Arvostelu: The Strangers: Prey at Night (2018)

THE STRANGERS: PREY AT NIGHT

Ohjaus: Johannes Roberts

Pääosissa: Bailee Madison, Lewis Pullman, Martin Henderson, Christina Hendricks, Damian Maffei, Emma Bellomy, Lea Enslin, Mary Louise Casanta, Ken Strunk ja Preston Sadleir

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 25 minuuttia

Ikäraja: 16

Bryan Bertinon ohjaama ja käsikirjoittama kauhuelokuva The Strangers (2008) oli kriitikoiden ristiriitaisesta vastaanotosta huolimatta taloudellinen menestys, joten jatkoa oli luvassa. Alun perin Bertinon oli tarkoitus kirjoittaa ja Laurent Brietin oli tarkoitus ohjata "The Strangers: Part II" -työnimellä kulkenut jatko-osa, mutta vuonna 2010 Relativity Media keskeytti tuotannon. Vuotta myöhemmin elokuvan teko jatkui, tällä kertaa Marcel Langeneggerin ohjauksessa, mutta tuolloinkaan projekti ei edennyt ja lopulta Langenegger korvattiin Johannes Robertsilla vuonna 2017. Kuvaukset käynnistyivät saman vuoden kesäkuussa ja lopulta usean siirron jälkeen The Strangers: Prey at Night sai ensi-iltansa keväällä 2018. Elokuva ei menestynyt läheskään yhtä hyvin kuin ensimmäinen osa ja se sai vielä ykkösosaa negatiivisemmat arviot kriitikoilta. Itse pohdin The Strangers -leffojen katsomista ja arvostelemista, kun Prey at Night julkaistiin, mutta tuolloin se jäi pelkän idean tasolle. Nyt kun elokuvasarja on saamassa jatkoa suomalaisen Renny Harlinin ohjaaman trilogian voimin, päätin vihdoin ryhtyä tuumasta toimeen. Ensimmäinen The Strangers -elokuva oli mielestäni erittäin mainio, mutta aloitin silti Prey at Nightin katselun varautuneena, kuultuani siitä pelkkää pahaa.

Nelihenkinen perhe matkaa yöpymään sukulaistensa omistamalla asuntovaunualueella Gatlin Lakella, kun yöllä heitä alkaa piinaamaan naamioitunut kolmikko.

The Strangers: Prey at Night ei enää kerro Liv Tylerin ja Scott Speedmanin esittämästä pariskunnasta, vaan nostaa keskiöön uuden perheen, johon kuuluvat Christina Hendricksin näyttelemä Cindy-äiti ja Martin Hendersonin esittämä Mike-isä, sekä heidän lapsensa, Bailee Madisonin näyttelemä Kinsey ja Lewis Pullmanin esittämä Luke. Perhe on matkalla viemään Kinseytä sisäoppilaitokseen ja he päättävät yöpyä matkan varrella Cindyn veljen Marvin (Ken Strunk) ja tämän vaimon Sherylin (Mary Louise Casanta) omistamalla asuntovaunualueella. Ykkösleffan hahmot Kristen ja James eivät olleet mitään erityisen moniulotteisia tapauksia, mutta heidän vaikeaan paikkaan ajautunut parisuhteensa oli hyvin rakennettu ja siitä saatiin oivaa konfliktia samalla, kun naamiohyypiöt hyökkäsivät heidän kimppuunsa. Uuteen perheeseen yritetään rakentaa konfliktia, Kinseyn epämääräisiksi jääneiden tekojen kautta, mutta todella kömpelösti. Tämänkertainen hahmokattaus ei muutenkaan toimi. Cindy, Mike, Kinsey ja Luke ovat toinen toistaan tylsempiä tai ärsyttävämpiä tyyppejä, joiden kohtaloista ei jaksa piitata juuri tuon taivaallista. Hahmot ovat myös raivostuttavan tyhmiä, tehdessään toinen toistaan pöljempiä päätöksiä, kun yö muuttuu painajaiseksi.

     Perheen piinaajat ovat kuitenkin samat kolme naamiotappajaa, joina nähdään tällä kertaa Damian Maffei, Emma Bellomy ja Lea Enslin. Naamiohyypistä ei saada kuitenkaan läheskään yhtä karmivia ja uhkaavia tapauksia tällä kertaa. Kun ykkösleffassa kolmikko tuntui täysin omalta jutultaan, Prey at Nightissa he muuttuvat halpisversioiksi salsher-ikoneista, kuten Michael Myersista ja Leatherfacesta. Elokuvassa on jopa kohtaus, joka on suoraan kopioitu Texasin moottorisahamurhista (The Texas Chain Saw Massacre - 1974).

Ensimmäinen The Strangers oli tehokkaan tiivistunnelmainen, ajoittain jopa piinaava kauhuelokuva, joka sai katsojan vainoharhaiseksi ja vilkuilemaan verhojen raosta, näkyykö omalla pihalla mitään hämärätyyppejä. The Strangers: Prey at Night on turhauttavan huono, eikä edes järin jännittävä toisinto siitä. Käsikirjoittajat Bryan Bertino ja Ben Ketai ovat sentään muuttaneet tapahtumapaikan eristyksissä olevasta talosta eristyksissä olevaan asuntovaunualueeseen ja vaihtaneet pariskunnan varsin geneeriseen perheeseen, mutta muuten tekstiä on työstetty siitä, mistä aita on matalin. Ykkösleffasta vastannut Bertino toistaa paljon samoja juttuja, oli kyse sitten hahmojen välisestä konfliktista, jota käsitellään suuntaa antavasti keskustelujen kautta, naamiotyyppien ensimmäisistä tavoista säikytellä hahmoja ("Onko Tamara kotona?") tai kohtauksesta, jossa joku kysyy, miksi naamiotyypit piinaavat heitä, mihin he saavat motiivittoman vastauksen. Tosin siinä, missä ykkösleffan "koska te satuitte olemaan kotona" tuntui aidosti hyytävältä, tämänkertainen vastaus on kaikin tavoin lattea.

Tämä latteus on leffan piinaavin puoli ja se tekee jopa alle puolitoistatuntisen Prey at Nightin tuijottamisesta pitkäveteistä puuhaa. Erityinen ongelma on se, ettei katsoja jaksa piitata tämän perheen selviytymisestä, etenkin kun he tekevät toinen toistaan tyhmempiä ratkaisuja, kuten jokaisen jättäessä puhelimensa tyhjään asuntovaunuun, kun he lähtevät ulos omille teilleen. Suorastaan raivostuttavaa on se, kun hahmoilla olisi toistuvasti mahdollisuus satuttaa hyökkääjiä ja he päättävät olla tekemättä mitään. Jossain kohtaa huomasin jo toivovani, että kaikki leffan hahmoista kuolisivat.

Monen mutkan kautta elokuvan ohjaajaksi päätyi lopulta Johannes Roberts, jonka muihin töihin kuuluvat hairaina 47 Meters Down (2017) ja pelileffa Resident Evil: Welcome to Raccoon City (2021). Kovinkaan kaksisesta elokuvantekijästä ei siis ole kyse ja sen huomaa myös Prey at Nightista. Roberts luottaa lähinnä tylsiin hyppysäikäyttelyihin, jotka käyvät jossain kohtaa jopa koomisiksi. Koomisia ovat myös kuvauksen toistuvat ylidramaattiset zoomaukset. Sentään valaisu, lavasteet, asut ja maskeeraukset toimivat. Adrian Johnston yrittää epätoivoisesti luoda elokuvaan kasarihenkeä kopioimalla John Carpenterin sävellyksiä, mutta lopputuloksena on musiikkiraita, joka ei oikein istu leffaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.10.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Strangers: Prey at Night, 2018, Aviron Pictures, thefyzz, White Comet Films, Bloom, Rogue Pictures, SoundNode

Arvostelu: The Ring (2002)

THE RING

Ohjaus: Gore Verbinski
Pääosissa: Naomi Watts, David Dorfman, Martin Henderson, Shannon Cochran, Brian Cox, Amber Tamblyn, Rachael Bella ja Daveigh Chase
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 55 minuuttia
Ikäraja: 16

"Seven days."

The Ring on amerikkalainen uudelleenfilmatisointi japanilaisesta kauhuelokuvasta Ringu (リング - 1998), joka perustuu Koji Suzukin samannimiseen kirjaan vuodelta 1991. Pian alkuperäisen elokuvan noustua suureen suosioon Japanissa ja sen jälkeen Yhdysvalloissa, Hollywoodissa ryhdyttiin työstämään omaa versiota filmistä. Kuvaukset käynnistyivät jo ennen kuin käsikirjoitus oli saatu valmiiksi ja lopulta The Ring sai maailmanensi-iltansa 2. lokakuuta 2002 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli suuri menestys, joka sai myös kriitikot puolelleen. Itse en ole nähnyt alkuperäistä japanilaisversiota ja tämän amerikkalaisenkin leffan katsoin vasta halloweenin aikoihin vuonna 2020. Pidin siitä ja kun nyt huomasin elokuvan täyttävän 20 vuotta, päätin juhlistaa sitä katsomalla ja arvostelemalla The Ringin.

Journalisti Rachel Keller ryhtyy tutkimaan kummallista kuolintapausta, jossa uhri oli seitsemän päivää aiemmin katsonut kirotuksi huhutun videokasetin. Rachel saa videon haltuunsa ja kun hän on katsonut sen, hän saa puhelun, jossa sanotaan vain "Seitsemän päivää"...

Pääroolissa Rachel Kellerinä nähdään Naomi Watts, joka suoriutuu erittäin hyvin outoa murhaa tutkimaan ryhtyvän journalistin osasta. Watts välittää hyvin hahmonsa monimutkikkaita tunteita, kun Rachel alkaa videokasetin nähtyään tuntea olonsa yhä vain vainoharhaisemmaksi ja pelokkaammaksi. Rachelin tutkimuksia syventyy heti suurella mielenkiinnolla (sekä jännityksellä) seuraamaan ja Watts vain parantaa otettaan, mitä pidemmälle filmi etenee. 

     Rachelin poikaa Aidania taas esittää nuori David Dorfman, joka ajaa asiansa, mutta jolta jää toivomaan hieman vakuuttavampaa roolisuoritusta. Martin Henderson taas esittää videoiden parissa työskentelevää Noahia, jolta Rachel pyytää apua kasetin salojen selvittämiseen. Henderson on oiva roolissaan ja hänkin tekee parempaa työtä elokuvan kulkiessa eteenpäin. Elokuvassa nähdään myös Amber Tamblyn ja Rachael Bella kaveruksina Katiena ja Beccana, joista toinen katsoo videokasetin ennen leffan tapahtumia, mikä aloittaa tutkimuksen, sekä Brian Cox, Shannon Cochran ja Daveigh Chase Morganin perheenä.

Vaikka en olekaan nähnyt alkuperäistä japanilaista Ringua, uskaltaisin väittää, että The Ring on yksi parhaista kauhuelokuvien uudelleenfilmatisoinneista, mitä on koskaan tehty. Samalla kyseessä on myös yksi 2000-luvun parhaista kauhuelokuvista. The Ring on todella ahdistava teos, joka kietoutuu katsojan ympärille välittömästi, eikä suostu hellittämään otetta vielä hetkeen leffan jo päätyttyä. Elokuvassa suorastaan vallitsee painostava ilmapiiri, mutta samalla leffa onnistuu olemaan todella miellyttävä kaikessa epämiellyttävyydessään. Elokuva on karmiva, mutta samalla mysteeri koukuttaa niin isosti, ettei katselua vain voi lopettaa. Kaikin puolin tunnelma ja tarina ovat niinkin hyvin rakennetut, että vajaan kahden tunnin kesto tuntuu huomattavasti lyhyemmältä. 

Tarina pitää sisällään monenlaisia koukkuja, jotka saavat katsojan uppoutumaan elokuvan vietäväksi yhä vain voimakkaammin. Mysteeri kirotusta videokasetista koukuttaa alussa ja mitä enemmän videokasetista ja sen aidosti hyytävästä sisällöstä selviää, sitä kiehtovammaksi elokuva muuttuu. Harvemmin kauhuelokuva saa aidosti kiehtoutumaan sisällöstään. Itse videokasetin sisältö on onnistuneesti tehty. Toisaalta katsoja on samaa mieltä Noahin kanssa, että se näyttää ylitaiteelliselta ja halvalta opiskelijatyöltä, mutta tässä kontekstissa se on niin efektiivinen, että kun sisältö esitetään katsojalle, sitä saattaa huomata haluavansa katsoa poispäin, siinä pienessä pelossa, että mitä jos nyt oikeasti jokin vaarallinen lähtee perään. Niin tehokkaasti elokuva kaivautuu katsojansa ihon alle.

Asia, mistä olin ensimmäisellä katselukerralla erittäin positiivisesti yllättynyt ja mistä pidin toisella katselulla vielä enemmän, oli se, että The Ringin kauhu ei todellakaan perustu mihinkään typeriin ja kovaäänisiin äkkisäikäytyksiin, vaan se on enemmänkin psykologista piinaamista. Tämän ansiosta pelottavuus ei koskaan hälvene. Kaiken aikaa tuntuu siltä, että hahmot ovat suuressa vaarassa ja että jokin vainoaa heitä. Seasta löytyy pari äkillistä säikäytystä, mutta ne ovat erinomaisesti hoidettuja siinä mielessä, että ne ovat oikeasti karmivia ja ne vain kasvattavat ahdistavuutta entisestään. Usein äkkisäikäytys pistää katsojan nopeasti hätkähtämään, mutta siitä ei jää mitään jälkeä katsojaan. Tässä näiden säikäytysten tarjoamat näyt jäävät kummittelemaan mielessä, enkä yhtään ihmettele, että moni kertoo nähneensä tästä painajaisia, katsottuaan elokuvan liian nuorena. Säikäytysten efektiivisyyttä vain lisää se, kuinka toisaalta hiljainen elokuva pääasiassa on. Toisin kuin moni 2000-luvun sinne tänne heiluva kauhuraina, The Ring hoitaa hommansa kärsivällisesti ja rauhassa, nousten jo sillä monien muiden yläpuolelle.

Elokuvan on ohjannut Pirates of the Caribbean -seikkailuleffojakin (2003-) tehnyt Gore Verbinski, joka rakentaa tunnelmaa todella vakuuttavasti. Verbinskin luomaa alakuloista ja epätoivoista henkeä vain lisää leffan tekninen toteutus. Kuvaus on tyyliteltyä ja sekaan leikataan inhasti otteita videokasetin sisällöstä aina silloin tällöin. Värimaailma on surullinen kaikessa sinertävyydessään ja vihertävyydessään, mitä vain vahvistaa elokuvan lähes jatkuva sade. Lavasteet ovat taidokkaasti tehdyt ja maskeeraukset parhaimmillaan kuvottavat. Pari digiefektiä eivät näytä enää kovin kummoisilta, mutta ajavat silti asiansa passelisti. Äänimaailma on erinomaisesti rakennettu tehosteista säveltäjä Hans Zimmerin hienosti tunnelmoiviin musiikkeihin.

Yhteenveto: The Ring on mahtava uudelleenfilmatisointi ja yksi kauhugenren parhaista elokuvista 2000-luvulla. Elokuvaan rakennettu hyytävä ilmapiiri ympäröi katsojan, tiukentaen ahdistavasti otettaan kaiken aikaa. Toisaalta haluaisi katsoa pois, menon muuttuessa yhä vain inhottavammaksi, mutta samalla tarinan mysteeri kiehtoo niin paljon, että katse on kuin lukittu ruudun tapahtumiin. Tarina on niinkin vahva, että kahden tunnin kesto tuntuu lyhyemmältä, vaikka leffa eteneekin varsin hitaasti. Jos siltä odottaa jatkuvia böö-säikyttelyjä jonkin monsterin kera, tulee luultavasti pettymään. Kauhu on tehokasta psykologista karmivuutta, mikä jää aidosti piinaamaan ja aiheuttamaan painajaisia paikoitellen aika järkyttävällä kuvastollaan. Näyttelijät hoitavat hommansa taidokkaasti, Gore Verbinskin ohjaus on onnistunutta ja elokuva on teknisiltä ansioiltaan onnistunut tyylikästä kuvausta ja tunnelmallista musiikkia myöten. Kaikin puolin The Ring on hieno kauhuleffa, joka ei ole menettänyt tehoaan 20 vuoden aikana ja jota voi suositella lämpimästi kaikille genren ystäville.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.5.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Ring, 2002, DreamWorks, Parkes/MacDonald Image Nation, BenderSpink, Vertigo Entertainment

Arvostelu: X (2022)

X

Ohjaus: Ti West

Pääosissa: Mia Goth, Jenna Ortega, Martin Henderson, Brittany Snow, Scott Mescudi, Owen Campbell, Stephen Ure ja James Gaylyn

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 45 minuuttia

Ikäraja: 16

X on Ti Westin ohjaama ja käsikirjoittama uusi kauhuelokuva. Loppuvuodesta 2020 A24 ilmoitti tuottavansa Westin ideoiman leffan, jonka kuvaukset käynnistyivät helmikuussa 2021 tiukoissa koronarajoituksissa. X sai maailmanensi-iltansa South by Southwest -elokuvajuhlilla ja nyt se on saapunut myös Suomen elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin filmistä heti, kun kuulin siitä ja kiinnostustani lisäsi elokuvan saamat kehut maailmalta. Kävinkin katsomassa X:n Filmikela-arvostelusivua kirjoittavan ystäväni kanssa ensi-iltaviikonloppuna, yhdessä Michael Bayn uuden toimintaelokuvan Ambulancen (2022) kera.

Vuonna 1979 kuvausryhmä matkustaa syrjäiselle maatilalle tekemään pornoa. Yöllä maatilan omistajista alkaa kuitenkin paljastua karmivia puolia...

Mia Goth, Brittany Snow ja Scott Mescudi esittävät pornonäyttelijöitä Maxinea, Bobby-Lynneä ja Jacksonia, jotka lähtevät yhdessä tuottaja Waynen (Martin Henderson), kuvaaja RJ:n (Owen Campbell) ja äänittäjä Lorrainen (Jenna Ortega) kanssa Texasin maaseudulle kuvaamaan aikuisviihde-elokuvaa "Farmarin tyttäret". Maxinella on haaveena nousta maailmankuuluksi tähdeksi, kun taas Bobby-Lynne ja Jackson ovat olleet alalla jo pidemmän aikaa. Maxine on suhteessa innokkaan tuottaja-Waynen kanssa ja pariskunnan muodostavat myös teknistä puolta hoitavat RJ ja Lorraine, joista jälkimmäinen ei ole innoissaan siitä, mitä kameran edessä tulee tapahtumaan. Hahmoihin on saatu tarpeeksi syvyyttä, etteivät he jää täysin yksiulotteisiksi pahveiksi, kuten kauhuelokuvissa tuppaa usein käymään. Näyttelijät ovat mainioita rooleissaan - erityisesti Goth, joka suorastaan häikäisee lahjoillaan.

Heti ensiminuuteistaan lähtien X onnistui nappaamaan minut mukaansa ahdistavalle maaseutumatkailulleen... vaikka kuinka näytöksen pari teiniporukkaa yrittivät käytöksellään pilata katselukokemuksen muilta. Ti West rakentaa jännitettä taidokkaasti pikkuhiljaa ja vaikka hän parissa kohtaa syyllistyykin todella typeriin äkkisäikäytyksiin, panostaa hän kauhupuolella juurikin tunnelmaan. Läpi elokuvan kulkee painostava ilmapiiri, joka naulitsee katsojaa paikoilleen yhä vain tiukemmin. Alkupäässä varsinkin eräs järvikohtaus aiheutti minulle voimakkaan epämiellyttävää tunnetta. Mukana on useampi hetki, joiden aikana tekisi mieli katsoa muualle, mutta samalla silmät ovat lukittuina valkokankaaseen.

Kun hahmoillekin alkaa valjeta, etteivät maatilanomistajat olekaan kovin vieraanvaraisia, elokuva saa lisää kierroksia ja karmivan ilmapiirin kasvaessa myös leffan raakuudet nostelevat päätään. Mukana on aika kuvottavaakin kuvastoa, mutta itse huomasin lopulta ajattelevani, että X olisi saanut rohkeasti astua vielä vähän pidemmälle ja olla ronskimpi materiaalinsa kanssa. Veri roiskuu jo nyt oivallisen ällöttävästi, mutta filmi voisi mässäillä vielä enemmän, eikä se silti muuttuisi typerryttäväksi kidutuspornoksi. Lisäksi itseäni häiritsivät muutamat tahattoman koomiset hetket, jotka katkaisivat tilapäisesti luodun ahdistavuuden. Tiettyjä tapahtumia olisi voinut venyttää hieman pidemmiksi, sillä nyt ne tunnutaan hoitavan nopeasti pois alta yllätysarvon takia.

Westin taidokkaan ohjauksen lisäksi myös hänen käsikirjoituksensa on mainio. Se on onnistuneen yksinkertainen, mutta samalla siitä löytyy monipuolisuuttakin ja voimakkaita teemoja esimerkiksi seksuaalisuudesta, kun ryhtyy kaivelemaan syvemmältä. Elokuvasta myös huokuu Westin rakkaus vanhoja kauhufilmejä kohtaan ja leffasta herää mielleyhtymiä mm. Texasin moottorisahamurhiin (The Texas Chain Saw Massacre - 1974). Leffa on tyylikkäästi kuvattu ja niin kameratyöskentelyssä kuin leikkauksessakin on jotain vanhanaikaista. Muutamassa kohtaa leikkausta hyödynnetään erinomaisesti, yhdistellen kiehtovasti kahta samanaikaisesti tapahtuvaa hetkeä toisiinsa. Lavasteet ovat mainiot ja efektit oivalliset. Paria pöljää böö-pelottelua lukuun ottamatta äänimaailma on todella tunnelmallinen maaseudun hiljaisuutta ja Tyler Batesin ja Chelsea Wolfen musiikkeja hyödyntäen.

Yhteenveto: X on erittäin mainio kauhuelokuva, joka kumartelee tyylikkäästi vanhojen slashereiden suuntaan. Lukuun ottamatta muutamia pöljiä äkkisäikäytyksiä ja tahattoman koomisia hetkiä, Ti Westin rakentama tunnelma on erinomainen. Elokuva on todella karmiva ja epämiellyttävä ilmapiiri ympäröi katsojan yhä vain tiukemmin tarinan edetessä. Osa kuvastosta on varsin ällöttävää, eikä ihme, jos valkokankaasta haluaa katsoa poispäin. Itse kuitenkin koin, että filmi olisi voinut mennä vielä vähän pidemmälle raakuuksien kanssa. Näyttelijäkaarti tekee hyvää työtä - erityisesti Mia Goth, jonka vaikuttavuuden hoksaa oikeastaan vasta, kun tekee hieman taustatutkimusta filmistä. Tekniseltä puoleltaan elokuva on myös onnistunut. Jos kaipaa aidosti ahdistavaa kauhuelokuvaa, kannattaa X käydä vilkaisemassa. Ja jos leffa innostaa, niin minulla on teille hyviä uutisia: Ti West ei ole vain suunnitellut laajentavansa filmin tarinaa, hän on jopa kuvannut jo elokuvalle esiosan, joka kantaa tällä hetkellä nimeä Pearl!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.3.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

X, 2022, A24, BRON Studios, MAD SOLAR