Toimistoromanssi (Office Romance - 2026) - elokuva-arvostelu

TOIMISTOROMANSSI

OFFICE ROMANCE

Ohjaus: Ol Parker

Näyttelijät: Brett Goldstein, Jennifer Lopez, Betty Gilpin, Jodie Whittaker, Mary Wiseman, Tony Hale, Bradley Whitford, Roger Bart, Edward James Olmos, Amy Sedaris, Rick Hoffman ja Jackie Sandler

Genre: romantiikka, komedia

Kesto: 1 tunti 54 minuuttia

Ikäraja: 13

Office Romance, eli suomalaisittain Toimistoromanssi on Jennifer Lopezin ja Brett Goldsteinin tähdittämä romanttinen komedia. Goldstein kirjoitti elokuvan yhdessä Joe Kellyn kanssa, alun perinkin tarkoituksenaan tähdittää sitä Lopezin kanssa. Aluksi Lopez torjui käsikirjoituksen, kaksikon lähetettyä sen hänelle, mutta Goldstein kokeili onneaan uudelleen ja lopulta Lopez tarttui projektiin. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2025 ja nyt Toimistoromanssi on julkaistu Netflixissä. Itseäni elokuva ei juuri etukäteen kiinnostanut muuten kuin Goldsteinin takia. Minulta kestikin pari viikkoa, ennen kuin sain vihdoin aikaiseksi katsoa elokuvan.

Lentoyhtiön johtajan Jackie Cruzin ja hänen uuden lakimiehensä Daniel Blanchflowerin välille kehkeytyy salasuhde, jonka paljastuminen pistäisi koko yhtiön tulevaisuuden vaakalaudalle.

Brett Goldstein näyttelee Daniel Blanchfloweria, Yhdysvalloissa asuvaa brittiläistä lakimiestä, joka pestataan lentoyhtiö AirCruzin uudeksi juristiksi, juuri kun yhtiö on ongelmissa väitetyn salasuhteen ja sitä myöten myös korruption takia. Jennifer Lopez taas esittää Jackie Cruzia, AirCruzin perustajan (Edward James Olmos) tytärtä ja yhtiön nykyistä toimitusjohtajaa. Jackie on alaistensa silmissä aikamoinen tiukkis, jota kaikki enemmän tai vähemmän pelkäävät. Daniel näkee kuitenkin nopeasti naisen läpi, mikä saakin Jackien laskemaan muurinsa miehen läsnäollessa. Eikä aikaakaan, kun tunteet kuumenevat ja he huomaavat rikkoneensa AirCruzin ehdotonta sääntöä, että työkaverit eivät saa seurustella. Goldstein ja Lopez molemmat ajavat asiansa rooleissaan, mutta heidän väliltä ei mielestäni löydy juuri kemiaa. Hauska fakta muuten, että Toimistoromanssi on jo toinen elokuva, jossa Olmos ja Lopez näyttelevät isää ja tytärtä, ensimmäisen ollessa Selena (1997).

     Elokuvassa nähdään myös muun muassa Betty Gilpin Jackien uskottuna assistenttina Sydneynä, Mary Wiseman Danielin assistenttina Clairina, Bradley Whitford AirCruzin entisenä lakitiimin johtajana Vancena, Tony Hale AirCruzin HR-edustajana Georgena, Roger Bart kilpailevan Falcon Airlines -lentoyhtiön johtajana Buttenina, sekä Jodie Whittaker Danielin vankilassa viruvana siskona Lizzynä. Sivunäyttelijöistä parhaiten tonttinsa hoitaa Gilpin Sydneynä, joka inhoaa Danielia heti ensinäkemältä, eikä suostu millään myöntämään, että hänen kannattaisi jäädä jo kotiin, ihan viimeisillään olevan raskautensa takia.

Minun pieni toivonkipinäni Toimistoromanssin suhteen oli se, että Brett Goldstein on näyttänyt taitojaan sarjoissa Ted Lasso (2020-) ja Shrinking (2023-) niin näyttelijänä kuin myös käsikirjoittajana. Toivoin, että hän onnistuisi kehittelemään jotenkin poikkeuksellisen hyvän romanttisen komedian, joka ei taantuisi genren kaikista puhki kulutetuimpiin kliseisiin, vaan keksisi jotain raikasta sekaan. Harmillisesti Toimistoromanssi nimenomaan laski luottoani Goldsteiniin jatkossa. Kyseessä on nimittäin valitettavan lattea ja kaavamainen romanttinen komedia, jossa katselukokemusta ei helpota päätähtien uupuva kemia.

Elokuvassa on pienet hetkensä, oli kyse sitten parista hauskasta jutusta tai menettelevistä keskusteluista hahmojen välillä, mutta ne eivät riitä nostamaan ponnetonta menoa. Tarinan kulku on turhankin helppo arvata heti kättelyssä, eikä leffa jaksa tarjota mitään yllätyksiä sekoittamaan pakkaa. Jos nyt ei lasketa synnytyskohtausta, joka näyttää yllättävän paljon muuten aika pliisussa leffassa. Kesto on tarpeettomasti venytetty liki kahteen tuntiin ja erityisesti toisella puoliskollaan Toimistoromanssin pisteet valuivat entisestään sen pakollisen draamailun ja lopun tuskastuttavankin kliseisen ja imelän julkisen rakkaudentunnustuksen myötä. Jos tällaiset leffat ovat juttusi tai jos olet kova JLo-fani, eiköhän Toimistoromanssi vähintään aja asiansa, mutta muuten suosittelisin jättämään tämän väliin.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Ol Parker, joka teki aiemmin oikein toimivan romanttisen komedian Ticket to Paradisen (2022). Toimistoromanssissa Parkerkaan ei juuri vakuuta, eikä hän saa aikaiseksi järin hauskoja juttuja. Sentään elokuva on hyvin kuvattu, lavasteet ovat mainiot, puvustus on tyylikästä ja lentokohtausten tehosteet toimivat. Äänimaailmakin on ihan hyvin rakennettu, joskin Michael Andrewsin säveltämät musiikit vain tehostavat leffan siirappisuutta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.6.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Office Romance, Yhdysvallat, 2026, Ryder Picture Company, Netflix Studios, Nuyorican Productions

Arvostelu: Sandy Wexler (2017)

SANDY WEXLER (2017)

Ohjaus: Steven Brill
Pääosissa: Adam Sandler, Jennifer Hudson, Kevin James, Colin Quinn, Nick Swardson, Jackie Sandler, Terry Crews, Lamorne Morris, Ido Mosseri, Aaron Neville ja Rob Schneider
Genre: komedia
Kesto: 2 tuntia 10 minuuttia
Ikäraja: -

Ah, Adam Sandler, yksi 2000-luvun vihatuimmista komedianäyttelijöistä. Internet on täynnä kommentteja siitä, kuinka Sandler on hirveintä komedialeffoissa nykyään, eikä kukaan tunnu pitävän hänestä tai hänen elokuvistaan. Silti hänen suosionsa on yhä suuri ja uusia Sandler-elokuvia ilmestyy jatkuvasti lisää. Viimeisen viiden vuoden aikana hän on ollut tähtenä yhdeksässä elokuvassa ja tehnyt pieniä rooleja parissa muussa, joten todella moni tuntuu yhä katsovan hänen teoksiaan. Muutama vuosi sitten Sandler teki neljän elokuvan sopimuksen striimipalvelu Netflixin kanssa ja koska kaksi ensimmäistä niistä, The Ridiculous 6 (2015) ja The Do-Over (2016), ovat Netflixin isoimmat hitit, on sopimusta laajennettu jopa kahdeksaan elokuvaan. Itse kuulun niihin, jotka pitävät Adam Sandlerista. Tai no, "pitää" on aika voimakas sana. Enemmänkin pidän häntä siedettävänä pienissä määrissä kerrallaan ja hänen elokuviaan ihan kivoina kertakatseluviihteinä. Kun huomasin, että Sandler/Netflix-sopimuksen kolmas filmi, Sandy Wexler oli ilmestynyt, tiesin heti, että minun täytyi katsoa se. Ja koska arvostelin kaksi edellistä elokuvaa, niin päätin kirjoittaa myös tästä uudesta teoksesta. Kovin suuria odotuksia minulla ei ollut, mutta toivoin saavani useat naurut leffan aikana.

Sandy Wexler on kummallinen manageri, joka löytää pieniä talentteja ja kasvattaa niitä - pääasiassa huonolla tuloksella - isommiksi tähdiksi. Sandyn oma tähtihetki syttyy, kun hän tapaa lupaavan laulajan, Courtney Clarken ja alkaa luoda hänelle uraa.

Pääosassa Sandy Wexlerinä nähdään tietysti Adam Sandler, joka voisi muuten toimia roolissa, mutta hän on päättänyt esittää hahmoa puhuen todella oudolla lässytysäänellä läpi koko leffan. Aluksi puhetapa ei erityisemmin häiritse, mutta ennemmin tai myöhemmin se alkaa tympiä voimakkaasti. Toinen ärsyttävä asia on, kun hahmo jatkuvasti nauraa selkeää tekonaurua ja taputtaa käsiään yhteen, minkä olisi kai tarkoitus olla hauskaa, mutta ei se vaan ole. Muuten Sandy on kuitenkin kiinnostava tapaus. Hän valehtelee jatkuvasti asiakkailleen ja kertoo outoja sepustuksia, joihin liittyy isoja henkilöitä tai tapahtumia. Kertomukset tietty muuttuvat aina seuraavalla kerralla, kun Sandy puhuu niistä, mutta harva viitsii sanoa hänelle asiasta mitään. Hän syyttää muita virheistään, eikä kertaakaan jää miettimään, millainen ihminen hän oikeasti on. Hahmo toimisi paljon paremmin, jos Sandler ei vetäisi jatkuvasti yli tai jos häntä esittäisi joku toinen.
     Sandyn löytämää laulajatähdenalku Courtney Clarkea esittää Jennifer Hudson, joka osaa kyllä laulaa. Courtney ei aluksi usko pääsevänsä kovin korkealle, mutta huomaa nopeasti sopivansa showbisnekseen. Kun muut näkevät Sandyssa joko epäonnistujan tai kummallisuuden, Courtney näkee hänessä paljon syvällisempää. Hudson sopii rooliinsa, mutta välillä tuntuu siltä kuin hänestä olisi äärimmäisen vaikeaa yrittää näytellä Adam Sandlerin seurassa. Myös Courtneyn isä nähdään leffassa ja häntä esittää laulaja Aaron Neville.
     Muita Sandyn asiakkaita ovat epäonninen trapetsitaiteilija Villi Gary Rodgers (Nick Swardson), vatsastapuhuja Ted Rafferty (Kevin James), Sandyyn ärsyyntynyt muusikko Kevin Connors (Colin Quinn) ja näyttelijä Amy Baskin (Jackie Sandler). Hahmoista tylsin on selvästi Kevin ja ärsyttävin on Villi Rodgers, vaikka paikoitellen hänen epäonnistuvat temppunsa näyttävätkin siltä, että hahmoa voisi oikeasti sattua pahasti, mikä on toteutettu hauskalla tavalla. Ei ole suuri yllätys, että Sandlerin leffassa nähdään Swardson ja James, jotka ovat päätähden hyviä ystäviä ja ovat esiintyneet useissa hänen elokuvissaan (etenkin Kevin James, joka ei mielestäni ole yhtä huono kuin monet väittävät). Jackie Sandlerinkin mukanaolo on ymmärrettävää, sillä hän on Adamin vaimo. Myös pariskunnan lapset Sadie ja Sunny Sandler esiintyvät elokuvassa.
     Muita hahmoja leffassa ovat Terry Crewsin esittämä ammattipainija "Bedtime" Bobby Barnes, Lamorne Morrisin näyttelemä Bling ja Ido Mosserin esittämä valokuvaaja Yuri. Myös Adam Sandlerin todella läheinen ystävä Rob Schneider tekee pienen roolin leffassa, mitä tapahtuu lähes kaikissa Sandlerin teoksissa. Elokuvassa nähdään myös monia julkkiksia, jotka esiintyvät omina itsenään, kuten koomikko Chris Rock, ohjaaja Judd Apatow, rap-artisti Vanilla Ice, juontajat Jimmy Kimmel ja Conan O'Brien, sekä Sandlerin kaveri David Spade, joka esitti toista päähenkilöä edellisessä Sandlerin Netflix-leffassa, The Do-Overissa.

Elokuvan tarina on yllättävän mainio. Kertomus erikoisesta managerista, joka löytää ensimmäistä kertaa oikean talentin ja yrittää luoda löydölleen hienoa uraa, saa katsojan heti kiinnostumaan ja haluaa nähdä, miten tarinassa käy? Pääseekö Courtney huipulle? Muuttuuko Sandy kunnolliseksi, vai mokaako hän jossain kohtaa pahasti? Saavatko muut Sandyn asiakkaat mainetta ja kunniaa? Sandy Wexler on mielenkiintoinen teos, jota katsoo pääasiassa mielellään... noin puoleen väliin asti. Elokuva kestää yli kaksi tuntia, mikä on aivan liian pitkä kesto Adam Sandlerin elokuvalle. Kuten jo sanoin, kestän häntä pienissä määrissä ja pienellä määrällä tarkoitan puolitoistatuntisia hahhahhaa-komedioita, jotka katsoo mielellään kerran, mutta joita ei tarvitse katsoa uudestaan. Sandy Wexler on selvästi noin kaksikymmentä minuuttia liian pitkä teos, minkä huomaa selvästi, kun tarina alkaa junnaamaan paikoillaan. Noin tunnin kohdalla tarina ei tunnu etenevän ja alkaa kiertää samoja tilanteita uudestaan, jolloin alkaa helposti kyllästyä näkemäänsä. Loppupää ei ole enää yhtä kiinnostava ja tuntuu hieman liian kliseiseltä, jotta lopetuksesta voisi saada mitään riemua.

Suurin ongelma leffassa on kuitenkin se, ettei se ole kovin hauska. Ei siinä mitään, jos elokuvan ei olisi tarkoituskaan olla hauska, sillä sen tarina toimisi mainiosti draamaelokuvana. Mutta asia on niin, että teos on tarkoitettu komediaksi, niin katsojana odottaisi saavansa useat naurut. Vitsejä leffasta kyllä löytyy, mutta ne eivät ole erityisen hauskoja, niitä venytetään liikaa ja suurin osa "hassuttelusta" luottaa liian paljon siihen, että katsojaa naurattaa Sandlerin kova ääni ja lässyttävä puhetapa. Kyllä sitä muutamaan otteeseen naurahtaa, mutta omalla kohdallani naurahdukset syntyivät siitä, kun hahmot tekivät jotain, eivätkä hahmojen repliikeistä. Esimerkiksi Villi Rodgersin uhkarohkeiden temppujen epäonnistuminen on parissa kohtaa todella hupaisaa, minkä lisäksi hekottelin häiriintyneen paljon sille, kun Sandy lyö säikähtäneenä pesäpallomailalla pesukarhua niin lujaa, että eläinparka tuhoutuu suureksi verisuihkuksi. En tiedä, mikä minussa on vikana, että nauroin sille, mutta se kertoo leffan huumorin tasosta. Vitsien epäonnistuminen ja Sandlerin esiintyminen harmittaa suuresti, sillä leffan tarina on lähtökohdiltaan oikeasti hyvä ja tietyillä muutoksilla kyseessä olisi selvästi paras Sandlerin Netflix-elokuvista. Tällaisenaan lopputulos jää liian pitkäksi ja hieman vaisuksi, jolloin Sandy Wexler ei ole edes ihan kiva, vaan lähinnä vain heikko.

Ohjauksesta vastaa Sandleria kolme kertaa aiemminkin ohjannut Steven Brill, mutta hänen työpanoksensa ei ole erityisen suuresti esillä, sillä leffa tuntuu olevan Sandlerin rakentamaa show'ta. Sandler toimiikin leffassa myös tuottajana ja käsikirjoittajana. Muut käsikirjoittajat ovat Paul Sado ja Dan Bulla, joista ei kummallakaan ole kovin paljoa kokemusta leffojen kirjoittajina, mistä voikin tehdä johtopäätöksiä, että pääasiassa koko jutun on kynäillyt Sandler itse. Sandy Wexler on kuvattu hyvin, mutta leikkauspöydällä olisi voinut tehdä tiivistämistä. Elokuva tapahtuu 1990-luvulla ja ajankuvaa on tuotu esille ihan hyvin lavastuksen ja puvustuksen kautta.

Yhteenveto: Sandy Wexleristä löytyy mainio tarina, mutta elokuva on liian pitkä, siinä ei saa nauraa kovin paljoa ja Adam Sandler on pääasiassa aika ärsyttävä. Kun nuo kolme asiaa olisivat toisin, olisi kyseessä selkeästi paras Sandlerin Netflix-leffoista tähän mennessä. Elokuvan ei edes tarvitsisi olla komedia, tarinan ollessa lähtökohdiltaan mainio. Valitettavasti noin puolessa välissä juttu alkaa junnaamaan paikoillaan, eikä tunnu etenevän minnekään, minkä lisäksi lopetus on turhan kliseinen ja mielikuvitukseton. Katsojaa jää helposti ärsyttämään, ettei lopputulos ole yhtä toimiva kuin alkupää lupailee, mutta mitä voisi odottaa Sandlerin elokuvalta? Jos pidätte Sandlerin leffoista, niin pitäähän tämäkin katsoa. Jos taas ette voi sietää häntä, niin jättäkää Sandy Wexler väliin; tämä ei tarjoa teille luultavasti mitään. Kyllähän tämän ainakin kerran katsoi, mutta hieman kylmäksi se jätti. Toivottavasti Sandlerin seuraava Netflix-pätkä olisi parempi... ja selkeästi lyhyempi.

Kirjoittanut: Joonatan, 24.4.2017
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com ja elokuvan juliste www.impawards.com
Sandy Wexler, 2017, Happy Madison Productions