Arvostelu: Uutisankkuri 2: Legendan paluu (Anchorman 2: The Legend Continues - 2013)

UUTISANKKURI 2: LEGENDAN PALUU

ANCHORMAN 2: THE LEGEND CONTINUES

Ohjaus: Adam McKay

Pääosissa: Will Ferrell, Steve Carell, Paul Rudd, David Koechner, Christina Applegate, Meagan Good, James Marsden, Dylan Baker, Judah Nelson, Greg Kinnear, Fred Willard, Kristen Wiig, Josh Lawson, Chris Parnell, Wilbur Fitzgerald, Harrison Ford, Drake, Sacha Baron Cohen, Marion Cotillard, Jim Carrey, Will Smith, Tina Fey, Amy Poehler, Kanye West, Liam Neeson, John C. Reilly, Kirsten Dunst ja Vince Vaughn 

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 59 minuuttia

Ikäraja: 12

Will Ferrellin tähdittämä komediaelokuva Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda (Anchorman: The Legend of Ron Burgundy - 2004) oli taloudellinen hitti, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Ferrell ja ohjaaja-käsikirjoittaja Adam McKay ryhtyivät pian kynäilemään toista elokuvaa, mutta Paramount Pictures torjui idean - jopa senkin jälkeen, kun näyttelijäkaarti suostui leikkaamaan palkkiotaan pienentääkseen leffan budjettia. Alkuvuodesta 2012 Paramountilla kuitenkin tultiin toisiin ajatuksiin ja yhtiö pyysi McKayta ja Ferrelliä työstämään jatko-osan. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2013 ja lopulta Uutisankkuri 2: Legendan paluu sai ensi-iltansa saman vuoden joulukuussa. Elokuva sai positiivisin vastaanoton kriitikoilta, minkä lisäksi se oli edeltäjäänsä isompi hitti lippuluukuilla. Itse katsoin kummatkin Uutisankkuri-leffat vasta myöhemmin. Pidin ensimmäisestä elokuvasta paljon, mutta jatko-osa jätti minut aika kylmäksi. Kun huomasin Uutisankkuri: Ron Burgundyn legendan täyttävän tänä vuonna 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa ja arvostella sen. Pitäessäni yhä alkuperäisestä osasta, päätin antaa jatko-osalle uuden mahdollisuuden.

Ron Burgundyllä ei pyyhi lujaa. Hän on menettänyt työpaikkansa epäasiallisen käytöksen takia ja parisuhde Veronican kanssa on kaatunut. Ron saa kuitenkin uuden tilaisuuden, kun GNN-kanava pyytää häntä ja hänen tiimiään uudenlaiseen kanavakonseptiin, joka pyörittää uutisia joka päivä kellon ympäri.

Will Ferrell palaa rooliinsa uutisankkuri Ron Burgundyksi, joka uskoo olevansa alan paras tekijä. Ronista löytyy kuitenkin yksi jos toinenkin vika, joiden takia hän on menettänyt uuden työpaikkansa New Yorkissa, sekä vaimonsa Veronican (Christina Applegate). Itsesäälissä rypeminen saa riittää, kun Ron saa huikean työtarjouksen toimia uudenlaisen uutiskanavan ankkurina. Ferrell on tälläkin kertaa roolissaan varsin epätasainen. Parhaimmillaan hän on todella lystikäs, huonoimmillaan hän on... noh, huono. Asiaa ei auta, ettei narsistinen, misogynistinen ja muutenkin kusipäinen Ron ole hahmona järin tykättävä.

     Paluun tekee myös Ronin uskollinen uutistiimi, kentällä työskentelevä journalisti Brian Fantana (Paul Rudd), urheilureportteri Champ Kind (David Koechner) ja säätiedottaja Brick Tamland (Steve Carell). Uudella GNN-kanavalla työskentelevät muun muassa päättäväinen johtaja Linda (Meagan Good), Freddie (Dylan Baker), ylimielinen uutisankkuri Jack Lime (James Marsden) ja kummallinen Chani (Kristen Wiig), johon Brick iskee välittömästi silmänsä. Mukana ovat myös esimerkiksi Harrison Ford Ronille potkut antavana kanavapomona, Judah Nelson Ronin ja Veronican lapsena Walterina ja Greg Kinnear Veronican uutena poikaystävänä. Sivunäyttelijät ovat monin paikoin Ferrelliä parempia. Tutusta tiimistä Rudd jää harmillisen vähälle huomiolle, mutta Carell pääsee hänenkin edestä vauhtiin. Täysin tollo Brick nousi suosituksi hahmoksi ykkösosassa, mikä on selvästi huomattu, sillä Carellin on vapaasti annettu toteuttaa itseään jatko-osassa.

Kuten muistin, Uutisankkuri 2: Legendan paluu ei ole läheskään yhtä hyvä, hauska tai oivaltava elokuva kuin alkuperäinen Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda. Ei se kuitenkaan ollut niin heikko tapaus kuin millaiseksi sen aiemmin mielsin. Elokuvassa on kieltämättä hetkensä ja parhaimmillaan se tarjoaa mojovat naurut. Idiootin Brickin sekoiluja ja möläytyksiä on usein hulvatonta seurata ja kuunnella ja uutislähetyksistä löytyy myös lystikkäitä juttuja. Etenkin vastikään edesmenneen O. J. Simpsonin takaa-ajoa parodioiva kohtaus huvittaa. Vastapainona näille hauskoille jutuille on kuitenkin useita heikkoja hetkiä. Esimerkiksi Brickin kohdalla kiusallisuudesta saadaan irti hyvää huumoria, mutta Ronin kohdalla nämä kiusallisuudet ovat lähinnä vain todella vaivaannuttavia. Useita vitsejä myös venytetään aivan liian pitkiksi ja kerran jos toisenkin toivoin, että leffa osaisi kulkea reippaammin eteenpäin.

Yksi elokuvan isoimmista ongelmista onkin sen kesto. Alkuperäinen leffa oltiin älytty pitää napakassa puolentoista tunnin mitassa, mutta jatko-osan kesto lähentelee jo kahta tuntia. Elokuvasta on olemassa myös pidennetty versio, johon heivattiin teatteriversiosta leikkaushuoneen lattialle jääneet pätkät, mutta mielestäni jo tämä teatteriversio sisältää monia turhia juttuja, joita ilman elokuva toimisi paremmin. Vielä ensimmäinen tunti pitää hyvin mukanaan, mutta toisen tunnin aikana väsähdys alkaa iskeä. Pakollinen dramaattisempi puoli ennen loppuhuipennusta käy suorastaan puuduttavaksi pakkopullaksi. Onneksi ihan lopussa meno taas paranee hieman, kun finaalista on tehty totaalisen absurdi ja se on pullollaan toinen toistaan kovempia cameoita. Meno on vastaavaa kuin ensimmäisen osan lopetuksessa, mutta nupit on tosiaan väännetty kohti kaakkoa.

Uutisankkuri 2: Legendan paluu saattaa olla ohjaaja Adam McKayn heikoin elokuva, mutta mies näyttää silti ajoittain taitojaan komedian saralla. Hänen olisi pitänyt reippaammin ymmärtää, mitä irrallisia sketsejä tiputtaa pois leffasta ja tehdä kokonaisuudesta tiiviimpi paketti. Hänen ja Ferrellin käsikirjoitus on idealtaan hyvä, mutta toteutukseltaan hieman ontuva. Vaikka leffaa katsoessa herääkin fiilis, ettei näitä uutistyyppejä tarvitsisi tämän jälkeen enää nähdä, täytyy sanoa, että kyllä minua hieman kiinnostaisi McKayn kertoma kolmoselokuvan idea Ron Burgundystä ja kumppaneista tekemässä reportaasia Irakin sodassa. Leffa on kelvollisesti kuvattu ja valaistu. Lavastus-, puvustus- ja maskeeraustiimi pääsevät leikittelemään 1970- ja 1980-lukujen taitteen tyyleillä. Erikoistehosteet ovat hupaisan kökköjä, eivätkä Andrew Feltensteinin ja John Naun säveltämät musiikit juuri säväytä lainkaan.

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.6.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Anchorman 2: The Legend Continues, 2013, Paramount Pictures, Apatow Productions, Gary Sanchez Productions, Digital Image Associates, DreamWorks

Arvostelu: Itse ilkimys 4 (Despicable Me 4 - 2024)

ITSE ILKIMYS 4

DESPICABLE ME 4

Ohjaus: Chris Renaud

Pääosissa: Steve Carell, Kristen Wiig, Miranda Cosgrove, Dana Gaier, Madison Polan, Will Ferrell, Joey King, Steve Coogan, Sofia Vergara, Stephen Colbert, Chloe Fineman ja Pierre Coffin

Genre: animaatio, komedia

Kesto: 1 tunti 35 minuuttia

Ikäraja: 7

Illuminationin animaatioelokuva Itse ilkimys (Despicable Me - 2010) oli taloudellinen menestys, joten jatkoa oli tietty luvassa. Itse ilkimys 2:n (Despicable Me 2 - 2013) ja Itse ilkimys 3:n (Despicable Me 3 - 2017) lisäksi suursuosioon nousseista keltaisista otuksista tehtiin omat elokuvansa Kätyrit (Minions - 2015) ja Kätyrit: Grun tarina (Minions: The Rise of Gru - 2022), puhumattakaan lukuisista lyhytelokuvista. Heti kolmannen leffan ilmestyttyä alkoi neljännen osan suunnittelu. Tuotanto pyörähti tosissaan käyntiin kesällä 2022, kun Kätyrit: Grun tarina oli saatu valmiiksi ja nyt Itse ilkimys 4 on saapunut elokuvateattereihin. Itse en ole koskaan pahemmin lämmennyt elokuvasarjalle, vaan pitänyt sitä lähinnä ihan kivana animaatioviihteenä. Päätin kuitenkin käydä katsomassa Itse ilkimys 4:n heti sen ensi-iltapäivänä, etenkin kun elokuvaa esitettiin IMAX-salissa alkuperäisellä englanninkielellä.

Kun vaarallinen Maxime Le Mal pakenee huipputurvallisesta vankilasta, Grun, tämän perheen ja uskollisten kätyrien täytyy muuttaa uuteen turvapaikkaan ja aloittaa uusi elämä valehenkilöllisyyksien kera.

Tuttu pitkänenä Gru (äänenä edelleen Steve Carell) tekee jälleen kerran paluun, mutta rikolliset puuhat ovat jääneet taakse. Gru työskentelee nyt Anti-Voro-Liigassa, napaten muita kelmejä tietotaitojensa kera, samalla kun hän pyrkii yhä enemmän toimimaan perheenisänä - etenkin nyt kun hän ja Lucy (Kristen Wiig) ovat saaneet ensimmäisen yhteisen lapsensa, Gru juniorin. Myös Grun adoptiotyttäret Margo (Miranda Cosgrove), Edith (Dana Gaier) ja Agnes (Madison Polan) ovat menossa mukana, eivätkä hassusti ole vanhentuneet yhtään, vaikka alkuperäisen elokuvan tapahtumista on selvästi kulunut jo ainakin pari vuotta aikaa. Tyttötriosta voisi irrota enemmän, jos he alkaisivat muuttua esimerkiksi teini-iän myötä. Eikä pidä tietenkään unohtaa fanisuosikkeja, eli keltaisia kätyreitä, jotka ovat jälleen toheloimassa koko rahan edestä.

     Tällä kertaa Gru saa vastaansa Maxime Le Malin (Will Ferrell), joka on ollut Grun kilpailija jo rosvokouluajoista saakka, sekä tämän apurin Valentinan (Sofia Vergara). Uusina tuttavuuksina esitellään myös rikas Prescottin perhe, johon kuuluvat turhamaiset vanhemmat Perry (Stephen Colbert) ja Patsy (Chloe Fineman), sekä heidän rikollisesta urasta haaveileva tyttärensä Poppy (Joey King). Maxime Le Mal on aika laimea pahis, kenties koko sarjan heikoin tähän mennessä, eikä Valentinastakaan juuri irtoa mitään kiinnostavaa. Prescottin perhe on ihan menevä lisäys, vaikkakin Poppyn sijaan olisin toivonut, että leffa olisi tosiaan ennemminkin keskittynyt Margoon, Edithiin ja Agnesiin.

Varmaan simppelein tapa arvioida Itse ilkimys 4 on todeta, että jos pidit elokuvasarjan aiemmista osista, pidät myös takuuvarmasti tästäkin, mutta jos taas et ole koskaan lämmennyt Grun ja kätyreiden hölmöilylle, ei tämä (Kätyrit-elokuvat mukaan laskien) leffasarjan jo kuudes osa tule voittamaan sinua puolelleen. Itse olen pitänyt Itse ilkimys -elokuvia varsin keskinkertaisina lastenleffoina mainion alkuperäiselokuvan jälkeen ja nelonen jatkaa samalla linjalla. Tästä löytyy kaikki tutut jutut, niin hyvässä kuin pahassakin.

Lähtökohdiltaan elokuvan tarina on oivallinen ja on ihan kiinnostavaa ja hassua seurata, kuinka Gru ja hänen perheensä yrittävät totutella uuteen elämäänsä aurinkopaneeleja kaupittelevina Cunninghameina. Tämä johtaa monenlaisiin kommelluksiin ja puolen välin paikkeilla elokuva tuntuukin kulkevan eteenpäin irrallisten sketsien varassa. Lopputulos tuntuu muutenkin irrallisten ideoiden yhteentörmäykseltä kuin varsinaiselta eheältä kertomukselta, eivätkä leffan kaikki puolet todellakaan osu maaliinsa. Kätyreille on kehitelty loppupeleissä täysin turha supersankarikuvio, jonka ainoa funktio on selvästi ollut lelumyynti. Omaa "Mega Minion" -pehmoa ei tarvitse edes lähteä etsimään kaukaa, sillä ainakin Finnkinon teattereissa sellaisen voi ostaa jo lippujen yhteydessä. Myös huumoriosasto koostuu niin osumista kuin hudeista. Jotkut vitsit naurattivat, toiset taas jättivät täysin kylmäksi. Edellisosien tapaan Itse ilkimys 4 on ihan kivaa kertakäyttöviihdettä koko perheelle.

Visuaalisesti leffa on myös tuttua Itse ilkimys -laatua. Sen hahmot ovat vekkulin näköisiä ja liikkuvat usein hupsusti. Taustoilta löytyy runsaasti yksityiskohtia ja joitain veikeitä lisävitsejä. Lisäksi leffan yleisilme on mukavan värikäs. Äänimaailma on hyvin rakennettu efektejä myöten ja Heitor Pereiran säveltämät musiikit tunnelmoivat ihan menevästi taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.6.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Despicable Me 4, 2024, Universal Pictures, Illumination Entertainment

Arvostelu: Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda (Anchorman: The Legend of Ron Burgundy - 2004)

UUTISANKKURI: RON BURGUNDYN LEGENDA

ANCHORMAN: THE LEGEND OF RON BURGUNDY

Ohjaus: Adam McKay

Pääosissa: Will Ferrell, Christina Applegate, Paul Rudd, David Koechner, Steve Carell, Fred Willard, Chris Parnell, Vince Vaughn, Kathryn Hahn, Fred Armisen, Seth Rogen, Jack Black, Danny Trejo, Tim Robbins, Luke Wilson, Ben Stiller, Missi Pyle, Judd Apatow ja Bill Kurtis

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 34 minuuttia

Ikäraja: 12

Anchorman: The Legend of Ron Burgundy, eli suomalaisittain Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda on Will Ferrellin tähdittämä komediaelokuva. Työskennellessään Saturday Night Live -ohjelman parissa, Ferrell ja elokuvaohjaajan hommiin pyrkivä Adam McKay pyörittelivät ideoita yhteisestä leffasta. Heidän työstämä käsikirjoituksensa, työnimeltään "August Blowout" ei koskaan edennyt tuotantoon, vaikka se herätti paljon kiinnostusta Hollywoodissa. Yksi kiinnostuneista oli Paul Thomas Anderson, joka otti yhteyttä kaksikkoon ja sanoi tukevansa duoa, jos nämä jatkavat yritystään saada elokuvan tehtyä. Kun Ferrell katsoi 1970-luvun uutisankkurin haastattelun, hän halusi tehdä sellaisesta komedian ja uuden tekstin kirjoittaminen alkoi. Tarina muovautui todella räikeästi suunnitteluprosessin aikana ja yhdessä kohtaa oli jopa ideana, että uutisankkuripäähenkilö ajautuisi autiosaarelle ja pyrkisi takaisin sivistyksen pariin. Kuvausvaiheeseen asti mukana pysyi juonikuvio hippipankkirosvoista, joista ankkurit tekevät uutisia, mutta kun testiyleisöt eivät pitäneet ideasta, homma kirjoitettiin ja kuvattiin uusiksi. Lopulta leffa saatiin valmiiksi ja Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda sai maailmanensi-iltansa 28. kesäkuuta 2004 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen menestys, mutta sai aluksi ailahtelevat arviot kriitikoilta. Vuosien varrella leffan arvostus on kuitenkin kasvanut ja nykyään elokuvaa pidetään yhtenä vuosituhannen parhaista komedioista. Itse olen katsonut Uutisankkuri: Ron Burgundyn legendan kerran aiemmin televisiosta ja kun huomasin sen täyttävän nyt 20 vuotta, päätin katsoa sen pitkästä aikaa uudelleen ja samalla arvostella sen juhlavuoden kunniaksi.

Vuonna 1974 Ron Burgundy nauttii maineestaan San Diegon suosituimpana uutisankkurina tiiminsä kanssa. Kaikki kuitenkin muuttuu, kun kanavalla aloittaa uusi toimittaja, Veronica Corningstone, joka pistää jokaisen pasmat sekaisin.

Pääroolissa uutisankkuri Ron Burgundynä nähdään tosiaan Will Ferrell, joka istuu ideoimaansa rooliin kuin valettu. Ajoittain Ferrellin jotkut rasittavat maneerit nousevat esille, kun näyttelijä kuvittelee, että hän olisi jotenkin todella hauska, huutaessaan kovaan ääneen kuin kiukutteleva lapsi, mutta muuten mies hoitaa hommansa mainiosti. Hän herkuttelee uutisankkurina, jolla pissa on noussut pahasti päähän suosionsa takia ja joka käyttäytyy kuin olisi kaupungin suurin stara. Vaikka hahmo onkin kovan luokan nuija ja seksisti, Ferrell tekee Burgundystä pidettävän hepun kaikessa surkuhupaisuudessaan.

     Burgundyn tiimiin kuuluvat myös urheilutiedottaja Champ Kind (David Koechner), säätiedottaja Brick Tamland (Steve Carell) ja kentällä työskentelevä journalisti Brian Fantana (Paul Rudd), jotka ovat kaikki varsin omantakeisia persoonia. Carell on ilahduttavan pönttö alle 50 älykkyysosamäärällä varusteltuna Brickinä, joka nouseekin varmasti monien, mukaan lukien itseni suosikiksi. Fred Willard esittää kanavan johtajaa Ed Harkenia, kun taas Christina Applegate näyttelee kanavalle uutena toimittajana saapuvaa Veronica Corningstonea. Muissa rooleissa nähdään muun muassa Chris Parnell Edin avustajana, Kathryn Hahn kanavan työntekijänä, Vince Vaughn Burgundyn pahimpana kilpailijana ja vasta toisen elokuvansa tekevä Seth Rogen ihan pikkuroolissa Veronican kameramiehenä. Elokuva on myös täynnä cameoita tutuilta koomikoilta, joita en lähde tässä paljastamaan. Näyttelijäkaarti suoriutuu hommistaan mainiosti, monien ylinäytellessä ansiokkaassa yhteishengessä.

Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda julistaa alussa perustuvansa tositapahtumiin. Ainoastaan henkilöiden nimet, paikat ja tapahtumat on kuulemma muutettu. Jo tästä lystikkäästä avausruudusta voi jo päätellä, millaisesta filmistä on kyse. Elokuva on toisaalta aika pöljä, mutta toisaalta myös aika nokkela. Sen huumori koostuu niin päättömän tyhmistä jutuista kuin myös ajoittain todella fiksusta satiirista. Molemmat puolet toimivat ja luovat kokonaisuuden, josta voivat nauttia niin aivotonta viihdettä etsivät kuin komedioiltaankin jotain syvällisempää sisältöä hakevat.

Elokuva on napakka katsaus seksismiin työpaikoilla, joka 1970-luvulla oikein rehotti voimissaan. Veronica on kyvykäs ja sanavalmis, omaten oikean presenssin uutistenlukuun, mutta kun hän saapuu kanavalle, hänet otetaan vastaan pilkaten, kitisten ja ehdotellen. Toimittajat näytetään kärjistettyinä esimerkkeinä lukuisten naisten kohtaamista miehistä, jotka yrittävät eri keinoin estää naisen etenemistä urallaan, oli kyse selvästä kiellosta tai jatkuvasta vähättelystä ja kieroilusta. Homma esitetään nasevan huumorin kautta ja sen sijaan, että leffa asettaisi katsojan miesten puolelle, se näyttää, kuinka dorkaa tuollainen toiminta on ja kuinka pikkumaisilta nämä äijät näyttävät. Satiiri tosin kompastuu hieman siihen, että ahdistelujen ja muiden törkeyksien jälkeen Veronica lankeaa Burgundyn pauloihin. Sentään leffassa on myös opetuksia näille törkyilijöille, sekä sanomaa parempaan suuntaan kulkevasta menosta. Vaikka välillä leffaa katsoessa tuntuu siltä, ettei sitä saisi enää vuonna 2024 tehdä tällaisena, usein myös tuntuu siltä, että Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda oli edellä aikaansa.

Tämän sosiaalisen kommentaarin ohella elokuva tarjoaa paljon lähestulkoon aivot narikkaan -menoa. Vaikka Veronican seurassa miesten toiminta on vähintään kyseenalaista, kun Burgundy, Champ, Brick ja Fantana ovat vain keskenään, on nelikon hönttiä puuhailua hupaisaa seurata. Puolentoista tunninkin keston aikana he ehtivät ajautua monenlaiseen kommellukseen, joissa elokuva rikkoo vekkulisti genrerajoja. Mukana on villiä toimintaa, lähes psykedeelistä seksitrippiä, musikaalinumeroa ja muuta veikeää. Jos nyt ihan naurut eivät irtoa katsojasta, niin ainakin elokuva nostaa jatkuvasti hymyä huulille. 

Elokuvan ohjauksesta vastaa Adam McKay, joka oli myös käsikirjoittanut leffan Ferrellin kanssa. Saturday Night Livesta elokuvien pariin siirtynyt McKay teki tässä ohjausdebyyttinsä ja on tämän jälkeen tehnyt muitakin pöljäkomedioita, kuten Katastrofikytät (The Other Guys - 2010), sekä vielä voimakkaammin yhteiskuntasatiiriin kallistuvia leffoja, kuten kiistellyn parhaan elokuvan Oscar-ehdokkaan, Don't Look Upin (2021). McKayn rakentama ilmapiiri on mukavan kepeä, vaikka hän käsittelee vakaviakin aiheita. Leffa on myös kelvollisesti kuvattu ja ihan sujuvasti leikattu. Lavasteilla, asuilla ja maskeerauksilla on herätelty tarpeeksi hyvin 1970-lukua takaisin henkiin. Äänimaailma on pätevästi rakennettu, joskin Alex Wurmanin säveltämistä musiikeista ei jää nuottiakaan mieleen.

Lopputekstien aikana nähdään vielä pieleen menneitä otoksia ja lopputekstien jälkeen on luvassa kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 3.8.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Anchorman: The Legend of Ron Burgundy, 2004, DreamWorks Pictures, Apatow Productions, Herzog-Cowen Entertainment

Arvostelu: IF - Ihmeelliset frendit (IF - 2024)

IF - IHMEELLISET FRENDIT

IF

Ohjaus: John Krasinski

Pääosissa: Cailey Fleming, Ryan Reynolds, Steve Carell, Phoebe Waller-Bridge, John Krasinski, Fiona Shaw, Louis Gossett Jr., Alan Kim, Liza Colón-Zayas, Awkwafina, Emily Blunt, George Clooney, Bradley Cooper, Matt Damon, Bill Hader, Richard Jenkins, Keegan-Michael Key, Blake Lively, Sebastian Maniscalco, Christopher Meloni, Matthew Rhys, Sam Rockwell, Maya Rudolph, Amy Schumer, Bobby Moynihan, Catharine Daddario ja Brad Pitt

Genre: fantasia, seikkailu, komedia

Kesto: 1 tunti 44 minuuttia

Ikäraja: 7

IF - Ihmeelliset frendit on John Krasinskin ohjaama koko perheen elokuva. Krasinski ja Ryan Reynolds ideoivat elokuvan yhdessä, minkä pohjalta Krasinski työsti käsikirjoituksen. Studiot kilpailivat elokuvan oikeuksista ja lopulta Paramount Pictures nappasi leffan itselleen. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2022 ja alun perin leffan oli tarkoitus ilmestyä jo viime syksynä, mutta viimevuotinen näyttelijöiden ja käsikirjoittajien lakko Hollywoodissa viivästytti julkaisua. Nyt IF - Ihmeelliset frendit on saapunut elokuvateattereihin ja itse odotin leffaa positiivisin mielin. Halusin nähdä, mitä Krasinski saa aikaan lastenleffan kanssa, hänen ohjattua aiemmin Hiljainen paikka -kauhuelokuvat (A Quiet Place - 2018-2021). Kävinkin katsomassa IF - Ihmeelliset frendit heti elokuvan ensi-iltapäivänä.

Bea-tyttö hoksaa omaavansa kyvyn nähdä muiden lasten mielikuvitusystäviä ja päätyy auttamaan saman kyvyn omaavaa naapuriaan Calia, joka yrittää löytää unohdetuille mielikuvitusystäville uudet lapset.

The Walking Dead -televisiosarjasta (2010-2022) tuttu Cailey Fleming näyttelee Beaa, nuorta tyttöä, joka painiskelee ikävien asioiden äärellä. Bean äiti (Catharine Daddario) menehtyi joitain vuosia aiemmin ja nyt hänen isänsä (John Krasinski) on sairaalassa sydänvikansa vuoksi. Bea muuttaa tilapäisesti isoäitinsä (Fiona Shaw) luokse asumaan, missä hän hoksaa omaavansa kyvyn nähdä mielikuvitusystäviä, joita leffassa kutsutaan simppelisti "ifeiksi". Bea tapaa naapurinsa Calin (Ryan Reynolds), joka omaa samanlaisen kyvyn ja yhdessä he ryhtyvät auttamaan unohdettuja mielikuvitusystäviä löytämään uudet lapset ja samalla itselleen uuden merkityksen. Fleming on roolissaan varsin passeli, kanavoiden hyvin hahmonsa monimutkikkaita tunnetiloja. Yleensä hauska Reynolds hoitaa tonttinsa sen sijaan aika laiskasti, eikä hän juuri koskaan vaikuta siltä, että hän olisi oikeasti täysillä mukana. Elokuvan ohjaaja-käsikirjoittaja John Krasinski taas on kirjoittanut isähahmolleen kaikista hauskimmat jutut, mutta harmillisesti hänen ruutuaikansa jää aika vähäiseksi. Shaw istuu hyvin osaansa huolehtivana isoäitinä.

     Bea ja Cal kohtaavat leffassa monenkirjavan mielikuvitusystävien joukon, joista tärkeimmät ovat liila karvaturri Blue (äänenä Steve Carell) ja perhosmainen Blossom (äänenä Phoebe Waller-Bridge). Hupsu Blue nousee helposti suosikiksi hahmoista, mutta on lämmin Blossomkin oiva tapaus. Muina ifeinä kuullaan muun muassa Emily Blunt, George Clooney, Awkwafina, Bradley Cooper, Matt Damon, Bill Hader, Keegan-Michael Key, Blake Lively, Sam Rockwell, Maya Rudolph, Amy Schumer, Brad Pitt ja Louis Gossett Jr., joka valitettavasti menehtyi vain pari kuukautta ennen elokuvan ensi-iltaa.

Siis mitä ihmettä, vuonna 2024 ilmestyy koko perheen elokuva, joka ei perustu kirjaan, sarjakuvaan tai peliin, ei ole jatko-osa, esiosa, lisäosa tai uudelleenfilmatisointi? Voiko tämä edes olla totta... vai onko se pelkkää mielikuvitustani? Noh, vitsit sikseen, mutta ihan tosissaankin täytyy sanoa, että on kyllä piristävää, että kaiken maailman Itse ilkimys 4:n (Despicable Me 4 - 2024) ja Inside Out - mielen sopukoissa 2:n (Inside Out 2 - 2024) rinnalle mahtuu edes yksi täysin uusi lastenleffa - ihan sama, vaikkei lopputulos olisikaan mitenkään erityisen (hehe) ihmeellinen. Okei, nyt ihan oikeasti lopetan.

IF - Ihmeelliset frendit on oikein passeli ja kivan sympaattinen tapaus koko perheen yhteiseen elokuvailtaan. Sen idea on veikeä ja juoni menevä, mutta viimeinen silaus jää kuitenkin uupumaan, jotta elokuva saavuttaisi todellisen potentiaalinsa. Elokuvassa on runsaasti hyviä ideoita, mutta samalla se jää myös hieman puolitiehen monella osa-alueella, erityisesti temaattisissa syvyyksissään. Mielikuvituksen ympärillä pyörivä leffa kaipaisi hieman enemmän juuri sitä mielikuvitusta. Ajoittain leffa nappaa oivallisesti mukaansa ja puolen välin paikkeilla nähdään riemastuttava pidempi pätkä, jossa ifit esitellään, mutta toisinaan leffa myös tuntuu hidastelevan turhaan. Loppupäässä pistetään toki tunteikkuudet peliin ja osalla katsojista voikin aueta kyynelhanat finaalissa. Heikkouksineenkin IF - Ihmeelliset frendit on kelvollinen koko perheen elokuva, jonka katsoo sujuvasti ainakin kerran.

John Krasinskia täytyy kyllä kehua siitä, kuinka kokeilunhaluinen tyyppi hän onkaan. Sen lisäksi, että hänet tunnetaan näyttelijänä parhaiten joko komedian puolelta Konttori-sarjasta (The Office - 2005-2013) tai toiminnan puolelta Jack Ryan -sarjasta (2018-2023), hän on nyt ohjaajana osoittanut, ettei aio jämähtää tekemään vain yhtä ja tiettyä juttua. Krasinskin esikoisohjaus Hiljainen paikka (A Quiet Place - 2018) oli kauhuleffa ja nyt IF - Ihmeelliset frendit onkin perheystävällinen seikkailu. Uutuus ei ole Hiljaisen paikan tasoinen napakymppi genressään, mutta ihailen kuitenkin Krasinskin reipasta yritystä ohjaajana. Ongelmaksi muodostuukin enemmän Krasinskin käsikirjoitus, joka jää paikoitellen raakileeksi ja olisi kaivannut lisäviilausta. Teknisiltä ansioiltaan elokuva toimii menevästi. Se on hyvin kuvattu, lavasteet ovat mainiot ja pääasiassa ifit näyttävät hyviltä. Äänimaailma on sujuvasti rakennettu ja Michael Giacchinon säveltämät musiikit tunnelmoivat nätisti taustalla.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.5.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

IF, 2024, Paramount Pictures, Platinum Dunes, Maximum Effort, Sunday Night, Québec Production Services Tax Credit

Arvostelu: Evan taivaanlahja (Evan Almighty - 2007)

EVAN TAIVAANLAHJA

EVAN ALMIGHTY

Ohjaus: Tom Shadyac

Pääosissa: Steve Carell, Morgan Freeman, Lauren Graham, Wanda Sykes, John Michael Higgins, John Goodman, Jimmy Bennett, Graham Phillips, Johnny Simmons, Jonah Hill, Molly Shannon, Ed Helms, Dean Norris ja Simon Helberg

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 36 minuuttia

Ikäraja: 7

Jim Carreyn tähdittämä komedia Bruce - taivaanlahja (Bruce Almighty - 2003) oli iso hitti, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Idea jatko-osaan syntyi Bobby Florsheimin ja Josh Stolbergin käsikirjoituksesta nimeltä "The Passion of the Ark", jonka Sony ja Universal päättivät tuottaa yhdessä, mutta niin, että Steve Oedekerk muovaisi siitä jatkotarinan Bruce - taivaanlahjalle. Carrey ei kuitenkaan halunnut tehdä jatkoa, joten Bruce - taivaanlahjassa sivuosaa esittänyt Steve Carell päätettiin nostaa jatko-osan keulakuvaksi. Kuvaukset käynnistyivät keväällä 2006, budjetin kasvaessa yhä vain isommaksi ja muutaman vuoden ajan elokuva pitikin kaikkien aikojen kalleimman komedialeffan titteliä 175 miljoonan dollarin budjetillaan. Evan taivaanlahja ilmestyi lopulta kesäkuussa 2007. Kriitikot eivät lämmenneet leffalle, eikä se ollut kummoinen hitti, etenkään korkeaan budjettiinsa verrattuna. Itse tykkäsin elokuvasta, kun näin sen ensi kertaa joskus kymmenisen vuotta sitten. Olen katsonut leffan kai vain kertaalleen uudestaan, mutta siitäkin katselusta on jo vierähtänyt muutamia vuosia. Kun huomasin Bruce - taivaanlahjan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa ja arvostella molemmat elokuvat.

Uutistoimittaja Evan Baxter saa uuden työpaikan kongressiedustajana ja muuttaa perheensä kanssa Virginiaan. Siellä alkaa tapahtua kummia, eläinten ryhtyessä seuraamaan Evania, valtavien puulastien ilmestyessä perheen pihalle ja itse Jumalan saapuessa kertomaan, että Evanin täytyy rakentaa arkki, sillä uusi tulva on tulossa.

Bruce - taivaanlahjassa Carreyn näyttelemän Bruce Nolanin vihamiestä ja kilpailijaa, Evan Baxteria esittänyt Steve Carell palaa rooliinsa Evan taivaanlahjassa. Jatko-osassa Evanista on tehty pidettävämpi hahmo, jonka haluaa nähdä onnistuvan tavoitteissaan, toisin kuin aiemmassa filmissä, jossa katsoja toivoi Evanin potkuja. Carell pääsee tällä kertaa kunnolla valokeilaan, eikä vain pariksi hassuksi hetkeksi. Välillä Carell käy hermoille liiallisella karjumisellaan, mutta muuten hän istuu erittäin passelisti osaansa toiseksi uutisankkuriksi, jota Jumala päättää hieman näpäyttää.

     Jumalana nähdään toki tälläkin kertaa karismaattinen Morgan Freeman, joka taivaallisen äänensä kanssa sopii rooliin. Uusina hahmoina esitellään Evanin perhe, johon kuuluvat vaimo Joan (Lauren Graham) ja lapset Dylan (Johnny Simmons), Jordan (Graham Phillips) ja Ryan (Jimmy Bennett), sekä Evanin kongressitiimiin kuuluvat assistentit Rita (Wanda Sykes), Marty (John Michael Higgins) ja Eugene (Jonah Hill) ja komitean puheenjohtaja Chuck Long (John Goodman). Sivunäyttelijät toimivat kelvollisesti osissaan, Goodmanin varsinkin toimiessa hyvin vaikutusvaltaisena kongressimiehenä. Sykes on leffan hupaisinta antia sanavalmiina assistenttina, mutta Graham jää aika latteaksi vaimohahmona.

Jos Evan taivaanlahjaa täytyy jostain kehua, niin on hienoa, etteivät tekijät lähteneet toistamaan ensimmäisen elokuvan tarinaa, antaen Jumalan voimat tällä kertaa Evanille Brucen sijaan. On veikeä idea hyödyntää ja modernisoida yhtä Raamatun tunnetuimmista tarinoista, eli Nooan arkkia. Lähtökohta ja eri päähenkilö luovat hyvin oman filminsä, jonka voi katsoa sujuvasti, vaikkei olisi Bruce - taivaanlahjaa nähnytkään. Suosittelen tosin silti ykkösleffaa ylitse tämän, sillä Evan taivaanlahja ei ole elokuvana kovin kaksinen. Hauskasta ideasta huolimatta kyseessä ei ole kovin hauska leffa ja huumoripuoli jää vähän väliä latteaksi. Siinä, missä oli lystikästä seurata Brucen uusien jumalallisten kykyjen testailuja, Evanin arkkioperaatio on usein jopa aika surumielistä katseltavaa.

Kun Bruce sai Jumalalta voimansa, ne auttoivat häntä etenemään urallaan. Toki samalla elokuva sisälsi tuttua viestiä suuren voiman tuomasta suuresta vastuusta ja kuinka tämä suuri vastuu oli liikaa Brucelle, mutta silti konseptista saatiin nauruja aikaiseksi. Tällä kertaa kun Jumala pakottaa Evanin rakentamaan arkin, se vain vahingoittaa hänen uraansa ja aiheuttaa hallaa myös perheelle. Arkin väsääminen käy turhan dramaattiseksi, Evanin uurtaessa yksinään. Toki urapuolta yritetään korvata sillä, että kongressissa on jotain mätää ja on siis hyvä, ettei Evan ylene siellä toivomallaan tavalla.

Tietystä haikeasta draamapuolestaan huolimatta Evan taivaanlahja onnistuu viihdyttämään tarpeeksi passelisti. Se ei erityisemmin saa nauramaan - vaikka pakko myöntää, että hörähdin kovaäänisesti, kun paikallisen elokuvateatterin näytetään pyörittävän filmiä "40 v. ja neitsyt Maria", viittauksena tietty Carellin hittikomediaan 40 v. ja neitsyt (The 40-Year-Old Virgin - 2005) - mutta toimii keskinkertaisena hyvän mielen hömppänä koko perheen yhteiseen leffailtaan. Lapsikatsojille loppuhuipennus voi käydä jopa hieman jännittäväksi, kun taas aikuiskatsojat saattavat pyöritellä silmiään lopputekstien aikana esitettävälle tanssinumerolle.

Bruce - taivaanlahjan ohjaaja Tom Shadyac jatkaa myös Evan taivaanlahjan parissa, muttei tee yhtä mainiota työtä. Sen lisäksi, ettei ohjauksesta löydy samaa sähäkkyyttä, ei Carell lopulta ole Carreyn veroinen komediatähti. Steve Oedekerkin käsikirjoituskaan ei yllä samalle tasolle kuin viimeksi. Elokuva on kuitenkin kuvattu hyvin. Arkin valtavat lavasteet ovat hienot ja niin Evanin puvustus kuin maskeeraus muuttuu paremmaksi leffan edetessä ja hänen muovautuessa Nooan näköiseksi. Leffaa varten tekijät saivat jopa 177 lajia eri eläimiä koulutettuina. Eläimet on hyvin saatu kohtauksiin, etenkin kun ottaa huomioon, että lihansyöjät täytyi kuvata erillään muista ja liittää mukaan jälkikäteen. Oikeiden eläinten käyttö oli hyvä päätös, sillä tulvan huonoista digiefekteistä päätellen elokuva olisi todella kiusallinen tietokone-elukoiden kanssa. Äänimaailma on oivallisesti rakennettu ja John Debneyn säveltämät musiikit toimivat hyvin taustalla.

Yhteenveto: Evan taivaanlahja on aika keskinkertainen lisäosaleffa erittäin hauskalle komediaelokuvalle. On hienoa, etteivät tekijät päättäneet vain kierrättää ensimmäisen elokuvan tarinaa ja Nooan arkin kertomuksen modernisointi toimii hyvänä lähtökohtana. Siitä saisi aikaiseksi potentiaalisesti todella lystikkään filmin, mutta lopputulos on oudon ankea. Huumorin taso ailahtelee ja jatkuvasti elokuva muuttuu enemmänkin surumieliseksi draamaksi. Kaikki johtaa kuitenkin toimivaan loppuhuipennukseen, vaikka tulvan digiefektit eivät huimaa päätä ja lopun tanssinumero on todella myötähäpeällinen. Steve Carell on mainio pääroolissa Evan Baxterina ja muutkin näyttelijät tekevät ihan kelvollista työtä. Evan taivaanlahja ei ole kovin kaksinen leffa, mutta se sopii passelisti kertakäyttöön, jos tykkäsit kovasti Bruce - taivaanlahjasta.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.8.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Evan Almighty, 2007, Universal Pictures, Spyglass Entertainment, Relativity Media, Shady Acres Entertainment, Original Film, Columbia Pictures, Playtone

Arvostelu: Asteroid City (2023)

ASTEROID CITY

Ohjaus: Wes Anderson

Pääosissa: Jason Schwartzman, Jake Ryan, Scarlett Johansson, Grace Edwards, Jeffrey Wright, Tom Hanks, Tilda Swinton, Bryan Cranston, Edward Norton, Adrien Brody, Sophia Lillis, Liev Schreiber, Hope Davis, Stephen Park, Maya Hawke, Rupert Friend, Steve Carell, Matt Dillon, Willem Dafoe, Tony Revolori, Hong Chau, Margot Robbie ja Jeff Goldblum

Genre: komedia, scifi, draama, romantiikka

Kesto: 1 tunti 44 minuuttia

Ikäraja: 7

Asteroid City on Wes Andersonin uusi elokuva. Ohjaajan edelliselokuvan, The French Dispatchin (2021) ollessa jälkituotannossa, Anderson ryhtyi suunnittelemaan uutta leffaa. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2021 ja nyt Asteroid City saapuu elokuvateattereihin. Itse kiinnostuin välittömästi, kun kuulin Andersonin tekevän uutta elokuvaa - olenhan pitänyt kaikista aiemmista leffoista, jotka olen nähnyt häneltä. Kävinkin erittäin positiivisin mielin katsomassa Asteroid Cityn sen lehdistönäytöksessä viikkoa ennen ensi-iltaa.

Näytelmä vuoden 1955 visiitistä pikkukaupunki Asteroid Cityyn, mihin liittyy tiedekilpailua, romantiikkaa ja UFO-havaintoja.

Asteroid City pitää sisällään tähän asti elokuvavuoden kovimman näyttelijäkaartin. Elokuvasta löytyy tietty aika lailla kaikki Andersonin leffoista tutut naamat, Jason Schwartzman, Tilda Swinton, Edward Norton, Adrien Brody, Willem Dafoe ja Jeff Goldblum. Bill Murray tosin joutui jättäytymään pois elokuvasta koronavirustartunnan takia, eikä yhtäkään Wilsonin veljeksistä nähdä. Lisäksi mukaan on saatu muitakin isoja nimiä, kuten Tom Hanks, Scarlett Johansson, Jeffrey Wright, Bryan Cranston, Steve Carell, Margot Robbie ja Liev Schreiber. Viime vuosina nosteessa olleet Stranger Things -sarjan (2016-) Maya Hawke, Se-elokuvien (It - 2017-2019) Sophia Lillis ja Andersonin The Grand Budapest Hotelista (2014) uransa käynnistänyt Tony Revolori ovat myös menossa mukana.

     Cranston esittää juontajaa televisio-ohjelmassa, joka kertoo Nortonin näyttelemästä näytelmäkäsikirjoittaja Conrad Earpista, joka työstää teatteriesitystä nimeltä "Asteroid City". Esityksen ohjaa Brodyn näyttelemä Schubert Green ja näyttelijöitä opettaa Dafoen esittämä Saltzburg. Tämän näytelmän hahmoja ovat muun muassa Asteroid City -kaupungin motellinjohtaja (Carell), valokuvaaja Augie Steenbeck (Schwartzman) ja hänen paikalliseen tiedekilpailuun osallistuva poika Woodrow (Jake Ryan), Woodrow'n isoisä (Hanks), kuuluisa näyttelijä Midge Campbell (Johansson), tiedekilpailua pyörittävä kenraali Gibson (Wright), tutkija Hickenlooper (Swinton), opettaja June (Hawke), sekä laulaja Montana (Rupert Friend). Andersonin tuttuun tyyliin näyttelijät esiintyvät puisesti. Heidän kivikasvoiltaan on vaikea lukea tunteita ja heidän liikkeensä ovat tarkkaan harkittuja ja hillittyjä. Näyttelijäkaarti puhaltaa omituisessa esiintymistavassa taitavasti yhteen hiileen.

Asteroid City on puhdasta Wes Andersonin eriskummallisen mielikuvituksen ja tyylittelyn tulvaa ja juhlaa. Ohjaajan faneille luvassa on aikamoista nannaa, mutta jos Andersonin aiemmat työt eivät ole millään lailla tuttuja, tiedossa saattaa olla jokseenkin vaivaannuttava tunti ja kolme varttia. Itse virnuilin läpi leffa varmaan todella typerän näköisesti, elokuvan kuljettaessa minut hassuun maailmaansa, jonka vain Wes Anderson taitaa. Ei elokuva nouse ohjaajan parhaimpiin teoksiin, mutta se on silti todella mainio ja vekkuli tapaus. Sen hahmot ovat kiinnostavia ja hupsuja, ja sen tarina on monessa kerroksessaan kiinnostava, vaikka aluksi se saattaakin pistää katsojan päätä pyörälle, kun kyseessä on jonkinlainen televisio-ohjelma näytelmää tekevästä porukasta ja se näytelmä on se elokuva, jota tulimme katsomaan. Anderson on selvästi katsonut Hämärän rajamailla -sarjaa (The Twilight Zone - 1959-1964) elokuvaa tehdessään. Myös koronaviruspandemia on toiminut Andersonin omien sanojensa mukaan yhtenä leffan inspiraation lähteenä.

Elokuva jaksaa viihdyttää läpi kestonsa, tarjoten yhä vain hupsumpia hetkiä. Andersonin huumorintaju on likimain yhtä omituinen kuin kaikki muukin hänen tavassaan tehdä elokuvia. Itse koin Asteroid Cityn todella lystikkääksi leffaksi. Se on täynnä nokkelaa sanailua ja sitäkin nokkelampia pikkuvitsejä, jotka saattavat jopa mennä ohi ensimmäisellä katselukerralla. Moni juttu on täysin pöljä ja absurdi, mutta kaikki toimii. Välillä sitä vain haluaisi pystyä jotenkin siirtymään Andersonin pään sisälle, se vaikuttaa todella kiehtovalta paikalta.

Visuaaliselta puoleltaan elokuva on tietty juuri niin wesandersonmainen kuin voikin odottaa. Kameratyöskentely on todella tarkkaan suunniteltu kuvasommittelun ja kameran liikkeiden puolesta. Pääasiassa symmetriaan pyrkivissä otoksissa kohteet ovat joko täysin keskellä tai radikaalisti sivulla. Asteroid Cityä esittelevä pitkä kamera-ajo on todella hieno. Kaupungin lavasteet ovat myös upeat ja puvustajatkin tekevät oivaa työtä hahmojen asujen kanssa. Väripaletti on viimeisen päälle mietitty. Valaisu on korostettua ja leikkaus napakkaa. Erikoistehosteet turvautuvat ihastuttaviin käytännön kikkoihin, pienoismalleihin ja stop motion -animaatioon. Asteroid City onkin varsinaista silmäkarkkia. Myös äänipuoli toimii tehosteita ja Andersonin luottosäveltäjä Alexandre Desplatin musiikkeja myöten.

Yhteenveto: Asteroid City on erittäin mainio ja vekkuli elokuva, joka takuulla ihastuttaa Wes Andersonin faneja. Kaikki ohjaaja-käsikirjoittajan tavaramerkit ovat tallella, eikä heppu lähde keksimään pyöräänsä uudestaan. Elokuva imaisee katsojansa Andersonin omituisen mielikuvituksen maailmaan ja itse myhäilin tyytyväisenä pitkin leffaa. Tarina on hassun monitasoinen ja hahmot veikeitä persoonia. Vuoden tähän asti kovin näyttelijäkaarti suoriutuu rooleistaan mallikkaasti, tukien täysin Andersonille ominaista puupökkelötyyliä. Andersonin käsikirjoitus on täynnä pieniä nokkeluuksia ja kummallista huumoria, jonka vain hän taitaa. Tekninenkin puoli suorastaan huutaa Wes Andersonia symmetrisellä kuvastollaan, värileikittelyllään, leikkauksellaan ja hupsuilla tehosteillaan. Asteroid City on herkkua Andersonin faneille, mutta saattaa jättää muut kylmäksi. Elokuva ei muuten suinkaan jää Andersonin ainoaksi työksi tänä vuonna, vaan suoraan Netflixiin on myöhemmin syksyllä tulossa Roald Dahlin satuun perustuva The Wonderful Story of Henry Sugar, jossa nähdään muun muassa Benedict Cumberbatch, Ralph Fiennes, Dev Patel ja Ben Kingsley.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.6.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Asteroid City, 2023, Focus Features, Indian Paintbrush, American Empirical Pictures

Arvostelu: Bruce - taivaanlahja (Bruce Almighty - 2003)

BRUCE - TAIVAANLAHJA

BRUCE ALMIGHTY

Ohjaus: Tom Shadyac

Pääosissa: Jim Carrey, Morgan Freeman, Jennifer Aniston, Philip Baker Hall, Catherine Bell, Steve Carell ja Lisa Ann Walter

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 41 minuuttia

Ikäraja: 7

Bruce Almighty, eli suomalaisittain Bruce - taivaanlahja on Jim Carreyn tähdittämä komediaelokuva, joka perustuu löyhästi Robert Bauschin kirjaan Almighty Me vuodelta 1991. Mark O'Keefe ja Steve Koren kirjoittivat leffan käsikirjoituksen ja saivat Universal Picturesin kiinnostumaan siitä heti. Kuvaukset käynnistyivät ja lopulta Bruce - taivaanlahja sai maailmanensi-iltansa 14. toukokuuta 2003 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellisesti iso menestys, vaikka se saikin hieman ristiriitaiset arviot kriitikoilta ja sen julkaisu kiellettiin Egyptissä, koska Jumala esitetään elokuvassa tavallisena miehenä. Itse näin Bruce - taivaanlahjan joskus lapsena, kun se esitettiin televisiossa ja pidin siitä. Olen katsonut elokuvan pariin otteeseen uudestaan ja kun huomasin elokuvan nyt täyttävän 20 vuotta, päätin katsoa sen jälleen ja arvostella sen juhlan kunniaksi.

Uutisankkurin työstä haaveileva Bruce Nolan uskoo elämänsä jatkuvien takaiskujen johtuvan siitä, että Jumala vihaa häntä. Eräänä päivänä Bruce tapaa itse Jumalan, joka päättää antaa Brucelle taivaalliset voimansa.

Jim Carrey nähdään elokuvan pääroolissa Bruce Nolanina, Eyewitness Newsilla työskentelevänä reportterina, joka haaveilee urasta uutisankkurina. Onni ei kuitenkaan tunnu olevan Brucen puolella, mistä hän syyttää Jumalaa, jona nähdään Morgan Freeman. Kuunneltuaan tarpeeksi Brucen valitusta, Jumala päättää näpäyttää Brucea ja antaa tälle voimansa. Carrey on loistovedossa läpi elokuvan, esiintyen sillä suurella määrällä energiaa, mitä hänestä on totuttu näkemään. Carreyta katsoessa ei voi kuin ihailla hänen komedialahjojaan, jotka muodostuvat hänen rytmitajustaan, verrattomasta elekielestään, hauskoista äänenkäytöistään, sekä Carreylle tavaramerkkimäisestä naamanvääntelystään. Freeman on myös nappivalinta omaan osaansa itse Jumalana. Freeman omistaa yhden Hollywoodin upeimmista äänistä ja hän on erittäin karismaattinen näyttelijä, joten kuka sopisikaan paremmin rooliin? Vaikken itse olekaan uskovainen, pidän kovasti siitä, kuinka Freeman tulkitsee Jumalaa. Freeman tekee hänestä hauskan hyvin eri tavalla kuin Carrey Brucesta, menemättä kuitenkaan koskaan jumalanpilkan puolelle.

     Elokuvassa nähdään myös Jennifer Aniston Brucen tyttöystävänä Gracena ja Lisa Ann Walter Gracen siskona Debbienä, Philip Baker Hall Brucen pomona Jack Baylorina, sekä Steve Carell Brucen pahimpana kilpailijana Evan Baxterina. Sivunäyttelijätkin tekevät hyvää työtä osissaan. Frendeistä (Friends - 1994-2004) tuttu Aniston ei pääse esittelemään komediakykyjään, Carreyn varastaessa show'n kaiken aikaa, mutta Carellille on onneksi mahdutettu yksi aivan hulvaton kohtaus.

Bruce - taivaanlahja taitaa jopa olla viimeinen todella hyvä Jim Carreyn tähdittämä komedia. Toki Carrey on tämän jälkeenkin esiintynyt muutamassa hyvässä filmissä, mutta sanoisin silti, että tähän päättyi hänen priima-aikansa komedioiden parissa. Ei Bruce - taivaanlahja ihan tavoita Carreyn ysärihittien, kuten Nuijan ja tosinuijan (Dumb and Dumber - 1994) ja Valehtelija, valehtelijan (Liar Liar - 1997) tasoa, mutta se on silti erittäin mainio ja hyvänmielinen hassuttelu. Nauraa saa useampaan otteeseen ja vähintään hymy pysyy huulilla suuren osan ajan leffasta.

Vaikken tosiaan olekaan uskovainen, olen aina pitänyt kiinnostavana kertomusta tavantallaajasta, joka saa käyttöönsä Jumalan voimat. Aluksi Bruce tietty hyödyntää niitä vain omaksi ilokseen ja on hupaisaa nähdä, mitä kaikkea hän keksiikään uusien kykyjensä kanssa. Leffassa leikitellään vekkulimaisesti raamatullisten juttujen kanssa, esimerkiksi kun Bruce jakaa autoruuhkan kahtia, vähän niin kuin Mooses jakoi Punaisenmeren. Tietty hommaan kuuluu myös opetuksia, eikä Jumalan leikkiminen ole niin mieleistä puuhaa kuin voisi kuvitella. Draamaa tuodaan oivallisesti mukaan, kun Brucen mahti nousee päähän ja alkaa vaikuttamaan parisuhteeseen ja kun Brucen pitää ymmärtää Spider-Man - Hämähäkkimiehestäkin (Spider-Man - 2002) tunnettu opetus, että suuri voima tuo mukanaan suuren vastuun.

Elokuvan ohjauksesta vastaa Ace Ventura - lemmikkidekkarin (Ace Ventura: Pet Detective - 1994) ja Valehtelija, valehtelijan ohjaaja Tom Shadyac, eli hän ja Carrey ovat työskennelleet aiemminkin yhdessä. Shadyac saakin selvästi Carreyn pistämään parastaan komediapuolella ja hänen rakentamansa tunnelma on lystikäs. Steve Korenin, Mark O'Keefen ja Steve Oedekirkin käsikirjoitus on oivallinen. Kolmikko on rakentanut kertomuksen niin, ettei katsojan todellakaan tarvitse olla uskovainen, jotta leffasta voi nauttia. Bruce - taivaanlahja on myös hyvin kuvattu ja leikattu leffa. Siitä löytyy oivia lavasteita ja asuja, kuten myös kelpo erikoistehosteitakin. Äänimaailma on hyvin toteutettu John Debneyn pirteitä musiikkeja myöten.

Yhteenveto: Bruce - taivaanlahja on erittäin mainio ja hilpeä komedia, joka sisältää todella vekkulin tarinan. On hupaisaa seurata, kuinka maansa myynyt mattimeikäläinen alkaa toimia, kun itse Jumala antaa hänen käyttönsä taivaalliset voimansa - erityisesti, kun kyseistä mattimeikäläistä esittävä Jim Carrey on mahtavassa vireessä läpi elokuvan. Morgan Freeman taas istuu hyvin Jumalaksi mahtipontisen äänensä kanssa ja vaikka muut näyttelijät ovat kelvollisia osissaan, jäävät he väkisinkin pääkaksikon varjoon. Elokuva tarjoaa useita hauskoja hetkiä, mutta myös kelpo draamaa, kun jumalalliset voimat alkavatkin tehdä Brucelle hallaa. Elokuvasta löytyy hyviä opetuksia, minkä lisäksi Raamattua tuntevat voivat tunnistaa useita tuttuja juttuja, hauskasti modernisoituina. Bruce - taivaanlahja ei kuitenkaan vaadi uskonnollisuutta, jotta sen parissa voi pitää hauskaa. Suosittelen elokuvaa erittäin lämpimästi kaikille Jim Carreyn hassuttelusta pitäville. Vaikka mies onkin tämän jälkeen tehnyt joitain hyviä filmejä, komedian puolella Bruce - taivaanlahja on mielestäni Carreyn viimeinen erittäin hyvä yksilö.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 21.2.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Bruce Almighty, 2003, Universal Pictures, Spyglass Entertainment, Shady Acres Entertainment, Pit Bull Productions, O Entertainment

Arvostelu: Kätyrit: Grun tarina (Minions: The Rise of Gru - 2022)

KÄTYRIT: GRUN TARINA

MINIONS: THE RISE OF GRU

Ohjaus: Kyle Balda

Pääosissa: Steve Carell, Pierre Coffin, Taraji P. Henson, Alan Arkin, Jean-Claude Van Damme, Lucy Lawless, Dolph Lundgren, Danny Trejo, Michelle Yeoh, RZA, Russell Brand ja Julie Andrews

Genre: animaatio, komedia, seikkailu

Kesto: 1 tunti 27 minuuttia

Ikäraja: 7

Illumination Entertainmentin animaatiokomedia Itse ilkimys (Despicable Me - 2010) oli suuri hitti, jolle tehtiin tietty jatkoa. Itse ilkimys 2 (Despicable Me 2 - 2013) ja Itse ilkimys 3 (Despicable Me 3 - 2017) olivat edeltäjiään isompia hittejä ja vielä menestyksekkäämpi lippuluukuilla oli päähenkilön keltaisista apureista tehty lisäosaleffa Kätyrit (Minions - 2015). Pian lisäosaelokuvan ilmestymisen jälkeen alkoi jatko-osan suunnittelu. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animointi alkoi loppuvuodesta 2019 ja elokuvan oli tarkoitus saada ensi-iltansa jo kesällä 2020, mutta koronaviruspandemian takia sitä on siirretty useaan otteeseen. Nyt Minions: The Rise of Gru, eli suomalaisittain Kätyrit: Grun tarina on saapunut elokuvateattereihin. Itse en ollut elokuvasta erityisen innoissani. Mielestäni ensimmäinen Itse ilkimys -leffa on varsin kelpo raina, mutten piitannut sen jatko-osista. Ensimmäinen Kätyrit-elokuva oli kuitenkin mielestäni ihan menevä, joten toivoin, että jatko-osa olisi edes hieman sen tasoa. Meninkin vähän skeptisin odotuksin katsomaan Kätyrit: Grun tarinaa sen ensi-iltapäivän aamuna.

1970-luvulla 12-vuotias Gru haaveilee superrikollisen urasta, osana pelättyä Konnakuusikkoa. Kun yksi kuusikosta sieppaa pojan, Grun hölmöjen keltaisten kätyreiden on lähdettävä pelastusretkelle.

Tohelot ja pöljät keltaiset kätyriolennot (tai kuten varmaan kaikki oikeasti kutsuvat niitä Suomessa, "minionit") tekevät pitkään odotetun paluunsa valkokankaille, Pierre Coffinin toimiessa niiden kaikkien ääninäyttelijänä - jopa suomidubbauksessa. Ensimmäisestä Kätyrit-elokuvasta tuttu kolmikko Kevin, Stuart ja Bob toimii tämänkin leffan päätriona, joskin myös vielä hölmömpi Otto saa paljon ruutuaikaa omassa sivuseikkailussaan. Kolmikko toimii ihan lystikkäästi edelleen, hahmojen ollessa onnistuneesti hieman erilaisia toisistaan.

     Ensimmäisen Kätyrit-elokuvan lopuksi keltaiset oliot hyppäsivät pahiksen ammatista haaveilevan Gru-pojan (Steve Carell) mukaan ja nyt palvelevat tätä tulevaisuuden superrikollista. Tässä elokuvassa Gru on vasta 12-vuotias lapsi, mutta sitäkin innokkaampi roistoudesta. Vaikka lapsi-Gru onkin oiva idea, hahmo tuntuu varastavan tarinallista valokeilaa liikaa itseensä elokuvan nimikkohahmoilta.

Muita hahmoja leffassa ovat Grun ihailemaan Konnakuusikkoon kuuluvat Disco Donna (Taraji P. Henson), Willi Koukku (Alan Arkin), Mahtikoura (Danny Trejo), Nunnachaku (Lucy Lawless), Svedunaattori (Dolph Lundgren) ja Saksi-Jean (Jean-Claude Van Damme), Grun äkäinen äiti (Julie Andrews), akupunktioita suorittava Chow (Michelle Yeoh), Oton kohtaama moottoripyöräilijä (RZA), sekä Itse ilkimys -leffoista tuttu nuori tohtori Nefario (Russell Brand). Vaikuttavasta ääninäyttelijäjoukosta huolimatta sivuhahmot eivät pahemmin vakuuta. Konnakuusikon jäsenet eivät herätä erityistä mielenkiintoa, eivätkä myöskään tarjoa uhkaa tai naurujakaan.

Harmillisesti Kätyrit: Grun tarina ei onnistunut voittamaan minua puolelleen. Siitä löytyy ajoittain ihan hassuja ja viihdyttäviä hetkiä (parhaana kenties trailerissa lähes kokonaan näytetty lentokoneosio) ja myönnän naurahtaneeni ääneen muutaman kerran, mutta muuten kyseessä on hieman turruttava melukohellus. Erityisesti lopputaistelun aikana aloin jo toivoa, että äänenvoimakkuutta laskettaisiin, sillä jatkuva huutaminen alkoi käydä ikävästi korviin. Näytökseni yleisön nuorempaa väkeä seuratessa tuli sentään huomattua, että kohderyhmään elokuva tehoaa varmasti hyvin. Siinä tapahtuu ihan koko ajan jotain ja jokainen rauhallisempikin hetki on jossain kohtaa pakko keskeyttää älämölöllä ja/tai jollain villillä jutulla sinkoilemassa ympäri kuvaa. Voisi luulla, että kaikessa vauhdissaan elokuva kulkisi nopeasti, mutta ei. Tämä puolitoistatuntinen tuntuu yllättävänkin pitkältä.

Isoin ongelmani elokuvassa on kuitenkin se, että se tuntuu olevan yllättävän vähän kiinnostunut itse Kätyreistä. Kuten leffan suomenkielinen nimi sanookin, tämä on Grun tarina. Varmaan ainoa syy, miksei elokuvaa nimetty Itse ilkimykseksi on, että ensimmäinen Kätyrit-leffa tuotti enemmän rahaa kuin yksikään Itse ilkimyksistä. Minulla on ollut varsin ristiriitainen suhtautuminen näihin keltaisen sekopäihin ja olen välillä kokenut ne todella ärsyttäviksi. Tätä elokuvaa katsoessani minua kuitenkin jopa harmitti, kuinka vähän ruutuaikaa kätyrit saavat. Kestää yli puoli tuntia, kunnes Kevin, Bob ja Stuart nousevat esiin Grun varjosta. Kolmikon kommellus nostaa leffan tasoa aika ajoin ja jotkut jutut olisivat toimineet paremmin irrallisina lyhytelokuvina. Kokonaisuus jää kuitenkin erittäin keskinkertaiseksi.

Elokuvan animaatiojälkeä ei kuitenkaan voi kuin kehua. Visuaalisesti Kätyrit: Grun tarina on todella taidokkaasti tehty ja oivallisen värikäs. Hahmot ovat vekkulimaisen näköisiä ja taustat ovat pullollaan yksityiskohtia. Varsinkin 1970-luvun San Francisco on hienosti luotu animaatiomuodossaan. Usein jopa toivoo, että tekijät uskaltaisivat rauhoittua enemmän näyttääkseen animaattoreiden hienoja luomuksia. Matthew Fogelin käsikirjoitus ja Kyle Baldan ohjaus kuitenkin paahtavat siihen tahtiin eteenpäin, ettei aikaa oikein jää sellaiselle. Meuhkaava äänimaailma käy tosiaan välillä raskaaksi. Heitor Pereiran säveltämät musiikit tunnelmoivat ihan hyvin taustalla, mutta jäävät tunnettujen hittibiisien varjoon, mitä läpi leffan hyödynnetään.

Yhteenveto: Kätyrit: Grun tarina on keskinkertainen, joskin paikoitellen ihan viihdyttävä animaatiokohellus, joka luultavasti iskee lujaa lapsiin. Elokuvan iso ongelma on, että se tuntuu enemmän Itse ilkimys -leffalta kuin Kätyreiden omalta filmiltä. Grun tarina on osuva lisänimi, leffan keskittyessä lähinnä Gruhun. Kestää liian kauan, ennen kuin kätyrikolmikko Kevin, Bob ja Stuart päästetään vauhtiin ja silloinkin he saavat liian vähän ruutuaikaa. Trion kohtaukset ovat parhaimmillaan todella lystikkäitä. Muu siinä ympärillä ei oikein vakuuta. Pahisjengi Konnakuusikko sisältää tylsiä tyyppejä, joita edes vahva näyttelijäkaarti ei pelasta. Animaatiojälki on erittäin mainiota, mutta äänimaailma muun hektisen menon kanssa muuttuvat aika ajoin rasittaviksi. Kätyrit: Grun tarina toimii takuuvarmasti Itse ilkimys -leffojen ja kätyreiden faneille. Jos sarjan aiemmat elokuvat eivät ole vakuuttaneet, tämä tuskin muuttaa mieltä positiivisempaan suuntaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.6.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Minions: The Rise of Gru, 2022, Universal Pictures, Illumination Entertainment, DreamWorks Animation

Arvostelu: Vice - vallan oikeat kasvot (Vice - 2018)

VICE - VALLAN OIKEAT KASVOT

VICE

Ohjaus: Adam McKay
Pääosissa: Christian Bale, Amy Adams, Steve Carell, Jesse Plemons, Sam Rockwell, Alison Pill, Lily Rabe, Justin Kirk, Tyler Perry, Eddie Marsan, Alfred Molina ja Naomi Watts
Genre: draama, komedia
Kesto: 2 tuntia 12 minuuttia
Ikäraja: 12

Vice - vallan oikeat kasvot pohjautuu tositapahtumiin Richard "Dick" Cheneyn ajasta Yhdysvaltain varapresidenttinä. Vuonna 2016 Paramount Pictures -yhtiö ilmoitti hankkineensa oikeudet Cheneyn tarinaan ja alkoi työstämään elokuvaa. Ohjaajaksi ja käsikirjoittajaksi valittiin useita Oscar-ehdokkuuksia haalineen The Big Shortin (2015) tekijä Adam McKay ja pääosaan Cheneyksi roolitettiin samaista leffaa tähdittänyt Christian Bale. Kuvaukset alkoivat loppuvuodesta 2017 ja lopulta Vice - vallan oikeat kasvot sai ensiesityksensä joulukuussa 2018. Suomeen leffa saapui vasta nyt. Itseäni ei politiikka erityisemmin kiinnosta, joten en kiinnostunut myöskään tästä elokuvasta, kun kuulin siitä ensimmäisen kerran. Mielenkiintoni heräsi vasta, kun näin elokuvan trailerin, jossa huomasin, kuinka paljon Bale on muuttunut esittääkseen roolia. Kiinnostukseni kasvoi, kun Bale voitti parhaan miespääosan Golden Globe -palkinnon ja kun elokuva keräsi jopa 8 Oscar-ehdokkuutta (mm. paras elokuva, paras ohjaus, paras miespääosa ja paras alkuperäinen käsikirjoitus). Meninkin positiivisin mielin katsomaan Vicen sen ensi-iltaviikonloppuna.

Tositarina Dick Cheneyn noususta Yhdysvaltojen historian vaikutusvaltaisimmaksi varapresidentiksi.

Christian Bale on tunnettu siitä, että hän todella antautuu rooliensa vietäväksi ja on valmis tekemään hurjia muodonmuutoksia rooliensa vuoksi. The Machinistia (2004) varten Bale laihdutti lähes 30 kiloa, minkä jälkeen hänellä oli puoli vuotta aikaa kerätä hurja lihasmassa Batman Beginsiä (2005) varten. Tällä kertaa Bale lihotti itseään lähes 20 kiloa muuttuakseen Dick Cheneyksi. Bale meni jopa niin pitkälle, että hänen syntymäpäivänsä on sama kuin Cheneyllä, 30. tammikuuta! No okei, se on ehkä sattumaa, mutta Bale on todella osoittanut hurjaa omistautumista roolejaan kohtaan ja onneksi se myös palkitaan. Hän on aivan mielettömän hyvä tässä elokuvassa ja onnistuu katoamaan totaalisesti hahmonsa taakse. Bale on suurimmaksi osaksi ajasta lähes tunnistamaton ja lähinnä vain muutamat pätkät Cheneyn nuoruudesta paljastavat, että kyllä se Bale on. Bale tekee upeaa työtä pienillä eleillä, ilmeillä ja äänellään. Hahmona, tai pikemminkin siis henkilönä Cheney ei ole kovinkaan miellyttävä tapaus. Cheney on valmis menemään todella pitkälle vallanhimonsa kanssa ja tekee välillä kyseenalaisia ja hirveitä tekoja. Samalla hahmosta on onnistuttu saamaan jollain kierolla tavalla huvittavakin.
     Dick Cheneyn perheeseen kuuluvat hänen vaimonsa Lynne (Amy Adams), sekä pariskunnan tyttäret Mary (lasta näyttelee Colyse Harger, aikuista Alison Pill) ja Lizzie (Violet Hicks ja Lily Rabe). Lynne on persoonana huomattavasti pidettävämpi kuin miehensä, mutta samalla hänenkin moraalinsa on koetuksella, hänen kannustaessa miestään, vaikka tämä tekisi ties mitä valtansa kanssa. Adams on oikein mainio osassaan, mutta jää pahasti Balen huikean roolityön varjoon jokaisessa kaksikon yhteisessä kohtauksessa. Tyttärille on luotu omat sivujuonensa, mutta ne ovat loppujen lopuksi hieman kömpelösti mukaan tungettuja.
     Muita tärkeitä hahmoja elokuvassa ovat muutamassakin eri virassa nähtävä tökerö poliitikko Donald Rumsfeld (Steve Carell), 2000-luvun alun Yhdysvaltain presidentti George W. Bush (Sam Rockwell), sekä koko leffan ajan Cheneyn tarinaa selostava Kurt (Jesse Plemons), joka on mukana jopa ärsyttävyyteen asti. Tarina poukkoilee paljon ajassa, jolloin selostus on katsojalle mukava lisä, mutta Kurt on mukana niin paljon, että usein hän tuntuu rikkovan rytmityksen ilmestymällä kuvaan. Rockwell on tuttuun tapaansa erittäin mainio näyttelijä ja tekee hauskan roolityön Bush juniorina. Siksi onkin harmi, että hänen ruutuaikansa jää lopulta aika vähäiseksi. Sen sijaan Carell saa paljonkin aikaa osoittaakseen, ettei hän ole vain hölmöilevä koomikko, vaan oikeasti varteenotettava näyttelijä. Carell on näyttänyt todelliset lahjansa mm. Foxcatcherissa (2014) ja on jälleen hienoa, kuinka hän taitaa myös draamaroolin - vaikka Rumsfeldkin on kierolla tavalla koominen.
     Lisäksi leffassa nähdään mm. Tyler Perry, Justin Kirk, Eddie Marsan ja Don McManus poliitikkoina ja nappuloina Cheneyn pelissä, sekä joitakin tuttuja naamoja yllättävissä rooleissa...

Vice - vallan oikeat kasvot lähtee käyntiin erinomaisesti. Kuten sanoin, tarina hyppii ajassa välillä todella paljon ja siksi elokuva vaatii jatkuvaa tarkkaa seuraamista. Tämä ei kuitenkaan tuota ongelmaa, sillä filmi on suurimmaksi osaksi niin vangitseva loistavien näyttelijäsuoritusten ja taiturimaisen ohjauksen vuoksi. Ohjaaja Adam McKay päästää luovuutensa valloilleen ja tarjoaa aikamoista kikkailua, mitä itse ihailen paljon. McKay luottaa käsikirjoittajana paljon dialogiin ja selittämiseen, mutta samalla ohjaajana hän taitaa myös visuaalisen kerronnan taidon esimerkiksi hauskoilla kuvametaforillaan. Jotkut saattavat ihmetellä vähän väliä näkyviä kuvia Cheneystä kalastamassa, mutta toiset taas hoksaavat heti, mitä McKay pyrkii kertomaan niillä. McKay on myös aikamoinen kirjoittaja ja etenkin pari keskustelukohtausta saivat minut todella kummastelemaan, mitä hänen päässään oikein liikkuu - ja siis hyvällä, nerokkaalla tavalla. Puolessa välissä leffaa ohjaaja revittelee oikein kunnolla ja tarjoaa jotain ainakin itselleni täysin ennennäkemätöntä. Tämä kikka on aivan täydellisesti saatu mukaan elokuvaan ja nosti leffan tasoa entisestään... paitsi että heti sen jälkeen alkaakin valitettava alamäki.

Vice - vallan oikeat kasvot lähtee käyntiin erinomaisesti... mutta sen lopusta olen täysin eri mieltä. Ensimmäisen puoliskonsa aikana leffa yhdistelee taidokkaasti politiikkaa ja komediaa, pitäen fokuksen silti tarinassa ja elokuvanteossa, mutta elokuvan viimeiset puoli tuntia lässähtävät pahasti käsiin. Viimeisen puolen tuntinsa aikana leffa muuttuu nokkelasta aivan liian esiintymishaluiseksi ja huomionhakuiseksi, ja mikä pahinta, todella saarnaavaksi ja pitkästyttäväksi. McKay on halunnut iskeä oikein kunnolla vielä lopussa, mutta sen sijaan, että revittely olisi tällä kertaa hupaisaa ja kekseliästä, se tuntuu enemmänkin mauttomalta kannanotolta, mikä jätti itselleni todella ristiriitaisen tunteen, kun kävelin pois teatterista. Viimeinen puolituntinen jää vain junnaamaan paikoillaan poliittisessa sanomassaan ja mässäilee hirveyksillä puutumiseen asti. Puolituntinen myös tuntuu kaiken aikaa siltä, että leffa voisi päättyä minä hetkenä hyvänsä ja vartin jälkeen todella toivoin, että niin myös tapahtuisi, alamäen muuttuessa yhä jyrkemmäksi. Olen todella pettynyt siihen, kuinka tökerösti McKay päätti lopettaa elokuvansa. Vicen ensimmäinen puolisko on neljän tähden luokkaa, mutta sen lopetus liikkuu yhden ja kahden tähden välillä. Minun täytyi kirjoittaa arvosteluni vasta pari päivää leffan näkemisen jälkeen, jotta iso pettymyksen tunteeni ehti rauhoittua ja pystyin keskittymään leffan huikeisiin puoliin, jotka saavat kokonaisuuden pysymään plussan puolella, vaikka elokuvasta selkeät heikkoudet löytyvätkin.

Adam McKay on selvästi todella lahjakas ohjaaja ja käsikirjoittaja. Hän näyttää huikeat taitonsa useaan otteeseen elokuvan aikana, miksi onkin harmi, että leffa tekee tällaisen mahalaskun lopussa. McKayn kirjoittama dialogi on usein todella nokkelaa ja parissa kohtaa hän onnistuu keksimään siihenkin omituisia niksejä. Tekniseltä toteutukseltaan Vice - vallan oikeat kasvot on lähes kaikin puolin onnistunut teos. Leikkauksessa leffaa olisi voinut tiivistää huomattavasti, mutta elokuvan ensimmäinen tunti on erinomaisesti pistetty kasaan. Kuvaus on taidokasta, minkä lisäksi lavasteet ovat tyylikkäästi toteutetut. Maskeeraukset ovat huikean hyvin loihditut. Voi kunpa Bale vain tajuaisi, että maskeeraajat ja puvustajat voivat lihottaa hänet hänen puolesta, eikä Balen tarvitsisi ottaa tällaisia terveysriskejä. Visuaalisesti leffa kikkailee paljon pysäytyskuvilla ja teksteillä, mitkä toimivat mainiosti. Äänimaailmaankin on saatu mukaan nokkeluuksia, mutta harmillisesti Nicholas Britellin säveltämät musiikit eivät nouse kummoisesti esille.

Yhteenveto: Vice - vallan oikeat kasvot sisältää mahtavan alun, todella oivallisen keskikohdan ja harmillisen kehnon lopetuksen. On suuri sääli, että filmi lähestulkoon unohtaa lopussa olevansa elokuva ja alkaa vain revittelemään poliittisella kannanotollaan ärsyttävään saarnaamiseen asti. Onneksi elokuvasta löytyy niin paljon hienoja asioita, ettei loppu onnistu täysin pilaamaan kokonaisuutta. Ohjaaja-käsikirjoittaja Adam McKay kikkailee läpi leffan nokkelasti ja taidokkaasti niin dialogillaan kuin erikoisella ohjaustyylillään. Mukana on mahtavaa dialogia, mitä parantaa sen lausuvien näyttelijöiden roolityöt. Amy Adams, Sam Rockwell ja Steve Carell ovat todella mainiot rooleissaan, mutta kalpenevat Christian Balen fantastisen eläytymisen rinnalla. Bale todella muuttuu hahmokseen, jolloin katsoja unohtaa täysin, että kyseessä on näyttelijä eikä aito Cheney. Voi kun voisinkin sanoa, että Vice - vallan oikeat kasvot olisi läpikotaisin fantastinen elokuva, mutta ei se vain ole. Suosittelen kuitenkin erittäin lämpimästi katsomaan sen, sillä positiivisia puolia todella riittää. Joitakin katsojia ei välttämättä edes häiritse leffan lopetus ja kenties juuri sinä saatat pitää sitä kuin kirsikkana kakun päällä.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus. Jos pidit elokuvan viimeisestä puolituntisesta, kannattaa lopputekstikohtaus vilkaista, mutta jos taas loppupää ärsytti myös sinua, kannattaa lopettaa katselu ennen kohtausta, sillä se vain ärsyttää enemmän.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.1.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
Vice, 2018, Annapurna Pictures, Gary Sanchez Productions, Plan B Entertainment