Ride or Die, kausi 1 (2026) - sarja-arvostelu

RIDE OR DIE - KAUSI 1

Luoja: Tessa Coates

Näyttelijät: Hannah Waddingham, Octavia Spencer, Calam Lynch, Savannah Steyn, Ed Skrein, Sylvia Hoeks, Bill Nighy, Jamie Parker, Jacky Ido ja Cathy Tyson

Genre: toiminta, komedia

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 48 minuuttia - 55 minuuttia - Yhteiskesto: noin 6 tuntia 59 minuuttia

Ikäraja: 16

Ride or Die on Amazonin uusi toimintasarja. Tessa Coates ryhtyi kehittelemään sarjaa vuonna 2023 ja sai muun muassa Amazon MGM Studiosin ja Skydance Televisionin tarttumaan projektiin. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2025 ja nyt Ride or Dien ensimmäinen tuotantokausi on julkaistu Amazonin Prime Video -suoratoistopalvelussa. Itse kiinnostuin sarjasta sen päätähtien takia ja ryhdyinkin katsomaan Ride or Dieta heti sen julkaisupäivänä.

Kansanedustajan vaimo Debbie päätyy hurjan ajojahdin keskelle, kun paljastuu, että hänen paras ystävänsä Judith on todellisuudessa kylmä palkkatappaja.

Octavia Spencer näyttelee Debbie Claybornea, kansanedustaja Davidin (Jamie Parker) vaimoa, joka on mukana parlamenttitapahtumissa ja järjestää viikottain kaveripiirinsä lukukerhoa. Hänen paras ystävänsä Judith Burton (Hannah Waddingham) vaikuttaa tuiki tavalliselta tilintarkastajalta, mutta todellisuudessa nainen onkin Whiptail, armoton ja tehokas palkkatappaja. Kun tämä paljastuu Debbielle, kaksikko joutuu lähtemään yhdessä karkuteille, perässään useampi eri taho, Whiptailin pomoista lähtien. Spencer ja Waddingham ovat nappivalinnat rooleihinsa. Spencer tulkitsee hyvin hahmonsa alun hätääntymistä, mutta jakso jaksolta myös Debbien totuttelua uuteen elämäänsä tien päällä, olan yli vilkuillen. Waddingham taas istuu hyvin viekkaan tappajan rooliin, joka alkaa kuitenkin kauden edetessä miettimään elämänvalintojaan uudelleen. Hahmot ovat oivalliset ja näyttelijäkaksikon kemiat kohtaavat täydellisesti.

     Sarjassa nähdään myös Bill Nighy Whiptailin palkkaavan organisaation johtajana, Calam Lynch Whiptailin assistenttina Samina, Savannah Steyn Whiptailin asespesialistina ja tekniikkaguruna Queeniena, Sylvia Hoeks kaksikkoa jahtaavana tappaja Anana, Ed Skrein rikollisjärjestöön kuuluvana Billynä, sekä Jacky Ido Interpol-agentti Jacquesina. Sivunäyttelijät ja heidän esittämänsä hahmot ajavat asiansa, mutta esimerkiksi Samin ja Queenien välinen suhdesotku ei jaksanut juuri kiinnostaa minua.

Ride or Die ehdottomasti hyötyy paljon mainioista päätähdistään Hannah Waddinghamista ja Octavia Spenceristä, heidän välisestä kemiastaan, sekä heidän hyvistä hahmoistaan. Nimittäin heidän ympärille kyhätty tarina ei ole kovin kaksinen ja suuren osan ajasta Waddingham ja Spencer kannattelevat kahdestaan koko sarjaa harteillaan. Avausjakso on vielä lupaava, kun hahmot esitellään ja Judithin ja Debbien vuosia kestänyt ystävyytensä kokee aikamoisen kolauksen, kun Debbielle käy selväksi Judithin todellinen ammatti. Hyvistä lähtökohdista huolimatta pakomatka ei kuitenkaan jaksa napata mukaansa.

Judithin - tai siis Whiptailin - ja Debbien vaikeaksi muuttuvan ystävyyden muovautumista on mielenkiintoista seurata, mutta lähes kaikki heidän ympärillään tuntuu suorastaan yhdentekevältä. Whiptailin menneisyyteen liittyy ihan kiinnostavia puolia, joita nainen ryhtyy ensimmäistä kertaa pohtimaan eri kantilta. Mutta takaa-ajot, yritykset selvittää vihollisten todelliset aikomukset ja muu tavanomaisempi vakoojameno jättää aika kylmäksi. Toimintakohtaukset ovat ajoittain ihan viihdyttäviä, mutta eivät erityisen jännittäviä. Huumoripuoli on myös ailahtelevaa. Kaiken kaikkiaan Ride or Die osoittautui harmillisen keskinkertaiseksi uutuussarjaksi, jolta olisin toivonut paljon enemmän mainion pääkaksikon takia. Jos Amazon päättää lakkauttaa sarjan tähän avauskauteen, en olisi yllättynyt, enkä myöskään pettynyt.

Tuotantokauden ohjaajien työ on hitusen lepsua, mihin vaikuttaa käsikirjoitustiimin ailahtelevat aikaansaannokset. Lukuun ottamatta joitain keskeneräisiltä näyttäviä digiefektejä, teknisesti Ride or Die on sentään passeli. Sarja on osaavasti kuvattu, lavasteet ovat hienot, puvustus on oivallista ja maskeerauksetkin näyttävät hyviltä. Äänimaailma rymistelee toimivasti ja Isabella Summersin säveltämät musiikit tunnelmoivat varsin tyypilliseen vakoojatyyliin taustalla. Yksi suosikkijutuistani sarjassa on sen alkutekstikappaleena toimiva Gin Wigmoren Kill of the Night.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.8.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste ja kuvat / poster and still images of Ride or Die season 1 www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Ride or Die, Yhdysvallat, 2026-, Amazon MGM Studios, Double Dream, Orit Entertainment, Paramount Television Studios, Skydance Television, Stillking Films

Arvostelu: Lilo & Stitch (2025)

LILO & STITCH

Ohjaus: Dean Fleischer Camp

Pääosissa: Maia Kealoha, Chris Sanders, Sydney Elizebeth Agudong, Zach Galifianakis, Billy Magnussen, Kaipo Dudoit, Amy Hill, Courtney B. Vance, Hannah Waddingham ja Tia Carrere

Genre: seikkailu, komedia, scifi

Kesto: 1 tunti 48 minuuttia

Ikäraja: 7

Lilo & Stitch on näytelty uudelleenfilmatisointi Walt Disneyn animaatioelokuvasta Lilo ja Stitch (Lilo & Stitch) vuodelta 2002. Vuonna 2018 Disney-yhtiö ilmoitti työstävänsä animaatiosta näyteltyä versiota. Aluksi Mike Van Waes kirjoitti käsikirjoituksen ja Jon M. Chu valittiin ohjaajaksi, mutta molemmat jättivät projektin. Chris Kekaniokalani Bright ryhtyi muokkaamaan Van Waesin tekstiä ja Dean Fleischer Camp korvasi Chun ohjaajana. Kuvausten oli tarkoitus käynnistyä huhtikuussa 2023, mutta kun asuja sisältänyt vaunu poltettiin, tuotantoa täytyi viivästyttää kuukaudella. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa, mutta heinäkuussa ne keskeytettiin Hollywoodin näyttelijöiden lakon takia. Alun perin elokuva oli tarkoitus julkaista suoraan Disney+ -palvelussa, mutta leffa päätettiinkin siirtää teattereihin. Nyt Lilo & Stitch on saanut ensi-iltansa ja itse en pahemmin odottanut sen näkemistä. Olen kyllästynyt Disneyn uudelleenfilmatisointivillitykseen, minkä lisäksi koin, että Lilo ja Stitch oli liian tuore elokuva, eikä kaivannut uutta versiota. Epäilystäni huolimatta kävin katsomassa uuden Lilo & Stitchin heti ensi-iltapäivänä.

Pienellä Havaijin saarella asustavan Lilo-tytön elämä mullistuu, kun hänen uusi koiransa Stitch paljastuu avaruusolennoksi, jota jahtaa Galaktinen Federaatio.

Lukuisat tytöt hakivat Lilon rooliin, kunnes pestin nappasi alle kouluikäinen Maia Kealoha. Kealoha onkin nappivalinta rooliin. Hän tulkitsee hyvin hahmonsa rasavilliä luonnetta, mutta samalla myös tiettyä ulkopuolisuuden tunnetta, kun Lilon ikätoverit katsovat häntä nenänvartta pitkin. Kealoha tekee Lilosta sympaattisen, minkä lisäksi on ihailtavaa, kuinka luontevasti hän esiintyy, ottaen huomioon että kyseessä on hänen debyyttiroolinsa ja että pitkät pätkät hänen vastanäyttelijänään on ollut nukke tai muu vastaava, mikä on jälkikäteen korvattu tietokoneanimoidulla Stitchillä. Stitch on karkuteillä oleva avaruusolento, joka on suunniteltu tuhoamaan kaiken tieltään. Stitchin äänenä kuullaan alkuperäisleffan tapaan Chris Sanders, jonka luoma ääni onkin jo varsin ikoninen, puhumattakaan Stitchin pahantahtoisesta naurusta.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat Lilon isosisko Nani (Sydney Elizebeth Agudong), joka on huolehtinut Lilosta heidän vanhempiensa menehdyttyä, heidän naapurinsa David (Kaipo Dudoit) ja tämän isoäiti Tūtū (Amy Hill), avaruusolioihin erikoistunut CIA-agentti Cobra Bubbles (Courtney B. Vance), sosiaalityöntekijä Kekoa (alkuperäisleffassa Nania ääninäytellyt Tia Carrere), sekä Galaktisen Federaation johtaja (Hannah Waddingham), sekä Stitchin luoja Jumba (Zach Galifianakis) ja tieteilijä Pleakley (Billy Magnussen), jotka lähtevät jahtaamaan Stitchiä. Kealohan tapaan myös Agudong on hyvä valinta osaansa ja he muodostavat oivan siskoskaksikon. Cobra Bubblesin jakaminen kahdeksi hahmoksi on ihan toimiva veto, mutta sen sijaan on harmi, että alkuperäisleffan pahis, Stitchiä jahtaava kapteeni Gantu on jätetty pois ja hänen häijyt piirteensä on siirretty Jumballe, joka oli alkuperäisessä vain vinksahtanut tiedemies. Nanin ja Davidin välisestä romanssista on lähes täysin luovuttu, mikä pistääkin paikoin pohtimaan, mikä virka nuorella miehellä edes on leffassa?

Uusi näytelty Lilo & Stitch -elokuva sisältää joitain muutoksia alkuperäiseen elokuvaan nähden, osa toimivia, toiset taas turhauttavia. En pitänyt siitä, että Jumbasta on tehty pahis, minkä lisäksi minua harmitti, että sen sijaan, että Jumba ja Pleakley olisivat yrittäneet soluttautua ihmisten joukkoon naurettavan kehnoilla valeasuilla, he muuttavatkin itsensä ihmisiksi. Paras muutos on se, kuinka Nani saa enemmän sisältöä ja elokuvassa näytetään, mitä unelmia Nani on joutunut uhraamaan, kun hänestä tuli yhtäkkiä Lilon huoltaja. Lilon ja Nanin sisaruussuhde, sekä Lilon ja Stitchin välille muodostuva ystävyys ovat elokuvan kantava voima, jolloin lopputulos ei tunnu vain laiskalta rahastukselta. Lähinnä minua jäi harmittamaan, että kun Disneyllä selvästi osataan kertoa tarinaa näistä siskoista ja heidän "koirastaan" kunnon sydämellä, miksei studio olisi voinut rohkaistua kertoa kokonaan uutta tarinaa heistä? Lilossa ja Stitchissä kun olisi potentiaalia monenlaisiin seikkailuihin.

Siinä, missä parin kuukauden takainen Lumikki-uudelleenfilmatisointi (Snow White - 2025) aiheutti lähinnä silmienpyörittelyä vaivaannuttavilla ratkaisuillaan, muutoksillaan ja korjausliikeyrityksillään, Lilo & Stitch on varsin harmiton ja kelvollinen uusi versio elokuvasta, joka ei olisi uutta versiota kaivannut. Alkuperäinen elokuva on edelleen yhtä riemastuttava, ihana, hauska ja jopa hiukan jännittävä, eikä sen ilmestymisestä ole vierähtänyt vielä kuin parisenkymmentä vuotta. Tosin jos tämä uudelleenfilmatisointi tuntuu tulevan turhan pian alkuperäisen jälkeen, niin seuraavaksi Disneyllä on luvassa näytelty versio Vaianasta (Moana - 2016). Jep, animaatiosta, jonka ilmestymisestä tulee kuluneeksi vasta yhdeksän vuotta ja joka viime vuonna osoitti, että senkin elokuvan hahmoissa on potentiaalia uusiin seikkailuihin, eikä vain saman tarinan kierrättämiseen.

Chris Sandersin sijaan uuden Lilo & Stitchin on ohjannut Dean Fleischer Camp, joka onnistuu tärkeimmässä, eli päähenkilöiden tunnesiteen muodostamisessa niin, että myös katsoja tykästyy näihin versioihin Lilosta, Stitchistä ja Nanista. Campista myös näkyy selvä ilo tehdä leffaa, eikä homma tunnu vain tuttujen kohtausten sieluttomalta läpikäynniltä. Chris Kekaniokalani Brightin ja Mike Van Waesin työstämä käsikirjoitus ontuu hieman tarpeettomien muutosten takia. Teknisiltä ansioiltaan uusi Lilo & Stitch on kelvollinen. Se on ihan hyvin kuvattu, lavasteet ovat oivat, puvustus mainiota ja äänimaailma hyvin työstetty. Dan Romerin säveltämät musiikit mukailevat Alan Silvestrin työtä alkuperäisleffan parissa ja mahtuupa mukaan muutamat Elviksen biisit. Tietokonetehosteiden taso ailahtelee. Itse Stitch näyttää hyvältä, mutta etenkin ihmisten vierellä Jumba ja Pleakley eivät vakuuta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.5.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Lilo & Stitch, 2025, Walt Disney Pictures, Rideback

Arvostelu: Mission: Impossible - The Final Reckoning (2025)

MISSION: IMPOSSIBLE - THE FINAL RECKONING

Ohjaus: Christopher McQuarrie

Pääosissa: Tom Cruise, Hayley Atwell, Simon Pegg, Angela Bassett, Pom Klementieff, Esai Morales, Henry Czerny, Rolf Saxon, Ving Rhames, Lucy Tulugarjuk, Greg Tarzan Davis, Shea Whigham, Pasha D. Lychnikoff, Janet McTeer, Nick Offerman, Hannah Waddingham, Tramell Tillman ja Katy O'Brien

Genre: toiminta, jännitys

Kesto: 2 tuntia 49 minuuttia

Ikäraja: 12

Vaarallinen tehtävä -televisiosarjaan (Mission: Impossible - 1966-1973) perustunut samanniminen elokuva vuodelta 1996 oli hitti, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. M:I-2 Vaarallinen tehtävä 2 (Mission: Impossible II - 2000) sai heikomman vastaanoton, mutta M:i:III Vaarallinen tehtävä III (Mission: Impossible III - 2006), Mission: Impossible - Ghost Protocol (2011), Mission: Impossible - Rogue Nation (2015) ja Mission: Impossible - Fallout (2018) olivat toinen toistaan isompia hittejä. Vuonna 2019 päätähti Tom Cruise paljasti, että elokuvasarja saisi vielä kaksi jatko-osaa, jotka kertoisivat yhdessä ison tarinakokonaisuuden. Näistä ensimmäinen, Mission: Impossible - Dead Reckoning Part One (2023) keräsi kehuja, mutta sen massiivisen budjetin takia jopa vajaan 600 miljoonan dollarin lipputulot eivät olleet tarpeeksi ja elokuva tuomittiin taloudelliseksi flopiksi. Kahdeksatta osaa kuvattiin silti jo, mutta sille päätettiin antaa uusi nimi suunnitellun "Mission: Impossible - Dead Reckoning Part Two'n" tilalle. Kuvaukset jouduttiin keskeyttämään keväällä 2023 Hollywoodin käsikirjoittajien ja näyttelijöiden lakon takia, mutta alkuvuodesta 2024 tuotanto saatiin taas rullaamaan. Nyt, vihdoin ja viimein Mission: Impossible - The Final Reckoning saapuu elokuvateattereihin, enkä itse malttanut odottaa sen näkemistä. Lukuun ottamatta heikkoa kakkososaa, olen pitänyt valtavasti elokuvasarjan muista osista. Pidin paljon Dead Reckoning Part Onesta ja olenkin innolla odottanut näkeväni, kuinka tarina viedään päätökseen. Olinkin ilahtunut, kun pääsin näkemään Mission: Impossible - The Final Reckoningin lähes viikkoa ennen ensi-iltaa sen lehdistönäytöksessä ja vieläpä jättimäiseltä IMAX-kankaalta.

Ethan Hunt on elämänsä mahdottomimman tehtävän edessä. Hänen täytyy löytää Sevastopol-sukellusvene, tuhotakseen karkuun päässyt tekoäly Entiteetti, ennen kuin tämä aiheuttaa ydiniskuilla maailmanlopun.

Tom Cruise nähdään jo kahdeksatta ja kenties jopa viimeistä kertaa uransa tunnetuimmassa roolissaan IMF-agentti Ethan Huntina - roolissa, jota Cruise esitti ensi kertaa jo 29 vuotta sitten. Jos tähän tarvitsee perspektiiviä, niin samassa ajassa elokuvamaailman kuuluisinta agenttia, James Bondia ehti näytellä kaksi eri miestä ja seuraavan näyttelijän etsinnätkin ovat jo käynnistyneet. Cruise on roolissaan tuttuun tapaansa erinomainen. Hän uhkuu vanhaa kunnon Hollywood-starakarismaa ja näyttää jälleen kerran menevänsä äärimmäisyyksiin elokuviensa eteen - molemmat piirteitä, joita ei oikein enää löydä kenestäkään muusta tähdestä. Jos (ja kun) Mission: Impossible -elokuvat jonain päivänä jatkuvat uusien näyttelijöiden kanssa, tulee Cruisen uupuminen tuntumaan kriittisellä tavalla.

     Tutuista hahmoista paluun tekevät myös Ethanille aina yhtä uskolliset Luther (Ving Rhames) ja Benji (Simon Pegg), sekä entinen CIA-pomo Erika Sloane (Angela Bassett), joka on nykyään Yhdysvaltojen presidentti, ensimmäisestä Vaarallinen tehtävä -leffasta tuttu Kittridge (Henry Czerny), sekä Dead Reckoning Part Onessa esitellyt taskuvaras Grace (Hayley Atwell), Entiteetti-tekoälylle uskollinen Gabriel (Esai Morales), salamurhaaja Paris (Pom Klementieff), sekä Ethania jahtaavat agentit Briggs (Shea Whigham) ja Degas (Greg Tarzan Davis). Uusina mukaan hyppäävät Apple TV+ -palvelun Ted Lasso -sarjasta (2020-) tuttu Hannah Waddingham komentaja Neelynä ja Severance - Erotus -sarjasta (Severance - 2022-) tuttu Tramell Tillman sukellusveneen kapteeni Bledsoena. Sivunäyttelijätkin ovat hyvässä vedossa. Rhames ja Pegg ovat aina yhtä mainiot ja Bassettista löytyy täydellistä arvokkuutta presidentin osaan.

Nimimuutoksesta huolimatta Mission: Impossible - The Final Reckoning on edelleen selvästi toinen osa Dead Reckoning Part Onen käynnistämästä tarinasta. Entiteetti on päässyt valloilleen ja tehnyt internetistä täysin epäluotettavan paikan, mutta keräten myös samalla ympärilleen vannoutuneen tuomionpäivän kultin. Tekoäly on jo saanut itselleen osan maailman ydinaseista ja on enää muutamasta päivästä kiinni, ennen kuin Entiteetti aloittaa totaalisen ihmiskunnan hävittämisen. Panokset eivät ole koskaan olleet yhtä korkealla ja Ethaninkin hymy on hyytynyt aidosti mahdottomalta vaikuttavan tehtävän edessä.

The Final Reckoning käynnistyy kuitenkin hieman takkuillen. Kuten alussa kerroin, vaikka Dead Reckoning Part One tuotti lähes 600 miljoonaa dollaria lippuluukuilla, se tuomittiin taloudelliseksi epäonnistumiseksi korkean budjettinsa takia. Kenties tästä syystä studio ja tekijät ovat pelästyneet, että tarpeeksi moni ei nähnyt edellistä osaa ja niinpä The Final Reckoning käyttää alussa liikaa aikaa vanhan kertaamiseen. Enkä tarkoita vain Dead Reckoning Part Onen tapahtumien kertaamista, vaan myös kuuden aiemmankin leffan tapahtumien. Alusta asti on selvää, että The Final Reckoning on tarkoitettu huipennukseksi ja niinpä se pyrkii niputtamaan koko sarjan yhteen - välillä todella tönköillä fanipalveluksilla ja toisinaan taas jopa ilahduttavalla tavalla, tuoden takaisin erään vanhan tutun, mutta huomattavasti merkittävämpään rooliin.

Alkukankeuden jälkeen The Final Reckoning pääsee onneksi kuitenkin kunnon vauhtiin, kun Ethan lähtee tosissaan etsimään Sevastopol-sukellusvenettä, mistä Entiteetti alun perin karkasi ja missä piilee ainoa keino pysäyttää se. Itse osuus Sevastopolissa on pirun ahdistava kokemus, etenkin jos kärsii klaustrofobiasta tai talassofobiasta, eli meripelosta. Tästä eteenpäin elokuva onkin todella väkevää jännitysnäytelmää, joka kulminoituu tietty mielettömiin stuntteihin ja alaspäin tikittävään tuomionpäivän kelloon. Leffan hapuilevan alkupään antaa helposti anteeksi, kun elokuvan jälkimmäiset kaksi tuntia ovat niin huikeaa ja koukuttavaa menoa. Niin ja kyllä, Dead Reckoning Part Onen tapaan myös The Final Reckoningillakin on kestoa liki kolme tuntia, mutta omasta mielestäni elokuva tuntui huomattavasti kestoaan lyhyemmältä. Se on jälleen yksi loistava lisäys yhteen kaikkien aikojen tasokkaimmista elokuvasarjoista. Lukuun ottamatta kakkosleffaa, Mission: Impossiblet ovat olleet korkean luokan toimintaviihdettä, eikä tämä finaaliksi mainostettu uutuus ole poikkeus. On äärimmäisen harvinaista, että tuttuja kikkoja toistavan elokuvasarjan kahdeksas osa olisi yhä näin tykkiä kamaa.

Ohjauksesta vastaa jälleen kerran Christopher McQuarrie, joka muodostaa Cruisen kanssa huippuduon. He ymmärtävät, kuinka rakentaa huikeita kohtauksia ja miten pitää jännitettä yllä. McQuarrien ja Erik Jendresenin käsikirjoitus kaipaisi alkupäässä viilausta, mutta muuten homma toimii. Teknisiltä ansioiltaan Mission: Impossible - The Final Reckoning on vaikuttava. Kameratyöskentely on tyylikästä, etenkin älyttömien stunttien aikana. Cruise ymmärtää edelleen, että kun yleisö näkee hänet oikeasti roikkumassa lentokoneesta, on vaaran tuntu täysin omaa luokkaansa taustakangaskikkailun sijaan. Lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat oivalliset ja tehosteet ovat läpikotaisin näyttäviä. Äänimaailma on onnistuneesti työstetty ja Max Arujin ja Alfie Godfreyn säveltämät musiikit tuovat oman lisänsä jännitteeseen. Tuttu tunnusmelodia jää toki soimaan vielä moneksi päiväksi elokuvan päättymisen jälkeen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.5.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Mission: Impossible - The Final Reckoning, 2025, Paramount Pictures, Skydance Media, TC Productions

Arvostelu: Karvinen (The Garfield Movie - 2024)

KARVINEN

THE GARFIELD MOVIE

Ohjaus: Mark Dindal

Pääosissa: Chris Pratt, Samuel L. Jackson, Harvey Guillén, Hannah Waddingham, Nicholas Hoult, Ving Rhames, Cecily Strong, Brett Goldstein, Bowen Yang ja Snoop Dogg

Genre: animaatio, komedia, seikkailu

Kesto: 1 tunti 41 minuuttia

Ikäraja: 7

The Garfield Movie, eli suomalaisittain Karvinen perustuu Jim Davisin samannimiseen sarjakuvakissaan, joka teki ensiesiintymisensä vuonna 1976. Sarjakuvien pohjalta oli jo tehty piirroslyhäreitä, animaatiosarjat Karvinen (Garfield and Friends - 1988-1994), Karvinen (The Garfield Show - 2009-2016) ja Garfield Originals (2019-2020), näytellyt elokuvat Karvinen (Garfield: The Movie - 2004) ja Karvinen 2 (Garfield: A Tail of Two Kitties - 2006), sekä suoraan videolla julkaistut animaatioelokuvat Karvinen herää todellisuuteen (Garfield Gets Real - 2007), Karvisen riemujuhla (Garfield's Fun Fest - 2008) ja Super-Karvinen (Garfield's Pet Force - 2009). Vuonna 2016 Alcon Entertainment sai Karvisen adaptaatio-oikeudet käsiinsä ja ryhtyi työstämään uutta animaatioelokuvaa sarjakuvien pohjalta. Nyt uusi Karvinen-elokuva on saapumassa teattereihin ja itse odotin leffaa varautunein mielin. Pidän siitä, kuinka visuaalisesti leffa mukailee hyvin Davisin sarjakuvia, mutta trailerit jättivät minut kylmäksi muun menonsa puolesta. Kävin kuitenkin uteliain mielin katsomassa Karvisen sen lehdistönäytöksessä muutamaa päivää ennen ensi-iltaa.

Laiskan ahmattikissa Karvisen leppoisa elämä mullistuu, kun hänen isänsä Viki saapuu yllättäen kuvioihin. Viki on häijylle Jinksu-kissalle velkaa yli tuhat litraa maitoa ja sellaisen määrän kähveltäminen kerralla onnistuu vain huippuvartioidulta Laktoosifarmilta.

Viime vuonna Chris Pratt herätti närää monissa, ääninäyteltyään Mariota The Super Mario Bros. Moviessa (2023) ja nyt hän on suututtanut uuden fanikunnan, esittäessään tällä kertaa Karvista uutuusanimaatiossa. Pratt ajaa asian tarpeeksi kelvollisesti, mutta hän ei todellakaan ole parin vuosikymmenen takaisissa näytellyissä elokuvissa Karvisen äänenä toimineen Bill Murrayn veroinen. Hahmona Karvinen on pääasiassa se vanha tuttu laiskanpulskea oranssi kissa, joka tykkää tuijottaa televisiota ja syödä... ja sitten syödä vielä lisää. Kauhukseen katti kuitenkin ajautuu seikkailuun, joka vie hänet kauas kotisohvan ja jääkaapin ääreltä.

     Myös tutut hahmot, Karvisen omistaja Esko (Nicholas Hoult) ja koira Osku (Harvey Guillén) ovat menossa mukana. Osku pääsee seikkailuun mukaan, kun taas Esko jää lähinnä kotiin hätääntymään lemmikkiensä äkillisestä katoamisesta. Uusina hahmoina elokuvassa tavataan Karvisen isä Viki (Samuel L. Jackson), katala kissa Jinksu (Hannah Waddingham) ja tämän kätyrit Roland (Brett Goldstein) ja Nolan (Bowen Yang), maitotuotetehdas Laktoosifarmin maskottihärkä Otto (Ving Rhames), sekä paikan tarkka vahti Marjo Malinen (Cecily Strong). Uudet hahmot toimivat menevästi ja Vikin kautta mukaan tuodaan hieman syvyyttä. Jinksu jää aika tylsäksi pahikseksi ja vähemmän yllättäen kiinnostavampia ovat hänen eksentriset kätyrinsä.

Uusi Karvinen-elokuva oli aika lailla juuri sitä, mitä etukäteen pelkäsin. Se on visuaalisesti kivannäköinen, mutta muuten sisällöltään jopa aika turhauttava kokemus. Elokuva on selvästi tehty vain perheen pienemmille katsojille, joiden voisi kuvitella viihtyvän passelisti leffan parissa. Samalla tosin pohdin, että eikö tekijöillä ole yhtään luottoa lapsikatsojia kohtaan, vai eikö nykypäivän lapsilla muka oikeasti ole keskittymiskykyä, jos ruudulla ei ole koko ajan jotain menoa ja meininkiä, hupsua toilailuja, hassuja ääniefektejä ja muuta? Vanhemmille lapsille ja aikuisille uusi Karvinen ei tarjoa juuri mitään. Oikeastaan aikuisen silmin sitä katsoessa lähinnä vain masentuu, kun huomaa vähän yli puolitoistatuntisen äänekkään väripommiryöpytyksen väsyttävän näin paljon.

Elokuvasta löytyy parit hyvät hetkensä, jotka oikeastaan kaikki liittyvät trailereissa nähtyihin takaumiin, joissa kerrotaan, kuinka ylisöpö pentu-Karvinen ensi kertaa tapasi Eskon. Karvisen ja Vikin huonosta isä-poika-suhteesta yritetään repiä irti hieman herkkää draamaa, mutta tämä meinaa hukkua kaiken koheltamisen alle. Sitä uusi Karvinen nimittäin pääasiassa on: koheltamista. Vauhtia kyllä riittää, mutta samalla elokuvaa vaivaa tietty väkinäisyys ja laiskuus. Vaikka kesto on suhteellisen lyhyt, leffaa katsoessa voi herkästi käydä aika pitkäksi. Elokuva ei ole edes hauska, vaan erityisesti sen huumoriosasto on vaivaannuttavan laiskaa ja muista lastenleffoista kierrätettyä. Vielä vaivaannuttavampaa ovat pakolliset tuotemainokset, lähtien Eskon käyttämistä Sonyn kuulokkeista. Noh, kukapa minä olen tätä lopulta moittimaan. Tärkeintähän on, että niillä lapsilla on tämän parissa kivaa. Ken tietää, ehkä parinkymmenen vuoden päästä nykyhetken muksut tekevät tästä Karvisesta nostalgiapärinöissään jonkin asteen klassikon... ja haukkuvat sitten tuoreimman filmatisoinnin kissasta lyttyyn.

Visuaalisesti Karvinen on kuitenkin ihan miellyttävä kokemus. Se on animoitu taidokkaasti ja hahmot näyttävät siltä kuin vanhat sarjakuvat olisivat heränneet henkiin värikkäinä ja kolmiulotteisina. Suurimmaksi osaksi värien käyttö onkin oivallista. Muiden hahmojen takaumissa taas leikitellään kekseliäästi erilaisilla animaatiotyyleillä. Äänimaailma on sen sijaan rakennettu jopa hieman ärsyttäväksi, jostain äänikirjastosta napattujen, miljoona kertaa muissa jutuissa kuultujen ääniefektiensä kanssa. John Debneyn säveltämät musiikit pitävät pirteää ilmapiiriä yllä ja onpa mukaan jostain syystä mahdutettu musiikkia paristakin eri Tom Cruisen tähdittämästä elokuvasarjasta. Koska kuten Cruise, myös Karvinen tekee omat stunttinsa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.5.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Garfield Movie, 2024, Columbia Pictures, Alcon Entertainment, Double Negative, One Cool Group, Paws, Prime Focus, Stars Collective Films Entertainment Group, Wayfarer Studios

Arvostelu: The Fall Guy (2024)

THE FALL GUY

Ohjaus: David Leitch

Pääosissa: Ryan Gosling, Emily Blunt, Hannah Waddingham, Winston Duke, Aaron Taylor-Johnson, Stephanie Hsu, Teresa Palmer ja Lee Majors

Genre: toiminta, komedia, romantiikka

Kesto: 2 tuntia 6 minuuttia

Ikäraja: 12

The Fall Guy perustuu samannimiseen televisiosarjaan, joka pyöri viiden tuotantokauden ajan vuodesta 1981 vuoteen 1986. Elokuvaversion teko käynnistyi jo kesällä 2010. DreamWorks-yhtiö suunnitteli leffaa, johon kaavailtiin ohjaajaksi Martin Campbellia ja McG:tä, ja päärooliin Dwayne Johnsonia. Projekti ei kuitenkaan edennyt, vaan oikeudet ajautuivat Universal Picturesille, joka ilmoitti elokuvan teosta vuonna 2020. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2022 ja nyt The Fall Guy saapuu elokuvateattereihin. Itse innostuin elokuvasta heti, kun näin sen trailerin ensi kertaa ja leffa nousikin nopeasti eniten odottamieni elokuvien joukkoon tältä vuodelta. Olin vielä innostuneempi, kun pääsin näkemään elokuvan viikkoa ennakkoon sen lehdistönäytöksessä.

Stunt-mies Colt lähtee etsimään kadonnutta Hollywood-tähti Tom Ryderia, pelastaakseen miehen uusimman elokuvan, jonka ohjaamisesta vastaa Coltin rakastama Jody.

2000-luvun alkupäässä Ryan Gosling tunnettiin pääasiassa romanttisten komedioiden hurmurina, johon tytöt olivat lääpällään. 2010-luvun aikana Gosling voitti miehet puolelleen dramaattisemmissa rooleissa ja nyt Gosling on vaikuttanut astuneen 2020-luvulla uudelle alueelle, jossa hän irrottelee hykerryttävän riemastuttavasti. Ensin Gosling teki aivan fantastista duunia Barbie-leffan (2023) Keninä ja nyt hän on aivan yhtä mahtavassa vedossa Colt Seaversina, vuosia toimineena stunt-miehenä. Colt päätyy todelliseen toimintaan, kun hänen täytyy etsiä rakastamansa Jodyn (Emily Blunt) esikoisohjauselokuvan päätähti Tom Ryder (Aaron Taylor-Johnson), joka on mystisesti kadonnut kesken kuvausten. Etsintäretkensä aikana Gosling naurattaa todella makeasti, mutta omaa myös karismaa toimintakohtauksiin, sekä hyvää kemiaa Bluntin kanssa. Blunt on myös huippuvedossa omassa osassaan ensikertalaisohjaajana, joka haluaa näyttää lahjansa maailmalle. Taylor-Johnson esittää lystikkäästi raivostuttavan omahyväistä Hollywood-staraa.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Ted Lasso -sarjasta (2020-2023) tuttu Hannah Waddingham tuottaja Gail Meyerinä, Black Panther -leffoista (2018-2022) tuttu Winston Duke stunt-koordinaattori Danina, Everything Everywhere All at Oncesta (2022) tuttu Stephanie Hsu Tom Ryderin henkilökohtaisena assistenttina Almana, sekä Teresa Palmer Jodyn ohjaaman elokuvan naistähtenä. Sivunäyttelijätkin suoriutuvat oivallisesti osistaan, Waddinghamin herkutellessa lipevällä tuottajahahmollaan.

The Fall Guyn hauskat trailerit saivat minut odottamaan elokuvaa positiivisin mielin, mutta en olisi ikinä uskonut, kuinka paljon lopulta pidinkään näkemästäni. Kyseessä on aivan perhanan huippuhyvä romantiikalla höystetty toimintakomedia, eikä minulla ole ollut aikoihin yhtä hauskaa elokuvateatterissa kuin nyt The Fall Guyn parissa. Leffan aikana pääsee nauramaan makeasti kerta toisensa perään niin veikeälle sanailulle kuin aivan hillittömille ja toisinaan aika absurdeillekin tapahtumaketjuille. Elokuva on myös ehta rakkauskirje elokuvia kohtaan, etenkin vanhempia leffoja, jotka pyrkivät miellyttämään isoa yleisöä hieman eri tavalla kuin nykypäivän leffat. Joitain nykypäivän leffantekokikkailuja jopa kritisoidaan, lähtien näyttelijöiden kasvojen skannaamisesta ja onpa elokuva toki täynnä ei-niin-hienovaraisia vihjauksia siitä, että Oscarit saisivat jo alkaa palkitsemaan stunttejakin.

Elokuvan kaksi juonta - Coltin yritys löytää Tom Ryder ja Coltin yritys voittaa Jodyn sydän - kulkevat onnistuneesti käsi kädessä ja risteilevät hyvin läpi leffan. Tarina nappaa tehokkaasti mukaansa, eikä tästä kaikesta menoa ja meininkiä puutu. Kun leffan päähenkilö liittyy näin vahvasti stunt-työskentelyyn, on katsojalla syytä odottaa toiminnalta paljon, eikä elokuva tuota tälläkään saralla pettymystä. Toimintakohtaukset ovat toinen toistaan napakampia, hauskempia, jännittävämpiä ja mikä toki lähes tärkeintä, täynnä upeita ja mielikuvituksellisia stuntteja. Tylsän tietokonekikkailun sijaan oikeat ihmiset ovat pistäneet itsensä likoon, autoilla rymistellään oikeasti menemään ja asioita oikeasti räjäytellään. The Fall Guy on niin ilahduttavan energinen adrenaliiniryöpytys alusta loppuun, ettei sen aikana todellakaan käy aika pitkäksi missään kohtaa.

Useamman mutkan kautta The Fall Guyn ohjaajaksi päätyi lopulta David Leitch, joka on täydellinen mies hommaan. Leitch on tehnyt stuntteja elokuviin, kuten Blade (1998), Fight Club (1999), Mr. & Mrs. Smith (2005) ja Medusan sinetti (The Bourne Ultimatum - 2007), minkä lisäksi hän on näyttänyt taitojaan ohjaajana niin toiminnan ja komedian parissa muun muassa Atomic Blondessa (2017) ja Bullet Trainissa (2022) ja olipa miehellä näppinsä pelissä myös John Wickissä (2014). The Fall Guyssa hän tekee parasta työtään ohjaajana ja elokuvasta huokuu Leitchin rakkaus aihetta kohtaan. Teknisiltä ansioiltaankin elokuva on onnistunut. Se on tyylikkäästi kuvattu ja napakasti leikattu kasaan. Lavasteet, asut ja maskeeraukset ovat oivat ja erikoistehosteet näyttävät todella hyviltä. Äänimaailma on pätevästi rakennettu, joskin Dominic Lewisin säveltämistä musiikeista ei jää paljoa mieleen. Päähän jää lähinnä soimaan Kiss-yhtyeen hittikappale I Was Made For Lovin' You, joka kuullaan leffassa pariinkin otteeseen ja joka soi myös Lewisin sovittamana instrumentaaliversiona pitkin elokuvaa.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus, sekä pätkiä elokuvan stunttien kuvauksista.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.4.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Fall Guy, 2024, Universal Pictures, Entertainment 360, 87North

Arvostelu: Hokkus Pokkus 2 (Hocus Pocus 2 - 2022)

HOKKUS POKKUS 2

HOCUS POCUS 2

Ohjaus: Anne Fletcher

Pääosissa: Bette Midler, Kathy Najimy, Sarah Jessica Parker, Whitney Peak, Belissa Escobedo, Lilia Buckingham, Sam Richardson, Doug Jones, Tony Hale ja Hannah Waddingham

Genre: fantasia, komedia, jännitys

Kesto: 1 tunti 43 minuuttia

Ikäraja: 7

Walt Disneyn halloweenelokuva Hokkus Pokkus (Hocus Pocus - 1993) ei ollut ilmestyessään erityinen hitti taloudellisesti, eikä se saanut järin hyvää palautetta kriitikoilta. Mutta kun elokuvaa ryhdyttiin esittämään televisioissa, se nousi suureen suosioon. Vuosien varrella leffan fanit ja näyttelijätkin ovat halunneet jatkoa. Syksyllä 2017 käsikirjoittaja Mick Garris vihjaili työstävänsä käsikirjoitusta jatko-osalle, joka esitettäisiin suoraan Disney Channelilla. Projekti muuttuikin uudelleenfilmatisoinniksi, mutta se sai täystyrmäyksen faneilta, joten idea kuopattiin. Vihdoin lokakuussa 2019 Disney paljasti tekevänsä jatko-osan uuteen Disney+ -suoratoistopalveluunsa. Kuvaukset käynnistyivät syksyllä 2021 ja nyt Hokkus Pokkus 2 on saapunut katsottavaksi. Itse en ollut katsonut Hokkus Pokkusta lapsena toisin kuin monet muut. Katsoin elokuvan vasta viime kuussa ensimmäistä kertaa, jatko-osaa varten valmistautuakseni. Pidin leffaa kelpo halloweenviihteenä lapsille, mutta elokuva ei herättänyt minussa intoa jatko-osaa kohtaan. Ryhdyin kuitenkin katsomaan Hokkus Pokkus 2:a ihan positiivisin mielin, kun sain sen Disneyltä katsottavaksi viikkoa ennakkoon.

On kulunut 29 vuotta Sandersonin noitasiskosten päihittämisestä. Kun salemilaiset teinitytöt Becca ja Izzy herättävät noitatrion vahingossa takaisin eloon, täytyy heidän keksiä keino voittaa noidat ennen aamun sarastusta.

Bette Midler, Kathy Najimy ja Sarah Jessica Parker tekevät lähes 30 vuoden odotuksen jälkeen paluun Sandersonin noitasiskoiksi, Winnieksi, Maryksi ja Sarahiksi. Näyttelijäkolmikko on selvästi innoissaan paluustaan, hypäten riemulla takaisin noita-akkojen taianomaisiin saappaisiin. Hahmojen suosio on kyllä huomattu Disneyllä, sillä he tuntuvat saavan jopa enemmän ruutuaikaa kuin alkuperäisessä elokuvassa. Jokainen kolmikosta pääsee hyvin esille, joskin Midlerin ilahduttavan ilkikurinen Winnie toimii toki trion keulakuvana. Vaikkei minulta löydy nostalgista sidettä Hokkus Pokkusiin, koin silti ilahduttavaksi nähdä nämä riemastuttavat noidat uudelleen.

     Paluun alkuperäisleffasta tekee myös zombi Billy Butcherson (Doug Jones), mutta muuten jatko-osa esittelee joukon uusia hahmoja, jotka joutuvat kamppailemaan noitien kanssa. Whitney Peak ja Belissa Escobedo näyttelevät teinityttöjä Beccaa ja Izzyä, jotka vahingossa sytyttävät mustaliekkisen kynttilän ja herättävät Sandersonit takaisin eloon. Lilia Buckingham taas esittää Cassieta, Beccan ja Izzyn entistä kaveria ja Salemin pormestari Jefry Traskin (Tony Hale) tytärtä. Sam Richardson taas nähdään Gilbertinä, joka pyörittää taikakauppaa Sandersonin siskojen entisessä talossa. Näyttelijät tekevät ihan kelvollista työtä, mutta jäävät tietty täysin konkarikolmikon varjoon. Hahmoina Becca, Izzy ja Cassie eivät ole erityisen kiinnostavia - eivät edes nuorille hieman väkisin väännetyn konfliktin kautta.

Hokkus Pokkus 2 on aika lailla juuri sitä, mitä elokuvalta voikin odottaa. Ysärilasten nostalgiannälkään Sandersonien paluu iskee varmasti, eikä leffalla ole muuta pyrittykään saavuttamaan. Siinä vastataan monien vuosien fanikysyntään ja samalla elokuva osuu hyvin Disneyn nykyiseen linjaan herättää vanhoja projektejaan takaisin henkiin - vaikka sitten tuiki tarpeettomasti. Tällaisten ns. "legacy"-leffojen monet piirteet ovat toki mukana. Uudet hahmot kohtaavat vanhoja tuttuja. Viittauksia alkuperäisteokseen on roppakaupalla ja käsikirjoitus on rakennettu vahvasti pitämään sisällään tuttuja elementtejä. Jossain kohtaa noitasiskosten on pakko vallata lava ja esittää jokin hittibiisi, tekijöiden toivoessa, että katsoja ei kyseenalaista, mistä nämä 1600-luvulla kuolleet noidat ovat voineet oppia moderneja radiohittejä.

Elokuva ajaa ihan kelvollisesti asiansa ja se ilmestyy sopivasti näin syksyn ja halloween-kauden alkuun. Hieman ontuvasta alustaan huolimatta filmi lähtee mukavasti liikkeelle, kun Sandersonit heräävät takaisin henkiin ja päätyvät uusiin kommelluksiinsa. Muutama ensimmäinen kohtaus noitien kanssa ovat aidosti lystikkäitä, etenkin kun he päätyvät paikalliseen kauppaan testailemaan ihonhoitotuotteita, luullen niitä nuorentaviksi taikaliemiksi. Itse tarina hupaisien juttujen ympärillä ei kuitenkaan nappaa mukaansa ja meno heikkenee edetessään. Loppuhuipennus yllättää sympaattisuudellaan, vaikka samalla se tuntuu liian disneymäiseltä ratkaisulta. Sandersonit ansaitsisivat sähäkämpää menoa, joka koettelisi lastenleffan rajoja.

Leffan ohjauksesta vastaa Anne Fletcher, joka korvasi alun perin projektiin kiinnitetyn Adam Shankmanin, joka päättikin tehdä tämän sijaan jatko-osan Disneyn Lumotulle (Enchanted - 2007). Fletcher hoitaa hommansa ihan menevästi, antaen Midlerin, Najimyn ja Parkerin vapaasti toteuttaa itseään. Hän rakentaa tarpeeksi toimivasti kepeää tunnelmaa, joskin hän olisi voinut uskaltaa tuoda mukaan hieman lisää kauhuelementtejä. Jen D'Angelon työstämä käsikirjoitus ei ole kaksinen hahmojensa ja kertomuksensa puolesta, mutta hän on keksinyt muutamia hauskoja tilanteita sekaan. Hokkus Pokkus 2 on oivallisesti kuvattu ja ihan sujuvasti leikattu. Lavasteet ovat hienot, samoin asut ja maskeeraukset. Äänimaailma toimii John Debneyn musiikkeja myöten. Erikoistehosteet näyttävät kuitenkin siltä, että leffa olisi tehty parikymmentä vuotta sitten. Taustakankaan käyttö on ilmiselvää noitien lentäessä ja loitsuefektit näyttävät varsin halvoilta.

Yhteenveto: Hokkus Pokkus 2 on nostalgiannälkäisille ysärilapsille mainio paluu Sandersonin noitasiskosten pariin, mutta elokuvana se on aika keskinkertainen. Leffa nappaa mukaansa, kun Sandersonit vihdoin tekevät paluunsa ja jonkin aikaa on varsin ilahduttavaa seurata heidän kommelluksiaan. Muutamaan otteeseen katsojana pääsee jopa nauramaan ääneen. Tarina kuitenkin seuraa turhankin samanlaisia latuja, vailla yllätyksiä. Pakosti mukana oleva musikaalinumero jättää hyvän kappalevalintansakin kanssa kylmäksi. Loppuhuipennuksesta jää hieman ristiriitainen tunne. Toisaalta se on mukavan sympaattinen, mutta samalla liian disneymäisen höttöinen. Bette Midler, Kathy Najimy ja Sarah Jessica Parker ovat riemastuttavassa vedossa noitasiskoina. Vaikka muut näyttelijät hoitavat myös hommansa kelvollisesti, heidän hahmonsa jäävät aika mitäänsanomattomiksi. Teknisiltä puoliltaan leffa on ailahteleva ja erikoistehosteidensa puolesta filmi näyttää varsin halvalta. Jos fanitit lapsena kovasti Hokkus Pokkusta, suosittelen toki katsomaan jatko-osan. Jos taas elokuva ei ole koskaan pahemmin iskenyt, voi Hokkus Pokkus 2:n jättää sikseen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.9.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Hocus Pocus 2, 2022, Walt Disney Pictures, David Kirschner Productions