The Day the Earth Blew Up: A Looney Tunes Movie (2024) - elokuva-arvostelu

THE DAY THE EARTH BLEW UP: A LOONEY TUNES MOVIE

Ohjaus: Pete Browngardt

Näyttelijät: Eric Bauza, Candi Milo, Peter MacNicol, Fred Tatasciore, Laraine Newman, Wayne Knight, Ruth Clampett, Andrew Kishino, Kimberly Brooks, Keith Ferguson ja Carlos Alazraqui

Genre: animaatio, komedia, scifi, seikkailu

Kesto: 1 tunti 31 minuuttia

Ikäraja: 7

Vuonna 1930 lyhytanimaatioilla käynnistynyt Looney Tunes nousi suureksi franchiseksi täynnä televisiosarjoja, elokuvia, pelejä, sarjakuvia ja muuta oheiskamaa. Yksi franchisen tuotoksista oli Pete Browngardtin luoma animaatiosarja Looney Tunes Cartoons, jota on esitetty vuodesta 2020 lähtien. Sarjaa työstäessään Browngardtilta pyydettiin myös ideoita täyspitkään animaatioelokuvaan. Lopulta mies alkoi kynäillä tarinaa, joka otti inspiraatiota 1950-luvun scifielokuvista, kuten Ruumiinryöstäjistä (Invasion of the Body Snatchers - 1956) ja Uhkavaatimuksesta Maalle (The Day the Earth Stood Still - 1951). Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja alun perin elokuva oli tarkoitus julkaista HBO Max -palvelussa jo vuonna 2022, mutta kun Warner Bros. yhdistyi Discovery -yhtiön kanssa samana vuonna, monet projektit joutuivat limbotilaan, mukaan lukien tämä elokuva. Lopulta elokuva päätettiin julkaista ja ensiesityksensä The Day the Earth Blew Up: A Looney Tunes Movie sai Annecyn elokuvajuhlilla kesäkuussa 2024. Hissuksiin leffaa on tuotu muihinkin maihin. Itse olen odottanut elokuvan näkemistä siitä lähtien, kun sen ilmoitettiin ihan oikeasti olevan tulossa. Leffan Suomen ensi-illasta ei kuitenkaan näyttänyt olevan tietoakaan ja hetkeksi ehdin jopa unohtaa sen olemassaolon, kunnes olin paluulennolla Lontoosta Helsinkiin ja huomasin ilokseni The Day the Earth Blew Up: A Looney Tunes Movien kuuluvan lennon elokuvavalikoimaan, joten pistin sen heti pyörimään.

Pitääkseen talonsa, Putte Possu ja Repe Sorsa menevät töihin purukumitehtaalle. Siellä he kuitenkin saavat selville shokeeraavan salajuonen, johon liittyy avaruuden muukalaisia.

The Day the Earth Blew Up: A Looney Tunes Movien keskiössä ovat Putte Possu ja Repe Sorsa (kummankin äänenä Eric Bauza), jotka tekivät aikoinaan ensiesiintymisensä yhdessä vuoden 1937 lyhytanimaatiossa Porky's Duck Hunt. Uutuuselokuvassa Putte ei kuitenkaan metsästä Repeä, vaan porsas ja sorsa ovat olleet ylimmät ystävät lapsesta saakka, kun he kasvoivat maatilalla farmari-Jimin (Fred Tatasciore) kanssa. Kun farmari-Jim menehtyi, maatilan hoitamisesta tuli Puten ja Repen vastuu ja... noh, kaksikko ei ole hoitanut hommaansa järin hyvin. Niinpä he ovat vaarassa menettää ränsistyneen tilan, jos eivät saa kasaan rahoja sen korjaamiseksi. Usean epäonnisen yrityksen jälkeen Putte ja Repe saavat pestin purukumitehtaalta, mutta huomaavat nopeasti jonkin olevan pahasti vinksallaan, purkan saadessa pureskelijansa käyttäytymään omituisesti. Putte Possu ja Repe Sorsa ovat tutut mainiot itsensä, muodostaen hyvän kaksikon vekkulin erilaisten persooniensa kanssa. Putte on hermostunut ja änkyttää herkästi, kun taas Repe on varsinainen tuittupää, joka painelee menemään, miettimättä tekojaan sen kummemmin etukäteen.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat Puten ihastuksenkohde Petunia (Candi Milo), purukumitehtaan tiedemies (Tatasciore), sekä salaperäinen muukalainen (Peter MacNicol), jolla vaikuttaisi olevan katala suunnitelma Maapallon varalle. On kiva, ettei Petunia jää pelkäksi ihastuksenkohteeksi ja avuttomaksi neidoksi hädässä, vaan hyppää seikkailuun mukaan, kun purukumitehtaan todellinen luonne käy selväksi.

Onpas mukavaa katsoa pitkästä aikaa uutta Looney Tunes -elokuvaa, joka ei ole vain myötähäpeällinen mainos HBO Max -palvelun sisältötarjonnalle. Kyllä, katson juuri sinua Space Jam: Uusi legenda (Space Jam: A New Legacy - 2021). On myös kivaa katsoa Looney Tunes -elokuvaa, joka on puhtaasti animoitu, eikä ole sekoitus oikeita ihmisiä ja animaatiohahmoja, kuten Space Jamit ja Looney Tunes: Taas kehissä (Looney Tunes: Back in Action - 2003). Erityisen miellyttävää on, että kyseessä on vieläpä oikeasti hyvä, viihdyttävä ja hauska elokuva. The Day the Earth Blew Up nappaa mukaansa heti alussa ja on huvittavaa seurata leffan tulkintaa Putte Possun ja Repe Sorsan yhteisestä lapsuudesta farmilla. Elokuvan aikana pääseekin naureskelemaan useaan otteeseen ja huumoria revitään monella tavalla eri ikäisille katsojille. On fyysisempää toilailua, ovelaa sanaleikkiä, juttuja jotka ovat mahdollisia vain piirrosmaailman logiikassa ja hilpeitä neljännen seinän rikkomisia. Jo pelkkä premissi mielenhallintapurukumista on hassu. Pidinkin paljon elokuvan kunnianosoituksista 1950-luvun scifirainojen, kuten Ruumiinryöstäjien suuntaan.

Kestoa elokuvalla on sopivasti juuri puolitoista tuntia ja tarina eteneekin reippaalla rytmillä eteenpäin. Kierroksia lisätään sopivasti ja paikoitellen meno muuttuu varsin villiksi. Tarina pääsee myös jopa aidosti yllättämään, joskin en täysin lämmennyt sille, että kun leffa oli ollut pitkään rakkauskirje niille 1950-luvun scifiklassikoiden suuntaan, itse loppuhuipennus tuo enemmän mieleen erään toisen tieteisrymistelyn 1990-luvun lopusta. Vaikka finaali olikin tavallaan pieni tyylirikko, pidin The Day the Earth Blew Upista ja odotankin erittäin innolla, että pian saamme vihdoin ja viimein hulvattomalta kuulostavan Looney Tunes -leffa Coyote vs. Acmen (2026), jossa Kelju K. Kojootti haastaa Acme-yhtiön oikeuteen, näiden huonosti toimivien laitteiden takia.

Sen lisäksi, että on kivaa, että elokuva toteutettiin täysin animaationa, ilman oikeita ihmisiä seassa, on myös erittäin hienoa, että elokuva päätettiin tehdä klassisia Looney Tunes -lyhäreitä kunnioittaen käsin piirrettynä 2D-animaationa kolmiulotteisen tietokoneanimaation sijaan. The Day the Earth Blew Up on visuaalisesti erittäin miellyttävä. Se on todella hyvin piirretty, hahmot liikkuvat sulavasti ja taustoista löytyy sopivasti yksityiskohtia. Elokuva on myös mukavan värikäs. Äänimaailmakin on osaavasti rakennettu Joshua Moshierin säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.7.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Day the Earth Blew Up: A Looney Tunes Movie, Yhdysvallat, 2024, Warner Bros. Animation

Solar Opposites, kausi 6 (2025) - sarja-arvostelu

SOLAR OPPOSITES - KAUSI 6

Luojat: Justin Roiland ja Mike McMahan

Näyttelijät: Dan Stevens, Thomas Middleditch, Sean Giambrone, Mary Mack, Tiffany Haddish, Christina Hendricks, Eric Bauza, JK Sevens, Dan Bakkedahl, Rob Schrab, Kari Wahlgren, Kieran Culkin, Ken Marino, Alfred Molina, Carlos Alazraqui, Cree Summer, Will Sasso, Jess Harnell, Gary Anthony Williams, Colton Dunn, Eliza Coupe, Beck Bennett, Chris Diamantopoulos, Andy Cobb, Jess Harnell, Maribeth Monroe ja Debra Wilson

Genre: animaatio, komedia, scifi

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 22 minuuttia - 27 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 4 minuuttia

Ikäraja: 16

Justin Roilandin ja Mike McMahanin luoma animoitu scifikomediasarja Solar Opposites nousi pienimuotoiseen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin toukokuussa 2020. Toinen, kolmas, sekä ilman Roilandia tehdyt neljäs ja viides kausi pitivät suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa lisää, joskin McMahan ilmoitti, että seuraava kausi veisi sarjan tarinan päätökseen. Ääninäyttelijät nauhoittivat vielä kerran uudet repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja nyt Solar Oppositesin kuudes ja samalla viimeinen tuotantokausi on saapunut Suomeenkin Disney+ -palvelun kautta. Itse pidin sarjan avauskaudesta, mutta sen jälkeen taso on mielestäni hiipunut, enkä juuri odottanut finaalikautta - olin lähinnä vain iloinen, että sarja osattiin vihdoin lopettaa. Minulta kesti useampi päivä, ennen kuin vihdoin aloitin Solar Oppositesin päätöskauden katselun, mutta huomasin lopulta tuijottaneeni koko kauden yhdessä illassa.

Shlorpilaiset avaruusolennot jatkavat kommelluksiaan Maassa, samalla kun Seinän ja Pihan kutistetut valmistautuvat kostamaan kohtalonsa.

Solar Oppositesin tutut hahmot tekevät paluun ja näillä näkymin viimeistä kertaa, sarjan viedessä näiden kotiplaneettansa Shlorpin tuhoa Maahan paenneiden avaruusolentojen tarinan päätökseen. Tympeä Korvo (äänenä Dan Stevens), innokas Terry (Thomas Middleditch), sekä heidän lapsia muistuttavat kopionsa Yumyulack (Sean Giambrone) ja Jesse (Mary Mack) päätyvät jälleen jos jonkinmoisen tapahtumaketjun keskelle, joihin liittyy niin katastrofaalisia pihamyyjäisiä ja romantiikkaa ja satuja yhdisteleviä kirjoja. Tämä alien-nelikko on mielestäni loppuun asti ihan kiva, mutta mielestäni hahmojen hauskuus hiipui jo sarjan alkupäässä.

     Mielestäni edelleen paljon kiinnostavampia hahmoja ovat Yumyulackin ja Jessen kutistamat ihmiset, jotka muodostivat omat sivilisaationsa ja jotka ovat käyneet läpi ties mitä vallankumouksia ja seikkailuja kausien varrella. Nyt Seinän ja Pihan kansat ovat saaneet solmittua välinsä ja kuningatar Cherien (Christina Hendricks) johdolla kutistetut päättävät yhdistää voimansa taistellakseen yhteistä vihollista, eli Yumyulackia ja Jesseä vastaan, kostaakseen menetetyt vuodet, sekä palauttaakseen itsensä takaisin normaaleiksi ihmisiksi. Cherietä seuraavat muun muassa seinäministeriksi nimetty sisar Nova (Kari Wahlgren), yhä elossa oleva Herttua (Alfred Molina), sekä Haukka (Gary Anthony Williams). Mukana on myös Kultakyttiin liittynyt shlorpilaisten entinen naapuri Glen, eli ihmiskoiraksi muuttunut Dodge Charger (Kieran Culkin), joka jää kaudella vähemmälle huomiolle, mutta on silti tärkeä isomman tarinan kannalta.

Solar Opposites oli mielestäni aluksi oikein mainio ja hauska tapaus, mutta sarjan taso laski kausi kaudelta ja neljännen ja viidennen kauden aikana aloin jo toivoa, että sarja osattaisiin lopettaa. Tekijät taisivat kuulla toiveeni, koska sarja tosiaan päättyy nyt tähän kuudenteen tuotantokauteen ja ilokseni voin todeta, että finaalikausi petraa hieman parin väsähtäneemmän kauden jälkeen. Ei tämäkään kausi järin erikoinen ole, mutta en kokenut sen suurempia tuskailuja, kun tuijotin kaikki kymmenen jaksoa lähes yhtä kyytiä. Parit jaksoista olivat mielestäni varsin latteita, mutta muuten mielsin menon tarpeeksi viihdyttäväksi ja naurahdinkin jopa muutaman kerran. Sarjan turhankin itsetietoiseksi muuttunut metatasohuumori neljännen seinän rikkomisineen jätti minut silti aika kylmäksi ja Hulu-kanavan mainostus sai minut jälleen pyörittelemään silmiäni.

Se, mikä vei minut mukanaan, oli totta kai kutistettujen päätös vihdoin hyökätä kutistajiensa kimppuun. Tätä operaatiota on kiinnostavaa seurata, etenkin kun varsin hupsun premissinsäkin kanssa homma hoidetaan täysin vakavana, hyvällä kontrastilla. Kutistettujen tarina viedäänkin onnistuneesti päätökseensä kauden loppusuoralla, kuten viedään myös Glenin, eli Dodgen tarina Hopeakyttien ja Kultakyttien kanssa. Yllättäen pidin jopa aika paljon sarjan päätösjaksosta, joka mullistaa jotakuinkin kaiken siitä, mitä shlorpilaisnelikosta on luullut tietävänsä näiden kuuden kauden aikana.

Teknisesti Solar Opposites pysyy ennallaan loppuun saakka. Animaatiojälki on oivallista ja hahmot näyttävät veikeiltä. Eniten yksityiskohtia löytyy jälleen kutistettujen maailmasta ja on taas kerran hauska bongailla, mitä esineitä kutistetut ovat hyödyntäneet esimerkiksi kotiensa rakentamiseksi. Kausi on myös miellyttävän värikäs. Äänimaailmakin on osaavasti rakennettu ja Chris Westlaken säveltämät musiikit tunnelmoivat kivasti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.3.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Solar Opposites, Yhdysvallat, 2020-2025, 20th Century Fox Television, Disney Television Studios, 20th Television Animation, Cinesite Animation

Arvostelu: Space Jam: Uusi legenda (Space Jam: A New Legacy - 2021)

SPACE JAM: UUSI LEGENDA

SPACE JAM: A NEW LEGACY

Ohjaus: Malcolm D. Lee

Pääosissa: LeBron James, Jeff Bergman, Don Cheadle, Cedric Joe, Eric Bauza, Sonequa Martin-Green, Zendaya, Khris Davis, Ceyair J. Wright, Harper Leigh Alexander, Bob Bergen, Jim Cummings, Gabriel Iglesias, Candi Milo, Klay Thompson, Anthony Davis, Damian Lillard, Diana Taurasi ja Nneka Ogwumike

Genre: komedia, urheilu, animaatio

Kesto: 1 tunti 55 minuuttia

Ikäraja: 7

Niken kenkämainoksista alunperin lähtenyt Michael Jordanin ja Väiski Vemmelsäären tähdittämä urheilukomedia Space Jam (1996) oli suuri hitti, vaikkei se voittanut kriitikoita puolelleen. Pian ilmestymisen jälkeen Warner Bros. alkoi suunnitella jatko-osaa leffalle, mutta kun Michael Jordan ei halunnutkaan esiintyä toisessa elokuvassa, studio keskeytti suunnitelmansa. Studiolla ryhdyttiin suunnittelemaan erilaisia muita versioita saman idean ympärillä, jotka kulkivat nimillä "Spy Jam", "Race Jam" ja "Skate Jam", mutta ne peruttiin, kun Warner Bros. tekikin komedian Looney Tunes: Taas kehissä (Looney Tunes: Back in Action - 2003). 2010-luvulla Space Jamin jatko-osan suunnittelu alkoi taas ja vuonna 2014 Warner Bros. ilmoitti tekevänsä jatko-osaa koripallotähti LeBron Jamesin kanssa. Aluksi ohjaajaksi valittiin Justin Lin, joka kuitenkin jätti projektin vuonna 2018, jolloin hänet korvattiin Terence Nancella, joka lopuksi korvattiin Malcolm D. Leellä. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2019 ja nyt Space Jam: Uusi legenda on ilmestymässä elokuvateattereihin. Itselleni alkuperäinen Space Jam ei ole koskaan ollut erityisen tärkeä leffa, enkä koe minkäänlaista nostalgiaa sitä kohtaan, joten en innostunut (tai suuttunut), kun kuulin, että sille tehdään vihdoin ihan oikeasti jatkoa. Elokuvan traileri herätti minussa ristiriitaisia tunteita ja meninkin samoin tuntein katsomaan Space Jam: Uutta legendaa sen lehdistönäytökseen pari päivää ennen ensi-iltaa.

Kun Warner Bros. -studion paha algoritmi Al G. Rytmi sieppaa koripallotähti LeBron Jamesin pojan serveriversumiinsa, LeBronin täytyy kasata tiimiinsä serveriversumin kovimmat pelaajat ja haastaa Al G. Rytmi koripallo-ottelussa, joka määrää pelaajien kohtalot. Supermanin, King Kongin ja Rautajätin kaltaisista pelaajista haaveileva LeBron joutuu kuitenkin tyytymään Väiski Vemmelsääreen ja muihin Looney Tunes -piirroshahmoihin.

Alkuperäisen Space Jamin tähti Michael Jordan ei halunnut palata tekemään jatko-osaa, joten hänen sijaan Space Jam: Uutta legendaa tähdittää tuoreempi koripallostara LeBron James, joka esittää omaa itseään. Koska en seuraa koripalloa lainkaan, en osaa sanoa juuta tai jaata siitä, kumpi on parempi pelaaja, mutta mielestäni näyttelemisen puolella James hoitaa tonttinsa taidokkaammin kuin Jordan - vaikka hän yhdessä kohtaa vitsaileekin, että urheilijan siirtyminen näyttelemiseen voi johtaa vain fiaskoon. Hahmona LeBron James ei ole erityisen pidettävä, hänen ollessa niin intohimoinen koripallosta, ettei vaikuta hyväksyvän muuta tulevaisuutta lapsilleen, Dariukselle (Ceyair Wright) ja Domille (Cedric Joe), joista jälkimmäinen siepataan Warner Brosin serveriversumiin. Elokuvan aikana LeBronin täytyy tietty oppia asioita jokaisen oman suunnan kulkemisesta, sun muita latteuksia, joilla hänelle saadaan rustattua jonkin sortin kehityskaari.

     Elokuvan pahiksena toimii Warner Brosin kehittelemä algoritmi Al G. Rytmi, jota näyttelee Don Cheadle yhdessä uransa kököimmistä rooleistaan. Cheadle yrittää aivan liikaa olla uhkaava pahis, sekä cool tyyppi, jolloin yrittäminen käy jo surkuhupaisaksi. Al G. Rytmi on kiusallisen huono pahis, jonka suunnitelmat todistaa itsensä LeBronin ja Warner Brosin edessä eivät jaksa vakuuttaa.

Itseäni ainakin näissä filmeissä kiinnostaa lähinnä klassiset Looney Tunes -hahmot ja lähes kaikki tutut ovatkin ilahduttavasti kehissä. Haisunäätä Henry Haisulia leffassa ei nähdä, sillä hahmon on viime vuosien aikana kritisoitu esittävän seksuaalista ahdistelua positiivisessa ja humoristisessa valossa. Väiski Vemmelsääri (Jeff Bergman), Repe Sorsa (Eric Bauza), Marvin Marsilainen (Bauza), Sylvesteri-kissa (Bergman), Tipi-lintu (Bob Bergen), Viiksi-Vallu (Bergen), Putte Possu (Bauza), Tasmanian tuholainen (Jim Cummings), Elmeri-metsästäjä (Bauza), Kelju K. Kojootti, Maantiekiitäjä ja alkuperäistä Space Jamia varten luotu Lola-pupu (Zendaya) päätyvät jälleen avuksi koripallo-otteluun, jossa vaakalaudalla on heidän oma selviytymisensä. Näitä vekkulimaisen pöljiä piirroshahmoja on aika ajoin ilo seurata, mutta heistä ei valitettavasti riitä hupia pelastamaan koko elokuvaa.

Kuten alussa kerroin, itselleni alkuperäinen Space Jam ei ole koskaan ollut kova juttu, eikä minulla ole minkäänlaista nostalgia-arvoa sitä leffaa kohtaan. Mielestäni se on lähinnä keskinkertainen hassuttelu ja hieman kyseenalainen Niken kenkämainos. Eli se, että nyt kritisoin Space Jam: Uutta legendaa ei missään nimessä johdu siitä, että pidän alkuperäistä niin suuressa arvossa, etten hyväksy edes ajatusta sen jatko-osasta noin 25 vuotta myöhemmin. Ei, kritisointini johtuu ihan vain siitä, että kyseessä on ylipitkä ja pitkästyttävä kohellus, joka on lähinnä täysin hävytöntä mainostamista Warner Brosille. Jos muutama vuosi sitten ilmestynyt Ready Player One -elokuva (2018) vaikutti aika ajoin perustuvan sille, kuinka paljon siihen on saatu tungettua populaarikulttuuriviittauksia, Space Jam: Uusi legenda on lähinnä studion egopönkitystä kahden tunnin ajan. Kyllä, siinä missä alkuperäinen Space Jam kesti alle puolitoista tuntia, jatko-osalla on kestoa liki kaksi tuntia.

Väiski Vemmelsääri ja kumppanit saapuvat mukaan yllättävänkin myöhään ja sitä ennen katsojan täytyy lähinnä kärvistellä, kun Warner Bros kehuskelee omistavansa maailman parhaat leffat ja kuljettaa LeBron Jamesia ja katsojaa läpi omistamiensa franchisejen. DC-sarjakuvahahmojen, kuten Batmanin, Supermanin, Wonder Womanin, Aquamanin ja Jokerin lisäksi on Harry Potteria (2001-2011), King Kongia, Rautajättiä (The Iron Giant - 1999), Kivisiä ja Sorasia (The Flintstones - 1960-1966), Scooby-Doota (1969-), Ihmemaa Ozia (The Wizard of Oz - 1939), Riiviöitä (Gremlins - 1984), sekä perheleffaksi hassusti kaikenlaista, mikä ei kuuluisi vielä lapsille, kuten Game of Thronesia (2011-2019), Kellopeliappelsiinia (A Clockwork Orange - 1971), Mad Max: Fury Roadia (2015), Se-kauhuleffojen (It - 2017-2019) Pennywise-klovnia ja Kirottu-kauhuleffoista (2013-) tuttua Valak-nunnaa. The Matrix (1999-) mainitaan useasti, jotta katsoja varmasti muistaa, että uusi Matrix-elokuva on tulossa joulukuussa. Casablancaan (1942) liittyvä kohtaus menee varmaan monilta aikuisiltakin ohi. 

Alkuperäinen Space Jam tuntui sentään tekevän mainostamisen itseironisesti ja kieli poskessa. Jatko-osa vain tunkee mukaan ihan kaikkea täysin häpeilemättä. Elokuvan ongelmallisuuden huomaakin siitä, että vaikka koin tämän mainostamin kiusalliseksi, mielenkiintoni itse suurta (ja aivan liian pitkää ja ärsyttäväksi äityvää) koripallo-ottelua kohtaan oli niin vähäinen, että yritin lähinnä tutkia, keitä kaikkia muita voin bongata ottelun yleisöstä. Kappas, nimikkohahmot yhdestä suosikkisarjastani, Rick and Mortysta (2013-)! Senhän uusi kausi on juuri alkanut HBO:lla, joka on Warner Brosin omistuksessa, pitääpä mennä katsoma... ei, apua, aivopesumainonta onnistui! 

Elokuvan ohjauksesta vastaa Malcolm D. Lee, jonka aiempiin töihin kuuluu esimerkiksi Scary Movie 5 (2013)... eikä Lee ole paljoa sen jälkeen kehittynyt elokuvantekijänä. Hän ei saa leffasta innostavaa, ei yhtään jännittävää, eikä edes hauskaa. Naurahdin kaksi kertaa koko elokuvan aikana. Kerran ensimmäisen tunnin aikana ja uudestaan toisen tunnin aikana. Muuten tuijotin tapahtumia yhä vain tylsistyneempänä. Käsikirjoitusta taas on ollut työstämässä sen kokoinen porukka, etten jaksa edes luetella kaikkia tähän. Liiankin ison kirjoitustiimin lopputuloksena on aikamoinen sekamelska, joka loppujen lopuksi on vain laiska toisinto alkuperäisen elokuvan tapahtumista. Sentään Space Jam: Uusi legenda on kuvattu ihan hyvin ja mukana on kelpo lavasteita ja asuja. Perinteisellä piirrosanimaatiolla toteutetut Looney Tunes -hahmot ovat ilahduttavia, mutta hahmojen muuttuessa tietokoneanimaatioksi, erityisesti Väiski Vemmelsääri näyttää välillä karmivalta. Äänimaailma paisuu yhä vain isommaksi meteliksi. Musiikeista vastaa Kris Bowers, jonka työ peittyy täysin tunnettujen leffa- ja sarjamusiikkien alle. Kun elokuvan harvoihin hyviin hetkiin kuuluu vaikkapa pätkä Danny Elfmanin säveltämästä Batman-elokuvan (1989) tunnusmusiikista, liikutaan aika heikoilla jäillä.

Yhteenveto: Space Jam: Uusi legenda on kehno elokuva, jota on vaikea edes kutsua elokuvaksi, sillä se tuntuu niin vahvasti kaksi tuntia kestävältä Warner Brosin mainokselta. LeBron Jamesin, Väiski Vemmelsäären ja muiden tuttujen Looney Tunes -hahmojen koripallo-ottelu jää lopulta täysin toissijaiseksi, kun pääasiassa huomio kiinnittyy kaikkiin muihin elokuviin, sarjoihin ja niiden hahmoihin, joita Warner Bros. omistaa. Leffa on täynnä studion egopönkitystä, mikä käy kiusalliseksi jo ensimmäisen puolen tunnin aikana. Ja elokuvahan kestää tosiaan lähes kaksi tuntia. Jo ensimmäinen Space Jam oli pelkkä mainos, mutta sentään se ei kaiken aikaa hieronut Niken tuotteilla katsojan naamaa ja se osasi jopa olla itseironinen. Jatko-osaa on tehty täysin tosissaan ja epäonnistuminen on siten suurempi. Huumori on erittäin kökköä ja leffa sai minut naurahtamaan vain kahdesti. Muuten se on jopa tylsä ja vähän väliä ärsyttävämmäksi muuttuva kohellus. Perinteisellä piirrostyylillä toteutettuja Looney Tunes -hahmoja on ilo katsoa, mutta sekin vähäinen ilo pilataan muuttamalla heidät kammottaviksi digiluomuksiksi. Loppuun en voi muuta kuin pohtia, mikä on Space Jam: Uuden legendan kohderyhmä? Jos tämä on tehty nykylapsille, mietin, tuntevatko he edes kunnolla Väiski Vemmelsäärtä ja kumppaneita, jotka ovat olleet vuosia kateissa valtavirtaviihteestä? Vai onko tämä vain tehty ysärilapsille, jotka saattavat ehkä kokea jonkin sortin nostalgiapärinöitä tätä katsoessaan? Nämä ysärilapset ovat vuosien saatossa tehneet alkuperäisestä Space Jamista suositumman, joten voikohan sama käydä Uudelle legendalle tulevaisuudessa, kun nykylapset kasvavat aikuisiksi?

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.7.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Space Jam: A New Legacy, 2021, Warner Bros. Pictures, Warner Bros. Animation, Warner Animation Group, SpringHill Entertainment, Proximity