Arvostelu: X (2022)

X

Ohjaus: Ti West

Pääosissa: Mia Goth, Jenna Ortega, Martin Henderson, Brittany Snow, Scott Mescudi, Owen Campbell, Stephen Ure ja James Gaylyn

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 45 minuuttia

Ikäraja: 16

X on Ti Westin ohjaama ja käsikirjoittama uusi kauhuelokuva. Loppuvuodesta 2020 A24 ilmoitti tuottavansa Westin ideoiman leffan, jonka kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2021 tiukoissa koronarajoituksissa. X sai maailmanensi-iltansa South by Southwest -elokuvajuhlilla ja nyt se on saapunut myös Suomen elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin filmistä heti, kun kuulin siitä ja kiinnostustani lisäsi elokuvan saamat kehut maailmalta. Kävinkin katsomassa X:n Filmikela-arvostelusivua kirjoittavan ystäväni kanssa ensi-iltaviikonloppuna, yhdessä Michael Bayn uuden toimintaelokuvan Ambulancen (2022) kera.

Vuonna 1979 kuvausryhmä matkustaa syrjäiselle maatilalle tekemään pornoa. Yöllä maatilan omistajista alkaa kuitenkin paljastua karmivia puolia...

Mia Goth, Brittany Snow ja Scott Mescudi esittävät pornonäyttelijöitä Maxinea, Bobby-Lynneä ja Jacksonia, jotka lähtevät yhdessä tuottaja Waynen (Martin Henderson), kuvaaja RJ:n (Owen Campbell) ja äänittäjä Lorrainen (Jenna Ortega) kanssa Texasin maaseudulle kuvaamaan aikuisviihde-elokuvaa "Farmarin tyttäret". Maxinella on haaveena nousta maailmankuuluksi tähdeksi, kun taas Bobby-Lynne ja Jackson ovat olleet alalla jo pidemmän aikaa. Maxine on suhteessa innokkaan tuottaja-Waynen kanssa ja pariskunnan muodostavat myös teknistä puolta hoitavat RJ ja Lorraine, joista jälkimmäinen ei ole innoissaan siitä, mitä kameran edessä tulee tapahtumaan. Hahmoihin on saatu tarpeeksi syvyyttä, etteivät he jää täysin yksiulotteisiksi pahveiksi, kuten kauhuelokuvissa tuppaa usein käymään. Näyttelijät ovat mainioita rooleissaan - erityisesti Goth, joka suorastaan häikäisee lahjoillaan.

Heti ensiminuuteistaan lähtien X onnistui nappaamaan minut mukaansa ahdistavalle maaseutumatkailulleen... vaikka kuinka näytöksen pari teiniporukkaa yrittivät käytöksellään pilata katselukokemuksen muilta. Ti West rakentaa jännitettä taidokkaasti pikkuhiljaa ja vaikka hän parissa kohtaa syyllistyykin todella typeriin äkkisäikäytyksiin, panostaa hän kauhupuolella juurikin tunnelmaan. Läpi elokuvan kulkee painostava ilmapiiri, joka naulitsee katsojaa paikoilleen yhä vain tiukemmin. Alkupäässä varsinkin eräs järvikohtaus aiheutti minulle voimakkaan epämiellyttävää tunnetta. Mukana on useampi hetki, joiden aikana tekisi mieli katsoa muualle, mutta samalla silmät ovat lukittuina valkokankaaseen.

Kun hahmoillekin alkaa valjeta, etteivät maatilanomistajat olekaan kovin vieraanvaraisia, elokuva saa lisää kierroksia ja karmivan ilmapiirin kasvaessa myös leffan raakuudet nostelevat päätään. Mukana on aika kuvottavaakin kuvastoa, mutta itse huomasin lopulta ajattelevani, että X olisi saanut rohkeasti astua vielä vähän pidemmälle ja olla ronskimpi materiaalinsa kanssa. Veri roiskuu jo nyt oivallisen ällöttävästi, mutta filmi voisi mässäillä vielä enemmän, eikä se silti muuttuisi typerryttäväksi kidutuspornoksi. Lisäksi itseäni häiritsivät muutamat tahattoman koomiset hetket, jotka katkaisivat tilapäisesti luodun ahdistavuuden. Tiettyjä tapahtumia olisi voinut venyttää hieman pidemmiksi, sillä nyt ne tunnutaan hoitavan nopeasti pois alta yllätysarvon takia.

Westin taidokkaan ohjauksen lisäksi myös hänen käsikirjoituksensa on mainio. Se on onnistuneen yksinkertainen, mutta samalla siitä löytyy monipuolisuuttakin ja voimakkaita teemoja esimerkiksi seksuaalisuudesta, kun ryhtyy kaivelemaan syvemmältä. Elokuvasta myös huokuu Westin rakkaus vanhoja kauhufilmejä kohtaan ja leffasta herää mielleyhtymiä mm. Texasin moottorisahamurhiin (The Texas Chain Saw Massacre - 1974). Leffa on tyylikkäästi kuvattu ja niin kameratyöskentelyssä kuin leikkauksessakin on jotain vanhanaikaista. Muutamassa kohtaa leikkausta hyödynnetään erinomaisesti, yhdistellen kiehtovasti kahta samanaikaisesti tapahtuvaa hetkeä toisiinsa. Lavasteet ovat mainiot ja efektit oivalliset. Paria pöljää böö-pelottelua lukuun ottamatta äänimaailma on todella tunnelmallinen maaseudun hiljaisuutta ja Tyler Batesin ja Chelsea Wolfen musiikkeja hyödyntäen.

Yhteenveto: X on erittäin mainio kauhuelokuva, joka kumartelee tyylikkäästi vanhojen slashereiden suuntaan. Lukuun ottamatta muutamia pöljiä äkkisäikäytyksiä ja tahattoman koomisia hetkiä, Ti Westin rakentama tunnelma on erinomainen. Elokuva on todella karmiva ja epämiellyttävä ilmapiiri ympäröi katsojan yhä vain tiukemmin tarinan edetessä. Osa kuvastosta on varsin ällöttävää, eikä ihme, jos valkokankaasta haluaa katsoa poispäin. Itse kuitenkin koin, että filmi olisi voinut mennä vielä vähän pidemmälle raakuuksien kanssa. Näyttelijäkaarti tekee hyvää työtä - erityisesti Mia Goth, jonka vaikuttavuuden hoksaa oikeastaan vasta, kun tekee hieman taustatutkimusta filmistä. Tekniseltä puoleltaan elokuva on myös onnistunut. Jos kaipaa aidosti ahdistavaa kauhuelokuvaa, kannattaa X käydä vilkaisemassa. Ja jos leffa innostaa, niin minulla on teille hyviä uutisia: Ti West ei ole vain suunnitellut laajentavansa filmin tarinaa, hän on jopa kuvannut jo elokuvalle esiosan, joka kantaa tällä hetkellä nimeä Pearl!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.3.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

X, 2022, A24, BRON Studios, MAD SOLAR

Arvostelu: Pitch Perfect 3 (2017)

PITCH PERFECT 3

Ohjaus: Trish Sie
Pääosissa: Anna Kendrick, Rebel Wilson, Brittany Snow, Hailee Steinfeld, Anna Camp, Hana Mae Lee, Ester Dean, Chrissie Fit, Alexis Knapp, Kelley Jakle, Shelley Regner, Elizabeth Banks, John Michael Higgins, John Lithgow, Ruby Rose, Guy Burnet, Matt Lanter ja DJ Khaled
Genre: musiikki, komedia
Kesto: 1 tunti 33 minuuttia
Ikäraja: S

Mickey Rapkinin kirjaan perustuva musiikkielokuva Pitch Perfect (2012) oli menestys, joten se sai tietysti jatkoa. Pitch Perfect 2 (2015) oli vielä isompi hitti, joten ei ollut ihme, että jo sen ilmestyessä tekijöiltä kyseltiin, onko kolmas osa tekeillä. Niinpä vain pari kuukautta toisen osan ilmestymisen jälkeen varmistui, että jatkoa olisi luvassa. Kuvaukset alkoivat tammikuussa 2017 ja Pitch Perfect 3 sai ensi-iltansa Yhdysvalloissa juuri ennen joulua. Suomeen filmi saapuu vasta tammikuussa 2018, mikä on mielestäni kummallista, ottaen huomioon edellisten osien olleen suosittuja myös täällä. Lehdistönäytös järjestettiin kuitenkin juuri ennen joulua, mistä pidin todella paljon. Vaikka sarjan edelliset osat eivät olleet kovin ihmeellisiä, olivat ne molemmat täynnä energiaa ja niin viihdyttäviä, että uskoin uuden filmin olevan juuri sopiva sille ajankohdalle. Etukäteen minua jännitti hieman, sillä elokuva oli saanut paljon heikommat arviot kuin edeltäjänsä, mutta huojennuin leffaa katsoessani, sillä mielestäni kyseessä on parempi filmi kuin Pitch Perfect 2.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Pitch Perfect ja Pitch Perfect 2!

A cappella -ryhmä Bellat yhdistää voimansa viimeistä kertaa, kun heille tarjoutuu tilaisuus päästä esiintymään ennen DJ Khaledia. Sitä varten heidän täytyy kuitenkin päihittää muut lämppäriehdokkaat.

Anna Kendrick nähdään kolmatta kertaa pääroolissa Beca Mitchellinä, jonka musiikkiura ei tunnu lähtevän liikkeelle. Vaikka joitain työjuttuja voisi olla tiedossa, hän kokee yhä kuuluvansa Belloihin, eikä haluaisi päästää ryhmästä irti. Becan pohdiskelut ovat jälleen kiinnostavaa seurattavaa, mutta muuten hahmo jää hieman etäiseksi. Aivan kuin tekijät tai edes Kendrick itse eivät täysin tietäisi, mitä tehdä Becalla. Se näkyy myös välillä Kendrickin roolisuorituksesta, sillä hän näyttää paikoitellen kyllästyneeltä koko Pitch Perfectiin.
     Vanhat tutut Bella-ryhmäläiset tekevät tietysti paluun. Läski-Amy varastaa show'n jatkuvasti Rebel Wilsonin heittäytymisen ja vitsien ansiosta. Chloe (Brittany Snow) ei tiedä, mitä tekisi elämällään ilman Belloja. Ryhmään palannut Aubrey (Anna Camp) harmittelee armeijaisänsä perään, joka ei vaikuta olevan kiinnostunut Aubreyn elämästä. Lilly (Hana Mae Lee) on yhä todella outo. Cynthia Rose (Ester Dean) jää harmillisen paljon taustalle. Florencia (Chrissie Fit) tuo mukaan stereotyyppistä eteläamerikkalaiskulttuuria. Emily (Hailee Steinfeld) jää nuorimpana välillä ulkopuolelle muiden jutuista. Persoonattomien Jessican (Kelley Jakle) ja Ashleyn (Shelley Regner) persoonaksi on viimeistään nyt muodostunut se, ettei heillä ole persoonaa. Hahmojen turhuudesta heitetäänkin vitsiä muutamaan otteeseen. Myös seksihullu Stacie (Alexis Knapp) on mukana, mutta hänen osuutensa jää todella pieneksi hyvän syyn vuoksi. Bellojen näyttelijät ovat jälleen kerran toimivia rooleissaan, mutteivät kuitenkaan häikäise näyttelijänlahjoillaan. Hyviä laulajia heidän joukostaan kuitenkin löytyy.
     Koska Bellat tarvitsevat tietty jotkut, joita vastaan kilpailla, on tähän elokuvaan luotu yhtye nimeltä Evermoist, jonka jäsenet ovat tietysti todella ylimielisiä, sekä muka-lahjakkaampia ja suositumpia. Vaikka Evermoist on nelihenkinen naisyhtye, vain sen laulaja, Ruby Rosen esittämä Calamity pääsee oikeasti esille. Hän tekee hahmosta helposti vihattavan, eikä hänestä muita puolia löydykään. Harmillisesti Evermoist lakkaa tuntumasta uhalta jossain kohtaa. Homma menee jopa niin pitkälle, että koko bändin olemassaolon unohtaa leffan loppupäässä. Kilpailua "hankaloittavat" myös ryhmät Saddle Up, Young Sparrow ja DJ Dragon Nuts, mutta niistä nyt ei löydy mitään uhkaa. Mukaan on vain lisätty bändejä ja lauluporukoita, jotta kilpailu tuntuisi isommalta.
     Elokuvassa nähdään myös Elizabeth Banks ja John Michael Higgins edellisistä osista tuttuna juontajakaksikko Gailina ja Johnina, jotka tekevät dokumenttia Belloista; Matt Lanter sotilaana nimeltä Chicago; Guy Burner levy-yhtiön pomo Theona; DJ Khaled omana itsenään; sekä John Lithgow todella yllättävässä ja leffasarjalle hyvin erilaisessa roolissa. Vaikka Gaililta ja Johnilta löytyy yhä ihan hauskaa - ja jälleen yllättävän epäkorrektia - huumoria, tuntuu heidän dokumenttiprojektinsa liian väkinäiseltä yritykseltä pitää hahmot mukana. Todella yllättäen kahdessa edellisessä osassa esiintyneitä Jesseä (Skylar Astin), Benji-nörttiä (Ben Platt) ja ärsyttävää Bumperia (Adam DeVine) ei nähdä lainkaan.

Ennen Pitch Perfect 3:n näkemistä mietin, mitä sarja voisi enää tarjota, sillä toinen osa oli jo useassa kohtaa pelkkää ensimmäisen elokuvan kopioimista. Vaikka tästäkin filmistä löytyy hetkiä, jotka on jo nähty aiemmin kahteen otteeseen, on leffaan saatu paljon enemmän raikkautta kuin Pitch Perfect 2:een. Tämä johtuu lähinnä John Lithgowin Fergus-hahmosta, joka yllätti minut täysin. Vaikka taustalla pyörii yhä se sama vanha tuttu kilpailu, Lithgow tarjoaa paljon uusia juttuja sarjaan, joita en todellakaan odottanut näkeväni. Itse kisasta ei ole edes jaksettu tehdä yhtä kiinnostavaa kuin hänestä, sillä tekijät ovat selvästi huomanneet, ettei heillä ole enää paljoa annettavaa sarjalle. Tämänkin Pitch Perfectin kestoa on yritetty pidentää riffitaistelukohtauksella, jossa ryhmät yrittävät näyttää toisilleen, kuka on paras. Jo ensimmäisessä osassa tämä osio oli mielestäni elokuvan heikointa antia. Toisessa osassa pidin osiota vain todella tylsänä. En kuitenkaan erityisemmin yllättynyt, että myös tähän filmiin on lisätty sellainen. Vaikka tässä se on erilainen kuin yleensä ja siinä heitetään pienesti vitsiä koko jutun hölmöydestä, olisi kohtauksen voinut silti skipata ja lisätä The Cranberries -yhtyeen hienon "Zombie"-kappaleen johonkin toiseen hetkeen.

Energian puute ei valitettavasti ole vain Anna Kendrickin juttu, vaan muutenkin koko elokuva tuntuu kärsivän siitä hieman. Tämän huomaa etenkin lauluosuuksissa, joissa tuntuu olevan liian paljon yritystä, eikä tarpeeksi luonnollisuutta. Erittäin viihdyttäviä kohtauksia on kuitenkin luvassa, jotka saavat nostettua kokonaisuuden ihan hauskaksi. Ja niitä hauskoja juttuja on kyllä tiedossa. Monille vitseille saa nauraa jopa ihan ääneen. Sovinisti-Johnin lisäksi mukana on muutakin epäkorrektia läppää, sekä täysin puskista tulevia juttuja, joille ei voinut olla hekottelematta. Kyseessä saattaa itse asiassa olla sarjan hauskin osa! Typeriäkin juttuja on tosin tiedossa. Pariin otteeseen mietin, että onpa tämä aivan surkea hetki, mutta silti aivan mahtava. Itse elokuvakin jätti hieman ristiriitaiset fiilikset, sillä sen parissa viihtyy oikein mainiosti, muttei se tarkemmin pohdittuna ole kovin laadukas. Hahmot ovat yhä yksiulotteisia ja on yhä hölmöä, etteivät Bellat koskaan harjoittele esityksiään. Kai he sitten ovat niin lahjakkaita, että yhteishoilotukset syntyvät noin vain. Asia, mistä pidin todella paljon, on se, että elokuva todella tuntuu usein Pitch Perfect -sarjan lopetukselta. Onkin hienoa, että he päättävät tässä kohtaa pistää lopun, eivätkä tee näitä väkisin lisää, vaikka ideat loppuisivat kesken jo ennen seuraavan osan kuvauksia. Voi toki olla, että tulevaisuudessa sarja jatkuu uusien näyttelijöiden ja hahmojen voimin, mutta ainakin näille Belloille Pitch Perfect 3 on toimiva päätös.

Leffasarjan ohjaus on jälleen vaihtunut ja tällä kertaa hommaa hoitaa Trish Sie, joka on ohjannut aiemmin vain yhden elokuvan, Step Up: All Inin (2014). Sie on toiminut myös paljon koreografina, joten voisi luulla laulu- ja tanssikohtausten näyttävän paremmilta. Kovin ihmeellistä työtä Sie ei ole tehnyt. Käsikirjoituksesta vastaavat edelliset osat kirjoittanut Kay Cannon ja tulokas Mike White, jotka ovat saaneet aikaiseksi kivan käänteen ja hauskoja juttuja, vaikkakin tuntuu siltä, että jotkut vitsit (varsinkin Rebel Wilsonin) tulivat kuvauksissa luonnostaan. Pitch Perfect 3 on taidokkaasti kuvattu, mutta välillä leikkaus on liian nopeatempoista. Elokuvasta on kuitenkin riffitaistoa lukuunottamatta leikattu aika lailla kaikki tarpeeton pois, ja puolentoista tunnin kestossaan leffa tuntuu olevan hetkessä ohi. Muutamat digiefektit näyttävät tarpeeksi hyviltä ja äänityöskentely leffassa on erittäin hyvää. Christopher Lennertzin säveltämät musiikit jäävät täysin unholaan, sillä filmiin on tietty tungettu paljon muiden artistien olemassaolevia kappaleita.

Yhteenveto: Pitch Perfect 3 on ihan hyvä ja hauska päätös musiikkitrilogialle. Elokuva peittoaa edellisen osan tuomalla mukaan uusia puolia, mutta häviää sarjan aloitusosalle energian puutteen takia. A cappella -laulukisa on selvästi tekijöidenkin mielestä loppuunkulutettu aihe, joten siihen ei ole edes panostettu samalla lailla kuin uusiin asioihin. Filmi onnistuu paikoitellen jopa yllättämään uusilla puolillaan, sekä huumorillaan, joka on usein mahtavan epäkorrektia. Jotkut hetket tuntuvat todella typeriltä, mutta samalla ne ovat myös jotenkin oudolla tavalla erittäin mainioita. Väkinäisen riffitaisteluosion olisi voinut tästäkin elokuvasta poistaa kokonaan. Näyttelijät eivät vieläkään tee mitä ihmeellisimpiä roolisuorituksia, mutta ovat kuitenkin ihan tarpeeksi toimivia. Tekninen toteutus on ihan hyvä, mutta Trish Sien kokemattomuus ohjaajana näkyy usein. Loppujen lopuksi kyseessä on viihdyttävä teos, joka toimii varmasti niille, jotka pitivät kahdesta aiemmasta osasta. Jos edellisiä osia on inhonnut, kannattaa jättää Pitch Perfect 3 väliin, sillä uusista puolistaan huolimatta se on aika lailla sitä ihan samaa. Onneksi elokuvan loppu tuntuu todella vahvasti siltä, että kyseessä on trilogian päätösosa. Tässä kohtaa on täydellistä lopettaa, ennen kuin ideat loppuvat, eikä tekijöitäkään enää kiinnosta muu kuin raha.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.12.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Pitch Perfect 3, 2017, Universal Pictures, Gold Circle Films

Arvostelu: Pitch Perfect 2 (2015)

PITCH PERFECT 2 (2015)

Ohjaus: Elizabeth Banks
Pääosissa: Anna Kendrick, Rebel Wilson, Brittany Snow, Hailee Steinfeld, Skylar Astin, Ben Platt, Adam DeVine, Alexis Knapp, Ester Dean, Hana Mae Lee, Chrissie Fit, Birgitte Hjort Sørensen, Flula Borg, Keegan-Michael Key, Anna Camp, Elizabeth Banks, John Michael Higgins, Kelley Jakle, Shelley Regner, Katey Sagal, Shawn Carter Peterson ja David Cross
Genre: musiikki, komedia
Kesto: 1 tunti 55 minuuttia
Ikäraja: 7

Mickey Rapkinin kirjaan perustuva elokuva Pitch Perfect (2012) oli iso hitti, joten jatkoahan sille tehtiin. Jatko-osan suunnittelu lähti käyntiin, kun ensimmäinen osa huomattiin menestykseksi ja kun se alkoi saamaan faneja. Näyttelijöille pidettiin jälleen a cappella -leiri, ennen kuin kuvaukset alkoivat keväällä 2014. Pitch Perfect 2 sai ensi-iltansa keväällä 2015 ja se oli todella iso hitti - elokuva tuotti jopa tuplasti sen verran rahaa kuin edeltäjänsä! Filmi sai myös ihan hyvät arviot kriitikoilta. Itse en kuitenkaan nähnyt Pitch Perfect 2:a elokuvateattereissa kuten en nähnyt ensimmäistäkään osaa. Ajattelin filmien olevan enemmänkin tyttöjen juttu, enkä uskonut, että voisin kokea leffoista kovin suurta iloa. Kuitenkin nyt kun sarja on saamassa uuden osan, Pitch Perfect 3:n (2017), päätin vihdoin katsoa leffat ja arvostella ne. Yllätyin positiivisesti, sillä vaikka ensimmäinen osa oli todella ennalta-arvattava, viihdyin sen parissa enemmän kuin etukäteen ajattelin. Hyvillä mielin kävinkin siis vuokraamassa Pitch Perfect 2:n ja katsoin sen edeltäjän tavoin tyttöystäväni kanssa, joka oli käynyt katsomassa filmin, kun se ilmestyi vuonna 2015.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Pitch Perfect!

A cappella -ryhmä Bellat menettää maineensa pahan mokauksen takia. Noustakseen takaisin suosioon, ryhmän täytyy päihittää saksalainen a cappella -ryhmä Das Sound Machine ja voittaa a cappellan maailmanmestaruuskisat.

Anna Kendrick nähdään toistamiseen pääroolissa Becana, joka toimii nykyään Bellat-ryhmän johtajana. Hän on kuitenkin ollut ryhmässä jo muutaman vuoden ja kokee, että nyt voisi olla aika lopettaa a cappella -jutut ja pyrkiä uralla siihen, mistä hän haaveili jo edellisessä osassa. Tämä tuo mukaan mainion sivujuonen, kun Beca yrittää pohtia, haluaako hän olla mieluummin a cappella -kuoron laulaja vai musiikkituottaja, vai pystyisikö hän hoitamaan molempia asioita samaan aikaan? Kendrick on jälleen oivallinen pääroolissa, vaikkei ole vieläkään kovin ihmeellinen näyttelijä.
     Belloihin kuuluvat samat vanhat tutut edellisestä elokuvasta. Edellinen johtaja Aubrey (Anna Camp) ei tosin ole enää mukana ryhmässä, mutta hänellä on kuitenkin pieni rooli leffassa. Chloesta (Brittany Snow) on alkanut muodostua samanlainen stressaaja kuin Aubrey oli aikoinaan. Läski-Amy (Rebel Wilson) heittää yhä vitsiä painostaan. Stacie (Alexis Knapp) osoittaa seksuaaliset halunsa useasti. Cynthia Rosen (Ester Dean) suuntautumista tuodaan jälleen esille. Lilly (Hana Mae Lee) on palannut hiljaiseksi ja hän on yhä todella outo. Jessicalle (Kelley Jakle) ja Ashleylle (Shelley Regner) ei ole vieläkään vaivauduttu luomaan persoonaa, mistä jopa heitetään vitsiä elokuvassa. Uusina hahmoina esitellään Chrissie Fitin esittämä kummallinen Florencia ja Hailee Steinfeldin näyttelemä tulokas Emily, joka nousee todella isoon rooliin. Emilylle on luotu samanlaista kehityskaarta kuin Becalle edellisessä osassa ja välillä tuntuukin siltä kuin Emily olisi tällä kertaa päähenkilö. Steinfeld on oiva lisäys Belloihin. Ryhmän näyttelijät ovat jälleen toimivia rooleissaan, mutteivät Kendrickin tavoin mitenkään häikäise näyttelijänlahjoillaan.
     Bellojen lisäksi muitakin vanhoja tuttuja palaa sarjaan. Skylar Astinin näyttelemä Jesse on suhteessa Becan kanssa. Ben Plattin esittämä taikuri Benji pääsee isompaan rooliin, kun hän ihastuu Emilyyn. Adam DeVine on jälleen ärsyttävä ylimielisenä Bumperina, josta on aika mahdoton pitää. Myös a cappella -kisojen juontajat, sovinisti-John (John Michael Higgins) ja Gail (Elizabeth Banks) tekevät paluun, ja heille annettu ruutuaika on ehkä jopa turhankin isoa. Benjin ja Emilyn pieni romanssikuvio on mainio lisäys tarinaan, kun taas Bumperin ja Läski-Amyn rakkaustarinan olisi voinut poistaa kokonaan. Itse asiassa Adam DeVinen olisi voinut poistaa kokonaan, sillä katsojana haluaisi vain läimäistä nyrkkinsä päin hänen naamaansa lähes joka kerta, kun Bumper avaa suunsa.
     Uusina hahmoina Emilyn ja Florencian lisäksi esitellään Das Sound Machineen kuuluvat Komissar (Birgitte Hjort Sørensen) ja Pieter (Flula Borg), sekä musiikkituottaja Sammy (Keegan-Michael Key), hänen avustajansa Dax (Shawn Carter Peterson) ja mystinen a cappella -kamppailujen järjestäjä (David Cross), joka on aika rasittava tapaus. Sammy ja hänen avustajansa Dax tuovat erinomaista huumoria mukaan, mikä syntyy pääasiassa Keyn oivallisesta roolityöstä. Sørensen ja Borg ovat onnistuneen ylimielisiä rooleissaan, mutta unohtavat vähän väliä ylikorostetun saksalaisaksenttinsa.
     Elokuvassa nähdään myös julkkiksia omina itsenään, kuten laulaja Snoop Dogg ja televisiojuontaja Jimmy Kimmel, minkä lisäksi leffaan on saatu yhdistettyä arkistokuvaa Yhdysvaltain ex-presidentti Barack Obamasta ja hänen vaimostaan Michellestä.

Pitch Perfect 2 ei ole yhtä kelpo elokuva kuin edeltäjänsä, mutta on se silti ihan hyvä. Alkupäässä filmi vaikuttaa hieman liian paljon olevan lievä kopio edellisestä osasta, mistä en pitänyt. Bellojen esitys menee pieleen, he tajuavat että heillä on vastassaan paljon suositumpi a cappella -ryhmä, joka täytyy voittaa kisoissa, ja ryhmään saapuu nuori tyttö, joka haaveilee omasta musiikkiurastaan. Aluksi pelkäsin, että leffa vain kulkisi samalla tavalla kuin edellinen osa, mutta onneksi siihen löydetään uusiakin puolia. Tässä elokuvassa perehdytään hahmoihin hieman enemmän ja heistä tuodaan pienesti uusia juttuja esille, vaikka monet jäävätkin yhä yksiulotteisiksi. Jotkut uutuudet toimivat hyvin, kuten jo mainitsinkin Benjin ja Emilyn romanssin sekä musiikkituottajapuolen, mutta mukaan on mahtunut myös kohtauksia, jotka olisi voinut poistaa kokonaan. Läski-Amyn ja Bumperin suhde on todella väkisin väännetty, minkä lisäksi noin puolessa välissä nähtävä kisailu monen ryhmän välillä (joka on kopioitu edellisestä osasta lähes täysin samanlaiseksi) kestää ihan liian kauan ja tuntuu vain pitkittävän filmiä. Onkin hassua, miten leffaan on saatu ujutettua mukaan aika tarpeettomia hetkiä, mutta siitä tuntuu puuttuvan oikeasti tärkeitä hetkiä.

Jo Pitch Perfectin arviossa naureskelin sitä, että nämä yliopistoa käyvät tytöt eivät kertaakaan käy tunneilla elokuvan aikana ja samaa pätee myös tässä. Valitettavasti tässä ei myös koskaan harjoitella Bellojen esityksiä, mikä olisi ollut kiinnostavaa nähtävää. Ryhmä vetää pari oivallista show'ta, mutta heidän harjoitteluaan ei kertaakaan näytetä, mikä on suuri sääli. Leffan yksi isoista teemoista on se, että ryhmä on suosion takia kadottanut oikean äänensä ja vanhan tunnelmansa, jota he yrittävät löytää elokuvan kuluessa. He käyvät jopa typerällä leirillä sen takia (joka on myös filmiä hieman turhaan pidentävä osio), mutta olisi ollut paljon kiinnostavampaa näyttää, kun he harjoittelevat esitystään ja siten löytävät äänensä. Kokonaisuudesta saisi helposti karsittua pätkiä pois sieltä täältä ja lisätä oikeasti tärkeitä kohtauksia mukaan. Olisin halunnut nähdä, miten Bellat valmistelevat mainion esityksensä a cappellan maailmanmestaruuskisoihin (joka ei muuten ole täysin todellinen asia, mutta hieman samantyyppisiä kisoja on kyllä olemassa). Onneksi Pitch Perfect 2:sta löytyy kuitenkin samanlaista riemua ja energiaa kuin edeltäjästään, mikä nostaa hymyn huulille ja pitää katsojan viihdytettynä. Minun on myös pakko sanoa, että Bellojen MM-esitys on onnistuneempi kuin edellisen filmin huipennus. Siihen oli jopa saatu pientä koskettavuutta mukaan, vaikkei heidän esittämänsä kappale ollutkaan mitä ihmeellisin.

Sarjan ohjausvastuu on vaihtunut Jason Moorelta Gail-juontajaa näyttelevälle Elizabeth Banksille. Tätä ennen Banks oli ohjannut vain osion Movie 43:sta (2013) ja tässä hän näyttää, että hänen pitäisi pysyä kameran edessä. Banks on saanut aikaiseksi ihan kivan filmin, mutta hän ja käsikirjoittaja Kay Cannon eivät ole tienneet, mitä kohtauksia lisätä elokuvaan ja mitä ottaa pois siitä. Filmi on kuitenkin kuvattu hyvin, mutta leikkausta olisi voinut parantaa. Elokuvan budjetti on tainnut mennä suurimmaksi osaksi a cappellan maailmanmestaruuskisoihin, joista on saatu aika näyttävät. Valaisu on taidokkaasti toteutettu laulukohtauksissa ja äänimaailma on hyvin luotu. Musiikeista vastaava Mark Mothersbaugh ei ole kuitenkaan saanut sävellettyä mukaan mitään muistettavaa. Filmin kappalevalinnat eivät ole kovin erikoisia yhtä lukuunottamatta. Olen massiivinen Muse-fani ja mielestäni on upeaa, että mukana on yhtyeen "Uprising"-kappale. Valitettavasti Das Sound Machinen versio siitä on kuitenkin aivan käsittämättömän surkea...

Yhteenveto: Pitch Perfect 2 on edeltäjäänsä heikompi, mutta silti ihan viihdyttävä elokuva. Aluksi filmi vaikuttaa toistavan liikaa edellisen osan juonta, mutta onneksi se löytää pikkuhiljaa oman äänensä ja kertoo jotain uuttakin. Becan sivujuoni musiikin tuottamisbisneksessä on kiinnostava, ja mukaan lisätyt Sammy ja avustaja-Dax tuovat oivaa huumoria mukaan. Harmillisesti toiset lisäykset taas eivät ole mitä parhaimmat, kuten Läski-Amyn ja Bumperin väkisin väännetty romanssi. Paljon parempaa rakkaustarinaa syntyy nörtti-Benjin ja tulokas Emilyn väliltä. On harmi, että leffa käyttää turhaa aikaa ylimääräisiin asioihin, kuten todella pahasti pitkitettyyn laulukisailuun puolessa välissä, mutta siitä ei löydy ainuttakaan hetkeä, jolloin Bellat oikeasti harjoittelisivat esityksiään. Näyttelijät suoriutuvat kuitenkin rooleistaan pääasiassa toimivasti, ja mukana on tarpeeksi mainiota energiaa ja hyvää fiilistä, jotta Pitch Perfect 2 onnistuu pitämään katsojansa tyytyväisinä. Suosittelen tätä pääasiassa nuorille tytöille, sillä se on täysin selvästi tehty juuri heille, mutta suosittelen leffaa myös kaikenikäisille naisille ja miehille, jotka pitivät edellisestä filmistä. Tämä on aika lailla samanlaista menoa, mikä toisaalta herättää pienen epäilyksen siitä, voiko tuleva Pitch Perfect 3 tarjota enää mitään uutta... Maailmanmestaruuskisojen jälkeen on vaikea kuvitella isompaa haastetta Belloille. Ehkä he laulavat seuraavaksi planeettojen välisessä scifikilpailussa?

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.12.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.blackfilm.com
Pitch Perfect 2, 2015, Brownstone Productions, Gold Circle Films, Universal Pictures

Arvostelu: Pitch Perfect (2012)

PITCH PERFECT (2012)

Ohjaus: Jason Moore
Pääosissa: Anna Kendrick, Anna Camp, Brittany Snow, Rebel Wilson, Skylar Astin, Adam DeVine, Alexis Knapp, Ester Dean, Hana Mae Lee, Ben Platt, Kelley Jakle, Wanetah Walmsley, Shelley Regner, Elizabeth Banks, John Michael Higgins, John Benjamin Hickey, Jinhee Joung ja Christopher Mintz-Plasse
Genre: musiikki, komedia
Kesto: 1 tunti 52 minuuttia
Ikäraja: 7

Pitch Perfect perustuu Mickey Rapkinin kirjaan "Pitch Perfect: The Quest for Collegiate a Cappella Glory" (2008), joka kertoo oikeista nuorten a cappella -lauluryhmistä. A cappella -laulaminen tarkoittaa sitä, että laulajat muodostavat äänillään myös taustamelodiat, eivätkä ryhmät käytä aitoja soittimia lainkaan. Elokuvaa varten etsittiin nuoria, jotka osaavat sekä näytellä että laulaa, ja heitä valmennettiin a cappella -harjoitusleirillä. Kuvaukset lähtivät käyntiin vuonna 2011 ja Pitch Perfect ilmestyi syksyllä 2012 - Suomessa tosin vasta maaliskuussa 2013. Elokuva oli iso hitti, minkä lisäksi myös kriitikot pitivät siitä. Itse en nähnyt leffaa, kun se ilmestyi elokuvateattereihin. Muistan kyllä nähneeni sen julisteita ja että monet tytöt olivat innoissaan siitä. Filmi vaikuttikin lähinnä tyttöjen jutulta, joten en uskonut, että voisin kokea siitä kovin suurta riemua, enkä katsonut sitä. En katsonut myöskään Pitch Perfect 2:a (2015), kun se ilmestyi. Mutta nykyään kirjoitan arvosteluita, joten katson paljon laajemmin filmejä, ja kun huomasin, että sarjasta on tulossa uusi osa, Pitch Perfect 3 (2017), päätin vihdoin katsoa ja arvostella sarjan edellisetkin osat. Olinkin tyytyväinen, sillä olin pari vuotta aiemmin tallentanut filmin, kun se näytettiin televisiossa. Katsoin Pitch Perfectin tyttöystäväni kanssa, joka oli jo katsonut leffan aiemmin ja yllättävää kyllä, viihdyin sen parissa, vaikkei elokuva erityisen hyvä ollutkaan.

Yliopiston juuri aloittanut Beca liittyy tyttöjen a cappella -ryhmä Belloihin, jotka osallistuvat laulukisaan. Heidän pahin vastuksensa on suosittu poikien ryhmä Särmäsoinnut.

Pääroolissa Becana nähdään Twilighteista (2008-2012) tuttu Anna Kendrick, joka pääsee tämän roolin kautta hienosti yli siitä imagosta, että hän esiintyi joskus Twilightien sivuosassa. Nyt hänen imagonsa on vaihtunut siihen, että hän esiintyy Pitch Perfectien pääosassa, mikä on tietty huima askel parempaan suuntaan. Kendrick ei ole ihmeellinen näyttelijä, mutta hän sopii rooliinsa ja osaa laulaa. Becaa ei opiskelu kiinnosta (eikä oikeastaan a cappella -laulaminenkaan), vaan hän haluaisi toimia DJ:nä ja onkin miksannut omia kappaleitaan. Hahmo on aluksi hieman tympeä yksinäinen susi, mutta leffan aikana hänen täytyy oppia puhaltamaan yhteen hiileen ryhmänsä kanssa.
     A cappella -ryhmä Bellojen jäseniä ovat sen ärsyttävän itserakas johtaja Aubrey (Anna Camp), kiltti Chloe (Brittany Snow), lihavuudestaan vitsiä heittävä Läski-Amy (Rebel Wilson), seksiaddikti Stacie (Alexis Knapp), lesboksi epäilty Cynthia Rose (Ester Dean), hiljainen ja outo Lilly (Hana Mae Lee), sekä Jessica (Kelley Alice Jakle), Ashley (Shelley Regner) ja Denise (Wanetah Walmsley), joille ei ole vaivauduttu luomaan minkäänlaista persoonaa - he näkyvät vain taustalla ja heidän nimensä mainitaan ehkä kerran. Muille hahmoille on luotu tietynlainen persoona, eikä heistä oikeastaan löydy muita puolia. Aluksi minua ärsytti, että Rebel Wilson esittää tässäkin filmissä hahmoa, joka heittää vitsiä ylipainoisuudesta, mutta yllätyin positiivisesti, sillä hän oli jopa hauska useaan otteeseen, toisin kuin yleensä. Nämäkään näyttelijät eivät ole kovin kummoisia, mutta Kendrickin tavoin sopivat rooleihinsa ja ovat ihan taitavia laulajia.
     Elokuvassa nähdään myös Skylar Astin Jesse-nuorukaisena, joka iskee silmänsä Becaan; Adam DeVine poikien a cappella -ryhmä Särmäsointujen ylimielisenä Bumper-johtajana; Ben Platt Jessen nörttinä kämppäkaveri Benjinä, joka tykkää taikatempuista ja Star Warsista (1977-); Jinhee Joung Becan tympeänä kämppiksenä Kimmy Jininä, jonka vitsi vanhenee lähes heti; John Benjamin Hickey Becan opettajaisänä; Elizabeth Banks ja John Michael Higgins a cappella -kisojen juontajina; sekä Superbadista (2007) tuttu Christopher "McLovin" Mintz-Plasse koelaulajien esittelijänä. Nämäkin hahmot ovat aika yksiulotteisia Jesseä lukuunottamatta, mutta silti ihan kelpo valintoja rooleihinsa. Becan ja Jessen välille luotu romanssi on toimiva lisäys, ja heiltä löytyy ihan kivaa kemiaa.

Pitch Perfect on hyvin ennalta-arvattava elokuva. Jos samanlaisia leffoja on nähnyt edes muutaman, voi helposti tietää, miten tarina kulkee eteenpäin ja mihin filmi päättyy. Belloilla ei aluksi mene kovin hyvin, eivätkä he ole suosittuja, joten elokuvan aikana he tietty kasvattavat suosiotaan ja parantavat taitojaan. Ja tietty juuri ennen loppuhuipennusta on tiedossa se dramaattinen hetki, kun positiivisuus katkeaa noin kymmeneksi minuutiksi tai vartiksi. Hahmot pohtivat huonoja tekojaan "surullisen" musiikin soidessa taustalla, eikä kenelläkään tunnu menevän kovin hyvin. Elokuvan a cappella -teema on kuitenkin raikas idea, ja mukana on niin paljon hyvää fiilistä ja energiaa, että filmi onnistuu viihdyttämään lähes koko kestonsa ajan. Pitch Perfect nappaa heti alussa katsojan mukaansa a cappella -versiolla Universal-yhtiön logosta, mistä se siirtyy kisoihin, jotka pistävät katsojan hämmästelemään, onko tällainen laulaminen oikeasti noin suosittua? Elokuva herättää mielenkiinnon ja pitää sitä yllä tarpeeksi taidokkaasti. Laulukohtaukset ovat mainioita tanssikoreografioidensa ansiosta, mutta kyseessä ei kuitenkaan ole musikaali. Laulut kuuluvat pääasiassa kilpailukohtauksiin ja treeneihin, eikä mukana ole (onneksi) ainuttakaan kohtausta, jossa hahmot tanssisivat ympäri yliopiston kampusta ja hoilaisivat. Elokuvan aikana pääsee nauramaan useasti, vaikka mukana on kehnompiakin vitsejä. Yksi hauskimmista jutuista koko leffassa on mielestäni se, etteivät hahmot kertaakaan käy oppitunneilla, vaikka tarina sijoittuu yliopistoon.

Vaikka leffaan onkin saatu onnistunutta raikkautta mukaan, on sen ennalta-arvattavuus silti ongelma. Elokuva heittää välillä hauskan itseironista vitsiä, mutta yhdessä kohtauksessa sen pilkka osuu omaan nilkkaan. Siinä Beca ja Jesse keskustelevat elokuvista, ja Beca tunnustaa, ettei ole jaksanut katsoa ainuttakaan filmiä loppuun asti, sillä ne ovat hänen mielestään niin ennalta-arvattavan tylsiä. Tämä herättää helposti ajatuksen, että miksi ihmeessä tämä elokuva sitten pitäisi katsoa loppuun asti, kun kyseessä on hyvinkin arvattava tekele? Kliseisyys ei haittaisi niin paljon, jos Pitch Perfect onnistuisi käyttämään kliseitä ovelasti hyödykseen tai jos se osaisi yllättää edes pari kertaa kunnolla. Kumpaakaan ei valitettavasti tapahdu. Se on kuitenkin pakko sanoa, että yksiulotteiset hahmot leffa osaa kääntää edukseen, sillä henkilöitä on niin paljon, että on ihan hyvä, että heillä on todella voimakkaat luonteet, jotta heidät muistaa. Tämän huomaa varsinkin kolmen persoonattoman Bella-ryhmäläisen kohdalla, jotka vajoavat täysin unholaan kaiken aikaa. Loppujen lopuksi kyseessä on kuitenkin ihan kelpoa viihdettä, joka nostaa hyvän mielen pintaan. Energisyyttä on juuri oikea määrä, eikä tylsiä kohtia ole... jos pakollista melankolisuutta loppupäässä ei lasketa mukaan. Kohderyhmälleen, eli esiteinitytöille Pitch Perfect on varmasti erittäin mainiota viihdettä, mutta olen silti tyytyväinen, sillä pidin siitä enemmän kuin aikoinaan ajattelin. Suurin miinukseni elokuvalle on, että se nosti ilmestyessään kupin liikuttelulaulun, eli "When I'm Gonen" suureen suosioon. Muistan kuinka raivostuttavaa oli vuonna 2013, kun koulun käytävillä ja kauppakeskuksissa monet tytöt kerääntyivät rinkeihin, ja hakkasivat ja liikuttelivat muovikuppeja lattialla.

Leffan ohjauksesta vastaava Jason Moore ei ollut tätä ennen tehnyt ainuttakaan elokuvaa. Tätä ennen hän oli työskennellyt musikaalinäytelmien ja televisiosarjojen parissa. Moorella onkin silmää laulukohtauksien toteutukseen ja hän on saanut luotua mukavan tunnelman. Kay Cannon olisi voinut olla hieman luovempi käsikirjoituksensa kanssa ja tarjota muutamia yllätyksiä mukaan. Elokuva on taidokkaasti kuvattu ja kisakohtaukset ovat tyylikkäästi valaistut. Leikkauksessa on hauskasti hyödynnetty Youtube-tapaa leikata a cappella -videoita niin, että monta hahmoa näkyy eri ruuduilla samanaikaisesti. Elokuvaa varten sävelletyt taustamusiikit eivät ole muistettavat, mutta leffassa käytetyt kappaleet toimivat ja niitä on yhdistelty hyvin.

Yhteenveto: Pitch Perfect on iloisen energinen hyvän mielen elokuva, mikä tuo raikkautta sen ennalta-arvattavuuteen. Jos tällaisia leffoja on nähnyt edes pari, voi tapahtumat arvata alusta loppuun helposti. Kliseitä on paljon ja loppupäähän on ollut pakko tunkea tylsä "surullinen" osio. Hahmot ovat yksiulotteisia, mutta sen elokuva saa toimimaan, sillä hahmoja on niin paljon, että vain voimakkaiden piirteiden avulla heidät voi muistaa. Näyttelijät eivät ole ihmeellisiä, mutta sopivat rooleihinsa ja osaavat laulaa. Rebel Wilson pääsi yllättämään minut sillä, ettei hän ollutkaan ärsyttävä. Ennalta-arvattavuudestaan huolimatta kyseessä on hyvin viihdyttävä teos, jota katsoo oikein mielellään. Jos se olisi tarjonnut edes jonkun yllättävän juonikäänteen tai erityisen roolisuorituksen, antaisin filmille yhden pisteen enemmän. Kuitenkin jo nyt pidin teoksesta enemmän kuin etukäteen luulin. Pitch Perfect on selvästi tytöille suunnattu elokuva ja etenkin esiteinit pitävät tästä varmasti. Vanhemmat saattavat nauraa joillekin jutuille, mutta heidät tämä jättää luultavasti kylmäksi. Huonointa elokuvassa oli sen takia suosioon noussut kuppilaulu, ja parasta oli se, että filmi sai minut ensimmäistä kertaa oikeasti kiinnostumaan sarjasta ja aloin jopa odottamaan jatko-osien näkemistä!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.11.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Pitch Perfect, 2012, Brownstone Productions, Gold Circle Films