Arvostelu: Robin Hood - sankarit sukkahousuissa (Robin Hood: Men in Tights - 1993)

ROBIN HOOD - SANKARIT SUKKAHOUSUISSA

ROBIN HOOD: MEN IN TIGHTS

Ohjaus: Mel Brooks

Pääosissa: Cary Elwes, Roger Rees, Amy Yasbeck, Dave Chappelle, Richard Lewis, Mark Blankfield, Eric Allan Kramer, Matthew Porretta, Isaac Hayes, Tracey Ullman, Dom DeLuise, Steve Tancora, Megan Cavanagh, Dick Van Patten, Mel Brooks ja Patrick Stewart

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 44 minuuttia

Ikäraja: 7

Robin Hood: Men in Tights, eli suomalaisittain Robin Hood - sankarit sukkahousuissa on Mel Brooksin tekemä parodiaelokuva. Brooks oli 1970-luvulla yrittänyt työstää Robin Hood -parodiaa televisiosarjan muodossa, nimeltä When Things Were Rotten (1975), mutta sen teko keskeytettiin pian sarjan alkamisen jälkeen. Brooks halusi kuitenkin palata hahmon pariin ja ryhtyi 1990-luvun alussa työstämään filmiä. Kuvaukset käynnistyivät ja lopulta Robin Hood - sankarit sukkahousuissa sai maailmanensi-iltansa 28. heinäkuuta 1993 - tasan 30 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen hitti, mutta sai heikot arviot kriitikoilta. Leffa on kuitenkin vuosien varrella noussut kulttiasemaan. Itse näin Robin Hood - sankarit sukkahousuissa joskus lapsena ja pidin siitä. En ole kuitenkaan katsonut elokuvaa uudestaan ja kun huomasin sen täyttävän nyt 30 vuotta, päätin juhlan kunniaksi pitkästä aikaa katsoa leffan ja arvostella sen.

Paettuaan jerusalemilaisesta vankilasta, Loxleyn Robin matkaa takaisin Englantiin, huomatakseen kuninkaan ahneen pikkuveljen, prinssi Johnin pitävän hirmuhallintoa Rottinghamin seriffin kanssa. Robin kerää ympärilleen joukon iloisia veikkoja, joiden kanssa hän aikoo päihittää tyrannit - ja jos onni käy, kosia Marion-neitoa.

Pääroolissa Loxleyn Robinina, eli lainsuojattomana Robin Hoodina nähdään Cary Elwes. Hahmon parodiointi ei tule Elwesille uutena juttuna, pohjautuihan hänen esiintymisensä Prinsessan ryöstössä (The Princess Bride - 1987) Errol Flynnin tulkintaan hahmosta Robin Hoodin seikkailuissa (The Adventures of Robin Hood - 1938). Elwes sopiikin kuin valettu legendaarisen rosmon osaan, toimien niin hyvänä tulkintana hahmosta kuin myös parodiana Robin Hoodista.

     Elokuvassa nähdään myös Richard Lewis ilkikurisena prinssi Johnina, jonka luomi ei millään pysy paikoillaan, Roger Rees katalana Rottinghamin seriffinä, Amy Yasbeck Marion-neitona, johon niin Robin kuin seriffi ovat iskeneet silmänsä, Eric Allan Kramer, Mark Blankfield, Matthew Porretta ja ensimmäisen leffaroolinsa tekevä Dave Chappelle Robinia seuraavina iloisina veikkoina, Pikku Johnina, sokeana Blinkininä, Will Scarlet O'Harana ja Ahchoona, joista jälkimmäisen nimi tulkitaan toki aina aivastukseksi, sekä ohjaaja-käsikirjoittaja-tuottaja Mel Brooks rabbi Tuckmanina. Kuningas Richardia taas esittää sir Patrick Stewart, jonka yliampuva skottiaksentti on veikeä näpäytys Sean Conneryn kuningas Richardille Robin Hood - varkaiden ruhtinas -leffassa (Robin Hood: Prince of Thieves - 1991). Kyseinen filmatisointi saa pilkkaa myös pääosaa esittäneen Kevin Costnerin kehnosta englantilaisaksentista. Näyttelijät ovat oivallisia rooleissaan, erityisesti Lewis ja Rees häijyinä pahiksina.

Robin Hood - sankarit sukkahousuissa ei ollut yhtä hulvattoman lystikäs kuin muistin sen olevan, mutta on se silti oikein passelin hupsu pätkä, että sen parissa viihtyy läpi lähes koko keston. Paikoitellen noin tunnin ja kolmen vartin kestossa tuntuu olevan se yksi vartti liikaa, mutta pääasiassa elokuva pitää kelvollisesti mukanaan. Itse pääaihe, eli Robin Hood ja hahmon monenmoiset elokuvasovitukset vuosien varrella aiemmin mainituista Errol Flynnin ja Kevin Costnerin versioista aina Walt Disneyn kettuanimaatio Robin Hoodiin (1973) joutuvat tietty vitsien kohteeksi niin hassuista aksenteista Sherwoodin iloisten veikkojen vaatetukseen. Leffassa pohdiskellaankin huumorin keinoin, onko miehekästä käyttää sukkahousuja? Pääaiheensa lisäksi elokuvasta voi bongata parodiaa myös Kummisedästä (The Godfather - 1972) ja koripallofilmistä Mustat donkkaa tykimmin (White Men Can't Jump - 1992).

Mel Brooksin aiempien töiden tavoin tätä Robin Hoodiakaan ei missään nimessä kannata ottaa tosissaan. Se on täysin itsetietoisen typerä. Kieli on ollut visusti poskessa leffaa tehdessä, joskin välillä tuntuukin, että kuvauksissa on ollut hauskempaa kuin itse elokuvaa katsoessa. Heti alkutekstit antavat hyvin osviittaa, millaisesta teoksesta on oikein kyse ja sama meno sen kuin jatkuu. Osa komediasta naurattaa ääneen ja koin varsin hilpeäksi, kun kesken kohtauksen hahmot kaivavat käsikirjoituksen esiin, tarkistaakseen, kuinka kohtaus etenee. Osa huumoripuolelta jää tosin latteaksi ja sekaan mahtuu aika ponnettomiakin vitsejä. Komedian lisäksi leffa tarjoaa ihan viihdyttäviä musikaalinumeroita, kuten myös hahmolle olennaisesti jännittävää ja epäuskottavan tarkkaa jousiammuntakisailua, sekä miekkojen kalinaa, kun Robin Hood ja Rottinghamin seriffi ottavat toisistaan mittaa.

Brooks pitää hilpeää henkeä yllä kaiken aikaa, eikä lähde turhia draamailemaan. Vaikka elokuva ei ole Brooksin tuotannon hauskimmasta päästä, ilmapiiri on läpikotaisin mukava. Brooks olisi kuitenkin voinut tiivistää filmiään, joko jo käsikirjoitusvaiheessa tai viimeistään leikkauksessa. Robin Hood - sankarit sukkahousuissa on kelvollisesti kuvattu. Vaikka lavasteet ja asut eivät olekaan parodioitujen kohteiden tasoisia, ovat ne silti yllättävänkin onnistuneet. Kenties hauskin yksityiskohta on Ahchoon lakki, joka näyttää nurinperin puetulta lippikseltä. Erikoistehosteet ovat itsetietoisen kököt ja toimivat juuri siksi. Äänimaailma on ihan hyvin työstetty ja Hummie Mannin säveltämät musiikit sisältävät mainion seikkailullisia teemoja.

Yhteenveto: Robin Hood - sankarit sukkahousuissa on kelpo parodia yhdestä kaikkien aikojen tunnetuimmista sankareista. Elokuva ei ole yhtä hulvaton kuin monet muut Mel Brooksin filmeistä, mutta se tarjoaa silti hassua menoa läpi keston. Osa vitseistä ampuu maalitaulusta huti, mutta kyllä seasta pari napakymppiäkin löytyy. Robin Hood -filmatisoinnit vuosikymmenten varrelta saavat toki tuta ja sekaan mahtuu hieman parodiaa muistakin jutuista. Elokuvasta löytyy karsimisen varaa, eikä se ihan kestä tunnin ja kolmen vartin mittaansa. Saksimalla pois kymmenestä minuutista varttiin lopputuloksena voisi olla napakampi ja tehokkaampi komedia. Näyttelijät hoitavat hommansa mainiosti ja puitteiltaan leffa on tarpeeksi toimiva. Mel Brooks pitää kepeää henkeä yllä ja Hummie Mann tunnelmoi yllättävänkin hyvin musiikeillaan. Jos Brooksin komediat iskevät ja tykkäät Robin Hoodista, suosittelen kyllä Robin Hood - sankareita sukkahousuissa, vaikkei se millään kuulukaan Brooksin tuotannon kärkipäähän. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.8.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Robin Hood: Men in Tights, 1993, Brooksfilms, Gaumont

Arvostelu: Tappokone (Westworld - 1973)

TAPPOKONE

WESTWORLD

Ohjaus: Michael Crichton
Pääosissa: Richard Benjamin, James Brolin, Yul Brynner, Alan Oppenheimer, Victoria Shaw, Dick Van Patten, Linda Scott ja Steve Franken
Genre: scifi, western
Kesto: 1 tunti 28 minuuttia
Ikäraja: 16

Westworld, eli suomalaisittain Tappokone on Michael Crichtonin käsikirjoittama ja ohjaama tieteiselokuva. Crichton oli juuri tehnyt esikoisohjauksensa, suoraan televisiossa esitetyn Pursuitin (1972), kun hän alkoi esittelemään ideaansa robottien täyttämästä villin lännen teemapuistosta. Monet studiot kuitenkin torjuivat hänet ja pitivät parempana ideana, että Crichton kirjoittaisi tarinan kirjamuotoon, sillä hän oli huomattavasti tunnetumpi kirjailijana kuin elokuvantekijänä. Crichton kuitenkin näki tarinan niin selvästi visuaalisena, että päätti sinnikkäästi tehdä sen leffamuotoon. Lopulta Metro-Goldwyn-Mayer (mitä monet elokuvantekijät pitivät siihen aikaan viimeisenä hätäratkaisuna) otti projektin vastaan. Kuvaukset alkoivat, mutta Crichton oli pitkään tyytymätön leikkausversioihin ja päättikin itse leikata elokuvan sellaiseksi, että pitäisi siitä. Silti siitä puuttui hänen mielestään jotain ja vasta kun hän oli tehnyt jonkinlaisen version, mistä hän piti, hän sai suostuteltua MGM-studion lisäkuvauksiin. Jälkitöissä elokuvan kanssa tehtiin historiaa ja Tappokoneesta tuli ensimmäinen elokuva, jossa käsiteltiin kuvaa digitaalisesti jälkikäteen. Vain pari minuuttia kestävien hetkien kuvakäsittelyyn kului todella kauan aikaa. Lopulta elokuva kuitenkin saatiin valmiiksi ja Tappokone sai ensi-iltansa elokuussa 1973 (Suomeen leffa saapui vasta seuraavana keväänä). Elokuva oli hitti ja se sai myös paljon kehuja kriitikoilta. Itse en ollut nähnyt filmiä aiemmin, mutta katsoin alkuvuodesta elokuvaan perustuvan televisiosarjan, Westworldin (2016-). Kun olin katsonut sarjan uusimman, eli kolmannen tuotantokauden loppuun asti, päätin vihdoin ja viimein katsoa alkuperäisen Tappokoneen.

Ystävykset Peter Martin ja John Blane matkustavat Westworldiin, futuristiseen villin lännen teemapuistoon, missä jotkut ovatkin robotteja. Ongelmia syntyy, kun osa roboteista menee epäkuntoon ja alkaa toimimaan oman mielensä mukaan.

Peter Martinina ja John Blanena nähdään Richard Benjamin ja James Brolin. Viiksekkään Benjaminin hahmo Peter on ensikertalaisena käymässä Westworldissa ja hän toimiikin välikappaleena katsojan ihmetykselle. Josh "Thanos" Brolinin isän, Jamesin esittämä John taas on jo konkari teemapuistossa ja yrittääkin saada kaverinsa rentoutumaan ja nauttimaan 1880-luvun simulaatiosta. Sekä Benjamin että Brolin ovat oivallisia rooleissaan, mutta hahmoista lähinnä vain Peter on kiinnostava. Hahmon kehityskaari leffan aikana on tarpeeksi toimiva, jotta häntä kannustaa, kun teemapuisto muuttuu vaaralliseksi.
     7 rohkeata miestä -länkkäriklassikosta (The Magnificent Seven - 1960) tuttu Yul Brynner näyttelee yhtä Westworldin roboteista, joka menee epäkuntoon ja lähtee omalle tappomatkalleen. Brynner huokuu karismaa ja mitä pidemmälle elokuva kulkee, sitä paremmin hän vain vakuuttaa armottomana tuhokoneena. Kun hänen pysäyttämisensä tuntuu suorastaan mahdottomuudelta, vaikka hänelle tekisi mitä, muistuttaa Brynnerin tappokone vahvasti terminaattoria... tai siis toisinpäin, ottaen huomioon, että Tappokone ilmestyi 11 vuotta ennen alkuperäistä Terminator - tuhoaja -elokuvaa (The Terminator - 1984). Kenties James Cameron lainasikin paljon tämän elokuvan loppuhuipennuksesta...

Pidin Tappokonetta kyllä kelpo scifiteoksena ja arvostan sen tiettyä elokuvahistoriallista saavutusta, mutta silti elokuva tuntui mielestäni hieman vaisulta. Suuri syy tähän on luultavasti se, että olin juuri katsonut uuden Westworld-sarjan, eikä tämä elokuva sisältänyt puoliakaan sarjan ensimmäisen tuotantokauden syvällisyyksistä ja kiehtovista pohdinnoista. Hahmotkaan eivät vakuuta yhtä paljon. Toki sarjalla on useampia tunteja käytettävänään, kun taas tämä elokuva kestää vain puolitoista tuntia. Silti sarjan nähneenä tiesin, kuinka paljon enempään tässä kertomuksessa olisi potentiaalia, eikä elokuva saavuta sitä kuin osittain. Itse teemapuistoidea on veikeä ja Crichton kikkailee sillä usein oivallisesti. On kiinnostavaa myös nähdä, mitä kuliseissa tapahtuu ja miten koko puistoa pyöritetään. Tieteiselokuvan ja länkkärin yhdistäminen on mitä mainion ajatus ja elokuva tarjoaakin tasapuolisesti molempia, pitäen tyytyväisenä niin scifin kuin westernin fanit.

Silti moni asia tuntuu enemmän jäävän kiehtovaksi ideaksi, eikä sitä ideaa hyödynnetä niin hyvin kuin katsoja ehtii päässään kuvitella. Tarinalla kestää yllättävänkin kauan lähteä kunnolla käyntiin. Mukana on niin kohtauksia, jotka kaipaisivat tiivistämistä kuin kohtauksia, jotka loppuvat liian lyhyeen. Paikoitellen elokuvassa käydään myös kahdessa muussa teemapuistossa, keskiaikaisessa Medieval Worldissa ja antiikin Roomaan sijoittuvassa Roman Worldissa, mutta ne jäävät niin pintaraapaisuiksi, että on lopulta lähes se ja sama, ovatko ne lainkaan mukana.

Elokuva kuitenkin onneksi parantaa tasoaan, mitä pidemmälle siinä edetään. Terminator - tuhoajaa muistuttava (ja sitä luultavasti innoittanut) loppuhuipennus muuttuu jopa aidosti jännittäväksi. Tunnelma tiivistyy yhä vain entisestään, kun Brynnerin esittämä tappokone ei meinaa millään kuolla, eikä apuakaan löydy mistään. Jännityksen lisäksi elokuvaan mahtuu myös huumoria, lähinnä Dick Van Pattenin näyttelemän pankkiirin kautta, joka on myös vierailulla Westworldissa. Useaan otteeseen nähdään lyhyitä pätkiä, joissa hän intoilee hupaisasti teemapuiston erilaisista iloista.

Elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja Michael Crichton tunnetaan parhaiten Dinosauruspuiston (Jurassic Park - 1990) kirjoittajana, minkä pohjalta Steven Spielberg ohjasi menestyselokuvan vuonna 1993. Sekin kertoo eräänlaisesta teemapuistosta, mikä pistääkin miettimään, ovatko ne Crichtonin suuri innostus? Crichton on keksinyt erinomaisen idean, muttei täysin vakuuta elokuvantekijänä. Hänen olisikin kannattanut vain kirjoittaa elokuva ja antaa jonkun muun ohjata se. Tappokone on erittäin hyvin kuvattu ja se sisältää niin kutkuttavia lähikuvia katseista kuin näyttäviä maisemakuvia keinotekoisesta villistä lännestä. Villin lännen lavasteet ovatkin todella hienot, kuten myös kahden muun teemapuiston, mutta heti kun siirrytään tieteispuolen lavasteisiin, muuttuu filmi huomattavasti tylsemmäksi visuaalisesti, pelkistettyjen taustojen ja vilkkuvilla valoilla peitettyjen koneiden kera. Asut ja maskeeraukset ovat läpikotaisin tyylikkäät. Tehosteet ovat nähneet parhaat päivänä aikoja sitten, mutta toimivat yhä tarpeeksi hyvin. Myös äänimaailma on menevä ja Fred Karlinin säveltämä musiikki leikittelee eri aikakausilla. Leikkauksessa elokuvaa olisi kuitenkin voinut hioa suuntaan jos toiseenkin.

Yhteenveto: Tappokone on kelpo elokuva, mikä yhdistelee veikeästi scifiä ja westerniä toisiinsa. Idea roboteilla toimivasta villin lännen teemapuistosta on kiehtova, mutta lopulta homma jää juurikin kiehtovan idean tasolle. Tästä maailmasta löytyisi potentiaalia isompaankin ja mielenkiintoisempaan tieteisseikkailuun, mutta ohjaaja-käsikirjoittaja Michael Crichton ei tunnu haluavan viedä ideaansa loppuun asti. Tämän huomaa etenkin kahdesta muusta teemapuistosta, jotka ovat niin vähän mukana, että ne lopulta lähinnä syövät ruutuaikaa tärkeämmiltä asioilta. Loppuhuipennuksessa on kuitenkin onnistuttu ja jännitettä rakennetaan tehokkaasti. Mukaan mahtuu myös oivaa huumoria. Richard Benjamin ja James Brolin ovat kelpo valinnat Westworldissa vierailevien kaverusten rooleihin, mutta jäävät armotta Yul Brynnerin varjoon. Teemapuistojen lavasteet ovat vaikuttavat, mutta scifipuoli lähinnä huvittaa nykyään. Tappokone on mainio scifilänkkäri, mutta siitä jää lopulta uupumaan paljon. Jos innostuit kovasti uudesta Westworld-sarjasta, suosittelen katsomaan alkuperäisen elokuvankin, sillä onhan se usein mukava nähdä, mistä jokin on lähtenyt liikkeelle.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.5.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Westworld, 1973, Metro-Goldwyn-Mayer

Arvostelu: Avaruusboltsit (Spaceballs - 1987)

AVARUUSBOLTSIT

SPACEBALLS

Ohjaus: Mel Brooks
Pääosissa: Bill Pullman, John Candy, Daphne Zuniga, Joan Rivers, Rick Moranis, George Wyner, Mel Brooks ja Dick Van Patten
Genre: komedia, parodia, scifi
Kesto: 1 tunti 36 minuuttia
Ikäraja: 12

Olen nähnyt Spaceballsin, eli suomalaisittain Avaruusboltsit-elokuvan useaan otteeseen elämäni aikana. Katsoin sen ensimmäisen kerran ala-asteen alkupuolella ja olen siitä lähtien katsonut sen kerran tai pari vuodessa. Joko katson sen itsekseni tai jonkun kanssa - yleensä serkkupuolieni. Muutamille henkilöille olen elokuvan myös näyttänyt, koska olen ollut niin innoissani siitä. Ennen joulua kävi jälleen niin, että näytin elokuvan ja päätin kirjoittaa siitä samalla.

Pahat Avaruusboltsit ovat käyttäneet planeettansa ilman ja päättävät varastaa Druidia-planeetan ilmat. Sitä varten heidän täytyy kidnapata druidialainen prinsessa Vespa, mutta häntä ovatkin suojelemassa Lone Starr ja tämän mieraystävä Yrjö, sekä Soiman mahtava voima.

Lone Starria näyttelee Bill Pullman, joka oli tätä ennen esiintynyt vain lyhyesti televisiosarjassa Cagney & Lacey (1981-1988) ja elokuvassa Ruthless People (1986). Nykyään hän on tunnettu mm. presidentti Whitmoren roolista elokuvassa Independence Day - maailmojen sota (Independence Day - 1996). Hahmo ei ole puhdas sankari, vaan ajaa enemmän omaa etuaan ylimielisesti. Starr ei tiedä paljoa menneisyydestään ja toimii Pizza the Hutt -gangsterin (Dom DeLuise) leivissä. Starrilla on tyylikäs avaruusalus, nimittäin asuntoauto, johon on kiinnitetty siivet. Pullman on erinomainen valinta rooliin.
     Lone Starrin mukana pyörii Yrjö (John Candy), joka on miera, eli puoliksi mies ja puoliksi koira. Yrjö on tiukan paikan tullen aika pelkuri, mutta hänestä löytyy myös urheita puolia. Candyn suoritus on mainio ja hänet on maskeerattu hauskasti.
     Prinsessa Vespaa näyttelee Daphne Zuniga. Prinsessa Vespa on hieman ylimielinen ja uskoo kuninkaallisen arvonsa tekevän hänestä ylempiarvoisen muihin verrattuna. Zuniga on hyvä roolissaan ja vaikka hahmo vaikuttaa avuttomalta neidolta, hänestä kehkeytyy kunnon Rambo, jos hän niin haluaa.
     Prinsessa Vespan kanssa liikkuu robotti Dot Matrix, jota näyttelee Lorene Yarnell Jansson ja jonka äänenä kuullaan Joan Rivers. Dotilla on hauskoja juttuja, vaikka hän onkin porukan järkevin. Dot yrittää saada prinsessa Vespan pysymään hienona leidinä, vaikka Vespa ei itse ole siitä erityisemmin innostunut.

Elokuvan pääpahis on Rick Moraniksen näyttelemä Tumma Kypärä. Aluksi hahmo vaikuttaa uhkaavalta, mutta kun Tumma Kypärä ottaa naamionsa pois, alta paljastuukin mies, joka muistuttaa yhä äitinsä luona asuvaa, yli kolmekymppistä nörttiä. Tumma Kypärä on toimivasti mietitty ja Moraniksen suoritus tekee hahmosta vielä paremman. Välillä Moranis vetää selkeästi yli, mutta hän osaa tehdä sen tyylillä.
     Tumman Kypärän kanssa Avaruusboltsien aluksella johtoasemassa toimii eversti Sandurz, jota näyttelee George Wyner. Eversti Sandurz on usein eri mieltä kuin Tumma Kypärä ja selkeästi fiksumpi, muttei uskalla tuoda erimielisyyksiään esille, sillä hän pelkää Tummaa Kypärää. Wyner on roolissaan hauska.
     Mel Brooks vetää tuplaroolin elokuvassa. Hän näyttelee sekä Avaruusboltsien takapirua, presidentti Skroobia että myös hyvää ja viisasta Yogurtia, joka taitaa mystisen Soiman voiman. Brooks on kummassakin roolissa hyvä ja pakko nostaa hattua sille, että hän joutui kävelemään kaiken aikaa polvillaan Yogurtin roolissa. Prinsessa Vespan isää, eli Druidian kuningas Rolandia näyttelee Dick Van Patten, joka on ihan hauska. Elokuvassa esiintyy myös John Hurt lyhyessä roolissa ja Poliisiopisto -leffasarjasta (The Police Academy - 1984-1994) tuttu ääntelijä Michael Winslow esittää Avaruusboltsien tutkan tarkkailijaa.

Avaruusboltsit on tosiaan komedia - tarkkaan ottaen parodia ja kuten on varmaan voinut jo hieman päätellä, se on parodia Tähtien sodasta (Star Wars - 1977-). Lone Starr on Han Solon ja Luke Skywalkerin yhdistelmä, Yrjö on Chewbacca, prinsessa Vespa on Leia, Tumma Kypärä on Darth Vader, Pizza the Hutt on Jabba the Hutt, Soima on Voima ja niin edelleen. Hienoa on, että elokuva ei täysin kulje alkuperäisen Tähtien sota: Episodi IV - Uuden toivon (Star Wars: Episode IV - A New Hope - 1977) tarinakaaren tavoin ja siihen on otettu mukaan myös hieman Tähtien sota: Episodi V - Imperiumin vastaiskusta (Star Wars: Episode V - The Empire Strikes Back - 1980) ja Tähtien sota: Episodi VI - Jedin paluusta (Star Wars: Episode VI - Return of the Jedi - 1983). Avaruusboltseissa nähdään tietysti Tähtien sodan kaltaiset, rullaavat alkutekstit, joissa selitetään tarinan lähtökohdista. Sen lisäksi, että Tähtien sodan hahmoista ja tarinasta tehdään pilaa, myös kaiken maailman oheiskrääsälle nauretaan julmasti ja läpi elokuvan nähdään Avaruusboltsit-tuotteita, kuten lakanoita, vessapaperia, lounaslaatikoita, liekinheittimiä ja itse Avaruusboltsit-elokuva VHS:nä. Tähtien sodan lisäksi pilailun kohteeksi joutuvat myös mm. Star Trek (1966-), Apinoiden planeetta (Planet of the Apes - 1968) ja Alien - kahdeksas matkustaja (Alien - 1978).

Elokuvan tunnelma on läpikotaisin aivan mahtava. Useaan otteeseen saa nauraa. Jotkut jutut ovat nokkelia ja jotkut yksinkertaisesti vain tyhmiä. Parodioiden tapaan Avaruusboltsitkin sisältää paljon vitsejä, jotka ovat mukana vain vitsin vuoksi, eivätkä ne vie tarinaa mitenkään eteenpäin. Jotkut jutut tulevat ihan puskista ja joitakin saattaa odottaa tapahtuvaksi jo etukäteen. Toimintaakin on hieman, vaikkei sitäkään voi ottaa tosissaan. Tylsiä osuuksia elokuvasta ei löydy, vaan elokuva menee hyvällä tempolla eteenpäin. En oikein tiedä miksi, mutta mielestäni yksi parhaista jutuista tulee heti alussa, kun Avaruusboltsien pitkä alus liukuu erittäin hitaasti kameran edessä. Se jaksaa naurattaa minua joka kerralla, enkä edes tiedä, mikä siinä on enää niin hauskaa. Jos on innostunut scifistä ja tykkää Tähtien sodasta, niin kannattaa tämä vilkaista jo pelkästään kaikkien viittauksien takia. Joillekin tämä voi olla liian tyhmä, mutta itselleni se toimii jo nostalgian takia.

Elokuvan on ohjannut Yogurtia ja presidentti Skroobia näyttelevä Mel Brooks, joka toimi myös käsikirjoittajana yhdessä Ronny Grahamin ja Thomas Meehamin kanssa, sekä tuottajana yhdessä Ezra Swerdlow'n kanssa. Brooks selvästi hallitsee komedian taidot ja tämä on mielestäni hänen paras elokuvansa niistä, jotka olen nähnyt. Joskus harmittelen, miksei nykypäivänä enää tehdä komedioita niin kuin Brooksin pätkät. Kuvaus on sujuvaa, kuten myös leikkaus. Elokuvassa on käytetty Tähtien sodasta tuttuja liukumisleikkauksia, joissa kohtauksen alkaessa kuva liukuu edellisen kohtauksen viimeisen kuvan päälle. Äänitehosteita on käytetty mainiosti ja etenkin laseraseiden äänet ovat hyvin luotuja, kuten myös avaruusalusten lentelyt. Visuaalisesti elokuva ei ole kaikista huikein, mutta tarpeeksi toimiva kuitenkin. Lavasteet ovat hienoja ja puvustukset hauskoja. Musiikista vastaa John Morris, joka on luonut mainion soundtrackin elokuvalle. Leffassa kuullaan myös mm. tätä elokuvaa varten tehty The Spinnersin kappale Spaceballs.

Yhteenveto: Avaruusboltsit on mahtava Tähtien sota -parodia, jonka jaksaa katsoa yhä vain uudestaan ja joka naurattaa joka katselukerralla. Elokuvan aikana ei ehdi tylsistymään, sillä siinä tapahtuu kaiken aikaa jotain. Tällaisia parodioiden kuuluisi olla ja mukaan on yhdistetty toimivasti useampiakin scifileffoja. Oheistuotteille nauraminen on loistava lisä. Näyttelijäkaarti on läpikotaisin tasokas ja parhaimmat näyttelijöistä ovat Bill Pullman ja Rick Moranis. Visuaalisesti elokuva ei ole erityisen näyttävä, mutta tyyli toimii. Musiikki on hyvää ja The Spinnersin Spaceballs saattaa jäädä junnaamaan päässä. Suosittelen elokuvaa erityisesti Tähtien sota -faneille, sillä he ymmärtävät parhaiten elokuvan vitsit ja viittaukset. Itse olen nähnyt Avaruusboltsit yli kymmenen kertaa ja tulen katsomaan sen vielä useasti elämäni aikana. Toivon kuitenkin, ettei huhuttua Spaceballs 2: The Search for More Money -elokuvaa koskaan tehdä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.1.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.wp.com
Spaceballs, 1987, Brooksfilms, Metro-Goldwyn-Mayer