Arvostelu: Space Jam: Uusi legenda (Space Jam: A New Legacy - 2021)

SPACE JAM: UUSI LEGENDA

SPACE JAM: A NEW LEGACY

Ohjaus: Malcolm D. Lee

Pääosissa: LeBron James, Jeff Bergman, Don Cheadle, Cedric Joe, Eric Bauza, Sonequa Martin-Green, Zendaya, Khris Davis, Ceyair J. Wright, Harper Leigh Alexander, Bob Bergen, Jim Cummings, Gabriel Iglesias, Candi Milo, Klay Thompson, Anthony Davis, Damian Lillard, Diana Taurasi ja Nneka Ogwumike

Genre: komedia, urheilu, animaatio

Kesto: 1 tunti 55 minuuttia

Ikäraja: 7

Niken kenkämainoksista alunperin lähtenyt Michael Jordanin ja Väiski Vemmelsäären tähdittämä urheilukomedia Space Jam (1996) oli suuri hitti, vaikkei se voittanut kriitikoita puolelleen. Pian ilmestymisen jälkeen Warner Bros. alkoi suunnitella jatko-osaa leffalle, mutta kun Michael Jordan ei halunnutkaan esiintyä toisessa elokuvassa, studio keskeytti suunnitelmansa. Studiolla ryhdyttiin suunnittelemaan erilaisia muita versioita saman idean ympärillä, jotka kulkivat nimillä "Spy Jam", "Race Jam" ja "Skate Jam", mutta ne peruttiin, kun Warner Bros. tekikin komedian Looney Tunes: Taas kehissä (Looney Tunes: Back in Action - 2003). 2010-luvulla Space Jamin jatko-osan suunnittelu alkoi taas ja vuonna 2014 Warner Bros. ilmoitti tekevänsä jatko-osaa koripallotähti LeBron Jamesin kanssa. Aluksi ohjaajaksi valittiin Justin Lin, joka kuitenkin jätti projektin vuonna 2018, jolloin hänet korvattiin Terence Nancella, joka lopuksi korvattiin Malcolm D. Leellä. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2019 ja nyt Space Jam: Uusi legenda on ilmestymässä elokuvateattereihin. Itselleni alkuperäinen Space Jam ei ole koskaan ollut erityisen tärkeä leffa, enkä koe minkäänlaista nostalgiaa sitä kohtaan, joten en innostunut (tai suuttunut), kun kuulin, että sille tehdään vihdoin ihan oikeasti jatkoa. Elokuvan traileri herätti minussa ristiriitaisia tunteita ja meninkin samoin tuntein katsomaan Space Jam: Uutta legendaa sen lehdistönäytökseen pari päivää ennen ensi-iltaa.

Kun Warner Bros. -studion paha algoritmi Al G. Rytmi sieppaa koripallotähti LeBron Jamesin pojan serveriversumiinsa, LeBronin täytyy kasata tiimiinsä serveriversumin kovimmat pelaajat ja haastaa Al G. Rytmi koripallo-ottelussa, joka määrää pelaajien kohtalot. Supermanin, King Kongin ja Rautajätin kaltaisista pelaajista haaveileva LeBron joutuu kuitenkin tyytymään Väiski Vemmelsääreen ja muihin Looney Tunes -piirroshahmoihin.

Alkuperäisen Space Jamin tähti Michael Jordan ei halunnut palata tekemään jatko-osaa, joten hänen sijaan Space Jam: Uutta legendaa tähdittää tuoreempi koripallostara LeBron James, joka esittää omaa itseään. Koska en seuraa koripalloa lainkaan, en osaa sanoa juuta tai jaata siitä, kumpi on parempi pelaaja, mutta mielestäni näyttelemisen puolella James hoitaa tonttinsa taidokkaammin kuin Jordan - vaikka hän yhdessä kohtaa vitsaileekin, että urheilijan siirtyminen näyttelemiseen voi johtaa vain fiaskoon. Hahmona LeBron James ei ole erityisen pidettävä, hänen ollessa niin intohimoinen koripallosta, ettei vaikuta hyväksyvän muuta tulevaisuutta lapsilleen, Dariukselle (Ceyair Wright) ja Domille (Cedric Joe), joista jälkimmäinen siepataan Warner Brosin serveriversumiin. Elokuvan aikana LeBronin täytyy tietty oppia asioita jokaisen oman suunnan kulkemisesta, sun muita latteuksia, joilla hänelle saadaan rustattua jonkin sortin kehityskaari.

     Elokuvan pahiksena toimii Warner Brosin kehittelemä algoritmi Al G. Rytmi, jota näyttelee Don Cheadle yhdessä uransa kököimmistä rooleistaan. Cheadle yrittää aivan liikaa olla uhkaava pahis, sekä cool tyyppi, jolloin yrittäminen käy jo surkuhupaisaksi. Al G. Rytmi on kiusallisen huono pahis, jonka suunnitelmat todistaa itsensä LeBronin ja Warner Brosin edessä eivät jaksa vakuuttaa.

Itseäni ainakin näissä filmeissä kiinnostaa lähinnä klassiset Looney Tunes -hahmot ja lähes kaikki tutut ovatkin ilahduttavasti kehissä. Haisunäätä Henry Haisulia leffassa ei nähdä, sillä hahmon on viime vuosien aikana kritisoitu esittävän seksuaalista ahdistelua positiivisessa ja humoristisessa valossa. Väiski Vemmelsääri (Jeff Bergman), Repe Sorsa (Eric Bauza), Marvin Marsilainen (Bauza), Sylvesteri-kissa (Bergman), Tipi-lintu (Bob Bergen), Viiksi-Vallu (Bergen), Putte Possu (Bauza), Tasmanian tuholainen (Jim Cummings), Elmeri-metsästäjä (Bauza), Kelju K. Kojootti, Maantiekiitäjä ja alkuperäistä Space Jamia varten luotu Lola-pupu (Zendaya) päätyvät jälleen avuksi koripallo-otteluun, jossa vaakalaudalla on heidän oma selviytymisensä. Näitä vekkulimaisen pöljiä piirroshahmoja on aika ajoin ilo seurata, mutta heistä ei valitettavasti riitä hupia pelastamaan koko elokuvaa.

Kuten alussa kerroin, itselleni alkuperäinen Space Jam ei ole koskaan ollut kova juttu, eikä minulla ole minkäänlaista nostalgia-arvoa sitä leffaa kohtaan. Mielestäni se on lähinnä keskinkertainen hassuttelu ja hieman kyseenalainen Niken kenkämainos. Eli se, että nyt kritisoin Space Jam: Uutta legendaa ei missään nimessä johdu siitä, että pidän alkuperäistä niin suuressa arvossa, etten hyväksy edes ajatusta sen jatko-osasta noin 25 vuotta myöhemmin. Ei, kritisointini johtuu ihan vain siitä, että kyseessä on ylipitkä ja pitkästyttävä kohellus, joka on lähinnä täysin hävytöntä mainostamista Warner Brosille. Jos muutama vuosi sitten ilmestynyt Ready Player One -elokuva (2018) vaikutti aika ajoin perustuvan sille, kuinka paljon siihen on saatu tungettua populaarikulttuuriviittauksia, Space Jam: Uusi legenda on lähinnä studion egopönkitystä kahden tunnin ajan. Kyllä, siinä missä alkuperäinen Space Jam kesti alle puolitoista tuntia, jatko-osalla on kestoa liki kaksi tuntia.

Väiski Vemmelsääri ja kumppanit saapuvat mukaan yllättävänkin myöhään ja sitä ennen katsojan täytyy lähinnä kärvistellä, kun Warner Bros kehuskelee omistavansa maailman parhaat leffat ja kuljettaa LeBron Jamesia ja katsojaa läpi omistamiensa franchisejen. DC-sarjakuvahahmojen, kuten Batmanin, Supermanin, Wonder Womanin, Aquamanin ja Jokerin lisäksi on Harry Potteria (2001-2011), King Kongia, Rautajättiä (The Iron Giant - 1999), Kivisiä ja Sorasia (The Flintstones - 1960-1966), Scooby-Doota (1969-), Ihmemaa Ozia (The Wizard of Oz - 1939), Riiviöitä (Gremlins - 1984), sekä perheleffaksi hassusti kaikenlaista, mikä ei kuuluisi vielä lapsille, kuten Game of Thronesia (2011-2019), Kellopeliappelsiinia (A Clockwork Orange - 1971), Mad Max: Fury Roadia (2015), Se-kauhuleffojen (It - 2017-2019) Pennywise-klovnia ja Kirottu-kauhuleffoista (2013-) tuttua Valak-nunnaa. The Matrix (1999-) mainitaan useasti, jotta katsoja varmasti muistaa, että uusi Matrix-elokuva on tulossa joulukuussa. Casablancaan (1942) liittyvä kohtaus menee varmaan monilta aikuisiltakin ohi. 

Alkuperäinen Space Jam tuntui sentään tekevän mainostamisen itseironisesti ja kieli poskessa. Jatko-osa vain tunkee mukaan ihan kaikkea täysin häpeilemättä. Elokuvan ongelmallisuuden huomaakin siitä, että vaikka koin tämän mainostamin kiusalliseksi, mielenkiintoni itse suurta (ja aivan liian pitkää ja ärsyttäväksi äityvää) koripallo-ottelua kohtaan oli niin vähäinen, että yritin lähinnä tutkia, keitä kaikkia muita voin bongata ottelun yleisöstä. Kappas, nimikkohahmot yhdestä suosikkisarjastani, Rick and Mortysta (2013-)! Senhän uusi kausi on juuri alkanut HBO:lla, joka on Warner Brosin omistuksessa, pitääpä mennä katsoma... ei, apua, aivopesumainonta onnistui! 

Elokuvan ohjauksesta vastaa Malcolm D. Lee, jonka aiempiin töihin kuuluu esimerkiksi Scary Movie 5 (2013)... eikä Lee ole paljoa sen jälkeen kehittynyt elokuvantekijänä. Hän ei saa leffasta innostavaa, ei yhtään jännittävää, eikä edes hauskaa. Naurahdin kaksi kertaa koko elokuvan aikana. Kerran ensimmäisen tunnin aikana ja uudestaan toisen tunnin aikana. Muuten tuijotin tapahtumia yhä vain tylsistyneempänä. Käsikirjoitusta taas on ollut työstämässä sen kokoinen porukka, etten jaksa edes luetella kaikkia tähän. Liiankin ison kirjoitustiimin lopputuloksena on aikamoinen sekamelska, joka loppujen lopuksi on vain laiska toisinto alkuperäisen elokuvan tapahtumista. Sentään Space Jam: Uusi legenda on kuvattu ihan hyvin ja mukana on kelpo lavasteita ja asuja. Perinteisellä piirrosanimaatiolla toteutetut Looney Tunes -hahmot ovat ilahduttavia, mutta hahmojen muuttuessa tietokoneanimaatioksi, erityisesti Väiski Vemmelsääri näyttää välillä karmivalta. Äänimaailma paisuu yhä vain isommaksi meteliksi. Musiikeista vastaa Kris Bowers, jonka työ peittyy täysin tunnettujen leffa- ja sarjamusiikkien alle. Kun elokuvan harvoihin hyviin hetkiin kuuluu vaikkapa pätkä Danny Elfmanin säveltämästä Batman-elokuvan (1989) tunnusmusiikista, liikutaan aika heikoilla jäillä.

Yhteenveto: Space Jam: Uusi legenda on kehno elokuva, jota on vaikea edes kutsua elokuvaksi, sillä se tuntuu niin vahvasti kaksi tuntia kestävältä Warner Brosin mainokselta. LeBron Jamesin, Väiski Vemmelsäären ja muiden tuttujen Looney Tunes -hahmojen koripallo-ottelu jää lopulta täysin toissijaiseksi, kun pääasiassa huomio kiinnittyy kaikkiin muihin elokuviin, sarjoihin ja niiden hahmoihin, joita Warner Bros. omistaa. Leffa on täynnä studion egopönkitystä, mikä käy kiusalliseksi jo ensimmäisen puolen tunnin aikana. Ja elokuvahan kestää tosiaan lähes kaksi tuntia. Jo ensimmäinen Space Jam oli pelkkä mainos, mutta sentään se ei kaiken aikaa hieronut Niken tuotteilla katsojan naamaa ja se osasi jopa olla itseironinen. Jatko-osaa on tehty täysin tosissaan ja epäonnistuminen on siten suurempi. Huumori on erittäin kökköä ja leffa sai minut naurahtamaan vain kahdesti. Muuten se on jopa tylsä ja vähän väliä ärsyttävämmäksi muuttuva kohellus. Perinteisellä piirrostyylillä toteutettuja Looney Tunes -hahmoja on ilo katsoa, mutta sekin vähäinen ilo pilataan muuttamalla heidät kammottaviksi digiluomuksiksi. Loppuun en voi muuta kuin pohtia, mikä on Space Jam: Uuden legendan kohderyhmä? Jos tämä on tehty nykylapsille, mietin, tuntevatko he edes kunnolla Väiski Vemmelsäärtä ja kumppaneita, jotka ovat olleet vuosia kateissa valtavirtaviihteestä? Vai onko tämä vain tehty ysärilapsille, jotka saattavat ehkä kokea jonkin sortin nostalgiapärinöitä tätä katsoessaan? Nämä ysärilapset ovat vuosien saatossa tehneet alkuperäisestä Space Jamista suositumman, joten voikohan sama käydä Uudelle legendalle tulevaisuudessa, kun nykylapset kasvavat aikuisiksi?

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.7.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Space Jam: A New Legacy, 2021, Warner Bros. Pictures, Warner Bros. Animation, Warner Animation Group, SpringHill Entertainment, Proximity

Arvostelu: Avengers: Endgame (2019)

AVENGERS: ENDGAME

Ohjaus: Anthony Russo ja Joe Russo
Pääosissa: Robert Downey Jr., Chris Evans, Chris Hemsworth, Scarlett Johansson, Mark Ruffalo, Jeremy Renner, Paul Rudd, Karen Gillan, Don Cheadle, Bradley Cooper, Brie Larson, Gwyneth Paltrow, Danai Gurira, Benedict Wong ja Josh Brolin
Genre: toiminta, scifi, seikkailu
Kesto: 3 tuntia 1 minuutti
Ikäraja: 12

"We're in the Endgame now."

Ensimmäistä Iron Mania (2008) tehdessään ohjaaja Jon Favreau, päätähti Robert Downey Jr. ja tuottaja Kevin Feige tuskin tiesivät, mihin elokuva tulisi johtamaan. Leffasta löytyi jo vihjeitä jostain ennennäkemättömästä - laajennetusta elokuvauniversumista, missä eri sankarit omista elokuvistaan yhdistäisivät välillä voimansa ja seikkailisivat toistensa filmeissä - mutta tuskin yhdenkään villeimmät unelmat uskalsivat mennä siihen pisteeseen asti, missä tämä Marvelin elokuvauniversumi on nyt. 11 vuotta ja 21 elokuvaa myöhemmin olemme päässeet kenties koko elokuvahistorian massiivisimman spektaakkelin äärelle, mitä kaikki nämä vuodet on rakennettu. Vuoden takainen Avengers: Infinity War (2018) oli lopun alku ja nyt Avengers: Endgame toimisi eräänlaisena päätöksenä monille asioille, vaikka Marvelin elokuvauniversumi jatkaisikin matkaansa sen jälkeen. On varmaan sanomattakin selvää, etten odottanut tältä vuodelta minkään muun leffan näkemistä niin paljon kuin tämän ja on varmaa, etten ole ainoa. Infinity War tuotti jo yli 2 miljardia dollaria, joten oli selvää, että Endgame olisi tämän vuoden elokuvatapaus maailmanlaajuisesti. Leffalle ei olisi tarvinnut edes tehdä trailereita ja se olisi silti myynyt elokuvasalit ympäri maailman täyteen monen viikon ajan. Jopa meidän Finnkinolla filmi teki ennätyksen ennakkomyynneissä! Kun elokuvan ensi-ilta alkoi oikeasti lähestyä, intoni ja jännitykseni alkoivat tosissaan kasvamaan, mitä ei yhtään auttanut, kun katsoin Avengers: Infinity Warin uudestaan pari päivää ennen tämän näkemistä. Kun ensi-iltapäivä vihdoin koitti, kävelin epäuskoisena ja sydän hakaten Finnkinon ihanaan IMAX-saliin katsomaan Avengers: Endgamen. Tämä arvostelu on mahdollisimman huolellisesti kirjoitettu, jottei se sisällä spoilereita tästä elokuvasta. Se on kuitenkin kirjoitettu sillä olettamuksella, että Marvelin elokuvauniversumin aiemmat filmit ovat tuttuja, sillä tätä leffaa varten täytyy olla katsottuna aika lailla kaikki saagan osat.

Thanoksen hävitettyä puolet maailmankaikkeuden väestöstä, jäljelle jääneet Kostajat yhdistävät voimansa lopulliseen taistoon hullua titaania vastaan.

Thanoksen napsautuksesta selvinneet hahmot tekevät paluun. Tony Stark eli Iron Man (Robert Downey Jr.) yrittää Nebula-kyborgin (Karen Gillan) kanssa keksiä keinon päästä takaisin Maahan. Maassa Steve Rogers eli Captain America (Chris Evans), ukkosenjumala Thor (Chris Hemsworth), vihreäksi Hulk-jätiksi muuttuva Bruce Banner (Mark Ruffalo), salamurhaaja-agentti Natasha Romanoff eli Black Widow (Scarlett Johansson), avaruuspesukarhu Rocket (äänenä Bradley Cooper) ja omaa rauta-asuaan kantava James Rhodes eli War Machine (Don Cheadle) kehittelevät suunnitelmaa kostoreissulleen ja yrittävät samalla selvitä ystäviensä kuolemien tuottamasta tuskasta. Etenkin Thorille isku oli kova ja hän syyttää itseään: miksi, voi miksi hän ei iskenyt päähän?! Hahmojen suru ja ikävä ovat kauheaa katsottavaa, mutta samalla se tekee kaikista paljon maanläheisempiä tapauksia. Siinä missä Avengers: Infinity War koki vaikeuksia tasapainotellessaan suuren hahmogallerian kanssa, Endgame onnistuu syventymään sankareihinsa täydellisesti.
     Nämä sankarit saavat tuekseen Infinity Warista puuttuneet jousiampuja Clint Bartonin eli Hawkeyen (Jeremy Renner) ja muurahaisen kokoon pienentyvän Scott Langin eli Ant-Manin (Paul Rudd), sekä vain kuukausi sitten oman elokuvansa saaneen Carol Danversin eli Captain Marvelin (Brie Larson). Heidänkin kohdalla on kauhea nähdä, millaisen reaktion napsautus aiheuttaa. Hawkeyesta saadaan kenties enemmän irti kuin koskaan aiemmin ja Ant-Man onnistuu kaiken surun keskellä murjaisemaan useammankin vitsin. Captain Marvelia hyödynnetään kuitenkin hieman kummallisesti. Larson itse asiassa kuvasi Endgamen kohtauksensa ennen Captain Marvel -leffan kuvauksia, mikä selittää, miksi hän on tässä vielä hieman pihalla hahmostaan. Muut näyttelijät kuitenkin suoriutuvat rooleistaan erinomaisesti. Jotkut sankareiden näyttelijöistä tarjoavat parhaat suorituksensa näissä rooleissaan tässä leffassa.
     Josh Brolin tekee paluun julman Thanoksen rooliin ja pysyy yhä Marvel-saagan mahtavimpana roistona. Hahmoa kuitenkin käsitellään siinä mielessä eri tavalla kuin Avengers: Infinity Warissa, että tällä kertaa katsojana ei pysähdy miettimään, että onko hänellä sittenkin järkeä kauheissa tavoitteissaan, vaan tällä kertaa katsojana haluaa vain nähdä, kuinka Kostajat... noh, kostavat rakkaidensa puolesta ja repivät tämän violetin massamurhaajan palasiksi.

Avengers: Infinity War päättyi täydelliseen shokeeraamiseen, Thanoksen oikeasti onnistuessa tavoitteessaan ja hävittäessä puolet koko maailmankaikkeuden elävistä olennoista sormiensa napsautuksella. Katsoja ei voinut muuta kuin tuijottaa epäuskoisena, kun hahmot kuten Spider-Man (Tom Holland), Black Panther (Chadwick Boseman), Scarlet Witch (Elizabeth Olsen), Doctor Strange (Benedict Cumberbatch) ja Star-Lord (Chris Pratt) katosivat kirjaimellisesti tuhkana tuuleen. On varmaan sanomattakin selvää, että Avengers: Endgame ei kovin hilpeissä tunnelmissa lähde käyntiin, vaan heti elokuvan alku on kuin tekijät vääntäisivät veistä fanien haavoissa. Jo nyt täytyy sanoa, että nenäliinoja kannattaa varata mukaan, sillä täytyy olla aika tunteeton tyyppi, jos ei tuota edes hieman vaikeuksia olla itkemättä. Minä en itke lähes koskaan leffojen aikana ja tässä niin pääsi käymään useaankin otteeseen.

Sanotaan se nyt vain suoraan: Avengers: Endgame on vuoden 2019 paras elokuva. Vaikka tänä vuonna ilmestyisikin jokin häikäisevän mestarillisesti käsikirjoitettu tai ohjattu elokuva, joka onnistuisi käsittelemään jotain syvällistä aihetta huikein tavoin, on mahdotonta, että mikään filmi tänä vuonna aiheuttaisi minussa näin vahvan reaktion. Tiedättekö, kun on niitä leffoja, jotka iskevät niin kovaa, että niiden tarjoamat tunteet ihan oikeasti tuntuvat koko kehossa? Avengers: Endgame iski itseeni aivan käsittämättömän lujaa ja tarjosi vahvemman tunnekuohun kuin olisin koskaan voinut kuvitella. Odotukseni leffaa kohtaan olivat todella korkeat - siis todella korkeat - ja niin vain tämä filmi onnistui ylittämään ne. Elokuva onnistuu myös yllättämään ihan jatkuvasti ja leuka loksahtaa auki monen monta kertaa leffan aikana. Filmissä on tehty useita todella rohkeita ratkaisuja, mitkä varmasti jakavat mielipiteet kahtia ja se sai minut rakastamaan tätä elokuvaa entistä enemmän. En tietenkään lähde spoilaamaan, millaisia yllätyksiä tarina ja hahmot tarjoavat, mutta sen uskallan sanoa, että olin todella yllättynyt, kuinka hauska elokuva tämä onkaan. Sanoin juuri, että leffan alusta on hilpeys kaukana ja että kyyneleet virtasivat useasti, mutta tässä saa myös nauraa ja paljon.

Jos elokuvaa rupeaisi analysoimaan tosissaan suurennuslasin kanssa, löytyisi leffasta nipotettavaa ja jos kyseessä olisi jokin toinen leffa, laskisivat nämä pienet ongelmat aivan varmasti arvosanaani. Mutta kun kyseessä on Avengers: Endgame, vuosikymmenen maailman rakentamisen ja massiivisen tarinan päätös, millaista ei ole toista maailmassa, tuntuisi väärältä antaa tälle mitään muuta kuin täydet pisteet. Ja kun sanoin, että tällaista ei ole toista maailmassa, niin todella tarkoitan sitä. Niin hassulta kuin se saattaa kuulostaa, Avengers: Endgame on elokuvahistorian merkkiteos, ainutlaatuinen filmi, mistä tullaan puhumaan vielä vuosien päästä. Vaikka Marvelin elokuvauniversumiin mahtuukin hieman keskinkertaisempia tuotoksia, on siinä kaiken aikaa ollut mukana tietty jatkuva tarina ikuisuuskiviä koskien ja tässä tämä tarina viedään päätökseen täydellisellä tavalla. Jos sinä olet joskus kokenut suorituspaineita, niin mietipä tämän elokuvan tekijöitä. Jollain ihmeen kaupalla Russon ohjaajaveljekset kuitenkin onnistuivat mahdottomassa ja säästivät parhaan palan viimeiseksi.

Muistatteko sitä aikaa, kun ensimmäinen The Avengers (2012) ilmestyi ja se tuntui maailman massiivisimmalta supersankarielokuvalta ikinä? Muistatteko viime vuoden, kun Avengers: Infinity War tuntui maailman massiivisimmalta supersankarielokuvalta ikinä? Voi niitä aikoja... Avengers: Endgamen jälkeen on vaikea kutsua enää muita elokuvia eeppisiksi. Mammuttimainen lopputaistelu saa aiemmissa leffoissa nähdyt New Yorkin ja Wakandan mäiskeet tuntumaan pieniltä. Joillekin elokuvan massiivisuus tuottaa varmasti ähkyn, mutta itse nautin suunnattoman paljon kaikesta, mitä leffa tarjosi. Etukäteen kauhisteltu kolmen tunnin kesto on nopeasti ohi ja leffan jälkeen saattaa jopa pohtia, että "eihän tuo voinut olla niin pitkä, sillä se tuntui lyhyemmältä kuin monet kahden tunnin leffat".

Infinity Warin arvostelussa totesin, että ohjaajaveljekset Anthony ja Joe Russo taisivat ottaa hieman liian ison palan kakusta purtavakseen, mutta tällä kertaa en voi muuta kuin nostaa hattua veljesten uskomattomalle tavalla pitää tällaista järkälettä kasassa. Russot ovat nyt tehneet ennennäkemättömän tempauksen ja saa nähdä, onnistuuko kukaan muu tulevaisuudessa yhtä hyvin tällaisten filmien kanssa kuin he. Russot onnistuvat tässä pitämään huumorin ja synkkyyden paremmin tasapainossa kuin edellisessä filmissä. Christopher Markuksen ja Stephen McFeelyn työstämä käsikirjoitus on täynnä yllätyksiä ja heidän tapansa käsitellä hahmoja on paikoitellen kirjaimellisesti uskomatonta. Kaksikko ja Russon veljekset (sekä muut isoja juonikuvioita suunnitelleet) ovat selvästi pohtineet tarkkaan ja syvästi, kuinka monet vanhemmista leffoista tutut juonikuviot viedään päätökseensä. Tekijät ovat myös selvästi tienneet, kuinka tyydyttää fanit ja mukana on paljon hetkiä, joiden aikana täytyi hillitä, etten kiljahtanut riemusta. Teknisesti Endgame on tietty todella vaikuttava kokemus. Leffa on taidokkaasti kuvattu ja erinomaisesti leikattu. Kolmen tunnin kesto on täysin perusteltu ja rytmitys on läpikotaisin fantastista. Lavasteet ovat tietty näyttävät ja puvustustiimi on tehnyt upeaa työtä sankarien asujen kanssa. Visuaaliset tehosteet ovat jälleen puhdasta silmäkarkkia ja äänimaailma on järisyttävästi rakennettu. Musiikeista vastaava Alan Silvestri yhdistelee taidokkaasti aiempien filmien teemoja ja luo erittäin mainiosti tunnelmaa sävelmillään.

Yhteenveto: Avengers: Endgame on Marvelin paras elokuva ja täydellinen päätös yli kaksikymmentäosaiselle eeppiselle saagalle. Leffa tarjoaa aivan mielettömän tunnevyöryn, mikä todella ravistelee koko kehoa, eikä kovin moni filmi sellaiseen pysty. Tämän jälkeen adjektiivia "eeppinen" käyttää varmasti maltillisemmin, sillä tähän mammuttimaiseen teokseen verrattuna monet aiemmin eeppisiltä tuntuneet leffat tuntuvat nyt aika pieniltä. Varsinkin loppuhuipennuksessa meno äityy sellaisiin jättimäisiin sfääreihin, ettei voi muuta kuin tuijottaa suu auki, mitä valkokankaalla tapahtuu. Kolmen tunnin kesto on onneksi täysin perusteltu ja aika käytetään mestarillisesti hyväksi. Leffan päätyttyä on vaikea uskoa, että se edes kesti niin kauan, sillä tämä spektaakkeli tuntuu olevan niin nopeasti ohi. Mielenkiinto ei ehdi koskaan kadota, vaan leffa tarjoaa jatkuvasti yllätyksiä ja käänteitä, joista lähes kaikki herättävät varmasti kiivasta keskustelua fanien keskuudessa. Itse rakastan, kuinka rohkeita vetoja käsikirjoittajat ovatkaan uskaltaneet pistää mukaan. Ihailen myös suuresti Russon veljesten huikeaa tapaa pitää tällaista megateosta kasassa. Näyttelijät tarjoavat aivan mahtavat roolisuoritukset ja jotkut näyttelijöistä ovat jättäneet parhaat vetonsa viimeiseksi. Avengers: Endgame on kaikin puolin aivan mieletön kokemus, jollaista ei toista maailmasta löydy. Kaikkien näiden vuosien pohjustus ja odotus ei todellakaan ollut turhaa, vaan ikuisuussaagan finaali nousee yhdeksi kaikkien aikojen parhaimmista supersankarielokuvista heti Yön ritari -mestariteoksen (The Dark Knight - 2008) jälkeen. Elokuvan aikana kyyneleet virtaavat useasti, mutta siinä saa myös nauraa yllättävänkin paljon. Vaikka kyseessä onkin päätös monille asioille Marvelin elokuvauniversumissa, ei se tarkoita koko leffasarjan päätöstä, etenkään nyt, kun Marvel on vihdoin saanut X-Menin ja Fantastic Fourin omistukseensa. On äärimmäisen kiehtovaa nähdä, kuinka yhtiö tuo mutantit mukaan sarjaan ja jatkaa tätä universumia, mutta on vaikea kuvitella, että Avengers: Endgamea onnistutaan enää ylittämään. Tätä katsoessa tietää sydämessään, että on todistamassa jotain suurta ja merkittävää. Tämän saagan kautta Marvel on todella jättänyt jälkensä elokuvahistoriaan ja on varmaa, että tästä sarjasta puhutaan vielä vuosienkin päästä, kun yhä vain uudet fanit löytävät nämä leffat. En malta odottaa, että pääsen kokemaan tämän elokuvan uudestaan!

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 25.4.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Avengers: Endgame, 2019, Marvel Studios

Arvostelu: Ocean's Thirteen (2007)

OCEAN'S THIRTEEN

Ohjaus: Steven Soderbergh
Pääosissa: George Clooney, Brad Pitt, Matt Damon, Al Pacino, Don Cheadle, Casey Affleck, Bernie Mac, Scott Caan, Eddie Jemison, Shaobo Qin, Carl Reiner, Andy García, Ellen Barkin, David Paymer, Elliott Gould, Eddie Izzard, Bob Einstein ja Vincent Cassel
Genre: rikos, komedia
Kesto: 2 tuntia 2 minuuttia
Ikäraja: 7

Vuoden 1960 rikoselokuvan Kovat kaverit (Ocean's 11) uudelleenfilmatisointi Ocean's Eleven - korkeat panokset (Ocean's Eleven - 2001) oli kehuttu menestys, joten jatkoa oli tietty luvassa. Ocean's Twelve (2004) ei kuitenkaan ollut kovin kehuttu, mutta se menestyi tarpeeksi, jotta tekijät saivat tehdä kolmannenkin osan. Kuvaukset alkoivat loppukesästä 2006 ja lopulta Ocean's Thirteen sai ensi-iltansa kesällä 2007. Vaikkei elokuva tienannut yhtä paljon kuin edelliset osat, se oli menestys ja kriitikot kehuivat sitä Ocean's Twelveä paremmaksi leffaksi. Itse tutustuin elokuvasarjaan kesällä 2015, kun katsoin Ocean's Eleven - korkeat panokset kaverini kanssa keskellä yötä. Luultavasti suuren väsymyksen vuoksi en pitänyt leffasta, enkä katsonut sen jatko-osia. Kuitenkin kun ilmoitettiin, että leffa saa lisäosan Ocean's 8 (2018), ajattelin, että voisin antaa sarjalle uuden mahdollisuuden. Ja kun Ocean's 8 oli vihdoin ilmestynyt vuokrattavaksi, katsoin sarjan edelliset osat läpi. Pidin ensimmäisestä osasta paljon enemmän kuin aiemmin, mutta Ocean's Twelve tuotti pettymyksen. Aloinkin katsomaan Ocean's Thirteeniä hieman epäileväisin mielin...

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Ocean's Eleven - korkeat panokset ja Ocean's Twelve!

Reubenin saadessa sydänkohtauksen, kun varakas Willy Bank huijaa häneltä kasinon itselleen, Danny Ocean ja hänen tiiminsä päättävät antaa Bankille opetuksen ja varastaa kasinon rahat avajaisiltana.

Oceanin tiimin tutut hahmot Danny Ocean (George Clooney), Rusty (Brad Pitt), Linus (Matt Damon), Basher (Don Cheadle), Frank (Bernie Mac), Malloyn veljekset (Casey Affleck ja Scott Caan), Livingston (Eddie Jemison), Yen (Shaobo Qin) ja Saul Bloom (Carl Reiner) tekevät paluun kolmatta ja viimeistä kertaa. Vaikka joskus tehtäisiinkin "Ocean's Fourteen", olisi mahdotonta saada koko vanhaa tiimiä takaisin, sillä Bernie Mac valitettavasti menehtyi vuosi tämän elokuvan ilmestymisen jälkeen. Tiimiläiset ovat jälleen kerran veikeät ja heidän puuhasteluaan on jännä seurata, mutta heitä on loppujen lopuksi aika vaikea kutsua kunnon henkilöiksi, sillä jokaisessa on niin minimaalisesti sisältöä. Tiimiläiset ovat enemmänkin nappuloita pelissä, jotka ajavat tarkoituksensa, mutta joista ei lopulta jää mitään käteen. Jo Ocean's Eleven - korkeat panokset -arvostelussani totesin, että hahmot jäävät aika yksiulotteisiksi, mutta kehuin, kuinka jokaiselle on onnistuttu luomaan selkeä tarkoitus tarinassa ja jokainen saa hyvin ruutuaikaa. Ocean's Twelvessä näin ei tapahtunut ja jotkut hahmoista tuntuivat enemmänkin roikkuvan mukana ja tätä elokuvaa vaivaa sama asia. Näyttelijät tekevät parhaansa sen kanssa, mitä käsikirjoitus heille tarjoaa, mutta se on todella, todella vähän. Lähinnä vain Linus kehittyy leffan aikana, kun hän haluaa olla isommin ryöstössä mukana. Affleckin esittämälle Virgil Malloylle on onnistuttu kehittämään ihan hassu sivujuoni, kun hänen täytyy tehdä töitä meksikolaistehtaassa, mutta siinäpä se.
     Elokuvan todellinen tähti on Al Pacino, joka näyttelee Willy Bankia, todella itsekeskeistä ja enemmän rahaa kuin ihmisiä arvostavaa bisnesmiestä, joka omistaa suuren osan Las Vegasin kasinoista. Pacino sopii osaansa kuin valettu ja vaikkei hänen hahmonsa ole erityisen pidettävä, tarjoaa Pacino ihan kelpo komediaa näyttelemisensä kautta.
     Muita hahmoja leffassa ovat potilaana makaava Reuben (Elliott Gould), edellisistä osista tuttu julma bisnesmies Terry Benedict (Andy García), Oceanin tiimiä auttava Roman (Eddie Izzard), Willy Bankin assistentti Abigail (Ellen Barkin), FBI-agentti Caldwell (tammikuussa menehtynyt Bob Einstein), sekä Ocean's Twelvestä tuttu Francois Toulour (Vincent Cassel). Hahmoista paras on yllättäen Bankin kasinon tarkastaja (David Paymer), joka tarjoaa hyvää huumoria mukaan. Julia Robertsia ja Catherine Zeta-Jonesia ei tällä kertaa nähdä lainkaan, sillä he eivät suostuneet jatkamaan sarjan parissa. He eivät suostuneet olemaan Ocean's Twelven kuvauksissa samaan aikaan paikalla, joten kenties onkin ihan hyvä, etteivät he olleet tämän leffan kuvauksissa tuomassa turhaa draamaa mukaan.

Ocean's Thirteen on kuin yhdistelmä Ocean's Eleveniä ja Ocean's Twelveä. Sen kasinonryöstämis-juoni on hyvin samanlainen kuin ensimmäisessä elokuvassa, mutta valitettavasti sen kerrontatapa on otettu Ocean's Twelvestä. Tarinassa on vaikea pysyä mukana, sillä tuntuu siltä kuin tekijät eivät haluaisi katsojaa hahmojen mukaan. Ensimmäisessä elokuvassa tuntui siltä kuin olisi itse yksi tiimiläisistä ja oli hauska juonitella ryöstöä Terryn pään menoksi, mutta tässä asioita vain tapahtuu, eikä katsojille vaivauduta avaamaan, miksi niitä tapahtuu ja miten hahmot päätyivät näihin ratkaisuihin. Leffassa tapahtuu todella paljon kaiken aikaa, eikä siitä löydy hengähdystaukoja, mikä tekee katselukokemuksesta jopa uuvuttavan. Minä pidän paljon hyvin rakennetuista ja nokkelista, keskittymistä vaativista elokuvista, mitkä haastavat katsojan, mutta tämän leffan seuraaminen oli paikoitellen liiankin iso urakka, ottaen huomioon, kuinka viihdyttäväksi se on selvästi tarkoitettu.

Onneksi elokuvasta löytyy niitä viihdyttäviäkin hetkiä ja edellisistä osista tuttua nokkelaa dialogia, mikä onnistuu pitämään mielenkiinnon yllä muuten aika tylsässä tarinassa. Hahmojen välisiä keskusteluja tietty parantaisi se, jos hahmoihin olisi panostettu, mutta tekijät varmaankin olettivat, ettei sitä tarvitse tehdä enää tässä vaiheessa sarjaa. Loppua kohti Ocean's Thirteenin taso paranee ja filmin huipennus on sen parasta antia. Tekijöillä on valitettavasti ollut selkeät paineet edellisten elokuvien juonenkäänteiden ylittämisestä, eivätkä he osu maaliin uuden twistinsä kanssa. Hahmoille ei myöskään tunnu olevan kunnon haasteita ryöstöreissun aikana, jolloin jännitystäkään ei löydy. Loppujen lopuksi Ocean's Thirteen on siis hyvin keskinkertainen tekele, minkä katsoo kerran ihan sujuvasti, mutta minkä aikana jää lähinnä kaipaamaan Ocean's Elevenin nerokkuutta.

Ohjaaja Steven Soderbergh on saanut mukaan omaa hauskaa tyyliään mm. kamerakikkailujen ja nokkelan dialogin kautta, mutta muuten hänen taitonsa eivät pääse kunnolla esille Brian Koppelmanin ja David Levienin työstämän kömpelön käsikirjoituksen vuoksi. Kaksikko on saanut aikaiseksi huvittavaa sanailua, mutta he eivät ole saaneet kerrottua tarinaa kunnolla, eivätkä he ole vaivautuneet panostamaan hahmoihin lainkaan. Ocean's Thirteen on kuitenkin suurimmaksi osaksi kelvollisesti kuvattu. Leikkaus on aika sotkuista, mutta jälkitöissä tehty kikkailu, missä nähdään useampi kuva samaan aikaan ruudulla, on hauska. Sen sijaan kuvan saturaation korottaminen on ollut virhe, sillä hahmojen naamat muuttuvat usein oranssiksi, mikä tekee leffasta paikoitellen visuaalisesti tökerön. Lavasteena rakennettu kasino on kuitenkin todella näyttävä ja puvustajat ovat tehneet hyvää työtä tyylikkäiden pukujen kanssa. Äänimaailma on ihan kelvollisesti luotu ja David Holmes on säveltänyt mukaan mainioita melodioita.

Yhteenveto: Ocean's Thirteen on parempi elokuva kuin Ocean's Twelve, mutta harmillisesti vain hieman, eikä leffa pääse lähellekään Ocean's Eleven - korkeat panokset -elokuvan tasoa. Kyseessä on valitettavan keskinkertainen ja kummallisen pitkäveteinen filmi, vaikka tarina liikkuukin kuin pikakelauksella eteenpäin. Nokkela dialogi ja hauska kikkailu jälkitöissä ei enää riitä, kun tarina ei millään nappaa mukaansa, hahmot ovat onttoja ja koko ryöstöstä ei löydy mitään jännitettä. Joitain hauskoja hetkiä on luvassa ja loppua kohti elokuvan taso paranee, mutta silti kyseessä on aika lattea lopetus erittäin mainiosti alkaneelle trilogialle. Näyttelijät tekevät hyvää työtä sen kanssa, mitä käsikirjoitus heille tarjoaa, mutta valitettavasti se ei ole kovin paljon. Al Pacino on kenties jopa elokuvan parasta antia ylimielisenä kasinonomistajana. Jos Ocean's Twelve tuntui sekavalta, ei tämä ole kummoinen parannus siihen verrattuna, mutta jos taas pidit Twelven tarinankerronnasta, iskee Ocean's Thirteenkin luultavasti hyvin. Saa nähdä, miten käy Ocean's 8:n kanssa, kun työryhmä ja näyttelijäkaarti on pistetty vaihtoon... Siitä lisää ensi viikolla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.2.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Ocean's Thirteen, 2007, Warner Bros., Village Roadshow Pictures, Jerry Weintraub Productions, Section Eight

Arvostelu: Ocean's Twelve (2004)

OCEAN'S TWELVE

Ohjaus: Steven Soderbergh
Pääosissa: George Clooney, Brad Pitt, Matt Damon, Catherine Zeta-Jones, Vincent Cassel, Julia Roberts, Don Cheadle, Casey Affleck, Scott Caan, Shaobo Qin, Bernie Mac, Eddie Jemison, Carl Reiner, Elliott Gould, Albert Finney, Andy Garcia, Robbie Coltrane ja Bruce Willis
Genre: trilleri, komedia
Kesto: 2 tuntia 5 minuuttia
Ikäraja: S

Vuoden 1960 rikoselokuvan Kovat kaverit (Ocean's 11) uudelleenfilmatisointi Ocean's Eleven - korkeat panokset (Ocean's Eleven - 2001) oli kriitikoiden kehuma menestys, joten jatkoa alettiin tietty suunnittelemaan. Ohjaaja Steven Soderbergh palasi ideoimaan jatko-osaa ja päätti myös ohjata sen. Kuvaukset alkoivat keväällä 2004 ja lopulta Ocean's Twelve sai ensi-iltansa saman vuoden joulukuussa. Elokuva oli hitti, vaikkei päässytkään edellisen osan lipputulolukemiin. Filmi ei myöskään ollut yhtä pidetty kuin Ocean's Eleven - korkeat panokset kriitikoiden ja katsojien keskuudessa, eikä se ole jäänyt elämään samalla lailla kuin edeltäjänsä. Itse en ole koskaan aiemmin nähnyt Ocean's Twelveä. Näin muutama kesä sitten sarjan aloitusosan, mistä en erityisemmin pitänyt (näin jälkikäteen olen varma, että tämä johtui siitä, että olin todella väsynyt katsoessani elokuvaa aamuyöllä), joten en jaksanut katsoa sen jatko-osia. Kuitenkin kun Ocean's-sarja sai jatkoa lisäosaleffalla Ocean's 8 (2018), ajattelin, että voisin antaa sarjalle uuden mahdollisuuden. Kun Ocean's 8 ilmestyi vuokrattavaksi, katsoin Ocean's Eleven - korkeat panokset uudestaan ja koska pidin siitä huomattavasti enemmän kuin aiemmin, katsoin Ocean's Twelven jo pari päivää myöhemmin.

Kasino-omistaja Terry Benedict jäljittää Danny Oceanin ja tämän rikoskumppanit, antaen heille kaksi viikkoa aikaa palauttaa varastamansa rahat tai muuten hän tappaa heidät. Tämä vaatii tietty uuden ryöstökeikan suunnittelun.

George Clooney nähdään toistamiseen Danny Oceanin roolissa ja vaikka hän tekee edelleen hyvää työtä näyttelijänä, ei hänen hahmonsa jaksa innostaa samalla lailla kuin ensimmäisessä osassa. Dannyn osuus on itse asiassa yllättävänkin pieni ja vaikka hän on jatkuvasti ruudulla, ei hän pääse tekemään mitään erityisen muistettavaa. Parissa kohtaa hänelle on annettu humoristisempia repliikkejä, mutta muuten Danny on aika unohdettava tapaus tällä kertaa.
     Muutkin "Oceanin yhdestätoista" tekevät paluun, mutta hekin tuottavat pääasiassa pettymyksen. Ocean's Eleven - korkeat panokset -arvostelussani kritisoin sitä, ettei hahmoille ole keksitty kunnollista sisältöä, mutta kehuin kuitenkin, että jokaisella on selvä tehtävä ryöstön aikana ja jokainen saa hyvin ruutuaikaa. Tässä leffassa näin ei tapahdu. Välillä joku hahmo saattaa olla niinkin kauan täysin minimaalisessa huomiossa, että hänet ehtii unohtaa kokonaan. Bernie Mac, Eddie Jemison ja Carl Reiner saavat harmillisen vähän tekemistä läpi leffan, eikä heidän hahmoille ole keksitty vieläkään lisäsisältöä. Malloyn veljekset (Casey Affleck ja Scott Caan) saavat enemmän puheenvuoroa, mutta samalla heidän hahmonsa tuntuvat täysin erilaisilta kuin viimeksi. Don Cheadle pääsee sentään ilahduttamaan hauskalla aksentillaan ja Shaobo Qin esittelee jälleen venyvyyttään. Matt Damonin Linus-hahmo on kirjoitettu aika ärsyttäväksi vinkuintiaaniksi ja Elliott Gouldin näyttelemä Reuben pysyy taka-alalla hoitamassa rahapuolta. Sentään Brad Pittin esittämä Rusty nousee isosti esille - hän tuntuu olevan jopa Dannya enemmän ruudulla. Rustyn menneisyyttä avataan hieman, mikä on omalla tavallaan hienoa, mutta samalla se vie myös liian paljon aikaa itse tarinasta. Näyttelijät tekevät ihan kelpo työtä sillä, mitä heille on annettu, mutta se ei todellakaan ole paljon.
     Elokuvassa nähdään myös vanhat tutut Julia Robertsin näyttelemä Tess Ocean, joka nousee hauskalla tavalla esiin, sekä Andy Garcian esittämä Terry Benedict, josta ei ole saatu luotua yhtä uhkaavaa kuin edellisessä osassa. Uusina tärkeinä hahmoina esitellään Catherine Zeta-Jonesin näyttelemä rikosetsivä Isabel, joka pääsee Oceanin tiimin jäljille, ja Vincent Casselin esittämä paroni Francois Toulour, joka ei ole kovin kummoisesti kirjoitettu tai näytelty hahmo.

Francoisin lisäksi itse elokuvakaan ei ole kovin kummoisesti kirjoitettu. Ocean's Twelve ei ole läheskään yhtä hyvä filmi kuin edeltäjänsä ja ymmärrän hyvin, miksi elokuvaa on kritisoitu. Mielenkiintoisesta lähtökohdasta huolimatta itse tarina ei ole kovin kiinnostava, sillä sen kerronta on aika kömpelöä. Siinä, missä Ocean's Eleven - korkeat panokset nappasi heti mukaansa ja ryöstön suunnittelu aloitettin hyvin nopeasti, Ocean's Twelvellä kestää yllättävän kauan lähteä käyntiin. Uuden ryöstön suunnittelu on hätiköiden esitetty, uusia hahmoja tuodaan mukaan todella oudosti ja aina kun jotain kiinnostavaa on tapahtumassa, elokuva leikkaa johonkin muuhun. Tämän lisäksi sekaan on tungettu romanssi, mikä vie paljon aikaa, eikä luultavasti kiinnosta lähes ketään. Suurimman osan ajasta tuntuu siltä, että tekijät ovat väkisin yrittäneet tehdä nokkelamman elokuvan kuin edeltäjästä, jolloin lopputulos ei ole läheskään yhtä sulava. Ocean's Eleven - korkeat panoksethan oli pohjimmiltaan hyvin simppeli filmi, mikä oli saatu kerrottua nokkelalla tavalla. Ocean's Twelve taas on turhan monimutkainen, eikä siten läheskään yhtä viihdyttävä tai koukuttava. Loppuun on tietty pitänyt tunkea suuri paljastus, kuten edellisessäkin osassa, mutta toisin kuin Ocean's Eleven, mikä sai katsojan haluamaan katsoa leffan uudestaan, jotta voisi löytää lisää vihjeitä loppuratkaisusta, Ocean's Twelve saa lähinnä miettimään, että olipa laiska ja kehnosti toteutettu huipennus.

En kuitenkaan sano, että kyseessä olisi huono elokuva. Ei, ongelmistaan huolimatta Ocean's Twelve on loppujen lopuksi ihan kivaa viihdettä, sillä mukaan on saatu joitakin aidosti todella hyviä hetkiä. Esimerkiksi yhdessä kohtaa päähenkilöt odottelevat juna-asemalla ja alkavat keskustella siitä, kuinka vanhana he pitävät Danny Oceania. Toisessa kohtaa Danny ja Rusty vain katsovat televisiota todella väsyneinä. Mukana on tällaisia yksittäisiä aivan mahtavia hetkiä ja tilanteita, jotka eivät välttämättä edistä juonta, mutta saavat hahmot tuntumaan aidoilta kavereilta. On myös huvittavaa, kuinka filmin ikäraja on saatu mahdollisimman alhaiseksi (Suomessa Ocean's Twelve on jopa sallittu kaikenikäisille!) sensuroimalla kiroilut pistämällä puhelin pirisemään kirosanojen päälle. Lisäksi elokuvan toisella puoliskolla on yksi pidempi, jopa hulvaton tilanne, mikä tuntuu jopa liiankin hyvältä kuuluakseen muuten näin keskinkertaiseen tekeleeseen. Tämän kohtauksen hauskuuden ymmärtämiseksi täytyy tosin tietää, ketkä näyttelijät esiintyvät kyseisessä kohtauksessa, sillä muuten tilanne ei välttämättä naurata lainkaan. Kyseessä on siis hauskempi filmi kuin edeltäjänsä, mutta muuten Ocean's Twelve kompastelee pahasti, eikä pääse lähellekään sarjan aloitusosan tasoa.

Ohjaaja Steven Soderbergh ei onnistu tällä kertaa pitämään pakettia kovin kummoisesti kasassa, mitä ei yhtään helpota George Nolfin paikoitellen kehnosti kirjoitettu käsikirjoitus. Nolfi on saanut aikaiseksi hyviä ideoita ja hauskaa dialogia, mutta hänellä on suuria vaikeuksia kertoa kunnon tarinaa. Välillä hieman sekava leikkaus ei yhtään helpota katsojan urakkaa pysyä mukana tapahtumissa. Sentään Ocean's Twelve on kelvollisesti kuvattu, mutta valitettavasti jotkut kuvat menevät pilalle tökeröiden värikikkailujen vuoksi. Lavastus- ja puvustustiimit ovat kuitenkin tehneet oivallista työtä ja elokuvan äänimaailma on hyvin rakennettu. Musiikintekijä David Holmes on saanut aikaiseksi mainioita sävelmiä, mutta myös hieman heikompiakin melodioita. Se toisaalta kuvastaa hyvin leffan muutenkin epätasaista toteutusta.

Yhteenveto: Ocean's Twelve on harmillisen keskinkertainen jatko-osa kekseliäälle ryöstötarinalle. Ohjaaja Steven Soderberg ja käsikirjoittaja George Nolfi yrittävät aivan liikaa tehdäkseen leffasta nokkelamman kuin edeltäjästään ja onnistuvat tekemään siitä vain sekavan. Tarina on paikoitellen todella kömpelösti kerrottu, eikä tapahtumia ole erityisen mukava seurata, kun elokuva ei päästä katsojaa kunnolla mukaan varastiimin puuhailuun. Elokuva ei onnistu edes tekemään jokaisesta tiimin henkilöstä tärkeän tuntuista tai kiinnostavaa. Osa hahmoista tuntuu vain pyörivän mukana, koska he olivat edellisessäkin osassa. Uudet hahmot taas ovat hieman tylsiä ja Vincent Cassel tekee yllättävänkin kehnon roolisuorituksen. Elokuva onneksi sisältää muutamia mahtavia hetkiä, joiden ansiosta leffan taso nousee hieman. Silti Ocean's Twelve on pettymys erittäin hyvän Ocean's Eleven - korkeat panokset jälkeen. Jos pidit edellisestä osasta, voihan tämänkin vilkaista, mutta sillä varoituksella, ettei se ole läheskään yhtä hyvä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.1.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Ocean's Twelve, 2004, Warner Bros., Village Roadshow Pictures, Jerry Weintraub Productions, Section Eight, WV Films III

Arvostelu: Ocean's Eleven - korkeat panokset (Ocean's Eleven - 2001)

OCEAN'S ELEVEN - KORKEAT PANOKSET

OCEAN'S ELEVEN

Ohjaus: Steven Soderbergh
Pääosissa: George Clooney, Brad Pitt, Matt Damon, Andy Garcia, Julia Roberts, Don Cheadle, Carl Reiner, Bernie Mac, Casey Affleck, Scott Caan, Eddie Jemison, Shaobo Qin ja Elliott Gould
Genre: trilleri
Kesto: 1 tunti 56 minuuttia
Ikäraja: 12

Ocean's Eleven - korkeat panokset on uudelleenfilmatisointi vuoden 1960 rikoselokuvasta Kovat kaverit (Ocean's 11). 1990-luvun lopulla Warner Bros. -yhtiö kiinnostui tekemään uuden version elokuvasta ja alkoi työstämään filmiä ohjaaja Steven Soderberghin kanssa. Aluksi tekijöiden oli vaikea saada roolitettua näyttelijöitä, sillä monet hylkäsivät tarjouksen toisten leffojen takia, mutta lopulta koko jengi saatiin kasaan ja kuvaukset aloitettiin. Ocean's Eleven - korkeat panokset sai ensi-iltansa joulukuussa 2001 (Suomessa vasta seuraavan vuoden tammikuussa) ja se oli kriitikoiden kehuma hitti. Vuosien varrella elokuvan maine on vain kasvanut ja nykyään sitä pidetään rikosleffojen modernina klassikkona. Itse näin filmin kesällä 2015, kun selasin kaverini kanssa Netflixistä katseltavaa. Emme kuitenkaan oikein välittäneet elokuvasta, mikä näin jälkikäteen johtuu aika varmasti siitä, että katsoimme sitä aamuyöstä lähes puoliunessa. Minulle kuitenkin jäi aika negatiivinen asenne leffaa kohtaan, enkä antanut sille tai sen jatko-osille Ocean's Twelvelle (2004) ja Ocean's Thirteenille (2007) uutta mahdollisuutta. Vasta kun sarja sai jatkoa elokuvalla Ocean's 8 (2018), aloin pohtia, että pitäisiköhän minun sittenkin katsoa koko sarja. Pohdin sarjan katsomista ja arvioimista jo Ocean's 8:n ilmestyessä, mutten saanut tätä aikaiseksi. Vasta kun sarjan uusin osa ilmestyi vuokrattavaksi, otin itseäni niskasta kiinni ja aloitin sarjan katsomisen vuokraamalla Ocean's Eleven - korkeat panokset. Ja hyvä niin, sillä kyseessähän on todella hyvä elokuva.

Danny Ocean vapautuu vankilasta ja alkaa samantien suunnitella huippuluokan ryöstöä. Ocean ottaa kohteekseen kolme Las Vegasin kasinoa ja kerää itselleen yhdentoista huippuvarkaan joukon toteuttaakseen suunnitelmansa.

Pääroolissa Danny Oceanina nähdään George Clooney, josta en ole koskaan erityisemmin perustanut näyttelijänä. Tähän rooliin hän tuntuu kuitenkin sopivan kuin valettu. Clooney on nappivalinta pitkään rikoksia tehneeksi mieheksi, jolla on tarpeeksi karismaa, jotta hän voi noin vain saada itselleen tiimin muita rikollisia, jotka uskovat häneen täysillä. Clooney myös saa katsojan pitämään hahmostaan heti alusta alkaen, vaikka kyseessä onkin rosvo. Dannyn menneisyyttä ei avata kovin suuresti, mutta jo alussa katsoja saa tarpeeksi hyvän käsityksen siitä, miksi hänestä on tullut sellainen kuin hän on.
     Elokuvan nimen mukainen "Oceanin yksitoista" koostuu Dannyn lisäksi kymmenestä muusta rosvosta. Brad Pitt esittää Dannyn vanhaa kaveria, Rustya, josta löytyy myös paljon karismaa, mikä tekeekin hänestä porukan toisen johtohahmon. Matt Damonin näyttelemä Linus on epävarma, mutta silti tehokas taskuvaras. Aivan hulvattomalla korostuksella varustettu Don Cheadle näyttelee räjähde-ekspertti Basheria. Bernie Macin esittämä Frank soluttautuu helposti kasinoon kuin kasinoon ja Carl Reinerin näyttelemä Saul omaksuu arvohenkilön roolin vaivatta. Scott Caan ja Casey Affleck näyttelevät Malloy-veljeksiä, jotka hallitsevat mekaniikan. Eddie Jemisonin Livingston on taitava tietokoneiden kanssa, kun taas ensikertalaisnäyttelijä Shaobo Qinin esittämä akrobaatti Yen voi helposti piiloutua ja tunkeutua ahtaisiinkin paikkoihin. Taustalla hyörii varakas Reuben Tishkoff (Elliott Gould), joka maksaa ryöstökustannukset. Jokaisella yhdestätoista hahmosta on selkeä paikkansa ryöstön suorittamisessa, mikä on aivan mahtavaa. Jokainen hahmoista on jollain tapaa muistettava persoona, minkä lisäksi näyttelijät sopivat erittäin hyvin rooleihinsa. Ainoa ongelma vain on, ettei lähes yhdestäkään hahmosta selviä mitään. He ovat hyviä ja hauskoja varkaita, mutta sisällöllisesti heistä ei paljoa irtoa. Elokuvan selkein heikkous onkin, ettei se onnistu syventymään kiinnostaviin hahmoihin, vaan jättää heidät lopulta aika pinnallisiksi.
     Leffassa nähdään myös Andy Garcia kolmen kasinon ilkeänä omistajana Terry Benedictinä ja Julia Roberts Dannyn ex-vaimona, Tess Oceanina. Hekin sopivat hyvin rooleihinsa - etenkin Garcia, joka on täydellinen valinta arvokkaan, mutta julman johtajan rooliin.

On täysin selvää, että katsoin Ocean's Eleven - korkeat panokset täysin väärässä mielentilassa silloin muutama vuosi sitten. Jos olisin katsonut leffan pirteänä keskellä päivää ja kunnolla keskittyen, olisin huomannut, että kyseessä todella on erittäin hyvä elokuva. Filmi on napakasti rakennettu, se keskittyy täysillä vain olennaiseen ja tarjoaa mielenkiintoisen ryöstötarinan, mikä koukuttaa elokuvan alusta loppuun. Heti kun elokuva alkaa, Danny lähtee kokoamaan tiimiä ryöstökeikkaa varten ja motiivit tähän selviävät vasta matkan aikana. Kun hahmot on esitelty ja ryhmä kasassa, voidaan siirtyä ryöstön suunnitteluvaiheeseen ja siitä sitten tositoimiin, jolloin katsojana jännittää, pääsevätkö hahmot rahojen kanssa ulos, vai jäävätkö he kiinni. Ensimmäisen katselukertani väsymystasosta kertoo paljon se, etten muistanut mitään muuta kuin onnistuvatko hahmot vai eivät. Muuten kaikki käänteet tulivat minulle nyt yllätyksenä, jolloin tuntui kuin en olisi leffaa koskaan nähnytkään.

Ocean's Eleven - korkeat panokset on siis pohjimmiltaan hyvin simppeli paketti ja juuri siksi niin nokkela ja mukaansatempaava. Tarinasta on osattu karsia kaikki tarpeeton pois ja keskittyä täysillä siihen, että katsoja pidetään kiinnostuneena ja viihdytettynä läpi elokuvan. Ohjaaja Steven Soderbergh on sanonut, että hän halusi tehdä leffan, joka nappaa katsojan mukaansa ja viihdyttää täysillä, ja juuri siinä hän onnistui. Ryöstön suunnittelu ja sen toteutus on äärimmäisen mielenkiintoista seurattavaa, eikä elokuvan vajaa kahden tunnin kesto tunnu missään. Parhaita hetkiä ovat tietty ovelat käänteet ja hahmojen hauskat ratkaisut toteuttaa kasinolle soluttautuminen. Lisäksi filmin lopetus on hyvin rakennettu. Kenties ennen huipennusta voisi tapahtua jokin isompi takaisku, mikä lisäisi jännitettä ja pistäisi hahmot vaikeampaan tilanteeseen, mutta tarpeeksi iso jännite on kuitenkin jo olemassa yhden loistavan kohtauksen aikana, missä nopeasti esitellään kasinoille murtautumisen suuret riskit ja kuinka vaikeaa ryöstöstä tulisi. Loppujen lopuksi itse jäin vain kaipaamaan kunnollista sisältöä edes puolelle rikollisjengin hahmoista. Pääasiassa olin kuitenkin vain tyytyväinen, että annoin Ocean's Elevenille uuden mahdollisuuden, sillä sen se todella ansaitsi!

Elokuvan ohjaaja Steven Soderbergh on siis tehnyt erittäin mainiota työtä tunnelman kanssa. Soderbergh pitää pakettia taidokkaasti käsissään, mitä auttaa myös Ted Griffinin todella hyvä käsikirjoitus. Tarina kulkee hienosti omalla painollaan, minkä lisäksi on hienoa, etteivät repliikit selittele liikaa. Filmi hyödyntää mahtavasti leikkausta ja kuvausta kertomaan katsojille tärkeitä asioita. Läpi leffan leikkauksessa käytetään erikoisia siirtymiä, mitkä voisivat huonoimmassa tapauksessa olla suuri mokaus, mutta ne on onneksi saatu toimimaan. Tekninen puoli on muutenkin onnistuneesti hoidettu visuaalisista jutuista äänimaailmaan. David Holmesin säveltämät musiikit tuovat oman, todella oivallisen lisäyksen filmin tunnelmaan.

Yhteenveto: Ocean's Eleven - korkeat panokset on todella hyvä ryöstöleffa, mikä viihdyttää täysillä alusta loppuun. Elokuvasta on karsittu kaikki turha pois ja se keskittyy vain olennaiseen. Ohjaaja Steven Soderbergh pitää tunnelmaa mahtavasti kasassa ja kertoo tarinaansa nokkelin tavoin. Mukana on hauskoja hetkiä, hyvää jännitettä ja oivallisia käänteitä, joiden ansiosta leffa ei tunnu koskaan pitkäveteiseltä. Elokuvan hahmot ovat iso kantava voima ja vaikka Oceanin joukko jääkin aika yksiulotteiseksi, on jokaisella selkeä tarkoituksensa ryöstön toteuttamisessa ja näyttelijät suoriutuvat osistaan mainiosti - jopa George Clooney sopii päärooliin erittäin hyvin. Teknisesti leffa on taidokkaasti toteutettu ja erilaiset kikkailut on saatu toimimaan hyvin. Kaiken kaikkiaan Ocean's Eleven - korkeat panokset on siis yksi ryöstöleffojen isoimmista merkkiteoksista. Paremmin syvennettyjen hahmojen kanssa elokuva olisi aivan mahtava, mutta jo tällaisenaan suosittelen elokuvaa lämpimästi kaikille, joita kiehtoo viihdyttävät, hauskat ja nokkelat rikostarinat. On hienoa, että annoin leffalle uuden mahdollisuuden, enkä malta odottaa jatko-osien näkemistä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.11.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.media-amazon.com
Ocean's Eleven, 2001, Warner Bros., Village Roadshow Pictures, NPV Entertainment, Jerry Weintraub Productions, Section Eight, Wv Films II, St. Petersburg Clearwater Film Commission

Arvostelu: Avengers: Age of Ultron (2015)

AVENGERS: AGE OF ULTRON

Ohjaus: Joss Whedon
Pääosissa: Robert Downey Jr, Chris Evans, Chris Hemsworth, Mark Ruffalo, Scarlett Johansson, Jeremy Renner, James Spader, Don Cheadle, Anthony Mackie, Aaron Taylor-Johnson, Elizabeth Olsen, Samuel L. Jackson, Paul Bettany, Idris Elba, Stellan Skarsgård, Thomas Kretschmann ja Andy Serkis
Genre: supersankarielokuva, toiminta
Kesto: 2 tuntia 21 minuuttia
Ikäraja: 12

The Avengers (2012) oli fanien unelma, joka nousi yhdeksi maailman menestyneimmäksi elokuvaksi. Oli tietenkin täysin loogista, että elokuvalle tulisi jatkoa ja se ilmoitettiinkin heti ensimmäisen sankarien yhteisseikkailun ilmestyttyä. Odotin innolla Avengers: Age of Ultronia, etenkin kun sen mainoksia alkoi ilmestyä. Elokuvan ensimmäinen mainos ilmestyikin jo muutaman vuoden ennen elokuvan ilmestymistä, joten kaikille kävi selväksi, että Marvel Studiosilla tehdään hyvin nopeita päätöksiä. Hieman ennen ensi-iltaa liikkui huhu, että elokuva kestäisi lähes kolme tuntia, mistä tavallaan innostuin ja hieman petyinkin, kun kävi ilmi, että kyseessä olisikin oikeasti pari minuuttia lyhyempi elokuva kuin The Avengers. Onneksi kuitenkaan elokuva ei kestä kolmea tuntia, sillä se alkaisi puuduttaa helposti. Kävin tietty katsomassa elokuvan sen ensi-illassa ja olen nähnyt sen pari kertaa myöhemmin uudestaan. Nyt kun Marvel Cinematic Universe -sarjan (2008-), johon näiden sankareiden seikkailut kuuluvat, uusin elokuva Doctor Strange (2016) on saamassa ensi-iltansa, oli aika katsoa MCU:n elokuvat uudestaan ja arvostella ne.

HUOM! Tämä arvostelu saattaa sisältää SPOILEREITA koskien elokuvia Iron Man (2008), The Incredible Hulk (2008), Iron Man 2 (2010), Thor (2011), Captain America: The First Avenger (2011), The Avengers, Iron Man 3 (2013), Thor: The Dark World (2013) ja Captain America: The Winter Soldier (2014)!

Tuhotessaan viimeisiä HYDRAn tukikohtia, Avengerit löytävät Lokin valtikan, jonka voimaa Tony Stark käyttää luodakseen tekoälyllisen Ultronin sankareiden ja ihmisten avuksi. Ultron kokeekin ainoan suojelutavan olevan ihmiskunnan hävittäminen, jolloin Avengerit joutuvat jälleen uuteen taisteluun.

Robert Downey Jr loistaa Tony Starkina/Iron Manina, kuten aiemminkin. Vaikka Iron Man 3:n lopussa vaikutti hieman siltä, että Stark olisi lopettamassa sankarinhommansa, niin tässä hän kuitenkin palaa auttamaan Avengereja ja onkin luonut näiden avuksi pienen robottiarmeijan. Kun hän panikoi aiemmin, joutuessaan taistelemaan yli-ihmisten kanssa, niin tässä hän on selvästi alkanut päästä yli peloistaan ja hyödyntää teknologiaa ollakseen samalla tasolla kuin muutenkin vahvat hahmot.
     Captain America: The Winter Soldierissa nimikkohahmo Captain America, eli Steve Rogers (Chris Evans), saatiin vihdoin juuri oikeanlaiseksi, vastaamaan sitä johtajahahmoa, mikä hänen kuuluisikin olla. Tässä hän jatkaa samalla mallilla ja Evansin suoritus on yhä mainio. Hän antaa ohjeita muille Avengereille ja pyrkii pitämään tiiminsä kasassa vaikeissakin paikoissa. Hänen pukunsa on vihdoin saatu tyyliteltyä erittäin hienoksi ja yksi hauskoista asioista on, että hänen käsivarressaan on jonkinlaiset härpäkkeet, joiden avulla hahmon ikoninen kilpi palaa aina takaisin hänen luokseen.
     Chris Hemsworthin esittämä ukkosenjumala Thor on hieman pienemmässä roolissa, mutta se sopii itselleni mainiosti, sillä hahmo ei tässä tunnu kovin erikoisesti toimivan. Yhdessä kohtaa elokuvaa tuntuu, että hahmon rooli on vain kehuskella voimiensa kanssa ja häipyä hetkeksi aikaa, jotta voi palata takaisin selittämään tulevia tapahtumia hahmoille. Hemsworthinkaan suoritus ei ole erityisen vakuuttava tässä.
     Mark Ruffalon näyttelemä Bruce Banner/Hulk on yllättävän helposti lähtenyt sankareiden mukaan taistelemaan pahuutta vastaan, ottaen huomioon, kuinka hahmo aiemmin niin pelkäsi vain aiheuttavansa vahinkoa muille. Bannerin pelot käyvät valitettavasti toteen, jonka seurauksena on yksi elokuvan tyylikkäimmistä kohtauksista. Ruffalon suoritus toimii mainiosti.
     Jostain kumman syystä Banner on unohtanut kokonaan tyttöystävänsä Betty Rossin ja hänellä on alkanut olla säpinää Scarlett Johanssonin näyttelemän Natasha Romanoffin/Black Widow'n kanssa. Hahmojen kummallinen suhde ei välillä oikein toimi, mutta välillä se taas tuntuu ihan kivalta lisältä. Black Widow'n hahmo toimii muuten ja Johansson on ihan hyvä roolissaan.
     Aiemmin todella pieneen rooliin jääneelle Clint Bartonille/Hawkeyelle (Jeremy Renner) on yritetty keksiä jotain taustaa, jotta hahmo olisi mielenkiintoisempi kuin millaisena hänet on aiemmin esitetty. Tavallaan hahmoa ymmärtää enemmän tämän elokuvan jälkeen, mutta jousipyssyjäbä muiden sankarien keskellä ei vieläkään erityisemmin säväytä. Renner on kuitenkin ihan hyvä ja hänellä on hauskoja osuuksia elokuvassa.

Tässä elokuvassa nähdään varmaan paras MCU-pahis tähän mennessä: Ultron, jonka äänenä kuullaan James Spader. Aluksi Ultron vaikuttaa todella vaaralliselta, mutta myöhemmin hänestä ilmenee kummallisia puolia ja hän on välillä jopa hauska ja sarkastinen. Aika geneerinen maailmantuhoamissuunnitelma Ultronilla on, mutta hahmo itse tekee pahiksesta niin hyvän. Ultronin synty on hieman kiireellä toteutettu, mutta sen jälkeen hahmo toimii. Spaderin ääni sopii hahmolle erinomaisesti.
     Uusina supervoimaisina hahmoina nähdään Captain America: The Winter Soldierin lopputekstien aikana tulleessa kohtauksessa vilahtaneet kaksoset Wanda Maximoff/Scarlet Witch (Elizabeth Olsen) ja Pietro Maximoff/Quicksilver (Aaron Taylor-Johnson). Wanda osaa hallita muiden mieliä ja Pietro on todella nopea. Hahmojen aksentit tuntuvat aluksi erittäin hölmöiltä ja väkisin väännetyiltä, mutta niihin joko tottuu tai ne paranevat loppupuolella. Hassu fakta: Olsen ja Taylor-Johnson esittivät pariskuntaa vuosi aiemmin ilmestyneessä hirviöleffassa Godzilla (2014).
     Tutut sankarit James Rhodes/War Machine (Don Cheadle), Sam Wilson/Falcon (Anthony Mackie) ja S.H.I.E.L.D:n entinen johtaja Nick Fury (Samuel L. Jackson) tekevät lyhyet esiintymiset elokuvan aikana. Thor-elokuvista tutut Heimdall (Idris Elba) ja Erik Selvig (Stellan Skarsgård) käyvät myös visiitillä. Kaksosten lisäksi Captain America: The Winter Soldierin lopputekstikohtauksessa esiintynyt paroni Strucker (Thomas Kretschmann) nähdään elokuvan alussa, mutta on valitettavasti muuten erittäin alikäytetty hahmo. Tulevan Black Panther -elokuvan (2018) pahis Klaw (Andy Serkis) esiintyy hetken, mutta kovin monet eivät välttämättä tiedä, kuka hahmo on, jos eivät lue paljoa sarjakuvia. Uutena hahmona esitellään myös sankari Vision, jota näyttelee Paul Bettany. Näyttelijän nimi voi jo kertoa, kuka Vision alunperin on. Olen jo aiemmin sanonut, etten erityisemmin välitä Bettanysta, eikä hän tässäkään oikeastaan vakuuta minua punaisessa maskeerauksessaan.

Vaikka jotkut näin luulevat, niin tämä ei ole vain jatko-osa The Avengersille, vaan jatko-osa sen jälkeen ilmestyneille elokuville, etenkin Thor: The Dark Worldille ja Captain America: The Winter Soldierille. Kun paljastui, että S.H.I.E.L.D:iin on vuosien aikana soluttautunut paljon HYDRAn agentteja, Captain America ja Black Widow paljastivat nämä kaikille. Agentit piiloutuivat, jolloin Avengerit kokoontuivat tuhotakseen HYDRAn lopullisesti. He jäljittävät HYDRAn hallussa olevan Lokin valtikan Sokoviaan, jossa on yksi viimeisistä järjestön tukikohdista. Lokin valtikan lisäksi Stark löytää teknologiaa, jolla hän pystyisi vihdoin yhdessä Bannerin kanssa luomaan tekoälyllä varustetun suojelijarobotin, Ultronin. Kun Ultron saa tietoisuuden, hän käykin tekijöidensä kimppuun ja karkaa toteuttaakseen oman suunnitelmansa, mikä tarkoittaisi ihmiskunnan hävittämistä.

Jos The Avengersin lopputaistelu New Yorkissa tuntui massiiviselta, niin tässä juttua on paisutettu lisää. Hahmoja on enemmän ja jälleen on vastassa jonkinlainen pahiksen armeija. Jostain kumman syystä megaelokuvien tekijät tuppaavat miettimään, että "mitä isompaa, sen parempaa", jolloin tällaisten elokuvien jatko-osien täytyy aina olla kokoluokaltaan suurempia. Noh, mikäs siinä jos homma toimii. Ja kyllähän se toimii, etenkin näin nörtin vinkkelistä. Tutut hahmot ovat kolmen vuoden tauon jälkeen vihdoin yhdistäneet voimansa ja onkin hienoa nähdä Avengerien toimivan tiiminä jo ensimmäisten minuuttien aikana. Alun pitkä kuva, jossa sankarit mätkivät eri puolilla metsää pahiksia turpaan, on varsinkin faneille suurta iloa. Henkilö, joka ei ole ennen nähnyt sarjan elokuvia luultavimmin vain miettii, että "jaahas". Paikoitellen elokuvassa on hieman tylsempiä osuuksia, mutta sitten kun taas mennään, niin tylsät osuudet unohtaa helposti. Vihdoin hahmoilla on hyvä vastustaja, mikä tekee elokuvan katsomisesta miellyttävämpää. Lopputaistelu paisuu paikoitellen niin massiivisiin mittoihin, että sitä on valitettavasti hieman vaikeaa seurata - varsinkin kun hahmoja saapuu vielä enemmän taistoon. Hienoin skabailu elokuvassa on ehdottomasti Hulkin ja Iron Manin välinen turpaanmätkintä, kun Iron Man ottaa käyttöön Veronica-asunsa, eli faneille tutummin nimettynä Hulkbuster-puvun.

Huumoria tietty löytyy kevennyksenä, kuten muissakin MCU-leffoissa. Tämän elokuvan hauskin kohtaus on, kun Avengerit yrittävät vuorotellen nostaa Thorin Mjolnir-vasaraa juhliensa jälkeen. Tästä kohtauksesta siirrytään tyylikkäästi Ultronin esittelyyn, joka on aivan mahtava! Ensimmäisen kerran Ultron nähdään romuttuneena robottina, joka pystyy hädintuskin kävellä. Kohtaus on äärimmäisen hyvin rakennettu ja siinä on juuri täydellisesti luotua uhkaavuutta. Ultron vaikuttaa vaaralliselta ja kun hän puhuu aina välillä itselleen ja välillä päähenkilöille, katsoja kokee yhdessä Avengerien kanssa, että kyseessä on arvaamaton hahmo. Vaikka myöhemmin tuleekin pienoisena yllätyksenä, että Ultronkin heittää vitsejä, niin hahmo toimii silti. Läpi elokuvan kantaa myös todella laimea vitsi siitä, että Captain America käskee elokuvan alussa varomaan kielenkäyttöä, yhden hahmon päästäessä kirosanan. Vitsi on huono ja onkin ärsyttävää, että se tuodaan esille vielä ihan lopussakin.

Jos edellisessä Avengerien yhteisseikkailussa sankareilla oli paikoitellen heikohko yhteishenki, niin tässä porukka toimii tiiminä vain juuri ja juuri. Ryhmän sisäiset draamat aiheuttavat ongelmia, eivätkä jotkut ajatukset ihmiskunnan auttamisesta osu yhteen toisten kanssa. Tässähän tietenkin pohjustetaan Captain America: Civil Waria (2016), jossa sankarit käyvät lopulta taistoon keskenään. Elokuva käyttää muutenkin paljon aikaa pohjustaakseen tulevia tapahtumia, eikä aina keskity täysillä omaan tarinaansa. Niin Thor: Ragnarok (2017) kuin Black Panther, sekä tietysti myös Avengers: Infinity War (2018) ovat pohjustettuna enemmän tai vähemmän. Pohjustukset eivät ole erityisen hienovaraisia, eivätkä ne esiinny vain lopputekstien jälkeisissä kohtauksissa, vaan välillä elokuvan aikana nähdään satunnaisia kohtauksia, jotka voivat tuntua erittäin irrallisilta, jos ei tiedä, mitä niillä haetaan. Avengers: Age of Ultron on selkeästi tehty palvelemaan sarjakuvien faneja ja Marvel Cinematic Universen suurkuluttajia. Itse koen kuuluvani kumpaankin kastiin, joten minun on helppo ymmärtää viittauksia ja pystyn helpommin nauttimaan elokuvasta. Suosittelenkin siis, että ehdottomasti katsoo sarjan aiemmat osat, ennen kuin pistää tämän pyörimään.

Avengers: Age of Ultronin on ohjannut The Avengersin tapaan Joss Whedon, joka on itse niin fani ja nörtti, että tietää kyllä, mitä fanit haluavat nähdä. Tätä elokuvaa tehdessään Whedon kulutti itsensä niin pahasti kuitenkin loppuun, ettei ole ohjannut yhtäkään leffaa tämän jälkeen, eikä hänellä ole tiettävästi suunnitelmissakaan mitään. Omasta mielestäni hänen luomansa paketti pysyy lähes oivallisesti kasassa ja onkin erittäin viihdyttävää katseltavaa. Elokuva on kuvattu erinomaisesti, kuten myös leikattu, vaikka jotkut pätkät olisikin voinut jättää pois lopputuloksesta. Visuaalisesti elokuva on tietysti aivan törkeän hieno. Lopputaistelu on toteutettu erittäin upean näköiseksi. Harmi vain, ettei tässä elokuvassa ole yhtä kirkasta ja värikästä tyyliä kuin edellisessä Avengers-pätkässä. Äänimaailmalla on korostettu hienosti suuria taistoja, ja Danny Elfmanin ja Brian Tylerin musiikki säestää meininkiä oivallisesti. Lavasteet ja asut ovat taidokkaasti toteutettuja.

Elokuva sisältää tietysti "easter eggejä", eli viittauksia muihin elokuviin, hahmoihin jne. Tässä elokuvassa esimerkiksi mainitaan Thorin tyttöystävä Jane Fosterin olevan tutkimassa samaa asiaa, mikä nähtiin Thor: The Dark Worldissa, kuten myös viitataan Captain America: The Winter Soldierissa esiintyneeseen Bucky Barnesiin/Winter Soldieriin. Stan Lee tekee tietty cameonsa ja heittää vielä kuuluisan "Excelsior!" -huudahduksensa. Kovimmat nörtit tunnistavat monia viittauksia sarjakuviin, jotka on otettu huomioon elokuvaa tehdessä.

Blu-rayn kuvanlaatu on erinomainen, kuten arvata saattaa. Lisämateriaalina Blu-raylla on poistettuja ja pidennettyjä kohtauksia, mokailuosio, sekä pätkät "From the Inside Out: Making of Avengers: Age of Ultron", "The Infinite Six" ja "Global Adventure". Katseltavaa löytyy muutamaksi vartiksi. Harmi vain, ettei lisäksi ole lyhytelokuvaa, eikä edes pientä vilkaisua tämän jälkeen ilmestyneeseen Ant-Maniin (2015).

Yhteenveto: Avengers: Age of Ultron on erittäin hyvä elokuva... faneille. Jos et ole Marvelin fani, niin ei tästä leffasta luultavasti paljoa irtoa. Itse olen fani, joten kaikista hölmöyksistään huolimatta pidän elokuvasta paljon. Se ei ole niin hieno kuin The Avengers, eikä sankareiden kokoontuminen yhteen tunnu yhtä huikealta, koska sen on jo päässyt kokemaan. Nyt hahmoja on erittäin paljon, eikä elokuva kykene täysin keskittymään jokaiseen. Onneksi muutama hahmo on älytty pitää selkeästi taka-alalla. Iron Manin ja Captain American hahmot toimivat, mutta Thorin ei niinkään. Hulkille ja Black Widow'lle on luotu outoa romantiikkaa ja Hawkeyelle jonkinlainen taustatarina. Quicksilver ja Scarlet Witch ovat hyvä lisä, mutta Vision on paikoitellen hieman turha. Ultron on selkeästi yksi parhaista, ellei jopa MCU:n paras pahishahmo. Hauskoja kohtia löytyy, mutta kielenkäyttövitsin jatkuva heittely alkaa jossain kohtaa rasittaa. Elokuva sisältää ihan hullun määrän pohjustuksia tuleville MCU-elokuville ja välillä ne syövät hieman pois itse Avengers: Age of Ultronin tarinasta. Visuaalisesti elokuva on näyttävän näköinen, mutta lopputaistelu on paikoitellen hieman liian massiivinen. Iron Manin ja Hulkin tappelu on todella kovaa meininkiä. Marvelin faneille, sekä hahmojen ja sarjakuvien ystäville suosittelen tätä elokuvaa, kuten myös mäiskintäpätkien kuluttajille. Aloittakaa silti ihan Marvel Cinematic Universen alusta, sillä Avengers: Age of Ultron on jo sarjan yhdestoista elokuva, joten monet asiat voivat mennä täysin ohi. Tällä kertaa ei lopputekstejä tarvitsee katsoa kokonaan, sillä "piilotettu" kohtaus tulee jo puolessa välissä lopputekstejä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 12.10.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.superherohype.com
Avengers: Age of Ultron, 2015, Marvel Studios, Prime Focus

Arvostelu: Iron Man 3 (2013)

IRON MAN 3

Ohjaus: Shane Black
Pääosissa: Robert Downey Jr, Gwyneth Paltrow, Don Cheadle, Guy Pearce, Ben Kingsley, Rebecca Hall, Jon Favreau, James Badge Dale, Ty Simpkins, William Sadler ja Paul Bettany
Genre: supersankarielokuva, toiminta
Kesto: 2 tuntia 10 minuuttia
Ikäraja: 12

Neljä vuotta sitten ilmestyi vihdoin todella monen odottama The Avengers (2012), joka kokosi tunnetut sankarit ensimmäistä kertaa yhteen isolle ruudulle. Se oli päätös Marvel Cinematic Universen (2008-) ensimmäiselle vaiheelle ja vuonna 2013 alkoi toinen vaihe elokuvalla Iron Man 3. Kun tämän katsoo ensimmäistä kertaa, ei riitä että on nähnyt vain kaksi aiempaa Iron Man -elokuvaa, vaan niiden lisäksi täytyy nähdä myös The Avengers, sillä tämä on enemmän jatkoa sen tarinalle kuin kahdelle aiemmalle Iron Manille. Elokuvateatterissa minulta menivät ohi ensimmäiset lauseet, sillä repliikit alkavat jo ennen studioiden logoja.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää mahdollisia SPOILEREITA koskien sarjan edellisiä osia Iron Man (2008), Iron Man 2 (2010), Thor (2011) ja The Avengers!

Mandariini -nimisen terroristin joukot hyökkäävät Tony Starkin kimppuun, tuhoten tämän kodin, jolloin Stark joutuu selviytymään ilman Iron Man -pukujaan.

Robert Downey Jr:n näyttelemä Tony Stark/Iron Man on muuttunut paljon The Avengersin tapahtumien jälkeen. Siinä pelossa, että jälleen jotain yliluonnollista iskisi hänen kimppuunsa, hän rakentaa nopealla tahdilla itselleen yhä vain enemmän uusia pukuja. Hän kärsii paniikkikohtauksista, eikä saa nukuttua. Mielestäni traaginen lähestymistapa hahmoon toimii erittäin hyvin, etenkin kun ottaa huomioon, että aiemmat lähestymistavat ovat olleet hyvin samanlaiset. Downey Jr loistaa yhä roolissaan ja pääsee näyttämään hieman vakavamman ja väkivaltaisemman puolen hahmostaan.

Gwyneth Paltrow'n esittämä Pepper Potts nähdään jälleen, eikä Paltrow vieläkään tee vaikutusta. Hahmo on kuitenkin onneksi päättäväisempi ja pääsee jopa toimintaan, sekä käyttää lyhyesti yhtä Iron Manin puvuista.
     Enää ei Starkin ystävä James Rhodes (Don Cheadle) ole War Machine, vaan hänestä on tehty Iron Man -versio Captain Americasta, eli Iron Patriot. Vaikka tiedän kyllä, ettei Iron Patriot ole oikeasti Kapun Rautamies-versio, niin siltä se silti ehdottomasti tuntuu. Iron Patriotin värit ovat samat kuin Yhdysvaltain lipussa ja keskellä rintakehää on valkoinen tähti. Cheadle pääsee toimintaan Rhodesina sekä rautapuvussa, että myös ilman sitä. Rhodes näyttää hetkittäin olevansa taktikoinnissa hieman parempi kuin Stark.
     Elokuvan heikoin lenkki näyttelijänsuoritusten osalta on Guy Pearcen näyttelemä Aldrich Killian. Tiedän, että Pearce osaa näytellä, mutta tässä hän ei joko yritä tai vetää aivan yli. Hahmo on erittäin ennalta-arvattava ja pystyy aika outoihin asioihin. Pearce tuntuu todella imelältä Killianina, enkä oikein tiedä onko ongelmana hahmo, vai näyttelijä.
     Terroristi Mandariinia - mikä ei tarkoita sitä oranssia hedelmää - näyttelee Ben Kingsley. Kingsley näyttelee uhkaavaa terroristia todella vakuuttavasti ja hänen televisiolähetyksensä ovat erittäin jännittäviä. Hänen kätyreillään on hieman erikoisia kykyjä ja heistä kaksi tärkeintä ovat Savin (James Badge Dale) ja Brandt (Stephanie Szostak).
     Elokuvassa nähdään myös Rebecca Hall tutkija Maya Hansenina, joka on Starkin vanha naikkonen. Maya ei kovin paljoa esiinny elokuvassa ja tuntuu paikoitellen hieman turhalta hahmolta. Nuori Ty Simpkins näyttelee Harley-poikaa, jonka Stark tapaa elokuvan aikana. Stark ja Harley ystävystyvät, vaikka eivät aluksi tule erityisemmin toimeen. Simpkins on todella lupaava tähti ja uskon, että hänellä on vielä pitkä ura edessään, jos niin vain haluaa.
     Iron Man 3:ssa esitellään vihdoin MCU:n presidenttihahmo, eli presidentti Ellis, jota näyttelee William Sadler. Ellis ei paljoa tee elokuvassa, mutta hänestä näkyy silti omanlaisensa johtajahahmo. Edellisistä osista tutut Jon Favreau ja Paul Bettany palaavat tuttuihin rooleihinsa Happy Hoganiksi ja tietokoneäly Jarvisiksi.

Elokuvan alussa Tony Stark selittää kertojaäänellä katsojille elokuvan lähtökohdista. Kuinka hän tapasi vuosia sitten Sveitsissä Mayan ja Killianin, muttei tiennyt, mitä tapahtumista seuraisi. Nykypäivänä Stark on rakentanut itselleen jälleen uuden puvun, malli 42:n, jonka hän kykenee kutsumaan pitkien etäisyyksien päästä avukseen. Kun Killian saapuu Pepperin luokse ja yrittää houkutella Stark Industriesia mukaan omaan AIM-projektiinsa, Happyn hälytyskellot soivat ja hän alkaa tutkia, mistä on kyse. Tutkinta johtaa paikalle, jossa tapahtuu terrori-isku, minkä seurauksena Happy joutuu sairaalaan. Stark yhdistää iskun Mandariiniin ja ilmoittaa julkisesti haluavansa taistella tätä vastaan. Ei aikaakaan, kun Mandariinin joukot hyökkäävät Starkin asunnolle, tuhoavat sen ja Stark pääsee vain juuri ja juuri pakoon. Hänen pukunsa vioittuu, jolloin hän joutuu selviytymään nokkeluutensa ja Harleyn avulla voittaakseen Mandariinin.

Tässä elokuvassa on otettu suuri riski tarinan kanssa. Elokuva perustuu löyhästi Iron Manin suosittuun EXTREMIS-seikkailuun, joten paineet olivat kovat muokata tarina valkokankaalle siten, että fanit olisivat tyytyväisiä. Näin ei kuitenkaan ihan käynyt ja monet fanit lähtivät kotiin pettyneinä. Eivät kuitenkaan sen takia, että elokuva olisi huono, vaan koska yhtä hahmoa on käytetty hyvin eri tavalla kuin sarjakuvissa. Itseäni se ei kovin paljoa häirinnyt ja se osoitti, että Marvelilla on munaa tehdä erikoisiakin yllätyksiä. Omasta mielestäni elokuva on hyvä kokonaisuus, vaikka sitä yrittääkin pilata lähinnä Killian. Pidän todella paljon elokuvan tarinasta, jossa Stark ei kykene enää elämään ilman pukujaan ja sitten puvut viedään häneltä. Elokuvassa keskitytään todella paljon siihen, millainen henkilö Iron Manin puvun alta oikeasti löytyy. Stark pääsee rakentelemaan uudenlaisia aseita ties mistä rojuista, mitä tavallisista kaupoista löytyy. Elokuvassa on myös tyylikkäitä toimintakohtauksia ja kun "Operaatio Kotijoukot" alkaa, voi monelta fanilta lirahtaa ilopissa housuun. En tiedä häiritseekö tämä asia ketään muuta, mutta kun Yhdysvaltain presidenttiä uhataan, niin miksei Captain America saavu paikalle pelastamaan? Luulisi hänen olevan se kaikkein isänmaallisin sankari, joka ei antaisi presidentilleen tapahtua mitään.

Jon Favreaun keskittyessä muihin projekteihin, ohjaajaksi vaihtui Shane Black. Black on oiva valinta, sillä hänen visionsa supersankarielokuvasta, jossa sankari viedään voimattomana äärirajoilleen, on onnistunut. Jos Iron Man -sarjaan tulee joskus neljäs osa, niin toivon, että Shane Black ohjaa sen. Elokuva on kuvattu taidokkaasti, kuten myös leikattu, vaikka muutamat liukuvat leikkaukset hieman häiritsevätkin. Tehosteet ovat näyttäviä, etenkin Starkin talon tuhoutuminen, lentokonekohtaus ja lopputaistelu. Äänitehosteilla on myös päästy leikkimään. Musiikista vastaa Brian Tyler ja hänen sävellyksensä ovat oikein mainioita, etenkin elokuvassa monta kertaa kuultu tunnusmusiikki. Ja koska tämä on tavallaan "jouluelokuva", niin myös joululauluja kuullaan elokuvassa.

Elokuva sisältää tietysti "easter eggejä", eli viittauksia muihin elokuviin, hahmoihin jne. Esimerkiksi ensimmäisestä Iron Manista tuttu Yinsen (Shaun Toub) nähdään lyhyesti elokuvan alussa ja Stan Lee tekee tottakai cameon. Thoriin viitataan pikaisesti ja kovimmat fanit tunnistavat monia nopeasti vilahtavia hahmoja, jotka esiintyvät sarjakuvissa.

Blu-rayn kuvanlaatu on erinomainen. Lisämateriaalina Blu-raylla on lyhytelokuva "Agent Carter", poistettuja ja pidennettyjä kohtauksia, mokaotoksia, pieni vilkaisu Thor: The Dark Worldiin (2013), sekä elokuvan teosta kertovat pätkät "Iron Man 3 Unmasked" ja "Deconstructing the Scene: Attack on Air Force One".

Yhteenveto: Iron Man 3 on erittäin hyvä elokuva. Tony Starkin muuttuminen henkisesti murtuneeksi on todella toimiva ratkaisu ja on hienoa nähdä, miten hahmo yrittää selvitä ilman pukujaan. Guy Pearcen esittämä Killian ärsyttää ja yhdelle hahmolle on keksitty hauska päätös. "Operaatio Kotijoukot" voi nostattaa ihon kananlihalle. Ty Simpkinsiä toivoisi näkevänsä useammin elokuvissa. Jos aiemmat MCU-elokuvat tai ylipäätään supersankarielokuvat toimivat, niin katso myös tämäkin. Kovimmille faneille tätä on vaikea suositella, sillä he ovat joko luultavasti nähneet elokuvat ja jos eivät, niin he tulevat aika varmasti ärsyyntymään yhdestä ratkaisusta elokuvassa. Shane Black voisi mielestäni tehdä toisenkin Marvel-elokuvan joskus. Iron Man 3 on mainio aloitus Marvel Cinematic Universen toiselle vaiheelle.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.9.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.marvel-cinematic-universe.wikia.com
Iron Man 3, 2013, Marvel Studios, Paramount Pictures, DMG Entertainment, Illusion Entertainment