Arvostelu: Saw III (2006)

SAW III

Ohjaus: Darren Lynn Bousman
Pääosissa: Tobin Bell, Shawnee Smith, Angus Macfadyen, Bahar Soomekh, Dina Meyer, Barry Flatman, Mpho Koaho, Lyriq Bent ja Donnie Wahlberg
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 48 minuuttia / Unrated Version: 1 tunti 54 minuuttia
Ikäraja: 18

James Wanin ohjaama kauhuelokuva Saw (2004) oli suuri menestys, joten sille päätettiin heti tehdä jatkoa. Wania ei kuitenkaan erityisemmin kiinnostanut sarjan jatkaminen ja Saw II (2005) tehtiinkin ilman häntä. Jatko-osa oli vielä edeltäjäänsäkin isompi hitti, joten oli selvää, että tästä oli tullut uusi menestyssarja. Wania pyydettiin jälleen takaisin, kun kolmannen osan suunnittelu alkoi, mutta hän ei aluksi suostunut. Kuitenkin kun sarjan tuottaja Gregg Hoffman menehtyi, Wan päätti, että palaisi sarjan pariin tämän muiston kunniaksi. Wan ja edelliset osat kirjoittanut, sekä ensimmäisessä elokuvassa näytellyt Leigh Whannell kynäilivät tarinan, minkä pohjalta Whannell työsti kunnon käsikirjoituksen. Toisen osan ohjaaja Darren Lynn Bousman suostui palaamaan ja kuvaukset alkoivat toukokuussa 2006. Sen sijaan, että tekijät olisivat rakentaneet kahdessa ensimmäisessä nähdyn saastaisen kylpyhuoneen lavasteen uudestaan, he pääsivät kuvaamaan paikkaan sijoittuvat kohtaukset Scary Movie 4:n (2006) lavasteissa, missä työstettiin parodiakohtausta Sawista. Saw III sai ensi-iltansa syksyllä 2006 ja se oli jälleen vielä menestyneempi kuin aiemmat osat. Kriitikot kuitenkin lyttäsivät elokuvan. Itse näin elokuvan muutama vuosi sitten Netflixistä kahden ensimmäisen osan yhteydessä ja nyt kun sarja on jälleen saamassa uuden osan, Spiral: From the Legacy of Saw (Spiral: From the Book of Saw - 2020), päätin katsoa aiemmat Sawit uudestaan.

Tohtori Lynn siepataan ja hän joutuu uudenlaiseen peliin: hänen täytyy pitää syöpää sairastava John "Jigsaw" Kramer henkissä niin kauan, että tämän viimeisin uhri, poikansa menettänyt Jeff selviää omasta pelistään loppuun saakka.

Tobin Bell palaa kolmatta kertaa John Kramerin, eli Jigsaw'n rooliin ja hänestä löytyy samaa hyytävyyttä kuin ennenkin. Jigsaw on yhä kiehtova pahis, sillä hän haluaa nähdä ihmisten selviävän hirveistä ansoistaan, eikä siksi pidä itseään murhaajana. Bellin ääni on yhä todella vakuuttava ja hän on koko olemuksellaan täydellinen roolissaan.
     Muut näyttelijät eivät sen sijaan tee vaikutusta. Shawnee Smith palaa Jigsaw'ta seuraavan Amandan rooliin, mutta hän on lähinnä ärsyttävä psykoottisena akkana. Amandan ja Johnin välille yritetään rakentaa outoa isä-tytär-suhdetta ja tekijät selvästi luulevat, että tämä koskettaisi katsojaa. Lähinnä tämä vain saa tylsistymään ja toivomaan, että seuraava ansa tuotaisiin ruudulle. Erilaisiin ansoihinsa joutuvia Jeffiä ja Lynniä näyttelevät Angus Macfadyen ja Bahar Soomekh ovat tarpeeksi toimivia, vaikkei Macfadyen onnistu vakuuttamaan yrityksellään olla sureva ja kostonhimoinen isä. Soomekh sopii tohtorin osaan, mutta hänen Lynn-hahmonsa taas on todella tylsä.

Kun Lynnin tai Jeffin kohtalot peleissään eivät jaksa kiinnostaa katsojaa ja tarinan pahiksille yritetään rakentaa kömpelöä isä-tytär-suhdetta, on jotain selvästi pielessä. Ensimmäisen Sawin piinaava epätoivo, sekä kiehtova mysteerisyys ovat poissa, eikä mukana ole edes Saw II:n pysäyttävää loppukäännettä, mikä saa katsojan näkemään koko elokuvan täysin uudessa valossa ja tekee uudelleenkatselusta eri tavalla mielenkiintoisen. Saw III:een on kyllä yritetty vääntää loppukäännettä... useampikin sellainen... mutta tällä kertaa ne eivät valitettavasti paranna elokuvaa. Kyseessä on huono ja ennen kaikkea tylsä kauhuraina. Miten ihmeessä tällaisista kauheista ansoista ja ällöttävästä kuvastosta voi saada tylsän?! Siten, että elokuva keskittyy kaikkeen muuhun.

Välillä tuntuu, että Saw III:a on tehty sillä ajatuksella, etteivät katsojat halua nähdä mitään muuta kuin mahdollisimman kuvottavia kuolemia ja monimutkikkaita ansoja. Leffan alussa niitä nähdään parikin kappaletta, mutta kun Jeffin ja Lynnin pelit alkavat niiden jälkeen (eli kun tarina vihdoin alkaa noin puolen tunnin kohdalla), ansat muuttuvat todella mitäänsanomattomiksi. Lopussa filmi yrittää hieman petrata ansojen tason suhteen, mutta siinä kohtaa "peli on jo menetetty" (heh heh). Suurimmaksi osaksi elokuva sisältää vain pitkäveteistä jaarittelua, mikä lähinnä toistaa itseään. Samat asiat kuullaan useasti, minkä lisäksi samat asiat myös nähdään muutamaan kertaan. Elokuva käyttää kerronnassaan aivan liikaa takaumia, joilla rikotaan tarinan luontevaa virtausta. Leffa siis tuntuu tökkivän ja junnaavan paikoillaan kaiken aikaa, eikä se oikein etene. Saw III vieläpä kestää noin tunnin ja 50 minuuttia, mikä on aivan liian pitkä kesto tällaiselle tekeleelle. Meno käy puuduttavaksi jo ennen puolta väliä, eli elokuvasta olisi hyvällä omallatunnolla voinut saksia materiaalia vielä parinkin kymmenen minuutin edestä.

Ohjaaja Darren Lynn Bousman ei tällä kertaa onnistu luomaan yhtä mukaansatempaavaa tunnelmaa, mutta tähän vaikuttaa hyvin vahvasti se, että Leigh Whannellin käsikirjoitus ei ole läheskään yhtä toimiva kuin kahdessa ensimmäisessä osassa, eikä leikkaaja Kevin Greutert ole tajunnut karsia turhia pois. Niinpä lopputuloksena on näin pitkäveteinen leffa. Whannell luulee selvästi olevansa nokkela, mutta tämänkertaiset käänteet ja paljastukset eivät todellakaan ole kovin erityisiä. Leikkauksessa alkaa myös ärsyttää turbovauhdilla editoidut pätkät, joissa nähdään silppuleikkausta, sekä nopeutuksia että hidastuksia. Tyylikikkailu on tässä kömpelöä - myös väripuolella. Vaikka keltaisen ja vihreän sekoitus sopii yhä sarjaan, ovat esimerkiksi ylivalottuneet sairaalakohtaukset ihan vain rumasti toteutettuja. Sentään kuvaus on tarpeeksi sujuvaa, maskeeraukset ovat sopivan ällöt ja lavasteet inhottavan likaiset. Käytännön efekteillä toteutetut ansat tarjoavat varmasti paljon iloa tällaisista teoksista innostuville. Siitä tekijöille täytyy oikeasti nostaa hattua, että filmin liukuvat siirtymät kohtauksesta toiseen eivät ole tietokonekikkailua, vaan kamera oikeasti kuljetettiin lavasteesta toiseen. Äänimaailma on muuten oivallinen, mutta jotkut leikkauksia tai kamera-ajoja säestävät äännähdykset ovat tökeröitä. Charlie Clouserin säveltämät musiikit jumputtuvat lujaa taustalla ja sentään Clouser yrittää kovasti nostaa tunnelmaa, kun muu filmi ei siihen kykene.

Elokuvasta on olemassa noin viisi minuuttia pidempi Unrated Cut, mikä sisältää lähinnä kauemmin kestäviä kuvia raakuuksista. Kun filmi on muutenkin aivan liian pitkä, ei tämä versio ainakaan paranna katselukokemusta.

Yhteenveto: Saw III on ylipitkä ja tylsä kauhuraina, mikä kadottaa kaiken sen, mikä teki ensimmäisestä elokuvasta niin karmivan ja toisesta niin mukaansatempaavan. Elokuvasta voisi karsia varmaan jopa parikymmentä minuuttia pois, sillä siinä on niin paljon pitkäveteistä tyhjäkäyntiä. Leffa on tungettu täyteen takaumia, jotka vain rikkovat juonen kulkua ja tekevät elokuvasta todella raskassoutuisen. Itse juoni lähtee käyntiin vasta puolen tunnin kohdalla, missä vaiheessa katsoja on jo hoksannut, että nyt sarja lähti kovaa kyytiä alamäkeen. Edes ansat eivät ole tällä kertaa kovin ihmeellisiä ja tässä elokuvassa Saw-sarja todella muuttuu kidutuspornoksi. John Kramerin ja Amandan välille luotu isä-tytär-suhde on kömpelö, eivätkä tämänkertaiset "pelaajatkaan" kiinnosta. Lopussa leffa yrittää tunkea mukaan useampaakin yllätystä, mutta edellisten leffojen loistavien käänteiden sijaan nämä twistit vain heikentävät elokuvaa. Jos ihastuit alkuperäisen Saw'n psykologiseen kauhupuoleen, mutta mielestäsi Saw II alkoi jo olla tyhjänpäiväistä mässäilyä, ei todellakaan kannata odottaa paljoa sarjan kolmannelta osalta. Jos taas edelliset osat eivät tarjonneet tarpeeksi ällöttävyyksiä ja goreilua, voi Saw III toimia oikein mainiosti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.11.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Saw III, 2006, Saw 3 Productions, Twisted Pictures, Evolution Entertainment

Arvostelu: Saw II (2005)

SAW II

Ohjaus: Darren Lynn Bousman
Pääosissa: Donnie Wahlberg, Tobin Bell, Erik Knudsen, Shawnee Smith, Dina Meyer, Franky G, Emmanuelle Vaugier, Beverley Mitchell, Lyriq Bent, Glenn Plummer, Tim Burd, Tony Nappo ja Noam Jenkins
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 33 minuuttia / Unrated Version: 1 tunti 35 minuuttia
Ikäraja: 18

James Wanin ohjaama ja Leigh Whannellin käsikirjoittama ja tähdittämä kauhuelokuva Saw (2004) oli valtava hitti, tienaten budjettinsa takaisin satakertaisesti. Jo elokuvan ensi-iltaviikonloppuna filmi tuotti niin paljon rahaa, että jatko-osan teosta ilmoitettiin heti. Wania pyydettiin ohjaamaan toinen osa, mutta hän oli jo aloittanut Dead Silence -leffan (2007) työstämisen, eikä hänellä ollut aikaa. Samaan aikaan musiikkivideoita tehnyt Darren Lynn Bousman oli kirjoittanut oman tarinansa nimeltä "The Desperate", mutta yhtiöiden mielestä se oli liian samanlainen kuin Saw, eivätkä halunneet tehdä sitä. Eräs saksalainen studio oli kuitenkin kiinnostunut siitä ja päätti rahoittaa projektin. Elokuvalle etsittiin kuvaajaa ja yksi vaihtoehdoista oli Sawin kuvaaja, joka luki käsikirjoituksen ja ehdotti Bousmanille, että tämä antaisi sen luettavaksi Sawin tuottajalle Gregg Hoffmanille. Hoffman innostui tekstistä ja ehdotti, että sitä käytettäisiin Saw II:n tarinana, mihin Bousman suostui. Bousman myös palkattiin leffan ohjaajaksi ja filmin kuvaukset lähtivät käyntiin. Saw II ilmestyi lokakuussa 2005 ja se oli vielä edellistäkin osaa menestyneempi, vaikka osa kriitikoista lyttäsikin sen täysin. Itse näin Saw II:n muutama vuosi sitten heti seuraavana päivänä ensimmäisen osan jälkeen ja pidin sitä ihan toimivana jatkona. Nyt kun sarjaa herätellään jälleen takaisin henkiin elokuvalla Spiral: From the Legacy of Saw (Spiral: From the Book of Saw - 2020), päätin katsoa aiemmat elokuvat uudestaan.

Samaan aikaan, kun poliisit etsivät sarjamurhaaja Jigsaw'ta, kahdeksan henkilöä heräävät likaisesta talosta ja nauhuri kertoo heille, että uusi kauhistuttava peli on alkanut...

Jigsaw'n kammottavaan peliin ovat tällä kertaa päätyneet nuori poika Daniel (Erik Knudsen), miehet Xavier (Franky G), Gus (Tony Nappo), Obi (Tim Burd) ja Jonas (Glenn Plummer), sekä naiset Laura (Beverley Mitchell), Addison (Emmanuelle Vaugier) ja ensimmäisessä leffassa peliin joutunut Amanda (Shawnee Smith). Valitettavasti vain muutama hahmo kahdeksikosta on jollain tapaa kiinnostava ja jonka kohtalosta välittää hieman. Joistain hahmoista huomaa nopeasti, että he ovat mukana vain kuollakseen pelin ansoissa, eikä katsojana edes vaivaudu yrittämään luoda minkäänlaista tunnesidettä heihin. Näyttelijät kuitenkin suoriutuvat rooleistaan kelvollisesti ja tuovat kauhun tunteensa toimivasti esille.

Elokuvassa seurataan myös Jigsaw'ta (Tobin Bell) jäljittäviä poliiseja, Eric Matthewsia (Donnie Wahlberg) ja ensimmäisestä Sawista tuttua Allison Kerrya (Dina Meyer). Kerry on hieman enemmän esillä kuin viime filmissä, mutta jää silti jälleen miespoliisin varjoon. Mark Wahlbergin veli Donnie toimii hyvin poliisina, joka yrittää saada sarjamurhaajan vangittua hinnalla millä hyvänsä. Bell pääsee huomattavasti paremmin esille kuin ensimmäisessä osassa ja hänessä on jotain todella vangitsevaa. Bellin tapa puhua saa katsojan kuuntelemaan tämän jokaisen sanan hiirenhiljaa. Harmi vain, etteivät hahmot tietenkään kuuntele Jigsaw'ta tarpeeksi tarkkaan.

Saw II on tehty samalla ajatusmallilla kuin monet muutkin jatko-osat: "Mitä enemmän mukana on kaikkea, mistä ihmiset pitivät ensimmäisessä osassa, sitä parempi toinen osa on." Valitettavasti tämä harvoin toimii. Tekijät eivät hoksanneet, että ensimmäisen osan vahvuus oli sen erittäin hyvä tapa hyödyntää sen yksinkertaista lähtökohtaa. Filmi oli pienimuotoinen, mutta se käytti sitä tehokkaasti. Siinä, missä ensimmäisessä Sawissa jätettiin asioita mielikuvituksen varaan ja esimerkiksi oman jalan irti leikkaaminen näytettiinkin sivustakatsojan kauhistunein ilmein, Saw II:a tehdessä on varmaan uskottu, että katsojat haluavat vain nähdä mahdollisimman kauheita ansoja ja tapoja kuolla. Jos leffalta odottaa niitä, voi luultavasti olla tyytyväinen näkemäänsä. Ne taas, jotka pitivät enemmän ensimmäisen osan psykologisemmasta kauhupuolesta ja sen pienestä filosofioinnista koskien ihmisen tarvetta selviytyä, saattavat pettyä siihen, että jatko-osa päättikin lähteä kohti kidutusporno-osastoa.

Onneksi elokuvasta löytyy myös nokkeluutta - lähinnä sen loppuratkaisun kanssa (mitä en tietenkään paljasta). Edes elokuvan kaikille näyttelijöille ei paljastettu filmin loppua ja leffaan jopa kuvattiin muutama vaihtoehtoinen lopetus, jotta oikea ratkaisu ei vuotaisi ulos. Saw II:n lopetus on niinkin nokkela, että se saa katsojan antamaan anteeksi jotkut filmin heikkoudet. Lopetus myös jää pyörimään katsojan mielessä, joten kyllä tästä psykologistakin puolta hieman löytyy. Ja onhan se pakko sanoa, että ansatkin ovat suurimmaksi osaksi kekseliäitä ja kammottavia. Katsoja pistetään toistamiseen pohtimaan, voisiko itse selvitä näistä ansoista elävänä? Filmiin on saatu painostavaa tunnelmaa, eikä se joissain kohdissa säästele katsojaansa siltä, mitä hirveyksiä se voikaan tarjota. Kenenkään puolesta ei kuitenkaan pelkää ja toisin kuin ensimmäisessä osassa, missä syvennyttiin kahteen päähenkilöön hyvin, tässä henkilöt jäävät niin ontoiksi, että ansakohtauksissa lähinnä haluaa nähdä, miten käy, kun aika loppuu.

Ensikertalaisohjaaja Darren Lynn Bousman pitää katsojan toimivasti kiinnostuneena tapahtumiin läpi leffan, muttei hänestä löydy yhtä vahvaa kauhuneroutta kuin ensimmäisen Sawin ohjanneesta James Wanista. Bousman ja ensimmäisestä osasta palaava käsikirjoittaja Leigh Whannell eivät ole kiinnostuneita kirjoittamaan hyviä hahmoja, vaan kaksikon päämäärä on lähinnä ällöttää katsojaa ansoilla. Teknisesti Saw II on osittain hyvin tehty ja osittain ei. Mukana on hyviä kuvia, mutta mukana on myös kehnoja otoksia. Leikkaus on välillä sujuvaa, mutta leffassa on häiritsevän paljon hetkiä, joissa leikkaaja on pistänyt turbovaihteen päälle. Ensimmäisessä Sawissa hyödynnettiin parissa kohtaa silppuleikkausta, hidastuksia ja nopeutettuja kuvia hyvin, mutta tässä ne ovat vain todella kömpelöä kikkailua. Elokuvan inhottava, keltaista ja vihreätä sekoittava värimaailma on juuri oikealla tavalla ruma ja se tehostaa epämiellyttävää oloa, mitä aiheuttavat jo hienosti kuvottaviksi tehdyt lavasteet. Maskeeraajat ovat myös tehneet hyvää työtä muutamassa kohtaa. Äänimaailma on oivallisesti rakennettu ja Charlie Clouserin säveltämät musiikit tuovat hyvän lisänsä. Sarjan tunnusmusiikki on toistamiseen erinomainen.

Elokuvasta on olemassa pari minuuttia pidempi Unrated Cut, mikä sisältää tietysti pidempään kestäviä kuvia raaimmista hetkistä. Pidempi versio ei tuo ainuttakaan kokonaan uutta kohtausta mukaan, mutta jostain syystä kohtaus erään ajastimen kanssa on erilainen. Pidennetyssä versiossa ajastimessa on aikaa yksi minuutti enemmän kuin teatteriversiossa, joten tekijät joutuivat kuvaamaan kaikki kuvat ajastimesta kahdesti eri aikojen kanssa.

Yhteenveto: Saw II on tarpeeksi menevä jatko-osa, vaikka kadottaakin paljon ensimmäisen elokuvan hyvistä puolista. Koukuttava psykologinen ahdistus, filosofinen pohdiskelu, suuri painostavuus ja yksinkertaisuuden hyödyntäminen tehokkain keinoin joutuvat siirtymään syrjään, kun tämänkertaiset tekijät haluavat lähinnä kauhistuttaa ällöillä ansoilla. Hahmoista ei välitä, vaan lähes kaikkien kohdalla haluaa vain nähdä, kuinka pahaa jälkeä ansat heille aiheuttavat. Kuvottavuuksia korostetaan, joten gorefanit saavat varmasti mitä tilaavat. Tekninen toteutus on paikoitellen epätasaista ja tällä kertaa silppuleikkaukset ja nopeutetut kuvat ovat enemmän urpoa pelleilyä kuin visuaalisesti tyylikäs tehokeino. Käsikirjoittajat ovat kuitenkin keksineet nokkelan tavan pyöritellä juonta ja loppupään aidosti yllättävä käänne saa antamaan anteeksi tietyt kömmähdykset. Jos pidit ensimmäisestä Sawista, kannattaa tämä toinenkin osa katsoa. Kyseessä ei ole yhtä hyvä teos, mutta kaikessa keskinkertaisuudessaankin Saw II toimii tarpeeksi kelvollisesti - etenkin jos tietää, mitä on luvassa sarjan seuraavissa elokuvissa...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.10.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Saw II, 2005, Saw 2 Productions, Twisted Pictures, Lions Gate Films, Evolution Entertainment, Got Films

Arvostelu: Saw (2004)

SAW

Ohjaus: James Wan
Pääosissa: Cary Elwes, Leigh Whannell, Danny Glover, Monica Potter, Michael Emerson, Ken Leung, Dina Meyer, Makenzie Vega, Shawnee Smith ja Tobin Bell
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 43 minuuttia
Ikäraja: 18

Saw on James Wanin ohjaama kauhuelokuva, joka aloitti suureen suosioon nousseen kauhuleffasarjan. Kun Wan ja hänen käsikirjoittajaystävänsä Leigh Whannell olivat valmistuneet elokuvakoulusta, he halusivat heti päästä tekemään omaa leffaansa. Kaksikko kuitenkin tiesi, ettei heillä olisi rahaa käytettävissään, eikä heidän projektinsa voinut olla kovin iso. The Blair Witch Project (1999) kuitenkin antoi heille inspiraatiota tehdä jotain todella tehokasta ja suosittua pienellä rahalla ja työtiimillä. Wan keksi idean kahdesta miehestä lukittuina huoneeseen ja esitteli sen Whannellille. Kaksikko alkoi työstämään sitä, mutta he tajusivat, että heidän olisi pakko saada rahallista tukea jostain. Vakuuttaakseen studiopomot, Wan ja Whannell tekivät yhdestä elokuvan kohtauksesta lyhytleffan, jolle annettiin nimeksi "Saw" (2003). He saivat Evolution Entertainmentin tuottaja Gregg Hoffmanin innostumaan siitä ja yhtiö tarjoutuikin rahoittamaan kaksikon täyspitkän elokuvan. Wan ja Whannell saivat tarjouksia myös isommilta yhtiöiltä, kuten DreamWorksilta, mutta yhtiöt eivät olisi antaneet Wanin toimia ohjaajana ja Whannellin näyttelijänä, joten he hylkäsivät tarjoukset. Kuvaukset alkoivat syyskuussa 2003 ja lopulta Saw sai maailmanensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla tammikuussa 2004 (Suomeen filmi saapui vasta joulukuussa). Kriitikoiden reaktiot olivat ristiriitaisia, mutta yleisö tuntui rakastavan leffaa ja se tuottikin yhden miljoonan budjettinsa satakertaisesti takaisin. Itse näin Sawin vasta muutama vuosi sitten ja pidin sitä kelpo jännärinä. Nyt kun sarja on saamassa uuden lisäyksen, Spiral: From the Legacy of Saw'n (Spiral: From the Book of Saw - 2020) Chris Rockin toimesta, päätin katsoa koko sarjan uudestaan ja samalla arvostella sen.

Kaksi miestä heräävät saastaisessa huoneessa, eikä heillä ole mitään käsitystä, miten he ovat sinne joutuneet. Pian heille käy ilmi, että he ovat joutuneet sadistiseen peliin elämästä ja kuolemasta...

Päärooleissa kammottavaan peliin joutuneina miehinä nähdään elokuvan käsikirjoittaja Leigh Whannell ja Prinsessan ryöstöstä (The Princess Bride - 1987) tuttu Cary Elwes. Whannell näyttelee heikkohermoista Adamia, kun taas Elwes esittää tohtori Lawrence Gordonia ja molemmat näyttelijät tekevät erittäin hyvää työtä läpi leffan. He vakuuttavat tilanteen aiheuttamalla pakokauhulla ja on todella koukuttavaa seurata, kuinka he yrittävät selvitä pelistä elävinä. Leffan aikana heistä alkaa vähitellen selviämään uusia puolia ja katsoja alkaa samalla ymmärtämään, miksi heidät on valittu tähän peliin.
     Adam ja tohtori Gordon eivät kuitenkaan ole ainoat, jotka ovat joutuneet tällaiseen peliin ja samalla kun he yrittävät selvitä tilanteestaan, Danny Gloverin näyttelemä etsivä Tapp yrittää etsivä Singin (Ken Leung) ja etsivä Kerryn (Dina Meyer) kanssa saada selville, kuka on kaiken takana? Glover on selvästi filmin karismaattisin näyttelijä ja onkin uskottava iäkkään poliisin roolissa. Myös Leung ja Meyer ovat kelpo valinnat rooleihinsa, mutta heistä ei löydy Gloverin vakuuttavuutta.

Nykyään Saw-elokuvat tunnetaan niiden hirvittävistä ansoista, mitkä yleensä aiheuttavat todella brutaaleja kuolemia, joissa veri ja sisuskalut roiskuvat. Leffasarjasta puhutaan usein kidutuspornona, sillä monista tuntuu siltä, että niistä tehdään yhä vain kuvottavampia sen takia, että ne tyydyttävät tekijät ja katsojat. Alkuperäinen Saw-leffa ei kuitenkaan ole vielä tällaista kidutuspornoa. Vaikka tästäkin löytyy ällöttävät hetkensä ja sairas peli, ei elokuvan kauhu perustu vain siihen, kuinka inhottavia tappoja tekijät onnistuvat tarjoamaan. Ei, leffa on enemmän psykologista kauhua ja pelin kauheus syntyy siitä, kuinka kauhea ajatus on, että joku tekisi sinulle näin. Elokuvassa pohditaan, kuinka pitkälle hahmot ovat valmiita menemään selvitäkseen pelistä hengissä. Samalla katsoja pistetään miettimään, mitä itse olisi valmis tekemään näissä tilanteissa. Olisitko valmis riistämään toisen hengen pelastaaksesi omasi? Olisitko valmis tuntemaan hirveää kipua, jotta pysyt hengissä?

Saw todella on vangitseva filmi ja sitä on äärimmäisen kiinnostavaa seurata. Elokuvasta löytyy vahva mysteerinen tunnelma, kun etsivät yrittävät selvittää, kuka on pelien takana? Leffa hyppii taidokkaasti Adamista ja Lawrencesta etsiviin ja takaisin, pitäen jännitystason kaiken aikaa yllä. Myöhemmin kauhuleffoja, kuten Riivattu (Insidious - 2010) ja Kirottu (The Conjuring - 2013) tekevä ohjaaja James Wan osoittaa jo tässä taitonsa rakentaa tunnelmaa. Filmin pieni budjetti ja nopea kuvausaikataulu ovat pistäneet Wanin luovuuden äärimmäisyyksiin ja onkin hienoa nähdä, kuinka hän pyörittelee tätä simppeliä ideaa todella kekseliäästi. Elokuva ei halua hellittää katsojaa otteestaan edes siinäkään kohtaa, kun lopputekstit alkavat. Sitä ennen kuitenkin nähdään sellaisia käänteitä, että ensimmäisellä katselukerralla suuni loksahti auki. Alkuperäinen Saw ei todellakaan ole pelkkää typerää kidutuspornoa. Se on ihmisten synkkää puolta tutkiva psykologinen kauhutarina ja erittäin hyvä sellainen.

Leigh Whannell on näyttelemisen lisäksi tehnyt kelpo työtä käsikirjoittajanakin. Hänen ja Wanin työstämä tarina on kiero, mutta samalla siitä löytyy pohdiskeltavaa. Saw on pääasiassa hyvin kuvattu, mutta mukana on myös kehnompiakin otoksia. Joillakin vinksahtaneilla kuvilla luodaan toimivasti epämiellyttävää henkeä ja paikoitellen filmi käyttää nopeutusta erittäin hyvin tyylikikkailuna. Sitten taas mukana on todella surkuhupaisasti toteutettu autotakaa-ajo. Leikkaus on myös oivallista ja siinä todella nähdäänkin Wanin luovuus. Leikkausvaiheessa Wan nimittäin hoksasi, etteivät hänen kuvaamansa kohtaukset yhdisty toisiinsa, kuten hän oli suunnitellut, joten hän on hyödyntänyt valokuvia ja muita niksejä siirtymissä. Lavasteet ovat taidokkaasti toteutetut ja huone, josta Adam ja Lawrence heräävät, on suorastaan kuvottava kaikessa saastaisuudessaan. Katsojalla saattaakin helposti tulla huono olo ja alkaa puistattamaan, kun vähänkin miettii, millainen haju huoneessa vallitsee. Myös maskeeraukset ovat hyvin tehtyjä ja niistäkin löytyy ällöttävyyttä. Äänimaailma on oivallisesti rakennettu ja säveltäjä Charlie Clouser tuo mainion lisän musiikeillaan. Elokuvan aavemainen tunnusmusiikki on yllättävänkin hyvä ja se jää helposti soimaan päässä.

Yhteenveto: Saw on erittäin hyvä mainio kauhuelokuva, joka sisältää kuvottavia tilanteita, mutta ei syyllisty samanlaiseen kidutuspornoon kuin jatko-osansa, vaan pohjautuu enemmän psykologiseen kauhuun. Ahdistava henki on jatkuvasti läsnä ja niin hahmot kuin katsojatkin pistetään pohtimaan, mitä tällaisessa tilanteessa itse tekisi? Elokuvasta löytyy kiehtovaa ja kieroa ihmismielen tutkailua. Brutaalejakin tilanteita on luvassa, eikä filmi missään nimessä sovi heikkohermoisille. Lavasteet ovat ällöttävät ja maskeeraajat pistävät parastaan kuvottavuuksien kanssa. James Wan rakentaa tunnelmaa taidokkaasti ja pitää pakettia hyvin kasassa. Leigh Whannellin kirjoittama tarina on käänteineen kaikkineen oivallinen ja Whannell pärjää myös kameran edessä. Cary Elweskin on hyvä, mutta näyttelijöistä parasta työtä tekee Danny Glover. Saw on todella hyvä kauhuelokuva, minkä kaikkien genren fanien kuuluu nähdä. Indie-kauhutekijöille se on erittäin inspiroiva, sillä se todella näytti, kuinka vähällä voi saada aikaan paljon - kuten satoja miljoonia tienaavan elokuvasarjan, mikä jatkuu yhä yli 15 vuotta sarjan alkamisen jälkeen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.9.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Saw, 2004, Saw Productions Inc., Twisted Pictures, Evolution Entertainment