Näyttelijät: Tina Fey, Will Forte, Colman Domingo, Kerri Kenney-Silver, Marco Calvani, Erika Henningsen, Julia Lester, Steven Pasquale, Alan Alda, Ashlyn Maddox, Jacob Buckenmyer, Vernee Watson, David Tennant ja Steve Carell
Genre: komedia, draama
Jaksomäärä: 8
Jakson kesto: 27 minuuttia - 35 minuuttia - Yhteiskesto: noin 4 tuntia 9 minuuttia
Ikäraja:
Samannimiseen elokuvaan perustuva The Four Seasons nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin Netflixissä toukokuussa 2025, joten jatkoa oli luvassa. Kuvaukset käynnistyivät loppukesästä 2025 ja nyt The Four Seasonsin toinen tuotantokausi on saapunut Netflixiin. Itse olin yllättynyt kuinka paljon pidinkään sarjan avauskaudesta ja olen positiivisin mielin odotellut sille jatkoa. Katsoinkin The Four Seasonsin kakkoskauden neljässä osassa heti sen ilmestyttyä.
Nickiä muistelevien ystävysten suhteet ovat koetuksella, kun he kohtaavat keväällä, kesällä, syksyllä ja talvella.
Lukuun ottamatta Steve Carellin näyttelemää, ensimmäisellä kaudella menehtynyttä Nickiä, The Four Seasonsin tutut hahmot tekevät paluun. Toinen kausi starttaa keväästä, kun ystäväpariskunnat Kate ja Jack (sarjan luoja Tina Fey ja Will Forte) ja Danny ja Claude (Colman Domingo ja Marco Calvani), sekä Nickin ex-vaimo Anne (Kerri Kenney-Silver) ja Nickin uusi tyttöystävä, raskaana oleva Ginny (Erika Henningsen) matkustavat vuorelle, missä Nick tykkäsi patikoida, ripotellakseen miehen tuhkat. Tunnelma on kuitenkin varsin kireä, eikä vain siksi, että Anne kantaa yhä kaunaa Ginnylle. Jackia lukuun ottamatta hahmot eivät todellakaan ole mitään eräjormia. Nämä hahmot ovat toistamiseen mainioita ja on tälläkin kertaa ilo päästä seuraamaan heidän elämiään eri vuodenaikoina. Näyttelijät ovat myös erittäin hyviä, etenkin Domingo ja Calvani, joiden esittämien Dannyn ja Clauden persoonat ovat lähes kuin yö ja päivä, mikä aiheuttaa jatkuvasti erimielisyyksiä.
The Four Seasons jatkaa onnistuneesti avauskaudelta tutuksi tulleella linjallaan, niin tasonsa kuin tarinankerrontansa puolesta. Kuten ensimmäinen kausi, myös tämä toinen on jaettu neljään osaan, kuten nimi jo antaa ymmärtää. Kaksi ensimmäistä jaksoa sijoittuvat kevääseen, kaksi seuraavaa kesään, kaksi seuraavaa syksyyn ja kaksi viimeistä tapahtuvat talvella. Katsoinkin kauden läpi juuri neljässä osassa, nukkuen aina yön yli ennen kuin palasin selvittämään, mitä hahmoille kuuluu seuraavan aikahypyn jälkeen.
Avauskauden tapaan myös kakkoskausi edustaa laadukasta aikuisten komediaa. Yleensä kun puhutaan aikuisten komedioista, tarkoitetaan esimerkiksi ronskia alapäähuumoria. The Four Seasons on kuitenkin aikuisten komedia sen kautta, että huumori rakentuu onnistuneesti hahmojen välisten suhteiden, heidän elämäntilanteidensa ja maailmankatsomusten varaan. Toki monet muutkin komediasarjat tekevät samaa, mutta tämä lähestyy aiheitaan tietyllä tapaa kypsemmin. Sitä kautta sarja toimii pätevänä henkilödraamana, mutta se tarjoaa myös runsaasti hyviä nauruja. Etenkin kevääseen sijoittuvat ensimmäiset jaksot saivat minut hekottelemaan makeasti vähän väliä, oli kyse sitten hahmojen välisistä keskusteluista tai yhä vain absurdimmaksi äityvästä tapahtumaketjusta. Toistamiseen on myös kiinnostavaa seurata, kuinka nämä hahmot kasvavat kuluvan vuoden aikana, vaikka pääsemmekin tapaamaan heidät vain neljänä lyhyenä ajanjaksona. The Four Seasonsin kakkoskausi on erittäin oivallinen ja toivon sarjan saavan vielä lisää jatkoa.
Tuotantokauden ohjaajat (muun muassa Fey ja Domingo ovat käyneet kokeilemassa pestiä myös kameran takana) suoriutuvat hommistaan pätevästi, tanssahdellen hyvin komedian ja draaman välimaastossa. Teknisestikin The Four Seasons jatkaa oivallisella linjalla. Kakkoskausi on osaavasti kuvattu ja leikattu kasaan. Lavastus-, puvustus- ja maskeeraustiimit hoitavat tonttinsa taitavasti ja äänimaailmakin on hyvin rakennettu Jeff Richmondin säveltämiä musiikkeja myöten, jotka mukailevat jälleen Antonio Vivaldin Neljä vuodenaikaa -konserttoja teemaan sopivasti.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.6.2026
Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com
The Four Seasons, Yhdysvallat, 2025-, Universal Television, Big Wig Productions, Envision Casting, Little Stranger, Original Langster
Pääosissa: Steven Pasquale, Johnny Lewis, John Ortiz, Kristen Hager, Reiko Aylesworth, Sam Trammell, Ariel Gade, David Paetkau, Gina Holden, David Hornsby, Chris William Martin, Chelah Horsdal, Liam James, Kurt Max Runte, Matt Ward, Michael Suchánek, Tim Henry, Robert Joy, Tom Woodruff Jr., Ian Whyte ja Françoise Yip
Genre: kauhu, scifi, toiminta
Kesto: 1 tunti 34 minuuttia
Ikäraja: 18
Scifikauhuelokuvasarja Alienin (1979-) ja scifitoimintaelokuvasarja Predatorin (1987-) risteyttänyt elokuva AVP: Alien vs. Predator (2004) oli taloudellinen hitti, vaikka kriitikot lyttäsivät sen ja monet fanitkin antoivat sille negatiivista palautetta. Taloudellisen menestyksen myötä 20th Century Fox pisti jatko-osan tuotantoon ja pestasi ohjaajiksi Strausen veljekset Colinin ja Gregin, jotka olivat pitkään haaveilleet mahdollisuudesta Hollywoodissa ja olivat pyrkineet jo ensimmäisen Alien vs. Predator -filmin ohjaajaksi. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2006 ja lopulta Aliens vs. Predator: Requiem, eli suomalaisittain ihan vain Aliens vs. Predator 2 sai ensi-iltansa marraskuussa 2007. Elokuva ei kuitenkaan ollut edeltäjänsä veroinen hitti, minkä lisäksi niin elokuvasarjojen fanit kuin kriitikotkin haukkuivat sen lyttyyn. Elokuva jopa sai Razzie-ehdokkuudet huonoimpana jatko-osana ja kauhuelokuvana. Kuten kerroin arvostelussani AVP: Alien vs. Predatorista, avaruusmonstereiden ensimmäinen yhteisleffa on itselleni nostalginen tapaus, jonka parissa viihdyn passelisti edelleen. Jatko-osasta, jonka näin muutama vuosi ensimmäisen jälkeen, en kuitenkaan ole koskaan pitänyt. Kun huomasin AVP: Alien vs. Predatorin täyttävän tänä vuonna 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi arvostella elokuvan, sekä sen jatko-osan. Katsoinkin Aliens vs. Predator 2:n heti seuraavana iltana.
Alien ja predatorin symbioosi predalien aiheuttaa tuhoa saalistajien aluksessa ja saa sen tekemään pakkolaskun lähelle pientä coloradolaiskaupunkia, Gunnisonia, jonka asukkaat joutuvat keskelle avaruusolentojen välistä taistelua.
Siinä, missä ensimmäinen Alien vs. Predator -elokuva keskittyi tutkimusryhmään, joka lähti selvittämään mysteerisen pyramidin saloja, pieneen amerikkalaiskaupunkiin sijoittuva jatko-osa kertoo Gunnisonin asukkaista. Heitä ovat muun muassa paikallinen sheriffi Eddie (John Ortiz), apulaissheriffi Ray (Chris William Martin) ja hänen vaimonsa Carrie (Gina Holden), vastikään vankilasta vapautunut Dallas (Steven Pasquale) ja hänen pikkuveljensä Ricky (Johnny Lewis), Rickyn ihastuksenkohde Jesse (Kristen Hager) ja Jessen poikaystävä Dale (David Paetkau), kotiinsa palaava sotilas Kelly (Reiko Aylesworth), hänen miehensä Tim (Sam Trammell) ja heidän tyttärensä Molly (Ariel Gade), sekä metsästäjä Buddy (Kurt Max Runte), hänen vaimonsa Darcy (Chelah Horsdal) ja heidän poikansa Sam (Liam James). Eivät ykkösleffan hahmot mitään erityisen moniulotteisia tai muistettavia olleet, mutta he muodostivat sentään ihan tarpeeksi tykättävän joukon, jotta heitä kannusti, kun paska osui tuulettimeen. Näistä gunnisonilaisista ei jaksa välittää tuon taivaallista. Hahmot ovat toinen toistaan pahvisempia ja mitäänsanomattomampia, suorastaan käveleviä karikatyyrejä, joiden ainoa funktio on toimia tykinruokana. Näyttelijöissäkään ei ole pahemmin kehumista, etenkään teineissä. Parhaiten suoriutuu sheriffiä esittävä Ortiz.
Alienien ja predatorin asuissa hikoilevat toistamiseen Tom Woodruff Jr. ja Ian Whyte, jotka hyppäävät antaumuksella takaisin ikonisten scifimörköjen saappaisiin. Kumpikin suoriutuu toistamiseen mallikkaasti. Whyte hoitaa hommansa erityisen hyvin, tehden tämänkertaisesta predatorista erilaisen kuin viime leffassa. Ykkösleffan saalistajat olivat vielä teini-ikäisiä kokelaita, mutta tämänkertainen predator on kokenut soturi ja sen myös huomaa. Lisäksi menoon hyppää mukaan ykkösleffan päätteeksi syntynyt predalien, nimensä mukaisesti predatorin ja alienin sekoitus, joka on aivan mahtava idea. Harmi vain, ettei uutta olentoa hyödynnetä kaksisesti.
Ensimmäistä Alien vs. Predator -elokuvaa kritisoitiin ilmestyessään fanien toimesta sen "lapsiystävällisyydestä" ja valoisuudesta, eivätkä nämä kritiikit ole selvästi menneet ohi studiopomoilta ja jatko-osan tekijöiltä. Aliens vs. Predator 2:sta on tehty huomattavasti edeltäjäänsä väkivaltaisempi, raaempi ja synkempi. Päät räjähtelevät, veri roiskuu, raajat sulavat happoverestä, eivätkä edes lapset ole turvassa, kun nämä avaruuden hirviöt ryhtyvät rellestämään. Raakuuksissa on siis väännetty nupit kaakkoon ja vaikka toisaalta pidän siitä, että tekijät ovat olleet varsin rohkeita etenkin Hollywoodin mittareilla, välillä mennään liian pitkälle. Tarvitseeko tekijöiden oikeasti näyttää, kun raskaana olevan naisen vatsasta purskahtaa ulos alien-vauvoja, jotka ovat juuri ahmineet ihmisvauvan?
Ja jos jossain tekijät ovat menneet aivan liian pitkälle, niin synkkyydessä. Eikä kyse ole nyt tummasävyisistä teemoista ja sen sellaisista, vaan siitä että valaisutiimi taisi jäädä kotiin elokuvaa tehdessä. Suuri osa leffasta tapahtuu niin pimeässä, että katsojan on jatkuvasti vaikea saada selvää, mitä ruudulla tapahtuu. Itse katsoin elokuvan keskellä yötä, verhot visusti ikkunoissa ja valot pois päältä, mutta silti turhauduin vähän väliä Aliens vs. Predator 2:n pimeyden takia. Erityisen turhauttavaa on, että puvustajat ovat selvästi tehneet upeaa työtä näiden monstereiden kanssa, mutta surkean valaisun takia xenomorpheista ja predatorista on usein näkyvissä pelkät siluetit. Uuden predalien-hirviön ulkonäöstä on vaikea muodostaa mielipidettä, kun otusta ei pääse koskaan näkemään kunnolla. Ja jos leffan ensimmäinen puolisko turhauttaa vähäisen valaistuksen takia, niin todellinen ärtymys syntyy, kun taistelun tiimellyksessä predator menee räjäyttämään paikallisen voimalan ja kaupungista katkeavat sähköt.
Tylsät, pahviset hahmot, yliampuvuuksiin äityvä raakuus ja liiallinen pimeys ovat vain osa leffan ongelmista. Ei ensimmäisen elokuvan käsikirjoitusta kehtaisi vaikkapa Oscareihin pistää ehdolle, mutta löytyi sen tekstistä enemmän sisältöä kuin tästä. Siinä sentään rakennettiin mysteeriä ja pohdittiin mytologiaa näiden olentojen vastakkainasettelun taustalle. Jatko-osasta ei löydy mitään tällaista. Predalienin aiheuttaman tuhon takia predator-alus tekee pakkolaskun takaisin Maahan ja sitten nähdään, kun ihmiset joutuvat kerta toisensa perään jonkun näistä monstereista uhriksi, kunnes lopputekstit lähtevät rullaamaan. Aliens vs. Predator 2 on todella laiskasti pistetty kasaan - niinkin laiskasti, että tekijät tuntuvat jatkuvasti unohtavan asioita edellisosasta, oli kyse sitten predatorien aluksen lavastuksesta tai erään hahmon vitsailusta, että "eikös halloween ole vasta lokakuussa?" Ensimmäinen elokuva tapahtui 10. lokakuuta 2004 ja kaiken tiedon mukaan jatko-osa tapahtuu päivää tai paria myöhemmin.
Merkittävä ongelma on myös se, ettei elokuva oikein tunnu Alienilta tai Predatorilta. Etenkin alienit tuntuvat vierailta omassa elokuvassaan, eivätkä ne istu filmin pikkukaupunkiasetelmaan. Mukaan mahtuu pari Predator-leffalta tuntuvaa hetkeä, kun saalistaja väijyy metsässä, mutta muuten leffa muistuttaa enemmän jotain slasher-kauhurainaa. Erityisesti Rickyn, Jessen ja Dalen välisestä kolmiodraamasta tulee mieleen joku halpa teinikauhuilu ja niinpä xenomorphin tai predatorin sijaan katsoja odottaa hahmojen kimppuun hyökkäävän ennemminkin Jason Voorheesin tai Michael Myersin tapaisia murhaajia.
Elokuvan ohjauksesta vastaavat Strausen veljekset Colin ja Greg, jotka olivat pitkään yrittäneet saada jalkaansa ovenväliin Hollywoodissa ja saivatkin lopulta tahtonsa läpi, kun 20th Century Fox tarjosi heille mahdollisuutta ohjata AVP: Alien vs. Predatorin jatko-osan. Strauset olivat kovia fanipoikia ja sen myös näkee. Jatko-osa kun näyttää ja tuntuu fanileffalta, mitä vain pahentaa kiusallisen kehnosti mukaan ujutetut viittaukset aiempiin elokuviin "Get to the choppa." -repliikistä lähtien. Veljesten työ on kehnoa ja amatöörimäistä, eikä asiaa auta Shane Salernon ontto käsikirjoitus. Leffa on kuvattu ihan passelisti, mutta kuten jo olen ilmaissut, hyvätkin otokset menevät pilalle, kun lamppuja ei ole sytytetty. Leikkaus ei ole kaksista ja siitä tulee usein televisiomainen olo, kun kohtaukset yleensä loppuvat mustaan ruutuun mainoskatkon omaisesti. Sentään äänimaailma on pätevästi rakennettu. Elokuvassa hyödynnetään edellisosaa enemmän ikonisia alien- ja predator-ääniä, minkä lisäksi Brian Tyler on hyödyntänyt sävellyksissään hirviöiden soololeffojen musiikkeja. Tylerin melodiat ovatkin yksi leffan harvoja hyviä puolia.
Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.1.2023
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Aliens vs. Predator: Requiem, 2007, Twentieth Century Fox, Davis Entertainment, Brandywine Productions, Dune Entertainment
