Arvostelu: Ystäväni krokotiili (Lyle, Lyle, Crocodile - 2022)

YSTÄVÄNI KROKOTIILI

LYLE, LYLE, CROCODILE

Ohjaus: Will Speck ja Josh Gordon

Pääosissa: Winslow Fegley, Shawn Mendes, Constance Wu, Scoot McNairy, Javier Bardem, Brett Gelman, Ego Nwodim ja Lyric Hurd

Genre: komedia, musikaali

Kesto: 1 tunti 46 minuuttia

Ikäraja: 7

Lyle, Lyle, Crocodile, eli suomalaisittain Ystäväni krokotiili perustuu Bernard Waberin lastenkirjoihin The House on East 88th Street (1962) ja Lyle, Lyle, Crocodile (1965). Kirjojen pohjalta oli jo vuonna 1987 tehty animoitu HBO-spesiaali Lyle, Lyle, Crocodile: The Musical - The House of East 88th Street, mutta vuonna 2021 ilmoitettiin, että Sony-yhtiö työsti kunnon elokuvaa aiheesta. Kuvaukset käynnistyivät saman vuoden syyskuussa ja lopulta Ystäväni krokotiili sai ensi-iltansa lokakuussa 2022. Itselleni Waberin kirjat eivät ole tuttuja, mutta kiinnostuin leffasta, kun näin yllä olevan julisteen laulavasta krokotiilista kylpemässä. Minua harmittikin, kun elokuva tuotiin Suomen teattereihin pelkästään suomeksi dubattuna ja kun Ystäväni krokotiili saapui vuokrattavaksi alkuperäisellä englanninkielellä, päätin heti katsoa sen.

Primmin perhe muuttaa uuteen kotiin New Yorkissa. Talonsa ullakolta perheen lapsi Josh löytää laulavan krokotiilin nimeltä Lyle.

Constance Wu ja Scoot McNairy näyttelevät Primmin pariskuntaa Katieta ja Josephia, Winslow Fegleyn esittäessä heidän poikaansa Josh Primmiä. Perhe muuttaa New Yorkiin Joseph-isän uuden opettajatyön perässä. Katie-äiti taas on kokkikirjailija, joka määrää tarkkaan, mitä perheen ruokapöytään on soveliasta laittaa tarjolle. Josh-pojalla ei kavereita ole ja uudessa koulussakin hän on lähinnä ulkopuolinen. Kaikki muuttuu, kun eräänä yönä Josh käy perheen uuden talon ullakolla ja löytää sieltä laulavan krokotiilin, Lylen (äänenä laulajatähti Shawn Mendes), josta muodostuu Joshin paras ystävä. Nuori Fegley on mainio roolissaan alakuloisena Joshina, jonka maailma mullistuu Lylen kautta. Wu ja McNairy ovat myös hyviä pojan vanhempina, jotka suhtautuvat leffan tapahtumiin eri tavoin. Mendes esittelee laulutaitojaan Lylenä, joka voittaa välittömästi katsojien sydämet suloisuudellaan ja hupsuudellaan.

     Elokuvassa nähdään myös Javier Bardem Lylen alkuperäisenä omistajana, show-mies Hector P. Valentina, sekä Brett Gelman Primmin äksynä alakerran naapurina, herra Grumpsina. Bardem ja Gelman ovat hyvässä vedossa rooleissaan. Gelman istuu täydellisesti jatkuvasti valittavaksi ja kissaansa Lorettaa hemmottelevaksi naapuriksi, Bardemin heittäytyessä valloittavasti Valentina, joka on yrittänyt tehdä Lylestä show'nsa vetonaulaa, mutta heikoin tuloksin, Lylen ramppikuumeen vuoksi.

Vaikka kiinnostuinkin Ystäväni krokotiilistä, en odottanut siltä kovinkaan paljoa, sillä yleensä tällaiset oikeita näyttelijöitä ja digianimoituja eläimiä yhdistelevät lastenelokuvat eivät ole kovin kaksisia. Olenkin erittäin ilahtunut, sillä Ystäväni krokotiili osoittautui riemastuttavan mainioksi hyvän mielen leffaksi, joka viehättää takuulla niin lapsia kuin lapsenmielisiä aikuisiakin. Tarinallisesti se ei mitään erityisiä ihmeitä tarjoa ja välillä juonikuvioiden seuraaminen vaatii katsojalta hyväksymään pieniä epäkohtia, mutta leffa on yksinkertaisesti niin miellyttävä ja suloinen, että sen mahdollisista vioista ei pahemmin edes jaksa kiinnostua.

Tunnin ja kolmen vartin kesto kulkee vauhdilla, kun kertomus laulavan krokotiilin kanssa ystävystyvästä pojasta vie mukanaan. Hymy nousee jatkuvasti huulille, välillä pääsee ihan nauramaan ääneen ja aikuisten mielestä takuulla ennalta-arvattava loppuhuipennus voi saada lapset jännittämään, että mitenköhän kaikessa käy? Kuten arvata saattaa, leffa on täynnä musikaalinumeroita, sisältäen toinen toistaan parempia rallatuksia, jotka jäävät soimaan päässä vielä pitkäksi aikaa. Mitäpä muuta voikaan odottaa duolta Benj Pasekilta ja Justin Paulilta, jotka ovat aiemmin tehneet hittilauluja muun muassa elokuviin La La Land (2016) ja The Greatest Showman (2017)? Elokuvan isoimmaksi hitiksi on noussut tunnelmaa nostattava Top of the World, mutta omiksi suosikeiksi nousivat duetot Take a Look at Us Now ja Rip Up the Recipe, jotka saavat väkisinkin tanssijalan vipattamaan.

Elokuvan ovat ohjanneet Will Speck ja Josh Gordon, jotka pitävät ilahduttavan sympaattista tunnelmaa hyvin yllä. William Daviesin käsikirjoitus on simppeli, mutta sitäkin tehokkaampi, eikä se onneksi lähde ammuskelemaan yli leffan edetessä. Ystäväni krokotiili on myös hyvin kuvattu ja sujuvasti leikattu. Lavasteet ovat tyylikkäät ja asut oivalliset. Lyle-krokotiili on hieno ja ennen kaikkea hurjan söpö digiluomus, joka toimii hyvin yhdessä oikein näyttelijöiden kanssa. Sen sijaan naapuri Grumpsin kissa Loretta on häiritsevä epäaitoudessaan. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja laulujen ohessa Matthew Margesonin säveltämä musiikki tunnelmoi miellyttävästi taustalla.

Yhteenveto: Ystäväni krokotiili on yllättävän mainio koko perheen musikaali, josta voivat nauttia niin lapset kuin aikuisetkin. Tarina ei erityisiä yllätyksiä tai säväytyksiä tarjoa, loppupää vaatii katsojalta aikamoisia uskonloikkia ja naapurinkissa on aika kehnosti animoitu, mutta muuten filmi toimii todella hyvin. Josh-pojan ja Lyle-krokotiilin ystävystymistä on ilahduttavaa seurata ja elokuva nostattaakin erittäin hyvän fiiliksen, pitäen jatkuvasti hymyä katsojan huulilla. Näyttelijät ovat hyviä rooleissaan ja musikaalinumerot tarjoavat todella tarttuvia lauluja, jotka jäävät herkästi soimaan päässä loppupäiväksi. Elokuva on myös teknisiltä ansioiltaan pääasiassa onnistunut ja Lyle-krokotiili on hieno digiluomus, joka valloittaa katsojan sydämet heti. Oikeita näyttelijöitä ja tietokoneella luotuja eläimiä yhdistävistä lastenleffoista Ystäväni krokotiili on ehdottomasti yksi parhaista ja suosittelenkin sitä lämpimästi perheen yhteiseen leffahetkeen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.4.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Lyle, Lyle, Crocodile, 2022, Sony Pictures Entertainment, Sony Pictures Animation, Hutch Parker Entertainment, Speck & Gordon

Arvostelu: Office Christmas Party / Firman pikkujoulut (2016)

OFFICE CHRISTMAS PARTY (2016)

FIRMAN PIKKUJOULUT

Ohjaus: Josh Gordon ja Will Speck
Pääosissa: Jason Bateman, Olivia Munn, T.J. Miller, Jennifer Aniston, Kate McKinnon, Courtney B. Vance, Karan Soni, Vanessa Bayer, Randall Park, Sam Richardson, Abbey Lee ja Jillian Bell
Genre: komedia, jouluelokuva
Kesto: 1 tunti 45 minuuttia
Ikäraja: 12

Näin Office Christmas Partyn julisteen Kinopalatsilla ja kiinnostuin heti. En itse ole biletyyppi, mutta jostain syystä juhlimisleffojen katsominen on mielestäni viihdyttävää. Kai sitä vain haluaa nauraa, kun hahmot sekoilevat humalassa ja lopputuloksena on usein täysi kaaos. Kovin paljoa en innostunut näyttelijälistasta, vaikka Jason Bateman onkin mielestäni ihan hyvä. Minulla ei oikeastaan ollut odotuksia elokuvaa kohtaan ja ne vähäisetkin odotukset vähenivät paljon, kun näin elokuvan trailerin, vieläpä juuri pari tuntia ennen kuin näin itse elokuvan. Pitää muistaa, etten enää tee niin. Jos en olisi katsonut traileria, niin olisin varmasti mennyt paljon avoimemmin mielin katsomaan elokuvaa. Toivoin vain, että itse leffa olisi parempi kuin trailer.

Zenotek-yhtiöllä menee huonosti ja johtajat keksivät ainoaksi ratkaisuksi pitää todella mahtavat pikkujoulut.

Pääosassa Joshina nähdään Jason Bateman, joka on mielestäni tosiaan ihan hyvä näyttelijä. Batemanin ongelmana on, että hän on aina täysin samanlainen rooleissaan. Office Christmas Party ei ole poikkeus ja Bateman vetää roolinsa tutulla tavallaan. Josh on vastaeronnut mies, joka on selvästi yksi henkisesti viisaimmista Zenotek-yhtiön työntekijöistä.
     X-Men: Apocalypsessa (2016) Psylocke-pahista esittänyt Olivia Munn nähdään koodari Traceyna. Munn näyttää olevan myös ihan hyvä näyttelijä ja tässä hän tuntuu olevan mukana kykyjensä, eikä ulkonäkönsä vuoksi. Tracey ei alkupuolella tunnu vielä olevan erityisemmin isossa osassa, mutta hahmon merkitys kasvaa elokuvan aikana.
     Zenotek-yhtiön Clay-pomoa näyttelee T.J. Miller. Mielestäni Miller on yleensä erittäin ärsyttävä, joten olin yllättynyt, että siedin hänen näkemistään lähes ongelmitta. Välillä hänestä huokui hänen rasittava tyylinsä, muttei onneksi liikaa. Clay on henkilö, jota ei oikeasti haluaisi yhtiön pomoksi, mutta persoonana hän on lystikäs yksilö. Clay miettii työntekijöiden parasta ja hänellä on sydän paikallaan.
     En ole koskaan ymmärtänyt, miksi monet ylistävät Jennifer Anistonia, sillä omasta mielestäni hän ei ole kovin erityinen näyttelijä. Tässä elokuvassa hän esittää Clayn tiukkapiposisko Carolia. Hahmo on yhtiön toimitusjohtaja ja hän ei pidä yhtään veljensä toiminnasta. Aniston toimii roolissa, muttei ole kovin uskottavaa, että hahmo olisi samanikäinen kuin Clay, ottaen huomioon näyttelijöiden yli kymmenen vuoden ikäeron.
     Saturday Night Livessa (1975-) esiintyvä Kate McKinnon nähdään Maryna, hieman kummallisena työntekijänä, jolle työsäännöt ovat kuin raamattu. Mielestäni McKinnon ei ole hyvä näyttelijä, eikä edes hauska, joten hänen puuhiaan on paikoitellen todella vaivalloista seurata. Ghostbustersissa (2016) hän ei ollut mielestäni kovin hyvä ja Mastermindsissa (2016) hän oli mielestäni huono. Tässä McKinnonilla on pari viihdyttävää juttua, mutta muuten hän vetää huonon ja yliampuvan roolisuorituksen. Toivon todella, ettei McKinnonia tulla vastaisuudessa näkemään lähes jokaisessa jenkkikomediassa.
     Elokuvassa nähdään paljon Zenotekin työntekijöitä, joista osalla on oudonkin suuret roolit. Työntekijähahmoja ja heidän tuomia sivujuonia on mukana jopa liikaa. Yhtiössä työskentelee mm. ärsyttävä Jeremy (Rob Corddry), kunnollisesta miehestä haaveileva Allison (Vanessa Bayer), DJ:näkin toimiva Joel (Sam Richardson), Allisonista kiinnostunut Fred (Randall Park), tyttöystävävaleita kertova Nate (Karan Soni) ja aika mitäänsanomaton Meghan (Jamie Chung). Hahmoista paras oli selkeästi Nate. Yhtiön alakerran Carla-vartijaa näyttelee Da'Vine Joy Randolph ja mielestäni häntä olisi voinut olla enemmän elokuvassa.
     Leffassa nähdään myös Courtney B. Vancen näyttelemä Walter Davis, joka voi koitua yhtiön pelastukseksi, sekä Jillian Bellin esittämä parittaja Trina ja Abbey Leen esittämä prostituoitu Savannah.

Zenotek-yhtiöllä on rahaongelmia ja useita työntekijöitä uhkaa erottaminen. Bonuksia ei ole luvassa ja pikkujouluja ei ole lupaa järjestää. Vain tekemällä sopimuksen Walter Davisin kanssa, voisi Zenotek nousta takaisin jaloilleen. Carol ei usko, että tällainen voisi tapahtua, mutta Clay, Josh ja Tracey ovat varmoja, että saavat tehtyä sopimuksen ja houkuttelevatkin Walterin luvattomiin pikkujouluihinsa. Kaikki ei tietenkään mene niin kuin on toivottu, eikä alkoholi tuo työntekijöiden parhaita puolia esille. Zenotekin tilat saavat kyytiä, kun viina virtaa.

Office Christmas Party ei ole periaatteessa muuta kuin bailaamista. Ja kuten arvata saattaa, se käy nopeasti tylsäksi. Mukaan on yritetty tunkea sivuhahmojen kautta sivujuonia, joista yksi nousee tärkeäksi tekijäksi. Kyseinen sivujuoni voisi olla toimiva, mutta toteutus ei ole kovin erikoinen. Elokuva kestää tunnin ja neljäkymmentäviisi minuuttia ja siinä on parikymmentä minuuttia liikaa. Lyhyempänä elokuvana Office Christmas Partyyn ei kyllästyisi niin helposti. Ja vielä kun elokuva olisi hauska, mutta kun ei. Muutamat naurut leffasta saa, mutta suurin osa vitseistä vain vaivaannuttaa. Joitakin vitsejä on pidennetty todella säälittävästi. Juhlissa vain meuhkataan paljon, jolloin metelitaso nousee todella kovaksi. Syy bileille on aika hölmö. Ymmärrän, että elokuvan nimessä puhutaan juhlista, mutta ne kestävät aivan liian kauan. Lopputuloksena on todella heikko esitys ja Office Christmas Party pääsee vuoden huonoimpien elokuvien joukkoon.

Elokuvan ovat ohjanneet Josh Gordon ja Will Speck, jotka ovat aiemmin ohjanneet yhdessä mm. elokuvat Blades of Glory (2007) ja The Switch (2010). Käsikirjoituksesta on vastannut yhteensä kuusi henkilöä, minkä takia onkin hieman kummallista, ettei elokuva toimi. Toisaalta usean henkilön takia tarina luultavasti poukkoileekin minne sattuu. Office Christmas Party on ihan hyvin kuvattu. Jotkut kuvat ovat oikeasti hienoja ja jotkut selkeästi heikompia. Leikkaus on ihan sujuvaa, mutta välillä liian hätäistä. Äänitehosteilla on paikoitellen päästy leikittelemään. Musiikkina on lähinnä käytetty olemassa olevia kappaleita, lähinnä jouluvetoisia. Musiikin jumputtaminen aiheutti minulle päänsäryn elokuvan aikana. Siihen vielä lisäksi välkkyvät valot ja hahmojen metelöinti päälle, niin loppuleffan katsominen oli eri kivaa...

Yhteenveto: Office Christmas Party on komedia, joka ei oikeastaan naurata ja yksi vuoden heikoimmista elokuvista. Leffa on liian pitkä ja siinä on mukana turhia sivujuonia. Jotkut vitsit toimivat, mutta suurin osa ei. Välkkyvät valot, jumputtava musiikki ja hahmojen mekastus aiheuttaa helposti päänsäryn. Näytteleminen on ihan hyvää, muttei kovin ihmeellistä. Kate McKinnon on jälleen todella rasittava. Lapsille elokuvaa ei ole suunnattu, enkä usko, että vanhemmat löytävät tästä paljoa iloa. Office Christmas Party on suunnattu esiteineille, jotka tykkäävät biletyksestä ja joille kaikki komediat toimivat. Itselleni elokuva ei toiminut, enkä suosittele menemään elokuvateatteriin katsomaan tätä.

Kirjoittanut: Joonatan, 8.12.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.movieinsider.com
Office Christmas Party, 2016, DreamWorks Pictures, DreamWorks SKG, Paramount Pictures, Bluegrass Films, FROSCH Entertainment, Reliance Entertainment