Masters of the Universe (1987) - elokuva-arvostelu

MASTERS OF THE UNIVERSE

Ohjaus: Gary Goddard

Näyttelijät: Dolph Lundgren, Courteney Cox, Robert Duncan McNeill, Frank Langella, Jon Cypher, Chelsea Field, Billy Barty, Meg Foster, James Tolkan, Christina Pickles, Tony Carroll, Pons Maar, Anthony De Longis, Robert Towers, Gwynne Gilford ja Walter Scott

Genre: fantasia, seikkailu, toiminta

Kesto: 1 tunti 46 minuuttia

Ikäraja: 12

Masters of the Universe perustuu samannimiseen mediafranchiseen, joka käynnistyi vuonna 1982 Mattelin lanseeraamalla lelusarjalla ja nousi suursuosioon animaatiosarja He-Manin (He-Man and the Masters of the Universe - 1983-1984) myötä. Vuonna 1985 julkaistiin animaatioelokuva The Secret of the Sword ja samoihin aikoihin käynnistyi myös näytellyn filmatisoinnin teko. Eri studiot kilpailivat elokuvaoikeuksista ja lopulta ne sai haltuunsa The Cannon Group. Ongelmat kuitenkin syntyivät nopeasti, kun Cannonin taloudellinen tilanne ajautui vaakalaudalle ja budjettia piti kiristää reilusti, mikä johti useisiin käsikirjoituksen muokkauksiin. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 1986 ja ne olivat täynnä vaikeuksia, pääasiassa rahasyistä. Jossain kohtaa kuvausryhmä uhkasi jättää projektin, kun heidän palkoistaan ei kuulunut mitään ja ohjaaja Gary Goddard joutui lopulta itse hankkia rahoituksen finaalia varten. Ruotsalaisen päätähti Dolph Lundgrenin englannintaito oli myös niin kehnoa, että tekijät pohtivat palkkaavansa jonkun jälkiäänittämään Lundgrenin repliikit uudestaan. Sopimusteknisistä syistä tämä ei kuitenkaan ollut mahdollista ja niinpä Lundgren nauhoitti omat repliikkinsä uudelleen niin monta kertaa, että hänen lausumiseensa oltiin vihdoin tyytyväisiä. Ongelmista huolimatta elokuva saatiin valmiiksi ja Masters of the Universe saapui teattereihin elokuussa 1987. Elokuva oli kuitenkin kriitikoiden ja fanien haukkuma taloudellinen epäonnistuminen, joka yhdessä Teräsmies ja uhka auringosta -leffan (Superman IV: The Quest for Peace - 1987) kanssa ajoi The Cannon Groupin konkurssiin ja samalla jo työn alla ollut jatko-osa peruttiin. Itse en ole koskaan nähnyt tätä näyteltyä Masters of the Universe -elokuvaa, mutta katsoin lapsena He-Man -animaatiosarjaa. Nyt kun uusi Masters of the Universe -leffa (2026) on tulossa, päätin sitä odotellessa vihdoin ja viimein katsoa aiemman elokuvayrityksen ja samalla arvostella sen.

Kaukaisella Eternian planeetalla paha Skeletor on saanut vallattua Harmaakallon linnan, jonka hallitsija saa omakseen universumin mahtavimmat voimat. Taistelun tuoksinnassa sankari He-Man ja hänen uskolliset ystävänsä päätyvät Maahan ja heidän on keksittävä keino palata takaisin Eterniaan, estääkseen Skeletorin katalat aikomukset.

Päärooliin He-Maniksi valikoitui ruotsalainen Dolph Lundgren, joka oli juuri noussut Hollywoodin tietoisuuteen Rocky IV -elokuvan (1985) pahana Ivan Dragona. Lundgren on kieltämättä ulkoisesti kuin luotu tähän rooliin. Hän on hurjan lihaksikas blondi ja hän siirtyy sujuvasti häikäilemättömän venäläisnyrkkeilijän osasta universumin suurimmaksi sankariksi. Näyttelijätaidot Lundgrenilla olivat kuitenkin hakusessa ja vaikka mies pärjääkin vakuuttavasti toimintakohtauksissa, ei Lundgren täysin toimi kohtauksissa, joissa He-Man vain puhuu. Lundgren joutui tosiaan itse jälkikäteen dubbaamaan repliikkinsä jopa tylsistymiseen asti, kunnes tekijätiimi oli tyytyväinen hänen englantiinsa.

     Elokuvassa nähdään myös Jon Cypher ja Chelsea Field He-Mania auttavina Asemiehenä ja hänen tyttärenään Teelana, Christina Pickles Harmaakallon linnaa suojelevana Velhottarena, Frank Langella pahana Skeletorina, Meg Foster, Tony Carroll, Pons Maar, Anthony De Longis ja Robert Towers tätä seuraavina Evil-Lyninä, Beastmanina, Saurodina, Bladena ja Kargina, Billy Barty Gwildorina, joka on keksinyt laitteen, jolla pystyy matkustamaan minne tahansa universumissa, sekä Courteney Cox ja Robert Duncan McNeill teinipari Juliena ja Kevininä ja vastikään menehtynyt James Tolkan etsivä Lubicina, joihin He-Man ja kumppanit törmäävät päätyessään Maahan. Näyttelijäkaartin parasta antia on ehdottomasti Langella häijynä Skeletorina. Langella oikein herkuttelee tänä pahuuden perikuvana ja saa luotua hyvin uhkaa. Cox, McNeill ja etenkin Tolkan toimivat rooleissaan Maan asukkeina, mutta heidän hahmonsa tuntuvat tarpeettomilta ja budjettisyistä mukaan kirjoitetuilta, jotka vieläpä vievät keskittymisen pois He-Manista ja muista eternialaisista.

Jostain Masters of the Universe -elokuvan uumenista löytyy erittäin hyvä kasarin scifi-fantasiaseikkailu ja isomman budjetin kanssa leffa olisi taatusti yltänyt siihen potentiaaliin, mitä nämä hahmot ja maailma pitävät sisällään. Onkin suuri sääli, että projekti ajautui The Cannon Groupille, jonka taloudellinen tilanne pakotti tekijät turhauttaviin kompromissiratkaisuihin. Vielä elokuvan alku on lupaava, heittäessään katsojan saman tien keskelle He-Manin ja Skeletorin taistelua Eternian kohtalosta. Kaikki näyttää hyvältä ja tunnelmakin on kohdillaan. Mutta sitten hahmot päätyvät Gwildorin keksinnön myötä Maahan ja leffa lässähtää.

Vauhdikas ja jännittävä scifi-fantasiaseikkailu vaihtuu tylsään teinidraamaan ja He-Man ja kumppanitkin joutuvat siirtymään syrjään, kun Julie ja Kevin nousevat leffan todellisiksi päähenkilöiksi. He-Manin ja muiden "kala kuivalla maalla" -ihmettely Maan tavoista ei ole erityisen viihdyttävää, eikä musiikkisoitinta muistuttavan kosmisen avaimen perässä juoksentelu oikein pidä otteessaan. Toimintakohtaukset sentään ajavat asiansa ja loppuhuipennus Eterniassa on menevä. Näin jälkikäteen ei voi kuin jossitella, että mitä jos Cannon olisikin pistänyt kaiken luottonsa Masters of the Universeen ja tehnyt sen isommalla budjetilla ja samalla lähdemateriaalille uskollisemmin? Kokonaan Eterniaan sijoittuvana leffana tämä voitaisiin tuntea nykyään yhtenä kasarin isoista fantasiaklassikoista, eikä sinä omituisena häpeäpilkkuna He-Manin historiassa, millaisena siitä pääasiassa puhutaan. Jäänkin nyt mielenkiinnolla odottamaan, voisiko tuleva elokuva nostaa Masters of the Universen takaisin valtavirtaan, vai onko aika jo mennyt tästä maailmasta pahasti ohi?

Masters of the Universen ohjauksesta vastasi Gary Goddard, joka ei ollut tätä ennen ohjannut ainuttakaan koko illan elokuvaa ja joka ei tämän jälkeenkään ohjannut vastaavaa, tehdessään myöhemmin lähinnä videoita huvipuistoihin. Goddard onnistuu Eterniaan sijoittuvissa kohtauksissa, mutta niiden väliin jäävistä Maa-osioista huomaa, ettei leffasta ollut tulossa sellainen kuin mies toivoi. Käsikirjoittaja David Odell on yrittänyt parhaansa mojovien rajoitteidensa kanssa, mutta hänen tekstinsä jää latteaksi.

Teknisesti Masters of the Universen taso on ailahteleva. Elokuva on kelvollisesti kuvattu ja leikattu kasaan. Lavasteet ovat pääasiassa mainiot ja varsinkin Harmaakallon linnan suuri sali näyttää hienolta. Puvustus ja maskeeraukset ovat suurimmaksi osaksi oivalliset ja Dolph Lundgren näyttää tosiaan ulkoisesti kuin ilmetyltä He-Manilta. Skeletor on toisaalta onnistuneen uhkaava ilmestys, vaikka varsinkin nykypäivänä isosta televisiosta teräväpiirtona katsottuna on selvää, että pääkallon sijaan kyse on kuminaamarista. Hahmoa auttaakin Langellan vahva roolisuoritus. Tehosteet lähinnä ajavat asiansa, mutta niistä näkyy pieni budjetti. Äänimaailma on hyvin rakennettu ja Bill Contin säveltämät musiikit kuuluvat leffan parhaisiin puoliin, vaikka alkutekstisävelmä on selvästi velkaa John Williamsin työlle Teräsmiehen (Superman - 1978) parissa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 13.4.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Masters of the Universe, Yhdysvallat, 1987, Golan-Globus Productions, Pressman Film, Cannon Films, The Cannon Group

Mike & Nick & Nick & Alice (2026) - elokuva-arvostelu

MIKE & NICK & NICK & ALICE

Ohjaus: BenDavid Grabinski

Näyttelijät: Vince Vaughn, James Marsden, Eiza González, Keith David, Jimmy Tatro, Emily Hampshire, Arturo Castro, Ben Schwartz, Stephen Root ja Dolph Lundgren

Genre: komedia, toiminta, scifi

Kesto: 1 tunti 47 minuuttia

Ikäraja: 16

Mike & Nick & Nick & Alice on Vince Vaughnin ja James Marsdenin tähdittämä uusi scifiä ja gangstereita yhdistävä komediaelokuva. BenDavid Grabinski työsti elokuvan käsikirjoituksen ja sai 20th Century Studiosin tarttumaan projektiin vuonna 2023. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2024 ja nyt Mike & Nick & Nick & Alice on julkaistu Disney+ -palvelussa. Itse kiinnostuin elokuvasta ensiksi sen erikoisen nimen takia ja kiinnostustani lisäsi leffan näyttelijäkaarti. Katsoinkin uteliaana Mike & Nick & Nick & Alicen heti sen julkaisuviikonloppuna.

Rikollisjengistä pois yrittävän Miken ilta muuttuu hämmentäväksi, kun hänen pomonsa Nick pestaa Miken sieppaamaan... Nickin? Tulevaisuuden Nick on nimittäin aikamatkannut menneisyyteen, estääkseen sieppauksen myötä Miken kuoleman.

Kuten elokuvan nimi jo viittaa, sen keskiössä on neljä hahmoa: James Marsdenin näyttelemä Mike, Vince Vaughnin näyttelemä Nick, Vince Vaughnin näyttelemä Nick ja Eiza Gonzálezin näyttelemä Alice. Nick ja Mike ovat työskennelleet vuosikaudet yhdessä gangstereina, mutta Mike piilottelee suurta salaisuutta. Hänellä ja Nickin vaimolla Alicella on nimittäin salasuhde. Ja jos tässä kolmiodraamassa ei olisi jo tarpeeksi, meno muuttuu oudoksi, kun tulevaisuuden Nick saapuu aikakoneella menneisyyteen ja pyytää Mikea sieppaamaan menneisyyden Nickin, pelastaakseen Miken hengen. Marsden on oiva valinta rooliinsa rikolliselta polulta pois haikailevaksi Mikeksi ja González ajaa asiansa tämän salarakkaana, joka jää hahmona tosin aika ohkaiseksi. Marsdenin ja Gonzálezin väliltä löytyy myös passelisti kemiaa. Vaughn on kuitenkin yllättävän poissaoleva kumpanakin Nickinä, aivan kuin hän olisi vain käynyt nappaamassa helpot rahat. Kahden Nickin toteutus on varsin pätevä ja heidän väliset kanssakäymiset ovat luontevasti toteutetut, vaikkei Vaughn ole tietenkään todellisuudessa voinut olla tuplana kameran edessä. Toista Nickiä on esittänyt sijaisnäyttelijä ja tämä on jälkikäteen korvattu erikseen kuvatulla Vaughnilla.

     Elokuvassa nähdään myös Keith David koko rikollisorganisaation johtajana Sosana, Jimmy Tatro vastikään vankilasta vapautuneena Jimmy Boyna, Emily Hampshire poliisi Samina, sekä Ben Schwartz aikakoneen keksijänä Symonina. David ja Tatro ovat lystikkäät iäkkäänä gangsterina ja tämän suojattina.

Elokuvaksi, joka sisältää kylmäverisiä gangstereita, vaarallisia salasuhteita, uhkarohkeita petturuuksia, sekä jopa aikamatkustusta ja kannibaalipalkkamurhaajia, Mike & Nick & Nick & Alice on jopa omituisen vaisu leffa. Paperilla elokuva vaikuttaa erittäin lystikkäältä rikoskomedialta scifimausteineen, mutta lopputulos jää harmillisen puolitiehen. Elokuva ei missään kohtaa lähde niin lennokkaasti liikkeelle kuin voisi toivoa, vaikka sekaan mahtuukin erilaisia käänteitä, selkäänpuukotuksia ja räiskyviä toimintakohtauksia. Tietty puolivillainen ote vaivaa leffaa läpi keston ja olisin halunnut tykätä rainasta paljon enemmän.

Ei Mike & Nick & Nick & Alice mikään kehno tapaus ole, mutta kaikessa keskinkertaisuudessaan se jää kauas potentiaalistaan. Erityisen ponnetonta on elokuvan huumoriosasto. Komedia tarjoaa joitain yksittäisiä hymähdyksiä, mutta omalla kohdallani nekin syntyivät lähinnä Sosan ja dorkan Jimmy Boyn kanssakäymisistä tai Jimmy Boyn ja kenties vielä dorkemman Tomppeli-Tonyn (Arturo Castro) välisistä keskusteluista. Se tärkein, eli Miken ja Nickin välinen vitsailu jätti minut lähes täysin kylmäksi, sillä Marsdenilta ja Vaughnilta uupuu se tietty kemia, mitä tällainen kaverikomedia kaipaa. Kenties huvittavinta lopulta on, kuinka hahmot tuntuvat todella nopeasti olevan sinut sen kanssa, että aikakone on keksitty. Sen enempää ajassa matkustamiseen liittyvää logiikkaa ei kuitenkaan kannata jäädä pohtimaan, sillä siinä kohtaa BenDavid Grabinskin käsikirjoitus romahtaa kuin korttitalo.

Grabinski ei ollut itselleni entuudestaan tuttu nimi, mutta eipä hän tällä leffalla juuri vakuuttanut kyvyistään käsikirjoittajana tai ohjaajana. Grabinski on keksinyt veikeän ja tuoreen idean, mutta siitä pyöritelty lopullinen leffa tuotti minulle pettymyksen. Teknisestikin Mike & Nick & Nick & Alice jätti ajoittain toivomisen varaa. Se on pääasiassa hyvin kuvattu, mutta sekaan on ujutettu todella tökerön näköisesti nykiviä hidastuksia, mikä ei ollut mielestäni yhtään niin toimiva tehokeino kuin tekijät taisivat ajatella. Lavasteet, puvustus ja maskeeraukset ovat mainiot ja äänimaailma on osaavasti rakennettu, vaikka Joseph Trapanesen säveltämät musiikit jäävätkin aika yhdentekeväksi taustahälinäksi.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.3.2026

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Mike & Nick & Nick & Alice, Yhdysvallat, 2026, 20th Century Studios, Mad Chance

The Witcher - Noituri: Rottien tarina (The Rats: A Witcher Tale - 2025) - elokuva-arvostelu

THE WITCHER - NOITURI: ROTTIEN TARINA

THE RATS: A WITCHER TALE

Ohjaus: Mairzee Almas

Näyttelijät: Christelle Elwin, Ben Radcliffe, Connor Crawford, Aggy K. Adams, Fabian McCallum, Juliette Alexandra, Dolph Lundgren, Ben Robson, Sharlto Copley, Deouduné Pretorius ja Freya Allan

Genre: fantasia, toiminta

Kesto: 1 tunti 20 minuuttia

Ikäraja: 16

Andrzej Sapkowskin Noituri-kirjasarjaan (Wiedźmin - 1990-2013) perustuva Netflix-sarja The Witcher - Noituri (The Witcher - 2019-) nousi kriitikoiden ja kirjojen fanien ailahtelevasta palautteesta huolimatta suosituksi, kun sen ensimmäinen tuotantokausi julkaistiin joulukuussa 2019, joten jatkoa oli luvassa. Jatkokausien lisäksi tehtiin myös lisäosasarja The Witcher - Noituri: Verilinja (The Witcher: Blood Origin - 2022), sekä animaatioelokuvat The Witcher: Nightmare of the Wolf (2021) ja The Witcher: Sirens of the Deep (2025). Sarjan tekijät tykästyivät kolmannella kaudella esiintyvään Rotta-rosvoryhmään niin paljon, että he ryhtyivät työstämään heistä omaa sarjaansa loppuvuodesta 2022. Kuitenkin kesällä 2023 kun tekijät näyttivät kuvaamaansa materiaalia Netflixin pomoille, vastaanotto oli niin jyrkkä, että tuotanto päätettiin keskeyttää. Kuvattu materiaali jäi joksikin aikaa jäähylle, kunnes se päätettiin leikata elokuvaksi. Lopulta The Witcher - Noituri: Rottien tarina julkaistiin ilman minkäänlaista ennakkomarkkinointia tai uutisointia samana päivänä kuin sarjan neljäs tuotantokausi. Itse en ole pahemmin piitannut The Witcher - Noiturista ja koin sarjasta elokuvaksi leikatun projektin julkaisun vähin äänin osoitukseksi siitä, että myös Netflixin luotto sarjaan on hiipunut. Saatuani sarjan neloskauden taisteltua loppuun asti, katsoin skeptisenä The Witcher - Noituri: Rottien tarinan.

Rosvoryhmä Rotat suunnittelee uransa isointa ryöstöä, mutta siihen he tarvitsevat apua yllättävältä taholta: alkoholisoituneelta entiseltä noiturilta.

The Witcher - Noituri -sarjasta tuttu Rotta-ryhmä tekee paluun. On joukkoa johtava Mistle (Christelle Elwin), tämän mukana jo pidempään pyörinyt Asse (Connor Crawford), haltia Iskra (Aggy K. Adams), tähän silmänsä iskenyt karkuri Giseldher (Ben Radcliffe), räjähde-ekspertti Kayleigh (Fabian McCallum) ja todella rasittava Reef (Juliette Alexandra). Tästä elokuvasta tykkääminen on pitkälti kiinni siitä, tykkääkö tästä kuusikosta vai ei. Jos innostuit hahmoista sarjaa katsoessasi, on todennäköisesti kiva päästä viettämään lisää aikaa heidän seurassaan. Jos taas koit nämä hahmot joko ärsyttäviksi tai tylsiksi, leffa tuskin muuttaa mieltäsi, vaikka parit hahmoista saavat hieman lisää sisältöä. Elwin, Crawford, Adams, Radcliffe, McCallum ja Alexandra eivät juuri vakuuta näyttelijöinä ja mielestäni heidän hahmoistaan on tehty liian "TikTok-nuoria", mikä ei oikein sovi tällaiseen keskiaikaa muistuttavaan fantasia-asetelmaan.

     Elokuvassa nähdään myös Dolph Lundgren entisenä noiturina Breheninä, joka nykyään tekee erilaisia keikkoja viinarahojen perässä ja Ben Robson pahiksen virkaa toimittavana Bert Brigdeninä, palkkasoturina, jonka kanssa ei olla osattu päättää, onko hahmo vaarallinen uhka vai vässykkä lakeija. Hän vaihtaa tyyliään kohtauksesta toiseen, riippuen siitä, mitä tarina hahmolta tarvitsee. Leffan ainoa valopilkku on Lundgren, joka tuo kaivattua karismaa ja tulkitsee pätevästi entistä hirviönmetsästäjää, jonka priima-ajat ovat kaukana takanapäin.

Jos minun pitää Lundgrenin suorituksen lisäksi jotain muuta positiivista sanoa The Witcher - Noituri: Rottien tarinasta, niin elokuvasta ei onneksi näy, että se oli alun perin tarkoitettu kahdeksanjaksoiseksi televisiosarjaksi, joka päätettiin kesken tuotannon lopettaa ja saksia elokuvaksi. Leffa kulkee ihan selvästi tarinansa alusta loppuun. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kyseessä olisi hyvä elokuva. Ehei. Rottien tarina on jälleen aika kehno lisäys Netflixin loputtomalta tuntuvaan The Witcher - Noituri -saagaan. Iso ongelma itselleni on, kuinka turhauttava tämä pääkuusikko on. Asiaa ei yhtään auta, että vaikka kyseessä on esiosatarina, elokuva vaatii katsojaa ensin katsomaan sarjan neljännen kauden, jossa... noh, selviää Rottien kohtalo.

Elokuva rakentaa jännitteensä pääasiassa konflikteihin, joiden lopputulos on jo selvillä sarjan katsomisen myötä. Itse ryöstö taas on varsinainen köyhän miehen "Ocean's Six", joka tuntuu kummalliselta tässä maailmassa. Leffa yrittää olla hauska ja nokkela kiusallisuuteen asti. Hetkellisesti tämä Ocean's-trilogian kopiointi vaihtuu Rocky-leffojen treenimontaasia matkimiseksi, tulihan Lundgren kuuluisaksi Rocky IV:n (1985) päävastuksena. Loppuhuipennus totaalisen ennalta-arvattavine käänteineen on lattea. Kun lopputekstit vihdoin pistetään ruutuun, päällimmäinen ajatukseni oli, että Rottien tarina olisi voitu jättää julkaisematta. Sentään lopullinen tuote kestää vain armolliset tunnin ja 20 minuuttia. En voisi kuvitellakaan, että tätä joutuisi tuijottamaan jopa kahdeksan tunnin edestä.

Elokuvan ohjauksesta vastaa nimellisesti Mairzee Almas, mutta on vaikea sanoa, kuinka paljon lopputuloksesta on hänen visiotaan. Käsikirjoittajina toimivat Haily Hall, sekä The Witcher - Noituri -sarjan luoja Lauren Schmidt Hissrich, joka on kerran toisensa perään osoittanut faneille sen, ettei häntä pahemmin kiinnosta kunnioittaa lähdemateriaalia. Kaksikon työstämä dialogi särähtää vähän väliä korvaan, kun Rotat puhuvat ja kiroilevat muka-coolisti minkä ehtivät. Teknisestikään Rottien tarina ei ole kummoinen. Kuvaus on kelpuutettavaa ja lavasteet toimivat, mutta puvustus on aivan liian puhtoista, aivan kuin vaatteet olisi käyty ostamassa läheisestä kauppakeskuksesta. Hahmot ovat myös ylimeikattuja, mikä ei oikein istu fantasiamaailmaan. Tietokonetehosteet ajavat asiansa ja äänimaailma on menevä. Mateusz Schmidtin säveltämät musiikit eivät juuri vakuuttaneet.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.12.2025

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com

The Rats: A Witcher Tale, Yhdysvallat, 2025, Netflix Studios, Film Afrika Entertainment

Arvostelu: Aquaman and the Lost Kingdom (2023)

AQUAMAN AND THE LOST KINGDOM

Ohjaus: James Wan

Pääosissa: Jason Momoa, Patrick Wilson, Yahya Abdul-Mateen II, Amber Heard, Randall Park, Temuera Morrison, Nicole Kidman, Dolph Lundgren, Vincent Regan, John Rhys-Davies ja Pilou Asbæk

Genre: toiminta, fantasia, scifi

Kesto: 2 tuntia 4 minuuttia

Ikäraja: 12

DC Comicsin sarjakuviin perustuva supersankarielokuva Aquaman (2018) oli valtava menestys, joten sille päätettiin tietysti tehdä jatkoa. Jo ensimmäistä elokuvaa tehdessään päätähti Jason Momoa esitteli ideansa jatko-osan tarinasta ja sen pohjalta David Leslie Johnson-McGoldrick ryhtyi työstämään käsikirjoitusta. Samaan aikaan elokuvalle suunniteltiin lisäosaleffaa "The Trench", mutta idea lopulta kuopattiin. Kuvaukset käynnistyivät kesäkuussa 2021 ja elokuvan oli tarkoitus ilmestyä jo viime jouluna, mutta koronaviruspandemian takia julkaisua jouduttiin viivästyttämään. Nyt Aquaman and the Lost Kingdom on vihdoin saapunut elokuvateattereihin ja itse odotin leffaa ristiriitaisin odotuksin. Ensimmäinen Aquaman oli mielestäni mainio supersankarirymistely, mutta DC:n elokuvauniversumi on ollut viime aikoina erityisen hajanainen, eivätkä huhut leffan tuotanto-ongelmista tai pieleen menneistä testinäytöksistä herättäneet luottoa jatko-osan toimivuutta kohtaan. Kävin silti katsomassa Aquaman and the Lost Kingdomin heti sen ensi-iltapäivänä IMAXissa.

Aquaman tarvitsee vangitun veljensä Ormin apua, kun myyttisen ja voimakkaan Mustan kolmikärjen löytänyt Black Manta palaa kostamaan isänsä kuoleman.

Lukuun ottamatta Willem Dafoen näyttelemää Vulkoa, ensimmäisestä Aquaman-elokuvasta tutut hahmot tekevät paluun ja ainakin näillä näyttelijöillä nähtävästi viimeistä kertaa, Aquaman and the Lost Kingdomin lopettaessa tämänhetkisen DC-elokuvauniversumin. Jason Momoan on huhuttu palaavan tulevaan, James Gunnin johtamaan DC-leffauniversumiin uudessa roolissa Lobona, mutta hänet nähdään vielä ainakin nyt Arthur Currynä, eli Aquamanina. Karismaattinen Momoa toimii roolissa edelleen, esittäen oivallisesti niin hahmon hupsumman kuin vakavammankin puolen. Aquaman pohtii entistä enemmän paikkaansa maailmassa, saatuaan lapsen. Hänen pitäisi nyt toimia sekä isänä lapselleen, Atlantiksen kuninkaana, että niin maanpäällisen kuin merenalaisenkin maailman suojelijana.

     Ex-miehensä Johnny Deppin kanssa käytyjen oikeudenkäyntien aikana ja niiden jälkeen on puhuttu paljon Amber Heardin paluusta Aquamanin rakkaan Meran rooliin. Jotkut sanoivat, että Heard olisi saanut potkut leffasta, minkä puolesta kirjoitettiin jopa vetoomuksia. Heard itse on sanonut joutuneensa taistelemaan roolinsa puolesta ja DC Filmsiä johtava Walter Hamada on jopa myöntänyt, että Meran uudelleenroolitusta oli pohdittu. James Wan halusi kuitenkin pitää Heardin Merana. Hahmon ruutuaikaa on vähennetty huomattavasti ykkösleffaan verrattuna. Heard hoitaa roolinsa kelvollisesti kuten ykkösosassa, mutta elokuvaa katsoessa voi huomata, etteivät tekijät oikein tienneet, mitä tehdä näyttelijän ja tämän hahmon kanssa.

Sivurooleissa nähdään toistamiseen myös Temuera Morrison ja Nicole Kidman Aquamanin ihmisisä Tomina ja atlantislaisäiti Atlannana, Dolph Lundgren Meran isänä, kuningas Nereusina ja Patrick Wilson Aquamanin veljenä, Ormina, eli Ocean Masterina. Pahisroolia edustaa tälläkin kertaa Yahya Abdul-Mateen II:n näyttelemä David Kane, eli Black Manta, jonka apurina häärää ykkösleffan lopputekstikohtauksessa nähty tohtori Stephen Shin (Randall Park), joka haaveilee Atlantiksen löytämisestä. On hieman tylsää, että Black Manta toimii tälläkin kertaa pahiksena. Vaikka hahmo saakin uusia voimia Mustan kolmikärjen avulla, ei hänestä saada paljoa irti. Sen sijaan Wilsonin näyttelemästä Ormista kaivetaan uusia puolia, kun Aquaman tarvitsee tämän apua Black Mantan pysäyttämiseen. Leffan aikana on vaikea olla tuumimatta, miksei Aquaman vain soittanut kavereilleen Justice Leaguesta sen sijaan, että luottaisi veljeensä, joka tuntee syvää vihaa häntä kohtaan.

Ottaen huomioon, että ensimmäinen Aquaman on DC-elokuvien suurin kassamagneetti, olisi voinut luulla, että jatko-osan teko tapahtuisi kuin leikiten. Aquaman and the Lost Kingdomin matka valkokankaille oli kuitenkin kivikkoinen ja siihen mahtui monta mutkaa matkaan, oli kyse sitten Heardin erottamista koskevista vetoomuksista, nähtävästi vaikeasta ilmapiiristä kuvauksissa, useista uusintakuvauksista tai koko DC-leffauniversumin uudelleenkäynnistämisen ilmoittamisesta, kun vanha leffauniversumi oli edelleen käynnissä. Vaikea tuotanto näkyy lopputuloksessa, ainakin osittain.

Ei Aquaman and the Lost Kingdom huono leffa ole, se on lähinnä vain todella yhdentekevä ja keskinkertainen. Se tarjoaa silloin tällöin ihan menevää supersankaritoimintaa ja sen seikkailu viihdyttää aika ajoin, mutta eipä kokonaisuudesta tunnu jäävän käteen mitään. Mukana on niin hyvää kuin kehnoa huumoria. Pienimuotoisemmat käsirysyt ovat mainioita, mutta isommat spektaakkelitaistelut kaatuvat oman painonsa alle. Tarina on tarpeeksi kelvollinen, mutta käsikirjoitus kaipaisi silti reippaasti potkua. On aika tylsää, että viiden vuoden odotuksen jälkeen luvassa on jälleen Black Mantan kostoyritystä ja myyttisen kolmikärjen etsintää. Taustalla lymyilee ihan kiinnostava takapiru, josta ei kuitenkaan saada oikein mitään irti. Käsikirjoitus yrittää ottaa hieman kantaa ilmastonmuutokseen ja luonnonsuojeluun, mutta teema jää pintaraapaisuksi. Mielenkiintoisen merenalaisen maailman ja mytologian syventämisen ohella elokuvan kantavana voimana toimii Aquamanin ja Ormin yritys parantaa välejään - joskin veljesten naljailevista keskusteluista herää herkästi mielleyhtymiä Marvel-leffoista tuttujen ukkosenjumala Thorin ja tämän pahan Loki-veljen kanssakäymisiin. Asiaahan ei auta, että Aquaman jopa kutsuu Ormia Lokiksi yhdessä kohtaa.

Ohjauksesta vastaa tälläkin kertaa modernina kauhutaiturina pidetty James Wan, jonka kannattaisi pysytellä siellä kauhun puolella. Wanin käsissä Aquaman and the Lost Kingdom äityy toisinaan hieman turhauttavaksi mekastukseksi, eivätkä leffan dramaattisemmat ja humoristisemmat puolet kulje käsi kädessä. Tekniseltä puoleltaan elokuva näyttää keskeneräiseltä. Kameratyöskentely on kelvollista ja lavasteet ja asut oivalliset, mutta tietokonetehosteista tulee usein mieleen videopelit. Vedenalaisissa kohtauksissa hahmojen digihiukset näyttävät kummallisilta ja toimintakohtauksissa on selvää, kun näyttelijä vaihdetaan animoituun hahmoon. Äänimaailma rymistelee kovaäänisesti, oli kyse sitten efekteistä tai Rupert Gregson-Williamsin musiikeista.

Yhteenveto: Aquaman and the Lost Kingdom on harmillisen keskinkertainen ja unohdettava jatko-osa mainiolle supersankarielokuvalle. Leffan haastava tuotanto näkyy lopputuloksesta ja elokuva on rakenteeltaan hieman takkuileva. Ajoittain elokuva viihdyttää passelisti, mutta toisinaan taas se on raskassoutuista seurattavaa. Niin huumorin kuin toiminnan taso vaihtelee ja suuret, keskeneräisiltä näyttävien digitehosteiden täyttämät taistelut saavat ähkyn nopeasti aikaiseksi. On hieman tylsää, että tarina kierrättää paljon juttuja ykkösosasta pahiksesta lähtien. Tekijät kuitenkin laajentavat kiinnostavasti tätä merenalaista maailmaa. Parasta elokuvassa on Aquamanin ja Ormin välien lämpeneminen. Jason Momoa toimii edelleen nimikkoroolissa Aquamanina ja muu näyttelijäkaarti hoitaa tonttinsa vaihtelevin lopputuloksin. Aquaman and the Lost Kingdom ei ole huono elokuva, mutta se on todella valitettavan yhdentekevä tapaus ja erityisen iso pettymys, kun sen mieltää nykyisen DC-elokuvauniversumin päätösosaksi. Parin vuoden päästä uusi DC-leffauniversumi pyörähtää käyntiin Superman: Legacylla (2025), jossa nähdään David Corenswet Supermanina Henry Cavillin sijaan. Aquaman on takuulla mukana siinäkin leffauniversumissa, varmaan jonkun toisen näyttelijän esittämänä.

Lopputekstien aikana nähdään vielä lyhyt kohtaus.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 20.12.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Aquaman and the Lost Kingdom, 2023, Warner Bros., DC Entertainment, Atomic Monster, The Safran Company

Arvostelu: Expend4bles (2023)

EXPEND4BLES

Ohjaus: Scott Waugh

Pääosissa: Jason Statham, Megan Fox, Dolph Lundgren, Randy Couture, Curtis "50 Cent" Jackson, Jacob Scipio, Iko Uwais, Sylvester Stallone, Andy García, Levy Tran ja Tony Jaa

Genre: toiminta

Kesto: 1 tunti 43 minuuttia

Ikäraja: 16

Toimintastarojen tähdittämä toimintaelokuva The Expendables (2010) oli negatiivisista arvosteluistaan huolimatta taloudellinen menestys, joten jatkoa oli luvassa. The Expendables 2 (2012) sai suopeamman vastaanoton kriitikoilta ja menestyi vielä edeltäjäänsä paremmin lippuluukuilla, mutta The Expendables 3 (2014) sai lähinnä lyttäävää palautetta ja menestyi huomattavasti edellisosia huonommin. Siitä huolimatta neljännen osan suunnittelu käynnistyi ja päätähti Sylvester Stallonen mukaan sen olisi tarkoitus jäädä sarjan viimeiseksi elokuvaksi. Taiteellisten erimielisyyksien vuoksi Stallone kuitenkin jätti projektin vuonna 2017, kunnes suostui vuotta myöhemmin palaamaan leffan pariin. Alun perin ohjaajana oli tarkoitus toimia kolmososan tavoin Patrick Hughes, mutta vuonna 2021 hänet korvattiin Scott Waughilla. Kuvaukset käynnistyivät saman vuoden syyskuussa ja nyt pöljän Expend4bles-nimen saanut elokuva on saapunut teattereihin. Itse olen pitänyt sarjan aiempia osia lähinnä keskinkertaisena höttönä, eivätkä odotukseni neljättä osaa kohtaan olleet korkeat, etenkin leffan näyttelijäkaartin ja trailerin nähtyäni. Kävin kuitenkin katsomassa Expend4blesin heti sen ensi-iltapäivänä yhdessä useita näitä toimintatähtiä fanittavan isäni kanssa, jonka kanssa olin aiemmatkin Expendablesit katsonut.

Expendables-tiimi saa tehtäväkseen pysäyttää asekauppias Rahmatin, joka on saanut käsiinsä ydinaseita ja aikoo käynnistää niillä kolmannen maailmansodan.

Vanhasta Expendables-poppoosta enää vain Sylvester Stallonen näyttelemä Barney Ross, Jason Stathamin näyttelemä Lee Christmas, Dolph Lundgrenin esittämä Gunner Jensen ja Randy Couturen esittämä Toll Road tekevät paluun, aiempien tähtien jättäydyttyä pois nelososasta erinäisten syiden takia. Stallonen rooli jää yllättävän lyhyeksi; olisikohan hänellä ehkä vartti ruutuaikaa koko leffassa. Stathamin esittämä Christmas nouseekin elokuvan keulakuvaksi. Statham hoitaa hommansa tutulla tyylillään, eikä yritä yhtään sen enempää kuin muissakaan tämän vuoden kökkörainoissaan, Fast & Furious X:ssä (Fast X - 2023) ja Meg 2: The Trenchissä (2023). Lundgren on ihan hupaisa tarkka-ampujana, jolla alkaa olla ongelmia näkönsä kanssa, kun taas puinen Couture ei ole kehittynyt näyttelijänä yhtään elokuvien varrella.

     Siinä, missä aiemmissa Expendables-elokuvissa nähtiin toinen toistaan kovempia toimintastaroja, kuten Arnold Schwarzenegger, Bruce Willis, Chuck Norris, Mel Gibson, Jean-Claude Van Damme, Harrison Ford ja Wesley Snipes, neljännessä leffassa mukaan hyppäävät näyttelijävalinnat aiheuttavat lähinnä myötähäpeää. Tosielämässäkin kamppailulajimestarit Iko Uwais ja Tony Jaa ovat vielä passelit lisäykset, joskin kummankin taidot haaskataan lähes täysin ja Andy García menettelee tämänkertaisena tehtävänantajana, CIA-agentti Marshina. Muina tulokkaina nähdään Megan Fox, rap-artisti 50 Cent, sekä lähes tuntemattomat Levy Tran ja Jacob Scipio. Foxilla ja Tranilla yritetään tuoda naisvoimaa tiimiin, mutta Foxin rooliksi jää lähinnä keikkua kameran edessä tiukoissa nahka-asuissa, eikä hän taida tappaa kuin yhden ainoan pahiksen koko leffan aikana. 50 Cent ei vieläkään näytä, että hän kuuluisi elokuviin ja Scipion osuus jää heikoksi yritykseksi toistaa kolmosleffassa nähdyn Antonio Banderasin Galgo-hahmon moottoriturpaisuutta. Elokuvaa katsoessa huomaa usein pohtivansa, ketä kaikkia parempia vaihtoehtoja leffaan olisi voinut saada. Liam Neeson, Keanu Reeves, Denzel Washington, Danny Trejo... tai jos naisvoimaa haluttiin mukaan, niin entäpä Linda Hamilton, Sigourney Weaver, Michelle Rodriguez tai vaikkapa Milla Jovovich?

Aiempia osia selvästi heikompi näyttelijäkaarti ei jää Expend4blesin ainoaksi ongelmaksi. Kyseessä on todella puolivillaisesti kasaan pistetty toimintakohellus, joka ei jaksa edes viihdyttää. Barneyn ja Christmasin keskinäinen vittuilu leffan alussa on ihan hupaisaa kuunneltavaa, mutta eipä rainasta muuten paljoa hupia löydy. Toimintakohtaukset ovat ponnetonta räpeltämistä, ajoittain jopa suorastaan pitkäveteistä seurattavaa. Lapsiystävällisemmän kolmososan jälkeen tekijät halusivat voittaa fanit takaisin puolelleen ja nelosesta on tehty huomattavasti raaempi. Ongelma vain on siinä, että veriroiskeet koostuvat pelkästään naurettavan surkeista tietokonetehosteista, joita tuskin hyväksyttäisiin edes videopeleihin. Aivan liian pitkässä lopputaistelussa ehtii pariinkin otteeseen vilkaista kelloa, että milloin tämä yksitoikkoinen räiskintä loppuu? Erityinen pettymys on, etteivät Uwais ja Jaa pääse oikeuksiinsa tai tappelemaan toisiaan vastaan. 

Käsikirjoituksenraakile on tällä kertaa vieläkin ohuempi, antaen aika laiskat raamit uusimmalle tehtävälle. Erityisen turhauttavaa on, kuinka hälläväliä-asenteella kaikki hoidetaan ja kirjoitetaan pois alta, varsinkin viimeisillä minuuteilla, jolloin juonenkäänteet muuttuvat suorastaan typeriksi. Typeryys ei välttämättä haittaisi, jos elokuva tajuaisi, kuinka pöljä se on, mutta leffaa kohdellaan aivan liian vakavin mielin. Etenkin puolivälin tosikkopatsastelu käy puuduttavaksi. Näiden Expendables-leffojen piti olla nostalgiantäyteistä mäiskettä kasarirainojen hengessä. Nyt kun lähes kaikki kasaritähdet ovat halunneet pois sarjasta ja heidät on korvattu Megan Foxin ja 50 Centin tasoisilla näyttelijöillä, kohdeyleisölle tuskin irtoaa enää mitään. Nuorempaa yleisöäkään tuskin saadaan enää tässä kohtaa kalasteltua mukaan.

Expend4blesin ohjauksesta vastaa Scott Waugh, jonka edellisen työn, John Cenan ja Jackie Chanin tähdittämän Hidden Strike -leffan (2023) ilmestymisestä ei ole kulunut kuin kaksi kuukautta. Waugh ei erityisemmin vakuuta Expend4blesin puikoissa. Hän ei saa aikaiseksi edes kivaa kertakäyttöviihdettä, vaan leffan tuijottaminen tuntuu edetessään yhä vain enemmän puhtaalta ajan haaskaukselta. Elokuva ei edes näytä hyvältä. Taustakankaiden käyttö on vähän väliä selvää ja digitehosteet ovat täysin viimeistelemättömät. Erityisesti loppuhuipennuksen räjähdykset näyttävät surkuhupaisan huonoilta. Lavasteet ja asut ovat tuttua peruskauraa ja maskeeraukset ajavat asiansa. Äänimaailma jylisee mukavasti, mutta Guillaume Rousselin säveltämät musiikit eivät mitenkään erotu edukseen.

Yhteenveto: Expend4bles on turhauttavan kehno toimintaräpellys, joka osoittaa, että koko leffasarja kuuluisi jo vanhainkotiin. Aiemmin toinen toistaan kovemmilla toimintatähdillä varusteltu elokuvasarja hämmentää nelosleffassa roolivalinnoillaan, pistäen miettimään, että eikö tekijöillä ollut varaa pestata varteenotettavampia tyyppejä, vai ymmärsivätkö kaikki kieltäytyä tarjouksesta? Sylvester Stallonekin tuntuu olevan mukana enää pakon seurauksesta ja ukon ruutuaika vähenee suunnilleen varttiin. Jason Statham hoitaa pääosan samalla lailla kuin kaikissa muissakin leffoissaan, sivunäyttelijöiden ollessa joko kehnoja tai välinpitämättömiä. Elokuva on kaikin puolin laiskasti pistetty kasaan, eivätkä edes naurettavan huonoilla tietokonetehosteilla ja kiusallisen kököllä digiverellä varustellut toimintakohtaukset jaksa viihdyttää. Alkupäässä Barneyn ja Christmas väliset sanailut huvittavat, mutta siihen se sitten jää. Expend4blesia ei voi suositella edes edellisosien faneille, sillä niin puolivillaisesti ja halvalla se on pistetty kasaan. Elokuvan kanssa voi ihan hyvin odottaa siihen, että se ilmestyy jossain kohtaa suoratoistopalveluun - siellä se olisi pitänyt alun perinkin julkaista.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.9.2023

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Expend4bles, 2023, Millennium Films, Nu Boyana Film Studios, Media Capital Technologies, Campbell Grobman Films

Arvostelu: The Expendables 3 (2014)

THE EXPENDABLES 3

Ohjaus: Patrick Hughes

Pääosissa: Sylvester Stallone, Jason Statham, Mel Gibson, Dolph Lundgren, Wesley Snipes, Antonio Banderas, Randy Couture, Harrison Ford, Arnold Schwarzenegger, Jet Li, Terry Crews, Kellan Lutz, Ronda Rousey, Glen Powell, Victor Ortiz ja Kelsey Grammer

Genre: toiminta

Kesto: 2 tuntia 6 minuuttia - Extended Cut: 2 tuntia 11 minuuttia

Ikäraja: 16

Toimintastarojen tähdittämä The Expendables (2010) oli taloudellinen hitti, joten jatkoa oli tietty luvassa. The Expendables 2 (2012) menestyi vielä edeltäjäänsä paremmin, joten kolmososan teko lähti heti liikkeelle. Kuvaukset käynnistyivät elokuussa 2013 ja lopulta The Expendables 3 sai ensi-iltansa vuotta myöhemmin. Elokuva ei saanut kummoista palautetta kriitikoilta, eikä se ollut edeltäjiensä veroinen taloudellinen hitti - osittain sen takia, että jo pari viikkoa ennen ilmestymistä koko elokuva vuoti nettiin hyvällä kuvanlaadulla, missä sen arveltiin saaneen jopa lähes 200 000 katselua ensimmäisenä päivänä. Itse katsoin elokuvan vasta vuokralta ja pidin sitä aika keskinkertaisena toimintaleffana. Nyt kun elokuvasarja on jälleen saamassa jatkoa neljännen filmin voimin, päätin katsoa The Expendablesit läpi ja arvostella ne. Noin puolitoista kuukautta kakkosleffan jälkeen katsoin The Expendables 3:n.

Vapautettuaan yhden Expendables-tiimin jäsenistä vuosien vankeudesta, ryhmä lähetetään kohtaamaan tähän asti pahimman vastustajansa, yhden ryhmän perustajista, Conrad Stonebanksin.

Sylvester Stallone, Jason Statham, Dolph Lundgren, Randy Couture ja Terry Crews palaavat rooleihinsa Expendables-tiimin jäseninä Barney Rossina, Lee Christmasina, Gunner Jenseninä, Toll Roadina ja Hale Caesarina, minkä lisäksi aiemmista filmeistä tutut Jet Li ja Arnold Schwarzenegger käyvät pistäytymässä Yin Yangina ja Trench Mauserina. Bruce Willisin esittämä Church ainoastaan mainitaan, Willisin pyytäessä esiintymisestään liian kovaa liksaa, jolloin hahmo kirjoitettiin ulos elokuvasta ja korvattiin Harrison "Indiana Jones" Fordin esittämällä CIA:n operaatiojohtaja Drummerilla. Vanhat tutut hoitavat hommansa yhä ihan menevästi, joskin samaa intoa ei tunnu enää löytyvän leffasarjaa kohtaan kuin aiemmin.

     Karismaattisen Fordin lisäksi tulokkaina leffasarjaan saapuvat myös Wesley Snipes pitkään vankeudessa lusineena Doctor Deathina, Antonio Banderas hölösuisena Galgona, huonoimman miessivuosan Razzie-palkinnon voittanut Kelsey Grammer Barneyn tuttuna Bonapartena, sekä Mel Gibson tämänkertaisena vihollisena, yhtenä Expendables-joukon alkuperäisenä jäsenenä, Conrad Stonebanksina. Snipes on elokuvan parasta antia, hypäten tyylillä huipputappajan osaansa. Banderas tuo mukaan kelpo huumoria, Gibsonin toimien oivana roistona. Grammerin Razzie-voitto tuntuu pahasti liioitellulta, etenkin kun hänen ruutuaikansa on todella vähäinen. Elokuvassa oli alun perin tarkoitus esiintyä myös Jackie Chan, Nicolas Cage ja Milla Jovovich, mutta harmillisesti nämä suunnitelmat eivät toteutuneet.

The Expendables 3 lähtee mainiosti liikkeelle vauhdikkaalla toimintakohtauksella, jossa Barney ja kumppanit vapauttavat Doc Deathin junavankilastaan. Kohtaus nappaa hyvin mukaansa ja lupailee viihdyttävää leffaa, jossa vanhat äijät heittävät huonoa läppää samalla, kun ampuvat roistoja kumoon - jopa silloin, kun pahispuolen aseeton edustaja yksinkertaisesti vain poistuu vessasta yhä housut kintuissa. Elokuva kuitenkin menettää vetoaan, mitä pidemmälle se etenee. Jossain kohtaa Barney päättää hajottaa Expendables-ryhmän, pelätessään, että tämä homma voisi koitua hänen kamujensa kuolemaksi, joten sen sijaan hän pestaa nuoria ja kokemattomampia tyyppejä (Kellan Lutz, Ronda Rousey, Glen Powell ja Victor Ortiz) auttamaan häntä. Heidän elämänsä eivät kaiketi merkitse Barneylle mitään.

Jo leffasarjan toisessa osassa hyödynnettiin tylsästi nuorta sotilashahmoa (Liam Hemsworth), jonka ainoa funktio oli lopulta vain toimia motivaattorina vanhoille äijille ja samaa kikkaa kokeillaan myös tässä. Katsojaa ei kuitenkaan saada kiinnostumaan tästä uudesta nelikosta yhtään, joten menossa ei tunnu olevan painoarvoa. Kun nelikko tuodaan mukaan, leffan taso laskee huomattavasti. Viihdearvo hiipuu ja elokuva muuttuu jopa raskassoutuiseksi. Lopputaistelu onnistuu sentään hieman koukuttamaan uudestaan, mutta silloinkin tykitys ja tulitus muuttuu nopeasti tylsän itseään toistavaksi ja jännityksettömäksi mekastukseksi. Monelle toimintafanille voi myös tulla pettymyksenä, kuinka verettömiä taistelut ovat.

Tällä kertaa ohjaajana toimii Patrick Hughes, joka on The Expendables 3:n jälkeen tehnyt ihan veikeän The Hitman's Bodyguardin (2017) ja sen kehnohkon jatko-osan Hitman's Wife's Bodyguardin (2021). Harmillisesti Hughesin työ ei ole kummoista tässä. Hän ohjaa toimintakohtauksia ihan sujuvasti, muttei saa niihin tunnetta, vaan homma jää vain totaalisen pintapuoliseksi rymistelyksi. Tähän vaikuttaa toki Stallonen, Creighton Rothenbergerin ja Katrin Benediktin heikko käsikirjoitus. On toki väärin olettaa, että tällaisen filmin teksti olisi tätä laadukkaampi, mutta silti toivoisin, että kolmikon rustaama juoni olisi edes hieman kiinnostavampi. Sentään he ovat kirjoittaneet ihan hauskoja kettuiluja hahmojen välille. Elokuva on ihan toimivasti kuvattu, siinä on kelpo lavasteita, asuja ja maskeerauksia ja äänimaailma rymistelee mukavasti. Erikoistehosteet ovat pääasiassa sujuvat, mutta paikoitellen räjähdyksistä paistaa läpi digitaalisuus.

Elokuvasta on olemassa muutamaa minuuttia pidempi Extended Cut, joka sisältää lähinnä kuvia pahiksista, joihin luodit osuvat, siistitymmän teatteriversion leikatessa tällaisista otoksista pois. Kokonaan uusia kohtauksia versiosta ei löydy, jos ei lasketa Expendables-tiimin tappamaa vessassa-kävijä-parkaa.

Yhteenveto: The Expendables 3 on kelvollisesta alusta ja lopustaan huolimatta aika heikko toimintarymistely, jossa leffasarjan vetovoima alkaa tosissaan hiipua. Stallonesta ja kumppaneista ei löydy samaa intoa elokuvaa kohtaan kuin parissa aiemmassa osassa. Näyttelijäkaartin pelastavina tekijöinä toimivatkin tulokkaat Wesley Snipes, Mel Gibson, Harrison Ford ja Antonio Banderas, joista erityisesti Snipes ja Banderas heittäytyvät hyvin rooliensa vietäväksi. Tämänkertainen tarina on aika yhdentekevä ja muuttuu jopa hieman pitkäveteiseksi, kun nuoret sotilaat tuodaan mukaan. Katsojana ei pahemmin jaksa välittää tapahtumista. Toimintakohtaukset ovat ajoittain ihan viihdyttäviä, mutta turhan verettömiä ja siistittyjä, sekä vähän liian yksitoikkoisia tykityksessään. Tekninen osasto toimii passelisti, joskin erikoistehosteista näkyy digitaalisuus. Jos aiemmat The Expendables -rainat iskivät lujaa, kolmososa tuskin on poikkeus. Nyt jään ihan mielenkiinnolla odottamaan tulevaa neljättä elokuvaa.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 5.5.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Expendables 3, 2014, Lionsgate, Millennium Films, Nu Image Entertainment GmbH, Davis-Films, Ex3 Productions, Fipex Holding, Nu Boyana Film Studios

Arvostelu: Kätyrit: Grun tarina (Minions: The Rise of Gru - 2022)

KÄTYRIT: GRUN TARINA

MINIONS: THE RISE OF GRU

Ohjaus: Kyle Balda

Pääosissa: Steve Carell, Pierre Coffin, Taraji P. Henson, Alan Arkin, Jean-Claude Van Damme, Lucy Lawless, Dolph Lundgren, Danny Trejo, Michelle Yeoh, RZA, Russell Brand ja Julie Andrews

Genre: animaatio, komedia, seikkailu

Kesto: 1 tunti 27 minuuttia

Ikäraja: 7

Illumination Entertainmentin animaatiokomedia Itse ilkimys (Despicable Me - 2010) oli suuri hitti, jolle tehtiin tietty jatkoa. Itse ilkimys 2 (Despicable Me 2 - 2013) ja Itse ilkimys 3 (Despicable Me 3 - 2017) olivat edeltäjiään isompia hittejä ja vielä menestyksekkäämpi lippuluukuilla oli päähenkilön keltaisista apureista tehty lisäosaleffa Kätyrit (Minions - 2015). Pian lisäosaelokuvan ilmestymisen jälkeen alkoi jatko-osan suunnittelu. Ääninäyttelijät nauhoittivat repliikkinsä, animointi alkoi loppuvuodesta 2019 ja elokuvan oli tarkoitus saada ensi-iltansa jo kesällä 2020, mutta koronaviruspandemian takia sitä on siirretty useaan otteeseen. Nyt Minions: The Rise of Gru, eli suomalaisittain Kätyrit: Grun tarina on saapunut elokuvateattereihin. Itse en ollut elokuvasta erityisen innoissani. Mielestäni ensimmäinen Itse ilkimys -leffa on varsin kelpo raina, mutten piitannut sen jatko-osista. Ensimmäinen Kätyrit-elokuva oli kuitenkin mielestäni ihan menevä, joten toivoin, että jatko-osa olisi edes hieman sen tasoa. Meninkin vähän skeptisin odotuksin katsomaan Kätyrit: Grun tarinaa sen ensi-iltapäivän aamuna.

1970-luvulla 12-vuotias Gru haaveilee superrikollisen urasta, osana pelättyä Konnakuusikkoa. Kun yksi kuusikosta sieppaa pojan, Grun hölmöjen keltaisten kätyreiden on lähdettävä pelastusretkelle.

Tohelot ja pöljät keltaiset kätyriolennot (tai kuten varmaan kaikki oikeasti kutsuvat niitä Suomessa, "minionit") tekevät pitkään odotetun paluunsa valkokankaille, Pierre Coffinin toimiessa niiden kaikkien ääninäyttelijänä - jopa suomidubbauksessa. Ensimmäisestä Kätyrit-elokuvasta tuttu kolmikko Kevin, Stuart ja Bob toimii tämänkin leffan päätriona, joskin myös vielä hölmömpi Otto saa paljon ruutuaikaa omassa sivuseikkailussaan. Kolmikko toimii ihan lystikkäästi edelleen, hahmojen ollessa onnistuneesti hieman erilaisia toisistaan.

     Ensimmäisen Kätyrit-elokuvan lopuksi keltaiset oliot hyppäsivät pahiksen ammatista haaveilevan Gru-pojan (Steve Carell) mukaan ja nyt palvelevat tätä tulevaisuuden superrikollista. Tässä elokuvassa Gru on vasta 12-vuotias lapsi, mutta sitäkin innokkaampi roistoudesta. Vaikka lapsi-Gru onkin oiva idea, hahmo tuntuu varastavan tarinallista valokeilaa liikaa itseensä elokuvan nimikkohahmoilta.

Muita hahmoja leffassa ovat Grun ihailemaan Konnakuusikkoon kuuluvat Disco Donna (Taraji P. Henson), Willi Koukku (Alan Arkin), Mahtikoura (Danny Trejo), Nunnachaku (Lucy Lawless), Svedunaattori (Dolph Lundgren) ja Saksi-Jean (Jean-Claude Van Damme), Grun äkäinen äiti (Julie Andrews), akupunktioita suorittava Chow (Michelle Yeoh), Oton kohtaama moottoripyöräilijä (RZA), sekä Itse ilkimys -leffoista tuttu nuori tohtori Nefario (Russell Brand). Vaikuttavasta ääninäyttelijäjoukosta huolimatta sivuhahmot eivät pahemmin vakuuta. Konnakuusikon jäsenet eivät herätä erityistä mielenkiintoa, eivätkä myöskään tarjoa uhkaa tai naurujakaan.

Harmillisesti Kätyrit: Grun tarina ei onnistunut voittamaan minua puolelleen. Siitä löytyy ajoittain ihan hassuja ja viihdyttäviä hetkiä (parhaana kenties trailerissa lähes kokonaan näytetty lentokoneosio) ja myönnän naurahtaneeni ääneen muutaman kerran, mutta muuten kyseessä on hieman turruttava melukohellus. Erityisesti lopputaistelun aikana aloin jo toivoa, että äänenvoimakkuutta laskettaisiin, sillä jatkuva huutaminen alkoi käydä ikävästi korviin. Näytökseni yleisön nuorempaa väkeä seuratessa tuli sentään huomattua, että kohderyhmään elokuva tehoaa varmasti hyvin. Siinä tapahtuu ihan koko ajan jotain ja jokainen rauhallisempikin hetki on jossain kohtaa pakko keskeyttää älämölöllä ja/tai jollain villillä jutulla sinkoilemassa ympäri kuvaa. Voisi luulla, että kaikessa vauhdissaan elokuva kulkisi nopeasti, mutta ei. Tämä puolitoistatuntinen tuntuu yllättävänkin pitkältä.

Isoin ongelmani elokuvassa on kuitenkin se, että se tuntuu olevan yllättävän vähän kiinnostunut itse Kätyreistä. Kuten leffan suomenkielinen nimi sanookin, tämä on Grun tarina. Varmaan ainoa syy, miksei elokuvaa nimetty Itse ilkimykseksi on, että ensimmäinen Kätyrit-leffa tuotti enemmän rahaa kuin yksikään Itse ilkimyksistä. Minulla on ollut varsin ristiriitainen suhtautuminen näihin keltaisen sekopäihin ja olen välillä kokenut ne todella ärsyttäviksi. Tätä elokuvaa katsoessani minua kuitenkin jopa harmitti, kuinka vähän ruutuaikaa kätyrit saavat. Kestää yli puoli tuntia, kunnes Kevin, Bob ja Stuart nousevat esiin Grun varjosta. Kolmikon kommellus nostaa leffan tasoa aika ajoin ja jotkut jutut olisivat toimineet paremmin irrallisina lyhytelokuvina. Kokonaisuus jää kuitenkin erittäin keskinkertaiseksi.

Elokuvan animaatiojälkeä ei kuitenkaan voi kuin kehua. Visuaalisesti Kätyrit: Grun tarina on todella taidokkaasti tehty ja oivallisen värikäs. Hahmot ovat vekkulimaisen näköisiä ja taustat ovat pullollaan yksityiskohtia. Varsinkin 1970-luvun San Francisco on hienosti luotu animaatiomuodossaan. Usein jopa toivoo, että tekijät uskaltaisivat rauhoittua enemmän näyttääkseen animaattoreiden hienoja luomuksia. Matthew Fogelin käsikirjoitus ja Kyle Baldan ohjaus kuitenkin paahtavat siihen tahtiin eteenpäin, ettei aikaa oikein jää sellaiselle. Meuhkaava äänimaailma käy tosiaan välillä raskaaksi. Heitor Pereiran säveltämät musiikit tunnelmoivat ihan hyvin taustalla, mutta jäävät tunnettujen hittibiisien varjoon, mitä läpi leffan hyödynnetään.

Yhteenveto: Kätyrit: Grun tarina on keskinkertainen, joskin paikoitellen ihan viihdyttävä animaatiokohellus, joka luultavasti iskee lujaa lapsiin. Elokuvan iso ongelma on, että se tuntuu enemmän Itse ilkimys -leffalta kuin Kätyreiden omalta filmiltä. Grun tarina on osuva lisänimi, leffan keskittyessä lähinnä Gruhun. Kestää liian kauan, ennen kuin kätyrikolmikko Kevin, Bob ja Stuart päästetään vauhtiin ja silloinkin he saavat liian vähän ruutuaikaa. Trion kohtaukset ovat parhaimmillaan todella lystikkäitä. Muu siinä ympärillä ei oikein vakuuta. Pahisjengi Konnakuusikko sisältää tylsiä tyyppejä, joita edes vahva näyttelijäkaarti ei pelasta. Animaatiojälki on erittäin mainiota, mutta äänimaailma muun hektisen menon kanssa muuttuvat aika ajoin rasittaviksi. Kätyrit: Grun tarina toimii takuuvarmasti Itse ilkimys -leffojen ja kätyreiden faneille. Jos sarjan aiemmat elokuvat eivät ole vakuuttaneet, tämä tuskin muuttaa mieltä positiivisempaan suuntaan.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 29.6.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

Minions: The Rise of Gru, 2022, Universal Pictures, Illumination Entertainment, DreamWorks Animation

Arvostelu: The Expendables 2 (2012)

THE EXPENDABLES 2

Ohjaus: Simon West

Pääosissa: Sylvester Stallone, Jason Statham, Yu Nan, Dolph Lundgren, Terry Crews, Randy Couture, Jet Li, Liam Hemsworth, Jean-Claude Van Damme, Bruce Willis, Arnold Schwarzenegger ja Chuck Norris

Genre: toiminta

Kesto: 1 tunti 43 minuuttia

Ikäraja: 16

Sylvester Stallonen ohjaama ja tähdittämä toimintaelokuva The Expendables (2010) oli kriitikoiden lyttäyksestä huolimatta hitti lippuluukuilla, joten jatkoa ryhdyttiin heti suunnittelemaan. Kuvaukset käynnistyivät syyskuussa 2011. Kuvausten aikana stunt-mies Kun Liu menetti traagisesti henkensä räjähdyksessä, minkä lisäksi Bulgariassa ympäristöaktivistit syyttivät työryhmää luonnon tuhoamisesta ja useiden lepakoiden kuolemantuottamuksesta. Molemmat tapaukset vietiin oikeuteen asti. Elokuva tehtiin kuitenkin valmiiksi ja lopulta The Expendables 2 sai ensi-iltansa elokuussa 2012. Leffa oli ensimmäistä osaa isompi menestys taloudellisesti, minkä lisäksi se keräsi kehuja myös kriitikoilta. Kävin itsekin katsomassa elokuvan isäni kanssa, kun se saapui Suomen teattereihin. En silloin pahemmin piitannut näkemästäni, enkä ole katsonut leffaa uudestaan. Kuitenkin nyt kun elokuvasarja on saamassa neljännen osansa, päätin valmistautumisena katsoa ja arvostella aiemmat leffat uudestaan. Noin kuukausi ensimmäisen elokuvan jälkeen katsoin The Expendables 2:n.

Barney Rossin johtama Expendables-tiimi saa uuden tehtävän, joka muuttuu kuitenkin kostoretkeksi, kun palkkasoturi Jean Vilain tappaa yhden tiimin jäsenistä.

Mickey Rourkea ja Steve Austinia lukuun ottamatta ensimmäisestä The Expendables -elokuvasta tutut kovanaamat tekevät paluun - ja tällä kertaa Bruce Willis ja Arnold Schwarzenegger pääsevät ihan toimintaan mukaan! Sylvester Stallonen näyttelemä Barney Ross pysyy tiimin keulakuvana, vierellään äreä Lee Christmas (Jason Statham). Gunnerin (Dolph Lundgren) takinkäännöt on nähtävästi annettu anteeksi ja hän taistelee Yin Yangin (Jet Li), Hale Caesarin (Terry Crews) ja Toll Roadin (Randy Couture) rinnalla. Uutena tiimiin liittyvät Liam Hemsworthin esittämä tarkka-ampuja Billy the Kid ja Yu Nanin näyttelemä CIA-agentti Maggie Chan.

     Ja jos tässä ei ole vielä macho-pullistelevaa äijäenergiaa tarpeeksi, kornisti Vilain-nimen saaneen pahiksen roolissa nähdään Jean-Claude Van Damme ja käypä itse meemimateriaaliksi muuttunut Chuck Norriskin pelastamassa kaverit pulasta. Näyttelijäkaarti on varsinainen kasarin toimintaleffafanien märkä päiväuni. Vaikka täytyy myöntää, että innostuin itsekin nähdessäni Rambon, terminaattorin ja John McClanen samaan aikaan kuvassa, ampumassa roistoja täyteen reikiä, eivät näyttelijät mitään palkinnonarvoisia roolisuorituksia tarjoa. Pääasiassa kaikki hoitavat kuitenkin hommansa toimivasti ja on selvää, että toimintalegendoilla on ollut hauskaa kuvauksissa. Van Dammeahan oli pyydetty jo ensimmäiseen The Expendablesiin. Hän oli kieltäytynyt tarjouksesta ja tullut katumapäälle nähdessään valmiin tuotoksen.

Vaikkei The Expendables 2 kovin kaksinen teos ole ja jää samalle keskinkertaisuuden tasolle kuin ensimmäinenkin filmi, on kyseessä silti ihan viihdyttävä toimintaraina. Tavallaan elokuva viihdyttää jopa edeltäjäänsä paremmin, eikä vain siksi, että Willis ja Schwarzenegger ovat enemmän mukana ja sekaan on saatu Van Damme ja Norris, eli koko toimintaäijien kööri alkaa tosissaan olla kasassa. Siinä, missä ensimmäinen The Expendables otti itsensä turhan vakavasti, jatko-osa on tehty enemmän kieli poskessa. Edellisestä leffasta löytyi toki vitsinsä, mutta se oli silti turhan totinen. Jatko-osassa on ymmärretty tuoda mukaan kasaritoiminnalle ominaista korniutta ja juustoisuutta. Onhan se pirun siistiä, kun iso-Arska saapuu pelastamaan muut ja sanoo: "I'm back!"

Myös toimintansa puolesta The Expendables 2 on edellistä leffaa vakuuttavampi. Heiluvan kameran ja äkkipikaisen leikkauksen sijaan taistelut kuvataan pääasiassa pidemmillä laajoilla otoksilla, joista näkee, mitä hahmot tekevät. Jet Lin kamppailulajeja hyödynnetään vihdoin tyylikkäässä kohtauksessa ja kun Stallone, Schwarzenegger ja Willis ampuvat yhdessä, on tämä historiallinen hetki pakko esittää koko komeudessaan laajalla ja pitkällä otoksella. Toimintakohtauksia vaivaa kuitenkin sama juttu kuin viimeksi, eli jännityksen puute. Barneyn tiimi on sellainen tuhojoukko, että eipä heidän puolestaan pahemmin jaksa jännittää. Roistot kaatuvat helposti kumoon, mutta ampuvat toki kaiken aikaa huteja, jolloin sankareiden ei pahemmin tarvitse edes vaivautua suojautumaan. Lopputaisteluun mennessä tulitusta ja tykitystä on jo nähty niin paljon, että Barneyn ja Vilainin nyrkkimatsia lukuun ottamatta meno käy aika puuduttavaksi.

Sylvester Stallone ei tällä kertaa toimi ohjaajana, mikä on etu filmille. Täten Stallone pystyy keskittymään patsasteluun kameran edessä ja jättää ohjausvastuun Simon Westille, joka oli tätä ennen tehnyt mainion ysäritoiminnan Con Air - lento vapauteen (Con Air - 1997). Westin työ on osaavampaa, vaikka hän joutuukin ammentamaan Stallonen ja Richard Wenkin höttöisestä käsikirjoituksesta. Tekniseltä puoleltaankin filmi on edeltäjäänsä parempi. Kehuin jo kuvausta ja leikkausta toimintakohtausten aikana. Niiden lisäksi filmi on myös oivallisesti valaistu ja lavastettu, ja näyttelijät ovat hyvin puvustettuja ja maskeerattuja. Erikoistehosteista paistaa yhä läpi digitaalisuus ja roiskuvasta verestä huomaa, että raakuudet tehtiin jälkikäteen tietokoneella, kun studio päättikin kuvausten jälkeen tehdä filmistä lapsilta kielletyn. Äänimaailma tykittelee oivallisesti niin efektien kuin Brian Tylerin musiikkien puolesta.

Yhteenveto: The Expendables 2 on hitusen edeltäjäänsä parempi elokuva, mutta silti aika keskinkertainen toimintaraina. Arnold Schwarzeneggerin ja Bruce Willisin ruutuajan kasvattaminen, sekä Jean-Claude Van Dammen ja Chuck Norrisin tuominen mukaan toimivat vain plussana, tehostaen filmin testosteronista äijätykitystä. Monen kasaritoimintaleffafanin on varmasti vaikea pidättää ilopissaa, kun näkee Stallonen ja kumppanit ruudulla yhtä aikaa. Elokuvan vahvuutena toimii 

tekijöiden ymmärrys tehdä leffa tällä kertaa enemmän kieli poskessa ja juustoisemmin, ykkösleffan ylidramaattisen patsastelun sijaan. Elokuva tarjoaa usean oivallisen ja tyylikkään kohtauksen, jotka riemastuttavat. Tarina ei kuitenkaan ole kaksinen, eikä toiminnasta löydy minkäänlaista jännitettä. Loppuhuipennus käy mekastuksessaan jopa aika puuduttavaksi. Teknisiltä ansioiltaankin elokuva on edeltäjäänsä laadukkaampi, vaikka erikoistehosteet ovatkin jo parhaat päivänsä nähneet. Jos pidit ensimmäisestä The Expendablesista, kannattaa jatko-osakin katsoa. 

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 22.3.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Expendables 2, 2012, Lionsgate, Millennium Films, Nu Image Entertainment GmbH, Splendid Film, Barney's Christmas, Acquire Entertainment Group, Le Vision Pictures

Arvostelu: The Expendables (2010)

THE EXPENDABLES

Ohjaus: Sylvester Stallone

Pääosissa: Sylvester Stallone, Jason Statham, Jet Li, Dolph Lundgren, Terry Crews, Randy Couture, Steve Austin, Eric Roberts, David Zayas, Giselle Itié, Charisma Carpenter, Mickey Rourke, Bruce Willis ja Arnold Schwarzenegger

Genre: toiminta

Kesto: 1 tunti 43 minuuttia - Extended Director's Cut: 1 tunti 53 minuuttia

Ikäraja: 16

The Expendables on Sylvester Stallonen tähdittämä, ohjaama ja käsikirjoittama toimintaelokuva. David Callaham sai 2000-luvun alussa idean elokuvasta ja tarjosi "Barrow"-nimellä kulkevaa ideaansa Warner Brosille. Stallone kiinnostui tarinasta ja päätti hyödyntää sitä pitkään mielessään olleeseen ideaan toimintatähtien ensemble-elokuvasta. Kuvaukset käynnistyivät maaliskuussa 2009 ja lopulta The Expendables ilmestyi elokuussa 2010. Elokuva oli taloudellinen menestys, mutta sai negatiivisia arvosteluja kriitikoilta ja jopa huonoimman ohjauksen Razzie-ehdokkuuden. Itse katsoin The Expendablesin vasta vuoden tai pari ilmestymisen jälkeen isäni kanssa ja pidin leffaa ihan menevänä toimintarainana. En muista, olenko katsonut elokuvaa toistamiseen, joten viime katselusta saattaa jopa olla kymmenisen vuotta. Nyt kun The Expendables -elokuvasarja on saamassa jo neljännen osansa, päätin katsoa aiemmat leffat uudestaan ja arvostella ne läpi.

Itseään Expendablesiksi kutsuva eliittisotilaiden joukko saa tehtäväkseen tappaa Vilena-saarta diktaattorimaisesti johtavan kenraali Garzan ja tätä ohjailevan entisen CIA-agentti James Munroen.

Sylvester Stallone nähdään elokuvan pääroolissa Barney Rossina, Expendables-ryhmän johtajana. Stallonesta löytyy tietty karismaa toimintaelokuvan keulakuvaksi, sitä hän on osoittanut jo viimeiset 40 vuotta. Stallone ei aina näyttelijänä vakuuta, mutta tätä leffaa katsoessa voi huomata herran innon saadessaan kaverinsa samaan elokuvaan ja se sympaattinen into korvaa jo paljon. Vierellään Barneylla ovat 2000-luvulla toimintaleffojen ykkösnimiin nousseen Jason Stathamin näyttelemä Lee Christmas, kiinalaisten kamppailulajielokuvien legendan Jet Lin esittämä Yin Yang, ruotsalaisen kivikasvo Dolph Lundgrenin esittämä Gunner Yensen, sekä paremman puutteessa jalkapalloilija Terry Crewsin näyttelemä Hale Caesar, vapaaottelija Randy Couturen esittämä Toll Road ja showpainija Steve Austinin esittämä Dan Paine, jotka pyydettiin mukaan, kun Stallone ei saanut houkuteltua rooleihin esimerkiksi Jean-Claude Van Dammea ja Wesley Snipesia, eivätkä Bruce Willis ja Arnold Schwarzenegger suostuneet tekemään nopeita cameoita enempää. Mickey Rourke on mukana, mutta lähinnä vain muistelemassa vanhoja hyviä aikoja tatuointiliikkeessään. Statham, Li, Lundgren ja jopa Crews hoitavat hommansa ihan pätevästi, mutta Couture ja Austin ovat täysin yhdentekevät kaiken keskellä. Hyvä, että kaksikko saa edes repliikkejä lausuttavakseen.

     Pahisosastoa taas edustavat David Zayasin näyttelemä kenraali Garza ja Eric Robertsin esittämä entinen CIA-agentti James Munroe, jotka ovat kaapanneet vallan pienellä Vilenan saarella. Zayas ja Roberts sopivat erittäin passelisti roistoiksi, mutta heidän hahmonsa ovat geneerisen tylsiä ja mitäänsanomattomia. Heistä ei irtoa yhtään mitään ja erityisen huonoa on, ettei heillä ole oikein mitään tekemistä sankareiden kanssa. Pientä henkilökohtaisuutta välienselvittelyyn yritetään tuoda vilenalaisnaisen Sandran (Giselle Itié) kautta, mutta sekin on aika lepsusti kirjoitettu kuvio.

The Expendables viihdyttää varmasti erittäin passelisti kasari- ja ysäritoimintaleffojen parissa kasvaneita, jotka pääsevät näkemään idoleitaan ruudulla samaan aikaan ja vaikka homma tarjoaa itsellenikin pieniä innostuksen tunteita, minusta tuntuu, että elokuvassa olisi potentiaalia parempaan. Sen lisäksi, että tietyt elokuvaan täydellisesti istuvat näyttelijät kieltäytyivät mukanaolosta ja Willis ja Schwarzenegger käyvät ärsyttävästi vain kääntymässä, jo näillä eväillä olisi varmasti voinut saada paremman filmin. Nyt lopputuloksena on ihan viihdyttävä, mutta silti aika keskinkertainen toimintapätkä, joka kaipaisi lisäpotkua niin mitäänsanomattoman juonensa kuin huonojen roistojensa puolesta.

Elokuva pitää tarpeeksi hyvin mukanaan, vaikkei se koskaan herätä kunnon kiinnostusta tapahtumiin tai saa missään kohtaa jännittämään sankareiden selviytymisen puolesta. Toimintastarojen kyky väistellä luotisateita muuttuu viimeistään lopputaistelussa koomiseksi, mutta vielä hilpeämpää on, kuinka täydelliset sihdit Stallonen ja kumppaneiden hahmoilta löytyy. Pahikset kaatuvat helposti (ja mukavan verisesti) kumoon ja toimintakohtaukset tarjoavat parhaimmillaan oivaa mättöä. Samalla tuntuu, ettei leffa osaa ottaa kaikkea irti näyttelijöistään. Jet Li erityisesti pystyisi paljon tyylikkäämpäänkin meininkiin. Mukana on onneksi myös tarkoituksellistakin komiikkaa, mikä syntyy tietty vanhoja toimintarainoja kopioivista ihanan kököistä puujalkaheitoista. Osa niistä ovat oikeasti hauskoja, toiset taas niin huonoja että ne naurattavat ja loput ovat ihan vain kiusallisen surkeita.

Näyttelemisen lisäksi Stallone toimii myös elokuvan ohjaajana ja toisena käsikirjoittajana idean isän David Callahamin kanssa. Siitä huolimatta, että filmiä kirjoitettiin useasti uudestaan, tuntuu teksti raakileelta. Erityisesti yksi juonikuvio Dolph Lundgrenin hahmoon liittyen on täysin juosten kustu. Tekstin pohjalta Stallone on ohjannut ihan menevää toimintarymistelyä. Teknisiltä ansioiltaankin elokuva jää varsin keskinkertaiseksi. Kuvauksesta löytyy omat ansionsa, mutta myös monia hätiköiden otettuja kuvia, jotka näyttävät siltä kuin kuvaaja yrittäisi samanaikaisesti ratsastaa hevosella. Lavasteet ja asut ovat mainiot, mutta erikoistehosteet eivät vakuuta. Taustakankaan käyttö on välillä häiritsevän selvää. Äänimaailma jytisee kuitenkin oivallisesti ja Brian Tylerin säveltämät musiikit tuovat mukaan oikeaa rautaisuutta.

Elokuvasta on olemassa kymmenisen minuuttia pidempi ohjaajan versio. Mukana on useita pidennettyjä kohtauksia, sekä osa kuvista ovat eri otoksesta käytettyjä. Joidenkin kohtausten järjestys on hieman erilainen. Selkeä muutos on, että kun teatteriversiossa alkutekstit pyörivät heti ensiminuuteilla, pidennetyssä versiossa ne isketään ruutuun vasta, kun ensimmäinen taistelu on suoritettu ja ryhmä lentää kotiin. Jälkimmäinen on varsin melodramaattinen ja suosin sähäkämpää teatteriversion toteutusta.

Yhteenveto: The Expendables on kovasta potentiaalistaan huolimatta aika keskinkertainen toimintaraina. Sylvester Stallone ja Jason Statham ovat kovassa vedossa rooleissaan, mutta Jet Li jää harmillisen alikäytetyksi, Dolph Lundgrenin hahmon juonikuvio on kehnosti toteutettu ja Randy Couture ja Steve Austin tuntuvat täysin ylimääräisiltä. Mickey Rourkea, Arnold Schwarzeneggeria ja Bruce Willisiä haluaisi nähdä paljon merkittävämmissä rooleissa, eivätkä David Zayas ja Eric Roberts vakuuta tylsissä pahisosissaan. Filmi viihdyttää passelisti vauhdikkaiden toimintakohtaustensa ja kehnon läpänheittonsa kanssa, mutta paljon jää kuitenkin uupumaan. Hahmojen puolesta ei jaksa jännittää ja lähinnä vain huvittaa, kuinka voittamattomalta Expendables-tiimi vaikuttaa. Heikkouksineenkin leffa toimii varmasti kasarin ja ysärin toimintaleffojen ystäville ja näiden starojen faneille.

Kirjoittanut: Joonatan Porras, 16.2.2022

Lähteet: elokuvan tiedot www.imdb.com, www.en.wikipedia.org ja elokuvan juliste www.impawards.com

The Expendables, 2010, Millennium Films, Nu Image Entertainment GmbH, Nimar Studios, Rogue Marble, Splendid Film, Wide Pictures