Arvostelu: Uutisankkuri 2: Legendan paluu (Anchorman 2: The Legend Continues - 2013)

UUTISANKKURI 2: LEGENDAN PALUU

ANCHORMAN 2: THE LEGEND CONTINUES

Ohjaus: Adam McKay

Pääosissa: Will Ferrell, Steve Carell, Paul Rudd, David Koechner, Christina Applegate, Meagan Good, James Marsden, Dylan Baker, Judah Nelson, Greg Kinnear, Fred Willard, Kristen Wiig, Josh Lawson, Chris Parnell, Wilbur Fitzgerald, Harrison Ford, Drake, Sacha Baron Cohen, Marion Cotillard, Jim Carrey, Will Smith, Tina Fey, Amy Poehler, Kanye West, Liam Neeson, John C. Reilly, Kirsten Dunst ja Vince Vaughn 

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 59 minuuttia

Ikäraja: 12

Will Ferrellin tähdittämä komediaelokuva Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda (Anchorman: The Legend of Ron Burgundy - 2004) oli taloudellinen hitti, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Ferrell ja ohjaaja-käsikirjoittaja Adam McKay ryhtyivät pian kynäilemään toista elokuvaa, mutta Paramount Pictures torjui idean - jopa senkin jälkeen, kun näyttelijäkaarti suostui leikkaamaan palkkiotaan pienentääkseen leffan budjettia. Alkuvuodesta 2012 Paramountilla kuitenkin tultiin toisiin ajatuksiin ja yhtiö pyysi McKayta ja Ferrelliä työstämään jatko-osan. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2013 ja lopulta Uutisankkuri 2: Legendan paluu sai ensi-iltansa saman vuoden joulukuussa. Elokuva sai positiivisin vastaanoton kriitikoilta, minkä lisäksi se oli edeltäjäänsä isompi hitti lippuluukuilla. Itse katsoin kummatkin Uutisankkuri-leffat vasta myöhemmin. Pidin ensimmäisestä elokuvasta paljon, mutta jatko-osa jätti minut aika kylmäksi. Kun huomasin Uutisankkuri: Ron Burgundyn legendan täyttävän tänä vuonna 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa ja arvostella sen. Pitäessäni yhä alkuperäisestä osasta, päätin antaa jatko-osalle uuden mahdollisuuden.

Ron Burgundyllä ei pyyhi lujaa. Hän on menettänyt työpaikkansa epäasiallisen käytöksen takia ja parisuhde Veronican kanssa on kaatunut. Ron saa kuitenkin uuden tilaisuuden, kun GNN-kanava pyytää häntä ja hänen tiimiään uudenlaiseen kanavakonseptiin, joka pyörittää uutisia joka päivä kellon ympäri.

Will Ferrell palaa rooliinsa uutisankkuri Ron Burgundyksi, joka uskoo olevansa alan paras tekijä. Ronista löytyy kuitenkin yksi jos toinenkin vika, joiden takia hän on menettänyt uuden työpaikkansa New Yorkissa, sekä vaimonsa Veronican (Christina Applegate). Itsesäälissä rypeminen saa riittää, kun Ron saa huikean työtarjouksen toimia uudenlaisen uutiskanavan ankkurina. Ferrell on tälläkin kertaa roolissaan varsin epätasainen. Parhaimmillaan hän on todella lystikäs, huonoimmillaan hän on... noh, huono. Asiaa ei auta, ettei narsistinen, misogynistinen ja muutenkin kusipäinen Ron ole hahmona järin tykättävä.

     Paluun tekee myös Ronin uskollinen uutistiimi, kentällä työskentelevä journalisti Brian Fantana (Paul Rudd), urheilureportteri Champ Kind (David Koechner) ja säätiedottaja Brick Tamland (Steve Carell). Uudella GNN-kanavalla työskentelevät muun muassa päättäväinen johtaja Linda (Meagan Good), Freddie (Dylan Baker), ylimielinen uutisankkuri Jack Lime (James Marsden) ja kummallinen Chani (Kristen Wiig), johon Brick iskee välittömästi silmänsä. Mukana ovat myös esimerkiksi Harrison Ford Ronille potkut antavana kanavapomona, Judah Nelson Ronin ja Veronican lapsena Walterina ja Greg Kinnear Veronican uutena poikaystävänä. Sivunäyttelijät ovat monin paikoin Ferrelliä parempia. Tutusta tiimistä Rudd jää harmillisen vähälle huomiolle, mutta Carell pääsee hänenkin edestä vauhtiin. Täysin tollo Brick nousi suosituksi hahmoksi ykkösosassa, mikä on selvästi huomattu, sillä Carellin on vapaasti annettu toteuttaa itseään jatko-osassa.

Kuten muistin, Uutisankkuri 2: Legendan paluu ei ole läheskään yhtä hyvä, hauska tai oivaltava elokuva kuin alkuperäinen Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda. Ei se kuitenkaan ollut niin heikko tapaus kuin millaiseksi sen aiemmin mielsin. Elokuvassa on kieltämättä hetkensä ja parhaimmillaan se tarjoaa mojovat naurut. Idiootin Brickin sekoiluja ja möläytyksiä on usein hulvatonta seurata ja kuunnella ja uutislähetyksistä löytyy myös lystikkäitä juttuja. Etenkin vastikään edesmenneen O. J. Simpsonin takaa-ajoa parodioiva kohtaus huvittaa. Vastapainona näille hauskoille jutuille on kuitenkin useita heikkoja hetkiä. Esimerkiksi Brickin kohdalla kiusallisuudesta saadaan irti hyvää huumoria, mutta Ronin kohdalla nämä kiusallisuudet ovat lähinnä vain todella vaivaannuttavia. Useita vitsejä myös venytetään aivan liian pitkiksi ja kerran jos toisenkin toivoin, että leffa osaisi kulkea reippaammin eteenpäin.

Yksi elokuvan isoimmista ongelmista onkin sen kesto. Alkuperäinen leffa oltiin älytty pitää napakassa puolentoista tunnin mitassa, mutta jatko-osan kesto lähentelee jo kahta tuntia. Elokuvasta on olemassa myös pidennetty versio, johon heivattiin teatteriversiosta leikkaushuoneen lattialle jääneet pätkät, mutta mielestäni jo tämä teatteriversio sisältää monia turhia juttuja, joita ilman elokuva toimisi paremmin. Vielä ensimmäinen tunti pitää hyvin mukanaan, mutta toisen tunnin aikana väsähdys alkaa iskeä. Pakollinen dramaattisempi puoli ennen loppuhuipennusta käy suorastaan puuduttavaksi pakkopullaksi. Onneksi ihan lopussa meno taas paranee hieman, kun finaalista on tehty totaalisen absurdi ja se on pullollaan toinen toistaan kovempia cameoita. Meno on vastaavaa kuin ensimmäisen osan lopetuksessa, mutta nupit on tosiaan väännetty kohti kaakkoa.

Uutisankkuri 2: Legendan paluu saattaa olla ohjaaja Adam McKayn heikoin elokuva, mutta mies näyttää silti ajoittain taitojaan komedian saralla. Hänen olisi pitänyt reippaammin ymmärtää, mitä irrallisia sketsejä tiputtaa pois leffasta ja tehdä kokonaisuudesta tiiviimpi paketti. Hänen ja Ferrellin käsikirjoitus on idealtaan hyvä, mutta toteutukseltaan hieman ontuva. Vaikka leffaa katsoessa herääkin fiilis, ettei näitä uutistyyppejä tarvitsisi tämän jälkeen enää nähdä, täytyy sanoa, että kyllä minua hieman kiinnostaisi McKayn kertoma kolmoselokuvan idea Ron Burgundystä ja kumppaneista tekemässä reportaasia Irakin sodassa. Leffa on kelvollisesti kuvattu ja valaistu. Lavastus-, puvustus- ja maskeeraustiimi pääsevät leikittelemään 1970- ja 1980-lukujen taitteen tyyleillä. Erikoistehosteet ovat hupaisan kökköjä, eivätkä Andrew Feltensteinin ja John Naun säveltämät musiikit juuri säväytä lainkaan.

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.6.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Anchorman 2: The Legend Continues, 2013, Paramount Pictures, Apatow Productions, Gary Sanchez Productions, Digital Image Associates, DreamWorks

Arvostelu: Monster Hunter (2020)

MONSTER HUNTER

Ohjaus: Paul W. S. Anderson

Pääosissa: Milla Jovovich, Tony Jaa, Ron Perlman, Tip "T.I." Harris, Diego Boneta, Meagan Good, Josh Helman, Jin Au-Yeung, Hirona Yamazaki, Jannik Schümann, Nanda Costa, Nic Rasenti ja Aaron Beelner

Genre: toiminta, fantasia

Kesto: 1 tunti 43 minuuttia

Ikäraja: 16

Monster Hunter on Paul W. S. Andersonin ohjaama fantasiatoimintaelokuva, joka perustuu Capcomin samannimiseen videopelien sarjaan, joka käynnistyi vuonna 2004. Anderson oli ohjannut Capcomin toiseen suosittuun videopelisarjaan, Resident Eviliin (1996-) perustuvia elokuvia ja alkoi vuosien varrella osoittamaan kiinnostusta myös Monster Hunter -pelien filmatisointia kohtaan. Vuonna 2016 Capcomin tuottaja Ryozo Tsujimoto varmisti, että Anderson on kuin onkin tekemässä elokuvaa peleistä ja kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2018. Monster Hunter sai koronapandemiasta huolimatta teatteriensi-iltansa muutamissa maissa (mm. Yhdysvallat, Kiina, Kanada, Singapore ja Vietnam) joulukuussa 2020, ja alkuvuonna 2021 se on julkaistu hiljalleen ympäri maailman joko auki oleviin teattereihin tai suoraan vuokralle ja myyntiin. Monster Hunterin oli tarkoitus saada leffateatterikierros Suomessakin, mutta elokuvan saama kehno vastaanotto maailmalla niin taloudellisesti kuin kriittisesti johti siihen, että täällä leffa saapui suoraan kotijulkaisuun. Itse en ole koskaan pelannut Monster Hunter -pelejä, enkä erityisemmin kiinnostunut, kun kuulin Andersonin tekevän niistä elokuvasovitusta. Tämä tosin johtui enemmän siitä, että pidän Andersonia aika kehnona elokuvantekijänä. Kuitenkin koska halusin pitkästä aikaa päästä näkemään uutuusleffan täynnä isoja monstereita, eikä Godzilla vs. Kong (2021) ole saapunut vielä Suomeen, vuokrasin Monster Hunterin heti, kun se oli saatavilla.

Ryhmä amerikkalaissotilaita matkaa halki aavikon, etsien kadonneita tovereitaan. Yllättäen ympärille muodostuva myrsky kuljettaa sotilaat toiseen maailmaan täynnä jättimäisiä hirviöitä.

Kun kyseessä on Paul W. S. Andersonin elokuva, ei varmaan tule minään yllätyksenä, että Monster Hunterin pääroolissa nähdään Andersonin vaimo, Milla Jovovich. Tässä onkin aika erikoinen pari siinä mielessä, että Anderson tuntuu tarvitsevan Jovovichia leffojensa keulakuvaksi, kun taas Jovovich tarvitsee Andersonia saadakseen rooleja isoista toimintaelokuvista. Toinen ei ole hyvä ohjaaja eikä toinen hyvä näyttelijä, joten hehän ovat siis täydellinen pari tekemään filmejä! Tässä Jovovich esittää Artemista, sotilasta, joka päätyy toiseen maailmaan taistelemaan jättiläismonstereita vastaan. Tuttuun tapaansa Jovovich toimii kelvollisesti toimintakohtauksissa, mutta heti kun hänen pitäisi oikeasti näytellä, esittää tunteita kasvoillaan ja lausua miehensä huonosti kirjoittamia repliikkejä, hän lakkaa totaalisesti vakuuttamasta.

     Jovovichin lisäksi elokuvassa nähdään myös Tip "T.I." Harris, Meagan Good, Diego Boneta, Josh Helman, Jin Au-Yeung ja Hirona Yamazaki sotilaina, jotka siirtyvät Artemisin kanssa toiseen maailmaan ja joiden katsoja arvaa heti alussa joutuvan hirviöiden Happy Mealiksi, Tony Jaa toisessa maailmassa elävänä hirviöiden metsästäjänä, sekä surkuhupaisalla peruukilla varustettu Ron Perlman amiraalina, joka haluaa tuhota hirviöt. Sotilaiden esittäjistä yksikään ei vakuuta ja harmillisesti Perlmankin on aika kökkö osassaan. Tony Jaa on näyttelijöistä paras, mutta on harmi, kuinka vähän elokuva lopulta tarjoaa hänelle tehtäväksi.

Jos pidät Paul W. S. Andersonin elokuvista, kuten Mortal Kombatista (1995), Resident Evileistä (2002-2016), Kolmesta muskettisoturista (The Three Musketeers - 2011) ja Pompeiista (2014) tai uskot kokevasi riemua nähdessäsi, kun Milla Jovovich taistelee isoja hirviöitä vastaan, suosittelen erittäin lämpimästi katsomaan Monster Hunterin. Jos taas minun tavoin koet Andersonin kököksi ohjaajaksi, eivätkä tappelut jättimörköjä vastaan riitä, jos leffassa ei ole muuta sisältöä, suosittelen pysymään erossa tästä leffasta. Mukana on pari ihan menevää toimintakohtausta hirviöihin liittyen, jotka onnistuivat jollain tavalla viihdyttämään, mutta siinä se. Koin Monster Hunterin harmillisen laiskaksi ja tylsäksi efektiräpellykseksi, jota katsoessa menetin mielenkiintoni jo ennen puolta väliä, kun mukana ei tuntunut olevan tarinaa, kiinnostavia hahmoja tai oikein mitään tunnetta. Hirviökohtauksista puuttuu jännite, sillä hahmojen kohtalot eivät nappaa, enkä koskaan kokenut Artemisin olevan vaarassa.

Sentään itse monsterit ovat jollain tavalla kiinnostavia ulkonäöiltään tai kyvyiltään. On maan alla möyrivää Diablosia, jättiläishämähäkkejä muistuttavia Nerscyllaseja ja tulta syöksevää Rathalosia. Ja sitten on jokin outo ihmisen ja kissan sekoitus nimeltä Palico, joka aiheutti todella epämiellyttävää tunnetta. Palicoa lukuunottamatta hirviöt ovat visuaalisesti mainiosti luotuja ja "vain" 60 miljoonan dollarin leffaksi erikoistehosteet ovat yllättävänkin toimivat... siis silloin, kun niitä pääsee oikeasti ihailemaan. Paul W. S. Andersonin tuttuun tapaan toimintakohtaukset on kuvattu hektisen heiluvasti ja vieläpä leikattu aikamoisesti saksien, jolloin välillä tapahtumista on vaikea saada selvää. Kun Anderson ei tarjoa pöljää hirviömekastusta, hän yrittää ujuttaa mukaan hetkiä, jolloin hahmot höpöttävät toisilleen tyhjänpäiväistä diipadaapaa ja kaikenlaisia kliseitä, jotka katsojan tekisi mieli kelata.

Jos Anderson ei ole kummoinen ohjaaja, on hän vielä sitäkin kehnompi käsikirjoittaja. Hänen tekstinsä tässä tuntuu siihen suuntaan väännetyltä raamilta, ensimmäiseltä vedokselta, jota on sellaisenaan lähdetty kuvaamaan. Anderson on myös ollut niin varma filmin menestyksestä, että hän kehtaa vielä pistää lopputekstit pyörimään siinä kohtaa, kun katsoja uskoo lopputaistelun alkavan. Elokuvan lipputulot olivat vain noin puolet budjetista ja vaikka tiedän koronan aiheuttaman teatterisulun olevan suurin syyllinen, haluan toivoa, että osittain tämä johtuu siitä, että ihmiset ovat alkaneet kyllästyä Andersonin laiskalla kädellä kyhättyihin rahastuksiin ja vaativat herralta parempaa panostusta. Tai sitten tämä tosiaan on parasta, mihin Anderson pystyy. Säveltäjä Paul Haslinger sentään yrittää parhaansa mukaan pelastaa pakettia vekkulimaisilla videopelimäisillä musiikeillaan, mutta se jää lopulta vain yritykseksi, eivätkä muuten mainiot melodiat edes oikein istu mukaan filmiin.

Yhteenveto: Monster Hunter on kehno fantasiatoimintaraina, joka ei oikein kulje edes aivot narikkaan -hömppäviihteenä. Kun mukana tuntuu olevan vain ohut pohja juonelle ja pelkkiä tylsiä hahmoja, eivät taistelut monstereitakaan vastaan jaksa loputtomiin viihdyttää. Itse tylsistyin jo ennen puoltaväliä. Surkuhupaisintahan on, että leffa vielä jää täysin kesken, Paul W. S. Andersonin uskoessa täysillä homman mahdollisuuteen uutena menestyselokuvien sarjana. Kun lipputulot ovat vain puolet budjetista, voi varmaan olettaa, ettei jatkoa ole tulossa. Eipä se toisaalta ihan kauheasti haittaakaan. Anderson osoittaa jälleen kerran lahjattomuutensa ohjaajana, tarjoten toinen toistaan kökömmin kuvattuja ja leikattuja toimintakohtauksia, joissa kelvolliset hirviöefektitkään eivät pääse oikeuksiinsa. Andersonin käsikirjoitus on hutiloiden kyhätty tekstintapainen, josta näyttelijöiden on vaikea ammentaa. Milla Jovovich vakuuttaa taistelukohtauksissa, muttei muuten ollenkaan. Parista ihan viihdyttävästä monsterimähinäkohtauksesta ja Paul Haslingerin säveltämistä musiikeista huolimatta Monster Hunter on huono elokuva, jota voi suositella vain Andersonin ja Jovovichin suurimmille faneille tai täysin aivotonta rymistelyä rakastaville.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.3.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Monster Hunter, 2020, Constantin Film, Impact Pictures, Capcom Company, Tencent Pictures, Toho Company

Arvostelu: Saw V (2008)

SAW V

Ohjaus: David Hackl
Pääosissa: Scott Patterson, Costas Mandylor, Julie Benz, Greg Bryk, Meagan Good, Carlo Rota, Laura Gordon, Tobin Bell, Mark Rolston, Betsy Russell ja Joris Jarsky
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 32 minuuttia / Unrated Version: 1 tunti 35 minuuttia
Ikäraja: 18

James Wanin ohjaama kauhuleffa Saw (2004) oli suurmenestys, jolle päätettiin tietenkin tehdä jatkoa. Vaikka kriitikot eivät lämmenneet ja antoivatkin yhä vain huonompia arvosanoja Saw II:lle (2005), Saw III:lle (2006) ja Saw IV:lle (2007), katsojaluvut vain nousivat jatko-osien myötä. Viidennen osan suunnittelu alkoikin jo ennen kuin Saw IV ilmestyi ja kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2008. Lopulta Saw V sai ensi-iltansa lokakuussa 2008 ja vaikka se sai vielä surkeammat arviot kuin edeltäjänsä, onnistui sekin tuottamaan yli 100 miljoonaa dollaria. Itse aloin katsomaan Saw-sarjaa syksyllä 2016 ja pääsinkin juuri tähän viidenteen osaan asti, kun yhtäkkiä koko sarja poistettiin Netflixistä. Nyt, kun sarjaa jatketaan jo yhdeksännellä elokuvalla nimeltä Spiral: From the Legacy of Saw (Spiral: From the Book of Saw - 2021), päätin aloittaa koko sarjan alusta. Vaikka olin nähnyt Saw V:n, tuntui siltä kuin katsoisin sitä ensimmäistä kertaa, sillä olin unohtanut aika lailla kaiken, mitä siinä tapahtuu. Se taitaa jo kertoa aika paljon teoksesta...

Agentti Peter Strahm alkaa epäillä rikoskomisario Mark Hoffmanin toimineen Jigsaw'n avustajana kauhistuttavien ansojen kanssa, samalla kun viisi henkilöä heräävät kammiosta ja huomaavat epäonnekseen joutuneensa uuteen peliin...

Tällä kertaa päähahmona nähdään Saw IV:ssä vain sivuroolin saanut agentti Strahm, jota esittää Scott Patterson. Patterson sopii edelleen mainiosti agentin osaan ja parantaa roolisuoritustaan, Strahmin muuttuessa pakkomielteiseksi Jigsaw'n apurin nappaamisesta. Katsojana on kuitenkin vaikea olla hahmon tutkimuksissa mukana, sillä katsoja on edellisestä osasta lähtien tiennyt Hoffmanin (Costas Mandylor) olevan kyseinen apuri. Lisäksi on ärsyttävää, kuinka typerästi Strahm jatkuvasti toimii leffan aikana. Hoffman sen sijaan muuttuu täysin tylsäksi tapaukseksi. Mandylor ei onnistu välittämään vähääkään siitä uhkaavuuden ja kiehtovuuden sekoituksesta, mitä Tobin Bell tarjosi Jigsaw'na. Mandylor on lähinnä vain puinen yhden ilmeensä kanssa.
     Viisi henkilöä, jotka joutuvat tällä kertaa inhottavan pelin vangeiksi, ovat Ashley (Laura Gordon), Brit (Julie Benz), Charles (Carlo Rota), Luba (Meagan Good) ja Mallick (Greg Bryk), joiden nimet minun täytyi tarkistaa, sillä niitä ei taidettu sanoa ääneen koko leffan aikana. Toisaalta en usko, että katsoja välittäisi heistä yhtään enempää, vaikka heille antaisikin nimet. Hahmot ovat tylsiä, eikä heidän selviäminen erityisemmin kiinnosta. Heidän näyttelijänsä tekevät paikoitellen oivaa työtä (lähinnä karjuessaan tuskan vuoksi), mutta välillä he taas ylinäyttelevät myötähäpeällisesti.

Saw V on onneksi parempi elokuva kuin sen pari edeltäjää, Saw III ja Saw IV, mutta ei se silti kummoinen ole. Ylipitkän Saw III:n leffa päihittää ymmärtämällä tiivistää kestonsa puoleentoista tuntiin, kun taas Saw IV:n elokuva voittaa huomattavasti paremmilla ansoilla. Vaikkei viisikosta välitä, heidän osuutensa kiinnostaa yllättävänkin mielenkiintoisten ansojen vuoksi. Etenkin ketjuihin, teriin ja avaimiin liittyvä ensimmäinen koetus on oikein koukuttava kohtaus. Tarinallisesti filmi pyrkii olemaan lähempänä kahta ensimmäistä osaa, kertoen paria yksinkertaisempaa juonikuviota lomittain, eikä säntäile sinne sun tänne, kuten välissä ilmestyneet osat. Loppujen lopuksi samaa mässäilyä tämä on kuitenkin sarjan kaikkien jatko-osien kanssa. Elokuva alkaa tietty mahdollisimman raa'alla ja kauhistuttavalla kohtauksella, minkä tekijät odottavat aiheuttavan pyörtymistä yleisössä, mutta omasta mielestäni tässä kohtaa sarjaa ihmisen sisälmyksillä mässäily lähinnä haukotuttaa.

Edeltäjiensä tavoin Saw V:kin yrittää välillä olla liian nokkela, olematta edes kovinkaan kekseliäs. Katsojana hoksaa nopeasti, minkä vuoksi viisikko on samanaikaisesti ansassa ja kuinka he voisivat päästä pois helposti, jolloin kun paljastukset tapahtuvat, ei shokeerausefektiä synny. Takaumia käytetään paljon, mutta niiden sisältö ei tarjoa oikeastaan mitään, mitä katsoja ei jo tietäisi edellisten osien perusteella, jolloin ne tuntuvat lähinnä täytteeltä, jotta elokuva kestäisi edes sen puolitoista tuntia. Jos tekijät olisivat hoksanneet, etteivät nämä käänteet enää toimi, ettei Hoffmanin osallistumisen tutkiminen tarjoa paljoa katsojalle ja että ansassa viruva viisikko voisi koostua paremmin kirjoitetuista hahmoista, leffa olisi huomattavasti eheämpi.

Elokuvan ohjauksesta vastaa David Hackl, joka toimi kolmessa edellisessä osassa production designerina, vastaten filmien visuaalisesta ilmeestä, sekä parissa edellisessä myös toisen kuvausyksikön ohjaajana. Hackl kopioi paljon Saw II:n, Saw III:n ja Saw IV:n ohjaaja Darren Lynn Bousmanilta, mutta on onneksi päättänyt rajoittaa kyseisissä leffoissa ärsyttänyttä ylivilkasta turbosilppuleikkausta, sekä kökköjä kameraefektejä paniikin tunteen tehostamiseksi. Näitä tehokeinoja on kyllä mukana, mutta maltillisemmin kuin aiemmin. Lavasteet ovat yhtä likaisia ja ällöttäviä kuin ennen, ja maskeeraustiimi on päässyt jälleen luomaan erilaisia kuvottavuuksia Jigsaw'n uhreille. Äänimaailma on tarpeeksi toimivasti rakennettu ja sarjan tunnusmusiikki on yhä erinomainen.

Edellisten osien tavoin Saw V:stäkin on olemassa pidennetty versio, missä on muutama minuutti enemmän materiaalia. Taas kerran tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että raakuuksia näytetään kauemmin ja enemmän kuin teattereissa julkaistussa versiossa.

Yhteenveto: Saw V päihittää kaksi edellistä osaa lyhyemmän kestonsa ja kiinnostavampien ansojen ansiosta, mutta on silti heikko kauhuraina. Peliin joutuva viisikko ei koostu kovin kiinnostavista henkilöistä, mutta heille asetetut koetukset pitävät tarpeeksi hyvin mukanaan. Sen sijaan poliisitutkimus lähinnä tylsistyttää, sillä katsoja on tiennyt jo pidemmän aikaa Hoffmanin olevan Jigsaw'n apuri. Kestoa tuodaan väkisin lisää takaumilla, mitkä eivät tarjoa mitään uutta. Parissa kohtaa filmi onnistuu viihdyttämään, mutta muuten Saw V on yhtä tyhjäntekevä ja unohdettava kauhuleffa kuin sarjan kaksi edellistä osaa. Sentään uusi ohjaaja David Hackl hyödyntää tiettyjä visuaalisia kikkoja maltillisemmin. Hän sortuu kuitenkin samaan kidutuspornoon kuin Darren Lynn Bousman, ymmärtämättä, mikä teki James Wanin ohjaamasta alkuperäisestä Sawista niin hyvän. Jos edellisten osien goreilu innosti ja haluat nähdä sitä lisää, tuottaa tämäkin elokuva samaa kieroa nautintoa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.2.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Saw V, 2008, Twisted Pictures