Näyttelijät: Tina Fey, Will Forte, Colman Domingo, Kerri Kenney-Silver, Marco Calvani, Erika Henningsen, Julia Lester, Steven Pasquale, Alan Alda, Ashlyn Maddox, Jacob Buckenmyer, Vernee Watson, David Tennant ja Steve Carell
Genre: komedia, draama
Jaksomäärä: 8
Jakson kesto: 27 minuuttia - 35 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 9 minuuttia
Ikäraja:
Samannimiseen elokuvaan perustuva The Four Seasons nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Netflixissä toukokuussa 2025, joten jatkoa oli luvassa. Kuvaukset käynnistyivät loppukesästä 2025 ja nyt The Four Seasonsin toinen tuotantokausi on saapunut Netflixiin. Itse olin yllättynyt kuinka paljon pidinkään sarjan avauskaudesta ja olen positiivisin mielin odotellut sille jatkoa. Katsoinkin The Four Seasonsin kakkoskauden neljässä osassa heti sen ilmestyttyä.
Nickiä muistelevien ystävysten suhteet ovat koetuksella, kun he kohtaavat keväällä, kesällä, syksyllä ja talvella.
Lukuun ottamatta Steve Carellin näyttelemää, ensimmäisellä kaudella menehtynyttä Nickiä, The Four Seasonsin tutut hahmot tekevät paluun. Toinen kausi starttaa keväästä, kun ystäväpariskunnat Kate ja Jack (sarjan luoja Tina Fey ja Will Forte) ja Danny ja Claude (Colman Domingo ja Marco Calvani), sekä Nickin ex-vaimo Anne (Kerri Kenney-Silver) ja Nickin uusi tyttöystävä, raskaana oleva Ginny (Erika Henningsen) matkustavat vuorelle, missä Nick tykkäsi patikoida, ripotellakseen miehen tuhkat. Tunnelma on kuitenkin varsin kireä, eikä vain siksi, että Anne kantaa yhä kaunaa Ginnylle. Jackia lukuun ottamatta hahmot eivät todellakaan ole mitään eräjormia. Nämä hahmot ovat toistamiseen mainioita ja on tälläkin kertaa ilo päästä seuraamaan heidän elämiään eri vuodenaikoina. Näyttelijät ovat myös erittäin hyviä, etenkin Domingo ja Calvani, joiden esittämien Dannyn ja Clauden persoonat ovat lähes kuin yö ja päivä, mikä aiheuttaa jatkuvasti erimielisyyksiä.
The Four Seasons jatkaa onnistuneesti avauskaudelta tutuksi tulleella linjallaan, niin tasonsa kuin tarinankerrontansa puolesta. Kuten ensimmäinen kausi, myös tämä toinen on jaettu neljään osaan, kuten nimi jo antaa ymmärtää. Kaksi ensimmäistä jaksoa sijoittuvat kevääseen, kaksi seuraavaa kesään, kaksi seuraavaa syksyyn ja kaksi viimeistä tapahtuvat talvella. Katsoinkin kauden läpi juuri neljässä osassa, nukkuen aina yön yli ennen kuin palasin selvittämään, mitä hahmoille kuuluu seuraavan aikahypyn jälkeen.
Avauskauden tapaan myös kakkoskausi edustaa laadukasta aikuisten komediaa. Yleensä kun puhutaan aikuisten komedioista, tarkoitetaan esimerkiksi ronskia alapäähuumoria. The Four Seasons on kuitenkin aikuisten komedia sen kautta, että huumori rakentuu onnistuneesti hahmojen välisten suhteiden, heidän elämäntilanteidensa ja maailmankatsomusten varaan. Toki monet muutkin komediasarjat tekevät samaa, mutta tämä lähestyy aiheitaan tietyllä tapaa kypsemmin. Sitä kautta sarja toimii pätevänä henkilödraamana, mutta se tarjoaa myös runsaasti hyviä nauruja. Etenkin kevääseen sijoittuvat ensimmäiset jaksot saivat minut hekottelemaan makeasti vähän väliä, oli kyse sitten hahmojen välisistä keskusteluista tai yhä vain absurdimmaksi äityvästä tapahtumaketjusta. Toistamiseen on myös kiinnostavaa seurata, kuinka nämä hahmot kasvavat kuluvan vuoden aikana, vaikka pääsemmekin tapaamaan heidät vain neljänä lyhyenä ajanjaksona. The Four Seasonsin kakkoskausi on erittäin oivallinen ja toivon sarjan saavan vielä lisää jatkoa.
Tuotantokauden ohjaajat (muun muassa Fey ja Domingo ovat käyneet kokeilemassa pestiä myös kameran takana) suoriutuvat hommistaan pätevästi, tanssahdellen hyvin komedian ja draaman välimaastossa. Teknisestikin The Four Seasons jatkaa oivallisella linjalla. Kakkoskausi on osaavasti kuvattu ja leikattu kasaan. Lavastus-, puvustus- ja maskeeraustiimit hoitavat tonttinsa taitavasti ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu Jeff Richmondin säveltämiä musiikkeja myöten, jotka mukailevat jälleen Antonio Vivaldin Neljä vuodenaikaa -konserttoja teemaan sopivasti.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.6.2026
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com
The Four Seasons, Yhdysvallat, 2025-, Universal Television, Big Wig Productions, Envision Casting, Little Stranger, Original Langster
Näyttelijät: Michael Sheen, David Tennant, Bilal Hasna, Mark Addy, Sean Pertwee, Paul Chahidi, Gloria Obianyo, Liz Carr, Quelin Sepulveda, Derek Jacobi, Tanya Moodie, Toby Jones, Crystal Yu, Andrew O'Neill ja Poppy Lee Friar
Genre: fantasia
Jaksomäärä: 1
Jakson kesto: 1 tunti 38 minuuttia
Ikäraja: 13
Neil Gaimanin ja Terry Pratchettin kirjaan Hyviä enteitä: Noita Agnes Nutterin hienot ja oikeat ennustukset (Good Omens: The Nice and Accurate Prophecies of Agnes Nutter, Witch - 1990) perustuva televisiosarja Hyviä enteitä nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Amazon Prime Videossa toukokuussa 2019, joten sarjalle päätettiin tehdä jatkoa, vaikka jo ykköskausi käsitteli koko lähdemateriaalina toimineen kirjan. Heinäkuussa 2023 julkaistu toinen kausi piti suosiota yllä, joten tekijät ilmoittivat työstävänsä vielä kolmannen tuotantokauden. Kuitenkin kun syksyllä 2024 useat naiset syyttivät sarjassa showrunnerina työskentelevää kirjailija Gaimania seksuaalisesta ahdistelusta, tuotanto pistettiin jäihin. Gaiman jätti projektin ja lopulta Amazonilla päätettiin tehdä kuuden jakson sijaan yksi ainoa pidempi jakso, joka veisi tarinan päätökseensä. Kuvaukset käynnistyivät tammikuussa 2025 ja nyt Hyvien enteiden kolmas ja samalla viimeinen, sekä vain yhdestä ainoasta jaksosta koostuva tuotantokausi on saapunut Amazon Prime Videoon. Itse pidin sarjan avauskaudesta aika paljonkin, mutta mielestäni kakkoskausi oli pettymys ja siitä huomasi, että lähdemateriaali oli jo koluttu. Tuotannon sekoilut laskivat odotukseni finaalia kohtaan pohjamutiin, mutta katsoin silti Hyvien enteiden kolmannen kauden pari päivää sen ilmestymisen jälkeen.
Taivaassa valmistaudutaan toisen tulemisen alkamiseen, mutta kun Jumalan kirjuri Metatron, Elämän kirja ja itse Jeesus mystisesti katoavat, ylin arkkienkeli Aziraphale tarvitsee demoni Crowleyn apua korjatakseen tilanteen.
Michael Sheen ja David Tennant palaavat kolmatta ja näillä näkymin viimeistä kertaa rooleihinsa enkeli Aziraphaleksi ja demoni Crowleyksi, jotka pelaavat periaatteessa eri tiimeissä, mutta jotka ovat olleet salaa ystäviä jo vuosisatojen ajan. Kaksikon välillä tosin saattaa olla muutakin kuin pelkkää ystävyyttä. Aziraphale on noussut ylimmäksi arkkienkeliksi, jonka vastuulle on asetettu toisen tulemisen, eli Jeesuksen paluun ja samalla maailmanlopun toteutus... joskin Aziraphale toivoisi kovasti, että homman voisi hoitaa niin, että kaikilla olisi kivaa. Crowley sen sijaan pyörii ihmisten maailmassa, kyllästyttyään Taivaan ja Helvetin väliseen kinasteluun. Sheen ja Tennant ovat loppuun asti mainiot rooleissaan ja sarjan selvä valopilkku siinä kohtaa, kun itse tarina alkoi jättää kylmäksi. He ja heidän hahmonsa ovat mahtavassa kontrastissa keskenään ja Aziraphalen ja Crowleyn välistä kanssakäymistä on aina mukava seurata.
Lisäksi kaudella nähdään vanhat tutut enkelit Uriel (Gloria Obianyo), Saraqael (Liz Carr), Sandalphon (Paul Chahidi) ja Muriel (Quelin Sepulveda), sekä Jumalan kirjuri Metatron (Derek Jacobi), kun taas uusina hahmoina esitellään itse Jeesus Kristus (Bilal Hasna), sekä taikuri Harry Fisu (Mark Addy), jonka seuraan Jeesus liittyy matkatessaan ihmettelemään nykymaailmaa. Sivunäyttelijät ovat kelvollisia osissaan ja parasta antia tarjoaa Addy parhaat päivänsä nähneenä taikatemppujen tekijänä, jonka korttitemput saavat kuitenkin itse Jeesuksen hämmästymään.
Hyvien enteiden finaalista on hassua puhua televisiosarjan tuotantokautena, koska kyse on tosiaan yhdestä ainoasta jaksosta. Jakso on vieläpä pikkaisen päälle puolitoista tuntia pitkä, joten enemmänkin tekisi mieli käyttää termiä "elokuva". Valitettavasti tämä pitkä jakso ei mene myöskään elokuvasta, vaan se tuntuu vain liian myöhään tehdyltä epilogilta sarjalle, joka ei osannut päättyä ajoissa. Sheen ja Tennant ovat tosiaan edelleen mainiossa vedossa ja ääripäähahmojen välistä kinastelua kuuntelee taas huvittuneena, minkä lisäksi oman kiinnostavan vivahteensa tuo modernia maailmaa ihmettelevä ylösnousemuksen tehnyt Jeesus.
Lopputulos ei kuitenkaan pääse eroon niistä kahdesta faktasta, että kolmas kausi jatkaa kakkoskauden linjalla, keksien omaa tarinaansa lähdemateriaalin päätyttyä ja että sen oli tarkoitus olla huomattavasti pidempi kuin millainen siitä lopulta tuli. Tuotantokausi... tai siis jakso käynnistyy vielä ihan menevästi, mutta kun varsinainen etsintäretki käynnistyy, loppuaika tunnutaan kiirehtivän maaliin. Vaikka kyse on maailmanlopun estämisyrityksestä, josta ei kieltämättä vauhtia puutu, on kertomus silti aika vaisu ja jännityksetön. Sarjan vannoutuneimmille faneille lopetus on todennäköisesti liikuttava, mutta minut tämä koko kausi tai jakso tai mikälie jätti aika kylmäksi.
Sarjan aiemmat jaksot ohjannut Douglas Mackinnon ei enää palannut kolmannelle kaudelle, vaan päätösjakson on ohjannut Rachel Talalay, jonka työtä ei auta tuotannon ongelmat ja niiden myötä Neil Gaimanin aloittama ja Michael Marshall Greenin ja Peter Atkinsin loppuun viemä ailahteleva käsikirjoitus. Teknisesti Hyviä enteitä jatkaa hieman halvalla linjallaan. Kameratyöskentely on kelvollista, lavasteet oivalliset ja puvustus mainiota, mutta tehosteista korostuu pienehkö budjetti ja liika digitaalisuus. Äänimaailma on kuitenkin hyvin rakennettu ja David Arnoldin säveltämät musiikit tunnelmoivat miellyttävästi taustalla.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 15.5.2026
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste ja kuvat / poster and still images of Good Omens season 3 www.press.amazonmgmstudios.com
Copyright material used under fair use for review and educational purposes.
Good Omens, Iso-Britannia, Yhdysvallat, 2019-2026, Amazon Studios, BBC Studios, BBC Worldwide, Narrativia, Salt River Studios, The Blank Corporation
Pääosissa: John Mulaney, Andy Samberg, KiKi Layne, Will Arnett, Eric Bana, J. K. Simmons, Keegan-Michael Key, Seth Rogen, Tim Robinson, Flula Borg, Dennis Haysbert, Tress MacNeille, Da'Vone McDonald, Chris Parnell, Jeff Bennett, Liz Cackowski, Rachel Bloom, Charles Fleischer, David Tennant, Jim Cummings, Akiva Schaffer ja Paul Rudd
Genre: komedia, seikkailu
Kesto: 1 tunti 37 minuuttia
Ikäraja: 9
Chip 'n Dale: Rescue Rangers, eli suomalaisittain Tikun ja Takun pelastuspartio perustuu samannimiseen animaatiosarjaan, joka pyöri kolmen tuotantokauden verran vuodesta 1989 vuoteen 1990. Vuonna 2014 Disney ryhtyi suunnittelemaan tietokoneanimoitua elokuvaa hahmoista. Projekti koki kuitenkin useita muutoksia, ennen kuin se pääsi tosissaan tuotantoon vuonna 2019 Akiva Schafferin ohjauksessa. Kuvaukset ja animointi käynnistyivät maaliskuussa 2021 ja nyt Tikun ja Takun pelastuspartio on julkaistu Disney+ -suoratoistopalvelussa. Katsoin lapsena yksittäisiä jaksoja alkuperäisestä Tikun ja Takun pelastuspartio -sarjasta ja muistan pitäneeni näkemästäni. En kuitenkaan pitänyt uuden elokuvan trailerista, kun se ilmestyi alkuvuodesta ja odotin filmin olevan totaali fiasko, enkä siis edes ajatellut katsoa sitä. Kuitenkin kun Tikun ja Takun pelastuspartio ilmestyi Disney+:aan, se saikin yllättävän korkeita arvosanoja niin katsojilta kuin kriitikoilta. Jonkin ajan pohtimisen jälkeen päätin lopulta antaa mahdollisuuden elokuvalle.
Entisen hittianimaatiosarjan tähdet Tiku ja Taku ovat riitaantuneet, Takun lähdettyä soolouralle. Kun yksi Pelastuspartio-sarjan jäsenistä katoaa, Tikun ja Takun täytyy tehdä yhteistyötä löytääkseen ystävänsä.
Elokuvan päähenkilöt ovat tietty ikoniset oravakaverukset Tiku (äänenä John Mulaney) ja Taku (Andy Samberg). Kyseessä ei kuitenkaan ole sama kurreduo kolmenkymmenen vuoden takaisesta animaatiosarjasta, vaan nämä ovat ne Tiku ja Taku, jotka muka näyttelivät siinä sarjassa. Kolmen tuotantokauden jälkeen suositun sarjan teko päätettiin kuitenkin lopettaa, mikä yhdessä Takun oman soolosarjan kanssa saivat oravat riitaantumaan. Vuosia myöhemmin Tiku on siirtynyt pois showbisneksestä, työskennellen vakuutusalalla. Taku yrittää epätoivoisesti pitää tähteyttään yllä, esimerkiksi päivittämällä itsensä tietokoneanimaatioksi. Tämä kuvaus tunnetusta kaksikosta on kekseliään omaperäinen ja riitaantuneen Tikun ja Takun uutta seikkailua lähtee seuraamaan mielellään.
Elokuvassa nähdään myös vanhasta sarjasta tutut pelastajahahmot Jaakko Juustola (Eric Bana), Vinkki Vääntölä (Tress MacNeille) ja Pörri-kärpänen (Corey Burton ja Dennis Haysbert), uusia tuttavuuksia, kuten poliisipäällikkö Vaha (J. K. Simmons) ja oikea ihmispoliisi Ellie (KiKi Layne), sekä valtava määrä vierailevia tähtiä eri elokuvista ja sarjoista. Popkulttuurin ystävien leuka loksahtaa auki useaan otteeseen, kun täysin puskista ilmestyy ties ketä. Mukana on Walt Disneyn tunnettuja tyyppejä, kuten Roope Ankka, Kaunottaren ja hirviön (Beauty and the Beast - 1991) Lumière-kynttilä, Aladdinin(1992) taikamatto, Pienen merenneidon (The Little Mermaid - 1989) Pärsky-kala, Viidakkokirjan(The Jungle Book - 2016) Baloo-karhu, Leijonakuninkaan (The Lion King - 2019) Pumba-pahkasika ja Autot-leffojen (Cars - 2006-2017) autoja, sekä Disneyn myöhemmin ostamien studioiden hahmoja mm. Tähtien sodasta(Star Wars - 1977-), Simpsonit-sarjasta (The Simpsons - 1989-) ja Marvelilta.
Cameot eivät kuitenkaan rajoitu vain Disneyn omistuksessa oleviin, vaan studio on tainnut maksaa isot summat muille firmoille saadakseen lainaan läjäpäin tunnettuja hahmoja. Monet vilahtavat ruudulla niin nopeasti, että pelkän silmien räpäytyksen vuoksi katsojalta saattaa jäädä väliin paljon. Muita yllätyksiä en halua paljastaa, mutta minun on pakko ihmetellä, että kuinka ihmeessä Disney sai Paramount Picturesilta luvan käyttää Segan videopeleistä tuttua Sonic-siiliä? Kyseessähän ei ole peleistä tai uusista elokuvista tuttu versio, vaan se kaamea Sonic, joka nähtiin Sonic the Movien(Sonic the Hedgehog - 2020) ensimmäisessä trailerissa ja joka aiheutti niin suuren faniraivon, että elokuvan julkaisua täytyi siirtää, jotta hahmo saatiin muovattua uuteen uskoon!
Tikun ja Takun pelastuspartio ei onneksi rakennu täysin pelkän cameo-tulvan varaan, eikä se myöskään ole pelkkä nostalgialla ratsastelu, vaan yllättävänkin ovela kommentaari showbisneksestä. Kyseessä ei todellakaan ole sellainen fiasko, millaiseksi sen menin etukäteen leimaamaan ja olen iloinen, että päätin antaa elokuvalle mahdollisuuden. Trailerista sai kuvan, että kyseessä olisi esimerkiksi Smurffien(The Smurfs - 2011) kaltainen totaalinen epäonnistuminen, jossa ikoniset piirroshahmot seikkailevat oikeiden näyttelijöiden rinnalla halki hätäisesti kyhätyn tuotesijoittelutarinan. Tikun ja Takun pelastuspartio on jotain täysin muuta. Se voisi olla vielä nokkelampi ja hauskempi, mutta jo tällaisenaan kyseessä on erittäin mainio elokuva.
Kyseessä on niitä perheleffoja, joista oikeasti koko perhe voi nauttia. Lapsille luvassa on mielenkiintoinen ja paikoitellen jopa jännittävä kertomus kaverin etsimisestä, joka sisältää vauhdikkaita ja hauskoja kohtauksia. Aikuiset taas voivat ihan vain fiilistellä elokuvan nostalgia-arvoja ja varmaankin satoja viittauksia popkulttuurin hahmoihin tai sitten uppoutua syvälle tarinaan, jossa showbisneksen monia puolia tutkitaan ja usein negatiivisessa valossa. Elokuvalla on paljon sanottavanaan aiheesta ja siksi onkin vielä isompi ihme, että Disney sai käyttöönsä kaikkien muiden firmojen omistuksia - tai että Disney ylipäätään näytti elokuvalle vihreälle valoa, sillä se näyttää myös Disneyn varjopuolia. Tämä erottaa Tikun ja Takun pelastuspartion viimevuotisesta Space Jam: Uudesta legendasta(Space Jam: A New Legacy - 2021), joka sisälsi valtavasti cameoita, mutta samalla näyttäytyi pelkkänä oman studionsa Warner Brosin myötähäpeällisenä hehkuttamisena ja mainoksena.
Tikun ja Takun pelastuspartion ohjaajan Akiva Schafferin esikuvana toimi Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? -elokuva (Who Framed Roger Rabbit - 1988), joka sisälsi myös paljon tunnettuja hahmoja. Schafferin ohjaus on sujuvaa ja hän osaa tasapainotella hyvin rauhallisempien hahmokohtausten ja vauhdikkaampien toimintahetkien välillä. Dan Gregorin ja Doug Mandin työstämä käsikirjoitus on oivaltava piikittely, sekä kritiikki myös elokuva-alaa järsivää piratismia kohtaan. Elokuva on myös taidokkaasti kuvattu. Animoidut hahmot istuvat yllättävänkin toimivasti joukkoon, joskin ihan kaikkien hahmojen animointi ei näytä täysin viimeistellyltä, eivätkä osa erikoistehosteista oikein vakuuta. Lavasteet, asut ja maskeeraukset toimivat ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu Brian Tylerin musiikkeja myöten.
Yhteenveto: Tikun ja Takun pelastuspartio on yllättävänkin viihdyttävä ja mainio koko perheen seikkailuelokuva. Leffa ei onneksi ole Smurffien kaltainen tuotesijoittelukammotus tai Space Jam: Uuden legendan tyyppinen hävytön studiomainos, vaan animaatiohahmojen ja oikeiden ihmisten yhdistäminen toimii ja cameotulva on ihan oivaltavasti tehty. Katsojan suu loksahtelee kerta toisensa perään auki vierailevien tähtien takia ja on käsittämätöntä, kuinka leffassa on saatu hyödyntää ties ketä. Elokuva ei kuitenkaan rakennu pelkkien tuttujen hahmojen varaan, vaan sen kertomus on kiinnostava ja vie hyvin mukanaan. Meno viihdyttää, vitsit ovat hauskoja ja lapsille osa kohtauksista saattaa olla hyvinkin jännittäviä. Filmistä löytyy myös syvempää puolta ja siinä pohdiskellaan isojen firmojen, kuuluisuuden, piratismin ja ties minkä haittavaikutuksia elokuva-alalla. Tekninen toteutus toimii pääasiassa, vaikka paikoitellen osa animoinnista näyttää viimeistelemättömältä. Tikun ja Takun pelastuspartio toimii passelisti niin uusille katsojille kuin oravakaverukset tunteville nostalgiafiilistelijöille. Filmi onnistui yllättämään itseni varsin positiivisesti.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.6.2022
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Chip 'n Dale: Rescue Rangers, 2022, Walt Disney Pictures, Mandeville Films
Ohjaus: Peter Lord Pääosissa: Hugh Grant, Martin Freeman, David Tennant, Imelda Staunton, Brendan Gleeson, Russell Tovey, Ashley Jensen, Ben Whitehead, Jeremy Piven, Salma Hayek, Lenny Henry, Brian Blessed ja David Schneider Genre: animaatio, seikkailu, komedia Kesto: 1 tunti 28 minuuttia Ikäraja: 7
The Pirates! In an Adventure with Scientists! (tai kuten se tunnetaan Yhdysvalloissa ja Australiassa nimellä The Pirates! Band of Misfits), eli suomalaisittain ihan vain Pirates! on Aardman-yhtiön stop motion -animaatioelokuva, joka perustuu Gideon Defoen samannimiseen kirjaan vuodelta 2004. Aardman ryhtyi innokkaasti työstämään elokuvaa, kokiessaan, että stop motion -tekniikan ja tietokonetehosteiden yhdistämisellä yhtiö saisi aikaiseksi parasta jälkeään. Animointi käynnistyi ja lopulta Pirates! sai maailmanensi-iltansa 28. maaliskuuta 2012 - tasan kymmenen vuotta sitten! Elokuva oli pienimuotoinen hitti, joka keräsi kehuja kriitikoilta, sekä sai parhaan animaatioelokuvan Oscar-ehdokkuuden. Itse näin elokuvan vasta vuotta myöhemmin vuokralta ja pidin siitä. Olen katsonut elokuvan kerran uudestaan ja kun huomasin, että Pirates! täyttää nyt kymmenen vuotta, päätin tietty juhlan kunniaksi katsoa sen uudestaan ja arvostella sen.
Huonosti menestyvä ja jatkuvasti naurunalaiseksi joutuva Merirosvokapteeni päättää osoittaa taitonsa muille piraateille ja voittaa vihdoin himoitun Vuoden merirosvo -palkinnon. Yhdessä miehistönsä kanssa Merirosvokapteeni päätyy seikkailuun, johon liittyy tiedemiehiä, sukupuuttoon kuolleeksi luultu lintu ja itse Yhdistyneen kuningaskunnan kuningatar Viktoria.
Hugh Grant ääninäyttelee merirosvokapteenia nimeltä Merirosvokapteeni, joka on pitkään tähyillyt upeaa Vuoden merirosvo -palkintoa, mutta joka on vuosi toisensa perään hävinnyt pahimmille kilpailijoilleen, Peg-Leg Hastingsille (Lenny Henry), Cutlass Lizille (Salma Hayek) ja Black Bellamylle (Jeremy Piven). Vuonna 1837 hän on kuitenkin varma voitostaan ja niinpä Merirosvokapteeni seilaa ei-kovin-urhean, mutta silti uskollisen miehistönsä kanssa uusiin seikkailuihin, varastaakseen saaliin, mikä saisi muut vihreäksi kateudesta. Merirosvokapteenin miehistöön kuuluvat Huivipiraatti eli Kakkonen (Martin Freeman), Kihtipiraatti (Brendan Gleeson), Albiinopiraatti (Russell Tovey), Yllättävän kurvikas piraatti, joka ei varmasti ole tekopartaa käyttävä nainen (Ashley Jensen), Auringonlaskuista ja kissanpennuista pitävä piraatti (Ben Whitehead), sekä laivan maskottina toimiva papukaija Polly.
Matkansa varrella Merirosvokapteeni ja kumppanit kohtaavat mm. tiedemies Charles Darwinin (David Tennant) ja tämän apinan Bobon, sekä itse kuningatar Viktorian (Imelda Staunton), joka potee syvää, suorastaan murhanhimoista vihaa ja halveksuntaa merirosvoja kohtaan. Läpikotaisin hahmogalleria on täynnä mitä vekkulimpia tyyppejä, jotka tarjoavat useat makeat naurut. Ääninäyttelijät ovat erinomaisesti valittuja. Grant tuo paljon elämää eksentriseen Merirosvokapteeniin, kun taas Staunton herkuttelee häijynä kuningattarena.
Yhä kymmenen vuoden jälkeen Pirates! jaksaa ilahduttaa ja riemastuttaa, toimien takuuvarmasti kaikenikäisille seikkailijasieluille. Elokuvan puolentoista tunnin kestoon mahtuu mukaansatempaavaa ja varsin viihdyttävää seikkailemista ja kosolti hersyvää huumoria. Komediapuolella on huomioitu tasavertaisesti lapsi- ja aikuiskatsojat ja filmin aikana pääseekin nauramaan kaikenlaisille kommelluksille ja nokkeluuksille. Osat sutkautuksista menevät nuoremmilta katsojilta ohi, mutta sitten taas jotkut koheltamiset riemastuttavat luultavasti juuri heitä paremmin. Sen lisäksi, että repliikeistä löytyy paljon hilpeitä vitsejä ja hahmoille tapahtuu vaikka ja mitä hupaisaa, tekijät ovat työstäneet taustat täyteen pieniä lisäyksiä, joista osan saattaa jopa huomata vasta toisella katselulla.
Itse tarina on oikein hassu, kun ryöstelevät merirosvot kohtaavat tiedemiesten tutkiskelevan maailman. Osalle katsojista tämä siirtyminen meriltä Lontoon kaduille ja tiedekilpailuihin voi tuottaa pettymyksen, mutta itse pidän siitä, ettei tarina kulje tyypillisimpiä ja arvattavimpia reittejä. Kertomuksessa onkin omat ovelat koukkunsa, vaikka samalla Merirosvokapteenin kehityskaaren kuljetuksen voi nähdä helposti ennalta. Elokuvan loppuhuipennus ei ihan vastaa ensimmäisen tunnin valloittavaa tasoa, mutta toimii silti kelpo päätöksenä tälle lystikkäälle piraattianimaatiolle.
Ja siitä animaatiosta puheenollen; Pirates! on visuaalisesti häikäisevän upeaa katsottavaa! Huikean lahjakkaasti vahanukeilla ja pienoismalleilla toteutettu stop motion -animaatio yhdistyy saumattomasti tietokonetehosteisiin, tekniikoiden tukiessa täydellisesti toisiaan. Elokuvaa katsoessa ei voi muuta kuin ihailla animaattoreiden valtavaa ammattitaitoa ja kärsivällisyyttä pitkää työtä tehdessä. Hahmot ovat toinen toistaan hassumman näköisiä ja taustat täynnä pienenpieniä yksityiskohtia. Vahvoja visuaalisuuksia tukee oiva äänisuunnittelu ja niin miekan kolisteluista, laivan puiden narinoista ja muista koostuvat efektit kuin myös Theodore Shapiron seikkailulliset musiikit tehostavat filmiä. Gideon Defoen käsikirjoitus on oivallinen ja Aardmanin Kananlennonkin(Chicken Run - 2000) tehneen Peter Lordin ohjaus energisen ilahduttavaa.
Yhteenveto:Pirates! on erittäin hauska merirosvoelokuva, joka tarjoaa hupia kaikenikäisille katsojille. Vauhdikas seikkailu imaisee heti mukaansa ja näiden piraattien kommelluksia jämähtää seuraamaan leveä hymy huulillaan. Leffassa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, ja energiatasot pysyvät korkealla, ilman että elokuva koskaan kuitenkaan muuttuu päättömäksi koheltamiseksi. Komediapuoli hauskuuttaa tasavertaisesti niin nuorempia kuin vanhempia katsojia. Nokkelat vitsit ja fyysinen pöhköys tarjoavat monet naurut. Elokuva on visuaalisesti todella hieno, eikä voi muuta kuin ihailla ja kehua animaattoreiden kärsivällistä kädenjälkeä. Ääninäyttelijät tekevät lupsakkaa työtä rooleissaan ja Peter Lordin ohjaus on mainiota. Loppuhuipennus ei ihan iske niin lujaa kuin voisi toivoa riemastuttavan ensimmäisen tunnin perusteella, mutta homma toimii silti viime minuuteille asti erittäin passelisti. Jos Pirates! on jäänyt katsomatta, suosittelen vihdoin vilkaisemaan, kuinka ilahduttavasta animaatioseikkailusta onkaan kyse.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.8.2021
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
The Pirates! In an Adventure with Scientists!, 2012, Columbia Pictures, Aardman Animations, Sony Pictures Animation
Ohjaus: Dean DeBlois ja Chris Sanders Pääosissa: Jay Baruchel, Gerard Butler, America Ferrera, Craig Ferguson, Christopher Mintz-Plasse, Jonah Hill, Kristen Wiig, T. J. Miller ja David Tennant Genre: animaatio, seikkailu Kesto: 1 tunti 38 minuuttia Ikäraja: 12
How to Train Your Dragon, eli suomalaisittain Näin koulutat lohikäärmeesiperustuu Cressida Cowellin samannimiseen kirjasarjaan (2003-). Elokuvan teko lähti liikkeelle, kun DreamWorks-animaatioyhtiön tuottaja Bonnie Arnold oli saanut edellisen filminsä, Yli aidan (Over the Hedge - 2006) valmiiksi ja halusi heti syöksyä uuden projektin kimppuun. Arnold kiinnostui Cowellin kirjoista ja alkoi työstämään niiden pohjalta animaatioelokuvaa. Lopulta Näin koulutat lohikäärmeesi sai ensi-iltansa maaliskuussa 2010 ja se oli valtava menestys. Kriitikot jopa ylistivät elokuvaa ja se oli ehdolla mm. kahdesta Oscar-palkinnosta (paras animaatioelokuva ja paras musiikki). Itse en kuitenkaan nähnyt leffaa, kun se ilmestyi. Katsoin elokuvan vasta pari vuotta myöhemmin vuokralta ja pidin siitä todella paljon. Olen vuosien varrella katsonut leffan pariin otteeseen uudestaan, mutta viime kerrasta on jo aikaa. Kun ilmoitettiin, että elokuvasarja saisi vihdoin ja viimein jatkoa elokuvalla Näin koulutat lohikäärmeesi 3 (How to Train Your Dragon: The Hidden World - 2019), tiesin, että olisi jälleen aika katsoa edelliset osat uudestaan ja arvostella ne viimein. Muiden Öystilässä asuvien viikinkien tapaan myös nuori Hikotus on opetettu vihaamaan lohikäärmeitä. Eräänä päivänä hän vihdoin onnistuu nappaamaan lohikäärmeen, mutta sen sijaan, että hän tappaisi hirviön kuten kunnon viikingin kuuluisi tehdä, kohtaaminen johtaakin lujaan ystävyyteen ja Hikotus oppii, etteivät lohikäärmeet olekaan sellaisia petoja kuin kerrotaan. Elokuvan päähenkilö Hikotus (äänenä Jay Baruchel) ei ole yhtään niin kuin muut Öystilä-kylän asukkaat. Yleisesti viikingit ovat isokokoisia, vahvoja ja karskeja, mutta Hikotus on arka ja hintelä nuorukainen, joka sepän oppipoikana rakentelee mieluummin kaikenlaisia keksintöjä kuin taistelee lohikäärmeitä vastaan. Hikotus on siinä mielessä hyvin perinteinen fantasiaseikkailun päähenkilö, että hän aloittaa aika lailla pohjalta ja elokuvan aikana hänen täytyy nousta sankariksi ja todistaa itsensä muille. Tätä ei kuitenkaan tehdä kaikkein perinteisimmällä tavalla, mikä luo Hikotukseen oman kiinnostavuutensa. Hahmolla on selvästi enemmän älliä päässä kuin muilla viikingeillä, mistä syystä hän on pidettävämpi tapaus kuin kirvestä heiluttavat toverinsa. Hikotuksen isä Aimo Mahtimurikka (Gerard Butler) on Öystilän päällikkö ja kylän suurin viikinki. Aimo vihaa lohikäärmeitä ja on hyvin pettynyt poikaansa, joka ei edes yritä jatkaa isänsä jalanjäljissä. Toisin kuin poikansa, Aimo käyttää siis mieluummin raakaa voimaa, ja päätänsä hän hyödyntää lähinnä kypäränsä pidikkeenä. Kyseessä ei kuitenkaan ole tyhmä hahmo ja vaikka Aimo vaikuttaa usein julmalta, on hänessä pidettävyyttä ja sydämellisyyttä. Hauskinta Aimossa (kuten parissa muussakin leffan hahmossa) on, että vaikka viikingit elivät oikeasti Norjassa ja Tanskassa, rooliin on valittu skottilainen Butler, joka ei edes pyri peittämään vahvaa korostustaan. Olen varma, että tekijät halusivat tarkoituksella tehdä viikingeistään brittejä. Muita Öystilän asukkeja ovat mm. kätensä ja jalkansa taistelussa menettänyt seppä Raivo (Craig Ferguson), joka on rakentanut erilaisia hauskoja proteeseja itselleen; nuori Astrid-tyttö (America Ferrera), joka haaveilee olevansa kaikkien aikojen paras lohikäärmeenmetsästäjä; Suomusintti (Christopher Mintz-Plasse), joka tietää kaiken lohikäärmeistä; Limalotja (Jonah Hill), joka kuvittelee itsestään liikoja; sekä hölmöt kaksoset Karski (T. J. Miller) ja Ronski (Kristen Wiig), jotka käyvät hieman ärsyttäviksi välillä. Ja tietysti täytyy mainita myös Hikotuksen kohtaama lohikäärme, kaikkien viikinkien pelkäämä ja salamannopea Hampaaton, joka on yksi suosikkilohikäärmeistäni ikinä! Hampaaton osaa olla vaarallinen ja hurja, jos sille päälle sattuu, mutta pääasiassa hän on suloinen ja leikkisä kuin koira. Hampaattomalle on mahtavasti luotu omaa persoonallisuutta, ja hänen ja Hikotuksen ystävyys tuodaan esille fantastisesti.
Vaikka muistan pitäneeni tästä elokuvasta todella paljon, en silti muistanut, kuinka mielettömän hyvä Näin koulutat lohikäärmeesi todellisuudessa onkaan. Kyseessähän on aivan huikea teos, eikä mikään ihme, että elokuva sai niin paljon ylistystä ilmestyessään! Mielestäni kyseessä on ylivoimaisesti DreamWorks-yhtiön hienoin elokuva - edes alkuperäinen Shrek (2001) ei pääse lähelle tämän filmin tasoa. Yksi suurimmista syistä sille, miksi elokuva on niin mahtava, on etteivät sen tekijät ole ajatelleet tekevänsä vain koko perheen viihdeseikkailua. Leffa ei itse asiassa edes ole koko perheelle, sillä mukana on niin jännittäviä ja hurjia kohtauksia, että perheen pienimmät saattavat jopa nähdä painajaisia. Kuten jo sanoin, taistot saattavat johtaa raajojen irtoamiseen ja parissa kohtaa lohikäärme haukkaisee ihmisen kokonaisena suuhunsa. Tekijät ovat selkeästi puskeneet pois ajatuksen siitä, että he tekevät animaatiota ja käsittelevät teostaan kuin se olisi näytelty ja oikeissa lokaatioissa kuvattu elokuva. Animaattorit jopa pyysivät yhtä kaikkien aikojen parhaista kuvaajista, Roger Deakinsia neuvomaan heitä, miten he saisivat elokuvan näyttämään mahdollisimman upealta. Enkä tarkoita vain animaatiojälkeä, vaan kuvakulmia, sommittelua ja valaisua, jotta filmi tuntuisi mahdollisimman todelliselta. Ja tämä urakka todella palkitaan: mieletön visuaalisuus sai minut usein unohtamaan, että kyseessä edes on animaatio!
Huikea visuaalisuus ja yllättävä brutaalius eivät kuitenkaan vielä yksinään tee elokuvasta upeaa. Näyttävään maailmaan tarvitaan myös erinomainen kertomus ja se leffasta kyllä löytyy. Filmin tarina ennakkoluuloista ja niiden ylittämisestä on hyvin tärkeä, ja mikä parasta, tämä on saatu piilotettua viikinkien ja lohikäärmeiden väliseen ikiaikaiseen sotaan. Hikotuksen tehtävä onkin yrittää saada muut öystiläiset ymmärtämään, etteivät lohikäärmeet ole pahoja. Filmissä käydään hyvä keskustelu siitä, ettei toisen osapuolen totaalinen tuhoaminen hyödytä mitään, vaan näiden olentojen kanssa voi ystävystyä, jos oikeasti yrittää. Hikotuksen ja Hampaattoman ystävyys on elokuvan kantava voima ja se kerrotaan uskomattoman hyvin. Luvassa on hassuja tilanteita, pysäyttäviä hetkiä, lumoavia kohtia ja hyvää jännitettä, kun filmi kulkee kohti huipennustaan. Elokuvalla on kestoa vain vähän yli puolitoista tuntia, joten se etenee vauhdilla, eikä aikaakaan kun lopputekstit jo pyörivät. Tarina ei kertaakaan käy tylsäksi, vaan se pitää tiukasti mukanaan alusta loppuun. Loppuun on saatu tiivistunnelmaista henkeä ja jopa koskettavuutta, sekä lapsille tärkeitä teemoja oman erehtyväisyyden hyväksymisestä, anteeksiantamisesta ja omien tekojen vastuunottamisesta. Kyseessä on siis aika pitkälti virheetön paketti, minkä lähes ainoa ongelma on, että se loppuu niin nopeasti. Hikotuksen ja Hampaattoman seikkailua kun voisi katsoa vielä paljon kauemminkin.
Vielä on pakko palata kehumaan elokuvan visuaalista ilmettä, sillä Näin koulutat lohikäärmeesi näyttää aivan tajuttoman hyvältä. Toki leffasta välillä näkyy, että aika on alkanut tekemään tepposia ja esimerkiksi hiukset näyttävät paikoitellen luonnottomilta ja jotkut kuvat kaipaisivat vielä viimeiset viilauksensa. Tämä ei kuitenkaan haittaa, kun kuvien sommittelu, valaisu sun muut ovat näin hienosti toteutetut. Etenkin lentokohtaukset ovat päätähuimaavan näyttäviä ja visuaalisesti jopa todella kauniita. Hahmot ovat tottakai karikatyyrimäiset ja ihan hauskan näköiset, mutta paljon veikeämpiä ovat kaikenlaiset eri lohikäärmeet, mitä tekijät ovat päässeet suunnittelemaan. Visuaalisuuksien lisäksi äänimaailmakin on loistava aina lohikäärmeiden karjaisuista John Powellin säveltämään musiikkiin asti. Ei ole ihme, että Powell sai ehdokkuuden sävellyksistään - niin mahtavia sävelmiä on mukana! Ohjaajakaksikko Chris Sanders ja Dean DeBlois on onnistunut häikäisevän hyvin elokuvansa kanssa - jopa paremmin kuin erittäin mainion esikoistyönsä, Lilo & Stitchin (2002) kanssa. Sanders ja DeBlois käsittelevät leffaansa kuin mitä tahansa vakavasti otettavaa fantasiaseikkailua, kuten Taru sormusten herrasta -trilogiaa (The Lord of the Rings - 2001-2003), mutta osaavat myös tarjota pientä huumoriakin mukaan. Erityisen hauskasta leffasta ei kuitenkaan ole kyse, mikä on toisaalta ihan hyvä. Liiallinen pöhköily veisi pois filmin varttuneemmasta ja kypsemmästä hengestä.
Yhteenveto: Näin koulutat lohikäärmeesi on huikean mahtava fantasiaseikkailu, mikä nousee genrensä parhaimmistoon! On huikeaa, etteivät tekijät ole lähteneet tekemään perinteistä koko perheen animaatiota, vaan käsittelevät teostaan kuin suuren luokan näyteltyä elokuvaa. Leffan animointi on poikkeuksellista kuvasommittelun, -kulmien ja valaisun ansiosta, mikä saa antamaan anteeksi muutamat pienet visuaalisuudet, joita ajan hammas on alkanut nakertamaan. Mestarillisen animoinnin lisäksi elokuvasta löytyy myös kiehtova tarina ja loistavia teemoja. Kerronta on erinomaista ja niin ovat myös tarinan hahmot. Hikotus on erittäin pidettävä päähenkilö ja hänen ystävyytensä Hampaaton-lohikäärmeen kanssa koskettaa syvästi. Hampaaton on ihana tyyppi! Elokuvasta löytyy myös hurjia tilanteita, jotka saattavat olla liian jännittäviä perheen pienimmille, mutta nauraakin saa. Filmin jälkeen ainoa asia, mikä jää harmittamaan, on, että se loppuu niin lyhyeen. Vähän yli puolentoistatunnin kesto ei ole tarpeeksi pitkä aika viettää tässä ihastuttavassa maailmassa. Suosittelenkin kaikkia animaatioiden ja fantasiaseikkailujen ystäviä katsomaan Näin koulutat lohikäärmeesi. Teemojen takia se voi sopia myös niille, jotka eivät lohikäärmesaduille yleensä lämpene. Kyseessä on mielettömän upea teos, enkä malta odottaa tulevaa kolmatta osaa!
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 23.9.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
How to Train Your Dragon, 2010, DreamWorks Animation, Vertigo Entertainment, Mad Hatter Entertainment
Ohjaus: Carlos Saldanha Pääosissa: John Cena, Kate McKinnon, Lily Day, Bobby Cannavale, Anthony Anderson, Peyton Manning, David Tennant, Gina Rodriguez, Daveed Diggs, Gabriel Iglesias, Tim Nordquist, Miguel Ángel Silvestre, Juanes, Flula Borg, Boris Kodjoe, Sally Phillips, Raúl Esparza ja Jerrod Carmichael Genre: animaatio, seikkailu, komedia Kesto: 1 tunti 48 minuuttia Ikäraja: 7
Ferdinand perustuu kirjailija Munro Leafin ja kuvittaja Robert Lawsonin lastenkirjaan "The Story of Ferdinand" (1936). Ferdinand-härkä on vuosien varrella esiintynyt elokuvissa pienissä rooleissa, mutta vasta nyt hahmosta on tehty oma leffansa. Vuonna 2011 20th Century Fox osti kirjan elokuvaoikeudet ja alkoi työstämään siitä animaatiota Blue Skyn kanssa. Alunperin leffan oli tarkoitus ilmestyä jo keväällä 2017, mutta sen tuotanto viivästyi hieman ja ensi-ilta siirrettiin joulukuulle. Ferdinand sai aika positiiviset arviot, muttei mitään erityisempää ylistystä. Se oli ehdolla mm. kahdesta Golden Globe -palkinnosta (paras animaatioelokuva ja paras alkuperäislaulu), muttei voittanut kumpaakaan. Itse en käynyt katsomassa Ferdinandia, kun sille järjestettiin lehdistönäytös, sillä se oli suomeksi dubattu ja haluan nähdä aina kaikki filmit alkuperäiskielellä. Ajattelin odottaa siihen, että elokuva ilmestyy vuokrattavaksi, mutta tammikuun lopulla päätinkin toisin. Olin ostanut useita Finnkinon sarjalippuja joulukuussa, koska minun oli tarkoitus mennä armeijaan tammikuussa, enkä sen takia pääsisi lehdistönäytöksiin. Noh, se armeija meni miten meni, joten huomasin jälleen istuvani presseissä, kasa lippuja vailla käyttöä. Niinpä kun eräänä iltana tuumin, mitä tekisin seuraavana päivänä, mieleeni juolahti, etten ole vielä nähnyt Ferdinandia. Varasin heti liput ja seuraavana aamuna istuin Kinopalatsin salissa, odottamassa elokuvan alkamista. Hauskinta oli, ettei näytöksessä ollut ketään muuta, joten sain nauttia filmistä yksin. Lempeän Ferdinand-härän mokatessa pahasti, hänet viedään takaisin kurjaan lapsuudenkotiinsa. Siellä hänen täytyy tehdä valinta taisteluhäräksi kouluttamisen ja teurastamon välillä.
Ferdinand (äänenä showpainija John Cena) on todella sympaattinen härkä, jota eivät taistelut kiinnosta. Hän haluaisi mieluummin katsella ja nuuhkia kukkia, ja loikoilla ruohikolla auringonpaisteessa. Katsojan käykin heti sääliksi, kun Ferdinand joutuu takaisin muiden härkien luokse, jotka kiusasivat häntä koko hänen lapsuutensa ajan. On kiinnostavaa seurata, kun nuori härkä alkaa kokoamaan rohkeutta, jotta voisi selvitä elossa takaisin rakkaidensa luokse, jotka hyväksyvät hänet kukkia haistelevana pehmona. Ferdinand on suloinen sekä henkisesti että ulkoisesti, etenkin Colin H. Murphyn ääninäyttelemänä vasikkana. Lapsuudenkodissaan Casa del Torossa Ferdinand tapaa Lulu-vuohen, jota ääninäyttelee inhokkini Kate McKinnon. En voi käsittää, miten hän pystyy olemaan raivostuttavan ärsyttävä jo pelkällä äänellään?! Lulu on vähän väliä äänessä ja hänestä on tehty mahdollisimman energinen ja typerä, koska se on kai lapsien mielestä hauskaa. Vaikka hahmosta löytyy hieman sydäntäkin, kun hän osaa vihdoin olla hiljaa, on hänelle silti annettu ihan liikaa ruutuaikaa. Muita härkähahmoja elokuvassa ovat ylimielinen Urho (Bobby Cannavale), joka ei pidä Ferdinandista yhtään; laiha Luikki (Anthony Anderson), joka on nopea, muttei mikään taistelija; Hottis (Peyton Manning), joka kuvittelee olevansa taitava, mutta joka kärsii voimakkaasta ramppikuumeesta; skotlantilainen Angus (Doctor Who -sarjasta, 2005-, tuttu David "kymmenes Tohtori" Tennant), joka ei näe otsatukkansa takaa mitään; sekä suuri Masi (Tim Nordquist), joka käyttäytyy kuin mikäkin Frankensteinin hirviö. Härkähahmoista on tehty mainiosti erilaiset ja muistettavat. Angus ja Masi ovat aika yksiulotteisia tapauksia, mutta Urholle, Luikille ja Hottikselle on annettu hyvin erilaisia puolia. Ihmishahmoja leffassa taas ovat Ferdinandia rakastava pieni tyttö Nina (Lily Day) ja hänen isänsä Juan (muusikko Juanes), Casa del Toron omistaja Moreno (Raúl Esparza) ja matadori eli härkätaistelija Kingi (Miguel Ángel Silvestre), joka saapuu Casa del Toroon valitsemaan itselleen vastuksen. Urho-härän tavoin matadori Kingi vaikuttaa todella ylimieliseltä tyypiltä, jolloin toivoo kaksikon tekevän toisistaan selvää areenalla. Moreno ja Juan-isä jäävät pahasti taustalle, kuten jää harmillisesti myös Nina, joka on Ferdinandin tavoin sympaattinen hahmo. Ottaen huomioon, kuinka paljon Ferdinand ja Nina kaipaavat toisiaan, Ninaa olisi pitänyt näyttää enemmän. Härkien (ja vuohen) lisäksi elokuvassa nähdään muitakin eläimiä, kuten siilikolmikko Eka (Gina Rodriguez), Toka (Daveed Diggs) ja Nelkku (Gabriel Iglesias), joista on välillä hyötyä, mutta jotka jäävät aika unohdettaviksi; hevoskolmikko Hans (Flula Borg), Klaus (Boris Kodjoe) ja Kreetta (Sally Phillips), jotka muuttavat ylimielisyytensä hauskuudeksi; sekä Ninan ja Juanin koira Paco (Jerrod Carmichael), jonka olemassa olon ehtii unohtaa, kun häntä ei näe pitkään aikaan alun jälkeen.
Nimikkohahmonsa tavoin itse Ferdinand-elokuva on suloinen ja sympaattinen. Katsoja on heti pienen Ferdinandin puolella, kun hän saapuu tarinaan ja katsojana pysyy hänen puolellaan loppuun asti, jossa hän on selkeästi isompi kuin muut härät. Ferdinandin kokohan on tehty tietysti huumorin vuoksi, sillä suuren härän ei uskoisi nuuhkivan kukkia ja ihailevan kaunista luontoa. Ei se siis mitenkään erityisen hauskaa ole, mutta on se huvittava idea. Elokuva ei muutenkaan ole kovin hauska, mikä on mielestäni harmillista. Ei sen toisaalta tarvitsisi olla hauska - pelkkä suloinen tarina riittäisi, mutta kun leffa sisältää useita juttuja, jotka on tarkoitettu vitseiksi, huumorin kehnous jää häiritsemään. Lapsia Lulu-vuohen sekoilut saattavat naurattaa, mutta aikuisille ne ovat aika myötähäpeällistä seurattavaa. Suurimman myötähäpeän aiheuttaa kuitenkin irrallinen tanssikohtaus, jossa nähdään mm. däbbääviä hevosia ja twerkkaavia härkiä. Muuten hölmöt hevoset onnistuvat tarjoamaan parit makeat naurut, mutta tanssimisen olisi voinut jättää poistettuihin kohtauksiin. Hauskinta filmissä olivat mielestäni kylän nunnat, joiden tarjoamia vitsejä lapset eivät välttämättä ymmärrä. Myhäilin myös pienille yksityiskohdille, joita elokuva sisältää ja kauhistelin, kun ensimmäistä kertaa näytetään, kun härkä viedään kohti teurastamoa. Ferdinand ei ole kovin ihmeellinen teos, mutta se on oiva satu koko perheen yhteiseen elokuvahetkeen. Se ei tarjoa vanhemmille ihan samanlaisia syvällisyyksiä ja aikuisteemoja kuten useat Pixar-animaatiot, mutta se ei ole myöskään liian lapsellinen filmi, jotta aikuisetkin voivat nauttia siitä. Leffan syvällisyydet syntyvät siitä teemasta, että jokaisen pitäisi kuunnella omaa sydäntään ja tehdä sitä mitä itse haluaa, eikä vain kuunnella, mitä muut haluavat sinun tekevän. Aikuiset huomaavat tarinasta myös synkkiä totuuksia siitä, kuinka härkiä kohdellaan. On traaginen hetki, kun tajuaa, ettei härkien unelma päästä areenalle olisikaan sellainen tähtihetki kuin he uskovat. Harmi vain, että noin puolessa välissä elokuva alkaa laahaamaan, jolloin katsojana toivoisi tarinan etenevän nopeasti johonkin suuntaan. Elokuvalla on kestoa tunti ja kolme varttia, ja siitä saisi helposti leikattua minuutteja pois. Puolentoista tunnin teoksena Ferdinand olisi tiiviimpi ja viihdyttävämpi paketti. Mukaan on kuitenkin saatu mukavaa seikkailuhenkeä, pari ihan jännittävääkin hetkeä, sekä pientä liikuttavuutta, jolloin leffan katsoisi mielellään uudestaankin.
Vaikka eläinhahmot ovat aika kulmikkaasti suunniteltuja ja ihmisille on päätetty pistää jättimäiset nenät, on Ferdinand tyylikkäästi animoitu elokuva. Taustat ovat kauniita ja pidän äärimmäisen paljon siitä, kuinka värikäs leffa on. Laajoista kuvista on kiinnostavaa tutkia kaikenlaisia yksityiskohtia. Elokuvan ohjauksesta vastaa Carlos Saldanha, joka on aiemmin ohjannut Blue Sky -yhtiölle mm. kolme ensimmäistä Ice Agea (2002-2009) ja molemmat Rio-animaatiot (2011-2014). Tässä Saldanha osoittaa, etteivät hänen taitonsa kadonneetkaan Ice Age 3: Dinosaurusten ajan (Ice Age: Dawn of the Dinosaurs - 2009) jälkeen, minkä lisäksi Ferdinand on osoitus myös siitä, että koko yhtiöllä saattaakin olla positiivinen tulevaisuus tiedossa. En nimittäin erityisemmin välitä Riosta (2011), enkä varsinkaan Rio 2:sta (2014) tai fantasialeffa Salaisesta valtakunnasta (Epic - 2013). Tenavat-elokuva (The Peanuts Movie - 2015) on kyllä todella mainio, mutta muuten en ole pitänyt Blue Skyn muista leffoista kuin Ice Ageista ja senkin sarjan uusin osa, Ice Age 5: Törmäyskurssilla (Ice Age: Collision Course - 2016) oli pieni pettymys. Äänimaailma Ferdinandissa on todella oivallinen ja yllättävää kyllä, John Powell on saanut sävellettyä mainiota musiikkia, joka luo hienosti espanjalaista henkeä elokuvaan.
Yhteenveto:Ferdinand on sympaattinen animaatioseikkailu koko perheelle. Se nostaa usein hymyn huulille, muttei valitettavasti saa oikeasti nauramaan. Lapset saattavat kokea riemua ylienergisestä Lulu-vuohesta, mutta itse pidin hahmoa vain rasittavana. Päähahmo Ferdinand on kuitenkin mainio tapaus, jolle ei haluaisi nähdä mitään pahaa tapahtuvan, sillä hahmo itse ei halua mitään pahaa kenellekään. Siinä missä lapsille on tarjolla suloisia hetkiä ja pöhköilyä, aikuiset saavat hämmästellä, kuinka yllättävän karuja teemoja elokuvaan on saatu mukaan. Noin puolessa välissä leffa muuttuu hieman pitkäveteiseksi, mutta muuten se onnistuu viihdyttämään hyvin. Visuaalisesti filmi näyttää hienolta ja se on ihanan värikäs. John Powellin musiikit tuovat erinomaisen lisänsä leffan espanjalaisympäristöön. Kokonaisuudessaan Ferdinand ei ole mitä ihmeellisin elokuva, mutta se on juuri sopiva satuhetki koko perheen yhteiseen elokuvahetkeen. Tietyt karuudet eivät täysin sovi pienimmille lapsille, mutta kyllä leffan voi katsoa ihan sujuvasti jo ennen ala-asteen aloitusta. Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus, joten sitä ennen ei kannata poistua teatterista.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 26.1.2018
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.foxmovies.com
Ferdinand, 2017, Blue Sky Studios, Twentieth Century Fox Animation, Davis Entertainment
