Operaatio Majava (Hoppers - 2026) - elokuva-arvostelu

OPERAATIO MAJAVA

HOPPERS

Ohjaus: Daniel Chong

Näyttelijät: Piper Curda, Bobby Moynihan, Kathy Najimy, Jon Hamm, Eduardo Franco, Aparna Nancherla, Melissa Villaseñor, Tom Law, Sam Richardson, Dave Franco, Isiah Whitlock Jr., Steve Purcell, Ego Nwodim, Nichole Sakura, Vanessa Bayer ja Meryl Streep

Genre: animaatio, komedia, scifi

Kesto: 1 tunti 45 minuuttia

Ikäraja: 7

Hoppers, eli suomalaisittain Operaatio Majava on Pixarin uusi animaatioelokuva. Vuonna 2020 paljastettiin, että Daniel Chong työsti uutta leffaa Pixarille, joka ei olisi osa jotain yhtiön elokuvasarjoista. Alun perin Chong halusi elokuvan kertovan pingviinistä, mutta kun Pixarin taiteellinen johtaja Pete Docter koki, että pingviinianimaatioita on jo liikaa, Chong vaihtoi eläimen majavaksi. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animointiprosessi pyörähti käyntiin ja nyt Operaatio Majava saapuu elokuvateattereihin. Itse innostuin heti, kun luin Pixarin työstävän uutta originaalielokuvaa ja intoani lisäsi söpö majavajuliste. Kävinkin uteliaana katsomassa Operaatio Majavan sen lehdistönäytöksessä viikkoa ennen ensi-iltaa.

Uusi teknologia siirtää luonnonsuojelun ja eläinten oikeuksien puolesta puhuvan Mabelin tietoisuuden robottimajavaan, jotta hän voi kerätä lähimetsän eläimet taistelemaan paikallisen lammen puolesta, mitä ollaan muuttamassa moottoritieksi.

Operaatio Majavan päähenkilö on 19-vuotias naisenalku Mabel Tanaka (äänenä Piper Curda), joka ihastui lapsena isoäitinsä (Karen Huie) kautta luontoon ja joka onkin siitä lähtien halunnut tehdä kaikkensa, jotta lähiympäristön erilaiset eläimet saavat nauttia elostaan rauhassa. Tähän löytyy aikamoinen scifikeino, kun paikallisen yliopiston professori Sam (Kathy Naimy) esittelee kehittämänsä teknologian, jolla ihmisen mielen voi siirtää robottimajavaan. Mabel muuttuu majavaksi ja aloittaa operaationsa pelastaa paikallisen lammen pormestari Jerryltä (Jon Hamm), joka kaavailee sen tilalle moottoritietä. Mabel on heti tykättävä hahmo sinnikkyydessään ja päättäväisyydessään, sekä toki eläinrakkaudessaan. Jerry on kelpo antagonisti tarinalle ja miehestä löytyy lopulta enemmänkin kuin pelkkää kapitalistiahneutta.

     Majavaksi muuttuessaan ja seikkailunsa aloittaessaan Mabel kohtaa paljon erilaisia eläimiä, kuten majavakuningas Georgen (Bobby Moynihan), Loaf-majavan (Eduardo Franco), Ellen-karhun (Melissa Villaseñor), Tom-liskon (Tom Law), hyönteiskuningattaren (Meryl Streep) ja tämän pojan Titusin (Dave Franco). Eläinhahmot ovat lystikkäitä ja hyvin erilaisia kuin Mabel olisi etukäteen kuvitellut. Veikkaisin, että monien suosikiksi nousee joko hidas Loaf tai yli-innokas Tom.

Operaatio Majava on jälleen mahtava lisäys Pixarin filmografiaan ja mielestäni yhtiön paras animaatio sitten korona-aikana suoraan Disney+ -palveluun julkaistun Soul - Sielun syövereissä (Soul - 2020). Se on saman tien ilahduttava ja mukaansatempaava, ja menohan vain paranee, kun Mabelin tietoisuus siirretään robottimajavaan ja hän aloittaa operaationsa lammen pelastamiseksi. On lystikästä seurata, kun Mabel yrittää päästä jyvälle eläinyhteisön tavoista, jotka ovat eläimille arkipäivää ja reilua, mutta tuntuvat ihmisestä helposti jopa julmilta. Pienemmät eläimet ovat esimerkiksi sinut sen kanssa, että saattavat joutua isomman otuksen ateriaksi. Niinhän se luonto toimii.

Luonnonsuojelu on teemana ollut viime aikoina pinnalla lastenelokuvissa, etenkin täällä Suomessa. Viime vuoden Ella ja kaverit - Operaatio Saukon (2025) ja Supermarsu ja suuren huijauksen (2025) nähneet lapsikatsojat saattavatkin aluksi kummastella, että taasko joku tyttö on yrittämässä estää bisnesmiestä tuhoamasta metsää omien rakennustensa tieltä - eikö tämä ole jo nähty? Operaatio Majavaan oman juttunsa tuo toki sen vekkuli mielensiirtoteknologia. Elokuva yhdisteleekin luonnonsuojelua scifiin ja jopa tavallaan agenttimaiseen soluttautumiseen, eikä tämän kaiken keskeltä puutu hauskoja hetkiä ja hurjia vaaratilanteita, jotka voivat olla erityisesti perheen pienimmille jännittäviä. Pixarille ominaista tunteikkuuttakin löytyy ja elokuva meinaa herkistää kyyneliin niin surusta kuin onnesta.

Ja kuten odottaa saattaa, visuaalisesti Operaatio Majava on todella miellyttävä. Eläinhahmot ovat ulkonäöiltään niin suloisia kuin hupaisia. Metsämaisemat ovat upeita ja niin taustoista kuin eläinten turkeista löytyy paljon yksityiskohtia. Lisäksi leffa on ihastuttavan värikäs. Äänimaailma on myös taitavasti rakennettu ja Mark Mothersbaughin säveltämät musiikit erottuvat leikittelevyydessään kivasti. Kaiken kaikkiaan Operaatio Majava siis näyttää, että Pixarilla on vielä taito tallella alkuperäisideoihin perustuvissa animaatioissa. Kesällä ilmestyvää Toy Story 5:ä (2026) ja työn alla olevia Ihmeperhe 3:a (Incredibles 3) ja Coco 2:a enemmän odotankin ensi vuonna ilmestyvää kissaleffa Gattoa (2027).

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.2.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Hoppers, Yhdysvallat, 2026, Walt Disney Pictures, Pixar Animation Studios

Arvostelu: Ruby - Teini-ikäinen merihirviö (Ruby Gillman, Teenage Kraken - 2023)

RUBY - TEINI-IKÄINEN MERIHIRVIÖ

RUBY GILLMAN, TEENAGE KRAKEN

Ohjaus: Kirk DeMicco

Pääosissa: Lana Condor, Toni Collette, Colman Domingo, Annie Murphy, Sam Richardson, Will Forte, Jaboukie Woung-White, Lisa Koshy, Eduardo Franco, Ramona Young, Blue Chapman ja Jane Fonda

Genre: animaatio, komedia, seikkailu

Kesto: 1 tunti 30 minuuttia

Ikäraja: 7

Ruby Gillman, Teenage Kraken, eli suomalaisittain Ruby - Teini-ikäinen merihirviö on DreamWorksin uusi animaatioelokuva. Idea elokuvasta merihirviöiden perheestä syntyi jo useampia vuosia sitten, mutta DreamWorks ilmoitti sen teosta vasta kesällä 2021, jolloin se kulki työnimellä "Meet the Gillmans". Näyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animointiprosessi käynnistyi ja nyt Ruby - Teini-ikäinen merihirviö on saapunut elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin, kun kuulin, että DreamWorksilta olisi tulossa jokin uutta tarinaa uusilla hahmoilla kertova koko perheen elokuva merten satuolennoista (kröhöm, Disney), mutta harmillisesti leffan traileri ei oikein vakuuttanut minua. Kävin silti katsomassa Ruby - Teini-ikäisen merihirviön ihan positiivisin mielin heti sen ensi-iltapäivänä.

Pienessä Oceansiden kaupungissa asuva 15-vuotias Ruby Gillman on kuin kuka tahansa ikäisensä tyttö - paitsi että hän on todellisuudessa merihirviö, kraken. Vauvasta asti hänen vanhempansa ovat kieltäneet häneltä uimisen ja muutenkin meressä käymisen. Kun Ruby eräänä päivänä uhmaa käskyä, hänelle avautuu täysin uudenlainen maailma ja hän saa tietää totuuden itsestään.

Elokuvan päähahmo on sen nimikkohahmo Ruby Gillman (äänenä Lana Condor), joka elää krakenina ihmisten joukossa. Muut eivät kuitenkaan tiedä hänen todellista luontoaan (siitä huolimatta, että Rubyn iho on sininen ja hänellä on kidukset), eikä hän saa sitä paljastaakaan, sillä hänen vanhempansa ovat vuosia varoittaneet, että ihmiset pitävät krakeneita hurjina hirviöinä, jotka täytyy tappaa. Ruby on oiva, joskin hieman tylsän geneerinen teinityttöpäähenkilö, jollaisia on lastenleffoissa nähty etenkin viime vuosina kerta toisensa perään. Ruby elää vanhempiensa tiukkojen sääntöjen mukaan, kunnes eräänä päivänä päättääkin uhmata käskyjä, mistä seikkailu alkaa.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat Rubyn vanhemmat, tiukka Agatha-äiti (Toni Collette) ja hieman hönö Arthur-isä (Colman Domingo), Rubyn täysin taka-alalle jäävä pikkuveli Sam (Blue Chapman), Rubyn eksentrinen eno Brill (Sam Richardson), Rubyn isoäiti (Jane Fonda), Rubyn kaverit Margot (Lisa Koshy), Trevin (Eduardo Franco) ja Bliss (Ramona Young), Rubyn ihastuksenkohde Connor (Jaboukie Young-White), koulun uusi suosittu tyttö Chelsea (Annie Murphy), sekä leffan hauskin tapaus, kapteeni Gordon Lighthouse (Will Forte), joka vannoo saalistavansa ihka aidon krakenin. Hahmogalleria koostuu harmillisesti mitä kliseisimmästä porukasta vanhempia, outoa lähisukulaista, räikeää kaveriporukkaa ja pissistyttöä myöten. Kenestäkään ei tunnu löytyvän mitään säväyttävää, vaan hahmot ovat kuin vaisuja kopioita lukuisista muista lastenleffoista.

Ruby - Teini-ikäinen merihirviö on kaikin puolin todella lattea animaatioraina, josta ei löydy oikein minkäännäköistä panostusta suuntaan tai toiseen. Viimevuotisten veikeän Hurjan jengin (The Bad Guys - 2022) ja mahtavan Saapasjalkakissa: Viimeisen toivomuksen (Puss in Boots: The Last Wish - 2022) jälkeen odotin uutta kiitoa DreamWorksilta, mutta tämä merihirviöuutuus on yksi animaatiostudion heikoimmista leffoista ikinä. Kaikessa on menty siitä, mistä aita on matalin ja lopputulos tuntuu ajoittain siltä, että oikeiden ihmisten sijaan sen on työstänyt tekoäly, johon on syydetty aiempia animaatioelokuvia ja joka on niiden perusteella pyöräyttänyt tämän rainan ulos. Merimaailmasta kiinnostuneita pikkutyttöjä leffa voi riemastuttaa ja heille elokuvasta löytyy passeleita teemoja (vaikkakin murrosiän kuvaaminen hirviöksi muuttumisella alkaa jo käydä vanhaksi metaforaksi), mutta kenellekään muulle elokuvaa on todella vaikea suositella. Koska elokuva tuntuu turhauttavasti monelta muulta leffalta, on helpompi vain suositella niiden muiden, pääasiassa huomattavasti parempien elokuvien katselua.

Kun käsikirjoitus on näin ponnettomasti laadittu, ei tarina onnistu nappaamaan mukaansa ja puolentoista tunnin kestossaankin Ruby - Teini-ikäinen merenhirviö on hämmentävän tylsä elokuva. Aikuiskatsojalle kertomus on turhan ennalta-arvattava, eikä se pääse yllättämään missään kohtaa. Merenalainen maailma taas jää hukatuksi potentiaaliksi toteutuksellaan. Valitettavasti leffa ei ole edes hauska. Pari ihan hupaisaa juttua mahtuu sekaan, mutta pääasiassa huumoriosasto ampuu huti. Loppuhuipennus taas äityy aika puuduttavaksi rymistelyksi, jossa todella arvattavalla käänteellä paljastuva pahis alkaa latomaan toinen toistaan kuullumpia repliikkejä. Pitkäveteistä filmiä tuijottaessa takertuu jokaiseen yksityiskohtaan. Margot-kaverin kautta yritetään kerätä inklusiivisuuspisteitä, kun tämä kertoo menevänsä tanssiaisiin jonkun tytön kanssa. Rohkean vedon sijaan tämä tuntuu pelkältä studion omahyväiseltä oman selän taputtamiselta, etenkin kun asiaan ei palata enää myöhemmin.

Elokuva ei ole edes erityisen kehuttavasti animoitu. Lapsille hassun näköiset ja hupsusti liikkuvat hahmot saattavat tarjota riemua, mutta itse en lämmennyt visuaaliselle toteutukselle. Oceansiden kaupunki on mahdollisimman vekkuliksi suunniteltu paikka, mutta se ei näytä yhtään eletyltä tai houkuttelevalta. Sentään elokuva on mukavan värikäs ja jos jotain voi oikeasti kehua, niin loppuhuipennuksessa pahiksen vaahtoavaa vettä matkivat hiukset ovat hieno näky. Äänimaailma on kelvollisesti rakennettu, mutta eipä Stephanie Economou paljoa säväytä musiikeillaan.

Yhteenveto: Ruby - Teini-ikäinen merihirviö on käsittämättömän laiska ja heikko animaatioraina, joka saattaa upota kohdeyleisöönsä, ala-asteikäisiin tyttöihin, mutta joka jättää luultavasti kaikki muut kylmäksi. Elokuva on todella ponnettomasti tehty ja lopulta pelkkä kasa muista viime vuosien animaatioleffoista kerättyjä ideoita. Pixarin Punainen (Turning Red - 2022) nousee herkästi mieleen useampaankin otteeseen, esimerkiksi äidin ja tyttären hankalan suhteen ja murrosikää hirviöksi muuttumisella kuvaavan metaforan kanssa. Leffa viljelee kliseitä innottomasti, eikä saa oikein mitään luovaa aikaiseksi tutuilla aineksilla. Käänteet ovat ennalta-arvattavia, merenalainen maailmaa jää vaisuksi, huumoriosasto on todella lattea, eikä leffa edes näytä erityisen hyvältä. Ruby - Teini-ikäinen merenhirviö ei ole ihan totaali pohjakosketus, mutta se on todella raskassoutuinen kokemus, josta paistaa läpi, että se on väsätty helppojen rahojen perässä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.6.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Ruby Gillman, Teenage Kraken, 2023, DreamWorks Animation, Universal Pictures

Arvostelu: Hokkus Pokkus 2 (Hocus Pocus 2 - 2022)

HOKKUS POKKUS 2

HOCUS POCUS 2

Ohjaus: Anne Fletcher

Pääosissa: Bette Midler, Kathy Najimy, Sarah Jessica Parker, Whitney Peak, Belissa Escobedo, Lilia Buckingham, Sam Richardson, Doug Jones, Tony Hale ja Hannah Waddingham

Genre: fantasia, komedia, jännitys

Kesto: 1 tunti 43 minuuttia

Ikäraja: 7

Walt Disneyn halloweenelokuva Hokkus Pokkus (Hocus Pocus - 1993) ei ollut ilmestyessään erityinen hitti taloudellisesti, eikä se saanut järin hyvää palautetta kriitikoilta. Mutta kun elokuvaa ryhdyttiin esittämään televisioissa, se nousi suureen suosioon. Vuosien varrella leffan fanit ja näyttelijätkin ovat halunneet jatkoa. Syksyllä 2017 käsikirjoittaja Mick Garris vihjaili työstävänsä käsikirjoitusta jatko-osalle, joka esitettäisiin suoraan Disney Channelilla. Projekti muuttuikin uudelleenfilmatisoinniksi, mutta se sai täystyrmäyksen faneilta, joten idea kuopattiin. Vihdoin lokakuussa 2019 Disney paljasti tekevänsä jatko-osan uuteen Disney+ -suoratoistopalveluunsa. Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 2021 ja nyt Hokkus Pokkus 2 on saapunut katsottavaksi. Itse en ollut katsonut Hokkus Pokkusta lapsena toisin kuin monet muut. Katsoin elokuvan vasta viime kuussa ensimmäistä kertaa, jatko-osaa varten valmistautuakseni. Pidin leffaa kelpo halloweenviihteenä lapsille, mutta elokuva ei herättänyt minussa intoa jatko-osaa kohtaan. Ryhdyin kuitenkin katsomaan Hokkus Pokkus 2:a ihan positiivisin mielin, kun sain sen Disneyltä katsottavaksi viikkoa ennakkoon.

On kulunut 29 vuotta Sandersonin noitasiskosten päihittämisestä. Kun salemilaiset teinitytöt Becca ja Izzy herättävät noitatrion vahingossa takaisin eloon, täytyy heidän keksiä keino voittaa noidat ennen aamun sarastusta.

Bette Midler, Kathy Najimy ja Sarah Jessica Parker tekevät lähes 30 vuoden odotuksen jälkeen paluun Sandersonin noitasiskoiksi, Winnieksi, Maryksi ja Sarahiksi. Näyttelijäkolmikko on selvästi innoissaan paluustaan, hypäten riemulla takaisin noita-akkojen taianomaisiin saappaisiin. Hahmojen suosio on kyllä huomattu Disneyllä, sillä he tuntuvat saavan jopa enemmän ruutuaikaa kuin alkuperäisessä elokuvassa. Jokainen kolmikosta pääsee hyvin esille, joskin Midlerin ilahduttavan ilkikurinen Winnie toimii toki trion keulakuvana. Vaikkei minulta löydy nostalgista sidettä Hokkus Pokkusiin, koin silti ilahduttavaksi nähdä nämä riemastuttavat noidat uudelleen.

     Paluun alkuperäisleffasta tekee myös zombi Billy Butcherson (Doug Jones), mutta muuten jatko-osa esittelee joukon uusia hahmoja, jotka joutuvat kamppailemaan noitien kanssa. Whitney Peak ja Belissa Escobedo näyttelevät teinityttöjä Beccaa ja Izzyä, jotka vahingossa sytyttävät mustaliekkisen kynttilän ja herättävät Sandersonit takaisin eloon. Lilia Buckingham taas esittää Cassieta, Beccan ja Izzyn entistä kaveria ja Salemin pormestari Jefry Traskin (Tony Hale) tytärtä. Sam Richardson taas nähdään Gilbertinä, joka pyörittää taikakauppaa Sandersonin siskojen entisessä talossa. Näyttelijät tekevät ihan kelvollista työtä, mutta jäävät tietty täysin konkarikolmikon varjoon. Hahmoina Becca, Izzy ja Cassie eivät ole erityisen kiinnostavia - eivät edes nuorille hieman väkisin väännetyn konfliktin kautta.

Hokkus Pokkus 2 on aika lailla juuri sitä, mitä elokuvalta voikin odottaa. Ysärilasten nostalgiannälkään Sandersonien paluu iskee varmasti, eikä leffalla ole muuta pyrittykään saavuttamaan. Siinä vastataan monien vuosien fanikysyntään ja samalla elokuva osuu hyvin Disneyn nykyiseen linjaan herättää vanhoja projektejaan takaisin henkiin - vaikka sitten tuiki tarpeettomasti. Tällaisten ns. "legacy"-leffojen monet piirteet ovat toki mukana. Uudet hahmot kohtaavat vanhoja tuttuja. Viittauksia alkuperäisteokseen on roppakaupalla ja käsikirjoitus on rakennettu vahvasti pitämään sisällään tuttuja elementtejä. Jossain kohtaa noitasiskosten on pakko vallata lava ja esittää jokin hittibiisi, tekijöiden toivoessa, että katsoja ei kyseenalaista, mistä nämä 1600-luvulla kuolleet noidat ovat voineet oppia moderneja radiohittejä.

Elokuva ajaa ihan kelvollisesti asiansa ja se ilmestyy sopivasti näin syksyn ja halloween-kauden alkuun. Hieman ontuvasta alustaan huolimatta filmi lähtee mukavasti liikkeelle, kun Sandersonit heräävät takaisin henkiin ja päätyvät uusiin kommelluksiinsa. Muutama ensimmäinen kohtaus noitien kanssa ovat aidosti lystikkäitä, etenkin kun he päätyvät paikalliseen kauppaan testailemaan ihonhoitotuotteita, luullen niitä nuorentaviksi taikaliemiksi. Itse tarina hupaisien juttujen ympärillä ei kuitenkaan nappaa mukaansa ja meno heikkenee edetessään. Loppuhuipennus yllättää sympaattisuudellaan, vaikka samalla se tuntuu liian disneymäiseltä ratkaisulta. Sandersonit ansaitsisivat sähäkämpää menoa, joka koettelisi lastenleffan rajoja.

Leffan ohjauksesta vastaa Anne Fletcher, joka korvasi alun perin projektiin kiinnitetyn Adam Shankmanin, joka päättikin tehdä tämän sijaan jatko-osan Disneyn Lumotulle (Enchanted - 2007). Fletcher hoitaa hommansa ihan menevästi, antaen Midlerin, Najimyn ja Parkerin vapaasti toteuttaa itseään. Hän rakentaa tarpeeksi toimivasti kepeää tunnelmaa, joskin hän olisi voinut uskaltaa tuoda mukaan hieman lisää kauhuelementtejä. Jen D'Angelon työstämä käsikirjoitus ei ole kaksinen hahmojensa ja kertomuksensa puolesta, mutta hän on keksinyt muutamia hauskoja tilanteita sekaan. Hokkus Pokkus 2 on oivallisesti kuvattu ja ihan sujuvasti leikattu. Lavasteet ovat hienot, samoin asut ja maskeeraukset. Äänimaailma toimii John Debneyn musiikkeja myöten. Erikoistehosteet näyttävät kuitenkin siltä, että leffa olisi tehty parikymmentä vuotta sitten. Taustakankaan käyttö on ilmiselvää noitien lentäessä ja loitsuefektit näyttävät varsin halvoilta.

Yhteenveto: Hokkus Pokkus 2 on nostalgiannälkäisille ysärilapsille mainio paluu Sandersonin noitasiskosten pariin, mutta elokuvana se on aika keskinkertainen. Leffa nappaa mukaansa, kun Sandersonit vihdoin tekevät paluunsa ja jonkin aikaa on varsin ilahduttavaa seurata heidän kommelluksiaan. Muutamaan otteeseen katsojana pääsee jopa nauramaan ääneen. Tarina kuitenkin seuraa turhankin samanlaisia latuja, vailla yllätyksiä. Pakosti mukana oleva musikaalinumero jättää hyvän kappalevalintansakin kanssa kylmäksi. Loppuhuipennuksesta jää hieman ristiriitainen tunne. Toisaalta se on mukavan sympaattinen, mutta samalla liian disneymäisen höttöinen. Bette Midler, Kathy Najimy ja Sarah Jessica Parker ovat riemastuttavassa vedossa noitasiskoina. Vaikka muut näyttelijät hoitavat myös hommansa kelvollisesti, heidän hahmonsa jäävät aika mitäänsanomattomiksi. Teknisiltä puoliltaan leffa on ailahteleva ja erikoistehosteidensa puolesta filmi näyttää varsin halvalta. Jos fanitit lapsena kovasti Hokkus Pokkusta, suosittelen toki katsomaan jatko-osan. Jos taas elokuva ei ole koskaan pahemmin iskenyt, voi Hokkus Pokkus 2:n jättää sikseen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.9.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Hocus Pocus 2, 2022, Walt Disney Pictures, David Kirschner Productions

Arvostelu: Taistelu huomisesta (The Tomorrow War - 2021)

TAISTELU HUOMISESTA

THE TOMORROW WAR

Ohjaus: Chris McKay

Pääosissa: Chris Pratt, Yvonne Strahovski, Sam Richardson, Edwin Hodge, Betty Gilpin, J. K. Simmons, Jasmine Mathews, Ryan Kiera Armstrong, Mary Lunn Rajskub, Mike Mitchell ja Keith Powers

Genre: scifi, toiminta

Kesto: 2 tuntia 19 minuuttia

Ikäraja: 16

The Tomorrow War, eli suomalaisittain Taistelu huomisesta on Chris Prattin tähdittämä uusi scifitoimintaelokuva. Elokuva lähti liikkeelle nimellä "Ghost Draft" ja sen kuvaukset alkoivat syyskuussa 2019. Filmin oli tarkoitus ilmestyä elokuvateattereissa joulukuussa 2020, mutta koronaviruspandemian vuoksi julkaisua on jouduttu siirtämään. Tammikuussa 2021 Amazon Studios osti elokuvan Paramount Picturesilta noin 200 miljoonalla dollarilla ja nyt Amazon on julkaissut Taistelun huomisesta omassa Prime Video -suoratoistopalvelussaan. Itse kiinnostuin filmistä heti, kun kuulin Chris Prattin tähdittävän elokuvaa, jossa taistellaan avaruuden muukalaisia vastaan. Minua harmittikin, että elokuva sai siirron teattereista suoratoistopalveluun, mutta silti katsoin Taistelun huomisesta heti, kun se oli saatavilla Prime Videossa.

Vuonna 2051 ihmiskunta on sodassa avaruusolentojen kanssa, jotka ovat tappaneet lähes kaikki ihmiset Maan päältä. Selviytyjien ainoa toivo on palata aikakoneella 28 vuotta menneisyyteen, jolloin sota ei ole vielä alkanut ja rekrytoida koko ihmiskunta taistelemaan yhteistä vihollista vastaan.

Marvelin Guardians of the Galaxy -elokuvista (2014-) ja uusista Jurassic World -leffoista (2015-) tuttu Chris Pratt näyttelee Dan Foresteria, biologianopettajaa, joka päättää lähteä mukaan sotaan, kun tulevaisuuden sotilaat saapuvat kertomaan, mikä ihmiskuntaa odottaa. Pratt on odotetusti nappivalinta päärooliin ja hän tuo uskottavasti esille useat puolet hahmostaan. Hänessä on karismaa scifileffan toimintasankariksi, mutta myös tiettyä maanläheisyyttä, jotta hän voi esittää tavantallaajaa, opettajaa ja perheenisää. Danin perheeseen kuuluvat hänen vaimonsa Emmy (Betty Gilpin), heidän tyttärensä Muri (Ryan Kiera Armstrong), sekä Danin isä James (J. K. Simmons), jonka kanssa Dan ei ole ollut vuosiin yhteyksissä. Gilpin ja Armstrong eivät pääse erityisemmin esille ja Simmonskin käy lähinnä kääntymässä ja keräämässä helpot rahat.

     Heidän lisäksi elokuvassa nähdään myös Jasmine Mathews tulevaisuuden sodasta menneisyyteen saapuvana luutnantti Hartina, joka varoittaa ihmiskuntaa, mm. Sam Richardson, Edwin Hodge, Mary Lynn Rajskub ja Mike Mitchell Danin kanssa sotaan lähtevinä Charliena, Dorianina, Norahina ja Cowanina, sekä The Handmaid's Tale - Orjattaresi -televisiosarjasta (The Handmaid's Tale - 2017-) tuttu Yvonne Strahovski everstinä, joka komentaa tulevaisuudessa joukkoja taistoon. Sivunäyttelijät toimivat rooleissaan kelvollisesti - erityisesti Strahovski, jonka merkityksen voi arvata nopeasti.

Taistelu huomisesta -elokuva sisältää erittäin mielenkiintoisen konseptin ja se leikittelee veikeästi yhdistämällä avaruusolentojen hyökkäystä aikamatkustustarinaan. Aikaleikittelyä muukalaishyökkäyksen aikana on nähty aiemmin jo esimerkiksi Edge of Tomorrow'ssa (2014), mutta tämän leffan idea on onneksi tarpeeksi erilainen. Harmi vain, että Taistelu huomisesta jää kauas Edge of Tomorrow'n laadukkuudesta. Siitä löytyy paljon pidettäviä juttuja, mutta myös selviä heikkouksia, jotka kiskovat elokuvaa pääsemästä sen tavoittelemaan potentiaaliin. Juoni on mielenkiintoinen, vaikka se herättääkin kysymyksiä siitä, mikseivät tulevaisuuden sotilaat vain kouluta ihmiskuntaa taistelemaan tulevaa uhkaa vastaan, vaan he lähettävät jopa siviilejä ilman koulutusta tulevaisuuteen, kertomatta edes, mitä on todellisuudessa luvassa. Jotkut hädintuskin osaavat pitää asetta kädessä oikein päin ja heidät lähetetään sotimaan. Sitten ihmetellään, miksi lähes kaikki lähtevät heittävät kupin nurkkaan.

Tietyt asiat alustuksessa hoidetaan hutiloiden, jotta Dan kumppaneineen saadaan nopeasti lähetettyä tulevaisuuteen. Harmillisesti hutilointi johtaa myös siihen, että elokuva ei tavoita katsojan tunteita millään lailla, kun Danin pieni tytär itkee, ettei hänen isänsä voi jättää häntä näin. Tulevaisuuteen päästäessä elokuva onneksi nappaa paremmin mukaansa, vaikkei sivuhahmojen kohtalot jaksakaan kiinnostaa. Vastassa olevat avaruusolennot ovat kuitenkin päheä näky ja onnistunut uhka... tiettyyn pisteeseen asti. Muita hahmoja kohti otukset tuntuvat juoksevan sellaisella vimmalla, että hyvä jos ehtii sormea nostaa liipaisimelle ennen kuin noutaja tulee, mutta Danin kohdalla ne taitavat jopa hidastaa vauhtiaan, jotta sankarilla on sopivasti aikaa pistää olentoja hengiltä. Tästä huolimatta kohtaukset olentojen kera ovat oikein mainiota antia ja passelia viihdettä, jota olisi mielellään katsellut valkokankaalta television sijaan. Monet aikuiskatsojat voivat olla tyytyväisiä, sillä taisteluista ei ole tehty lapsiystävällisiä, vaan verta roiskahtelee.

Filmin isoimmat ongelmat kuitenkin nousevat esiin käsikirjoituksesta ja ohjauksesta. Sen lisäksi, että tekstissä hutiloidaan alkupäätä, on elokuva kerronnaltaan hieman epätasainen. Yhdessä kohtaa katsoja saattaa herkästi luulla, että tähän filmi nyt päättyy, mutta ei; kestoa onkin jäljellä vielä yli puoli tuntia. Yhteensä kestoa löytyy vähän päälle kaksi tuntia ja vartti, mitä ei osata oikein käyttää hyödyksi. Osan ajasta elokuva voisi kulkea selvästi reippaammin ja toisinaan taas sen pitäisi käyttää aikaa enemmän tiettyihin asioihin. Epätasaisinta on silti ohjaus. Elokuvan tunnelma vaihtelee turhankin radikaalisti pitkin kestoa, eikä Taistelu huomisesta osaa päättää, haluaako se olla vakavaa sotimista ihmiskunnan pelastumiseksi, vai humoristisempaa hömppää. Komediahetket pistävät silmään niin, että ne tuntuvat jälkikäteen lisätyiltä uusintakuvausten myötä. Kyseessä on aiemmin Lego Batman Elokuvan (The LEGO Batman Movie - 2017) tehneen Chris McKayn ensimmäinen näytellyn elokuvan ohjaus, eikä siirtyminen animaatiosta suju luontevasti.

Teknisiltäkin ansioiltaan Taistelu huomisesta on ailahteleva tekele. Etenkin tietokonetehosteiden taso vaihtelee kohtauksesta toiseen. Välillä avaruusmöröt näyttävät upeilta, toisinaan taas vuosia vanhasta videopelistä revityiltä. Tuhoutuneet kaupunginrauniot ovat joissain kuvissa karmiva ilmestys, joissain taas liian selvä vihreä kangas näyttelijöiden takana. Kuvaus on sujuvaa, lavasteet ja asut oivalliset ja maskeeraukset menevät. Ääniefektit toimivat erittäin hyvin ja säveltäjä Lorne Balfe tykittelee tuttuun tapaansa musiikeilla, rakentaen jonkinlaista jännitettä, kun McKay ei siinä onnistu.

Yhteenveto: Taistelu huomisesta on harmillisen keskinkertainen scifitoimintaelokuva, jonka veikeässä ideassa olisi potentiaalia parempaan. Elokuvan alustus hoidetaan aika hutiloiden, jotta hahmot saadaan nopeasti taistelemaan avaruusolentoja vastaan. Tämän vuoksi tunnepuoli jää ohueksi ja tietyt logiikat aikamatkustuksesta jäävät ihmetyttämään. Itse taistelu olentoja vastaan on viihdyttävää ja parissa kohtaa hieman jännittävääkin seurattavaa. Muukalaiset ovat oiva uhka ja näyttävä ilmestys, vaikka päähenkilön kohdatessaan ne tuntuvatkin menettävän paljon tehokkuudestaan, eivätkä efektit ihan toimi läpi leffan. Lähinnä elokuvan ongelmat muodostuvat kuitenkin töksähtelevästä tekstistä ja ailahtelevasta tunnelmasta. Välillä elokuva ottaa itsensä erittäin tosissaan, toisinaan se ymmärtää olevansa hömelöä popcorn-viihdettä. Vitsit tuntuvat jälkikäteen lisätyiltä, jotta tunnelmaa saataisiin kevennettyä. Chris Pratt on todella hyvä pääroolissa ja filmissä olisi eväät mitä mainioimpaan scifitoimintaan, mutta toteutus jää takeltelemaan. Välillä harmittaa, että elokuvaa pitää katsoa hieman tuhnuisemmalla suoratoistolaadulla, toisinaan taas leffa näyttää siltä kuin se olisi suoraan tehty televisiokatselua varten. Kenties Taistelu huomisesta olisi pitänyt suoraan tehdä Amazonin televisiosarjaksi. Sellaisena sen konsepti voisi toimia todella hyvin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.7.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Tomorrow War, 2021, Skydance Media, Lit Entertainment Group, New Republic Pictures, Phantom Four Films

Arvostelu: Office Christmas Party / Firman pikkujoulut (2016)

OFFICE CHRISTMAS PARTY (2016)

FIRMAN PIKKUJOULUT

Ohjaus: Josh Gordon ja Will Speck
Pääosissa: Jason Bateman, Olivia Munn, T.J. Miller, Jennifer Aniston, Kate McKinnon, Courtney B. Vance, Karan Soni, Vanessa Bayer, Randall Park, Sam Richardson, Abbey Lee ja Jillian Bell
Genre: komedia, jouluelokuva
Kesto: 1 tunti 45 minuuttia
Ikäraja: 12

Näin Office Christmas Partyn julisteen Kinopalatsilla ja kiinnostuin heti. En itse ole biletyyppi, mutta jostain syystä juhlimisleffojen katsominen on mielestäni viihdyttävää. Kai sitä vain haluaa nauraa, kun hahmot sekoilevat humalassa ja lopputuloksena on usein täysi kaaos. Kovin paljoa en innostunut näyttelijälistasta, vaikka Jason Bateman onkin mielestäni ihan hyvä. Minulla ei oikeastaan ollut odotuksia elokuvaa kohtaan ja ne vähäisetkin odotukset vähenivät paljon, kun näin elokuvan trailerin, vieläpä juuri pari tuntia ennen kuin näin itse elokuvan. Pitää muistaa, etten enää tee niin. Jos en olisi katsonut traileria, niin olisin varmasti mennyt paljon avoimemmin mielin katsomaan elokuvaa. Toivoin vain, että itse leffa olisi parempi kuin trailer.

Zenotek-yhtiöllä menee huonosti ja johtajat keksivät ainoaksi ratkaisuksi pitää todella mahtavat pikkujoulut.

Pääosassa Joshina nähdään Jason Bateman, joka on mielestäni tosiaan ihan hyvä näyttelijä. Batemanin ongelmana on, että hän on aina täysin samanlainen rooleissaan. Office Christmas Party ei ole poikkeus ja Bateman vetää roolinsa tutulla tavallaan. Josh on vastaeronnut mies, joka on selvästi yksi henkisesti viisaimmista Zenotek-yhtiön työntekijöistä.
     X-Men: Apocalypsessa (2016) Psylocke-pahista esittänyt Olivia Munn nähdään koodari Traceyna. Munn näyttää olevan myös ihan hyvä näyttelijä ja tässä hän tuntuu olevan mukana kykyjensä, eikä ulkonäkönsä vuoksi. Tracey ei alkupuolella tunnu vielä olevan erityisemmin isossa osassa, mutta hahmon merkitys kasvaa elokuvan aikana.
     Zenotek-yhtiön Clay-pomoa näyttelee T.J. Miller. Mielestäni Miller on yleensä erittäin ärsyttävä, joten olin yllättynyt, että siedin hänen näkemistään lähes ongelmitta. Välillä hänestä huokui hänen rasittava tyylinsä, muttei onneksi liikaa. Clay on henkilö, jota ei oikeasti haluaisi yhtiön pomoksi, mutta persoonana hän on lystikäs yksilö. Clay miettii työntekijöiden parasta ja hänellä on sydän paikallaan.
     En ole koskaan ymmärtänyt, miksi monet ylistävät Jennifer Anistonia, sillä omasta mielestäni hän ei ole kovin erityinen näyttelijä. Tässä elokuvassa hän esittää Clayn tiukkapiposisko Carolia. Hahmo on yhtiön toimitusjohtaja ja hän ei pidä yhtään veljensä toiminnasta. Aniston toimii roolissa, muttei ole kovin uskottavaa, että hahmo olisi samanikäinen kuin Clay, ottaen huomioon näyttelijöiden yli kymmenen vuoden ikäeron.
     Saturday Night Livessa (1975-) esiintyvä Kate McKinnon nähdään Maryna, hieman kummallisena työntekijänä, jolle työsäännöt ovat kuin raamattu. Mielestäni McKinnon ei ole hyvä näyttelijä, eikä edes hauska, joten hänen puuhiaan on paikoitellen todella vaivalloista seurata. Ghostbustersissa (2016) hän ei ollut mielestäni kovin hyvä ja Mastermindsissa (2016) hän oli mielestäni huono. Tässä McKinnonilla on pari viihdyttävää juttua, mutta muuten hän vetää huonon ja yliampuvan roolisuorituksen. Toivon todella, ettei McKinnonia tulla vastaisuudessa näkemään lähes jokaisessa jenkkikomediassa.
     Elokuvassa nähdään paljon Zenotekin työntekijöitä, joista osalla on oudonkin suuret roolit. Työntekijähahmoja ja heidän tuomia sivujuonia on mukana jopa liikaa. Yhtiössä työskentelee mm. ärsyttävä Jeremy (Rob Corddry), kunnollisesta miehestä haaveileva Allison (Vanessa Bayer), DJ:näkin toimiva Joel (Sam Richardson), Allisonista kiinnostunut Fred (Randall Park), tyttöystävävaleita kertova Nate (Karan Soni) ja aika mitäänsanomaton Meghan (Jamie Chung). Hahmoista paras oli selkeästi Nate. Yhtiön alakerran Carla-vartijaa näyttelee Da'Vine Joy Randolph ja mielestäni häntä olisi voinut olla enemmän elokuvassa.
     Leffassa nähdään myös Courtney B. Vancen näyttelemä Walter Davis, joka voi koitua yhtiön pelastukseksi, sekä Jillian Bellin esittämä parittaja Trina ja Abbey Leen esittämä prostituoitu Savannah.

Zenotek-yhtiöllä on rahaongelmia ja useita työntekijöitä uhkaa erottaminen. Bonuksia ei ole luvassa ja pikkujouluja ei ole lupaa järjestää. Vain tekemällä sopimuksen Walter Davisin kanssa, voisi Zenotek nousta takaisin jaloilleen. Carol ei usko, että tällainen voisi tapahtua, mutta Clay, Josh ja Tracey ovat varmoja, että saavat tehtyä sopimuksen ja houkuttelevatkin Walterin luvattomiin pikkujouluihinsa. Kaikki ei tietenkään mene niin kuin on toivottu, eikä alkoholi tuo työntekijöiden parhaita puolia esille. Zenotekin tilat saavat kyytiä, kun viina virtaa.

Office Christmas Party ei ole periaatteessa muuta kuin bailaamista. Ja kuten arvata saattaa, se käy nopeasti tylsäksi. Mukaan on yritetty tunkea sivuhahmojen kautta sivujuonia, joista yksi nousee tärkeäksi tekijäksi. Kyseinen sivujuoni voisi olla toimiva, mutta toteutus ei ole kovin erikoinen. Elokuva kestää tunnin ja neljäkymmentäviisi minuuttia ja siinä on parikymmentä minuuttia liikaa. Lyhyempänä elokuvana Office Christmas Partyyn ei kyllästyisi niin helposti. Ja vielä kun elokuva olisi hauska, mutta kun ei. Muutamat naurut leffasta saa, mutta suurin osa vitseistä vain vaivaannuttaa. Joitakin vitsejä on pidennetty todella säälittävästi. Juhlissa vain meuhkataan paljon, jolloin metelitaso nousee todella kovaksi. Syy bileille on aika hölmö. Ymmärrän, että elokuvan nimessä puhutaan juhlista, mutta ne kestävät aivan liian kauan. Lopputuloksena on todella heikko esitys ja Office Christmas Party pääsee vuoden huonoimpien elokuvien joukkoon.

Elokuvan ovat ohjanneet Josh Gordon ja Will Speck, jotka ovat aiemmin ohjanneet yhdessä mm. elokuvat Blades of Glory (2007) ja The Switch (2010). Käsikirjoituksesta on vastannut yhteensä kuusi henkilöä, minkä takia onkin hieman kummallista, ettei elokuva toimi. Toisaalta usean henkilön takia tarina luultavasti poukkoileekin minne sattuu. Office Christmas Party on ihan hyvin kuvattu. Jotkut kuvat ovat oikeasti hienoja ja jotkut selkeästi heikompia. Leikkaus on ihan sujuvaa, mutta välillä liian hätäistä. Äänitehosteilla on paikoitellen päästy leikittelemään. Musiikkina on lähinnä käytetty olemassa olevia kappaleita, lähinnä jouluvetoisia. Musiikin jumputtaminen aiheutti minulle päänsäryn elokuvan aikana. Siihen vielä lisäksi välkkyvät valot ja hahmojen metelöinti päälle, niin loppuleffan katsominen oli eri kivaa...

Yhteenveto: Office Christmas Party on komedia, joka ei oikeastaan naurata ja yksi vuoden heikoimmista elokuvista. Leffa on liian pitkä ja siinä on mukana turhia sivujuonia. Jotkut vitsit toimivat, mutta suurin osa ei. Välkkyvät valot, jumputtava musiikki ja hahmojen mekastus aiheuttaa helposti päänsäryn. Näytteleminen on ihan hyvää, muttei kovin ihmeellistä. Kate McKinnon on jälleen todella rasittava. Lapsille elokuvaa ei ole suunnattu, enkä usko, että vanhemmat löytävät tästä paljoa iloa. Office Christmas Party on suunnattu esiteineille, jotka tykkäävät biletyksestä ja joille kaikki komediat toimivat. Itselleni elokuva ei toiminut, enkä suosittele menemään elokuvateatteriin katsomaan tätä.

Kirjoittanut: Joonatan, 8.12.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.movieinsider.com
Office Christmas Party, 2016, DreamWorks Pictures, DreamWorks SKG, Paramount Pictures, Bluegrass Films, FROSCH Entertainment, Reliance Entertainment

Arvostelu: Mike and Dave Need Wedding Dates / Mike ja Dave häädeittejä vailla (2016)

MIKE AND DAVE NEED WEDDING DATES (2016)

MIKE JA DAVE HÄÄDEITTEJÄ VAILLA

Ohjaus: Jake Szymanski
Pääosissa: Zac Efron, Adam DeVine, Anna Kendrick, Aubrey Plaza, Sugar Lyn Beard, Sam Richardson, Alice Wetterlund, Kumail Nanjiani ja Wendy Williams
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 38 minuuttia
Ikäraja: 12

En tiennyt paljoa Mike and Dave Need Wedding Datesta, kun menin katsomaan sen. Toisaalta arvelin, että nimi kertoisi kaiken tarvittavan. Pidän yleisesti bilehilekomedioista tai ennemminkin ne ovat minulle harmitonta hömppää, joita katsoo aivot nollavaihteella. Ajattelin, että Mike and Dave Need Wedding Dates olisi samanlaista hömppää, jota katsoessa saa nauraa, mutta jota ei välttämättä muista kovin hyvin tulevaisuudessa.

Bileveljekset Mike ja Dave päätyvät yleensä tajuamattaan pilaamaan sukujuhlat, mutta kun kyseessä ovat heidän siskonsa häät Havaijilla, heidän täytyy löytää kunnolliset seuralaiset, vaikuttaakseen edustuskelpoisilta. Valinnat eivät kuitenkaan ole mitä parhaimmat.

En pitänyt Zac Efronista erityisemmin ennen kuin näin Bad Neighboursin (2014) ja ajattelin, että hänessä voisi olla potentiaalia juuri sellaisiin elokuviin. Se potentiaali taisi hieman kadota nähdessäni tämän elokuvan. Tässä Efron esittää Davea ja hänen veljeään Mikea esittää Adam DeVine, joka ei sanonut minulle nimenä yhtään mitään, ennen kuin näin tämän elokuvan. Jos Efron vetää huonon roolisuorituksen, niin vielä huonomman vetää DeVine. Hahmot ovat hölmöjä viinanmyyjiä. Tai enemmänkin tyhmiä kuin hölmöjä. Hölmöt hahmot, kuten Mr. Bean, ovat hauskoja, mutta nämä tyhmät veljekset lähinnä vain ärsyttävät. Heidän käyttämänsä asut elokuvassa ovat todella hirveitä.
     Huonoa näyttelijäntyötä on nähtävissä myös Anna Kendrickiltä ja Aubrey Plazalta. Kendrick on Twilightin (2008) jälkeen parantanut lahjojaan ja hän oli mielestäni hyvä esimerkiksi elokuvissa 50/50 (2011) ja Into the Woods (2014). Tässä hän on vain huono. Kendrick ja Plaza näyttelevät niitä, joita Mike ja Dave ovat vailla; häädeittejä Alicea ja Tatianaa. Pakko silti sanoa, että välillä Plazan esittämä "ihan sama" -tyyppi Tatiana toimi, mutta hänkin ärsytti usein. Hahmot suostuvat lähtemään deiteiksi vain saadakseen ilmaisen Havaijin matkan, mutta joutuvat esittämään kunnollisia, mikä ei suju kummaltakaan kovin hyvin.
     Miken ja Daven siskoa, eli morsian Jeanieta näyttelee Sugar Lyn Beard, joka suoriutuu ihan hyvin, kuten myös hänen miestään Ericiä näyttelevä Sam Richardson, joka on ainoa oikeasti asiallinen isossa roolissa oleva hahmo. Elokuvan näyttelijäntyö on suurimmaksi osaksi heikkoa ja sitä on paikoitellen todella vaikea katsoa. Myös Wendy Williams The Wendy Williams Showsta (2008-) on nähtävissä elokuvassa ja hän esittää itseään.

Elokuvan alussa nähdään montaasipätkä eri juhlista, joissa meno näyttäisi olevan todella villi, alkutekstien pyöriessä samalla. Alussa ruudulla näkyy myös teksti "Based on a true story... sort of", eli perustuu jollain lailla tositapahtumiin. En yleensä pidä siitä, että teksti täytyy tunkea elokuvan alkuun, mutta vitsimielessä se toimii. Ajattelin siinä, että kelpo leffalta tämä vaikuttaisi... mutta sitten kun esitellään veljeksiä ja Alicea ja Tatianaa enemmän, niin hymy alkaa hyytyä - varsinkin kun tajuaa katsovansa komediaelokuvaa, joka ei ole naurattanut lähes ollenkaan.

Yleensä komediaelokuvat naurattavat edes ensimmäisellä katsomiskerralla. Tai sitten tajuaa, että jokin asia pitäisi olla hauska, muttei ollut juuri sillä tuulella, että se naurattaisi. Tai sitten tässä tapauksessa ne hauskat asiat eivät vain ole hauskoja. Minä en nimittäin nauranut kovin montaa kertaa tämän elokuvan aikana. Itse katson paljon komediaelokuvia ja yleisesti ottaen nauran niissä, vaikka ne eivät kovin laadukkaita muuten olisikaan. Loppujen lopuksi eniten laatua komediasta vie se, jos se ei ole hauska. Mike and Dave Need Wedding Dates ei ole hauska elokuva. Siinä riehutaan paljon ja asioita tapahtuu ja muut hahmot nauravat, mutta se ei tartu yleisöön. Näytöksessä, jossa itse olin, lähes kukaan ei nauranut. Kyseisessä näytöksessä ei tosin ollut paljoa porukkaa, lehdistönäytös kun oli kyseessä, mutten silti kuullut edes vähäistä "hahattelua" katsojien joukosta.

Alkuesittelyjen jälkeen päästäänkin jo onneksi aika nopeasti Havaijille. Siellä sitten sattuu ja tapahtuukin kaiken aikaa. On Jurassic Park -mönkijäajelua, biseksuaaliserkkua (Alice Wetterlund) yrittämässä iskeä Tatianaa, erimielisyyksiä ja riitelyä, kännäilyä ja huumeiden käyttöä, ja erittäin häiriintynyt hierojalla (Kumail Nanjiani) käynti. Vaikka hieman ällö onkin, hierontakohtaus on loppujen lopuksi elokuvan paras kohta ja siinä saa nauraa kaiken aikaa. Eikä se oikeastaan edes sisällä ketään päähenkilöistä, mikä kertoo jo aika paljon hahmojen toimivuudesta. Elokuvan loppupuolella ei oikeastaan enää kiinnosta, onnistuvatko häät vai eivät, vaikka loppuratkaisu on tällaisessa elokuvassa hyvin ennalta-arvattava. Vain vähän yli puolentoistatunnin elokuvaksi Mike and Dave Need Wedding Dates tuntuu hieman jopa liian pitkältä.

Elokuvan on ohjannut Jake Szymanski, jolle tämä on ensimmäinen teatterilevityksen saava elokuva ja sen valitettavasti myös huomaa. Yhdessä käsikirjoittajatiimi Andrew Jay Cohenin ja Brendan O'Brienin kanssa, Szymanski ei ole saanut tarinaa toimimaan, niin kuin alunperin on selkeästi ajateltu. Lähtökohdathan ovat ihan toimivat, lopputulos on se, joka mättää. Elokuva on kuvattu ihan hyvin, vaikka välillä on tarpeettomasti käytetty heiluvaa käsivarakuvaa. Huonointa antia kuvauksessa ovat mönkijähyppelyt, joissa on käytetty paljon heikompilaatuisia kameroita. Leikkaus on sujuvaa ja parasta antia leikkauksessa ovat siirtymät, joissa hahmon siirtyessä pois kuvasta, myös kuva liukuu pois samalla tyylikkäästi. Musiikkina kuullaan aika pitkälti kaikenlaista biletysmusiikkia, joka jumputtaa taustalla toimivasti, muttei jää erityisemmin mieleen.

Yhteenveto: Mike and Dave Need Wedding Dates ei ole kovin hyvä elokuva. Se on itse asiassa aika huono. Se on komedia, joka ei naurata ja vähän yli puolentoistatunnin kestollaankin se on liian pitkä. Näyttelijät vetävät homman ihan läskiksi ja heidän puhumansa dialogi on suurimmaksi osaksi todella typerää - eikä huvittavalla tavalla. Kiroilua, huumeiden käyttöä ja alastomuutta on elokuvassa, joten en suosittele tätä lapsille. En oikeastaan voi suositella tätä kenellekään. Jos elokuviin pitää mennä, eikä samana päivänä ilmestyvä Me Before You (2016) kiinnosta, niin menkää katsomaan jotain muuta, mutta älkää tuhlatko rahojanne tähän. Jos komediaa kaipaatte, niin käykää katsomassa Central Intelligence (2016). Tämä toimii varmasti paremmin vaikkapa Netflixistä katsottuna, jolloin sen voi laittaa pauselle, kun haluaa. Ja jos haluaa välttämättä nähdä paidattoman Zac Efronin, niin käykää mieluummin katsomassa Bad Neighbours 2 (2016), sillä se on jopa hauska elokuva. Hierojakohtaus oli kaikessa ällöttävyydessään parasta elokuvassa, mutta se ei pelasta kokonaisuutta. Mike and Dave Need Wedding Dates on tähän mennessä ehkä jopa huonoin elokuva, minkä olen vuoden 2016 tarjonnasta nähnyt.

Kirjoittanut: Joonatan, 30.6.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.getmovieposter.com
Mike and Dave Need Wedding Dates, 2016, Twentieth Century Fox Film Corporation, Chernin Entertainment, TSG Entertainment