Arvostelu: Saw X (2023)

SAW X

Ohjaus: Kevin Greutert

Pääosissa: Tobin Bell, Shawnee Smith, Synnøve Macody Lund, Renata Vaca, Paulette Hernandez, Octavio Hinojosa, Steven Brand, Joshua Okamoto, Michael Beach ja Costas Mandylor

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 58 minuuttia

Ikäraja: 18

James Wanin kauhuelokuva Saw (2004) oli jättimenestys, joten jatkoa oli tietysti luvassa. Saw II (2005), Saw III (2006), Saw IV (2007), Saw V (2008), Saw VI (2009) ja Saw VII 3D (2010) saivat lähinnä negatiivista palautetta kriitikoilta, mutta ne olivat silti taloudellisia hittejä. Kesti kuitenkin seitsemän vuotta, kunnes elokuvasarjan seuraava osa Jigsaw (2017) ilmestyi, mitä seurasi omaa tarinaansa samassa maailmassa kertonut Spiral: From the Legacy of Saw (Spiral: From the Book of Saw - 2021). Heti Spiralin ilmestyttyä Twisted Pictures ilmoitti työstävänsä kymmenettä elokuvaa. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2022 ja nyt Saw X on saapunut elokuvateattereihin. Omat odotukseni elokuvaa kohtaan eivät olleet korkeat. Pidän alkuperäisestä Sawista, mutta sen jatko-osat ovat olleet pääasiassa kehnoja kidutuspornorainoja, jotka muuttuivat vähitellen shokeeraavista tylsiksi. Enemmän David Fincherin Seitsemää (Se7en - 1995) kuin MTV:n musiikkivideoita muistuttava Spiral oli mielestäni piristävän kelvollinen lisäys sarjaan ja olisinkin toivonut lisää samanlaisia leffoja, jos sarjaa oli pakko jatkaa. Odotuksiani latisti entisestään se, että kymmenennen osan kerrottiin sijoittuvan ensimmäisen ja toisen leffan väliin. Kävin silti katsomassa Saw X:n sen lehdistönäytöksessä päivää ennen ensi-iltaa.

Vääryyksiä tekeviä ihmisiä sairaisiin peleihinsä vangitseva Jigsaw, eli John Kramer saa kuulla aivokasvaimensa kehittyneen parantumattomaksi ja että hänellä olisi elinaikaa jäljellä vain muutama kuukausi. Kramer etsii hoitokeinoa muualta, mikä johtaa hänen kaikkien aikojen henkilökohtaisimpaan peliinsä.

Jäätyään pois Spiralista, Tobin Bell tekee kuuden vuoden tauon jälkeen paluun John Krameriksi, eli Jigsaw'na tunnetuksi sarjamurhaajaksi, joka testaa ikäviä asioita tehneiden ihmisten selviytymiskykyä sairailla peleillään, toivoen, että mahdollisesti selvittyään elossa, nämä ihmiset muuttaisivat tapansa parempaan suuntaan. Joku saattaa nyt tässä kohtaa kummastella, että: "mitä ihmettä, John Kramerhan kuoli jo kolmannessa Saw-leffassa, miten hän voi olla edelleen mukana?" Saw X sijoittuukin ajallisesti kahden ensimmäisen elokuvan väliin, kun Kramerin hirmutestit olivat vasta alkamaisillaan. Bell on tuttuun tapaansa hyvä roolissa, onnistuen yllättäen kymmenennessä osassa syventämään hahmoaan entisestään. Saw X:ssä Kramer nousee selkeämmin päähenkilöksi kuin aiemmissa osissa ja epäonnisten pelaajien sijaan elokuva seuraakin juuri tätä kieroa nukkemestaria kaiken takana. Elokuva paneutuu entistä enemmän siihen, mikä Krameria oikein puskee tekemään näitä hirveyksiä ja yrittää maalailla hahmosta jopa jonkin sortin antisankaria ja koston julmaa enkeliä.

     Paluun tekee myös Krameria auttanut Amanda, jona nähdään edelleen Shawnee Smith, jota ei ole edes yritetty nuorentaa samannäköiseksi kuin ensimmäisissä Saw-leffoissa, mikä takuulla rikkoo illuusiota monen katsojan silmissä. Uusina hahmoina taas esitellään ihmehoitoja järjestävä tohtori Cecilia Pederson (Synnøve Macody Lund), tätä auttavat tohtori Mateo (Octavio Hinosoja), Valentina (Paulette Hernandez) ja Gabriela (Renata Vaca), sekä heidän hoitojensa avulla parantuneet Henry (Michael Beach) ja Parker (Steven Brand). Sivunäyttelijätkin suoriutuvat osistaan kelvollisesti ja heidän hahmonsa toimivat passelisti tässä uudessa pelissä.

Saw X jätti minulle ristiriitaisen tunteen. Se on toisaalta täysin tarpeeton ja rahan perässä tehty lisäys elokuvasarjaan, joka ei tuo periaatteessa mitään uutta mukaan tai mullista isompaa tarinaa millään lailla, kuten sarjan aiemmat osat ovat pääasiassa pyrkineet tekemään. Mutta toisaalta taas se on elokuvana parempi kuin ainakin puolet leffasarjan edellisistä osista. Isoa kokonaisuutta katsoen tarina on turha väliinputoaja, jonka pitää mennä sen ehdoilla, että elokuvan pitää alkaa siitä, mihin ensimmäinen Saw loppui ja sen pitää myös päättyä siihen, mistä Saw II alkaa. Se ei voi sekoittaa pakkaa oikein millään lailla, koska muuten se rikkoisi aiempaa jatkumoa, joten sen täytyy tyytyä kertomaan omaa irrallista peliään, jolla ei ole sen kummempia seurauksia.

Tämänkertainen peli on kuitenkin yksi sarjan kiinnostavimmista, koska se on niin voimakkaan henkilökohtainen Kramerille. On kiinnostavaa seurata pelin kulkua tällä kertaa aiemmin pahiksena pidetyn Kramerin vinkkelistä. Kun aiemmin halusi nähdä ihmisten selviytyvän peleistään, tällä kertaa huomaa jopa kannustavansa Krameria. Elokuvan aikana pohditaankin - joskin aika löyhästi - Kramerin puuhien moraalisuutta. Voiko millään perustella sen, kuinka sairaisiin skenaarioihin hän valitsemansa ihmiset sysää? Entä jos nämä ihmiset ovat pahempia kuin itse Kramer? Ajatuksen tasolla kiinnostava tilanne johtaa harmillisesti siihen, että jännite loistaa poissaolollaan. Kramerin ja Amandan puolesta ei jännitä, koska katsojana tietää jo heidän selviytyvän seuraaviin osiin, mutta myöskään pelaajien puolesta ei jännitä, koska katsojan vinkkelistä he saattavat jopa ansaita potentiaalisesti karun kohtalonsa. Pakolliset lopun käänteet jättivät minut myös ristiriitaisiin tunnelmiin. Tapahtumahetkellä käänteet tuntuvat ovelilta, jälkikäteen pohdittuna epärealistisilta. Katsojaa pyydetään myös jälleen olemaan ajattelematta liikaa, että millä ilveellä nämä kierot pelit ihan oikeasti pistetään kasaan? Ja kuka kolmipyörällään kulkevaa, tässä kohtaa jo ikonista Billy-nukkea liikuttaa?

Elokuvan ohjauksesta vastaa Kevin Greutert, joka oli ohjannut leffasarjaan jo aiemmin ihan menevän Saw VI:n ja sarjan kirkkaasti surkeimman osan, Saw VII 3D:n. Saw X:ssä Greutert onnistuu paremmin kuin edellisissä, osittain siitä syystä, että hänellä on käsissään astetta laadukkaampi (joskin silti aika kömpelö) käsikirjoitus. Jigsaw'n ja Spiralinkin teksteistä vastannut kaksikko Peter Goldfinger ja Josh Stolberg ovat sentään halunneet entistä enemmän panostaa hahmoihin pelkän kidutusmässäilyn sijaan, mutta jättävät tekstiinsä taas aukkoja, eivätkä selvästi luota katsojiinsa, kun välillä jopa viisi minuuttia sitten lausuttuja repliikkejä pitää näyttää uudestaan, jotta kaikki pysyisivät varmasti tapahtumissa perässä. Teknisellä puolellaan Saw X palaa vanhojen silppuleikkausten ja hektisten kameratyöskentelyjen maailmaan. Vielä niitä enemmän koin korniksi sen, että kohtaukset Meksikossa näytetään perinteiseen Hollywood-tyyliin kellertävän filtterin läpi. Erikoistehostetiimille täytyy kyllä antaa pisteet, sillä niin uskottavia he saavat kuvottavista näyistään. Tekoverellä läträtään litratolkulla ja paatuneemmankin Saw-fanin vatsaa vääntää taatusti jossain kohtaa. Äänimaailma luottaa liikaa pöljiin ja kovaäänisiin äkkisäikäytyksiin, mutta musiikkipuolesta jälleen vastaava Charlie Clouser tunnelmoi kivasti sävellyksillään. Saw'n tunnusmelodia on yksi sarjan parhaista puolista.

Yhteenveto: Saw X on ihan kiva, joskin aika tarpeettomalta tuntuva lisäys kidutusleffasarjaan. Elokuvan sijoittaminen kahden ensimmäisen leffan väliin ajaa tekijät asemaan, missä heidän täytyy kulkea täysin näiden kahden elokuvan ehdoilla, eikä erityiseen sooloiluun ole varaa. Ongelmaksi myös koituu se, ettei John Kramerin ja Amandan puolesta voi jännittää, sillä heidän tietää selviytyvän kakkososaan. Tämänkertaisten pelaajienkaan puolesta ei jaksa jännittää, sillä katsojan silmissä he saattavat jopa ansaita mahdolliset kohtalonsa. Samalla elokuvan tarina on kuitenkin useampaa Saw-leffaa vahvempi, sillä tämänkertainen peli on niin henkilökohtainen Kramerille. Ansat ovat ihan kekseliäitä ja tehostetiimi pääsee luomaan toinen toistaan kuvottavampia näkyjä, pääasiassa käytännön efektein tehtynä. Lopun käänteet jättävät muun elokuvan tavoin ristiriitaiset fiilikset. Saw X on hieman ontuva paketti, josta löytyy onnistumisensa, mutta myös selvät vikansa. Silti se nousee elokuvasarjansa kärkikastiin - mikä tosin kertoo ehkä enemmän muiden osien laadusta (tai laaduttomuudesta). Jos olet pitänyt aiemmista Saw-leffoista, kannattaa tämä kymmeneskin osa käydä kurkkaamassa.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.9.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Saw X, 2023, Lionsgate, Lionsgate Productions, Twisted Pictures, Aldea M Estudios, Corazón Films

Arvostelu: Jigsaw (2017)

JIGSAW

Ohjaus: Michael Spierig ja Peter Spierig
Pääosissa: Laura Vandervoort, Paul Braunstein, Mandela Van Peebles, Brittany Allen, Matt Passmore, Hannah Emily Anderson, Callum Keith Rennie, Clé Bennett, Josiah Black ja Tobin Bell
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 32 minuuttia
Ikäraja: 16

James Wanin esikoiselokuva Saw (2004) oli suuri menestys, mikä aloitti suosittujen kauhuelokuvien sarjan. Saw II (2005), Saw III (2006), Saw IV (2007) ja Saw V (2008) vain jatkoivat suosion kasvattamista, mutta Saw VI (2009) menestyi huomattavasti aiempia heikommin. Sen vuoksi seitsemännestä osasta Saw VII 3D:stä (Saw 3D - 2010) päätettiin tehdä sarjan päätösosa. Se taas kuului sarjan menestyneimpien elokuvien joukkoon, joten kahdeksannen filmin suunnittelu lähti hitaasti käyntiin. Josh Stolberg ja Peter Goldfinger kehittelivät uuden kertomuksen ja esittelivät sen Lionsgate-yhtiölle, joka kiinnostui heidän ideastaan. Kuvaukset alkoivat lokakuussa 2016 työnimellä "Saw: Legacy", mutta kun elokuva julkaistiin lokakuussa 2017, se nimettiin Jigsawiksi. Elokuva oli hitti, mutta edellisten osien tavoin se ei miellyttänyt kriitikoita. Itse en käynyt katsomassa leffaa, kun se ilmestyi teattereihin, sillä olin siinä vaiheessa nähnyt vasta ensimmäiset viisi Sawia. Kuitenkin nyt, kun sarja on jälleen saamassa jatkoa elokuvalla Saw: From the Legacy of Saw (Spiral: From the Book of Saw - 2021), aloitin sarjan alusta, valmistautuakseni uuteen filmiin.

Kymmenen vuotta John Kramerin kuoleman jälkeen vaikuttaisi siltä, että Jigsaw on tehnyt paluun, kun viisi henkilöä heräävät ansasta, keskellä uutta kauhistuttavaa peliä.

Tällä kertaa sadistiseen peliin päätyvät viisi henkilöä, joista ensimmäinen tosin kuolee samantien, ennen kuin hänelle edes ehditään antaa nimeä. Loput neljä ovat Anna (Laura Vandervoot), Ryan (Paul Braunstein), Carly (Brittany Allen) ja Mitch (Mandela Van Peebles), joista jokainen on tietty tehnyt jotain kauheaa elämänsä aikana ja joutuu nyt kohtaamaan <seuraukset, sillä Jigsawin mielestä he pääsivät aikoinaan kuin koira veräjästä. Hahmot eivät tälläkään kertaa ole erityisen ihmeellisiä tai kiinnostavia. Parista heistä löytyy oma mielenkiintoinen puolensa, mutta eipä katsoja silti jaksa jännittää heidän selviytymisen puolesta. Näyttelijät tekevät passelia työtä esittäessään hätääntyneitä ja kärsiviä.

Peliä pelaavien henkilöiden lisäksi elokuva keskittyy tietenkin tuttuun Saw-tyyliin myös poliiseihin, jotka tutkivat hirvittäviä murhia. Poliisienkin puolella esitellään täysin uudet hahmot. Etsivät Halloran (Callum Keith Rennie) ja Hunt (Clé Bennett), sekä kuolinsyytutkijat Logan (Matt Passmore) ja Eleanor (Hannah Emily Anderson) yrittävät saada selville, kuka on alkanut kopioimaan John Krameria kymmenen vuotta tämän kuoleman jälkeen. Näyttelijät tekevät työnsä kelvollisesti, mutta eivätpä nämäkään hahmot herätä sen kummempia tunteita.

Sarjan edelliset osat tehtiin kaikki peräkkäisinä vuosina seitsemän vuoden ajan. Saw VII 3D:n jälkeen kesti kuitenkin seitsemän vuotta, että sarjaa jatkettiin taas ja hyvä niin, sillä kyseinen filmi oli surkea raina ja selkeästi sarjan heikoin lenkki. Vaikkei Jigsaw aloitakaan koko hommaa alusta, toimii se silti tietynlaisena Sawin uudelleenkäynnistyksenä, yrittäen herättää sarjaa takaisin henkiin uudella tavalla. Elokuvassa on omat hyvät puolensa, mutta harmillinen kasa kehnouksia, mitkä laskevat sen tasoa roimasti. Itse olin enemmän kuin tyytyväinen siihen, ettei tarvinnut enää seurata huonoa Costas Mandyloria tympeän Hoffmanin roolissa ja nähdä jatkuvia takaumia siitä, mitä jossain aiemmassa Sawissa tapahtui. Jigsaw tiedostaa aiemmat osat ja sisältää vihjeitä jokaiseen niistä, muttei kuluta puolta elokuvaa näyttääkseen tapahtumia, jotka on nähty jo.

Muka-kekseliäiltä käänteiltä ei kuitenkaan säästytä - ovathan ne yksi sarjan tavaramerkeistä raakojen ansojen lisäksi. Ja juuri näihin käänteisiin elokuva kompastelee. Sitä ennen se on ollut sarjan parempaa päätyä (vaikkakin keskinkertainen), mutta käänteet tuntuvat jotenkin halvoilta, mikä vesittää loppuhuipennusta ja tekee kokonaisuudesta lopulta heikon. Niitä ennen filmi pitää tarpeeksi sujuvasti mukanaan, tarjoten sarjan faneille mainioita ansoja ja goreilua. Ansoissa tosin huvittaa, kuinka pari niistä tuntuu olevan tasan tarkkaan tarkoitettuja juuri tietylle pelaajalle, mikä herättää kysymyksen, kuinka tämänkertainen Jigsaw on voinut tietää, että juuri nämä pelaajat selviytyvät aiemmista ansoista, jotta he pääsevät pelaamaan juuri heille tarkoitettuja ansoja? Noh, kuten onkin jo käynyt ilmi, tietyt sarjan puolet perustuvat juurikin muka-nokkeluuteen, mikä alkaa hajoilla käsiin, kun sitä vähänkin pohtii enemmän.

Elokuvan ovat ohjanneet Spierigin veljekset Peter ja Michael, joiden aiempiin töihin kuuluu mm. kelpo vampyyrifilmi Daybreakers (2009). Veljekset rakentavat tunnelmaa toimivasti, pitäen siten katsojan mielenkiintoa yllä, kun yksiulotteisiksi jäävät hahmot tai kummalliset käänteet eivät siihen kykene. Käsikirjoittajat Stolberg ja Goldfinger ottavat hyvin tuttuja asioita vanhoista Saweista ja hyödyntävät niitä oivallisin keinoin, mutta ajavat itsensä kuitenkin nurkkaan twisteillä. Teknisesti Jigsaw on paremmin tehty kuin sarjan aiemmat osat. Kyseessä on elokuvallisempi teos visuaalisesti, eikä se näytä samalla lailla televisiotuotannolta kuin aiemmat osat. Leikkauksesta ei löydy ärsyttäviä turbosilppuja, vaan editointi on tehty tyylikkäämmin. Lavasteet ja maskeeraukset ovat taas kerran onnistuneet. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja tuttu, aivan mahtava tunnusmusiikki kuullaan tietenkin elokuvan lopussa.

Yhteenveto: Jigsaw on huomattavasti sarjan edellistä osaa, kammottavan huonoa Saw VII 3D:tä parempi elokuva, mutta silti harmillisen heikko tapaus. Aluksi leffa vaikuttaisi kuuluvan sarjan parempaan päätyyn ja tuntuu siltä kuin tekijät olisivat käynnistäneet sarjan tyylikkäästi takaisin, mutta jo ennen puolta väliä ongelmat nostelevat päätään. On kummallista, kuinka jotkut ansoista on tarkoitettu selvästi vain tietylle pelaajalle, sillä miten ihmeessä tämänkertainen pelinpyörittäjä olisi voinut tietää, että juuri tietyt henkilöt selviävät aiemmista ansoista, jotta pääsevät itselleen tarkoitettuihin hetkiin? Pientä jännitettä on mukana, vaikkei katsojaa sen kummemmin kiinnosta, selviävätkö pelaajat vai eivät. Loppuhuipennuksesta löytyy tietty muka-hurjat käänteensä, mitkä saavat katsojan nostelemaan kulmiaan. Sentään ne on toteutettu hieman luovemmin kuin viime osissa. Hienoa on myös, ettei elokuva käytä puolta kestostaan näyttämään pätkiä aiemmista osista, vaan oikeasti keskittyy kertomukseensa. Ei kertomus kovin hyvä ole, mutta on Jigsaw askel parempaan suuntaan karmean seitsemännen leffan jälkeen. Nyt nähtäväksi jääkin, mitä sarjan uudessa osassa, Spiral: From the Legacy of Saw'ssa tullaan tekemään. Valitettavasti sen julkaisua on siirretty ensi vuoteen asti, joten joudumme odottelemaan sadististen ansojen paluuta vielä jonkin aikaa...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.3.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Jigsaw, 2017, Twisted Pictures, Burg Koules Hoffman Productions, Serendipity Productions, A Bigger Boat

Arvostelu: Saw VII 3D (Saw 3D - 2010)

SAW VII 3D

SAW 3D

Ohjaus: Kevin Greutert
Pääosissa: Sean Patrick Flanery, Chad Donella, Costas Mandylor, Betsy Russell, Gina Holden, Dean Armstrong, Naomi Snieckus, Rebecca Marshall, Chester Bennington, Tobin Bell ja Cary Elwes
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 30 minuuttia
Ikäraja: 18

James Wanin kauhuelokuva Saw (2004) oli valtava hitti, mikä aloitti leffasarjan, mikä jatkuu yhä tänäkin päivänä. Saw II (2005), Saw III (2006), Saw IV (2007), Saw V (2008) ja Saw VI (2009) saivat jokainen kehnot arviot kriitikoilta, mutta ne olivat kuitenkin enemmän tai vähemmän taloudellisia hittejä. Ennen kuudennen osan ilmestymistä tekijät suunnittelivat jo seitsemättä ja kahdeksatta osaa, joille pohdittiin nimiä, kuten "Saw: Legacy" ja "Saw: Endgame". Saw VI ei kuitenkaan ollut toivottu hitti, joten tekijät päättivät yhdistää kahden leffan suunnitelmansa yhdeksi päätösosaksi. Kuvaukset alkoivat helmikuussa 2010 ja filmi päätettiin kuvata 3D:nä, mitä tekijät olivat jo pohtineet parin aiemman leffan kohdalla. Lopulta sarjan seitsemäs osa, mikä julkaistiin useilla nimillä, kuten Saw 3D, Saw: The Final Chapter ja Saw VII 3D, sai ensi-iltansa lokakuussa 2010. Filmi menestyi huomattavasti paremmin kuin sarjan pari aiempaa osaa, mutta kriitikot haukkuivat sen lyttyyn. Itse tutustuin Saw-sarjaan syksyllä 2016, kun aloin katsoa niitä Netflixistä. En kuitenkaan päässyt loppuun asti, sillä katsottuani viidennen osan, kaikki sarjan leffat poistettiin palvelusta. Nyt kun sarja on saamassa jälleen jonkinlaista jatkoa elokuvan Spiral: From the Legacy of Saw (Spiral: From the Book of Saw - 2021) muodossa, päätin aloittaa sarjan alusta ja arvostella jokaisen osan ennen uutta. Noin viikko Saw VI:n jälkeen katsoin Suomeen pöhköllä nimellä saapuneen Saw VII 3D:n.

Bobby Dagen on tienannut omaisuuden väittämällä selviytyneensä Jigsaw'n ansasta ja kirjoittamalla siitä jopa kirjan. Bobbyn hymy kuitenkin hyytyy, kun hän herää aidosta ansasta. Onko hänestä todellisuudessa ainesta selviytyjäksi?

Sean Patrick Flanery näyttelee Bobby Dagenia, huijaria, joka yrittää tienata rahaa kertomalla sepustustaan Jigsaw-ansastaan. Kun katsoja on kuuden leffan verran katsonut, kuinka hirveitä asioita ihmiset joutuvat kestämään näissä ansoissa ja kuinka kammottavilla tavoilla uhrit ovat kuolleet, on katsojan vaikea olla Bobbyn puolella, kun tämä valehtelee ja joutuu sitten maksamaan teoistaan. Heti kun hahmo herää ansasta, katsoja huomaa ajattelevansa "ihan oikein hänelle". On kuitenkin ihan mielenkiintoinen ratkaisu kertoa tällaisesta henkilöstä, vaikkei hänen selviytymistä kannatakaan. Flanery on sujuva roolissaan ja hoitaa tuskaiset huudot kunniakkaasti.

Sen sijaan tympeä Costas Mandylor vain huononee Hoffmanin roolissa, joka kai pyörittää edelleen pelejä, vaikkei sitä tällä kertaa erityisemmin näytetä. Mandylor on niin puupökkelö näyttelijänä, että katsoja toivoisi Hoffmanin joutuvan pian omaan ansaansa - etenkin kun tämä harmillisesti selvisi edellisen filmin lopussa.
     Elokuvassa nähdään myös Betsy Russell Jigsaw-murhaaja John Kramerin (Tobin Bell) vaimona Jillinä, Chad Donella uutena poliisina, joka jahtaa Hoffmania, sekä edesmennyt Linkin Park -yhtyeen laulaja Chester Bennington roistona, joka joutuu myös ansaan. Jos Linkin Park on yksi suosikkiyhtyeistäsi ja otit Benningtonin kuoleman raskaasti, ei tätä filmiä välttämättä kannata katsoa... Mandylorin tavoin Russellkin on aika tönkkö osassaan, eikä Donellakaan vakuuta uutena poliisina - lähinnä koska hänen hahmonsa on niin mitäänsanomaton ja tylsä.

Saw V ja Saw VI tuntuivat nostavan sarjan tasoa kehnojen Saw III:n ja Saw IV:n jälkeen. Eivät nuokaan kaksi kummoisia olleet, mutta Saw VI saattoi jopa nousta sarjan toiseksi parhaaksi osaksi. Onkin surullista sanoa, ettei nousu jatku, vaan Saw VII 3D tipahtaa ryminällä alas ja on selvästi sarjan surkein osa tähän mennessä. Leffa on tylsä ja typerä, sekä muutenkin laadultaan heikompi. Eivät edellisetkään osat elokuvataiteen huippua edustaneet, mutta leffa on Saw-sarjankin standardeilla kökkö toteutukseltaan. Filmi on niin väkisin rahan perässä tehty raina, että se tuntuu siltä kuin Jigsaw olisi pakottanut elokuvantekijät tekemään leffan, jotta nämä vapautuvat ansasta. Kaikki ensimmäisen osan piinaavuus ja ahdistavuus on kadoksissa, eikä heikompien jatko-osienkaan viihdyttävyyttä löydy.

Hoffmanin huonous paistaa tässä läpi vielä enemmän kuin aiemmin. Hänen haluaisi jäävän kiinni, mutta eipä häntä jahtaava poliisikaan tee vaikutusta, jolloin koko tämä osuus ei kiinnosta katsojaa pätkääkään. Mutta kun katsoja ei välitä lainkaan hahmosta, joka joutuu tämänkertaiseen ansaan ja katsoja jopa hieman toivoo tämän epäonnistuvan, ei edes ansapuoli tarjoa kiinnostavuutta. Ansaosio tuntuu muutenkin päälleliimatulta ja pakotetulta. Sillä on hädintuskin mitään tekemistä Hoffmanin jahtaamisen kanssa ja sen voisi ihan hyvin poistaa koko leffasta. Toisaalta Hoffmanin jahtaaminen on vielä mitäänsanomattomampaa katseltavaa, joten senkin voisi poistaa. Jäljelle voisi vain jättää alun ansan, mikä on lähinnä tahattoman koominen ja camp-henkinen. Loppuun on tietty pitänyt lisätä muka-hurjia käänteitä siitä, kuka olikin oikeasti kaiken takana ja miten tämä kaikki liittyy toisiinsa, mutta tässä kohtaa sarjaa nämä paljastukset lähinnä luovat lisää ongelmia, sen sijaan että ne ratkaisisivat jo olemassaolevia aukkoja.

Saw VI:n ohjaaja Kevin Greutert palaa ohjaamaan tämänkin osan, muttei tällä kertaa tiedä yhtään, mitä tehdä filmin kanssa. Tämä on ymmärrettävästi vaikeaa, sillä Patrick Meltonin ja Marcus Dunstanin käsikirjoitus on niin surkea. Teksti on niin laiskaa huttua, että Sawin aloittaneen James Waninkin olisi ollut vaikea saada hyvää elokuvaa aikaiseksi. Sentään leffa on paikoitellen hyvin kuvattu, vaikka hölmö 3D-kikkailu saa lähinnä pyörittämään silmiä, kun elokuvaa katsoo 2D:nä. Leikkauksessa on käytetty toimivia tehokeinoja. Valaisu on sujuvaa, mutta värisäädöt ovat tässäkin elokuvassa usein rumia. Lavasteet ja maskeeraukset ovat hienon inhottavia ja äänitehosteetkin toimivat, vaikka kuvausta ja leikkausta tehostavat äänet ovatkin kömpelö ratkaisu. Sarjan tunnusmusiikki on parasta elokuvassa ja se jää taas soimaan päässä. Kun musiikin soidessa yksi hahmoista julistaa synkästi, että peli on ohi, katsoja iloitsee. Elokuva on ohi!

Yhteenveto: Saw VII 3D on kamala mahalasku sarjan tasoa hieman nostaneen kutososan jälkeen. Eivät nämä leffat ole ensimmäisen osan jälkeen kummoisia olleet, mutta tämä on jo todella säälittävä räpellys. Elokuvassa ei tapahdu lähes mitään mielenkiintoista. Alun ansa vielä viihdyttää tahattomalla koomisuudellaan, mutta Bobbylle tehty peli ei jaksa kiinnostaa. Tässä kohtaa aivottomaan verimässäilyynkin on jo turtunut. Costas Mandylor on yhä vain surkeampi Hoffmanina ja hänen jahtaamisensa tylsistyttää. Käsikirjoitus on äärimmäisen laiskasti pistetty kasaan ja se saa lähinnä ihmettelemään, kuka peliä edes oikeasti pyörittää, Hoffmanin ollessa itse jatkuvasti pinteessä? Sen sijaan, että elokuva paikkaisi sarjan aiempien osien luomia aukkoja, se vain luo lisää uusia. Lopun ennalta-arvattava twisti on vain typerä kirsikka osaamattomasti leivotun kakun päällä. Kokemusta ei yhtään paranna hölmö 3D-kikkailu. Saw VII 3D tiputtaa sarjan pohjamutiin, eikä sitä voi suositella edes sarjan faneille. Tämäkin leffa tienasi tietty ison läjän rahaa, joten kyseessä ei tietenkään ole oikeasti sarjan päätösosa, vaikka sellaiseksi se suunniteltiin. Saas nähdä, onnistuuko seitsemän vuotta myöhemmin ilmestynyt Jigsaw-elokuva (2017) herättämään Saw-sarjaa enää takaisin henkiin...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.2.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Saw 3D, 2010, Twisted Pictures, A Bigger Boat, Serendipity Productions

Arvostelu: Saw VI (2009)

SAW VI

Ohjaus: Kevin Greutert
Pääosissa: Costas Mandylor, Peter Outerbridge, Mark Rolston, Betsy Russell, Tobin Bell, Athena Karkanis, Samantha Lemole, Shauna MacDonald, Devon Bostick ja Shawnee Smith
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 30 minuuttia / Unrated Version: 1 tunti 32 minuuttia
Ikäraja: 18

James Wanin ohjaama kauhuelokuva Saw (2004) oli tekijöidenkin odotukset ylittänyt suurhitti, joten sille päätettiin tietenkin tehdä jatkoa. Saw II (2005), Saw III (2006), Saw IV (2007) ja Saw V (2008) saivat toinen toistaan huonompia arvioita, mutta lähes jokainen menestyi aiempaa paremmin. Kuudennen osan työstäminen lähtikin heti liikkeelle ja pitkään tekijät ajattelivat sen olevan sarjan päätösosa. Kuvaukset alkoivat maaliskuussa 2009 ja lopulta Saw VI sai ensi-iltansa saman vuoden lokakuussa. Vaikka elokuva sai positiivisemmat arviot kuin neljä edellistä osaa, menestyi se huomattavasti heikommin kuin aiemmat osat. Elokuva kyllä tuotti budjettinsa kuusinkertaisesti takaisin, mutta se tuotti yli 30 miljoonaa dollaria vähemmän kuin sarjan huonoiten menestynyt osa, eli ensimmäinen Saw. Itse aloin katsomaan sarjaa läpi vuonna 2016, mutta projektini valitettavasti katkesi viidennen osan jälkeen, sillä filmit poistettiin Netflixistä, mistä olin niitä katsonut. Sarjan saadessa ensi vuonna uuden elokuvan nimeltään Spiral: From the Legacy of Saw (Saw: From the Book of Saw - 2021), päätin aloittaa sarjan alusta. Päivä sen jälkeen, kun olin katsonut Saw V:n, katsoin jo Saw VI:n.

Samalla kun etsivä Hoffman yrittää saada poliisit pois hänen jäljiltä, huonoin perustein sairasvakuutuksia antavan yrityksen johtaja William Easton löytää itsensä uudesta pelistä, missä hän joutuu päättämään, kuka elää ja kuka kuolee...

Costas Mandylor tuntuu joka leffan myötä heikentävän tasoaan Jigsaw'n, eli John Kramerin (Tobin Bell) jalanjälkiä seuraavana etsivä Mark Hoffmanina. Mandylor on yhä vain puisempi ja tylsempi, tehden samalla hahmostaankin tylsän. Kuten sanoin edellisen Sawin arvostelussani, Mandylorista ei löydy lainkaan samaa piinaavuuden ja kiehtovuuden yhdistelmää kuin Bellistä. Toisin kuin nerokkaan Kramerin kohdalla, katsoja ei halua nähdä, että uusi ansojen luoja pääsee karkuun ja koko leffan toivoo, että Hoffman joutuu vankilaan - tai vielä parempaa, joutuisi itse ansaan.

Tällä kertaa pelaamaan joutuu kuitenkin William Easton (Peter Outerbridge), ison vakuutusyhtiön pomo, joka on käyttänyt valtaansa vuosia vääriin ja joutuu nyt maksamaan sen vuoksi. Eastonista on saatu yllättävänkin mielenkiintoinen pelaaja ja hänen matkaansa on oikeasti jännittävää seurata, toisin kuin pelaajien kohdalla yleensä. Vaikka Saw V:ssä nähtiin erinomaisia ansoja, olivat hahmot täysin pahvisia, joten Easton on mahtavaa vaihtelua ja Outerbridge tekeekin oivallista työtä läpi leffan.
     Elokuvassa nähdään myös mm. Mark Rolston uutta murhaajaa jahtaavana agentti Ericksonina, Athena Karkanis sittenkin selvinneenä agentti Perezinä, Betsy Russell Kramerin vaimona Jillinä,  Samantha Lemone toimittaja Pamelana, sekä Shauna MacDonald ja Devon Bostick äitinä ja poikana, jotka liittyvät myös peliin. Jillin hahmoa syvennetään entistä paremmin ja hänen osuutta Jigsaw'n tekoihin avataan enemmän.

Koska tämänkertainen pelaaja on huomattavan paljon kiinnostavampi kuin suurin osa sarjan aiemmista pelaajista, ovat tapahtumatkin kiinnostavampia. Saw VI rakentaakin jännitettä kenties parhaiten sarjan ensimmäisen elokuvan jälkeen. Eastonille lankeavat tehtävät pitävät ahdistavaa tunnelmaa mainiosti yllä ja hän joutuu häijyjenkin päätösten eteen. Tuntuu raikkaalta ja mukavalta yllätykseltä, kun hoksaa katsovansa Sawia, mikä oikeasti saa kiinnostumaan ja jännittämään sen puolesta, miten pelissä käy, eikä elokuva vain luota totaalisesti sisuskaluilla mässäilyyn. Sitäkin leffasta toki löytyy ja goren ystävät saavat mitä tilaavat, mutta itse iloitsin, ettei leffa äidy pahemman luokan kidutuspornoksi.

Valitettavasti elokuva kärsii paljon siitä, ettei mukana ole sitä todellista Jigsaw'ta (vaikka Kramer nähdäänkin jälleen useissa takaumissa). Etsivä Hoffman on niin tylsä tapaus, etteivät häntä koskevat kohtaukset kiinnosta lähes pätkääkään ja katsoja vain toivoisi, että päästäisiin takaisin näkemään, mitä Easton tekee. Ai että, eräs karuselliansa onkin vangitseva kohtaus. Kuten pari aiempaakin filmiä, tässäkin Sawissa tuntuu olevan lopulta hyvin vähän kunnon sisältöä, minkä vuoksi mukaan on taas ahdettu paljon takaumia. Tällä kertaa niillä on välillä hieman enemmän merkitystä tämänkertaisen pelin kanssa, mutta seasta löytyy täytettä. Kun paljastetaan jälleen, mitä aiemmissa osissa sittenkin oli meneillään, katsoja pyörittelee silmiään typerien käänteiden takia. Mutta sitten taas itse pelistä löytyy aidosti yllättävä ja loistokas twisti, mikä saa antamaan tietyt heikkoudet anteeksi. Ei Saw VI kovin kaksinen elokuva ole, mutta on se edes jonkinlainen parannus muutaman aiemman tekeleen jälkeen.

Tällä kertaa elokuvan ohjauksesta vastaa Kevin Greutert, joka toimi leikkaajana sarjan edellisissä osissa. Greutert jatkaa samalla linjalla parin edeltäjänsä kanssa, mutta hyötyy siitä, että Patrick Meltonin ja Marcus Dunstanin työstämä käsikirjoitus on hieman parempi kuin muutamassa edellisessä osassa, vaikka siitä selkeät ongelmat löytyykin. Valitettavasti leikkaukseen paluun tekevät ärsyttävät hyperaktiiviset silppueditoinnit, joilla yristetään tehostaa ansoja ja lopussa takaumia. Muuten leikkaus on kuitenkin tarpeeksi sujuvaa, kuten on myös kuvaus. Valaisutiimi tekee tässä kenties tyylikkäämpää työtä kuin aiemmissa osissa. Lavastajat ja maskeeraajat pistävät jälleen parastaan ällöttävien paikkojen, sekä ansojen aiheuttamien vammojen kanssa. Äänimaailma on toimivasti rakennettu ja taas kerran sarjan tunnusmusiikki toimii erittäin hyvin.

Aiempien Saw-elokuvien tavoin myös Saw VI:sta on olemassa pari minuuttia pidempi versio. Jälleen joitakin raakuuksia näytetään kauemmin, mutta tällä kertaa merkittävin ero on lopputekstien perään lisätty kohtaus, mitä ei löydy teatteriversiosta.

Yhteenveto: Saw VI on yllättäen parempi elokuva kuin sarjan muutama aiempi osa ja siten kaikessa keskinkertaisuudessaankin positiivinen lisäys sarjaan. Kauheaan peliin joutuva William Easton on kerrankin mielenkiintoinen tapaus ja katsojana oikeasti jopa jännittää hänen puolestaan. Ansat ovat kiehtovia kaikessa kieroudessaan ja jokaisen kohdalla jää vangittuna seuraamaan, mitä tulee tapahtumaan. Vaikka verisyyttä ja raakuuksia löytyy, ei elokuva mässäile niillä yhtä pahasti kuin pari edellistä leffaa. Onkin harmi, että elokuvaa latistaa Mark Hoffmanin osuus ja Costas Mandylorin taidottomuus näyttelijänä, sekä täytteenä toimivat takaumat. Paikoitellen katsoja pyörittelee silmiä uusille muka-nerokkaille paljastuksille, mutta sitten taas leffa onnistuu yllättämään käänteellään lopussa ja saa katsomaan muutamat jutut sormien läpi. Heikkouksineenkin Saw VI edustaa sarjan parempaa päätyä ja se on Saw II:n jälkeen ensimmäinen jatko-osa, minkä katsomista voi jopa suositella. Takaumia on luultavasti niinkin paljon, ettei ylipitkää Saw III:a, unohdettavaa Saw IV:ä tai heikkoa Saw V:ä välttämättä edes tarvitse katsoa, jotta pysyy kärryillä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.2.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Saw VI, 2009, Twisted Pictures, Saw VI Productions, A Bigger Boat

Arvostelu: Saw V (2008)

SAW V

Ohjaus: David Hackl
Pääosissa: Scott Patterson, Costas Mandylor, Julie Benz, Greg Bryk, Meagan Good, Carlo Rota, Laura Gordon, Tobin Bell, Mark Rolston, Betsy Russell ja Joris Jarsky
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 32 minuuttia / Unrated Version: 1 tunti 35 minuuttia
Ikäraja: 18

James Wanin ohjaama kauhuleffa Saw (2004) oli suurmenestys, jolle päätettiin tietenkin tehdä jatkoa. Vaikka kriitikot eivät lämmenneet ja antoivatkin yhä vain huonompia arvosanoja Saw II:lle (2005), Saw III:lle (2006) ja Saw IV:lle (2007), katsojaluvut vain nousivat jatko-osien myötä. Viidennen osan suunnittelu alkoikin jo ennen kuin Saw IV ilmestyi ja kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2008. Lopulta Saw V sai ensi-iltansa lokakuussa 2008 ja vaikka se sai vielä surkeammat arviot kuin edeltäjänsä, onnistui sekin tuottamaan yli 100 miljoonaa dollaria. Itse aloin katsomaan Saw-sarjaa syksyllä 2016 ja pääsinkin juuri tähän viidenteen osaan asti, kun yhtäkkiä koko sarja poistettiin Netflixistä. Nyt, kun sarjaa jatketaan jo yhdeksännellä elokuvalla nimeltä Spiral: From the Legacy of Saw (Spiral: From the Book of Saw - 2021), päätin aloittaa koko sarjan alusta. Vaikka olin nähnyt Saw V:n, tuntui siltä kuin katsoisin sitä ensimmäistä kertaa, sillä olin unohtanut aika lailla kaiken, mitä siinä tapahtuu. Se taitaa jo kertoa aika paljon teoksesta...

Agentti Peter Strahm alkaa epäillä rikoskomisario Mark Hoffmanin toimineen Jigsaw'n avustajana kauhistuttavien ansojen kanssa, samalla kun viisi henkilöä heräävät kammiosta ja huomaavat epäonnekseen joutuneensa uuteen peliin...

Tällä kertaa päähahmona nähdään Saw IV:ssä vain sivuroolin saanut agentti Strahm, jota esittää Scott Patterson. Patterson sopii edelleen mainiosti agentin osaan ja parantaa roolisuoritustaan, Strahmin muuttuessa pakkomielteiseksi Jigsaw'n apurin nappaamisesta. Katsojana on kuitenkin vaikea olla hahmon tutkimuksissa mukana, sillä katsoja on edellisestä osasta lähtien tiennyt Hoffmanin (Costas Mandylor) olevan kyseinen apuri. Lisäksi on ärsyttävää, kuinka typerästi Strahm jatkuvasti toimii leffan aikana. Hoffman sen sijaan muuttuu täysin tylsäksi tapaukseksi. Mandylor ei onnistu välittämään vähääkään siitä uhkaavuuden ja kiehtovuuden sekoituksesta, mitä Tobin Bell tarjosi Jigsaw'na. Mandylor on lähinnä vain puinen yhden ilmeensä kanssa.
     Viisi henkilöä, jotka joutuvat tällä kertaa inhottavan pelin vangeiksi, ovat Ashley (Laura Gordon), Brit (Julie Benz), Charles (Carlo Rota), Luba (Meagan Good) ja Mallick (Greg Bryk), joiden nimet minun täytyi tarkistaa, sillä niitä ei taidettu sanoa ääneen koko leffan aikana. Toisaalta en usko, että katsoja välittäisi heistä yhtään enempää, vaikka heille antaisikin nimet. Hahmot ovat tylsiä, eikä heidän selviäminen erityisemmin kiinnosta. Heidän näyttelijänsä tekevät paikoitellen oivaa työtä (lähinnä karjuessaan tuskan vuoksi), mutta välillä he taas ylinäyttelevät myötähäpeällisesti.

Saw V on onneksi parempi elokuva kuin sen pari edeltäjää, Saw III ja Saw IV, mutta ei se silti kummoinen ole. Ylipitkän Saw III:n leffa päihittää ymmärtämällä tiivistää kestonsa puoleentoista tuntiin, kun taas Saw IV:n elokuva voittaa huomattavasti paremmilla ansoilla. Vaikkei viisikosta välitä, heidän osuutensa kiinnostaa yllättävänkin mielenkiintoisten ansojen vuoksi. Etenkin ketjuihin, teriin ja avaimiin liittyvä ensimmäinen koetus on oikein koukuttava kohtaus. Tarinallisesti filmi pyrkii olemaan lähempänä kahta ensimmäistä osaa, kertoen paria yksinkertaisempaa juonikuviota lomittain, eikä säntäile sinne sun tänne, kuten välissä ilmestyneet osat. Loppujen lopuksi samaa mässäilyä tämä on kuitenkin sarjan kaikkien jatko-osien kanssa. Elokuva alkaa tietty mahdollisimman raa'alla ja kauhistuttavalla kohtauksella, minkä tekijät odottavat aiheuttavan pyörtymistä yleisössä, mutta omasta mielestäni tässä kohtaa sarjaa ihmisen sisälmyksillä mässäily lähinnä haukotuttaa.

Edeltäjiensä tavoin Saw V:kin yrittää välillä olla liian nokkela, olematta edes kovinkaan kekseliäs. Katsojana hoksaa nopeasti, minkä vuoksi viisikko on samanaikaisesti ansassa ja kuinka he voisivat päästä pois helposti, jolloin kun paljastukset tapahtuvat, ei shokeerausefektiä synny. Takaumia käytetään paljon, mutta niiden sisältö ei tarjoa oikeastaan mitään, mitä katsoja ei jo tietäisi edellisten osien perusteella, jolloin ne tuntuvat lähinnä täytteeltä, jotta elokuva kestäisi edes sen puolitoista tuntia. Jos tekijät olisivat hoksanneet, etteivät nämä käänteet enää toimi, ettei Hoffmanin osallistumisen tutkiminen tarjoa paljoa katsojalle ja että ansassa viruva viisikko voisi koostua paremmin kirjoitetuista hahmoista, leffa olisi huomattavasti eheämpi.

Elokuvan ohjauksesta vastaa David Hackl, joka toimi kolmessa edellisessä osassa production designerina, vastaten filmien visuaalisesta ilmeestä, sekä parissa edellisessä myös toisen kuvausyksikön ohjaajana. Hackl kopioi paljon Saw II:n, Saw III:n ja Saw IV:n ohjaaja Darren Lynn Bousmanilta, mutta on onneksi päättänyt rajoittaa kyseisissä leffoissa ärsyttänyttä ylivilkasta turbosilppuleikkausta, sekä kökköjä kameraefektejä paniikin tunteen tehostamiseksi. Näitä tehokeinoja on kyllä mukana, mutta maltillisemmin kuin aiemmin. Lavasteet ovat yhtä likaisia ja ällöttäviä kuin ennen, ja maskeeraustiimi on päässyt jälleen luomaan erilaisia kuvottavuuksia Jigsaw'n uhreille. Äänimaailma on tarpeeksi toimivasti rakennettu ja sarjan tunnusmusiikki on yhä erinomainen.

Edellisten osien tavoin Saw V:stäkin on olemassa pidennetty versio, missä on muutama minuutti enemmän materiaalia. Taas kerran tämä tarkoittaa lähinnä sitä, että raakuuksia näytetään kauemmin ja enemmän kuin teattereissa julkaistussa versiossa.

Yhteenveto: Saw V päihittää kaksi edellistä osaa lyhyemmän kestonsa ja kiinnostavampien ansojen ansiosta, mutta on silti heikko kauhuraina. Peliin joutuva viisikko ei koostu kovin kiinnostavista henkilöistä, mutta heille asetetut koetukset pitävät tarpeeksi hyvin mukanaan. Sen sijaan poliisitutkimus lähinnä tylsistyttää, sillä katsoja on tiennyt jo pidemmän aikaa Hoffmanin olevan Jigsaw'n apuri. Kestoa tuodaan väkisin lisää takaumilla, mitkä eivät tarjoa mitään uutta. Parissa kohtaa filmi onnistuu viihdyttämään, mutta muuten Saw V on yhtä tyhjäntekevä ja unohdettava kauhuleffa kuin sarjan kaksi edellistä osaa. Sentään uusi ohjaaja David Hackl hyödyntää tiettyjä visuaalisia kikkoja maltillisemmin. Hän sortuu kuitenkin samaan kidutuspornoon kuin Darren Lynn Bousman, ymmärtämättä, mikä teki James Wanin ohjaamasta alkuperäisestä Sawista niin hyvän. Jos edellisten osien goreilu innosti ja haluat nähdä sitä lisää, tuottaa tämäkin elokuva samaa kieroa nautintoa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.2.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Saw V, 2008, Twisted Pictures

Arvostelu: Saw IV (2007)

SAW IV

Ohjaus: Darren Lynn Bousman
Pääosissa: Lyriq Bent, Scott Patterson, Costas Mandylor, Betsy Russell, Donnie Wahlberg, Justin Louis, Athena Karkanis, Sarain Boylan, Marty Adams, Janet Land, Angus Macfadyen, Billy Otis, Shawnee Smith ja Tobin Bell
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 33 minuuttia / Unrated Version: 1 tunti 36 minuuttia
Ikäraja: 18

James Wanin kauhuelokuva Saw (2004) oli jättihitti, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Saw II (2005) oli vielä isompi menestys, joten kolmannen osan suunnittelu alkoi välittömästi. Saw III (2006) oli jälleen vieläkin menestyneempi, joten neljännen osan teko ilmoitettiin heti. Sarjan luomisessa mukana ollut Leigh Whannell ei enää halunnut palata käsikirjoittajaksi, joten tilalle palkattiin Thomas Fenton, Marcus Dunstan ja Patrick Melton. Myös toisen ja kolmannen osan ohjaaja Darren Lynn Bousman ilmoitti aluksi, ettei haluaisi enää työskennellä sarjan parissa, mutta lopulta muuttikin mieltään ja palasi tekemään vielä tämän. Kuvaukset alkoivat huhtikuussa 2007 ja lopulta Saw IV ilmestyi samaisen vuoden lokakuussa. Elokuva oli hitti, vaikkei tuottanutkaan yhtä paljoa rahaa kuin kaksi edellistä elokuvaa. Lisäksi kriitikot haukkuivat leffan lyttyyn. Itse tutustuin Saw-sarjaan syksyllä 2016, kun katsoin Netflixistä sarjan viisi ensimmäistä osaa. Nyt kun sarja on jälleen saamassa jatkoa elokuvalla Spiral: From the Legacy of Saw (Spiral: From the Book of Saw - 2021), päätin katsoa vihdoin koko sarjan läpi. Muutama viikko Saw III:n jälkeen katsoin Saw IV:n.

Jigsaw'n kuolemasta huolimatta kauhistuttavat pelit jatkuvat ja tällä kertaa koetukseen joutuu hyväsydäminen komisario Rigg. Samalla poliisit yrittävät selvittää, kuka muu on avustanut Jigsaw'ta kuin aivopesty Amanda Young?

Parissa edellisessä Saw-leffassa sivuroolissa nähty komisario Daniel Rigg (mainion suorituksen tarjoava Lyriq Bent) pääsee tällä kertaa valokeilaan, kun hänet siepataan Jigsaw'n peliin. Danielin peli kertoo onnistuneesti paljon hänen hahmostaan ja on oikeasti kiinnostavaa seurata, millaisia valintoja hän päättää tehdä pelin edetessä. Onkin siis harmi, että elokuva haluaa jatkuvasti siirtyä kaikkeen muuhun.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. murhaajaa jäljittävä agentti Strahm (Scott Patterson), etsivä Hoffman (Costas Mandylor), John Kramerin entinen tyttöystävä Jill Tuck (Betsy Russell), sekä asianajaja Art Blank (Justin Louis). Myös vanhoja tuttuja on mukana ja heitä hyödynnetään osittain hyvin ja osittain kömpelösti. Agentti Strahm jää aika puiseksi hahmoksi, eikä Patterson erityisemmin vakuuta. Sama käy myös Hoffmanin ja häntä esittävän Mandylorin kanssa. Hahmot jäävät pahvisiksi, eikä kenestäkään oikein jaksa välittää.

Saw IV jatkaa lähes identtistä kaavaa edellisten osien kanssa. Pienenä poikkeuksena on se, että tällä kertaa komisario Rigg ei pelaa peliään suljetussa tilassa, vaan hänen jopa täytyy matkustaa paikasta toiseen. Muuten tämä on täysin sitä samaa, mitä edellisissä osissa on jo nähty. Päähenkilö siepataan, hän joutuu pelaamaan peliä, samalla kun poliisit selvittävät murhaajan olinpaikkaa ja aina välillä näytetään takaumia joko Jigsaw'n menneisyydestä tai edellisistä leffoista. Ei ole mikään ihme, että katsojana on hyvin vaikeaa muistaa, missä leffassa tapahtuu mitäkin, sillä samanlaiset tapahtumat vain sulautuvat mielessä yhdeksi mössöksi. Olin kyllä nähnyt Saw IV:n kerran aiemmin, mutta siitä jäi mieleen niin vähän, että nyt tuntui kuin katsoisin elokuvan ensimmäistä kertaa. Sarjan seuraavan osan on pitänyt ilmestyä aina vuosi edellisen osan jälkeen, joten ei ole toisaalta mikään ihme, ettei tähän ole keksitty mitään uutta ja mullistavaa, vaan leffa lähinnä kierrättää kaikkea viime osissa nähtyä. Jos Saw-elokuvia katsoisi putkeen, voisi kokemus puuduttaa jo parin filmin jälkeen.

Elokuva on kenties hieman parempi kuin Saw III ihan vain sen vuoksi, että tämä on maltettu pitää puolessatoista tunnissa, Saw III:n lähes kahden tunnin keston sijaan. Saw III sisälsi paljon tyhjäkäyntiä, minkä lisäksi sen ansat olivat paikoitellen mitäänsanomattomat. Tämänkertaiset ansat ovat hieman luovempia - etenkin alkupäässä nähtävä ansa, jonka sokea ja mykkä yrittävät selvittää yhdessä. Sokea ei voi nähdä, kuka on hänen kanssa samassa huoneessa, eikä mykkä voi selittää tilannetta hänelle. Kun tekijöillä ei ole ollut aikaa olla luovia, on heidän täytynyt vain turvautua verellä mässäilyyn. Heti alussa nähdäänkin pitkä Jigsaw'n ruumiinavaus, missä esitellään sisälmyksiä oikein kunnolla lähikuvissa. Onko sen jälkeen enää väliä sillä, onko tarina kiinnostava? Ei näköjään tekijöiden mielestä. Komisario Riggin osuus voisi toimia, jos siihen panostettaisiin täysillä. Tekijät ovat kuitenkin unohtaneet, että ensimmäisen Sawin nerokkuutta tehosti sen tietty yksinkertaisuus. Tässä yritetään taas olla kovin nokkelia, mutta tämänkertainen suuri paljastus ei onnistunut tekemään minuun mitään vaikutusta. Tai siis ei tainnut tehdä kummallakaan kerralla, sillä kuten totesin, en muistanut elokuvasta mitään tällä toisella katselulla, joten tuskin ensimmäinenkään katselu säväytti.

Ohjaaja Darren Lynn Bousmanilla tuntuu olevan yhä vain vähemmän annettavaa tälle sarjalle. Onkin siis ihan hyvä, että hän päätti tämän jälkeen poistua sarjasta (vaikkakin hän on nyt ohjannut tulevan yhdeksännen osan ...ihan oikeasti, Saweja on kohta jo YHDEKSÄN). Uusi käsikirjoittajatrio on lähinnä yhdistellyt parin edellisen osan tekstejä yhteen ja muutellut hieman ansoja ja hahmojen nimiä. Tekniseltä toteutukseltaan Saw IV on samanlainen kuin edeltäjänsä - niin hyvässä kuin pahassa. Lähinnä pahassa, sillä jösses, millaista silppu- ja turboleikkausta onkaan mukana! Nopeutus- ja hidastuskuvat käyvät leffa leffalta kömpelömmiksi tehokeinoiksi. Parissa kohtaa nähdään myös outoja toistoja, joilla on kai yritetty tehostaa jotain tunnetta, mutta epäonnistuttu siinä pahasti. Lavasteet ja maskeeraukset ovat jälleen tyylikkään ällöttävät. Ruumiinavauksessa käytettävä Jigsaw'n ruumis on kaikessa kuvottavuudessaan vaikuttava luomus. Äänimaailma sisältää tarpeettomia efektejä ja äännähdyksiä, mutta onhan se jälleen hienoa kuulla Saw-sarjan mahtava tunnuskappale. Sen lisäksi, että itse sävellys on mukaansatempaava ja mieleenpainuva, viestii se myös siitä, että elokuva päättyy pian.

Yhteenveto: Saw IV on kehno ja ennen kaikkea todella unohdettava lisäys sarjaan. Tämänkertainen peli voisi toimia hyvin, sillä sen pelaaja, komisario Rigg on pidettävä tapaus ja peliin kuuluu mahdollisuus kulkea ulkonakin. Elokuva kuitenkin keskittyy peliin niin heikosti ja välinpitämättömästi, ettei katsojaakaan jaksa lopulta kiinnostaa. Kestoa on jälleen venytetty tylsähköllä poliisitutkimuksella ja liiallisella takaumien käytöllä. Saw III:n lähes kahden tunnin kestoa ei onneksi kuitenkaan tavoiteta, vaan homma on älytty pitää vain vähän yli puolessatoista tunnissa. Ohjaaja Darren Lynn Bousman vain toistaa edellisten osien kikkoja, mutta joka kerta laiskemmin. Käsikirjoittajatkaan eivät jaksa keksiä mitään uutta ja mielenkiintoista, eivätkä näyttelijät tee kaksista työtä Lyriq Bentiä lukuunottamatta. Saw IV lähinnä mässäilee epätoivoisesti ällöttävyyksillä ja toivoo, että se innostaisi sarjan faneja tarpeeksi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.12.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Saw IV, 2007, Twisted Pictures

Arvostelu: Saw III (2006)

SAW III

Ohjaus: Darren Lynn Bousman
Pääosissa: Tobin Bell, Shawnee Smith, Angus Macfadyen, Bahar Soomekh, Dina Meyer, Barry Flatman, Mpho Koaho, Lyriq Bent ja Donnie Wahlberg
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 48 minuuttia / Unrated Version: 1 tunti 54 minuuttia
Ikäraja: 18

James Wanin ohjaama kauhuelokuva Saw (2004) oli suuri menestys, joten sille päätettiin heti tehdä jatkoa. Wania ei kuitenkaan erityisemmin kiinnostanut sarjan jatkaminen ja Saw II (2005) tehtiinkin ilman häntä. Jatko-osa oli vielä edeltäjäänsäkin isompi hitti, joten oli selvää, että tästä oli tullut uusi menestyssarja. Wania pyydettiin jälleen takaisin, kun kolmannen osan suunnittelu alkoi, mutta hän ei aluksi suostunut. Kuitenkin kun sarjan tuottaja Gregg Hoffman menehtyi, Wan päätti, että palaisi sarjan pariin tämän muiston kunniaksi. Wan ja edelliset osat kirjoittanut, sekä ensimmäisessä elokuvassa näytellyt Leigh Whannell kynäilivät tarinan, minkä pohjalta Whannell työsti kunnon käsikirjoituksen. Toisen osan ohjaaja Darren Lynn Bousman suostui palaamaan ja kuvaukset alkoivat toukokuussa 2006. Sen sijaan, että tekijät olisivat rakentaneet kahdessa ensimmäisessä nähdyn saastaisen kylpyhuoneen lavasteen uudestaan, he pääsivät kuvaamaan paikkaan sijoittuvat kohtaukset Scary Movie 4:n (2006) lavasteissa, missä työstettiin parodiakohtausta Sawista. Saw III sai ensi-iltansa syksyllä 2006 ja se oli jälleen vielä menestyneempi kuin aiemmat osat. Kriitikot kuitenkin lyttäsivät elokuvan. Itse näin elokuvan muutama vuosi sitten Netflixistä kahden ensimmäisen osan yhteydessä ja nyt kun sarja on jälleen saamassa uuden osan, Spiral: From the Legacy of Saw (Spiral: From the Book of Saw - 2020), päätin katsoa aiemmat Sawit uudestaan.

Tohtori Lynn siepataan ja hän joutuu uudenlaiseen peliin: hänen täytyy pitää syöpää sairastava John "Jigsaw" Kramer henkissä niin kauan, että tämän viimeisin uhri, poikansa menettänyt Jeff selviää omasta pelistään loppuun saakka.

Tobin Bell palaa kolmatta kertaa John Kramerin, eli Jigsaw'n rooliin ja hänestä löytyy samaa hyytävyyttä kuin ennenkin. Jigsaw on yhä kiehtova pahis, sillä hän haluaa nähdä ihmisten selviävän hirveistä ansoistaan, eikä siksi pidä itseään murhaajana. Bellin ääni on yhä todella vakuuttava ja hän on koko olemuksellaan täydellinen roolissaan.
     Muut näyttelijät eivät sen sijaan tee vaikutusta. Shawnee Smith palaa Jigsaw'ta seuraavan Amandan rooliin, mutta hän on lähinnä ärsyttävä psykoottisena akkana. Amandan ja Johnin välille yritetään rakentaa outoa isä-tytär-suhdetta ja tekijät selvästi luulevat, että tämä koskettaisi katsojaa. Lähinnä tämä vain saa tylsistymään ja toivomaan, että seuraava ansa tuotaisiin ruudulle. Erilaisiin ansoihinsa joutuvia Jeffiä ja Lynniä näyttelevät Angus Macfadyen ja Bahar Soomekh ovat tarpeeksi toimivia, vaikkei Macfadyen onnistu vakuuttamaan yrityksellään olla sureva ja kostonhimoinen isä. Soomekh sopii tohtorin osaan, mutta hänen Lynn-hahmonsa taas on todella tylsä.

Kun Lynnin tai Jeffin kohtalot peleissään eivät jaksa kiinnostaa katsojaa ja tarinan pahiksille yritetään rakentaa kömpelöä isä-tytär-suhdetta, on jotain selvästi pielessä. Ensimmäisen Sawin piinaava epätoivo, sekä kiehtova mysteerisyys ovat poissa, eikä mukana ole edes Saw II:n pysäyttävää loppukäännettä, mikä saa katsojan näkemään koko elokuvan täysin uudessa valossa ja tekee uudelleenkatselusta eri tavalla mielenkiintoisen. Saw III:een on kyllä yritetty vääntää loppukäännettä... useampikin sellainen... mutta tällä kertaa ne eivät valitettavasti paranna elokuvaa. Kyseessä on huono ja ennen kaikkea tylsä kauhuraina. Miten ihmeessä tällaisista kauheista ansoista ja ällöttävästä kuvastosta voi saada tylsän?! Siten, että elokuva keskittyy kaikkeen muuhun.

Välillä tuntuu, että Saw III:a on tehty sillä ajatuksella, etteivät katsojat halua nähdä mitään muuta kuin mahdollisimman kuvottavia kuolemia ja monimutkikkaita ansoja. Leffan alussa niitä nähdään parikin kappaletta, mutta kun Jeffin ja Lynnin pelit alkavat niiden jälkeen (eli kun tarina vihdoin alkaa noin puolen tunnin kohdalla), ansat muuttuvat todella mitäänsanomattomiksi. Lopussa filmi yrittää hieman petrata ansojen tason suhteen, mutta siinä kohtaa "peli on jo menetetty" (heh heh). Suurimmaksi osaksi elokuva sisältää vain pitkäveteistä jaarittelua, mikä lähinnä toistaa itseään. Samat asiat kuullaan useasti, minkä lisäksi samat asiat myös nähdään muutamaan kertaan. Elokuva käyttää kerronnassaan aivan liikaa takaumia, joilla rikotaan tarinan luontevaa virtausta. Leffa siis tuntuu tökkivän ja junnaavan paikoillaan kaiken aikaa, eikä se oikein etene. Saw III vieläpä kestää noin tunnin ja 50 minuuttia, mikä on aivan liian pitkä kesto tällaiselle tekeleelle. Meno käy puuduttavaksi jo ennen puolta väliä, eli elokuvasta olisi hyvällä omallatunnolla voinut saksia materiaalia vielä parinkin kymmenen minuutin edestä.

Ohjaaja Darren Lynn Bousman ei tällä kertaa onnistu luomaan yhtä mukaansatempaavaa tunnelmaa, mutta tähän vaikuttaa hyvin vahvasti se, että Leigh Whannellin käsikirjoitus ei ole läheskään yhtä toimiva kuin kahdessa ensimmäisessä osassa, eikä leikkaaja Kevin Greutert ole tajunnut karsia turhia pois. Niinpä lopputuloksena on näin pitkäveteinen leffa. Whannell luulee selvästi olevansa nokkela, mutta tämänkertaiset käänteet ja paljastukset eivät todellakaan ole kovin erityisiä. Leikkauksessa alkaa myös ärsyttää turbovauhdilla editoidut pätkät, joissa nähdään silppuleikkausta, sekä nopeutuksia että hidastuksia. Tyylikikkailu on tässä kömpelöä - myös väripuolella. Vaikka keltaisen ja vihreän sekoitus sopii yhä sarjaan, ovat esimerkiksi ylivalottuneet sairaalakohtaukset ihan vain rumasti toteutettuja. Sentään kuvaus on tarpeeksi sujuvaa, maskeeraukset ovat sopivan ällöt ja lavasteet inhottavan likaiset. Käytännön efekteillä toteutetut ansat tarjoavat varmasti paljon iloa tällaisista teoksista innostuville. Siitä tekijöille täytyy oikeasti nostaa hattua, että filmin liukuvat siirtymät kohtauksesta toiseen eivät ole tietokonekikkailua, vaan kamera oikeasti kuljetettiin lavasteesta toiseen. Äänimaailma on muuten oivallinen, mutta jotkut leikkauksia tai kamera-ajoja säestävät äännähdykset ovat tökeröitä. Charlie Clouserin säveltämät musiikit jumputtuvat lujaa taustalla ja sentään Clouser yrittää kovasti nostaa tunnelmaa, kun muu filmi ei siihen kykene.

Elokuvasta on olemassa noin viisi minuuttia pidempi Unrated Cut, mikä sisältää lähinnä kauemmin kestäviä kuvia raakuuksista. Kun filmi on muutenkin aivan liian pitkä, ei tämä versio ainakaan paranna katselukokemusta.

Yhteenveto: Saw III on ylipitkä ja tylsä kauhuraina, mikä kadottaa kaiken sen, mikä teki ensimmäisestä elokuvasta niin karmivan ja toisesta niin mukaansatempaavan. Elokuvasta voisi karsia varmaan jopa parikymmentä minuuttia pois, sillä siinä on niin paljon pitkäveteistä tyhjäkäyntiä. Leffa on tungettu täyteen takaumia, jotka vain rikkovat juonen kulkua ja tekevät elokuvasta todella raskassoutuisen. Itse juoni lähtee käyntiin vasta puolen tunnin kohdalla, missä vaiheessa katsoja on jo hoksannut, että nyt sarja lähti kovaa kyytiä alamäkeen. Edes ansat eivät ole tällä kertaa kovin ihmeellisiä ja tässä elokuvassa Saw-sarja todella muuttuu kidutuspornoksi. John Kramerin ja Amandan välille luotu isä-tytär-suhde on kömpelö, eivätkä tämänkertaiset "pelaajatkaan" kiinnosta. Lopussa leffa yrittää tunkea mukaan useampaakin yllätystä, mutta edellisten leffojen loistavien käänteiden sijaan nämä twistit vain heikentävät elokuvaa. Jos ihastuit alkuperäisen Saw'n psykologiseen kauhupuoleen, mutta mielestäsi Saw II alkoi jo olla tyhjänpäiväistä mässäilyä, ei todellakaan kannata odottaa paljoa sarjan kolmannelta osalta. Jos taas edelliset osat eivät tarjonneet tarpeeksi ällöttävyyksiä ja goreilua, voi Saw III toimia oikein mainiosti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.11.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Saw III, 2006, Saw 3 Productions, Twisted Pictures, Evolution Entertainment

Arvostelu: Saw II (2005)

SAW II

Ohjaus: Darren Lynn Bousman
Pääosissa: Donnie Wahlberg, Tobin Bell, Erik Knudsen, Shawnee Smith, Dina Meyer, Franky G, Emmanuelle Vaugier, Beverley Mitchell, Lyriq Bent, Glenn Plummer, Tim Burd, Tony Nappo ja Noam Jenkins
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 33 minuuttia / Unrated Version: 1 tunti 35 minuuttia
Ikäraja: 18

James Wanin ohjaama ja Leigh Whannellin käsikirjoittama ja tähdittämä kauhuelokuva Saw (2004) oli valtava hitti, tienaten budjettinsa takaisin satakertaisesti. Jo elokuvan ensi-iltaviikonloppuna filmi tuotti niin paljon rahaa, että jatko-osan teosta ilmoitettiin heti. Wania pyydettiin ohjaamaan toinen osa, mutta hän oli jo aloittanut Dead Silence -leffan (2007) työstämisen, eikä hänellä ollut aikaa. Samaan aikaan musiikkivideoita tehnyt Darren Lynn Bousman oli kirjoittanut oman tarinansa nimeltä "The Desperate", mutta yhtiöiden mielestä se oli liian samanlainen kuin Saw, eivätkä halunneet tehdä sitä. Eräs saksalainen studio oli kuitenkin kiinnostunut siitä ja päätti rahoittaa projektin. Elokuvalle etsittiin kuvaajaa ja yksi vaihtoehdoista oli Sawin kuvaaja, joka luki käsikirjoituksen ja ehdotti Bousmanille, että tämä antaisi sen luettavaksi Sawin tuottajalle Gregg Hoffmanille. Hoffman innostui tekstistä ja ehdotti, että sitä käytettäisiin Saw II:n tarinana, mihin Bousman suostui. Bousman myös palkattiin leffan ohjaajaksi ja filmin kuvaukset lähtivät käyntiin. Saw II ilmestyi lokakuussa 2005 ja se oli vielä edellistäkin osaa menestyneempi, vaikka osa kriitikoista lyttäsikin sen täysin. Itse näin Saw II:n muutama vuosi sitten heti seuraavana päivänä ensimmäisen osan jälkeen ja pidin sitä ihan toimivana jatkona. Nyt kun sarjaa herätellään jälleen takaisin henkiin elokuvalla Spiral: From the Legacy of Saw (Spiral: From the Book of Saw - 2020), päätin katsoa aiemmat elokuvat uudestaan.

Samaan aikaan, kun poliisit etsivät sarjamurhaaja Jigsaw'ta, kahdeksan henkilöä heräävät likaisesta talosta ja nauhuri kertoo heille, että uusi kauhistuttava peli on alkanut...

Jigsaw'n kammottavaan peliin ovat tällä kertaa päätyneet nuori poika Daniel (Erik Knudsen), miehet Xavier (Franky G), Gus (Tony Nappo), Obi (Tim Burd) ja Jonas (Glenn Plummer), sekä naiset Laura (Beverley Mitchell), Addison (Emmanuelle Vaugier) ja ensimmäisessä leffassa peliin joutunut Amanda (Shawnee Smith). Valitettavasti vain muutama hahmo kahdeksikosta on jollain tapaa kiinnostava ja jonka kohtalosta välittää hieman. Joistain hahmoista huomaa nopeasti, että he ovat mukana vain kuollakseen pelin ansoissa, eikä katsojana edes vaivaudu yrittämään luoda minkäänlaista tunnesidettä heihin. Näyttelijät kuitenkin suoriutuvat rooleistaan kelvollisesti ja tuovat kauhun tunteensa toimivasti esille.

Elokuvassa seurataan myös Jigsaw'ta (Tobin Bell) jäljittäviä poliiseja, Eric Matthewsia (Donnie Wahlberg) ja ensimmäisestä Sawista tuttua Allison Kerrya (Dina Meyer). Kerry on hieman enemmän esillä kuin viime filmissä, mutta jää silti jälleen miespoliisin varjoon. Mark Wahlbergin veli Donnie toimii hyvin poliisina, joka yrittää saada sarjamurhaajan vangittua hinnalla millä hyvänsä. Bell pääsee huomattavasti paremmin esille kuin ensimmäisessä osassa ja hänessä on jotain todella vangitsevaa. Bellin tapa puhua saa katsojan kuuntelemaan tämän jokaisen sanan hiirenhiljaa. Harmi vain, etteivät hahmot tietenkään kuuntele Jigsaw'ta tarpeeksi tarkkaan.

Saw II on tehty samalla ajatusmallilla kuin monet muutkin jatko-osat: "Mitä enemmän mukana on kaikkea, mistä ihmiset pitivät ensimmäisessä osassa, sitä parempi toinen osa on." Valitettavasti tämä harvoin toimii. Tekijät eivät hoksanneet, että ensimmäisen osan vahvuus oli sen erittäin hyvä tapa hyödyntää sen yksinkertaista lähtökohtaa. Filmi oli pienimuotoinen, mutta se käytti sitä tehokkaasti. Siinä, missä ensimmäisessä Sawissa jätettiin asioita mielikuvituksen varaan ja esimerkiksi oman jalan irti leikkaaminen näytettiinkin sivustakatsojan kauhistunein ilmein, Saw II:a tehdessä on varmaan uskottu, että katsojat haluavat vain nähdä mahdollisimman kauheita ansoja ja tapoja kuolla. Jos leffalta odottaa niitä, voi luultavasti olla tyytyväinen näkemäänsä. Ne taas, jotka pitivät enemmän ensimmäisen osan psykologisemmasta kauhupuolesta ja sen pienestä filosofioinnista koskien ihmisen tarvetta selviytyä, saattavat pettyä siihen, että jatko-osa päättikin lähteä kohti kidutusporno-osastoa.

Onneksi elokuvasta löytyy myös nokkeluutta - lähinnä sen loppuratkaisun kanssa (mitä en tietenkään paljasta). Edes elokuvan kaikille näyttelijöille ei paljastettu filmin loppua ja leffaan jopa kuvattiin muutama vaihtoehtoinen lopetus, jotta oikea ratkaisu ei vuotaisi ulos. Saw II:n lopetus on niinkin nokkela, että se saa katsojan antamaan anteeksi jotkut filmin heikkoudet. Lopetus myös jää pyörimään katsojan mielessä, joten kyllä tästä psykologistakin puolta hieman löytyy. Ja onhan se pakko sanoa, että ansatkin ovat suurimmaksi osaksi kekseliäitä ja kammottavia. Katsoja pistetään toistamiseen pohtimaan, voisiko itse selvitä näistä ansoista elävänä? Filmiin on saatu painostavaa tunnelmaa, eikä se joissain kohdissa säästele katsojaansa siltä, mitä hirveyksiä se voikaan tarjota. Kenenkään puolesta ei kuitenkaan pelkää ja toisin kuin ensimmäisessä osassa, missä syvennyttiin kahteen päähenkilöön hyvin, tässä henkilöt jäävät niin ontoiksi, että ansakohtauksissa lähinnä haluaa nähdä, miten käy, kun aika loppuu.

Ensikertalaisohjaaja Darren Lynn Bousman pitää katsojan toimivasti kiinnostuneena tapahtumiin läpi leffan, muttei hänestä löydy yhtä vahvaa kauhuneroutta kuin ensimmäisen Sawin ohjanneesta James Wanista. Bousman ja ensimmäisestä osasta palaava käsikirjoittaja Leigh Whannell eivät ole kiinnostuneita kirjoittamaan hyviä hahmoja, vaan kaksikon päämäärä on lähinnä ällöttää katsojaa ansoilla. Teknisesti Saw II on osittain hyvin tehty ja osittain ei. Mukana on hyviä kuvia, mutta mukana on myös kehnoja otoksia. Leikkaus on välillä sujuvaa, mutta leffassa on häiritsevän paljon hetkiä, joissa leikkaaja on pistänyt turbovaihteen päälle. Ensimmäisessä Sawissa hyödynnettiin parissa kohtaa silppuleikkausta, hidastuksia ja nopeutettuja kuvia hyvin, mutta tässä ne ovat vain todella kömpelöä kikkailua. Elokuvan inhottava, keltaista ja vihreätä sekoittava värimaailma on juuri oikealla tavalla ruma ja se tehostaa epämiellyttävää oloa, mitä aiheuttavat jo hienosti kuvottaviksi tehdyt lavasteet. Maskeeraajat ovat myös tehneet hyvää työtä muutamassa kohtaa. Äänimaailma on oivallisesti rakennettu ja Charlie Clouserin säveltämät musiikit tuovat hyvän lisänsä. Sarjan tunnusmusiikki on toistamiseen erinomainen.

Elokuvasta on olemassa pari minuuttia pidempi Unrated Cut, mikä sisältää tietysti pidempään kestäviä kuvia raaimmista hetkistä. Pidempi versio ei tuo ainuttakaan kokonaan uutta kohtausta mukaan, mutta jostain syystä kohtaus erään ajastimen kanssa on erilainen. Pidennetyssä versiossa ajastimessa on aikaa yksi minuutti enemmän kuin teatteriversiossa, joten tekijät joutuivat kuvaamaan kaikki kuvat ajastimesta kahdesti eri aikojen kanssa.

Yhteenveto: Saw II on tarpeeksi menevä jatko-osa, vaikka kadottaakin paljon ensimmäisen elokuvan hyvistä puolista. Koukuttava psykologinen ahdistus, filosofinen pohdiskelu, suuri painostavuus ja yksinkertaisuuden hyödyntäminen tehokkain keinoin joutuvat siirtymään syrjään, kun tämänkertaiset tekijät haluavat lähinnä kauhistuttaa ällöillä ansoilla. Hahmoista ei välitä, vaan lähes kaikkien kohdalla haluaa vain nähdä, kuinka pahaa jälkeä ansat heille aiheuttavat. Kuvottavuuksia korostetaan, joten gorefanit saavat varmasti mitä tilaavat. Tekninen toteutus on paikoitellen epätasaista ja tällä kertaa silppuleikkaukset ja nopeutetut kuvat ovat enemmän urpoa pelleilyä kuin visuaalisesti tyylikäs tehokeino. Käsikirjoittajat ovat kuitenkin keksineet nokkelan tavan pyöritellä juonta ja loppupään aidosti yllättävä käänne saa antamaan anteeksi tietyt kömmähdykset. Jos pidit ensimmäisestä Sawista, kannattaa tämä toinenkin osa katsoa. Kyseessä ei ole yhtä hyvä teos, mutta kaikessa keskinkertaisuudessaankin Saw II toimii tarpeeksi kelvollisesti - etenkin jos tietää, mitä on luvassa sarjan seuraavissa elokuvissa...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.10.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Saw II, 2005, Saw 2 Productions, Twisted Pictures, Lions Gate Films, Evolution Entertainment, Got Films

Arvostelu: Tie El Doradoon (The Road to El Dorado - 2000)

TIE EL DORADOON

THE ROAD TO EL DORADO

Ohjaus: Eric "Bibo" Bergeron ja Don Paul
Pääosissa: Kevin Kline, Kenneth Branagh, Rosie Perez, Armand Assante, Edward James Olmos, Jim Cummings ja Tobin Bell
Genre: animaatio, seikkailu, komedia
Kesto: 1 tunti 29 minuuttia
Ikäraja: 7

The Road to El Dorado, eli suomalaisittain Tie El Doradoon lähti liikkeelle entisen Disney-pomo Jeffrey Katzenbergin ideasta tehdä seikkailuelokuva, mikä sijoittuisi löytöretkien aikaan. Katzenberg ehdotti ideaansa käsikirjoittajakaksikko Ted Elliottille ja Terry Rossiolle, jotka kiinnostuivat ja alkoivat työstämään tekstiä. Kertomukseen otettiin vaikutteita mm. Rudyard Kiplingin kirjasta "The Man Who Would Be King" vuodelta 1888. Alunperin filmin oli tarkoitus olla paljon vakavampi ja synkempi, eli enemmän aikuiseen makuun. Kuitenkin pikkuhiljaa Katzenberg alkoi nähdä leffan enemmän kevyempänä seikkailuna ja tekstiä muokattiin. Aluksi ohjaajiksi oltiin valittu Will Finn ja David Silverman, mutta kirjoitusprosessin venyessä he jättivät projektin ja uusiksi ohjaajiksi palkattiin Eric "Bibo" Bergeron ja Don Paul. Animointiprosessi käynnistyi, mutta siinäkin syntyi ongelmia, sillä DreamWorks työsti samaan aikaan animaatioleffa Egyptin prinssiä (The Prince of Egypt - 1998) ja koki, että se vaati isomman työryhmän, jolloin tämän elokuvan työstäminen venyi jälleen. Lopulta se kuitenkin saatiin valmiiksi ja Tie El Doradoon sai maailmanensi-iltansa 31. maaliskuuta 2000 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva ei kuitenkaan ollut toivottu hitti, eikä edes tuottanut budjettiaan takaisin. Kriitikotkaan eivät erityisemmin lämmenneet leffalle. Itse olen kuitenkin pitänyt filmistä lapsesta lähtien, eikä sen teho ole kadonnut vuosien varrella. Kun huomasin, että Tie El Doradoon täyttää nyt 20 vuotta, päätin juhlistaa tätä katsomalla leffan uudestaan ties kuinka monetta kertaa ja arvostelemalla sen.

1500-luvun alussa kaksi huijaria, Miguel ja Tulio saavat käsiinsä kartan, mikä johdattaa El Doradon kultaiseen kaupunkiin. Siellä kaksikkoa pidetään jumalina ihmisten muodossa, mutta pystyvätkö Miguel ja Tulio huijaamaan kaupunkilaisia ja livahtamaan karkuun kultakasan kera?

Kenneth Branagh ja Kevin Kline ääninäyttelevät Miguelia ja Tuliota, kahta vekkulimaista huijaria, jotka ovat vähän väliä ongelmissa. Läpi leffan onkin veikeää seurata, kuinka he yrittävät livahtaa pois vaikeuksista ja puhua itseään ulos konflikteista. Hahmot ovat myös oivallisen erilaiset toisistaan, Tulion järkeillessä tarkemmin ja ottaessa asiat vakavammin kuin Miguel, joka haluaa pitää hauskaa ja joka on huomattavasti hyväsydämisempi. Kaksikosta välittää nopeasti ja heidän seikkailuunsa lähtee erittäin mielellään mukaan. Molemmille on myös kirjoitettu toimivat kehityskaaret.

El Doradossa Miguel ja Tulio tapaavat mm. kaupungin lempeän päällikkö Tannabokin (Edward James Olmos), varas Chelin (Rosie Perez) ja häijyn ylipappi Tzekel-Kanin (Armand Assante), joka lastenleffan hahmoksi puhuu yllättävän paljon ihmisten uhraamisesta. Pidänkin kovasti siitä, että Tzekel-Kanista on uskallettu tehdä näinkin julma tapaus, joka tarjoaa jännitystä aikuisellekin. Hahmot ovat kaikin puolin mainioita - jopa vähälle ruutuajalle jäävä, Miguelin ja Tulion perässä El Doradoa etsivä Hernán Cortés (Jim "Nalle Puh" Cummings) onnistuu välittämään suurta uhkaavuutta.

En vieläkään hoksaa, miksi Tie El Doradoon sai ilmestyessään niin laimean vastaanoton sekä arvosteluissa että lippuluukuilla. Kyseessä on mielestäni todella hyvä seikkailuleffa, mikä nappaa mukaansa niin lapsen kuin aikuisenkin ja viihdyttää täysillä läpi kestonsa. Ihailtavaa elokuvassa on, kuinka hyvin ja omalla painollaan se onnistuu kertomaan tarinansa, vaikka kestoa on vain alle puolitoista tuntia. Filmillä ei tunnu olevan mikään kiire, eikä se hypi kertomuksessaan, vaan ehtii kertoa kaiken rauhassa, syventäen myös hahmojaan hyvin. Miguelin ja Tulion kehityskaaret kulkevat eteenpäin sulavasti, eikä leffa edes sinänsä tarvitsisi lisäpituutta.

Toisaalta elokuva voisi kyllä olla pidempikin, sillä hahmojen matkaan uppoutuu niin hyvin. El Doradon etsiminen voisi kestää hieman kauemmin, vaikka jo tällaisenaan se esitetään hupaisasti, Elton Johnin ja Tim Ricen "The Trail We Blaze" -kappaleen säestämänä. Lisäksi itse El Dorado vaikuttaisi niin kiehtovalta paikalta, että sitä tutkisi mielellään lisääkin. Eli vaikka tarina itsessään kerrotaan kiirehtimättä ja hahmoihin syvennytään oivallisesti, itse maailmasta näytetään lopulta vain pintaraapaisu mahdollisesta potentiaalista. Tämä voikin olla iso syy sille, miksi olen lapsesta asti halunnut nähdä jatko-osan tälle leffalle.

Tunnelmakin on mainiosti rakennettu. Seikkailuhenki on vahvasti läsnä ja kuten jo kerroin, Tzekel-Kanin myötä elokuva saa paikoitellen hyvinkin synkkiä ja jännittäviä piirteitä koko perheen animaatioteokseksi. Loppuhuipennuksesta on tehty passelin tiivistunnelmainen ja siinä on jopa pieniä kauhupiirteitä - lapsiystävällisesti tietenkin! Huumoriakin löytyy paljon; niin hauskoja vitsejä kuin hupaisaa fyysistä komediaa. Huumoripuoli on hyvin tasapainotettu kaikenikäisille ja itse pidän etenkin muutamista selkeistä silmäniskuista aikuiskatsojia kohtaan.

Visuaalisesti Tie El Doradoon on erittäin tyylikäs tapaus. Vaikka tietyt tietokonelisäykset, kuten vesi ja kulta pistävät hieman silmään, sillä ne eivät ole ikääntyneet kaksisesti, on käsin piirretty animaatiojälki yhä vaikuttavaa. Hahmot liikkuvat sulavasti ja maisemat ovat näyttävät. Ohjaajakaksikko Eric "Bibo" Bergeron ja Don Paul rakentavat tunnelmaa oivallisesti ja Ted Elliottin ja Terry Rossion työstämä käsikirjoitus pitää mukanaan toimivan tarinan ja hyvien hahmojen ansiosta. Äänimaailmakin on osaavasti rakennettu ja mukana on useita hauskoja yksityiskohtia ääniefekteissä. Hans Zimmerin ja John Powellin säveltämät musiikit, sekä Elton Johnin laulut säestävät tapahtumia hyvin, vaikka nykyään huvittaakin, kuinka selvästi Zimmer on lainaillut tiettyä melodiaa tästä sävellyksiinsä Pirates of the Caribbean -leffasarjassa (2003-2017).

Yhteenveto: Tie El Doradoon on erittäin mainio, mukaansatempaava ja viihdyttävä seikkailuelokuva koko perheen yhteiseen elokuvahetkeen. Elokuvan tunnelma on iskevästi luotu, jolloin itsekin haluaa lähteä tutkimusmatkalle kultaiseen kaupunkiin. Leffa sisältää oivallista huumoria kaikenikäisille ja luvassa on useammatkin makeat naurut. Jännitystäkin löytyy ja on hienoa, kuinka synkkä hahmo pahis Tzekel-Kanista on uskallettu tehdä. Vaikka filmi kestää vain puolitoista tuntia, se ehtii hyvin kertoa tarinansa kiirehtimättä. Hahmot rakennetaan hyvin ja Miguelista ja Tuliosta huomaa oikeasti välittävänsä. Monenlaisia tunteitakin mahtuu mukaan. Visuaalisesti elokuva on taidokkaasti tehty ja tiettyjä aikansa nähneitä digilisäyksiä lukuunottamatta animaatiojälki on yhä upeaa. Musiikit luovat mukavan lisänsä tunnelmaan. Itse El Doradosta näytetään kuitenkin lopulta pelkkä pintaraapaisu ja elokuva voisikin hyötyä muutamista lisäminuuteista, joissa hahmot tutkivat kultaista kaupunkia enemmän. Jo tällaisenaan Tie El Doradoon on kuitenkin todella hyvä elokuva ja minua harmittaa, ettei se ilmestyessään saanut ansaitsemaansa huomiota. Jos leffa on siis jäänyt näkemättä ja pidät animaatioista ja seikkailuista tai sinulla on lapsia, kannattaa elokuva ottaa joku päivä katseluun. Tai jos elokuvan katselusta on vierähtänyt pidempi aika, suosittelen vilkaisemaan sen uudestaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.2.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com
The Road to El Dorado, 2000, DreamWorks, DreamWorks Animation, Stardust Pictures