Arvostelu: Tiedän mitä teit viime kesänä 3 (I'll Always Know What You Did Last Summer - 2006)

TIEDÄN MITÄ TEIT VIIME KESÄNÄ 3

I'LL ALWAYS KNOW WHAT YOU DID LAST SUMMER

Ohjaus: Sylvain White

Pääosissa: Brooke Nevin, David Paetkau, Torrey DeVitto, Ben Easter, Seth Packard, KC Clyde, Clay Taylor, Michael Flynn, Brittanie Nicole Leary ja Don Shanks

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 32 minuuttia

Ikäraja: 16

Kauhuelokuva Tiedän mitä teit viime kesänä (I Know What You Did Last Summer - 1997) oli taloudellinen hitti, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Tiedän yhä mitä teit viime kesänä (I Still Know What You Did Last Summer - 1998) menestyi myös hyvin, joten kolmannen elokuvan suunnittelu alkoi heti. Alun perin Jennifer Love Hewittin ja Freddie Prinze Jr:n oli tarkoitus palata rooleihinsa, mutta tuotanto jäi jumiin ja lopulta kumpikin näyttelijä jätti projektin. Kolmas elokuva päätettiin muovata kokonaan uusiksi ja Damon Santostefano palkattiin ohjaajaksi. Hänet kuitenkin potkittiin pihalle elokuvasta vain kaksi viikkoa ennen kuvausten alkua ja hänen tilalle otettiin kiireessä Sylvain White. Kuvaukset käynnistyivät ja lopulta I'll Always Know What You Did Last Summer, eli suomalaisittain vähän tylsemmin nimetty Tiedän mitä teit viime kesänä 3 julkaistiin suoraan DVD:llä elokuussa 2006, saaden täystyrmäyksen niin katsojilta kuin kriitikoilta. Itse en ollut aiemmin katsonut yhtäkään osaa elokuvasarjasta, vaikka olin tiennyt sen olemassaolosta jo vuosia. Kuitenkin nyt kun Hewitt ja Prinze Jr. ovat tekemässä paluun uudessa Tiedän mitä teit viime kesänä -elokuvassa (I Know What You Did Last Summer - 2025), päätin sitä odotellessa vihdoin ja viimein katsoa edelliset leffat läpi. Pidin alkuperäisestä elokuvasta ja kakkososakin vielä menetteli mielestäni, mutta aloitin kolmannen, suoraan DVD:llä julkaistun, halvalla ja kiirehtien tehdyn kolmososan varautunein fiiliksin.

Nuorten itsenäisyyspäivän jekku saa ikävän käänteen, kun yksi nuorista kuolee onnettomuudessa. Nuoret päättävät pitää tapahtuneen salassa, syyttäen myyttistä kalastajatakkista koukkumurhaajaa tapahtuneesta. Vuotta myöhemmin nuoret joutuvat kauhukseen huomaamaan, että joku on alkanut oikeasti vainoamaan heitä kalastaja-asussa ja koukun kanssa.

Tiedän mitä teit viime kesänä 3:n jouduttua tuotantohelvettiin, kahta edellistä elokuvaa tähdittäneet Jennifer Love Hewitt ja Freddie Prinze Jr. ymmärsivät jättää projektin ja niinpä kolmososa ei kerro enää Julie Jamesista ja Ray Bronsonista. Uusina hahmoina heidän tilalle nousee pienessä coloradolaiskaupungissa, Broken Ridgessä asuvat Amber (Brooke Nevin) ja hänen poikaystävänsä Colby (David Paetkau), sekä heidän ystävänsä Zoe (Torrey DeVitto), Lance (Ben Easter), Roger (Seth Packard) ja PJ (Clay Taylor), kuusi totaalisen tylsää tyyppiä, joiden kohtalot eivät jaksa kiinnostaa katsojaa tippaakaan. Hahmot jäävät todella ontoiksi ja ainoat syvyydentapaiset löytyvät Amberista ja Colbystä, jotka ovat hyvin geneeriset kiltti tyttö ja tämän poikaystävä, joka haluaisi päästä niin sanotusti näkemään maailmaa, ennen kuin asettuu aloilleen. Asiaa ei auta, ettei juuri yksikään näyttelijöistä ole hyvä. Jokainen on tönkkö roolissaan ja suurimman osan reaktiot kauhistuttaviin tapahtumiin tuntuvat laimeilta ja pakotetuilta.

     Elokuvassa nähdään myös Michael Flynn kaupungin seriffi Davisina, sekä KC Clyde tämän apulaisseriffi Hafnerina. Flynn ja Clyde sentään ajavat asiansa lyhyen ruutuaikansa sisällä.

Alkuperäinen Tiedän mitä teit viime kesänä ei ole yhtä nerokas slasherleffa kuin saman käsikirjoittajan, Kevin Williamsin kynäilemä Scream (1996), mutta se oli silti varsin toimiva tapaus, enkä mieltänyt jatko-osaa Tiedän yhä mitä teit viime kesänä niin kehnoksi kuin moni muu. Ja nyt kun olen nähnyt Tiedän mitä teit viime kesänä 3:n, sanonpahan vain, että kaikkien, jotka ovat haukkuneet kahta edellistä leffaa huonoiksi, pitäisi katsoa tämä kolmososa, sillä kaksi aiempaa elokuvaahan ovat Oscarin arvoisia suorituksia tähän verrattuna. Tiedän mitä teit viime kesänä 3:ssa ei toimi mikään. Ei yhtään mikään. Se on kehnosti näytelty, huonosti ohjattu, surkeasti käsikirjoitettu ja kaikin puolin kökösti kasaan pistetty yritys rahastaa parin kauhuhitin nimellä.

Jo elokuvan lähtökohdat ovat naurettavan tyhmät. Alkuperäisessä elokuvassa oli erittäin kiinnostava asetelma, kun joukko juhlivia nuoria ajoi vahingossa miehen yli ja he päättivät hankkiutua todisteista eroon ja vaieta iäksi, mutta heidän tekonsa palasikin kummittelemaan. Tässä kolmosessa nuoret päättävät järjestää pilan itsenäisyyspäivänä, mutta se meneekin pieleen syystä, jota ei koskaan selitetä ja nyt nämä nuoret joutuvat hyssyttelemään tapahtuneesta. Mutta tietenkin tasan vuotta myöhemmin hahmot alkavat saada tuttuja viestejä, että "tiedän mitä teit viime kesänä" ja näkemään varjoissa lymyilevän, kalastajan takkiin ja hattuun sonnustautuneen hyypän, joka heiluttelee koukkua uhkaavan oloisesti. Kuka tämä kalastaja on tällä kertaa ja miksi hän jahtaa näitä nuoria? Vastaukset tulevat taatusti saamaan katsojan pyörittelemään silmiään.

Sen lisäksi, että elokuva tuntuu vaivaannuttavan väkinäiseltä jo muutenkin, asiaa vain pahentaa se, että leffa ei pelota, ei tippaakaan. Tiedän mitä teit viime kesänä 3 on itse asiassa jopa varsin tylsä leffa. Kestoa on vain puolitoista tuntia, mutta se tuntuu yli kaksituntiselta, kun mitään mielenkiintoista ei oikeastaan tapahdu. Hahmojen kohtaloista ei välitä, eikä mysteerinkään tuntua saada rakennettua. Ja sitten kun hahmot vihdoin ja viimein kohtaavat koukkukalastajan, ovat kohtaukset pökerryttävän kömpelösti, välillä jopa tahattoman koomisesti toteutettuja.

Kolmososan ohjauksesta vastasi lopulta Sylvain White, joka hyppäsi mukaan tuotantoon vain kaksi viikkoa ennen kuvauksia, alkuperäisen ohjaaja Damon Santostefanon saatua potkut. Whiten puolustukseksi voisi sanoa, että hänet on pakotettu kiirehtimään, mutta eipä se silti tee lopputuloksesta hyvää. White ei saa luotua minkäänlaista jännitettä, vaan luottaa kauhuosastolla vain typeriin, kovaäänisiin äkkisäikäytyksiin. Teknisissäkään puolissa ei ole hurraamista. Kameratyöskentely näyttää amatöörimäiseltä ja usein suorastaan rumalta, mitä ei auta tylsän ankea värimäärittely. Leikkaus on ajoittain pöyristyttävän huonoa, mitä vain pahentaa lisään heitetyt, todella halvat efektit. Lavastus ja puvustus sentään menettelevät ja parit veriset maskeeraukset näyttävät hyviltä. Sääli, että muutaman lahjakkaan tekijän panos menee hukkaan muuten niin paskassa leffassa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.8.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

I'll Always Know What You Did Last Summer, 2006, Destination Films, Original Film, Screen Gems, Sony Pictures Releasing

Arvostelu: Aliens vs. Predator 2 (Aliens vs. Predator: Requiem - 2007)

ALIENS VS. PREDATOR 2

ALIENS VS. PREDATOR: REQUIEM

Ohjaus: Colin Strause ja Greg Strause

Pääosissa: Steven Pasquale, Johnny Lewis, John Ortiz, Kristen Hager, Reiko Aylesworth, Sam Trammell, Ariel Gade, David Paetkau, Gina Holden, David Hornsby, Chris William Martin, Chelah Horsdal, Liam James, Kurt Max Runte, Matt Ward, Michael Suchánek, Tim Henry, Robert Joy, Tom Woodruff Jr., Ian Whyte ja Françoise Yip

Genre: kauhu, scifi, toiminta

Kesto: 1 tunti 34 minuuttia

Ikäraja: 18

Scifikauhuelokuvasarja Alienin (1979-) ja scifitoimintaelokuvasarja Predatorin (1987-) risteyttänyt elokuva AVP: Alien vs. Predator (2004) oli taloudellinen hitti, vaikka kriitikot lyttäsivät sen ja monet fanitkin antoivat sille negatiivista palautetta. Taloudellisen menestyksen myötä 20th Century Fox pisti jatko-osan tuotantoon ja pestasi ohjaajiksi Strausen veljekset Colinin ja Gregin, jotka olivat pitkään haaveilleet mahdollisuudesta Hollywoodissa ja olivat pyrkineet jo ensimmäisen Alien vs. Predator -filmin ohjaajaksi. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2006 ja lopulta Aliens vs. Predator: Requiem, eli suomalaisittain ihan vain Aliens vs. Predator 2 sai ensi-iltansa marraskuussa 2007. Elokuva ei kuitenkaan ollut edeltäjänsä veroinen hitti, minkä lisäksi niin elokuvasarjojen fanit kuin kriitikotkin haukkuivat sen lyttyyn. Elokuva jopa sai Razzie-ehdokkuudet huonoimpana jatko-osana ja kauhuelokuvana. Kuten kerroin arvostelussani AVP: Alien vs. Predatorista, avaruusmonstereiden ensimmäinen yhteisleffa on itselleni nostalginen tapaus, jonka parissa viihdyn passelisti edelleen. Jatko-osasta, jonka näin muutama vuosi ensimmäisen jälkeen, en kuitenkaan ole koskaan pitänyt. Kun huomasin AVP: Alien vs. Predatorin täyttävän tänä vuonna 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi arvostella elokuvan, sekä sen jatko-osan. Katsoinkin Aliens vs. Predator 2:n heti seuraavana iltana.

Alien ja predatorin symbioosi predalien aiheuttaa tuhoa saalistajien aluksessa ja saa sen tekemään pakkolaskun lähelle pientä coloradolaiskaupunkia, Gunnisonia, jonka asukkaat joutuvat keskelle avaruusolentojen välistä taistelua.

Siinä, missä ensimmäinen Alien vs. Predator -elokuva keskittyi tutkimusryhmään, joka lähti selvittämään mysteerisen pyramidin saloja, pieneen amerikkalaiskaupunkiin sijoittuva jatko-osa kertoo Gunnisonin asukkaista. Heitä ovat muun muassa paikallinen sheriffi Eddie (John Ortiz), apulaissheriffi Ray (Chris William Martin) ja hänen vaimonsa Carrie (Gina Holden), vastikään vankilasta vapautunut Dallas (Steven Pasquale) ja hänen pikkuveljensä Ricky (Johnny Lewis), Rickyn ihastuksenkohde Jesse (Kristen Hager) ja Jessen poikaystävä Dale (David Paetkau), kotiinsa palaava sotilas Kelly (Reiko Aylesworth), hänen miehensä Tim (Sam Trammell) ja heidän tyttärensä Molly (Ariel Gade), sekä metsästäjä Buddy (Kurt Max Runte), hänen vaimonsa Darcy (Chelah Horsdal) ja heidän poikansa Sam (Liam James). Eivät ykkösleffan hahmot mitään erityisen moniulotteisia tai muistettavia olleet, mutta he muodostivat sentään ihan tarpeeksi tykättävän joukon, jotta heitä kannusti, kun paska osui tuulettimeen. Näistä gunnisonilaisista ei jaksa välittää tuon taivaallista. Hahmot ovat toinen toistaan pahvisempia ja mitäänsanomattomampia, suorastaan käveleviä karikatyyrejä, joiden ainoa funktio on toimia tykinruokana. Näyttelijöissäkään ei ole pahemmin kehumista, etenkään teineissä. Parhaiten suoriutuu sheriffiä esittävä Ortiz.

     Alienien ja predatorin asuissa hikoilevat toistamiseen Tom Woodruff Jr. ja Ian Whyte, jotka hyppäävät antaumuksella takaisin ikonisten scifimörköjen saappaisiin. Kumpikin suoriutuu toistamiseen mallikkaasti. Whyte hoitaa hommansa erityisen hyvin, tehden tämänkertaisesta predatorista erilaisen kuin viime leffassa. Ykkösleffan saalistajat olivat vielä teini-ikäisiä kokelaita, mutta tämänkertainen predator on kokenut soturi ja sen myös huomaa. Lisäksi menoon hyppää mukaan ykkösleffan päätteeksi syntynyt predalien, nimensä mukaisesti predatorin ja alienin sekoitus, joka on aivan mahtava idea. Harmi vain, ettei uutta olentoa hyödynnetä kaksisesti.

Ensimmäistä Alien vs. Predator -elokuvaa kritisoitiin ilmestyessään fanien toimesta sen "lapsiystävällisyydestä" ja valoisuudesta, eivätkä nämä kritiikit ole selvästi menneet ohi studiopomoilta ja jatko-osan tekijöiltä. Aliens vs. Predator 2:sta on tehty huomattavasti edeltäjäänsä väkivaltaisempi, raaempi ja synkempi. Päät räjähtelevät, veri roiskuu, raajat sulavat happoverestä, eivätkä edes lapset ole turvassa, kun nämä avaruuden hirviöt ryhtyvät rellestämään. Raakuuksissa on siis väännetty nupit kaakkoon ja vaikka toisaalta pidän siitä, että tekijät ovat olleet varsin rohkeita etenkin Hollywoodin mittareilla, välillä mennään liian pitkälle. Tarvitseeko tekijöiden oikeasti näyttää, kun raskaana olevan naisen vatsasta purskahtaa ulos alien-vauvoja, jotka ovat juuri ahmineet ihmisvauvan?

Ja jos jossain tekijät ovat menneet aivan liian pitkälle, niin synkkyydessä. Eikä kyse ole nyt tummasävyisistä teemoista ja sen sellaisista, vaan siitä että valaisutiimi taisi jäädä kotiin elokuvaa tehdessä. Suuri osa leffasta tapahtuu niin pimeässä, että katsojan on jatkuvasti vaikea saada selvää, mitä ruudulla tapahtuu. Itse katsoin elokuvan keskellä yötä, verhot visusti ikkunoissa ja valot pois päältä, mutta silti turhauduin vähän väliä Aliens vs. Predator 2:n pimeyden takia. Erityisen turhauttavaa on, että puvustajat ovat selvästi tehneet upeaa työtä näiden monstereiden kanssa, mutta surkean valaisun takia xenomorpheista ja predatorista on usein näkyvissä pelkät siluetit. Uuden predalien-hirviön ulkonäöstä on vaikea muodostaa mielipidettä, kun otusta ei pääse koskaan näkemään kunnolla. Ja jos leffan ensimmäinen puolisko turhauttaa vähäisen valaistuksen takia, niin todellinen ärtymys syntyy, kun taistelun tiimellyksessä predator menee räjäyttämään paikallisen voimalan ja kaupungista katkeavat sähköt.

Tylsät, pahviset hahmot, yliampuvuuksiin äityvä raakuus ja liiallinen pimeys ovat vain osa leffan ongelmista. Ei ensimmäisen elokuvan käsikirjoitusta kehtaisi vaikkapa Oscareihin pistää ehdolle, mutta löytyi sen tekstistä enemmän sisältöä kuin tästä. Siinä sentään rakennettiin mysteeriä ja pohdittiin mytologiaa näiden olentojen vastakkainasettelun taustalle. Jatko-osasta ei löydy mitään tällaista. Predalienin aiheuttaman tuhon takia predator-alus tekee pakkolaskun takaisin Maahan ja sitten nähdään, kun ihmiset joutuvat kerta toisensa perään jonkun näistä monstereista uhriksi, kunnes lopputekstit lähtevät rullaamaan. Aliens vs. Predator 2 on todella laiskasti pistetty kasaan - niinkin laiskasti, että tekijät tuntuvat jatkuvasti unohtavan asioita edellisosasta, oli kyse sitten predatorien aluksen lavastuksesta tai erään hahmon vitsailusta, että "eikös halloween ole vasta lokakuussa?" Ensimmäinen elokuva tapahtui 10. lokakuuta 2004 ja kaiken tiedon mukaan jatko-osa tapahtuu päivää tai paria myöhemmin.

Merkittävä ongelma on myös se, ettei elokuva oikein tunnu Alienilta tai Predatorilta. Etenkin alienit tuntuvat vierailta omassa elokuvassaan, eivätkä ne istu filmin pikkukaupunkiasetelmaan. Mukaan mahtuu pari Predator-leffalta tuntuvaa hetkeä, kun saalistaja väijyy metsässä, mutta muuten leffa muistuttaa enemmän jotain slasher-kauhurainaa. Erityisesti Rickyn, Jessen ja Dalen välisestä kolmiodraamasta tulee mieleen joku halpa teinikauhuilu ja niinpä xenomorphin tai predatorin sijaan katsoja odottaa hahmojen kimppuun hyökkäävän ennemminkin Jason Voorheesin tai Michael Myersin tapaisia murhaajia.

Elokuvan ohjauksesta vastaavat Strausen veljekset Colin ja Greg, jotka olivat pitkään yrittäneet saada jalkaansa ovenväliin Hollywoodissa ja saivatkin lopulta tahtonsa läpi, kun 20th Century Fox tarjosi heille mahdollisuutta ohjata AVP: Alien vs. Predatorin jatko-osan. Strauset olivat kovia fanipoikia ja sen myös näkee. Jatko-osa kun näyttää ja tuntuu fanileffalta, mitä vain pahentaa kiusallisen kehnosti mukaan ujutetut viittaukset aiempiin elokuviin "Get to the choppa." -repliikistä lähtien. Veljesten työ on kehnoa ja amatöörimäistä, eikä asiaa auta Shane Salernon ontto käsikirjoitus. Leffa on kuvattu ihan passelisti, mutta kuten jo olen ilmaissut, hyvätkin otokset menevät pilalle, kun lamppuja ei ole sytytetty. Leikkaus ei ole kaksista ja siitä tulee usein televisiomainen olo, kun kohtaukset yleensä loppuvat mustaan ruutuun mainoskatkon omaisesti. Sentään äänimaailma on pätevästi rakennettu. Elokuvassa hyödynnetään edellisosaa enemmän ikonisia alien- ja predator-ääniä, minkä lisäksi Brian Tyler on hyödyntänyt sävellyksissään hirviöiden soololeffojen musiikkeja. Tylerin melodiat ovatkin yksi leffan harvoja hyviä puolia.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 2.1.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Aliens vs. Predator: Requiem, 2007, Twentieth Century Fox, Davis Entertainment, Brandywine Productions, Dune Entertainment

Arvostelu: Final Destination - viimeinen määränpää 2 (Final Destination 2 - 2003)

FINAL DESTINATION - VIIMEINEN MÄÄRÄNPÄÄ 2

FINAL DESTINATION 2

Ohjaus: David R. Ellis
Pääosissa: A. J. Cook, Michael Landes, Ali Larter, David Paetkau, James Kirk, Lynda Boyd, Keegan Connor Tracy, Jonathan Cherry, T. C. Carson, Justina Machado ja Tony Todd
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 30 minuuttia
Ikäraja: 16

Jeffrey Reddickin ideaan pohjautunut kauhuelokuva Final Destination - viimeinen määränpää (Final Destination - 2000) oli iso menestys, joten sille päätettiin tietenkin tehdä jatkoa. New Line Cinema -yhtiö tilasikin Reddickiltä heti sarjaa jatkavan tarinan. Ensimmäisen osan ohjaaja James Wong ei kuitenkaan voinut jatkaa, sillä hän oli lupautunut ohjaamaan scifitoimintaleffan The One (2001). Hänet korvattiin David R. Ellisillä, joka oli aiemmin toiminut elokuvien kakkosyksikön ohjaajana ja kuvaukset alkoivat. Final Destination - viimeinen määränpää 2 sai ensi-iltansa tammikuussa 2003 ja edellisen osan tavoin se oli taloudellinen hitti, mistä kriitikot eivät pitäneet. Itse en ollut nähnyt elokuvaa aiemmin, vaikka olen ollut tietoinen Final Destination -sarjasta jo vuosia. Kun huomasin, että sarjan ensimmäinen osa täyttää tänä vuonna 20 vuotta, päätin katsoa ja arvostella sen. Vaikka pidin sitä kehnona tekeleenä, päätin katsoa loputkin sarjasta.

Tasan vuosi lento 180:n onnettomuuden jälkeen Kimberly Corman saa näyn, missä moni kuolee valtavassa autokolarissa. Kimberly onnistuu estämään muutamien kuoleman, mutta pian alkaa taas näyttämään siltä, ettei kuolemaa ja kohtaloa noin vain häiritäkään...

Tämän leffan päähenkilö ei ole ensimmäisen osan Alex (Devon Sawa) - onneksi, sillä Sawa oli niin surkea roolissa - vaan A. J. Cookin näyttelemä Kimberly, joka Alexin tavoin näkee kauhistuttavan näyn ja sotkee kuoleman suunnitelmat. Kimberly ei ole kovin kummoinen tai kiinnostava hahmo, mutta sentään Cook on paljon parempi roolissaan kuin ylidramaattinen Sawa. Hahmo jätetään lopulta aika etäiseksi, eikä katsojaa kiinnosta hänen kohtalo yhtään enempää kuin muiden.
     Kimberlyn lisäksi muita suuresta auto-onnettomuudesta selvinneitä ovat konstaapeli Burke (Michael Landes), urheilullinen Evan (David Paetkau), nuori poika Tim (James Kirk) ja tämän äiti (Lynda Boyd), täsmällinen bisnesnainen Kat (Keegan Connor Tracy), huumeita käyttävä Rory (Jonathan Cherry), vitsaileva Eugene (T. C. Carson) ja raskaana oleva Isabella (Justina Machado). Katsojaa ei voisi vähempää kiinnostaa kenenkään hahmon kohtalo. Lähinnä katsojana vain haluaa nähdä, millaisilla eri tavoilla kuolema käy napsimassa heidät omakseen. Yksikään näyttelijöistä ei tietenkään tee millään lailla vakuuttavaa suoritusta, mutta suuri osa selviää hommastaan toimivasti. Leffassa on mukana myös pari tuttua henkilöä ensimmäisestä elokuvasta...

Vaikkei ensimmäinen Final Destination - viimeinen määränpää ollut lainkaan pelottava elokuva tai edes jännittävä, vaan enemmänkin tahattoman koominen, oli siinä selvää yritystä rakentaa jännitettä ja olla jonkinsortin kauhuteos. Tällaista yrittämistä ei löydy lainkaan toisesta osasta. Final Destination - viimeinen määränpää 2:n tekijät ovat selvästi tienneet, että ensimmäisessä osassa katsojia kiinnosti lähinnä nähdä monipuolisia kuolemia ja tämä leffa yrittääkin päihittää edellisen osan kuolemat yliampuvuudessaan. Kohtaukset eivät todellakaan ole pelottavia tai jännittäviä, vaan katsojana enemmänkin ulvoo naurusta muutaman todella surkeasti ja hysteerisen hauskasti toteutetun kuoleman aikana. Jotkut kuolinkohtaukset ja etenkin kuolintavat tulevat täysin puskista ja niiden yllättävyys ja kömpelyys saivat minut nauramaan oikein makeasti. Elokuva tiedostaa olevansa typerää hömppää, eikä erityisemmin yritä olla mitään enempää.

Silti täytyy sanoa, että vaikka muutamat kuolemat ilahduttivat minua yliampuvuudellaan ja kököllä toteutuksellaan, eivät leffan muut typeryydet saaneet minua hilpeäksi. Päinvastoin. Elokuva menee vielä edellistäkin osaa typerämpiin sfääreihin muka-syvällisen "kuoleman suuren suunnitelman" kanssa. Aina kun kyseinen suunnitelma nostettiin puheenaiheeksi, en voinut muuta kuin kuvitella päässäni kaapuun pukeutuneen luurangon, joka kirjoittelee vihkoon listaa ja kiroaa, kun joku listasta toimii vastoin hänen tahtoaan. Miksi ihmeessä kuoleman olisi pakko hypätä aina jonkun yli, kun tämä saadaan pelastettua, eikä voi yrittää uudestaan? Ottaen huomioon, kuinka kuolema selvästi ohjailee maailmaa saadakseen nämä hahmot tapetuksi, miksi hänen täytyy tehdä se näin monimutkikkaasti? Miksei kuolema vain pudota lentokoneita heidän niskaansa, niin homma olisi sillä selvä? Muutamaa kuolinkohtausta lukuunottamatta Final Destination - viimeinen määränpää 2 sai minut lähinnä pyörittelemään silmiäni, huokailemaan syvään ja tarkistamaan, josko filmi päättyisi pian. Leffalla on kestoa puolitoista tuntia, mutta kun kenenkään kohtalo ei kiinnosta, eikä oikeastaan mikään muukaan kuolemien välissä herätä mielenkiintoa, on elokuva pitkäveteistä katseltavaa. Jo ensimmäinen osa oli huono, mutta tämä toinen osa onnistui olemaan jotenkin vieläkin huonompi.

Uusi ohjaaja David R. Ellis ei tee kaksista työtä tunnelman kanssa, eikä luo minkäänlaista jännitettä. Hän sählää vähän siihen suuntaan, mutta tekeekin siten filmistä lähinnä tahattoman koomisen. Käsikirjoittajakaksikko J. Mackye Gruber ja Eric Bress pääasiassa vain kopioi juttuja ensimmäisestä osasta ja yrittää paisuttaa niistä entistä sekopäisempiä. Leffa ei ole edes kovin hyvin kuvattu tai leikattu. Värimaailmakin on laimeasti toteutettu. Tehosteet ovat paikoitellen videopelimäiset, mutta sentään äänipuoli on tarpeeksi kelvollinen. Säveltäjä Shirley Walker ei kuitenkaan saa mitään mielenkiintoista aikaiseksi musiikkien puolella.

Yhteenveto: Final Destination - viimeinen määränpää 2 on huono muka-kauhusähellys, mikä lähinnä naurattaa kökköydellään. Tarina pääasiassa kopioi ensimmäistä osaa, mutta kuolemista on haluttu tehdä vielä yliampuvampia, mikä vain pahentaa elokuvan tahatonta komiikkaa. Yliampuva vakavuus ja muka-syvällinen pohdinta kuoleman suuresta suunnitelmasta saavat katsojan pyörittelemään silmiä. Hahmot ovat täysin mitäänsanomattomia, eikä heissä kiinnosta mikään muu kuin se, miten he kuolevat? Elokuva onnistuu olemaan yllättävänkin tylsä puolentoista tunnin kestossaan. Jos jossain filmi kuitenkin ylittää ensimmäisen osan, niin siinä, ettei surkeaa Devon Sawaa tarvitse nähdä uudestaan. Jos innostuit ensimmäisestä Final Destination - viimeisestä määränpäästä, niin katso ihmeessä myös tämä toinen osa. Jos se taas oli mielestäsi typerää roskaa, niin riippuen siitä nautitko roskan viihdearvosta vai et, on tämä jatko-osa joko todella viihdyttävä tai aivan kauhea.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 11.9.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Final Destination 2, 2003, New Line Cinema, Zide-Perry Productions