ROSEMARYN PAINAJAINEN
ROSEMARY'S BABY
Ohjaus: Roman Polanski
Pääosissa: Mia Farrow, John Cassavetes, Ruth Gordon, Sidney Blackmer, Maurice Evans, Ralph Bellamy, Angela Dorian, Patsy Kelly ja Charles Gordin
Genre: kauhu
Kesto: 2 tuntia 17 minuuttia
Ikäraja: 16
Rosemary's Baby, eli suomalaisittain Rosemaryn painajainen perustuu Ira Levinin samannimiseen kirjaan vuodelta 1967. Tuottaja William Castle sai kirjan käsiinsä jo ennen sen varsinaista julkaisua ja vakuutti Paramount Picturesin johtaja Robert Evansin siitä, että kirjan elokuvaoikeudet pitää hankkia. Alfred Hitchcockia kalasteltiin elokuvan ohjaajaksi, mutta tämän kieltäydyttyä Castle sai Roman Polanskin tarttumaan projektiin. Polanski kirjoitti lähes 300-sivuisen käsikirjoituksen, jonka pohjalta kuvaukset käynnistyivät elokuussa 1967. Lopulta Rosemaryn painajainen sai ensi-iltansa kesäkuussa 1968 ja se oli taloudellinen hitti, joka voitti parhaan naissivuosan Oscar- ja Golden Globe -palkinnot, sekä sai parhaan sovitetun käsikirjoituksen Oscar-ehdokkuuden ja parhaan naispääosan, käsikirjoituksen ja musiikin Golden Globe -ehdokkuudet. Kriitikot suhtautuivat elokuvaan aluksi ristiriitaisesti, mutta vuosien varrella leffan arvostus on vain kasvanut ja nykyään Rosemaryn painajaista pidetään yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä kauhuelokuvista. Itse katsoin elokuvan ensimmäistä kertaa viitisen vuotta sitten halloweenin aikaan ja pidin siitä valtavasti. Nyt kun elokuva on saamassa esiosan Apartment 7A (2024), päätin sitä odotellessa katsoa Rosemaryn painajaisen uudestaan ja samalla arvostella elokuvan.
Rakastunut Woodhousen pariskunta Rosemary ja Guy muuttavat New Yorkiin ja päättävät, että on vihdoin aika hankkia lapsi. Pian Rosemary kuulee ilouutisen, että hän on raskaana, mutta seuraavien kuukausien ajan hän alkaa tulla vainoharhaiseksi siitä, että talossa on meneillään jotain hämärää ja että hänen syntymätön lapsensa on vaarassa.
Pääroolissa nimikkohahmo Rosemary Woodhousena nähdään Mia Farrow, joka ei ollut tekijöiden ensimmäinen valinta osaan. Ohjaaja Roman Polanski olisi halunnut rooliin kihlattunsa Sharon Taten, kun taas Paramount-johtaja Robert Evans halusi rooliin jonkun tunnetun näyttelijän, kuten Jane Fondan. Farrow nappasi kuitenkin lopulta roolin, mistä kiukustui hänen aviomiehensä, laulaja Frank Sinatra, joka oli vaatinut Farrow'ta luopumaan näyttelijähaaveistaan. Farrow piti kuitenkin päänsä, mikä johti lopulta siihen, että kesken kuvausten Sinatra saapui tuomaan avioeropaperit. Hyvä niin, sillä Farrow on erinomainen roolissaan. Hän tulkitsee todella hyvin hyväsydämistä ja viatonta hahmoaan, joka alkaa raskaaksi tullessaan käydä yhä vain vainoharhaisemmaksi ympärillään olevista ihmisistä - jopa miehestään Guysta, jota esittää John Cassavetes. Myös Cassavetes on mainio roolissaan aviomiehenä, joka katsoo vaimoaan kuin hullua yhä enemmän kuukausi kuukaudelta.
Elokuvassa nähdään myös Sidney Blackmer ja Ruth Gordon naapurissa asuvana iäkkäänä Castevetin pariskuntana Romanina ja Minnienä, Angela Dorian heidän ottolapsenaan Terrynä, Maurice Evans Rosemaryn ystävänä Hutchina, sekä Ralph Bellamy tohtori Abraham Sapirsteininä. Sivunäyttelijätkin ovat mainiot osissaan ja Gordon voitti ansaitusti parhaan naissivuosan Oscar- ja Golden Globe -palkinnot. Gordon ja Blackmer ovat mahtavat ylen ystävällisinä, mutta turhankin tungettelevina naapureina, jotka takertuvat Woodhousejen elämään.
Rosemaryn painajainen on ehdottomasti ansainnut statuksensa yhtenä kauhugenren suurimmista klassikoista. Yhä yli 55 vuotta ilmestymisensä jälkeen se on tehokas kauhutarina, joka tiukentaa hiljalleen otetta katsojan ympärillä. Tänä päivänä tehtynä elokuva hyppäisi taatusti huomattavasti nopeammin itse asiaan ja tarjoaisi kovaäänisiä böö-pelotteluja ensimmäisestä kohtauksesta lähtien, mutta vielä vuonna 1968 luotettiin katsojaan täysin eri tavalla. Halpojen kikkojen sijaan Roman Polanski rakentaa yhä vain karmivammaksi käyvää ilmapiiriä esimerkillisen taitavasti. Rosemaryn vainoharhaisuus tarttuu vähitellen katsojaankin ja pian sitä on itsekin epäilemässä, että syystä tai toisesta jokainen sivuhenkilö olisi naisen ja tämän syntymättömän lapsen perässä. Toisinaan takaraivoon ilmestyy kolkuttelemaan ajatus, että onko Rosemary yksinkertaisesti vain seonnut?
Tarinaan liittyvä mysteeri kiehtoo yhä enemmän niin päähenkilöä kuin katsojaa ja mitä pidemmälle elokuva etenee, sitä mojovampia asioita niin talosta kuin sen asukkaista alkaa paljastua. Kertomus synkkenee kohtaus kohtaukselta ja loppupäässä meno muuttuu tiivistunnelmaisesta suorastaan intensiiviseksi. Mukana on myös epämiellyttävä ja ahdistava kuumehoureinen painajainen, jossa todellisuus ja mielikuvitus sekoittuvat onnistuneesti. Sekaan heitetyt teemat äitiyden monista puolista ja ulkopuolisten kontrollista naisen kehoon tuntuvat edelleen ajankohtaisilta, minkä lisäksi elokuvasta voi selkeästi huomata, kuinka paljon siitä on lainattu ja kopioitu myöhemmin vuosikymmenten varrella. Satanismista oltiin jo aiemmin tehty kourallinen kauhuelokuvia, mutta Rosemaryn painajainen aloitti uuden villityksen, jonka jalanjäljissä muun muassa Manaaja (The Exorcist - 1973) ja etenkin Ennustus (The Omen - 1976) seurasivat. Elokuva ei ole yhtä piinaavan pelottava kuin monet sitä seuranneista, mutta se on lajityypissään niin merkittävä tapaus, että Rosemaryn painajainen kuuluu kaikkien kauhufanien pakkokatselu-listalle.
Niin Polanskin ohjaus kuin hänen käsikirjoituksensa ovat erinomaiset. Hän rakentaa jännittävää ilmapiiriä esimerkillisen taidokkaasti, kasvatellen ikävää tunnetta niin päähenkilössä kuin katsojassa. Rosemaryn painajainen on myös teknisesti taitavasti tehty. Mainiosta alkutekstipätkästä lähtien elokuva on hyvin kuvattu ja pitkät otokset antavat näyttelijöille enemmän tilaa toteuttaa itseään. Lavastus on oivallista, samoin puvustus. Äänimaisema on pätevästi rakennettu ja Krzysztof Komedan säveltämät musiikit tuovat vahvan lisänsä ilmapiiriin.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.8.2024
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Rosemary's Baby, 1968, William Castle Productions
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti