The 'Burbs, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

THE 'BURBS - KAUSI 1

Luoja: Celeste Hughey

Näyttelijät: Keke Palmer, Jack Whitehall, Kapil Talwalkar, Julia Duffy, Paula Pell, Mark Proksch, Justin Kirk, Danielle Kennedy, Kyrie McAlpin, Randy Oglesby, RJ Cyler, Max Carver, Erica Dasher, Georgia Leva, Wendy Schaal ja Corey Feldman

Genre: mysteeri, komedia, jännitys

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 35 minuuttia - 49 minuuttia - Yhteiskesto: noin 5 tuntia 25 minuuttia

Ikäraja: 12

The 'Burbs perustuu Tom Hanksin tähdittämään kauhukomediaelokuvaan Piru naapurissa (The 'Burbs - 1989). Syyskuussa 2024 Peacock-kanava ilmoitti työstävänsä Celeste Hugheyn johdolla televisiosarjasovitusta leffan pohjalta. Sarja kuvattiin samalla studiokadulla kuin alkuperäinen elokuva ja nyt The 'Burbs -sarjan ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu SkyShowtimessa. Itse pidän Hanksin leffasta, enkä ollut järin innoissani, kun kuulin, että siitä tehdään sarja-adaptaatio. Skeptisin odotuksin ryhdyin katsomaan The 'Burbsia pari päivää sen julkaisun jälkeen.

Vastanaineet Samira ja Rob muuttavat Robin lapsuudentaloon. Idyllinen elämä muuttuu kuitenkin jännitysnäytelmäksi, kun pitkään hylättynä olleeseen ja synkkiä salaisuuksia sisällään pitävään naapuritaloon muuttaa epäilyttävä mies.

The 'Burbs -sarja ei onneksi ole suora kopio alkuperäisestä elokuvasta ja se kertoo täysin eri hahmoista, joiden naapurustossa tapahtuu kummia, kun ränsistyneeseen taloon muuttaa uusi hämäräheppu. Sarjan keskiössä on vastikään naimisiin mennyt Fisherin pariskunta Samira (Keke Palmer) ja Rob (Jack Whitehall), jotka ovat juuri asettuneet Robin lapsuudenkotiin asumaan ja huolehtimaan pienokaisestaan Milesista. Samira on juristi, kun taas Rob työskentelee kustannusalalla. Hahmot ovat oikein kelvolliset sarjan keulakuviksi ja Palmer ja Whitehall istuvat passelisti rooleihinsa.

     Muita hahmoja sarjassa ovat vähemmän yllättäen tämän umpikujaan johtavan kadun muut asukkaat, eli Robin paras ystävä Naveen (Kapil Talwalkar), leskeksi jäänyt Lynn (Julia Duffy), merijalkaväen sotaveteraani Dana (Paula Pell), eksentrinen Tod (Mark Proksch), Festersenin pariskunta Agnes (Danielle Kennedy) ja Bill (Randy Oglesby), poliisi Danny (Max Carver), partiotyttö Rory (Kyrie McAlpin), sekä uutena naapurustoon muuttava salaperäinen Gary (Justin Kirk), jonka talo on ollut vuosia tyhjillään ja huhu kertoo, että talossa aikoinaan asunut perhe olisi tappanut tyttärensä ja haudannut hänet kellariinsa. Vekkulit sivuhahmot nousevat usein kiinnostavammiksi kuin varsinaiset päähenkilöt. Etenkin What We Do in the Shadows -sarjasta (2019-2024) tuttu Proksch on lystikäs jälleen varsin omituisena persoonana. Kirk taas on sopiva valinta naapuruston uudeksi tulokkaaksi ja hän osaa olla oikealla tavalla vähän karmiva, vaikka hänet nähtäisiin tekemässä arkisiakin askareita.

The 'Burbs -sarja sisältää tuttuja piirteitä alkuperäisestä Piru naapurissa -elokuvasta, lähtien toki idyllisen kadun ainoaan ränsistyneeseen taloon muuttavasta hämärähemmosta, joka saa muut naapurit pois tolaltaan ja arvuuttelemaan, mitä suljettujen ovien ja verhojen takana oikein tapahtuu. Myös pari ilahduttavaa cameota mahtuu sekaan ja leffan tähteen Tom Hanksiin on luvassa lukuisia viittauksia pitkin jaksoja. The 'Burbs -sarja ei kuitenkaan ole tarinallisesti puhdas toisinto elokuvasta, vaan se rakentaa oman mysteerinsä uuden naapurin ja tämän kotitalon tiimoilta. Mysteerin, jonka paljastukset tuovat lopulta mieleen erään toisen komediaelokuvan, mutta enpä paljasta sen enempää...

Vähemmän yllättäen The 'Burbs -sarja ei ole elokuvan veroinen kauhukomedia, mutta on siinä oma viihdearvonsa, sekä ihan kiinnostava uusi tarina tutuista lähtökohdista. Tämän vuoksi avauskauden kahdeksan noin 40 minuutin mittaista jaksoa on helppo katsoa parissakin päivässä. Etenkin sarjan alkupää tasapainottelee hyvin komedian ja jännityksen välimaastossa ja herättää niin hahmoissa kuin katsojassakin epäileviä tuntemuksia. Jaksojen edetessä tarina alkaa kuitenkin tuntua hitusen venytetyltä, etenkin kun päämysteerin sijaan keskittyminen siirtyy vähän väliä sivuhahmojen omiin kuvioihin. Nämä toki tuovat hahmoihin lisäsisältöä, mutta samalla ne saavat kerronnan ajoittain kompastelemaan. Lisäksi mielestäni kauden varsinainen huipennus oli lopulta aika antikliimaksi kaiken kasvattelun jälkeen. Loppupää myös jää lähinnä petaamaan mahdollista jatkoa. Jos The 'Burbsia päätetään tehdä lisää, katson jatkokauden kyllä sujuvasti.

Tuotantokauden ohjaajat pitävät mysteeristä ilmapiiriä hyvin yllä, mutta itse jäin kaipaamaan enemmän niitä varsinaisia kauhuelementtejä. Teknisesti The 'Burbsin avauskausi on pääasiassa pätevä. Kameratyöskentely on oivallista, lavasteet ovat hienot, puvustus on mainiota ja maskeerauksetkin toimivat. Muutamissa otoksissa katukuvaa pilaava ränsistynyt talo näyttää kuitenkin häiritsevän selvästi tietokoneella tehdyltä. Äänimaailma on osaavasti rakennettu ja Michael Abelsin ja Robert Wallacen säveltämät musiikit leikittelevät hyvin taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 4.3.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.imdb.com

The 'Burbs, Yhdysvallat, 2026-, Universal Content Productions

Arvostelu: Jättiläiskoira Clifford (Clifford the Big Red Dog - 2021)

JÄTTILÄISKOIRA CLIFFORD

CLIFFORD THE BIG RED DOG

Ohjaus: Walt Becker

Pääosissa: Darby Camp, Jack Whitehall, Tony Hale, Sienna Guillory, David Alan Grier, Izaac Wang, Russell Wong, Kenan Thompson, Paul Rodriguez, Horatio Sanz, Mia Ronn ja John Cleese

Genre: seikkailu, komedia

Kesto: 1 tunti 36 minuuttia

Ikäraja: 7

Clifford the Big Red Dog, eli suomalaisittain Jättiläiskoira Clifford perustuu Norman Bridwellin lastenkirjoihin Clifford-koirasta, joita hän kirjoitti jopa 80 kappaletta vuodesta 1963 aina kuolemaansa asti vuonna 2015. Kirjojen pohjalta oli tehty jo useampi animaatiosarja ja keväällä 2012 Universal Pictures ja Illumination Entertainment ilmoittivat tekevänsä elokuvasovituksen. Illumination kuitenkin jätti leffan ja lopulta projekti siirtyi Paramount Picturesille vuonna 2016. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2019 ja alun perin elokuvan oli tarkoitus ilmestyä marraskuussa 2020, mutta koronaviruspandemian takia julkaisua jouduttiin siirtämään pariinkin otteeseen, kunnes Jättiläiskoira Clifford lopulta ilmestyi maailmalla joulukuussa 2021. Itse en käynyt katsomassa elokuvaa, kun se saapui Suomen teattereihin alkuvuodesta, lähinnä koska leffaa näytettiin melkein pelkästään suomeksi dubattuna. Kun Jättiläiskoira Clifford saapui vuokralle, päätin vihdoin katsoa sen - tarkistettuani ensin, että elokuva olisi saatavilla alkuperäisellä englanninkielellä.

12-vuotias Emily-tyttö löytää punaisen koiranpennun löytöeläinten teltasta ja vie sen kotiinsa. Aamulla herätessään Emily huomaa, että Cliffordiksi nimetty pentu on kasvanut valtavan isoksi. Tyttö ja hauva päätyvät seikkailuun, kun Lyfegro-yhtiön häijy johtaja kiinnostuu Cliffordista.

Netflixin The Christmas Chronicles -elokuvista (2018-2020) tuttu Darby Camp näyttelee nuorta Emilyä, joka saa hoiviinsa punaisen koiranpennun, jolle Emily antaa nimeksi Clifford. Punainen turkki ei ole ainoa erikoinen asia Cliffordissa, sillä yhdessä yössä hauva kasvaa elefantin kokoiseksi! Emilyn täytyykin yrittää salailla uutta koiraansa äidiltään (Sienna Guillory) ja keksiä, mitä tehdä koiralle, joka rikkoo herkästi kaiken ympäriltään ja vaatii ruokaa siihen tahtiin, etteivät Emilyn viikkorahat ikinä riittäisi. Camp suoriutuu osastaan passelisti, tehden parempaa työtä kuin aiemmin mainituissa joulurainoissa. Hahmona Emily on varsin tyypillinen sadun päähenkilö, mutta toimiva silti.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. Emilyn hölmö eno Casey (Jack Whitehall), Emilyn luokkakaveri Owen (Izaac Wang), Emilyä kiusaava Florence (Mia Ronn), Emilyn ja hänen äitinsä asunnon isännöitsijä Packard (David Alan Grier), Lyfegro-firman ilkikurinen johtaja Tieran (Tony Hale), sekä salaperäinen herra Bridwell (John Cleese), jolta Emily saa Cliffordin. Sivunäyttelijöistä parasta työtä tekee hilpeä Whitehall. Halen esittämä, Steve Jobsin tyyliä matkiva Tieran-pahis taas on elokuvan heikointa antia.

Jättiläiskoira Clifford osoittautui ihan sympaattiseksi lastenleffaksi. Se ei ole mitenkään yllätyksellisen erinomainen, kuten vaikkapa uudet Paddington-filmit (2014-2017), eikä se oikeastaan pahemmin hetkauta suuntaan tai toiseen, mutta voisi se olla paljon huonompikin. Mistään vaikkapa Smurffien (The Smurfs - 2011) kaltaisesta tuotesijoittelufiaskosta ei todellakaan ole kyse. Jättiläiskoira Clifford on yksinkertaisen kivaa viihdettä, jonka parissa perhe voi passelisti viettää aikaa, mutta joka tuskin auttaa asiaa, jos kenelläkään perheessä on pahan luokan koirakuume meneillään. Vaikka olen itse kissaihminen henkeen ja vereen, täytyy myöntää, että hieman keskeneräisistä tietokonetehosteistaan huolimatta punainen Clifford-hauva on ihan söpö ilmestys, ja sen ja Emily-tytön seikkailu vie sujuvasti mennessään.

Tarina on täysin kelvollinen kliseineen kaikkineen ja pitää mielenkiintoa tarpeeksi onnistuneesti yllä läpi puolitoistatuntisen keston. Sekaan mahtuu paljon vauhtia ja kommellusta, mutta meno ei onneksi koskaan äidy miksikään typerryttäväksi mekastukseksi. Jo siinä mielessä kyseessä on astetta laadukkaampi moderni näytelty lastenleffa. Huumoria löytyy runsaasti ja aika ajoin myös aikuiskatsoja voi huomata hörähtävänsä ääneen - yleensä Casey-enon heitoille. Lapsille filmi tuottaa paljon riemua ja iso osa vanhemman ilosta syntyy varmasti jälkikasvun reaktioiden seuraamisesta.

Elokuvan on ohjannut Walt Becker, joka on aiemmin tehnyt mm. Alvin ja pikkuoravat: Reissussa (Alvin and the Chipmunks: The Road Chip - 2015), joten Beckerille ei ole uutta tehdä lastenleffaa oikeiden näyttelijöiden ja digitaalisesti toteutettujen eläinten kanssa. Becker pitää mukavaa tunnelmaa hyvin yllä, eikä mopo onneksi karkaa hänen käsistään. Jay Scherickin, David Ronnin ja Blaise Hemingwayn käsikirjoituksessa ei erityisemmin ole kehumista, mutta sentään kolmikko ei ole rakentanut kohtauksiaan kiusallisten tuotemainosten tai tanssinumeroiden varaan. Jättiläiskoira Clifford on sujuvasti kuvattu ja ihan menevästi leikattu kasaan. Lavasteet ja asut toimivat ja äänimaailmakin on oivallisesti rakennettu John Debneyn musiikkeja myöten. Erikoistehosteet eivät kuitenkaan ole kummoiset ja vuonna 2021 ilmestyneeksi elokuvaksi itse Cliffordin voisi odottaa näyttävän tätä paremmalta.

Yhteenveto: Jättiläiskoira Clifford on sympaattinen hömppäseikkailu, jonka parissa koko perhe voi viihtyä ihan passelisti. Se ei tarjoa mitään erityistä ja ihmeellistä, mutta siitä löytyy mukavasti sydäntä ja lämpöä. Emily-tytön ja Clifford-hauvan välille muodostuva ystävyys on suloisesti rakennettu. Itse Clifford jättää toteutukseltaan toivomisen varaan ja on käsittämätöntä, että vuonna 2021 ilmestyneessä leffassa ei nähdä tämän parempia digiefektejä - etenkin kun tekijöille tarjoutui yli vuosi lisäaikaa parannella tehosteita. Myöskään elokuvan pahis, kiusallinen Steve Jobs -kopio Tieran ei vakuuta ja yleensä oiva Tony Hale tekee yhden uransa huonoimmista roolitöistä. Muut näyttelijät toimivat ihan hyvin osissaan, erityisesti hölmöä enoa esittävä Jack Whitehall. Lapsia elokuva varmasti riemastuttaa ja naurattaa ja voi aikuinenkin huomata hekottelevansa muutamalle vitsille. Jättiläiskoira Clifford ei onneksi syyllisty ärsyttävään tuotesijoitteluun tai äidy typerryttäväksi koheltamiseksi turhien tanssinumeroiden kera. Maailmasta löytyy paljon parempia lastenleffoja mutta myös paljon huonompiakin. Tämän jättihauvan seikkailut jäävät siihen välimaastoon oikein passeliksi kertakäyttöviihteeksi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.6.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Clifford the Big Red Dog, 2021, Paramount Pictures, Entertainment One, Kerner Entertainment Company, Scholastic Entertainment, New Republic Pictures, Walden Media

Arvostelu: Jungle Cruise (2021)

JUNGLE CRUISE

Ohjaus: Jaume Collet-Serra
Pääosissa: Emily Blunt, Dwayne Johnson, Jack Whitehall, Jesse Plemons, Édgar Ramírez, Veronica Falcón ja Paul Giamatti
Genre: seikkailu, jännitys
Kesto: 2 tuntia 7 minuuttia
Ikäraja: 12

Jungle Cruise perustuu Disney Parksin samannimiseen huvipuistoajeluun. Pian Disneyn huvipuistoajeluun perustuvan elokuvan, Pirates of the Caribbean: Mustan helmen kirouksen (Pirates of the Caribbean: The Curse of the Black Pearl - 2003) osoittauduttua jättihitiksi, Disney ryhtyi kehittelemään elokuvaa toisesta ajelusta. Kesti kuitenkin useampi vuosi, ennen kuin idea lähti vihdoin toteutukseen. Aluksi leffaan suunniteltiin päätähdiksi Toy Story -animaatioita (1995-2019) tähdittäneet Tom Hanks ja Tim Allen, mutta kun projekti ei edennyt, näyttelijäkaksikko jätti leffan. Vuonna 2015 Disney ilmoitti aloittaneensa projektin suunnittelun alusta ja kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2018. Alun perin elokuvan oli tarkoitus ilmestyä jo lokakuussa 2019, mutta koska elokuvan jälkituotanto oli vielä kesken, ensi-iltaa siirrettiin heinäkuulle 2020, mutta koronaviruspandemian takia ensi-iltaa jouduttiin siirtämään vielä vuodella eteenpäin. Nyt Jungle Cruise saa kuitenkin vihdoin ja viimein ensi-iltansa ja itse odotin sitä ihan positiivisin mielin. Olin huomattavasti kiinnostuneempi filmistä viime kesänä, kun sen piti ilmestyä ja ehdinkin jopa unohtaa koko elokuvan useaan otteeseen, ennen kuin alkoi näyttää varmalta, että se olisi ihan oikeasti tulossa teattereihin. Kävinkin katsomassa Jungle Cruisen sen lehdistönäytöksessä pari päivää ennen ensi-iltaa.

Vuonna 1916 brittiläistutkija Lily Houghton ja hänen veljensä MacGregor pestaavat jokilaivakapteeni Frank Wolffin auttamaan heitä myyttisen ja parantavia voimia omaavan puun löytämisessä Amazon-joelta.

Hiljainen paikka -kauhuelokuvista (A Quiet Place - 2018-) tuttu Emily Blunt näyttelee Lily Houghtonia, tutkijaa, joka on ollut vuosia kiinnostunut myyttisestä amazonilaispuusta ja sen parantavista voimista. Lilyä ajaa eteenpäin tunne siitä, että hänen pitää saada autettua muita puun voimilla kuin myös se, että hän haluaa osoittaa lahjansa konservatiivisen tutkijaseuran edessä, joka ei huoli häntä joukkoonsa sukupuolen vuoksi. Blunt hyppää yllättävänkin innokkaasti seikkailun vietäväksi ja hänessä on selvästi ainesta toimintaleffojen tähdeksi. Mukanaan Lilyllä on MacGregor-veli, jota esittää Jack Whitehall. Aluksi lähinnä koomisena sivuhahmona esitelty MacGregor on lopulta Disney-leffan hahmoksi yllättävänkin rohkea veto. Whitehall suoriutuu hyvin roolistaan hienostoherrana, joka kammoaa jopa ajatusta vaatteiden likaantumisesta retken aikana.

     Avukseen Lily ja MacGregor saavat Dwayne "The Rock" Johnsonin näyttelemän jokilaivakapteeni Frank Wolffin, joka on persoonaltaan aikamoinen vekkuli. Johnson istuukin rooliin täydellisesti, sillä hänestä löytyy muskeleidensa kanssa karismaa seikkailusankariksi, mutta myös tiettyä pilkettä silmäkulmassa, jolla hän tekee Frankista erittäin hilpeän tapauksen. Hahmokolmikko toimii vallan mainiosti ja heidän kanssa lähtee mielellään hurjalle matkalle. Johnsonin ja Bluntin kemioiden kohtaaminen on yksi elokuvan isoimmista onnistumisista ja jo heidän ansiosta filmiä on ilo seurata.

Haasteita jo valmiiksi vaaralliselle matkalle tuottavat Elämän puun perässä oleva saksalaisprinssi Joachim (Jesse Plemons), Frankin velkoja Nilo (Paul Giamatti), sekä konkistadori Aguirre (Édgar Ramírez), joka on etsinyt puuta jo muutaman vuosisadan ajan. Ramírez ei tee erityistä vaikutusta osassaan, mutta hänen hahmoaan syvennetään hyvin filmin edetessä. Sen sijaan Plemons ja Giamatti ovat aivan loistavia yliampuvan eksentrisinä pahiksina. Näyttelijäduolla on selvästi ollut hauskaa kuvauksissa ja he ovat kummatkin löytäneet sen tarkan rajan, kuinka pitkälle he voivat mennä, ennen kuin homma lässähtää.

Jungle Cruise osoittautui onneksi pitkän odotuksen arvoiseksi elokuvaksi ja yllättävänkin mainioksi seikkailuksi, joka saattaa jopa olla tämän elokuvakesän viihdyttävintä antia. Se kumartelee onnistuneesti vanhan koulukunnan seikkailufilmeille ja tarjoaa kunnon matkan, jollaisia ei nykyään enää tehdä. Pirates of the Caribbeanin tavoin Disney on hämmentävänkin hyvin saanut rakennettua kiinnostavan tarinan huvipuistolaitteen ympärille, eikä elokuvaa koskaan näe hävyttömänä rahastuksena. Sen voimakas seikkailuhenki nappaa heti alussa mukaansa ja vaikka riemastuttava kyyti alkaakin puolen välin paikkeilla hieman hidastella, se pitää silti ilahduttavasti kiinni loppuun saakka.

Elokuvasta löytyy sellaista ehtaa seikkailun tuntua ja henkeä, jollaista en ole hetkeen kokenut. Sellaista tunnetta, joka oikeasti saa katsojan haluamaan lähteä tälle vaaralliselle matkalle, mistä ei välttämättä ole enää takaisin tulemista. Monista seikkailufilmeistä uupuu se into ja puhti, joita Jungle Cruise onnistuu tarjoamaan. Elokuvassa hilpeä meno ja hurjat vaaratilanteet kulkevat hyvin käsikädessä ja leffan aikana saa niin nauraa kuin jännittää. Erityisesti nuoremmille katsojille jotkut kohtaukset saattavat olla todella tiivistunnelmaisia. Ohjaaja Jaume Collet-Serra on siis hyvin onnistunut työssään. Loppuhuipennus ei mielestäni valitettavasti täysin yltänyt sellaisiin korkeuksiin, joita olisin elokuvalta kaivannut, mutta jo tällaisenaan se toimii. Yksi iso syy tälle on, että leffa ei saanut minua sen kummemmin kiinnostumaan siitä maagisesta puusta, jonka perässä kaikki ovat. Se ajaa hyvin asiansa ja pitää hahmot alati liikkeessä, mutta tämä on hyviä esimerkkejä siitä, että joskus tärkeintä on matka, eikä se määränpää.

Vuosien varrella Jungle Cruisea on käsikirjoittanut useampikin henkilö, mutta lopullisesta filmistä käsikirjoittajan kunnian ovat lopputeksteihin saaneet Michael Green, Glenn Ficarra ja John Requa, joiden työ on muuten mainiota, mutta jo he olisivat voineet tiivistää puoltaväliä hieman. Lisäksi parissa kohtaa kolmikon kirjoittama dialogi on turhankin selittelevää. Oman huvittavuutensa näihin selityskohtauksiin tuo Metallican Nothing Else Matters -kappaleen käyttö. Vaikka instrumentaalinen ja orkesterin kera soitettu sovitus onkin todella hyvä, jokin siinä ei vain istunut täysin elokuvaan mukaan. Muuten elokuvan musiikit, joista vastaa James Newton Howard, ovat erittäin menevät ja tunnelmoivat. Howardin työn lisäksi äänipuolella väkevää on erityisesti jokilaivan moottorin jyskytys. Visuaalinenkin puoli toimii hyvin. Elokuva on taidokkaasti kuvattu ja sen lavasteet, maskeeraukset ja varsinkin asut ovat näyttävät. Erikoistehosteiden taso kuitenkin vaihtelee hieman pitkin leffaa. Välillä maisemat ovat upeat ja joissakin kuvissa tietokoneella tehty jaguaari vakuuttaa täydellisesti, mutta toisissa kuvissa digitaalisuus paistaa läpi.

Yhteenveto: Jungle Cruise on erittäin viihdyttävä vanhan koulukunnan filmeille kumarteleva seikkailuelokuva, jollaisia harvemmin enää nykyään näkee. Se saa oikeasti innostumaan tästä hurjasta matkasta, vaikka itse matkan kohde ei sen kummemmin kiinnostaisi. Vahva seikkailuhenki on kaiken aikaa läsnä ja filmi pitää pääasiassa tiukasti kiinni katsojastaan. Vain noin puolen välin kohdalla leffa ryhtyy turhaan hidastelemaan, eikä se pidä alkupään puhtia täysillä yllä ihan loppuun saakka. Elokuva tarjoaa paljon toimintaa, huumoria ja jännitystä, jotka tehoavat takuulla kaikenikäisiin seikkailunnälkäisiin katsojiin. Emily Blunt ja Dwayne Johnson säkenöivät pääosissa ja Jesse Plemons ja Paul Giamatti edustavat riemastuttavan yliampuvia pahishahmoja. Elokuvan visuaalinen ilme on suurimmaksi osaksi toimiva, mutta välillä osa efekteistä näyttää pienesti viimeistelemättömiltä. James Newton Howardin säveltämät musiikit vain nostattavat mukaansatempaavan seikkailun tuntua, mutta Metallican käyttö leffassa särähtää hieman korvaan. Heikkouksistaan huolimatta Jungle Cruise on juuri sellaista rehtiä kesäviihdettä, jollaista etenkin juuri nyt tarvitaan ja suosittelenkin katsomaan sen isoimmalta mahdolliselta valkokankaalta. Vaikka lehdistölle elokuva esitettiinkin 2D:nä, uskoisin leffan tehoavan vielä paremmin 3D:nä, sillä leffa puskee usein asioita todella lähelle kameraa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.7.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Jungle Cruise, 2021, Walt Disney Pictures, Zaftig Films, Davis Entertainment, Flynn Picture Company, Seven Bucks Productions, TSG Entertainment