Arvostelu: Saw X (2023)

SAW X

Ohjaus: Kevin Greutert

Pääosissa: Tobin Bell, Shawnee Smith, Synnøve Macody Lund, Renata Vaca, Paulette Hernandez, Octavio Hinojosa, Steven Brand, Joshua Okamoto, Michael Beach ja Costas Mandylor

Genre: kauhu

Kesto: 1 tunti 58 minuuttia

Ikäraja: 18

James Wanin kauhuelokuva Saw (2004) oli jättimenestys, joten jatkoa oli tietysti luvassa. Saw II (2005), Saw III (2006), Saw IV (2007), Saw V (2008), Saw VI (2009) ja Saw VII 3D (2010) saivat lähinnä negatiivista palautetta kriitikoilta, mutta ne olivat silti taloudellisia hittejä. Kesti kuitenkin seitsemän vuotta, kunnes elokuvasarjan seuraava osa Jigsaw (2017) ilmestyi, mitä seurasi omaa tarinaansa samassa maailmassa kertonut Spiral: From the Legacy of Saw (Spiral: From the Book of Saw - 2021). Heti Spiralin ilmestyttyä Twisted Pictures ilmoitti työstävänsä kymmenettä elokuvaa. Kuvaukset käynnistyivät lokakuussa 2022 ja nyt Saw X on saapunut elokuvateattereihin. Omat odotukseni elokuvaa kohtaan eivät olleet korkeat. Pidän alkuperäisestä Sawista, mutta sen jatko-osat ovat olleet pääasiassa kehnoja kidutuspornorainoja, jotka muuttuivat vähitellen shokeeraavista tylsiksi. Enemmän David Fincherin Seitsemää (Se7en - 1995) kuin MTV:n musiikkivideoita muistuttava Spiral oli mielestäni piristävän kelvollinen lisäys sarjaan ja olisinkin toivonut lisää samanlaisia leffoja, jos sarjaa oli pakko jatkaa. Odotuksiani latisti entisestään se, että kymmenennen osan kerrottiin sijoittuvan ensimmäisen ja toisen leffan väliin. Kävin silti katsomassa Saw X:n sen lehdistönäytöksessä päivää ennen ensi-iltaa.

Vääryyksiä tekeviä ihmisiä sairaisiin peleihinsä vangitseva Jigsaw, eli John Kramer saa kuulla aivokasvaimensa kehittyneen parantumattomaksi ja että hänellä olisi elinaikaa jäljellä vain muutama kuukausi. Kramer etsii hoitokeinoa muualta, mikä johtaa hänen kaikkien aikojen henkilökohtaisimpaan peliinsä.

Jäätyään pois Spiralista, Tobin Bell tekee kuuden vuoden tauon jälkeen paluun John Krameriksi, eli Jigsaw'na tunnetuksi sarjamurhaajaksi, joka testaa ikäviä asioita tehneiden ihmisten selviytymiskykyä sairailla peleillään, toivoen, että mahdollisesti selvittyään elossa, nämä ihmiset muuttaisivat tapansa parempaan suuntaan. Joku saattaa nyt tässä kohtaa kummastella, että: "mitä ihmettä, John Kramerhan kuoli jo kolmannessa Saw-leffassa, miten hän voi olla edelleen mukana?" Saw X sijoittuukin ajallisesti kahden ensimmäisen elokuvan väliin, kun Kramerin hirmutestit olivat vasta alkamaisillaan. Bell on tuttuun tapaansa hyvä roolissa, onnistuen yllättäen kymmenennessä osassa syventämään hahmoaan entisestään. Saw X:ssä Kramer nousee selkeämmin päähenkilöksi kuin aiemmissa osissa ja epäonnisten pelaajien sijaan elokuva seuraakin juuri tätä kieroa nukkemestaria kaiken takana. Elokuva paneutuu entistä enemmän siihen, mikä Krameria oikein puskee tekemään näitä hirveyksiä ja yrittää maalailla hahmosta jopa jonkin sortin antisankaria ja koston julmaa enkeliä.

     Paluun tekee myös Krameria auttanut Amanda, jona nähdään edelleen Shawnee Smith, jota ei ole edes yritetty nuorentaa samannäköiseksi kuin ensimmäisissä Saw-leffoissa, mikä takuulla rikkoo illuusiota monen katsojan silmissä. Uusina hahmoina taas esitellään ihmehoitoja järjestävä tohtori Cecilia Pederson (Synnøve Macody Lund), tätä auttavat tohtori Mateo (Octavio Hinosoja), Valentina (Paulette Hernandez) ja Gabriela (Renata Vaca), sekä heidän hoitojensa avulla parantuneet Henry (Michael Beach) ja Parker (Steven Brand). Sivunäyttelijätkin suoriutuvat osistaan kelvollisesti ja heidän hahmonsa toimivat passelisti tässä uudessa pelissä.

Saw X jätti minulle ristiriitaisen tunteen. Se on toisaalta täysin tarpeeton ja rahan perässä tehty lisäys elokuvasarjaan, joka ei tuo periaatteessa mitään uutta mukaan tai mullista isompaa tarinaa millään lailla, kuten sarjan aiemmat osat ovat pääasiassa pyrkineet tekemään. Mutta toisaalta taas se on elokuvana parempi kuin ainakin puolet leffasarjan edellisistä osista. Isoa kokonaisuutta katsoen tarina on turha väliinputoaja, jonka pitää mennä sen ehdoilla, että elokuvan pitää alkaa siitä, mihin ensimmäinen Saw loppui ja sen pitää myös päättyä siihen, mistä Saw II alkaa. Se ei voi sekoittaa pakkaa oikein millään lailla, koska muuten se rikkoisi aiempaa jatkumoa, joten sen täytyy tyytyä kertomaan omaa irrallista peliään, jolla ei ole sen kummempia seurauksia.

Tämänkertainen peli on kuitenkin yksi sarjan kiinnostavimmista, koska se on niin voimakkaan henkilökohtainen Kramerille. On kiinnostavaa seurata pelin kulkua tällä kertaa aiemmin pahiksena pidetyn Kramerin vinkkelistä. Kun aiemmin halusi nähdä ihmisten selviytyvän peleistään, tällä kertaa huomaa jopa kannustavansa Krameria. Elokuvan aikana pohditaankin - joskin aika löyhästi - Kramerin puuhien moraalisuutta. Voiko millään perustella sen, kuinka sairaisiin skenaarioihin hän valitsemansa ihmiset sysää? Entä jos nämä ihmiset ovat pahempia kuin itse Kramer? Ajatuksen tasolla kiinnostava tilanne johtaa harmillisesti siihen, että jännite loistaa poissaolollaan. Kramerin ja Amandan puolesta ei jännitä, koska katsojana tietää jo heidän selviytyvän seuraaviin osiin, mutta myöskään pelaajien puolesta ei jännitä, koska katsojan vinkkelistä he saattavat jopa ansaita potentiaalisesti karun kohtalonsa. Pakolliset lopun käänteet jättivät minut myös ristiriitaisiin tunnelmiin. Tapahtumahetkellä käänteet tuntuvat ovelilta, jälkikäteen pohdittuna epärealistisilta. Katsojaa pyydetään myös jälleen olemaan ajattelematta liikaa, että millä ilveellä nämä kierot pelit ihan oikeasti pistetään kasaan? Ja kuka kolmipyörällään kulkevaa, tässä kohtaa jo ikonista Billy-nukkea liikuttaa?

Elokuvan ohjauksesta vastaa Kevin Greutert, joka oli ohjannut leffasarjaan jo aiemmin ihan menevän Saw VI:n ja sarjan kirkkaasti surkeimman osan, Saw VII 3D:n. Saw X:ssä Greutert onnistuu paremmin kuin edellisissä, osittain siitä syystä, että hänellä on käsissään astetta laadukkaampi (joskin silti aika kömpelö) käsikirjoitus. Jigsaw'n ja Spiralinkin teksteistä vastannut kaksikko Peter Goldfinger ja Josh Stolberg ovat sentään halunneet entistä enemmän panostaa hahmoihin pelkän kidutusmässäilyn sijaan, mutta jättävät tekstiinsä taas aukkoja, eivätkä selvästi luota katsojiinsa, kun välillä jopa viisi minuuttia sitten lausuttuja repliikkejä pitää näyttää uudestaan, jotta kaikki pysyisivät varmasti tapahtumissa perässä. Teknisellä puolellaan Saw X palaa vanhojen silppuleikkausten ja hektisten kameratyöskentelyjen maailmaan. Vielä niitä enemmän koin korniksi sen, että kohtaukset Meksikossa näytetään perinteiseen Hollywood-tyyliin kellertävän filtterin läpi. Erikoistehostetiimille täytyy kyllä antaa pisteet, sillä niin uskottavia he saavat kuvottavista näyistään. Tekoverellä läträtään litratolkulla ja paatuneemmankin Saw-fanin vatsaa vääntää taatusti jossain kohtaa. Äänimaailma luottaa liikaa pöljiin ja kovaäänisiin äkkisäikäytyksiin, mutta musiikkipuolesta jälleen vastaava Charlie Clouser tunnelmoi kivasti sävellyksillään. Saw'n tunnusmelodia on yksi sarjan parhaista puolista.

Yhteenveto: Saw X on ihan kiva, joskin aika tarpeettomalta tuntuva lisäys kidutusleffasarjaan. Elokuvan sijoittaminen kahden ensimmäisen leffan väliin ajaa tekijät asemaan, missä heidän täytyy kulkea täysin näiden kahden elokuvan ehdoilla, eikä erityiseen sooloiluun ole varaa. Ongelmaksi myös koituu se, ettei John Kramerin ja Amandan puolesta voi jännittää, sillä heidän tietää selviytyvän kakkososaan. Tämänkertaisten pelaajienkaan puolesta ei jaksa jännittää, sillä katsojan silmissä he saattavat jopa ansaita mahdolliset kohtalonsa. Samalla elokuvan tarina on kuitenkin useampaa Saw-leffaa vahvempi, sillä tämänkertainen peli on niin henkilökohtainen Kramerille. Ansat ovat ihan kekseliäitä ja tehostetiimi pääsee luomaan toinen toistaan kuvottavampia näkyjä, pääasiassa käytännön efektein tehtynä. Lopun käänteet jättävät muun elokuvan tavoin ristiriitaiset fiilikset. Saw X on hieman ontuva paketti, josta löytyy onnistumisensa, mutta myös selvät vikansa. Silti se nousee elokuvasarjansa kärkikastiin - mikä tosin kertoo ehkä enemmän muiden osien laadusta (tai laaduttomuudesta). Jos olet pitänyt aiemmista Saw-leffoista, kannattaa tämä kymmeneskin osa käydä kurkkaamassa.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 28.9.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Saw X, 2023, Lionsgate, Lionsgate Productions, Twisted Pictures, Aldea M Estudios, Corazón Films

Arvostelu: Saw VI (2009)

SAW VI

Ohjaus: Kevin Greutert
Pääosissa: Costas Mandylor, Peter Outerbridge, Mark Rolston, Betsy Russell, Tobin Bell, Athena Karkanis, Samantha Lemole, Shauna MacDonald, Devon Bostick ja Shawnee Smith
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 30 minuuttia / Unrated Version: 1 tunti 32 minuuttia
Ikäraja: 18

James Wanin ohjaama kauhuelokuva Saw (2004) oli tekijöidenkin odotukset ylittänyt suurhitti, joten sille päätettiin tietenkin tehdä jatkoa. Saw II (2005), Saw III (2006), Saw IV (2007) ja Saw V (2008) saivat toinen toistaan huonompia arvioita, mutta lähes jokainen menestyi aiempaa paremmin. Kuudennen osan työstäminen lähtikin heti liikkeelle ja pitkään tekijät ajattelivat sen olevan sarjan päätösosa. Kuvaukset alkoivat maaliskuussa 2009 ja lopulta Saw VI sai ensi-iltansa saman vuoden lokakuussa. Vaikka elokuva sai positiivisemmat arviot kuin neljä edellistä osaa, menestyi se huomattavasti heikommin kuin aiemmat osat. Elokuva kyllä tuotti budjettinsa kuusinkertaisesti takaisin, mutta se tuotti yli 30 miljoonaa dollaria vähemmän kuin sarjan huonoiten menestynyt osa, eli ensimmäinen Saw. Itse aloin katsomaan sarjaa läpi vuonna 2016, mutta projektini valitettavasti katkesi viidennen osan jälkeen, sillä filmit poistettiin Netflixistä, mistä olin niitä katsonut. Sarjan saadessa ensi vuonna uuden elokuvan nimeltään Spiral: From the Legacy of Saw (Saw: From the Book of Saw - 2021), päätin aloittaa sarjan alusta. Päivä sen jälkeen, kun olin katsonut Saw V:n, katsoin jo Saw VI:n.

Samalla kun etsivä Hoffman yrittää saada poliisit pois hänen jäljiltä, huonoin perustein sairasvakuutuksia antavan yrityksen johtaja William Easton löytää itsensä uudesta pelistä, missä hän joutuu päättämään, kuka elää ja kuka kuolee...

Costas Mandylor tuntuu joka leffan myötä heikentävän tasoaan Jigsaw'n, eli John Kramerin (Tobin Bell) jalanjälkiä seuraavana etsivä Mark Hoffmanina. Mandylor on yhä vain puisempi ja tylsempi, tehden samalla hahmostaankin tylsän. Kuten sanoin edellisen Sawin arvostelussani, Mandylorista ei löydy lainkaan samaa piinaavuuden ja kiehtovuuden yhdistelmää kuin Bellistä. Toisin kuin nerokkaan Kramerin kohdalla, katsoja ei halua nähdä, että uusi ansojen luoja pääsee karkuun ja koko leffan toivoo, että Hoffman joutuu vankilaan - tai vielä parempaa, joutuisi itse ansaan.

Tällä kertaa pelaamaan joutuu kuitenkin William Easton (Peter Outerbridge), ison vakuutusyhtiön pomo, joka on käyttänyt valtaansa vuosia vääriin ja joutuu nyt maksamaan sen vuoksi. Eastonista on saatu yllättävänkin mielenkiintoinen pelaaja ja hänen matkaansa on oikeasti jännittävää seurata, toisin kuin pelaajien kohdalla yleensä. Vaikka Saw V:ssä nähtiin erinomaisia ansoja, olivat hahmot täysin pahvisia, joten Easton on mahtavaa vaihtelua ja Outerbridge tekeekin oivallista työtä läpi leffan.
     Elokuvassa nähdään myös mm. Mark Rolston uutta murhaajaa jahtaavana agentti Ericksonina, Athena Karkanis sittenkin selvinneenä agentti Perezinä, Betsy Russell Kramerin vaimona Jillinä,  Samantha Lemone toimittaja Pamelana, sekä Shauna MacDonald ja Devon Bostick äitinä ja poikana, jotka liittyvät myös peliin. Jillin hahmoa syvennetään entistä paremmin ja hänen osuutta Jigsaw'n tekoihin avataan enemmän.

Koska tämänkertainen pelaaja on huomattavan paljon kiinnostavampi kuin suurin osa sarjan aiemmista pelaajista, ovat tapahtumatkin kiinnostavampia. Saw VI rakentaakin jännitettä kenties parhaiten sarjan ensimmäisen elokuvan jälkeen. Eastonille lankeavat tehtävät pitävät ahdistavaa tunnelmaa mainiosti yllä ja hän joutuu häijyjenkin päätösten eteen. Tuntuu raikkaalta ja mukavalta yllätykseltä, kun hoksaa katsovansa Sawia, mikä oikeasti saa kiinnostumaan ja jännittämään sen puolesta, miten pelissä käy, eikä elokuva vain luota totaalisesti sisuskaluilla mässäilyyn. Sitäkin leffasta toki löytyy ja goren ystävät saavat mitä tilaavat, mutta itse iloitsin, ettei leffa äidy pahemman luokan kidutuspornoksi.

Valitettavasti elokuva kärsii paljon siitä, ettei mukana ole sitä todellista Jigsaw'ta (vaikka Kramer nähdäänkin jälleen useissa takaumissa). Etsivä Hoffman on niin tylsä tapaus, etteivät häntä koskevat kohtaukset kiinnosta lähes pätkääkään ja katsoja vain toivoisi, että päästäisiin takaisin näkemään, mitä Easton tekee. Ai että, eräs karuselliansa onkin vangitseva kohtaus. Kuten pari aiempaakin filmiä, tässäkin Sawissa tuntuu olevan lopulta hyvin vähän kunnon sisältöä, minkä vuoksi mukaan on taas ahdettu paljon takaumia. Tällä kertaa niillä on välillä hieman enemmän merkitystä tämänkertaisen pelin kanssa, mutta seasta löytyy täytettä. Kun paljastetaan jälleen, mitä aiemmissa osissa sittenkin oli meneillään, katsoja pyörittelee silmiään typerien käänteiden takia. Mutta sitten taas itse pelistä löytyy aidosti yllättävä ja loistokas twisti, mikä saa antamaan tietyt heikkoudet anteeksi. Ei Saw VI kovin kaksinen elokuva ole, mutta on se edes jonkinlainen parannus muutaman aiemman tekeleen jälkeen.

Tällä kertaa elokuvan ohjauksesta vastaa Kevin Greutert, joka toimi leikkaajana sarjan edellisissä osissa. Greutert jatkaa samalla linjalla parin edeltäjänsä kanssa, mutta hyötyy siitä, että Patrick Meltonin ja Marcus Dunstanin työstämä käsikirjoitus on hieman parempi kuin muutamassa edellisessä osassa, vaikka siitä selkeät ongelmat löytyykin. Valitettavasti leikkaukseen paluun tekevät ärsyttävät hyperaktiiviset silppueditoinnit, joilla yristetään tehostaa ansoja ja lopussa takaumia. Muuten leikkaus on kuitenkin tarpeeksi sujuvaa, kuten on myös kuvaus. Valaisutiimi tekee tässä kenties tyylikkäämpää työtä kuin aiemmissa osissa. Lavastajat ja maskeeraajat pistävät jälleen parastaan ällöttävien paikkojen, sekä ansojen aiheuttamien vammojen kanssa. Äänimaailma on toimivasti rakennettu ja taas kerran sarjan tunnusmusiikki toimii erittäin hyvin.

Aiempien Saw-elokuvien tavoin myös Saw VI:sta on olemassa pari minuuttia pidempi versio. Jälleen joitakin raakuuksia näytetään kauemmin, mutta tällä kertaa merkittävin ero on lopputekstien perään lisätty kohtaus, mitä ei löydy teatteriversiosta.

Yhteenveto: Saw VI on yllättäen parempi elokuva kuin sarjan muutama aiempi osa ja siten kaikessa keskinkertaisuudessaankin positiivinen lisäys sarjaan. Kauheaan peliin joutuva William Easton on kerrankin mielenkiintoinen tapaus ja katsojana oikeasti jopa jännittää hänen puolestaan. Ansat ovat kiehtovia kaikessa kieroudessaan ja jokaisen kohdalla jää vangittuna seuraamaan, mitä tulee tapahtumaan. Vaikka verisyyttä ja raakuuksia löytyy, ei elokuva mässäile niillä yhtä pahasti kuin pari edellistä leffaa. Onkin harmi, että elokuvaa latistaa Mark Hoffmanin osuus ja Costas Mandylorin taidottomuus näyttelijänä, sekä täytteenä toimivat takaumat. Paikoitellen katsoja pyörittelee silmiä uusille muka-nerokkaille paljastuksille, mutta sitten taas leffa onnistuu yllättämään käänteellään lopussa ja saa katsomaan muutamat jutut sormien läpi. Heikkouksineenkin Saw VI edustaa sarjan parempaa päätyä ja se on Saw II:n jälkeen ensimmäinen jatko-osa, minkä katsomista voi jopa suositella. Takaumia on luultavasti niinkin paljon, ettei ylipitkää Saw III:a, unohdettavaa Saw IV:ä tai heikkoa Saw V:ä välttämättä edes tarvitse katsoa, jotta pysyy kärryillä.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.2.2020
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Saw VI, 2009, Twisted Pictures, Saw VI Productions, A Bigger Boat

Arvostelu: Saw IV (2007)

SAW IV

Ohjaus: Darren Lynn Bousman
Pääosissa: Lyriq Bent, Scott Patterson, Costas Mandylor, Betsy Russell, Donnie Wahlberg, Justin Louis, Athena Karkanis, Sarain Boylan, Marty Adams, Janet Land, Angus Macfadyen, Billy Otis, Shawnee Smith ja Tobin Bell
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 33 minuuttia / Unrated Version: 1 tunti 36 minuuttia
Ikäraja: 18

James Wanin kauhuelokuva Saw (2004) oli jättihitti, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Saw II (2005) oli vielä isompi menestys, joten kolmannen osan suunnittelu alkoi välittömästi. Saw III (2006) oli jälleen vieläkin menestyneempi, joten neljännen osan teko ilmoitettiin heti. Sarjan luomisessa mukana ollut Leigh Whannell ei enää halunnut palata käsikirjoittajaksi, joten tilalle palkattiin Thomas Fenton, Marcus Dunstan ja Patrick Melton. Myös toisen ja kolmannen osan ohjaaja Darren Lynn Bousman ilmoitti aluksi, ettei haluaisi enää työskennellä sarjan parissa, mutta lopulta muuttikin mieltään ja palasi tekemään vielä tämän. Kuvaukset alkoivat huhtikuussa 2007 ja lopulta Saw IV ilmestyi samaisen vuoden lokakuussa. Elokuva oli hitti, vaikkei tuottanutkaan yhtä paljoa rahaa kuin kaksi edellistä elokuvaa. Lisäksi kriitikot haukkuivat leffan lyttyyn. Itse tutustuin Saw-sarjaan syksyllä 2016, kun katsoin Netflixistä sarjan viisi ensimmäistä osaa. Nyt kun sarja on jälleen saamassa jatkoa elokuvalla Spiral: From the Legacy of Saw (Spiral: From the Book of Saw - 2021), päätin katsoa vihdoin koko sarjan läpi. Muutama viikko Saw III:n jälkeen katsoin Saw IV:n.

Jigsaw'n kuolemasta huolimatta kauhistuttavat pelit jatkuvat ja tällä kertaa koetukseen joutuu hyväsydäminen komisario Rigg. Samalla poliisit yrittävät selvittää, kuka muu on avustanut Jigsaw'ta kuin aivopesty Amanda Young?

Parissa edellisessä Saw-leffassa sivuroolissa nähty komisario Daniel Rigg (mainion suorituksen tarjoava Lyriq Bent) pääsee tällä kertaa valokeilaan, kun hänet siepataan Jigsaw'n peliin. Danielin peli kertoo onnistuneesti paljon hänen hahmostaan ja on oikeasti kiinnostavaa seurata, millaisia valintoja hän päättää tehdä pelin edetessä. Onkin siis harmi, että elokuva haluaa jatkuvasti siirtyä kaikkeen muuhun.
     Muita hahmoja elokuvassa ovat mm. murhaajaa jäljittävä agentti Strahm (Scott Patterson), etsivä Hoffman (Costas Mandylor), John Kramerin entinen tyttöystävä Jill Tuck (Betsy Russell), sekä asianajaja Art Blank (Justin Louis). Myös vanhoja tuttuja on mukana ja heitä hyödynnetään osittain hyvin ja osittain kömpelösti. Agentti Strahm jää aika puiseksi hahmoksi, eikä Patterson erityisemmin vakuuta. Sama käy myös Hoffmanin ja häntä esittävän Mandylorin kanssa. Hahmot jäävät pahvisiksi, eikä kenestäkään oikein jaksa välittää.

Saw IV jatkaa lähes identtistä kaavaa edellisten osien kanssa. Pienenä poikkeuksena on se, että tällä kertaa komisario Rigg ei pelaa peliään suljetussa tilassa, vaan hänen jopa täytyy matkustaa paikasta toiseen. Muuten tämä on täysin sitä samaa, mitä edellisissä osissa on jo nähty. Päähenkilö siepataan, hän joutuu pelaamaan peliä, samalla kun poliisit selvittävät murhaajan olinpaikkaa ja aina välillä näytetään takaumia joko Jigsaw'n menneisyydestä tai edellisistä leffoista. Ei ole mikään ihme, että katsojana on hyvin vaikeaa muistaa, missä leffassa tapahtuu mitäkin, sillä samanlaiset tapahtumat vain sulautuvat mielessä yhdeksi mössöksi. Olin kyllä nähnyt Saw IV:n kerran aiemmin, mutta siitä jäi mieleen niin vähän, että nyt tuntui kuin katsoisin elokuvan ensimmäistä kertaa. Sarjan seuraavan osan on pitänyt ilmestyä aina vuosi edellisen osan jälkeen, joten ei ole toisaalta mikään ihme, ettei tähän ole keksitty mitään uutta ja mullistavaa, vaan leffa lähinnä kierrättää kaikkea viime osissa nähtyä. Jos Saw-elokuvia katsoisi putkeen, voisi kokemus puuduttaa jo parin filmin jälkeen.

Elokuva on kenties hieman parempi kuin Saw III ihan vain sen vuoksi, että tämä on maltettu pitää puolessatoista tunnissa, Saw III:n lähes kahden tunnin keston sijaan. Saw III sisälsi paljon tyhjäkäyntiä, minkä lisäksi sen ansat olivat paikoitellen mitäänsanomattomat. Tämänkertaiset ansat ovat hieman luovempia - etenkin alkupäässä nähtävä ansa, jonka sokea ja mykkä yrittävät selvittää yhdessä. Sokea ei voi nähdä, kuka on hänen kanssa samassa huoneessa, eikä mykkä voi selittää tilannetta hänelle. Kun tekijöillä ei ole ollut aikaa olla luovia, on heidän täytynyt vain turvautua verellä mässäilyyn. Heti alussa nähdäänkin pitkä Jigsaw'n ruumiinavaus, missä esitellään sisälmyksiä oikein kunnolla lähikuvissa. Onko sen jälkeen enää väliä sillä, onko tarina kiinnostava? Ei näköjään tekijöiden mielestä. Komisario Riggin osuus voisi toimia, jos siihen panostettaisiin täysillä. Tekijät ovat kuitenkin unohtaneet, että ensimmäisen Sawin nerokkuutta tehosti sen tietty yksinkertaisuus. Tässä yritetään taas olla kovin nokkelia, mutta tämänkertainen suuri paljastus ei onnistunut tekemään minuun mitään vaikutusta. Tai siis ei tainnut tehdä kummallakaan kerralla, sillä kuten totesin, en muistanut elokuvasta mitään tällä toisella katselulla, joten tuskin ensimmäinenkään katselu säväytti.

Ohjaaja Darren Lynn Bousmanilla tuntuu olevan yhä vain vähemmän annettavaa tälle sarjalle. Onkin siis ihan hyvä, että hän päätti tämän jälkeen poistua sarjasta (vaikkakin hän on nyt ohjannut tulevan yhdeksännen osan ...ihan oikeasti, Saweja on kohta jo YHDEKSÄN). Uusi käsikirjoittajatrio on lähinnä yhdistellyt parin edellisen osan tekstejä yhteen ja muutellut hieman ansoja ja hahmojen nimiä. Tekniseltä toteutukseltaan Saw IV on samanlainen kuin edeltäjänsä - niin hyvässä kuin pahassa. Lähinnä pahassa, sillä jösses, millaista silppu- ja turboleikkausta onkaan mukana! Nopeutus- ja hidastuskuvat käyvät leffa leffalta kömpelömmiksi tehokeinoiksi. Parissa kohtaa nähdään myös outoja toistoja, joilla on kai yritetty tehostaa jotain tunnetta, mutta epäonnistuttu siinä pahasti. Lavasteet ja maskeeraukset ovat jälleen tyylikkään ällöttävät. Ruumiinavauksessa käytettävä Jigsaw'n ruumis on kaikessa kuvottavuudessaan vaikuttava luomus. Äänimaailma sisältää tarpeettomia efektejä ja äännähdyksiä, mutta onhan se jälleen hienoa kuulla Saw-sarjan mahtava tunnuskappale. Sen lisäksi, että itse sävellys on mukaansatempaava ja mieleenpainuva, viestii se myös siitä, että elokuva päättyy pian.

Yhteenveto: Saw IV on kehno ja ennen kaikkea todella unohdettava lisäys sarjaan. Tämänkertainen peli voisi toimia hyvin, sillä sen pelaaja, komisario Rigg on pidettävä tapaus ja peliin kuuluu mahdollisuus kulkea ulkonakin. Elokuva kuitenkin keskittyy peliin niin heikosti ja välinpitämättömästi, ettei katsojaakaan jaksa lopulta kiinnostaa. Kestoa on jälleen venytetty tylsähköllä poliisitutkimuksella ja liiallisella takaumien käytöllä. Saw III:n lähes kahden tunnin kestoa ei onneksi kuitenkaan tavoiteta, vaan homma on älytty pitää vain vähän yli puolessatoista tunnissa. Ohjaaja Darren Lynn Bousman vain toistaa edellisten osien kikkoja, mutta joka kerta laiskemmin. Käsikirjoittajatkaan eivät jaksa keksiä mitään uutta ja mielenkiintoista, eivätkä näyttelijät tee kaksista työtä Lyriq Bentiä lukuunottamatta. Saw IV lähinnä mässäilee epätoivoisesti ällöttävyyksillä ja toivoo, että se innostaisi sarjan faneja tarpeeksi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.12.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Saw IV, 2007, Twisted Pictures

Arvostelu: Saw III (2006)

SAW III

Ohjaus: Darren Lynn Bousman
Pääosissa: Tobin Bell, Shawnee Smith, Angus Macfadyen, Bahar Soomekh, Dina Meyer, Barry Flatman, Mpho Koaho, Lyriq Bent ja Donnie Wahlberg
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 48 minuuttia / Unrated Version: 1 tunti 54 minuuttia
Ikäraja: 18

James Wanin ohjaama kauhuelokuva Saw (2004) oli suuri menestys, joten sille päätettiin heti tehdä jatkoa. Wania ei kuitenkaan erityisemmin kiinnostanut sarjan jatkaminen ja Saw II (2005) tehtiinkin ilman häntä. Jatko-osa oli vielä edeltäjäänsäkin isompi hitti, joten oli selvää, että tästä oli tullut uusi menestyssarja. Wania pyydettiin jälleen takaisin, kun kolmannen osan suunnittelu alkoi, mutta hän ei aluksi suostunut. Kuitenkin kun sarjan tuottaja Gregg Hoffman menehtyi, Wan päätti, että palaisi sarjan pariin tämän muiston kunniaksi. Wan ja edelliset osat kirjoittanut, sekä ensimmäisessä elokuvassa näytellyt Leigh Whannell kynäilivät tarinan, minkä pohjalta Whannell työsti kunnon käsikirjoituksen. Toisen osan ohjaaja Darren Lynn Bousman suostui palaamaan ja kuvaukset alkoivat toukokuussa 2006. Sen sijaan, että tekijät olisivat rakentaneet kahdessa ensimmäisessä nähdyn saastaisen kylpyhuoneen lavasteen uudestaan, he pääsivät kuvaamaan paikkaan sijoittuvat kohtaukset Scary Movie 4:n (2006) lavasteissa, missä työstettiin parodiakohtausta Sawista. Saw III sai ensi-iltansa syksyllä 2006 ja se oli jälleen vielä menestyneempi kuin aiemmat osat. Kriitikot kuitenkin lyttäsivät elokuvan. Itse näin elokuvan muutama vuosi sitten Netflixistä kahden ensimmäisen osan yhteydessä ja nyt kun sarja on jälleen saamassa uuden osan, Spiral: From the Legacy of Saw (Spiral: From the Book of Saw - 2020), päätin katsoa aiemmat Sawit uudestaan.

Tohtori Lynn siepataan ja hän joutuu uudenlaiseen peliin: hänen täytyy pitää syöpää sairastava John "Jigsaw" Kramer henkissä niin kauan, että tämän viimeisin uhri, poikansa menettänyt Jeff selviää omasta pelistään loppuun saakka.

Tobin Bell palaa kolmatta kertaa John Kramerin, eli Jigsaw'n rooliin ja hänestä löytyy samaa hyytävyyttä kuin ennenkin. Jigsaw on yhä kiehtova pahis, sillä hän haluaa nähdä ihmisten selviävän hirveistä ansoistaan, eikä siksi pidä itseään murhaajana. Bellin ääni on yhä todella vakuuttava ja hän on koko olemuksellaan täydellinen roolissaan.
     Muut näyttelijät eivät sen sijaan tee vaikutusta. Shawnee Smith palaa Jigsaw'ta seuraavan Amandan rooliin, mutta hän on lähinnä ärsyttävä psykoottisena akkana. Amandan ja Johnin välille yritetään rakentaa outoa isä-tytär-suhdetta ja tekijät selvästi luulevat, että tämä koskettaisi katsojaa. Lähinnä tämä vain saa tylsistymään ja toivomaan, että seuraava ansa tuotaisiin ruudulle. Erilaisiin ansoihinsa joutuvia Jeffiä ja Lynniä näyttelevät Angus Macfadyen ja Bahar Soomekh ovat tarpeeksi toimivia, vaikkei Macfadyen onnistu vakuuttamaan yrityksellään olla sureva ja kostonhimoinen isä. Soomekh sopii tohtorin osaan, mutta hänen Lynn-hahmonsa taas on todella tylsä.

Kun Lynnin tai Jeffin kohtalot peleissään eivät jaksa kiinnostaa katsojaa ja tarinan pahiksille yritetään rakentaa kömpelöä isä-tytär-suhdetta, on jotain selvästi pielessä. Ensimmäisen Sawin piinaava epätoivo, sekä kiehtova mysteerisyys ovat poissa, eikä mukana ole edes Saw II:n pysäyttävää loppukäännettä, mikä saa katsojan näkemään koko elokuvan täysin uudessa valossa ja tekee uudelleenkatselusta eri tavalla mielenkiintoisen. Saw III:een on kyllä yritetty vääntää loppukäännettä... useampikin sellainen... mutta tällä kertaa ne eivät valitettavasti paranna elokuvaa. Kyseessä on huono ja ennen kaikkea tylsä kauhuraina. Miten ihmeessä tällaisista kauheista ansoista ja ällöttävästä kuvastosta voi saada tylsän?! Siten, että elokuva keskittyy kaikkeen muuhun.

Välillä tuntuu, että Saw III:a on tehty sillä ajatuksella, etteivät katsojat halua nähdä mitään muuta kuin mahdollisimman kuvottavia kuolemia ja monimutkikkaita ansoja. Leffan alussa niitä nähdään parikin kappaletta, mutta kun Jeffin ja Lynnin pelit alkavat niiden jälkeen (eli kun tarina vihdoin alkaa noin puolen tunnin kohdalla), ansat muuttuvat todella mitäänsanomattomiksi. Lopussa filmi yrittää hieman petrata ansojen tason suhteen, mutta siinä kohtaa "peli on jo menetetty" (heh heh). Suurimmaksi osaksi elokuva sisältää vain pitkäveteistä jaarittelua, mikä lähinnä toistaa itseään. Samat asiat kuullaan useasti, minkä lisäksi samat asiat myös nähdään muutamaan kertaan. Elokuva käyttää kerronnassaan aivan liikaa takaumia, joilla rikotaan tarinan luontevaa virtausta. Leffa siis tuntuu tökkivän ja junnaavan paikoillaan kaiken aikaa, eikä se oikein etene. Saw III vieläpä kestää noin tunnin ja 50 minuuttia, mikä on aivan liian pitkä kesto tällaiselle tekeleelle. Meno käy puuduttavaksi jo ennen puolta väliä, eli elokuvasta olisi hyvällä omallatunnolla voinut saksia materiaalia vielä parinkin kymmenen minuutin edestä.

Ohjaaja Darren Lynn Bousman ei tällä kertaa onnistu luomaan yhtä mukaansatempaavaa tunnelmaa, mutta tähän vaikuttaa hyvin vahvasti se, että Leigh Whannellin käsikirjoitus ei ole läheskään yhtä toimiva kuin kahdessa ensimmäisessä osassa, eikä leikkaaja Kevin Greutert ole tajunnut karsia turhia pois. Niinpä lopputuloksena on näin pitkäveteinen leffa. Whannell luulee selvästi olevansa nokkela, mutta tämänkertaiset käänteet ja paljastukset eivät todellakaan ole kovin erityisiä. Leikkauksessa alkaa myös ärsyttää turbovauhdilla editoidut pätkät, joissa nähdään silppuleikkausta, sekä nopeutuksia että hidastuksia. Tyylikikkailu on tässä kömpelöä - myös väripuolella. Vaikka keltaisen ja vihreän sekoitus sopii yhä sarjaan, ovat esimerkiksi ylivalottuneet sairaalakohtaukset ihan vain rumasti toteutettuja. Sentään kuvaus on tarpeeksi sujuvaa, maskeeraukset ovat sopivan ällöt ja lavasteet inhottavan likaiset. Käytännön efekteillä toteutetut ansat tarjoavat varmasti paljon iloa tällaisista teoksista innostuville. Siitä tekijöille täytyy oikeasti nostaa hattua, että filmin liukuvat siirtymät kohtauksesta toiseen eivät ole tietokonekikkailua, vaan kamera oikeasti kuljetettiin lavasteesta toiseen. Äänimaailma on muuten oivallinen, mutta jotkut leikkauksia tai kamera-ajoja säestävät äännähdykset ovat tökeröitä. Charlie Clouserin säveltämät musiikit jumputtuvat lujaa taustalla ja sentään Clouser yrittää kovasti nostaa tunnelmaa, kun muu filmi ei siihen kykene.

Elokuvasta on olemassa noin viisi minuuttia pidempi Unrated Cut, mikä sisältää lähinnä kauemmin kestäviä kuvia raakuuksista. Kun filmi on muutenkin aivan liian pitkä, ei tämä versio ainakaan paranna katselukokemusta.

Yhteenveto: Saw III on ylipitkä ja tylsä kauhuraina, mikä kadottaa kaiken sen, mikä teki ensimmäisestä elokuvasta niin karmivan ja toisesta niin mukaansatempaavan. Elokuvasta voisi karsia varmaan jopa parikymmentä minuuttia pois, sillä siinä on niin paljon pitkäveteistä tyhjäkäyntiä. Leffa on tungettu täyteen takaumia, jotka vain rikkovat juonen kulkua ja tekevät elokuvasta todella raskassoutuisen. Itse juoni lähtee käyntiin vasta puolen tunnin kohdalla, missä vaiheessa katsoja on jo hoksannut, että nyt sarja lähti kovaa kyytiä alamäkeen. Edes ansat eivät ole tällä kertaa kovin ihmeellisiä ja tässä elokuvassa Saw-sarja todella muuttuu kidutuspornoksi. John Kramerin ja Amandan välille luotu isä-tytär-suhde on kömpelö, eivätkä tämänkertaiset "pelaajatkaan" kiinnosta. Lopussa leffa yrittää tunkea mukaan useampaakin yllätystä, mutta edellisten leffojen loistavien käänteiden sijaan nämä twistit vain heikentävät elokuvaa. Jos ihastuit alkuperäisen Saw'n psykologiseen kauhupuoleen, mutta mielestäsi Saw II alkoi jo olla tyhjänpäiväistä mässäilyä, ei todellakaan kannata odottaa paljoa sarjan kolmannelta osalta. Jos taas edelliset osat eivät tarjonneet tarpeeksi ällöttävyyksiä ja goreilua, voi Saw III toimia oikein mainiosti.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.11.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Saw III, 2006, Saw 3 Productions, Twisted Pictures, Evolution Entertainment

Arvostelu: Saw II (2005)

SAW II

Ohjaus: Darren Lynn Bousman
Pääosissa: Donnie Wahlberg, Tobin Bell, Erik Knudsen, Shawnee Smith, Dina Meyer, Franky G, Emmanuelle Vaugier, Beverley Mitchell, Lyriq Bent, Glenn Plummer, Tim Burd, Tony Nappo ja Noam Jenkins
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 33 minuuttia / Unrated Version: 1 tunti 35 minuuttia
Ikäraja: 18

James Wanin ohjaama ja Leigh Whannellin käsikirjoittama ja tähdittämä kauhuelokuva Saw (2004) oli valtava hitti, tienaten budjettinsa takaisin satakertaisesti. Jo elokuvan ensi-iltaviikonloppuna filmi tuotti niin paljon rahaa, että jatko-osan teosta ilmoitettiin heti. Wania pyydettiin ohjaamaan toinen osa, mutta hän oli jo aloittanut Dead Silence -leffan (2007) työstämisen, eikä hänellä ollut aikaa. Samaan aikaan musiikkivideoita tehnyt Darren Lynn Bousman oli kirjoittanut oman tarinansa nimeltä "The Desperate", mutta yhtiöiden mielestä se oli liian samanlainen kuin Saw, eivätkä halunneet tehdä sitä. Eräs saksalainen studio oli kuitenkin kiinnostunut siitä ja päätti rahoittaa projektin. Elokuvalle etsittiin kuvaajaa ja yksi vaihtoehdoista oli Sawin kuvaaja, joka luki käsikirjoituksen ja ehdotti Bousmanille, että tämä antaisi sen luettavaksi Sawin tuottajalle Gregg Hoffmanille. Hoffman innostui tekstistä ja ehdotti, että sitä käytettäisiin Saw II:n tarinana, mihin Bousman suostui. Bousman myös palkattiin leffan ohjaajaksi ja filmin kuvaukset lähtivät käyntiin. Saw II ilmestyi lokakuussa 2005 ja se oli vielä edellistäkin osaa menestyneempi, vaikka osa kriitikoista lyttäsikin sen täysin. Itse näin Saw II:n muutama vuosi sitten heti seuraavana päivänä ensimmäisen osan jälkeen ja pidin sitä ihan toimivana jatkona. Nyt kun sarjaa herätellään jälleen takaisin henkiin elokuvalla Spiral: From the Legacy of Saw (Spiral: From the Book of Saw - 2020), päätin katsoa aiemmat elokuvat uudestaan.

Samaan aikaan, kun poliisit etsivät sarjamurhaaja Jigsaw'ta, kahdeksan henkilöä heräävät likaisesta talosta ja nauhuri kertoo heille, että uusi kauhistuttava peli on alkanut...

Jigsaw'n kammottavaan peliin ovat tällä kertaa päätyneet nuori poika Daniel (Erik Knudsen), miehet Xavier (Franky G), Gus (Tony Nappo), Obi (Tim Burd) ja Jonas (Glenn Plummer), sekä naiset Laura (Beverley Mitchell), Addison (Emmanuelle Vaugier) ja ensimmäisessä leffassa peliin joutunut Amanda (Shawnee Smith). Valitettavasti vain muutama hahmo kahdeksikosta on jollain tapaa kiinnostava ja jonka kohtalosta välittää hieman. Joistain hahmoista huomaa nopeasti, että he ovat mukana vain kuollakseen pelin ansoissa, eikä katsojana edes vaivaudu yrittämään luoda minkäänlaista tunnesidettä heihin. Näyttelijät kuitenkin suoriutuvat rooleistaan kelvollisesti ja tuovat kauhun tunteensa toimivasti esille.

Elokuvassa seurataan myös Jigsaw'ta (Tobin Bell) jäljittäviä poliiseja, Eric Matthewsia (Donnie Wahlberg) ja ensimmäisestä Sawista tuttua Allison Kerrya (Dina Meyer). Kerry on hieman enemmän esillä kuin viime filmissä, mutta jää silti jälleen miespoliisin varjoon. Mark Wahlbergin veli Donnie toimii hyvin poliisina, joka yrittää saada sarjamurhaajan vangittua hinnalla millä hyvänsä. Bell pääsee huomattavasti paremmin esille kuin ensimmäisessä osassa ja hänessä on jotain todella vangitsevaa. Bellin tapa puhua saa katsojan kuuntelemaan tämän jokaisen sanan hiirenhiljaa. Harmi vain, etteivät hahmot tietenkään kuuntele Jigsaw'ta tarpeeksi tarkkaan.

Saw II on tehty samalla ajatusmallilla kuin monet muutkin jatko-osat: "Mitä enemmän mukana on kaikkea, mistä ihmiset pitivät ensimmäisessä osassa, sitä parempi toinen osa on." Valitettavasti tämä harvoin toimii. Tekijät eivät hoksanneet, että ensimmäisen osan vahvuus oli sen erittäin hyvä tapa hyödyntää sen yksinkertaista lähtökohtaa. Filmi oli pienimuotoinen, mutta se käytti sitä tehokkaasti. Siinä, missä ensimmäisessä Sawissa jätettiin asioita mielikuvituksen varaan ja esimerkiksi oman jalan irti leikkaaminen näytettiinkin sivustakatsojan kauhistunein ilmein, Saw II:a tehdessä on varmaan uskottu, että katsojat haluavat vain nähdä mahdollisimman kauheita ansoja ja tapoja kuolla. Jos leffalta odottaa niitä, voi luultavasti olla tyytyväinen näkemäänsä. Ne taas, jotka pitivät enemmän ensimmäisen osan psykologisemmasta kauhupuolesta ja sen pienestä filosofioinnista koskien ihmisen tarvetta selviytyä, saattavat pettyä siihen, että jatko-osa päättikin lähteä kohti kidutusporno-osastoa.

Onneksi elokuvasta löytyy myös nokkeluutta - lähinnä sen loppuratkaisun kanssa (mitä en tietenkään paljasta). Edes elokuvan kaikille näyttelijöille ei paljastettu filmin loppua ja leffaan jopa kuvattiin muutama vaihtoehtoinen lopetus, jotta oikea ratkaisu ei vuotaisi ulos. Saw II:n lopetus on niinkin nokkela, että se saa katsojan antamaan anteeksi jotkut filmin heikkoudet. Lopetus myös jää pyörimään katsojan mielessä, joten kyllä tästä psykologistakin puolta hieman löytyy. Ja onhan se pakko sanoa, että ansatkin ovat suurimmaksi osaksi kekseliäitä ja kammottavia. Katsoja pistetään toistamiseen pohtimaan, voisiko itse selvitä näistä ansoista elävänä? Filmiin on saatu painostavaa tunnelmaa, eikä se joissain kohdissa säästele katsojaansa siltä, mitä hirveyksiä se voikaan tarjota. Kenenkään puolesta ei kuitenkaan pelkää ja toisin kuin ensimmäisessä osassa, missä syvennyttiin kahteen päähenkilöön hyvin, tässä henkilöt jäävät niin ontoiksi, että ansakohtauksissa lähinnä haluaa nähdä, miten käy, kun aika loppuu.

Ensikertalaisohjaaja Darren Lynn Bousman pitää katsojan toimivasti kiinnostuneena tapahtumiin läpi leffan, muttei hänestä löydy yhtä vahvaa kauhuneroutta kuin ensimmäisen Sawin ohjanneesta James Wanista. Bousman ja ensimmäisestä osasta palaava käsikirjoittaja Leigh Whannell eivät ole kiinnostuneita kirjoittamaan hyviä hahmoja, vaan kaksikon päämäärä on lähinnä ällöttää katsojaa ansoilla. Teknisesti Saw II on osittain hyvin tehty ja osittain ei. Mukana on hyviä kuvia, mutta mukana on myös kehnoja otoksia. Leikkaus on välillä sujuvaa, mutta leffassa on häiritsevän paljon hetkiä, joissa leikkaaja on pistänyt turbovaihteen päälle. Ensimmäisessä Sawissa hyödynnettiin parissa kohtaa silppuleikkausta, hidastuksia ja nopeutettuja kuvia hyvin, mutta tässä ne ovat vain todella kömpelöä kikkailua. Elokuvan inhottava, keltaista ja vihreätä sekoittava värimaailma on juuri oikealla tavalla ruma ja se tehostaa epämiellyttävää oloa, mitä aiheuttavat jo hienosti kuvottaviksi tehdyt lavasteet. Maskeeraajat ovat myös tehneet hyvää työtä muutamassa kohtaa. Äänimaailma on oivallisesti rakennettu ja Charlie Clouserin säveltämät musiikit tuovat hyvän lisänsä. Sarjan tunnusmusiikki on toistamiseen erinomainen.

Elokuvasta on olemassa pari minuuttia pidempi Unrated Cut, mikä sisältää tietysti pidempään kestäviä kuvia raaimmista hetkistä. Pidempi versio ei tuo ainuttakaan kokonaan uutta kohtausta mukaan, mutta jostain syystä kohtaus erään ajastimen kanssa on erilainen. Pidennetyssä versiossa ajastimessa on aikaa yksi minuutti enemmän kuin teatteriversiossa, joten tekijät joutuivat kuvaamaan kaikki kuvat ajastimesta kahdesti eri aikojen kanssa.

Yhteenveto: Saw II on tarpeeksi menevä jatko-osa, vaikka kadottaakin paljon ensimmäisen elokuvan hyvistä puolista. Koukuttava psykologinen ahdistus, filosofinen pohdiskelu, suuri painostavuus ja yksinkertaisuuden hyödyntäminen tehokkain keinoin joutuvat siirtymään syrjään, kun tämänkertaiset tekijät haluavat lähinnä kauhistuttaa ällöillä ansoilla. Hahmoista ei välitä, vaan lähes kaikkien kohdalla haluaa vain nähdä, kuinka pahaa jälkeä ansat heille aiheuttavat. Kuvottavuuksia korostetaan, joten gorefanit saavat varmasti mitä tilaavat. Tekninen toteutus on paikoitellen epätasaista ja tällä kertaa silppuleikkaukset ja nopeutetut kuvat ovat enemmän urpoa pelleilyä kuin visuaalisesti tyylikäs tehokeino. Käsikirjoittajat ovat kuitenkin keksineet nokkelan tavan pyöritellä juonta ja loppupään aidosti yllättävä käänne saa antamaan anteeksi tietyt kömmähdykset. Jos pidit ensimmäisestä Sawista, kannattaa tämä toinenkin osa katsoa. Kyseessä ei ole yhtä hyvä teos, mutta kaikessa keskinkertaisuudessaankin Saw II toimii tarpeeksi kelvollisesti - etenkin jos tietää, mitä on luvassa sarjan seuraavissa elokuvissa...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.10.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Saw II, 2005, Saw 2 Productions, Twisted Pictures, Lions Gate Films, Evolution Entertainment, Got Films

Arvostelu: Saw (2004)

SAW

Ohjaus: James Wan
Pääosissa: Cary Elwes, Leigh Whannell, Danny Glover, Monica Potter, Michael Emerson, Ken Leung, Dina Meyer, Makenzie Vega, Shawnee Smith ja Tobin Bell
Genre: kauhu
Kesto: 1 tunti 43 minuuttia
Ikäraja: 18

Saw on James Wanin ohjaama kauhuelokuva, joka aloitti suureen suosioon nousseen kauhuleffasarjan. Kun Wan ja hänen käsikirjoittajaystävänsä Leigh Whannell olivat valmistuneet elokuvakoulusta, he halusivat heti päästä tekemään omaa leffaansa. Kaksikko kuitenkin tiesi, ettei heillä olisi rahaa käytettävissään, eikä heidän projektinsa voinut olla kovin iso. The Blair Witch Project (1999) kuitenkin antoi heille inspiraatiota tehdä jotain todella tehokasta ja suosittua pienellä rahalla ja työtiimillä. Wan keksi idean kahdesta miehestä lukittuina huoneeseen ja esitteli sen Whannellille. Kaksikko alkoi työstämään sitä, mutta he tajusivat, että heidän olisi pakko saada rahallista tukea jostain. Vakuuttaakseen studiopomot, Wan ja Whannell tekivät yhdestä elokuvan kohtauksesta lyhytleffan, jolle annettiin nimeksi "Saw" (2003). He saivat Evolution Entertainmentin tuottaja Gregg Hoffmanin innostumaan siitä ja yhtiö tarjoutuikin rahoittamaan kaksikon täyspitkän elokuvan. Wan ja Whannell saivat tarjouksia myös isommilta yhtiöiltä, kuten DreamWorksilta, mutta yhtiöt eivät olisi antaneet Wanin toimia ohjaajana ja Whannellin näyttelijänä, joten he hylkäsivät tarjoukset. Kuvaukset alkoivat syyskuussa 2003 ja lopulta Saw sai maailmanensi-iltansa Sundancen elokuvajuhlilla tammikuussa 2004 (Suomeen filmi saapui vasta joulukuussa). Kriitikoiden reaktiot olivat ristiriitaisia, mutta yleisö tuntui rakastavan leffaa ja se tuottikin yhden miljoonan budjettinsa satakertaisesti takaisin. Itse näin Sawin vasta muutama vuosi sitten ja pidin sitä kelpo jännärinä. Nyt kun sarja on saamassa uuden lisäyksen, Spiral: From the Legacy of Saw'n (Spiral: From the Book of Saw - 2020) Chris Rockin toimesta, päätin katsoa koko sarjan uudestaan ja samalla arvostella sen.

Kaksi miestä heräävät saastaisessa huoneessa, eikä heillä ole mitään käsitystä, miten he ovat sinne joutuneet. Pian heille käy ilmi, että he ovat joutuneet sadistiseen peliin elämästä ja kuolemasta...

Päärooleissa kammottavaan peliin joutuneina miehinä nähdään elokuvan käsikirjoittaja Leigh Whannell ja Prinsessan ryöstöstä (The Princess Bride - 1987) tuttu Cary Elwes. Whannell näyttelee heikkohermoista Adamia, kun taas Elwes esittää tohtori Lawrence Gordonia ja molemmat näyttelijät tekevät erittäin hyvää työtä läpi leffan. He vakuuttavat tilanteen aiheuttamalla pakokauhulla ja on todella koukuttavaa seurata, kuinka he yrittävät selvitä pelistä elävinä. Leffan aikana heistä alkaa vähitellen selviämään uusia puolia ja katsoja alkaa samalla ymmärtämään, miksi heidät on valittu tähän peliin.
     Adam ja tohtori Gordon eivät kuitenkaan ole ainoat, jotka ovat joutuneet tällaiseen peliin ja samalla kun he yrittävät selvitä tilanteestaan, Danny Gloverin näyttelemä etsivä Tapp yrittää etsivä Singin (Ken Leung) ja etsivä Kerryn (Dina Meyer) kanssa saada selville, kuka on kaiken takana? Glover on selvästi filmin karismaattisin näyttelijä ja onkin uskottava iäkkään poliisin roolissa. Myös Leung ja Meyer ovat kelpo valinnat rooleihinsa, mutta heistä ei löydy Gloverin vakuuttavuutta.

Nykyään Saw-elokuvat tunnetaan niiden hirvittävistä ansoista, mitkä yleensä aiheuttavat todella brutaaleja kuolemia, joissa veri ja sisuskalut roiskuvat. Leffasarjasta puhutaan usein kidutuspornona, sillä monista tuntuu siltä, että niistä tehdään yhä vain kuvottavampia sen takia, että ne tyydyttävät tekijät ja katsojat. Alkuperäinen Saw-leffa ei kuitenkaan ole vielä tällaista kidutuspornoa. Vaikka tästäkin löytyy ällöttävät hetkensä ja sairas peli, ei elokuvan kauhu perustu vain siihen, kuinka inhottavia tappoja tekijät onnistuvat tarjoamaan. Ei, leffa on enemmän psykologista kauhua ja pelin kauheus syntyy siitä, kuinka kauhea ajatus on, että joku tekisi sinulle näin. Elokuvassa pohditaan, kuinka pitkälle hahmot ovat valmiita menemään selvitäkseen pelistä hengissä. Samalla katsoja pistetään miettimään, mitä itse olisi valmis tekemään näissä tilanteissa. Olisitko valmis riistämään toisen hengen pelastaaksesi omasi? Olisitko valmis tuntemaan hirveää kipua, jotta pysyt hengissä?

Saw todella on vangitseva filmi ja sitä on äärimmäisen kiinnostavaa seurata. Elokuvasta löytyy vahva mysteerinen tunnelma, kun etsivät yrittävät selvittää, kuka on pelien takana? Leffa hyppii taidokkaasti Adamista ja Lawrencesta etsiviin ja takaisin, pitäen jännitystason kaiken aikaa yllä. Myöhemmin kauhuleffoja, kuten Riivattu (Insidious - 2010) ja Kirottu (The Conjuring - 2013) tekevä ohjaaja James Wan osoittaa jo tässä taitonsa rakentaa tunnelmaa. Filmin pieni budjetti ja nopea kuvausaikataulu ovat pistäneet Wanin luovuuden äärimmäisyyksiin ja onkin hienoa nähdä, kuinka hän pyörittelee tätä simppeliä ideaa todella kekseliäästi. Elokuva ei halua hellittää katsojaa otteestaan edes siinäkään kohtaa, kun lopputekstit alkavat. Sitä ennen kuitenkin nähdään sellaisia käänteitä, että ensimmäisellä katselukerralla suuni loksahti auki. Alkuperäinen Saw ei todellakaan ole pelkkää typerää kidutuspornoa. Se on ihmisten synkkää puolta tutkiva psykologinen kauhutarina ja erittäin hyvä sellainen.

Leigh Whannell on näyttelemisen lisäksi tehnyt kelpo työtä käsikirjoittajanakin. Hänen ja Wanin työstämä tarina on kiero, mutta samalla siitä löytyy pohdiskeltavaa. Saw on pääasiassa hyvin kuvattu, mutta mukana on myös kehnompiakin otoksia. Joillakin vinksahtaneilla kuvilla luodaan toimivasti epämiellyttävää henkeä ja paikoitellen filmi käyttää nopeutusta erittäin hyvin tyylikikkailuna. Sitten taas mukana on todella surkuhupaisasti toteutettu autotakaa-ajo. Leikkaus on myös oivallista ja siinä todella nähdäänkin Wanin luovuus. Leikkausvaiheessa Wan nimittäin hoksasi, etteivät hänen kuvaamansa kohtaukset yhdisty toisiinsa, kuten hän oli suunnitellut, joten hän on hyödyntänyt valokuvia ja muita niksejä siirtymissä. Lavasteet ovat taidokkaasti toteutetut ja huone, josta Adam ja Lawrence heräävät, on suorastaan kuvottava kaikessa saastaisuudessaan. Katsojalla saattaakin helposti tulla huono olo ja alkaa puistattamaan, kun vähänkin miettii, millainen haju huoneessa vallitsee. Myös maskeeraukset ovat hyvin tehtyjä ja niistäkin löytyy ällöttävyyttä. Äänimaailma on oivallisesti rakennettu ja säveltäjä Charlie Clouser tuo mainion lisän musiikeillaan. Elokuvan aavemainen tunnusmusiikki on yllättävänkin hyvä ja se jää helposti soimaan päässä.

Yhteenveto: Saw on erittäin hyvä mainio kauhuelokuva, joka sisältää kuvottavia tilanteita, mutta ei syyllisty samanlaiseen kidutuspornoon kuin jatko-osansa, vaan pohjautuu enemmän psykologiseen kauhuun. Ahdistava henki on jatkuvasti läsnä ja niin hahmot kuin katsojatkin pistetään pohtimaan, mitä tällaisessa tilanteessa itse tekisi? Elokuvasta löytyy kiehtovaa ja kieroa ihmismielen tutkailua. Brutaalejakin tilanteita on luvassa, eikä filmi missään nimessä sovi heikkohermoisille. Lavasteet ovat ällöttävät ja maskeeraajat pistävät parastaan kuvottavuuksien kanssa. James Wan rakentaa tunnelmaa taidokkaasti ja pitää pakettia hyvin kasassa. Leigh Whannellin kirjoittama tarina on käänteineen kaikkineen oivallinen ja Whannell pärjää myös kameran edessä. Cary Elweskin on hyvä, mutta näyttelijöistä parasta työtä tekee Danny Glover. Saw on todella hyvä kauhuelokuva, minkä kaikkien genren fanien kuuluu nähdä. Indie-kauhutekijöille se on erittäin inspiroiva, sillä se todella näytti, kuinka vähällä voi saada aikaan paljon - kuten satoja miljoonia tienaavan elokuvasarjan, mikä jatkuu yhä yli 15 vuotta sarjan alkamisen jälkeen.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 27.9.2019
Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.imdb.com
Saw, 2004, Saw Productions Inc., Twisted Pictures, Evolution Entertainment