoimaisia, millaisina ne monissa Aasian maissa esitetään, eivätkä tyypillisiä tulta syökseviä lentäjiä, joina lohikäärmeet pääasiassa länsimaissa tunnetaan.

Suuren osan ajasta pidin Raya ja viimeistä lohikäärmettä erittäin hyvänä, vaikkakin tarinaltaan aika ennalta-arvattavana elokuvana, mutta vasta kun se alkoi loppupäässä kunnolla vahvistamaan teemojaan, se nousi täysin uudelle tasolle ja sai minut arvostamaan filmiä enemmän. Elokuva käsittelee hienosti ihmisten itsekkyyttä ja kuinka ihmisten tapa taistella toisiaan vastaan tekee heistä sokeita todellisille vaaroille. Yhteistyön ja luottamuksen merkitystä painotetaan selviytymisen voimana. Opetukset ovat tärkeitä niin lapsille kuin aikuisille, joista monet tuppaavat unohtamaan tällaiset jutut. Loppupää elokuvasta myös osoitti, kuinka vahvasti olinkaan kiintynyt näihin hahmoihin, heidän seikkailuunsa ja tämän fantasiamaan kohtaloon, että huomasin finaalissa herkistyväni niin, että meinasi tulla tippa linssiin. Tämä yhdistettynä merkittävään sanomaan, olin lopulta vaikuttunut siitä, mitä elokuvantekijät olivat saaneet aikaan.

Ohjaajakaksikko Don Hall ja Carlos López Estrada tekevät loistotyötä tunnelman kanssa ja pitäessään pakettia kasassa, sekoitellessaan mukaan lapsiystävällistä huumoria ja seikkailua, sekä hieman synkempääkin materiaalia. Käsikirjoittajaduo Qui Nguyen ja Adele Lim taas ovat kynäilleet vahvan tekstin, joka saattaa kulkea juonellisesti tuttuja latuja, mutta tekee sen voimakkain hahmoin. Vaikka mukana onkin yliluonnollinen paha voima, Nguyen ja Lim ovat keskittyneet siihen, että eri ihmisklaanien välinen konflikti on vakuuttava ja uskottava. Siinä on jotain todella vahvaa, että animaatioelokuvassa hahmot taistelevat erilaisten, mutta katsojan vinkkelistä molemmin puolin ymmärrettävien ajatusmaailmojen takia. Pidin myös erittäin paljon siitä, että mukaan ei ole tungettu mitään pakollista rakkauskuviota, vaan ajan hermoilla Rayasta on tehty itsenäinen ja vahva nainen, joka ei miestä kaipaa. Ja kun kyseessä on Disneyn animaatio, niin totta kai Raya ja viimeinen lohikäärme näyttää mielettömän upealta! Taustat ovat täynnä ällistyttäviä yksityiskohtia ja jotkut luontomaisemat näyttävät lähes todellisilta. Valojen ja värien käyttö vain lisää näyttävyyttä. Erinomaista visuaalista ilmettä tukee iskevä äänimaailma, sekä James Newton Howardin säveltämät mahtavat musiikit, jotka vahvistavat viihdyttävän seikkailun tuntua.

Ennen varsinaista elokuvaa teattereissa esitetään lyhytanimaatio Yhdessä (Us Again), joka on todella hurmaava pienteos, jossa iäkäs pariskunta löytää sateen kautta nuoruuden energiaa ja molempien tanssijalka alkaa vipattaa pitkin suurkaupungin katuja. Myös tässä lyhytelokuvassa animaatiojälki on täydellistä. Huikeaa on, että lyhytleffa ehtii vain muutaman minuutin kestossaan ja ilman dialogia kertomaan vahvan tarinan, joka voi liikuttaa yhtä paljon kuin lyhärin jälkeen nähtävä elokuva. Yhdessä-lyhytelokuva saapuu Disney+ -palveluun perjantaina 5. maaliskuuta.

Yhteenveto: Raya ja viimeinen lohikäärme on hieman takkuilevasta alustaan ja paikoitellen ennalta-arvattavasta tarinastaan huolimatta mahtava animaatioseikkailu, joka vain paranee loppua kohti. Seikkailun käynnistyessä leffa nappaa tosissaan mukaansa ja viihdyttää läpi kestonsa. Mukaan mahtuu hauskaa huumoria, jännittäviä vaaratilanteita sekä vauhdikkaita toimintakohtauksia. Onneksi sekaan ei ole väkisin tungettu turhaa romanssia. Loppua kohti filmi alkaa tosissaan syventymään teemoihinsa, mikä vain nostaa elokuvan tasoa entisestään. Teemat esitetään yllättävänkin voimakkaasti, ja kun sen yhdistää siihen, kuinka paljon hahmoista alkaa välittämään, loppuhuipennuksessa voi jopa huomata herkistyvänsä kyyneliin. Raya on loistokas päähenkilö, jonka seikkailuun palaa mielellään uudestaankin. Animaatiojälki on Disneylle tuttuun tapaan aivan fantastisen upeaa. Lopputuloksena on Disneyn paras oma elokuva viiteen vuoteen ja todella toivon, että studio jatkaa samalla linjalla ja tarjoaa tämän tasoisia uusia kertomuksia lisää tulevaisuudessa. Disney on viime vuodet ollut niin keskittynyt vanhojen elokuviensa sieluttomiin uusintafilmatisointeihin ja jatko-osiin, että Raya ja viimeinen lohikäärme on varsinainen piristysruiske. Seuraavaksi tiedossa olisi loppuvuodesta ilmestyvä Encanto (2021), jota odotan nyt erittäin positiivisin mielin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.3.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Raya and the Last Dragon, 2021, Walt Disney Pictures, Walt Disney Animation Studios