The Day the Earth Blew Up: A Looney Tunes Movie (2024) - elokuva-arvostelu

THE DAY THE EARTH BLEW UP: A LOONEY TUNES MOVIE

Ohjaus: Pete Browngardt

Näyttelijät: Eric Bauza, Candi Milo, Peter MacNicol, Fred Tatasciore, Laraine Newman, Wayne Knight, Ruth Clampett, Andrew Kishino, Kimberly Brooks, Keith Ferguson ja Carlos Alazraqui

Genre: animaatio, komedia, scifi, seikkailu

Kesto: 1 tunti 31 minuuttia

Ikäraja: 7

Vuonna 1930 lyhytanimaatioilla käynnistynyt Looney Tunes nousi suureksi franchiseksi täynnä televisiosarjoja, elokuvia, pelejä, sarjakuvia ja muuta oheiskamaa. Yksi franchisen tuotoksista oli Pete Browngardtin luoma animaatiosarja Looney Tunes Cartoons, jota on esitetty vuodesta 2020 lähtien. Sarjaa työstäessään Browngardtilta pyydettiin myös ideoita täyspitkään animaatioelokuvaan. Lopulta mies alkoi kynäillä tarinaa, joka otti inspiraatiota 1950-luvun scifielokuvista, kuten Ruumiinryöstäjistä (Invasion of the Body Snatchers - 1956) ja Uhkavaatimuksesta Maalle (The Day the Earth Stood Still - 1951). Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animaattorit kävivät töihin ja alun perin elokuva oli tarkoitus julkaista HBO Max -palvelussa jo vuonna 2022, mutta kun Warner Bros. yhdistyi Discovery -yhtiön kanssa samana vuonna, monet projektit joutuivat limbotilaan, mukaan lukien tämä elokuva. Lopulta elokuva päätettiin julkaista ja ensiesityksensä The Day the Earth Blew Up: A Looney Tunes Movie sai Annecyn elokuvajuhlilla kesäkuussa 2024. Hissuksiin leffaa on tuotu muihinkin maihin. Itse olen odottanut elokuvan näkemistä siitä lähtien, kun sen ilmoitettiin ihan oikeasti olevan tulossa. Leffan Suomen ensi-illasta ei kuitenkaan näyttänyt olevan tietoakaan ja hetkeksi ehdin jopa unohtaa sen olemassaolon, kunnes olin paluulennolla Lontoosta Helsinkiin ja huomasin ilokseni The Day the Earth Blew Up: A Looney Tunes Movien kuuluvan lennon elokuvavalikoimaan, joten pistin sen heti pyörimään.

Pitääkseen talonsa, Putte Possu ja Repe Sorsa menevät töihin purukumitehtaalle. Siellä he kuitenkin saavat selville shokeeraavan salajuonen, johon liittyy avaruuden muukalaisia.

The Day the Earth Blew Up: A Looney Tunes Movien keskiössä ovat Putte Possu ja Repe Sorsa (kummankin äänenä Eric Bauza), jotka tekivät aikoinaan ensiesiintymisensä yhdessä vuoden 1937 lyhytanimaatiossa Porky's Duck Hunt. Uutuuselokuvassa Putte ei kuitenkaan metsästä Repeä, vaan porsas ja sorsa ovat olleet ylimmät ystävät lapsesta saakka, kun he kasvoivat maatilalla farmari-Jimin (Fred Tatasciore) kanssa. Kun farmari-Jim menehtyi, maatilan hoitamisesta tuli Puten ja Repen vastuu ja... noh, kaksikko ei ole hoitanut hommaansa järin hyvin. Niinpä he ovat vaarassa menettää ränsistyneen tilan, jos eivät saa kasaan rahoja sen korjaamiseksi. Usean epäonnisen yrityksen jälkeen Putte ja Repe saavat pestin purukumitehtaalta, mutta huomaavat nopeasti jonkin olevan pahasti vinksallaan, purkan saadessa pureskelijansa käyttäytymään omituisesti. Putte Possu ja Repe Sorsa ovat tutut mainiot itsensä, muodostaen hyvän kaksikon vekkulin erilaisten persooniensa kanssa. Putte on hermostunut ja änkyttää herkästi, kun taas Repe on varsinainen tuittupää, joka painelee menemään, miettimättä tekojaan sen kummemmin etukäteen.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat Puten ihastuksenkohde Petunia (Candi Milo), purukumitehtaan tiedemies (Tatasciore), sekä salaperäinen muukalainen (Peter MacNicol), jolla vaikuttaisi olevan katala suunnitelma Maapallon varalle. On kiva, ettei Petunia jää pelkäksi ihastuksenkohteeksi ja avuttomaksi neidoksi hädässä, vaan hyppää seikkailuun mukaan, kun purukumitehtaan todellinen luonne käy selväksi.

Onpas mukavaa katsoa pitkästä aikaa uutta Looney Tunes -elokuvaa, joka ei ole vain myötähäpeällinen mainos HBO Max -palvelun sisältötarjonnalle. Kyllä, katson juuri sinua Space Jam: Uusi legenda (Space Jam: A New Legacy - 2021). On myös kivaa katsoa Looney Tunes -elokuvaa, joka on puhtaasti animoitu, eikä ole sekoitus oikeita ihmisiä ja animaatiohahmoja, kuten Space Jamit ja Looney Tunes: Taas kehissä (Looney Tunes: Back in Action - 2003). Erityisen miellyttävää on, että kyseessä on vieläpä oikeasti hyvä, viihdyttävä ja hauska elokuva. The Day the Earth Blew Up nappaa mukaansa heti alussa ja on huvittavaa seurata leffan tulkintaa Putte Possun ja Repe Sorsan yhteisestä lapsuudesta farmilla. Elokuvan aikana pääseekin naureskelemaan useaan otteeseen ja huumoria revitään monella tavalla eri ikäisille katsojille. On fyysisempää toilailua, ovelaa sanaleikkiä, juttuja jotka ovat mahdollisia vain piirrosmaailman logiikassa ja hilpeitä neljännen seinän rikkomisia. Jo pelkkä premissi mielenhallintapurukumista on hassu. Pidinkin paljon elokuvan kunnianosoituksista 1950-luvun scifirainojen, kuten Ruumiinryöstäjien suuntaan.

Kestoa elokuvalla on sopivasti juuri puolitoista tuntia ja tarina eteneekin reippaalla rytmillä eteenpäin. Kierroksia lisätään sopivasti ja paikoitellen meno muuttuu varsin villiksi. Tarina pääsee myös jopa aidosti yllättämään, joskin en täysin lämmennyt sille, että kun leffa oli ollut pitkään rakkauskirje niille 1950-luvun scifiklassikoiden suuntaan, itse loppuhuipennus tuo enemmän mieleen erään toisen tieteisrymistelyn 1990-luvun lopusta. Vaikka finaali olikin tavallaan pieni tyylirikko, pidin The Day the Earth Blew Upista ja odotankin erittäin innolla, että pian saamme vihdoin ja viimein hulvattomalta kuulostavan Looney Tunes -leffa Coyote vs. Acmen (2026), jossa Kelju K. Kojootti haastaa Acme-yhtiön oikeuteen, näiden huonosti toimivien laitteiden takia.

Sen lisäksi, että on kivaa, että elokuva toteutettiin täysin animaationa, ilman oikeita ihmisiä seassa, on myös erittäin hienoa, että elokuva päätettiin tehdä klassisia Looney Tunes -lyhäreitä kunnioittaen käsin piirrettynä 2D-animaationa kolmiulotteisen tietokoneanimaation sijaan. The Day the Earth Blew Up on visuaalisesti erittäin miellyttävä. Se on todella hyvin piirretty, hahmot liikkuvat sulavasti ja taustoista löytyy sopivasti yksityiskohtia. Elokuva on myös mukavan värikäs. Äänimaailmakin on osaavasti rakennettu Joshua Moshierin säveltämiä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.7.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Day the Earth Blew Up: A Looney Tunes Movie, Yhdysvallat, 2024, Warner Bros. Animation

Arvostelu: Megamind vs. Tuomiosyndikaatti (Megamind vs. the Doom Syndicate - 2024)

MEGAMIND VS. TUOMIOSYNDIKAATTI

MEGAMIND VS. THE DOOM SYNDICATE

Ohjaus: Eric Fogel

Pääosissa: Keith Ferguson, Laura Post, Josh Brener, Maya Aoki Tuttle, Emily Tunon, Scott Adsit, Talon Warburton, Chris Sullivan, Roger Craig Smith, Todd Haberkorn, Eric Murphy, Joey Rudman, Tony Hale ja Adam Lambert

Genre: animaatio, toiminta, komedia

Kesto: 1 tunti 23 minuuttia

Ikäraja: 7

DreamWorksin animaatioelokuva Megamind (2010) sai positiivista palautetta kriitikoilta ja se oli pienimuotoinen menestys lippuluukuilla. Elokuvan suosio on kuitenkin kasvanut tosissaan vasta viime vuosien aikana, mikä huomattiin DreamWorksilla. Yhtiö alkoi tehdä yhteistyötä Peacock-kanavan kanssa, työstääkseen Megamind-televisiosarjan, joka kulki aluksi nimellä "Megamind's Guide to Defending Your City". Sarjasta muovautui Megamind Rules! (2024-), jonka mainostamiseksi yhtiöt päättivät tehdä pikaisesti suoratoistoelokuvan, joka toimisi samanaikaisesti niin jatko-osana alkuperäiselokuvalle kuin pitkänä avausjaksona uutuussarjalle. Tuttuihin rooleihin palkattiin uudet näyttelijät ja animointi ulkoistettiin DreamWorksilta 88 Picturesille ja Dobertman Picturesille. Megamind vs. Tuomiosyndikaatti julkaistiin maaliskuun alussa Peacock-kanavalla ja Suomeen se on saapunut nyt Viaplay-palvelun kautta. Itse kävin katsomassa Megamindin, kun se alun perin ilmestyi 14 vuotta sitten ja pidin siitä paljon. Kun kuulin, että elokuva saa yli vuosikymmenen odotuksen jälkeen vihdoin jatkoa, ilahduin. Sitä iloa kesti ehkä minuutin, kunnes katsoin leffan trailerin ja järkytyin, kuinka luokattoman halvalta elokuva näytti. Kun Megamind vs. Tuomiosyndikaatti saapui kaikessa hiljaisuudessa Viaplayn valikoimaan, päätin toki katsoa, onko itse elokuva yhtä kaamea kuin traileri antoi ymmärtää.

Megamind omaksuu uuden maineensa Metro Cityn sankarina, mutta riemua ei kestä kauan, kun hänen entinen rikollisjenginsä Tuomiosyndikaatti saapuu kaupunkiin.

Yksikään alkuperäisen Megamind-elokuvan ääninäyttelijöistä ei tee paluuta tässä uudessa jatko-osassa. Liekö kyse sitten pienestä budjetista (josta on kuitenkin riittänyt rahaa Adam Lambertin pikkurooliin) tai alkuperäisten näyttelijöiden kieltäytymisestä, mutta Will Ferrellin sijaan itse Megamindina kuullaan tällä kertaa Keith Ferguson, tätä auttavana Minionina kuullaan David Crossin sijaan Josh Brener ja reportteri Roxannena kuullaan Tina Feyn sijaan Laura Post. Alkuperäiselokuvan lopuksi Megamind luopui rikollisuuden polusta ja nousi Metro Cityn uudeksi supersankariksi. Nyt hän nautiskelee positiivisemmasta maineestaan, samalla kun hahmosta on tehty kummallisesti tyhmempi kuin ennen. Viimeksi Megamind nähtiin rakentamassa huipputeknologisia vempaimia ja nyt hän ei osaa käyttää edes leivänpaahdinta. Minion kulkee tällä kertaa nimellä Kamu, luultavasti sen takia, ettei DreamWorks halua, että hahmoa sekoitetaan Illuminationin Itse ilkimys -animaatioista (Despicable Me - 2010-2024) tuttuihin keltaisiin pölvästeihin. Roxanne taas on nyt Megamindin mielitietty ja jääkin muuten aika tylsäksi sivuhahmoksi. Uutena hahmona tutut tyypit kohtaavat nuoren Megamind-fanin Keikon (Maya Aoki Tuttle), joka on lähinnä vain rasittava näsäviisas kakara.

     Kuten leffan nimestä voikin jo päätellä, Megamind saa vastaansa Tuomiosyndikaatin, entisen rikollisryhmänsä, joka ei katso hyvällä Megamindin käännöstä. Poppooseen kuuluvat myrskyinen Lady Doppler (Emily Tunon), hypnoottinen Pierre Pakotus (Scott Adsit), varjoinen Lordi Hyväyö (Talon Warburton) ja laavamonsteri Behemoth (Chris Sullivan). Alati kinasteleva nelikko jää kelpo lähtökohdistaan huolimatta aika tylsäksi, eikä yhdestäkään hahmosta saada juuri mitään irti. Esimerkiksi pelottavaksi itseään luulevan Lordi Hyväyön vitsi käy nopeasti vanhaksi ja Lady Doppler on vain mitäänsanomattoman tönkkö joukon johtajana.

Alkuperäinen Megamind-elokuva oli nokkela supersankariparodia, joka mullisti genreä oivaltavasti, nauratti makeasti, tarjosi räjähtävää toimintaa, näytti visuaalisesti hyvältä ja sisälsi hyviä teemoja muun muassa ihmisten käyttäytymismalleja tutkivasta luonto vastaan kasvatus -ideasta. Megamind vs. Tuomiosyndikaatti ei sisällä lainkaan samoja piirteitä. Se on ärsyttävä, epähauska ja puuduttavan pitkäveteinen rahastus, jonka ainoa funktio on yrittää myydä uutta Megamind Rules! -televisiosarjaa. Megamindille jatko-osaa yli kymmenen vuoden ajan toivoneille vastassa on karvas pettymys, jota tuskin antaa DreamWorksille anteeksi. Kyseessä taitaa jopa olla animaatioyhtiön surkein elokuva.

Paperilla elokuvassa olisi aineksia. On ajatuksen tasolla kiinnostavaa nähdä, kuinka entinen superrikollinen yrittää totutella uuteen asemaansa aiemmin uhkaamansa kaupungin nykyisenä suojelijana. Ja vaikka Tuomiosyndikaatista ei ole aiemmin ollut mainintaakaan, on ihan kiinnostavaa nähdä myös, kuinka Megamind yrittää hoitaa entisistä kavereistaan syntyvän uuden ongelman. Näistä puolista ei kuitenkaan saada mitään mielenkiintoista aikaiseksi. Megamindin ja Tuomiosyndikaatin kohtaukset ovat lähinnä vaivaannuttavaa seurattavaa, eikä mitenkään hyvällä tavalla. Leffan aikana ei pääse nauramaan lainkaan, vaan se pikemminkin tylsistyttää. Elokuvalla ei ole kestoa edes puoltatoista tuntia ja se ehtii silti käydä uuvuttavaksi koettelemukseksi. Käsikirjoitus on tuskastuttavan laiskasti rustattu, mikä on pöyristyttävää, kun ottaa huomioon, että siitä vastaa sama kaksikko kuin ykkösosasta! Uuden ohjaajan, Eric Fogelin työ vain korostaa laiskuutta. Kaikessa mennään siitä, mistä aita on matalin.

Mätänä kirsikkana lässähtäneen kakun päällä on vielä se fakta, että Megamind vs. Tuomiosyndikaatti on visuaalisesti suoraan sanottuna ruma elokuva. Leffasta huokuu, että se tehtiin kiireessä, sillä niin hätiköityä animointi on. Hahmojen ulkoasut ovat periaatteessa oivat, mutta taustat käyvät naurettavan kököiksi ja itseään toistaviksi leffan edetessä. Pelkistetyt rakennukset, usein täysin tyhjät kadut, vähän siihen suuntaan renderöidyt taustaihmiset, yhdensävyiset väripinnat ja hirveä valojen ja varjojen käyttö ovat jo omiaan tekemään leffasta vaikeaa katseltavaa. Elokuva näyttää usein joltain PlayStation 2:n pelin välivideolta, mutta leffa ei houkuta yhtään pelaamaan sitä ja mikä pahinta, se saa haluamaan pysymään kaukana uudesta Megamind Rules! -sarjasta. Ja kun elokuva tehtiin pitkälti vain sarjan markkinoimiseksi, taitaa olla sanomattakin selvää, että lopputulos on epäonnistunut.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.4.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Megamind vs. the Doom Syndicate, 2024, DreamWorks Animation, DreamWorks Animation Television