Klik! (Click - 2006) - elokuva-arvostelu

KLIK!

CLICK

Ohjaus: Frank Coraci

Näyttelijät: Adam Sandler, Christopher Walken, Kate Beckinsale, Henry Winkler, Julie Kavner, David Hasselhoff, Sean Astin, Jennifer Coolidge, Danielle Tatum McCann, Joseph Castanon, Lorraine Nicholson, Jonah Hill, Katie Cassidy, Jake Hoffman, Cameron Monaghan, Sally Insul, Nick Swardson, Jana Kramer, Rob Schneider, Terry Crews ja James Earl Jones

Genre: komedia, draama, scifi

Kesto: 1 tunti 47 minuuttia

Ikäraja: 7

Click, eli suomalaisittain Klik! on Adam Sandlerin tähdittämä scifi- ja draamaelementtejä sisältävä komediaelokuva. Steve Koren ja Mark O'Keefe keksivät idean leffaan William Bennettin antologiakirja The Book of Virtues: A Treasury of Great Moral Storiesin (1993) tarinasta The Magic Thread. He työstivät käsikirjoituksen ja saivat Sony Picturesin innostumaan siitä. Kuvaukset käynnistyivät keväällä 2005 ja lopulta Klik! sai maailmanensi-iltansa 14. kesäkuuta 2006 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva sai kriitikoilta nuivan vastaanoton, mutta se oli taloudellinen menestys ja sai parhaan maskeerauksen Oscar-ehdokkuuden. Itse näin Klikin jo lapsena ja pidin siitä paljon. Olen nähnyt leffan pari kertaa uudestaan, mutta viime kerrasta on kulunut jo useampi vuosi. Kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen pitkästä aikaa ja samalla arvostella sen.

Arkkitehti Michael Newman ei osaa tasapainotella elämässä perheensä ja työnsä välillä. Hänen maailmansa kuitenkin mullistuu, kun hän saa käsiinsä yleiskaukosäätimen, jolla hän pystyy kontrolloimaan niin televisiota kuin muutakin elämäänsä ympärillään.

Adam Sandler näyttelee Michael Newmania, arkkitehtiä ja perheenisää, joka on aikamoisen burnoutin partaalla. Hän yrittää olla mahdollisimman hyvä perheelleen, mutta samalla hän on todella lähellä kunnon läpimurtoa töissä, mikä ampaisisi hänet kohti tavoitteitaan ja niinpä hänestä onkin tullut pakkomielteinen hommistaan. Tämä puolestaan ajaa häntä kauemmas vaimostaan Donnasta (Kate Beckinsale) ja lapsistaan Benistä (Joseph Castanon) ja Samanthasta (Danielle Tatum McCann), vaikka miehen aikomus on nimenomaan tarjota heille parempi elämä. Sandler on roolissaan pääasiassa hyvä, vaikka häneltä löytyykin tuttuja, hiukan ärsyttäviä maneereita myös tässä. Beckinsale on kelpo Michaelin yhä vain turhautuneempana vaimona.

     Elokuvassa nähdään myös Henry Winkler ja Julie Kavner Michaelin vanhempina Tedinä ja Trudynä, Jennifer Coolidge Donnan parhaana ystävänä Janinena, David Hasselhoff Michaelin pomona John Ammerina, Sean Astin Ben-pojan uintiopettaja Billinä, sekä Christopher Walker Bed Bath & Beyondin varastossa työskentelevänä Mortyna, joka antaa Michaelille ihmeellisen kaukosäätimen, jolla hän pystyy kontrolloimaan elämäänsä. Lisäksi esimerkiksi Gotham-sarjan (2014-2019) "Jokerina" tunnettu Cameron Monaghan tekee yhden ensimmäisistä rooleistaan naapurin raivostuttavana Kevin-poikana. Sivunäyttelijät irrottelevat passelisti rooleissaan - erityisesti Coolidge ja Hasselhoff.

Klik! sisältää mielestäni Adam Sandlerin filmografian parhaan tarinaidean, eikä ihme että Sony Pictures tarttui tähän Steve Korenin ja Mark O'Keefen kertomukseen - saman duon kynästä syntyi pari vuotta aiemmin Jim Carreyn menestyskomedia Bruce - taivaanlahja (Bruce Almighty - 2003), jossa elämäänsä turhautunut mattimeikäläinen sai Jumalan voimat. Kukapa ei olisi joskus haaveillut olevansa paremmin hallinnassa omasta elämästään? Kukapa ei joskus toivoisi voivansa hypätä yli päivien tylsiä puolia? Kukapa ei joskus haluaisi pystyä kirjaimellisesti hiljentämään ihmistä, jonka juttuja ei jaksaisi kuunnella? Mitä jos olisi olemassa kaukosäädin, joka mahdollistaa kaiken tämän? Aivan mahtava idea - ainakin elokuvan tarinaksi.

On hupaisaa seurata, kun Michael ottaa kaukosäätimen käyttöönsä alun epäuskosta huolimatta ja alkaakin vähittelen käyttämään sitä yhä enemmän arjessa. Vähitellen komedia saa kuitenkin väistyä, kun mies huomaa hyppivänsä yli merkittäviä hetkiä elämästään. Pienten alakouluikäisten muksujen sijaan edessä onkin yhtäkkiä pari nuorta aikuista ja peiliin katsoessa rypyt ja harmaat hiukset ovat lisääntyneet. Siinä, missä Klikin ensimmäinen puolisko menee huumorin parissa, toinen puolisko on huomattavasti draamapainotteisempi ja mielestäni juuri tällä toisella puoliskolla elokuva pääsee kunnolla vauhtiin. Meno synkkenee yllättävänkin paljon ja loppusuoralla voi jopa huomata pyyhkivänsä kyyneliä poskiltaan. Ja sitä reaktiota eivät Sandlerin elokuvat yleensä aiheuta.

Klik! on mielestäni edelleen yksi Sandlerin parhaista elokuvista, etenkin kun katsoo, millaisia mätäpaiseita hän on tähdittänyt viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Siitä löytyy kuitenkin omat vikansa ja etenkin näin 20 vuotta myöhemmin katsottuna sen ensimmäiseltä puoliskolta löytyy useita vaivaannuttavan huonosti vanhentuneita vitsejä, joista Rob Schneider arabiprinssi Habeeboona on pahin. Nämä onneksi uupuvat toiselta puoliskolta ja mielestäni leffa paranee kaikin puolin edetessään.

Juan José Campanellan oli alun perin tarkoitus ohjata Klik!, mutta hän lopulta jätti projektin ja tilalle astui Frank Coraci, joka oli aiemmin tehnyt Sandlerin kanssa komediat The Wedding Singerin (1998) ja Juomahemmon (The Waterboy - 1998). Coraci näyttää kyntensä, siirtyessään sulavasti häröstä huumorista traagiseen draamaan, mitä tukee Korenin ja O'Keefen teksti. Käsikirjoitus sisältää mainioita teemoja siitä, että hetkessä on hyvä elää ja pitäisi osata arvostaa sitä mitä on jo, eikä aina vain tavoitella jotain mitä ei vielä ole. Klik! on myös teknisesti pääasiassa hyvin tehty. Se on oivallisesti kuvattu, lavasteet näyttävät hyviltä ja puvustus on pätevää. Tietokonetehosteita hyödynnetään kekseliäästi, kun Michael esimerkiksi pysäyttää tai pikakelaa maailmaa ympärillään. Äänimaailma on osaavasti työstetty Rupert Gregson-Williamsin tunnelmoivia musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.8.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Click, 2006, Columbia Pictures, Revolution Studios, Happy Madison Productions, Original Film

Arvostelu: Happy Gilmore 2 (2025)

HAPPY GILMORE 2

Ohjaus: Kyle Newacheck

Pääosissa: Adam Sandler, Sunny Sandler, Benny Safdie, Haley Joel Osment, Benito Antonio Martínez Ocasio, Sadie Sandler, John Daly, Christopher McDonald, Ben Stiller, Maxwell Jacob Friedman, Ethan Cutkosky, Philip Fine Schneider, Conor Sherry, Jackie Sandler, Julie Bowen, Eric Andre, Margaret Qualley, Steve Buscemi, Rob Schneider, Nick Swardson ja Eminem

Genre: komedia, urheilu

Kesto: 1 tunti 54 minuuttia

Ikäraja: 13

Adam Sandlerin tähdittämä komediaelokuva Happy Gilmore - ammattilainen (Happy Gilmore - 1996) oli hitti, joten sille on tietty päätetty tehdä jatkoa. Sandler pyöritteli ideoita mahdollista jatkoa varten vuosia, kunnes lopulta keksi tarinan, jonka hän halusi kertoa. Vuonna 2024 Sandler paljasti, että kakkososa on ihan oikeasti tekeillä. Kuvaukset käynnistyivät saman vuoden syyskuussa ja nyt Happy Gilmore 2 on julkaistu suoraan Netflixissä. Itse pidän alkuperäisestä Happy Gilmoresta, mutten kokenut elokuvan tarvinneen jatkoa. Päätin silti katsoa Happy Gilmore 2:n heti sen julkaisupäivänä.

On kulunut lähes 30 vuotta siitä, kun Happy Gilmoresta tuli maailmankuulu golfaaja. Nyt mies on ikääntynyt alkoholisti ja yksinhuoltajaisä, Virginia-vaimon menehdyttyä. Kun Happyn tytär tarvitsee suuren summan rahaa päästäkseen unelmakouluunsa, Happyn täytyy palata kentälle ja voittaa uudenlainen golfturnaus, saadakseen koulurahat.

Adam Sandler palaa yhteen tunnetuimmista rooleistaan Happy Gilmoreksi, entiseksi räyhäjääkiekkoilijaksi, joka vaihtoi kaukalon golfkenttään, tajutessaan voivansa lyödä palloa pidemmälle kuin kukaan muu. Happyn kuvio oli varsinainen menestystarina, jonka myötä hän voitti suuren golfturnauksen ja vielä voitti erään Virginian (Julie Bowen) sydämen. No, se oli silloin lähes 30 vuotta sitten se. Happy Gilmore 2 esittelee aika säälittävän miehenromun, joka on vaimonsa kuoleman jälkeen vajonnut alkoholismiin, jättänyt golfin, menettänyt rahansa ja pärjää heikosti yksinhuoltajaisänä tolvanoille pojilleen (Maxwell Jacob Friedman, Ethan Cutkosky, Philip Fine Schneider ja Conor Sherry) ja baletista haaveilevalle tyttärelleen Viennalle (Sandlerin tytär Sunny Sandler). Sandler on roolissaan jotenkin väsynyt ja jopa Happyn tuittupäähetkinä hän vetää roolinsa laiskasti, vailla sen suurempaa intoa koko leffaa kohtaan. Happyn poikien näyttelijät omaavat sitten sitäkin enemmän energiaa, kun taas Sunny-tytär ei vaikuta omaavan juuri mitään presenssiä kameran edessä.

     Vanhoista tutuista paluun tekee myös Christopher McDonald entisenä golftähti Shooter McGavinina, joka on viettänyt viimeiset kolme vuosikymmentä mielisairaalassa, seottuaan Happyn voiton myötä. Uusina tuttavuuksina taas esitellään muun muassa golfin uudistamisesta haaveileva Frank Manatee (Benny Safdie), Happyn uusi caddie Oscar (Benito Antonio Martinez Ocasio), sekä Happyn uusi vastus golfkentällä, Billy Jenkins (Haley Joel Osment). Leffa on lisäksi täynnä lukuisia cameoita ja Sandler on ujuttanut myös äitinsä Judyn, vaimonsa Jackien ja toisen tyttärensä Sadien, sekä kaverinsa Rob Schneiderin, Steve Buscemin ja Nick Swardsonin mukaan. Safdie ei vakuuta osassaan, mutta McDonald revittelee hyvin, Osment tanssahtelee sulavasti pidettävän ja mulkvistin välimaastossa ja Ocasion esittämä sympaattinen Oscar nousee suosikiksi hahmokaartista.

Happy Gilmore 2 on jälleen yksi helppojen rahojen perässä väkisin väännetty jatko-osa, joita viime vuosina on totuttu näkemään turhankin paljon. Siinä, missä ensimmäinen elokuva oli hauska ja viihdyttävä, sekä sisälsi oikeasti hyvän tarinan, jatko-osa on ponneton, laiska ja jopa pitkäveteinen, eikä tarinassakaan ole juuri kehuttavaa. Sen sijaan, että Happy osallistuu golfturnaukseen pelastaakseen äitinsä kodin, hän yrittää kerätä tarvittavat rahat, jotta hänen tyttärensä pääsisi haaveilemaan kouluun. Tavallisen golfturnauksen sijaan luvassa on "Maxi Golfia", joka menee omien sääntöjensä ja esteratojensa kanssa jo hieman typerryttävän puolelle.

Sandlerin leffoissa ei toki ole usein kehumisen aihetta, mutta olisin odottanut, että kun mies palaa yhteen tunnetuimmista rooleistaan, nimenomaan tähän elokuvaan olisi panostettu. Mutta ei. Happy Gilmore 2:ssa toisaalta tapahtuu vähän väliä jotain todella hektistä ja hahmot meuhkaavat, mutta kaikesta puuttuu palo leffaa kohtaan. Komediaosasto jätti minut kylmäksi, vaikka yleensä Sandlerin tyhmät pissa-kakka-jututkin herättävät minussa lapsellisen huvittuneen hymyn. Kun leffan alkupää velloo niin paljon Happyn masennuksessa, ovat vitsitkin vähissä. Pari ihan hauskaa juttua mahtuu sekaan, mutta eivätpä ne paljoa pelasta. Jostain syystä Happy Gilmore 2 on vieläpä päätetty venyttää kahden tunnin mittaan, siinä missä ykkösosa oli napakka puolitoistatuntinen. Iso osa tästä liikakestosta syntyy, kun kaikki vanhat tutut ykkösleffasta on pitänyt ängetä mukaan ja jos heidän näyttelijänsä ovat kuolleet tässä kolmen vuosikymmenen aikana, on heidän hahmonsa korvattu heidän lapsillaan, jotka ovat ihan samanlaisia tyyppejä kuin vanhempansa. Jatko-osalla ei kuitenkaan ole luottoa, että katsoja muistaisi nämä hahmot, vaan turvautuu näyttämään aivan liikaa muistelupätkiä ensimmäisestä leffasta.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Kyle Newacheck, joka on aiemmin tehnyt Sandlerin Murder Mystery -komedian (2019). Newacheckin työ on turhauttavan laiskaa, mihin vaikuttaa Sandlerin ja Tim Herlihyn heikko käsikirjoitus. Viimeistään leikkauksessa leffaa olisi pitänyt älytä tiivistää ja karsia latteimpia vitsejä. Happy Gilmore 2 on kuitenkin kuvattu kelvollisesti, lavasteet ovat oivat ja puvustus menevää. Äänimaailma on hyvin rakennettu, joskin Rupert Gregson-Williamsin säveltämät musiikit jäivät aika yhdentekeväksi taustahälinäksi. Lopulta itselleni elokuvan ainoa innostava juttu oli, kun finaaliottelun käynnistyessä pärähti soimaan suosikkikappaleeni suosikkiyhtyeeltäni, eli Musen Knights of Cydonia. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.7.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Happy Gilmore 2, 2025, Happy Madison Productions, Netflix, Pro Shop Studios, STX Films, Universal Pictures

Arvostelu: Oikeesti aikuiset (Grown Ups - 2010)

OIKEESTI AIKUISET

GROWN UPS

Ohjaus: Dennis Dugan
Pääosissa: Adam Sandler, Kevin James, Chris Rock, David Spade, Rob Schneider, Salma Hayek, Maya Rudolph, Maria Bello, Ebony Jo-Ann, Joyce Van Patten, Jake Goldberg, Cameron Boyce, Alexys Nycole Sanchez, Ada-Nicole Sanger, Nadji Jeter, China Anne McClain, Frank Gingerich, Morgan Gingerich, Di Quon, Colin Quinn, Steve Buscemi, Jonathan Loughran ja Blake Clark
Genre: komedia
Kesto: 1 tunti 42 minuuttia
Ikäraja: 12

Grown Ups, eli suomalaisittain Oikeesti aikuiset on Adam Sandlerin ja hänen kavereidensa Kevin Jamesin, Chris Rockin, David Spaden ja Rob Schneiderin tähdittämä komediaelokuva. Sandler sai idean elokuvaan jo 1990-luvulla ja hänen oli tarkoitus tehdä se ystävänsä Chris Farleyn kanssa, mutta kun Farley menehtyi vuonna 1997, idea pistettiin jäihin. Vuosia myöhemmin idea nousi jälleen Sandlerin mieleen ja hän päätti lisätä ystävänsä kuoleman mukaan tarinaan, kunnianosoituksena hänen muistolleen. Produktio alkoi ja kuvaukset lähtivät käyntiin elokuussa 2009. Kuvauksissa koettiin ongelmia, kun auringonpaisteen sijaan sää olikin kaiken aikaa viileä ja synkkä, jolloin kohtauksista täytyi muokata kesäisempiä jälkitehosteiden kautta. Lopulta Oikeesti aikuiset sai maailmanensi-iltansa 24. kesäkuuta 2010 - tasan kymmenen vuotta sitten - ja vaikka se sai lähes täystyrmäyksen kriitikoilta, se tuotti lähes 300 miljoonaa dollaria. Itse näin filmin vuokralta noin vuosi sen ilmestymisen jälkeen ja pidin sitä kivana perhekomediana. Olen katsonut leffan kerran uudestaankin, mutta siitä on jo aikaa. Kun huomasin, että Oikeesti aikuiset täyttää nyt 10 vuotta, päätin katsoa sen pitkästä aikaa uudestaan ja samalla arvostella sen.

Kun lapsuudenystävien vanha koripallovalmentaja menehtyy, ystävykset päättävät kunnioittaa hänen muistoaan viemällä perheensä mökille, missä he aina lapsena juhlivat voittojaan.

Adam Sandlerilla on yleensä vain kaksi erilaista roolia elokuvissaan: hömelö mutta hyväsydäminen hahmo tai kovaan ääneen kailottava, ärsyttävä tyyppi. Oikeesti aikuisissa hänen Lenny Feder -hahmonsa kallistuu onneksi näistä kahdesta ensimmäiseen vaihtoehtoon. Lenny on rikas Hollywood-agentti, jolla on mallimaailmassa pyörivä vaimo (Salma Hayek) ja muutama lapsi (Jake Goldberg, viime vuonna 20-vuotiaana menehtynyt Cameron Boyce ja Alexys Nycole Sanchez)... eli periaatteessa Sandler esittää vain hieman muunneltua itseään. Hän onnistuu tekemään Lennystä jokseenkin sympaattisen ja pidettävän hepun, etenkin kun näkee, kuinka paljon hän välittää perheestään ja kavereistaan. Hayekin esittämä Roxanne on harmillisen perinteinen komediavaimo, katsoen lähinnä tympeänä vierestä miehensä ja tämän kavereiden hölmöilyä, kunnes jossain kohtaa tajuaa itsekin ottaa rennosti ja pistää perheensä työn edelle. Hayek on Sandlerin tavoin ihan toimiva roolissaan, mutta kumpikaan ei tarjoa mitään päätähuimaava roolisuoritusta. Lapsihahmoista on saatu oivallisesti tarpeeksi erilaiset toisistaan, vaikka molemmille pojille tuntuukin tuottavan suuria vaikeuksia päästää puhelimesta irti mökillä. Lapsinäyttelijät hoitavat hommansa hyvin. On todella surullista, että Boyce menehtyi niin nuorena.
     Kun kyseessä on Adam Sandlerin elokuva, ei todellakaan tule yllätyksenä, että hän on kutsunut koomikkokaverinsa esittämään sivurooleja. Sandler ja Kevin James olivat tätä ennen näytelleet kolmessa elokuvassa ja Sandler kävi myös piipahtamassa Jamesin komediasarjassa Kellarin kunkku (The King of Queens - 1998-2007). Sandler ja Chris Rock olivat esiintyneet kahdessa leffassa, kun taas Spaden kanssa Sandler oli näytellyt entuudestaan vain yhdessä filmissä. Rob Schneiderin kanssa Sandler oli kuitenkin esiintynyt samassa leffassa tätä ennen jo 12 kertaa! Lisäksi Sandler, Schneider, Rock ja Spade olivat yhdessä mukana Saturday Night Live -show'ssa ja kaikki viisi olivat näytelleet elokuvassa Voitte suudella sulhasta (I Now Pronounce You Chuck & Larry - 2007). Näyttelijöiden tosielämän ystävyys on tietty tämän elokuvan etu, sillä hahmoviisikonkin ystävyys tuntuu käsinkosketeltavan aidolta, mikä onkin parasta leffassa. Sandlerin tavoin myös hänen kaverinsa esittävät samanlaisia hahmoja kuin yleensäkin. Kevin Jamesin lihavuudesta tehdään pilkkaa kaiken aikaa, Chris Rock vitsailee ihonväristään, David Spade on ärsyttävä pervo ja Rob Schneiderin outoilu pistää pyörittämään silmiä. Schneider sai roolityöstään huonoimman miessivuosan Razzie-ehdokkuuden, eikä ihme. James ja Rock hoitavat hommansa kelvollisesti, mutta Spade on lähinnä rasittava ja kehno.

Spaden näyttelemää Higgyä lukuunottamatta muilla hahmoilla on omat perheensä. Jamesin esittämällä Lamonsoffilla on vaimo Sally (Maria Bello) ja kaksi lasta, temperamenttinen Donna (Ada-Nicole Sanger) ja yhä nelivuotiaana rintamaitoa kinuava Bean (hahmoa esittävät kaksoset Frank ja Morgan Gingerich). Rockin näyttelemällä Kurtilla on vaimo Deanne (Maya Rudolph) ja kaksi lasta, bikinityttöjä tiiraileva Andre (Nadji Jeter) ja aika mitättömän pieneen osaan jäävä Charlotte (China Anne McClain). Pariskunta myös odottaa kolmatta lastaan, mikä on luultavasti kirjoitettu mukaan siksi, että Rudolph oli kuvausten aikana oikeasti raskaana. Heidän mukaansa lähtee lisäksi Deannen äiti, kovaääninen Mama Ronzoni (Ebony Jo-Ann). Rob Schneiderin esittämä Rob on kiinnostunut itseään huomattavasti vanhemmista naisista ja hän tuokin mukaansa iäkkään Glorian (Joyce Van Patten). Charlottea lukuunottamatta lapsihahmot saavat yllättävänkin hyvin ruutuaikaa tasapuolisesti ja niin saavat myös aikuiset. Lähes jokaiselle on onnistuttu luomaan tunnistettava piirre ja vaikka he jäävätkin aika yksiulotteisiksi, ei kertaakaan herää kysymys: "Miksi tuo hahmo edes on mukana, kun hän ei tee yhtään mitään?"
     Elokuvassa nähdään myös Di Quon Lennyn lasten hoitajana, Madison Riley, Jamie Chung ja Ashley Loren Robin tyttärinä, sekä Colin Quinn, Steve Buscemi, Jonathan Loughran ja Tim Meadows pääviisikon lapsuuden vihamiehinä, jotka ovat yhä katkeria koripallohäviöistään.

Tässä kohtaa täytyy sanoa, että jos et pidä Adam Sandlerin (tai hänen ystäviensä) elokuvista, kannattaa Oikeesti aikuiset jättää suosiolla väliin. Jos kaipaat komedialta roisimpaa menoa, kannattaa etsiä muualta, sillä tämä elokuva tarjoaa korkeintaan pikkutuhmia vitsejä. Jos taas haluat nokkeluutta, ei tästä sitä löydy. Mutta jos häpeilemätön pissa-kakka-pieru -huumori ja pöhkö kohellus naurattavat, ja sydämestäsi löytyy paikka imelälle perheen ja ystävien merkityksen ylistämiselle (ja siedät näitä näyttelijöitä), on Oikeesti aikuiset juuri sinulle tehty. Tästä löytyy noita kaikkia. Tämä ei todellakaan ole mikään lajityyppinsä merkkiteos tai edes yhdenkään näiden näyttelijän paras leffa, mutta se onnistuu viihdyttämään mukavasti läpi vähän yli puolentoista tunnin kestonsa. Ja joskus en jaksa leffalta enempää vaatia - etenkään jos näyttelijäkaartissa näkyy Sandlerin, Jamesin, Rockin, Spaden tai Schneiderin nimi. Kun he vielä yhdistävät voimansa, mitä muutakaan voi odottaa?

Sen lisäksi, että Adam Sandlerilla on tapa roolittaa ystävänsä elokuviinsa ja pitää näiden ura pystyssä, hänellä on myös tapana valita elokuviensa kuvauslokaatiot sen mukaan, minne hän haluaa viedä perheensä ja kaverinsa lomalle. Tässä tapauksessa hän taisi haluta ihan vain rennon mökkiloman. Elokuvan juoni muistuttaa aika häikäilemättömästi tosielämää, sillä kun elokuvassa kaverukset lähtevät mökille kunnioittamaan valmentajansa muistoa, tosielämässä Sandler vei kaverinsa mökille tekemään elokuvaa edesmenneen ystävänsä muistoksi. Syy mökille lähtöön kuitenkin unohdetaan aika lailla heti, kun sinne päästään ja sitten vain keskitytään erilaisiin hölmöilyihin mökillä, mihin usein kuuluu se, että jotakuta sattuu. Hieman leffassa kyllä pistää silmään se, että hahmoille ei järvi kelpaa, vaan heidän täytyy lähteä maauimalaan polskimaan. No, kukin tyylillään.

Oikeesti aikuiset ei ole mikään erityisen hauska elokuva, mutta se onnistuu pitämään mukavan hengen yllä alusta loppuun saakka - tai no, melkein loppuun, sillä viimeisen vartin aikana meno muuttuu turhankin siirappiseksi. Hahmojen loukkaantumiset osaa ennustaa jo hyvissä ajoin, ennen kuin ne tapahtuvat, mutta itse olen tarpeeksi kiero, että hymy nousee huulilleni aina, kun joku hahmoista teloo itseään jollain tavalla. Loppujen lopuksi huvittavinta koko elokuvassa on se, että hahmoilla tuntuu olevan hauskempaa kuin katsojalla. Jokainen viisikosta taitaa nauraa yksinään enemmän kuin itse nauroin koko leffan aikana. Toisaalta tämä vahvistaa hyvin tunnetta siitä, että katsoo aitoja kaveruksia. Kuten jo totesin, ei tässä mitään pyörää lähdetty keksimään uudelleen, mutta Oikeesti aikuiset tarjoaa tarpeeksi hupia, jotta sen katsoo ihan mielellään uudestaankin. Eli ihan kiva pätkä!

Elokuvan on ohjannut Dennis Dugan, joka on aiemmin ohjannut Sandlerin komediat Happy Gilmore - ammattilainen (Happy Gilmore - 1996), Big Daddy (1999), Voitte suudella sulhasta ja Zohan - lupa saksia (You Don't Mess with the Zohan - 2008). Aiempien filmiensä tapaan Dugan tekee tässäkin tarpeeksi kelvollista työtä ja pitää kivan fiiliksen yllä alusta loppuun. Dugan tekee myös nopean cameon elokuvan alussa. Käsikirjoituksen on työstänyt Sandler itse Fred Wolfin kanssa. Kaksikko on saanut luotua lähes kaikille hahmoille jonkinlaisen persoonallisuuden ja Sandler malttaa onneksi antaa muillekin tilaa, eikä tee koko hommasta pelkkää omaa esitystään. Suuri osa vitseistä on siitä huolimatta latteita, eivätkä monet 2010 vuoden viittaukset enää naurata tänä päivänä. Oikeesti aikuiset on suurimmaksi osaksi oivallisesti kuvattu ja leikkauskin on sujuvaa. Mökki on lavastettu tyylikkäästi ja ääniefektit toimivat. Musiikkien säveltäjäksi leffaan on merkitty Rupert Gregson-Williams, mutta itse en ainakaan kiinnittänyt huomiota, että elokuvassa olisi ollut muutakin musiikkia kuin jo valmiiksi olemassa olevia kappaleita.

Yhteenveto: Oikeesti aikuiset on ihan kelvollinen hömppäkomedia, missä hauskinta on nähdä, kuinka hauskaa näyttelijöillä on ollut elokuvaa tehdessään. Adam Sandler, David Spade, Rob Schneider, Chris Rock ja Kevin James ovat oikeastikin ystävät ja se ystävyys siirtyy täydellisesti heidän hahmoihinsa. On myös huvittavaa nähdä, kun heidän hahmonsa telovat itseään ja toisiaan. Ei leffa mikään erityisen hulvaton ole, mutta se pitää hilpeän tunnelman ja hölmön hymyn kaiken aikaa yllä. Erilaiset mökkiaktiviteetit saavat ajan kulumaan nopeasti, mutta maauimalassa käynti järvessä uimisen sijaan hämmästyttää. Loppuhuipennus on harmillisen tylsä, mutta siihen mennessä elokuva on viihdyttänyt tarpeeksi passelisti, jotta sitä voi pitää ihan veikeänä komediana. Näyttelijöiden faneille ja aika pöljän huumorin ystäville Oikeesti aikuiset toimii hyvin. Jos kaipaat älykästä elokuvaa, etkä voi sietää näitä näyttelijöitä, kannattaa pysyä kaukana tästä rainasta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.4.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Grown Ups, 2010, Columbia Pictures, Relativity Media, Happy Madison Productions

Arvostelu: Yksin kotona 2 - eksynyt New Yorkissa (Home Alone 2: Lost in New York - 1992)

YKSIN KOTONA 2 - EKSYNYT NEW YORKISSA

HOME ALONE 2: LOST IN NEW YORK

Ohjaus: Chris Columbus
Pääosissa: Macaulay Culkin, Joe Pesci, Daniel Stern, Catherine O'Hara, John Heard, Devin Ratray, Tim Curry, Rob Schneider, Brenda Fricker, Eddie Bracken, Dana Ivey, Gerry Bamman, Terrie Snell, Kieran Culkin ja Donald Trump
Genre: komedia, jouluelokuva
Kesto: 2 tuntia
Ikäraja: 7

Jouluelokuva Yksin kotona (Home Alone - 1990) ei ollut ilmestyessään kovin pidetty kriitikoiden keskuudessa, mutta kansa rakasti sitä ja se oli menestys, joten se sai tottakai jatkoa. Yksin kotona 2 - eksynyt New Yorkissa sai ensi-iltansa juuri ennen joulua vuonna 1992 ja se oli ilmestymisvuotensa kolmanneksi menestynein elokuva Aladdinin (1992) ja Bodyguardin (1992) jälkeen. Kriitikot kuitenkin lyttäsivät filmin, mutta silti siitäkin on muodostunut vuosien varrella jouluklassikko edellisen osan tavoin. Itse näin filmin lapsena ja pidin siitä. Olen nähnyt sen useana jouluna uudestaan, sillä sitä on esitetty usein televisiossa. Viime vuonna päätin ennen joulua arvostella alkuperäisen Yksin kotona -leffan ja samalla päätin myös, että arvioin jatko-osan tälle vuodelle. Nyt kun jouluun ei ole enää kovin kauaa, katsoin Yksin kotona 2 - eksynyt New Yorkissa tyttöystäväni kanssa, mikä nosti joulutunnelman erittäin mukavasti esille.

HUOM! Tämä arvostelu sisältää SPOILEREITA koskien sarjan edellistä osaa Yksin kotona!

McCallisterin perheen joulusuunnitelmat kokevat jälleen ikävän käänteen, kun Kevin-poika päätyykin vahingossa New Yorkiin, muiden matkustaessa Floridaan. New Yorkissa Kevin kohtaa vankilasta karanneet Harryn ja Marvin, joilla on kana kynittävänä pojan kanssa.

Kevin McCallisterin roolissa nähdään jälleen Macaulay Culkin, jonka näyttelijäntaidot eivät ole parantuneet parin vuoden aikana. Culkinin roolisuoritus on usein aika kehnoa ja hän ylinäyttelee välillä liikaa. Silti on pakko sanoa, etten osaisi kuvitella ketään muuta rooliin, joten hän on siinä mielessä täydellinen valinta. Culkinilta löytyy kyllä hyviäkin hetkiä ja hänen ansiostaan Kevinin seikkailua New Yorkissa on hauska seurata. Edellisen leffan tapahtumat ovat selvästi muuttaneet Keviniä, sillä hän on alusta alkaen nokkelampi, eikä yhtä avuton kuin ennen.
     Kevinin perheeseen kuuluvat vanhat tutut edellisestä filmistä, joista esille pääsevät kuitenkin vain Kate-äiti (Catherine O'Hara), Peter-isä (John Heard), ilkeä Buzz-isoveli (Devin Ratray), Frank-setä (Gerry Bamman) ja Fuller-serkku (Macaulayn pikkuveli Kieran Culkin). Leffassa nähdään useita McCallisterin lapsia, mutta heille ei anneta nimiä tai persoonallisuutta. Kate-äiti on jälleen todella ylihuolehtivainen ja kauhuissaan Kevinin katoamisesta, kun taas Peter-isä suhtautuu tilanteeseen rennommin. Buzz on yhä inhottava, eikä Frank-setä vieläkään pidä Kevinistä. Fuller on sentään muuttunut hieman, eikä ole ihan yhtä outo kuin viimeksi.
     Rosvotkin ovat samat vanhat tutut, eli lyhyt ilkikurinen Harry (Joe Pesci) ja pitkä hömelö Marv (Daniel Stern). Roistokaksikko toimii edelleen erinomaisesti ja heihin on lisätty uhkaavuutta, sillä tällä kertaa he haluavat kunnolla kostaa Kevinille, jonka takia he kärsivät paljon ja joutuivat vankilaan. Harrysta on tehty häijympi, kun taas Marvia on muutettu hieman typerämmäksi. Pesci ja Stern ovat yhä loistavat rosvoina, ja vaikka katsojana jännittääkin aluksi, miten Kevinille käy, jos hän joutuu heidän kynsiinsä, jossain kohtaa on taas tiedossa osio, jolloin lähinnä säälii Harrya ja Marvia, jotka lankeavat pienen pojan ansoihin.
     Muita hahmoja filmissä ovat hienon Plaza-hotellin - jossa Kevin yöpyy New Yorkissa - vastaanottovirkailija Hector (Tim "Pennywise" Curry), naisvirkailija Hester (Dana Ivey), laukunkantaja Cedrick (koomikko Rob Schneider), outo pulunainen (Brenda Fricker) ja lelukaupan omistaja herra Duncan (Eddie Bracken). Tim Curry on aivan mahtava roolissaan ilmeidensä ja olemuksensa ansiosta. Schneider taas näyttelee paljon maltillisemmin kuin yleensä. Brenda Frickeriltä löytyy hienosti sydäntä kummallisen pulunaisen osaan, joka on hieman samanlainen hahmo kuin edellisen filmin Marley-naapuri (Roberts Blossom).
     Elokuvassa nähdään myös nopeasti Yhdysvaltain nykyinen presidentti Donald Trump, sillä tätä leffaa tehdessä hän omisti Plaza-hotellin.

Yksin kotona 2 - eksynyt New Yorkissa on aika lailla sama elokuva kuin Yksin kotona, sillä poikkeuksella että tarina sijoittuu New Yorkiin. Leffa alkaa perheriidalla, jonka takia Kevin toivoo viettävänsä joulun yksin. Matkalle lähdössä tulee jälleen kiire ja muu perhe päätyy viettämään joulua eri paikassa kuin Kevin. Poika joutuu ongelmiin Harryn ja Marvin kanssa, ja rakentaa heille ansoja. Kevin katselee televisiosta "Angels with Even Filthier Souls" -elokuvaa, jonka päähenkilö ei ole muuttunut yhtään mukavammaksi. Leffaan on kierrätetty todella paljon kohtauksia edellisestä osasta, mikä on välillä hieman harmillista, mutta siinä on silti tarvittavaa raikkautta, mikä syntyy tapahtumapaikasta. New York on täysin uusi kaupunki Kevinille, joten hän ei tunne sitä lainkaan niin hyvin kuin omaa kotiaan. Hotellivirkailijat tuovat myös oman lisäyksensä tapahtumiin ja vaikeuttavat Kevinin seikkailua. Seikkailuhenki onkin mainiosti läsnä läpi leffan, minkä lisäksi siinä on muutenkin todella oivallinen tunnelma. Parista kohtaa löytyy hienosti jännitystä lapsille ja mukana on useita hetkiä, joissa on hyviä opetuksia ennakkoluuloista ja läheisten merkityksestä. Joulumieli korostuu ihanasti ja siitä löytyy niin lämmin fiilis, ettei kylmänä talvi-iltana edes tarvitse juoda lämmintä kaakaota tai glögiä, sillä pelkkä Yksin kotona 2:n katselu riittää.

Lämminhenkisyyden ja seikkailemisen lisäksi kyseessä on todella hauska elokuva. Huumori syntyy edellisen osan tavoin Kevinin hassusta luonteesta, rosvojen toilailusta ja ennen kaikkea siitä, kun Harrya ja Marvia sattuu. Edeltäjänsä tavoin Eksynyt New Yorkissa sai kritiikkiä eniten siitä, miten hurjan väkivaltaisia kohtauksia se sisältää. Omasta mielestäni "väkivaltaisuudet" ovat tarpeeksi hölmösti ja urposti tehtyjä, jottei lapsi saa niistä traumoja, vaan ulvoo naurusta, kun rikolliset saavat ansionsa mukaan. Pakkohan se on myöntää, että mitä vanhemmaksi itse tulee, sitä enemmän kyllä kauhistelee, miten paljon roistoja todellisuudessa sattuisi. Youtubesta löytyy muuten hauska video, jossa kerrotaan, kuinka monta kertaa Harry ja Marv kuolisivat elokuvan aikana, jos ansoista olisi heille oikeasti haittaa. Esimerkiksi yhdessä kohtaa Kevin heittää Marvia tiiliskivillä päähän kerrostalon katolta, mikä aiheuttaisi todellisuudessa kallon murtumisen ja... noh, kuoleman. Koko perheen elokuvasta kun on kyse, niin Marv näyttää osumien jälkeen vain siltä, että hän heräisi kamalassa krapulassa. Ja vaikka hieman kauhistelenkin muutamia hurjuuksia, on minulla tarpeeksi kiero huumorintaju, joten pääasiassa vain nauran rosvojen kokemalle "kivulle". Mukana on kuitenkin yksi hetki, joka aiheuttaa minussa pelkkää myötähäpeää ja se on Marvin muuttuminen pikaisesti luurangoksi saadessaan sähköiskun.

Elokuvan on ohjannut edellisen osan tavoin Chris Columbus, joka kyllä taitaa koko perheen elokuvat. Columbus osaa luoda mahtavan tunnelman, kun niin oikeasti haluaa ja tätä tehdessä kävi niin. John Hughes ei ole työstänyt mitä luovinta käsikirjoitusta, mutta tarina toimii silti. Yksin kotona 2 - eksynyt New Yorkissa on mainiosti kuvattu, kuten myös leikattu. Elokuva on lavastettu tyylikkäästi. Jopa Duncanin lelulaatikko näyttää hienolta, vaikkei sisälläkään lähes ollenkaan leluja, jos katsoo tarkkaan. Äänitehosteet ovat mainioita ja John Williams on tehnyt jälleen erittäin hyvää työtä musiikkien parissa. Tuttu tunnusmusiikki on tietty mukana, minkä lisäksi leffassa kuullaan tunnettuja joulukappaleita. Lopputekstien aikana kuultava "Merry Christmas, Merry Christmas" on koominen oudon mutta osuvan mahtipontisuutensa takia.

Yhteenveto: Yksin kotona 2 - eksynyt New Yorkissa on todella mainio ja lämminhenkinen jouluseikkailu. Tarina kierrättää paljon asioita ja hetkiä ensimmäisestä osasta, mutta mukaan on saatu tarpeeksi raikkautta, jottei filmi tunnu pelkältä kopiolta. New York tarjoaa suurkaupunkina paljon isomman seikkailun, minkä lisäksi on hienoa, ettei Kevin-poika tunne paikkoja samalla tavalla kuin ensimmäisessä filmissä. Leffassa on useita hauskoja kohtauksia; hauskimpana tietty se kun rosvot lankeavat Kevinin ansoihin. Roistot tarjoavat oivaa jännitystä, mutta mukana on myös sydäntä ja hyviä opetuksia ennakkoluulojen ylittämisestä pulunaisen kautta. Näyttelijät eivät ole mitä ihmeellisimpiä, mutta toimivat kuitenkin rooleissaan. Vaikka Macaulay Culkin onkin jälleen aika kehno, on päärooliin hyvin hankala kuvitella ketään muuta. Ohjaaja Chris Columbus on onnistunut toistamiseen viihdyttävän ja erittäin mainion jouluseikkailun kertomisessa. John Williamsin hienot musiikit tuovat tunnelmaan myös oivallisen lisäyksen. Suosittelenkin Yksin kotona 2 - eksynyt New Yorkissa todella lämpimästi koko perheen yhteiseen elokuvahetkeen näin joulukuussa. Jos ette ole vielä filmiä nähneet, niin tänä jouluna on aika katsoa se. Vain siinä tapauksessa en suosittele tätä, jos ette pitäneet edellisestä elokuvasta. Myöhemmin tälle tehtiin vielä kolme jatko-osaa: ihan katsottava Yksin kotona 3 (Home Alone 3 - 1997) jolla ei ole mitään tekemistä Columbuksen leffojen kanssa, järkyttävän surkea Yksin kotona 4 (Home Alone 4 - 2002) jota inhoan, sekä suoraan televisioon tehty Home Alone: The Holiday Heist (2012) josta en ollut edes kuullutkaan aiemmin. Kolmannen osan saatan arvioida joskus, mutta neljättä en halua nähdä enää uudestaan. Yksin kotona -arviot päättyvät siis tältä erää tähän; kannattaa osata lopettaa, kun on vielä voitolla, eli hyvien elokuvien puolella.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.12.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.dvdsreleasedates.com
Home Alone 2: Lost in New York, 1992, Twentieth Century Fox, Hughes Entertainment

Arvostelu: Sandy Wexler (2017)

SANDY WEXLER (2017)

Ohjaus: Steven Brill
Pääosissa: Adam Sandler, Jennifer Hudson, Kevin James, Colin Quinn, Nick Swardson, Jackie Sandler, Terry Crews, Lamorne Morris, Ido Mosseri, Aaron Neville ja Rob Schneider
Genre: komedia
Kesto: 2 tuntia 10 minuuttia
Ikäraja: -

Ah, Adam Sandler, yksi 2000-luvun vihatuimmista komedianäyttelijöistä. Internet on täynnä kommentteja siitä, kuinka Sandler on hirveintä komedialeffoissa nykyään, eikä kukaan tunnu pitävän hänestä tai hänen elokuvistaan. Silti hänen suosionsa on yhä suuri ja uusia Sandler-elokuvia ilmestyy jatkuvasti lisää. Viimeisen viiden vuoden aikana hän on ollut tähtenä yhdeksässä elokuvassa ja tehnyt pieniä rooleja parissa muussa, joten todella moni tuntuu yhä katsovan hänen teoksiaan. Muutama vuosi sitten Sandler teki neljän elokuvan sopimuksen striimipalvelu Netflixin kanssa ja koska kaksi ensimmäistä niistä, The Ridiculous 6 (2015) ja The Do-Over (2016), ovat Netflixin isoimmat hitit, on sopimusta laajennettu jopa kahdeksaan elokuvaan. Itse kuulun niihin, jotka pitävät Adam Sandlerista. Tai no, "pitää" on aika voimakas sana. Enemmänkin pidän häntä siedettävänä pienissä määrissä kerrallaan ja hänen elokuviaan ihan kivoina kertakatseluviihteinä. Kun huomasin, että Sandler/Netflix-sopimuksen kolmas filmi, Sandy Wexler oli ilmestynyt, tiesin heti, että minun täytyi katsoa se. Ja koska arvostelin kaksi edellistä elokuvaa, niin päätin kirjoittaa myös tästä uudesta teoksesta. Kovin suuria odotuksia minulla ei ollut, mutta toivoin saavani useat naurut leffan aikana.

Sandy Wexler on kummallinen manageri, joka löytää pieniä talentteja ja kasvattaa niitä - pääasiassa huonolla tuloksella - isommiksi tähdiksi. Sandyn oma tähtihetki syttyy, kun hän tapaa lupaavan laulajan, Courtney Clarken ja alkaa luoda hänelle uraa.

Pääosassa Sandy Wexlerinä nähdään tietysti Adam Sandler, joka voisi muuten toimia roolissa, mutta hän on päättänyt esittää hahmoa puhuen todella oudolla lässytysäänellä läpi koko leffan. Aluksi puhetapa ei erityisemmin häiritse, mutta ennemmin tai myöhemmin se alkaa tympiä voimakkaasti. Toinen ärsyttävä asia on, kun hahmo jatkuvasti nauraa selkeää tekonaurua ja taputtaa käsiään yhteen, minkä olisi kai tarkoitus olla hauskaa, mutta ei se vaan ole. Muuten Sandy on kuitenkin kiinnostava tapaus. Hän valehtelee jatkuvasti asiakkailleen ja kertoo outoja sepustuksia, joihin liittyy isoja henkilöitä tai tapahtumia. Kertomukset tietty muuttuvat aina seuraavalla kerralla, kun Sandy puhuu niistä, mutta harva viitsii sanoa hänelle asiasta mitään. Hän syyttää muita virheistään, eikä kertaakaan jää miettimään, millainen ihminen hän oikeasti on. Hahmo toimisi paljon paremmin, jos Sandler ei vetäisi jatkuvasti yli tai jos häntä esittäisi joku toinen.
     Sandyn löytämää laulajatähdenalku Courtney Clarkea esittää Jennifer Hudson, joka osaa kyllä laulaa. Courtney ei aluksi usko pääsevänsä kovin korkealle, mutta huomaa nopeasti sopivansa showbisnekseen. Kun muut näkevät Sandyssa joko epäonnistujan tai kummallisuuden, Courtney näkee hänessä paljon syvällisempää. Hudson sopii rooliinsa, mutta välillä tuntuu siltä kuin hänestä olisi äärimmäisen vaikeaa yrittää näytellä Adam Sandlerin seurassa. Myös Courtneyn isä nähdään leffassa ja häntä esittää laulaja Aaron Neville.
     Muita Sandyn asiakkaita ovat epäonninen trapetsitaiteilija Villi Gary Rodgers (Nick Swardson), vatsastapuhuja Ted Rafferty (Kevin James), Sandyyn ärsyyntynyt muusikko Kevin Connors (Colin Quinn) ja näyttelijä Amy Baskin (Jackie Sandler). Hahmoista tylsin on selvästi Kevin ja ärsyttävin on Villi Rodgers, vaikka paikoitellen hänen epäonnistuvat temppunsa näyttävätkin siltä, että hahmoa voisi oikeasti sattua pahasti, mikä on toteutettu hauskalla tavalla. Ei ole suuri yllätys, että Sandlerin leffassa nähdään Swardson ja James, jotka ovat päätähden hyviä ystäviä ja ovat esiintyneet useissa hänen elokuvissaan (etenkin Kevin James, joka ei mielestäni ole yhtä huono kuin monet väittävät). Jackie Sandlerinkin mukanaolo on ymmärrettävää, sillä hän on Adamin vaimo. Myös pariskunnan lapset Sadie ja Sunny Sandler esiintyvät elokuvassa.
     Muita hahmoja leffassa ovat Terry Crewsin esittämä ammattipainija "Bedtime" Bobby Barnes, Lamorne Morrisin näyttelemä Bling ja Ido Mosserin esittämä valokuvaaja Yuri. Myös Adam Sandlerin todella läheinen ystävä Rob Schneider tekee pienen roolin leffassa, mitä tapahtuu lähes kaikissa Sandlerin teoksissa. Elokuvassa nähdään myös monia julkkiksia, jotka esiintyvät omina itsenään, kuten koomikko Chris Rock, ohjaaja Judd Apatow, rap-artisti Vanilla Ice, juontajat Jimmy Kimmel ja Conan O'Brien, sekä Sandlerin kaveri David Spade, joka esitti toista päähenkilöä edellisessä Sandlerin Netflix-leffassa, The Do-Overissa.

Elokuvan tarina on yllättävän mainio. Kertomus erikoisesta managerista, joka löytää ensimmäistä kertaa oikean talentin ja yrittää luoda löydölleen hienoa uraa, saa katsojan heti kiinnostumaan ja haluaa nähdä, miten tarinassa käy? Pääseekö Courtney huipulle? Muuttuuko Sandy kunnolliseksi, vai mokaako hän jossain kohtaa pahasti? Saavatko muut Sandyn asiakkaat mainetta ja kunniaa? Sandy Wexler on mielenkiintoinen teos, jota katsoo pääasiassa mielellään... noin puoleen väliin asti. Elokuva kestää yli kaksi tuntia, mikä on aivan liian pitkä kesto Adam Sandlerin elokuvalle. Kuten jo sanoin, kestän häntä pienissä määrissä ja pienellä määrällä tarkoitan puolitoistatuntisia hahhahhaa-komedioita, jotka katsoo mielellään kerran, mutta joita ei tarvitse katsoa uudestaan. Sandy Wexler on selvästi noin kaksikymmentä minuuttia liian pitkä teos, minkä huomaa selvästi, kun tarina alkaa junnaamaan paikoillaan. Noin tunnin kohdalla tarina ei tunnu etenevän ja alkaa kiertää samoja tilanteita uudestaan, jolloin alkaa helposti kyllästyä näkemäänsä. Loppupää ei ole enää yhtä kiinnostava ja tuntuu hieman liian kliseiseltä, jotta lopetuksesta voisi saada mitään riemua.

Suurin ongelma leffassa on kuitenkin se, ettei se ole kovin hauska. Ei siinä mitään, jos elokuvan ei olisi tarkoituskaan olla hauska, sillä sen tarina toimisi mainiosti draamaelokuvana. Mutta asia on niin, että teos on tarkoitettu komediaksi, niin katsojana odottaisi saavansa useat naurut. Vitsejä leffasta kyllä löytyy, mutta ne eivät ole erityisen hauskoja, niitä venytetään liikaa ja suurin osa "hassuttelusta" luottaa liian paljon siihen, että katsojaa naurattaa Sandlerin kova ääni ja lässyttävä puhetapa. Kyllä sitä muutamaan otteeseen naurahtaa, mutta omalla kohdallani naurahdukset syntyivät siitä, kun hahmot tekivät jotain, eivätkä hahmojen repliikeistä. Esimerkiksi Villi Rodgersin uhkarohkeiden temppujen epäonnistuminen on parissa kohtaa todella hupaisaa, minkä lisäksi hekottelin häiriintyneen paljon sille, kun Sandy lyö säikähtäneenä pesäpallomailalla pesukarhua niin lujaa, että eläinparka tuhoutuu suureksi verisuihkuksi. En tiedä, mikä minussa on vikana, että nauroin sille, mutta se kertoo leffan huumorin tasosta. Vitsien epäonnistuminen ja Sandlerin esiintyminen harmittaa suuresti, sillä leffan tarina on lähtökohdiltaan oikeasti hyvä ja tietyillä muutoksilla kyseessä olisi selvästi paras Sandlerin Netflix-elokuvista. Tällaisenaan lopputulos jää liian pitkäksi ja hieman vaisuksi, jolloin Sandy Wexler ei ole edes ihan kiva, vaan lähinnä vain heikko.

Ohjauksesta vastaa Sandleria kolme kertaa aiemminkin ohjannut Steven Brill, mutta hänen työpanoksensa ei ole erityisen suuresti esillä, sillä leffa tuntuu olevan Sandlerin rakentamaa show'ta. Sandler toimiikin leffassa myös tuottajana ja käsikirjoittajana. Muut käsikirjoittajat ovat Paul Sado ja Dan Bulla, joista ei kummallakaan ole kovin paljoa kokemusta leffojen kirjoittajina, mistä voikin tehdä johtopäätöksiä, että pääasiassa koko jutun on kynäillyt Sandler itse. Sandy Wexler on kuvattu hyvin, mutta leikkauspöydällä olisi voinut tehdä tiivistämistä. Elokuva tapahtuu 1990-luvulla ja ajankuvaa on tuotu esille ihan hyvin lavastuksen ja puvustuksen kautta.

Yhteenveto: Sandy Wexleristä löytyy mainio tarina, mutta elokuva on liian pitkä, siinä ei saa nauraa kovin paljoa ja Adam Sandler on pääasiassa aika ärsyttävä. Kun nuo kolme asiaa olisivat toisin, olisi kyseessä selkeästi paras Sandlerin Netflix-leffoista tähän mennessä. Elokuvan ei edes tarvitsisi olla komedia, tarinan ollessa lähtökohdiltaan mainio. Valitettavasti noin puolessa välissä juttu alkaa junnaamaan paikoillaan, eikä tunnu etenevän minnekään, minkä lisäksi lopetus on turhan kliseinen ja mielikuvitukseton. Katsojaa jää helposti ärsyttämään, ettei lopputulos ole yhtä toimiva kuin alkupää lupailee, mutta mitä voisi odottaa Sandlerin elokuvalta? Jos pidätte Sandlerin leffoista, niin pitäähän tämäkin katsoa. Jos taas ette voi sietää häntä, niin jättäkää Sandy Wexler väliin; tämä ei tarjoa teille luultavasti mitään. Kyllähän tämän ainakin kerran katsoi, mutta hieman kylmäksi se jätti. Toivottavasti Sandlerin seuraava Netflix-pätkä olisi parempi... ja selkeästi lyhyempi.

Kirjoittanut: Joonatan, 24.4.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.impawards.com
Sandy Wexler, 2017, Happy Madison Productions

Arvostelu: The Ridiculous 6 (2015)

THE RIDICULOUS 6

Ohjaus: Frank Coraci
Pääosissa: Adam Sandler, Terry Crews, Jorge Garcia, Taylor Lautner, Rob Schneider, Luke Wilson, Nick Nolte, Will Forte, Steve Zahn, Harvey Keitel, Nick Swardson ja Danny Trejo
Genre: komedia, lännenelokuva
Kesto: 1 tunti 59 minuuttia
Ikäraja: Netflixin antama suositus: AIKUISET

Adam Sandler on näyttelijä, joka jakaa vahvasti mielipiteitä. Joidenkin mielestä hän ja hänen elokuvansa ovat aivan hirveitä ja jotkut taas pystyvät sietämään Sandleria ja katsomaan hänen elokuviaan sellaisina, kuin ne ovat. Netflix on tehnyt Sandlerin kanssa neljän elokuvan sopimuksen, joista The Ridiculous 6 on ensimmäinen. Sandler kutsui kaverinsa Rob Schneiderin ja muutamat muut tutut kasvot tekemään länkkäriä, joka tällä hetkellä rikkoo yllätyksellisesti ennätyksiä Netflixissä.

Sandler esittää Tommya, jonka intiaanit ovat kasvattaneet nimellä Valkoinen Veitsi. Kun Tommyn pankkeja ryöstelevä isä Frank Stockburn siepataan, täytyy Tommyn lähteä varastamaan 50 000 dollaria isänsä pelastamisen toivossa. Matkalla hän törmää viiteen enemmän tai vähemmän idioottiin, joista käy ilmi, että he ovat myös Stockburnin lapsia. Kuusi velipuolta lyöttäytyvät yhteen auttaakseen isäänsä, jota kukaan heistä ei tunne.

Sandlerin elokuvista ei kannata näyttelijän lahjoja etsiä. Yksikään näyttelijöistä ei tee minkäänlaista vaikutusta, mutta elokuvan pointti ei olekaan siinä. Kuten muut Sandlerin elokuvat, kyseessä on kaverusten tekemä komedia, jossa pääasia on enemmänkin, että tekijöillä on ollut hauskaa. Osa vitseistä onneksi saa naurahtelemaan kotisohvalla asti.

Adam Sandlerin esittämä Tommy/Valkoinen Veitsi ei paljoa puhu ja pysyy vakavana ja hyvin samanlaisena elokuvan alusta loppuun. Rob Schneiderin esittämä puoliksi meksikolainen Ramon rakastaa aasiaan ehkä vähän liian paljon. Twilighteista (2008-2012) tuttu Taylor Lautner näyttelee Pikku Peteä, joka on täysi idiootti. Vaikka Pikku Petellä on hauskat hetkensä - kuten yksi hirttokohtaus - on hän silti suurimman osan ajasta rasittava. Terry Crewsin pianistihahmo Chico on myös aika vajaaälyinen ja Jorge Garcian hahmo Herm puhuu vain äännähdyksillä. Ainoa jollain tapaa järkevä on Luke Wilsonin esittämä Danny, jolla on henkisiä ongelmia menneisyytensä takia.
     Nick Nolte murahtelee tuttuun tyyliinsä Frank Stockburnina, samoin Danny Trejo. Trejo ehkä hymyilee tässä normaalia enemmän.
     Mukana on myös lyhyitä vetoja näyttelijöiltä, kuten Steve Buscemi, John Turturro ja David Spade. Myös rap-artisti Vanilla Ice käy piipahtamassa.

Visuaalisesti The Ridiculous 6 näyttää samalta kuin lännen elokuvat yleensä. Elokuvan alussa lukee teksti "Presented in 4K", josta en tiedä oliko kyseessä vitsi, vai onko The Ridiculous 6 oikeasti tehty korkealla kuvanlaadulla. Elokuva on oikeastaan yllättävän hyvin kuvattu ja leikattu. Ongelmat löytyvät pääosin näyttelijöistä ja käsikirjoituksesta. Elokuva on monella tapaa ennalta-arvattava ja vitsit ovat toinen toistaan huonompia. Miltä esimerkiksi kuulostaa aasi, joka ulostaa voimakkaalla paineella? Ensimmäisellä kerralla se saattaa saada virneen kasvoille, mutta toisen kerran olisi voinut jättää väliin.

Ohjaaja Frank Coracin nimi ei välttämättä sano mitään, mutta hän on ohjannut Adam Sandlerin elokuvia, kuten The Wedding Singer (1998), Juomahemmo (Waterboy - 1998) ja Blended (2014). Hän on ohjannut myös pari Kevin Jamesin tähdittämää elokuvaa.

Melkein kahden tunnin kestollaan The Ridiculous 6 on aivan liian pitkä elokuva. Varsinkin aluksi ihan hauskan pesäpallo-ottelukohtauksen - tai siis Kepakko McKeppi -ottelukohtauksen - pidentyessä elokuva tuntuu alkavan junnaavan paikoillaan. Toisena käsikirjoittajana Sandler olisi voinut tajuta ottaa muutamia kohtauksia kokonaan pois ja lyhentää monien kohtien kestoa.

Jos alapäähuumori, huonot vitsit, Adam Sandler ja Rob Schneider ovat sinun juttusi, niin käy toki vilkaisemassa tämä. The Ridiculous 6 ei tarjoa oikeastaan muuta. Jos taas edellä mainitut asiat eivät toimi, niin jätä väliin. Elokuvassa on sen verran mukana rivoja vitsejä, että lapsille ei sitä kannata näyttää.

Henkilökohtaisesti minulla ei ole mitään Adam Sandleria ja hänen elokuviaan kohtaan. Mielestäni Aina eka kerta (50 First Dates - 2004), Klik! (Click - 2006), Zohan - lupa saksia (You Don't Mess With The Zohan  - 2008) ja Just Go With It (2011) ovat oikein viihdyttäviä elokuvia. Toki Sandlerin tuotantoon kuuluu niitä heikompia ja niitä tosi huonoja, kuten Jack And Jill (2011) ja Bulletproof (1996). Hänen elokuvansa eivät ole taidetta tai mestariteoksia, muttei kaikkien elokuvien tarvitse olla. Vaikka elokuvaa Pixels (2015) on paljon haukuttu, niin aion senkin katsoa jonain päivänä.

Ei Netflixiä? Ei ongelmaa! Tällä hetkellä The Ridiculous 6 on Suomessa saatavilla vain Netflixissä, mutta jos on kova tarve päästä näkemään se, niin muistakaa, että ensimmäinen kuukausi on ilmainen! Ja jos rahaa riittää, niin kannattaa myös maksaa Netflixistä. Vaikka kaikki uusimmat elokuvat eivät olekaan Netflixissä, niin sieltä löytyy myös paljon sarjoja - tuntikausia katsottavaa, kunhan antaa mahdollisuuksia. Varoitus: sosiaalinen elämä saattaa kärsiä Netflixin takia...

Yhteenveto: The Ridiculous 6 ei ole huono elokuva. Se ei ole kuitenkaan kovin hyvä. Se on niitä, jotka ovat niin kehnoja, että niistä voi jopa nauttia. Vaikka elokuvassa on paljon turhaa, niin siitä löytyy hyviäkin asioita tylsän päivän varalle. Jos et siis muuta löydä Netflixistä, niin laita The Ridiculous 6 pyörimään. Siltä ei tosin kannata odottaa paljoa - jos olet nähnyt Sandlerin muita elokuvia niin tiedät, mitä tarkoitan. Jos ei muusta tykkää, niin ainakin elokuvassa on hienosti tehdyt lopputekstit, joiden jälkeen tulee vielä lyhyt pätkä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.1.2016
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.comingsoon.net
The Ridiculous Six, 2015, Netflix, Happy Madison Productions