Näytetään tekstit, joissa on tunniste James Brolin. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste James Brolin. Näytä kaikki tekstit

perjantai 16. joulukuuta 2022

Arvostelu: Ota kiinni jos saat (Catch Me If You Can - 2002)

OTA KIINNI JOS SAAT

CATCH ME IF YOU CAN



Ohjaus: Steven Spielberg
Pääosissa: Leonardo DiCaprio, Tom Hanks, Christopher Walken, Nathalie Baye, Amy Adams, Martin Sheen, Nancy Lenehan, James Brolin, Thomas Kopache, Candice Azzara, Jennifer Garner ja Elizabeth Banks
Genre: draama, komedia, rikos
Kesto: 2 tuntia 21 minuuttia
Ikäraja: 7

Catch Me If You Can, eli suomalaisittain Ota kiinni jos saat perustuu tositapahtumiin yhden Yhdysvaltojen nokkelimman huijarin, Frank William Abagnale Jr:n elämästä 1960-luvulla. Abagnale kirjoitti teoistaan omaelämäkerran Ota kiinni jos saat (Catch Me If You Can) vuonna 1980 ja alkoi kaupittelemaan sitä elokuvastudioille. Tuottajat Norman Lear ja Bud Yorkin nappasivat kirjan elokuvaoikeudet ja myivät ne Columbia Picturesille, joka taas puolestaan myi ne tuottaja Hall Bartlettille. Bartlett oli jo alkanut tekemään elokuvaa, kun hän menehtyi ja projekti siirtyi Hollywood Picturesille. Sieltä projekti siirtyi TriStar Picturesin kautta DreamWorks-yhtiölle, jossa ohjaaja Steven Spielberg sai Abagnalen omaelämäkerran käsiinsä. Spielberg alkoi työstämään filmiä tuottajan roolissa ja ohjaajaksi pohdittiin aluksi mm. David Fincheriä, Gore Verbinskiä ja Lasse Hallströmiä, kunnes Spielberg päätti itse hoitaa ohjaamisen. Kuvaukset alkoivat tammikuussa 2002, samalla kun Spielbergin toinen elokuva, Minority Report (2002) oli jälkituotannossa ja lopulta Ota kiinni jos saat sai maailmanensi-iltansa 16. joulukuuta 2002 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli suuri menestys, joka voitti myös kriitikot puolelleen. Elokuva sai parhaan miessivuosan ja musiikin Oscar-ehdokkuudet, parhaan miespääosan Golden Globe -ehdokkuuden, parhaan elokuvamusiikin Grammy-ehdokkuuden, sekä parhaan käsikirjoituksen, musiikin, puvustuksen ja miessivuosan BAFTA-ehdokkuudet, joista se voitti jälkimmäisen. Itse näin Ota kiinni jos saat muutama vuosi sen ilmestymisen jälkeen, mutten ole nähnyt sitä kertaakaan sen jälkeen. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin katsoa sen suunnilleen 15 vuoden jälkeen uudelleen ja samalla arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

Vuonna 1964 nuori Frank Abagnale Jr. saa tietää, että hänen vanhempansa ovat eroamassa ja päättää karata kotoaan. Karkumatkallaan Frank hoksaa nopeasti olevansa äärimmäisen lahjakas huijaamaan muita ja kun hän alkaa tahkoamaan rahaa väärennetyillä shekeillä, työskennellessään muka lentäjänä, lastenlääkärinä ja apulaisoikeusministerinä, hän saa FBI:n peräänsä.




Pääroolissa Frank Abagnale Jr:nä nähdään Leonardo DiCaprio, joka oli vain muutamaa vuotta aiemmin noussut todelliseksi tähdeksi Titanicin (1997) megamenestyksen myötä. Tästä muodostunut into elokuvia kohtaan paistaa kirkkaana DiCaprion silmillä Frankin roolissa ja hän tekeekin loistotyötä läpi leffan. Vaikka hahmo ryhtyy rikollisiin puuhiin, katsojana on silti täysin Frankin puolella ja haluaa nähdä tämän pääsevän pälkähästä. Suuri osa tästä johtuu DiCaprion tuomasta vekkulimaisesta karismasta ja kuinka hän tekee Frankista huijaustilanteissa täysin yli-itsevarman, vaikkei tämä tietäisi lainkaan, mihin on itsensä pistänyt.
     Kun eri pankit ympäri Yhdysvaltoja alkavat huomaamaan samanlaisia shekkipetoksia, FBI:n agentti Carl Hanratty (Tom Hanks) ryhtyy selvittämään tapausta ja jahtaamaan Frankia. Agentti Hanratty perustuu todelliseen agentti Joseph Sheaan, joka ei leffan teon aikaan halunnut, että hänen nimeään käytetään filmissä. Hanks on tuttuun tapaansa mahtava roolissaan, mutta jää silti auttamatta DiCaprion varjoon.




Roolistaan parhaan miessivuosan BAFTA:n voittanut Christopher Walken ja Nathalie Baye nähdään Frankin vanhempina, Frank Abagnale vanhempana ja Paula Abagnalena, joiden vaikea parisuhde ja ero johtavat Frankin karkaamiseen. Walken tekee erittäin hyvää työtä osassaan, mutta Baye jää selkeämmin sivuosaan. Naisnäyttelijöistä Baye on kuitenkin parhaiten esillä, sillä muut naisnäyttelijät joutuvat lähinnä tyytymään näyttelemään neitoja, joita Frank vietellen huijaa karkumatkallaan. Näissä rooleissa nähdään mm. Jennifer Garner, sekä nykyään huomattavasti isommat tähdet Amy Adams ja Elizabeth Banks.

Ota kiinni jos saat lähtee liikkeelle vuodesta 1967, kun Frank Abagnale on jo saatu kiinni ja häntä viedään FBI:n voimin takaisin Yhdysvaltoihin. Siitä sitten pitkien takaumien kautta kuljetaan ajassa taaksepäin, näyttäen Frankin elämää. Mistä nämä huijausideat ovat peräisin, mikä ajoi hänet karkuteille ja minkä takia hän lopulta jäi kiinni. Siitä huolimatta, että elokuva näyttää tavallaan heti alussa lopputuloksen, on kyseessä silti todella mukaansatempaava ja jännittävä FBI:n ja Frankin kissa-hiiri-leikki. Mistään synkistelevästä trilleristä ei ole kyse, vaan enemmän veijarimaisesta draamakomediasta, mikä levittää virneen vähän väliä katsojan huulille. Heti alussa elokuva esittelee Frankin mestarilliset huijarinlahjat, kun tämä aloittaa uudessa koulussa ja päättää esittää ranskanluokan sijaisopettajaa - ja vieläpä onnistuen siinä usean päivän ajan!




On todella hilpeää seurata, kuinka Frank päätyy mukaan erilaisiin hommiin ja kuinka hän ajan kanssa tehostaa taitojaan erilaisissa huijauksissa. Monet kohtaukset uhkuvat nerokkuutta, kun Frank väärentää hauskoin tavoin esimerkiksi shekkejä, lentäjäkorttia tai lääkärinpapereita. Rohkean persoonallisuutensa ansiosta Frank tekee yhä vain hävyttömämpiä rikoksia ja hänen elämänsä muuttuu päivä päivältä absurdimmaksi. Kiinnijäämisen riski on jatkuvaa ja pitää jännitettä yllä kaiken aikaa - etenkin kun FBI lähtee mystisen shekkiväärentäjän jäljille. Sen lisäksi, että elokuva on täynnä monia läheltä-piti-tilanteita, mitkä pistävät katsojan sydämen lyömään lujempaa, on myös kiehtovaa seurata Frankin suhtautumista FBI:hin. Välillä jännite kiinnijäämisestä vain innostaa Frankia lisää, kun taas toisinaan jatkuva pakoilu muuttuu uuvuttavaksi. Henkilökuvauksena Ota kiinni jos saat on todella mainio teos ja viihdyttävänä rikoskertomuksena vielä sitäkin parempi.

On Spielberg kyllä aikamoinen äijä. Hän ohjasi vuoden sisään kaksi lähes kahden ja puolen tunnin elokuvaa, joista ensimmäinen oli vielä ison budjetin tehostetuotanto Minority Report ja onnistui molemmissa erittäin hyvin. Ota kiinni jos saat ei todellakaan ole Spielbergin ensimmäinen elokuva, minkä hän ohjasi, odotellessaan toisen elokuvansa tehosteiden viimeistelyä. Vuonna 1993 hän julkaisi niin Jurassic Parkin kuin Schindlerin listan (Schindler's List), mikä on saavutus, mitä aika lailla kaikki muut ohjaajat voivat vain katsoa sivusta kadehtien. Vaikka Minority Report ja Ota kiinni jos saat eivät olekaan kaksikkona läheskään yhtä väkevä kuin Jurassic Park ja Schindlerin lista, ovat ne silti molemmat loistoviihdettä, eikä voi muuta kuin ihailla ohjaajan lahjakkuutta. Ota kiinni jos saat on myös teknisesti taidokkaasti tehty. Lavasteilla ja asuilla 1960-luku herätetään tyylikkäästi takaisin henkiin. Kuvaus on oivallista ja sitä tukee hyvä leikkaus (joskin elokuvan ei tarvitsisi olla ihan kahden tunnin ja 20 minuutin mittainen). Äänimaailmakin on mainio tehosteista Spielbergin luottosäveltäjä John Williamsin musiikkeihin, jotka tuovat oman vahvan lisänsä vekkulimaiseen henkeen.




Yhteenveto: Ota kiinni jos saat on aivan mahtava rikoskomedia, joka pitää tehokkaasti mukanaan läpi lähes kahden ja puolen tunnin kestonsa. Filmi nostaa vähän väliä virneen katsojan kasvoille, sillä sitä on niin viihdyttävää ja hilpeää seurata. Frank Abagnale Jr:n veijarimaiset huijauspuuhat ovat erittäin koukuttavia ja onnistunutta jännitettä tuodaan mukaan, kun FBI astuu kuvioihin. Jahti pitää niin päähahmon kuin katsojan varpaillaan, vaikka lopputulos paljastetaan heti elokuvan alussa. Steven Spielbergin ohjaus on herralle tyypillisesti todella taidokasta ja hän pitää ovelaa pakettia hyvin kasassa. Leonardo DiCaprio on nappivalinta huijarin osaan ja Tom Hanks suoriutuu erittäin passelisti tätä jahtaavan FBI-agentin roolista. Myös teknisiltä ansioiltaan filmi on pätevästi työstetty. Ota kiinni jos saat tuntuu usein unohtuvan, kun käydään läpi Spielbergin elokuvia. Ohjaajan filmografiaan mahtuu toki monia tätä parempia huipputeoksia, mutta 2000-luvun leffoista puhuttaessa Ota kiinni jos saat edustaa mielestäni Spielbergin tuotannon parempaa päätyä. Suosittelenkin elokuvaa kaikille kevytmielisempien rikostarinoiden, sekä tämän ohjaajan ja näiden näyttelijöiden faneille.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.1.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Catch Me If You Can, 2002, DreamWorks, Kemp Company, Splendid Pictures, Parkes/MacDonald Image Nation, Amblin Entertainment, Muse Entertainment Enterprises


tiistai 14. kesäkuuta 2022

Arvostelu: Lightyear (2022)

LIGHTYEAR



Ohjaus: Angus MacLane
Pääosissa: Chris Evans, Keke Palmer, Peter Sohn, Taika Waititi, Dale Soules, Uzo Aduba, Mary McDonald-Lewis, Isiah Whitlock Jr., Efren Ramirez ja James Brolin
Genre: animaatio, scifi, seikkailu, toiminta
Kesto: 1 tunti 40 minuuttia
Ikäraja: 7

"Kohti ääretöntä... ja sen yli!"

Pixar-animaatioyhtiön esikoiselokuva Toy Story - leluelämää (Toy Story - 1995) oli kriitikoiden ylistämä jättimenestys, joka mullisti animaatioteollisuuden digiteknologiallaan. Jatko-osat Toy Story 2 (1999), Toy Story 3 (2010) ja Toy Story 4 (2019) saivat myös paljon kehuja ja olivat suuria menestyksiä lippuluukuilla. Jo ennen Toy Story 4:n ilmestymistä Angus MacLane ehdotti Pixarille ideansa Buzz Lightyearin omasta elokuvasta ja yhtiö innostui siitä. Animointiprosessi käynnistyi ja nyt Lightyear-nimen saanut elokuva saa ensi-iltansa. Itse olin skeptinen, kun Pixar ilmoitti tekevänsä hahmosta oman filminsä, mutta yritin muistuttaa itseäni siitä, että olin todella skeptinen myös Toy Story 4:n suhteen ja se osoittautui loistoleffaksi. Mitä enemmän kuulin elokuvasta, sitä enemmän innostuin sen erilaisesta lähestymistavasta ja Lightyear nousikin yhdeksi eniten odottamistani elokuvista tältä vuodelta. Meninkin erittäin positiivisin mielin katsomaan Lightyearia sen lehdistönäytökseen viikkoa ennen ensi-iltaa - mukanani oma Buzz Lightyear -leluni!

Avaruusretkikunta jää jumiin vihamieliselle planeetalle valovuosien päässä Maasta. Avaruusrangeri Buzz Lightyear yrittää keksiä pelastuskeinoa yhdessä robottikissa Soxin ja alokasryhmän kanssa, kun he saavat vastaansa pahan Zurgin ja tämän armeijan.




Siitä asti, kun elokuvan teosta ilmoitettiin, monet ovat kummastelleet, että mistä on oikein kyse ja miksi Buzz Lightyear näyttää ihan erilaiselta kuin Toy Story -leffoissa? Se johtuu siitä, että tämä ei ole se Buzz Lightyear -lelu, johon olemme tottuneet. Tämä on se Buzz Lightyear, jonka pohjalta tunnettu lelu tehtiin. Kuten heti elokuvan alussa kerrotaan: "Vuonna 1995 Andy-poika sai syntymäpäivälahjaksi Buzz Lightyear -lelun, joka perustuu Andyn lempielokuvaan. Tämä on se elokuva." Tästä syystä Tim Allen ei palaa Buzzin ääneksi, vaan roolissa kuullaan Chris Evans. Marvel-leffojen Captain Americana parhaiten tunnettu Evans sopii toki täydellisesti urhoollisen avaruussankarin osaan, joka aikoo tehdä kaikkensa pelastaakseen muut. Hahmon omaan seikkailuun hyppääkin innoissaan mukaan ja on hauska nähdä todellinen Buzz Lightyear toiminnassa.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat Buzzin avaruusrangerikaveri Alisha (Uzo Aduba), nuori ja innokas kokelassotilas Izzy (Keke Palmer) ja tämän kaverit Mo (Taika Waititi) ja Darby (Dale Soules), Buzzin robottikissa Sox (Peter Sohn), komentaja Burnside (Isiah Whitlock Jr.), sekä Toy Story -elokuvista tuttu avaruusrangerien arkkivihollinen Zurg (James Brolin). Sivuhahmotkin toimivat mainiosti mukana seikkailussa, joskin yleensä lystikkään Waititin esittämä hahmo on paikoitellen aika ärsyttävä jatkuvan toilailunsa kanssa. Sox-robottikissa on elokuvan hauskinta antia ja Zurgista taas on onnistuttu tekemään varsin uhkaava vastus sankareille.




Tässä kohtaa täytyy sanoa, että onpa aivan mahtavaa päästä pitkästä aikaa näkemään Pixarin leffa valkokankaalta. Yhtiön leffoja levittävä Disney on ollut koronavuosina todella epäreilu Pixaria kohtaan, heivatessaan jopa kolme peräkkäistä elokuvaa, Soul - Sielun syövereissä (Soul - 2020), Lucan (2021) ja Punaisen (Turning Red - 2022) suoraan Disney+ -suoratoistopalveluunsa. Minua jännittikin pitkään, että myös Lightyear tungettaisiin suoraan striimiin, ilman mahdollisuutta nähdä elokuvaa siten kuin se on tarkoitettu. Onneksi Disney hoksasi, että tämä avaruusseikkailu kuuluu katsoa isolta valkokankaalta. Siitä ei välttämättä löydy samoja oivalluksia ja syvyyksiä kuin kolmesta suoratoistoon päätyneestä elokuvasta, mutta se on täysin puhdasveristä ja valloittavaa viihdettä, josta koko perhe voi nauttia.

Elokuvan toimivia juonenkäänteitä sisältävä scifikertomus vie täysin mukanaan ja noin tunnin ja 45 minuutin kesto kulkee vauhdilla. Rytmitys on tehokas, jolloin leffalla on meno hyvin päällä, mutta homma ei koskaan kiirehdi ja tarvittaessa on myös aikaa hengähdystauoille ja draamapainotteisemmille henkilöhetkille. Seikkailun henki on vahvasti läsnä ja vauhdikasta toimintaa on paljon. Huumoria löytyy runsaasti, mutta myös oivallisen jännittäviä hetkiä on saatu mukaan. Ja kun kyseessä on Pixarin leffa, voitte olla varmoja, että nenäliinoille on käyttöä. Lightyearista ei ollut tainnut mennä edes puolta tuntia, kun minulla meinasi tulla tippa linssiin.




Elokuvan ohjauksesta vastaa Angus MacLane, joka oli aiemmin auttanut mm. Doria etsimässä -leffan (Finding Dory - 2016) teossa. MacLanen ohjauksessa on oivaa sähäkkyyttä ja kyseessä on selvästi ollut intohimoprojekti. Hän toimii myös toisena käsikirjoittajana Jason Headleyn kanssa ja kaksikon teksti on mainio niin tarinankerrontansa kuin hahmokäsittelynsä puolesta. Visuaalisesti Lightyear on täyttä Pixar-laatua. Animointi on henkeäsalpaavan upeaa. Niin karu planeetta ihmisten rakentamine asutuksineen kuin myös avaruuskohtaukset ovat todella näyttäviä. Animaattorit ovat pistäneet parastaan ja täyttäneet joka otoksen yksityiskohdilla. Monet taustat ovat niin vaikuttavia, että ne menisivät läpi näytellyn elokuvan aidoista lavasteista. Hyviä visuaalisuuksia on toki tukemassa mainio äänimaailma, jota tehostaa Michael Giacchinon säveltämät musiikit. Giacchinolla on muuten ollut todella kiireinen vuosi. Hän oli juuri tehnyt musiikit suurelokuviin Spider-Man: No Way Home (2021), The Batman (2022) ja Jurassic World: Dominion (2022) ja myös ensi kuussa ilmestyvässä Thor: Love and Thunderissa (2022) kuullaan Giacchinon sävelmiä. Olen ollut vuosia herran kannattaja ja on hienoa nähdä, että hänestä on muovautunut näin iso luottonimi Hollywoodissa.

Pixarille ominaiseen tapaan Lightyear on toki täynnä monenlaisia viittauksia muihin elokuviin ja sarjoihin. Sen lisäksi, että studion fanit voivat bongailla tuttuja juttuja piilotettuina kuvien taustoihin, scifielokuvien ystävät voivat riemastua monista viittauksista tunnettuihin tieteisklassikoihin. Tähtien sota -leffat (Star Wars - 1977-) ovat olleet ilmiselvä innoittaja, mutta elokuvassa on kuvastoa, joka tuo mieleen esimerkiksi 2001: Avaruusseikkailun (2001: A Space Odyssey - 1968) ja Aliens - paluun (Aliens - 1986). Tarinasta taas herää mielleyhtymiä mm. Interstellariin (2014).




Yhteenveto: Lightyear on loistava avaruusseikkailu, josta kaikenikäiset voivat nauttia. Tekijöiden lähestymistapa Buzz Lightyearin omaan elokuvaan on veikeä ja vaikka hahmon erilaiseen ulkonäköön tottumiseen menisikin hetki, kertomus vie niin hyvin mukanaan, että tämä tuskin haittaa. Tunnin ja neljänkymmenen minuutin kesto kulkee vauhdilla, mutta elokuva osaa myös rauhoittua tarpeen vaatiessa syventämään hahmojaan. Mihinkään erityisiin syvällisyyksiin Pixar ei tässä leffassa mene, mutta silti homma toimii hienosti. Hauskaa huumoria riittää, kuten myös hurjaa toimintaa. Osa kohtauksista voi olla aikuisillekin hieman jännittäviä ja surulliset hetket iskevät ihan jokaisen tunteisiin. Visuaalisesti elokuva on todella vaikuttava. Pixarin animaattorit pistävät parastaan ja on aivan mahtavaa, että tämän leffan pääsee näkemään elokuvateatterissa, missä se on tarkoitettukin katsottavaksi. Lightyear osoittautui itse asiassa niinkin mainioksi leffakokemukseksi, että aion käydä katsomassa sen vielä uudelleen isolta kankaalta - itse asiassa jopa isommalta kankaalta, sillä kyseessä on ensimmäinen IMAX-formaattiin tehty animaatioelokuva!

Lopputekstien aikana ja jälkeen nähdään vielä kolme kohtausta.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 9.6.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Lightyear, 2022, Pixar Animation Studios, Walt Disney Pictures


perjantai 29. toukokuuta 2020

Arvostelu: Tappokone (Westworld - 1973)

TAPPOKONE

WESTWORLD



Ohjaus: Michael Crichton
Pääosissa: Richard Benjamin, James Brolin, Yul Brynner, Alan Oppenheimer, Victoria Shaw, Dick Van Patten, Linda Scott ja Steve Franken
Genre: scifi, western
Kesto: 1 tunti 28 minuuttia
Ikäraja: 16

Westworld, eli suomalaisittain Tappokone on Michael Crichtonin käsikirjoittama ja ohjaama tieteiselokuva. Crichton oli juuri tehnyt esikoisohjauksensa, suoraan televisiossa esitetyn Pursuitin (1972), kun hän alkoi esittelemään ideaansa robottien täyttämästä villin lännen teemapuistosta. Monet studiot kuitenkin torjuivat hänet ja pitivät parempana ideana, että Crichton kirjoittaisi tarinan kirjamuotoon, sillä hän oli huomattavasti tunnetumpi kirjailijana kuin elokuvantekijänä. Crichton kuitenkin näki tarinan niin selvästi visuaalisena, että päätti sinnikkäästi tehdä sen leffamuotoon. Lopulta Metro-Goldwyn-Mayer (mitä monet elokuvantekijät pitivät siihen aikaan viimeisenä hätäratkaisuna) otti projektin vastaan. Kuvaukset alkoivat, mutta Crichton oli pitkään tyytymätön leikkausversioihin ja päättikin itse leikata elokuvan sellaiseksi, että pitäisi siitä. Silti siitä puuttui hänen mielestään jotain ja vasta kun hän oli tehnyt jonkinlaisen version, mistä hän piti, hän sai suostuteltua MGM-studion lisäkuvauksiin. Jälkitöissä elokuvan kanssa tehtiin historiaa ja Tappokoneesta tuli ensimmäinen elokuva, jossa käsiteltiin kuvaa digitaalisesti jälkikäteen. Vain pari minuuttia kestävien hetkien kuvakäsittelyyn kului todella kauan aikaa. Lopulta elokuva kuitenkin saatiin valmiiksi ja Tappokone sai ensi-iltansa elokuussa 1973 (Suomeen leffa saapui vasta seuraavana keväänä). Elokuva oli hitti ja se sai myös paljon kehuja kriitikoilta. Itse en ollut nähnyt filmiä aiemmin, mutta katsoin alkuvuodesta elokuvaan perustuvan televisiosarjan, Westworldin (2016-). Kun olin katsonut sarjan uusimman, eli kolmannen tuotantokauden loppuun asti, päätin vihdoin ja viimein katsoa alkuperäisen Tappokoneen.

Ystävykset Peter Martin ja John Blane matkustavat Westworldiin, futuristiseen villin lännen teemapuistoon, missä jotkut ovatkin robotteja. Ongelmia syntyy, kun osa roboteista menee epäkuntoon ja alkaa toimimaan oman mielensä mukaan.




Peter Martinina ja John Blanena nähdään Richard Benjamin ja James Brolin. Viiksekkään Benjaminin hahmo Peter on ensikertalaisena käymässä Westworldissa ja hän toimiikin välikappaleena katsojan ihmetykselle. Josh "Thanos" Brolinin isän, Jamesin esittämä John taas on jo konkari teemapuistossa ja yrittääkin saada kaverinsa rentoutumaan ja nauttimaan 1880-luvun simulaatiosta. Sekä Benjamin että Brolin ovat oivallisia rooleissaan, mutta hahmoista lähinnä vain Peter on kiinnostava. Hahmon kehityskaari leffan aikana on tarpeeksi toimiva, jotta häntä kannustaa, kun teemapuisto muuttuu vaaralliseksi.
     7 rohkeata miestä -länkkäriklassikosta (The Magnificent Seven - 1960) tuttu Yul Brynner näyttelee yhtä Westworldin roboteista, joka menee epäkuntoon ja lähtee omalle tappomatkalleen. Brynner huokuu karismaa ja mitä pidemmälle elokuva kulkee, sitä paremmin hän vain vakuuttaa armottomana tuhokoneena. Kun hänen pysäyttämisensä tuntuu suorastaan mahdottomuudelta, vaikka hänelle tekisi mitä, muistuttaa Brynnerin tappokone vahvasti terminaattoria... tai siis toisinpäin, ottaen huomioon, että Tappokone ilmestyi 11 vuotta ennen alkuperäistä Terminator - tuhoaja -elokuvaa (The Terminator - 1984). Kenties James Cameron lainasikin paljon tämän elokuvan loppuhuipennuksesta...




Pidin Tappokonetta kyllä kelpo scifiteoksena ja arvostan sen tiettyä elokuvahistoriallista saavutusta, mutta silti elokuva tuntui mielestäni hieman vaisulta. Suuri syy tähän on luultavasti se, että olin juuri katsonut uuden Westworld-sarjan, eikä tämä elokuva sisältänyt puoliakaan sarjan ensimmäisen tuotantokauden syvällisyyksistä ja kiehtovista pohdinnoista. Hahmotkaan eivät vakuuta yhtä paljon. Toki sarjalla on useampia tunteja käytettävänään, kun taas tämä elokuva kestää vain puolitoista tuntia. Silti sarjan nähneenä tiesin, kuinka paljon enempään tässä kertomuksessa olisi potentiaalia, eikä elokuva saavuta sitä kuin osittain. Itse teemapuistoidea on veikeä ja Crichton kikkailee sillä usein oivallisesti. On kiinnostavaa myös nähdä, mitä kuliseissa tapahtuu ja miten koko puistoa pyöritetään. Tieteiselokuvan ja länkkärin yhdistäminen on mitä mainion ajatus ja elokuva tarjoaakin tasapuolisesti molempia, pitäen tyytyväisenä niin scifin kuin westernin fanit.

Silti moni asia tuntuu enemmän jäävän kiehtovaksi ideaksi, eikä sitä ideaa hyödynnetä niin hyvin kuin katsoja ehtii päässään kuvitella. Tarinalla kestää yllättävänkin kauan lähteä kunnolla käyntiin. Mukana on niin kohtauksia, jotka kaipaisivat tiivistämistä kuin kohtauksia, jotka loppuvat liian lyhyeen. Paikoitellen elokuvassa käydään myös kahdessa muussa teemapuistossa, keskiaikaisessa Medieval Worldissa ja antiikin Roomaan sijoittuvassa Roman Worldissa, mutta ne jäävät niin pintaraapaisuiksi, että on lopulta lähes se ja sama, ovatko ne lainkaan mukana.




Elokuva kuitenkin onneksi parantaa tasoaan, mitä pidemmälle siinä edetään. Terminator - tuhoajaa muistuttava (ja sitä luultavasti innoittanut) loppuhuipennus muuttuu jopa aidosti jännittäväksi. Tunnelma tiivistyy yhä vain entisestään, kun Brynnerin esittämä tappokone ei meinaa millään kuolla, eikä apuakaan löydy mistään. Jännityksen lisäksi elokuvaan mahtuu myös huumoria, lähinnä Dick Van Pattenin näyttelemän pankkiirin kautta, joka on myös vierailulla Westworldissa. Useaan otteeseen nähdään lyhyitä pätkiä, joissa hän intoilee hupaisasti teemapuiston erilaisista iloista.

Elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Michael Crichton tunnetaan parhaiten Dinosauruspuiston (Jurassic Park - 1990) kirjoittajana, minkä pohjalta Steven Spielberg ohjasi menestyselokuvan vuonna 1993. Sekin kertoo eräänlaisesta teemapuistosta, mikä pistääkin miettimään, ovatko ne Crichtonin suuri innostus? Crichton on keksinyt erinomaisen idean, muttei täysin vakuuta elokuvantekijänä. Hänen olisikin kannattanut vain kirjoittaa elokuva ja antaa jonkun muun ohjata se. Tappokone on erittäin hyvin kuvattu ja se sisältää niin kutkuttavia lähikuvia katseista kuin näyttäviä maisemakuvia keinotekoisesta villistä lännestä. Villin lännen lavasteet ovatkin todella hienot, kuten myös kahden muun teemapuiston, mutta heti kun siirrytään tieteispuolen lavasteisiin, muuttuu filmi huomattavasti tylsemmäksi visuaalisesti, pelkistettyjen taustojen ja vilkkuvilla valoilla peitettyjen koneiden kera. Asut ja maskeeraukset ovat läpikotaisin tyylikkäät. Tehosteet ovat nähneet parhaat päivänä aikoja sitten, mutta toimivat yhä tarpeeksi hyvin. Myös äänimaailma on menevä ja Fred Karlinin säveltämä musiikki leikittelee eri aikakausilla. Leikkauksessa elokuvaa olisi kuitenkin voinut hioa suuntaan jos toiseenkin.




Yhteenveto: Tappokone on kelpo elokuva, mikä yhdistelee veikeästi scifiä ja westerniä toisiinsa. Idea roboteilla toimivasta villin lännen teemapuistosta on kiehtova, mutta lopulta homma jää juurikin kiehtovan idean tasolle. Tästä maailmasta löytyisi potentiaalia isompaankin ja mielenkiintoisempaan tieteisseikkailuun, mutta ohjaaja-käsikirjoittaja Michael Crichton ei tunnu haluavan viedä ideaansa loppuun asti. Tämän huomaa etenkin kahdesta muusta teemapuistosta, jotka ovat niin vähän mukana, että ne lopulta lähinnä syövät ruutuaikaa tärkeämmiltä asioilta. Loppuhuipennuksessa on kuitenkin onnistuttu ja jännitettä rakennetaan tehokkaasti. Mukaan mahtuu myös oivaa huumoria. Richard Benjamin ja James Brolin ovat kelpo valinnat Westworldissa vierailevien kaverusten rooleihin, mutta jäävät armotta Yul Brynnerin varjoon. Teemapuistojen lavasteet ovat vaikuttavat, mutta scifipuoli lähinnä huvittaa nykyään. Tappokone on mainio scifilänkkäri, mutta siitä jää lopulta uupumaan paljon. Jos innostuit kovasti uudesta Westworld-sarjasta, suosittelen katsomaan alkuperäisen elokuvankin, sillä onhan se usein mukava nähdä, mistä jokin on lähtenyt liikkeelle.




Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.5.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Westworld, 1973, Metro-Goldwyn-Mayer