The Beauty, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

THE BEAUTY - KAUSI 1

Luojat: Ryan Murphy ja Matthew Hodgson

Näyttelijät: Evan Peters, Ashton Kutcher, Rebecca Hall, Anthony Ramos, Jeremy Pope, Isabella Rossellini, John Carroll Lynch, Jessica Alexander, Rob Yang, Ari Graynor, Vincent D'Onofrio, Hudson Barry, Jaquel Spivey, Teddy Cañez, Ben Platt, Kevin Cahoon, Eric Petersen, Ray Nicholson, Brandon Gillard, Joey Pollari, Rev Yolanda, Emma Halleen, Annabelle Wachtel, Carson Rowland ja Bella Hadid

Genre: jännitys, kauhu

Jaksomäärä: 11

Jakson kesto: 25 minuuttia - 53 minuuttia - Yhteiskesto: noin 7 tuntia 9 minuuttia

Ikäraja: 18

The Beauty perustuu Jeremy Haunin ja Jason A. Hurleyn samannimiseen sarjakuvaan, jota on julkaistu vuodesta 2015 lähtien. Syksyllä 2024 FX-kanava paljasti työstävänsä televisiosarjasovitusta sarjakuvan pohjalta. Kuvaukset käynnistyivät saman vuoden joulukuussa ja nyt The Beautyn ensimmäinen tuotantokausi on pyörinyt loppuun (Suomessa Disney+ -palvelun kautta). Itse en pahemmin kiinnostunut, kun näin mainoksen, että Ryan Murphylta olisi tulossa taas uusi sarja, minkä lisäksi premissi kuulosti hieman liikaa The Substance -elokuvalta (2024). Päätin silti antaa The Beautylle mahdollisuuden ja katsoin uudet jaksot niiden ilmestymispäivinä. 

FBI-agentit alkavat tutkia hyvännäköisten ihmisten outoja kuolemia, kun nämä ovat ensin aiheuttaneet yhtäkkiä kaaosta ja sitten räjähtäneet. Tutkimus vie agenttikaksikon järkyttävien paljastusten äärelle, samalla kun he saavat totuutta peittelevät vaaralliset tahot peräänsä.

Ryan Murphyn luottomies Evan Peters ja Rebecca Hall näyttelevät Cooper Madsenia ja Jordan Bennettiä, kahta FBI-agenttia, jotka tutkivat kauniiden ihmisten kummallisia kuolemia ja joilla on meneillään salasuhde. Hahmot ovat kelvolliset ja kiinnostavuutta heihin tuo heidän omat ulkonäölliset epävarmuutensa. Peters ja Hall tekevät hyvää työtä osissaan, mutta muuhun porukkaan verrattuna heidän hillitymmät roolityöt saavat heidät tuntumaan ajoittain hiukan tylsiltä.

     Sivurooleissa nähdään muun muassa Ashton Kutcher liikemies Byron Frostina, joka on saanut hyppysiinsä ihmeaineen, mikä tekee ihmisestä taas nuoren ja kauniin, Isabella Rossellini tämän vaimona Frannyna ja Kevin Cahoon ja Eric Petersen heidän poikinaan Tigerina ja Guntherina, Anthony Ramos Frostille työskentelevänä palkkatappaja Antoniona, Jaquel Spivey ja myöhemmin Jeremy Pope ihmeainetta testaavana Jeremynä, John Carroll Lynch FBI:hin kuuluvana Williamsina, sekä Rob Yang Kauneus-aineen luojana Ray Leenä. Sivunäyttelijöiden työ on todella ailahtelevaa. Kutcher on yllättävänkin hyvässä vedossa häikäilemättömänä bisnesmiehenä, heittäytyen hyvin eksentrisen ketkun osaan. Yleensä mainio Ramos on kuitenkin kiusallisen huono yliyrittävänä tappajana, joka tuntuu väärällä tavalla sarjakuvamaiselta roistolta. Kaikki hänen asenteestaan puhetapaan ja pärstää koristavaan silmälappuun ovat vaivaannuttavia valintoja ja onpa hahmolle kirjoitettu kehityskaarikin kehno.

The Beautya on jo ennen ilmestymistään vertailtu siellä täällä The Substanceen, eikä ihme. Molemmat pyörivät ihmeaineen ympärillä, joka tekee vanhenevista ihmisistä taas nuoria ja hyvännäköisiä, mutta johon liittyy toki omat ikävät koukkunsa. The Beauty lähtee kyllä omille poluilleen jo FBI-agenttipäähenkilöidensä ansiosta, mutta tuskin sarja pääsee ikinä vertailusta irti. Alkuperäinen sarjakuva on jo kymmenisen vuotta vanha, mutta tämä kauneusihanteiden tavoittelun ja kauneusleikkauksissa käymisen satiiri body horror -kuvastoineen tuli valtavirralle tutuksi nimenomaan The Substancesta. Ulkonäön muokkaus on nyt muutenkin aiheena pinnalla ja sitä on käsitelty myös muun muassa pohjoismaalaisessa The Ugly Stepsisterissä (Den Stygge Stesøsteren - 2025) ja tulevassa jenkkikomediassa Slantedissa (2026).

Alusta asti on päivänselvää, että The Beauty on samalta päätekijältä kuin American Horror Story (2011-), sillä Ryan Murphyn tutut helmasynnit ovat kaikki mukana. Murphyn tyyli (tai omasta vinkkelistäni enemmänkin tyylitajuttomuus) joko iskee tai ei ja minut se on jättänyt paria hassua poikkeusta lukuun ottamatta kylmäksi. The Beauty tosin jätti minut ristiriitaisiin fiiliksiin, koska toisinaan se on ihan menevä, viihdyttävä ja kiinnostava mustalla huumorilla ja ällöttävällä kuvastolla höystetty jännäri, mutta sitten taas toisinaan se on juuri niin käsiin leviävä, liikaa yrittävä ja korni kuin etukäteen odotin. Murphylle ominaiseen tapaan punainen lanka hukkuu toisinaan ja jaksot rönsyilevät moneen suuntaan. Sarja esittelee uusia hahmoja, jotka vaikuttavat tärkeiltä, mutta jotka unohdetaankin jo seuraavaan jaksoon mennessä.

The Beauty yrittää olla liikaa sitä sun tätä satiirista kauhuun ja agenttijännäristä henkilödraamaan. Se yrittää sanoa paljon ulkoisen kauneuden alta löytyvästä sisäisestä rumuudesta, kapitalismista, inceleistä, sukupuolitaudeista, jumalkomplekseista, evoluutiosta, ynnä muusta. Ja onpa sekaan heitetty myös yliampuva tanssinumero jos toinenkin. Seurattavasta hahmosta riippuen meno on joko haudanvakavaa tai täysin pöhköä ja omituiseksi meno muuttuu, kun nämä eri tyylejä edustavat hahmot kohtaavat, eikä kohtaus tiedä miten päin olla. Kaikki nämä asiat tekevät The Beautysta omituisen sekamelskan, joka jää pahasti nokkelamman The Substancen varjoon, mutta sitten taas on sarja toisaalta toimivampi kuin American Horror Storyn tuoreimmat kaudet. Sarja on tietyllä tavalla jopa aika kökkö, mutta siinä kökköydessä on jotain kieron mukaansatempaavaa ja jos The Beauty saa jatkoa, katson tätä kyllä ihan uteliaana lisää.

Teknisesti The Beauty on kuitenkin pääasiassa mainio. Sarja on osaavasti kuvattu ja mukana on monia näyttäviä otoksia. Lavasteet ovat hienot, puvustus oivallista ja käytännön tehostein ja maskeerauksin toteutetut Kauneus-aineen käyttäjien muuttumisprosessit ovat onnistuneen inhottavaa katsottavaa. Äänimaailmakin on hyvin rakennettu, joskin Mac Quaylen säveltämät musiikit ovat jopa ärsyttävän itseääntoistavia. Tuntuu kuin Quayle olisi saanut aikaiseksi yhden melodian, jota hän toistaa suunnilleen kohtauksesta toiseen, tilanteesta ja tunnelmasta riippumatta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.3.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

The Beauty, Yhdysvallat, 2026-, 20th Television, Ryan Murphy Television

Arvostelu: Pitch Perfect 2 (2015)

PITCH PERFECT 2 (2015)

Ohjaus: Elizabeth Banks
Pääosissa: Anna Kendrick, Rebel Wilson, Brittany Snow, Hailee Steinfeld, Skylar Astin, Ben Platt, Adam DeVine, Alexis Knapp, Ester Dean, Hana Mae Lee, Chrissie Fit, Birgitte Hjort Sørensen, Flula Borg, Keegan-Michael Key, Anna Camp, Elizabeth Banks, John Michael Higgins, Kelley Jakle, Shelley Regner, Katey Sagal, Shawn Carter Peterson ja David Cross
Genre: musiikki, komedia
Kesto: 1 tunti 55 minuuttia
Ikäraja: 7

Mickey Rapkinin kirjaan perustuva elokuva Pitch Perfect (2012) oli iso hitti, joten jatkoahan sille tehtiin. Jatko-osan suunnittelu lähti käyntiin, kun ensimmäinen osa huomattiin menestykseksi ja kun se alkoi saamaan faneja. Näyttelijöille pidettiin jälleen a cappella -leiri, ennen kuin kuvaukset alkoivat keväällä 2014. Pitch Perfect 2 sai ensi-iltansa keväällä 2015 ja se oli todella iso hitti - elokuva tuotti jopa tuplasti sen verran rahaa kuin edeltäjänsä! Filmi sai myös ihan hyvät arviot kriitikoilta. Itse en kuitenkaan nähnyt Pitch Perfect 2:a elokuvateattereissa kuten en nähnyt ensimmäistäkään osaa. Ajattelin filmien olevan enemmänkin tyttöjen juttu, enkä uskonut, että voisin kokea leffoista kovin suurta iloa. Kuitenkin nyt kun sarja on saamassa uuden osan, Pitch Perfect 3:n (2017), päätin vihdoin katsoa leffat ja arvostella ne. Yllätyin positiivisesti, sillä vaikka ensimmäinen osa oli todella ennalta-arvattava, viihdyin sen parissa enemmän kuin etukäteen ajattelin. Hyvillä mielin kävinkin siis vuokraamassa Pitch Perfect 2:n ja katsoin sen edeltäjän tavoin tyttöystäväni kanssa, joka oli käynyt katsomassa filmin, kun se ilmestyi vuonna 2015.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Pitch Perfect!

A cappella -ryhmä Bellat menettää maineensa pahan mokauksen takia. Noustakseen takaisin suosioon, ryhmän täytyy päihittää saksalainen a cappella -ryhmä Das Sound Machine ja voittaa a cappellan maailmanmestaruuskisat.

Anna Kendrick nähdään toistamiseen pääroolissa Becana, joka toimii nykyään Bellat-ryhmän johtajana. Hän on kuitenkin ollut ryhmässä jo muutaman vuoden ja kokee, että nyt voisi olla aika lopettaa a cappella -jutut ja pyrkiä uralla siihen, mistä hän haaveili jo edellisessä osassa. Tämä tuo mukaan mainion sivujuonen, kun Beca yrittää pohtia, haluaako hän olla mieluummin a cappella -kuoron laulaja vai musiikkituottaja, vai pystyisikö hän hoitamaan molempia asioita samaan aikaan? Kendrick on jälleen oivallinen pääroolissa, vaikkei ole vieläkään kovin ihmeellinen näyttelijä.
     Belloihin kuuluvat samat vanhat tutut edellisestä elokuvasta. Edellinen johtaja Aubrey (Anna Camp) ei tosin ole enää mukana ryhmässä, mutta hänellä on kuitenkin pieni rooli leffassa. Chloesta (Brittany Snow) on alkanut muodostua samanlainen stressaaja kuin Aubrey oli aikoinaan. Läski-Amy (Rebel Wilson) heittää yhä vitsiä painostaan. Stacie (Alexis Knapp) osoittaa seksuaaliset halunsa useasti. Cynthia Rosen (Ester Dean) suuntautumista tuodaan jälleen esille. Lilly (Hana Mae Lee) on palannut hiljaiseksi ja hän on yhä todella outo. Jessicalle (Kelley Jakle) ja Ashleylle (Shelley Regner) ei ole vieläkään vaivauduttu luomaan persoonaa, mistä jopa heitetään vitsiä elokuvassa. Uusina hahmoina esitellään Chrissie Fitin esittämä kummallinen Florencia ja Hailee Steinfeldin näyttelemä tulokas Emily, joka nousee todella isoon rooliin. Emilylle on luotu samanlaista kehityskaarta kuin Becalle edellisessä osassa ja välillä tuntuukin siltä kuin Emily olisi tällä kertaa päähenkilö. Steinfeld on oiva lisäys Belloihin. Ryhmän näyttelijät ovat jälleen toimivia rooleissaan, mutteivät Kendrickin tavoin mitenkään häikäise näyttelijänlahjoillaan.
     Bellojen lisäksi muitakin vanhoja tuttuja palaa sarjaan. Skylar Astinin näyttelemä Jesse on suhteessa Becan kanssa. Ben Plattin esittämä taikuri Benji pääsee isompaan rooliin, kun hän ihastuu Emilyyn. Adam DeVine on jälleen ärsyttävä ylimielisenä Bumperina, josta on aika mahdoton pitää. Myös a cappella -kisojen juontajat, sovinisti-John (John Michael Higgins) ja Gail (Elizabeth Banks) tekevät paluun, ja heille annettu ruutuaika on ehkä jopa turhankin isoa. Benjin ja Emilyn pieni romanssikuvio on mainio lisäys tarinaan, kun taas Bumperin ja Läski-Amyn rakkaustarinan olisi voinut poistaa kokonaan. Itse asiassa Adam DeVinen olisi voinut poistaa kokonaan, sillä katsojana haluaisi vain läimäistä nyrkkinsä päin hänen naamaansa lähes joka kerta, kun Bumper avaa suunsa.
     Uusina hahmoina Emilyn ja Florencian lisäksi esitellään Das Sound Machineen kuuluvat Komissar (Birgitte Hjort Sørensen) ja Pieter (Flula Borg), sekä musiikkituottaja Sammy (Keegan-Michael Key), hänen avustajansa Dax (Shawn Carter Peterson) ja mystinen a cappella -kamppailujen järjestäjä (David Cross), joka on aika rasittava tapaus. Sammy ja hänen avustajansa Dax tuovat erinomaista huumoria mukaan, mikä syntyy pääasiassa Keyn oivallisesta roolityöstä. Sørensen ja Borg ovat onnistuneen ylimielisiä rooleissaan, mutta unohtavat vähän väliä ylikorostetun saksalaisaksenttinsa.
     Elokuvassa nähdään myös julkkiksia omina itsenään, kuten laulaja Snoop Dogg ja televisiojuontaja Jimmy Kimmel, minkä lisäksi leffaan on saatu yhdistettyä arkistokuvaa Yhdysvaltain ex-presidentti Barack Obamasta ja hänen vaimostaan Michellestä.

Pitch Perfect 2 ei ole yhtä kelpo elokuva kuin edeltäjänsä, mutta on se silti ihan hyvä. Alkupäässä filmi vaikuttaa hieman liian paljon olevan lievä kopio edellisestä osasta, mistä en pitänyt. Bellojen esitys menee pieleen, he tajuavat että heillä on vastassaan paljon suositumpi a cappella -ryhmä, joka täytyy voittaa kisoissa, ja ryhmään saapuu nuori tyttö, joka haaveilee omasta musiikkiurastaan. Aluksi pelkäsin, että leffa vain kulkisi samalla tavalla kuin edellinen osa, mutta onneksi siihen löydetään uusiakin puolia. Tässä elokuvassa perehdytään hahmoihin hieman enemmän ja heistä tuodaan pienesti uusia juttuja esille, vaikka monet jäävätkin yhä yksiulotteisiksi. Jotkut uutuudet toimivat hyvin, kuten jo mainitsinkin Benjin ja Emilyn romanssin sekä musiikkituottajapuolen, mutta mukaan on mahtunut myös kohtauksia, jotka olisi voinut poistaa kokonaan. Läski-Amyn ja Bumperin suhde on todella väkisin väännetty, minkä lisäksi noin puolessa välissä nähtävä kisailu monen ryhmän välillä (joka on kopioitu edellisestä osasta lähes täysin samanlaiseksi) kestää ihan liian kauan ja tuntuu vain pitkittävän filmiä. Onkin hassua, miten leffaan on saatu ujutettua mukaan aika tarpeettomia hetkiä, mutta siitä tuntuu puuttuvan oikeasti tärkeitä hetkiä.

Jo Pitch Perfectin arviossa naureskelin sitä, että nämä yliopistoa käyvät tytöt eivät kertaakaan käy tunneilla elokuvan aikana ja samaa pätee myös tässä. Valitettavasti tässä ei myös koskaan harjoitella Bellojen esityksiä, mikä olisi ollut kiinnostavaa nähtävää. Ryhmä vetää pari oivallista show'ta, mutta heidän harjoitteluaan ei kertaakaan näytetä, mikä on suuri sääli. Leffan yksi isoista teemoista on se, että ryhmä on suosion takia kadottanut oikean äänensä ja vanhan tunnelmansa, jota he yrittävät löytää elokuvan kuluessa. He käyvät jopa typerällä leirillä sen takia (joka on myös filmiä hieman turhaan pidentävä osio), mutta olisi ollut paljon kiinnostavampaa näyttää, kun he harjoittelevat esitystään ja siten löytävät äänensä. Kokonaisuudesta saisi helposti karsittua pätkiä pois sieltä täältä ja lisätä oikeasti tärkeitä kohtauksia mukaan. Olisin halunnut nähdä, miten Bellat valmistelevat mainion esityksensä a cappellan maailmanmestaruuskisoihin (joka ei muuten ole täysin todellinen asia, mutta hieman samantyyppisiä kisoja on kyllä olemassa). Onneksi Pitch Perfect 2:sta löytyy kuitenkin samanlaista riemua ja energiaa kuin edeltäjästään, mikä nostaa hymyn huulille ja pitää katsojan viihdytettynä. Minun on myös pakko sanoa, että Bellojen MM-esitys on onnistuneempi kuin edellisen filmin huipennus. Siihen oli jopa saatu pientä koskettavuutta mukaan, vaikkei heidän esittämänsä kappale ollutkaan mitä ihmeellisin.

Sarjan ohjausvastuu on vaihtunut Jason Moorelta Gail-juontajaa näyttelevälle Elizabeth Banksille. Tätä ennen Banks oli ohjannut vain osion Movie 43:sta (2013) ja tässä hän näyttää, että hänen pitäisi pysyä kameran edessä. Banks on saanut aikaiseksi ihan kivan filmin, mutta hän ja käsikirjoittaja Kay Cannon eivät ole tienneet, mitä kohtauksia lisätä elokuvaan ja mitä ottaa pois siitä. Filmi on kuitenkin kuvattu hyvin, mutta leikkausta olisi voinut parantaa. Elokuvan budjetti on tainnut mennä suurimmaksi osaksi a cappellan maailmanmestaruuskisoihin, joista on saatu aika näyttävät. Valaisu on taidokkaasti toteutettu laulukohtauksissa ja äänimaailma on hyvin luotu. Musiikeista vastaava Mark Mothersbaugh ei ole kuitenkaan saanut sävellettyä mukaan mitään muistettavaa. Filmin kappalevalinnat eivät ole kovin erikoisia yhtä lukuunottamatta. Olen massiivinen Muse-fani ja mielestäni on upeaa, että mukana on yhtyeen "Uprising"-kappale. Valitettavasti Das Sound Machinen versio siitä on kuitenkin aivan käsittämättömän surkea...

Yhteenveto: Pitch Perfect 2 on edeltäjäänsä heikompi, mutta silti ihan viihdyttävä elokuva. Aluksi filmi vaikuttaa toistavan liikaa edellisen osan juonta, mutta onneksi se löytää pikkuhiljaa oman äänensä ja kertoo jotain uuttakin. Becan sivujuoni musiikin tuottamisbisneksessä on kiinnostava, ja mukaan lisätyt Sammy ja avustaja-Dax tuovat oivaa huumoria mukaan. Harmillisesti toiset lisäykset taas eivät ole mitä parhaimmat, kuten Läski-Amyn ja Bumperin väkisin väännetty romanssi. Paljon parempaa rakkaustarinaa syntyy nörtti-Benjin ja tulokas Emilyn väliltä. On harmi, että leffa käyttää turhaa aikaa ylimääräisiin asioihin, kuten todella pahasti pitkitettyyn laulukisailuun puolessa välissä, mutta siitä ei löydy ainuttakaan hetkeä, jolloin Bellat oikeasti harjoittelisivat esityksiään. Näyttelijät suoriutuvat kuitenkin rooleistaan pääasiassa toimivasti, ja mukana on tarpeeksi mainiota energiaa ja hyvää fiilistä, jotta Pitch Perfect 2 onnistuu pitämään katsojansa tyytyväisinä. Suosittelen tätä pääasiassa nuorille tytöille, sillä se on täysin selvästi tehty juuri heille, mutta suosittelen leffaa myös kaikenikäisille naisille ja miehille, jotka pitivät edellisestä filmistä. Tämä on aika lailla samanlaista menoa, mikä toisaalta herättää pienen epäilyksen siitä, voiko tuleva Pitch Perfect 3 tarjota enää mitään uutta... Maailmanmestaruuskisojen jälkeen on vaikea kuvitella isompaa haastetta Belloille. Ehkä he laulavat seuraavaksi planeettojen välisessä scifikilpailussa?

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.12.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.blackfilm.com
Pitch Perfect 2, 2015, Brownstone Productions, Gold Circle Films, Universal Pictures

Arvostelu: Pitch Perfect (2012)

PITCH PERFECT (2012)

Ohjaus: Jason Moore
Pääosissa: Anna Kendrick, Anna Camp, Brittany Snow, Rebel Wilson, Skylar Astin, Adam DeVine, Alexis Knapp, Ester Dean, Hana Mae Lee, Ben Platt, Kelley Jakle, Wanetah Walmsley, Shelley Regner, Elizabeth Banks, John Michael Higgins, John Benjamin Hickey, Jinhee Joung ja Christopher Mintz-Plasse
Genre: musiikki, komedia
Kesto: 1 tunti 52 minuuttia
Ikäraja: 7

Pitch Perfect perustuu Mickey Rapkinin kirjaan "Pitch Perfect: The Quest for Collegiate a Cappella Glory" (2008), joka kertoo oikeista nuorten a cappella -lauluryhmistä. A cappella -laulaminen tarkoittaa sitä, että laulajat muodostavat äänillään myös taustamelodiat, eivätkä ryhmät käytä aitoja soittimia lainkaan. Elokuvaa varten etsittiin nuoria, jotka osaavat sekä näytellä että laulaa, ja heitä valmennettiin a cappella -harjoitusleirillä. Kuvaukset lähtivät käyntiin vuonna 2011 ja Pitch Perfect ilmestyi syksyllä 2012 - Suomessa tosin vasta maaliskuussa 2013. Elokuva oli iso hitti, minkä lisäksi myös kriitikot pitivät siitä. Itse en nähnyt leffaa, kun se ilmestyi elokuvateattereihin. Muistan kyllä nähneeni sen julisteita ja että monet tytöt olivat innoissaan siitä. Filmi vaikuttikin lähinnä tyttöjen jutulta, joten en uskonut, että voisin kokea siitä kovin suurta riemua, enkä katsonut sitä. En katsonut myöskään Pitch Perfect 2:a (2015), kun se ilmestyi. Mutta nykyään kirjoitan arvosteluita, joten katson paljon laajemmin filmejä, ja kun huomasin, että sarjasta on tulossa uusi osa, Pitch Perfect 3 (2017), päätin vihdoin katsoa ja arvostella sarjan edellisetkin osat. Olinkin tyytyväinen, sillä olin pari vuotta aiemmin tallentanut filmin, kun se näytettiin televisiossa. Katsoin Pitch Perfectin tyttöystäväni kanssa, joka oli jo katsonut leffan aiemmin ja yllättävää kyllä, viihdyin sen parissa, vaikkei elokuva erityisen hyvä ollutkaan.

Yliopiston juuri aloittanut Beca liittyy tyttöjen a cappella -ryhmä Belloihin, jotka osallistuvat laulukisaan. Heidän pahin vastuksensa on suosittu poikien ryhmä Särmäsoinnut.

Pääroolissa Becana nähdään Twilighteista (2008-2012) tuttu Anna Kendrick, joka pääsee tämän roolin kautta hienosti yli siitä imagosta, että hän esiintyi joskus Twilightien sivuosassa. Nyt hänen imagonsa on vaihtunut siihen, että hän esiintyy Pitch Perfectien pääosassa, mikä on tietty huima askel parempaan suuntaan. Kendrick ei ole ihmeellinen näyttelijä, mutta hän sopii rooliinsa ja osaa laulaa. Becaa ei opiskelu kiinnosta (eikä oikeastaan a cappella -laulaminenkaan), vaan hän haluaisi toimia DJ:nä ja onkin miksannut omia kappaleitaan. Hahmo on aluksi hieman tympeä yksinäinen susi, mutta leffan aikana hänen täytyy oppia puhaltamaan yhteen hiileen ryhmänsä kanssa.
     A cappella -ryhmä Bellojen jäseniä ovat sen ärsyttävän itserakas johtaja Aubrey (Anna Camp), kiltti Chloe (Brittany Snow), lihavuudestaan vitsiä heittävä Läski-Amy (Rebel Wilson), seksiaddikti Stacie (Alexis Knapp), lesboksi epäilty Cynthia Rose (Ester Dean), hiljainen ja outo Lilly (Hana Mae Lee), sekä Jessica (Kelley Alice Jakle), Ashley (Shelley Regner) ja Denise (Wanetah Walmsley), joille ei ole vaivauduttu luomaan minkäänlaista persoonaa - he näkyvät vain taustalla ja heidän nimensä mainitaan ehkä kerran. Muille hahmoille on luotu tietynlainen persoona, eikä heistä oikeastaan löydy muita puolia. Aluksi minua ärsytti, että Rebel Wilson esittää tässäkin filmissä hahmoa, joka heittää vitsiä ylipainoisuudesta, mutta yllätyin positiivisesti, sillä hän oli jopa hauska useaan otteeseen, toisin kuin yleensä. Nämäkään näyttelijät eivät ole kovin kummoisia, mutta Kendrickin tavoin sopivat rooleihinsa ja ovat ihan taitavia laulajia.
     Elokuvassa nähdään myös Skylar Astin Jesse-nuorukaisena, joka iskee silmänsä Becaan; Adam DeVine poikien a cappella -ryhmä Särmäsointujen ylimielisenä Bumper-johtajana; Ben Platt Jessen nörttinä kämppäkaveri Benjinä, joka tykkää taikatempuista ja Star Warsista (1977-); Jinhee Joung Becan tympeänä kämppiksenä Kimmy Jininä, jonka vitsi vanhenee lähes heti; John Benjamin Hickey Becan opettajaisänä; Elizabeth Banks ja John Michael Higgins a cappella -kisojen juontajina; sekä Superbadista (2007) tuttu Christopher "McLovin" Mintz-Plasse koelaulajien esittelijänä. Nämäkin hahmot ovat aika yksiulotteisia Jesseä lukuunottamatta, mutta silti ihan kelpo valintoja rooleihinsa. Becan ja Jessen välille luotu romanssi on toimiva lisäys, ja heiltä löytyy ihan kivaa kemiaa.

Pitch Perfect on hyvin ennalta-arvattava elokuva. Jos samanlaisia leffoja on nähnyt edes muutaman, voi helposti tietää, miten tarina kulkee eteenpäin ja mihin filmi päättyy. Belloilla ei aluksi mene kovin hyvin, eivätkä he ole suosittuja, joten elokuvan aikana he tietty kasvattavat suosiotaan ja parantavat taitojaan. Ja tietty juuri ennen loppuhuipennusta on tiedossa se dramaattinen hetki, kun positiivisuus katkeaa noin kymmeneksi minuutiksi tai vartiksi. Hahmot pohtivat huonoja tekojaan "surullisen" musiikin soidessa taustalla, eikä kenelläkään tunnu menevän kovin hyvin. Elokuvan a cappella -teema on kuitenkin raikas idea, ja mukana on niin paljon hyvää fiilistä ja energiaa, että filmi onnistuu viihdyttämään lähes koko kestonsa ajan. Pitch Perfect nappaa heti alussa katsojan mukaansa a cappella -versiolla Universal-yhtiön logosta, mistä se siirtyy kisoihin, jotka pistävät katsojan hämmästelemään, onko tällainen laulaminen oikeasti noin suosittua? Elokuva herättää mielenkiinnon ja pitää sitä yllä tarpeeksi taidokkaasti. Laulukohtaukset ovat mainioita tanssikoreografioidensa ansiosta, mutta kyseessä ei kuitenkaan ole musikaali. Laulut kuuluvat pääasiassa kilpailukohtauksiin ja treeneihin, eikä mukana ole (onneksi) ainuttakaan kohtausta, jossa hahmot tanssisivat ympäri yliopiston kampusta ja hoilaisivat. Elokuvan aikana pääsee nauramaan useasti, vaikka mukana on kehnompiakin vitsejä. Yksi hauskimmista jutuista koko leffassa on mielestäni se, etteivät hahmot kertaakaan käy oppitunneilla, vaikka tarina sijoittuu yliopistoon.

Vaikka leffaan onkin saatu onnistunutta raikkautta mukaan, on sen ennalta-arvattavuus silti ongelma. Elokuva heittää välillä hauskan itseironista vitsiä, mutta yhdessä kohtauksessa sen pilkka osuu omaan nilkkaan. Siinä Beca ja Jesse keskustelevat elokuvista, ja Beca tunnustaa, ettei ole jaksanut katsoa ainuttakaan filmiä loppuun asti, sillä ne ovat hänen mielestään niin ennalta-arvattavan tylsiä. Tämä herättää helposti ajatuksen, että miksi ihmeessä tämä elokuva sitten pitäisi katsoa loppuun asti, kun kyseessä on hyvinkin arvattava tekele? Kliseisyys ei haittaisi niin paljon, jos Pitch Perfect onnistuisi käyttämään kliseitä ovelasti hyödykseen tai jos se osaisi yllättää edes pari kertaa kunnolla. Kumpaakaan ei valitettavasti tapahdu. Se on kuitenkin pakko sanoa, että yksiulotteiset hahmot leffa osaa kääntää edukseen, sillä henkilöitä on niin paljon, että on ihan hyvä, että heillä on todella voimakkaat luonteet, jotta heidät muistaa. Tämän huomaa varsinkin kolmen persoonattoman Bella-ryhmäläisen kohdalla, jotka vajoavat täysin unholaan kaiken aikaa. Loppujen lopuksi kyseessä on kuitenkin ihan kelpoa viihdettä, joka nostaa hyvän mielen pintaan. Energisyyttä on juuri oikea määrä, eikä tylsiä kohtia ole... jos pakollista melankolisuutta loppupäässä ei lasketa mukaan. Kohderyhmälleen, eli esiteinitytöille Pitch Perfect on varmasti erittäin mainiota viihdettä, mutta olen silti tyytyväinen, sillä pidin siitä enemmän kuin aikoinaan ajattelin. Suurin miinukseni elokuvalle on, että se nosti ilmestyessään kupin liikuttelulaulun, eli "When I'm Gonen" suureen suosioon. Muistan kuinka raivostuttavaa oli vuonna 2013, kun koulun käytävillä ja kauppakeskuksissa monet tytöt kerääntyivät rinkeihin, ja hakkasivat ja liikuttelivat muovikuppeja lattialla.

Leffan ohjauksesta vastaava Jason Moore ei ollut tätä ennen tehnyt ainuttakaan elokuvaa. Tätä ennen hän oli työskennellyt musikaalinäytelmien ja televisiosarjojen parissa. Moorella onkin silmää laulukohtauksien toteutukseen ja hän on saanut luotua mukavan tunnelman. Kay Cannon olisi voinut olla hieman luovempi käsikirjoituksensa kanssa ja tarjota muutamia yllätyksiä mukaan. Elokuva on taidokkaasti kuvattu ja kisakohtaukset ovat tyylikkäästi valaistut. Leikkauksessa on hauskasti hyödynnetty Youtube-tapaa leikata a cappella -videoita niin, että monta hahmoa näkyy eri ruuduilla samanaikaisesti. Elokuvaa varten sävelletyt taustamusiikit eivät ole muistettavat, mutta leffassa käytetyt kappaleet toimivat ja niitä on yhdistelty hyvin.

Yhteenveto: Pitch Perfect on iloisen energinen hyvän mielen elokuva, mikä tuo raikkautta sen ennalta-arvattavuuteen. Jos tällaisia leffoja on nähnyt edes pari, voi tapahtumat arvata alusta loppuun helposti. Kliseitä on paljon ja loppupäähän on ollut pakko tunkea tylsä "surullinen" osio. Hahmot ovat yksiulotteisia, mutta sen elokuva saa toimimaan, sillä hahmoja on niin paljon, että vain voimakkaiden piirteiden avulla heidät voi muistaa. Näyttelijät eivät ole ihmeellisiä, mutta sopivat rooleihinsa ja osaavat laulaa. Rebel Wilson pääsi yllättämään minut sillä, ettei hän ollutkaan ärsyttävä. Ennalta-arvattavuudestaan huolimatta kyseessä on hyvin viihdyttävä teos, jota katsoo oikein mielellään. Jos se olisi tarjonnut edes jonkun yllättävän juonikäänteen tai erityisen roolisuorituksen, antaisin filmille yhden pisteen enemmän. Kuitenkin jo nyt pidin teoksesta enemmän kuin etukäteen luulin. Pitch Perfect on selvästi tytöille suunnattu elokuva ja etenkin esiteinit pitävät tästä varmasti. Vanhemmat saattavat nauraa joillekin jutuille, mutta heidät tämä jättää luultavasti kylmäksi. Huonointa elokuvassa oli sen takia suosioon noussut kuppilaulu, ja parasta oli se, että filmi sai minut ensimmäistä kertaa oikeasti kiinnostumaan sarjasta ja aloin jopa odottamaan jatko-osien näkemistä!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.11.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Pitch Perfect, 2012, Brownstone Productions, Gold Circle Films