Your Friends & Neighbors, kausi 2 (2026) - sarja-arvostelu

YOUR FRIENDS & NEIGHBORS - KAUSI 2

Luoja: Jonathan Tropper

Näyttelijät: Jon Hamm, Amanda Peet, Olivia Munn, Hoon Lee, Mark Tallman, Lena Hall, Isabel Gravitt, Donovan Colan, James Marsden, Aimee Carrero, Eunice Bae, Corbin Bernsen, Ramin Karimloo, Erin Robinson ja Arienne Mandi

Genre: rikos, draama

Jaksomäärä: 10

Jakson kesto: 46 minuuttia - 1 tunti 4 minuuttia - Yhteiskesto: noin 9 tuntia 41 minuuttia

Ikäraja: 16

Jonathan Tropperin luoma rikossarja Your Friends & Neighbors nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä Apple TV:ssä huhtikuussa 2025, joten jatkoa oli luvassa. Applen luotto sarjaan oli ollut kova jo ennen julkaisua ja kakkoskauden työstö olikin käynnistynyt ennen kuin ensimmäistäkään oli vielä julkaistu. Nyt Your Friends & Neighborsin toinen tuotantokausi on pyörinyt loppuun Apple TV:ssä ja itse odotin kauden näkemistä innolla, pidettyäni paljon avauskaudesta. Kun Your Friends & Neighborsin kakkoskaudesta oli enää muutama jakso julkaisematta, ryhdyin vihdoin katsomaan sitä.

Puhdistettuaan nimensä Paulin kuoleman tiimoilta, Coop on löytänyt tasapainon perhe-elämänsä ja varastelujensa välille. Naapuruston tasapaino kuitenkin horjuu, kun sinne muuttaa rikas Owen Ashe, jolla ei ole puhtaat jauhot pussissaan.

Jon Hamm palaa rooliinsa Andrew "Coop" Cooperiksi, sijoitusrahaston johtajaksi, joka sai potkut ja päätyi rikolliselle polulle, varastaen naapurustonsa rikkailta arvoesineitä ja myymällä ne eteenpäin. Ykköskaudella Coop oli epäiltynä naapurinsa Paulin (Jordan Gelber) kuolemasta, mutta hänet todettiinkin syyttömäksi. Coopin elämä on muuten palannut normaaliksi, mutta rikollinen polku on saanut miehen koukkuunsa ja yölliset hämärähommat jatkuvat edelleen. Hamm on edelleen karismaattinen roolissaan, tulkiten hyvin hahmonsa yritystä kanavoida elämänsä eri osa-alueita.

     Vanhoista tutuista paluun tekevät myös Amanda Peet Coopin ex-vaimona Melinä, Isabel Gravitt ja Donovan Colan heidän lapsinaan Torina ja Hunterina, Lena Hall Coopin siskona Alina, Olivia Munn Paulin vaimona Samina, Hoon Lee Coopin entisenä työkaverina Barneyna, Mark Tallman Meliä deittailleena Nickinä ja Aimee Carrero Coopin kanssa ryöstökeikkoja toteuttavana Elenana, kun taas uutena hahmona toinen kausi esittelee James Marsdenin näyttelemän Owen Ashen, joka on rikastunut kuljetusalalla ja joka muuttaa naapurustoon, sekoittaen tehokkaasti pakkaa. Myös sivunäyttelijät ovat oivallisia rooleissaan. Peet pääsee kunnolla vauhtiin omaa polkuaan etsivänä Melinä, Munn esittää hyvin Samin vaikeuksia sopeutua takaisin seurapiireihin edelliskauden tapahtumien jälkeen ja Marsden on nappivalinta rikkaaksi hurmuriksi, joka kuitenkin heti ensinäkemältä selvästi piilottelee jotain.

Your Friends & Neighbors jatkaa mainiolla linjallaan, osoittaen olevansa tämän hetken kiinnostavin rikossarja. On saman tien mukaansatempaavaa ryhtyä seuraamaan, mitä Coop puuhaa nyt elämällään, kun edelliskauden murhasyytesavotta on saatu selvitettyä. Yöllisissä ryöstökeikoissa on oiva jännite yllä, mitä tehostaa Coopin kertojaäänen kautta avautuva miehen mielenmaisema, jolla hän yrittää järkeillä katsojalle tekosiaan. Kunnon koukku kuitenkin muodostuu, kun Owen saapuu maisemiin ja Coop joutuu heti ikävällä tavalla hoksaamaan, että tämän miehen kanssa ei kannatakaan leikitellä.

Sen lisäksi, että Coopin rikoshommat ja niitä sekoittava Owen ovat mainio pääjuoni, myös eri hahmojen sivujuonikuviot ovat jopa yllättävän kiinnostavia ja niiden parissa kymmenen noin tunnin mittaista jaksoa kulkevatkin pääasiassa hujauksessa. Oli kyse sitten Melin ongelmista naapurien koiran kanssa, Alin uudesta työpaikasta koulun musiikinopettajana tai Hunter-pojan orastavasta romanssista Owenin tyttären Delilahin (Erin Robinson) kanssa, nämäkin puolet toimivat passelisti. Parasta on, kun Coopin perhe joutuu toisinaan tekemisiin lain kanssa ja miehen kasvoista paistaa sellainen "luulin olevani tämän perheen ainoa rikollinen" -ilme. Kaikkia näitä kuvioita rakennellaan onnistuneesti eteenpäin, kunnes kaikki eskaloituu tehokkaasti parissa viimeisessä jaksossa. Osa kuvioista viedään tyydyttävästi päätökseensä, mutta jotkut jutut jätetään auki ja Apple TV onkin jo ilmoittanut kolmannen kauden olevan työn alla. Jatkoa jää odottelemaan jälleen positiivisin fiiliksin.

Tuotantokauden ohjaajat pitävät hyvää ilmapiiriä sujuvasti yllä, yhdistellen saumattomasti rikosjännäriä, perhedraamaa ja toimivaa komediaakin. Jonathan Tropperin johdolla käsikirjoitustiimi pyörittelee näitä hahmoja ja heidän kuvioita kiinnostavasti lomittain. Myös teknisesti Your Friends & Neighborsin kakkoskausi on pätevä. Kameratyöskentely näyttää hyvältä ja leikkaus on sulavaa. Lavasteet ovat hienot, puvustus tyylikästä ja maskeeraukset oivalliset. Äänimaailmakin on osaavasti rakennettu ja Dominic Lewisin säveltämät musiikit tunnelmoivat mukavasti taustalla, unohtamatta Lewisin ja Hamilton Leithauserin työstämää mainiota tunnuskappaletta The Jonesesia.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 6.6.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Your Friends & Neighbors, Yhdysvallat, 2025-, Apple Studios, Fortunate Jack Productions, Tropper Ink Productions

Paradise, kausi 2 (2026) - sarja-arvostelu

PARADISE - KAUSI 2

Luoja: Dan Fogelman

Näyttelijät: Sterling K. Brown, Julianne Nicholson, Sarah Shahi, Nicole Brydon Bloom, Aliyah Mastin, Percy Daggs IV, Krys Marshall, Enuka Okuma, Charlie Evans, Matt Malloy, Shailene Woodley, Thomas Doherty, Cameron Britton, Michael McGrady, Patrick Fischler, Jon Beavers, Kate Godfrey ja James Marsden

Genre: scifi, jännitys

Jaksomäärä: 8

Jakson kesto: 46 minuuttia - 1 tunti 1 minuutti - Yhteiskesto: noin 7 tuntia 13 minuuttia

Ikäraja: 16

Dan Fogelmanin luoma televisiosarja Paradise nousi suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi alkoi pyöriä tammikuussa 2025, joten jatkoa oli luvassa. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2025 ja nyt Paradisen toinen kausi on pyörinyt loppuun (Suomessa Disney+ -palvelussa). Itse pidin sarjan mielenkiintoisesta avauskaudesta ja olenkin optimistisena odottanut jatkoa. Katsoin Paradisen uudet jaksot pian niiden ilmestymisen jälkeen.

Samaan aikaan kun Xavier Collins matkaa ulkomaailmaan etsimään vaimoaan Teriä, Coloradon maanalaisessa bunkkerissa alkaa taistelu vallasta.

Sterling K. Brown palaa rooliinsa Xavier Collinsiksi, salamurhatun presidentti Bradfordin (James Marsden) entiseksi turvamieheksi, joka lavastettiin rikolliseksi ja on nyt niin karkumatkalla Coloradon jättibunkkerista kuin etsintäretkellä löytääkseen vaimonsa Terin (Enuka Okama), jonka paljastettiin olevan yhä elossa. Brown suoriutuu toistamiseen hyvin roolistaan, tulkiten mainiosti hahmonsa päämääräisyyttä yhdistää jälleen perheensä. Xavier on yhä oiva hahmo ja on myös kiinnostavaa päästä näkemään enemmän Teriä, kun kakkoskausi paljastaa, mitä hän on puuhannut viimeiset vuodet maailmanlopun jälkeen.

     Vanhoista tutuista paluun tekevät myös Aliyah Mastin ja Percy Daggs IV Xavierin ja Terin lapsina Presleynä ja Jamesina, Julianne Nicholson katalana Sinatrana, Sarah Shahi terapeutti Gabrielana, Nicole Brydon Bloom ja Krys Marshall erityisagentteina Janena ja Nicolena, sekä Matt Malloy uutena presidenttinä Henry Bainesina, kun taas uusina tuttavuuksina kausi esittelee ulkomaailman selviytyjiä, lääketiedettä opiskelleen Annien (Shailene Woodley), varusteita itselleen haalivaan ryhmään kuuluvan Linkin (Thomas Doherty), sekä postimies Garyn (Cameron Britton). Vanhoista tutuista hahmoista saadaan mukavasti lisää irti ja uudet hahmot sekoittavat sopivasti pakkaa, sekä tuovat uutta perspektiiviä maailmanloppuun, sillä he joutuivat oman onnensa nojaan, toisin kuin bunkkerissa turvassa elelleet.

Paradisen ensimmäinen tuotantokausi käynnistyi aikamoisena murhamysteerinä, kun itse Yhdysvaltojen presidentti löytyi kuolleena ja ensimmäiseksi epäilyt kohdistuivat hänen turvamieheensä. Matto kuitenkin nykäistiin tehokkaasti katsojan jalkojen alta jo avausjaksossa, kun kävi ilmi, että sarja tapahtuu itse asiassa maailmanlopun jälkeen valtavassa bunkkerissa. Kakkoskausi vie hahmot bunkkerin ulkopuolelle ja näyttää, mitä ulkomaailmassa todellisuudessa on meneillään. Onkin kiinnostavaa lähteä Xavierin kanssa tälle seikkailulle, minkä lisäksi on myös mielenkiintoista seurata bunkkerin sisäistä valtataistelua.

Ykköskauden tapaan en kuitenkaan mieltänyt kakkoskauttakaan miksikään napakympiksi, vaan taso ailahtelee tälläkin kertaa hieman, riippuen paljon seurattavista hahmoista ja heidän tarinoistaan. Lähes jokainen jaksoista keskittyy eri hahmoihin eri tilanteissa ja ajassakin hypitään jälleen varsin paljon. Kuten avauskaudella, myös nyt pidin eniten maailmanlopun ja sen tuoman kaaoksen alkuun keskittyvään jaksoon, joka tällä kertaa kertoo Terin puolen. Loppusuoralla nämä eri juonikuviot yhdistyvät pääasiassa sulavasti tehokkaan jännittävään finaaliin. Sen enempää paljastamatta totean kuitenkin, etten ihan lämmennyt päätösjakson uusille suurille paljastuksille, joiden myötä sarja siirtyy vielä villimmin scifin puolelle. Kolmatta kautta työstetään parhaillaan, mutta tämän kauden viimeiset minuutit eivät valitettavasti saaneet minua juuri innostumaan siitä, mitä on seuraavaksi luvassa.

Tuotantokauden ohjaajat pitävät jännitettä sopivasti yllä ja saavat näyttelijänsä irrottelemaan onnistuneesti. Dan Fogelmanin johtaman käsikirjoitustiimin työ on kuitenkin hitusen ailahtelevaa ja kulkee lopulta turhan villeille vesille. Teknisesti Paradise kuitenkin pysyy laadukkaana. Kakkoskausi on taitavasti kuvattu, lavasteet ovat hienot, puvustus oivallista ja tietokonetehosteetkin ovat pääasiassa kelvolliset. Äänityöskentely on osaavaa ja Siddhartha Khosla tunnelmoi jälleen mainiosti musiikeillaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 7.4.2026

Lähteet: televisiosarjan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja tuotantokauden juliste www.impawards.com

Paradise, Yhdysvallat, 2025-, 20th Television, Hulu Originals, Hulu, Indian Meadows Productions, Rhode Island Ave. Productions, Zaftig Films

Mike & Nick & Nick & Alice (2026) - elokuva-arvostelu

MIKE & NICK & NICK & ALICE

Ohjaus: BenDavid Grabinski

Näyttelijät: Vince Vaughn, James Marsden, Eiza González, Keith David, Jimmy Tatro, Emily Hampshire, Arturo Castro, Ben Schwartz, Stephen Root ja Dolph Lundgren

Genre: komedia, toiminta, scifi

Kesto: 1 tunti 47 minuuttia

Ikäraja: 16

Mike & Nick & Nick & Alice on Vince Vaughnin ja James Marsdenin tähdittämä uusi scifiä ja gangstereita yhdistävä komediaelokuva. BenDavid Grabinski työsti elokuvan käsikirjoituksen ja sai 20th Century Studiosin tarttumaan projektiin vuonna 2023. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2024 ja nyt Mike & Nick & Nick & Alice on julkaistu Disney+ -palvelussa. Itse kiinnostuin elokuvasta ensiksi sen erikoisen nimen takia ja kiinnostustani lisäsi leffan näyttelijäkaarti. Katsoinkin uteliaana Mike & Nick & Nick & Alicen heti sen julkaisuviikonloppuna.

Rikollisjengistä pois yrittävän Miken ilta muuttuu hämmentäväksi, kun hänen pomonsa Nick pestaa Miken sieppaamaan... Nickin? Tulevaisuuden Nick on nimittäin aikamatkannut menneisyyteen, estääkseen sieppauksen myötä Miken kuoleman.

Kuten elokuvan nimi jo viittaa, sen keskiössä on neljä hahmoa: James Marsdenin näyttelemä Mike, Vince Vaughnin näyttelemä Nick, Vince Vaughnin näyttelemä Nick ja Eiza Gonzálezin näyttelemä Alice. Nick ja Mike ovat työskennelleet vuosikaudet yhdessä gangstereina, mutta Mike piilottelee suurta salaisuutta. Hänellä ja Nickin vaimolla Alicella on nimittäin salasuhde. Ja jos tässä kolmiodraamassa ei olisi jo tarpeeksi, meno muuttuu oudoksi, kun tulevaisuuden Nick saapuu aikakoneella menneisyyteen ja pyytää Mikea sieppaamaan menneisyyden Nickin, pelastaakseen Miken hengen. Marsden on oiva valinta rooliinsa rikolliselta polulta pois haikailevaksi Mikeksi ja González ajaa asiansa tämän salarakkaana, joka jää hahmona tosin aika ohkaiseksi. Marsdenin ja Gonzálezin väliltä löytyy myös passelisti kemiaa. Vaughn on kuitenkin yllättävän poissaoleva kumpanakin Nickinä, aivan kuin hän olisi vain käynyt nappaamassa helpot rahat. Kahden Nickin toteutus on varsin pätevä ja heidän väliset kanssakäymiset ovat luontevasti toteutetut, vaikkei Vaughn ole tietenkään todellisuudessa voinut olla tuplana kameran edessä. Toista Nickiä on esittänyt sijaisnäyttelijä ja tämä on jälkikäteen korvattu erikseen kuvatulla Vaughnilla.

     Elokuvassa nähdään myös Keith David koko rikollisorganisaation johtajana Sosana, Jimmy Tatro vastikään vankilasta vapautuneena Jimmy Boyna, Emily Hampshire poliisi Samina, sekä Ben Schwartz aikakoneen keksijänä Symonina. David ja Tatro ovat lystikkäät iäkkäänä gangsterina ja tämän suojattina.

Elokuvaksi, joka sisältää kylmäverisiä gangstereita, vaarallisia salasuhteita, uhkarohkeita petturuuksia, sekä jopa aikamatkustusta ja kannibaalipalkkamurhaajia, Mike & Nick & Nick & Alice on jopa omituisen vaisu leffa. Paperilla elokuva vaikuttaa erittäin lystikkäältä rikoskomedialta scifimausteineen, mutta lopputulos jää harmillisen puolitiehen. Elokuva ei missään kohtaa lähde niin lennokkaasti liikkeelle kuin voisi toivoa, vaikka sekaan mahtuukin erilaisia käänteitä, selkäänpuukotuksia ja räiskyviä toimintakohtauksia. Tietty puolivillainen ote vaivaa leffaa läpi keston ja olisin halunnut tykätä rainasta paljon enemmän.

Ei Mike & Nick & Nick & Alice mikään kehno tapaus ole, mutta kaikessa keskinkertaisuudessaan se jää kauas potentiaalistaan. Erityisen ponnetonta on elokuvan huumoriosasto. Komedia tarjoaa joitain yksittäisiä hymähdyksiä, mutta omalla kohdallani nekin syntyivät lähinnä Sosan ja dorkan Jimmy Boyn kanssakäymisistä tai Jimmy Boyn ja kenties vielä dorkemman Tomppeli-Tonyn (Arturo Castro) välisistä keskusteluista. Se tärkein, eli Miken ja Nickin välinen vitsailu jätti minut lähes täysin kylmäksi, sillä Marsdenilta ja Vaughnilta uupuu se tietty kemia, mitä tällainen kaverikomedia kaipaa. Kenties huvittavinta lopulta on, kuinka hahmot tuntuvat todella nopeasti olevan sinut sen kanssa, että aikakone on keksitty. Sen enempää ajassa matkustamiseen liittyvää logiikkaa ei kuitenkaan kannata jäädä pohtimaan, sillä siinä kohtaa BenDavid Grabinskin käsikirjoitus romahtaa kuin korttitalo.

Grabinski ei ollut itselleni entuudestaan tuttu nimi, mutta eipä hän tällä leffalla juuri vakuuttanut kyvyistään käsikirjoittajana tai ohjaajana. Grabinski on keksinyt veikeän ja tuoreen idean, mutta siitä pyöritelty lopullinen leffa tuotti minulle pettymyksen. Teknisestikin Mike & Nick & Nick & Alice jätti ajoittain toivomisen varaa. Se on pääasiassa hyvin kuvattu, mutta sekaan on ujutettu todella tökerön näköisesti nykiviä hidastuksia, mikä ei ollut mielestäni yhtään niin toimiva tehokeino kuin tekijät taisivat ajatella. Lavasteet, puvustus ja maskeeraukset ovat mainiot ja äänimaailma on osaavasti rakennettu, vaikka Joseph Trapanesen säveltämät musiikit jäävätkin aika yhdentekeväksi taustahälinäksi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.3.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Mike & Nick & Nick & Alice, Yhdysvallat, 2026, 20th Century Studios, Mad Chance

Arvostelu: Sonic the Hedgehog 3 (2024)

SONIC THE HEDGEHOG 3

Ohjaus: Jeff Fowler

Pääosissa: Ben Schwartz, Jim Carrey, Idris Elba, Colleen O'Shaughnessey, Keanu Reeves, James Marsden, Tika Sumpter, Krysten Ritter, Tom Butler, Shemar Moore, Natasha Rothwell, Lee Madjoub, Alyla Browne ja Adam Pally

Genre: seikkailu, toiminta, komedia

Kesto: 1 tunti 50 minuuttia

Ikäraja: 7

Segan hittipeleihin perustuva elokuva Sonic the Movie (Sonic the Hedgehog - 2020) oli fanien kehuma taloudellinen hitti, joten jatkoa oli luvassa. Sonic the Movie 2 (Sonic the Hedgehog 2 - 2022) oli vielä isompi menestys, joten kolmannen elokuvan teko käynnistyi heti. Kuvaukset alkoivat heinäkuussa 2023 ja nyt Sonic the Hedgehog 3 saapuu elokuvateattereihin. Omasta mielestäni kaksi ensimmäistä elokuvaa olivat kelvollisia, mutta en voinut sietää tässä välissä ilmestynyttä Knuckles-televisiosarjaa (2024). Odotukseni kolmatta elokuvaa kohtaan eivät olleet korkeat, mutta kävin silti ihan positiivisin mielin katsomassa Sonic the Hedgehog 3:n sen lehdistönäytöksessä viikkoa ennen ensi-iltaa.

Sonicin, Tailsin ja Knucklesin täytyy tehdä yhteistyötä entisen vihamiehensä Eggmanin kanssa, pysäyttääkseen 50 vuoden horroksestaan heränneen, kostoa janoavan Shadow'n.

Aiemmista Sonic-elokuvista tutut hahmot tekevät paluun, lähtien tietty itse sinisestä vauhtisiili Sonicista (äänenä Ben Schwartz), joka tasapainottelee jälleen hauskan ja ärsyttävän välillä. Jatkuvasti vitsailevasta Sonicista saadaan onneksi leffan loppua kohti kaivettua hieman syvyyttäkin. Sonicin ei tarvitse toimia enää yksin, vaan hänen rinnallaan kulkevat toistamiseen lentävä tekniikkavelho Tails (Colleen O'Shaughnessey), sekä tällä kertaa myös äksy ja nyrkkejään heilutteleva Knuckles (Idris Elba), eikä pidä toki unohtaa ihmishahmoja, James Marsdenin näyttelemää Tomia ja Tika Sumpterin esittämää Maddieta, jotka toimivat kummallisten olioiden huoltajina. Myös Jim Carrey saatiin takaisin rooliinsa tohtori Ivo "Eggman" Robotnikiksi, siitäkin huolimatta, että Carrey ilmaisi kakkosleffan jälkeen jäävän eläkkeelle näyttelemisestä. Tällä kertaa Carrey nähdään tuplaroolissa, sillä hän esittää myös Eggmanin isoisää, Gerald Robotnikia, joka on vähintään yhtä mielipuolinen tiedemies kuin lapsenlapsensa. Aiemmin hupaisa Carrey lipsahtaa harmillisesti tällä kertaa ärsyttävyyden ja myötähäpeän puolelle, mitä ei auta, että hän näyttelee kahta hyvin samankaltaista hahmoa.

     Vastaansa hahmot saavat mustan, kaaosenergialla ladatun siilin Shadow'n (Keanu Reeves), kuten kakkosleffan lopputekstien aikana vihjailtiinkin. Shadow on kirkkaasti parasta elokuvassa ja on hienoa, että leffa ei väännä myös tätä hahmoa puhtaaksi vitsiksi. Hahmon taustatarina on onnistuneen traaginen ja katsoja voi ymmärtää raivon, mikä puskee Shadow'ta eteenpäin. Reeves on nappivalinta hahmon ääneksi.

Sonic the Hedgehog 3 jatkaa mallikkaasti kahden ensimmäisen elokuvan kelpo linjalla, saaden antamaan anteeksi pöyristyttävän surkean Knuckles-sarjan. Jos pidit edellisistä leffoista, pidät takuulla tästäkin, mutta jos et välittänyt aiemmista, ei tämä elokuva voita sinua puolelleen. Eipä tämäkään Sonic-leffa erityisen ihmeellinen elokuvana ole, mutta epätasaisenakin paketti viihdyttää pääasiassa mukavasti. Etenkin Sonicin ja Shadow'n kohtaamiset ovat mainiot, kuten trailereissakin mainostettu takaa-ajokohtaus Tokiossa, Akira-animea (アキラ - 1988) mukailevien moottoripyöräotosten kera. Shadow'n menneisyyteen pureutuvat takaumat ovat myös kiinnostavaa seurattavaa. Tapa, jolla hahmoa käsitellään, tuskin tuottaa faneille pettymystä.

Siinä, missä toimintakohtaukset toimivat ja Shadow'n takaumat olivat jopa hitusen liikuttavia, pakollinen ja överiksi vedetty huumoripuoli jätti kuitenkin minut pääasiassa kylmäksi ja useat vitsit aiheuttivat lähinnä myötähäpeää naurujen sijaan. Parit ihan hauskat heitot mahtuu sekaan, mutta etenkin Carreyn koheltaminen oli mielestäni todella vaivaannuttavaa. Useat kohtaukset rakentuvat täysin kahden tohtori Robotnikin välille ja jossain kohtaa jopa toivoin, että olisin voinut kelata vaikkapa kiusallisen tanssinumeron yli ja siirtyä takaisin Sonicin, Shadow'n ja muiden pariin.

Jeff Fowler jatkaa edelleen ohjaajan penkillä. Fowler työskenteli parikymmentä vuotta sitten Shadow the Hedgehog -videopelin (2005) parissa, mikä selittää sen, miksi hän on hoitanut kaiken Shadow'iin liittyvän niin onnistuneesti. Fowler kuitenkin kokee vaikeuksia tasapainotella vakavien ja hupsujen juttujen välillä, jolloin katsojaa heitellään välillä varsin armottomasti tunnetilasta toiseen. Sonic the Hedgehog 3 on kelvollisesti kuvattu, lavasteet ovat oivat, puvustus menevää ja Robotnikien maskeeraukset veikeät. Tietokonetehosteet näyttävät pääasiassa hyviltä ja äänimaailmakin on onnistuneesti rakennettu Tom Holkenborgin säveltämiä musiikkeja myöten. Musiikeista löytyy faneille bongailtavaa läpi leffan.

Lopputekstien aikana ja niiden jälkeen nähdään vielä lyhyet, jatko-osaa pohjustavat kohtaukset.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 19.12.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Sonic the Hedgehog 3, 2024, Paramount Pictures, Sega Sammy Group, Original Film, Marza Animation Planet, Blur Studio

Arvostelu: Uutisankkuri 2: Legendan paluu (Anchorman 2: The Legend Continues - 2013)

UUTISANKKURI 2: LEGENDAN PALUU

ANCHORMAN 2: THE LEGEND CONTINUES

Ohjaus: Adam McKay

Pääosissa: Will Ferrell, Steve Carell, Paul Rudd, David Koechner, Christina Applegate, Meagan Good, James Marsden, Dylan Baker, Judah Nelson, Greg Kinnear, Fred Willard, Kristen Wiig, Josh Lawson, Chris Parnell, Wilbur Fitzgerald, Harrison Ford, Drake, Sacha Baron Cohen, Marion Cotillard, Jim Carrey, Will Smith, Tina Fey, Amy Poehler, Kanye West, Liam Neeson, John C. Reilly, Kirsten Dunst ja Vince Vaughn 

Genre: komedia

Kesto: 1 tunti 59 minuuttia

Ikäraja: 12

Will Ferrellin tähdittämä komediaelokuva Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda (Anchorman: The Legend of Ron Burgundy - 2004) oli taloudellinen hitti, joten sille päätettiin tehdä jatkoa. Ferrell ja ohjaaja-käsikirjoittaja Adam McKay ryhtyivät pian kynäilemään toista elokuvaa, mutta Paramount Pictures torjui idean - jopa senkin jälkeen, kun näyttelijäkaarti suostui leikkaamaan palkkiotaan pienentääkseen leffan budjettia. Alkuvuodesta 2012 Paramountilla kuitenkin tultiin toisiin ajatuksiin ja yhtiö pyysi McKayta ja Ferrelliä työstämään jatko-osan. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2013 ja lopulta Uutisankkuri 2: Legendan paluu sai ensi-iltansa saman vuoden joulukuussa. Elokuva sai positiivisin vastaanoton kriitikoilta, minkä lisäksi se oli edeltäjäänsä isompi hitti lippuluukuilla. Itse katsoin kummatkin Uutisankkuri-leffat vasta myöhemmin. Pidin ensimmäisestä elokuvasta paljon, mutta jatko-osa jätti minut aika kylmäksi. Kun huomasin Uutisankkuri: Ron Burgundyn legendan täyttävän tänä vuonna 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa ja arvostella sen. Pitäessäni yhä alkuperäisestä osasta, päätin antaa jatko-osalle uuden mahdollisuuden.

Ron Burgundyllä ei pyyhi lujaa. Hän on menettänyt työpaikkansa epäasiallisen käytöksen takia ja parisuhde Veronican kanssa on kaatunut. Ron saa kuitenkin uuden tilaisuuden, kun GNN-kanava pyytää häntä ja hänen tiimiään uudenlaiseen kanavakonseptiin, joka pyörittää uutisia joka päivä kellon ympäri.

Will Ferrell palaa rooliinsa uutisankkuri Ron Burgundyksi, joka uskoo olevansa alan paras tekijä. Ronista löytyy kuitenkin yksi jos toinenkin vika, joiden takia hän on menettänyt uuden työpaikkansa New Yorkissa, sekä vaimonsa Veronican (Christina Applegate). Itsesäälissä rypeminen saa riittää, kun Ron saa huikean työtarjouksen toimia uudenlaisen uutiskanavan ankkurina. Ferrell on tälläkin kertaa roolissaan varsin epätasainen. Parhaimmillaan hän on todella lystikäs, huonoimmillaan hän on... noh, huono. Asiaa ei auta, ettei narsistinen, misogynistinen ja muutenkin kusipäinen Ron ole hahmona järin tykättävä.

     Paluun tekee myös Ronin uskollinen uutistiimi, kentällä työskentelevä journalisti Brian Fantana (Paul Rudd), urheilureportteri Champ Kind (David Koechner) ja säätiedottaja Brick Tamland (Steve Carell). Uudella GNN-kanavalla työskentelevät muun muassa päättäväinen johtaja Linda (Meagan Good), Freddie (Dylan Baker), ylimielinen uutisankkuri Jack Lime (James Marsden) ja kummallinen Chani (Kristen Wiig), johon Brick iskee välittömästi silmänsä. Mukana ovat myös esimerkiksi Harrison Ford Ronille potkut antavana kanavapomona, Judah Nelson Ronin ja Veronican lapsena Walterina ja Greg Kinnear Veronican uutena poikaystävänä. Sivunäyttelijät ovat monin paikoin Ferrelliä parempia. Tutusta tiimistä Rudd jää harmillisen vähälle huomiolle, mutta Carell pääsee hänenkin edestä vauhtiin. Täysin tollo Brick nousi suosituksi hahmoksi ykkösosassa, mikä on selvästi huomattu, sillä Carellin on vapaasti annettu toteuttaa itseään jatko-osassa.

Kuten muistin, Uutisankkuri 2: Legendan paluu ei ole läheskään yhtä hyvä, hauska tai oivaltava elokuva kuin alkuperäinen Uutisankkuri: Ron Burgundyn legenda. Ei se kuitenkaan ollut niin heikko tapaus kuin millaiseksi sen aiemmin mielsin. Elokuvassa on kieltämättä hetkensä ja parhaimmillaan se tarjoaa mojovat naurut. Idiootin Brickin sekoiluja ja möläytyksiä on usein hulvatonta seurata ja kuunnella ja uutislähetyksistä löytyy myös lystikkäitä juttuja. Etenkin vastikään edesmenneen O. J. Simpsonin takaa-ajoa parodioiva kohtaus huvittaa. Vastapainona näille hauskoille jutuille on kuitenkin useita heikkoja hetkiä. Esimerkiksi Brickin kohdalla kiusallisuudesta saadaan irti hyvää huumoria, mutta Ronin kohdalla nämä kiusallisuudet ovat lähinnä vain todella vaivaannuttavia. Useita vitsejä myös venytetään aivan liian pitkiksi ja kerran jos toisenkin toivoin, että leffa osaisi kulkea reippaammin eteenpäin.

Yksi elokuvan isoimmista ongelmista onkin sen kesto. Alkuperäinen leffa oltiin älytty pitää napakassa puolentoista tunnin mitassa, mutta jatko-osan kesto lähentelee jo kahta tuntia. Elokuvasta on olemassa myös pidennetty versio, johon heivattiin teatteriversiosta leikkaushuoneen lattialle jääneet pätkät, mutta mielestäni jo tämä teatteriversio sisältää monia turhia juttuja, joita ilman elokuva toimisi paremmin. Vielä ensimmäinen tunti pitää hyvin mukanaan, mutta toisen tunnin aikana väsähdys alkaa iskeä. Pakollinen dramaattisempi puoli ennen loppuhuipennusta käy suorastaan puuduttavaksi pakkopullaksi. Onneksi ihan lopussa meno taas paranee hieman, kun finaalista on tehty totaalisen absurdi ja se on pullollaan toinen toistaan kovempia cameoita. Meno on vastaavaa kuin ensimmäisen osan lopetuksessa, mutta nupit on tosiaan väännetty kohti kaakkoa.

Uutisankkuri 2: Legendan paluu saattaa olla ohjaaja Adam McKayn heikoin elokuva, mutta mies näyttää silti ajoittain taitojaan komedian saralla. Hänen olisi pitänyt reippaammin ymmärtää, mitä irrallisia sketsejä tiputtaa pois leffasta ja tehdä kokonaisuudesta tiiviimpi paketti. Hänen ja Ferrellin käsikirjoitus on idealtaan hyvä, mutta toteutukseltaan hieman ontuva. Vaikka leffaa katsoessa herääkin fiilis, ettei näitä uutistyyppejä tarvitsisi tämän jälkeen enää nähdä, täytyy sanoa, että kyllä minua hieman kiinnostaisi McKayn kertoma kolmoselokuvan idea Ron Burgundystä ja kumppaneista tekemässä reportaasia Irakin sodassa. Leffa on kelvollisesti kuvattu ja valaistu. Lavastus-, puvustus- ja maskeeraustiimi pääsevät leikittelemään 1970- ja 1980-lukujen taitteen tyyleillä. Erikoistehosteet ovat hupaisan kökköjä, eivätkä Andrew Feltensteinin ja John Naun säveltämät musiikit juuri säväytä lainkaan.

Lopputekstien jälkeen nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.6.2024

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Anchorman 2: The Legend Continues, 2013, Paramount Pictures, Apatow Productions, Gary Sanchez Productions, Digital Image Associates, DreamWorks

Arvostelu: The Notebook - Rakkauden sivut (The Notebook - 2004)

THE NOTEBOOK - RAKKAUDEN SIVUT

THE NOTEBOOK

Ohjaus: Nick Cassavetes

Pääosissa: Ryan Gosling, Rachel McAdams, James Garner, Gena Rowlands, Joan Allen, David Thornton, James Marsden, Sam Shepard, Kevin Connolly ja Jamie Brown

Genre: romantiikka, draama

Kesto: 2 tuntia 3 minuuttia

Ikäraja: 12

The Notebook - Rakkauden sivut perustuu Nicholas Sparksin kirjaan Kuuntele vain muistojasi (The Notebook) vuodelta 1996. New Line Cinema hankki heti julkaisuvuonna kirjan elokuvaoikeudet ja ryhtyi työstämään filmatisointia sen pohjalta. Aluksi Steven Spielberg oli halukas ohjaamaan elokuvan, mutta muiden projektien takia Spielberg jätti projektin. Ohjaajan penkillä kävivät pyörähtämässä Jim Sheridan ja Martin Campbell, kunnes Nick Cassavetes otti projektin omakseen. Kuvaukset käynnistyivät marraskuussa 2002 ja lopulta The Notebook - Rakkauden sivut sai maailmanensi-iltansa Seattlen elokuvajuhlilla 20. toukokuuta 2004 - tasan 20 vuotta sitten! Elokuva oli taloudellinen hitti, josta on muodostunut vuosien varrella monien suosikki romanttinen leffa. Kriitikoilta elokuva sai kuitenkin ristiriitaisen vastaanoton. Itse näin The Notebookin vasta yli kymmenen vuotta sen ilmestymisen jälkeen ja pidin sitä erittäin hyvänä. En ole katsonut sitä uudestaan, mutta kun huomasin elokuvan täyttävän nyt 20 vuotta, päätin juhlan kunniaksi katsoa sen vihdoin toistamiseen ja samalla arvostella sen.

Kesällä 1940 nuori ja varaton Noah rakastuu yläluokkaiseen Allieen, joka hitaasti lämpenee miehen viettely-yrityksille. Voiko heidän suhteensa kuitenkaan toimia, kun Allien suvun status odottaa naisen tulevaisuudelta ihan muuta?

Kun Spielberg oli vielä elokuvan ohjaksissa, hän kaavaili pääosaan Noah Calhouniksi Tom Cruisea. Yhdessä kohtaa myös George Clooney oli ehdolla, mutta kun hän koki olevansa väärä mies hommaan, rooliin pestattiin tuossa kohtaa lähinnä Young Hercules -televisiosarjasta (1998-1999) tuttu Ryan Gosling. Naispääosaan rikkaasta suvusta tulevaksi Allison "Allie" Hamiltoniksi taas pohdittiin ensin muun muassa Jessica Bieliä, Britney Spearsia ja Reese Witherspoonia, kunnes rooliin valittiin yhtä lailla liki tuntematon Rachel McAdams. Gosling ja McAdams tekivät molemmat läpimurtoroolinsa tässä leffassa ja he istuvatkin täydellisesti päärooleihin. Heidän väliltä tuntuu löytyvän todella vahvaa kemiaa... miksi onkin yllättävää, kun lukee elokuvan taustatietoja ja huomaa, että näyttelijäkaksikko likimain inhosi toisiaan läpi kuvausten. He kiukuttelivat toisilleen harva se päivä ja eräänä kuvauspäivänä Gosling jopa pyysi, että saisi sijaisnäyttelijän McAdamsin tilalle, sillä hän ei kestänyt tämän läsnäoloa. Ihailtavaa on, ettei tällainen suhtautuminen näy millään lailla kummankaan roolisuorituksesta, vaan he ovat saaneet käännettyä voimakkaat tunteensa kunnon intohimoksi. Rakastavaisten esittäminen selkeästi lämmitti kummankin tunteita, sillä elokuvan ilmestyttyä Gosling ja McAdams paljastivat olevansa parisuhteessa - sitä iloa tosin kesti vain kaksi vuotta.

     Elokuvassa nähdään myös Joan Allen ja David Thornton Allien konservatiivisina ja rikkaina vanhempina, jotka katsovat Noahia nenänvarttaan pitkin, Sam Shepard Noahin isänä, Kevin Connolly Noahin parhaana kaverina Fininä, James Marsden toisessa maailmansodassa sotivana Lonina, sekä Jamie Brown leskeksi jääneenä Marthana. Sivunäyttelijätkin ovat oivallisia rooleissaan, erityisesti Allen Allien napakkana äitinä.

The Notebook - Rakkauden sivut toimi mainiosti vielä uudelleenkatseltuna, enkä ihmettele, miksi varsinkin minneaalit nostavat sen usein suosikkiensa joukkoon rakkauselokuvista puhuttaessa. Siinä on joitain juttuja, jotka hiertävät itseäni vastakarvaan, mutta kun sitä vertaa moniin muihin romanttisiin draamoihin, joista nuoret ovat intoilleet 2000-luvulla, on The Notebook selvästi sitä parempaa päätyä. Elokuvan isoin onnistuminen on Goslingin ja McAdamsin vahva kemia kuvauksissa tapahtuneesta draamailusta huolimatta. He saavat kameran edessä huijattua katsojan palavista tunteista ja siten he nappaavat tehokkaasti mukaan monivaiheisen rakkaustarinansa pyörteisiin, vaikka aluksi Noahin ja Allien romanssin syntymistä voi olla vaivaannuttavaa seurata. Kenties aikoinaan se, että mies uhkailee itsemurhalla, jos nainen ei suostu hänen kanssaan treffeille, olisi voitu tulkita romanttiseksi, mutta uskoisin, että jo elokuvan ilmestyessä vuonna 2004 moni näki tilanteen häiriintyneenä. Nyt 20 vuotta elokuvan ilmestymisen jälkeen kohtausta katsoessa hälytyskellot soivat kovaäänisesti ja katsoja lähes huutaa Allielle, että pysy kaukana siitä miehestä!

Mutta kun tästä päästään eteenpäin, elokuva voittaa suurimmaksi osaksi puolelleen. Nuoren parin suhde haastaa klassiseen tapaan luokkaerot ja siinä, missä Noahin isä ihastelee, että onpa poika kunnollisen tytön tuonut näytille, Allien vanhemmat tuhahtelevat, että minkä rääpäleen kanssa meidän tyttäremme oikein viettää aikansa? Suhteen etenemistä seuraa kiinnostuneena. Meno on hieman siirappista, muttei koskaan ällöimelää. Matkaan ilmestyy toki omat mutkansa, jotka tehostavat draamaa. Tiettyihin asioihin toivoisi käytettävän enemmän aikaa ja ehkä hieman hassusti yksi kritiikeistäni on se, että elokuva on harmillisen lyhyt. Se vie lopulta niin mainiosti mukanaan, että sitä voisi katsoa kauemmin. Nyt jotkut merkittävät hetket hoidetaan hieman hätäisesti ja pääasiassa mehevästi kypsyttelevä elokuva jää paikka paikoin hieman raakileeksi.

Eniten itseäni The Notebookissa hiertävät osiot, joissa vanhainkodissa James Garnerin esittämä mies kertoo Noahin ja Allien tarinaa Gena Rowlandsin näyttelemälle naiselle. En sano, että tämä osio pitäisi poistaa, mutta jotain viilausta se kaipaisi. Siitä löytyy onnistumisensa ja lopuksi kuvio onnistuu liikuttamaan, mutta ajoittain se tuntuu rikkovan tarinankerronnan soljuvuutta. Lisäksi hommaan liittyy oma käänteensä, minkä tosin arvaa luultavasti heti ensiminuuteilla. Ennalta-arvattavuudestaan huolimatta tekijöiden olisi pitänyt viivästyttää paljastusta elokuvan loppuun, sillä nyt liian aikainen katsojan arvelusten vahvistaminen johtaa siihen, että päätarina kärsii, kun katsoja saa tietää lopputuloksen.

Muutaman mutkan kautta elokuvan ohjaajaksi päätyi lopulta Nick Cassavetes, joka rakentaa tunnelmaa mainiosti ja saa pääkaksikon muuttamaan voimakkaat negatiiviset tunteensa voimakkaiksi positiivisiksi tunteiksi kameran edessä. Jeremy Levenin käsikirjoitus on pääasiassa onnistunut, mutta hän olisi voinut hieman asetella Garnerin ja Rowlandsin kohtauksia paremmin ja työstää niitä lisää. Nähtävästi useampikin Levenin kirjoittamista kohtauksista jäi lopulta leikkaushuoneen lattialle, mitä harmittelen, sillä leffan voisi tosiaan antaa hengittää vielä enemmän. Muuten The Notebook - Rakkauden sivut on teknisiltä ansioiltaan toimiva. Se on todella tyylikkäästi kuvattu. Filmikuvaus ja värityöskentely luovat 1940-luvulla tapahtuviin kohtauksiin erittäin kauniin ilmeen. Ajankuva on vaikuttavasti toteutettu upein lavastein ja asuin. Toiseen maailmansotaan sijoittuva lyhyt taistelukohtaus on näyttävästi luotu. Myös äänimaailma on onnistuneesti rakennettu Aaron Zigmanin hempeitä musiikkeja myöten.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 24.7.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Notebook, 2004, New Line Cinema, Gran Via Productions, Avery Pix

Arvostelu: Lumottu 2 (Disenchanted - 2022)

LUMOTTU 2

DISENCHANTED

Ohjaus: Adam Shankman

Pääosissa: Amy Adams, Patrick Dempsey, Gabriella Baldacchino, Maya Rudolph, Yvette Nicole Brown, Jayma Mays, Griffin Newman, Idina Menzel, James Marsden, Oscar Nunez, Kolton Stewart ja Alan Tudyk

Genre: fantasia, musikaali, komedia

Kesto: 2 tuntia 1 minuutti

Ikäraja: 9

Walt Disneyn prinsessasatujen kustannuksella leikittelevä elokuva Lumottu (Enchanted - 2007) oli kriitikoiden kehuma menestys, jolle ryhdyttiin pian työstämään jatko-osaa. Suunnitelmat eivät kuitenkaan päätyneet toteutukseen niin helposti kuin oli odotettu ja leffan tarinaa pohdittiin yhä uudestaan ja uudestaan eri ihmisten toimesta. Vuonna 2014 Anne Fletcher palkattiin jatko-osan ohjaajaksi, mutta pari vuotta myöhemmin hänet korvattiin Adam Shankmanilla. Kun Disneyllä oltiin tyytyväisiä Brigitte Halesin esittelemään käsikirjoitukseen, filmi pistettiin viimein tuotantoon vuonna 2020. Kuvaukset käynnistyivät toukokuussa 2021 ja nyt hauskasti nimetty Disenchanted, eli suomalaisittain aika tylsästi vain Lumottu 2 on julkaistu suoraan Disney+ -palvelussa. Itse katsoin ensimmäisen Lumotun vasta tänä syksynä jatko-osaa odottaessani ja yllätyin, kuinka paljon pidin näkemästäni, oltuani ennakkoon todella skeptinen elokuvaa kohtaan vuosia. Päätinkin antaa jatko-osalle reilun mahdollisuuden ja katsoin Lumottu 2:n heti julkaisupäivän aamuna.

Giselle ja Robert muuttavat lastensa kanssa pieneen Monroevilleen, mutta kaupunki ei täytä Gisellen taianomaisia odotuksia. Saadessaan haltuunsa toivomussauvan, Giselle toivoo perheelleen satumaista elämää, mutta joutuu pian huomaamaan, että toivomusten mukana tulevat omat varjopuolensa.

Amy Adams palaa rooliinsa Andalasian prinsessa Gisellenä. Vaikka Adamsista on ensimmäisen Lumotun jälkeen muodostunut yksi 2000-luvun kehutuimmista naisnäyttelijöistä, joka on saanut lukuisia ehdokkuuksia mm. Oscar-gaaloissa, on hienoa, ettei hän koe olevansa liian arvostettu palatakseen läpimurtorooliinsa sinisilmäiseksi prinsessaksi. Giselle on nyt naimisissa Patrick Dempseyn näyttelemän newyorkilaisen Robertin kanssa. Hän on Robertin tyttären Morganin (näyttelijä vaihtunut Rachel Coveystä Gabriella Baldacchinoon) äitipuoli ja hän on saanut Robertin kanssa yhteisen tyttären, Sophian (kaksoset Mila ja Lara Jackson). Tästä huolimatta Giselle kokee, ettei hän saanutkaan luvattua "he elivät elämänsä onnellisena loppuun asti" -satulopetusta ja päättää, että maisemanvaihdos tekisi perheelle hyvää. Niinpä he pakkaavat tavaransa ja muuttavat pieneen Monroeville-kaupunkiin, jossa alkaa uusi seikkailu, joka koettelee uusperheen kestävyyttä. Adams ja Dempsey ovat rooleissaan mainioita, tuoden uusia puolia esille hahmoistaan, nuoren Baldacchinon suoriutuessa kelvollisesti angstisen teinin osasta.

     Paluun tekevät myös James Marsden ja Idina Menzel Edwardina ja Nancyna, jotka nyt hallitsevat Andalasiaa kuninkaana ja kuningattarena, sekä Gisellen oravakaveri Pip (Griffin Newman). Uusina hahmoina leffassa esitellään Monroevillen seurapiirikuningatar Malvina Monroe (Maya Rudolph), tämän perässä kulkevat Rosaleen (Yvette Nichole Brown) ja Ruby (Jayma Mays), sekä Malvinan poika Tyson (Kolton Stewart). Marsdenin osuus jää pikemminkin cameoksi ja nopeaksi palkanhakureissuksi vailla sen suurempaa intoa jatko-osaa kohtaan. Rudolph on ihan hyvä valinta Malvinaksi, joka katsoo tulokasperhettä nenänvarttaan pitkin, eikä aikaakaan, kun Giselle huomaa joutuneensa naisen silmätikuksi.

Siinä, missä ensimmäinen Lumottu-elokuva osoittautui iloiseksi yllätykseksi, joka sai minut moittimaan itseäni, etten ollut älynnyt katsoa sitä viimeisten viidentoista vuoden aikana ennakkoluulojeni takia, Lumottu 2 sai minut pohtimaan, että joskus sitä on kuitenkin parempi kuunnella takaraivossa kolkuttelevia varoittavia ääniä. Yli kymmenen vuoden tuotanto-ongelmat ovat kivuliaan selvästi näkyvissä innottomassa jatko-osassa, joka ei millään tavoita ykkösleffan hurmaavuutta. Jatko-osassakin leikitellään Disneyn klassikkosatujen kliseillä, mutta huomattavasti ponnettomammin ja laiskemmin kuin viimeksi. Robertin yllättävät sooloseikkailut saavat naurahtamaan pari kertaa, mutta muuten leffan komedia-anti on oudon epähauskaa.

On hämmentävää ajatella, että Disneyllä torjuttiin useita käsikirjoitusehdotuksia Lumotun jatko-osasta, mutta tämä teksti sai studiopomojen hyväksynnän. Ei ole kuitenkaan mikään ihme, että raina on tungettu suoraan Disney+ -palvelun valikoimaan ilman teatterikierrosta. Tällaiset helppojen rahojen perässä tehdyt jatkoturhakkeet vaikuttaisivat yhtiön uudelta bisnessuunnitelmalta - hyvänä lisäesimerkkinä toimii vähän aikaa sitten suoratoistoon tupsahtanut Hokkus Pokkus 2 (Hocus Pocus 2 - 2022), joka sekin epäonnistui toistamaan alkuperäishitin charmin. Lumottu 2 on muutamista kelpoideoistaan huolimatta suorastaan pitkäveteinen satuleffa, jonka tarina ei jaksa napata mukaansa. Lumoavuus loistaa poissaolollaan ja elokuva kulkee toinen toistaan unohdettavampien musikaalinumeroiden kautta kohti mitäänsanomattomaksi mekastukseksi äityvää loppuhuipennustaan. Siinä, missä ykkösosassa tietyt kliseet ja siirappinen romanssi eivät häirinneet, homman toimittua muuten todella hyvin, jatko-osan harvat onnistumiset eivät pelasta laiskaa kokonaisuutta.

Jatko-osan ohjauksesta vastaa Adam Shankman, jonka aiempaan filmografiaan mahtuu sellaisia merkkiteoksia kuin... Vin Dieselin tähdittämä Tuttisoturi (The Pacifier - 2005). Shankman yrittää liikaa satuhengen kanssa, eikä onnistu lopputuloksessa. Brigitte Halesin käsikirjoitus on raskassoutuinen ja se kaipaisi huomattavaa lisätyöstöä, jotta potentiaalisesti kiinnostavat kuviot pääsisivät oikeuksiinsa. Elokuvan erikoistehosteet vaihtelevat laadultaan ja leffassa nähdään niin oivallisesti toteutettua digioravaa kuin kaamean huonosti tehtyä digikissaa. Muuten filmi toimii puitteidensa puolesta. Kuvaus on mainiota ja niin lavasteet kuin asut ja maskeerauksetkin ovat taidokkaasti työstetyt. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja musiikit ovat taattua Alan Menkeniä, joskin hänen lauluistaan huomaa, että herra on parhaat työnsä tehnyt jo aikoja sitten.

Yhteenveto: Lumottu 2 on harmillisen heikko esitys, joka kadottaa täysin ykkösleffan lumoavuuden ja hurmaavuuden. Uudessa tarinassa olisi potentiaalia, mutta tönkön käsikirjoituksen ja ohjauksen takia lopputulos on innoton ja väkisin väännetty. Kertomus ei jaksa napata mukaansa ja leffa on paikoitellen jopa pitkäveteinen. Komediaosasto ei jaksa naurattaa ja musikaalinumerot ovat toinen toistaan unohdettavampia rallatuksia. Kaikki johtaa mitäänsanomattomaan finaaliin, jonka päätteeksi katsojana toivoo, että elokuvasarja olisi älytty lopettaa heti ensimmäiseen osaan. Amy Adams ja Patrick Dempsey ovat hyvässä vedossa päärooleissa ja leffassa nähdään hienoja lavasteita ja asuja. Erikoistehosteiden taso kuitenkin vaihtelee läpi elokuvan. Lumottu 2 on jälleen yksi täysin turhanpäiväinen jatko-osa mainiolle filmille ja se saa kyseenalaistamaan vielä enemmän Disneyn uutta villitystä tuoda tarpeettomasti vanhoja hittejään takaisin nostalgiannälkäisille ja uusille sukupolville, sen sijaan että studio tehtailisi uusia ideoita.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 18.11.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Disenchanted, 2022, Walt Disney Pictures, Josephson Entertainment, Right Coast Productions, Metropolitan Films International, Andalasia Productions

Arvostelu: Lumottu (Enchanted - 2007)

LUMOTTU

ENCHANTED

Ohjaus: Kevin Lima

Pääosissa: Amy Adams, Patrick Dempsey, James Marsden, Timothy Spall, Susan Sarandon, Idina Menzel, Rachel Covey, Jeff Bennett, Kevin Lima ja Julie Andrews

Genre: fantasia, komedia, seikkailu, animaatio

Kesto: 1 tunti 47 minuuttia

Ikäraja: 7

Enchanted, eli suomalaisittain Lumottu on Walt Disneyn satuelokuva. Leffa lähti liikkeelle Bill Kellyn ideasta, jonka oikeudet Disneyn Touchstone-yhtiö hankki vuonna 1997. Elokuvan käsikirjoitusta työstettiin useita kertoja, sillä se lähti liikkeelle ronskina komediana, jonka julkaisuun Disney ei suostunut. Rob Marshall palkattiin ohjaajaksi ja alun perin elokuvan oli tarkoitus ilmestyä vuonna 2002, mutta kun Marshall otti yhteen tuottajien kanssa taiteellisista erimielisyyksistä, hän jätti projektin ja tuotanto viivästyi. Hänen korvaajaksi valittiin Jon Turteltaub, joka päätyi kuitenkin tekemään Disneylle seikkailuleffan National Treasure - kansallisaarre (National Treasure - 2004) ja tilalle otettiin Kevin Lima. Kuvaukset käynnistyivät lopulta keväällä 2006 ja Lumottu sai ensi-iltansa lokakuussa 2007. Elokuva oli kriitikoiden kehuma taloudellinen menestys, joka sai kolme parhaan laulun Oscar-ehdokkuutta, parhaan naispääosan ja laulun Golden Globe -ehdokkuudet, sekä kaksi parhaan elokuvalaulun Grammy-ehdokkuutta. Itse en ollut koskaan ennen nähnyt Lumottua. Muistan, kun elokuva ilmestyi ja silloin minua ei voinut vähempää kiinnostaa mitkään prinsessaleffat ja elokuva jäi katsomatta. Kuitenkin nyt kun Lumottu on saamassa jatkoa elokuvalla Lumottu 2 (Disenchanted - 2022), päätin vihdoin katsoa leffan ja samalla arvostella sen.

Animoidussa satumaassa, Andalasiassa sinisilmäinen Giselle rakastuu prinssi Edwardiin. Prinssin ilkeä äitipuoli, kuningatar Narissa pelkää valtansa puolesta ja karkottaa Gisellen paikkaan, jossa kukaan ei elä elämäänsä onnellisena loppuun asti... meidän tavalliseen arkimaailmaamme.

Päärooliin Giselleksi pohdittiin Kate Hudsonia ja Reese Witherspoonia, kunnes osan sai tuohon aikaan vielä lähes tuntematon Amy Adams. Adams hyppää innokkaasti naiivin satumaailmassa elävän naisen saappaisiin (tai pitäisikö sanoa lasikenkiin) ja tulkitsee onnistuneesti hahmonsa ihmetystä, kun tämä päätyy animoidusta Andalasiasta meidän arkisen harmaaseen maailmaan. Giselle on mitä tavanomaisin Disneyn satutyttö, joka tanssii ja laulaa metsän söpöjen eläinten kanssa ja haaveilee menevänsä naimisiin ja elävänsä elämänsä onnellisena loppuun asti komean prinssin kanssa. Hänelle luotu seikkailu ei ole kuitenkaan sitä, mitä odottaa ja Giselle onkin Disney-neito hilpeämmästä päästä.

     Elokuvassa nähdään myös James Marsden prinssi Edwardina, Susan Sarandon ilkikurisena kuningatar Narissana ja Timothy Spall kuningattaren käskyläisenä Nathanielina, sekä tosimaailmassa Patrick Dempsey asianajaja Robertina, Rachel Covey hänen tyttärenään Morganina ja Idina Menzel Robertin tyttöystävänä Nancyna. Sivunäyttelijätkin sopivat hyvin rooleihinsa. Marsden, Sarandon ja Spall ovat oivallisen teatraalisia ja varsinkin Marsden pitää hauskaa komean, joskin latvasta vähän lahon prinssin roolissa. Dempsey sopii mainiosti Robertiksi, johon Giselle törmää ja joka ei usko sanaakaan naisen selityksistä. Niin nuori Covey kuin myöhemmin Frozen - huurteisessa seikkailussa (Frozen - 2013) Disney-prinsessa Elsaa esittänyt Menzel ovat passeleita osissaan.

Olenpa ollut pöljä viimeiset viisitoista vuotta, kun en ole älynnyt antaa Lumotulle mahdollisuutta aiemmin! Elokuva on samanaikaisesti sekä ilahduttava rakkauskirje Disneyn animaatioklassikoille kuin myös ovela parodia niistä. Leffa leikittelee vekkulimaisesti Disney-piirrettyjen kliseillä aina satukirja-aloituksesta ilkeään äitipuoli-kuningattareen, eläinten kanssa laulavaan neitoon ja valkoisella hevosella ratsastavaan prinssiin. Kaikki on hiottu jopa siihen fonttiin, millä "Walt Disney Pictures Presents" ilmestyy ruutuun. Elokuvan piirrosanimoitu alku voisi olla kuin mistä tahansa Disney-animaatiosta ja ai että, kun olikin mahtavaa nähdä pitkästä aikaa käsin piirrettyä animaatiota Disneyltä. Tästä taiteenlajista yhtiö alun perin nousi maailmanlaajuiseen suosioon ja on sääli, että studio on unohtanut toteutustavan lähes kokonaan.

Ei kuitenkaan aikaakaan, kun kuningatar Narissa karkottaa Gisellen meidän arkiseen maailmaamme ja satumainen animaatio muuttuu oikeiksi näyttelijöiksi New Yorkissa. Toisin kuin vaikkapa katastrofaalisen kehnossa Smurffit-leffassa (The Smurfs - 2011), Lumotussa on aidosti viihdyttävää seurata, kun satumaailmasta siirtyvät hahmot tutustuvat meidän maailmaamme. Vaikka New York esitelläänkin Times Squaren valtavien mainostaulujen kera, ei elokuva koskaan syyllisty kiusalliseen piilomainontaan, vaan keskittyy kertomaan hupsua tarinaansa. Gisellen seikkailua seuraa mielellään ja se tarjoaa paljon hyväntuulista menoa ja meininkiä. Kyse ei ole koskaan mistään typerryttävästä koheltamisesta, vaikka leffassa nähdäänkin mm. miekkataistelu lohikäärmeeksi luultua linja-autoa vastaan.

Elokuvan tarina ei erityisiä yllätyksiä tarjoa ja se kulkee varsin ennalta-arvattavia latuja lopputeksteihinsä asti. Tämä ei kuitenkaan haittaa, sillä konsepti on niin omaperäinen ja toteutus näin mainio. Leffa tarjoaa kosolti hauskoja juttuja ja kun kyseessä on satu miestä etsivästä neitokaisesta, on mukana toki hempeää romantiikkaa. Siirappisuudelta ei vältytä, mutta silti homma toimii. Kun kuningatar Narissa saapuu lopussa tosissaan kuvioihin, voi elokuva muuttua jopa jännittäväksi perheen pienemmille katsojille.

Muutaman mutkan kautta ohjaajaksi valikoitui Kevin Lima, jonka työstä näkyy into Disneyn prinsessasatuja kohtaan, mutta joka osaa myös pilke silmäkulmassa tehdä niistä hieman pilkkaa. Liman rakentama tunnelma on onnistuneen satumainen, mutta hän tuo mukaan myös modernia komediatyyliä. Bill Kellyn käsikirjoitus on mainio, sisältäen monenlaisia hyviä oivalluksia. Lumottu on myös teknisiltä puoliltaan toimiva, joskin osa erikoistehosteista on nähnyt parhaat päivänsä jo vuosia sitten. Elokuva on hyvin kuvattu ja leikattu. Animaatio-osuudet ovat taidokkaasti piirrettyjä ja värimaailma on tarkkaan mietitty perinteiseen Disney-pahikseen kuuluvien vihreän ja violetin kera. Lavasteet ja asut ovat tyylikkäät ja äänimaailma on onnistuneesti työstetty. Alan Menken tunnelmoi oivallisesti musiikeillaan.

Yhteenveto: Lumottu on erittäin mainio hassuttelu perinteisten Disneyn prinsessasatujen kustannuksella. Ensiminuuteista lähtien elokuva leikittelee näiden satujen ominaisilla piirteillä ja kliseillä, kääntäen juttuja riemastuttavasti päälaelleen. Arkisempi seikkailu New Yorkissa on oiva idea, jota käsitellään huomattavasti paremmin kuin myöhemmin ilmestyneissä, samaa yrittäneissä koko perheen rainoissa. Elokuva on aidosti hupaisa ja Gisellen matkaa seuraa hymyssä suin. Tarina ei ole erityisen yllättävä, mutta se toimii silti hyvin. Seikkailullisen hengen lisäksi hempeää romantiikkaa on toki mukana, kuten myös lapsille aika jännittäviäkin hetkiä loppuhuipennuksessa. Näyttelijät ovat ilahduttavassa vedossa läpi leffan. Satumaailman hahmoja esittävät näyttelijät ovat hauskan teatraalisia, kun taas tosimaailman hahmojen esittäjät sopivan arkisia. Niin näyttelijöiden kanssa lavasteissa ja lokaatioissa kuvatut kohtaukset kuin alun käsin piirretty animaatio ovat miellyttävää katseltavaa. Lumottu osoittautui todella positiiviseksi yllätykseksi ja minua harmittaa, etten ole älynnyt katsoa elokuvaa aiemmin. Nyt jään mielenkiinnolla odottamaan, voiko tuleva jatko-osa toistaa ykkösleffan yllätyksellisyyden ja magian, vai jääkö se vain yhdeksi rahastusyritykseksi lukuisten muiden jatkoturhakkeiden joukossa...

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 10.9.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Enchanted, 2007, Walt Disney Pictures, Josephson Entertainment, Andalasia Productions, Right Coast Productions

Arvostelu: Sonic the Movie 2 (Sonic the Hedgehog 2 - 2022)

SONIC THE MOVIE 2

SONIC THE HEDGEHOG 2

Ohjaus: Jeff Fowler

Pääosissa: Ben Schwartz, Jim Carrey, James Marsden, Tika Sumpter, Colleen O'Shaughnessey, Idris Elba, Natasha Rothwell, Shemar Moore, Adam Pally, Lee Majdoub ja Tom Butler

Genre: seikkailu, komedia, toiminta

Kesto: 2 tuntia 2 minuuttia

Ikäraja: 7

Segan hittivideopeleihin perustuva elokuva Sonic the Movie (Sonic the Hedgehog - 2020) onnistui olemaan taloudellinen hitti siitä huolimatta, että se julkaistiin juuri koronaviruspandemian alussa, joten jatkoa oli tietty luvassa. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2021 ja nyt Sonic the Movie 2 saa ensi-iltansa. Itse pidin ensimmäistä Sonic-leffaa yhtenä parhaista videopeleihin perustuvista elokuvista ja odotin positiivisin mielin jatko-osan näkemistä. Kävinkin katsomassa Sonic the Movie 2:n yhdessä Episodi-lehteen kirjoittavan ystäväni kanssa heti ensi-iltapäivän aamuna.

Vauhdikas Sonic-siili jatkaa elämäänsä Wachowskien kanssa Maassa, käyttäen yönsä supersankaria leikkien. Samaan aikaan tohtori Robotnik lyöttäytyy yhteen echidna-olento Knucklesin kanssa, kostaakseen Sonicille.

Ensimmäisestä Sonic the Moviesta tutut hahmot tekevät paluun jatko-osassa. Sonic (äänenä Ben Schwartz) elää nyt Green Hillsin seriffi Tom Wachowskin (James Marsden) ja tämän vaimon Maddien (Tika Sumpter) kanssa, käyttäytyen päivät kuin lapsi ja yöt kuin ihmisiä suojeleva supersankari. Sonic toimii toistamiseen mainiosti elokuvamuodossa ja alkuperäinen, aivan kaamea hahmon ulkoasu leffoja varten on jäänyt unholaan. Paikoitellen hahmon ylienerginen käytös ja aika kehnot vitsit käyvät hermoille, mutta muuten Sonicin uuteen seikkailuun lähtee mielellään mukaan. Wachowskien osuus tässä elokuvassa sen sijaan jää tylsemmäksi, parin lähtiessä Havaijille Maddien siskon (Natasha Rothwell) häihin.

     Päänvaivaa Sonicille aiheuttaa edelleen Jim Carreyn näyttelemä tohtori Robotnik eli Eggman, joka pääsee karkuun sieniplaneetalta, minne Sonic sai hänet siirrettyä ensimmäisen elokuvan päätteeksi. Siellä tohtori Robotnik kohtaa punaisen ja voimakkaan Knucklesin (äänenä Idris Elba), joka kantaa myös kaunaa Sonicille ja niinpä kaksikko päättää liittoutua kostoretkeä varten. Knucklesin lisäksi uutena hahmona mukaan tuodaan ykkösleffan lopputekstikohtauksessa esiintynyt keltainen ja fiksu Tails (äänenä peleistä tuttu Colleen O'Shaughnessey). Carrey on yhä varsin hilpeä osassaan, vaikka jotkut hänen naamanvääntelyistään ja kehon nytkimisistään aiheuttavat enemmän kulmien kohottelua kuin nauruhermojen hivelyä. Elban jylhä ääni sopii täydellisesti Knucklesille ja O'Shaughnessey tuo lapsenomaista riemua Tailsiin, joka ryhtyy auttamaan Sonicia.

Sonic the Movie 2 ei ihan onnistu tavoittamaan ensimmäisen elokuvan oivallisuutta, mutta se on silti ihan viihdyttävää jatkoa ja ihailen, että tekijät saivat filmin näinkin nopeasti tehtyä korona-aikana. Leffan ongelmiin kuuluu ehdottomasti liian pitkä kesto. Siinä, missä ensimmäinen Sonic the Movie kesti vain vähän päälle puolitoista tuntia, jatko-osa on venytetty hieman yli kahteen tuntiin. Kestoa saisi helposti tiivistettyä ja varsinkin Rachel-siskon hääkuvio tuntuu aika ylimääräiseltä (vaikka tarjoaakin lopulta muutamat hyvät naurut). Osa kestosta syntyy perinteisestä jatko-osan tekemisen virheajattelusta, että isompi ja enempi tarkoittaisi parempaa. Ensimmäinen elokuva jopa hyötyi tietystä pienimuotoisuudestaan, sillä jatko-osassa syntyy ähky loppupäässä, kun mekastus äityy turhan massiivisiin mittoihin. Siihen mennessä on nähty niin paljon vauhtia ja vaaratilanteita, että suuri taisto tohtori Robotnikia vastaan ei enää innosta.

Kaikki elokuvan vitseistä eivät todellakaan osu napakymppiin, eikä osa osu edes maalitaulun lähelle, mutta filmi tarjoaa silti passelisti hupia ja positiivisia hymähdyksiä, että sen parissa jaksaa viihtyä loppuun asti. Muutaman kerran nauroin jopa ääneen. On hyvä, että mukaan saatiin tuotua Knuckles lisävastukseksi, sillä Carreyn Robotnik ei jaksa toista kertaa naurattaa samalla lailla. Tails taas tuo hyvän lisäyksen Sonicin puolelle, sillä eipä Wachowskeistakaan ole tällä kertaa paljoa iloa. Olentokolmikon näkeminen ruudulla nostaa varmasti monen pelisarjan fanin huulille leveän hymyn ja vaikken itse ole paljoa Sonicia pelannut, riemastuin itsekin, kun Sonic, Tails ja Knuckles olivat yhtä aikaa kohtauksessa mukana.

Jeff Fowler toimii tälläkin kertaa ohjaajana ja hän onnistuu pitämään reippaan tunnelman yllä. Pat Casey ja Josh Miller jatkavat käsikirjoittajina, yhdessä John Whittingtonin kanssa. Kolmikon kynäilemä teksti lähtee paikoitellen keulimaan liikaa ja pitää sisällään turhan monta kuviota. Päätarina vihreän voimasmaragdin jahtaamisesta toimii kuitenkin hyvänä pohjana seikkailulle. Elokuva on kelvollisesti kuvattu, valaistu ja lavastettu. Tohtori Robotnikin asusta tehdään kaiken aikaa peleille uskollisempi. Sonicin lisäksi myös Tails ja Knuckles ovat hyvin toteutetut. Erikoistehosteet eivät ole mitään huippuluokkaa ja osa efekteistä näyttää viimeistelemättömiltä, mutta ne ajavat kuitenkin asiansa. Ääniefektit rymistelevät mukavasti ja Tom Holkenborgin säveltämät musiikit tehostavat tunnelmaa. Onkin harmi, että Holkenborgin työtä pyritään jatkuvasti peittämään hieman kömpelösti mukaan ujutetuilla kappalevalinnoilla.

Yhteenveto: Sonic the Movie 2 on ihan viihdyttävää jatkoa mainiolle videopelielokuvalle. Leffa sortuu harmillisesti monien jatko-osien kompastuskiveen, yrittäessään ylittää edellisen osan kaikin tavoin. Kaikkea on hieman liikaa ja niinpä leffasta löytyy tiivistämisen varaa. Kahden tunnin kesto alkaa loppupäässä tuntua, kun mekastus nousee turhan isoihin mittoihin. Sitä ennen on kuitenkin luvassa muutamakin varsin mainio vauhtikohtaus, jotka viihdyttävät passelisti. Osa vitseistä ei iske ollenkaan, mutta mukaan mahtuu kyllä hilpeitä lausahduksia ja hetkiä. Sonic toimii edelleen erittäin hyvin ja Tails on oiva lisäys hänen puolelleen. Jim Carrey ampuu paikoitellen liikaa yli tohtori Robotnikina ja onkin hyvä, että hänen seuraansa on otettu Knuckles, jonka rooliin Idris Elba on nappivalinta. Visuaalisesti filmi näyttää menevältä, vaikka osasta efektejä huokuu liiallinen digitaalisuus. Sonic the Movie 2 ei tavoita ensimmäisen osan aitoa ilahduttavuutta, mutta on se silti ihan toimivaa jatkoa. Paramount on selvästi huomannut elokuvien potentiaalin, sillä kolmatta filmiä tehdään jo nyt ja myös Knuckles on saamassa oman televisiosarjansa Paramount+ -palveluun.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 1.4.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Sonic the Hedgehog 2, 2022, Paramount Pictures, Sega Sammy Group, Original Film, Marza Animation Planet, Blur Studio

Arvostelu: The Boss Baby: Perhebisnes (The Boss Baby: Family Business - 2021)

THE BOSS BABY: PERHEBISNES

THE BOSS BABY: FAMILY BUSINESS

Ohjaus: Tom McGrath

Pääosissa: James Marsden, Alec Baldwin, Amy Sedaris, Ariana Greenblatt, Jeff Goldblum, Eva Longoria, Jimmy Kimmel, Lisa Kudrow ja James McGrath

Genre: animaatio, komedia

Kesto: 1 tunti 47 minuuttia

Ikäraja: 7

DreamWorksin animaatioelokuva The Boss Baby (2017) oli iso taloudellinen hitti, joka sai jopa Oscar-ehdokkuuden parhaana animaationa, joten sille päätettiin tietty tehdä jatkoa. Tuotanto kuitenkin jämähti paikoilleen vuonna 2020 alkaneen koronaviruspandemian takia, mutta lopulta elokuva saatiin valmiiksi ja nyt The Boss Baby: Perhebisnes on saapunut elokuvateattereihin. Itse koin ensimmäisen leffan todella keskinkertaisena lastenelokuvana, enkä kaivannut sille jatkoa. En olekaan ollut lainkaan kiinnostunut jatko-osasta, mutta päätin silti käydä kurkkaamassa sen ensi-iltaviikonloppuna, jos vaikka ennakkoepäilykseni osoittautuisivatkin turhiksi.

Tim Templeton on kasvanut aikuiseksi ja hänellä on nyt oma perhe. Kun paljastuu, että hänen vauvansa Tina työskentelee BabyCorpille, Tim ja pikkuveli Ted päätyvät uuteen seikkailuun, jossa heidän pitää soluttautua tohtori Armstrongin kouluun, jossa lapset opetetaan syrjäyttämään vanhempansa.

Tutut hahmot ensimmäisestä The Boss Baby -elokuvasta tekevät paluun, mutta leffojen välillä on kulunut rutkasti aikaa ja aiemmin pienenä poikana nähty Tim (James Marsden) on nyt kasvanut aikuiseksi. Hänellä on vaimo Carol (Eva Longoria), jonka kanssa hänellä on kaksi lasta, kouluikäinen Tabitha (Ariana Greenblatt) ja vauva Tina (Amy Sedaris). Silti tietty leikkimielisyys ja suuri mielikuvituksellisuus ovat pysyneet läsnä Timin elämässä. Tim toimii kelpo hahmona ja vielä paremmin toimii hänen isäsuhteensa tyttäriinsä Tabithaan, joka on alkanut osoittaa itsenäistymisen merkkejä ja Tinaan, joka paljastuu BabyCorpin työntekijäksi. Carol-vaimo sen sijaan jää aika tylsäksi.

     Timin pikkuveli, eli itse boss baby Ted (Alec Baldwin) on menossa myös mukana, mutta eipä hänkään ole enää lapsi. Ted jää tällä kertaa selvästi tylsemmäksi tapaukseksi veljeksistä, aivan kuin tekijät eivät olisi keksineet hahmoille mitään iskua enää. Koin elokuvan selvästi kiinnostavammaksi, kun se keskittyi Timiin ja hänen tyttäriinsä, eikä veljeksiin.

     Muita hahmoja elokuvassa ovat veljesten vanhemmat Ted Sr. ja Janice (Jimmy Kimmel ja Lisa Kudrow), Timin velhokello (James McGrath), sekä salamyhkäistä koulua pyörittävä tohtori Erwin Armstrong (Jeff Goldblum). Velhokello tuntuu tälläkin kertaa varsin kummalliselta ja turhan satumaiselta lisäykseltä tarinaan. Vaikkei tohtori Armstrong ole hahmona kaksinen, tavanomaisen hupsu Goldblum on kuitenkin varsin ilahduttava valinta rooliin.

Vaikka koinkin aluksi, että tekijöiltä oli yllättävä ja jopa hieman rohkea veto kertoa jatko-osan tarina parisenkymmentä vuotta ensimmäisen elokuvan tapahtumien jälkeen, koin The Boss Baby: Perhebisneksen lopulta aika heikkona ja väkinäisenä leffana. Uusi tarina ei saa napattua mukaansa ja elokuva äityy turhankin usein vain villiksi koheltamiseksi, jotta perheen pienimmät saataisiin helposti viihdytettyä. Enpä tosin tiedä, kuinka hyvin tässä onnistuttiin. Kävin katsomassa elokuvan täysin tavallisessa yleisönäytöksessä lehdistönäytöksen sijaan ja paikalla oli tietty useita lapsiperheitä. Katsomosta kuului hädin tuskin naurua, eli kenties ongelma ei ole vain siinä, että olen liian vanha tälle filmille. Itse olin tylsistynyt pitkin leffaa ja koin yhä vain vauhdikkaammaksi mekastukseksi äityvän tapahtumaketjun ärsyttävämmäksi, mitä pidemmälle elokuva kulkee.

Ilman kelvollista isä-tytär-draamaa elokuva olisi jopa aika kehno lastenraina. Tällaisenaan se vain vajoaa samanlaiseen tyhjänpäiväisyyden kastiin, mitä DreamWorksin viimeisimmät animaatiot, Trolls: Maailmankiertue (Trolls World Tour - 2020), Croodit: Uusi aika (The Croods: A New Age - 2020) ja Spirit - Kesyttämätön (Spirit Untamed - 2021) ovat edustaneet. Samalla nämä kaikki ovat olleet jatko-osia yhtiön elokuville, jotka eivät olisi jatkoa kaivanneet. Studion toimintatapa tuntuu leffa leffalta laiskemmalta ja The Boss Baby: Perhebisnes on selvästi pelkkä yritys kaapia helpot rahat. Todellinen yritys tehdä laadukkaita animaatioelokuvia koko perheelle kuitenkin uupuu ja toivon kovasti studion muuttavan pian asennettaan.

Sentään elokuva on animoitu menevästi. Animaattorit ovat panostaneet tarpeeksi yksityiskohtiin ja tehneet filmistä visuaalisesti ihan miellyttävää seurattavaa, vaikka välillä ruudulla tapahtuukin turhan hektisesti kaikenlaista. Elokuva on värikäs ja hahmot veikeän näköisiä. Myös äänimaailma on sujuvasti rakennettu - joskin yllätyin, kun lopputeksteissä luki itse Hans Zimmerin nimi musiikkien säveltäjänä, sillä melodiat eivät ole mitenkään ihmeellisiä. Silti ongelmat syntyvät enemmän Tom McGrathin laiskasta ohjauksesta ja hänen ja Michael McCullersin tylsästä käsikirjoituksesta.

Yhteenveto: The Boss Baby: Perhebisnes on heikko jatko-osa keskinkertaiselle lastenrainalle, jatkaen DreamWorksin tylsää uutta putkea. Elokuvasta löytyy kelpo yritystä rakentaa isä-tytär-draamaa, minkä lisäksi leffa on oivallisesti animoitu, mutta muuten kokemus jää hyvin latteaksi. Huumoripuoli on aika kehnoa, eikä se kanssayleisöstäni päätellen tehoa kummoisesti edes lapsille. Tarina ei saa napattua mukaansa ja sitä yritetään korvata yhä vain isommaksi äityvällä sekoilulla, joka alkaa turhauttaa suunnilleen puolen välin tienoilla. Tim on hahmona toimiva, mutta pikkuveli Ted jää tällä kertaa hieman tylsäksi. Jeff Goldblum pitää lystiä tohtori Armstrongina, mutta hänen hahmonsa jää vaisuksi. Kaiken kaikkiaan The Boss Baby: Perhebisnes on laiska rahastustyö. DreamWorksin suunta alkaa tosissaan näyttää huonolta ja todella toivon studion tekevän pian muutoksia, ennen kuin se ryhtyy hakkaamaan nauloja omaan arkkuunsa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 17.10.2021

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Boss Baby: Family Business, 2021, DreamWorks Animation