Kojootti vs. ACME (Coyote vs. Acme - 2026) - elokuva-arvostelu

KOJOOTTI VS. ACME

COYOTE VS. ACME

Ohjaus: Dave Green

Näyttelijät: Will Forte, Eric Bauza, Lana Condor, John Cena, Tone Bell, Martha Kelly, Luis Guzmán, P. J. Byrne, John Early, Candi Milo, Nancy Linehan Charles, Ernie Vigil ja Jim Cummings

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 43 minuuttia

Ikäraja: 7

Coyote vs. Acme, eli suomalaisittain Kojootti vs. ACME pohjautuu löyhästi The New Yorkerin samannimiseen humoristiseen artikkeliin vuodelta 1990, sekä Looney Tunesin hahmoihin. Vuonna 1998 tuottaja Scott Rudin hankki elokuvaoikeudet artikkeliin, muttei saanut hahmojen oikeudet omaavaa Warner Bros. Picturesia tarttumaan projektiin. Vuonna 2006 James Gunn sai kuitenkin artikkelista työstämänsä idean läpi Warner Brosilla, mutta projekti ei silti edennyt moniin vuosiin. Vuonna 2018 elokuvan teko käynnistyi uudelleen ja kuvaukset alkoivat maaliskuussa 2022. Elokuva oli jo valmis, saanut kehuja testiyleisöiltä ja odotti ensi-iltaansa, kun marraskuussa 2023 Warner Brosin pomo David Zaslav päätti perua julkaisun kokonaan, jotta yhtiö saisi siitä verovähennysrahat. Kuitenkin kun niin monet elokuvantekijät, näyttelijät ja hahmojen fanit alkoivat kritisoida studion toimia ja käynnistivät kampanjan leffan julkaisun puolesta, Warner Bros. päätti myydä elokuvan eteenpäin. Alkuvuodesta 2025 Ketchup Entertainment teki diilin elokuvasta, julkaistuaan aiemman animaation samoista hahmoista, The Day the Earth Blew Up: A Looney Tunes Movien (2024). Nyt, vihdoin ja viimein Kojootti vs. ACME on saapunut elokuvateattereihin ja itse olen odottanut leffan näkemistä suurella innolla. Pidin elokuvan juonta veikeänä ja olinkin pöyristynyt, kun Warner Bros. perui elokuvan julkaisun. Ehdin jo pitkään luulla, ettei leffaa päästäisi koskaan näkemään ja ilahduin valtavasti, kun Ketchup Entertainment ilmoitti julkaisevansa elokuvan. Kävinkin katsomassa Kojootti vs. ACME:n heti ensi-iltapäivän ensimmäisessä englanninkielisessä näytöksessä.

Kelju K. Kojootti turhautuu siihen, että kerta toisensa perään hänen yrityksensä napata herkullinen Maantiekiitäjä epäonnistuvat reistailevien ACME-yhtiön laitteiden takia ja Kojootti päättääkin haastaa ACME:n oikeuteen.

Kelju K. Kojootti ja Maantiekiitäjä (Eric Bauza) tekivät ensiesiintymisensä jo vuonna 1949, mutta lukemattomista ja toinen toistaan luovemmista yrityksistä huolimatta Kojootti ei ole vieläkään onnistunut nappaamaan Maantiekiitäjää. Suurin syy tälle ovat reistailevat laitteet, joiden valmistaja on suuryhtiö ACME. Eräänä päivänä Kelju K. Kojootti on niin turhautunut masiinoiden kehnouteen ja niistä koituviin vammoihin, että päättää haastaa ACME:n oikeuteen. Kojootti on tuttu velmu itsensä, juonitellen minkä kerkeää ja kommunikoiden toki ainoastaan kylttien avulla. Vaikka hänen aikeensa ovat katalat, on vaikeaa olla tuntematta sympatiaa Kojoottia kohtaan, joka on kohdannut aikamoista kipua vuosien varrella ja niinpä häntä kannustaa yrityksessään pistää ACME vastuuseen.

     Menossa mukana ovat monet muutkin tutut Looney Tunes -hahmot Väiski Vemmelsäärestä (Bauza) ja Repe Sorsasta (myös Bauza) lähtien, mutta elokuvassa nähdään myös oikeita ihmisiä piirroshahmojen lisäksi. Will Forte näyttelee Kevin Averya, jonka Kelju K. Kojootti palkkaa asianajajakseen ja Lana Condor esittää tämän assistenttia Paigea, kun taas vastapuolelta löytyy John Cenan näyttelemä ACME:n liero lakimies Buddy Crane. Sivuhahmotkin ovat mainioita ja Forte onnistuu hyvin esiintymään, vaikka suuren osan ajasta hänen ainoa kohtauskumppaninsa onkin animoitu kojootti. Cena on myös oivallinen häikäilemättömänä lakimiehenä, joka ei pelkää käyttää laittomia keinoja voittaakseen tapauksensa.

En voi edes sanoin kuvailla, kuinka järkyttynyt olin, kun muutama vuosi sitten ilmoitettiin, että Warner Bros. oli ryhtynyt perumaan jo valmiita elokuviaan. Kojootti vs. ACME ei ollut nimittäin ainoa leffa, joka oli jo periaatteessa julkaisukunnossa, kun sen olemassaolo päätettiin poistaa röyhkeiden verovähennysten vuoksi. Myös DC-leffa Batgirl ja vuoden 2020 Scoob!-animaation jatko-osa Scoob! Holiday Haunt kokivat saman häikäilemättömän kohtalon. Koko homma tuntui niin pöyristyttävältä ja täysin epäkunnioittavalta leffojen parissa ahkeroineita tuhansia ihmisiä kohtaan, että toivoin elokuvantekijöiden kiertävän jatkossa Warner Brosin kaukaa. 

Enkä voi kuvailla, kuinka iloinen olen siitä, että tästä huolimatta Ketchup Entertainment onnistui pelastamaan Kojootti vs. ACME:n haudastaan ja että leffa on nyt kaikkien nähtävillä. Erityisesti koska kyseessä on todella hyvä elokuva. Ironistahan koko hommassa on, että elokuvan tarinassa taistellaan hävyttömän kapitalistisen suuryhtiön kanssa. Pelkkä leffan ilmestyminen onkin siis jo miellettävissä suurvoitoksi tällaisia firmoja vastaan. Elokuva onkin täynnä ovelaa satiiria vastaavien korporaatioiden rahanahneesta toiminnasta. Vaikka osa hahmoista ovat höpsöjä piirroseläimiä, leffalla on paljon fiksua ja painavaa sanottavaa esimerkiksi korruptiosta ja vallan väärinkäytöstä.

Tämän lisäksi kyseessä on myös poikkeuksellinen ja sitä kautta todella raikkaalta tuntuva oikeussalielokuva. Genrestä tehdään hyvää parodiaa, mutta samalla oikeusjutun etenemistä on jännittävää seurata. Leffa tasapainottelee ihailtavasti eri puoltensa välillä, kasaten kokonaisuuden, jossa sykkii suuri sydän ja joka jaksaa naurattaa vähän väliä, oli kyse sitten hauskoista repliikeistä tai näille piirroshahmoille ominaisesta fyysisestä toilailusta. Meno ei koskaan äidy aivottomaksi kohellukseksi, vaan tyylitaju on vahvasti läsnä alusta loppuun. Kojootti vs. ACME jättää valtavan hyvän mielen, eikä vain sen takia, että leffan on vihdoin ja viimein kaikesta huolimatta päässyt näkemään. Kyseessä on erittäin lystikäs ja syvällinen koko perheen elokuva, jota suosittelen todella lämpimästi.

Elokuvan on ohjannut Dave Green, joka rakentaa tunnelmaa mainiosti. Samy Burchin nimiin pistetty käsikirjoitus on oivallinen ja ilahduttavan monisävyinen siitä huolimatta, että elokuvan voi helposti laskea vain hassuksi lastenleffaksi. Teknisesti Kojootti vs. ACME on pääasiassa toimiva, vaikka osa tietokonetehosteista näyttääkin hitusen halvoilta. Itse piirroshahmot ovat kuitenkin aivan mahtavan näköisiä, eivätkä piirroshahmojen ja oikeiden ihmisten väliset kohtaukset ole olleet näin ilahduttavaa seurattavaa sitten uraauurtavan Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? -klassikon (Who Framed Roger Rabbit - 1988). Leffa on myös hyvin kuvattu, lavastettu, puvustettu ja maskeerattu. Äänityöskentely on veikeää piirrosmaisia höpsöjä efektejä myöten ja Steven Pricen säveltämät musiikit tuovan kivan lisänsä fiilikseen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.9.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Coyote vs. Acme, Yhdysvallat, 2026, Warner Bros. Pictures Animation, Warner Bros., Keylight Pictures, Troll Court Entertainment, Two Monkeys, A Goat and Another, Dead, Monkey

The Devil's Mouth (2026) - elokuva-arvostelu

THE DEVIL'S MOUTH

Ohjaus: Jeff Wadlow

Näyttelijät: Kathryn Newton, Lana Condor, Nico Hiraga, Tommi Rose, Gavin Casalegno ja Tayme Thapthimthong

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 46 minuuttia

Ikäraja: 16

The Devil's Mouth on uusi haikauhuelokuva. Aja Gabel ja Myung Joh Wesner keksivät idean leffaan jo lähes kymmenen vuotta sitten ja heidän "Apex"-nimellä kulkenut käsikirjoitus pyöri vuonna 2019 Hollywoodin "mustalla listalla" suosituimmista käsikirjoituksista, joista ei oltu tehty vielä elokuvaa. Vuonna 2023 ilmoitettiin, että käsikirjoitus oli vihdoin etenemässä tuotantoon ja kuvaukset käynnistyivät lopulta kesällä 2025. Nyt The Devil's Mouth on julkaistu Amazonin Prime Video -suoratoistopalvelussa. Itse en ole ollut erityisen innoissani leffan suhteen. Sen lisäksi, että kammoan haita, elokuvan ohjaajan Jeff Wadlow'n aiempi filmografia - esimerkiksi kehnot Totuus vai tehtävä (Truth or Dare - 2018) ja Fantasy Island (2020) - ei herättänyt juuri luottoa lopputulosta kohtaan. Päätin silti katsoa The Devil's Mouthin heti sen julkaisupäivänä. 

Viisi kaverusta matkustavat Thaimaahan pitämään hauskaa ennen opintojen alkua. Sukellusretki Paholaisen kitana tunnettuun luolaverkostoon muuttuu kuitenkin painajaismaiseksi selviytymistaisteluksi, kun nuoret tajuavat olevansa nälkäisen härkähain reviirillä.

The Devil's Mouthin keskiössä on viisi nuorta, joiden elämät ovat viemässä heitä eri suuntiin uusien opiskelupaikkojen myötä. Niinpä he ovat päättäneet viettää vielä kerran erityisen kivaa yhdessä ja he ovat matkustaneet Thaimaan lämpöön. On hieman ujo Sara (Kathryn Newton), hänen usein dominoiva paras ystävänsä Max (Lana Condor) ja tämän poikaystävä James (Nico Hiraga), sekä juhlijaluonne Adrienne (Tommi Rose) ja hänen uusi poikaystävänsä, heikkohermoinen Greg (Gavin Casalegno). Hahmoilta löytyy tarpeeksi erilaisia persoonia, jotta he erottuvat selvästi toisistaan, mutta he jäävät silti aika yhdentekeviksi tyypeiksi, joiden kohtaloista ei jaksa juuri välittää. Näyttelijät ovat ihan hyviä rooleissaan, tulkiten onnistuneesti pakokauhuaan, kun he tajuavat uiskentelevansa luolassa nälkäisen härkähain kanssa.

Jeff Wadlow'n aiemman filmografian vuoksi odotukseni The Devil's Mouthia kohtaan olivat niin matalat, että aluksi elokuva onnistui jopa yllättämään kelvollisuudellaan. Leffa käyttää sopivasti aikaa esitelläkseen hahmonsa ja heidän dynamiikkansa, ennen kuin pistää heidät aluksi lumoavalta tuntuvalle luolasukellukselle. Jännitettä hain suhteen rakennellaan toimivasti ja kohtaus, jossa nuorille käy kivuliaan selväksi etteivät he ole luolastossa yksin, on onnistunut. Elokuvassa olisi siis ainekset valmiina potentiaalisesti ihan hyvään haikauhurainaan.

Valitettavasti ihan lupaavan alkusuoran jälkeen elokuva taantuu yhä vain heikommaksi ja ennen kaikkea typerämmäksi. On ymmärrettävää, että hahmot panikoivat tilanteensa takia, mutta välillä katsojaa ei voi olla turhauttamatta se, miten tyhmästi he toimivat. Erityisen ärsyttävää on, että yhdellä hahmoista on terävä veitsi mukanaan, mutta he eivät ikinä edes yritä tehdä sillä mitään vaanivalle pedolle. Ja itse haista puheen ollen, en voi sanoa olevani mikään lajin ekspertti, mutta hai pistetään tekemään yhä epäuskottavampia juttuja, lähtien toistuvista kallioon pää edellä törmäilyistä, saadakseen kielekkeeltä roikkuvat nuoret putoamaan veteen. Leffa myös rikkoo omaa logiikkaansa, hahmojen selittäessä aluksi, että jumiin jäävä hai ei ole kykeneväinen uimaan takaperin, mutta myöhemmin leffassa haihan yhtäkkiä kykenee juuri tuohon.

Jeff Wadlow onnistuu aluksi rakentamaan jännitettä, mutta sekin hiipuu, kun katsojalle käy selväksi, miten vähän näiden hahmojen kohtaloista jaksaa välittää. Elokuvan isoin ongelma on ehdottomasti Aja Gabelin ja Myung Joh Wesnerin kliseitä viljelevä ja muutenkin lattea käsikirjoitus. Sen lisäksi, että ajoittain kaksikko tuntuu pitävän katsojaa tolloina, jotka eivät muista, mitä heille juuri kerrottiin parikymmentä minuuttia sitten, he tekevät jo liian varhaisessa vaiheessa selväksi, ketkä tulevat kohtaamaan karun lopun ja miten haiongelma tullaan todennäköisimmin ratkaisemaan. Teknisesti The Devil's Mouth on pääasiassa toimiva, vaikka tietokoneella toteutettu hai näyttääkin hetkittäin turhan videopelimäiseltä. Leffa on pätevästi kuvattu, mutta leikkausta olisi voinut hieman tiivistää. Maskeeraukset ovat mainiot ja Bear McCrearyn säveltämät musiikit kuuluvat kirkkaasti leffan parempiin puoliin.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 30.7.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste ja kuvat / poster and still images of The Devil's Mouth www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

The Devil's Mouth, Yhdysvallat, 2026, Amazon MGM Studios, Amazon Prime Video, Lionsgate, Living Films, Thunder Road Films

Pretty Lethal (2026) - elokuva-arvostelu

PRETTY LETHAL

Ohjaus: Vicky Jewson

Näyttelijät: Maddie Ziegler, Lana Condor, Avantika, Iris Apatow, Millicent Simmonds, Uma Thurman, Lydia Leonard, Tamás Szabó Sipos, Julian Krenn, Kate Freund, Krisztián Csákvári, Balázs Megyeri, Gábor Nagybál ja Michael Culkin

Genre: toiminta, jännitys

Kesto: 1 tunti 28 minuuttia

Ikäraja: 18

Pretty Lethal on Uma Thurmanin tähdittämä toimintaelokuva. Elokuvasta ilmoitettiin vuonna 2023, jolloin se kulki työnimellä "Ballerina Overdrive" ja siinä oli tarkoitus näytellä Lena Headey. Kuvausten oli määrä alkaa saman vuoden keväällä, mutta tuotanto venähti ja Headey joutui jättämään projektin, jolloin Thurman astui hänen tilalle. Kamerat pyörähtivät käyntiin elokuussa 2024 ja nyt Pretty Lethal on julkaistu Amazon Prime Videossa. Itse kiinnostuin leffasta, kun näin sen mainoksen Prime Videossa ja katsoinkin elokuvan heti sen julkaisupäivänä.

Amerikkalaisballerinat ovat matkalla Budapestiin esiintymään. Muutaman mutkan kautta he päätyvät pieneen majataloon suojaan sateelta, mutta tajuavat pian olevansa paikallisen rikollisjengin luona ja joutuvat taistelemaan tiensä pakoon.

Maddie Ziegler, Lana Condor, Avantika, Iris Apatow ja Millicent Simmonds näyttelevät amerikkalaisia ballerinoja, Bonesia, Princessiä, Gracea, sekä siskoksia Zoeta ja Chloeta, jotka ilokseen saavat kutsun esiintymään Unkarin pääkaupungissa Budapestissä arvostetussa paikassa. Tyttöjen yhteistyökykyisyys on kuitenkin hatara ja etenkin huonommista oloista tuleva Bones ja vanhempiensa hemmottelema Princess ovat vähän väliä napit vastakkain. Kaikki viisikosta omaavat sopivasti erilaiset persoonansa, jolloin heidän ryhmädynamiikkansa (sekä sen puute) toimii tarinallisesti mainiosti. Sen merkittävämpää kehityskaarta ballerinoille ei ole kirjoitettu kuin että heidän täytyy toki oppia toimimaan tiiminä, mikäli he mielivät pysyä elossa. Ziegler, Condor, Avantika, Apatow ja Simmonds ovat oivallisia rooleissaan, heittäytyen täysillä varsin vaativienkin rooliensa vietäväksi.

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Lydia Leonard baletinopettajana Thorna-neitinä, Uma Thurman majataloa pyörittävänä Devora Kasimerina, Tamás Szabo Sipos pahamaineisen rikollispomon (Michael Culkin) ylimielisenä poikana Pashana, sekä Gábor Nagypál kidutusekspertti Doktorina. Sivunäyttelijätkin istuvat passelisti osiinsa ja Thurmanista löytyy vähemmän yllättäen karismaa hämäräheppuja täynnä olevan majatalon omistajaksi. Sipos tekee Pashasta välittömästi niin vastenmielisen mulkeron, että tälle itsestään liikoja luulevalle, mutta isin perään nopeasti haikailevalle pikkunilkille toivoo pikaista loppua heti ensinäkemältä.

Pretty Lethal onnistui yllättämään positiivisesti, vaikka mistään erityisen maata mullistavasta elokuvasta ei olekaan kyse. Leffa tekee ihan hyvää työtä pohjustaakseen ballerinojen väliset hiertymät, mutta hommahan lähtee oikeasti käyntiin vasta, kun tytöt ja Thorna-neiti ovat päätyneet majataloon (minne he eivät olisi joutuneet, jos he olisivat kävelleet keskelle metsätietä simahtaneen bussin menosuuntaan, eikä sinnepäin, mistä he olivat juuri tulleet) ja paikan poppoon todellinen laita käy ikävällä tavalla selville. Elokuva muuttuu passelin tiivistunnelmaiseksi selviytymistaisteluksi.

Leffalle on Amazon Prime Videossa lätkäisty korkein ikärajaleima, eli K18 ja ihan syystä, sillä kun ballerinojen epätoivoinen yritys päästä karkuun alkaa, elokuva ei juuri iskujaan pidättele. Veri roiskuu ja ihmisiä tapetaan varsin rujoin ja mielikuvituksellisin tavoin, lähes kaiken kättä pidemmän käydessä aseesta. Ballerinojen notkeus ja sulavat liikkeet pääsevät hyötykäyttöön täysin uudella tavalla ja tytöt ovatkin hyvässä kontrastissa karskien rikollisäijien edessä. Toisinaan leffa koettelee uskottavuuden rajoja, mutta saavatpa nämä ballerinatkin köniin vähän väliä. Parasta on, ettei Pretty Lethal ota itseään liian vakavasti, vaan kieli on visusti poskessa ja leffa on ajoittain kierolla tavalla jopa aika hauska. Puolentoista tunnin mitta on juuri sopivan tiukka, jotta elokuva ei ala menettämään viihdyttävyyttään. Oikeastaan vain loppuhuipennus jäi mielestäni pienoiseksi antikliimaksiksi pidemmän paisuttelun jälkeen.

Elokuvan on ohjannut Vicky Jewson, jonka aiempiin töihin kuuluu kaamea The Witcher - Noituri: Verilinja (The Witcher: Blood Origin - 2022). Pretty Lethal on onneksi osoitus siitä, että Jewson osaa kyllä hommansa, kun saa oikean projektin käsiinsä. Kate Freundin käsikirjoitus on varsin simppeli suoraviivaisuudessaan, mutta syvyyttä hän tuo muistuttamalla hyvin siitä, että moni ei tiedä yhtään, millaista kärsimystä näiden lavalla hennoilta vaikuttavien ja höyhenenkevyesti hyppivien tanssijoiden treenaaminen voikaan olla. Leffa on myös teknisesti pätevä ja etenkin toimintakohtausten aikana kuvaajakin pääsee tanssahtelemaan näyttelijöiden ympärillä tyylikkäästi. Lavasteet ovat mainiot, puvustus oivallista ja maskeeraajat pääsevät peittämään ballerinoja kohtaus kohtaukselta mojovammin tekoverellä. Tehosteet toimivat passelisti ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu. Säveltäjä Paul Leonard-Morgan hyödyntää tietty musiikeissaan niitä kaikista klassisimpia balettimelodioita.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.3.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste ja kuvat / poster and still images of Pretty Lethal www.press.amazonmgmstudios.com

Copyright material used under fair use for review and educational purposes.

Pretty Lethal, Yhdysvallat, Iso-Britannia, 2026, 87North, Gulfstream Pictures, Pioneer Stillking Films, Tempo Productions

Arvostelu: Ruby - Teini-ikäinen merihirviö (Ruby Gillman, Teenage Kraken - 2023)

RUBY - TEINI-IKÄINEN MERIHIRVIÖ

RUBY GILLMAN, TEENAGE KRAKEN

Ohjaus: Kirk DeMicco

Pääosissa: Lana Condor, Toni Collette, Colman Domingo, Annie Murphy, Sam Richardson, Will Forte, Jaboukie Woung-White, Lisa Koshy, Eduardo Franco, Ramona Young, Blue Chapman ja Jane Fonda

Genre: animaatio, komedia, seikkailu

Kesto: 1 tunti 30 minuuttia

Ikäraja: 7

Ruby Gillman, Teenage Kraken, eli suomalaisittain Ruby - Teini-ikäinen merihirviö on DreamWorksin uusi animaatioelokuva. Idea elokuvasta merihirviöiden perheestä syntyi jo useampia vuosia sitten, mutta DreamWorks ilmoitti sen teosta vasta kesällä 2021, jolloin se kulki työnimellä "Meet the Gillmans". Näyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animointiprosessi käynnistyi ja nyt Ruby - Teini-ikäinen merihirviö on saapunut elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin, kun kuulin, että DreamWorksilta olisi tulossa jokin uutta tarinaa uusilla hahmoilla kertova koko perheen elokuva merten satuolennoista (kröhöm, Disney), mutta harmillisesti leffan traileri ei oikein vakuuttanut minua. Kävin silti katsomassa Ruby - Teini-ikäisen merihirviön ihan positiivisin mielin heti sen ensi-iltapäivänä.

Pienessä Oceansiden kaupungissa asuva 15-vuotias Ruby Gillman on kuin kuka tahansa ikäisensä tyttö - paitsi että hän on todellisuudessa merihirviö, kraken. Vauvasta asti hänen vanhempansa ovat kieltäneet häneltä uimisen ja muutenkin meressä käymisen. Kun Ruby eräänä päivänä uhmaa käskyä, hänelle avautuu täysin uudenlainen maailma ja hän saa tietää totuuden itsestään.

Elokuvan päähahmo on sen nimikkohahmo Ruby Gillman (äänenä Lana Condor), joka elää krakenina ihmisten joukossa. Muut eivät kuitenkaan tiedä hänen todellista luontoaan (siitä huolimatta, että Rubyn iho on sininen ja hänellä on kidukset), eikä hän saa sitä paljastaakaan, sillä hänen vanhempansa ovat vuosia varoittaneet, että ihmiset pitävät krakeneita hurjina hirviöinä, jotka täytyy tappaa. Ruby on oiva, joskin hieman tylsän geneerinen teinityttöpäähenkilö, jollaisia on lastenleffoissa nähty etenkin viime vuosina kerta toisensa perään. Ruby elää vanhempiensa tiukkojen sääntöjen mukaan, kunnes eräänä päivänä päättääkin uhmata käskyjä, mistä seikkailu alkaa.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat Rubyn vanhemmat, tiukka Agatha-äiti (Toni Collette) ja hieman hönö Arthur-isä (Colman Domingo), Rubyn täysin taka-alalle jäävä pikkuveli Sam (Blue Chapman), Rubyn eksentrinen eno Brill (Sam Richardson), Rubyn isoäiti (Jane Fonda), Rubyn kaverit Margot (Lisa Koshy), Trevin (Eduardo Franco) ja Bliss (Ramona Young), Rubyn ihastuksenkohde Connor (Jaboukie Young-White), koulun uusi suosittu tyttö Chelsea (Annie Murphy), sekä leffan hauskin tapaus, kapteeni Gordon Lighthouse (Will Forte), joka vannoo saalistavansa ihka aidon krakenin. Hahmogalleria koostuu harmillisesti mitä kliseisimmästä porukasta vanhempia, outoa lähisukulaista, räikeää kaveriporukkaa ja pissistyttöä myöten. Kenestäkään ei tunnu löytyvän mitään säväyttävää, vaan hahmot ovat kuin vaisuja kopioita lukuisista muista lastenleffoista.

Ruby - Teini-ikäinen merihirviö on kaikin puolin todella lattea animaatioraina, josta ei löydy oikein minkäännäköistä panostusta suuntaan tai toiseen. Viimevuotisten veikeän Hurjan jengin (The Bad Guys - 2022) ja mahtavan Saapasjalkakissa: Viimeisen toivomuksen (Puss in Boots: The Last Wish - 2022) jälkeen odotin uutta kiitoa DreamWorksilta, mutta tämä merihirviöuutuus on yksi animaatiostudion heikoimmista leffoista ikinä. Kaikessa on menty siitä, mistä aita on matalin ja lopputulos tuntuu ajoittain siltä, että oikeiden ihmisten sijaan sen on työstänyt tekoäly, johon on syydetty aiempia animaatioelokuvia ja joka on niiden perusteella pyöräyttänyt tämän rainan ulos. Merimaailmasta kiinnostuneita pikkutyttöjä leffa voi riemastuttaa ja heille elokuvasta löytyy passeleita teemoja (vaikkakin murrosiän kuvaaminen hirviöksi muuttumisella alkaa jo käydä vanhaksi metaforaksi), mutta kenellekään muulle elokuvaa on todella vaikea suositella. Koska elokuva tuntuu turhauttavasti monelta muulta leffalta, on helpompi vain suositella niiden muiden, pääasiassa huomattavasti parempien elokuvien katselua.

Kun käsikirjoitus on näin ponnettomasti laadittu, ei tarina onnistu nappaamaan mukaansa ja puolentoista tunnin kestossaankin Ruby - Teini-ikäinen merenhirviö on hämmentävän tylsä elokuva. Aikuiskatsojalle kertomus on turhan ennalta-arvattava, eikä se pääse yllättämään missään kohtaa. Merenalainen maailma taas jää hukatuksi potentiaaliksi toteutuksellaan. Valitettavasti leffa ei ole edes hauska. Pari ihan hupaisaa juttua mahtuu sekaan, mutta pääasiassa huumoriosasto ampuu huti. Loppuhuipennus taas äityy aika puuduttavaksi rymistelyksi, jossa todella arvattavalla käänteellä paljastuva pahis alkaa latomaan toinen toistaan kuullumpia repliikkejä. Pitkäveteistä filmiä tuijottaessa takertuu jokaiseen yksityiskohtaan. Margot-kaverin kautta yritetään kerätä inklusiivisuuspisteitä, kun tämä kertoo menevänsä tanssiaisiin jonkun tytön kanssa. Rohkean vedon sijaan tämä tuntuu pelkältä studion omahyväiseltä oman selän taputtamiselta, etenkin kun asiaan ei palata enää myöhemmin.

Elokuva ei ole edes erityisen kehuttavasti animoitu. Lapsille hassun näköiset ja hupsusti liikkuvat hahmot saattavat tarjota riemua, mutta itse en lämmennyt visuaaliselle toteutukselle. Oceansiden kaupunki on mahdollisimman vekkuliksi suunniteltu paikka, mutta se ei näytä yhtään eletyltä tai houkuttelevalta. Sentään elokuva on mukavan värikäs ja jos jotain voi oikeasti kehua, niin loppuhuipennuksessa pahiksen vaahtoavaa vettä matkivat hiukset ovat hieno näky. Äänimaailma on kelvollisesti rakennettu, mutta eipä Stephanie Economou paljoa säväytä musiikeillaan.

Yhteenveto: Ruby - Teini-ikäinen merihirviö on käsittämättömän laiska ja heikko animaatioraina, joka saattaa upota kohdeyleisöönsä, ala-asteikäisiin tyttöihin, mutta joka jättää luultavasti kaikki muut kylmäksi. Elokuva on todella ponnettomasti tehty ja lopulta pelkkä kasa muista viime vuosien animaatioleffoista kerättyjä ideoita. Pixarin Punainen (Turning Red - 2022) nousee herkästi mieleen useampaankin otteeseen, esimerkiksi äidin ja tyttären hankalan suhteen ja murrosikää hirviöksi muuttumisella kuvaavan metaforan kanssa. Leffa viljelee kliseitä innottomasti, eikä saa oikein mitään luovaa aikaiseksi tutuilla aineksilla. Käänteet ovat ennalta-arvattavia, merenalainen maailmaa jää vaisuksi, huumoriosasto on todella lattea, eikä leffa edes näytä erityisen hyvältä. Ruby - Teini-ikäinen merenhirviö ei ole ihan totaali pohjakosketus, mutta se on todella raskassoutuinen kokemus, josta paistaa läpi, että se on väsätty helppojen rahojen perässä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.6.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Ruby Gillman, Teenage Kraken, 2023, DreamWorks Animation, Universal Pictures