Kojootti vs. ACME (Coyote vs. Acme - 2026) - elokuva-arvostelu

KOJOOTTI VS. ACME

COYOTE VS. ACME

Ohjaus: Dave Green

Näyttelijät: Will Forte, Eric Bauza, Lana Condor, John Cena, Tone Bell, Martha Kelly, Luis Guzmán, P. J. Byrne, John Early, Candi Milo, Nancy Linehan Charles, Ernie Vigil ja Jim Cummings

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 43 minuuttia

Ikäraja: 7

Coyote vs. Acme, eli suomalaisittain Kojootti vs. ACME pohjautuu löyhästi The New Yorkerin samannimiseen humoristiseen artikkeliin vuodelta 1990, sekä Looney Tunesin hahmoihin. Vuonna 1998 tuottaja Scott Rudin hankki elokuvaoikeudet artikkeliin, muttei saanut hahmojen oikeudet omaavaa Warner Bros. Picturesia tarttumaan projektiin. Vuonna 2006 James Gunn sai kuitenkin artikkelista työstämänsä idean läpi Warner Brosilla, mutta projekti ei silti edennyt moniin vuosiin. Vuonna 2018 elokuvan teko käynnistyi uudelleen ja kuvaukset alkoivat maaliskuussa 2022. Elokuva oli jo valmis, saanut kehuja testiyleisöiltä ja odotti ensi-iltaansa, kun marraskuussa 2023 Warner Brosin pomo David Zaslav päätti perua julkaisun kokonaan, jotta yhtiö saisi siitä verovähennysrahat. Kuitenkin kun niin monet elokuvantekijät, näyttelijät ja hahmojen fanit alkoivat kritisoida studion toimia ja käynnistivät kampanjan leffan julkaisun puolesta, Warner Bros. päätti myydä elokuvan eteenpäin. Alkuvuodesta 2025 Ketchup Entertainment teki diilin elokuvasta, julkaistuaan aiemman animaation samoista hahmoista, The Day the Earth Blew Up: A Looney Tunes Movien (2024). Nyt, vihdoin ja viimein Kojootti vs. ACME on saapunut elokuvateattereihin ja itse olen odottanut leffan näkemistä suurella innolla. Pidin elokuvan juonta veikeänä ja olinkin pöyristynyt, kun Warner Bros. perui elokuvan julkaisun. Ehdin jo pitkään luulla, ettei leffaa päästäisi koskaan näkemään ja ilahduin valtavasti, kun Ketchup Entertainment ilmoitti julkaisevansa elokuvan. Kävinkin katsomassa Kojootti vs. ACME:n heti ensi-iltapäivän ensimmäisessä englanninkielisessä näytöksessä.

Kelju K. Kojootti turhautuu siihen, että kerta toisensa perään hänen yrityksensä napata herkullinen Maantiekiitäjä epäonnistuvat reistailevien ACME-yhtiön laitteiden takia ja Kojootti päättääkin haastaa ACME:n oikeuteen.

Kelju K. Kojootti ja Maantiekiitäjä (Eric Bauza) tekivät ensiesiintymisensä jo vuonna 1949, mutta lukemattomista ja toinen toistaan luovemmista yrityksistä huolimatta Kojootti ei ole vieläkään onnistunut nappaamaan Maantiekiitäjää. Suurin syy tälle ovat reistailevat laitteet, joiden valmistaja on suuryhtiö ACME. Eräänä päivänä Kelju K. Kojootti on niin turhautunut masiinoiden kehnouteen ja niistä koituviin vammoihin, että päättää haastaa ACME:n oikeuteen. Kojootti on tuttu velmu itsensä, juonitellen minkä kerkeää ja kommunikoiden toki ainoastaan kylttien avulla. Vaikka hänen aikeensa ovat katalat, on vaikeaa olla tuntematta sympatiaa Kojoottia kohtaan, joka on kohdannut aikamoista kipua vuosien varrella ja niinpä häntä kannustaa yrityksessään pistää ACME vastuuseen.

     Menossa mukana ovat monet muutkin tutut Looney Tunes -hahmot Väiski Vemmelsäärestä (Bauza) ja Repe Sorsasta (myös Bauza) lähtien, mutta elokuvassa nähdään myös oikeita ihmisiä piirroshahmojen lisäksi. Will Forte näyttelee Kevin Averya, jonka Kelju K. Kojootti palkkaa asianajajakseen ja Lana Condor esittää tämän assistenttia Paigea, kun taas vastapuolelta löytyy John Cenan näyttelemä ACME:n liero lakimies Buddy Crane. Sivuhahmotkin ovat mainioita ja Forte onnistuu hyvin esiintymään, vaikka suuren osan ajasta hänen ainoa kohtauskumppaninsa onkin animoitu kojootti. Cena on myös oivallinen häikäilemättömänä lakimiehenä, joka ei pelkää käyttää laittomia keinoja voittaakseen tapauksensa.

En voi edes sanoin kuvailla, kuinka järkyttynyt olin, kun muutama vuosi sitten ilmoitettiin, että Warner Bros. oli ryhtynyt perumaan jo valmiita elokuviaan. Kojootti vs. ACME ei ollut nimittäin ainoa leffa, joka oli jo periaatteessa julkaisukunnossa, kun sen olemassaolo päätettiin poistaa röyhkeiden verovähennysten vuoksi. Myös DC-leffa Batgirl ja vuoden 2020 Scoob!-animaation jatko-osa Scoob! Holiday Haunt kokivat saman häikäilemättömän kohtalon. Koko homma tuntui niin pöyristyttävältä ja täysin epäkunnioittavalta leffojen parissa ahkeroineita tuhansia ihmisiä kohtaan, että toivoin elokuvantekijöiden kiertävän jatkossa Warner Brosin kaukaa. 

Enkä voi kuvailla, kuinka iloinen olen siitä, että tästä huolimatta Ketchup Entertainment onnistui pelastamaan Kojootti vs. ACME:n haudastaan ja että leffa on nyt kaikkien nähtävillä. Erityisesti koska kyseessä on todella hyvä elokuva. Ironistahan koko hommassa on, että elokuvan tarinassa taistellaan hävyttömän kapitalistisen suuryhtiön kanssa. Pelkkä leffan ilmestyminen onkin siis jo miellettävissä suurvoitoksi tällaisia firmoja vastaan. Elokuva onkin täynnä ovelaa satiiria vastaavien korporaatioiden rahanahneesta toiminnasta. Vaikka osa hahmoista ovat höpsöjä piirroseläimiä, leffalla on paljon fiksua ja painavaa sanottavaa esimerkiksi korruptiosta ja vallan väärinkäytöstä.

Tämän lisäksi kyseessä on myös poikkeuksellinen ja sitä kautta todella raikkaalta tuntuva oikeussalielokuva. Genrestä tehdään hyvää parodiaa, mutta samalla oikeusjutun etenemistä on jännittävää seurata. Leffa tasapainottelee ihailtavasti eri puoltensa välillä, kasaten kokonaisuuden, jossa sykkii suuri sydän ja joka jaksaa naurattaa vähän väliä, oli kyse sitten hauskoista repliikeistä tai näille piirroshahmoille ominaisesta fyysisestä toilailusta. Meno ei koskaan äidy aivottomaksi kohellukseksi, vaan tyylitaju on vahvasti läsnä alusta loppuun. Kojootti vs. ACME jättää valtavan hyvän mielen, eikä vain sen takia, että leffan on vihdoin ja viimein kaikesta huolimatta päässyt näkemään. Kyseessä on erittäin lystikäs ja syvällinen koko perheen elokuva, jota suosittelen todella lämpimästi.

Elokuvan on ohjannut Dave Green, joka rakentaa tunnelmaa mainiosti. Samy Burchin nimiin pistetty käsikirjoitus on oivallinen ja ilahduttavan monisävyinen siitä huolimatta, että elokuvan voi helposti laskea vain hassuksi lastenleffaksi. Teknisesti Kojootti vs. ACME on pääasiassa toimiva, vaikka osa tietokonetehosteista näyttääkin hitusen halvoilta. Itse piirroshahmot ovat kuitenkin aivan mahtavan näköisiä, eivätkä piirroshahmojen ja oikeiden ihmisten väliset kohtaukset ole olleet näin ilahduttavaa seurattavaa sitten uraauurtavan Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? -klassikon (Who Framed Roger Rabbit - 1988). Leffa on myös hyvin kuvattu, lavastettu, puvustettu ja maskeerattu. Äänityöskentely on veikeää piirrosmaisia höpsöjä efektejä myöten ja Steven Pricen säveltämät musiikit tuovan kivan lisänsä fiilikseen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.9.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Coyote vs. Acme, Yhdysvallat, 2026, Warner Bros. Pictures Animation, Warner Bros., Keylight Pictures, Troll Court Entertainment, Two Monkeys, A Goat and Another, Dead, Monkey

Euphoria, kausi 3 (2026) - sarja-arvostelu

EUPHORIA - KAUSI 3

Luoja: Sam Levinson

Näyttelijät: Zendaya, Sydney Sweeney, Jacob Elordi, Alexa Demie, Maude Apatow, Hunter Schafer, Adewale Akinnuoye-Agbaje, Colman Domingo, Chloe Cherry, Martha Kelly, Toby Wallace, Eric Dane, Sharon Stone, Colleen Camp, Darrell Britt-Gibson, Marshawn "Beast Mode" Lynch, James Landry Hébert, Rebecca Pidgeon, Gideon Adlon ja Asante Blackk

Genre: rikos, draama

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 1 tunti - 1 tunti 33 minuuttia - Yhteiskesto: noin 8 tuntia 56 minuuttia

Ikäraja: 16

Samannimiseen israelilaissarjaan (אופוריה) perustuva yhdysvaltalaissarja Euphoria nousi suureen suosioon, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin kesällä 2019. Alkuvuodesta 2022 julkaistu toinen kausi piti suosiota yllä, joten jatkoa oli luvassa lisää. Kolmannen kauden teko kuitenkin viivästyi useaan otteeseen, oli kyse sitten pitkään venyneistä sopimusneuvotteluista, vuoden 2023 Hollywoodin käsikirjoittajien ja näyttelijöiden lakoista tai ihan vain näyttelijäkaartin muista kiireistä. Jossain kohtaa jopa huhuttiin, että kolmas kausi olisi peruttu kokonaan. Lopulta kuvaukset kuitenkin käynnistyivät tammikuussa 2025 ja nyt Euphorian kolmas ja samalla viimeiseksi ilmoitettu tuotantokausi on pyörinyt loppuun HBO Maxissa. Itse pidin valtavasti sarjan avauskaudesta ja mielestäni myös kakkoskausi oli mainio. Odotukseni kolmoskautta kohtaan ovat kuitenkin hiipuneet jatkuvien viivästymisten ja kulisseista kantautuneiden huhujen myötä. Katsoin silti Euphorian uudet jaksot pian niiden ilmestymisten jälkeen.

Viisi vuotta high schoolin päättymisen jälkeen Rue, Cassie, Nate, Maddy, Jules ja Lexi ovat lähteneet omille teilleen. Kuitenkin kun lähes jokainen heistä päätyy ongelmiin rikollisorganisaatioiden kanssa, heidän täytyy tehdä yhteistyötä, mikäli he haluavat selvitä tilanteestaan elävinä.

Lukuun ottamatta esimerkiksi vuonna 2023 menehtyneen Angus Cloudin näyttelemää Fezcoa, suuri osa Euphorian tutuista hahmoista tekee pitkästä aikaa paluun ja näillä näkymin viimeistä kertaa, sillä HBO ilmoitti finaalijakson julkaisupäivänä, että jakso toimisi koko sarjan huipennuksena. Rue (Zendaya) on joutunut huumekuriiriksi, kuitatakseen velkansa Laurielle (Martha Kelly), Maddysta (Alexa Demie) on tullut näyttelijöiden manageri, Lexi (Maude Apatow) on päässyt töihin Warner Brosille, Jules (Hunter Schafer) deittailee rikkaita miehiä ja tekee omaa taidettaan, kun taas omia bisneksiään pyörittävä Nate (Jacob Elordi) ja vähäpukeisia kuvia nettiin julkaiseva Cassie (Sydney Sweeney) suunnittelevat häitään. On toisaalta kiinnostavaa nähdä, minne nämä hahmot ovat päätyneet koulunsa päätyttyä, mutta samalla sarja menettää ison osan alkuperäisestä koukustaan. Näyttelijöiden työ on hassun epätasaista. Toisaalta he suoriutuvat menevästi rooleistaan, mutta samalla esimerkiksi Zendayasta, Sweeneystä ja vastikään Oscar-ehdokkaana olleesta Elordista näkyy, että heidän uransa ovat viime vuosina lähteneet täysin eri poluille ja Euphoriaan palaaminen on saattanut tuntua kuin askeleelta kehityksessä taaksepäin.

     Myös Colman Domingon esittämä Ali, Chloe Cherryn näyttelemä Faye ja alkuvuodesta menehtyneen Eric Danen näyttelemä Naten isä Cal ovat menossa mukana, kun taas uutena tuttavuutena kolmoskausi esittelee strippiluolaansa pyörittävän Alamo Brownin (Adewale Akinnuoye-Agbaje), jonka bisneksiin Rue sekaantuu. Sivunäyttelijät ovat rooleissaan hyviä, etenkin Domingo, joka pääsee yllättävänkin isosti esille kauden edetessä ja Akinnuoye-Agbaje, joka onnistuu olemaan sekä karismaattinen että sopivan liero.

Viime aikoina on ollut paljon puhetta televisiosarjojen huonoista finaalikausista. Muun muassa Stranger Thingsin (2016-2015) ja The Boysin (2019-2026) päätöskaudet aiheuttivat paljon mielipahaa. Itse olin täysin sinut kyseisten sarjojen lopetusten kanssa, mutta sitten taas Euphorian kolmas ja samalla viimeinen tuotantokausi silitti minua todella ärsyttävästi vastakarvaan. En voinut olla pyörittelemättä silmiäni tavoille, joilla sarjan luoja-ohjaaja-käsikirjoittaja Sam Levinson on päättänyt viedä näiden hahmojen tarinoita päätökseensä, sekä ylipäätään hänen aikaansaannokselleen tällä kertaa, joka tuntuu lähes kaiken aikaa eri sarjalta kuin kaksi aiempaa kautta. Jokin vain tökkii koko ajan häiritsevästi, eikä Euphorian finaalikausi onnistunut missään kohtaa voittamaan minua puolelleen.

Ei mennyt montaa jaksoa, kun totesin ääneen, että Euphoria olisi pitänyt jättää toiseen kauteensa, sillä tämän sarjan aika oli ja meni jo. Kolmas kausi on vaivaannuttavan selvästi tehty olosuhteiden orjana. Jatkuvat viivästykset johtivat siihen, että näyttelijät ovat ehtineet ikääntyä niin paljon, etteivät enää menisi läpi kouluteineistä, jolloin kauden on pakko tehdä mojova aikahyppy. Kuvausten piti myös tanssahdella näyttelijöiden muiden kiireiden ympärillä ja vähän väliä jaksoja katsoessani minusta tuntuikin, että näyttelijät haluaisivat olla mieluummin jossain muualla. Katselukokemusta eivät helpota tiedot kulissien ongelmista, minkä myötä esimerkiksi aiempi musiikintekijä Labrinth lähti varsin äänekkäästi ovet paukkuen kävelemään. Vaikka pidänkin Hans Zimmeristä säveltäjänä valtavasti, on pakko myöntää, että hänen työnsä kolmannella kaudella kuulostavat paljon geneerisemmältä kuin Labrinthin voimakkaan persoonallinen kädenjälki ja ilman Labrinthiä Euphoria menettää yllättävänkin paljon identiteetistään ja fiiliksestään.

Euphorian avauskauden hienoutta tulee kyllä ikävä. Sarja käynnistyi suorastaan erinomaisesti, käsitellen teinien maailmaa ja siihen liittyviä tabuja paljon synkemmin ja rosoisemmin kuin muut vastaavat, pelkäämättä tökkiä mehiläispesää oikein kunnolla. Avauskausi oli epämukavaa katseltavaa, mutta samalla se teki lähtemättömän vaikutuksen. Kakkoskausi ei ihan päässyt sen tasolle, mutta nuorten vaikeat draamat jaksoivat silti koukuttaa. Euphorian kolmoskausi lähtee täysin eri suuntiin. Se on toki yhä epämukavaa katseltavaa, eikä Levinson millään suostu päästämään näitä hahmoja helpolla, mutta tietty tyylitaju puuttuu tällä kertaa täysin.

Vaikka Levinson on itse ohjannut ja käsikirjoittanut koko kauden, kausi on oudon levällään, erityisesti tunnelmansa puolesta. Toisinaan se yrittää olla tavanomainen trilleri kilpailevista rikollisjengeistä, välillä se tarjoaa omituisen koomisia juttuja, vaikka ruudulla tapahtuisikin jotain hirvittävää kuten sormien tai varpaiden leikkelyä irti ja sitten taas pari jaksoa on omistettu lähes kokonaan sille, että Sydney Sweeney on saatu pyörimään kameran edessä mahdollisimman vähissä vaatteissa. Kunnon kaikessa kauhistuttavuudessaankin uskottavat ja jopa samaistuttavat draamankaaret ovat tällä kertaa minimissä. Osaa tutuista hahmoista ei ole syystä tai toisesta tuotu mukaan ja osa yhä mukana roikkuvista hahmoista, kuten Jules, jäävät täysin tyhjän päälle. Hurjat hetket taas rakentuvat pelkän shokkiefektin varaan, ilman että Levinsonilla tuntuu tällä kertaa olevan mitään sanottavaa niillä hetkillä. Sekaan mahtuu pari yksittäistä mainiota kohtausta ja juttua, kuten Ruen kömpelö yritys ylittää autollaan Meksikon ja Yhdysvaltojen raja avausjaksossa, mutta ne eivät riitä pelastamaan muuten todella turhauttavaa tuotantokautta.

Sentään teknisesti Euphorian kolmas kausi on mainio. Tämäkin kausi on kuvattu filmille ja visuaalinen ilme onkin usein varsin nätti, vaikka ruudulla tapahtuisikin jotain kamalaa. Värien ja varjojen käyttö on myös pääasiassa tyylikästä. Lavasteet ovat hienot, puvustus oivallista ja maskeeraukset äityvät tehokkaan rosoisiksi kauden edetessä. Tehosteet ovat mainiot ja äänityöskentelykin kelvollista. Onkin sääli, että lahjakkaiden teknisten taitureiden työ valuu hukkaan muuten näin heikossa aikaansaannoksessa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.6.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Euphoria, Yhdysvallat, 2019-2026, HBO, A24, Little Lamb, The Reasonable Bunch